Browsing by Subject "Scandinavian Languages"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 49
  • Toivio, Emmi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia ja vertailla, miten suomen- ja ruotsinkieliset keskustelevat tavatessaan keskustelukumppaninsa ensimmäistä kertaa. Analyysi keskittyy keskustelunaloitukseen, keskustelunaiheisiin sekä multimodaaliseen keskustelupalautteeseen. Multimodaalinen kommunikaatio on verbaalisen sekä ei-verbaalisen yhtäaikaista käyttöä ja tähän tutkielmaan olen valinnut analysoida nyökkäysten ja dialogipartikkelien yhtäaikaista esiintymistä. Tutkin syvemmin muun muassa sitä, millä tervehdyksillä keskustelijat aloittavat keskustelun, miten he esittelevät itsensä sekä sitä, onko keskustelunaiheilla tietty esiintymisjärjestys. Tutkimukseni taustalla on mielenkiinto kartoittaa tarkemmin ensimmäisiä keskusteluita vuorovaikutteisena ilmiönä. Tutkielmani aineisto koostuu yhteensä 24 videoidusta järjestetystä keskustelusta, joista 12 on suomen- ja 12 ruotsinkielisiä. Analyysini perustuu näiden keskusteluiden viiteen ensimmäiseen minuuttiin. Suomenkieliset keskustelut nauhoitettiin Tampereella ja ruotsinkieliset Göteborgissa, Ruotsissa. Aineisto kerättiin alun perin pohjoismaisen NOMCO-projektin aikana, jonka tavoitteena oli kehittää ja analysoida multimodaalisen kommunikaation korpus sekä vertailla erilaisia kommunikatiivisia toimintoja suomalaisissa, ruotsalaisissa sekä tanskalaisissa keskusteluissa. Metodini perustuu keskustelunanalyysiin, tarkemmin sanottuna vuorovaikutteiseen lingvistiikkaan (engl. interactional linguistics), jonka mukaan tärkeintä keskusteluissa on se, miten vuorovaikutus ja kieli vaikuttavat toisiinsa. Keskustelupalautteita analysoin kvantitatiivisesti laskemalla nyökkäysten, dialogipartikkeleiden ja näiden yhteisen käytön frekvenssit. Analyysistä käy ilmi, että vaikka suomen- ja ruotsinkieliset keskustelut rakentuvat suurimmilta osin samalla tavalla, niistä löytyy myös selkeitä eroja. Kiinnostavimpia löytöjä on se, että ruotsinkieliset keskustelijat kyselevät enemmän keskustelukumppaneiltaan heidän asuinpaikastaan ja alkuperästään. Suomenkieliset keskustelijat ottavat kyseiset aiheet esille vain kahdessa keskustelussa, kun taas ruotsalaiset tekevät niin jopa kuudessa keskustelussa. Toinen mielenkiintoinen havainto on se, että ruotsalaisille keskustelijoille on tavanomaista päättää keskustelun alussa tapahtuva esittelysekvenssi joko toistamalla keskustelukumppanin nimen tai lausumalla trevligt, jonka oletan olevan lyhennys fraasista trevligt att träffas (suomenkielinen vastine hauska tutustua). Suomenkielisissä esittelysekvensseistä ei löydy vastaavaa lopetusvuoroa. Edellä mainittujen lisäksi eroja löytyy suomalaisten ja ruotsalaisten keskustelijoiden palautteenannossa. Ruotsalaiset antavat enemmän multimodaalista palautetta, kun taas suomalaiset nyökkäilevät useammin sekä käyttävät enemmän dialogipartikkeleita (esim. joo, nii(n) tai okei). Kielten välisten erojen lisäksi myös puhujakohtaiset erot ovat ajoittain merkittäviä: osa antaa jatkuvasti palautetta kun taas osa tekee sitä huomattavasti harvemmin.
  • Laine, Hanna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa suomenruotsalaisten asenteita ruotsinkielistä tervehdyssanaa hejsan kohtaan. Haluan myös selvittää miten henkilön ikä sekä sukupuoli vaikuttavat kyseisen tervehdyssanan käyttöön sekä siihen liittyviin asenteisiin. Lisäksi pohdin vaikuttaako toisen ensin lausuma tervehdys siihen, millaisen tervehdyksen henkilö itse valitsee vastatervehdykseen. Toisin sanoen, esiintyykö henkilöillä taipumusta valita samankaltainen tervehdys kuin toisella. Tutkimus pohjautuu sosiolingvistiikan perusoletuksiin siitä, että kieli on aina riippuvainen sosiaalisesta asiayhteydestä sekä jatkuvasti muuttuvaa. Myös sukupuolen ja iän vaikutus kieleen sekä kieliasenteet ovat keskeisiä tutkimuksen taustoittamisessa. Lisäksi tervehdyssanan hejsan historia sekä erilaiset käyttöyhteydet pohjustavat tutkimusta. Toisaalta nämä saattavat myös selittää tiettyjä tuloksia. Aikaisemmat tutkimukset ruotsinkielisistä tervehdyssanoista tarjoavat vertailukohdan tämän tutkimuksen tuloksille. Tutkimuksen materiaali koostuu 349 vastauksesta elektroniseen kyselytutkimukseen. Kysely rakentuu neljästä avoimesta kysymyksestä sekä kahdeksasta monivalintakysymyksestä, jotka liittyvät tervehdyssanan hejsan käyttöön sekä asenteisiin sitä kohtaan. Aineisto on jaettu ryhmiin erikseen sukupuolen sekä iän perusteella. Ikäryhmiä on kolme, joista nuorempaan kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat, keskimmäiseen ryhmään 30–49-vuotiaat, sekä vanhempaan ryhmään 50-vuotiaat sekä sitä vanhemmat. Aineisto on kerätty eri puolilta Suomea, ja se on jakautunut melko tasaisesti Uudenmaan sekä Pohjanmaan välillä. Kaikkien monivalintakysymyksien sekä yhden avoimen kysymyksen osalta analyysi on kvantitatiivinen, muiden kolmen avoimen kysymyksen osalta kvalitatiivinen. Tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että suurimmalla osalla suomenruotsalaisista on suhteellisen positiivinen tai vähintään neutraali suhtautuminen tervehdyssanaan hejsan. Suurin osa kyselyyn vastanneista pitää tervehdyssanaa hejsan epämuodollisena, rentona ja mukavana tervehdyksenä. Selkeästi negatiivisia asenteita ei esiinny juuri lainkaan, vain kaksi prosenttia vastaajista pitää tervehdyssanaa hejsan epäkohteliaana. Satunnaisesti tätä tervehdyssanaa käyttää yli 60 prosenttia vastaajista, kun taas aktiivisia käyttäjiä on noin neljännes. Miehet vaikuttavat useammin suhtautuvan neutraalisti kyseiseen tervehdykseen, kun taas naisilla esiintyy enemmän positiivisia asenteita. Toisaalta naisten reaktio tervehdyssanaan hejsan on useammin riippuvainen tilanteesta tai tervehtijästä. Satunnainen käyttö on yhtä yleistä riippumatta sukupuolesta, kun taas naiset ovat useammin aktiivisia kyseisen tervehdyksen käyttäjiä. Tulos on osin yhteneväinen aikaisempien tutkimuksien kanssa, joiden mukaan hejsan on tyypillisempi tervehdys naisten kesken. Nuorimman ikäryhmän vastaajilla esiintyy useammin positiivisia ja neutraaleja asenteita tervehdyssanaan hejsan ja he ovat myös aktiivisimpia kyseisen tervehdyksen käyttäjiä, kun taas vanhimmassa ikäryhmässä on pienin osuus tervehdyksen aktiivisia käyttäjiä. Tervehdystä käytetään kuitenkin myös molemmissa vanhemmissa ikäryhmissä. Lisäksi keskimmäisessä ryhmässä (30–49-vuotiaat) raportoitiin eniten satunnaista tervehdyksen käyttöä. Tällä ryhmällä vaikuttaisi olevan myös eniten hajontaa asenteissa. Ensin lausutulla tervehdyksellä vaikuttaisi selkeästi olevan merkitystä sille, millainen tervehdys valitaan vastatervehdykseen. Moni vastaajista huomioi vastauksessaan erityisesti ensin lausutun tervehdyssanan muodollisuuden, sävyn tai äänenpainon. Suurin osa vastaajista haluaa nämä ominaisuudet huomioimalla osoittaa olevansa yhdenvertainen toisen kanssa. Eroavaisuuksia on siinä, että osan mielestä saman tervehdyksen toistaminen on kohteliasta, kun taas muutamat pitävät sitä epäsopivana. Mikäli ensin lausuttu tervehdyssana on hejsan, toistaisi vain pieni osa saman tervehdyksen (12%). Tavallisimmat vastausvaihtoehdot olivat sen sijaan neutraali hej sekä tämän kahdennettu muoto hej hej.
