Browsing by Subject "Magisterprogrammet i litteraturvetenskap"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-39 of 39
  • Mäkelä, Ellen (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen tavoite on esittää ja vertailla kahden vanhoillislestadiolaistaustaisen kirjailijan, Pauliina Rauhalan ja Antti Hyryn, yhteisökuvausta. Aineisto koostuu Rauhalan romaanista Taivaslaulu (2013) ja Hyryn romaanista Uuni (2009). Tutkittavaa aineistoa lähestytään lukijalähtöisesta teematutkimuksesta, jossa teema nähdään ulkokirjallisena, teokset toisiinsa yhdistävänä tekijänä. Vertailu toteutetaan temaattisen kentän avulla, jossa vanhoillislestadiolainen uskonyhteisö toimii temaattisena kenttänä ja lähtökohtana rinnastaa teokset tutkielmassa. Yksittäiset tutkielmaan valikoituneet teemat ovat usko, yhteisö, perhekäsitys ja luontosuhde. Tekstistä löydettävät teemat sitoutuvat laajempaan temaattiseen kenttään. Tutkielman haaste on kertojien erilainen tyyli asettaa kerronta uskonyhteisöön ja Hyrystä tehty runsas tutkimus, joka vasta vähän käsittelee vanhoillislestadiolaisuuden merkitystä Hyryn tuotannossa. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen esitellään tutkittavat teokset juonen, rakentumisen, kielen ja uskonyhteisön kannalta sekä esitellään kirjailijoiden asettuminen kirjallisille periodeille ja heistä tehty tutkimus. Lisäksi käsitellään vanhoillislestadiolaisuutta herätysliikkeenä ja kotimaisessa kirjallisuudessa, tieteessä ja taiteessa. Teoreettisten lähtökohtien ja aikaisemman tutkimuksen jälkeen siirrytään tulkintaan. Tutkielmassa kysytään, miten vanhoillislestadiolaisuus ilmenee romaaneissa, ja millaisen merkityksen se saa kertojien todellisuudessa? Antti Hyrystä tehdyssä tutkimuksessa toistuvat maininnat herätysliikkeestä, mutta useimmiten Hyryn kerronnan todellisuutta on kuvattu “agraariksi” ja “maaseutumaiseksi”, “uskonnolliseksi” ja “hengelliseksi”. Hyryn kohdalla on puhuttu jopa hyryismistä, jolla tarkoitetaan kertojan myönteistä suhtautumista elämään ja todellisuuteen. Aarne Kinnunen on tulkinnut Hyryn myönteisen kerronnan sen kautta, mitä tuotannossa jätetään sanomatta. Kinnusen mukaan Hyryn tuotannon poisjätöt ovat yhtä merkittäviä kuin sanottukin, sillä poisjätöt ovat maailmassa tulkittavissa synniksi. Tutkielmassa kysytäänkin, onko Hyryn “ehyt” ja “maaseutumainen” todellisuus idylli, ja löytyykö Rauhalan romaanista idyllin piirteitä. Onko myönteinen ja positiivinen kerronta, joka sulkee negatiiviset ja tyypillisesti kirjallisuutta kiinnostaneet aiheet ulkopuolelleen, yhteydessä myös vanhoillislestadiolaisen yhteisön jäsenten elämään. Lopuksi tutkielmassa esitetään yksilön ja yhteisön suhdetta luontoon ja ympäristöön. Pinnallisella tasolla hyvinkin erilaiselta vaikuttavat yhteisönkuvaukset, saavat samanlaisia merkityksiä kertojien todellisuudessa: henkilöt elävät yhteisön mukana ja tahtovat kuulua yhteisöön, joka antaa heille paikan maailmassa. Merkittäviä eroja on siinä, miten yksilöllisenä ja yhteisöllisenä henkilöhahmot ymmärtävät synnin, ja mitä romaaneissa tarkoitetetaan maailmalla. Hyryn kertojan käsitys synnistä ja taivaasta on subjektiivinen eikä määräydy sosiaalisesti yhteisön odotusten tai normien alla. Rauhalan kertojan suhde on henkilökohtainen suhteessa yhteisöön ja Jumalaan, mutta käsitys oikeasta ja väärästä, synnistä ja maailmasta, muotoutuu sosiaalisemmin ja yhteisön ääntä vahvemmin tiedostaen. Vanhoillislestadiolainen herätysliike on viime vuosina elänyt murroksessa. Maallistuminen ja modernin maailman tuomat kysymykset ovat koskettaneet herätysliikkeen jäseniä. Pauliina Rauhalan tuotanto edustaa nykykirjallisuutta, jonka yhtenä piirteenä on ollut kuvata “suuria kertomuksia” uudelleen ja nähdä nykyhetki suhteessa menneeseen ja tulevaan, sekä katsoa uskonyhteisöjä kriittisesti. Antti Hyryä on luonnehdittu modernistien modernistiksi. Hyryn maailmassa yhteisöä ei kritisoida, mutta jakoa yhteisön ja sen ulkopuolisen välillä tehdään. Romaaneja yhdistää tiivis uskonyhteisö, tahto tehdä työtä ja liikkua luonnossa, nähdä asioiden kaunis ja valoisa puoli ja sulkea synti pois yhteisön ja ihmismielen sisältä.
  • Vyyryläinen, Urho (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tarkastelen tutkielmassani monimutkaisen televisiosarjan, Westwordin, tapahtumaympäristön eli maailman hahmottumista henkilöhahmojen käytöksessä (puheessa ja teoissa). 2000-luvulla osaksi valtavirtaa nousseet monimutkaiset televisiosarjat sisältävät lukuisia hahmoja, jotka hahmottavat eri tavoin sarjan tapahtumaympäristöä, historiaa sekä lainalaisuuksia. Tämän informaation avulla katsoja luo mieleensä kuvan sarjan maailmasta. Minua kiinnostaa erityisesti, millaisia kuvauksia sarjan tapahtumaympäristöstä käytetään. Entä millaiset hahmot osallistuvat maailman esilletuomiseen? Selvitän myös, jääkö osa hahmoista tämän toiminnan ulkopuolelle. Tutkielmani perehtyy myös siihen, uhraako sarja joitain hahmoja pelkästään maailmansa oppaiksi.
