Browsing by Subject "Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 396
  • Björkenheim, Linda (Helsingin yliopisto, 2021)
    Avhandlingen behandlar blockkedjans eventuella ställning som ett transnationellt rättssystem. Syftet är att undersöka huruvida blockkedjor och dess applikationer bör betraktas som rättssubjekt som faller under statlig jurisdiktion eller om de utgör självständiga rättssystem med jurisdiktion över sin egen verksamhet. Forskningen följer en rättsteoretisk samt rättssociologisk metod. Materialet består i huvudsak av rätts- och andra samhällsvetenskapliga artiklar samt tekniska och empiriska data angående blockkedjan Ethereums funktion och användning. I avhandlingen diskuteras statens suveränitet som koncept samt blockkedjeteknologins hot mot statens suveränitet. Det konstateras att blockkedjan och staten möjligtvis kommer att fungera som konkurrerande eller parallella normativa system i framtiden. Rättspluralismen presenteras därmed som ett fungerande ramverk för identifierandet och utvärderandet av icke-statliga rättssystem såsom blockkedjan. Avhandlingens forskningsfråga är huruvida blockkedjor kan betraktas som rättssystem. Luhmanns systemteori används som det främsta verktyget för besvarandet av forskningsfrågan. Blockkedjan Ethereum fungerar som föremål för analysen. Avhandlingen reflekterar även kring interna och externa rättsliga utmaningar som uppstår till följd av blockkedjans ställning som ett (framväxande) rättssystem
  • von Weissenberg, Rebecka (Helsingin yliopisto, 2021)
    Klimatkompensation har blivit ett populärt sätt för konsumenter och företag att bidra till bekämpning av klimatförändring. Klimatkompensation, dvs. köpandet av en verifierad kompensationsenhet som produceras av miljövänliga projekt runtom i världen, regleras inte på en statlig eller mellanstatlig nivå, utan regelverket runt klimatkompensation består främst av självreglerande certifieringsprogram som upprätthåller regler och processer som kompensationsprojekt måste uppfylla för att få certifikatets tillkännagivande om kompensationsenhetens trovärdighet. Kontroversen kring till förhållandet mellan klimatkompensation och lagen om penningsamlingar (863/2019) som uppstod år 2019 har resulterat i att Inrikesministeriet inlett diverse utredningar om hur frivillig klimatkompensation kunde regleras och övervakas för att säkerställa att verksamheten sker på ett tillförlitligt sett. Under utredningsprocessen har möjligheten för Konsumentskyddsmannen att funktionera som övervakande och verkställande myndighet diskuterats. Detta utgör forskningsintresset i denna studie, som försöker besvara följande fråga; vilket/vilka reglerings- och övervakningsinstrument borde myndigheterna tillämpa på den inhemska klimatkompensationsmarknaden för att säkerställa att verksamheten fyller kraven på tillförlitlig klimatkompensation? Avhandlingen granskar ämnet från perspektivet av Konsumentskyddsmannens breda övervaknings- och verkställighetsmandat under konsumentskyddslagen (38/1978) genom rättsdogmatisk metod, men analysen grundar sig främst på rättsteoretisk granskning av regleringsstrategier presenterade i den internationella rättslitteraturen. De övervaknings- och verkställighetsstrategier som identifierades i den internationella rättsliteraturen genom en systematisk litteraturöversikt är 1) vägledning och instruktioner 2) offentlig tillkänna givning av privata certifieringsprogram genom separat lagstiftning samt 3) upprättande av en registreringsskyldighet för säljare av kompensationsenheter. Dessa strategier analyseras utifrån kriterierna av effektivitet och kostnads effektivitet, samt hur de förhåller sig till den finska Konsumentskyddsmannens övervaknings- och verkställighetsmandat. Dessutom framställs minimikrav som borde uppfyllas för att effektiv övervakning och verkställighet av klimatkompenseringens legitimitet kan säkerställas. Avhandlingen finner att även om sampeln är begränsad, borde Konsumentskyddsmannen inom sin så kallade compliance-verksamhet i första hand utveckla vägledning och instruktioner till både säljare och köpare (konsumenter) av klimatkompensationsenheter för att åtgärda informationsbristen som existerar inom denna marknad. Denna vägledning bör innefatta minimikraven på tillförlitlig klimatkompensation, samt redogöra för säljarens informationsskyldighet under 6 § och 7 § av konsumentskyddslagen. Tilläggsåtgärder med att antingen offentligt implementera ett privat certifieringsprogram, eller genom upprättande av en registreringsskyldighet, borde även implementeras för att säkerställa effektiv övervakning av denna verksamhet. Dock är de två senaste åtgärderna beroende av den framtida utvecklingen av EU-rätten eftersom konsumentskydd är ett område som berörs av principen för harmonisering inom den inre marknaden. Slutsatserna är även att implementering av regleringsåtgärder för klimatkompensation kräver mer forskning av diverse juridiska faktorer som kompensationsenheter berör, samt internationellt avgörande av hur klimatkompensation borde hanteras inom de mellanstatliga utsläppsminskningsmålen.
  • Kakko, Marjut (Helsingin yliopisto, 2021)
    Hallintolain (434/2003) 8 § asettaa viranomaiselle neuvontavelvollisuuden. Tässä lainopillisessa tutkielmassa tarkastellaan yksityissektorilla toteutettujen chatbot-sovelluksien käyttöä osana viranomaisen neuvontaa Suomen perustuslain (731/1999) 124 §:n viitekehyksessä. Perustuslain 124 § asettaa edellytyksiä ja rajoittaa julkisen hallintotehtävän antamista muun kuin viranomaisen hoidettavaksi. Perustuslain 124 §:n soveltamisen määrittelee se, onko ulkoistettavassa tehtävässä kysymys julkisesta hallintotehtävästä. Siitä huolimatta perustuslaki esitöineen jättää julkisen hallintotehtävän määritelmän tulkinnanvaraiseksi. Perustuslakivaliokunta onkin perustuslain säätämisen jälkeen toistuvasti arvioinut perustuslain 124 §:n soveltamisalaa ja ottanut kantaa siihen, onko ulkoistamisen kohteena olevissa tehtävissä kyse julkisista hallintotehtävistä. Määritelmä kuitenkin elää yhteiskunnan kehityksen mukana. Hallinnon automatisaatio ja yksityissektorilla toteutettujen chatbot-sovelluksien käyttö julkisessa hallinnossa haastaa julkisen hallintotehtävän määritelmän uudelleen. Tutkielmassa tarkastellaan, missä määrin chatbot-sovelluksella toteutettavassa neuvonnassa on kyse julkisen hallintotehtävän hoitamisesta ja mitä edellytyksiä chatbot-sovelluksen ulkoistamiselle seuraa perustuslain 124 §:stä. Lisäksi tarkastellaan esiin nousevia sääntelytarpeita.
