Browsing by Subject "Husdjurshygien"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 79
  • Taskinen, Hanna-Lea (Helsingfors universitet, 1994)
    Lapinsukuiset koirat on jaettu sekä ulkonäkönsä että käyttöominaisuuksiensa perusteella kolmeen tyyppiin. Lapinporokoira ja lapinkoira eli lapinpystykorva ovat Suomen Kennelliiton rekisteröimiä koirarotuja. Kolmantena koiraryhmänä ovat paimensukuiset lapinkoirat. Koirien alkuperä ja sukulaisuussuhteet ovat jatkuvan keskustelun kohteena. Tutkimuksessa selvitettiin elektroforeesi- menetelmien avulla koirien valkuaisaineiden polymorfiaa eli geneettistä muuntelua. Lapinsukuisilta koirilta löydettiin kahdeksan polymorfista proteiinia, joissa esiintyi erittäin paljon variaatiota. Proteiinien eri variaatioiden muodostumista ohjaavat alleelit määritettiin ja alleelifrekvenssit laskettiin. Tuloksia vertailtiin kolmen koiraryhmän kesken. Lisäksi kirjallisuuden avulla selvitettiin eri koirarotujen proteiinien polymorfiaa ja lapinsukuisia koiria verrattiin näihin. Selvimmät erot eri koiratyyppien välillä todettiin transferriinin polymorfiassa. Lapinpystykorvalta löydettiin harvinaiset A- ja D- alleelit, kun taas paimensukuisella ei näitä esiintynyt. Proteaasi-inhibiittori-l:stä löydettiin M-alleeli, jota on aikaisemmin esiintynyt vain siperian huskylla. Paimensukuisella ja pystykorvaisella lapinkoiralla todettiin pretransferriini-l:stä uusi X- alleeli, josta ei ole aikaisemmin julkaistu tarkempia tutkimustuloksia. Esteraasien periytyminen oli lapinsukuisilla koirilla epäselvää ja IEF- ajossa kaikilla koirilla ei esiintynyt esteraasia lainkaan. Koirilla on todennäköisesti perimässään resessiivinen nolla-alleeli.
  • Hokkanen, Ann-Helena (Helsingfors universitet, 2007)
    Uni on eläimille elintärkeää. Kaikkia sen merkityksiä ei vielä tunneta. Erityisen tärkeää uni ja lepo ovat nuorilla kasvavilla eläimillä, koska kehittyvät aivot vaativat paljon unta. Kotieläinten unta ja vireystilaa sekä uneen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu hyvin vähän. Tuotantotiloilla saattaa olla pikkuvasikoiden uneen merkittävä vaikutus. Epämiellyttävät ympäristöolosuhteet, kuten liian suuret ryhmäkoot, liiallinen kosteus, likaisuus ja veto voivat heikentää unen laatua. Stressireaktio on yksi elimistön vasteista, jonka avulla yksilö selviää jatkuvasti muuttuvassa elinympäristössään. Aiemmin on todettu, että stressin jälkeen koe-eläinten NREM-unijaksot olivat pidempiä ja syvempiä. Myös eläimen vuorokausirytmi voi muuttua kroonisen stressin aikana. Unella voi olla myös vaikutusta yksilön kykyyn sietää pitkäaikaista stressiä paremmin. Lisääntynyt nukkuminen vähentää altistumista stressitekijöille. Siten uni säätelee ja lievittää stressin vaikutuksia. Tässä tutkimuksessa seurattiin kolmen kuukauden ikäisten vasikoiden lepo- ja unikäyttäytymistä yksilökarsinoissa sekä betonilattialla (12 vasikkaa) että pehmeällä kumimatolla päällystetyllä lattialla (12 vasikkaa). Vasikoita kuvattiin tauotta 24 tuntia. Vasikan aktiivisuus määriteltiin tutkimuksessa seuraavasti: seisoo tai makaa. Makaaminen jaoteltiin sen perusteella, makasiko vasikka rintansa päällä vai kyljellään (tukeutuuko vasikan lapa maata vasten). Makaavan vasikan käytöksen perusteella määriteltiin, onko se valveilla vai nukkuuko se, käyttäen Hännisen (2007) kehittämää metodia; Pään ja varsinkin kaulan asentojen perusteella uni jaettiin REM-uneen ja NREM-uneen. Jos vasikan pää liikkui vähintään kerran 30 sekunnin tarkkailujakson aikana, vasikan määritettiin olevan hereillä. Jos taas niska tuki vasikan päätä, mutta pää ei liikkunut 30 sekunnin aikana (vasikka saattoi myös märehtiä), vasikan koodattiin olevan NREM-unessa. Kun niska ei tukenut päätä, vaan pää tukeutui vasikan ruumiiseen tai alustaan, eikä pää liikkunut 30 sekunnin aikana, vasikan määritettiin nukkuvan REM-unta. Tutkimuksessamme vasikat nukkuivat vuorokaudessa lähes kaksi tuntia enemmän purukuivitetulla betonilattialla kuin kumimatolla (550,31 ± 103,61 min vs. 402,53 ± 102,69 min, p<0.05). NREM-unen määrä vuorokaudessa oli suuntaa antavasti (p<0.08) suurempi betonilattialla pidetyillä vasikoilla (428,13 ± 102,06 min) kuin kumimatolla pidetyillä vasikoilla (305,61 ± 101,15 min). Vasikat nukkuivat vuorokauden kokonaismakuuajasta enemmän betonilattialla kuin kumimatolla (54,78 ± 9,64% vs. 42,44 ± 9,55%, p<0.06). Vasikat makasivat vuorokaudessa kerrallaan betonilattialla 31,80 ± 4,48 min ja kumimatolla 25,95 ± 4,44 min (p=0.05). Päättelimme, että betonilattia on pikkuvasikalle epämiellyttävä makuualusta, johon vasikka sopeutuu lisäämällä untaan, erityisesti NREM-unta.
  • Långbacka, Annika (Helsingfors universitet, 1999)
    Många studier har vistat att vuxna nötdjur tål sträng kyla om de har tillgång till vindskydd och torrt liggunderlag. Lösamheten inom nötköttproduktion är I dagens läge ganska dålig, billiga och enkla utomhussystem för dikor är ett sätt att minska kostnaderna. Det finns många faktorer som inverkar på kons naturliga liggbeteende. Ras, ålder, utrymme, underlag, temperatur och väderförhållanden är några faktorer som kan inverka på liggbeteendet. I denna studie jämfördes beteende, speciellt liggbeteende hos dikor som hölls utomhus I stor hage med vindskydd och strö-liggunderlag, med dikor som hölls inomhus I ett kallt lösdriftssystem med djupströbädd. Kornas beteende registrerades sju timmar per gång, med fem minuters intervall, sammanlagt tre gånger under vintern och våren 1997. Skillnaden I liggbeteende var inte nämnvärt stora mellen ute- och innekorna. Den procentuella liggtiden under obsevationerna varierade för utekorna mellan 16% och 55% och för innekorna mellan 32% och 49%. I denna undersökning fanns inga stora skillnader I beteendet mellan ute- och innekorna och det fanns ingenting som tydde på att utekorna skulle ha mått sämre av att vistas ute dygnet runt. Utomhussystem lämpar sig väl för dikoproduktion förutsatt att korna har tillgång till vindskydd och torr liggplats. Under kalvningstiden kan dock utomhussytem vara känsligare, därför är det viktigt att ordna med ordentlig övervakning under denna period.
