Browsing by Subject "Esineoikeus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 69
  • Kuparinen, Jonna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää konsernitilijärjestelmien yhteydessä annettujen vakuuksien tehokkaaseen perustamiseen sekä näihin vakuuksiin ja konsernitilimaksuihin liittyvän takaisinsaannin lainalaisuudet. Konserniyhtiöiden toiminnan ja päätöksenteon takana on varsin usein konsernin kokonaisetu eli ns. konserni-intressi. Tähän konserneihin liittyvään erityispiirteeseen tutustutaan laajemmin tarkastelemalla sitä sekä Suomessa että Euroopan unionin jäsenmaissa omaksuttujen ratkaisujen avulla. Tutkimuskysymysten hahmottaminen aloitetaan tutustumalla konsernitilivakuuksien tehokkaaseen perustamiseen. Takaisinsaantia koskevassa teoreettisessa osiossa käsitellään vahinkoedellytyksen ja vastikkeettomuuden konsernispesifejä erityispiirteitä. Soveltavassa osiossa tarkastellaan konsernitilimaksujen ja -vakuuksien peräyttämistä kotimaisen konsernitilejä koskevan oikeuskäytännön avulla. Tutkielmassa identifioidaan myös konserniyhtiöiden välisiin oikeustoimiin soveltuvat takaisinsaantiperusteet. Lopuksi käsitellään konsernitilimaksujen ja -vakuuksien välistä vuorovaikutusta. Suomalaisessa lainsäädännössä tai oikeuskäytännössä ei ole eksplisiittisesti otettu kantaa konserni-intressiin. Tämä on eurooppalaisessa mittakaavassa poikkeuksellista. Konserni-intressi tulisi omaksua osaksi suomalaista oikeusjärjestelmää lainsäädännön avulla. Tämä poistaisi konserniyhtiöiden toimintaan ja päätöksentekoon liittyviä epävarmuustekijöitä. Samalla se modernisoisi suomalaista lainsäädäntöä yleiseurooppalaiselle tasolle. Tutkielman metodi on lainopillinen.
  • Silander, Laura (Helsingfors universitet, 2014)
    Konsernirakenteen yleistyttyä Suomessa niin suurten kuin pk-yritystenkin keskuudessa, myös konsernien maksukyvyttömyystilanteet ovat käyneet aiempaa ajankohtaisemmiksi. Konserniyhtiöiden voimakkaasta taloudellisesta etuyhteydestä ja keskinäisriippuvuudesta johtuen niiden välillä esiintyy yleensä erilaisia varallisuusoikeudellisia oikeustoimia, kuten keskinäisiä rahoitus-, saamis- ja vakuusjärjestelyjä, jotka eivät vastaa markkinaehtoisia oikeustoimia. Koska konkurssilainsäädäntömme mukaan kukin konserniyhtiö asetetaan itsenäisesti konkurssiin, konsernin sisäisten järjestelyjen selvittely konkurssissa osoittautuu usein hankalaksi. Konsernin konkurssiin tai varsinkaan siihen liittyvään varallisuusselvittelyyn takaisinsaanteineen ja kuittauksineen ei kuitenkaan ole lainsäädännössä juuri varauduttu, vaan useiden joudutaan operoimaan toisistaan riippumattomia yrityksiä silmällä pitäen laadituilla säännöksillä oikeustoimiin vaikuttaneen konserni-intressin jäädessä taka-alalle. Tämä on omiaan johtamaan tulkintaongelmiin ja välillä jopa epäoikeudenmukaisinakin mahdollisesti pidettäviin lopputuloksiin. Aiheen tärkeydestä ja kansantaloudellisista vaikutuksista huolimatta sitä on tutkittu suomalaisessa oikeustieteessä hyvin vähän. Tässä tutkimuksessa pyritäänkin täyttämään tuota tutkimuksen aukkoa tarkastelemalla konsernin konkurssiin liittyviä ongelmakohtia erityisesti aineellisen insolvenssioikeuden ja vakuusoikeuden kannalta. Tutkimuksen lähestymistapa perustuu ongelmalähtöiseen lainoppiin, ja metodi on oikeusdogmaattinen. Aineisto muodostuu pääasiassa kotimaisesta lainsäädännöstä, oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta, joskin Yhdistyneiden kansakuntien kauppaoikeuden komission (UNCITRAL) konsernien konkurssia koskevalla mallilailla ja pohjoismaisella oikeuskäytännöllä on siinä myös sijansa. Tutkimuksen punaisena lankana on yhtiöoikeudellisen erillisen oikeushenkilöllisyyden periaatteen ja konkurssioikeudellisen tehokkuusperiaatteen välinen jännite. Oman lisänsä asetelmaan tuo aineellisessa insolvenssioikeudessa keskeinen ennakoitavuuden vaatimus. Tutkimus alkaa konsernin käsitteen tarkastelulla niin taloustieteen kuin oikeustieteenkin näkökulmasta. Tämän konsernin kaksinaisluonteen ymmärtäminen on avain monien konsernin konkurssiin liittyvien tulkintahankaluuksien ymmärtämiseen. Tältä osin käy ilmi, ettei Suomen oikeudessa ole omaksuttu mitään yhtä yhtenäistä konsernikäsitettä, eikä konserni-intressiä eli konserniyhtiöiden koko konsernin edun tavoittelua pääsääntöisesti meillä tunnusteta. Konsernikäsitteen erittelyn jälkeen vuorossa on konsernin konkurssioikeudellisen aseman käsittely. Tässä yhteydessä kuvataan myös tarkemmin konkurssioikeudellista tehokkuusperiaatetta. Konkurssilaissa (120/2004) konserni on huomioitu muutamissa erityissäännöksissä, joiden tarkoituksena on tehostaa konserniyhtiöiden konkurssiasioiden käsittelyä ja toteuttaa siten tehokkuusperiaatetta konserniympäristössä. Seuraavaksi tutkimuksessa käsitellään konserniyhtiöiden keskinäisiä rahoitus-, saamis- ja vakuusjärjestelyitä yleisellä tasolla. Konsernin yhtenäisestä taloudellisesta luonteesta johtuen konsernin sisällä on järjestäen tehty erilaisia oikeustoimia, jotka eivät välttämättä olisi perusteltuja toisistaan täysin riippumattomien yhtiöiden välillä. Tarkoituksena on taustoittaa seuraavaksi käsiteltävää aineellisen insolvenssioikeuden osuutta, jossa tarkastellaan näiden järjestelyiden kohtaloa konsernin konkurssissa. Kokonaisvaltaisen lähestymistavan vuoksi myös yhtiöoikeudelliset rajoitukset konserniyhtiöiden välisille oikeustoimille otetaan pääpiirteissään huomioon. Lopputuloksena on, että vaikka erilaiset järjestelyt ovat yleisiä konserniyhtiöiden välillä, yhtiöoikeudessa niitä tarkastellaan erillisten yhtiöiden näkökulmista erillisen oikeushenkilöllisyyden periaatteen mukaisesti. Aineellisesta insolvenssioikeudesta tarkastelun kohteena on ensimmäisenä takaisinsaanti. Tutkimuksessa käsitellään erilaisia tyypillisesti konserniympäristössä sovellettavia takaisinsaantiperusteita ja analysoidaan sitä, miten niitä sovelletaan erilaisiin edellisessä jaksossa esitettyihin varallisuusoikeudellisiin järjestelyihin. Jaksossa käy ilmi, että takaisinsaannistakonkurssipesään annetun lain (758/1991) säännökset ovat omiaan johtamaan konserniyhtiöiden keskinäisten oikeustoimien tulkitsemiseen lahjoiksi tai lahjanluonteisiksi oikeustoimiksi ja näin johtamaan niiden peräyttämiseen. Takaisinsaantiedellytysten arvioinnissa ei myöskään voida ottaa konserni-intressiä huomioon, mikä saattaa yhdessä lahjatendenssin kanssa johtaa konsernin kannalta kestämättömiin lopputuloksiin. Kuittauksen kohdalla hankaluuksia puolestaan aiheuttaa maksuun sitoutumiseen velalliselle liittyvän kuittauskiellon tulkinta konserniympäristössä. Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että konsernin konkurssin ongelmakohdista on haittaa niin velkojille kuin itse konsernillekin. Konkurssipesien yhdistämisen tai muiden vastaavien perusteellista oikeusjärjestyksen muutosta edellyttävien uudistusten sijaan tutkimuksessa suositetaan kuitenkin maltillisempaa takaisinsaanti- ja kuittaussäännöstön uudistamista, jolla voitaisiin tehostaa konserniyhtiöiden konkurssin käsittelyä ja toisaalta myös parantaa mahdollisuuksia huomioida konserni-intressi konkurssissa.
