Browsing by Subject "filosofia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 89
  • Marx, Karl (Kirja, 1932)
  • Maisala, Janika (2003)
    Tässä tutkielmassa käsitellään filosofista bioetiikkaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia ihmisten geenimanipulaation herättämien eettisten kysymysten ratkaisemiseksi. Tutkielma jakautuu kahteen osaan. Osassa I (luvut kaksi ja kolme) luodaan filosofinen teoreettinen viitekehys ihmisten geenimanipulaation tarkastelemiseen bioeettisenä kysymyksenä. Osassa II (luku neljä) pohditaan ihmisten geenimanipulaation herättämiä eettisiä erityiskysymyksiä. Aluksi tutkielman toisessa luvussa selvitetään, mistä geenitekniikassa ja ihmisten geenimanipulaatiossa on oikein kysymys. Geenitekniikkaa tarkastellaan osana bioetiikan kenttää. Luvussa kaksi esitellään myös eettisistä teorioista johdettuja bioetiikan keskeisiä moraaliperiaatteita. Lisäksi pohditaan bioetiikan ja eettisten teorioiden välistä suhdetta ja ehdotetaan, että hedelmällinen lähtökohta ihmisten geenimanipulaation kaltaisten konkreettisten moraaliongelmien tarkastelemiseksi filosofisen bioetiikan näkökannalta on nähdä tämä suhde vuorovaikutteisena: siinä missä bioetiikka ammentaa eettisistä teorioista kyetäkseen tarjoamaan konkreettisissa eettisissä ongelmatilanteissa toimintaa ohjaavia normeja, on yhtälailla tärkeää huomioida yksittäisten tapausten arvo pyrittäessä luomaan uudentyyppisiä, moniarvoisen modernin maailman luonteen huomioivia eettisiä teorioita. Kolmannen luvun ydinkysymys on, millainen on hyvä metodologinen lähestymistapa ihmisten geenimanipulaation herättämien eettisten kysymysten tarkastelemiseen filosofisen bioetiikan näkökulmasta. Tutkielmassa esitellään bioeettisen argumentoinnin kohtaamaa kritiikkiä, jonka mukaan se ei kykene oikeuttamaan toimintasuosituksiaan, sekä pyrkimyksiä rakentaa bioeettiselle argumentaatiolle vakuuttava filosofinen perusta. Käyttökelpoisen metodologisen lähtökohdan ihmisten geenimanipulaation eettisten kysymysten tarkastelemiseksi vaikuttaisi tarjoavan bioeettisten kysymysten moniarvoisen ja moniulotteisen luonteen huomioiva pluralistinen näkökanta yhdistettynä käsitteellisen selkeyden ja intuitiivisen hyväksyttävyyden vaatimuksiin. Kolmannessa luvussa esitellään myös yleisiä geenitekniikkaa puoltavia ja vastustavia argumentteja. Geenitekniikkaa on vastustettu väittämällä sen olevan luonnotonta, ja syyttämällä geeniteknikoita ”Jumalan leikkimisestä”. Tutkielmassa osoitetaan, etteivät nämä argumentit kestä lähempää kriittistä tarkastelua eivätkä ne täten riitä geenitekniikan moraaliseen tuomitsemiseen. Sen sijaan geenitekniikan seurausvaikutuksiin ja riskeihin vetoavat argumentit on syytä ottaa huomioon geenitekniikan tulevista käytännöistä ja säätelystä päätettäessä. Neljännessä luvussa tarkastellaan ihmisten geenimanipulaation kolmea potentiaalista tasoa: perimään vaikuttavaa geeniterapiaa eli iturataterapiaa, ihmisten ominaisuuksien paranteluun pyrkivää parantelevaa geeniterapiaa ja ihmislajin jalostamiseen tähtäävää eugeniikkaa. Kukin näistä tasoista nostaa esiin oman tyyppisiään, tosin toistensa kanssa keskenään lomittuvia ongelmia. Luvussa neljä tarkastellaan erityisesti John Harrisin bioeettisessä klassikkoteoksessaan ”Wonderwoman and Superman: The Ethics Of Human Biotechnology” käsittelemiä keskeisiä ihmisten geenimanipulaation mahdollisuuksiin ja uhkakuviin liittyviä teemoja. Tutkielmassa ehdotetaan, että geneettisten resurssien jakoa ja prokreatiivista autonomiaa tulisi säädellä tavalla, joka ottaa huomioon tulevaisuuden sukupolvien vapauden valita oma elämänsuunnitelmansa.