  • Harjuhahto, Tytti; Hyyrynen, Auli (Helsingfors universitet, 1990)
    Tutkimus on tehty yhteistyössä Lounais-Suomen Osuusteurastamon (LSO) ja kotieläinhygienian laitoksen kanssa. Projektin alkaessa suunnittelimme olosuhdekaavakkeen ja autoimme asiamiesten koulutuksessa sekä tallensimme kerätyt tiedot. Ensimmäisenä osana oli tapauskontrolli ja toisena seurantatutkimus. Veikko Tuovinen (LSO:n terveydenhuoltoeläinlääkäri) käsitteli aineistot yhdenmuuttujan ja monimuuttuja-analyyseillä osaruhohylkäysten suhteen. Tässä projektiraportissa on yhteenveto Veikko Tuovisen julkaisusta Thesis: Feeder unit environmental factors associated with carcass condemnations in market swine (Cornell University1990). Meidän tutkimus oli jatkoa edellisille ja tarkoituksena oli etsiä ympäristöolosuhteiden ja maksahylkäysten välisiä yhteyksiä. Se sisältää kirjallisuuskatsauksen, tutkimusosan ja tulosten tarkastelun. Tutkimuksessa todettiin ilmatilan sikaa kohti, minimi-ilmanvirtauksen karsinassa ja ammoniakkipitoisuuden olevan tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä korkeiden maksahylkäysten kanssa. Vapaa veden saanti oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä alhaisiin maksahylkäyksiin.
  • Kaunismäki, Kari (Helsingfors universitet, 1995)
    Pikkuporsaat sairastavat kaikista eläimistä herkimmin anemiaan. Syitä tähän ovat nopea kasvu ja raudan våähäinen saanti ravinnosta. Aneeminen porsas sairastuu huomattavasti helpommin pikkuporsasripuliin ja muihin sairauksiin kuin riittävästi rautaa saaneet porsaat. Emäänsä imevä porsas saa vain murto-osan tarvitsemastaan raudasta emän maidosta. Betonipohjaisissa karsinoissa elävät porsaat eivät saa lisärautaa mistään muualta, joten sitä on annettava porsaalle keinotekoisesti joko juomaveden tai ravinnon kautta tai sitten suoraan porsaalle. Tutkimusosassa aineistona käytettiin kotitilani porsaita. Tutkimus tehtiin kahdessa osassa. Molemmissa osissa pistoksena annettavaa rautavalmistetta vertailtiin suun kautta annettavaan valmisteeseen. Tarkoituksena oli selvittää, onko pistoksena annettu lisärauta selvästi parempi menetelmä kuin suun kautta annettavat valmisteet. Yhteensä tutkimukseen osallistui siis kolme valmistetta. Porsaita oli mukana yhteensä n.200 kpl. Porsaista otettiin verinäyte niiden ollessa kolmen viikon ikäisiä ja verinäytteistä tutkittiin keskeiset veriarvot EKK:n keskuslaboratoriossa.
  • Juntunen, Anna-Maria; Romunen, Päivi (Helsingfors universitet, 1999)
    Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lehmän makuukäyttäytymistä yleisesti, siihen vaikuttavia tekijöitä sekä lyhyesti epänormaalia makuukäyttäytymistä. Lisäksi tarkastellaan lehmän makuuaikoja sen eri tuotantovaiheissa, kuvaillaan lehmän normaaleja makuuasentoja sekä makuullemeno- ja ylösnousuliikkeitä. Erilaisia makuualustoja vertaillaan aiheesta tehtyjen tutkimusten avulla. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan myös preferenssitestejä eläinten hyvinvoinnin arviointimenetelmänä sekä kuvaillaan lehmillä tehtyjä makuuparteen liittyviä preferenssitestejä. Tutkimusosassa käsitellään Suitian eristämättömässä makuuparsipihatossa 1997-1998 lypsylehmillä tehtyä koetta erilaisten makuualustojen suhteen. Tarkoituksena oli seurata lehmien mieltymystä kolmen erilaisen makuualustavaihtoehdon välillä. Tutkittavat makuualustat olivat runsaasti olkikuivitettu betoniparsi, niukasti olkikuivitettu kumimattoparsi sekä kuivittamaton hiekkaparsi. Kussakin neljän viikon testijaksossa verrattiin kahta eri makuualustavaihtoehtoa toisiinsa. Lehmiä kuvattiin 24 tuntia vuorokaudessa videolle aikaviivenauhurilla 7-8 vuorokauden ajan. Videoilta lehmien makuukäyttäytymistä havainnoitiin käyttäen Observer-tietokoneohjelmaa. Myös lehmien makuuaikoja mitattiin kahdella lehmäryhmällä. Runsaasti olkikuivitetut betoniparret olivat valintakokeessa suosituin vaihtoehto. Niukasti olkikuivitettuja mattoparsia lehmät käyttivät seuraavaksi eniten. Hiekkapartta lehmät käyttivät tuskin lainkaan. Makuuajat olivat runsaasti olkikuivitetuissa betoniparsissa enimmäkseen pidempiä verrattuna muihin makuuparsivaihtoehtoihin. Lehmän makuukäyttäytyminen on Suomessa melko uusi tutkimuskohde. Tietoa kuitenkin tarvitaan lehmien hyvinvoinnin turvaamiseksi suunniteltaessa uusia makuuparsipihattoja.