  • Solhagen, Aatos (Helsingfors universitet, 2013)
    Företagsfinansiering är ett för tillfället mycket aktuellt ämne på grund av den rådande osäkerheten på finansmarknaden. Företag tyr sig både till banker och kapitalmarknader för att få finansiering. Olika finansiella produkter som används på finansmarknaden har skapats i olika rättsordningar och kan därför vara mycket svåra att betrakta ur den finska rättens synvinkel. Då när varierande finansiella instrument har använts i finska företags finansiering och i ett finskt företags insolvens så betraktas de ur finska rättens perspektiv. Då måste den finska insolvensrättsliga regleringen avgöra hur de bemöts enligt reglerna och hur dessa påverkar alla berörda parter. I denna pro gradu –avhandling är syftet att undersöka hur den finska återvinningslagen förhåller sig till finansiering av aktiebolag med kredit. Då fokuseras uttryckligen på hur återvinningslagens närståendekriterier tolkas i förhållande till finansiering av aktiebolag och med fokus på kreditförhållanden som råder mellan aktiebolag. Enligt återvinningslagen kan för det första ett närståendeförhållande mellan två företag grunda sig på kriterier som har med delägarskap eller med ett därmed jämförligt ekonomiskt förhållande att göra. För det andra kan närståendeförhållandet grunda sig på väsentligt inflytande på grund av ledande ställning i det andra företaget. Konsekvensen av ett närståendeförhållande är att vid gäldenärens konkurs tillämpas exceptionellt stränga återvinningsregler på parter som är närstående till gäldenären. Rättshandlingar, som t.ex. betalning av skuld, mellan närståendeparter kan återvinnas tillbaka till konkursboet med längre återvinningsfrister. På grund av att närståendekretsen är öppen för tolkning är det enligt gällande rätt osäkert att kan en borgenär bli närstående till en gäldenär vid kreditgivning eller inte. Denna bedömning av närståendeförhållandet är tvivelaktig ur rättssäkerhetssynpunkter eftersom närståendeförhållandet inte är förutsebart för parterna vid ett kreditförhållandets ingående. Avhandlingen försöker således tolka återvinningslagens närståendekriterier och deras tillämplighet vid kreditgivning ur den synvinkel där borgenären på ett eller annat sätt utövar makt och inflytande hos gäldenären. För den delen som närståendeförhållandet kan grunda sig på delägarskap eller därmed jämförligt ekonomiskt förhållande betraktas förhållandet med fokus på olika hybridinstrument som ändrar på en kredits karaktär till en aktieplacerings karaktär, vilket i praktiken kan möjliggöra att en borgenär tilldelas motsvarande rättigheter och skyldigheter som en aktieägare har i förhållande till aktiebolag. På grund av de nästan obegränsade möjligheterna att skräddarsy finansiella instrument finns det möjlighet till att kreditförhållandet kunde uppfylla kännetecknen för det som i återvinningslagen definierar närståendeförhållande på grund av delägarskap eller, i synnerhet, ett därmed jämförligt ekonomiskt förhållande. För den delen som närståendeförhållandet kan grunda sig på väsentligt inflytande genom ledande ställning betraktas kreditförhållandet ur olika kreditavtals synvinkel. Då fokuseras på olika kovenanter som ökar på borgenärens inflytande i gäldenärens affärsverksamhet. På grund av den faktiska kreditgivarkontrollen som kan uppstå genom kreditavtalets villkor kan ett närståendeförhållande på grund av väsentligt inflytande genom ledande ställning vara för handen. Förutom kovenanter diskuteras också närliggande kreditvillkor som MAC –klausuler. Även möjligheten till kreditgivarkontroll som kan uppstå vid avtalsbaserad företagssanering ges uppmärksamhet i studien. Ovannämnda kriterier för närståendeförhållande på grund av ekonomisk gemenskap kan överlappa varandra in casu. I enskilda kreditförhållanden kan finnas omständigheter som kunde passa till båda grunderna för närståendeförhållande. Därför är de centrala frågorna i denna avhandling att kan kreditgivarkontroll orsaka ett närståendeförhållande och hur avgörs det enligt den gällande återvinningslagen.
  • Pirinen, Paula (Helsingin yliopisto, 2020)
    Public Private Partnership (PPP)-malli on tapa järjestellä ja rahoittaa pitkäaikaisia, suurten pääomien sijoittamista vaativia julkisia hankkeita, jotka liittyvät tavanomaisesti julkisen infrastruktuurin rakentamiseen. Mallin muodostaa sopimuskokonaisuus, jonka kautta tilaajana toimiva julkinen sektori siirtää tehtäviä riskeineen yksityiselle sektorille ja tällä tavoin pyrkii saamaan niin kustannus- kuin laatuhyötyjä. Onnistunut PPP muodostaa tilanteen, jossa kaikki sen osapuolet hyötyvät. Kiinnostus mallin käyttöön on viime aikoina lisääntynyt Suomessa vuonna 2018 voimaan tulleiden EVL 15 §, 19 a § ja 27 c § sekä ALVL 15 § 4 mom ja 29 § 2 mom jaksotussääntöjen mahdollistaessa yksityisrahoitteisen PPP:n käytön muun muassa kunnallisissa koulujen toimitilahankkeissa. PPP-hankkeessa riskin siirto tapahtuu tyypillisesti perustamalla erillisyhtiömuotoinen projektiyhtiö. Yksityisrahoitteisessa PPP-mallissa erillisyhtiö järjestää myös hankkeen rahoituksen. Lainanantajan saama suoja hankkeessa on olennainen sen vaikuttaessa rahoituskustannuksiin ja tätä kautta hankkeen kokonaiskustannuksiin. Tyypillisesti PPP-hankkeita kategorisoidaan sen mukaan, kenellä hankkeen muodostamassa sopimuskonsortiossa on riski mallilla tuotettavan infrastruktuurin kysynnästä. Käyttö- ja konsessioperusteisessa mallissa riski on yksityisellä sektorilla, käytettävyysperusteisessa mallissa julkisella sektorilla. Käytettävyysperusteisen PPP-hankkeen kassavirrat perustuvat suurelta osin infrastruktuurin käytettävyystason perusteella julkiselta sektorilta saataviin palvelumaksuihin. Yksityisrahoitteiseen PPP-malliin sisältyy olennaisesti projektirahoituksen hyödyntäminen. Tämä on omiaan vaikuttamaan lainanantajan riskiin tältä lähtökohtaisesti puuttuessa tavanomaiset velkojan suojakeinot, kuten mahdollisuus arvioida velallisen maksukykyisyyttä perustuen sen aiempaan toimintaan sekä lainan limited- tai non-recourse-luonteisuus rakennettavan infrastruktuurin ollessa arvoltaan sekä esineoikeudellisesti ongelmallinen vakuuskohde. Näin mahdollisuudet projektiyhtiön kontrolloimiseen ja valvomiseen muodostuvat olennaiseksi velkojan suojan kannalta. Verrattuna tyypilliseen projektirahoitukseen käytettävyysperusteisuus vaikuttaa velkojan asemaan tehden hankkeen kassavirroista varmempia niiden ollessa ennalta määriteltyjä ja julkisen sektorin maksamia. Kassavirtojen käytettävyysperusteisuus ei niinkään muuta velkojan suojaamiseen käytettäviä instrumentteja, vaan pikemminkin muuttaa niiden painopistettä. Käytettävyysperusteisessa hankkeessa kovenantit ja muut suojakeinot pyrkivät erityisesti vähentämään lisäkustannusten syntymistä, tukemaan käytettävyyden toteutumista ja hallitsemaan hankkeen rahoitusstruktuuria. PPP-hankkeessa julkisen sektorin asema tilaajana ja sen mahdollinen velvollisuus tarjota infrastruktuuria voivat vaikuttaa lainanantajalle tarjolla oleviin suojakeinoihin esimerkiksi lisäten mahdollisuuksia henkilövakuuksien käyttöön.