  • Pohjanpää, Lauri (Helsingin yliopisto, 2007)
    Verkkari 2007 (4)
  • Grahn, Malin (Teoreettinen filosofia, filosofia (ruots.), käytännöllinen filosofia, 2013)
    My doctoral dissertation explores gender and sexuality in Ancient Stoic philosophy. It investigates the different areas of Stoicism, cosmology, metaphysics, ethics, philosophical therapy, and social philosophy, from a novel viewpoint of gender. It is the first extensive systematic study of the topic in Stoicism. I also scrutinize questions that have been rather marginal in scholarship, such as beautification, embryology, and female exemplifications. I place the Stoic views into a wider philosophical and historical context, and discuss Stoicism against the backdrop of and in comparison to Plato s and Aristotle s philosophies, as well as the medical approach of the Hellenistic medical doctor Galen. This methodology is important for my argument in enabling me to make sense in a new way of the scattered remarks on gender and sexuality in early Stoic sources and to highlight the originality of the Stoic position in rejecting their predecessors views. My study divides into three parts: Body, Character, and Community. In part I, I argue that in Stoic metaphysics, men and women are to be understood as equally rational and equally capable of becoming sages and achieving happiness. In addition, I explore the status of gender in the Stoic category, a topic that has not been previously studied, and claim that to have gender should be understood in the Stoic category of koinos poion, common qualities, whereas to be of a specific gender is an individual quality, idios poion. The reproductive capacity is understood as a function of the rational soul. In part II, I argue that Musonius Rufus suggestion that girls and boys should both be educated equally follows naturally from Stoic premises even though other sources do not explicitly say so. I show that the Stoics discussed gendered characteristics both as inborn and culturally acquired and as ethically neutral. The Stoic philosophical therapy would also change certain cultural gendered features such as the traditional view of masculinity. In part III, I show that the Stoic cosmopolitanism provides further arguments in favor of gender equality even though the Stoics did not promote real-life political programs aiming at changing existing inequalities. Yet I stress their view of close human relations and family as the primary places where virtue is learned and practiced.
  • Backman, Jussi; Luoto, Miika (Eurooppalaisen filosofian seura, 2007)
    LOGOS-ensyklopedia, Filosofia.fi
  • Strang, Johan (Helsingin yliopisto, 2010)
    The Uppsala school of Axel Hägerström can be said to have been the last genuinely Swedish philosophical movement. On the other hand, the Swedish analytic tradition is often said to have its roots in Hägerström s thought. This work examines the transformation from Uppsala philosophy to analytic philosophy from an actor-based historical perspective. The aim is to describe how a group of younger scholars (Ingemar Hedenius, Konrad Marc-Wogau, Anders Wedberg, Alf Ross, Herbert Tingsten, Gunnar Myrdal) colonised the legacy of Hägerström and Uppsala philosophy, and faced the challenges they met in trying to reconcile this legacy with the changing philosophical and political currents of the 1930s and 40s. Following Quentin Skinner, the texts are analysed as moves or speech acts in a particular historical context. The thesis consists of five previously published case studies and an introduction. The first study describes how the image of Hägerström as the father of the Swedish analytic tradition was created by a particular faction of younger Uppsala philosophers who (re-) presented the Hägerströmian philosophy as a parallel movement to logical empiricism. The second study examines the confrontations between Uppsala philosophy and logical empiricism in both the editorial board and in the pages of Sweden s leading philosophical journal Theoria. The third study focuses on how the younger generation redescribed Hägerströmian legal philosophical ideas (Scandinavian Legal Realism), while the fourth study discusses how they responded to the accusations of a connection between Hägerström s value nihilistic theory and totalitarianism. Finally, the fifth study examines how the Swedish social scientist and Social Democratic intellectual Gunnar Myrdal tried to reconcile value nihilism with a strong political programme for social reform. The contribution of this thesis to the field consists mainly in a re-evaluation of the role of Uppsala philosophy in the history of Swedish philosophy. From this perspective the Uppsala School was less a collection of certain definite philosophical ideas than an intellectual legacy that was the subject of fierce struggles. Its theories and ideas were redescribed in various ways by individual actors with different philosophical and political intentions.
  • Anttila, Eeva; Pohjola, Hanna; Löytönen, Teija; Kauppila, Heli (2017)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    Tämä verkko-oppimateriaali on laadittu erityisesti osaksi taidealojen opettajankoulutukseen kuuluvaa Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa -kurssia. Materiaalin tarkoitus on tukea opiskelijan itsenäistä opiskelua, toimia ryhmätyöskentelyn pohjana ja antaa opiskelijoille mahdollisuus syventyä itseään kiinnostaviin aiheisiin syvemmin myös kurssin jälkeen. Se toimii siis parhaiten yhteydessä kontaktiopetukseen, mutta sitä voi käyttää myös itsenäisesti, irrallaan kurssista.
