Tutkielmassani tutkin ristiriitaisuutta, joka ilmenee suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan Helsingin Sanomien uutisteksteissä. Tutkielman keskeisin tutkimuskohde on ristiriita, jossa ”toisten”, rodullistettujen maahanmuuttajien tekemää, sukupuolistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa korostetaan samalla, kun omassa kulttuurissa esiintyvää, ”meidän” tekemää, kotoperäistä sukupuolistunutta väkivaltaa vähätellään ja normalisoidaan. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että tämä ristiriita todella on olemassa: ulkomaalaistaustaisten seksuaalisuutta loukkaava väkivalta tuntuu saavan paljon enemmän mediahuomiota ja sitä tunnutaan pidettävän poliittisesti keskeisempänä kysymyksenä kuin kantasuomalaisten väkivaltaista käytöstä kumppaneitaan kohtaan. Tutkielmassani tulkitsen tämän sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumisessa ilmenevän ristiriidan olevan heijastuma laajemmasta kulttuurisesta rakenteesta, josta käytän nimitystä toiseuttamissokeus. Tarkoitan sillä kulttuurin, ihmisryhmän tai muun vastaavan tahon heikkoa kykyä tunnistaa omaa toiseuttavaa ajatteluaan tai toimintaansa. Esitän tutkielmassani, että toiseuttamissokeuden ilmiö kumpuaa toiseuttamisen problematiikasta ja kulttuurisen itsereflektion puutteesta. Tutkielman päätehtävänä on tutkia miten toiseuttamissokeutta heijastava ristiriita suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan näkyy Helsingin Sanomista joulukuun 2018 ja toukokuun 2019 välisenä aikana kerätyissä tekstiaineistoissa. Tulkitsen aineistoani kahden näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastelen kulttuurimme syvään juurtunutta kuvaa ”toisten” kategoriaan kuuluvista vaarallisina ja uhkaavina ja tulkitsen sitä orientalististen valtarakenteiden viitekehyksessä. Nämä rakenteet vaikuttavat siihen, että rodullistettujen, orientalistiseen kuvastoon liitettyjen ”toisten” harjoittamaa sukupuolistunutta väkivaltaa korostetaan. Toiseksi tulkitsen, että julkisen ja yksityisen sfäärin voimakas erottaminen sekä yksityisen sfäärin poliittisuuden vähättely johtavat siihen, että kodin sisällä tapahtuvan, valkoiseen valtaväestöön kuuluvien tekemän väkivallan merkitystä aliarvioidaan Tutkielman metodologiana käytän laadullista sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu postkoloniaaliseen teoriaan sekä toiseuden ja erityisesti orientalismin teoriaan sekä feministiseen turvallisuudentutkimukseen. Sukupuolistunutta väkivaltaa käsitteleviä lehtikirjoituksia koskeva empiirinen analyysini antaa selviä viitteitä siitä, että “muiden” tekemiä väkivallan tekoja siedetään paljon huonommin kuin “meidän” kategoriaan rajattujen henkilöiden tekemiä, vaikka rikoksina teoissa olisi paljon samankaltaisuutta. Aineistosta nousi esiin orientalistissävytteisiä, toiseuttavaa maailmankuvaa ilmentäviä ajattelumalleja. Toisaalta aineistosta näkyi myös heikko ymmärrys sukupuolistuneen väkivallan rakenteellisuudesta. Lehtikirjoitusten valossa voi näin ollen todeta, että ajatusmallit ”toisista” heijastivat samalla myös tiettyjä ajatusmalleja ”itsestä” ja ilmensivät toiseuttamissokeutta ja kulttuurisen itsereflektion puutetta. Lisäksi aineiston perusteella ”toisten” tekemää sukupuolistunutta väkivaltaa pidetään poliittisesti tärkeänä kysymyksenä, joka voi saada aikaan suorastaan yhteiskunnallisen kriisitilan. Toiseuttamissokeuden teoreettisen käsitteen sekä sitä soveltavan ja esimerkillistävän empiirisen analyysin avulla tutkielma auttaa ymmärtämään ja purkamaan vallitsevia, syvään juurtuneita, globaaleja sukupuoleen ja rodullisuuteen liittyviä valta-asetelmia. Tutkielma tuo näkyväksi sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumiseen liittyvän ristiriidan ja kritisoi siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Työ luo myös toisettamissokeuden nimeämisen kautta uutta käsitteistöä ristiriitaisuuksien ymmärtämiseksi ja kritisoimiseksi. Tutkielmani on puheenvuoro sen puolesta, että kyky esittää kriittisiä kysymyksiä omassa kulttuurissa vallitsevia, kyseenalaistamattomina pidettyjä normatiivisia ajatustottumuksia ja ristiriitaisuuksia kohtaan vahvistuisi.

