Browsing by Subject "Suomen kieli ja kulttuuri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 57
  • Güngörmez, Kertu (Helsingin yliopisto, 2018)
    Monikielistä koodinvaihtoa tutkivan Pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, missä tarkoituksessa videopelejä pelaavat nuoret käyttävät pelaamisen aikana eri kieliä: missä kontekstissa kieliä käytetään, onko kielen vaihtamisella välitön yhteys pelitilanteeseen ja onko eri kielillä kullakin omat funktionsa. Tutkimuksen menetelmä on laadullinen. Analyysissa hyödynnetään keskusteluanalyysin menetelmiä, funktionaalisen koodinvaihdon teorioita ja käsitteitä, nuorten videopelien pelaamisen aikana tehtyjä vuorovaikutustutkimuksia sekä kaksi- ja monikielisiä koodinvaihtotutkimuksia. Aineistona ovat videoinnit, joilla kaksi vironkielistä, Suomessa asuvaa veljestä pelaa FIFA 15-jalkapallovideopelejä. Pelitilanteet on kuvattu kahdesta suunnasta niin, että sekä pelaajien että pelitilanteen tarkastelu on mahdollista. Litteroituja esimerkkejä on tutkimuksessa 16. Työssä analysoidaan viiden kielen, suomen, englannin, venäjän, turkin ja arabian (bismillah- rukousformula), käyttöä ja neljää vuorovaikutusilmiötä: monikielisiä direktiivejä, rukousformulan ja turkin kielen käyttöä, toistojen ja toiston kaltaisten ilmausten käyttöä ja vieraskielistä kiroilua. Englanninkielinen toiston kaltainen ilmaus ja englanninkielinen direktiivi sekä suomenkielinen direktiivi liittyvät yleensä välittömästi pelitilanteeseen, poikkeuksena imperatiivi ehdotuksena. Vieraskielisten direktiivien avulla merkitään neuvottelujakso päättyneeksi ja siirrytään seuraavaan tilanteeseen. Kielen vaihtuessa pelaajan osallistumiskehikko muuttuu ja pelaaja siirtyy vuorovaikutuksesta toisen pelaajan kanssa vuorovaikutukseen pelin kanssa. Englanninkielisillä toistonkaltaisilla ilmauksilla pelaaja myös joko samastuu pelikentällä pelaavan pelijoukkueeseen tai puhuttelee vastustajan pelihahmoa. Kieltä vaihtamalla syntyy joko asetelma me > we tai me > you. Suomenkielisillä toistoilla pelaajat jakavat maalintekemisen iloa; ilmaukset ovat tulos onnistuneesta pelitilanteesta. Sekä suomenkielisillä toistoilla että vieraskielisillä toistonkaltaisilla ilmauksilla pelaajat luovat lisäksi yhteistä pelikokemusta ja tulkintaa pelitilanteesta. Venäjänkielisellä monitulkinnallisella, puhekielellisellä davai-ilmauksella ei ole pelin kannalta itsenäistä merkitystä. Ilmausta käytetään joko vironkielisen tai englanninkielisen direktiivin yhteydessä ja se on itsekin direktiivinen. Bishmillah-formulaa, turkin kieltä ja kiroilua käytetään aineistossa affektiivisesti. Bishmillah liittyy välittömästi pelitilanteeseen ennen jännittävää pelitilannetta ja sen jälkeen. Pelaaja käyttää ilmaisua muslimeille ominaiseen tapaan. Turkinkielisellä ilmauksella pelaaja purkaa tunteitaan epäonnistuneen pelitilanteen jälkeen. Muilla vieraskielisillä affektiivisilla ilmauksilla, kuten kiro- ja haukkumasanoilla pelaajat ilmaisevat pettymystä, purkavat väsymystä ja provosoivat toista pelaajaa. Monikieliselle videopelien pelaajien vuorovaikutuksen lisätutkimukselle on tarvetta. Esimerkiksi bismillah-rukousformulan käyttö pelaamisen aikana ja vieraskielisten toiston kaltaisten ilmausten käyttö kaipaavat lisäselvitystä. Tarvetta on myös viro-suomi-sekakielen vertailevalle tutkimukselle Suomessa syntyneiden äidinkieleltään virolaisten nuorten ja lapsuusiässä Suomeen muuttaneiden nuorten kielenkäytössä.
  • Asikainen, Magdalena (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä opinnäytetyössä tutkitaan sitä, miten suomen kielen alkeisoppikirjoissa opetetaan objekti. Tutkimusaineistona on kolme alkeisoppikirjaa: Eila Hämäläisen ”Aletaan! Suomen kielen oppikirja vasta-alkajille”, Satu Heikkilän & Pirkko Majakankaan ”Hyvin menee suomea aikuisille” ja Sonja Gehringin & Sanni Hainzmannin ”Suomen mestari 1, Suomen kielen oppikirja aikuisille”. Tutkielmassa vertaillaan NP-objektiesimerkkejä kussakin aineiston oppikirjassa sekä oppikirjojen välillä. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään minkälaisia objekteja esiintyy ennen partitiivin käsittelyä, partitiivin ja objektin käsittelyn välillä sekä objektin käsittelyn jälkeen. Työn keskeisenä lähteenä on Ison suomen kieliopin objektin kuvaus ja suomen aspektin liittyvä aiempi tutkimus. Keskeinen käsiteltävä ongelma on objektin opetuksen vaikeus sekä se, mitä objektin opetuksessa tarvitaan: objektillisten lauseiden toistoja, idiomeja vai tietoja partitiivin ja totaaliobjektin välisen eron ymmärtämiseksi. Analyysi aloitetaan partitiiviobjekteista, idiomeista ja rajapakoisista verbeistä. Seuraavaksi käsitellään kirjojen objektillisia kieltolauseita ja partitiivia käsittelevää kielioppiosuutta. Erikseen tarkastellaan ruokakontekstia kirjojen objektillisissa lauseissa. Tämän jälkeen analysoidaan luokittelematta jääneet objektin sisältävät lauseet kahteen ryhmään sen mukaan, esiintyykö niissä totaali- vai partitiiviobjekti. Samalla kiinnitetään huomiota oppikirjoissa esiintyviin rajaaviin verbeihin ja rajahakuisiin verbeihin. Aineiston oppikirjoissa käytetään eri tapoja objektin opetuksessa ja objektiharjoituksissa on eri painotus. Oppikirjoissa käytetään paljon idiomaattisia ilmaisuja ja toistoja kuten puhun suomea, soitan kitaraa, juon kahvia tai teen ruokaa. Opetuksen edettäessä objektilauseet monipuolistuvat: toisissa aineiston oppikirjoissa enemmän ja toisissa vähemmän. Verbin ja lauseen aspektiin ei opetuksessa kiinnitetä erityistä huomiota. Vaikeampia ja monitulkintaisempia objektin sisältäviä lauseita käytetään vähän ja ne ovat lähinnä samanlaisia toistoja kuten luen kirjaa tai kirjoitan kirjeen. Oppikirjojen objektin sisältävien lauseiden pitää tukea objektin opetusta ja samalla tarjota oppijalle, sitä mitä oppija ymmärtää ja tarvitsee. Tässä oppinäytetyössä kysytään mihin aikuinen tarvitsee kymmeniä kertoja aineiston oppikirjoissa toistettuja ilmaisuja kuten puhun suomea? Riittäkö oppijalla aikaa ja voimaa kiinnittää enää huomiota vaikeampiin objektillisiin lauseisiin varsinkaan partitiivi- ja totaaliobjektin oppositioon?