  • Bärlund, Alicia (Helsingin yliopisto, 2022)
    Syftet med denna avhandling är att undersöka hur retoriska medel används i influerares reklaminlägg på Instagram. De specifika retoriska medel som undersöks är ethos-, pathos- och logosargument, därtill undersöks bildens retorik. Metoden som används är retorisk analys och materialet består av reklaminlägg gjorda av olika influerare. Influerarna är svenska och kan klassas som Sveriges mest inflytelserika influerare utifrån deras följarantal på plattformen Instagram. Studien är kvalitativ och strävar efter att undersöka ifall det är möjligt att urskilja skillnader i influerarnas användning av de retoriska medlen beroende på hurdan produkt det är som marknadsförs. Materialet har delats i tre olika kategorier beroende på produktens sort. Kategorierna är följande: mat, mode och skönhet. I undersökningen dras paralleller mellan retorik och sociala medier och analysen visar retorikens relevans i dagens samhälle, speciellt i yrket som influerare. De forskningsresultat som undersökningen resulterar i är bland annat att inläggen inom kategorin skönhet är logosstarka och därmed betonar sakargument. Inläggen som undersökts i kategorin mode inkluderar flera pathosargument, dvs. innehåller många känsloväckande argument. Inläggen i matkategorin har en jämn fördelning av ethos-, pathos- och logosargument. De slutliga forskningsresultaten kan inte anses vara definitiva på grund av diverse yttre faktorer som möjligtvis kan ha påverkat resultaten, däremot kan de ses som riktgivande. Avhandlingen kan förhoppningsvis inspirera för framtida forskning inom sociala medier och retorik och därmed bidra till en ökad förståelse samt ett mer kritiskt perspektiv till reklam på sociala medier.
  • Castrén, Kaisa (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan reseptiivisesti monikielisiä suomi-ruotsi keskusteluja Suomessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia yleispiirteitä keskusteluissa voidaan havaita olevan, minkälaisia kielellisiä resursseja keskustelijat käyttävät ja miten kommunikaatio onnistuu, kun osanottajat keskustelevat eri kielillä. Tutkimusmateriaalina on kaksi ryhmäkeskustelua, jotka on nauhoitettu ja videoitu Helsingin yliopistolla vuonna 2007 DYLAN-projektin yhteydessä. Ryhmissä on sekä suomen- että ruotsinkielisiä osanottajia ja keskustelujen moderaattori on rohkaissut heitä käyttämään keskustelussa omaa äidinkieltään. Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan sitä, että keskustelukumppanit käyttävät omia äidinkieliään, mutta omaavat tarpeeksi vähintään passiivisia taitoja keskustelukumppanin äidinkielessä pystyäkseen ymmärtämään sitä. Reseptiivisen monikielisyyden käyttö on tavallisempaa lähikielten välillä, jolloin ymmärrys perustuu usein omaan äidinkieleen. Kommunikointitapaa voidaan kuitenkin käyttää myös ei-lähikielten kanssa, kuten suomen ja ruotsin tapauksessa. Suomessa toisen kotimaisen kielen ymmärrystä ja osaamista voidaan kutsua opituksi reseptiiviseksi monikielisyydeksi, erona luontaiseen reseptiiviseen monikielisyyteen, jossa ymmärrys perustuu kielten samankaltaisuudelle. Tutkielmassa tarkastellaan reseptiivisesti monikielisen keskustelun piirteitä keskusteluanalyysin työkalujen avulla, erityisesti vuorojen, dialogipartikkeleiden ja koodinvaihtelun kautta. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, miten johdonmukaisesti osanottajat käyttävät omaa äidinkieltään ja miten tasapainossa keskustelun kaksi kieltä ovat sekä siihen, miten osanottajat kommentoivat kielten käyttöä keskustelussa. Yleisesti ottaen osallistujat käyttävät omaa äidinkieltään, mutta kielenvaihtoa keskustelun kahden kielen välillä esiintyy myös. Ruotsinkieliset osallistujat tekevät suomenkielisiä puheenvuoroja huomattavasti enemmän kuin suomenkieliset ruotsinkielisiä, mutta myös suomenkielisiltä kuullaan muutamia ruotsinkielisiä vuoroja. Suomen- ja ruotsinkielisten puheenvuorojen määrät keskusteluissa ovat suhteellisen tasaiset ja keskustelujen kaksi kieltä ovat hyvässä tasapainossa joitakin pidempiä yksikielisiä sekvenssejä lukuun ottamatta. Tutkielmassa havaitaan, että dialogipartikkelit, eli minimipalautteet, vaikuttavat suuresti keskustelun sujuvaan etenemiseen. Dialogipartikkeleiden avulla keskustelijat voivat osoittaa senhetkiselle puhujalle kuuntelevansa, olevansa samaa tai eri mieltä tai haluavansa puhujan jatkavan. Kaikki osanottajat käyttävät dialogipartikkeleita ahkerasti ja monipuolisesti: keskusteluissa esiintyy tasaisesti sekä suomen- että ruotsinkielisiä dialogipartikkeleita ja niitä käytetään sekä saman että erikielisten puheenvuorojen yhteydessä. Keskustelujen käytetyin dialogipartikkeli heti erilaisten hyminä-äänien jälkeen on joo [jå:], joka on hyvin yleinen sekä suomessa että suomenruotsissa ja toimii näin ollen hyvin neutraalina ja kieleen kantaa ottamattomana minimipalautteena. Myös koodinvaihtelua englantiin esiintyy sekä suomen- että ruotsinkielisten osanottajien puheenvuoroissa. Englanninkieliset osiot ovat usein lyhyitä, muutaman sanan lausahduksia. Ne liittyvät usein jotenkin kaikkia osanottajia yhdistävään yliopistomaailmaan ja toimivat näin ollen nk. avainsanoina, jotka edistävät yhteisymmärrystä. Tutkielma osoittaa, että reseptiivisesti monikielinen suomi-ruotsi -keskustelua on mahdollista käydä sujuvasti ja että muutamat seikat edesauttavat kommunikaation onnistumista. Näitä ovat mm. yksilöiden ja kieliyhteisön tietoisuus kuvaillun kaltaisesta kommunikaatiomuodosta sekä kaikkien olemassa olevien - niin kielellisten kuin ei-kielellistenkin - resurssien käyttäminen. Reseptiivinen monikielisyys vaatii myös käyttäjiltään epämukavien tilanteiden sietokykyä sekä päättäväisyyttä pysytellä äidinkielessään vaikka keskustelupari käyttää toista kieltä. Reseptiivisesti monikieliset keskustelut syntyvät harvoin spontaanisti ja usein niiden taustalla on keskustelijoiden välinen sopimus yhteisestä kommunikointitavasta. Tutkielma ei ota kantaa Suomen medioissa käytyyn keskusteluun kotimaisten kielten tärkeydestä tai asemasta vaan osoittaa, että on olemassa myös erilaisia ja joustavia kielenkäyttötapoja, joilla yhä useampi ei-ruotsinkielinen pääsee kielen vaikutuksen alaiseksi ja ruotsin kieli vastaavasti voi saada useampia käyttöalueita.
  • Saha, Julius (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia muutoksia B1-ruotsin oppikirjojen suullisissa tehtävissä tapahtuu ala-asteen ja lukion välillä. Mahdollisia muutoksia ja niiden syitä pohditaan aiheelle oleellisen kirjallisuuden ja opetussuunnitelmien avulla. Tutkimus on relevantti uusien opetussuunnitelmien ja opetusmateriaalien takia. Kyseisiä muutoksia ei myöskään ole aikaisemmin tutkittu. Puhuttu kieli on kielen alkuperäinen muoto ja sillä on paikkansa myös monien ihmisten arjessa. Koulumaailmassa kirjoitettu kieli on kuitenkin ollut kieltenopiskelussa dominoivampi osapuoli monien vuosien ajan. Vasta 1970-luvun ja kommunikatiivisen kieltenopetuksen tuomien muutosten jälkeen puhuttu kieli on alkanut saada enemmän painotusta. Muutos on vienyt pääpainon täydellisestä ääntämisestä kykyyn kommunikoida suullisesti muiden kanssa ja tulla ymmärretyksi. Tutkielman materiaalina toimii kaksi kirjasarjaa. Trampolin-kirjasarjan kirjat edustavat ala- ja yläkoulun oppimateriaalia, kun taas Fokus-kirjasarjan kirjat edustavat lukion oppimateriaalia. Molemmat kirjasarjat on tehty uusien opetussuunnitelmien mukaisiksi. Materiaali on analysoitu käyttäen laadullista sisällönanalyysia. Lisäksi tutkimus sisältää tulosten pohjalta tehtyjä omia havaintojani materiaalista. Tutkielman tulokset osoittavat, että eri koulutasojen välillä on joitain selkeitä eroja ja joitain hieman pienempiä eroja. Ylemmille tasoille mentäessä ääntämisen harjoittelu muuttuu toistamisesta lukemisen kautta harjoitteluun. Suulliset tehtävät muuttuvat myös työtavoiltaan kattavimmiksi ja sisältävät monipuolisempaa työskentelyä. Lisäksi tehtävät, jotka sisältävät draaman piirteitä, pelejä ja leikkejä, muuttuvat harvinaisemmiksi. Tutkielmassa näitä muutoksia tulkitaan aiheelle relevantin kirjallisuuden ja opetussuunnitelmien avulla. Tämänhetkisten kieltenopetuskäsitysten mukaan opetuksessa ei tähdätä täydelliseen ääntämiseen, jonka lisäksi opetussuunnitelmissa linjatut tavoitteet ääntämiselle lukion B1-ruotsissa edellyttävät perusteiden osaamista. Lukion opetussuunnitelman perusteissa mainitaan lisäksi, että opiskelijan tulisi oppia käyttämään kieltä luovasti ja rakentavasti. Tämän voidaan nähdä selittävän, miksi lukiossa on työtavoiltaan kattavampia ja monipuolisempia tehtäviä. Pelejä ja leikkejä käytetään opetuksessa motivoimaan ja ne nostetaan myös peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa tärkeäksi työtavaksi. Pelien ja erilaisten leikillisten tehtävien määrän lasku lukioon mentäessä on täten linjassa näiden ohjeistusten kanssa. Lisäksi lukion opetussuunnitelman painotus luovaa ja rakentavaa kielenkäyttöä kohtaan voidaan ajatella selittävän muutoksen kohti tehtäviä, joissa on paremmat mahdollisuudet ilmaista itseään.