  • Kaario, Nina (Helsingfors universitet, 1999)
    Utaretulehdus aiheuttaa vuosittain suuria taloudellisia tappioita maidontuotannossa sekä välillisiä kustannuksia neuvonnan ja ehkäisyn alueella. Utaretulehdukselle voivat altistaa mm. lehmän rakenteelliset tekijät, tuotantoympäristön olosuhteet sekä lypsyyn liittyvät rutiinit ja välineet. Hyvällä lypsyhygienialla voidaan ennaltaehkäistä utaretulehdusta ja lisätä maidontuotannon taloudellista tulosta. Utaretulehdusta aiheuttavat bakteerit voidaan jakaa ympäristöperäisiin ja lehmästä toiseen tarttuviin. Yleisimpiä mastiittipatogeeneja bakteereita ovat koagulaasinegatiiviset stafylokokit, korynebakteerit, Staphylococcus aureus, Streptococcus uberis, Klebsiella, Streptococcus dysgalactiae, Escherichia coli ja Actinomyces pyogenes. Lypsyliinojen pesun on todettu merkitsevästi vähentävän mastiittipatogeenien määrää lypsyliinoissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin lypsyn esikäsittelyssä käytettyjen puuvillaisten ja pellavaisten lypsyliinojen puhdistuvuutta eri pesutavoilla ja pesulämpötiloilla tämän tutkimuksen olosuhteissa. Erilaisia pesutapoja olivat konepesu 40°C:ssa ja 90°C:ssa sekä käsinpesu 35°C:ssa ja 50°C:ssa. Kontrolliksi tehtiin kaikki samat toimenpiteet lypsyliinoille, joita oli liotettu S. aureus-bakteeria tunnetun pitoisuuden sisältävässä liuoksessa. Lisäksi tutkittiin pellavaisten lypsyliinojen käyttöominaisuuksia ja vaikutusta utareen ja vetimien ihon kuntoon. Puuvillaiset lypsyliinat puhdistuivat riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa, 90°C:ssa ja käsinpesulla 50°C:ssa. Käsinpesu 35°C:ssa ei ollut riittävä puhdistamaan lypsyliinoja kaikista bakteereista. Pellavaiset lypsyliinat puhdistuivat riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa, 90°C:ssa ja käsinpesulla 50°C:ssa. Pellavaisissa lypsyliinoissa todettiin jonkin verran bakteereita 35°C:n käsinpesun jälkeen. Kuukauden ja kolme kuukautta käytössä olleet pellavalypsyliinat eivät puhdistuneet riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa vaan vasta 90°C:ssa. Puuvillalypsyliinoilla ei tutkittu puhdistuvuutta pitempiaikaisessa käytössä. Pellavaisten lypsyliinojen käyttöominaisuudet todettiin hyviksi ja niitä pidettiin hyvänä vaihtoehtona puuvillaisille lypsyliinoille. Pellavaliinoilla ei todettu olevan utareen ja vedinten ihoa ärsyttäviä vaikutuksia. Tämän tutkimuksen olosuhteissa puuvillaisista ja pellavaisista lypsyliinoista tuli riittävän puhtaita konepesulla 40°C:ssa. Koska pellavaliinat eivät täysin puhdistuneet konepesulla 40°C:ssa pidemmässä käytössä, suositellaan lypsyliinojen pesua lisäksi 90°C:ssa pari kertaa kuussa.
  • Mönki, Jenni (Helsingfors universitet, 2008)
    Riittävä uni on välttämätöntä nisäkkäiden terveydelle ja hyvinvoinnille. Tämän vuoksi karjanpitoon liittyvät seikat, jotka vaikuttavat eläinten unen laatuun ja määrään, vaikuttavat siten myös eläinten hyvinvointiin ja tuottavuuteen. Kasvavien eläinten kohdalla unen merkitys korostuu. Uni säätelee monilla nisäkkäillä muun muassa glukokortikoidien ja kasvuhormonin eritystä. Naudalla tätä yhteyttä ei ole toistaiseksi osoitettu. Liian aikainen tai äkillinen maidosta vieroitus altistaa vasikoita sairauksille, lisää imemiseen liittyvää häiriökäyttäytymistä ja voi hidastaa vasikoiden kasvua. Maidosta vieroituksen vaikutuksia vasikoiden uneen ja lepoon ei ole tätä koetta ennen juuri tutkittu. Unen rakenteessa tapahtuvat muutokset korreloivat sen kanssa, kuinka hyvin eläimet sopeutuvat elämään eri stressioireiden paineessa. Syventäviin opintoihini kuului videomateriaalin käsittely liittyen vuoden 2004 – 2005 kokeesta sekä kirjallisuuskatsauksen tekeminen vieroitusstressin vaikutuksista vasikoiden uneen ja lepoon. Kokeessa vasikat vieroitettiin hapatetusta juomarehusta äkillisesti niiden ollessa noin kahdeksan viikon ikäisiä. Tämän ikäiset vasikat pystyvät jo käyttämään kiinteää ravintoa hyväkseen. Ihanteellisen vieroituksen tulisi kuitenkin tapahtua vähitellen. Kokeessa oletettiin, että vasikat ovat juomarehusta vieroitusta seuraavina päivinä nälkäisiä, koska vasikat ovat vieroitukseen asti hankkineet suurimman osan ravinnostaan juomalla vapaasti tarjottua hapanmaitoa. Nälkä stressaa vasikoita, ja stressi voi muuttaa unen laatua ja/tai rakennetta. 24 vasikan käyttäytymistä videoitiin 8 viikon iässä päivänä ennen juomarehusta vieroitusta, vieroituspäivänä ja 1., 2., ja 7. päivänä vieroituksen jälkeen. Videoista rekisteröitiin vasikoiden seisomiseen ja makaamiseen käyttämä aika ja vasikoiden eri univaiheissa viettämä aika. Vasikoiden käyttäytyminen ennen ja jälkeen vieroitusta analysoitiin toistomittaussekamallilla. Vieroituspäivinä vasikat olivat levottomia, mutta vieroituksen jälkeisinä päivinä vasikat lepäsivät aiempaa pidemmissä jaksoissa kerrallaan sekä nukkuivat enemmän ja pidempiä jaksoja NREM- unta kerrallaan. REM- unen suhteen muutokset olivat vähäisiä. Tulokset olivat yllättäviä, koska aiemmissa tutkimuksissa koejyrsijöiden unen rakenteen muutokset stressin seurauksena ovat olleet päinvastaisia: yleisesti kokonaisuniajan on todettu vähentyvän ja unen rakenteen muuttuvan rikkonaisemmaksi. Päättelimme, että vasikoiden vieroitus vapaasta hapanmaitojuotosta muuttaa niiden lepo- ja unirytmejä. Muutokset palautuivat osittain tai täysin viikon kuluttua vieroituksesta.