  • Gwiazda, Małgorzata (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan opettajan tekemiä chattiavusteisia korjauksia monikanavaisessa S2 -verkko-opetuksessa. Tutkimusaineisto koostuu neljästä kotoutumiskoulutuksen Adobe Connect -sessiosta, joista analysoidaan yhden session opettajan chatti-ikkunaan kirjoittamat korjaukset ja niiden vaikutus opiskelijoiden suulliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuskysymykset ovat: Milloin opettaja kirjoittaa chatti-ikkunaan? Millaisia korjausaloitteita verkko-opetustilanteessa syntyy? Minkä tyyppisen korjauksen opettaja tekee? Millainen vaikutus korjauksella on opiskelijoiden vuorovaikutukseen? Tutkielman tavoite on vertailla kasvokkaisen ja monikanavaisen vuorovaikutuksen korjauksia keskenään ja tarkistaa, mitkä ovat monikanavaisen verkko-oppitunnin vuorovaikutuksen ominaispiirteet. Aineistoa analysoidaan keskusteluanalyysin menetelmällä. Aineiston vuorovaikutus edustaa institutionaalista keskustelua kahdella tavalla: luokkahuonevuorovaikutus on yksi tyyppi institutionaalista keskustelua ja oppitunnin sisäinen opiskelijoiden keskustelu on vaatekaupassa käynnin institutionaalista keskustelua. Analyysissa luokitellaan chattiavusteisia korjauksia neljään kategoriaan: pedagogisiin virheen oikaisuihin, oma-aloitteisiin korjauksiin, ymmärrysehdokkaisiin vuorovaikutuksen ongelmien ratkaisuna ja institutionaalisen keskustelun ohjauksiin. Keskeisiä luokittelun perusteina ovat korjausaloitteen tekijä sekä korjauksen tyyppi ja funktio. Oma-aloitteisista korjauksista erotellaan kolme korjaustyyppialoitetta: epäröintiä, koodinvaihtoa ja suoraa avunpyyntöä. Tutkimus osoittaa, että chattiavusteisilla korjauksilla on neljä funktiota: opiskelijoiden keskustelun yhteenveto, sanahaun tai ymmärrysongelman ratkaisu ja institutionaalisen keskustelun ohjaus. Tutkimuksessa havaittiin, että suullisessa keskustelussa olevat osallistujat tekevät molemmat korjausaloitteita, mutta kirjoitettuun vuorovaikutukseen osallistuva opettaja ei tee niitä. Chattiavusteiset korjaukset ovat tyypiltään joko suoria en passant -korjauksia tai piilokorjauksia. Opiskelijat kuittaavat opettajan chattiavusteisia korjauksia vain sanahaun, ymmärrysongelman tai institutionaalisen keskustelun ohjauksen tapauksissa. Pedagogiset virheen oikaisut jäävät kuittaamatta. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että kasvokkaisen ja monikanavaisen vuorovaikutuksen korjauksilla on samanlaisuuksia. Toisen korjauksessa piilokorjaukset ja en passant -korjaukset ovat preferoituja. Sanahaun aloitteet ovat samanlaisia ja molemmassa vuorovaikutuksessa käytetään samantyyppisiä ymmärrysehdokkaita. Tutkimus osoittaa myös monikanavaisten ja kasvokkaisten korjausten eroja. Aineistossa esitetään pelkästään leksikaalisia sanahakuja ja chattiavusteisista korjauksista puuttuvat myöntävät partikkelit. Chatti-ikkunan ymmärrysehdokkaat ovat aina yksiosaisia. Monikanavaisen verkko-oppitunnin vuorovaikutuksen ominaispiirteitä ovat suullisen ja kirjoitetun vuorovaikutuksen samanaikaisuus, tilan ja ajan rajoitteesta johtuva kirjoitetun vuorovaikutuksen tiivistetty muoto ja kirjoitetun vuorovaikutuksen epäröintimerkkien puute. Verkko-opetuksen haittapuoli ovat tekniset ongelmat. Tutkimuksen tuloksien yleistäminen vaatii verkko-opetuksen lisää tutkimusta.
  • Laakso, Elizaveta (Helsingin yliopisto, 2022)
    Oman äidinkielen opetusta järjestetään Suomessa useimmissa kunnissa ja monissa kielissä, lukumääräl-tään opetukseen osallistuu eniten venäjän ja vironkielisiä. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu hyvän oman äi-dinkielen osaamisen luovan pohjan muille oppimiselle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää venäjän -ja viron oman äidinkielen opettajien kokemuksia opetuksen toteuttamisesta. Tarkastelun kohteena on mm. opetuk-sen sisältö ja oppimateriaalit sekä opettajien havaintoja oppilaiden motivaatiosta osallistua oppitunneille. Tämä tutkimus toteutui yhteistutkielmana: Laakso vastasi venäjän kielen osuudesta ja Võhumõõk viron kielen. Alku- ja loppuluvut on kirjoitettu yhdessä. Tutkimus on laadullinen. Aineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla keväällä 2020. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluita ja niihin osallistui 14 oman äidinkielen opettajaa. Tarkoitukseltaan tämä tutkimus on pääosin kuvaileva. Tutkimusmenetelmänä on ainestolähtöinen sisällönanalyysi. Haastateltujen opettajien mukaan opetukselle ei ole luotu parhaita mahdollisia puitteita: ryhmät ovat hy-vin heterogeenisia ja luokkakoko on joskus liian suuri. Opettajilla ei ole oppikirjoja, jotka vastaavat viimeistä pe-rusopetuksen opetussuunnitelmaa. Virallisesti organisoitua yhteistyötä sopivien oppimateriaalien jakamisessa ei ole. Opettajilla on yleensä käytössä oppikirjat Venäjältä tai Virosta, osa kokee kirjojen olevan hyvin kielioppi-painotteisia. Opettajat luovat myös omia oppimateriaaleja, joskus kunnan toiveesta. Oppituntien rakenne on eri opettajilla erilainen. Joidenkin venäjän opettajien tunnit ovat enimmäkseen tehtäväpainotteisia. Joidenkin tunneilla on ensin yhteinen osio kaikille. Viron oppituntien rakenne myös vaihtelee riippuen opettajasta. Yhteistä opettajilla oli kaunokirjoitustaidon kehittäminen alkuopetuksessa olevilla lapsilla ja hyvin vahva lukemisen merkityksen korostaminen. Viron tunneilla usein katsotaan elokuvia, venäjän tunneilla harvemmin. Venäjänkielisten lasten oppimismotivaatiota yleensä arvioitiin hyväksi, vaikka oppimishaluttomuutta myös ilmeni. Viron kielessä oppimismotivaatio vaihteli enemmän. Melkein kaikkien opettajien mukaan perheel-lä on suurin vaikutus siihen. Tutkimus osoittaa seuraavien tekijöiden vaikuttavan motivaatioon: lukujärjestys, opettajien asenteet, oppituntien sisältö. Venäjän opettajat myös havaitsevat koulun vaikutusta. Molemmissa kie-liessä yläasteella luovutaan opetuksesta enemmän kuin ala-asteella. Syiksi arvioidaan opetuksen kasvaneen kuormituksen yläasteella, vanhempien vaikutuksen vähenemistä ja teini-iän.