  • Kalliokoski, Annareetta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tuottamuksellinen toiminta ilmentää moitittavaa riskinottoa ja rikkoo toimijalle asetettavaa huolellisuusvaatimusta. Yrityksen vahingonkorvausvastuun perusteena voi olla sen johtoon kuuluvan henkilön tai työntekijän tuottamus. Oikeushenkilön vastuun yhteydessä voidaan puhua myös kumuloidusta ja anonyymistä tuottamuksesta, joista erityisesti kumuloitu tuottamus ottaa huomioon kaikkien osapuolten ja tekijöiden yhteisvaikutuksen. Yritys voi pyrkiä kontrolloimaan vahingonkorvausvastuuriskiä monella eri tavalla, kuten sopimusehdoin ja vastuuvakuutuksella. Compliance-toiminta on kokonaisvaltaista riskienhallintaa, jolla pyritään siihen, että yrityksen toiminta vastaa siihen kohdistuvan oikeudellisen sääntelyn ja sidosryhmien asettamia velvoitteita. Asianmukaisella compliance-ohjelmalla voidaan pyrkiä sekä ehkäisemään riskien realisoitumista että lieventämään tai poistamaan toiminnasta mahdollisesti aiheutuneita seuraamuksia. Ohjelma voidaan laatia esimerkiksi kilpailuoikeuteen, ympäristövastuuseen tai tuotevastuuseen liittyvien riskien hallitsemiseksi. Ohjelman tulisi sisältää yrityksen toimintaa koskeva riskianalyysin, ohjeet ja prosessit, jatkuvan koulutuksen ja ohjelman toteutumisen seurannan sekä toimenpiteet mahdollisten havaittavien väärinkäytösten varalta. Avainasemassa on pysyvän compliance-kulttuurin luominen yritykseen. Yhdysvalloissa yritys voi pyrkiä lieventämään rikosoikeudellisia seuraamuksia tehokkaalla compliance-ohjelmalla. EU:ssa on käytäntöä siitä, toimiiko compliance-ohjelma lieventävänä tai raskauttava seikkana harkittaessa seuraamussakkojen määräämistä kilpailuoikeutta rikkoneille yrityksille. Keskustelua on käyty myös siitä, voisiko compliance-ohjelmalla olla merkitystä arvioitaessa yrityksen tuottamusta vahingonkorvausvastuun yhteydessä. Compliance-toiminnon avulla yritys voisi pyrkiä osoittamaan toimineensa huolellisimmalla mahdollisella tavalla. Toisaalta se voisi toimia myös yrityksen vastuuseen tai ainakin törkeään huolimattomuuteen viittaavana tekijänä osoittaen korostunutta tietoisuutta ja siten mahdollisuutta estää vahinko sekä piittaamattomuutta toiminnan seurauksista. Jotta yritys ei syyllistyisi moitittavaan riskinottoon, tulisi sen panostaa riskienhallintaan. Compliance-ohjelma on osa yrityksen oikeudellista riskienhallintaa ja toisaalta riskienhallinta on välttämättä olennainen osa tehokasta compliance-ohjelmaa. Huolellisella riskiarvioinnilla ja dokumentoinnilla yritys voi pyrkiä osoittamaan riskinoton olevan hyväksyttävää. Erityisesti epäselvässä tai epävarmassa tulkintatilanteessa, jossa tuottamus ei ole selvää, compliance-ohjelma voi osoittaa yrityksen toiminnalle hyväksyttävät perusteet. Huolellisella compliance-toiminnalla voidaan pyrkiä myös esittämään, ettei mahdollisuutta toimia toisin ole ollut. Toisaalta asianmukaisesti rakennettu compliance-ohjelma voi korottaa toimijalle asetettavaa tietoisuusvaatimusta ja siten vaikuttaa tuottamuksen arviointiin yrityksen kannalta kielteisesti; riski vahingosta olisi tullut ennakoida. Yrityksen rikkoessa complianceohjelmaansa, voi tämä myös osoittaa, mikä vaihtoehtoinen toimintatapa olisi ollut olemassa johtaen siihen, että se vaikuttaa yritykselle asetettavaan huolellisuuden mittapuuhun. Compliance-ohjelman vaikutus tuottamusarviointiin voisi pohjautua juuri varautumiseen, eli ennakoivaan ja toimintajärjestelmiin perustuvaan ajatteluun. Sen merkitykseen tuottamusarvioinnissa tulisi kuitenkin suhtautua varovaisesti, sillä tulee aina arvioida, onko ohjelmalla tosiasiallista merkitystä kyseisessä yksittäistapauksessa. Compliance-ohjelman tarkoitus huolellisen toiminnan edistämisessä sopii yhteen vahingonkorvausoikeuden tavoitteiden kanssa ja voisikin olla perusteltua antaa ohjelmalle merkitystä tuottamusarvioinnissa ja tuottamuksen astetta harkittaessa. Compliance-ohjelma voi vaikuttaa myös vastuuvakuutuksesta saatavaan korvaukseen, vastuunrajoitusehtojen pitävyyteen ja vahingonkorvauslain mukaiseen kohtuusperusteiseen korvauksen sovitteluun. Piittaamattomuus riskistä ja tähän liittyvä törkeä huolimattomuus voisivat johtaa vakuutuskorvauksen menettämiseen ja tehdä vastuunrajoitusehdot pitämättömiksi. Jos yritys compliance-ohjelmasta huolimatta toimii sitä vastoin, voisi tämän huomioimatta jättäminen jopa kannustaa yrityksiä välinpitämättömään riskinottoon niiden luottaessa, ettei ohjelmaa voida käyttää niitä vastaan. Kohtuusperusteisen sovittelun edellytysten arviointi tehdään kokonaisharkinnan perusteella. Compliance-ohjelman merkitys voisi olla suurimmillaan tapauksissa, jossa vahingonaiheuttajan varallisuusolot suhteessa vahingonkärsijään puhuisivat sovittelun puolesta ja ohjelma osoittaisi joko selkeää piittaamattomuutta, tai toisaalta yrityksen täyttäneen sille asetettavan toimintavaatimuksen parhain mahdollisin tavoin. Korvauksen sovittelun harkinta on subjektiivisempaa kuin tuottamusharkinta ja antaa lisäksi tuomioistuimelle varsin laajan harkintavallan. Sovitteluharkinnan luonteen vuoksi voisi olla perustelua antaa compliance-ohjelmalle siinä enemmän merkitystä kuin tuottamusarvioinnin yhteydessä.
  • Kallela, Karla (Helsingin yliopisto, 2021)
    3D printing has been described as a revolutionary technology challenging copyright law to the core. 3D printing essentially enables the fast reproduction of objects and enables transforming digital items into physical ones effortlessly. This thesis examines the copyright status of a computer-aided design (CAD) file, which functions as the blueprint and instructions for a 3D printer. Such a file carries information about the design it contains, and a 3D printer may read these instructions and produce the digital item in physical, three-dimensional form. The core of this thesis is to examine whether a CAD file fits within the scope of application of copyright law and further inspects the repercussions of copyright protection being granted for such files. Moreover, the writer suggests practical interpretations and changes as to how copyright law should be interpreted for the regime to be better adapted to technological change in the future. In this thesis, the writer concludes that based on the Finnish Copyright Act (404/1961) and Directive 2001/29/EC as well as applicable case law developed by the Court of Justice of the European Union (CJEU), there is nothing precluding treating such a file as subject matter which may be protected under the national (and EU) copyright regime. This interpretation is in fact encouraged from the basis of applicable case by the CJEU, such as cases C-5/08 Infopaq, C-355/12 Nintendo, C-310/17 Levola and C‑683/17 Cofemel. For something to constitute protectable subject matter, the focal point is for the expression to be contained with sufficient precision and objectivity and more importantly, that the expression constitutes the intellectual creation of its author. With regard to the repercussions of this protection, it is clear that should a CAD file be protected by way of a copyright, a 3D item produced from such a file should either constitute a reproduction or derivative work of such a file. Further, the writer suggests that in order to provide a clear framework for operators in the field, a position paper similar to the one adopted by the European Communities Trade Mark Association in April 2021 as regards design law and 3D printing should be developed. In addition, it is recommended that rightholders take proactive measures in safeguarding their works by adapting business models so that their authentic products are offered by way of different licensing models to combat piracy, similar to the solution developed in the music industry after peer-to-peer online sharing posed troubles for the industry. In the event of the true mass commercialization of 3DP, a centralized body to monitor the industry should be developed, one that establishes functioning licensing models to benefit rightholders. Finally, the FCA should be interpreted in a truly technologically neutral manner. It is likely that such an interpretation will however not fix all the issues copyright law is posed with, and thus, a cohesive copyright reform may be necessary in the future.
  • Kontiainen, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    Health apps that are used by individuals in multiple ways to improve their health and wellbeing are promoted as empowering the individual to control their health. Their increasing use means that they also gather more data concerning the health of the users. This data could be used for research or other public interest purposes, but its availability for secondary use is limited. In the EU there is also political interest to both increase availability of personal data in the inner market, as well as facilitate the use of eHealth solutions, including health apps. In this thesis, I will use legal dogmatics as a method to analyse how health apps could be used to gather data for public interest purposes. I look at what type of data is gathered by the health apps and why it is useful, how the GDPR sets criteria for the gathering of data through the apps and it’s secondary use, and how in special cases of research and other public interests, the rights of the data subject can be derogated. I will also compare this to the planned regulatory framework for data sharing, of the proposal for the Data Governance Act has been published. The main conclusion of the thesis is that that the framework for processing data for public interest purposes does not, in most cases, suit either gathering data by health apps, or secondary use of this data. This is both because the public interest as a processing basis needs to be based on law and needs to be balanced similar to a limitation of fundamental rights in the Charter of Fundamental Rights of the European Union. This approach would in most cases be too heavy for this purpose. Instead, the processing is mainly possible on a consent basis. This could, even with the possibility of easier mechanisms for data sharing through data altruism organisations, affect the quality of the data gained, as the willingness to share data – and to even use a health app - vary between different demographic groups.