  • Mattila, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani aiheena on tutkia, minkälaista myyttistä ainesta esikoiskirjojen digitaalisessa mainonnassa hyödynnetään. Tutkimusaineistonani ovat kaksi vuonna 2018 ilmestynyttä kotimaista esikoiskirjaa: Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen ja Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Teosten kannet ovat tutkimuksessani suuressa osassa, koska molempien kirjojen mainonta, joka toteutettiin pääosin digitaalisesti, keskittyi kirjojen kansiin, kuten kirjojen markkinoinnissa yleisestikin on tapana. Hyödynnän tutkielmassani semiotiikan ja markkinoinnin teorioita. Tutkin valitsemieni esikoiskirjojen markkinointia erityisesti mainosten herättämien merkitysten ja mielleyhtymien kautta apuvälineenäni semiotiikka ja etenkin Roland Barthesin semioottinen myyttiteoria. Tutkimukseni tarkoituksena on kokeilla Barthesin myyttiteorian soveltuvuutta ja käyttökelpoisuutta digitaalisen mainonnan tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa tarkastelen Savonlahden ja Vasantolan teoksia varten luotuja markkinointimateriaaleja. Minua kiinnostavat erilaiset mainoksista löytyvät merkit ja merkitykset ja niiden semioottiset keinot, jotka vetoavat potentiaaliseen lukijaan ja kuluttajaan. Markkinoinnin ydinajatuksena on sitouttaa asiakas ja ymmärtää hänen tarpeitaan eli ymmärtää oma kohderyhmä ja luoda markkinointimateriaalia, joka vetoaa potentiaaliseen kohderyhmään. Tätä kohderyhmään eli asiakkaisiin vetoamista tarkastelen semiotiikan lasien läpi. Uskon, että kirjojen mainoksista on semiotiikkaa ja Barthesin myyttiteoriaa vasten peilattaessa löydettävissä ihmiseen vetoavia elementtejä. Näiden elementtien avulla kirjasta pyritään tekemään houkutteleva ja näin lisäämään potentiaalisen lukijan luku- ja ostohalukkuutta. Näitä houkuttelevia elementtejä voivat olla huomiota herättävä kansi ja sen käyttö mainoksissa, kirjan mieleen jäävä nimi, ylistävät arviot kirjasta, erilaiset värit ja niiden käyttö sekä lyhyet tekstivirkkeet, jotka herättävät näkijän uteliaisuuden. Osoitan tutkielmassani, että molemmat tutkimani mainokset sisältävät monipuolisia myyttisiä aineksia. Tunnetasolla myyttisiä elementtejä löytyi muun muassa lähtemisen, kaipauksen ja perheen alueelta. Lisäksi molemmat tutkielmassa analysoidut mainokset käyttivät ristiriitaisuutta ja vastakkaisuuksia kiinnittääkseen kohderyhmänsä huomion. Lisäksi molemmista mainoksista löytyi ihmiseen vetoavia myytin elementtejä, kuten esimerkiksi perhe.
  • Vähäpesola, Aino (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmani tarkastelee naiseuden teemaa Edith Södergranin teoksissa Dikter (1916), Septemberlyran (1918) ja Rosenaltaret (1919), erityisesti niistä poimituissa runoesimerkeissä ”Livets syster” (Dikter), ”Jungfruns död” (Septemberlyran) ja ”I feernas hängmatta” (Rosenaltaret). Tutkielman tavoitteena on analysoida, miten naiseutta kyseisissä runoissa rakennetaan ja mitä se niissä merkitsee. Tutkielman teoreettisena taustana ovat runon kuvallisuuden tutkimus sekä feministinen kirjallisuudentutkimus. Södergranin runoutta luonnehtii vahvasti kuvallisuus, ja myös teemat muotoutuvat keskeisesti sen kautta. Kuvallisuuden analysoinnissa hyödynnän Benjamin Hrushovskin metaforisen tekstin viitekehysanalyysiä. Laajat tulkinnalliset viitekehykset, joiden puitteissa tarkastelen naiseuden teemaa, ovat myytit, satuintertekstit ja nietzscheläinen kuvasto. Kyseessä ovat Södergranin runouden keskeiset piirteet, jotka osallistuvat myös naiseuden teeman rakentumiseen. Hahmotan eri teosten ja niistä poimittujen keskenään erilaisten runojen suhteutumista näihin viitekehyksiin. Runoesimerkkien analyysi valottaa naiseuden teeman kokonaisvaltaisuutta ja monikerroksisuutta Södergranin runoudessa: Runossa ”Livets syster” naiseus on metaforinen viitekehys, jonka avulla kuolema kuvataan naisellisen ruumiin läheisyytenä. Kuolemasta kirjoitetaan yllättävä, lohdullinen kokemuksellinen kuvaus. Runossa ”Jungfruns död” naiseus paikantuu neitohahmoon, jota kuvataan muun muassa sadun ja nietzscheläisen yli-ihmisen viitekehysten avulla. Runossa ”I feernas hängmatta” nainen on konkreettinen ja kuvaannollinen uuden elämän ja jopa maailman synnyttäjä. Södergranin runoudessa Lumikin kauneus voi yhdistyä nietzscheläiseen voimaan ja todellisuus saada feminiinisyyden viitekehyksessä toisenlaisen luonteen.
  • Carlson, Anna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Mallinnan pro gradu -tutkielmassani nuorten ilmastoahdistuksen käsittelyä äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Tutkielmani lähtökohta on ilmastoahdistuksen käsite, mutta kehotan opettajia puhumaan yleisemmin ilmastotunteista. Olen selvittänyt tutkimuskirjallisuuden avulla: 1) mikä on opettajan rooli nuoren ilmastotunteiden kohtaajana, 2) mitkä olisivat parhaat metodit käsitellä aihepiiriä opetuksessa ja 3) millaisia mahdollisuuksia ilmastonmuutosta käsittelevä kirjallisuus antaa nuorille ilmastotunteiden kohtaamiseen. Tavoitteeni on tarjota käytännön pedagoginen opetuskokonaisuus äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille. Tutkielmaani sisältyy lukioon suunnattu opetuskokonaisuus, joka perustuu Emmi Itärannan ekodystopiaromaani Teemestarin kirjaan (2012). Opetuskokonaisuuden pedagogiset lähtökohdat ovat draamakasvatus ja kontemplatiivinen pedagogiikka. Draamakasvatuksen toiminnallisilla ja kehollisilla menetelmillä eläydytään teoksen maailmaan. Kontemplatiivisen pedagogiikan harjoituksilla vahvistetaan läsnäolo- ja tunnetaitoja sekä luontosuhdetta. Opetuskokonaisuuden teoreettisena perustana toimivat ilmastotunteiden käsittelyn kolmiportainen malli ja kokonaisvaltaisen ilmastokasvatuksen malli. Opetuskokonaisuuden voi mieltää käytännönläheiseksi malliksi, joka yhdistää ilmastotunteet ja kokonaisvaltaisen ilmastokasvatuksen. Taustoitan opetuskokonaisuutta analysoimalla Teemestarin kirjaa ekokriittisestä näkökulmasta. Analyysi nostaa esiin teoksen keskeisiä ympäristöteemoja. Nuortenkirjallisuuden ekodystopiat herättävät nuoret pohtimaan ilmastonmuutosta ja omaa toimijuuttaan. Ilmastonmuutoksen käsitteleminen kaunokirjallisin keinoin tekee monimutkaisesta ilmiöstä ymmärrettävämmän. Kirjallisuus tarjoaa paikan reflektoida tunteita ja se voi myös ehdottaa mahdollisia ratkaisuja. Opettajan tärkein tehtävä on olla vähättelemättä tai lietsomatta nuorten ilmastoahdistusta. Opetuksessa tulee mahdollistaa turvallinen ympäristö kaikenlaisten ilmastotunteiden käsittelyyn. Samaan aikaan kun opetus auttaa käsittelemään vaikeita ilmiöitä, on tärkeää korostaa toivon näkökulmaa. Esittelen tutkimuksessani ajankohtaisia hankkeita ja verkkomateriaalia ilmastotunteiden käsittelystä opettajien tueksi. Ne auttavat opettajaa oppiainerajat ylittävässä ilmiöpohjaisessa opetuksessa ja esittävät myös ratkaisuja kompleksisen aihepiirin käsittelyyn.