  • Võhumõõk, Terje (Helsingin yliopisto, 2022)
    Oman äidinkielen opetusta järjestetään Suomessa useimmissa kunnissa ja monissa kielissä, lukumääräl-tään opetukseen osallistuu eniten venäjän ja vironkielisiä. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu hyvän oman äi-dinkielen osaamisen luovan pohjan muille oppimiselle. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää venäjän -ja viron oman äidinkielen opettajien kokemuksia opetuksen toteuttamisesta. Tarkastelun kohteena on mm. opetuk-sen sisältö ja oppimateriaalit sekä opettajien havaintoja oppilaiden motivaatiosta osallistua oppitunneille. Tämä tutkimus toteutui yhteistutkielmana: Laakso vastasi venäjän kielen osuudesta ja Võhumõõk viron kielen. Alku- ja loppuluvut on kirjoitettu yhdessä. Tutkimus on laadullinen. Aineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla keväällä 2020. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluita ja niihin osallistui 14 oman äidinkielen opettajaa. Tarkoitukseltaan tämä tutkimus on pääosin kuvaileva. Tutkimusmenetelmänä on ainestolähtöinen sisällönanalyysi. Haastateltujen opettajien mukaan opetukselle ei ole luotu parhaita mahdollisia puitteita: ryhmät ovat hy-vin heterogeenisia ja luokkakoko on joskus liian suuri. Opettajilla ei ole oppikirjoja, jotka vastaavat viimeistä pe-rusopetuksen opetussuunnitelmaa. Virallisesti organisoitua yhteistyötä sopivien oppimateriaalien jakamisessa ei ole. Opettajilla on yleensä käytössä oppikirjat Venäjältä tai Virosta, osa kokee kirjojen olevan hyvin kielioppi-painotteisia. Opettajat luovat myös omia oppimateriaaleja, joskus kunnan toiveesta. Oppituntien rakenne on eri opettajilla erilainen. Joidenkin venäjän opettajien tunnit ovat enimmäkseen tehtäväpainotteisia. Joidenkin tunneilla on ensin yhteinen osio kaikille. Viron oppituntien rakenne myös vaihtelee riippuen opettajasta. Yhteistä opettajilla oli kaunokirjoitustaidon kehittäminen alkuopetuksessa olevilla lapsilla ja hyvin vahva lukemisen merkityksen korostaminen. Viron tunneilla usein katsotaan elokuvia, venäjän tunneilla harvemmin. Venäjänkielisten lasten oppimismotivaatiota yleensä arvioitiin hyväksi, vaikka oppimishaluttomuutta myös ilmeni. Viron kielessä oppimismotivaatio vaihteli enemmän. Melkein kaikkien opettajien mukaan perheel-lä on suurin vaikutus siihen. Tutkimus osoittaa seuraavien tekijöiden vaikuttavan motivaatioon: lukujärjestys, opettajien asenteet, oppituntien sisältö. Venäjän opettajat myös havaitsevat koulun vaikutusta. Molemmissa kie-liessä yläasteella luovutaan opetuksesta enemmän kuin ala-asteella. Syiksi arvioidaan opetuksen kasvaneen kuormituksen yläasteella, vanhempien vaikutuksen vähenemistä ja teini-iän.
  • Liepuoniute, Urte (Helsingin yliopisto, 2018)
    Keski- ja Itä-Eurooppassa provinsialismi on varsin yleinen käsite jopa arkikielessä, mutta Suomessa se aiheuttaa melkoista hämmennystä ja lukuisia kysymyksiä. Provinsialismilla tarkoitetaan Itä-Euroopassa tietynlaista maailmankäsityksen niukkuutta, yksinkertaisuutta ja jopa vanhanaikaisuutta, joka on ominaista yleensä pitkään agraarisena pysyneille yhteiskunnille ja pienille, kauempana kaupungeista sijaitseville yhteisöille. Pro gradu -työssäni tarkastelen provinsialismi-ilmiötä osana pohjoissuomalaista mentaliteettia. Tutkielmassa selvitetään, miten provinsialismin käsitettä tulee ymmärtää ylipäänsä, minkälaisia provinsialismin tunnusmerkkejä löytyy pohjoissuomalaisesta kulttuurista ja pohjoissuomalaisten identiteetistä ja miten ne ilmenevät ihmisten arjessa. Tutkielma pohjautuu Timo K. Mukan teoksiin Maa on syntinen laulu (1964) ja Laulu Sipirjan lapsista (1966) sekä Maria Peuran romaaniin Valon reunalla (2005). Valitsin nämä kaksi kirjailijaa, koska heillä on vahva pohjoissuomalainen tausta ja he molemmat kuvaavat maaseutuyhteisöjä aidosti ja elävästi. Sen lisäksi tutkielmassa halusin tuoda esiin pohjoissuomalaisen identiteetin kehittymistä ja muutoksia vuosikymmenien varrella eikä rajoittua vain tiettyyn historialliseen ajanjaksoon. Valitsemistani kirjailijoista toinen on kuvannut sodanjälkeistä ja moderniin aikaan vasta astuvaa Lappia ja toinen on käsittänyt sitä nykyajan perspektiivistä. Tutkielmassa katan lyhyesti Pohjois-Suomen kulttuurista taustaa sodanjälkeisistä vuosista tähän päivään ja esittelen Mukan ja Peuran tuotantoa ja heidän asemansa suomalaisen kirjallisuuden kentällä. Sitten esittelen provinsialismin käsitettä pääasiassa puolalaisten filosofien Leszek Nowakin ja Mieszko Ciesielskin esseiden sekä kirjailija Witold Gombrowiczin kirjoitusten pohjalta. Tutkielman kolmannessa ja laajimmassa luvussa analysoin provinsialismin ilmentymiä Mukan ja Peuran teoksissa. Esittelen provinsialismin kuusi tunnuspiirrettä, jotka ovat provinsiaaliselle maailmankatsomuksille ominaisia. Analyysissä käytän esimerkkejä kaunokirjallisuudesta, tutkin provinsialismin ilmenemiä Pohjois-Suomessa perustuen siihen, miten ne nousevat esiin kahden valitsemani kirjailijan romaaneissa, ja pyrin erottamaan yleisen provinsialismin ominaisuuksia näistä, jotka ovat tunnusomaisia vain pohjoissuomalaiselle identiteetille. Tutkielmaa varten olen myös haastatellut kirjailija Maria Peuraa. Laaja haastattelu on tutkielman liitteenä lehtihaastattelun muodossa. Haastattelussa keskustellaan pohjoissuomalaisesta identiteetistä ja kirjallisuudesta, Pohjois-Suomen nykytilanteesta ja mahdollisista provinsialismin ilmenemistä ennen ja nyt. Tutkimus osoittaa, että provinsiaalinen maailmankäsitys on ollut ominaista pohjoiselle maaseudulle vuosikymmeniä ja korostui erityisesti 1960-luvulla alkaneen vauhdikkaan kaupungistumisen myötä. Mukan kuvaama maaseutuyhteisö on kuitenkin enemmän stereotyyppisen provinsiaalinen, kun taas Peuran teoksen aikana alkaa mentaliteetin muutos ja maaseutu tulee kaupungin kaltaisemmaksi. Pohjoissuomalaisen provinsialismin erikoisuus lienee seksuaalisuuden käsitteleminen, muuten sitä aiheuttavat syyt ja siitä johtuvat seuraukset ja ilmentymät ovat vahvasti rinnastettavissa provinsialismin yleisiin piirteisiin.
  • Kononevskaya, Maria (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassani tutkin realioita eli kulttuurisidonnaisia elementtejä, jotka kantavat voimakkaan kansanomaisen tai historiallisen värityksen, ja joille on harvoin olemassa suoraa vastinetta toisessa kielessä, ja käännösstrategioita, joiden avulla niitä pystyy välittämään toiselle kielelle. Pohdin työssäni paitsi realioita ja niiden käännösstrategioita myös kääntämisen, kielen ja kulttuurin käsitteitä, käännösongelmia sekä globaalisia ja paikallisia käännösstrategioita. Tutkimuksen aineisto koostuu Nikolai Gogolin mystisestä kertomuksesta Vij (1834 - 1842) sekä sen kahdesta suomennoksesta: K. Revon Demonien ruhtinattaresta (1914) ja Juhani Konkan Maahisten valtiattaresta (1966). Sovellan työssäni bulgarialaisten tutkijoiden Sider Florinin ja Sergei Vlahovin teoriaa realioista ja niiden käännösstrategioista. Kyseiset tutkijat ovat tutkineet tätä aihetta mielestäni perusteellisemmin, kuin kukaan muu, ja heidän työnsä Neperevodimoe v Perevode (1980) ei ole pelkästään erittäin mielenkiintoinen ja informatiivinen, mutta se myös kattaa kaikki realiaan sekä sen kääntämiseen liittyvät kysymykset parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkielmani tavoitteena on tutkia, millaisia käännösstrategioita kääntäjät Repo ja Konkka ovat suosineet realioiden kääntämisessä ja miksi. En yrittänyt kritisoida kääntäjien valintoja, vaan tarkastin niitä ja ehdotin omia ratkaisuja silloin kun uskoin keksiväni paremman vaihtoehdon. Pohdin globaalistrategioiden vaikutusta käännökseen, ja tulin päätökseen, että käännöksen arviointi riippuu todella paljon siitä, minkälaisia tavoitteita sille asennetaan työn alussa, eikä globaalistrategia voi olla itsetarkoituksena. Tutkin työssäni 64 unikkirealiaa ja niiden käännöksiä. Jaoin kaikki realiat ryhmittäin niiden kanssa käytettyjen käännösstrategioiden perusteella. Tutkin jokaista tapausta yksityiskohtaisesti, ja vertailen myös kahden kääntäjän valintoja keskenään. Lopussa esitän pienen taulukon, josta selviää työni lopputulos määrällisessä muodossa. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että luvut kertovat paljon käännösten laadusta. Realian kääntäminen on luovaa työtä, joille ei ole välttämättä mahdollista keksiä tarkkoja sääntöjä, ja lopputuloksen onnistumisen voi arvioida ainoastaan toimeksiannon perusteella. Työssäni kiinnitän paljon huomiota myös ukrainalaiseen kulttuuriin, joka heijastuu Gogolin tekstissä, ja kerron realioista ja niiden todellisesta merkityksestä käyttäen monia selitettäviä ja etymologisia sanakirjoja.