  • Hakala, Kim (Helsingin yliopisto, 2020)
    Jäsenvaltioilla on mahdollisuus olla noudattamatta Euroopan unionin oikeutta tilanteissa, joissa eurooppaoikeudellinen normi on vastoin jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Tanskan korkein oikeus päätti olla noudattamatta Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisua sillä perusteella, että se olisi contra legem, toisin sanoen vastoin Tanskan vallitsevaa lakia. Unionilla on perustamissopimuksista johdettu velvoite kunnioittaa kansallista identiteettiä, jolla halutaan turvata unionin sisäisen monimuotoisuuden säilyminen. Tutkielman tarkoitus on ensisijaisesti selvittää, mikä on usein oikeustieteellisessä kirjallisuudessa esiintyvä oikeusjärjestelmä. Tämä toteutetaan koostamalla oikeusjärjestelmälle välittämättömät kriteerit, joita peilataan keskeisiin oikeusteoreettisiin suuntauksiin kuten oikeuspositivismiin, oikeusrealismiin sekä Tuorin kriittiseen oikeuspositivismiin. Tuorin kriittinen oikeuspositivismi valikoitui tutkimuksen keskiöön yhtäältä siksi, että se tarjoaa kaikkein pitkälle viedyimmän oikeuspositivistisen teorian. Toisaalta Tuori on itsekin todennut, että voimassa olevat oikeusteoreettiset kehikot eivät täysin kykene selittämään unionin oikeuden luonnetta. Tämän vuoksi koin tarpeelliseksi selvittää, tarjoaako Tuorin kriittinen oikeuspositivismi edeltäjiään parempia työkaluja Eurooppalaisen oikeuden selittämiseksi. Oikeusjärjestelmän kriteereitä peilataan myös unionin oikeuteen, ja niistä lähtökohdista luodaan yksi lähtöasetelma oikeusjärjestelmien perusteiden selvittämiseksi. Erityisen haasteen tutkimukseen tuo jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien moninaisuus. Tämän myötä niin oikeusjärjestelmät kuin myös oikeusjärjestelmien perusteet saattavat vaihdella keskenään. Oikeusjärjestelmän kriteeriksi valikoitui normikokonaisuus, tehokkuus, pätevyys, legitimiteetti sekä autonomisuus. Yhdessä nämä kriteerit luovat oikeusjärjestelmän. Euroopan unionin voidaan sanoa täyttävän jokaisen näistä kriteereistä. Se, kuinka se nämä kriteerit täyttää, riippuu siitä, kuinka me kulloisetkin käsitteet määrittelemme.
  • Kovács, Antti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tiedonintressissä on tarkastella Covid-19 -pandemian sopimusoikeudellisia ulottuvuuksia erityisesti liikehuoneiston vuokrasopimusten kannalta. Aihe valikoitui sen ajankohtaisuuden ja tutkimattomuuden ja yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Sen sisältää tärkeitä kysymyksiä, jotka liittyvät laa-jemmin sopimuksen sitovuuteen sekä muihin sopimusoikeuden peruskysymyksiin. Vaikka tarkastelu on rajattu yhteen sopimustyyppiin, soveltuvat tietyt tutkielman ydinajatukset myös muihin kestosopimuksiin. Toimialana liikehuoneistojen vuokraus on ollut eturintamassa ottamassa vastaan pandemian vaikutukset. Pitkien sopimuskausien vuoksi liikevuokrasuhteet ovat jo lähtökohtaisesti alttiita olosuhteiden muuttumiselle. Pandemian suorat ja välilliset vai-kutukset ovat päivittäistavarakauppaa lukuun ottamatta iskeneet ankarasti vuokralaisten liiketoimintaan ja sitä kautta myös vuokranantajiin, jotka ovat laa-jasti myöntäneet helpotuksia esimerkiksi vuokranmaksuvelvollisuuteen. Ankarimmin vaikutukset ovat näkyneet ravintola-alalla, jossa valtiovallan kiellot ja rajoitukset sekä yleinen kysynnän väheneminen ovat heikentäneet merkittävästi liiketoiminnan edellytyksiä. Vuokranantajien näkökulmasta tilanne on niin ikään ollut haastava, sillä vuokratulojen menetyksistä huolimatta vuokranantajan omat vastuut suhteessa rahoittajiin ja muihin sidosryhmiin säilyvät. Julkisessa keskustelussa on ollut esillä, onko vuokralainen velvollinen maksamaan vuokraa siltä ajalta, kun liiketilan normaali liiketoimintakäyttö on valtio-vallan toimien vuoksi estynyt tai merkittävästi rajoittunut. Sama problematiikka pätee muihinkin sopimusvelvoitteisiin ja sopimuksen ajalliseen sitovuuteen. Toisin kuin esimerkiksi irtaimen kaupassa tai rakennusurakoissa liikehuoneiston vuokrasopimuksissa ei ole tyypillisesti varauduttu olosuhteiden muuttumi-seen esimerkiksi vis majeure -ehdolla. Myöskään liikehuoneiston vuokraamista koskevaa lainsäädäntöä ei ole laadittu pandemiaa silmällä pitäen, joten painopiste siirtyy vääjäämättä oikeusperiaatteille sekä sopimuksen jälkiperäisen kohtuullistamiselle, kun arvioidaan pandemian vaikutuksia osapuolten sopimusvelvoitteisiin sekä sopimuksen ajalliseen sitovuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan lainsäädännön, sopimusehtojen, yleisten oppien sekä jälkiperäi-sen kohtuullistamisen näkökulmasta sopimuksen sitovuutta. Esimerkiksi vuokranmaksuvelvollisuuden osalta pohditaan, voiko L liikehuoneiston vuokrauk-sesta 21 § soveltua tilanteessa, jossa liiketilan liiketoimintakäyttö on valtiovallan kieltojen vuoksi estynyt ja mikä on suoritusesteoppien käyttöala tässä kontekstissa. Selostamatta tässä yhteydessä yksityiskohtaisesti päättelyketjuja, voidaan yleisesti todeta, että pacta sunt servanda -periaate on vahvassa asemassa muutosvaatimuksia vastaan. Sopimuksen muodostuminen tappiolliseksi olosuhteiden muuttumisen vaikutuksesta ei lähtökohtaisesti ole peruste poiketa sopimussitovuudesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1994:96 todetulla tavalla osapuolten tulee sopimuksentekohetkellä osata varautua siihen, että sopimus voi myöhemmin muodostua kannattamattomaksi suhdannevaihteluiden vaikutuksesta. Vaikka sopimussitovuus on vahva lähtökohta, voidaan siitä tapauskohtaisesti poiketa myös elinkeinonharjoittajien välisessä suhteessa. Koronakriisi ennakoimattomuutensa osalta poikkeaa tavallisesta negatii-visesta suhdannekehityksestä. On myös huomioitava, ettei viitatussa tapauksessa liiketoiminnan harjoittamista ollut valtiovallan toimesta rajoitettu. Reaalisten liiketalouteen perustuvien argumenttien merkitystä ei voida tässä yhteydessä korostaa liikaa. Päätökset tehdään sen mukaan, mikä arvioidaan liiketa-loudellisesti järkeväksi. Tästä esimerkkinä mainittakoon laajat myönnytykset vuokrien maksamisessa. Vaikka vuokrasta vapautumiselle ei löydy yksiselit-teistä juridista oikeutusta, on vuokrasuhteen jatkuvuuden, liikepaikan arvon sekä liiketilojen korkean käyttöasteen turvaaminen nähty ratkaisevina seikkoi-na. Juridisten argumenttien merkitys korostuu, jos yhteisymmärrystä ei saavuteta. Pandemian vaikutukset osapuolten velvoitteisiin on ratkaistava viimekädessä tuomioistuimessa tapauskohtaisesti. Jos tavoitellaan yhdenmukaisia ratkai-suja, tulee tämä toteuttaa lainsäädännön keinoin. Joka tapauksessa prosessaamisen tulisi olla ultima ratio -sillä oikeustilan ollessa näinkin epäselvä on oikeudenkäynnin lopputulosta vaikea ennustaa. Osapuolten välinen neuvottelu on lähtökohtaisesti paras tapa ratkaista sopimukseen liittyvät erimielisyydet.