  • Jantunen, Anton (Helsingfors universitet, 2015)
    Arvopaperistaminen on rahoitusjärjestely, jolla tietty saatavakanta kootaan yhteen pooliin, muutetaan markkinakelpoiseksi arvopaperiksi ja myydään erillisyhtiölle, joka rahoittaa oston laskemalla liikkeelle joukkovelkakirjalainan. Liiketoiminnan arvopaperistamisen kohteena on syntyneiden saatavien sijasta kokonainen liiketoiminta. Järjestely toteutetaan siirtämällä arvopaperistettava liiketoiminta erillisyhtiöön (operatiivinen yhtiö) ja antamalla sen kaikki omaisuus ja tarvittavat lisävakuudet joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskijayhtiön myöntämän lainan vakuudeksi. Järjestely voidaan toteuttaa niin sanottuna perusmallina, jolloin joukkovelkakirjalainalla kerätyt varat lainataan operatiiviselle yhtiölle, tai synteettisenä listautumisantina, jolloin erillisyhtiö ostaa liikkeellelaskijayhtiöltä lainaamillaan varoilla operatiivisen yhtiön osakkeet alullepanijalta. Järjestelyn toteuttamisen motiivina alullepanijan näkökulmasta on edullisen rahoituksen saaminen ja sijoittajan kannalta riittävän tuoton saaminen tarpeeksi matalalla riskillä. Synteettisen listautumisannin toteuttamisen esteenä Suomessa voidaan pitää operatiivista yhtiötä velvoittavan velkasuhteen puuttumista ja operatiivisen yhtiön omaisuuden vakuudeksi antamista rajoittavaa osakeyhtiölain omien osakkeiden rahoituskieltosäännöstä (OYL 13:10.1). Tässä tutkielmassa selvitetään voidaanko operatiivista yhtiötä velvoittava velkasuhde saada aikaan sekä mahdollistaako OYL 13:10.1 operatiivisen yhtiön omaisuuden antamisen vakuudeksi kokonaan tai edes osittain. Lisäksi selvitetään kuinka korkea vakuussuojan tason tulisi olla, jotta järjestely olisi toteutettavissa. Tutkielma on lähestymistavaltaan oikeusdogmaattinen, mutta se sisältää myös oikeusvertailevaa ainesta ja oikeustaloustieteellistä analyysiä. Vakuuspaketin rakentaminen ja tarvittavan vakuustason arviointi tapahtuu vakuuspaketin funktioiden avulla. Nämä funktiot ovat operatiivisen yhtiön luotto-, suoritus- ja maksukyvyttömyysriskin minimointi, operatiivisen yhtiön liiketoiminnan jatkumisen turvaaminen sen maksukyvyttömyydessä sekä mahdollisimman suuren jako-osuuden takaaminen operatiivisen yhtiön likvidaatiossa. Vakuussuojan vähimmäistaso määrittyy kahden ensimmäisen funktion kautta. Konkurssissa operatiivisen yhtiön liiketoiminnan jatkamista koskevan päätöksen tekeminen vaatii yksinkertaisen äänten enemmistön velkojainkokouksessa. Synteettisen listautumisannin toteutettavuuden lähtökohtana on tutkielmassa tämän enemmistön saavuttaminen. Uuden osakeyhtiölain rahoituskieltosäännös antaa useita vaihtoehtoja käyttää operatiivisen yhtiön omaisuutta synteettisessä listautumisannissa vakuutena. Osakeyhtiölain tarkoitus sekä pääoma- ja velkojiensuojajärjestelmän sisältö puoltavat rahoituskieltosäännöksen väljää ja pragmaattista tulkintaa. Koska synteettinen listautumisanti ei useimmiten loukkaa rahoituskieltosäännöksen suojaamia oikeushyviä, rahoituskieltosäännöstä on perusteltua tulkita sen tarkoituksen, eikä sanamuodon kautta ja sallia vakuuksienanto. OYL 13:10.1:n perustelut sallivat myös järjestelyn, jossa erillisyhtiö käyttää omaa yrityskiinnitysvakuuttaan vastaan lainattuja varoja operatiivisen yhtiön ostamiseen ja tämän jälkeen sulauttaa operatiivisen yhtiön itseensä. Tällöin kohdeyhtiön omaisuus tulee osaksi yrityskiinnitystä. Yrityskiinnityskelvottoman omaisuuden yhtiöittämisellä voidaan päästä tilanteeseen, jossa yrityskiinnitys antaa etuoikeuden 50 prosenttiin kaikesta operatiivisen yhtiön omaisuudesta. Koska etuoikeudeton osa jää vielä kilpailemaan muiden etuoikeudettomien velkojien kanssa, yli 50 prosentin osuus voitaneen operatiivisen yhtiön konkurssissa käytännössä useimmiten saavuttaa. Tällä rakenteella saavutetaan myös suoraan operatiivista yhtiötä velvoittava velkasuhde. Kolmas synteettisen listautumisannin toteuttamisvaihtoehto on hybridijärjestely, jossa osa joukkovelkakirjalainalla saaduista varoista lainataan erillisyhtiölle lyhyellä maturiteetilla ja osa operatiiviselle yhtiölle pitkällä maturiteetilla sen vakuusomaisuutta vastaan. Tällöin vakuudet turvaavat käytännössä molempia lainoja antamalla liikkeellelaskijayhtiölle oikeuden päättää operatiivisen yhtiön liiketoiminnan jatkamisesta myös sen maksukyvyttömyydessä. Esitettyjä vaihtoehtoja voidaan käyttää yksittäisessä järjestelyssä myös päällekkäin. Näiden vaihtoehtojen avulla voitaneen myös saavuttaa hyväksyttävä luottoluokitus ja riittävän edulliset luottoehdot.
  • Lammila, Anni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman aiheena on kotimaisten listaamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden digitalisoinnin arviointi. Erityskysymyksenä tarkastellaan avoimen lohkoketjun soveltuvuutta digi-talisoinnissa käytettäväksi teknologiaksi. Tutkielman metodi on lainopillinen ja sääntelyteoreettinen. Sen ulko-puolelle on rajattu verotukselliset, listattuihin yhtiöihin liittyvät sekä osakeyhtiöoikeudellisiin osakasoikeuksiin liittyvät kysymykset. Suomen lainsäädännöllistä tilannetta tarkastellaan valikoitujen valtioiden kontekstissa. Tarkoituksena on tulkita voimassa olevaa osakeyhtiöiden osakkeisiin soveltuvaa lainsäädäntöä, kuten osake-yhtiölakia sekä velkakirjalakia, ja arvioida mahdollistaako nykytila listaamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden digitalisoinnin. Mikäli arvioinnissa päädytään siihen, että lainsäädäntö on puut-teellista tai epäselvää, tavoitteena on hahmotella muutossuosituksia. Sääntelyteorian metodein pyritään arvi-oimaan muutosten tarkoituksenmukaisuutta sekä pyritään muotoilemaan suositukset niin, että ne täyttävät osakeyhtiölainsäädännössä tyypillisesti painotetut sääntelystandardit. Arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden sähköistäminen on jäänyt jälkeen arvo-osuuksista ja muista arvopapereista. Vuonna 2021 yksityisten yhtiöiden osakekirjattomien osakkeiden esineoikeudellisia suojamuotoja ei edelleenkään turvata lainsäädännöllä ja esimerkiksi osakkeen panttaus on oikeustoimena epävarma perustuessaan yhä yhtiölle tehtävään ilmoitukseen sekä osakasluettelokirjaukseen. Lisäksi tällais-ten osakkeiden kaupankäynti kärsii likviditeettiongelmasta, sekä kohtaa ESMA:n tuoreen linjauksen myötä myös säädösesteitä. Ongelmat ovat merkittäviä; osakeyhtiön ollessa Suomen suosituin yhtiömuoto, asia kos-kettaa useita osakeyhtiöitä vain murto-osan yhtiöistä kuuluessa arvo-osuusjärjestelmään, jossa vastaavat on-gelmat on selätetty. Tutkielmassa perehdytään myös avoimiin lohkoketjuihin, arvioiden niiden soveltuvuutta osakkeiden digitalisoinnin tekniseksi välineeksi. Tutkielmassa katsotaan, että avoimen lohkoketjun anonymi-teetti, konsensusmekanismi ja maturiteetti huomioon ottaen se ei ole parhaiten soveltuva vaihtoehto. Tutkielmassa argumentoidaan, että vaikka voimassa oleva lainsäädäntö sinänsä mahdollistaa jonkinasteisen osakkeiden digitalisoinnin, lainsäädäntö luo epävarmuutta ja on osittain ajastaan jäljessä. Tutkielmassa kat-sotaan, että osakasluetteloa, osakekirjoja ja velkakirjoja koskevaa lainsäädäntöä on tarve uudistaa sekä välit-tömästi tehtävillä pienemmillä muutoksilla että laajemmalla sähköisen osakasrekisterin valmistelulla. Tutkiel-massa todetaan myös, että voimassa oleva EU:n lainsäädäntö tosiasiallisesti estää kustannustehokkaan lis-taamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden kaupankäynnin. Vaikka komission 2020 vireille saattama asetusehdotus hajautetun tilikirjan teknologiaan pohjautuvasta arvopaperien kaupankäynnin pilottijärjestelmästä astuisi voimaan, se ei ratkaisisi ongelmaa. Tutkielmassa argumentoidaan lisäksi, että lain-valmistelun on oltava teknologianeutraalia sekä erityisesti osakasrekisterin osalta suosittava ratkaisuja, jotka mahdollistavat kaupankäyntijärjestelmän liittämisen rekisteriin myöhemmässä vaiheessa. Lainvalmistelussa on myös huomioitava joustavuuden ja kustannustehokkuuden sääntelystandardit, jotta osakeyhtiölaki säilyttää tahdonvaltaisuutensa, vaikka sitä digitalisoitaisiinkin 2020-luvulle.