  • Kurikka, Matti (Työväen sanomalehti-osakeyhtiö, 1899)
  • Karhu, Sanna (2010)
    Judith Butler (s. 1956) tunnetaan parhaiten performatiivisesta sukupuolikäsityksestään. Tämä pro gradu -tutkielma tarjoaa Butlerin filosofiaan kuitenkin uudenlaisen näkökulman: se käsittelee Butlerin tuotantoa tunnustuksen (recognition) teeman valossa. Butlerin tuotannon läpi kulkeva tunnustuksen teema on lähtöisin G.W.F. Hegelin herran ja rengin tunnustuksen dialektiikasta. Butlerin mukaan yhteiskunnalliset normit ehdollistavat etukäteen sitä, kuka saa tunnustuksen ihmisenä ja kuka ei. Vaikka monet Butler-tutkijat ovat sivunneet tunnustuksen teemaa, sitä ei vielä ole rajattu omaksi tutkimuskohteeksi. Tässä tutkielmassa käsitellään tunnustusta itsenäisenä teemana, joka läpäisee Butlerin tuotannon keskeisimmät osa-alueet. Ne ovat subjektin rakentuminen, sukupuoli ja tunnustuksen politiikka. Tutkielman pääväite on, että tunnustuksen teema sitoo näitä osa-alueita toisiinsa. Butlerin tuotantoa voidaan siis tutkia tunnustuksen näkökulmasta yhdenlaisena kokonaisuutena. Tutkimus jakaantuu kolmeen osaan, joissa jokaisessa tunnustusta tarkastellaan yhden rajatun osa-alueen avulla. Ensimmäisen osan, Tunnustuksen subjektit ja poliittinen ontologia, aiheena on Butlerin relationaalisen subjektikäsityksen yhteys Hegelin herran ja rengin tunnustuksen dialektiikkaan. Butlerin subjektikäsitys paikantuu hegeliläiseen tunnustuksen tematiikkaan, koska Butler painottaa subjektin ontologista suhdetta toisiin subjekteihin. Tämän vuoksi subjekti on ”ekstaattinen” eli lähtökohtaisesti relationaalinen olento. Toisaalta Butlerin subjektikäsitys myös poikkeaa Hegelin käsityksestä, koska hän näkee subjektin rakentuvan valtaa sisältävien käytäntöjen vaikutuksesta. Butlerin ”relationaalinen poliittinen ontologia” tulee selvästi esiin, kun sitä verrataan Robert. R. Williamsin yksilön autonomisuutta korostavaan näkemykseen hegeliläisestä tunnustuksen subjektista. Toisen osan, Tunnustus, sukupuoli ja dialektiikka, tutkimusaiheena on se, miten Butler käyttää tunnustuksen teemaa käsitellessään sukupuolta ja seksuaalisuutta ihmisyyden tunnustamista säätelevien normien näkökulmasta. Ensimmäinen tutkimuskohde tässä osassa on ihmiseksi tunnustamista ehdollistavat normit. Butler katsoo, että tunnustus riippuu tunnustamista edeltävästä sukupuolittavasta vallasta. Valta säätelee sitä, ketkä voidaan tunnustaa ihmisiksi ja ketkä jäävät ihmisen kategorian ulkopuolelle. Toinen tutkimuslinja koskee sitä, miten Butlerin käsitys sukupuolen dialektisesta rakentumisesta kytkeytyy tunnustukseen. Keskeisin argumentti tässä osassa on, että tarkastellessaan heteroseksualisoivia normeja, sukupuolittavaa valtaa ja sukupuolidialektiikkaa, Butler käyttää tunnustusta johdonmukaisesti eräänlaisena kattoteemana. Kolmannessa eli viimeisessä osassa, Tunnustuksen politiikka, tutkitaan ensinnäkin sitä, miten Butler käyttää tunnustuksen teemaa osoittaakseen, että identiteettien tunnustamiseen tähtäävä politiikka voi alistetussa asemassa olevien ihmisryhmien vapauttamisen sijaan vain vahvistaa niitä uhri-identiteettejä, joille poliittista tunnustusta haetaan. Tässä osassa huomio kohdistuu myös Butlerin tunnustuksen teemassa piileviin ongelmallisiin ontologisiin taustaoletuksiin, joita Butler ei kyseenalaista tarpeeksi. Tähän liittyen toisena tutkimusaiheena on Butlerin uudenlainen käsitys tunnustuksen politiikasta, jossa keskipisteessä on kehon haavoittuvaisuus.