  • Ylitalo, Veera (Helsingin yliopisto, 2021)
    Vallitseva COVID-19-pandemia ja sen johdosta asetetut viranomaistoimenpiteet ovat vaikeuttaneet sopimussuoritusten täyttämistä liikesopimussuhteissa ympäri maailmaa. Tutkielmassa tarkastellaan irtaimen kaupan myyjän ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä COVID-19-tilanteen asettamassa viitekehyksessä. Uudenlaiset suoritusestetilanteet edellyttävät vanhan sopimusoikeudellisen opin uudelleenarviointia. Kyseessä on oikeusdogmaattinen sopimus- ja vahingonkorvausoikeuden rajamaastoon sijoittuva tutkimus, jossa tulkitaan ja systematisoidaan voimassa olevan oikeuden sisältöä de lege lata. Tutkielmalle on ominaista myös velvoiteoikeudelle tyypillinen argumentaatiota kehittelevä lainoppi, joka ilmentää tapauskohtaisen in casu -arvioinnin merkitystä. Tutkielma sisältää lisäksi otteita de sententia ferenda -tyyppisestä tutkimuksesta, jonka pyrkimyksenä on esittää tuomioistuimelle ja välimiesoikeudelle tarkoituksenmukaisia tapoja tulkita voimassa olevaa oikeutta konkreettisissa lainsoveltamistilanteissa. Tutkielman tutkimustehtävänä on selventää vallitsevaa kansallista oikeustilaa siitä, voiko COVID-19-tilanne aiheuttaa myyjälle ylivoimaisen esteen ja miten kokonaisarviointi ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta toteutetaan. Tarkoituksena on selvittää ensinnäkin ne säännökset, joita vasten liikekaupan myyjää kohtaavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä tulee voimassa olevan kotimaisen oikeuden mukaan arvioida. Tarkastelu johtaa kauppalain (KL) suoritusestesäännösten tulkintaan ja systematisointiin. Luontoissuoritusvastuusta vapauttavaa KL 23 §:n säännöstä ja kontrollivastuusta vapauttavaa KL 27 §:n säännöstä voidaan melko vakiintuneesti pitää kauppalain ylivoimaista estettä koskevina säännöksinä. Kauppalain tahdonvaltainen luonne ja liikesuhteissa noudatettava laaja sopimusvapaus edellyttävät myös laajalti käytettyjen force majeure -sopimusehtojen tarkastelua. Tutkielmassa arvioidaan esitettyjen säännösten ja sopimusehtojen pohjalta sitä, miten myyjän luontoissuoritusvastuusta ja vahingonkorvausvastuusta vapauttavia arviointikriteereitä tulisi tulkita COVID-19-tilanteessa in casu. Lisäksi tutkielmassa pyritään erittelemään niitä erityiskysymyksiä, joita COVID-19-tilanteeseen liittyy ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta ja esittämään tulkintasuosituksia näiden erityiskysymysten arvioinnille. Erityiskysymyksinä tarkastellaan esimerkiksi erilaisten viranomaistoimenpiteiden ja julistusten merkitystä, koronakriisin vaiheittaista maantieteellistä leviämistä ja tilanteen aaltoilua, jotka muodostavat jokainen omat haasteensa sopimusoikeudelliselle ylivoimaisen esteen arvioinnille. Sekä KL 23 että KL 27 §:n vapautumisperusteiden edellytyksenä on tosiasiallinen ja voittamaton este suorituksen täyttämiselle. Vahingonkorvausvastuusta vapautumisen edellytykset ovat luontoissuoritusvastuusta vapautumisen edellytyksiä tiukemmat, sillä edellytyksenä on lisäksi, että este on myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, eikä sitä ole voitu ennakoida sopimuksentekohetkellä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että COVID-19 ei itsessään ole ylivoimainen este, vaikka COVID-19-tilanne seurauksineen voikin tapauskohtaisten edellytysten täyttyessä täyttää vastuusta vapauttavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön. Tilanteita tulee tarkastella korostuneen tapauskohtaisesti ja näyttötaakka ylivoimaisen esteen olemassaolosta on siihen vetoavalla myyjällä. COVID-19-tilanteessa suoritusesteitä irtaimen kaupan alalla voivat aiheuttaa esimerkiksi erilaiset viranomaiskiellot, avaintyöntekijän sairastuminen tai joutuminen karanteeniin, komponentin puute tai kuljetuksen estyminen. Koronakriisin vaiheittainen maantieteellinen leviäminen vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan edellyttää esteen voittamiseksi tai välttämiseksi toimenpiteitä jo melko varhaisessa vaiheessa ennen suorituksentekoajankohtaa. Koronavirustilanteen aaltoilu puolestaan vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan koronaviruksen toisen aallon yhteydessä edellyttää pidemmälle meneviä toimenpiteitä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että useat koronaviruksen aiheuttamat suoritusesteet ovat ennakoimattomia ainakin sellaisten sopimusten osalta, jotka on tehty selvästi ennen koronakriisin alkamista. Vaikka COVID-19-pandemiaa voidaan pitää myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevana tapahtumana, useat koronakriisin aiheuttamat seuraukset voivat olla myyjän organisaation sisäisiä, jolloin vahingonkorvausvastuu aiheutuneesta vahingosta jää myyjälle. Esteen voittamiseksi tähtäävien toimenpiteiden vaatimuksen uskotaan korostuvan koronakriisin yhteydessä, ja sen laiminlyönti voikin helposti estää vastuusta vapautumisen. Johtopäätöksenä on, että COVID-19-tilanne ei ainakaan helposti täytä kauppalain ylivoimaisen esteen tunnusmerkistöjä elinkeinonharjoittajien välisessä irtaimen kaupassa, jolloin sopimusosapuolten oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden turvaamiseksi suoritusesteistä on tärkeää sopia force majeure -sopimusehdoin. Koska koronakriisin varjolla ei ole tarkoitus vapauttaa sopimuskumppaneita kannattamattomista sopimussuhteista, on odotettavissa, että ankara tulkintalinja jatkuu, mikäli koronavirustilanteesta seuraa uusia tuomioistuinratkaisuja. Tiukka arviointilinja estää osaltaan ylivoimaisen esteen vapauttavan vaikutuksen väärinkäyttöä ja on myös yleisesti lainsäätäjän tarkoituksena. Tutkielmassa esitetyllä voi olla merkitystä myös laajemmin vastaavien tulevaisuudessa ilmaantuvien globaalien kriisien yhteydessä ja kauppalain laajan analogisen sovellettavuuden johdosta myös irtaimen kaupan ulkopuolella, sillä kauppalain suoritusestesääntelyn voidaan katsoa ilmentävän yleistä liikesopimussuhteissa noudatettavaa force majeure -oppia.
  • Uitto, Elina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Countries worldwide are faced with the challenge of climate change mitigation. Even with the current climate targets, not enough is being done to reduce greenhouse gas emissions and the consumption of fossil-based energy. The hydrogen economy is believed to contribute to the green transition since green hydrogen is a carbon-free energy carrier and it provides an opportunity to decarbonize energy sectors where electrification is not possible. Such sectors where hydrogen could be utilized are, for example, the transport sector and various industry sectors, like chemicals and steel. A supportive policy framework is required to guarantee a swift and structured transition to functioning hydrogen markets. Finland, however, does not have a national strategy for the development of a hydrogen economy yet. This study explores the strategic possibilities in terms of developing a well-functioning hydrogen economy for Finland that would contribute to climate-neutrality. After describing and systemizing the current hydrogen scene in Finland, this study compares and analyzes the hydrogen strategies of the EU, Germany, and Norway. The aim is to find possible policy solutions that support the emerging Finnish hydrogen markets in the best way. This study concentrates on two specific aspects of hydrogen policy. What type of hydrogen should be supported in Finland – green or blue hydrogen, or both, and what kind of support mechanisms should be used to promote green hydrogen? The study concludes that the main conflict relating to the hydrogen economy, which is also inherent to energy law related issues in general, is the conflict between environmental interests and economic interests. We need quick actions to mitigate climate change, but green hydrogen is not cost-competitive, and it requires a lot of support to become feasible. It is found that the transitional period will play a crucial role in the development of the hydrogen economy, and blue hydrogen should lead the path towards fully green hydrogen markets. The shift to green hydrogen should be well-planned and structured, keeping in mind Finland’s prerequisites to produce both blue and green hydrogen. Realistic and concrete production targets for both blue and green hydrogen, defined and clear terminology, and well-designed support schemes are key for the future Finnish national hydrogen strategy. Hydrogen will likely require various forms of support, and the main rule is that direct financial support should be gradually removed, and the market-based support schemes should slowly take over.