  • Berg, Haruna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalais-japanilaisten perheiden lasten nimenvalintaperusteita. Tavoitteena on selvittää, miten kieli- ja kulttuuritaustaltaan poikkeavat vanhemmat valitsevat lapselleen nimiä. Tut-kielman näkökulma on sekä sosio-onomastinen että kansanlingvistinen. Aineisto on hankittu yhdeksän perheen teemahaastatteluilla, joissa suomalais-japanilaisten perheiden vanhemmat ovat kertoneet lastensa nimeämisistä. Haastatteluista seitsemän on tehty kasvokkain, yksi Skypen välityksellä ja yksi sähköpostitse. Aineisto koostuu 14 lapsen 26 nimestä. Aineiston luonteesta johtuen tutkielmassa käytetään laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkielman ensimmäisessä ana-lyysiosassa nostetaan esille kunkin perheen nimenantoprosessi kokonaisvaltaisesti. Nimenvalintaperusteiden analyysin teoreettisena taustana toimii Eero Kiviniemen nimenvalintaperustei-den luokittelu. Kuitenkin tässä tutkielmassa sitä muokataan aineistosta tehtyjen havaintojen ja aikaisem-pien monikielisten tai -kulttuuristen perheiden nimenvalintaperusteiden tutkimusten (mm. Ksenia Eskola ja Minna Nurminen) havaintojen mukaisesti. Käytännöllisyyteen kuuluvia valintaperusteita ovat nimen toimivuus molemmissa maissa, joita ovat mm. nimien muotoon, äänteellisyyteen ja määrään liittyvät perusteet. Nämä perusteet ovat aineistossa hyvin yleisiä, mutta se, millä tavalla nimen käytännöllisyys otetaan huomioon nimenannossa, vaihtelee suures-ti. Käytännöllisin valintaperustein jotkut ovat välttäneet joitakin nimiä tai hylänneet ehdokkaita, joten nä-mä perusteet eivät välttämättä näy annettujen nimien valintaperusteissa. Nimien kauneuteen ja mieltymyksiin liittyviä valintaperusteita löytyy aineistosta myös melko paljon. Var-sinkin annettujen nimien kohdalla tähän kuuluvat perusteet ovat yleisimpiä. Vaikuttaa siltä, että jos van-hemmat voivat kertoa, mistä heidän valitsemiensa nimien miellyttävyys tulee, se on useimmiten nimien merkitys. Merkitys voi nimessä näkyä joko leksikaalisen/appellatiivisen ilmauksen merkityksen kautta tai nimessä käytettyjen kanji-merkkien merkityksen kautta. Sukuun viittaaminen nimen avulla on myös melko yleistä, varsinkin jälkinimissä. Nimet on joko peritty kokonaan suvun henkilöltä tai sitten jokin nimen osa tai merkki on otettu suvun mukaan. Aineistosta havaitaan, että nimen kieli tai kulttuuri on monen perheen kohdalla vaikuttanut nimivalintaan merkittävästi. Suomalaisiksi ja japanilaisiksi miellettyjä nimiä on lähes yhtä paljon. Vain hyvin pieni osa nimistä on mielletty suomalais-japanilaisiksi. Kansainvälisiksi miellettyjen nimien osuus on hyvin pieni aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna, ja näistä yli puolet mielletään yhtaikaa suomalaisiksi. Useat van-hemmat ovat kertoneet, että kun on valittu tietyn maan/kielen nimi, on se joko tunnettu tai mahdollinen toisessakin maassa. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki kansainvälisiksi mielletyt nimet, noin puolet japani-laisista nimistä, muutama suomalainen nimi ja kaikki suomalais-japanilaiset. Muita harvinaisempia nimenvalintaperusteita ovat nimi nimipäiväkalenterista, nimen kanji-merkeissä onnea tuovan siveltimen vetomäärä ja nimen liittyminen lapsen syntymäpäivään.
  • Siilivask, Kadri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tarkastelen tutkielmassa sitä, millaisia direktiivejä S2-oppijat käyttävät kotoutumiskoulutuksen suomen kielen lopputestin suullisessa osuudessa. Nauhoitetun testitilanteen puheenvuoron aloittaa aina fiktio-osallistuja ja sen jälkeen on suomen oppijalla tehtävänä reagoida. Yhteensä oppijan täytyy reagoida suullisesti kuuteen eri tilanteeseen, jossa heidän täytyy tehtävänannosta riippuen muodostaa tiedonhakukysymys, suositus, kielto, pyyntö, direktiivistä kieltäytyminen ja toivomus. Nauhoituksia on 17, jossa jokaisessa on reagointi kuuteen erilaiseen tilanteeseen eli yhteensä 104 eri vastausta. Direktiivisen lausuman merkitys riippuu tavasta ja tilanteesta, miten ja missä se on sanottu. Väärin käytetty imperatiivilause tai direktiivi voi johtaa ihmisten välisiin epäselvyyksiin ja väärinkäsityksiin. Imperatiivin väärä tulkinta uhkaa erityisesti suomea toisena kielenä oppijia. Selvitän, millaisia direktiivejä testiin osallistujat käyttävät ja vaikuttaako osallistujien äidinkieli direktiivien valintaan. Aineiston tarkastelu osoittaa, että oman äidinkielen vaikutus direktiivien tuottamisessa oli analysoiduissa äänitysten litteroinneissa selvästi nähtävissä. Jos esimerkiksi viroa ensikielenään puhuva vastaaja ei osannut sanoa direktiiviä täydellisesti suomen kielellä niin se sanottiin joko melkein täysin viron kielellä lisäten sinne suomenkielenmukaisia nyansseja tai tuntemattomia suomen kielen sanoja korvattiin vironkielisillä sanoilla. Niihin tuotettuihin direktiiveihin ei ollut vaikuttanut pelkästään äidinkielen aksentti, sanasto ja viron kielen mukaiset vokaaliharmoniat vaan myös tapa, miten viron kielellä direktiivejä tuotetaan. Lisäksi huomasin sen, että direktiivit oli tuotettu melko odotuksenmukaisesti. Testiin osallistuneet olivat suurimmilta osin oppineet testiä edeltävällä suomen kielen kurssilla vähintään minimin, eli heillä oli melko laaja sanavarasto sekä taitoa koostaa erityyppisiä lauseita sekä toivomuksia. Vaikka tuotettu direktiivi ei koostunut kieliopillisesti oikeanlaisesta lauseesta, välitti se silti useimmissa tapauksissa pääviestin eteenpäin. Tutkimustulokset osoittavat myös, että väärinymmärtämistilanteita, joissa vastaaja oli tuottanut direktiivin, jota olisi ollut todellisessa tilanteessa todella vaikeaa ymmärtää esiintyi vähän. Ne vastaukset, jotka eivät vastanneet tehtävää ilmaisivat, että opiskelija itse ei ollut ymmärtänyt tehtävää ja tilannetta, johon hänen oli annettava vastaus. Tämä tutkimus voi olla avuksi kielitaitoa mittaavien testien laatimisessa, kehittämisessä ja testien sisällön suunnittelussa. Suomen kielen tasotestien analysoimisesta on apua myös oppimateriaalien laatijoille. S2-oppijoiden direktiivien oikein käyttämisen taito on tärkeää, koska se auttaa kielenoppijaa sopeutumaan paremmin uuteen yhteiskuntaan. S2-oppijoiden direktiivien käytön tarkemmasta tutkimuksesta on hyötyä sekä opettajille että niille ihmisille, jotka opiskelevat suomen kieltä toisena kielenä.