  • Rousku, Emilia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan selkeän virkakielen toteutumista Ruotsissa ja Suomessa julkaistuissa viranomaisteksteissä vertailevasta näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu ulkomaille muuttamisesta ja työskentelystä tiedottavista ruotsinruotsalaisista ja suomenruotsalaisista verkkoteksteistä, jotka on julkaissut Ruotsin Verovirasto (ruots. Skatteverket) ja Vakuutuskassa (ruots. Försäkringskassan) sekä Suomen Verovirasto (ruots. Skatteförvaltningen) ja Kansaneläkelaitos eli Kela (ruots. Folkpensionsanstalten eli FPA). Aineistoni koostuu kokonaisuudessaan 16:sta eri tekstistä, jotka on kerätty viranomaisten verkkosivuilta tammikuussa 2020. Tutkimukseni tavoitteena on saada selville, kuinka tutkittavat tekstit noudattavat selkeän virkakielen periaatteita sekä tutkia, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja tutkittavien tekstien välillä esiintyy. Analyyseissä olen keskittynyt muun muassa siihen, millaisia sanoja viranomaiset käyttävät teksteissään, miten tekstien virkkeet ovat rakentuneet, kuinka tekstit ovat jäsennelty sisällöllisesti, miten tekstien eri osat ovat sidoksissa toisiinsa sekä millaisia havainnollistavia keinoja käytetään helpottamaan ymmärrettävyyttä tutkittavissa teksteissä. Tämän lisäksi tutkin, miten lukijaa puhutellaan sekä miten viranomaiset puhuttelevat itseään tutkittavissa teksteissä. Tutkimukseni teoriapohjana on Sommardahlin (2012) teoksesta työstetty selkeän kielen analyysi (ruots. klarspråksanalys), jota käytän selkeän virkakielen toteutumisen arviointiin tutkittavissa teksteissä. Tämän lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään myös muuta selkeään virkakieleen keskittynyttä kirjallisuutta analyysin tukena, joista mainittakoon Westman (1974), Hellspong & Ledin (1997), Hedlund (2006), Lagerholm (2008), Nord (2011) sekä Nyström Höög (2012). Tutkimukseni on sekä määrällistä että laadullista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että selkeän virkakielen periaatteiden toteutumisessa esiintyy sekä viranomaisten välistä että tekstien välistä vaihtelevuutta. Tässä suhteessa viranomaisella ja viranomaisen edustamalla instituutiolla sekä sen kirjoitusnormeilla vaikuttaa olevan suurempi vaikutus teksteihin kuin maalla, jossa tekstit ovat tuotettu. Tässä suhteessa Ruotsin Vakuutuskassa noudattaa paremmin selkeän virkakielen periaatteita, kuin Ruotsin Veroviraston, Suomen Veroviraston sekä Kansaneläkelaitoksen tekstit. Tekstitasolla tämä ilmenee muun muassa siinä, että Ruotsin Vakuutuskassan teksteissä käytetään vähemmän ammattisanoja, aktiivisempaa kieltä sekä selkeämpää lukijan puhuttelua yksikön toisen persoonan muodoilla. Myös viranomainen puhuttelee itseään useammin monikon ensimmäisen persoonan muodoilla varsinaisen instituutionimen sijaan. Tässä suhteessa vaikuttaa siltä, että Ruotsin Vakuutuskassa ottaa selkeän virkakielen oppaissaan yksityiskohtaisemmin kantaa siihen, millaisilta tekstien tulisi näyttää. Tällä on posiitiivinen vaikutus tutkittaviin teksteihin. Kaikki tutkittavat tekstit osoittavat kuitenkin puutteita erityisesti virketasolla. Tutkittavien tekstien virkkeet ovat vastoin selkeän virkakielen suosituksia suhteellisen pitkiä ja monimutkaisia, johon suurimpana syynä voidaan nähdä sivulauseiden runsas käyttö. Suurin osa virkkeistä sisältää vähintään yhden sivulauseen, mutta teksteissä esiintyy myös virkkeitä, jotka koostuvat kahdesta tai jopa useammasta sivulauseesta. Pitkien ja monimutkaisten virkkeiden käytöstä huolimatta ovat tutkitut tekstit sisällöllisesti hyvin jäsenneltyjä niin tekstin tarkoituksen, kappalejaon kuin sidosteisuuden suhteen. Havainnollistavien keinojen, kuten otsikoiden ja väliotsikoiden, metatekstin sekä luetelmien käyttö auttaa lukijaa omaksumaan tekstin sisältöä ja hankkimaan tarvittaessa lisätietoa. Tekstien graafiseen muotoiluun on täten kiinnitetty erityistä huomiota tekstintuotannossa. Kuitenkin joissakin teksteissä sisällön määrään olisi voitu kiinnittää enemmän huomiota. Huolimatta siitä, että instituutiolla sekä sen asettamilla kirjoitusnormeilla vaikuttaa olevan suurempi vaikutus teksteihin, kuin maalla, jossa tekstit ovat tuotettu, esiintyy teksteissä myös maiden välisiä eroja. Tämä käy ilmi muun muassa siinä, että viranomainen puhuttelee itseään ainoastaan instituutionimellä Suomen Veroviraston ja Suomen Kansaneläkelaitoksen teksteissä, kun taas monikon ensimmäisen persoonan muotoja käytetään Ruotsin Veroviraston ja Ruotsin Vakuutuskassan teksteissä instituutionimen rinnalla. Viranomaisella on tältä osin hieman muodollisempi rooli suomenruotsalaisessa viranomaiskielessä, kun taas epävirallisempi sävy on tyypillisempää ruotsinruotsalaiselle viranomaiskielelle.
  • Willberg, Mikaela (Helsingin yliopisto, 2021)
    A1-kielen opetus varhennettiin keväästä 2020 lähtien alkavaksi viimeistään peruskoulun 1. vuosiluokan kevätlukukaudella. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää rehtorien mielipiteitä varhennettuun kieltenopetukseen liittyvistä haasteista ja onnistumisista. Tutkimuksen avulla kartoitetaan niin rehtorien näkemyksiä kuin mielipiteitä, joita opettajat, oppilaat ja oppilaiden vanhemmat ovat esittäneet rehtoreille. Tutkimuksessa tarkastellaan myös vuonna 2020 toteutunutta kielitarjontaa ja verrataan sen vastaavuutta oppilaiden ja vanhempien esittämiin toiveisiin kielitarjonnasta. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella, joka osoitettiin maakuntakeskuksissa sijaitsevien koulujen rehtoreille. Tutkimusaineisto koostuu 47 kyselyvastauksesta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Varhennettu kieltenopetus on otettu vastaan lähes kaikissa kouluissa positiivisesti. Erityisesti oppilaat suhtautuvat kieltenoppimiseen innokkaasti, minkä koetaan lisäävän merkittävästi opettajien motivaatiota. Oppimateriaalien ja lisäkoulutuksen koetaan olevan riittävää, jotta opetusta voidaan toteuttaa ongelmitta. Keskeisimmät haasteet varhennetun kieltenopetuksen toteuttamisessa liittyvätkin juuri materiaalin tai riittävän koulutuksen puutteeseen. Kielivalikoima on osoittautunut varhennetun kieltenopetuksen alkutaipaleella suppeaksi. Englantia opiskellaan kaikissa kouluissa ja vain harvat koulut tarjoavat muita A1-kieliä englannin lisäksi. Kielivalikoiman laajentamiseen liittyviä toiveita esiintyy, mutta erityisesti vähäiset oppilasmäärät ovat olleet esteenä kieliryhmien toteutumiselle.