  • Taipale, Joona (2009)
    This work offers a systematic phenomenological investigation of the constitutive significance of embodiment. It provides detailed analyses of subjectivity in relation to itself, to others, and to objective reality, and it argues that these basic structures cannot be made intelligible unless one takes into account how they are correlated with an embodied subject. The methodological and conceptual starting point of the treatise is the philosophy of Edmund Husserl. The investigation employs the phenomenological method and uses the descriptions and analyses provided by Husserl and his successors. The treatise is motivated and outlined systematically, and textual exegesis serves as a means for the systematic phenomenological investigation. The structure of the work conforms to the basic relations of subjectivity. The first part of the thesis explores the intimate relation between lived-body and selfhood, analyzes the phenomena of localization, and argues that self-awareness is necessarily and fundamentally embodied self-awareness. The second part examines the intersubjective dimensions of embodiment, investigates the corporal foundations of empathy, and unravels the bodily aspects of transcendental intersubjectivity. The third part scrutinizes the role of embodiment in the constitution of the surrounding objective reality: it focuses on the complex relationship between transcendental subjectivity and transcendental intersubjectivity, carefully examines the normative aspects of genetic and generative self-constitution, and argues eventually that what Husserl calls the paradox of subjectivity originates in a tension between primordial and intersubjective normativity. The work thus reinterprets the paradox of subjectivity in terms of a normative tension, and claims that the paradox is ultimately rooted in the structures of embodiment. In this manner, as a whole, the work discloses the constitutive significance of embodiment, and argues that transcendental subjectivity must be fundamentally embodied.
  • Pernu, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2013)
    The notion of causal explanation is an essential element of the naturalistic world view. This view is typically interpreted to claim that we are only licensed to postulate entities that make a causal difference , or have causal power . The rest are epiphenomena and hence eliminable from the correct view of reality. The worry that some entities and phenomena that we take for granted mental properties in particular turn out to be epiphenomenal, can be seen as stemming from this sort of naturalistic attitude. This thesis reviews the issue of causal explanation within the context of the naturalistic philosophy of mind. It is argued that there is no single monolithic, unanimously accepted notion of causation that the naturalist should be committed to. Views vary on what this notion amounts to exactly, and fields of science vary with respect to their causal commitments. However, the naturalist can still presume that a scientifically informed philosophical account of causation exists, an account that is fundamentally philosophical, but also sensitive to actual scientific practice and its view of reality. The central issue of the current naturalistic philosophy of mind is the so-called problem of causal exclusion. According to this, the assumption that mental states could have genuine and autonomous effects on the physical world is inconsistent with physical commitments, namely the idea that mental states are necessarily neurally based and the idea that the physical world is causally complete. The causal exclusion argument claims that mental causes must be reduced to physical causes, as there remains no role for independent mental causes. The thesis reviews some central responses to the causal exclusion argument. It is shown that within the context of the interventionist notion of causation, inter-level causation can be ruled out. The causal exclusion argument would thus find support, contrary to what the proponents of the interventionist view typically claim. However, the result is also shown to have the corollary that purely higher-level, mental-to-mental causation is possible. The thesis suggests that this offers a consistent view of mental causation for a naturalist to hold.
  • Vuorikoski, Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee ranskalaisen filosofin Jacques Rancièren demokratiakäsitystä, joka rakentuu Rancièren tasa-arvon ja politiikan käsitteiden uudelleen muotoiluille. Tutkielma rinnastaa Rancièren erimielisyyttä korostavan politiikan teorian deliberatiivisen politiikan konsensuaalisen ajattelun kanssa korostaen näkemysten eroja, mutta samalla niiden yhtymäkohtia. Tutkielman argumentti rakentuu kahden teesin varaan, joita tutkielma havainnollistaa ja perustelee. Ensiksi Rancièren tasa-arvon käsitteen uudelleen muotoilu ja problematisointi tuovat esille deliberatiivisen politiikan muotoileman tasa-arvon puutteellisuuden ja epätasa-arvoiset ennakko-oletukset. Toiseksi Rancièren erimielisyyden politiikka ei ole täysin vastakkainen konsensuaaliselle politiikalle, vaan se sisältää konsensuaalisisa piirteitä sekä tasa-arvon, politiikan että demokratian käsitteiden tasolla. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee tasa-arvoa, joka muodostaa Rancièren ajattelun kulmakiven ja tarkastelee tasa-arvon käsitteen muotoutumista Rancièren ajattelun keskeiseksi viitepisteeksi. Toinen osa käsittelee Rancièren politiikan käsitettä sekä sen eroa perinteisesti ymmärrettyyn politiikkaan. Erityisesti osa käsittelee keskeistä politiikka-poliisi erottelua sekä poliittisen subjektin muotoutumista. Kolmas osa keskittyy Rancièren demokratiakäsitykseen, joka rakentuu tasa-arvon sekä politiikan muodostaman käsitteellisen kontekstin varaan. Tässä osassa Rancièren erimielisyyteen perustuva demokratiakäsitys asemoituu suhteessa deliberatiivisen demokratiaan ja konsensusajatteluun. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että tasa-arvo kaikkia koskevana ja yleisenä oletuksena toimii minimaalisena konsensuaalisena kiinnekohtana Rancièren ajattelussa. Rancièren politiikan käsite puolestaan haastaa näennäisen konsensuaalisuuden ja avaa mahdollisuuden luoda aito konsensus, joka ottaa huomioon myös ne, jotka jäävät näennäisen konsensuksen ulkopuolelle. Pyrkimys aitoon konsensukseen antaa Rancièren demokratiakäsitykselle tehtävän luoda entistä parempi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta uuden konsensuksen kautta. Erimielisyys säilyy kuitenkin keskeisenä demokratian elementtinä, joka on edellytys aidon konsensuksen toteutumiselle. Juuri tässä mielessä Rancièren demokratiakäsityks voidaan nähdä sensitiivisempänä tasa-arvon kysymyksen tarkastelussa, kuin deliberatiivinen demokratia.