Sukupuolivähemmistöt ovat eläneet lääketieteen määrittelyvallan alla. Yhteiskunnan normit ja lääketieteen sairausluokitukset ovat määrittäneet sen mikä on hyväksyttävää ja mikä poikkeavaa. Sukupuolen korjaushoidot ovat edelleen diagnoosin takana ja ammattilaistenkin ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta vaillinaista. Suomen nykyinen translainsäädäntö eli ns. translaki on laadittu vuonna 2002. Laki määrittelee ehdot sukupuolen korjaamiselle ja sen juridiselle vahvistamiselle. Eduskuntaan lähti 24.9.2021 Oikeus olla – kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta. Kansalaisaloite esittää, että juridisen sukupuolen vahvistamisesta tulisi ilmoitusmenettelyllä toteutettava ratkaisu, johon ei sisällytettäisi enää lääketieteellisen diagnoosin vaatimusta. Keväällä 2021 Suomessa otettiin kantaa myös ns. eheytysterapioita vastaan. Eheytysterapiat on historiallisesti yhdistetty seksuaalisuuteen ja homoseksuaalisuuden tautiluokitukseen sekä kriminalisointiin ja niiden avulla on pyritty palauttamaan henkilö normatiivisen heteroseksuaalisuuden piiriin, mutta termiä käytetään myös sukupuolivähemmistöjen kohdalla, kun hoidon tarkoituksena on saada henkilö hyväksymään oma syntymässä määrätty sukupuolensa, vaikka henkilön oma kokemus itsestään olisi toinen. Psykoterapia itsessään on poliittista: yhteiskunnan arvot, asenteet ja normit heijastuvat sekä psykoterapian käsitteeseen että sen sisältöihin. Tämä tutkimus keskittyy vallan käsitteeseen ja sen ilmenemiseen terapiakontekstissa erityisesti sukupuolivähemmistöjen kanssa työskennellessä. Mitä valta tarkoittaa tässä kontekstissa ja miten se tulee näkyväksi? Millaisia subjekteja valta muodostaa? Miten tieto ja valta toimivat yhdessä? Tutkimus jatkaa queer-tutkimuksen perinnettä tutkien Alison Kaferin poliittis-relationaalisen mallin soveltamismahdollisuuksia, yhdistäen siihen Michel Foucalt’n ajatuksia vallasta hahmottamalla terapeutin ja asiakkaan välistä vuorovaikutussuhdetta valtasuhteena. Lääketieteen institutionaaliset käytänteet positioivat vuorovaikutukseen osalliset usein epätasa-arvoiseen asemaan. Psykoterapiassa valta-asetelma on myös läsnä, mutta siitä voidaan pyrkiä eroon erilaisen vuorovaikutuksen kautta kohti tasa-arvoisempaa yhteistyösuhdetta. Tämä tutkimus vetää yhteen vuorovaikutustutkimuksen tuloksia ja tarkastelee niitä valtaan ja valta-asemaan liittyvän dynamiikan valossa erityisesti koskien sukupuolivähemmistöjä. Eheytyshoidot voidaan nähdä ääriesimerkkinä terapiakontekstissa tapahtuvasta vallankäytöstä, usein vallankäyttö on kuitenkin hienovaraisempaa ja tulee näkyviin esimerkiksi kyseenalaistamisena tai vuorovaikutuksen kautta muovautuvina tunteina. Mitä sitten erityisesti transihmisten kanssa terapiakontekstissa työskenneltäessä olisi syytä huomioida, mikä tekee terapiasta transsensitiivistä? Tässä tutkielmassa hahmottelen enemmän terapeutin yleistä asennoitumista ja nostan joitakin mahdollisia sisällöllisiä teemoja esille. Transsensitiivisen terapian lähtökohtana on työntekijän sensitiivisyys ja ammattitaito sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden teemoissa sekä tasavertainen ja luottamuksellinen yhteistyösuhde asiakkaan kanssa. Pohjalla on jokaisen oikeus itsemäärittelyyn, sekä terapeutin oma suhde normeihin ja itsereflektio käsityksiin sukupuolesta.