  • Korshunova, Svetlana (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassani tutkin saada-verbin venäjännöksiä suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Saada-verbi on monikäyttöinen ja monimerkityksinen. Suomen kielen taajuussanastossa se on yleisyydeltään kymmenennellä sijalla kaikkien sanaluokkien sanojen joukossa Tutkielmani tavoitteena oli kuvailla saada-verbin venäjännöksiä suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Halusin selvittää, mikä on ei-modaalisen saada-verbin yleisin venäjännöskeino. Tämän lisäksi tarkastelin, miten venäjännökset vastaavat suomen (ei-modaalisen) saada-verbin Nykysuomen sanakirjan (NS) kuvaavia merkityksiä. Analysoin samalla erilaisia saada-verbin käännösratkaisuja. Tutkimukseni aineisto koostuu 505 ei-modaalisesta saada-verbin esiintymästä. Aineistoni venäjännökset ovat suomenkielisen kaunokirjallisuuden venäjännöksiä. Teoriaosassa käsittelen aiempia saada-verbin tutkimuksia. Sen jälkeen siirryn tarkastelemaan käännökseen liittyviä käsitteitä ja käännösratkaisuja, joihin kääntäjät kiinnittävät huomiota tekstin tulkinnassa. Seuraavaksi käsittelen suomen ja venäjän välisiä eroja, jotka voivat vaikuttaa aineistoni venäjännösten valintaan ja erilaisiin käännöskeinoihin. Analyysiluvussa luokittelen kaikki tapaukset neljään pääryhmään: modaalinen saada; ei-modaalinen saada + nominiobjekti (NP); ei-modaalinen saada verbikonstruktioissa ja saada-verbin sisältävät kiinteät fraasit ja idiomit. Jätän modaaliset tapaukset pois analyysistäni ja seuraan ei-modaalisiin ryhmiin kuuluvia tapauksia. Analyysissäni etenen NS:n merkitysryhmittäin samassa järjestyksessä kuin NS:ssa. Sitten vertailen alkuperäisiä saada-ilmauksia ja käännöksiä ja tämän analyysin jälkeen saan selville käännösvastineita. Analyysiluvun lopussa esittelen ja kommentoin yleisimpiä ja harvinaisia venäjännöksia.Sen lisäksi käsittelen samalla erilaisia käännösratkaisuja. Analyysini osoitti, että saada + NP -ryhmässä saada-vebin yleisin venäjännöskeino on polutšat’-verbi (получать - ’hankkia’). Saada verbikonstruktioissa-tapaukset on luokiteltu kahteen alaryhmään. Ryhmässä, jossa saada-verbillä on oma vastine ja MA-infinitiivin illatiivimuodolla on oma vastine, yleisin saada-venäjännös on zastavit’-verbi (заставить – ’pakottaa’). Silloin, kun konstruktiolla on vain yksi verbi vastineena, yleisin saada-venäjännös verbi pomeštšat’s’a (помещаться – mahtua). Ryhmässä saada osana kiinteitä rakenteita yleisin venäjännös on vijasnit’-verbi (выяснить – ’selvittää’), jota käytetään saada selville -idiomin vastineena. Monissa tapauksissa saada-verbi on käännetty verbiketjulla. Huomionarvoista on, että aineistoni alkuperäinen saada-verbi ei ole modaalinen, mutta venäjännöksessä on modaaliseksi tulkittava rakenne. Usein verbiketjussa ensimmäinen verbi on motš (мочь -’voida’), joka esiintyy venäjässä modaalisessa merkityksessä ja toinen verbi on infinitiivissä. Verbien ohella saada-verbin vastineena hyöydynnetään muita sanaluokkia. Vastineena voi olla myös kiinteä fraasi. Analyysistä kävi ilmi, että saada-verbin merkitys ja sen venäjännösten valinta riippuvat eri tekijöistä ja ensinnäkin verbin täydennysympäristöstä. Venäjänkielinen vastine heijastaa usein saada-verbin ja sen määritteiden välisiä suhteita. Monissa tapauksissa objektia tai adverbiaalia ei ole käännetty erikseen vaan niiden merkitykset siirtyvät venäjännökseen. Tutkimukseni luo kuvaa saada-verbin venjännöskeinojen moninaisuudesta.
  • Simova, Martina (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassani käsittelen sankarin matkaa Suomen lasten ja nuorten nykyfantasiakirjallisuudessa. Tutkielmassa keskitytään pääasiallisesti Anne Aarnion romaaniin Lintukansan poika. Teos on tutkimuksen arvoinen, koska siinä yhdistyvät suomalainen fantasia ja isompi maailman fantasiakirjallisuutta käsittelevä traditio ja tekstissä tulevat hyvin näkyviin sankarin matkan keskeiset elementit. Tutkielmassani pohdin varsinkin seuraavia kysymyksiä: Löytyykö tutkimuksen kohteeksi valitusta kertomuksesta sankarin matkan piirteitä? Seuraako sen juoni konkreettisia toistuvia rakenteita, vaikka tarinan sisältö muuttuisikin? Tutkimuksen tavoitteena on esitellä sankarin matkalle tyypillisiä piirteitä, vetämättä kuitenkaan liian yleistäviä johtopäätöksiä – analyysilla pyritään tavoittamaan kertomukselle tyypillinen kaavamaisuus ja näyttämään, miten sankarin matka toteutuu yhdessä konkreettisessa tekstissä. Samalla pyritään määrittämään Aarnion romaanin asema suomalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Tutkielman alussa esitellään lyhyesti satujen tutkimusta sekä muutama kommentti lasten- ja nuortenkirjallisuuden nuoremmasta historiasta Suomessa. Samalla yritetään määritellä, mitä fantasia kirjallisuudessa ylipäätään on ja miten siihen suhtaudutaan Suomessa. Valitun teoksen tarkastelussa käytetään eniten Proppin klassista kuvausmallia (Propp 1968), suomalaisista tutkijoista hyödynnetään ennen kaikkea Satu Apon tutkimusta (Apo 1986). Huomiota kiinnitetään myös antropologiseen ja psykologiseen lähestymistapaan satuihin, varsinkin jungilaiseen analyysiin. Tutkielman toinen osa keskittyy Aarnion teoksen analyysiin. Siinä käsitellään tarkemmin sankarin roolia sekä yksitäisiä sankarin matkan vaiheita. Analyysin avulla arvioidaan Proppin mallin käyttökelpoisuutta ja esitetään mallin hyvät ja huonot puolet. Samalla osoitetaan, että Lintukansan poika on kasvamistarina, jossa esiintyy runsaasti sankarikertomuksille tyypillisiä piirteitä. Tarinassa esiintyy myös Proppin mallin keskeiset hahmot ja funktiot. Todetaan, että heikkouksistaan huolimatta, malli kuvailee hyvin kertomuksen kehittymistä ja etenemistä ja tarjoaa hyvän lähtökohdan muihin tutkimuksiin.