  • Nylander, Oskar (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (4)
  • Taipale, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2018)
    Karthagolainen Tertullianus oli ensimmäinen laajasti latinan kielellä kirjoittanut teologi. Hän käytännössä loi teologisen latinan kielen ja käänsi kristinuskon keskeiset käsitteet kreikan kielestä latinaksi. Tertullianus eli 200 luvun taitteessa ja joutui puolustamaan kristittyjä ja kristinuskoa sekä maallisia vainoajia, että harhaoppeja vastaan. Tertullianuksen teksteistä on haluttu monien filosofien ja teologienkin toimesta etenkin viimeisen kahden sadan vuoden aikana löytää kirkkoisä, joka halusi täysin hylätä järjen ja selittää kaiken uskolla ilman rationaalista ajattelua. Samalla on haluttu tuoda esille se, että Tertullianus olisi ollut sivistyksen ja koulutuksen vastustaja. Lainaukset ovat tuntuneet kuitenkin toisinaan hyvin irrallisilta ja osaa lainauksista ei sellaisenaan löydy Tertullianuksen kirjoituksista. Tässä työssä esitellään Tertullianuksen järjen ja uskon opetus hänen kirjoitustensa perusteella, sekä selvitetään, miten hän ymmärsi järjen ja uskon suhteen toisiinsa. Tekstilähteiksi on etsitty hänen järkeä ja uskoa eniten käsittelevät teoksensa. Tutkimusmetodina on käytetty systemaattista analyysia, jossa järjestelmällisesti on ensin käyty läpi kaikki järki ja usko –sanojen esiintymät. Tämän jälkeen on analysoitu niiden merkitys asiayhteydessään, ja lopuksi on koottu näiden analyysien pohjalta Tertullianuksen kokonaiskäsitykset järjestä, uskosta ja niiden suhteesta toisiinsa. Tertullianuksen opetus järjestä pohjautuu Raamatun, antiikin ajan ja edeltävien kirkkoisien logos-käsityksiin. Jumalallinen järki on logoksen pohjana. Järjen saadessa Logoksen muodon, syntyi Poika, jolla on myös Jumalan järki. Synteesinä näistä opeista Tertullianus opettaa Jumalan luomistyössä ihmiseen puhaltaman hengen muodostavan kuolemattoman sielun, johon ihmisjärkikin osana kuuluu. Järki on loogiseen ymmärtämiseen liittyvä osa, joka on annettu myös uskon apuvälineeksi ihmiselle. Tertullianus, opettaessaan uskosta, tulee kirjoittaneeksi lähes sanasta sanaan yli 100 vuotta myöhemmin Nikean kirkolliskokouksessa hyväksytyn uskontunnustuksen. Kolminaisuusoppi oli sama, kuin se on tänäkin päivänä. Sakramentti otetaan Tertullianuksen mukaan uskolla vastaan, ja usko on apostolinen, eli yksi ja sama kuin opetuslapsilla alkukirkossa. Raamattuun perustuva apostolinen usko auttaa erottamaan harhaopit ja välttämään niitä. Järki ja usko kuuluvat Tertullianuksen opetuksessa oleellisesti yhteen, ja hän itse käyttää kaikkea sivistystään ja tiedollista osaamistaan perustellessaan ja puolustaessaan kristinuskon oppeja ja tapoja ensin maallisille tuomioistuimille ja sitten harhaoppisille. Tertullianuksen tekstit osoittavat, että järkeä tulee käyttää syvässä yhteydessä uskon kanssa ja uskon vaikuttamana evankeliumin työn hyväksi Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti.