Ulkonäkö ei ole yhteiskunnassamme yksityisasia. Ulkoiseen olemukseemme kohdistuu monilla elämänalueilla entistä enemmän odotuksia ja vaatimuksia. Sukupuolittuneet kehonormit ovat vahvasti läsnä visuaalisessa ja mediakulttuurissa. Etenkin Instagramista on tullut luonnollistettujen kauneusihanteiden esittelyfoorumi. Vaikka ei-normatiivisia kehoja on alustalla esillä todella vähän, on kehopositiivisuusajattelu tuonut mukaan kuvia, joissa näkyy muun muassa lihavia kehoja, aknea, selluliittia ja sairauksien aiheuttamia muutoksia kehossa. Maisterintutkielmassani pohdin sukupuolittuneiden kehonormien ja normien vastaisten kuvien kytköksiä Instagramissa. Aineistoni muodostui @ihastukehoosi-tilillä kesällä 2020 viikon aikana julkaistuista selfieistä ja niihin liittyvistä teksteistä. Projektin naiset ja naistapaiset eivät jää pelkästään katseen kohteiksi, vaan ottavat aktiivisen roolin katsojina ja kuvaajina. Pohdin diskurssianalyysin keinoin, millaisia merkityksiä kehopositiivisuuskuvat saivat valitussa aineistossa ja mitkä merkitykset niistä puuttuivat kenties kokonaan. Tarkastelen myös millaisia representaatioita naisista ja naistapaisista aineistoni kuvissa ja niihin liittyvissä teksteissä rakennettiin, purettiin tai toistettiin. Hyödynsin analyysissäni teoriakeskusteluja, jotka kietoutuvat sukupuolen, representaation ja katseen ympärille sekä viimeaikaista Instagram-tutkimusta. Tutkimukseni sijoittuu feministisen mediatutkimuksen, erityisesti sosiaalisen median kriittisen tutkimuksen ja kehollisuuden alaan ja se tekee näkyväksi sukupuolen ilmentymiä ja valtarakenteita Instagramissa. Identifioin aineistosta kolme diskurssityyppiä. Haastamisen diskurssi tekee irtiottoa sosiaalisen median kehonormatiivisuudesta ja kuvien olemassaolo samalla foorumilla pyrkii horjuttamaan kehonormatiivisuuden hegemonista asemaa. Teksteissä esiin tuleva muutoksen diskurssi paljastaa, kuinka naiset ja naistapaiset vaativat muutosta ulkonäköönsä tai suhtautumiseensa siihen nimenomaan itseltään. Yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen osana normien purkamista ei sen sijaan noussut esille. Jäljittelyn diskurssi puolestaan osoittaa normien vallan: moni ei-normatiivinen kuva tulee heijastelleeksi sukupuolittuneiden kehonormien representaatioita. Tämä hankauspiste muistuttaa kehopositiivisuuden ja kehonormien jännitteisestä suhteesta. Osallistuminen @ihastukehoosi-projektiin näyttäytyi merkittävänä henkilökohtaisella tasolla, mutta vahva yhteisöllisyyden tunne ja joukkovoima kehonormien muutoksen moottorina puuttuivat. Tutkimukseni osoittaa, että naisten ja