  • Paavilainen, Sara-Mai (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen Stephen Kingin romaanin Pet Sematary (1983) synnyttämää kauhun emootiota. Keskityn etenkin romaanin lapsihahmojen Gage Creedin ja Zeldan lukijassa herättämiin kauhun emotionaalisiin reaktioihin. Lähestyn tutkimusongelmaani kolmesta suunnasta, joista kaksi ensimmäistä keskittyy kauhuun emootiona ja lajina ja viimeinen kerronnan synnyttämään lukukokemukseen. Aloitan Pet Semataryn emotionaalisen vaikutuksen tutkimisen Noëll Carrollin teoksessaan The Philosophy of Horror (1990) esittelemän kauhun teorian valossa. Carrollin näkökulmaa hyödyntäen tarkastelen romaanin potentiaalisia hirviöhahmoja, sekä niiden synnyttämiä emotionaalisia reaktioita. Carrollin pohjalta päädyn väittämään, että Pet Semataryn kauhun emootion objekteina toimivat Gagen ja Zeldan lukijassa synnyttämät mielikuvat. Carrollin teoriasta poiketen esitän, että teoksen kauhun objektina ei toimi hirviö, vaan lukijan lapsuuden käsityksen rikkova mielikuva, jossa lapsi esitetään pahan esikuvana. Carrollin jälkeen siirryn Pet Semataryn tarkastelemiseen Tero Eljas Vanhasen väitöskirjassaan Shock Tactics and Extreme Strategies (2016) esittämien havaintojen pohjalta. Hyödynnän Vanhasen käsitystä emootioista kognitiivisten ja havainnoinnin teorioiden synteesinä ja muodostan kattavan kuvan Kingin romaanin emotionaalisesta ulottuvuudesta. Vanhasen näkemysten pohjalta tarkennan myös väitettäni Gagen ja Zeldan roolista Pet Semataryn lukijassa synnyttämän kauhun emootion objekteina. Esitän, että lapset toimivat teoksen shokkitaktiikkana, johon heidän kauhuelementtinsä myös perustuu. Nimitän tätä pahan lapsen shokkitaktiikaksi. Vanhasen teoksen avulla esitän, että pahan lapsen shokkitaktiikalla on mimeettisiä, aleettisia, tunnistavia, sekä transgressiivisia piirteitä Pet Semataryssa. Vanhasen teoriasta etenen James Phelanin teoksessaan Experiencing Fiction (2007) esittämään teoriaan kerronnan progressiosta. Progressiolla Phelan tarkoittaa kerronnan tekstuaalisten ja lukijallisten dynamiikkojen synteesiä. Phelanin mukaan progression sekä kerronnan arvioinnin pohjalta on mahdollista luoda käsitys teoksen lukijassa synnyttämästä lukukokemuksesta. Phelanin esimerkkiä noudattaen rekonstruoin Pet Semataryn kerronnan progression ja viimein analysoin pahan lapsen shokkitaktiikan vaikutuksia romaanin lukukokemukseen. Koen, että Vanhanen ja Carroll tarjoavat yhdessä erinomaisen näkökulman kauhuteoksen synnyttämien emotionaalisten reaktioiden tarkastelemiseen. Phelanin käsitys progressiosta taas selkeyttää kertomuksen muodon ymmärtämistä, mikä on erittäin tärkeää Stephen Kingin kaltaisen kauhukirjailijan teoksia tutkittaessa. Tulevan tutkimuksen onkin hedelmällistä kehittää välineitä kauhukirjallisuuden eettisen ulottuvuuden tutkimiseen, sillä kauhun transgressiivisesta luonteesta johtuen sitä tulee käsitellä eri menetelmillä kuin muiden genrejen edustajia.
  • Auer, Meri-Tuuli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkin maisterintutkielmassani aikarakennetta ja ajan käsittelyä narratiivisessa diskurssissa Olga Tokarczukin (1965‒) romaanissa Alku ja muut ajat (alk. Prawiek i inne Czasy 1996). Tyyliltään maagisrealistinen ja kerrontatavaltaan ensyklopedista romaania muistuttava Alku ja muut ajat kertoo fiktiivisestä puolalaisesta Alku-nimisestä kylästä, jossa ihmiset, Jumala ja enkelit elävät rinnakkain. Tutkielman tavoitteena on esittää tulkinta aikakäsityksestä tekstissä ja osoittaa, että sen fragmentaarinen rakenne ja moniääninen ajan kuvaamisen modus on osa teoksen revisionistista kerronnallista strategiaa postmodernina historiallisena romaanina. Tutkielman metodisessa lähestymistavassa yhdistyvät strukturalistinen narratologia ja postmodernistisen fiktion lajiteoria. Tutkimuskysymyksen purkamisen aloittaa kirjallisuuskatsaus ajan merkityksestä luonnollisessa kielessä ja inhimillisessä kokemustodellisuudessa, sekä fiktion keinoista representoida ihmisen yrityksiä mitata ja järjestelmällistää aikaa. Tekstianalyysissä muodostan aikajanan juonen keskeisistä tapahtumista ja sovellan siihen Gérard Genetten strukturalistista tekstin ja tarinan ajan analysoimisen käsitteistöä. Viimeisessä käsittelyluvussa tulkitsen tekstianalyysissä huomionarvoisiksi osoittautuneita anakronisia sekvenssejä postmodernistisen historiallisen fiktion apokryfisen poetiikan näkökulmasta. Postmodernin historiallisen romaanin revisionistiset kerronnalliset strategiat käyvät ilmi tekstin ajallisessa rakenteessa. Kokemus ajassa olemisesta ei rajoitu inhimillisiin hahmoihin, vaan myös luontokappaleet ovat osallisia ajasta. Toinen maailmansota muodostaa tarinan keskeisen kriisin, joka on myös tekstissä sen rytmiä ja elämän ja kuoleman teemojen käsittelyä kiihdyttävä taitekohta. Teoksen narratiivinen diskurssi kommunikoi metafiktiivisine ja intertekstuaalisine elementteineen epätäsmällisesti, kuinka tarinan kuvaama maailma rakentuu, ja mikä on ihmisen merkitys sen suuressa kuvassa. Alku ja muut ajat onkin eräänlainen vastakertomus ihmiskeskeisille fiktioille ajasta. Aika ei ole tekstissä universaali lineaarinen jana, vaan myös yksilöllinen olemisen tila, jollaista myös kuolema edustaa, mikä mahdollistaa ajan kuvaamisen muuttuvana ja jopa loppumattomana.