  • Lindberg, Henni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lukiolaisten mielipiteitä mahdollisesta ruotsin suullisen kielitaidon osakokeesta ylioppilaskirjoituksissa Suomessa. Vaikka suullista kielitaitoa opetetaan osana lukion kielten kursseja, ei se kuitenkaan sisälly yhdenkään kieliaineen ylioppilaskokeeseen. Syynä tähän voidaan nähdä muun muassa suullisen kielitaidon arvioinnissa esiintyvät haasteet, joita kartoitan tarkemmin teoriaosiossani. Tutkimustani pohjustaa myös ensi vuonna toimeenpantava lukion opetussuunnitelma (LOPS2019) sekä suullisen kielitaidon arvioinnin tulevaisuuden näkymät ylioppilaskokeessa. Sen lisäksi, että tutkin lukiolaisten ajatuksia ja mielipiteitä suullisen kielitaidon kokeesta osana ylioppilaskokeita, tutkin myös näihin ajatuksiin johtavia tekijöitä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lukiolaiset haluaisivat lisää suullisia harjoituksia ruotsin tunneille. Koska lukiolaisten mielipiteitä suullisesta ylioppilaskokeesta on tutkittu kuitenkin vain melko suppeasti, olen päättänyt tarkastella lukiolaisia laajemmin neljästä eri kaupungista: Vaasasta, Tampereelta, Helsingistä sekä Jyväskylästä. Asuinalueen lisäksi kartoitan myös oppimäärän sekä taitotason yhteyttä lukiolaisten mielipiteisiin. Olen kerännyt tutkimusaineistoni Google Forms -kyselyn avulla ja analysoin sitä sekä laadullisin että määrällisin tutkimusmenetelmin. Määrällisen analyysin lisäksi käytän tutkimusmenetelmänäni laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksestani selvisi, että lukiolaisten mielipiteet ylioppilaskokeen suullisesta osakokeesta jakaantuvat sekä positiivisiin että negatiivisiin. Vaikka suuri osa näkee suullisen kielitaidon tärkeänä kielen osa-alueena, pitää osa lukiolaisista suullista koetta liian stressaavana ja haastavana. Kaksikielisessä Vaasassa lukiolaiset käyttävät ruotsia useammin ja monipuolisemmin koulun ulkopuolella, minkä lisäksi suurin osa vaasalaisista aikoo kirjoittaa ruotsin ylioppilaskokeissa. Ilmiö on kuitenkin päinvastainen Jyväskylässä ja Tampereella, joissa suurin osa vastanneista ei aio kirjoittaa ruotsia ylioppilaskokeissa eikä osallistua ruotsin suulliselle kurssille. Ruotsinkielisen väestön määrällä voidaan täten nähdä jonkinlainen yhteys kyseisessä kaupungissa asuvien lukiolaisten ajatuksiin. Myös oppimäärällä ja kielitaidolla nähdään olevan yhteys lukiolaisten ajatuksiin suullisesta ylioppilaskokeesta. Suurin osa B-ruotsia opiskelevista lukiolaisista ei aio osallistua ruotsin kirjoituksiin tai puhekurssille, kun taas A-ruotsin lukijoiden tilanne on päinvastainen. Tämän lisäksi lukiolaisten taitotason voidaan nähdä vaikuttavan mielipiteisiin niin, että ne, jotka osaavat kieltä paremmin, suhtautuvat myös suullisen kielitaidon testaamiseen ylioppilaskokeissa positiivisemmin.
  • Salmén, Tia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämä tutkielma kertoo kuinka suomenkieliset opiskelijat, jotka opiskelevat ruotsiksi korkeakouluissa, käyttävät ruotsin kieltä vapaa-aikanaan. Tutkimus on saanut inspiraatiota Grinin mallista Capacity – Opportunity - Desire (2003), jossa Desire kertoo, kuinka halukas on käyttämään opittua vierasta kieltä. Tutkimuksen tarkoitus on saada selville, käyttävätkö nämä opiskelijat ruotsia vapaa-aikanaan ja jos käyttävät, niin miten ja millaisissa tilanteissa. Tämä tutkimus myös selvittää onko ruotsinkielinen linja tai koulu vaikuttanut tähän ruotsin kielen käyttöön ja miten opiskelijat suhtautuvat ruotsin kieleen. Tutkimus sai inspiraationsa Marketta Sundmanin artikkelista Tvåspråkiga skolor - En analys av fördelar och risker med införandet av skolor med svenska och finska som undervisningsspråk (Magma 2013), joka kertoo millaisia vaikutuksia kaksikielisillä suomi - ruotsi kouluilla olisi Suomessa. Muita tutkimuksia, joita tässä tutkielmassa esiteltiin, ovat Monica Lönnkvistin (2020) Tvåspråkigt utbildningsprogram vid en yrkeshögskola: den administrativa språkstrategin och studerandenas vardagliga praxis, joka kertoo kaksikielisestä opiskelulinjasta Suomessa, Marjo Nikkasen (2017) Till Sverige med gymnasiesvenskan: En enkätstudie av finska studenters upplevelse av språklig anpassning i Sverige, joka kertoo kuinka suomalaiset käyttävät ruotsia Ruotsissa ja Maria Dimitriadisin (2020) Maailmalla pärjää englannilla ja suomenruotsalaiset puhuu suomea: Elevernas attityder till B-svenska på årskurserna 8 och 9, joka antaa tietoa yläkoululaisten asenteista ruotsin kieltä kohtaan. Tutkimuksessa käytettiin kahta eri metodia; haastattelu, johon osallistui viisi opiskelijaa ja kyselylomake, johon vastasi 93 opiskelijaa. Molemmissa oli samat kysymykset ja niihin on vastannut opiskelijoita sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista. Tutkimuksen lopputulema on se, että suomenkieliset opiskelijat käyttävät ruotsin kieltä arjessa eri tilanteissa. Eniten he kirjoittavat ruotsiksi ja kuuntelevat ruotsia viihdetarkoituksessa. Kaikki opiskelijat aikovat käyttää ruotsin kieltä myös opiskeluajan jälkeen, sillä siitä on hyötyä mm. työn haussa. Enemmistö opiskelijoista suhtautuu positiivisesti ruotsin kieleen ja suurimmalla osalla koulunkäynti on vaikuttanut heidän ruotsin kielen käyttämiseen. Ne joilla, koulu ei ollut vaikuttanut, käyttivät jo ruotsin kieltä ennen ruotsinkielisen linjan aloittamista.
  • Koskinen, Katja (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielman tavoitteena on tarkastella sekä sukupuolen vaikutusta keskusteluun että keskustelua sukupuolesta. Tutkimusaineistona käytetään viiden nuoren leiri-illan aikana nauhoittamaa 90 minuutin pituista äänitallennetta. Tutkittavat vuorovaikutukselliset ilmiöt ovat puhetilan jakautuminen, dialogipartikkelit (palautteet) ja nauru. Tutkimuksessa analysoidaan sekä ryhmätilanteita että kahden tytön ja kahden pojan kahdenkeskisiä keskusteluita. Tarkoituksena on selvittää, millaista tyttöjen ja poikien kielenkäyttö on eri tilanteissa. Tämän lisäksi analysoidaan keskusteluissa esiin tulevia sukupuoli- ja seksuaalikäsityksiä. Tutkielman teoriataustana on keskusteluntutkimus ja sosiolingvistiikka. Tutkimusmenetelmänä puolestaan on keskustelunanalyysi, jonka tukena käytetään kvantitatiivisia laskelmia puheenvuoroista, sanamääristä, dialogipartikkeleista ja naurusta. Tutkimus osoittaa, että näiden nuorten keskusteluissa ei ole havaittavissa toisen sukupuolen dominointia, mutta eroavaisuuksia löytyy. Kummatkin tytöt käyttävät ryhmäkeskusteluissa puhetilasta noin viidesosan ja sijoittuvat puhemäärällään ryhmän keskivaiheille. Pojat sijoittuvat puolestaan ääripäihin, yksi puhuu määrällisesti eniten, yksi vähiten, ja yhdellä on selkeästi muita pidemmät puheenvuorot. Kaikkien poikien vuorot ovat keskimäärin hieman pidempiä kuin tyttöjen. Tytöt nauravat ja käyttävät enemmän palautteita kuin pojat. Tyttöjen kahdenkeskinen keskustelu ei eroa merkittävästi ryhmäkeskusteluista. Puhetila jakaantuu suhteellisen tasaisesti ja keskustelu pysyy vaivatta käynnissä. He tukevat toisiaan palautteiden avulla ja nauruakin esiintyy, tosin ei yhtä paljon kuin ryhmäkeskusteluissa. Kahden pojan keskustelu on puolestaan tilanteena hyvin erilainen. Ryhmäkeskusteluissa eniten puhuva poika on tässä tilanteessa selkeästi hiljaisempi osapuoli, ja ryhmässä vähiten puhuva käyttää kaksi kolmasosaa puhetilasta. Keskustelu ei juurikaan sisällä palautteita tai naurua, tahti on verkkainen ja taukoja on paljon. Nuorten keskusteluissa esiintyy paljon heteronormatiivisia käsityksiä ja ajatuksia sukupuolesta ja seksuaalivähemmistöistä, mutta puhe ei ole yksinomaan sellaista. Sanoja bög ja transu käytetään paljon, etenkin kun puhutaan jollakin lailla erottuvista tai normista poikkeavista pojista/miehistä. Tällainen sukupuolisuuteen viittaava kielenkäyttö näyttäisi liittyvän myös ryhmänsisäiseen hierarkiaan.