  • Jokiharju, Teemu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kapitalismin ongelmakohdat saavat jatkuvasti enenevässä määrin osakseen kriittistä tarkastelua niin tiedeyhteisöltä, medialta kuin yrityssektoriltakin. Kritiikin ytimessä on ajatus siitä, että yritykset aiheuttavat voitontuottamiseen tähtäävällä toiminnallaan suuren osan yhteiskunnassa esiintyvistä sosiaalisista, ympäristöllisistä ja taloudellisista ongelmista, ja että tällaisten negatiivisten ulkoisvaikutusten tuloksena yritysten ja niiden omistajien katsotaan vaurastuvan yhteiskunnan kustannuksella. Osakkeenomistajien varallisuusarvon maksimointi kytkeytyy olennaisesti osakeyhtiöinstituution peruslähtökohtiin, ja näin ollen kapitalismin kritiikin voidaan katsoa kohdistuvan osaltaan niihin seikkoihin, joiden vuoksi osakeyhtiömuoto on poikkeuksellisen suosittu liiketoiminnan harjoittamisen väline yrityssektorin keskuudessa. Vastapuheenvuorona kritiikille Michael E. Porter ja Mark R. Kramer esittivät vuosina 2006 ja 2011 julkaistuissa artikkeleissaan teorian nimeltä creating shared value (”CSV”). CSV:llä tarkoitetaan menettelytapoja, jotka parantavat samanaikaisesti yhtiön kilpailukykyä sekä taloudellisia ja sosiaalisia olosuhteita niissä yhteisöissä, joissa yhtiö toimii. Yhtiöoikeuden näkökulmasta keskeisin ero yritysvastuun (corporate social responsibility, ”CSR”) ja CSV:n välillä on se, että siinä missä CSR nähdään voitonmaksimoinnista erillisenä ja sitä mahdollisesti rajoittavana tekijänä, CSV näkee toiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten huomioimisen elintärkeänä tekijänä osakkeenomistajien voitonmaksimoinnin kannalta. Tutkielman tarkoituksena on analysoida, onko CSV yhteensovitettavissa Suomen nykyisen osakeyhtiösääntelyn kanssa. Tutkielmassa tulkitaan OYL 1:5:n sisältöä ja selvitetään, onko CSV voitontuottamistarkoituksen kriteerit täyttävää toimintaa, jonka voimassa oleva osakeyhtiösääntely mahdollistaa. Tavoitteena on selvittää, missä määrin OYL 1:5 sallii muiden sidosryhmien kuin osakkeenomistajien intressien huomioimisen yhtiön päätöksenteossa silloin, kun sidosryhmien huomioon ottamisen tarkoitus on pitkällä aikavälillä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Näissä kysymyksissä perehdytään oppiin valistuneesta arvonmaksimoinnista. Toiseksi tarkoituksena on analysoida, missä määrin voimassa oleva yhtiön hallinnoinnin viitekehys yhtäältä mahdollistaa ja toisaalta kannustaa yhtiön johtoa CSV-liiketoimintaan eli käytännössä yhtiön toiminnan yhteiskuntavaikutusten ja sidosryhmien etujen huomioon ottamiseen liiketoiminnallisessa päätöksenteossa. CSV tarkoittaa usein uudistuksia yhtiön organisaatiossa ja innovointia; tällaisia toimia rajoittavia rajapintoja ovat lähtökohtaisesti yhtiön toiminnan tarkoitus sekä yhtiön toimiala. Toisaalta yhtiön johdon välinpitämättömyys sidosryhmiä ja yhteiskuntaa kohtaan voi johtaa tappioihin yhtiölle. Tällaisessa tapauksessa päätöksenteon rajapintana on OYL 1:8:n johdon huolellisuusvelvollisuus sekä OYL 22:1:n mukainen johdon vahingonkorvausvastuu yhtiölle aiheutetusta vahingosta. Lähestymiskulmana on käytännöllinen lainoppi: tarkoituksena on testata yhtiöoikeuden piirissä muodostettuja systematisointeja ja teorioita CSV:n mukanaan tuomien liike-elämän ongelmatilanteiden kontekstissa. Tavoitteena on siten esittää OYL:n yleisiä periaatteita koskevia tulkintasuosituksia. Tulkinnassa noudatetaan oikeuslähdeoppia: lähtökohtana on lain sanamuodon tulkinta, jota tuetaan erityisesti lain esitöissä esitetyillä kannanotoilla. Oikeuskäytäntöön viitataan siltä osin, kuin sitä on käsiteltävistä kysymyksistä annettu. Tulkinnan apuna hyödynnetään sekä kotimaista että ulkomaista oikeuskirjallisuutta, minkä lisäksi erityisesti voitontuottamistarkoituksen analyysin yhteydessä tulkinta-aineistoon on otettu mukaan myös liiketaloustieteellistä aineistoa. Esitän tässä tutkielmassa muutaman keskeisen väitteen. Väitän, että vaikka yhtiön etu samastetaan usein osakkeenomistajien etuun, kyse on enemmänkin tosiasiallisesta kuin käsitteellisestä yhteydestä. Yhtiön residuaalikassavirran omistajina osakkeenomistajat lähtökohtaisesti hyötyvät aina yhtiön arvon kasvattamisesta, ja yhtiön etu johtaa siten lähtökohtaisesti osakkeenomistajien etuun. Osakkeenomistajien etu ei kuitenkaan ole sama asia kuin yhtiön etu, sillä esimerkiksi tilanteissa, joissa osakkeenomistajat pyrkivät toimimaan opportunistisesti suhteessa yhtiön velkojiin, osakkeenomistajien intressissä voi olla sellainen toiminta, joka tosiasiassa tuhoaa yhtiön arvoa. Pidän järkevänä tulkintana sitä, että yhtiön arvoa tuhoava toiminta ei voi missään tilanteessa olla yhtiön edun mukaista. Toiseksi väitän, että OYL 1:5:n tulkinnassa keskeinen oppi valistuneesta arvonmaksimoinnista on eräänlainen CSV-liiketoimintamallin oikeudellinen vastinpari. Esitän lisäksi, että valistunut arvonmaksimointi on paitsi mahdollinen ja mielekäs, myös pääsääntöisesti ainoa rationaalinen tapa tulkita OYL 1:5:n tosiasiallista sisältöä. Näin ollen CSV-liiketoiminnan periaatteet ja osakeyhtiön toiminnan tarkoitus nykymuodossaan eivät ole ristiriidassa keskenään. Kolmanneksi väitän, että OYL:n yhtiön johdon toimintaa määrittävä sääntely mahdollistaa CSV:n harjoittamisen lähes ongelmitta ja myös kannustaa siihen de jure, muttei välttämättä de facto. Näin ollen vastuu CSV-periaatteiden integroimisesta yhtiön liiketoimintaan siirtynee jossain määrin osakkeenomistajakollektiiville, mikä voidaan toisaalta nähdä myös ilmentymänä riskin ja kontrollin osakkeenomistajille yleisestikin allokoivasta osakeyhtiöinstituution taustaperiaatteesta.
  • Olsson, Onni (Helsingin yliopisto, 2021)
    The growing volume and importance of data have benefited consumers in the form of new technological innovations. By collecting large amounts of data, big technology companies have been able to improve their services, for example through machine learning and artificial intelligence, but at the same time they have limited competition in the digital markets. The characteristics of digital markets, such as network effects and the tipping effect, have allowed Google, Amazon, Facebook and Apple, among others, to become gatekeepers of their respective markets. The concentration of data to a few companies has made it difficult for smaller competitors to develop competitive products and services and may have effectively prevented them from entering the market. To address this imbalance, it has been proposed, inter alia, to impose data sharing obligations on gatekeeper firms. The aim of my thesis is to assess what kind of competition remedy data sharing could be in the digital markets. For example, a data sharing obligation could be imposed under the so-called essential facilities doctrine (EFD) where a dominant company refuses to provide data to a competitor in an adjacent market. The doctrine was originally developed in the United States and has been applied mainly to physical infrastructures. The sharing obligation is assessed based on criteria developed in the case law. The criteria assess the impact of the refusal to supply on competition in the adjacent market, the objective justification for the refusal, the indispensability of the facility and the impact of the refusal on technological development. The application of the criteria in the digital markets has proved challenging, leading to calls for the abandonment of the doctrine and the development of a new set of criteria better suited to the digital markets. In addition, the imposition of an obligation to share data has been seen as posing practical problems, for example in terms of data protection and data portability. In my thesis, I have examined various alternative methods that could be used in addition to or instead of the doctrine. The ability of the competition authorities to intervene in the activities of companies in a gatekeeper position on the dynamic and fast-paced digital markets has been questioned. Also, it has been suggested that legislative solutions would be a more effective way of imposing data sharing obligations. The case law and literature analysed in the thesis show that the role of competition authorities, especially in the current transition phase, is crucial. The evidence also shows that data sharing is practically possible, as long as companies are required to comply with data protection legislation and to enable data portability when imposing data sharing obligations. One of the tools used by competition authorities is the EFD. Despite the criticisms it has received, the material in the thesis demonstrates the usefulness of the EFD also in the competition law of the digital markets. However, its use requires a more flexible application of the doctrine and a consideration of the specific characteristics of digital markets, such as the versatile possibilities of data usage.