  • Halme, Telma (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassani käsittelen Ruusut-yhtyeen albumin Ruusut (2018) lyriikoiden puhujia sekä ruumiillisuutta. Albumin teksteissä esiintyvät ruumiit näyttäytyvät vastaanottajalle eriskummallisina, sillä niissä esimerkiksi yhdistyy inhimillisiä ja eläimellisiä piirteitä ja teksteissä kuvataan groteskeja, väkivaltaisia tekoja, joita ei kuitenkaan esitetä merkittävän vahingollisina. Työssä analysoin lähiluvun keinoin albumin yhdestätoista kappaleesta neljää. Kaikissa esimerkkiteksteissä ovat läsnä minä-pronominilla itseensä viittaava puhuja sekä puhuteltava sinä. Tarkastelen puhujan vuorovaikutusta sekä puhuteltavan että ympäristön kanssa ruumiillisuuden ja fyysisyyden käsitteiden avulla. Pohjaan analyysin Kantolan (2003) määritelmään, jonka mukaan fyysisyydellä voidaan tarkoittaa sekä puhetta ruumiista tai ruumiilla koettavasta että kuvausta, joka painottuu toimintaan. Analysoimieni tekstien keskiössä on kahden yksilön välinen vuorovaikutus. Kuvaus on ajallisesti ja paikallisesti keskittynyttä ja perustuu aistihavaintoihin sekä fyysisiin toimintoihin. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten puhujan ja puhuteltavan suhde jäsentyy ruumiin ja ruumiiseen kohdistuvan toiminnan kuvauksen kautta. Keskenään inkongruenssissa olevien viitekehyksien yhdistelyn tulkitsen heijastavan puhujan ja puhuteltavan välisiä valta-asetelmia ja tunteita. Analysoin työssäni myös, miten puhujan ruumis suhteutuu ympäröivään maailmaan. Totean vaikutussuhteen olevan kaksisuuntainen. Sen lisäksi, että ulkoisen maailman tapahtumat vaikuttavat puhujan sisäiseen kokemukseen, muovautuu fyysiseksi kuvattu todellisuus puhujan sisäisen maailman kuvastimeksi. Loppupäätelmäni on, että realistisuuden rajoja rikkovan ruumiillisuuden avulla albumin lyriikat kuvaavat yksilön suhdetta toiseen yksilöön tai ympäristöön tavalla, joka vieraannuttaa kuvauksen vastaanottajan arkitodellisuudesta. Konkreettinen ruumiillinen kuvaus ja aistihavainnot kuitenkin muodostavat samaistuttavia kiinnepisteitä, joiden avulla vastaanottajalle välitetään merkityksiä ja tunnetiloja.
  • Rautanen, Aino (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee ruoan kaunokirjallisten esitysten suhdetta ruokapuheeseen ja ruoan käytön ilmiöihin. Selvitän viitekehysanalyysin ja diskurssien tutkimisen avulla kolmijakoista tutkimuskysymystä: kuinka ruokaa ja ruokakulttuuria esitetään kaunokirjallisissa teoksissa, millaisina esitysten merkitykset näyttäytyvät eri viitekehyksiin kiinnitettyinä ja millaisista diskursiivisista aineksista näitä esityksiä ja merkityksiä rakennetaan. Tutkielman kohdeteokset ovat Satu Taskisen Täydellinen paisti (2011), Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012), Anja Erämajan Imuri (2019) sekä Sanna Karlströmin Alepala (2019). Tutkielma alkaa kunkin teoksen ruoan esitysten analysoinnista, minkä jälkeen käsittelen esille nousevia aiheita, kuten identiteetin rakentumista, yhteisöihin kuulumista, eriarvoisuutta, erilaisia elämäntilanteita sekä ravinnon luonnollisuuden käsityksiä kolmessa viitekehyksessä. Oman paikan, jokapäiväisyyden ja katoavaisuuden viitekehykset kiinnittävät ruoan esitykset paikalleen laajemmiksi aihepiireiksi. Viitekehysten rajaamia aihepiirejä tarkastelen lähemmin neljän diskurssin kautta: 1) identiteetti ja yhteisöllisyys 2) maku 3) muutos sekä 4) luonnonmukaisuus ja ekologisuus. Diskurssin käsite tutkielmassa on laaja. Se käsittää puheen ja keskustelujen ohessa ajatusmalleja, mielikuvia ja toimintaa, jota ruoan ympärillä tapahtuu. Kirjallisuudentutkimuksen lisäksi työ nojaakin myös sosiologiseen ruokatutkimukseen ja yhteiskunta- sekä ravitsemustieteellisiin näkökulmiin. Ruoan kaunokirjallisten esitysten merkitys ja merkitysten rakentuminen hahmottuu tutkielman myötä erittäin monimuotoiseksi tutkimusaiheeksi. Esiin nousee ruoan käyttöön liittyvää vastakkainasettelua ja kriittisiä piirteitä, mutta toisaalta myös huumori on monissa ruoan esityksissä merkittävä tekijä. Vastakkaisuuksia muodostuu esimerkiksi perinteisen ja uuden, välttämättömyyden ja valinnanvapauden, tutun ja vieraan sekä luonnon ja siitä etääntymisen välille. Ruoan kaunokirjalliset esitykset myös jakavat samanlaisia puhetapoja ja merkityksenantoja. Muun muassa yleisessä ruokapuheessa elävät mielikuvat suomalaisesta ruokakulttuurista ja perinneruoista esiintyvät teoksissa Täydellinen paisti, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sekä Alepala. Analyysini perusteella kirjallisuus tuo esiin ruoankäyttöämme sekä niitä ajatuksia ja malleja, jotka ovat yhteiskunnassa ja kulttuurissa ajankohtaisesti esillä. Kirjallisuus tekee näkyväksi taiteen keinoin, kuinka ajattelemme ruoasta ja sen käytöstä. Ruoka ei ole teoksissa ”vain ruokaa”. Ruoka hahmottuu metodiksi, jonka avulla teoksiin tiivistetään laaja kulttuuristen merkitysten verkosto. Ruoan esitykset yhdistyvät moniin kaunokirjallisten tekstien ulkopuolisiin ruoalle annettuihin merkityksiin ja haastavat myös lukijan ymmärrystä niistä. Niinpä ruoan esitysten tarkastelu on jatkuvaa pysähtymistä. Ruoan kaunokirjalliset esitykset saavat kysymään: Mistä muusta ruoan lisäksi esityksissä on kyse? Miksi ruoan esityksistä rakentuu laajempia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia vaikutelmia ja miksi nämä vaikutelmat tuntuvat merkityksekkäiltä?