  • Ikkonen, Polina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan 311 silmään liittyvää idiomia, joista 147 on suomeksi ja 164 venäjäksi. Kielitieteen osa-alueista tämä tutkielma kuuluu kielioppiin, leksikologiaan, semantiikkaan ja pienemmässä määrin stilistiikkaan. Tutkimus on toteutettu sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Analyysin kvantitatiivinen osuus keskittyy aineistossa olevien silmä-idiomien jaotteluun, vertailuun ja numeerisiin tuloksiin perustuvaan päättelyyn. Kvalitatiivinen osuus kohdistuu silmä-idiomien ominaisuuksiin ja niiden luonteeseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää idiomin rooli kielessä, antaa sille tämän tutkielman kannalta sopivin määrittely, katsoa, miten idiomi toimii lauseessa ja millaisia merkitysryhmiä silmä-idiomit muodostavat. Tutkielman alkupuolella tarkastellaan idiomien ominaispiirteitä ja idiomin määrittelemistä lähestytään tarkastelemalla ja tutkimalla eri tutkijoiden näkökulmia. Myös tutkitaan sitä, mihin kielikuviin silmä-idiomit perustuvat ja onko olemassa sellaisia, jotka eivät sisällä mitään kuvaannollista sävyä. Pääpaino työssä on silmä-idiomien syntaktisessa ja semanttisessa tarkastelussa. Syntaktisessa analyysissa tutkitaan ensin suomen ja venäjän lausemuotoisten silmä-idiomien syntaksia ja sitten suomen ja venäjän lausekemuotoisten silmä-idiomien syntaksia. Syntaktisesta näkökulmasta tutkitaan sitä, missä määrin silmä esiintyy erilaisissa lausemuotoisissa ja lausekemuotoisissa idiomeissa ja mitä lause- ja lauseketyyppejä käytetään enemmän kummassakin kielessä. Samoin katsotaan, missä syntaktisessa asemassa silmä on tavallisimmin suomen ja venäjän lausemuotoisissa ja lausekemuotoisissa idiomeissa. Semanttinen analyysi kohdistuu silmä-idiomien merkityksiin. Silmä-idiomit on jaoteltu merkityksen pohjalta kymmeneen merkitysryhmään. Niissä merkitysryhmissä silmä voi kuvailla ihmisten näköaistia, tunteita, ajatuksia tai luonnetta, fyysistä tai henkistä tilaa, ihmisen tekoja ja toimintatapoja, kokemusta, vilpillisyyttä tai vilpittömyyttä, ulottuvuutta, humalassa olemista sekä joissakin idiomeissa silmä voi olla itse tekijänä.
  • Doloczki, Lilla-Dóra (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimukseni on haastatteluaineistoon perustuva tapaustutkimus, joka käsittelee Suomeen muuttaneiden suomen toisena kielenä oppineiden sosiaalistumista suomen kielen käyttäjäksi. Aineistona toimii Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen seitsemän haastattelua. Aineistosta valitut haastateltavat ovat muuttaneet Suomeen aikuisena tai teini-ikäisenä ja ovat oppineet suomen toisena kielenä. Työssäni tarkastelen, miten haastateltavat kuvaavat omaa suomen kielen käyttöään ja yhteiskunnassa pärjäämistään muuton jälkeen ja myöhemmin. Pyrin löytämään vastausta kolmeen seikkaan: miten yhteiskunnassa pärjääminen suomen kielellä on muuttunut elämän aikana; milloin muutos tapahtuu ja miten se näkyy suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumisen kuvailussa; ja mitkä ovat keskeiset suomen kieleen sosiaalistumisen vaikuttavat tekijät. Työssäni lähestyn kysymyksiä sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin kautta, ja käytin avuksi positioinnin, asennoitumisen ja toimijuuden käsitteitä. Työni kannalta tärkeä teos on Elizabeth Millerin (2014) tutkimus, joka käsittelee maahanmuuttajataustaisten pienyrittäjien toimijuutta. Tutkimukseni osottaa, että sosiaalistuminen suomen kielen käyttäjäksi on moniulotteinen ja yksilöllinen prosessi. Haastateltavat ovat alussa kokeneet kielen oppimisen välttämättömäksi ja vaikeaksi, mutta siitä huolimatta he ovat omien kertomustensa mukaan sopeutuneet hyvin kielellisesti. Haastateltavat positioivat itsensä usein aktiiviseksi toimijaksi ja oman tarinansa sankariksi, jolla on vastuu oppia kieltä. Suurin osa haastateltavista näyttää hyväksyvän ja tyytyvän omaan puhetapaansa virheistä huolimatta, ja pitää sujuvuutta tärkeämpänä, mutta positiivisten asenteiden lisäksi ilmenee jatkuvasti myös negatiivisia asenteita ja evaluointia oman oppimiskyvyn ja kielitaidon suhteen. Toistuvista aiheista ja paikoittain samanlaisista ajatuksista huolimatta heidän välillään on eroja siinä, miten he kokevat suomeen kieleen sosiaalistumisen, kuulumisen ja kiinnittymisen laajempaan suomalaiseen kieliyhteisöön ja yhteiskuntaan. Haastateltavia yhdistää kuitenkin tunne siitä, että he kuuluvat omaan paikkakuntaan ja asuinpaikan kieliyhteisöön sekä vakiintunut kaveriporukka, työyhteisö ja perhe, jotka sitovat heitä Suomeen. Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hanke tarjosi hyvän aineiston tutkia näitä ajankohtaisia kysymyksiä. Koen, että suomen kielen puhujaryhmään kuulumisen ja sosiaalistumisen kysymys on jokaisen maahanmuuttajataustaisen kielenoppijan tai suomea toisena kielenä oppineen henkilön kiinnostuksen kohteena.
  • Aniko, Helle (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan paikallissijaisia ilmauksia. Tarkastelun kohteena on 245 lausetta. Aineistona on käytetty venäjänkielisten suomen kielen opiskelijoiden kirjoituksia. Aineisto on vapaamuotoista kieltä. Kirjoitusten aiheet ovat ” Perheeni”, ”Mitä tein eilen”, ”Sauna”, ”Elämä Suomessa”, ”Luonnonsuojelu ja eläinten oikeudet”, ”Äidin paikka on kotona”, ”Rakas äiti”, ”Kerro itsestäsi”, ”Mitä teit kesällä?”, ”Mitä olet tehnyt tänään ennen kurssia?”. Esseet ja lyhyet tekstit on kirjoitettu 1990-luvulla testi- ja opetustilanteissa. Ilmaukset on tarkasteltu kognitiivisen kieliopin näkökulmasta. Tutkielmassa on 5 lukua: Johdanto, Yleiskuva suomen paikallissijajärjestelmästä, Paikallissijojen käyttö, Aineiston analyysi ja Tulosten pohdiskelua. Johdannossa kerrotaan aikaisemmista tutkimuksista ja tavoitteista. Tavoitteena on tarkastella sellaisia venäjänkielisten suomen opiskelijoiden käyttämiä ilmauksia, jotka sisältävät paikallissijan. Aineistoa lähestytään ottaen huomioon laajemman kontekstin. Aineiston analysointi alkaa luvussa 4. Tuli ilmi, että paikallissijan valintaan vaikuttavat eri syyt. Sijan valintaan vaikuttaa yksinkertainen predikaatti. Vaikka spatiaaliset skeemat ovat käyttökelpoisia, ne eivät aina toimi. Skeemat eivät toimi abstraktisemmalla tasolla. Aineisto paljastaa, että aloittavat suomen opiskelijat pyrkivät kielenvastaisiin possessiivisiin lauseisiin. He eivät osaa käyttää omistusrakennetta. Kiteytyneet ilmaukset eivät ole läpinäkyviä suomen opiskelijoille, myös edistyneille kirjoittajille. Analyysi osoittaa, että paikallissijojen käyttöön liittyy lauseopillisia seikkoja.