  • Sedbom, Sakari (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmassa käsitellään luotonantajan vastuuta varjojohtajana. Käsitteenä varjojohtajuus perustuu englantilaiseen shadow director -doktriiniin ja siitä säädetään Companies Actin 251:ssa. Doktriinin nojalla yhtiön ulkopuolinen taho voidaan katsoa yhtiön varjojohtajaksi, mikäli yhtiön johto tapaa toimia yhtiön ulkopuolisen tahon määräysten ja ohjeiden mukaisesti ja yhtiön ulkopuolisen tahon vaikuttaminen yhtiön johdon päätöksentekoon on pysyvämpää kuin kertaluontoista. Tiettyjen kriteerien nojalla varjojohtajan voidaan katsoa olevan vastuussa yhtiön velvoitteista. Suomessa osakeyhtio?lain johtohenkilo?iden vahingonkorvausvelvollisuudesta sa?a?deta?a?n lain 22:1:ssa?. Sa?a?nno?ksen nojalla vahingonkorvausvelvolliseksi voidaan katsoa yhtio?n toimitusjohtaja, hallituksen ja?sen seka? hallintoneuvoston ja?sen. Sa?a?nno?ksen nojalla vahingonkorvausvelvolliseksi voidaan katsoa myo?s henkilo?, joka on valittu hoitamaan johtohenkilo?n tehta?va?a? mutta, jota ei ole merkitty yhtio?n johtohenkilo?ksi kaupparekisteriin. Sa?a?nno?ksen nojalla yhtio?n johtohenkilo?ksi ei kuitenkaan voida katsoa niin sanottua varjojohtajaa ja na?in ollen suomalaisen yhtio?oikeudellisen sa?a?ntelyn voidaan katsoa eroavan englantilaisesta yhtio?oikeudellisesta sa?a?ntelysta?. Tavanomaisesti varjojohtajuus nousee esille tilanteissa, jossa yhtio? on ajautunut maksuvaikeuksiin. Ta?llo?in yhtio?n velkoja voi pyrkia? kontrolloimaan velallista, turvatakseen myo?nta?ma?nsa? luoton takaisinmaksun tai pyrkia?ksensa? parantamaan velallisyhtio?n maksukykyisyytta?. Tyypillisia? keinoja velkojalle ovat henkilo?n nimitta?minen valvomaan velallisyhtio?n toimia tai erilaisten pelastussuunnitelmien laatiminen velallisyhtio?lle. Mika?li velkojan nimitta?ma? henkilo? tai velkoja kontrolloi liian voimakkaasti velallisyhtio?n toimia, voidaan heida?t tiettyjen kriteerien ta?yttyessa? katsoa yhtio?n varjojohtajiksi. Tyypillisesti yhtio?n varjojohtajaksi on katsottu joko velallisyhtio?n luotonantaja tai luotonantajan nimitta?ma? henkilo?, joka valvoo velallisyhtio?n toimia. Vaikka Suomessa lainsa?a?da?nto? ei tunne varjojohtajuutta, on oikeuska?yta?nno?ssa?mme arvioitu hyvin samankaltaisia tilanteita kuin englantilaisessa varjojohtajuutta koskevassa oikeuska?yta?nno?ssa?. Suomessa tilanteet ovat liittyneet pa?a?sa?a?nto?isesti takaisinsaantilain la?heisyyskriteerin arviointiin, jolloin arviointi on kohdistunut velallisyhtio?n ja ta?ma?n luotonantajana toimineen pankin va?lisen suhteen arviointiin. Takaisinsaantilain ja osakeyhtio?lain lisa?ksi varjojohtajuutta voidaan Suomessa arvioida myo?s rikoslain ja ympa?risto?vahinkolain kannalta. Rikoslaissa yhtio?n johtohenkilo?n ka?site na?ytta?a? olevan laajempi kuin osakeyhtio?laissa. Ympa?risto?vahinkolain perusteella vastuu ympa?risto?vahingosta taas voidaan ankaran vastuun nojalla samaistaa vahingonaiheuttajan ulkopuoliseen tahoon tiettyjen kriteerien vallitessa hyvin samankaltaisesti, kuin Companies Actin varjojohtajuus sa?a?ntelyn nojalla yhtio?n ulkopuolisen tahon voidaan katsoa olevan vastuussa yhtio?n velvoitteista. Osittain eroja varjojohtajuuden sa?a?ntelyssa? voidaan selitta?a? oikeusja?rjestyksien ominaisilla piirteilla?. Englannissa yhtio?oikeudellinen ajattelu on perinteisesti ollut omistajakeskeista? ja sa?a?ntelylla? on pyritty suojamaan osakkeenomistajia. Varjojohtajuuden sa?a?ntelemisen voidaan jossain ma?a?rin na?hda? ilmentyma?na? pienosakkeenomistajan korkeasta sijoittajansuojasta. Suomessa yhtio?oikeudellinen ajattelu ei perinteisesti ole ollut omistajakeskeista? eika? sijoittajansuojan korostamista myo?ska?a?n ole aiemmin na?hty lainsa?a?da?nno?ssa?mme tarpeelliseksi.
  • Kuokkanen, Matti (Helsingfors universitet, 2014)
    Euroopan unionissa annettiin vuonna 2009 luottoluokituslaitostoimintaa koskeva asetus vastauksena finanssikriisiin. Luottoluokituslaitosten toiminnan on katsottu vaikuttaneen globaalin finanssikriisin taustalla olleen Yhdysvaltojen subprime-kriisin syntymiseen. Asuntomarkkinoiden kuplan puhkeaminen johti sijoittajien tappioihin, sillä asuntolainat niihin liittyvine riskeineen oli siirretty eteenpäin alkuperäisiltä lainanantajilta sijoittajille. Luottoluokituslaitoksia kohtaan esitetty kritiikki on kohdistunut niiden kyvyttömyyteen arvioida oikein tappioita aiheuttaneisiin arvopapereihin liittyvää luottoriskiä. Yhtenä syynä edellä esitetyn luottoluokitusten laadun heikkenemiselle on nähty olleen luottoluokituslaitosten liiallinen myötämielisyys luotto-luokituksen niiltä hankkineiden arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden toiveille. Korkeat luokitukset ovat liikkeeseenlaskijoiden intressien mukaisia, koska ne vaikuttavat alentavasti rahoituskustannuksiin. Sijoittajien intressissä puolestaan on ainakin lähtökohtaisesti saada laadukasta tietoa sijoituspäätösten tekemisen tueksi, joten näiden osapuolten luottoluokituksiin liittyvät intressit ovat ristiriitaisia. Luottoluokituslaitosten harjoittama liiketoiminta taas perustuu lähes yksinomaan liiketoimintamalliin, jossa annetusta luokituksesta palkkion niille suorittaa arvopaperin liikkeeseenlaskija. Toiminnan riippumattomuus vaarantuu, mikäli luottoluokituslaitokset pyrkivät omaa liiketoimintaansa edistääkseen pitämään maksavan asiakkaansa tyytyväisenä. Tutkielmassa käsitellään sääntelyteorian menetelmin Euroopan unionin luottoluokituslaitostoimintaa koskevassa sääntelyssä omaksuttuja ratkai-suja mainituntyyppisiin intressiristiriitoihin puuttumiseksi. Tutkielma etenee ajallisesti loogisessa järjestyksessä niin, että ensiksi tarkastelu kiinnittyy ongelmien sekä lainsäätämisen taustan selvittämiseen, ja vasta tämän jälkeen lainsäätäjän omaksumiin ratkaisuihin, eli tämänhetkisen sääntelytilan selvittämiseen. Näiden jälkeen tarkastellaan vielä sääntelyn kehittämistarpeita sekä omaksuttujen ratkaisujen vaikutuksia pidem-mällä aikajänteellä. Tutkielmassa esitetyn perusteella voidaan pitää oikeutettuna sitä, että julkisvalta puuttuu luottoluokituslaitostoimintaan ja turvaa luokitusten laatua. Sääntelyllä puututaan moniin intressiristiriitoja aiheuttaviin ja luottoluokitustoiminnan riippumattomuuden vaarantaviin pienempiin tekijöihin, mutta ei luottoluokituslaitosten käyttämään liiketoimintamalliin. Keskustelu siitä, pitäisikö interventio ulottaa myös viimeisenä mainittuun, on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Näin voitaisiin mahdollisesti poistaa vallitsevaan malliin liittyvä luottoluokitusten laadun kannalta ei-toivottava kannustin liialliseen myötämielisyyteen liikkeeseenlaskijan toiveille. Käyttökelpoisen vaihtoehtoisen liiketoimintamallin löytäminen on kuitenkin hyvin hankalaa. Sääntelyintervention lisäksi Euroopan unionissa on globaalin mallin mukaisesti ryhdytty vähentämään tukeutumista ulkoisiin luottoluokituksiin sääntelyssä, eli niiden niin sanottua sääntelytarkoituksessa käyttämistä, jonka on nähty lisänneen luottoluokitusten sekä luottoluokituslaitosten merkitystä rahoitusmarkkinoilla. Esimerkiksi pankkien vähimmäispääomien määräytymistä koskeva sääntely on edellyttänyt omistusten luotto-luokitusten huomioimisen niihin liittyvän riskin määrittelemiseksi. Tutkielmassa esitetyn perusteella vaikuttaa siltä, että uudella sääntelyllä pyritään siirtämään vastuuta luottokelpoisuuden arvioinnissa ulkoisista luottoluokituksista sisäisiin arvioihin. Luottoluokituksiin tukeutumisen purkaminen ei käy kuitenkaan nopeasti, minkä lisäksi vaihtoehtoisten riskinarviointimenetelmien löytäminen on haasteellista. Lisäksi on syytä pitää mielessä luottoluokituslaitostoimintaan liittyvät mittakaavahyödyt sekä luottoluokituslaitosten riskinarviointiin liittyvä osaaminen.
  • Kangas, Timo (Helsingfors universitet, 2013)
    Tämän työn tutkimuskohteena oli maakaaren 14 luvun 1 pykälän kirjaamiskelpoiset, mutta kirjaamattomat erityiset oikeudet ja niiden pysyvyys kiinteistön omistajan konkurssissa. Tämän työn tavoitteena oli siis tutkia, millä edellytyksillä tällaiset oikeudet saavat tai menettävät pysyvyytensä konkurssitilanteessa. Tutkimuskohteeksi valittiin vain maakaaren 14:1:n mukaiset oikeudet, mutta työssä esitellään myös muita maakaaren mukaisia oikeuksia, jotta lukijalle muodostuu kuvat maakaaren 14 lukuun rakennetusta erityisiä oikeuksia koskevasta järjestelmästä. Työssä kävi ilmi, että maakaressa on useita erilaisia erityisiä oikeuksia, eikä eirtyisen oikeuden käsitettä ole määritelty. Maakaaren järjestelmä jää epäselväksi ja monimutkaiseksi. Lisäksi pelkästään maakaaren 14:1:n mukaiset oikeudet saavat toisistaan hyvin poikkeavan pysyvyyden oikeudesta riippuen. Maakaaren järjestelmä jäi siis epäselväksi ja sitä sekoitti vielä entisestään se, että osa erityisistä oikeuksista sai erilaisen pysyvyyden myös niihin liittyvän erityislainsäädännön perusteella. Konkursissa tärkeimmiksi tekijöiksi pysyvyyden kannalta nousi konkurssilain 17:3:n mukaien edullisemmuussääntö ja erityisiin oikeuksiin liittyvä kiinteistön hallinta. Edullisimmuus säännöstä voi seurata tilanne, jossa konkurssipesä on velvollinen iritsanomaan erityiset oikeudet heti konkurssin alettua. Tätä oikeutta rajoittaa kuitenkin hallintaan perustuva erityinen oikeus. Tällainen eirtyinen oikeus voi saada paremman pysyvyyden konkurssissa. Tällöinkään pysyvyys ei kuitenkaan ole kovin pitkä aikainen, koska pesä voi tietyin varauksin realisoidan pesän omaisuuden siten, että kaikki oikeudet menettävät pysyvyytensä, ellei erityisen oikeuden haltija ole valmis maksamaan oikeutensa pysyvyydesta.