  • Mäkinen, Alisa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassani tarkastellaan reseptiivisesti monikielisiä suomi-ruotsi keskusteluja. Tavoitteenani on tutkia, millaisia korjausjaksoja keskusteluissa esiintyy sekä selvittää, miksi kyseessä olevaa kommunikointitapaa käytetään keskusteluissa. Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan sitä, että keskustelukumppanit käyttävät omia äidinkieliään, mutta omaavat kuitenkin tarvittavia taitoja keskustelukumppanin äidinkielessä voidakseen ymmärtää toisiaan. Reseptiivisen monikielisyyden käyttö kommunikointitapana voi perustua kielten väliseen ymmärrettävyyteen niiden samankaltaisuudesta johtuen tai opittuihin taitoihin, kun kyseessä ovat ei-lähikielet, kuten esimerkiksi suomi ja ruotsi. Korjaus on yksi keskustelun mahdollisista prosesseista, joka tulee ajankohtaiseksi, kun intersubjektiivisuus keskustelijoiden välillä uhkaa katketa. Korjausjaksojen aikana keskustelun osallistujat pyrkivät korjaamaan puheen tuottamiseen, kuuluvuuteen tai kielen ymmärtämiseen liittyviä ongelmia. Korjausjaksojen tutkiminen reseptiivisesti monikielisissä keskusteluissa on tärkeää, koska keskusteluissa käytetään samanaikaisesti vähintään kahta kieltä, jolloin keskusteluissa saattaa esiintyä erityisesti kielen ymmärtämiseen liittyviä haasteita. Tutkimusmenetelminä käytän keskustelunanalyysiä sekä sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistoni koostuu neljästä reseptiivisesti monikielisestä suomi-ruotsi keskustelusta sekä kahdesta haastattelusta. Keskusteluista kaksi on ryhmäkeskusteluja ja kaksi dialogeja. Ryhmäkeskusteluista toinen on järjestetty keskustelu, jossa keskustelunaihe sekä aikarajoite on annettu. Muut keskustelut ovat arkipäiväisiä vapaita keskusteluja ilman annettua aihetta tai aikarajoitetta. Keskustelunanalyysini tulokset tukevat Schegloffin et al. (1977) itsekorjauksen preferenssiä. Riippumatta siitä, kuka teki korjausaloitteen, johti aloite useimmiten itsekorjaukseen sekä ryhmäkeskusteluissa että dialogeissa. Yleisimmät korjauksen aloituskohdat olivat ongelmallisen vuoron sisällä sekä kolmannessa vuorossa. Korjausaloitteina käytettiin sekä leksikaalisia että ei-leksikaalisia elementtejä. Keskusteluissa, jotka käytiin perheenjäsenten kesken, esiintyi yleisesti enemmän korjausjaksoja, kuin keskusteluissa, jotka käytiin ystävien kesken. Ongelmat, jotka merkittiin korjausaloitteilla, liittyivät erityisesti puheen tuottamiseen. Kuuluvuuden ongelmat olivat yleisiä keskusteluissa, jotka käytiin etänä. Aineistossani ei esiintynyt yhtäkään korjausjaksoa, joka olisi liittynyt ongelmiin kielen ymmärtämisessä. Sisällönanalyysin tuloksena voidaan todeta, että tutkimushenkilöt käyttävät reseptiivisesti monikielistä kommunikointitapaa, koska he kokevat äidinkielen käytön helpommaksi ja luonnollisemmaksi kuin toisen kielen käytön. Itsensä tai toisen korjaaminen perheenjäsenten kesken käydyissä keskustelussa koetaan enemmän hyväksyttävämpänä kuin ystävien kesken käydyissä keskusteluissa. Tämän ja aiemman tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että korjausjaksot, joissa korjataan kielen ymmärtämisen ongelmia eivät ole tavallisia reseptiivisesti monikielisissä keskusteluissa. Haastateltavat käyttävät keskenään kommunikointitapaa, jonka avulla voivat ilmaista itseään vapaammin äidinkielellään sekä samalla ylläpitää kielitaitoaan toisessa kotimaisessa kielessä.
  • Tuominen, Meeri (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka paljon ja millaisia määräisyysvirheitä arvosanan M (magna cum laude approbatur) saaneet abiturientit tekevät ruotsin ylioppilaskokeeseen sisältyvässä kirjoitelmassa. Lisäksi vertaan pitkän ja keskipitkän oppimäärän kokeen tehneiden kirjoitelmista löytyviä virhemääriä ja -tyyppejä keskenään. Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä 60 Ylioppilastutkintolautakunnalta saamastani satunnaisesta kirjoitelmasta, joista 30 on pitkän oppimäärän (A-ruotsi) kokeesta ja 30 keskipitkän oppimäärän (B-ruotsi) kevään 2020 kokeesta. A-ruotsin kirjoitelmat (700–1100 merkkiä) ovat kaksi kertaa pidempiä kuin B-ruotsin kirjoitelmat (400–550 merkkiä). Analysoin kirjoitelmia Corderin (1974) luoman virheanalyysin avulla, lukuun ottamatta virheiden selittämistä tai arviointia. Etsin kirjoitelmista kaikki määräisyysvirheet, jonka jälkeen jaottelin ne pää- ja alakategorioihin. Jaottelin jokaisen määräisyysvirheitä sisältävän nominaalilausekkeen vain yhteen kategoriaan, vaikka lausekkeessa olisikin ollut useampi taivutusvirhe. Ruotsin kielen määräisyys ja artikkelien käyttö luo tunnetusti haasteita ruotsinoppijoille, sillä se eroaa huomattavasti esimerkiksi englannin ja suomen kielistä. Käyn läpi teoriaa ruotsin kielen määräisyydestä sekä esittelen aiempaa tutkimusta aiheeseen liittyen. Vaikka määräisyys koostuu sekä merkityksestä että muodosta, keskityn tässä tutkielmassa vain muotoon, sillä sitä painotetaan kouluopetuksessakin. Lisäksi selitän eron toisen ja vieraan kielen oppimisen välillä ja pohdin virheiden merkitystä kielenoppimisessa. Kielenoppimiseen liittyy Pienemannin (1998) prosessoitavuusteoria, jonka mukaan kielenoppiminen koostuu viidestä tasosta, joista edeltävä täytyy aina hallita siirtyäkseen seuraavalle tasolle. Määräisyys ja nominaalilausekkeiden taivutus kuuluvat tasoille 2 ja 3, jotka liittyvät sanojen taivutukseen sekä lausekkeiden sisäiseen kongruenssiin. Aineistosta löytyi yhteensä 160 määräisyysvirhettä, joista 107 on pitkän ruotsin ja 53 keskipitkän ruotsin kirjoitelmista. A-ruotsissa virheitä on keskimäärin neljä per kirjoitelma, B-ruotsissa kaksi. Pääkategorioita on neljä ja alakategorioita 15. Suurin pääkategoria on epämääräinen muoto määräisen muodon sijasta (58), toisiksi suurin määräinen muoto epämääräisen muodon sijasta (49), kolmanneksi suurin artikkelivirheet (27) ja pienin kongruenssivirheet (26). Yleisimpiä alakategorioita eli virhetyyppejä olivat epämääräinen muoto aiemmin mainituista asioista puhuttaessa, määräinen muoto epämääräistä muotoa vaativien attribuuttien jälkeen, artikkeliton muoto määräisen muodon sijasta sekä epämääräinen muoto prepositioilmauksissa. Aineistosta käy ilmi, että opiskelijat käyttävät useimmiten yksinkertaisimpia muotoja eli epämääräistä tai artikkelitonta muotoa. Muodon valitsemisen lisäksi vaikeuksia tuottaa sellaisten nominaalilausekkeiden muodostus, joihin sisältyy attribuutti. Tällaiset kongruenssivirheet olivat selvästi yleisempiä B-ruotsissa, mikä kertoo heikommasta nominaalilausekkeiden määräisyystaivutuksen osaamisesta. Määrällisesti A- ja B-ruotsin kirjoitelmissa oli saman verran virheitä suhteessa tekstien pituuteen, ainoastaan eri kategorioiden välillä oli eroja. Toisaalta A-ruotsin pidempiä ja haastavampia tekstejä kirjoittaessa tulee luonnollisesti enemmän virheitä kuin B-ruotsin lyhyissä teksteissä. Tulosten perusteella nämä opiskelijat ovat vielä prosessoitavuusteorian tasolla 2, sillä he eivät hallitse substantiivien määräisyysmuotojen käyttöä.