  • Holmqvist, Kristina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Avhandlingen handlar om lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt (361/1983) och reformen av den (190/2019). Den nya vårdnadslagen har trätt i kraft 1 december 2019. Avhandlingens huvudsakliga målsättning är att analysera hur denna reform tjänar regnbågsfamiljer. En stor del av regnbågsfamiljer utgörs av flerföräldrafamiljer eller så kallade klöverfamiljer, vilka kan vara både tre- och fyrklöverfamiljer. Detta betyder att det redan från början finns med flera än två vuxna som startar familjen. I avhandlingen används en fiktiv klöverfamilj för att illustrera juridiska problem de möter i vardagen. Innan reformen var situationen sådan att vårdnadsförfaranden inte direkt stödde regnbågsfamiljer, eftersom det var sällsynt att ha mera än två vårdnadshavare. Tidigare kunde vårdnaden om barnet anförtros någon annan person än föräldrarna endast genom domstolsbeslut. Utgångsläget var att man endast hade föreställt sig situationer med två vårdnadshavare. I avhandlingen tas även ställning till om den nya lagstiftningen orsakat en ändring i hur principen om barnets bästa ses i diskussioner om regnbågsfamiljer. I avhandlingen diskuteras också hur vuxna i regnbågsfamiljer kan förbereda sig för möjliga vårdnadstvister. Avhandlingen innehåller tre huvudteman. I avhandlingens andra kapitel granskas föräldraskap i Finland med hjälp av faderskapslagen (11/2015) och moderskapslagen (253/2018). Moderskapslagen har medfört en möjlighet för kvinnliga par att fastställa moderskapet för dem båda. I detta kapitel framförs även kritik mot den nya föräldraskapslagen som är under beredning. I tredje kapitlet behandlas vårdnad och umgängesrätt. I detta kapitel behandlas särskilt vårdnad vid sidan om enligt 7 § 2 mom. Denna nya bestämmelse har gett avtalsfrihet för regnbågsfamiljer. Enligt 9 c § angående barnets rätt att träffa en annan person än sin förälder har barnet möjligheten i en klöverfamilj att träffa en social förälder. I fjärde kapitlet behandlas regnbågsfamiljers utmaningar i vardagen med fokus på barnets bästa och vårdnadstvister. Således är det mest relevanta att forska i ändringarna i lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt med utgångspunkten i regnbågsfamiljernas ställning i Finland. I avhandlingen behandlas endast sådana teman som har betydelse för regnbågsfamiljer.
  • Andersson, Ludvig (Helsingin yliopisto, 2021)
    Våldsutövning är i regel otillåten, men kan under vissa förutsättningar ändå rättfärdigas – bland annat inom idrott såsom t.ex. vid ishockeyspel. I denna pro gradu har jag undersökt ishockeyspelares straffrättsliga ansvar för misshandel. Rättfärdigande av ishockeyvåld kräver en nyanserad diskussion. Idrottsrörelsen legitimerar visst våld med hänvisning till idrottens och utövarnas autonomi, samt med argument som utgår ifrån att idrottens samhällsnytta är större än skadeverkningarna. Ishockeyvåld kan ändå uppfylla brottsrekvisiten för lindrig misshandel, misshandel eller grov misshandel, men det finländska rättssystemet har hittills haft en mycket återhållsam praxis. Detta är till fördel för möjligheten att spela hockey och även till fördel för rättssystemet, som annars riskerar överbelastas. Straffrättsligt har ishockeyvåldet rättfärdigats på tre grunder: genom tillåtet risktagande, spelarnas samtycke till skaderisker och oskrivna regler om social adekvans. Slutligen kan också konstateras att gränsen mellan regelriktigt, regelvidrigt och idrottsfrämmande idrottsvåld är otydlig. Däremot står det enligt min mening klart att rättsväsendet endast bör ingripa i de allvarligaste formerna av ishockeyvåld: det våld som till sin karaktär både är otillåtet enligt spelets regler och främmande för dess idé.
  • Virtanen, Filippa (Helsingin yliopisto, 2021)
    I Europa uppkom den immaterialrättsliga konsumtionsprincipen under tidigt 1900-tal. Den varumärkesrättsliga konsumtionsprincipen å sin sida erkändes genom EU-domstolens rättspraxis på 1970-talet, då genom rättsfallet Centrafarm mot Winthrop. Den varumärkesrättsliga konsumtionen har sedermera föreskrivits i såväl det första varumärkesdirektivet som den första EU-varumärkesförordningen. Även om den varumärkesrättsliga konsumtionen har en lång historia har dess tillämpning inte varit lika entydig. Det faktum att konsumtionsprincipens tillämpning inte varit entydig beror på en rad olika faktorer. Den främsta faktorn är dock att den varumärkesrättsliga konsumtionsprincipen påverkar samtliga parters – varumärkesinnehavarens, konsumentens och den inremarknadens – intressen, vilket gör att tillämpningens balansgång är svår. För att möjliggöra den inre marknaden inom EU och uppfylla dess strävan efter fri rörlighet kom den varumärkesrättsliga konsumtionsprincipen till. Konsumtionsprincipen innebär således en begränsning av varumärkesinnehavarens intressen, med andra ord dess ensamrätt, till fördel för den inre marknaden. Den inre marknadens grundläggande princip om fri rörlighet för varor kunde inte uppfyllas utan föreskrivelser om konsumtion som begränsade den monopol som bildas av varumärkesrättslig ensamrätt. Den varumärkesrättsliga konsumtionsprincip som vi i dagsläget känner till bygger på en huvudregel och ett undantag. Enligt huvudregeln har en varumärkesinnehavare inte rätt att förbjuda tredje parts användning av varumärket för varor som av varumärkesinnehavaren eller någon annan med dennes samtycke har släppt ut på marknaden under varumärket inom EU. Konsumtionsprincipens huvudregel är den regel som möjliggör att till exempel en bil fritt kan säljas vidare under sitt ursprungliga varumärke, även om den tredje part som återförsäljer bilen inte är innehavare av varumärket. Huvudregeln består är två centrala rekvisit som bör uppfyllas för att konsumtion ska vara för handen. Dels krävs varumärkesinnehavarens samtycke till att den varumärkesbelagda varan släpps ut på marknaden om någon än varumärkesinnehavaren släpper ut varan, dels krävs att den varumärksbelagda varan har släppts ut på marknaden inom EES-området. Den varumärkesrättsliga konsumtionsprincipens undantag innebär däremot att en varumärkesinnehavare under vissa omständigheter har rätt att förbjuda tredje parts användning, trots att den varumärkesbelagda varan varit föremål för konsumtion. I praktiken innebär konsumtionsprincipen således att en tredje part har rätt att använda den varumärkesbelagda varan eftersom varumärkesinnehavarens ensamrätt till varumärket, enligt huvudregeln, är konsumerad. Däremot innebär konsumtionsprincipens undantag att en varumärkesinnehavare har rätt att förbjuda tredje parts användning, trots konsumtion, om denne har en skälig grund för sitt förbud. Undantaget bygger således på ett rekvisit som kräver att en skälig grund ska vara för handen. Syftet med denna avhandling är att reda ut den varumärkesrättsliga konsumtionsprincipens undantag. För att reda ut undantagets innebörd kommer särskilt rekvisitet ”skälig grund” att analyseras i ljuset av rättspraxis. Eftersom konsumtionsprincipens undantag blir tillämpligt i fall där den varumärkesbelagda varan varit föremål för konsumtion är det viktigt att även redogöra för konsumtionsprincipens huvudregel. Därmed behandlar avhandlingen även en så kallad preliminär forskningsfråga som gäller just konsumtionsprincipens huvudregel. Den preliminära forskningsfrågans syfte är att reda ut när en varumärkesinnehavares ensamrätt till ett varumärke anses ha konsumerats. Avhandlingen undersöker även en huvudsaklig forskningsfråga som strävar efter att reda ut i vilka scenarion som konsumtionsprincipens undantag kan bli tillämplig. Den huvudsakliga forskningsfrågan strävar särskilt efter att specificera vilka grunder som, utifrån rättslitteratur och rättspraxis, har ansetts utgöra en i lagens mening skälig grund och således befoga varumärkesinnehavarens förbud, trots att varumärket varit föremål för konsumtion.