  • Kirjola, Martti (Helsingfors universitet, 2017)
    Maanalainen rakentaminen on lisääntynyt erityisesti tiiviisti rakennetuilla kaupunkialueilla, jossa vapaata rakennusmaata on niukasti tarjolla. Suomessa lainsäädäntö lähtee siitä, että kiinteistönomistaja omistaa sekä kiinteistön maanpinnan ylä- että alapuolisen tilan. Kun maanpinnan alapuolisen tilan hyödyntämisestä on kiinnostunut muu taho kuin kiinteistönomistaja, joudutaan maanalaisen tilan hallinta perustamaan muuhun oikeusperusteeseen kuin kiinteistön omistusoikeuteen. Tutkielmassa selvitetään maanalaisen rakennuskohteen vakuus- ja rahoitusjärjestelyitä tilanteessa, jossa rakennushankkeen toteuttaa muu taho kuin kiinteistönomistaja. Tutkielmassa tarkastellaan maanalaisen rakennuskohteen rakentamista maanvuokraoikeuden, yhtiöittämisen ja rasitejärjestelyn avulla. Esimerkkeinä maanalaisista rakennuskohteista käytetään pysäköinti- ja monitoimihallia. Lisäksi tarkastellaan valmisteltavan kolmiulotteisen kiinteistölainsäädännön vaikutuksia maanalaiselle rakentamiselle. Maanvuokraoikeus on kirjaamis- ja kiinnityskelpoinen, kun se täyttää maakaaren 14 ja 19 luvuissa säädetyt edellytykset. Maan alle rakennettaessa joudutaan myös näitä edellytyksiä tarkastelemaan maanalaisen rakentamisen näkökulmasta, jolloin voi syntyä ongelmia esimerkiksi maanvuokraoikeuden määräaikaisuuden vaatimuksen kanssa ja kirjattaessa maanvuokraoikeus usean eri kiinteistön alueelle. Vakuusoikeudellisesta näkökulmasta kiinteistön yhtiöittämisellä pyritään helpottamaan kiinteän omaisuuden käyttöä vakuutena, kun yhtiön osakkeet voidaan pantata käteispanttina. Samalla voidaan hallita maanalaista tilaa yhtiön yhtiöjärjestyksen avulla. Yhtiöittämisen edut tulevat esiin myös rahoitusjärjestelyissä, jossa pystytään kiinteistöön tai maanvuokraoikeuteen kiinnitettyjen panttikirjojen lisäksi pantata yhtiön osakkeet. Kiinteistön yhtiöittämiseen liittyy kuitenkin aina riski arvon kaksoispanttauksena tunnetusta ongelmasta, jolla tarkoitetaan tilannetta, jossa todellisuudessa samaa omaisuutta käytetään useamman eri velkojan velan vakuutena. Ongelmaa voidaan pyrkiä ehkäisemään negative pledge -kovenanttiehdolla, jonka sivullissitovuus on kuitenkin epävarmaa. Rasiteoikeuden nojalla rakennettava maanalainen pysäköintihalli näyttäytyy ongelmallisena, sillä rasiteoikeus on kirjaamis- ja kiinnityskelvoton. Tällöin maanalainen pysäköintihallin, joka sisältää merkittävää vakuusarvoa, rakentaminen rasiteoikeuden nojalla ei nykyisen lainsäädännön valossa vaikuta suositeltavalta ratkaisulta. Sen sijaan valmisteltava kolmiulotteinen kiinteistölainsäädäntö tulee tarjoamaan toimijoille uuden keinon valikoimaan rakentaa maan alle erityisesti sellaisissa hankkeissa, jossa on mukana kansainvälisiä sijoittajia ja joille kolmiulotteinen kiinteistö on tutumpi oikeudellinen konstruktio kuin Suomalaiset sopimusperusteiset järjestelyt. Maanalainen pysäköinti- tai monitoimihalli on verrattain kallis rakennuskohde ainakin verrattuna vastaaviin maanpinnalle rakennettaviin kohteisiin. Tällöin kohteiden rahoituksessa voidaan pyrkiä hyödyntämään jo rakennusvaiheessa niiden tulevaisuudessa tuottamia kassavirtoja. Näitä kassavirtoja voidaan hyödyntää rahoitusjärjestelyissä, jotka tunnetaan projektirahoituksena ja liiketoiminnan arvopaperistamisena. Niissä kummassakin operatiiviselle yhtiölle lainattu laina maksetaan takaisin tulevaisuudessa syntyvillä kassavirroilla. Järjestelyiden onnistuminen edellyttää kuitenkin kattavan vakuuspaketin strukturointia pitäen sisällään vakuudet maanvuokraoikeuteen vahvistetuista panttikirjoista ansaitsemattomiin saataviin.
  • Kaakinen, Aleksi (Helsingfors universitet, 2016)
    Infrastruktuuriprojektit ovat julkisyhteisöjen hankkeita, joilla rakennetaan kansantalouden ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä, yleensä fyysisiä kohteita. Eräitä strategisesti tärkeimpiä kohteita ovat maantiehankkeet, joilla kyetään yhdistämään tehokkaasti toisiinsa maantieteellisesti erillisiä alueita. Myös Suomessa on viime vuosina alettu kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin maanteiden rakentaminen ja kunnostaminen olisi mielekkäintä rahoittaa. Juridisesti maantiehankkeessa ovat tärkeitä myös kysymykset julkisyhteisön maankäytöstä ja rahoituksessa annettavista vakuuksista. Tutkielma käsittelee maantieprojektin maankäyttö- ja vakuusratkaisuja silloin, kun tie rakennetaan elinkaarirahoituskehyksessä. Elinkaarirahoitus on projektirahoituksen erityismuoto, eli valtio toteuttaa hankkeen budjettinsa investointiosan ulkopuolella. Hankkeen suunnittelee, rahoittaa ja toteuttaa yksityinen palveluntuottaja, jolle kertyy tien operoinnista palvelumaksuja suoraan valtiolta. Tämänkaltaisella rahoitusmallilla pyritään yhdistämään valtion eli tilaajan vahva asema rahoituksen luotonvahvistajana ja ensisijaisena tienpitäjänä yksityisen sektorin usein tehokkaampaan tapaan toteuttaa resurssi-intensiivisiä hankkeita. Maankäyttö valtiojohtoisissa tiehankkeissa on Suomessa varsin joustamatonta. Valtion yksityiselle luovuttama lisenssi operoida tietä eli siihen kuuluvaa maapohjaa ja päälle rakennettavaa infrastruktuuria koostuu lähinnä sen tarkemmin yksilöimättömästä käyttöoikeudesta, jonka edelleen luovuttaminen tai siitä muutoin disponoiminen on sopimusteitse tehty hyvin hankalaksi. Eräs tutkielmani päätavoitteista onkin selvittää, missä kohdin lainsäädäntö on kenties liian joustamatonta elinkaarirahoitteiseen tiehankkeeseen, ja missä määrin näitä lainsäädännöllisiä ratkaisuja olisi mahdollista parantaa. Maankäytön ohella, tai sen joustamattomuudesta johtuen, myös projektirahoituksessa ja elinkaarirahoituksessa käytettävä vakuusomaisuus on hyvin niukkaa. Tutkielmassa on pyritty selvittämään, minkälaista vakuusomaisuutta tieyhtiöllä on käytettävissään projektin pankkikelpoisuuden kasvattamiseksi. Tältä osin vaikuttaisi siltä, että suomalainen tieprojekti on rahoittajien kontrolloitavissa myös sen insolvenssitilanteissa, mutta että kontrollia olisi kenties mahdollista vahvistaa lainsäädännöllisillä ratkaisuilla, jotka antaisivat projektivelkojille erityisaseman tieyhtiön insolvenssissa. Tiehankkeessa ja projektirahoituksessa yleisemmin korostuukin vakuuden kontrollifunktio, jota kyetään toteuttamaan erityisesti tieyhtiön osakkeiden ja projektisopimusten panttauksella. Vaikuttaa siltä, että tällä erää projektissa on nojattava suhteellisen voimakkaasti myös sponsoreiden ja valtion antamaan luotonvahvistukseen.