  • Karvinen, Anni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma on runoudentutkimus ja sen aiheena ovat symbolit, metaforat ja tematiikka Marja-Liisa Vartion Häät-esikoisteoksen kolmessa avainrunossa. Tavoitteena on selvittää, millaista on runojen kuvakieli. Siihen lukeutuvat metaforat, symbolit ja kvasisymbolit. Näiden ohella pyritään löytämään runojen keskeiset teemat ja ymmärtämään teoskokonaisuutta. Teoreettisena taustana tutkielmassa käytetään Raili Elovaaran teosta “Olen tyhjä huone”. Sanataiteen metaforista ja symboleista (1992). Elovaara on koonnut keskeisten amerikkalaisten teoreetikoiden käsityksistä metaforateoria- ja symboliehtoja. Runoissa korostuvaa tekstiainesta verrataan näihin ehtoihin ja tarkastellaan metaforien ja symboleiden ominaisuuksia, rakentumista ja merkitysmahdollisuuksia. Symboleiden kohdalla runoissa esiin nousevia ehdokkaita verrataan vakiintuneisiin symboleihin. Vakiintuneiden symbolimerkitysten selvityksessä hyödynnetään symbolisanakirjoja, Michael Ferberin teosta A Dictionary of Literary Symbols (2017) ja Hans Biedermannin teosta Suuri symbolikirja (1993). Tutkimusaineistona on Vartion teoksen kolme runoa: “Jousella-ampuja”, ”Nainen ja maisema” sekä “Häät”. Runot toimivat kokoelmassa aloitusrunona, keskikohdan laajimpana ja viimeisenä nimirunona ja edustavat teoskokonaisuutta. Metodi on vertaileva runoanalyysi. Kohderunoja verrataan myös teoksen muiden runojen samankaltaiseen kuvallisuuteen. Vertailua laajennetaan “Häät” -runon kohdalla häälaulun piirteisiin ja kahden modernistirunoilijan hääaiheisiin esimerkkirunoihin. Tutkielman keskeinen tulos on se, että Vartion kohderunot ovat tiheän kuvakielisiä ja sisältävät paljon symboleita, metaforia ja kvasisymboleita. Kuvallisuus paljastaa puhujien mielen ongelmat ja ristiriidat. “Jousella-ampujassa” on positiivisia ja negatiivisia merkityksiä sisältäviä runolintusymboleita ja lintu yleisenä symbolina symboloi puhumisen vaikeutta. “Nainen ja maisema” -runossa keskeiset pääsymbolit ovat peili, maisema, hiukset ja koivu. Maisema jakautuu moniin sivu- tai kvasisymboleihin. Pääsymbolit symboloivat totuuden näkemistä, kipua, voiman riistämistä, väkivaltaa ja sen uhria. Metaforisina hahmoina runon väkivaltaiset subjektit herättävät kuvallisuudellaan kaksi tulkintamahdollisuutta, ”Koivuniemen herran” ja ”Kuoleman ratsumiehen” tulkinnat. ”Häät” -runosta löytyy häälaululajin tapahtumapaikkoja ja joitakin samoja aiheita ja kuvallisuutta kuin modernistien häärunoista. ”Häät” -runon metaforat ovat luonteeltaan dekoratiivisia ja havainnollistavia. Häät saa merkityksen morsiamen siirtymäriittinä, ei vakiintuneen symbolin ”häät” kautta. Pääsymboleita ovat huntu ja seppele. Huntu symboloi kainoutta ja salailua, mutta symboloituu tarkoittamaan myös vapautumista, yhteisöllisyyttä, iloa ja avoimuutta. Seppele tanssiin yhdistettynä symboloi voitontanssia ja onnistuneita häitä. Häätupa on puhujan mielen symboli.
  • Suonamo, Jarmo (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani tarkastelee adaptaatiota, jossa kaunokirjallista tekstiä siirretään näyttämölle. Kirjallisen teoksen, kuten romaanin tekijäkeskeisyydestä huolimatta, autenttisen tekstin sekä tekijän lähtökohta saa adaptaatiossa antaa tilaa erilaisille tulkinnoille. Saman emotekstin pohjalta voidaan luoda eri näkökulmia painottamalla kuhunkin tarkoitukseen sopiva teos. Tutkimukseni kohteena on Aleksis Kiven romaaniin Seitsemän veljestä (1870) perustuva näytelmä Seitsemän veljestä. 4-näytöksinen huvinäytelmä kuudessa kuvaelmassa (1905), jota vertailen Kiven alkuteokseen. Näytelmän on dramatisoinut ammattinäyttelijä Hemmo Kallio. Se esitettiin ensimmäisen kerran Suomalaisessa Teatterissa vuonna 1898. Tavoitteeni on selvittää, miten Hemmo Kallion mukaelma on rakentunut? Mitä osia alkuteoksesta Kallio on valinnut siihen, mitä poistanut tai lisännyt? Lisäksi tarkastelen, miten juonen kulkua on muutettu? Yleisen tarkastelun lisäksi pohdin erityisesti Juhanin ja Venlan romanssia ja sen käsittelyä näytelmässä sekä naisten asemaa ja vaikutusta veljesten elämään. Viitekehyksenä tutkimuksessani on adaptaatioteoria dramaturgian, intertekstuaalisuuden ja draaman näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytän draama-analyysia. Työni luonne on kuvaileva, eikä sen tarkoituksena ole arvottaa Kallion tekemiä valintoja, vaan selvittää näytelmän rakentumisen perusperiaatteita. Tutkimukseni perusteella voi nähdä, että Kallio on painottanut romaanin toiminnallisia osuuksia. Kuvailevia jaksoja on poistettu ja kertomusta on huomattavasti lyhennetty. Tapahtumien järjestystä on osin muutettu, mutta joitain kohtia on myös säilytetty. Kohtauksia on voitu rakentaa myös tekstinsiirtojen avulla. Kallio on lisännyt myös paljon omaa tekstiä, joka on usein korvannut romaanin kertojan osuuden. Lisäyksiä on tehty myös dialogiin, jossa se vuorottelee Kiven tekstin kanssa. Joissain kohdin kieliasua on siistitty ja puhujia vaihdettu. Kiven alkuperäistä dialogia ja romaanin kohtauksia on myös säilytetty. Lukemisen opettelu, Venlan kosinta, paini, saunan palaminen ja Laurin juopottelu toimivat näytelmän kiintopisteinä, vaikka niiden käsittely poikkeaa romaanista niin ajallisesti kun sisällöllisesti. Romaanin tapahtumat ja henkilöt ovat kuitenkin muutoksista huolimatta selvästi tunnistettavissa myös näytelmässä. Yleisesti voidaan nähdä, että romaani on toiminut Kallion huvinäytelmän emotekstinä, josta on poimittu kohdetekstiin eli näytelmään vain käyttökelpoisimmat osat.