  • Tamminen, Anna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen asema ruotsin kielellä on julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla Suomessa vuoden 2019 lopussa ja mitä muita kieliä tarvitaan suomalaisilla työmarkkinoilla. Aineistona käytetään työpaikkailmoituksissa esitettyjä kielitaitovaatimuksia. Aiemmat tutkimukset ja kirjallisuus ovat keskittyneet tarkastelemaan ruotsin kieltä ja sen käyttöä julkisissa ja yksityisissä organisaatioissa (ks. esim. Tandefelt 2003; Lassus & Tanner 2019). Tietääkseni ruotsin kielen asemaa ei ole tutkittu aiemmin kolmannen sektorin organisaatioissa. Ruotsin kielen asemaa on perusteltua tutkia sektoreittain, sillä kielitaitovaatimusten taustalla voidaan nähdä eri tekijöitä eri sektoreilla, kuten taloudellisia syitä ja kielilainsäädännön velvoitteita (ks. laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (423/2003)). Tutkielma on määrällinen sisällönanalyysi, jossa tutkitaan eksplisiittisiä kielitaitovaatimuksia 88 työpaikkailmoituksessa Uudeltamaalta ja 14 Pohjanmaalta. Tutkielmassa tutkitaan myös 30 työpaikkailmoituksen avulla, mitkä taitotasot ja kielitaidon osa-alueet esiintyvät ruotsin kielen vaatimusten ohessa. Analyysi perustuu työpaikkailmoituksissa esiintyvien, taitotasoja kuvaavien adjektiivien ja kielitaidon osa-alueisiin viittaavien ilmaisujen ryhmittelystä valtionhallinnon kielitutkinnoissa (ks. valtioneuvoston asetus 481/2003) määriteltyihin taitotasoihin (tyydyttävä, hyvä, erinomainen) ja kielitaidon osa-alueisiin (suullinen, kirjallinen, ymmärtäminen). Tutkielmassa tutkitaan myös erikseen 14 ruotsinkielistä työpaikkailmoitusta. Tarkoitus on selvittää, millainen suhde kirjoittajan ja lukijan välillä on ja esitetäänkö ruotsin kielen taito ilmoituksissa vaatimuksena vai etuna. Aineistoa tutkitaan pääasiassa systeemis-funktionaalisen kieliteorian ideationaalisen (tässä tutkimuksessa: osallistujaroolit) ja interpersoonaisen metafunktion (tässä tutkimuksessa: modaliteetti) avulla. Aineistoa tutkitaan myös perinteisen kieliopin avulla. Tutkielman tulokset osoittavat, että suomalaisilla työmarkkinoilla tarvitaan kolmea kieltä, suomea, ruotsia ja englantia. Erityisesti englannin kielen asema korostuu tutkielmassa niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Ruotsin kielellä on tulosten mukaan suhteellisesti vahvin asema julkisella sektorilla. Vertailtaessa Uudenmaan kielitaitovaatimuksia Pohjanmaan kielitaitovaatimuksiin, voidaan havaita viitteitä siitä, että ruotsin kielen asema vaihtelee alueittain, sillä ruotsin kieli mainitaan suhteellisesti useammin Pohjanmaalla. Tutkielmassa käytetyn aineistonkeruumenetelmän myötä kolmannen sektorin työpaikkailmoitusten määrä osoittautui vähäiseksi, minkä vuoksi tämän tutkimuksen avulla ei voida vetää suuria johtopäätöksiä kolmannen sektorin kielitaitotarpeista. Työpaikkailmoitusten (30 kpl) avulla voidaan havaita viitteitä siitä, että ruotsin kielen taitotasovaatimus vaihtelee sektoreittain. Julkisen sektorin ilmoituksissa mainitaan useimmiten vaatimuksena tyydyttävä ruotsin kielen taito, yksityisen sektorin ilmoituksissa erinomainen kielitaito ja kolmannen sektorin ilmoituksissa hyvä kielitaito. Materiaalin pienen koon ja kvalitatiivisten aineistonkeruumenetelmien valossa on kuitenkin syytä suhtautua kriittisesti tähän tulokseen. Tulokset osoittavat myös, että ruotsin kielen taitoa ei suurimmassa osassa ilmoituksista määritellä viittaamalla erikseen suulliseen tai kirjalliseen kielitaitoon, tai kykyyn ymmärtää sitä. Tämä voi johtua siitä, että vaatimus ruotsin kielen osaamisesta sisältää itsessään nämä kielitaidon osa-alueet, jolloin näitä ei erikseen mainita. Ruotsinkielisten ilmoitusten analyysi osoittaa, että suhde kirjoittajan ja lukijan välillä on etäinen. Havainto tukee Helgessonin (2011 a & b) toteamusta siitä, että työpaikkailmoituksessa osapuolet ovat lähtökohtaisesti tuntemattomia toisilleen, ja niille on tyypillistä kohteliaisuus ja etäisyys. Vain osassa ilmoituksista käytetään kielellisiä keinoja, joiden avulla lähennetään kirjoittajan ja lukijan välistä suhdetta, kuten persoonapronominin ”me” (på svenska ”vi”) käyttö, kun organisaatio viittaa itseensä ja lukijan sinuttelu. Molemmat on aiemmissa tutkimuksissa esitetty lisäävän läheisyyttä kirjoittajan ja lukijan välillä (Lassus 2010; Norrby, Nilsson & Nyblom 2007). Modaalianalyysi osoittaa, että velvoittavuus ilmoituksissa on korkea eli ruotsin kieli voidaan nähdä vaatimuksena. Tämä johtuu mitä todennäköisimmin siitä, että ilmoitukset ovat ruotsinkielisiä ja jo niiden ymmärtäminen vaatii ruotsin kielen taitoa.
  • Quiroz, Matias (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tämän tutkielman tavoitteena on esitellä miten keinokieli folksprakin eri varianttien substantiivi- ja adjektiivitaivutus toimii ja tutkia, jos ruotsin kieli on vaikuttanut folksprakin substantiivi- ja adjektiivitaivutukseen. Folksprak on niin kutsuttu alueellinen apukieli, jota kehitetään germaanisten kieltenpuhujien yhteiseksi kommunikaatiovälineeksi. Folksprakia kehitetään monen eri henkilöiden toimesta ja täten folksprakista on kehitetty monia eri vaihtoehtoisia variantteja. Tutkielman aineisto on koottu folksprak.org -sivustolta löytyvistä kielioppikuvauksista ja -ehdotuksista siinä määrin, kun niitä on saatavilla. Tutkimuksessa käytettävien varianttien kielioppikuvauksissa ja -ehdotuksissa folksprakin eri varianttien kehittäjät esittelevät oman näkemyksensä siitä, millainen folksprakin pitäisi olla. Tässä tutkimuksessa keskitytään kuvauksissa ja ehdotuksissa esiteltäviin substantiivi- ja adjektiivitaivutuksiin. Esittelen tutkielmassa jokaisen käytetyn variantin substantiivi- ja adjektiivitaivutuksen eri ominaisuudet, jonka jälkeen vertailen kyseisiä ominaisuuksia ruotsissa esiintyviin ominaisuuksiin. Adjektiivien taivutukseen liittyen vertailun kohteena on myös perifrastiset apusanat, joita käytetään joidenkin adjektiivien vertailumuotojen korvikkeena. Ominaisuuksissa keskeisimmät osat ovat taivutuspäätteiden kirjoitusasu ja käyttö, sekä ääntäminen siinä määrin, kun sitä pystyy aineiston perusteella vertailemaan. Vertailun tukena käytetään vertailutaulukoita, joissa ruotsin sekä folksprakin taivutusmuodot ovat vierekkäin. Tutkielmassa ilmenee, että ruotsin ja folksprakin yhteys substantiivien ja adjektiivien taivutuksessa on vähäinen. Samankaltaisuuksia ruotsin ja folksprakin varianttien välillä löytyy, mutta samankaltaisuudet ovat pääosin pieniä. Folksprakin samankaltaisuudet kohdistuvat myös pääosin ruotsin harvinaisempiin taivutusmuotoihin, jolloin on oletettavissa, etteivät samankaltaisuudet todennäköisesti johdu ruotsin vaikutuksesta folksprakiin. Poikkeuksena samankaltaisuuksiin on substantiivien genetiivimuodot, jotka ovat ruotsissa ja folksprakin varianteissa hyvin samankaltaisia ja ruotsin vaikutus folksprakiin on tässä suhteessa mahdollinen. Tutkielman laajuuden valossa ei voida kuitenkaan esittää varmoja johtopäätöksiä, sillä samankaltaisuuden ruotsin ja folksprakin välillä saattavat olla vain germaanisten kielten yhteisten ominaisuuksien ilmentymiä. Tämän takia jatkotutkimuksia, joissa tarkastellaan muiden germaanisten kielten vaikutusta folksprakiin, tarvitaan ruotsin ja folksprakin todellisen yhteyden määrittelemiseksi.