  • Katkoksia 
    Lehtinen, Ilja (2019)
    Kirjallinen opinnäytteeni koostuu sarjasta pohdintoja, joiden aiheena ovat dramaturgisen ajattelun prosessit – sellaisina, kun olen ne itselleni kuuden vuoden mittaisten opintojeni aikana onnistunut itselleni hahmottamaan. Teksti haroo kohti jonkinlaista henkilökohtaista käsitystä dramaturgian harjoittamisesta. Erityisesti yritän viipyillä filosofisen ajattelun ja dramaturgisen ajattelun välisessä ristijännitteessä. Syynä tähän on oman filosofintaustani tuottama taipumus ylenpalttiseen käsitteellistämiseen sekä tämän tuottamat ongelmat dramaturgisen kirjoittamisen kanssa. Pyrin kuvaamaan keinoja ja reittejä, joilla olen pyrkinyt oppimaan pois länsimaisen filosofian ideologisista ja metafyysisistä ansarakennelmista ja samalla rakentanut itselleni omaehtoista dramaturgista praktiikkaa. Näissä pohdinnoissani viitepisteenä toistuu lopputyönäytelmäni elinvoiman kirjoitusprosessi. Muita toistuvia teemoja ovat ekologinen katastrofi, tragedia, esikäsitteellisyys ja katkoksellisuus; niiden kautta pyrin havainnollistamaan joitakin käsityksiäni niin fossiilisen modernin perusluonteesta kuin dramaturgiastakin. Teksti koostuu lyhyehkön esipuheen lisäksi kolmesta esseestä. Niistä ensimmäisessä kuvaan sitä polkua, jonka olen kulkenut filofisesta, käsitteelisestä ajatteluympäristöstä kohti dramaturgista ajattelua. Kerron tekniikoista ja toimintatavoista, jotka omassa kokemuksessani ovat edesauttaneet filosofian suosiman diskursiivisen ajattelutavan purkamista jakuvaan matkaani kohti näyttämön omalakista (anti)metafysiikkaa. Keskityn erityisesti Pauli Pylkön kehittämään näkemykseen esikäsitteellisyydestä – sekä tämän esikäsitteellisyyden suhteesta Hans-Thies Lehmannin esittämiin kuvauksiin teatterinäyttämön omalakisesta, epädiskursiivisesta luonteesta. Esikäsitteellisyys, näyttämöllisyys ja dramaturgia kietoutuvat tekstissäni yhteen. Toisessa esseessä kirjoitan taiteellisen opinnäytteeni kirjoitusprosessista: kokemastani ympäristöhävitykseen liittyvästä surusta sekä siitä kummunneesta yrityksestäni kirjoittaa tragediaa modernin maailmanjäsennyksen luhistumisen aikakautena. Teksti liikkuu erityisesti luonnontuhon ja ilmastonmuutoksen katastrofaalista taustaa vasten. Käyn läpi omaa käsitystäni tragedian maailmankuvasta sekä sen suhteesta mm. Tere Vadénin ja Antti Salmisen käsitteellistämään fossiiliseen moderniin. Koetan kuvata, millaiset kokemukset, ajatuskulut ja tunnekuljetukset ohjasivat pyrkimystäni rakentaa elinvoimassa yhteinen, metsänhävityksen ja ympäristökatastrofin aikaansaamaa traagista kokemusta kannatteleva näyttämö. Kolmas essee, teksteistä katkoksellisin, keskittyy aiemmissa esseissä ajoittain vilahdelleisiin keskeytyksen ja hiljenemisen käsitteisiin. Käyn läpi tiibetinbuddhalaissta bardon käsitettä ja rinnastan sen niin Hölderlinin klassiseen kesuura-käsitykseen kuin brechtiläiseen seisauttamiseenkin. Esseen varsinainen keskeisajatus tulee kuitenkin esille Esa Kirkkopellolta omaksutussa näkemyksessä, että moderni teollinen yhteiskunta on itsessään jonkinlainen katkos ja että Hölderlinin kehittämä kesuuran käsite voidaan ulottaa kuvaamaan tilannettamme kokonaisuudessaan. Me kellumme tilassa ennen katastrofia: leijuvassa lykkäyksen avaruudessa jossa jokainen lause on vaarassa jäädä kesken. Lopuksi sanon vielä joitain sanoja filosofisen ajattelun ja dramaturgian suhteista.