  • Hartzell, Ritva (Helsingin yliopisto, 1975)
    -
  • Turunen, Elli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka runokokoelmasta muodostuu yhtenäinen teoskokonaisuus yksittäisten runojen kautta. Tutkielman kohteena on Vilja-Tuulia Huotarisen runokokoelma Seitsemän enoa (2013). Tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on se, mitkä tekijät runokokoelmassa luovat kokoelmasta teoskokonaisuuden. Tutkielma tarkastelee sitä, millaisia keinoja yksittäisillä runoilla on luoda tiivis ja yhtenäinen teoskokonaisuus. Teoskokonaisuudella tutkielmassa tarkoitetaan yhtenäistä kokonaisuutta, jossa yksittäiset runot avautuvat toisten runojen kautta, ja jossa kokonaisuus antaa merkityksen yksittäiselle runolle ja yksittäinen runo kokonaisuudelle. Tutkielma näyttää, että Huotarisen runokokoelmassa teoskokonaisuutta muodostavat muun muassa teoksen osastointi, samana läpi teoksen pysyvä minäpuhuja, kehysrunot, siirtäjärunot ja metalyyrisyys. Seitsemän enoa jakaantuu viiteen osastoon. Osastointi rytmittää kirjaa ja luo ajallista jatkuvuutta. Eri osastot pohjustavat myös toisia osastoja. Jokaisella osastolla on omat teemansa, aiheensa ja motiivinsa. Jokaista osastoa kehystää oma kehysruno. Kehysruno antaa kehyksen osaston muille runoille ja toimii tietynlaisena lukuohjeena osaston sisällä. Osastojen viimeiset runot toimivat siirtäjinä, jotka siirtävät teoksen maailmaa seuraaviin osastoihin. Huotarisen teoksessa on myös muistuttajarunoja, jotka esimerkiksi sanaston kautta pakottavat lukijaa palaamaan aiempiin runoihin. Muistuttajarunot myös antavat uusia merkityksiä aiemmille runoilla. Teoskokonaisuuden luojana Seitsemän enoa -teoksessa on myös teoksen läpi samana pysyvä minäpuhuja. Jokaisessa runossa runojen minä ei ole suoraan löydettävissä, mutta hänet löytää teoskokonaisuuden kautta. Kokoelman minä toimii teoksessa myös kuulijana ja fokalisoijana, joka vaikuttaa aina runoissa läpi teoksen. Myös metalyyrisyys on keskeinen Huotarisen teoksessa. Metalyyrisyyden taso kokoelmassa vaihtelee: loppua kohden siitä tulee eksplisiittistä, mutta jo teoksen alussa metalyyrisyys on yksi teemoista. Tutkielma näyttää, että metalyyrisyys osaltaan kokoaa runoteoksen yhtenäiseksi teokseksi ja muodostaa teoksen merkittävän teeman.
  • Lehtonen, Krista (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tarkastelen tutkielmassani Maria Matinmikon teosta Värit (2017) tilaan, ruumiillisuuteen ja identiteettiin keskittyvän teorian ja lähiluvun metodin avulla. Värit on kokeellinen proosaa ja runoa yhdistävä teos, jossa tarkastelun keskiössä on havainto sekä sen moninaisuus ja suhde tilaan ja ruumiillisuuteen. Teos tarkastelee genren, teemojen, kielen sekä identiteetin ja sukupuolen moninaisuutta kaleidoskooppimaisen, kuuteen osastoon jaetun rakenteensa avulla. Teoksen kaleidoskooppimaisuus konkretisoituu erityisesti puhujan havainnon kautta suodattuvassa tilan kuvauksessa, jossa aktuaalinen todellisuus, menneisyys, kuvitelmat ja taide sekoittuvat aiheuttaen yllättäviä siirtymiä. Käsittelenkin teoksen tiloja Henri Lefebvren (1991 [1974]) ajatuksen mukaisesti ensisijaisesti tuotettuina tiloina, joihin mahtuvat sekä fyysisen paikan että abstraktin tilan ainekset. Väreissä tilat vaikuttavat tekstien puhujaan ja puhuja tiloihin, ja kaikkiaan tilat toimivat teoksessa moninaisen subjektiivisen ja yhteiskunnallisen aineksen kyllästäminä polttopisteinä, joissa erilaiset ainekset törmäävät ja sulautuvat yhteen. Surrealismin teorian avulla puolestaan tutkin, kuinka kuviteltu, fantasioitu ja sanoista syntyvä rakentaa teoksessa kuvattuja tiloja. Nojaan tutkielmassani myös humanistisen maantieteen käsityksiin ihmisen toteutumisesta kulttuurisissa tiloissa sekä tilasta sosiaalisesti muotoutuvana kokonaisuutena. Värien tilojen sosiaalista ja poliittista luonnetta tutkiessani hyödynnän Doreen Masseyn (2008) ajatusta valtageometriasta, jonka mukaan tila on aina monimutkainen valtasuhteiden verkko. Osoitan, että yksittäisten tilojen kuvauksen kautta Väreissä käsitellään laajempaa yhteiskunnallista todellisuutta. Värien puhujan tilakokemus kietoutuu queerin teeman ympärille. Tätä tutkiessani hyödynnän aiempia tutkimuksia ruumiillisuuden, identiteetin ja queerin suhteesta kirjallisuudessa. Lähiluennassa osoitan, että Väreissä syrjivät valtarakenteet tulevat ilmi teoksen puhujan ruumiillisessa kokemuksessa, ja että teoksessa valta ja kulttuuri kirjoittuvat ruumiiseen ja vaikuttavat tilakokemukseen. Jatkuvassa transformaatiossa olevat tilat ovatkin yhteydessä teoksen pyrkimykseen kyseenalaistaa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä yhteiskunnallisia normeja ja niiden muovaamaa käsitystä yhtenäisestä identiteetistä.
  • Luukka, Jenni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus erittelee ja tulkitsee todellisuuskäsitystä Miki Liukkosen romaanissa Hiljaisuuden mestari (2019). Tutkimuksessa selvitän lähiluvun metodia käyttäen ja filosofisten teorioiden avulla kolmiosaista tutkimuskysymystä: minkälaisia todellisuuskäsityksiä Hiljaisuuden mestarin henkilöhahmoilla on, miten teoksen kerronta heijastelee näitä käsityksiä ja minkälaisen käsityksen todellisuudesta romaani luo kokonaisuutena. Tutkimuksessa todellisuuskäsitystä tarkastellaan maailmankuvan osana. Sellaisena se tarkoittaa käsitystä maailmasta ja kuvaa yleistä asennetta elämää ja sen merkitystä kohtaan. Tärkeä lähtökohta tutkimuksessa on postmodernismin perinne. Postmodernistiseen kirjallisuuteen liittyvät muun muassa teoksessa esiin nouseva modernismista tutun eksistentialistisen filosofian reflektointi nykyajassa sekä teoksen laji, metafyysinen salapoliisikertomus. Tutkimus etenee henkilöhahmojen ja kerronnan todellisuuskäsitysten analyysin kautta kohti koko romaanin todellisuuskäsityksen kuvausta. Teoksen henkilöhahmot etsivät totuutta ja elämän merkitystä. He kärsivät vaihtelevasti mielenterveyden häiriöistä ja eksistentiaalisesta kriisistä. Romaanin monipuolinen kerronta heijastaa hajanaista todellisuutta, ja sitä hallitsee postmoderni kaikkitietävä kertoja. Koko romaanin todellisuuskäsityksen analyysi nostaa esiin tarkentavia piirteitä ja teemoja satiirista sanojen riittämättömyyteen ja massojen kritiikkiin. Tärkeäksi todellisuuskäsityksen kannalta nousee myös teoksen käsitys kuolemasta ja sen keskeisyydestä suhteessa koko muuhun elämään. Analyysissa teoksesta löytyy myös ristivetoa, joka ilmentää sen varovaista pyrkimystä kohti metamodernismiksi kutsuttua suuntausta.