  • Moilanen, Kati (Helsingfors universitet, 2004)
    Lypsylehmien elinympäristöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Makuualustalla on suuri vaikutus lehmien hyvinvointiin ja sitä kautta myös niiden maidontuotokseen. Makuualustan pitäisi muistuttaa mahdollisimman paljon laidunta, johon lehmät ovat anatomisesti ja fysiologisesti sopeutuneet. Makuualusta vaikuttaa lypsylehmien käyttäytymiseen ja puhtauteen sekä jalkojen, sorkkien ja utareen terveyteen. Makuualustan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat pehmeys, pito, karheus, kosteus ja lämmön eristävyys. Lehmien makuualustan tulee ensisijaisesti olla pehmeä. Lehmien vammat vähenevät suorassa suhteessa makuualustan pinnan pehmeyden lisääntymiseen. Kova alusta altistaa erilaisille sorkkasairauksille. Sorkkasairauksien todennäköisyys lisääntyy kostealla alustalla. Kova alusta myös vähentää lehmien makuuaikaa. Tästä aiheutuu stressiä ja sen myötä epänormaalia käyttäytymistä sekä maitotuotoksen laskua. Stressi ja kipu estävät myös kiimakiertoa toimimasta normaalisti ja kiimaan tulo poikimisen jälkeen viivästyy. Lehmän painosta jopa 2/3 kohdistuu ylösnoustessa ja makuulle mennessä etupolvien alla olevaan alustaan aiheuttaen herkästi vaurioita etupolvien alueelle. Pehmeällä alustalla voidaan jakaa etupolviin kohdistuvaa painetta laajemmalle alueelle. Toisaalta liian pehmeä alusta voi aiheuttaa epänormaalin seisomisasennon, jonka seurauksena eläin voi ontua. Karhealla ja mahdollisesti kostealla alustalla lehmät herkästi saavat vaurioita erityisesti jalkojen alaosiin, jossa ei nahan alla ole pehmytkudosta. Tällaiset haavaumat paranevat usein huonosti ja altistavat lehmiä utaretulehduksille. Makuualustan puhtaus ja kuivuus ovat oleellisia asioita erityisesti ympäristöpatogeenien aiheuttamien utaretulehdusten ennaltaehkäisyssä. Makuualustan lämmöneristävyyden merkitys lehmien elinolosuhteille vaihtelee ympäristön lämpötilan, lehmän koon, tiineyden keston ja tuotoksen mukaan. Normaalissa 10-15 °C lämmössä lopputiine korkeatuottoinen lehmä haihduttaa niin paljon lämpöä, ettei se tarvitse lämmönsäätelyn kannalta eristystä betonista. Makuualustan on oltava myös kestävä, puhdistettava ja ekonominen. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää makuualustan vaikutusta lehmien terveyteen sekä parsipatjoja ja –petejä vaihtoehtoisina parsien pintamateriaaleina. Tutkimusosassa oli tarkoitus selvittää lypsylehmien mieltymystä yhden parsipatjan (paksuun 2 cm) ja kahden parsipedin (paksuudet 7 ja 10 cm) välillä. Tutkimus tehtiin Suitiassa 22 parsipaikan lämminpihaton osastossa, jossa oli 20 lypsyssä olevaa lehmää. Lehmiä kuvattiin 215,5 tunnin ajan. Materiaalien suosituimmuutta tutkittiin mittaamalla makuuaika, havainnoimalla tyhjän navetan täyttymistä sekä havainnoimalla kilpailua makuupaikoista. Lehmät makasivat odotetusti eniten pehmeimmällä materiaalilla, mutta ohutmattoisimmista parsista häädettiin lehmiä herkimmin pois. Tyhjässä pihatossa lehmät valitsivat mieluimmin ohuimman materiaalin. Eri materiaalien käytössä ei kuitenkaan todettu tilastollisesti merkitsevää eroa. Todennäköisesti lehmillä ei tässä tutkimuksessa ollut todenmukaisia mahdollisuuksia valita makuupaikkaansa siinä olevan materiaalin perusteella, vaan valintaan vaikuttivat hyvin suuressa määrin vakiintuneet parsipaikat, asema laumahierarkiassa, kulloinkin vapaana olevat parret sekä ohuen materiaalin tuttuus.
  • Härkönen, Kati (Helsingfors universitet, 2003)
    Jyrsijäharrastus on nykyään kasvussa nuorten keskuudessa Suomessa ja maailmalla. Lajeja, joita pidetään lemmikkeinä on useita. Gerbiilit ovat suosittuja helppohoitoisuutensa vuoksi. Maahamme on tuotu lemmikeiksi gerbiilejä, jotka ovat kotoisin kuivilta aroalueilta Aasiasta ja Afrikasta. Työssä käsitellään kahta gerbiililajia, mongoliangerbiiliä (Meriones unguiculatus) sekä perpallidusta (Gerbillus perpallidus). Työn tarkoituksena oli vertailla mongoliangerbiiliä ja perpallidusta ulkonäön ja genomin avulla. Tavoitteena oli selvittää lajiutumista ja näiden kahden lajin välisiä sukulaisuussuhteita. Genomitutkimuksessa tarkasteltiin kromosomilukumäärää, kromosomien morfologiaa, heterokromatiinin määrää kromosomeissa sekä heterokromatiinin sijoittumista kromosomeihin. Tarkoitus oli myös varmistaa Suomeen tuotujen perpallidusten lajinmääritys (ovatko perpalliduksia). Tutkimukseen saatiin kolme eläintä, yksi mongoliangerbiilinaaras sekä perpallidusuros ja -naaras. Eläimistä otettiin verta ja kudosnäytteitä soluviljelyjä varten. Soluviljelyistä saadusta materiaalista tehtiin preparaatteja metafaasien tarkastelua varten. Preparaatit värjättiin heterokromatiini- ja trypsiinivärjäyksillä. Kaikkien gerbiililajien ulkonäkö on aikojen saatossa muokkautunut hyvin samankaltaiseksi. Syynä tähän on samanlainen kuiva elinympäristö. Myös lemmikkeinä pidettävät mongoliangerbiili ja perpallidus muistuttavat toisiaan paljon monilta osin. Eroavaisuuksia löytyy kuitenkin useita liittyen ruumiin painoon, hännän karvoitukseen, turkin laatuun, silmien kokoon jne. Käyttäytymiseltään mongoliangerbiili ja perpallidus eivät suuresti eroa toisistaan. Genomitutkimuksessa tulokseksi saamamme diploidiset kromosomiluvut täsmäsivät kirjallisuuden kanssa molemmilla lajeilla (mongoliangerbiilin 2n=44, perpalliduksen 2n=40). Myös kromosomien rakenne vastasi aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Suuremman diploidisen kromosomiluvun ja suuremman akrosentristen kromosomien lukumäärän perusteella mongoliangerbiiliä voitaisiin mahdollisesti pitää alkukantaisempana kuin perpallidusta. Tämän johtopäätöksen varmistaminen vaatisi kuitenkin jatkotutkimuksia. Sukupuolikromosomit olivat molemmilla lajeilla suuret, kuten kirjallisuuden perusteella saattoi odottaa. Aiemman tutkimuksen mukaan mongoliangerbiilin ja perpalliduksen X-kromosomin välillä olisi 3 poikkeamaa, joten lajit eivät todennäköisesti ole kovin läheistä sukua keskenään. Heterokromatiinin määrissä oli eroa: mongoliangerbiilillä oli vähän heterokromatiinia autosomeissaan, perpalliduksella oli runsaasti autosomaalista heterokromatiinia. Heterokromatiini oli molemmilla lajeilla pääasiassa sentromeerista. Sukupuolikromosomeissa heterokromatiinia oli molemmilla lajeilla vähän. Eroavaisuudet heterokromatiinissa tukevat oletusta, jonka mukaan lajit eivät olisi kovin lähisukuisia. Tutkittujen perpallidusten ulkonäön, diploidisen kromosomiluvun ja kromosomien morfologian perusteella voidaan päätellä, että Suomeen tuodut yksilöt ovat Gerbillus perpallidus -lajia. Tiedot täsmäävät kirjallisuuden kanssa.