  • Kulonen-Hendricks, Raili (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta. Tarkastelun kohteena on Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltojen itärannikolla, sijaitseva Delawaren laakso. Tutkielma keskittyy suomalaisperäisiin paikannimiin alueella, jolla on vuosina 1638–1655 sijainnut Uuden Ruotsin siirtokunta, jonka asukkaista huomattava osa on ollut suomalaisia. Tarkasteltava alue sisältää entisen Uuden Ruotsin siirtokunnan lisäksi alueen merkittävimmän joen, Delawaren, varret ja sivujoet. Alue ulottuu Delawaren, Marylandin, New Jerseyn, New Yorkin ja Pennsylvanian osavaltioihin. Tutkielmassa selvitetään, löytyykö Delawaren laaksosta suomalaisperäisiä paikannimiä ja pohditaan, mitä näistä nimistä voidaan päätellä. Paikannimien luokittelussa käytetään nimistöntutkimukseen vakiintunutta luokitusjärjestelmää, jossa nimet jaetaan kahteen pääryhmään, kulttuurinimiin ja luontonimiin. Pääryhmät jakaantuvat edelleen omiin alaluokkiinsa. Aineistona on useita teoksia, joissa on käsitelty Uuden Ruotsin siirtokuntaa. Laajin teos on Peter Lindeströmin Geographia Americae (1925). Aineistona ovat myös Yhdysvaltain liittovaltion nimistöluettelot ja -tiedostot, kartat ja karttapalvelut sekä Nimiarkiston Uuden Ruotsin nimistö. Tutkielmassa osoitetaan, että Delawaren laaksossa esiintyy suomalaisperäisiä paikannimiä. Valtaosa tarkastellun alueen suomalaisperäisistä paikannimistä on kulttuurinimiin kuuluvia artefaktinnimiä. Luontonimien osuus on vähäinen. Luontonimiä edustavat esimerkiksi vesistönimet Mullica River ja Mullica Hill Pond. Suomalaisperäisten paikannimien määrä ei ole suuri, joten jokainen säilynyt suomalaisperäinen paikannimi on arvokas kulttuuriperintö.
  • Barseghyan, Armine (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen tekemääni suomen kielen armeniankielistä oppikirjaa. Teos on suomen yleiskielen deskriptiivis-normatiivista kielioppia, jonka kohderyhmät ovat aikuisoppija (esim. korkeakouluopiskelija), opettaja ja kielitypologi. Tutkielma on kantaaottava ja pohdiskeleva. Ensin tulee katsaus mm. siihen, miksi päädyin oppikirjantekijäksi. Samassa luvussa luon vertailevan katsauksen suomen ja armenian kieleen sekä esittelen tutkielman aineiston ja tehtävät. Seuraavissa luvuissa 2– 4 käsittelen tutkielman tehtäviä. Toisessa luvussa valaisen sitä, miksi oppikirja on kielioppivetoinen. Kolmannessa luvussa suhteutan teokseni suomen kielen muunkielisille laadittuihin oppikirjoihin. Keskeisimmäksi vertailukohteeksi nousee kaksi kielioppiteosta: Whiten Suomen kielioppia ulkomaalaisille ja Karlssonin Finnish. A comprehensive grammar. Neljännessä luvussa tutkin kriittisesti kohdekielen sanaston esittämistapoja oppikirjassani. Neljäs luku on lisäksi omistettu suomen kielen lehtorien näkemyksille sanaston opettamisesta suomen vieraana kielenä opetuksessa. Hyödynnän esiin otettuja näkemyksiä oppikirjassani. Tärkeäksi osoittautuu oppijan varhainen johdatus esimerkiksi johto-oppiin. Kielioppiteosten tarkemmassa vertailussa on esillä morfologisia ilmiöitä: verbin vartalo ja taivutukseen tiiviisti liittyvä astevaihtelu. Kaikkia kolmea kielioppiteosta yhdistää se, että verbin taivutuksessa lähdetään infinitiivistä. White ja Karlsson käyttävät infinitiivi- ja taivutusvartalo -käsitteitä ja korostavat yks. 1. persoonan ja yks. tai mon. 3. persoonan vartaloa. Omassa kieliopissani käytän vokaali- ja konsonanttivartalo -käsitteitä sekä esitän kutakin modusta ja verbiryhmää käsitellessäni kokoavan katsauksen astevaihteluun.
  • Zaki, Soran (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -tutkielma koostuu kirjoittamastani Opiskelen suomea kurdiksi (sorani) -oppikirjasta sekä raportista, jossa käsittelen tukikielisten suomi toisena kielenä (S2) alkeisoppikirjojen käyttöä ja merkitystä uuden kielen oppimisessa. Tutkielman aiheena on harvinaisia kieliä puhuvien maahanmuuttajien omakielinen suomi toisena kielenä oppimateriaali ja sen käyttö S2-opetuksessa sekä tukikielten käyttö oppitunneilla. Opiskelen suomea kurdiksi (sorani) -oppikirja on laadittu nopeuttamaan kurdien suomen kielen oppimisprosessia. Alkeisoppikirjassa on tukikielellä peruskielioppia ja arjen vuorovaikutustilanteisiin liittyviä tukikielisiä keskustelukappaleita harjoituksineen. Tukikielisen S2-perusoppikirjan avulla valmistetaan opiskelijaa siirtymään nopeasti suomea suomeksi -opetukseen ja innostamaan häntä opiskelemaan suomea myös itsenäisesti. Tukikielisen oppikirjan kappaleita käytetään suomen kielen ja yhteiskuntatietouden alkeis- ja peruskurssilla ja opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti uutta teknologiaa kuten matkapuhelimia, Internetiä, äänikirjoja ja opetusvideoita. Tutkielmaa varten on viikon ajan kerätty erikielisiltä kurssilaisilta lomakkeella palautetta tukikielen merkityksestä. Valtaosa vastaajista koki tukikielen auttavan oppimista paljon. Runsas olemassa oleva englanninkielinen S2-oppimateriaali ei useimmiten hyödytä äidinkielenään harvinaisia kieliä puhuvia, koska he eivät osaa englantia. Tästä syystä opetuksessa käytettiin hyvällä menestyksellä kurssilaisten äidinkielellä kirjoitettua S2-oppimateriaalia aina kun se oli mahdollista. Kurssilaiset osallistuivat itsekin aktiivisesti tukikielisen oppimateriaalin tekemiseen. Oppikirjojen kehittämiseksi on tärkeää kerätä palautetta S2-oppikirjojen käyttäjiltä sekä erityisesti tukikielisiä oppimateriaaleja tehneiltä S2-opettajilta.