  • Nupponen, Konsta (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmani tarkoituksena on kartoittaa tulevaisuudennäkymiä kaksikieliselle koululaitokselle, jossa opetuskielinä toimisivat sekä ruotsi että suomi. Kirjoittaessani tutkielmaani Suomessa on ollut voimassa sellainen lainsäädäntö, jonka puitteissa molemmilla maamme kansalliskielillä opetusta antavien koulujen olemassaolo on mahdottomuus. Suomessa on kuitenkin olemassa ruotsin- ja suomenkielisiä kouluja, joissa on havaittavissa aidolle kaksikieliselle koululle ominaisia piirteitä. Näitä piirteitä ovat muun muassa joidenkin oppiaineiden järjestäminen kaksikielisesti koulun yksikielisestä statuksesta huolimatta ja eri kieliryhmiin kuuluvien oppilaiden kohtaamiset koulupäivän aikana. Aineistona tutkielmassani olen käyttänyt kolmen eri peruskoulun opettajien anonyymejä kyselylomakevastauksia ja kolmen eri kunnan sivistystoimen edustajan haastatteluja. Kyseiset peruskoulut ovat Hindhår skola Porvoossa, Edsevö skola Pedersören kunnassa ja Svenska skolan i Hyvinge Hyvinkäällä. Nämä kolme koulua muistuttavat joidenkin ominaisuuksien takia aitoa kaksikielistä koulua. Sivistystoimea tutkielmassani edustavat Porvoon sivistysjohtaja Sari Gustafsson, Pedersören kunnan koulutoimenjohtaja Mika Järvinen ja Hyvinkään sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen. Tutkielmassani käyn läpi, millaisia mielipiteiden yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia edellä mainittujen koulujen opettajilla ja kuntien sivistystoimen edustajilla on ruotsiksi ja suomeksi opetusta antavien kaksikielisten koulujen perustamisesta. Lisäksi olen selvittänyt, miten haastattelemani henkilöt suhtautuvat tutkielmassani kuvailemiini olemassa oleviin koulumalleihin ja näiden mallien tulevaisuuteen. Saamieni tutkimustulosten mukaan positiivisimmin kaksikieliseen opetukseen suhtautuvat Hindhår skolanin ja Edsevö skolanin opettajat sekä Porvoon sivistysjohtaja ja Pedersören kunnan koulutoimenjohtaja. Näiden kahden koulun opettajien myönteinen asemoituminen voi johtua muun muassa siitä, että molemmat koulut sijaitsevat samassa kiinteistössä suomenkielisen koulun kanssa, minkä takia kieliryhmien väliset kohtaamiset ovat luonnollinen osa koulujen arkea. Ruotsinkielisen Svenska skolan i Hyvinge -koulun opettajat ja kunnan sivistystoimenjohtaja suhtautuvat puolestaan kaksikieliseen kouluun pessimistisemmin, mihin voidaan katsoa vaikuttavan suomen kielen ylivoimainen asema Hyvinkäällä ja koulun vahva yksikielinen normi. Lopuksi voidaan todeta, että opettajien ja sivistystoimen edustajien suhtautumisissa kaksikieliseen kouluun on niin yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia, jotka liittyvät kouluissa käytössä oleviin käytänteisiin ja kuntien enemmän tai vähemmän kaksikieliseen statukseen. Analyysini perusteella voidaan myös todeta, että nykyisiin koulumalleihin ja kaksikieliseen kouluun siirtymiseen liittyy etenkin kustannuksiin, hallintoon ja alueiden kielelliseen statukseen liittyviä kysymyksiä.
  • Kotkalaakso, Ninja (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ruotsin kieli on suomalaisissa kouluissa tärkeä oppiaine, jolla on pitkä historia. Se on pakollinen oppilaille, joiden äidinkieli on suomi. Tästä syystä sen opetusta on tärkeää tutkia. Etenkin oppimateriaalitutkimusta onkin tehty runsaasti, ja se on suosittu aihe mm. opinnäytetöissä. Selvitin tutkielmassani, miten tehtävätyypit ovat muuttuneet ruotsin B1-oppimäärän lukion oppikirjoissa 1980-luvulta 2010-luvulle. Käytin materiaalina kuutta oppikirjaa, joista kaksi on tehty 1980-luvulla, kaksi 1990-luvulla ja kaksi 2010-luvulla. Koin tämän aiheen mielekkääksi tulevan opettajan näkökulmasta, sillä oppikirjat ovat tärkeä osa kieltenopetusta, ja siksi on tärkeää, että niitä myös tutkitaan. Valitsin tutkittaviksi tehtävätyypeiksi käännöstehtävät, ääntämistehtävät sekä tehtävät, joissa jollakin tapaa hyödynnetään tekniikkaa (esim. internet, televisio, radio jne.). Käytin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää, jossa laskin eri tehtävätyyppien määrät sekä prosentuaaliset osuudet ja tein vertailuja eri ikäisten kirjojen välillä. Tutkimuksen tuloksena sain selville, että käännöstehtävät vähentyivät, kun taas tehtävät, joissa hyödynnetään tekniikkaa, lisääntyivät. Ääntämistehtävien suhteen ei tapahtunut merkittävää muutosta vuosikymmenten välillä. Tulokset ovat loogisia, sillä yleisen nykykäsityksen mukaan käännöstehtäviä ei tulisi käyttää opetuksessa kovin paljoa, vaikkakin tutkimus myös puoltaa niiden asemaa oikein käytettyinä. Tietotekniikka taas on digiloikan seurauksena yhä suurempi osa koulumaailmaa, joten sitä hyödyntävien tehtävien lisääntyminen oli odotettavissa. Tutkimukseni otanta on pieni, ja siksi aiheesta tulisikin tehdä lisää tutkimusta suuremmalla aineistolla. Mahdollisia jatkotutkimusaiheita ovat myös mm. eri oppimäärän tai kouluasteen oppikirjat sekä eri kielten oppikirjat. Samankaltaisen tutkimuksen voisi myös tehdä muistakin tehtävätyypeistä. Myös muiden oppimateriaalien kuin oppikirjojen tutkimus tehtävätyyppien näkökulmasta olisi hyödyllistä.
  • Laihanen, Emma (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan ruotsi toisena kielenä -opettajien käytäntöjä ja suhtautumista aikuisten kielenoppijoiden ääntämisen opetukseen eri kielitaitotasoilla. Aikaisempi tutkimus on antanut viitettä opettajien positiivisesta asennoitumisesta ääntämisen opetusta kohtaan mutta opetuksen käytännön toteuttaminen on koettu haastavaksi. Ääntämisen opetusta eri kielitaitotasoilla ei ole tutkittu juuri lainkaan. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista ääntämisen opetusta opettajat antavat, millaisia käsityksiä opettajilla on ääntämisen opetuksesta sekä onko opettajan käytänteiden, käsitysten ja oppijan kielitaitotason välillä yhteyttä. Aineisto koostuu 38 kyselyvastauksesta, jotka on kerätty toukokuussa 2020. Vastaajat toimivat ruotsi toisena kielenä -opettajina joko Suomessa tai Ruotsissa. Numeerista aineistoa käsitellään tilastollisin menetelmin SPSS-ohjelmalla ja avovastauksia analysoidaan sisällönanalyysin menetelmin. Kuvailevan tilastoanalyysin lisäksi tutkimuksessa on käytetty faktorianalyysia, t-testiä, varianssianalyysia, jakaumatarkastelua ja korrelaatioita. Opetusryhmän kielitaitotason lisäksi tutkimuksessa taustamuuttujina ovat olleet opettajan ikä, sukupuoli, maa, opetuskokemus sekä opetusryhmän koko. Tutkimustulokset osoittavat, että ääntämistä opetetaan kaikilla kielitaitotasoilla. Ääntämisharjoitukset yhdistetään useammin sanaston kuin kieliopin harjoitteluun ja painotusalueina on useammin vokaalit ja prosodia kuin konsonantit. Opettajat suhtautuvat ääntämisen opetukseen positiivisesti ja erityisesti vanhemmat ja kokeneemmat opettajat priorisoivat sitä. Nuoret opettajat suhtautuvat puolestaan suvaitsevammin toisen kielen oppijan vieraan kielen aksenttiin puheessa. Tutkimuksen luokittelussa molemmat ääripäät eli sekä nuoret että vanhat opettajat kokevat kaipaavansa lisää resursseja ääntämisen opetukseen. Merkitseviä eroja maiden välillä ilmeni ainoastaan kahdessa muuttujassa: Suomessa opettajat käyttävät enemmän kirjallisia oppimateriaaleja ääntämisen opetukseen, vaikkakin avovastauksissa nousi myös esille puute suomenruotsalaisista oppimateriaaleista. Ruotsissa harjoitellaan prosodiaa enemmän kuin Suomessa, mikä selittynee maiden eri kielivarianteilla: ruotsinruotsissa esimerkiksi ero painollisten ja painottomien tavujen välillä on suurempi kuin suomenruotsissa. Tutkimustulosten perusteella ei voida havaita selkeää yhteyttä kielitaitotasojen ja opettajan käytänteiden välillä, mutta jakaumatarkastelut osoittavat, että opettajan käytänteet ääntämisen opetuksessa ovat pitkälti yhteneväisiä A1-kielitaitotasolla, kun taas muilla kielitaitotasoilla ilmenee osittain suuriakin vaihteluita opettajien välillä. Opettajien käytänteet ja käsitykset ovat puolestaan sopusoinnussa keskenään, eli heidän ajatusmaailmansa näkyy konkreettisina toimina opetuksessa.