  • Nurminen, Ilona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro-gradu tutkielmassani tarkastelen Elina Hirvosen romaania Kauimpana kuolemasta: miten Hirvosen romaani ilmentää länsimaisten ja afrikkalaisten välisiä kulttuurisia hierarkioita, ihmisten jaottelua itseen ja toisiin; toiseuteen. Yleisesti toiseus merkitsee jonkun yksilön tai ryhmän sulkemista marginaaliin - yhteisön ulkopuolelle. Jaottelua voidaan tehdä esimerkiksi ihonvärin tai alkuperän perusteella: he, me; vieras, tuttu; länsimainen, ei-länsimainen. Tällaiset jaottelut ovat näkyvästi esillä romaanissa eri henkilöhahmojen puheista, ajattelusta ja käyttäytymisestä, mutta romaanissa niiden tarkoituksena on enemmänkin kyseenalaistaa eroja, kuin ylläpitää käsitystä erilaisista ihmisryhmistä. Teos kuvaa henkilöhahmojen tarinoiden kautta kuvausta kahdesta eri maailmankolkasta, joista toinen tuo esiin länsimaista kulttuuria ja toinen afrikkalaista. Se on kirjoitettu vuonna Teos esittää, että kokemuksiin liittyvät tunteet, haaveet ja pettymykset, joita henkilöhahmot kokevat ja prosessoivat, ovat hyvinkin samankaltaisia, vaikka ihmisten elinympäristöt tai mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään ovat erilaiset. Tutkimukseni keskeisenä taustateoriana käytän kulttuurintutkimuksen teorioita "me ja muut" ("the West and the Rest") -diskurssista sekä toiseudesta. Tutkin kuinka Kauimpana kuolemasta toisaalta heijastelee fiktion välityksellä maailmassa esiintyviä todellisia valtasuhteita ja osallistuu diskurssin purkamiseen korostamalla ihmisten samankaltaisuutta. Tarkastelen ilmiöitä erityisesti kolmen romaanin keskeisen henkilöhahmon kautta, joista Esther ja Paul ovat myös romaanin minäkertojia, mutta kolmannen, Bessyn tarina välittyy lukijoille hänen lapsuudenystävänsä Estherin kertomana. Aiheesta tekee mielenkiintoisen se, että jo stereotypioita kuvaamalla voi osallistua toiseuden käsitysten ylläpitämiseen ja tuottamiseen ja stereotypoioiden vahvistamiseen. Hirvonen on kuitenkin onnistunut esittämään käsitykset erilaisista ja eriarvoisista ihmisistä siten, että teos onnistuu purkamaan vallalla olevia stereotypioita. Kyseenalaistetut tai ympärikäännetyt stereotypiat ovat yksi pro-graduni keskeinen tutkimuskohde. Oman lisänsä tutkimukseeni tuo myös Hirvosen kolumnit, joita hän kirjoitti Afrikassa asuessaan. Hirvonen on nostanut romaaniinsa esille hyvin paljon samoja kysymyksiä ihmisyydestä, kuin mitä hän kolumneissaankin käsittelee. Kolumnit sijoittuvat kuitenkin selkeämmin tosimaailmaan ja niiden tehtävänä on yleensä fiktiivistä romaania selkeämmin vaikuttaa ihmisten ajatteluun tai asenteisiin. Fiktiota voidaan pitää myös vähemmän yhteiskunnallisena (väite vaatii varmaan jonkun lähteen), joten on mielenkiintoista vertailla, miten myös fiktio voi yhtä lailla vakavasti otettavasti heijastella todellisen maailman ongelmia. Kolumneissa on kerrottu Hirvosen tapaamien ihmisten tarinoista, joita hän on yhdistellyt romaaniinsa henkilöhahmojen tarinoihin. Yksi tärkeä ero romaanin ja kolumnien luonteessa on se, että kolumneissa on tarkempaa pohdintaa eri ongelmakohtien syistä, seurauksista ja parannusehdotuksista. Romaanissa on vähemmän esittelyä ongelmien syistä ja parannusehdotuksista ja sen takia kolumneissa esitettyjen ajatusten tuominen mukaan tutkielmaan on hyödyllistä.
  • Lehdes, Mikael (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tieteisfiktio on 1800-luvun lopulla länsieurooppalaisesta goottilaisesta kirjallisuudesta kehittynyt populaarifiktion laji, jonka yleisesti tunnettuja piirteitä ovat kiinnostus teknologiaan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen teollistuvassa maailmassa. Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen tieteisfiktion suhdetta nykyajan ekologisiin kriiseihin öljyn näkökulmasta. Millä tavalla tieteisfiktiossa kuvitellaan öljyn loppumisen jälkeisiä yhteiskuntia, ja mitä kerronnallisia keinoja tieteisfiktio käyttää jälkfossiilisten tulevaisuuksien representaatiossa? Tutkielmassani analysoin Antti Salmisen romaania Lomonosovin moottori (2014) jälkifossiilisen tieteisfiktion näkökulmasta. Julkaisuaikanaan runsaasti kiitetyn teoksen vastaanotossa romaanin tieteisfiktiiviset elementit ohitettiin lähes täysin. Tulkintani mukaan tieteisfiktion lajitulkinnallinen viitekehys on paitsi välttämätön Salmisen kokeellisen ja monimuotoisen romaanin ymmärtämisessä, myös arvokas ikkuna jälkifossiilisen proosan kerronnallisten keinojen analyysiin. Tieteisfiktion lajiteorian lisäksi tutkielmani tärkeimmät tieteelliset lähtökohdat ovat ekokritiikki ja öljykulttuurin tutkimus. Ekokritiikki on monitieteinen, rikas ja epäyhteinäinen humanistisen tutkimuksen suuntaus, joka käsittelee mm. inhimillisen ja ei-inhimillisen luonnon vuorovaikutusta, ympäristökriisin kulttuurisia merkityksiä ja ihmiskunnan tuhoisia vaikutuksia maapallon ekosysteemille. Vaikka ekokritiikin katsotaan syntyneen jo 1960-luvulla, tieteiskirjallisuuden tutkimuksessa näkökulma on varsin tuore. Öljykulttuurin tutkimuksella viittaan ekokriittisen tutkimuksen alalajiin, jossa ympäristökriisiä tarkastellaan fossiilisten polttoaineiden, erityisesti öljyn näkökulmasta. Öljykulttuurin tutkimuksen keskeinen lähtökohta on, että öljyllä on ilmiselvien taloudellisten, poliittisten ja fysikaalisten vaikutuksiensa lisäksi perustava kulttuurinen merkitys länsimaisen yhteiskunnan kehityksessä. Tutkielmani keskeinen väite perustuu öljyn ja tieteisfiktion yhteyksiä tutkineen Gerry Canavanin jälkifossiilisen retrofuturismin käsitteelle. Retrofuturistisessa jälkifossiilisessa tieteisfiktiossa ihmiskunta selviytyy öljyn loppumisesta suorittamalla paluun öljyn aikakautta edeltäneisiin elämäntapoihin, ajatusvirtauksiin ja yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Tulkintani mukaan Antti Salmisen Lomonosovin moottori on retrofuturistista strategiaa hyödyntävä jälkifossiilinen tieteisfiktiivinen romaani. Romaanin jälkifossiilinen retrofuturismi perustuu kulttuurihistorialliselle kuvitelmalle paluusta 1500–1600-lukujen aikaan, jolloin öljykulttuurin mahdollistanut valistusajan ihmiskeskeinen edistyskäsitys oli vasta alkutekijöissään. Paluu tieteellis-materiaalista maailmankuvaa edeltäneisiin länsimaisen esoterian, erityisesti alkemian ja juutalaisen kabbalan, uskomuksiin luo teoksessa allegorisen rakenteen, jossa ei-inhimillisen luonnon asemaa käsitellään suhteessa 1800-luvulla alkaneeseen öljyn voittokulkuun ja Neuvostoliiton 1900-luvun Gulag-pakkotyöjärjestelmään.