  • Nuotio, Aino (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimuksessa selvitetään, olisiko vallitsevassa kansallisessa oikeustilassa hyväksyttävää, jos pankit alkaisivat periä negatiivista korkoa henkilöasiakkaidensa talletuksista. Negatiivinen korko on velvoiteoikeudellisesti poikkeuksellinen, sillä tyypillisesti korkoa maksetaan hyvityksenä käyttöön saadusta pääomasta. Talletussuhteessa velallisena on pankki, joka myös vakiintuneen käytännön mukaan maksaa talletukselle korkoa. Sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankkijärjestelmässä laskettiin talletuskorko negatiiviseksi, ovat pankkien asiakkailleen maksamat talletuskorot myös lähellä nollaa. Negatiivisen talletuskoron käyttöönotto olisi toteutettavissa MaksupalveluL:n sääntelyn nojalla, sillä se soveltuu valtaosaan talletussopimuksista. Lain 3:30 §:ssä annetaan pankeille oikeus yksipuolisesti ehdottaa muutoksia tilien puitesopimuksiin, ja ehdotus tulee voimaan, ellei asiakas vastusta sitä. MaksupalveluL 3:32 §:n nojalla vaihtuvakorkoisten tilien korkoa voidaan myös suoraan pankin yksipuolisella ilmoituksella muuttaa. Tallettajan aseman turvaa oikeus irtisanoa sopimus päättymään ennen ehdotetun muutoksen voimaantuloa. Sääntely ei kuitenkaan anna vastausta siihen, olisiko ehtomuutos sisällöllisesti hyväksyttävä. Tallettajaa suojaavat kuluttaja- ja sopimusoikeudellinen sääntely sekä perustuslaillinen omaisuudensuoja. Ehtomuutoksen sallittavuutta taas puoltavat sopimusvapaus, pankkisääntelyn tavoitteet sekä pankeille asiakkaiden talletuksista aiheutuvat kustannukset. Talletusvaroihin kohdistetaan EU:n vakavaraisuussääntelyssä maksuvalmiusvaatimus, jonka kautta talletusvarat ovat suorassa yhteydessä keskuspankkitallettamiseen. Pankkisääntelyn suojan kohteita ovat sekä asiakkaat että pankkijärjestelmä itsessään, ja kuluttajaoikeudellisista pääsäännöistä poiketaan pankkisopimusten kohdalla ajoittain kuluttajan asemaa heikentävästi. Lopulta pankkipalveluille on tunnustettu asema välttämättömyyspalveluina, ja pankkeja myös velvoitetaan tarjoamaan kuluttajille tietyt palvelut kohtuulliseen hintaan. Tutkimuskysymykseen vastaaminen edellyttää näiden eri sääntelytavoitteiden yhteensovittamista. Menetelmä on ensisijaisesti lainopillinen, mutta erityisesti pankkisääntelyn tavoitteiden huomioon ottaminen edellyttää sitä, että tutkimukseen otetaan mukaan oikeustaloustieteellisempiä näkökulmia.
  • Kuosmanen, Elina (Helsingfors universitet, 2016)
    Osakeyhtiö on maailmanlaajuisesti suosittu tapa järjestää yritystoimintaa. Osakeyhtiön tunnusomaisiin piirteisiin kuuluu muun muassa korostunut voitontuottamisen tarkoitus. Yritysten yhteiskuntavastuu tarkoittaa yrityksen vastuuta toimintansa sidosryhmävaikutuksista sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristöllisen vastuun osa-alueilla. Kaksituhattaluvulla ilmenneet yritysskandaalit ja voimistunut huoli yritystoiminnan ympäristövaikutuksista ovat saaneet aikaan kritiikkiä osakkeenomistajien erityisasemaa kohtaan. Keskustelua yritysten yhteiskuntavastuun merkityksestä ja sidosryhmien asemasta on kuitenkin käyty varsinkin angloamerikkalaisissa maissa jo vuosikymmeniä aiemmin. Vaihtoehtona osakkeenomistajakeskeiselle ajattelutavalle on esitetty esimerkiksi sidosryhmälähtöisiä malleja. Tässä tutkielmassa tarkastellaan yritysten yhteiskuntavastuuta osakkeenomistajien erityisaseman kannalta. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota yritysten yhteiskuntavastuun toteuttamisen keinoihin osakkeenomistajalähtöisessä ajattelussa ja tutkitaan, olisiko siirtyminen sidosryhmälähtöiseen päätöksentekoon tehokkaampi tapa yritysten yhteiskuntavastuun toteuttamiseksi.
  • Uotila, Akseli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimuksessa selvitetään, onko osakkeenomistajien suojaaminen riittävällä tasolla yrityskaupan erityistilanteessa, jossa kohdeyhtiön johto tekee ostotarjouksen kohdeyhtiöstä. Johdon yritysosto on tilanteena poikkeuksellinen, sillä tyypillisesti yrityskaupassa myyjä tuntee kohdeyhtiön ostajaa paremmin. Tämä asetelma ei toteudu johdon yritysostoissa, sillä yrityksen operatiivista liiketoimintaa johtavilla henkilöillä on lähtökohtaisesti kattavammat tiedot kohdeyhtiöstä, kuin osakkeenomistajilla. Tilanne on erityisen korostunut, mikäli kohdeyhtiön johto ja omistus ovat eriytyneet. Tutkielman keskiössä ovat osakeyhtiölain periaatteet ja niitä koskevat säännökset, erityisesti OYL 1:5 osakeyhtiön toiminnan tarkoituksesta sekä OYL 1:8 johdon lojaliteetti- ja huolellisuusvelvollisuuksista. Velvollisuuksien lisäksi tarkastellaan yhtiöintressiä, -teoriaa sekä osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta että osakkeenomistajien intressiä. OYL 1:8 sisältämän sääntelyn tarkoitus on ohjata johtoa toimimaan osakkeenomistajien ja yhtiön intressissä. Sääntely on kuitenkin hyvin yleisellä tasolla, eikä se anna vastausta siihen, miten osakkeenomistajat saavat suojaa johdon yritysostoissa tai miten johdon yritysostossa tulisi menetellä. Tutkielmassa tarkastellaan tämän vuoksi myös osakeyhtiölain ulkopuolisia keinoja toteuttaa OYL 1:8:n tavoitteita yksittäistapauksissa sekä keskitytään arvioimaan johdon yritysostoon liittyviä prosesseja. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään mm. päämies-agentti-teoriaa. Tutkimuskysymykseen vastaaminen edellyttää tarkastelua osakkeenomistajien ja johdon intressien yhteensovittamisesta. Menetelmä on ensisijaisesti lainopillinen, mutta aiheen tutkiminen edellyttää myös syvempää oikeustaloustieteellistä ja oikeusvertailevaa otetta.
  • Holmberg, Robert (Helsingin yliopisto, 2021)
    Special Purpose Acquisition Company (”SPAC-yhtiö”) on yritysostoa varten perustettu yhtiö, joka listautumisannissa kerää varoja sijoittajilta myöhemmän yritysoston rahoittamiseksi. Listautuessaan yhtiöllä ei ole omaa liiketoimintaa, vaan yhtiön tarkoituksena on ennalta määrätyn enintään 36 kuukauden aikana suorittaa yksi tai useampi yritysosto. Yritysostossa kohdeyhtiöksi valikoituu listaamaton yhtiö, joka sulautumisella sulautetaan listattuun SPAC-yhtiöön. Sulauttamalla listaamaton yhtiö SPAC-yhtiöön, listaamaton yhtiö tuodaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi ilman perinteistä listautumisprosessia. Toimenpiteellä yhtiön osakkeet saatetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi ikään kuin ”takaoven kautta” SPAC-yhtiöitä koskevassa tutkimuksessa on havaittu, että toimintamalliin perinteisesti kuuluvat optiotodistukset, perustajaosakkeenomistajan palkkio-osakkeet, sekä listautumisen järjestäjäpankkien kulut vaikuttavat merkittävästi osakkeenomistajien omistuksen arvoon. Toimintamalliin kuuluva osakkeenomistajan oikeus saada osakkeensa lunastettua SPAC-yhtiöltä siirtää nämä kustannukset osakelunastusta vaatimatta jättäneiden kannettavaksi. SPAC-yhtiö on perustajaosakkeenomistajille ja osakkeidensa lunastusta vaativille osakkeenomistajille varsin tuottoisa hanke. Tutkielmassa tarkastellaan SPAC-yhtiöiden organisoitumista ja toimintaa osakeyhtiölain ja pörssin sääntöjen SPAC-yhtiöitä koskevien erityisten listalleottamisen edellytysten valossa. Tutkielmassa määritellään mitä osakkeiden tuottamien oikeuksien laimentuminen merkitsee, jonka jälkeen tarkastellaan osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatetta. Tämän jälkeen tarkastellaan vielä osakkeenomistajien omistuksen laimentumista ja arvonalentumista osakeyhtiöoikeudellisen yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Tutkielmassa päädytään siihen johtopäätökseen, että SPAC-yhtiön toiminta ei lähtökohtaisesti muodostu osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseksi. Tutkielman pääasiallinen metodi on lainoppi, mutta tutkielmassa esitetään myös oikeustaloustieteellisiä ja oikeusvertailevia näkökulmia.