  • Lundelin, Hannele (2008)
    Tutkielmani kohdistuu sosiaalityön tutkimus- ja ammattikäytäntöjen tiedollisiin aspekteihin siinä, missä ne vaikuttavat asiakkaana olevaan ihmiseen ja hänen ekososiaaliseen kontekstiinsa. Tarkastelen niitä suhteuttaakseni ne esteettisyyteen, jota pidän merkityksellisenä tajunnallisena kykynä ja inspiroivana elämänpiirinä. Kysyessäni, onko sosiaalityön asiakasta koskevassa tietämisessä tarvetta esteettiselle näkökulmalle, oletan myönteisen vastauksen varmaksi, koska näen esteettisyyden, episteemisyyden ja eettisyyden sekä autonomisina että toisiinsa liittyvinä, ja kahden jälkimmäisen tärkeys sosiaalityössä tulee selvästi esiin. Se, että niin esteettisyydessä kuin sosiaalityön episteemisyydessä on kokemusta, tietoa ja toimintaa suuntaava perustaso, merkitsee metatasoisten kysymysten käsittelyn vaadetta. Koska tutkimuskysymykseni tarkentuu juuri niitä koskevaksi, sopii, että tutkimusmenetelmäni on teoreettinen ja filosofispainotteinen. Jälkimmäisen ominaisuuden tukena ovat teoreettisen filosofian sivuaineopintoni. Erittelen tutkimusvälineistön näin: kieli ja käsitteet, teoria, filosofia, tieto. Tutkimusaineiston voi sanoa muodostuvan osasta niiden tekstien ilmaisemia ajatuksia jotka olen valinnut lähteiksi. Kirjallisuusvalinnat heijastelevat sosiaalityön nykydiskurssia ja historiatietoisuutta sekä sen teoreettisen perustan edellyttämää monitieteisyyttä filosofiaa ja humanistisuutta korostaen. Asiakastyötä (laajasti ymmärrettynä) pääasiallisesti merkitsevässä sosiaalityössä korostan reflektiivisyyttä ja filosofista ihmiskäsitystä. Valitsin Lauri Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen, jonka tajunta-keho-situaatio -analyysi valaisee hyvin sosiaalityön olemukseen kuuluvaa psykososiaalisuutta. Esteettisyyden perustasoa lähestyn Immanuel Kantin kriittisen filosofian kautta. Siihen lukeutuvan, esteettisyyttä käsittelevän Arvostelukyvyn kritiikin (Kritik der Urteilskraft) kohdalla rajaudun lähinnä vain siihen, mikä koskee luontoon liittyviä kauneus- ja ylevyysarvostelmia. Näiden käsittely puolestaan edellyttää tietoa Kantin moraalia ja tietoa koskevasta filosofiasta, jota myös tuon esiin. Yksi tutkimustulos on se, että sosiaalityön asiakasta koskeva tietäminen ei vain edellytä esteettistä näkökulmaa vaan on lähtökohtaisesti siihen sidoksissa esteettisyyden kytkeytyessä pitkälti havaitsemiseen tai aistimiseen. Mielihyvän ja mielipahan tunteita aiheuttavat esteettiset arvostelmat tai kokemukset pääsevät näin ollen vaikuttamaan tiedonmuodostukseen ja tekoihin. Ne edellyttävät siis reflektiota. Tutkielman päätuloksiin kuuluu se, että esteettisyys ilmentää ja voi kehittää sosiaalityön tiedon edellyttämää reflektiivisyyttä. Kant nimittäin osoittaa, että kauneutta koskeva makuarvostelma muun muassa viipyilevänä, pyyteettömänä ja kohteen muodollisesti tarkoituksenmukaisena käsittävänä on hyvin reflektiivinen. Se, että kauneuden kokeminen on resurssi toivon ja voimavarojen kannalta, ei ole tietointressille merkityksetöntä. Ihmisen järjenmukaisuuteen ja moraalisuuteen viitatessaan ylevyyttä koskevat esteettiset arvostelmat viittaavat myös sosiaalityön humaaniin toteuttamiseen. Tämä sisältää muun muassa ihmisen kunnioittamisen, ymmärtämisen ja sen hyväksymisen, että kokonaisuutena ihminen ei ole tietomääritelmien tavoitettavissa, vaikka osittainen tieto hänestä on mahdollinen. Tutkielmani tulokset eivät tietenkään voi tuoda esiin esteettisyyden koko relevanssia, mutta edustavat yhtä näkökulmaa tähän sosiaalityön kehittämisen kannalta tärkeään teemaan.