  • Swan, Kirsi (Helsingfors universitet, 2008)
    Perinteiset häkkikanalat kielletään koko Euroopan unionin alueella 1.1.2012. Vaihtoehtoiset kasvatusmuodot lisääntyvät näin ollen nopeasti. Toimivien kasvatusjärjestelmien rakentaminen on koko tuotantoketjun edun mukaista. Toimivassa kasvatusjärjestelmässä lintu voi hyvin ja on terve. Tuottaja saa elantonsa munista ja kuluttaja tietää ostavansa eettisesti kasvatettujen kanojen munia, jotka ovat myös laadultaan hyviä. Kanoille ominainen tapa levätä on istua orrella. Yleisen käsityksen mukaan orrenkäyttö kanaloissa edistää lintujen hyvinvointia. Munintakanojen fyysinen ja psyykkinen terveys on parempi orrenkäytön myötä. Esimerkiksi höyhenpeitteen kunto on parempi linnuilla jotka saavat istua orrella. Myös luiden ja jalkojen sairaudet vähenevät orrenkäytön myötä. Kannibalismi on ongelma kaikenlaisissa kasvatusysteemeissä. Orrenkäytön on todettu hillitsevän myös tätä ongelmaa. Lattiamunien keräily aiheutta tiloille runsaasti työtunteja. Orrenkäyttö vähentää lattiamunintaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varhaisen orrenkäytön vaikutuksia tuotantokanalassa lintujen myöhempään käyttäytymiseen. Tutkimuksessa tutkittiin varhaiskasvatuksessa tarjottujen orsien merkitystä orrenkäyttöön myöhemmällä iällä sekä varhaiskasvatuksessa tarjottujen orsien vaikutusta lattiamuninnan määrään. Tutkimuksessa oletettiin lintujen, joilla oli orret jo varhaiskasvatuksen aikana, käyttävän orsia enemmän ja munivan lattialle vähemmän kuin lintujen, joille orsia ei tarjottu. 5000 munivaa kanaa jaettiin koe- ja kontrolliryhmiin satunnaisesti siten, että molemmissa ryhmissä oli saman verran lintuja. Koeryhmille tarjottiin jo heti ensimmäisten elinviikkojen aikana orret. Orret lisättiin myös kontrolliryhmien elinympäristöön lintujen ollessa noin kahden kuukauden ikäisiä. Orrella istumista seurattiin kahdeksan viikon iästä ylöspäin laskemalla orrella istuvien lintujen määrä sekä koe- että kontrolliryhmissä. Lattiamuninan seuranta aloitettiin heti munintakauden alkaessa noin 20 viikon iässä. Lattiamunat laskettiin päivittäin. Tilastollinen käsittely tehtiin SPSS 15.0 ohjelmalla. Käsittelyn (kontrolli- / koeryhmä) ja erän vaikutusta tutkimusryhmän orrella istuvien kanojen määrään sekä keskimääräisen lattiamuninnan määrään eri havaintokerroilla tutkittiin toistomittaus ANOVAlla. Linnut, joille oli tarjottu orret jo varhaiskasvatuksesta lähtien, istuivat orrella yöaikaan enemmän kuin linnut, joille orsia ei tarjottu (orrella istujien keskiarvo koeryhmissä 61, kontrolliryhmissä 35, keskihajonta 3, p=0,02). Aiemmista tutkimuksista ja hypoteesista poiketen ei orsien tarjoaminen lintujen elämän alkuvaiheessa vaikuttanut lattiamunien määrään (ka 6 ± 1 lattiamunaa päivässä). Tutkimukseemme perustuen on suositeltavaa lisätä orret jo untuvikoille lintujen varhaiskasvatusvaiheessa, sillä orrenkäytön mahdollistaminen jo untuvikkona lisää orrenkäyttöä myöhemmällä eliniällä.
  • Arvio, Katariina; Rimhanen-Finne, Ruska (Helsingfors universitet, 1997)
    Oheisessa tutkimuksessa on tutkittu naalien vuorokausirytmiä ja vanhempainkäyttäytymistä seminaturaalissa ympäristössä. Tutkimus suoritettiin Tukholman yliopiston eläintieteellisellä tutkimusasemalla Tovetorpissa 12.5. - 24.6. 1993. Tutkimusta jatkettiin seuraavana kesänä. Tutkimus on osa professori Per Jensenin ja etologi Kerstin Malmin tekemää koiraeläinten käyttäytymistutkimusta. Naalien käyttäytymistä havainnoitiin vuorokauden jokaisena tuntina. Kiinnostuksen kohteena olevat käyttäytymismallit listattiin tutkimuspöytäkirjaan. Tutkimuspöytäkirjaan kootut havainnot analysoitiin Statview SE + Graphics (1987) Macintoshilla.
  • Wermundsen, Katri (Helsingfors universitet, 1990)
    Naudan karvatuppipunkki on merkittävä vuotavaurioiden aiheuttaja Suomessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia demodikoosin aiheuttamia vuotavaurioita ja ottaa selville, mikäd emodexlaji aiheuttaa suomalaisten nautojen demodikoosia. Lajimääritys tehtiin Valtion Eläinlääketieteelliseen laitokseen vuonna 1989 saapuneista demodikoosinäytteistä. Tutkimuksessa mitattiin punkkinaaraiden ja -urosten sekä munien pituus ja leveys. Naudoilta on löydetty kolme eri karvatuppipunkkilajia, joiden mittoihin tuloksia verrattiin. Saatujen mittaustulosten perusteella voidaan päätellä, että tutkitut karvatuppipunkit kuuluivat lajiin Demodex bovis. Naudan vuotanäytteitä otettiin kolmelta teurastamoltavuosina 1988-1989. Koevuotia oli 18 kappaletta. Koevuodaksi valittiin vuota, jossa teurastuksen jälkeen oli tunnettavissa yksi tai useampi tyypillinen demodikoosinysty. Nystyröiden sisältö analysoitiin mikroskooppisesti. Vuodat lähetettiin nahkatehtaalle valmistettaviksi. Vuodissa näkyviä vaurioita tarkasteltiin parkituksen jälkeen. Demodikoosin vaurioittama parkittu nahka näytti kirjavalta ja pilkukkaalta. Kromiparkitussa nahassa värjäytyivät demodikoosipesäkkeet ja niitä ympäröivä kudos tummemmiksi kuin terve kudos. Nahan pinnassa oli halkaisijaltaan 0,5-2 mm:n suuruisia reikiä ja kuoppia. Demodikoottiset nahat jaoteltiin vaurioiden vakavuuden perusteella neljään ryhmään: ei huomauttamista, lieviä muutoksia, kohtalaisia muutoksia, huomattavia muutoksia. Kohtalaiset ja huomattavat vauriot hankaloittavat nahanjatkokäsittelyä, lisäävät valmistuskustannuksia ja alentavat valmiin tuotteen arvoa. Tässä tutkimuksessa 33 %:a nahoista, joista demodex-punkkeja oli mikroskooppisessa tutkimuksessa löytynyt, oli pinnaltaan kohtalaisesti tai huomattavasti vaurioituneita. Lieviä vaurioita oli 47 %:ssa nahkoja. Moitteettomia nahkoja oli 20 %:a demodikoottisista nahoista. Osa parkituista nahoista arvioitiin sekä märkänä että kuivana. Vauriot näkyivät selvimmin kuivauksen jälkeen, p=/< 1,5%.