  • Ypyä, Antti (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman tarkoituksena on tutkia direktiivien implementointia ja oikeusvaikutuksia maksuviivästysdirektiivin 2011/7/EU valossa. Maksuviivästysdirektiivi on luonteeltaan velkojan hyväksi pakottava vähimmäisdirektiivi, mutta se on saatettu kansallisesti voimaan käyttämällä huomattavissa määrin jo säädettyä tahdonvaltaista kansallista lainsäädäntöä. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä vaikutuksia tahdonvaltaisen lainsäädännön käyttämisellä on laintulkinnassa ja miten kansallinen tahdonvaltainen normisto käyttäytyy, kun sitä sovelletaan pakottavien direktiivimääräysten toteuttamiseksi tilanteessa, jossa sääntelyn kohteena on alue, jota kansallisesti on totuttu tulkitsemaan direktiivistä poikkeavalla tavalla. Aineistona tutkielmassa käytetään kansallista lainvalmisteluaineistoa, säädöksiä ja kansallisten tuomioistuinten vielä lainvoimaa vailla olevia ratkaisuja, joita käytetään osoittamaan niitä tulkinnanvaraisuuksia, joita tahdonvaltaisen lainsäädännön käyttäminen aiheuttaa. Keskeisen lähdeaineiston muodostaa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisut ja ratkaisuehdotukset, sekä aihepiiriä käsittelevä oikeuskirjallisuus ja artikkelit. Tutkielman metodi on lainopillinen siltä osin kuin tarkastelun kohteena on lain tulkintaan liittyvät seikat. Tutkielmalla on tämän lisäksi lainsäädäntötutkimuksellinen näkökulma aiheeseen, jolta osin käytetään lainsäädäntötutkimuksellista tutkimustapaa, jossa tarkastelun viitekehykseksi otetaan hyvän lainsäädännön tavoite, jota vastaan käytettyjä lainsäädäntöratkaisuja tarkastellaan. Tutkielmassa havaitaan, että kansallinen maksukulttuuri ja velallisen suojan voimakas perinne hankaloittaa maksuviivästysdirektiivin säännösten hyväksymistä osaksi kotimaista oikeutta. Maksuviivästysdirektiiviä ei lainvoimaa vailla olevaan alempien oikeusasteiden ratkaisukäytäntöön perustuen nähdä sillä tavalla pakottavana, kuin mitä direktiivimääräyksistä ilmenee. Kansallinen tendenssi vaikuttaakin olevan jossain määrin maksuviivästysdirektiivivastaista. Koska direktiivimääräysten täytäntöönpanossa on käytetty tahdonvaltaista sääntelyä, mahdollistaa tämä varsin joustavan laintulkinnan, jollaista direktiivi ei näyttäisi sallivan. Oikeustila on tältä osin epäselvä, kun lainvoimaisia päätöksiä ei vielä ole. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että eurooppaoikeudellisista pakottavista oikeusohjeista johtuu kansallisen oikeuden mukautuminen maksuviivästysdirektiivin pakottaviin määräyksiin. Kansallista tahdonvaltaista sääntelyä tulee näin ollen tulkita joko siten, että tulkinnan keinoin tahdonvaltaisuus poistetaan taikka tahdonvaltainen direktiivin vastainen kansallinen normi katsotaan kohtuuttomaksi ja siten soveltamiskelvottomaksi yksittäistapauksessa. Yleistäen tahdonvaltaista lainsäädäntöä voidaan tutkielman havaintojen perusteella käyttää myös pakottavien direktiivimääräysten voimaan saattamiseen, mutta tällöin laista olisi löydyttävä selkeä määräys, jolla tahdonvaltaisuutta rajoitetaan silloin, kun tahdonvaltaista säännöstä käytetään pakottavan direktiivimääräyksen soveltamisalalla.
  • Isotalo, Anders (Helsingin yliopisto, 2019)
    I dag är konstitutionen och lagstiftaren under hård press på grund av de teknologiska framstegen som var otänkbara för några decennier sedan. De flesta framstegen är på ett eller annat sätt sammankopplade till internet och samhällets digitalisering. Teknologin har genomsyrat hela samhället och blivit en oumbärlig del av våra liv. Den medför sig unika men också utmanande frågor – speciellt till lagstiftaren. Röstande är en grundläggande rättighet i ett demokratiskt samhälle. Det är en metod att kollektivt välja in en handfull representanter in till riksdagen, kommunfullmäktige eller in till Europaparlamentet. Kollektivet väljer in sin kandidat som blir politiskt ansvarig för kollektivets agenda. I Finland är röstande med traditionella fysiska röstsedeln det enda sättet att rösta. Införandet av e-röstning ger upphov till en del utmaningar som uppstår när elektronik tillämpas i ett digitaliserande samhälle. Politiker och administratörer kan förmoda att en viss tjänst eller process kan enkelt tas och placeras ut på internet. Tyvärr är verkligheten mer komplex – och speciellt när saken berör röstningsförfarande och grundläggande fri- och rättigheter. Under de senaste åren har elektronisk röstning varit föremål för debatt som det alternativa omröstningsförfarandet i flera länder runt om i världen. E-röstande kan göra omröstningarna mer praktiska och attraktiva och således öka valdeltagandet särskilt bland unga, funktionsnedsatta och äldre. E-röstningen kan ses som ett verktyg för att underlätta valprocessen, göra den effektivare och samtidigt öka förtroendet på förvaltningen. Korrekt tillämpad och integrerad kan den öka säkerheten och påskynda arbetet att granska och räkna rösterna. Istället för att för hand räkna röster och manuellt registrera dem, behandlas rösterna i digital format. Utmaningarna är trots allt avsevärda. En process för att anpassa e-röstningssystemet kräver noggrann planering för att inte undergräva förtroendet på hela valsystemet. Digitalisering kan dock ge nytt utrymme för att lösa problem och främja intresset för deltagardemokrati. Med e-demokrati menar jag ett samhälle som blir alltmer elektroniskt med följden att myndighetstjänster tillhandahålls allt mera via internet. I denna avhandling kommer jag att sätta mig in i teknologins och ett samhälles grundläggande rättigheters ömsesidiga förhållande samt hur dessa tillämpas i praktiken i e-röstning. Ytterligen kommer jag även att allmänt behandla och forska hur elektronisk förvaltning påverkar samhället och grundrättigheterna. Det är konsekvent, om inte nödvändigt, att först framföra teori om e-förvaltning i ett digitaliserande samhälle för att följdriktigt kunna framföra e-röstning i ett digitalt samhälle. Rådande forskningsmetoden i denna avhandling är rättsdogmatisk metod, dvs. forska vad grundrättigheternas och digitala samhällets förhållande i den finska rättsordningen är. Denna avhandlings kärnfrågor är: 1) vad är teknologins, statsförfattningens och grundläggande fri- och rättigheternas ömsesidiga förhållande; och 2) hur tillämpas dessa sammanslaget i elektronisk röstning.
  • Tapper, Aleksis (Helsingin yliopisto, 2018)
    Earnouts are used as a risk-allocation mechanism in M&A transactions, whereby a certain amount of the purchase price is deferred and calculated based on the performance of the target company over a specified time period following the closing of the acquisition. Earnouts are normally utilized in situations where the seller’s and buyer’s disagreement and expectations of the true value of the target company are not aligned and too far from each other in order to be resolved through typical post-closing purchase price adjustments. Additionally, earnouts are an attractive solution for incentivizing the management that will continue to run the target company after the closing or are of significant value in the post-closing integration of the target company into the business operations of the buyer. The core focus of my research is to examine earnout mechanisms and their applicability to acquisitions of early stage companies. This implies that the contractual nature of the earnout mechanism has to be tailored according to the stage and nature of the target company. The performance of target companies of this nature should not always be measured or tracked in financial numbers, but instead in tailored operative and non-financial achievements. The fundamental methodology in my research is law in context and the analysis of a new phenomenon within contract law, as well as the contractual relationship between a buyer and a seller of a target company. My research revolves around a new mechanism of M&A contracting and analyses how this mechanism should be structured and understood, in order to guarantee the ideal use thereof. The goal with my research is to describe, analyze and interpret earnouts, and examine the development and applicability thereof in the field of M&A contracting of early stage companies. The research therefore involves a broad examination of the legal subjects, by using evidence and sources from other social sciences, and from all other relevant disciplines that support the aim of understanding the process as well as the elements of earnouts contracting in practice. The technical approach of contracting earnout provisions is of great importance and requires a thorough analysis of each provision used therein. The provisions used for earnouts will and should vary widely, depending on the concerns and contingencies of each transaction in question, and typically involves provisions relating to: the length (in time) of the earnout, the size and structure of the earnout, performance metrics that the earnout is tied to, the operational entity or object that is to be measured, as well as the governance of the target company post-closing. Early stage companies do by definition not have a long operating history or sufficient data of their financial performance, and the value of the company’s key resources are therefore not adequately reflected in a codified form, such as financial statements. The value of an early stage company at closing is typically tied to circumstances relating to potential growth options, market shares and exit opportunities, rather than financial information or assets in place. The information at hand, provided by the target company, tends to be more difficult to verify, and therefore inflates with future projections. In opposite to established companies with operating history and clear financial projections based on future performance, the performance of early stage companies should often typically be tied to other parameters than financial metrics. This implies that the earnouts used for start-ups and the measurement of their performance should be benchmarked to non-financial or other operative metrics. Non-financial metrics applicable for early stage companies might include, but are not limited to: regulatory approvals, licenses and operative permits, SaaS-metrics, as well as milestones related to research and development. The operative uncertainty of early stage companies tends to be fragmented and cannot be identified and measured in one single metric. The contracting parties might find balance and benefit from using multiple metrics for measuring either one or multiple types of performance metrics relevant to the operations of the target company. Earnouts can and should be divided (where possible) into smaller thresholds or measured in percentages of the maximal possible earnout amount.