naistapaisten merkityksettömänä puuhasteluna pidetty selfie-kulttuuri heijastelee yhteiskunnan sukupuolittuneita kehonormeja. Kuvat eivät ole ”vain” kuvia, vaan ne rakentavat ja toistavat luonnollistettuja kauneuskäsityksiä. Kulttuurimme on entistä visuaalisempi, ja suosittujen sosiaalisen median alustojen representaatiot ihannevartalosta jatkuvine toistoineen vaikuttavat siihen, millaisena näemme maailman ja miten siinä toimimme. Kehopositiiviset kuvat ovat eräänlaisia visuaalisia vinksahduksia, jotka tuovat esiin aiemmin piilotettua, mutta yksin niistä ei ole laventamaan kehon rajoja. Kriittisen ja arvottavan katseen valta ulottuu pitkälle. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet kehonormien moninaiset vaikutukset oman itsen vähättelystä aina syömishäiriöihin ja itsetuhoisuuteen saakka. Lisäämällä tutkimustietoa voidaan edistää yhteiskunnassa tiukassa istuvien kehonormien purkamista ja tehdä tilaa monenlaisten kehojen yhdenvertaisemmalle todellisuudelle. Aiheessa riittää tutkittavaa jatkossakin. Esimerkiksi keski-ikäisten ja ikääntyvien naisten ja naistapaisten sekä muunsukupuolisten kokemukset kehonormeista ja ulkonäkötyöstä kaipaavat tarkastelua.

Tutkielman aiheena on YouTuben ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoiden digitaalinen intiimiys. Tutkielma sijoittuu feministisen mediatutkimuksen kentälle ja se tuottaa uutta ymmärrystä siitä, miten englanninkielisissä ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoissa luodaan sukupuolitettuja, audiovisuaalisia nautintoja ja samalla digitaalista intiimiyttä. ASMR-videot ovat rentoutumistarkoituksiin kuvattuja, hyvää oloa tuottavia videoita, joita ihmiset käyttävät esimerkiksi nukahtamisen avuksi. Lyhenne ASMR (Autonomous Sensory Meridian Response) suomentuu rauhoittaviksi ja rentouttaviksi, autonomisiksi aistielämyksiksi. Tutkittavassa ASMR-videoiden alalajityypissä videoiden tekijä esittää eli leikkii olevansa katsojan tyttöystävä, joka huolehtii katsojasta. Tutkimuksen aineistona olevaa seitsemää YouTuben tyttöystäväroolileikkivideota analysoidaan netnografian ja lähilukemisen keinoin huomioiden sukupuolinormit ja tehden kriittisesti näkyväksi videoiden sukupuolitetut käytänteet. Tarkastelun kohteena on myös seksuaalisuus siinä määrin kun se kietoutuu yhteen sukupuolen kanssa. Tutkimuskysymykset ovat: Millaista digitaalista intiimiyttä YouTuben ASMR-tyttöystäväroolileikkivideoissa rakennetaan ja miten se tehdään? Millaisia kulttuurisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta nämä digitaalisen intiimiyden audiovisuaaliset esitykset