  • Virta, Piia (Helsingfors universitet, 2003)
    Syventävien opintojen tavoitteena oli selvittää kirjallisuudesta nautojen ja sikojen vedentarpeeseen liittyvien suositusten perustuvuutta tutkimuksiin ja eläinsuojelulainsäädännön asetukset vedensaannille. Lisäksi selvitettiin Suomessa myynnissä olevia nautojen ja sikojen juomalaitteita. Tutkimuksessa pyrittiin tekemään katsaus nautojen ja sikojen vedensaannista ja siinä esiintyvistä puutteista sekä juomalaitteistojen kunnosta tuotantoympäristössä. Tavoitteena oli myös tehdä ehdotelma juomalaitteiden omavalvonnasta. Nautojen ja sikojen vedentarpeeseen annetaan usein suosituksia esimerkiksi juomalaitteen vedenvirtauksesta ja juomaveden lämpötilasta, mutta suositusten tausta on ollut hämärän peitossa. Suurin osa tuotantoeläinten vedenkulutusta käsittelevistä tutkimuksista on tehty 1960-luvulla ja viime vuosina tutkimuksia on tehty muutama. Vedentarvetta suomalaisessa ilmastossa ja suomalaisilla eläimillä ei ole kuitenkaan tutkittu. Tutkimukseen osallistui yhteensä 15 nautatilaa ja 15 sikatilaa Pohjois-Savosta ja Varsinais-Suomesta. Nautatilat olivat lihanautakasvattamoita, lypsytiloja tai niiden yhdistelmiä. Sikatilat olivat lihasikaloita, emakkosikaloita tai niiden yhdistelmiä. Tietoa kerättiin tilakäynneillä ja tuottajia haastattelemalla. Aineisto kerättiin tuotantoryhmittäin. Nautatiloilla tuotantoryhmät jaettiin alle 6 kk ikäisiin vasikoihin , 6 kk –12 kk ikäisiin nautoihin, yli 1 vuoden ikäisiin nautoihin ja lypsylehmiin. Sikatiloilla tuotantoryhmät olivat emakot, imevät porsaat, vieroitetut porsaat ja lihasiat. Kaikille tuotantoryhmille mitattiin samat muuttujat. Muuttujia olivat juomalaitteiden malli ja merkki, juomalaitteiden lukumäärä eläimiä kohden, laitteiden kunto, asennuskorkeus, vedenvirtaus, lämpötila ja pH. Tuottajia haastattelemalla selvisi yleistä tietoa tilasta, yleinen vedenpaine, onko tilalla tehty veden laadullinen tutkimus ja he kertoivat juomalaitteissa esiintyneistä vioista. Tuotantotiloilla naudoilla juomakuppien käyttö oli yleisempää kuin juomanippojen, mutta sioilla nipat olivat yleisempiä. Juomalaitteiden sijainti ja asennuskorkeus vaihtelivat varsin laajasti. Juomalaitteiden puhtaus oli hyvä suurimmalla osalla nautatiloista, mutta sioilla, varsinkin emakoilla ja porsailla, puhtausluokat olivat heikommat. Vedenvirtaus juomalaitteissa oli liian alhainen puolilla tutkimuksessa mukana olleista lypsytiloista ja yli 80% mukana olleista emakoiden juomalaitteista. Juomalaitteiden omavalvonnan ehdotelmassa päivittäin tulisi tarkistaa juomalaitteiden vedentulo, päästää nuorten eläinten juomalaitteista likainen vesi pois, havannoida vuotavat juomalaitteet ja seurata eläinten käyttäytymistä. Tarvittaessa tulisi mitata juomalaitteiden vedenvirtaus ja pari kertaa vuodessa juomalaitteet tulisi purkaa ja puhdistaa suodatinverkko.
  • Valkonen, Esa (Helsingfors universitet, 1999)
    Tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin lypsylehmien sorkkaterveyttä kahdessa eri pihattotypissä. Tutkimus tehtiin kahdeksalletoista kylmäpihaton lehmälle ja yhdeksälletoista lämminpihaton lehmälle. Kylmäpihaton lehmille tehtiin ensimmäinen sorkkahoito marraskuussa -97. Toisella sorkkahoitokerralla (helmikuu -98) ja kolmannella sorkkahoitokerralla (huhtikuu -98) hoidettiin molempien pihattojen lehmät. Jokaisella sorkkahoitokerralla kaikki sorkkamuutokset tarpeen mukaan joko valokuvattiin tai kirjattiin ylös. Sorkista löytyneiden verenpurkaumien perusteella tutkittiin piilevän sorkkakuumeen esiintymisen voimakkuutta ja määrää kahden eri pihattotyypin lypsylehmillä. Myös muiden sorkkasairauksien esiintyminen tutkittiin pihattotyypeittäin. Tutkimuksessa todettiin kylmäpihatossa vähemmän piilevää sorkkakuumetta ja infektiivisiä sorkkasairauksia kuin lämminpihatossa. Piilevän sorkkakuumeen esiintyminen väheni tutkimuskertojen myötä. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään yleisimmät sorkkasairaudet, niiden etiologia ja hoito. Lisäksi vertaillaan eri navettatyyppien ja ennenkaikkea eri olosuhteiden vaikutusta lehmien sorkkaterveyteen.