  • Valtimo, Olli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Oikeustieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma Opintosuunta: Perhe- ja jäämistöoikeus Tekijä: Olli Valtimo Työn nimi: Edunvalvojan kuulemisvelvollisuus itsemääräämisoikeuden toteutumisen välineenä Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2021 Sivumäärä: XI + 93 Avainsanat: itsemääräämisoikeus, edunvalvonta, perusoikeudet Ohjaaja tai ohjaajat: Tapani Lohi Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkielman tutkimuskohteena on toimintakelpoisuudeltaan rajoittamattoman päämiehen itse-määräämisoikeuden toteutuminen edunvalvonnassa. Tarkastelu kohdistuu etenkin päämiehen ja edunvalvojan väliseen oikeussuhteeseen. Tutkielma lähestyy aihetta perusoikeusnäkökul-masta, selvittämällä ensin millainen oikeus itsemääräämisoikeus on perusoikeusjärjestelmän valossa ja minkälainen merkitys perusoikeuksilla voi olla edunvalvonnassa. Tutkielman tarkoi-tuksen on ollut osaltaan avata keskustelua ja herättää kysymyksiä siitä, minkälaisia vaikutus-kanavia perusoikeuksilla voi olla edunvalvontaoikeuden alalla. Tarkastelussa on erityisesti no-jauduttu Juha Karhun analyysiin perusoikeuksien merkityksestä siviilioikeudessa yleisten op-pien välityksellä. Karhun varallisuusoikeuteen perustuvien teesien pohjalta olen pitänyt mahdollisena, että myös edunvalvontaoikeudessa yleisiä oppeja on mahdollista systematisoida perusoikeusmyönteisellä tavalla. Perusoikeudet huomioiva näkökulma ei kuitenkaan merkitse sitä, että perusoikeusnor-mistolle annettaisiin ehdoton etusija yksittäisessä soveltamistilanteessa, vaan kyse on enem-mänkin yleisten oppien yhteen sovittamisesta. Systematisoinnin tarkoituksena on lähinnä vält-tää jo etukäteen mahdollisten perusoikeuksien ja oikeudenalan omien normien välisten ristiriita-tilanteiden muodostumisen. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella itsemääräämisoikeus perusoikeutena vaikuttaisi painottavan tietynlaista yksilön nauttimaa oikeutta elää ilman, että ulkopuoliset tarpeettomasti puuttuvat hänen asemaansa. Toisaalta perusoikeuksien valossa itsemääräämisoikeuteen näyt-täisi kuuluvan myös tietynlaisia ulkopuolisiin kohdistuvia velvollisuuksia, silloin kun henkilö on julkisen vallan puuttumisen kohteena tai kun hänen itsemääräämiskykynsä katsotaan alentu-neeksi. Näin ollen itsemääräämisoikeuteen on mahdollista tulkita kuuluvan useita eri perusoi-keuksiin liittyviä ainesosia. Olen tällaisina nostanut esiin erityisesti osallisuuden ja oikeuden saada tarvittaessa tukea henkilön itseään koskevassa päätöksenteossa. Muita itsemääräämis-oikeuden ainesosia voidaan tulkita olevan esimerkiksi itsemääräämistä koskevien rajoitustoi-menpiteiden välttämättömyys ja viimesijaisuus. Nämä liittyvät ennen kaikkea henkilön oikeuteen elää ilman ulkopuolisten tahojen puuttumista häntä itseään koskevissa asioissa. Tutkielmassa on edunvalvojan kuulemisvelvollisuutta tarkastelemalla pyritty hahmottamaan sitä, miten perusoikeudet voivat saada konkreettisemmin merkitystä edunvalvonnassa. Nähdäkseni perusoikeusnäkökulman avulla on mahdollista osoittaa, että perusoikeudellisen osallisuuden välityksellä päämiehen ymmärryskyvyn asettaminen edunvalvojan päätöksenteon keskiöön, on edunvalvontajärjestelmän johdonmukaisen tulkinnan kannalta perusteltu ja koherenssia luova ratkaisu. Vaikka perusoikeusnäkökulman avulla ei liene mahdollista sanktioida edunvalvojan toimintaa tämän toimiessa moitittavasti päämiehen kuulemiseen liittyvissä kysymyksissä, saat-taisi perusoikeuksille annettava merkitys välittyä periaatetasolla myös edunvalvojaan kohdistu-vana oikeudellisena paineena edistää päämiehen osallisuutta.
  • Hakala, Kim (Helsingin yliopisto, 2020)
    EU-vero-oikeus sisältää tehokasta toimintaa koskevan vaatimuksen. Tämä tehokkuusvaatimus vaikuttaa kansalliseen toimintaan, koska harmonisoidut säännöt ovat katsottu oikeuskäytännössa osaksi EU-oikeutta. Tehokkuuden käsitteen sisältöä ei siitä huolimatta olla määritelty unionin toimesta. 

Sisällöltään määrittelemättömän käsitteen tulkinnassa on tukeuduttava säädösten lisäksi myös oikeustapauksiin. Näiden avulla voimme päästä käsiksi siihen, mitä tehokkuus arvonlisäveroja koskevassa rikoksentorjunnassa pitää sisällään. Näin on tehty myös tässä tutkielmassa. Euroopan unionin tuomioistuimen tulkinnoista voimme päätellä, kuinka unionin tuomioistuin suhtautuu tehokkuuden saavuttamiseen rikoksentorjunnassa. Koska EUT on lähtökohtaisesti myös kansallisten jäsenvaltioiden tuomioistuimia ohjaava instituutio, ei EUT:n tulkinnat jää vailla merkitystä rikosseuraamuksia määrätessä. 

Korkeimman oikeuden tulkintakäytäntö vuodelta 2013 estää sekä rikossyytteen että veronkorotuksen määräämisen. Tätä kutsutaan estevaikutukseksi. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, mikäli suomen korkeimman oikeuden omaksuma käytäntö on sopusoinnussa unionin tehokkuusvaatimuksen kanssa. Estevaikutus voinee haitata sekä rikosoikeudellisen pelotevaikutuksen toteumista, kuin myös unionin taloudellisia etuja turvaaman järjestelmän tehokkaan toteutumisen.

Tutkimus jakaa tehokkuuden käsitteen sekä juridiseen, että taloudelliseen tehokkuuteen. Ensimmäinen on lainsäädännöin keinoin toteutettavaa tehokkuutta, jolla turvataan lain noudattaminen. Unionin tasolla tämä tapahtuu suurelta osin periaatteita soveltamalla. Taloudellinen tehokkuus liittyy kansantaloustieteeseen, sekä käsitykseen toimivasta verojärjestelmästä. Tämä tutkimus pitää siten sisällään verojärjestelmälle ominaisten ja hyväksi katsottujen ominaisuuksien selonteon. 

Tästä lähtökohdasta on mahdollista muodostaa käsitys siitä, mikä on unionin tarkoittamaa tehokasta rikoksentorjuntaa. Ongelmalliseksi muodostuu harmonisoidun alan epäharmonisoitu käytäntö torjuntakeinojen osalta. Tämä voi osittain johtaa siihen, että verovelvollisia kohdellaan samasta rikoksesta jäsenvaltioissa eri tavoin. Mutta myös siihen, että verovelvollisia kohdellaan verolajista riippuen toisistaan poiketen. 

Tehokkuus näyttäytyy viime kädessä osana ratkaisevan tuomarin subjektiivisina moraalikäsityksiä, siitä miten unionin ja verovelvollisen oikeusturvan välistä punnintaa tulisi suorittaa. Tehokkuudesta johtuen, voidaan todeta että Suomessa vallitseva estevaikutus, joka estää sekä veronkorotuksen että rikossyytteen nostamisen samasta teosta on ristiriidassa nykyisen tehokkuusvaatimuksen kanssa. Uuden järjestelmän luominen on yksi mahdollinen keino välttää tämä ristiriita. Vaihtoehtoja uudelle järjestelmälle on neljä. Ensimmäinen on perustaa järjestelmä joka rakentuu ainoastaan veronkorotusten varaan, joka olisi ristiriidassa petosdirektiivin kriminalisointivelvoitteen kanssa. Toinen vaihtoehto on jättää veronkorotukset kokonaan pois keinovalikoimasta, ja soveltaa ainoastaan rikossyytettä. Tämä ei kuitenkaan olisi sopusoinnussa mahdollisimman kustannustehokkaan järjestelmän vaatimuksen kanssa. Kolmas keino on säilyttää kahden prosessiin järjestelmä, joka on ne bis in idem kiellon vastainen, ja viimeiseksi on luoda uusi järjestelmä jossa sekä veronkorotus, että rikosseuraamus tuomitaan samassa tuomioistuimessa. Tämä Ruotsin malli ei sekään ole ongelmaton, mutta todennäköisesti paras vaihtoehto toteuttamaan niin tehokkuutta, kuin verovelvollisen oikeusturvaa.