  • Barriskell, Daniel (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kontrollivallan edellytys täyttyy, mikäli pantinantaja ei voi ilman panttivelkojan suostumusta määrätä vakuusesineestä panttioikeudesta vapauttavin vaikutuksin. Kontrollivallan käsitteeseen liittyy pantin vapauttamisen merkitys. Pantin vapauttaminen merkitsee oikeustilan palauttamista panttioikeuden perustamista edeltäneeseen tilanteeseen. Kontrollivallan käsitteeseen liittyy myös panttivelkojan nimenomaisen suostumuksen merkitys. Panttivelkojan nimenomainen suostumus merkitsee panttivelkojan aktiivisin toimin antamaansa suostumusta, eli esimerkiksi kirjallinen suostumus tai pantin vapauttamiseen ryhtyminen. Pantin vapauttamisesta on sovittava vapauttamissitoumuksella. Vapauttamissitoumuksella viitataan panttivelkojan sopimusperusteiseen velvollisuuteen vapauttaa vakuusesine Vapauttamissitoumus käsittää osapuolten välisen sopimuksen panttioikeuden määräaikaisuudesta, eli milloin panttioikeus vakuusesineeseen lakkaa, ja panttivelkojan tulosvelvoitteen ryhtyä kontrollivallan palauttamisen edellyttämiin toimenpiteisiin sovittujen edellytysten täyttyessä. Vapauttamissitoumus ei kuitenkaan kiinteistöpanttioikeuden kontekstissa voi johtaa kontrollivallan panttivelalliselle palautumiseen, sillä vapauttamissitoumuksesta huolimatta panttivelkojan on toimitettava panttivelalliselle kiinteistökiinnitystä koskeva allekirjoitettu siirtohakemus. Näin ollen panttivelkojalla säilyy aina kontrollivalta kunnes panttivelkoja antaa nimenomaisen suostumuksensa toimittamalla siirtohakemuksen panttivelalliselle. Täten vapauttamissitoumus ei voi vaarantaa kontrollivallan toteutumista kiinteistöpanttioikeuden kontekstissa. Tällöin vapauttamissitoumuksella ei myöskään voi olla vaikutusta kiinteistöpanttioikeuden pätevyyteen tai sivullissitovuuteen.
  • Velitski, Anna (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan parallel debt – rahoitusjärjestelyn jäsentymistä Suomen oikeusjärjestyksen mukaan. Parallel debt – rahoitusjärjestelyä ei ole tunnustettu Suomen oikeusjärjestyksessä omana instituutionaan, ja tutkielmassa tarkastellaan, onko rahoitusjärjestelyn tunnustamiselle olemassa edellytyksiä. Parallel debt – rahoitusjärjestelyssä esiintyy kolme osapuolta: velallinen, luotonantajat sekä vakuusagentti. Järjestelyn perimmäisenä tavoitteena on turvata luotonantajien asema rahoitusjärjestelyssä vakuusagenttia hyväksi käyttäen, joka hallinnoi velkaa turvaavia vakuuksia luotonantajien lukuun. Johdannossa tutkimuksen kohde esitellään ja tutkimustehtävää täsmennetään. Lisäksi tarkastellaan tutkielmassa käytettäviä metodeja sekä aihetta koskevia rajauksia. Kappaleessa tarkastellaan myös saamisoikeuden käsitettä Suomen oikeuden kannalta sekä esitellään parallel debt – rahoitusjärjestelyn perusrakenne kansainvälisissä rahoitusjärjestelyissä. Tutkielman toisessa pääluvussa keskitytään oikeusvertailuun. Oikeusvertailua ja sen roolia tarkastellaan aluksi lyhyesti. Luvun pääpaino keskittyy kuitenkin oikeusvertailun suorittamiseen Saksan, Ranskan, Venäjän sekä Englannin oikeuden osalta. Näissä maissa parallel debt – rahoitusjärjestely on käytössä, mutta sen tunnustamistavoissa on eroja. Näin ollen tutkimus lähtee jokaisen maan osalta niiden oikeusjärjestysten omista lähtökohdista käsin. Tunnustamistavat vaihtelevat oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön ja säädännäisen oikeuden välillä. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan parallel debt – rahoitusjärjestelyn perustamista Suomen oikeuden kannalta. Kappaleessa tarkastellaan niitä velvoittautumisen muotoja, joissa parallel debt - rahoitusjärjestelyä yleisimmin käytetään. Näitä ovat syndikoidut luotot sekä joukkovelkakirjalainat. Lisäksi kappaleessa käsitellään parallel debt – rahoitusjärjestelyn perustamista Suomen oikeuden mukaan, sisältäen tarkastelua ordre public – periaatteesta sekä trust-instituution vastineista Suomessa. Kappaleessa tutkitaan lisäksi, miten panttioikeus voidaan perustaa Suomen lainsäädännön mukaan vakuusagentin hyväksi sekä esitellään vaihtoehtoisia järjestelyitä parallel debt – rahoitusjärjestelyn aikaansaamiseksi Suomen oikeuden mukaan. Neljäs pääluku tutkii kansainvälisen yksityisoikeuden normeja Rooma I -asetuksen pohjalta parallel debt – rahoitusjärjestelyyn liittyen. Lisäksi luvussa tarkastellaan Rooma I -asetuksen olennaisia artikloja koskien parallel debt – rahoitusjärjestelyä. Lopuksi -kappaleessa esitellään de lege ferenda – johtopäätelmät. Tarkastelu kohdistuu erityisesti siihen, onko parallel debt – rahoitusjärjestelyn tunnustamiselle omana instituutionaan edellytyksiä Suomen oikeusjärjestyksessä. Johtopäätelmien muodostaminen suoritetaan peilaamalla tutkimuksessa ilmenneitä tosiseikkoja sekä oikeusvertailun kautta esiin tulleita seikkoja Suomen kansalliseen oikeuteen. Kappaleen lopuksi tarkastellaan tulevaisuuden näkymiä koskien parallel debt – rahoitusjärjestelyä sekä yleisesti kansainvälisten rahoitusjärjestelyiden kehittymistä Suomen näkökannalta katsottuna.
  • Ilveskero, Joel (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa arvioidaan kuinka piensijoittajien eli sijoittajien, joiden elinkeino ei perustu sijoitustoimintaan ja sijoittavat markkinoilla säästövarojaan, joukkovoimaan perustuvat markkinamanipulaation tavat suhtautuvat voimassa olevaan eurooppalaiseen ja kansalliseen lainsäädäntöön. Tältä osin tarkastellaan, keiden osapuolten katsotaan tällaisissa tapauksissa syyllistyneen markkinamanipulaatioon ja millä edellytyksin tällaisille henkilöille on asetettavissa hallinnollisia tai rikosoikeudellisia seuraamuksia. Tutkielma keskittyy osakeyhtiölain (624/2006, OYL) 1 luvun 10 §:n mukaisten osakeyhtiöiden osakkeiden, jotka ovat kaupankäynnin kohteena kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla, manipulaatioon. Tutkielman ulkopuolelle rajataan siten mm. virtuaalivaluuttaa, viitearvoja ja johdannaissopimuksia koskeva manipulaatio. Manipulaatio vaikuttaa haitallisesti markkinoiden tehokkuuteen ja integriteettiin, jotka ovat markkinoiden väärinkäyttöä koskevassa sääntelyssä tuotu esiin suojeltavina oikeushyvinä. Manipulaation systematiikkaa on jaoteltu oikeuskirjallisuudessa monin eri tavoin, mutta tutkielmassa on päädytty rajaamaan eri manipulaatiotekniikat informaatiomanipulaatioon ja sen alamuotoihin sekä markkinavoimaan perustuvaan manipulaatioon. Markkinamanipulaatiota säädellään Suomessa sovellettavan oikeuden kannalta pääosin markkinoiden väärinkäyttöasetuksen, direktiivin markkinoiden väärinkäytöstä määrättävistä rikosoikeudellisista seuraamuksista sekä arvopaperimarkkinalain ja rikoslain kautta. MAR sisältää laajan markkinamanipulaation kiellon sekä määrää minkälaiset vaikutukset markkinoille ovat manipulaatioksi katsottavien toimien tulosta. Piensijoittajien joukkotoimintaan perustuvat toimet voivat täyttää teoreettisilta osin markkinamanipulaation tunnusmerkit, mutta seuraamusten asettaminen ja rikosoikeudellisen vastuun kannalta tekijöiden tahallisuuden näyttäminen on ongelmallista. Hallinnollisia seuraamuksia on asetettavissa laajalti, mutta rajanveto siinä keiden katsotaan joukkotoiminnassa tosiasiallisesti syyllistyneen manipulaatioon, on hankalaa. Rikosoikeudellisen rangaistusvastuun oikeasuhtaisessa asettamisessa asettuvat vastakkain rikosoikeudellinen laillisuusperiaate sekä manipulaatiolta suojeltavat oikeushyvät. Rikosoikeudellinen vastuu edellyttää teolta tahallisuutta myös siihen liittyvissä eri osallisuuden muodoissa ja riittävää vakavuutta teon kokonaisarvioinnin kannalta, jonkalaista vaikutusta on yksittäisen piensijoittajan vaikea saada aikaiseksi. Piensijoittajien joukkotoiminnan kannalta oikeustila on oikeasuhteisen seuraamuksen asettamisen kannalta epäselvä ja vaatii tulevaisuudessa laajempaa käsittelyä oikeuskirjallisuudessa.