  • Nurmilaakso, Miia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani käsittelee poikakuvia ja poikakulttuureja vuosina 2018–2019 julkaistuissa kotimaisissa poikakirjoissa. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: Millaisina pojat ja poikakulttuuri esitetään poikakirjan kehyksessä ja millä keinoin? Millaisia teosten poikakulttuurit ovat ja millaisissa tiloissa ne kehittyvät? Miten sosiaalisten normien ja käytänteiden kautta luodaan ihannepojan mallia sekä toisaalta poikakulttuuria? Analysoitavat teokset ovat Timo Parvelan kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Kepler62 Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki (2019), Kalle Veirton Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka sotapoluilla (2018) ja Joanna Heinosen Herkko ja kadonneen ajan arvoitus (2019). Tutkielmassani käsitän 2010-luvun poikakirjallisuuden tarkoittavan teoksia, joissa kuvataan poikien elämää ja ajatuksia poikien näkökulmasta. Kohdeteoksia yhdistää sisällöllisesti myös jännittävät tapahtumat, seikkailuun lähteminen ja se, että kahdessa niistä on myös tyttöpäähenkilöitä. Tutkielmani teoreettisen pohjan muodostavat poikakirjallisuuden tutkimus, poikatutkimus, maskuliinisuuden tutkimus ja Judith Butlerin teoria sukupuolen performatiivisuudesta. Poikakulttuuri-käsitteen määrittelyssä hyödynnän tyttökulttuurien tutkimusta sekä Magnus Örhnin (2017) ja Anthony Rotundon (1993) määritelmiä poikakulttuurista. Tutkielmassani selvitän, miten poikakuvia rakennetaan ja tuotetaan teoksissa. Tutkin myös teoksissa kuvattuja aikuisten tuottamia käsityksiä poikuudesta tarkastelemalla heidän antamiaan ohjeita pojille sekä heidän asenteitaan pojista. Lisäksi tarkastelen teosten maailmoissa kuvattuja poikakulttuureita ja sitä, kuinka pojat luovat kulttuuriaan omissa tiloissaan sekä tyttöjen kanssa jaetuissa, yhteisissä tiloissa. Sivuan analyysissani myös kuvitusta. Teosten poikakuvauksissa toistuu poikapäähenkilöiden esittäminen muut huomioivina, vastuuntuntoisina ja varautuneina väkivallan suhteen. Heitä ei esitetä fyysisesti voimakkaina tekstissä tai kuvituksessa. Vanhempia poikia sen sijaan kuvataan väkivaltaisina. Poikahahmojen kuvauksissa näkyvä vastakkainasettelu on ollut tyypillistä myös perinteisissä poikakirjoissa. Poikuutta tehdään teoksissa kuvaamalla poikia roolien kautta kuten salapoliiseina ja sotilaina sotaleikissä. Leikit tarjoavat mahdollisuuden kritisoida vallitsevia maskuliinisuuskäsityksiä. Lisäksi esimerkiksi tieteiskirjallisuuden keinoin kuvataan sukupuolen rakentumista kloonileirillä Kepler62 Uusi maailma: Kuiskaajien kaupungissa. Poikia rohkaistaan aikuisten ja esimerkiksi puhuvien kasvien toimesta ilmaisemaan tunteitaan sekä välttämään väkivaltaa. Pojat oppivat myös peleistä ja kirjallisuudesta malleja poikuuteen. Salapoliisiromaanit opettavat esimerkiksi välttämänään naisia ja pelit totuttavat poikia rankkoihin asioihin. Toisaalta pojat myös kyseenalaistavat saamiaan malleja teoksissa. Poikien fyysisten tilojen analyysissa nousee esiin, että teoksissa pojat luovat kulttuuriaan julkisissa tiloissa, mutta myös kotona. Koti on turvapaikka ja tila seikkailussa vaadittavien taitojen harjoittelemiseen. Aikuisten valvonnan ulottumattomissa olevat tilat esitetään teoksissa paikkoina, joissa pojat voivat ratkoa keskinäisiä suhteitaan sekä hierarkiaa. Pojat arvostavat lojaaliutta ja luottamusta teoksissa kuvatuissa poikakulttuureissa. He määrittelevät pojalle sopivaa toimintaa leikeissä sekä yhteisessä seikkailussa sopimalla säännöistä ja osallistujista. Pojat kokevat myös paineita mukautua poikakulttuurien ihanteisiin ja joutuvat tasapainottelemaan omien tunteidensa sekä ihanteiden välillä. Myös tytöt rakentavat teoksissa poikakulttuuria omien mielipiteidensä ja toimintansa kautta. Poikakulttuurien hierarkiassa vanhemmat pojat esitetään korkeammalla, mutta teoksissa toistuva vanhempien poikien rankaisu esittää nuoremmat pojat lopulta voittajina. Hierarkia ei siis ole niin yksiselitteinen.
  • Antell, Janice (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro-gradu avhandlingen undersöker åtta lärares syn på litteraturundervisningen i grundskolans nionde klass, samt hur lärarna kan med olika metoder motivera eleverna till läsning. Avhandlingens forskningsfrågor är: 1. Hur använder lärarna skönlitteratur i praktiken i klassrummet och till vilket syfte? 2. Hur kan lärarna i sin undervisning uppmuntra elever till fortsatt, möjligen livslång läsning? Undersökningens material består av åtta intervjuer med lärare i kommunerna Helsingfors, Vanda, Sibbo och Kuusamo. Lärarna i Kuusamo har intervjuats på finska. Undersökningens tre huvudteman presenterar (1) vilka verk som används i undervisningen och varför, (2) vilka uppgifter görs i samband med den lästa litteraturen, och (3) med vilka metoder motiverar lärarna eleverna till läsning. Resultaten visar att litteraturvalen präglas av den litteratur som finns till hands. Skolorna i Kuusamo har ett knappare utbud av litteratur än skolorna i huvudstadsregionen och variationen är mer begränsad i skolorna i norr. De uppgifter som görs i samband med litteraturen är varierande, som är i enlighet med läroplanen och bidrar mestadels till förståelse för texten. Undervisningen innehaver bland annat tolkning av litteraturen, muntliga uppgifter men även kreativa uppgifter. Vissa lärare högläser eller tar hjälp av ljudböcker. Alla lärare menar att rätt sorts litteratur bidrar till motivationen. Lärarna menar även att handledningen bidrar till motivationen. Vissa lärare efterlyser läsande förebilder som även kunde motivera eleverna. Undersökningen kommer fram till att variation i litteraturen och i uppgifterna samt den handledning lärarna erbjuder är det som allra mest bidrar till motivationen.