tuottavat, ylläpitävät, uusintavat tai purkavat? Digitaalinen intiimiys tarkoittaa intiimiyttä tai läheisyyttä, joka välittyy internetin kautta. Tutkielmassa kehitetään digitaalisen intiimiyden käsitettä eteenpäin pohtimalla, mitä se tarkoittaa tyttöystäväroolileikkivideoiden kontekstissa. Käsitteen kehittelyssä hyödynnetään eri teoriaperinteitä: feministisen elokuvatutkimuksen katsojuusteorioita sekä affektiteoriaa. Tutkitut mediasisällöt ymmärretään Teresa de Lauretisin jalanjäljissä sukupuoliteknologiana. Tutkielmassa tutkittavat audiovisuaaliset esitykset ovat osaltaan mukana tuottamassa kulttuurisia käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. ASMR-tyttöystävävideoiden kutkuttavassa affektiivisuudessa on mukana ruumiillinen ulottuvuus, joka tarjoaa vaihtoehdon kasvokkaiselle, samassa paikassa ja ajassa tapahtuvalle vuorovaikutukselle. Tutkimuksen perusteella videoissa rakennetaan digitaalista intiimiyttä monitasoisesti henkilökohtaisen huomion, affektiivisen puheen, aistikokemusten ja tarinankerronnan audiovisuaalisena kudelmana. Tyttöystävävideoiden digitaalinen intiimiys on aisteja hellivää leikkiä, joka vaatii mielikuvitusta ja keskittyy huolenpitoon. Samalla näiden videoiden digitaalinen intiimiys kyseenalaistaa ihminen–kone-, yksityinen–julkinen- ja todellinen–keinotekoinen-jaotteluja. Aineiston videot ovat sukupuolituotantoa, jossa sukupuoli on rakennettu toistoteoilla. Videoissa ylläpidetään perinteisiä käsityksiä sukupuolesta liittämällä naiseus tiiviisti hoivaan ja hellyyteen ja korostamalla ulkonäkökeskeisyyttä. Vaikka roolileikit olisivat mahdollinen paikka leikkiä sukupuolella, näissä videoissa pikemminkin uusinnetaan perinteisiä sukupuolirooleja sen sijaan, että niitä pyrittäisiin horjuttamaan. Lisäksi videoissa manifestoituu heteroseksuaalinen merkistö. Näiden videoiden intiimiys on sisällöltään normatiivista ja tuotantotavaltaan epänormatiivista. ASMR-videoissa katsomisen mielihyvä rakentuu Laura Mulveyn miehisen katseen teoriaa monimutkaisemmin, kun videoissa esiintyvät naiset nousevat aktiivisiksi tekijöiksi. Videoiden katsojat puolestaan – sukupuolesta riippumatta – jäävät siinä mielessä passiiviseen rooliin, että vaikka he voivat nauttia esiintyjän tarjoamasta spektaakkelista, käsikirjoitus etenee tekijän ehdoilla. Laadukkaiden ASMR-videoiden tekeminen vaatii ainakin luovuutta, mielikuvitusta, esiintymistaitoa, heittäytymiskykyä, tietoteknistä osaamista, näkemystä ja omistautumista. Digitaalisella intiimiydellä voi olla tulevaisuudessakin paljon annettavaa, etenkin jos etäalustoille siirtymisen oletetaan jatkuvan.