  • Jyrävä, Sanna (Helsingfors universitet, 2007)
    Pahnueentasaus tarkoittaa porsaiden siirtämistä suurin piirtein saman ikäisestä pahnueesta toiseen. Tasauksen tarkoituksena on saada aikaiseksi pahnueita, joissa porsaat ovat mahdollisimman tasakokoisia ja kullakin emakolla on imetettäviä porsaita korkeintaan toimivia nisiä vastaava määrä. Pahnueentasaus on nykyisin melko yleinen toimenpide käytännön sikataloudessa, mutta tasaukseen liittyvät käytännöt vaihtelevat hyvin paljon eri tilojen välillä. Aikaisempien tutkimusten mukaan pahnueentasaus voi vaikuttaa negatiivisesti hyvin moniin porsaiden kasvuun ja käyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Kuitenkin näitä negatiivisia vaikutuksia on havaittu pääasiassa vain yli vuorokauden ikäisille porsaille tehtyjen siirtojen yhteydessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää syntymän jälkeisen vuorokauden aikana suoritetun pahnueentasauksen vaikutuksia emakon ja porsaiden käyttäytymiseen. Koe-eläiminä oli 19 emakkoa, jotka jaettiin kahteen ryhmään; tasatut ja tasaamattomat. Tasattujen ryhmässä oleville emakoille siirrettiin kolme korkeintaan vuorokauden ikäistä, keskikokoista porsasta toiselta samaan aikaan porsineelta emakolta ja siirretyt porsaat merkittiin tunnistettavilla kuvioilla. Siirretyt porsaat ja pahnueen alkuperäiset porsaat olivat poikkeuksetta syntyneet saman vuorokauden sisällä. Tasaamattomien ryhmässä olevien emakoiden pahnueesta taas merkittiin kolme satunnaisesti valittua, keskikokoista porsasta. Molempien ryhmien pahnueita videoitiin 24 tunnin jaksoissa. Tasattuja pahnueita videoitiin tasauspäivänä sekä 10. päivänä siirron jälkeen ja tasaamattomia 1. ja 10. päivänä syntymästä. Videoilta tarkkailtiin pelkästään imetyksiin liittyviä tapahtumia. Rekisteröitäviä muuttujia olivat onnistuneiden imetyksien kesto ja lukumäärä, epäonnistuneiden ja keskeytettyjen imetysten määrä, porsaiden synkronointi imetysten aikana, emakoiden lopettamien imetysten osuus kaikista imetyksistä, merkittyjen porsaiden osallistuminen imetyksiin, merkittyjen porsaiden paikka eri nisälohkoilla maidontulon hetkellä, emakon ja merkittyjen porsaiden väliset kärsäkontaktit sekä emakon porsaisiin kohdistamat hyökkäykset ensimmäisen tarkkailupäivän aikana. Siirtopäivänä tasatuissa pahnueissa oli onnistuneita imetyksiä enemmän kuin tasaamattomissa (p < 0,05), tasattujen pahnueiden porsaat vaihtoivat nisälohkoa useammin kuin verrokkiryhmän porsaat (p < 0,09; vain heikko tilastollinen suuntaus) ja siirretyt porsaat osallistuivat imetyksiin harvemmin kuin tasaamattomien pahnueiden merkityt porsaat (p < 0,05). Kaikkien edellä mainittujen muuttujien suhteen tilanne kuitenkin tasoittui päivään 10. mennessä, jolloin ryhmien välillä ei enää havaittu eroja (p > 0,1). Porsaiden sijoittumisessa eri nisälohkoille ei havaittu eroa ryhmien välillä siirtopäivän aikana (p > 0, 1), mutta päivänä 10. tasatut porsaat käyttivät selvästi useammin keskimmäistä nisälohkoa verrattuna tasaamattomiin porsaisiin (p = 0,01) kun taas tasaamattomat porsaat sijoittuivat tasattuja useammin etulohkolle (p < 0,05).
  • Niemi, Katja (Helsingfors universitet, 2009)
    Pahnueita tasataan siirtämällä yksi tai useampi porsas emakolta toiselle. Tasauksen tarkoituksena on pienentää ylisuuria pahnueita sekä taata kaikille porsaille oma, toimiva nisä ja riittävä maidon saanti. Pahnueentasauksella tähdätään porsaiden kuolleisuuden vähentämiseen suurissa pahnueissa ja parannetaan niiden tuotosta myöhemmin. Porsaita siirtämällä myös tasataan pahnuekokoja emakoiden kesken ja pienennetään pahnueiden sisäistä painovariaatiota. Pahnueentasauksen vaikutuksesta on tehty useita keskenään ristiriitaisia tutkimuksia. Monet ovat sitä mieltä, että tasaus huonontaa siirrettyjen porsaiden kasvua ja vaikuttaa haitallisesti myös ne vastaanottavan pahnueen kasvuun häiriten mm. pahnueen sisäistä nisäjärjestystä. Kaikki tutkimukset eivät kuitenkaan puolla tätä käsitystä, ainakaan jos siirrot tehdään ensimmäisten elinpäivien aikana, kun nisäjärjestys ei vielä ole vakiintunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten pahnueiden tasaaminen ensimmäisenä elinpäivänä vaikuttaa siirrettyjen porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen ennen vieroitusta. Myös porsaita luovuttaneiden, vastaanottaneiden ja kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräistä kasvua ja kuolleisuutta seurattiin. Tutkimme myös, miten tasaus vaikutti porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden painon- ja silavamittojen muutoksiin sekä emakoiden tiinehtymiseen seuraavaan porsimiseen. Pahnueen tasauksen vaikutuksista porsaita luovuttaneiden ja vastaanottaneiden emakoiden tuotokseen on vain vähän aikaisempaa tutkimustietoa. Porsaita luovuttavilta emakoilta siirrettiin kultakin kolme porsasta vastaanottaville tasausemakolle. Näitä siirtoja tehtiin 10. Lisäksi 20 tasausemakolle tehtiin ns. valetasaus, jossa aina kahden emakon kesken vaihdettiin päittäin kolme porsasta. Siirrettyjen porsaiden ja jokaisesta luovuttajapahnueesta satunnaisesti valittujen kolmen porsaan kasvua seurattiin. Kontrolleina kokeessa oli 43 emakkoa ja 32 pahnuetta, joista kustakin tarkkailtiin kolmea keskikokoista porsasta. Siirretyt porsaat kasvoivat huonommin syntymästä 10. elinpäivään (P<0,05) ja siitä vieroitukseen asti (P<0,01). Siirrettyjen porsaiden vieroituspaino oli selvästi luovuttaja- ja kontrollipahnueiden tarkkailtujen porsaiden painoa pienempi (P<0,001). Parhaiten yksittäiset porsaat kasvoivat luovuttajapahnueissa. Porsaiden kuolleisuuteen siirrolla ei ollut vaikutusta. Tasattujen pahnueiden, luovuttajapahnueiden ja tasaamattomien kontrollipahnueiden porsaiden keskimääräiseen kasvuun ja kuolleisuuteen siirroilla ei ollut vaikutusta. Kaikkien ryhmien emakot pärjäsivät yhtä hyvin, eikä niiden tiinehtyvyydessä seuraavaan porsimiseen ollut eroja. Pahnueentasaus huononsi siirrettyjen porsaiden kasvua, mutta pahnueiden kokonaiskasvuun tai emakoihin sillä ei ollut vaikutusta. Pahnueentasauksella pystytään takaamaan useammalle porsaalle toimiva nisä. Tasaaminen voi siis olla taloudellisesti kannattavaa, koska sen avulla on mahdollista lisätä vieroitettavien porsaiden määrää.