  • Belikova, Darja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessa tarkastellaan, miten vironkieliset ja virontaitoiset venäjänkieliset ymmärtävät suomenkielisiä tekstejä lähisukukielen pohjalta ilman suomen kielen oppimista. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka hyvin Helsingin kielimaiseman katu- ja mainoskylttejä ymmärretään lähisukukielen avulla. Lähisukukielen oppimisessa ja ymmärtämisessä äidinkielen lisäksi voidaan hyödyntää myös toisen kielen taitoa, joten tutkimuksessa selvitetään, onnistuuko suomen kielen ymmärtäminen myös viron toisena kielenä pohjalta. Tavoitteena on saada selville, sujuuko lähisukukielen ymmärtäminen toisen pohjalta yhtä hyvin, ja mitä eroja saattaa esiintyä vironkielisten ja venäjänkielisten vastaajien käännöksissä. Tutkimuksessa keskitytään kokonaisten virkkeiden rinnalla myös yksittäisten sanojen tai lausekkeiden ymmärtämiseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty kahden sähköisen kyselylomakkeen avulla. Tutkimukseen osallistui yhteensä 29 vironkielistä ja 32 venäjänkielistä vastaajaa, jotka ovat asuneet suurimman osan elämästään Virossa. Lomakkeet koostuvat osallistujien taustatietoa koskevista kysymyksistä, 18 valokuvasta sekä laajemmasta käännöstehtävästä. Tehtävänä oli tutustua valokuvien esittämiin kyltteihin ja mainostauluihin sekä kääntää kuvassa olevat tekstit mahdollisimman tarkasti viroksi tai venäjäksi. Osallistujia pyydettiin kommentoimaan käännösratkaisujaan jokaisen käännöksen alle. Vastaajat pohtivat mahdollisia käännösvaihtoehtoja ja pyrkivät selittämään tekstin merkitystä omin sanoin, jos tekstissä ei ollut mitään samankaltaista eikä konteksti selviytynyt kuvien tai symbolien perusteella. Suomenkielisten tekstien ymmärtämisessä luotettiin ennen kaikkea kieltenväliseen samankaltaisuuteen sanaston ja morfologian tasolla. Teksteissä esiintyi merkitykseltä identtisiä ja läpinäkyviä sanavastineita, mutta ns. samankaltaiset riskisanat veivät usein väärälle polulle. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että jopa yhden tutun sanan perusteella pystyttiin ymmärtämään myös koko tekstin merkitys. Tämän lisäksi vastaajat pitivät tärkeänä yleistä maailmantietoa. Myös kontekstilla oli suuri merkitys suomenkielisten tekstien ymmärtämisessä. Vastauksista kävi ilmi, että vironkieliset vastaajat pärjäsivät kuitenkin vähän venäjänkielisiä paremmin suomenkielisten tekstien kääntämisessä, sillä venäjänkielisten vastauksissa on enemmän puutteita ja katkonaisia käännöksiä vironkielisten vastaajien käännöksiin verrattuna. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sekä vironkieliset että venäjänkieliset tutkimukseen osallistujat ymmärtävät mainos- ja katukylttien tekstejä viron pohjalta suomenkielisessä ympäristössä melko hyvin, vaikka monien vastaajien mielestä suomi ja viro ovat kuitenkin hyvin erilaisia kieliä.
  • Artyukhina, Olga (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä tutkimuksessa tutkitaan suomen kirosanojen käyttöä sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen kohteena ovat kirosanat ja vakiintuneet rakenteet, joissa kirosanat esiintyvät. Tutkimuksessa tarkastellaan, mikä syntaktinen paikka kirosanoilla on lausekkeessa, ja minkä vakiintuneiden konstruktioiden osana niitä käytetään. Tutkimusaineisto koostuu 67:stä eri foorumeista poimituista esimerkeistä. Aineisto oli kerätty verkosta tietyistä internet foorumeista syyskuusta 2014 heinäkuuhun 2015. Kirosanat ovat yksi tabusanojen lajeista. Kirosanat ovat ilmaisua tehostavia, karkeana pidettäviä sanoja. Niihin kuuluu hävyttömiä, karkeita, rivoja ilmaisuja, jotka usein ilmaisevat spontaania reaktiota odottamattomaan (tavallisesti epämiellyttävään) tilanteeseen. Kielitieteessä käytetään termiä affektivisuus, jotta kuvailla ilmiön, kun puhuja osoittaa asennoitumistaan käsiteltävään asiaan tai puhekumppaniinsa. Affektivisuutta löytyy kielen kaikilla tasoilla. Kirosanat esiintyvät alkuperäisessä funktiossaan nimittäin huudahduksissa. Siinä tapauksessa kirosanan avulla pyritään ilmaista aggressiota tai muita tunteita. Kiroilu voi olla reaktiona edeltävään puheenvuoroon ja voi ilmaista reaktiota juuri kuultuun tai tietokonevälityksellisen kommunikaation tapauksessa juuri luettuun tunteita herättävään tietoon. Kirosanat voivat olla myös osia pitempää puhevuoroa ja niitä käytetään lauseenjäseninä. Kirosanat kuuluvat eri sanaluokkiin ja noudattavat niiden taivutusmuotoja. Kirosana voi esiintyä määritteenä, attribuuttina, adverbiaalina ja adverbina. Kirosanat voivat olla lauseenlisäkkeinä. Kirosana voi esiintyä puhevuoron alussa, ja tällöin se toimii interjektion tavoin ja on verrattavissa puhuttelulisäyksiin. Kirosanat voivat esiintyä lauseenlisäkkeinä myös lausuman lopussa, ja muistuttaa huomionkohdistimet hei, kato, kuule ja muut affektin ilmaukset. Kirosana voi olla osaa vakiintunutta konstruktiota. Kirosanan käyttö ei ole pakollinen kaikissa tarkastelluissa konstruktioissa. Työssä tarkastellut konstruktiot erottavat toinen toisistaan kirosanan luvulla, verbimuodolla ja verbin saamien täydennysten ja määritteiden ja lauseen adverbien määrällä.
  • Lam, Phung (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomessa syntyneiden vietnaminkielisten lasten etunimiä. Tarkoituksena on selvittää, ovatko valitut etunimet vietnamin-, suomen- vai muunkielisiä. Lisäksi siinä analysoidaan, minkälaiset nimet ja nimiyhdistelmät ovat suosituimpia ja miten yleisiä etunimet ovat Suomessa. Aineistossa esiintyvät nimet ja nimiyhdistelmät on jaettu joko yksikielisiksi tai kompromissinimiksi. Tutkielma kuuluu onomastiikan eli nimistöntutkimuksen alaan ja tarkemmin sosio-onomastiikkaan. Aineistona on Kotimaisten kielten keskuksesta anottu Väestörekisterijärjestelmän tietojen pohjalta luotu tiedosto, joka sisältää vuosina vuonna 2010–2017 syntyneiden vietnaminkielisten lasten etunimet. Aineistosta on rajattu pois muualla kuin Suomessa syntyneet. Rajauksen jälkeen tarkasteltavaksi jäi yhteensä 742:n lapsen etunimet, joita on yhteensä 1584. Kyseessä on kvantitatiivinen eli tilastollinen tutkimus. Vietnaminkielisille lapsille annetaan usein vietnaminkielinen etunimi. Suomenkielisiäkin nimiä löytyy jonkin verran, mutta niitä ei ole läheskään yhtä paljon kuin vietnaminkielisiä. Lisäksi aineistossa esiintyy runsaasti muunkielisiä etunimiä, joista suurin osa on englanninkielisestä kulttuurista. Yksikielisiä nimiä ja nimiyhdistelmiä on hieman enemmän kuin kompromissinimiä, joissa yhdistyy kaksi tai useampi kieli. Valtaosa kantaa kahta etunimeä, ja toiseksi eniten on kolminimisiä. Yksinimisten osuus on aineistossa huomattavasti korkeampi kuin suomenkielisillä keskimäärin. Toisaalta nelinimisiäkin löytyy muutama. Monet annetut suomenkieliset nimet ovat perinteisiä ja siten hyvin yleisiä Suomessa. Myös monet muunkielisiksi luokittelemani nimet ovat suosittuja Suomessakin, kuten esimerkiksi osa suomenruotsalaisessa nimipäiväkalenterissakin esiintyvistä nimistä tai englanninkielisessä kulttuurissa käytössä olevat nimet. Kuitenkaan vietnaminkieliset nimet eivät ymmärrettävistä syistä ole yhtä suosittuja Suomessa. Vaikuttaisi siltä, että vietnaminkieliset haluavat säilyttää kulttuuriansa antamalla omakielisiä nimiä lapsilleen. Toisaalta vietnamilaisen nimikulttuurin ulkopuolelta on omaksuttu joitakin uusia piirteitä, kuten esimerkiksi kahden vietnaminlaisen nimen yhdistäminen yhdysnimeksi joko yhdysmerkillä tai ilman. Näiden lisäksi aineistossani esiintyy joitakin yhdysnimiä, joissa on yhdistetty kaksi eri kieltä. Aineistosta nousee esille myös sellaisia tapauksia, joissa vietnaminkielisen nimen sijasta on annettu samaa merkitsevä nimi toisella kielellä.