Teoreettinen tutkielmani on analyyttistä filosofiaa. Hyödynnän tutkielmassani posthumanistisen feminismin viitekehystä. Posthumanistinen feminismini tarkastelee ihmisyyttä tavalla, joka tekee eroa ihmiskeskeiseen humanismiin. Tavoitteenani on siten pyrkiä purkamaan ihmisten ja muunlajisten eläinten välillä olevaa haitallista hierarkiaa peräänkuuluttamalla ihmistoimijuutta, joka paikantuu rinnakkain muun luonnon kanssa. Näin ollen tutkielmallani on normikriittinen teoreettinen lähtökohta. Otan ihmiskeskeisen maailmankuvan vallitsevan normin kriittiseen tarkasteluun. Esitän ihmiskeskeisen maailmankuvan ongelmalliseksi, sillä se mahdollistaa ihmisten nykyisenlaisen kestämättömän tavan kuluttaa eläinperäistä ruokaa. Siirtymä kohti kasviperäistä tai merkittävästi kasvipainotteisempaa syömistä on tärkeä tekijä osana ilmastokriisin sekä eläineettisten ongelmien ratkaisua. Tarkastelen kasviperäistä ja kasvipainotteista syömistä kannanottoina, jotka asettavat ihmiskeskeisen maailmankuvan kyseenalaiseksi. Tarkastelen tahallisen tietämättömyyden strategiaa osana sekasyöjän akrasiaa, joka on ristiriitainen tila, jossa jollain tasolla tiedostetaan sekasyömiseen liittyvää ongelmallisuutta, mutta toimitaan siitä huolimatta tietoaan ja arvojaan vasten. Tahallinen tietämättömyys on eräänlainen keino, jolla akraattinen sekasyöjä ikään kuin ummistaa silmänsä ongelmallisuudesta muistuttavalta tiedolta. Tämä on haitallista vallankäyttöä, jonka ihmiskeskeinen normi mahdollistaa. Vaikka akraattinen sekasyöjä nojautuu ihmiskeskeiseen maailmankuvaan valitessaan syödä eläinperäistä ruokaa totutun laisesti, paikannan akraattisiin sekasyöjiin kuitenkin ihmiskeskeistä maailmankuvaa kyseenalaistavaa potentiaalia. Tutkimuskysymykseni on: miksi tahallinen tietämättömyys on ongelmallista, ja minkä takia akraattista sekasyöjää tulisi tarkastella ihmiskeskeisen maailmakuvan ylläpitäjän sijasta paremminkin sen potentiaalisena kyseenalaistajana. Osana eläineettisten ongelmien sekä ilmastokriisin ratkaisua esitän, että akraattisiin sekasyöjiin paikantamaani muutospotentiaalia tulee laajamittaisesti tukea. Peräänkuulutan yhteiskunnalliselta päätöksenteolta rakenteellisia muutoksia, jotta akraattisten sekasyöjien muutosta hyväksyvä potentiaali tulisi otettua käyttöön. Korostan tutkielmassani yhdenvertaisuusnäkökulmaa, joka huomioi ihmisten erilaiset lähtökohdat tehdä ympäristöystävällisempiä ja eläineettisempiä valintoja syömisensä suhteen. Täysin kasviperäinen ruokavalio ei välttämättä ole esimerkiksi terveydellisistä syistä mahdollinen vaihtoehto jokaiselle, joten siksi se ei voi olla ainoa vaihtoehto ihmiskeskeisen maailmankuvan horjuttamiseksi. Tästä syystä painotan myös mahdollisimman kasvipainotteisen ruokavalion tärkeyttä täysin kasviperäisen ruokavalion vaihtoehtona, sillä kaikki liikenevät resurssit tarvitaan elettävän tulevaisuuden turvaamiseksi.