  • Mattsson, Outi (Helsingfors universitet, 1995)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa: (1) eri sairauksien esiintymistä alle 3 kuukauden ikäisillä vasikoilla perustuen karjanomistajien tekemiin havaintoihin oireista, (2) tilojen yleisiä vasikoiden hoitomenetelmiä, (3)vastasyntyneiden vasikoiden alkuhoitoa sekä (4) selvittää eri hoitotekijöiden mahdollista vaikutusta sairastuvuuteen. Tutkimuksen perustana oli aiempien kartoitusten havainnot vasikoiden hoito-olosuhteiden puutteista. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksena postitse satunnaisesti valituilta tarkkailutiloilta ympäri Suomea. Vasikkakohtaisia tietoja, sekä sairastuvuustietoja kerättiin kaikkiaan yli vuoden ajan 15.5.92-15.5.93 aikana syntyneistä vasikoista. Tiedot tilatason hoitomenetelmistä koostuivat 481 tilan tiedoista. Vasikkakohtaiset tiedot, sekä sairaustiedot koostuvat 282 tilan 4239 vasikan tiedoista. Sairausryhmistä suurin oli ruuansulatushäiriöt. Näitä esiintyi 10.8 %:lla vasikoista. Lähes kaikki sairaudet olivat ripuleja. Muiden sairauksien osuus oli vähäinen; niitä esiintyi 0.2-1.2%:lla vasikoista. Ruuansulatushäiriöt olivat pääosin luonteeltaan lieviä ja lyhytkestoisia. Tilatason hoitotekijöistä ja vasikkatason alkuhoidosta kerättyaineisto oli luonteeltaan kuvaileva perustuen luokiteltuihin muuttujiin. Ruuansulatushäiriöiden kohdalla aineistosta poimittiin kuitenkin ns. "sairaimmat" tilat (>30 % tilan vasikoista oireillut) (n=31 ja verrattiin näiden tilojen hoitomenetelmiä muihin tiloihin. Vertailussa ei löytynyt juurikaan merkittäviä eroja näiden ryhmien välillä. "Sairaimmilla" tiloilla vasikat eivät tämän aineiston perusteella vaikuta huonommin hoidetuilta. Tulokset antavat olettaa, että näillä tiloilla vasikoita tarkkaillaan aktiivisemmin ja pienetkin häiriöt huomataan ja hoidetaan jo varhain, ja sairastuvuusluvut ovat siksi korkeammat. Kirjallisuusosaan on kerätty aineistoa vasikoiden sairastuvuutta ja kuolleisuutta käsittelevistä kenttäkokeista. Tässä tutkimuksessa saadut sairastuvuusluvut ovat samaa tasoa Pohjoismaisten tutkimustulosten kanssa, mutta alhaisempia verrattuna Pohjoismaiden ulkopuolisiin tutkimustuloksiin.
  • Hannus, Ann-Christine (Helsingfors universitet, 2000)
    Suomen eläinsuojeluasetuksessa on säädetty että yli 8-viikkoista nautaeläintä ei saa pitää yksittäiskarsinassa ellei siihen ole eläinlääketieteellistä syytä eikä alle 6 kuukautista nautaeläintä saa pitää kytkettynä. Vasikkamme tulee siis pitää ryhmäkarsinassa kahdesta kuuden kuukauden ikäisiksi. Nämä vaatimukset ovat tuottaneet ongelmia varsinkin vanhemmissa navetoissa, koska sopivat tilat vasikoiden pitoon puuttuvat. Joillekin karjankasvattajille pikkuvasikoiden ryhmäkasvatus olisikin käypä vaihtoehto. Myös juottoautomaattien leviäminen on lisännyt kiinnostusta pikkuvasikoiden ryhmäkasvatuksesta. Tässä kirjallisuuskatsauksessa olen tarkastellut ryhmäkasvatuksen vaikutusta pikkuvasikoitten terveyteen ensimmäisten kolmen elinkuukauden aikana. Tartuntapaine saattaa olla suurempi ryhmäkasvatuksessa missä eläimet ovat läheisessä kontaktissa toisiinsa. Ripulia on todettu kuitenkin esiintyvän yhtä paljon sekä ryhmäkasvatuksessa että yksilökarsinakasvatuksessa. Infektiivinen ripuli saattaa tosin levitä helpommin ryhmäkarsinassa ja torjunta voi olla hankalampaa kuin yksilökarsinoissa. Myös yskää on todettu sekä yksilökarsinoissa että ryhmäkasvatuksessa. Hengitystietulehdusten esiintyvyydestä oli kirjallisuudessa ristiriitaisia tutkimustuloksia. Todettiinkin että ympäristöolosuhteilla, kuten veto, kosteus, likaisuus, ahtaus, on suurempi vaikutus hengitystiesairauksien esiintyvyyteen kuin kasvatusmuodolla. Ryhmäkasvatuksen suuri etu on, että vasikoilla on enemmän tilaa liikkua sekä mahdollisuus luonnonmukaiseen käyttäytymiseen. Ei-toivottu imeminen saattaa tulla ongelmaksi jos vasikoilla ei ole mahdollisuus tyydyttää imemisen tarvettaan. Imemisen tarve on suurin noin 15 minuuttia maitojuoton jälkeen. Jos vasikat saavat juoda tuttiämpäristä tai juottoautomaatista tai imeä huvituttia ei-toivottu imeminen ei muodosta ongelma ryhmäkasvatuksessa. Vasikoiden on todettu kasvavan yhtä hyvin ryhmäkarsinassa kuin yksilökarsinoissa monessa tutkimuksessa. Ryhmässä vasikat syövät enemmän ja on tärkeää että kaikki vasikat mahtuvat yhtä aikaa syömään. Ryhmäkarsinassa pidettyjä vasikoita on erittäin tärkeää käsitellä, jotta ne tottuvat ihmisiin. Kun kasvatetaan pikkuvasikoita ryhmässä tulee huolehtia siitä, että niillä on tarpeeksi tilaa, mieluummin yli 1,5 m2 eläintä kohti. Ryhmäkoko tulisi pitää pienenä, alle 7 vasikkaa ryhmässä. Vasikoiden tulisi olla suhteellisen samanikäisiä. Niiden makuualustan on oltava ehdottoman kuiva ja pehmeä. Pikkuvasikoita ei suositella laitettavaksi betoniselle rakolattialle ilman kuivikkeita alle kolmen kuukauden ikäisinä. Ilmanlaadusta ja lämpötilasta tulee huolehtia. Vetoa ei saa esiintyä. Hoitaja on tärkein tekijä ryhmäkasvatustavan onnistumiselle. Hoitajalta vaaditaan huolellisuutta, jotta hän huomaa lievätkin sairauden oireet ryhmäkarsinassa. Hyvin hoidettuna pikkuvasikoitten ryhmäkasvatus antaa yhtä hyviä tuloksia, ellei parempiakin, kuin yksilökarsinakasvatus.
  • Tara, Eva (Helsingfors universitet, 1994)
    Kokeen tarkoituksena oli seleeni- ja E-vitamiiniköyhän dieetin avulla, johon lisättiin härskiä kalanmaksaöljyä, saada porsaille aikaan oksidatiivinen stressi. Tällaisen dieetin tiedetään aiheuttavan nutritionaalista lihasrappeumaa (NMD), maksarappeumaa (HD) ja ns. mulberry heart diseasen (MHD). Stressiä lisättiin rauta-injektion avulla, sillä rauta nopeuttaa lipidien peroksidaatiota eli rasvojen härskiintymistä. Veriparametrien, makroskooppisten, valomikroskooppisten sekäelektronimikroskooppisten tutkimusten avulla selvitettiin oksidatiivisen stressin aikaansaamia vaurioita stressille herkissä kohde-elimissä, kuten sydämessä, maksassa ja luustolihaksissa. Vauriot olivat selvästi todettavissa mm. tietyissä veriparametreissä (Fe, TBARS, CK, TIBC) rauta-injektion saaneilla porsailla, ilmentäen merkittävää raudan yliannostusta ja siitä seuraavaa solukalvojen vaurioitumista.