  • Helvamo, Sakari (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkielman tavoitteena on kartoittaa kantagermaanisten u-vartaloiden *a-äänteen kehitystä ja variaatiota muinaisskandinaavissa. Muinaisskandinaavin itäistä haaraa edustaa tutkielmassa muinaisruotsi, läntistä haaraa muinaisislanti. *a-äänteen refleksien toisistaan poikkeava käyttäytyminen muinaisskandinaavin itäisessä ja läntisessä haarassa on tutkimuskirjallisuudessa tunnettu ilmiö. Tavallisesti *a-äänteen on katsottu muinaisislannissa kehittyneen u-umlautin vaikutuksesta ǫ:ksi, muinaisruotsissa taas äänne on yleensä säilynyt a:na. I-umlautin vaikutus on muinaisruotsissakin ollut selkeämpää. Kiistakysymykseksi onkin noussut se, missä määrin umlautit ovat vaikuttaneet pohjoisgermaanin itäisessä haarassa ja kuinka suurelta osin muinaisruotsissa yleinen /a/-refleksi johtuu myöhemmästä tasoittumisesta. Tutkielmassa käytetty lähdemateriaali koostuu erilaisista muinaisskandinaavinkielisistä kirjoituksista, muun muassa maakuntalaeista ja proosateksteistä sekä niiden myöhemmistä kopioista, sekä etymologisista sanakirjoista. Tutkielmassa havaittiin muutamia muinaisruotsalaisia sanoja, joissa esiintyy u-umlautin läpikäyneeseen *a-äänteeseen viittaava äänne. Sanojen kokonaismäärään suhteutettuna osuus oli kuitenkin pieni. Vanhimman aineiston muodostavissa ruotsalaisissa maakuntalaeissa esiintyi vain yksi u-umlautiin viittaava muoto (*barkuz > borker/börker). Toinen varhainen u-umlautiin viittaava taivutettu paikannimi esiintyi kahdessa latinankielisessä kirjeessä 1200- ja 1300-luvuilta (*harguz > Horghum). Muissa tapauksissa u-umlautiin viittaavat muodot olivat nuorempia kuin muodot, joissa u-umlautin vaikutusta ei ollut havaittavissa. Tutkimuskirjallisuudessa mainittu muinaisruotsin itäisten ja läntisten alueiden välinen jakolinja, joka koski umlautien toteutumista tai säilymistä, havaittiin myös tässä tutkielmassa. Muinaisruotsin taivutusparadigman osalta havaittiin, että yhteisskandinaavinen paradigma oli eräiden sanojen kohdalla alkanut rapautua jo maakuntalakien aikaan 1200-luvulla. Toisten sanojen kohdalla vanhantyyppistä taivutusta ja juurivokaalin palatalisaatiota taivutusmuodoissa esiintyi vielä 1300-luvun puolivälissä. Ylipäänsä havaittiin muinaisruotsin monikko- ja obliikvimuodoissa esiintyvän juurivokaalin palatalisaation olevan hyvin satunnaista erotuksena palatalisaation säännöllisyydelle muinaisislannissa. Tästä on pääteltävissä, että mikäli umlautit vaikuttivat muinaisruotsin edeltäjäkielessä, oli niiden vaikutus u-vartaloiden reflekseissä jo pitkälti tasoittunut 1200-luvulle tultaessa.
  • Romo, Julia (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on vertailla, minkälaisia vertauksia esiintyy kaikkitietävän kertojan sekä hahmojen puheessa Tove Janssonin muumiromaaneissa. Lisäksi tarkastelen, muuttuvatko nämä vertaukset jollakin tavalla ajan myötä. Tutkimusaineisto koostuu neljästä muumiromaanista, jotka ovat Småtrollen och den stora översvämningen (1945), Farlig midsommar (1954), Trollvinter (1957) ja Sent i november (1970). Aineiston vertaukset poimin manuaalisesti. Analyysi on pääasialliselta luonteeltaan kvalitatiivinen, mutta siihen sisältyy myös kvantitatiivisia piirteitä. Aineiston analyysi noudattaa stilistiikan oppeja ja erityisesti Peter Cassirerin (2015) sekä Michael Shortin ja Geoffrey Leechin (1981) kuvauksia kaunokirjallisuuden vertausten analysoimisesta. Aineisto sisältää 50 vertausta, joista 42 ilmenee kertojan puheessa ja 8 repliikeissä. Analyysi osoittaa, että kertojan ja hahmojen repliikkien vertaukset ovat hyvin samankaltaisia. Ne kuvaavat samoja ilmiöitä sekä sisältävät intensifiointia. Niiden merkitys on vahvistaa ja havainnollistaa sanottua. Molemmat luovat pääosin samanlaisen efektin, mutta vain kertojan vertaukset luovat jännitystä. Sekä kertojan että repliikkien vertaukset sisältävät niin konkretiaa kuin abstraktiutta, ja vertaukset ovat luonteeltaan multimodaalisia. Kumpaankin vertaustyyppiin kuuluu uusia ja vakiintuneita vertauksia, mutta suurin osa niistä on kuitenkin uusia. Vertaukset ovat valtaosin selkeitä ja yksiselitteisiä, vaikka niistä jotkut sisältävät myös monitulkintaisuutta. Lisäksi kummassakin vertaustyypissä ilmenee personifikaatiota sekä samoja teemoja, vaikkakin kertojalla on pari teemaryhmää enemmän ja muutama vertaus, joita ei voi luokitella. Selkeänä erona on myös se, että kertojan lauseessa voi esiintyä kaksi vertausta, kun repliikit sisältävät vain yhden vertauksen. Kertoja käyttää niin ikään enemmän vertauksia, ja kertojan vertausten määrä kasvaa suuremmin kirjasta toiseen kuin repliikkien vertausten määrä. Toisaalta repliikkien vertaukset ovat kaikki keskenään erilaisia, kun taas kertoja käyttää muutamaa samantyylistä vertausta. Vertausten määrä lisääntyy siten, että niiden frekvenssi on korkein viimeisessä romaanissa. Sekä kertojan että repliikkien vertausten määrä kasvaa, etenkin kun verrataan ensimmäistä ja viimeistä romaania. Näin ollen niin kertojan kuin hahmojenkin puhe muuttuu ainakin jossain määrin kuvaannollisemmaksi. Lisäksi vertaukset muuttuvat kekseliäämmiksi, kun viimeinen romaani sisältää enemmän uusia kuin vakiintuneita vertauksia.
  • Sierra Garcia, Tània (Helsingin yliopisto, 2021)
    Syftet med denna avhandling är att ta reda på hur språk- och kulturbundna element översätts i skönlitteratur. Mer specifikt tar jag reda på hur idiom, kulturella fenomen och egennamn översätts mellan grannspråken svenska och finska i jämförelse med hur de översätts mellan svenska och katalanska. Jag utreder också hur översättningsresultatet påverkas av de språkliga och kulturella skillnaderna mellan käll- och målspråken. Materialet består av Tove Janssons roman Pappan och havet och dess översättningar till finska och katalanska. Ur materialet excerperas översättningsbelägg av kulturella fenomen, idiom och egennamn. Analysen är i första hand kvalitativ, men kvantitativa beräkningar anges också. Undersökningen bygger på följande forskningsfrågor: Vilka metoder har använts för att översätta idiom, kulturella fenomen och egennamn i den finska och den katalanska översättningen av Pappan och havet? Finns det skillnader i användningen av översättningsmetoder mellan språkparen svenska-finska och svenska-katalanska och hur kan de eventuella skillnaderna förklaras? Materialet analyseras ur en skoposteoretisk synvinkel och utifrån Rune Ingos (1990) samt Lena Segler-Heikkiläs (2009) anpassningsmetoder. Analysen visar att det finns stora skillnader i användning av översättningsmetod mellan den finska och den katalanska översättningen samt att översättningens skopos möjligen påverkar valet av metod. Av analysen framgår att alla kulturella fenomen förutom ett översätts i den finska översättningen med metoden -AD+mot, vilket kan anses vanligt i intrakulturell översättning. Metoden innebär att bibehålla fenomenet eftersom målspråkets läsare kan förstå det. Däremot används en blandning av anpassnings- och icke-anpassningsmetoder i den katalanska översättningen. Vad beträffar översättning av idiom används översättningsmetoderna på ett balanserat sätt i den finska översättningen. I den katalanska översättningen är den mest använda metoden däremot att ett normalt uttryck översätts med ett idiom. Gällande översättning av egennamn visar analysen att de översätts på liknande sätt i båda översättningarna. Analysen tyder i allmänhet på att det förekommer mindre adaptation i intrakulturell översättning än i interkulturell översättning, även om käll- och målspråket i intrakulturell översättning tillhör avlägsna språkfamiljer.