Syyskuussa 2018 Archives of Sexual Behavior -tiedelehdessä julkaistiin suomalainen ei-heteroseksuaalisia naisia käsittelevä evoluutiopsykologian alan tutkimus. Tutkimuksen yksi keskeinen tavoite oli osoittaa, että homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus, joka aiheutuu syntymää edeltävistä testosteroni- ja estrogeenialtistuksista. Toisekseen tutkimuksessa esitetään, että ei-heteroseksuaaliset naiset jakautuvat maskuliinisiin ja feminiinisiin butch- ja femme-tyyppeihin. Tutkimuksen tuloksista uutisoitiin suomalaisissa medioissa ja tulosten pohjalta käytiin kriittistä keskustelua mediassa. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kyseistä Severi Luodon, Indikris Kramsin ja Markus J. Rantalan kirjoittamaa artikkelia kriittisesti feministisen tieteentutkimuksen näkökulmasta. Aineistonani toimii alkuperäisen artikkelin lisäksi joukko siihen liittyviä tiedettä popularisoivia tekstejä, joihin sisältyy uutisia, mielipidekirjoituksia ja blogitekstejä. Tarkastelen aineistoa Bruno Latourin toimijaverkkoteorian avulla, ja selvitän, miten artikkelissa esitetyt hypoteesit ovat rakentuneet tieteellisenä faktatietona määrittyväksi kokonaisuudeksi. Selvitän, millaisia materiaalisia toimijoita hypoteesin taustalla vaikuttaa, ja kiinnitän huomiota erityisesti estrogeenin ja testosteronin funktioon materiaalisina toimijoina, joiden funktio määritellään maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä aiheuttavaksi. Teen analyysia uutisteksteistä peräisin olevien katkelmien avulla linkittäen niitä hormonitutkimuksen ja homoseksuaalisuuden syiden tutkimuksen historiaan sekä feministisen tieteentutkimuksen teorioihin. Toisekseen tarkastelen alkuperäisessä artikkelissa ja sitä käsittelevissä uutisissa ilmeneviä merkkejä heteronormatiivisuudesta peilaten niitä tieteenhistoriallisiin kehityskulkuihin ja homoseksuaalisuuden alkuperän tutkimuksen varhaisiin vaiheisiin. Hahmotan analyysissani artikkelin taustalla vaikuttaviksi toimijoiksi testosteronin ja estrogeenin aseman sukupuolihormoneina ja niiden sukupuolten mukaan eriytyneet funktiot. Toisekseen osoitan tutkimuksen taustalla vaikuttavan ajatuksen heteroseksuaalisuudesta evoluution kannalta tyypillisenä ominaisuutena, josta homoseksuaalisuus ja muut lisääntymiseen tähtäämättömät seksuaalisuudet hahmotetaan poikkeavina, ja joiden selittäminen koetaan evoluutiopsykologian kaltaisilla tutkimusaloilla siksi tarpeelliseksi. Osoitan aineistossa ilmeneviä heteronormatiivisia taustaoletuksia analysoimalla homoseksuaalisuuden hormonaalisen alkuperän selvittämisen ongelmallisuutta sellaisessa yhteiskunnallisessa kontekstissa, jossa se hahmottuu marginalisoidussa asemassa olevaksi.

Tässä tutkielmassa tarkastelen kriittisesti YK:n nuoret, rauha ja turvallisuus -agendaa, jonka myötä nuoret on nostettu globaaliksi rauhan ja turvallisuuden kysymykseksi. Teen tutkielmassa feministisen diskurssiteoreettisen luennan nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevistä YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen tuottamista asiakirjoista, jotka sijoittuvat ajallisesti nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan muodostumiseen vuosina 1995–2016. Kysyn tutkielmassa, millaisia sukupuolittuneita ja seksuaalisuuteen liittyviä subjektipositioita nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat rakentavat. Tarkastelen asiakirjojen konstruoimia subjektipositioita suhteessa naisiin ja miehiin sekä niiden tapoja ylläpitää tai kyseenalaistaa binäärisiä ja heteronormatiivisia sukupuoleen liittyviä järjestyksiä. Tutkielma sijoittuu kontekstiin, jossa nuorten merkitys kehityksen ja rauhanrakennuksen käytännöissä sekä kansainvälisissä instituutioissa on korostunut huomattavasti viime vuosina. Vaikka aiempi tutkimus on muun muassa osoittanut nuoriin, kehitykseen ja rauhanrakentamiseen