  • Granlund, Jenni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yritykset) tarkoitettua markkinapaikkaa ja sitä koskevia sääntelyhelpotuksia, joita markkinapaikalla toimivia liikkeeseenlaskijoita koskien on tehty kauppapaikan toiminnan tehostamiseksi ja pk-yritysten markkinoille pääsyn turvaamiseksi. Pk-yritysten lyhyt- ja pitkäaikaisen rahoituksen saaminen on perinteisesti ollut haastavaa johtuen pk-yrityksiin liittyvistä erityispiirteistä, jotka altistavat yrityksiä erilaisille ulkoisille markkinahäiriöille tehden niistä herkkiä konkursseille ja muille talousvaikeuksille. Tästä johtuen pk-yritysten mahdollisuudet saada tarvitsemaansa lyhyt- ja pitkäaikaista rahoitusta ovat olleet kovin rajalliset ja rahoitus on etenkin eurooppalaisilla yrityksillä keskittynyt hyvin vahvasti pankkirahoitukseen markkinaehtoisen rahoituksen osuuden jäädessä hyvin pieneksi. EU:n pääomamarkkinaunionin luomiseen pyrkivillä toimenpiteillä on paitsi tavoiteltu yhden unionin laajuisen pääomamarkkinan luomista, niin myös pyritty edistämään myös pk-yritysten pääsyä pääomamarkkinoille ja sitä kautta monipuolisempien rahoituslähteiden äärelle. Pk-yritysten kasvumarkkina on toisen rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin (MiFID II) mukainen konsepti, joka mahdollistaa tietyt MiFID II:n asettamat vähimmäisedellytykset täyttävän monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän rekisteröimisen pk-yritysten kasvumarkkinaksi. Rekisteröinnin voimaan tultua pk-yritysten kasvumarkkinaksi rekisteröidyllä kauppapaikalla toimiviin liikkeeseenlaskijoihin sovelletaan tiettyjä kevennettyjä vaatimuksia esiteasetuksen ja markkinoiden väärinkäyttöasetuksen osalta. Näiden lainsäädännöllisten kevennysten tarkoituksena on ennen kaikkea tehdä pk-yritysten kasvumarkkinasta houkutteleva paitsi liikkeeseenlaskijoille niin myös sijoittajille ja sitä kautta tehostaa pääomamarkkinoiden toimintaa ja pk-yritysten markkinoille pääsyä. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella jo toteutettuja ja tulossa olevia pk-yritysten kasvumarkkinalla toimivia liikkeeseenlaskijoita koskevia sääntelyhelpotuksia ja sitä, miten hyvin ne toteuttavat sääntelylle asetetut vaatimukset ja millä tavoin ne vaikuttavat sijoittajansuojaan, jonka taso on pyritty säilyttämään korkeana huolimatta liikkeeseenlaskijoille asetettujen velvoitteiden vähenemisestä. Tutkielmassa tarkastellaan myös pk-yritysten asemaa osakepohjaiseen joukkorahoitukseen nähden, joka tarjoaa vasta hiljattain yleistyneen, mutta vastaavan rahoituslähteen kasvuyrityksille yksityisillä pääomamarkkinoilla. Aloitan käsittelemällä yleisesti pk-yritysten toimintaympäristöä EU:ssa sekä sitä, millaisiin toimenpiteisiin unionissa on ryhdytty pk-yritysten toiminnan turvaamiseksi. Käyn myös läpi yleisemmin sitä, millaisia tavoitteita rahoitussääntelyllä on ja mitkä tavoitteet ovat keskiössä erityisesti EU:n rahoitussääntelyssä. Tarkastelen myös pk-yritysten kasvumarkkinan paikkaa osana EU:n rahoitusmarkkinoita sekä sitä, mitkä ovat pk-yritysten kasvumarkkinan keskeisimmät tavoitteet lainsäädännön osalta. Näitä tavoitteiden sisältöä on avattu yksityiskohtaisemmin käyttäen apuna soveltuvia taloustieteen oppeja rahoitusmarkkinoiden toiminnasta. Kolmannessa pääluvussa käyn läpi pk-yritysten kasvumarkkinaa koskevat sääntelyhelpotukset ja niiden sisällön ja arvioin sitä, miten hyvin sääntelymuutokset toteuttavat niille asetetut vaatimukset ja mitä ongelmia niihin mahdollisesti liittyy. Lisäksi tarkastelen sitä, millaisia lainsäädännöllisiä kevennyksiä tai muita toimenpiteitä voitaisiin vielä tehdä pk-yritysten kasvumarkkinan käytön edistämiseksi. Luvussa tehdään myös lyhyt katsaus Yhdysvaltojen ja Itä-Aasian pääomamarkkinoihin tarkoituksena selvittää, voitaisiinko kyseisiltä markkinoilta poimia toimintamalleja, joilla EU:n pääomamarkkinoiden toimintaa voitaisiin edelleen tehostaa. Neljännessä pääluvussa teen vielä lyhyen vertailun osakepohjaisen joukkorahoituksen ja pk-yritysten kasvumarkkinan välillä keskittyen erityisesti sijoittajansuojaan, rahoitusmuotojen saavutettavuuteen sekä rajat ylittävän toiminnan mahdollisuuksiin. Joukkorahoituksen osalta soveltuvaa sääntelyä tarkastellaan pääasiassa hiljattain hyväksytyn EU:n joukkorahoitusasetuksen näkökulmasta. Viimeisessä pääluvussa on tiivistetty keskeiset havainnot tutkielman aiheesta sekä hahmoteltu EU:n pääomamarkkinoiden tulevaisuudennäkymiä sekä sitä, millaisia toimenpiteitä tarvittaisiin ottaen huomioon tällä hetkellä vallitsevat erityisolosuhteet.
  • Iso-Markku, Antti (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielman tarkoituksena on ollut tutkia uusimman finassikriisin jälkeisten sääntelytoimenpiteiden vaikutusta sijoittajansuojaan strukturoidun rahoituksen tuotteissa, ja niistä nimenomaan arvopaperistamisissa. Tutkimuksen keskeisenä kohteena ovat olleet niin kutsutut luotonmaksukykyä parantavat järjestelyt, joista työssä on keskitytty erityisesti tarkastelemaan luottoluokituksia ja luottoriskinvaihtosopimuksia (credit default swap). Vertaamalla Yhdysvalloissa ja Euroopan Unionissa toimeenpantuja sääntelytoimia näiden luotonmaksukykyä parantavien järjestelyjen tarjoamista koskien on tutkielmassa pyritty selvittämään, onko tällaisia järjestelyjä käyttävien sijoittajien sijoittajansuoja parantunut finanssikriisiä edeltävästä ajasta. Aiheen motiivina on toiminut juuri arvopaperistamismarkkinoiden ja näiden siihen liitettyjen luotonmaksukykyä koskevien järjestelyjen ja finanssi-instrumenttien rooli globaalin finanssimarkkinakriisin laukausemisessa vuonna 2008. Tutkimus koostuu kolmesta analyysiosasta, joista ensimmäisessä on tarkasteltu rahoitusmarkkinasääntelyn kehitystä Yhdysvalloissa ja Euroopan Unionissa lainopillisen metodin avulla. Yhdysvaltojen osalta keskeisen osan käsitellystä sääntelystä ovat muodostaneet Dodd-Frank Act sekä sen lähisäännökset; Euroopassa käsittelyn kohteena ovat puolestaan olleet luottolaitostoimintaa sekä johdannaiskauppaa koskevat direktiivit teknisine asiakirjoineen. Lainopillisen analyysin pohjalta tutkimuksen toisessa analyysiosassa on pyritty selvittämään, onko näillä lainsäädäntö- ja sääntelytoimilla ollut toivottu ja odotettu vaikutus markkinoiden toimintaan ja ovatko ne parantaneet rahoitusinstrumentteihin sijoittavien tahojen suojaa. Tässä analyysissa lainopillista metodia on täydennetty vertailevalla oikeustutkimuksella. Työn viimeisessä analyysiosassa on esitetty aiempien havaintojen pohjalta de lege ferenda -henkistä pohdintaa siitä, millaista uutta sääntelyä finanssimarkkinoihin voitaisiin kohdistaa tiettyjen aiemmissa analyysin vaiheessa havaittujen ongelmien korjaamiseksi ja sijoittajien aiempaa paremmaksi suojaamiseksi. Analyysissa on lainopillisen ja oikeusvertailevan metodin lisäksi hyödynnetty kevyttä oikeustaloustieteellistä otetta. Tutkimuksen lopputuloksena esitetään, että finanssimarkkinoiden sääntely on lisääntynyt nopeasti ja merkittävästi globaalin finanssikriisin seurauksena. Sääntelyn tavoitteita ei kuitenkaan ole onnistuttu kaikilta tai edes välttämättä suurelta osin saavuttamaan siinä muodossa, kuin on toivottu. Tämä on johtunut sääntelypaineen aiheuttaman kiireen lisäksi säänneltävien ilmiöiden monimutkaisuudesta, finanssiteollisuuden itsesääntelytoimista sekä sääntelyn yleisluontoisuudesta. Strukturoitujen rahoitustuotteiden sijoitajansuoja on kyllä parantunut kriisiä edeltävään ajanjaksoon verrattuna, mikä on tapahtunut pitkälti joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskijan lisääntyneiden tiedonantovelvoitteiden johdosta. Monet muista sijoittajia suojaavista toimista liittyen esimerkiksi swap-sopimusten käsittelyyn keskusvastapuolissa sekä luottoluokitusmarkkinan monipuolistamiseen ja kilpailun lisäämiseen ovat kuitenkin jääneet huomattavasti tavoitteistaan. Lisäksi lopputulemana todetaan, että teknologinen kehitys on paitsi lisännyt valvottavien rahoitustuotteiden kirjoa, myös mahdollistanut sääntelijöille uusia mahdollisuuksia rahoitusmarkkinoiden riskitason tarkkailemiseksi ja sijoittajansuojan parantamiseksi.