liittyvien käytäntöjen ongelmallista suhdetta uusliberalistiseen hallintaan, sivuuttavat löytämäni aiemmat tutkimukset pääosin sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja muihin eroihin liittyvät näkökulmat. Tutkielman teoreettis-metodologinen kehikko koostuu feministisen poststrukturalistisen turvallisuustutkimuksen, queer-tutkimuskirjallisuuden sekä diskurssiteoreettisen analyysin teoreettisista käsitteistä. Lähtökohtanani on ymmärtää nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat samanaikaisesti sukupuolittuneiden valtasuhteiden tuottamina sekä toisaalta näiden valtasuhteiden tuottajina. Tutkielma tarkastelee YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen nuoria koskevia rauhanrakennusdiskursseja merkityksiä tuottavina käytäntöinä. Tutkielmassa soveltamani tulokulma feministiseen turvallisuustutkimukseen ottaa vakavasti ajatukset seksuaalisuuden hallinnasta kansainvälisen politiikan käytänteissä. Sukupuoli on tekemäni analyysin perusteella keskeinen käsite, jonka ympärille nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda rakentuu. Analyysini perusteella agenda positioi nuoria naisia ja tyttöjä erityisen haavoittuvaisena ryhmänä, rauhanrakentamisen muutostoimijoina, väkivaltaisina toimijoina sekä suhteessa naiset, rauha ja turvallisuus -agendaan. Agenda konstruoi analyysini mukaan nuoret miehet ja pojat ennen kaikkea väkivaltaisiksi toimijoiksi ja turvallisuusuhaksi, mutta nimittää heitä myös rauhanrakennuskäytäntöjen sukupuolittuneeksi normiksi ja väkivallan uhreiksi. Osoitan analyysissani, että nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan asiakirjat tuottavat pääsääntöisesti binääristä sukupuolikäsitystä, joka kytkeytyy heteronormatiivisuuteen. Tutkimissani asiakirjoissa esiintyy kuitenkin marginaalisesti heteronormatiivisuuden ja binääriymmärryksen diskursiivisesti kyseenalaistava transsukupuolisten ja HLBTI-nuorten subjektipositioiden tuottaminen. Lisäksi analyysini osoittaa, että YK:n ja kansalaisjärjestöjen tuottamien sekä kumppanuuksina tuotettujen asiakirjojen positioinneissa on keskinäisiä eroja. Nuoret, rauha ja turvallisuus -agenda muistuttaa kehystykseltään ja luonteeltaan YK:n naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Tutkielma tuo näin uusia näkökulmia ajankohtaisiin tutkimuskeskusteluihin YK:n naiset, rauha ja turvallisuus -agendan tulevaisuudesta sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta rauhanrakennuksessa. Naiset, rauha ja turvallisuus -agendalla on analyysini perusteella keskeinen merkitys koko nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan muodostamisessa. Toisaalta analyysini osoittaa, että osa tutkimistani asiakirjoista käsitteellistää nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan yhdeksi tavaksi toteuttaa naiset, rauha ja turvallisuus -agendaa. Analyysini perusteella nuoria, rauhaa ja turvallisuutta käsittelevät asiakirjat voivat avata marginaalisia mahdollisuuksia liukuvammille tavoille hahmottaa sukupuolta, seksuaalisuutta ja niihin kytkeytyvää valtaa rauhanrakentamisen kontekstissa. Nuoret, rauha ja turvallisuus -agendan sukupuolittuneet subjektipositiot käsittelevät naisten ja tyttöjen lisäksi myös miehiä ja sukupuolen moninaisuutta, mille viimeaikainen sukupuolta ja rauhanrakennusta tarkastellut tutkimus on esittänyt tarpeen. Tällaiset maininnat ovat kuitenkin naisia ja tyttöjä koskevia positiointeja marginaalisempia. Tutkimieni asiakirjojen hallitsevimmat sukupuolittuneet subjektipositioinnit voivat vahvistaa essentialistista logiikkaa rauhanomaisista naistoimijoista ja väkivaltaisista miestoimijoista. Uudenlaisten mahdollisuuksien lisäksi analysoimani asiakirjat rajoittavat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä rauhanrakennuskäytänteitä, sillä ne korostavat pääosin sukupuolen binäärisyyttä ja heteronormatiivisuutta.