  • Heikkilä, Anne (Helsingin yliopisto, 2017)
    Gradutyössäni tutkin liikkeen ja erityisesti tanssin estetiikkaa tanssijan kokemuksena. Tämä tarkastelukulma on melko uusi, joten olen luonut liikkeen estetiikkaa tarkoittavan englanninkielisen termin ”kineAesthetics,” suomeksi ”kine-estetiikka.” Tutkimusmenetelmänä käytän pragmaattista ja fenomenologista filosofista analyysiä, joka pohjautuu Richard Shustermanin somaestetiikan teoriaan, James Deweyn teoriaan taiteesta kokemuksena ja osin Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiseen filosofiaan. Toisena tutkimusmenetelmänä käytän strukturoituja haastatteluja. Tämä empiirinen osio perustuu kolmen tanssijan näkemyksiin tanssista ja liikkeestä. Tanssijoiden tutkimuksessa käsitelty kokemus liittyy erityisesti Helsingissä esitettyyn ”Aistiofysiikka”-nimiseen teokseen, jonka tekijöitä he kaikki olivat. Tutkimuksessani pyrin selvittämään asento- ja liikeaistin merkitystä esteettiselle kokemukselle. Lisäksi pyrin valottamaan tanssijoiden kehontietoisuuden merkitystä heidän kokemukselleen. Käsittelen tutkielmassani ruumiillisuuden esiintymistä filosofisessa esteettisessä ajattelussa. Tähän liittyy ihmisen pitäminen yhtenä kokonaisuutena ilman ainakaan selvää dikotomiaa mieleen ja ruumiiseen. Fyysiset aistimukset johtavat tiedostettuun havaintoon ja kognitiiviseen tietoon. Tämä käsitys pohjautuu Merleau-Pontyn ajatteluun, jonka mukaan havainto on tiedostamisen alkuperäinen tapa. Havainto puolestaan synnyttää tietoa. Havainto, tietoisuus ja kognitio ovat osallisina tanssissa haastattelemieni tanssijoiden mukaan. Kine-estetiikan osa-alueiksi näen asento- ja liikeaistin osallisuuden esteettisessä kokemuksessa sekä harjaantumiseen perustuvan korostuneen tietoisuuden omasta kehosta ja sen liikkeistä. Haastatteluista ilmeni asento- ja liikeaistin merkitys tanssijoiden kokemukselle, mutta ei erillisenä aistihavaintona vaan aina yhdistyneenä lähes kaikkien muiden aistien käyttöön. Tanssijoiden erityinen herkkyys kehonsa tuntemuksille ilmeni myös. Havainto, tietoisuus ja kognitio ovat osallisina tanssissa ja erityisesti tanssiesityksessä. Tanssijat kokivat iloa, euforiaa, rytmiä ja intensiteettiä tanssistaan. Esteettinen arvo ilmeni merkityksellisyyden, nosteen, tärkeyden, merkittävyyden, voimaantumisen, täyttymisen ja jakamisen tunteina. Deweyn mukaan esteettinen kokemus on prosessi, johon sisältyy aina myös yrittämisen ja jopa kärsimyksen tunteita. Tanssiesitys voisi olla Deweyn tarkoittaman prosessin kulminaatio. Esityksen jälkeen tanssijat kokivat rasittavasta tilanteesta selviytymisen tunteita. Johtopäätöksenä esitän, että esityksessä tanssijat voivat kokea sekä esteettistä laatua että esteettistä arvoa ja että asento- ja liikeaisti voi tanssiessa olla osallisena esteettisessä kokemuksessa. Jos halutaan selvittää tanssin ja liikkeen esteettistä arvoa ilman katsojien tuomaa nostetta.
  • Marx, Karl; Engels, Friedrich (Työväen sivistysliitto, 1946)
  • Rauhala, Eero (2018)
    Päivittäin julkisuudessa keskustellaan tekoälystä ja tiedotusvälineissä uutisoidaan sen uusista saavutuksista. Usein pohditaan myös onko tekoälyllä samanlaisia kykyjä kuin ihmisillä, mikä on tietokoneen tekoälyn ja ihmisen suhde? Mitä on tietokoneen tekoäly? Voiko koneella olla tietoisuutta, korvaako tietokone tai robotti ihmisen? Entä onko tietokoneella moraalia? Kysytään siis, voisiko koneella olla inhimillisiä ominaisuuksia ja mitä ne silloin olisivat.
  • Niiniluoto, Ilkka (2019)
    Teesi siirtymisestä totuudenjälkeiseen aikaan on viime vuosina herättänyt kohua ja kauhistelua, mutta politiikan ja viestinnän tutkijat ovat myös kyseenalaistaneet ja vähätelleet sen merkitystä. Tämän ilmiön historiallinen yhteys 1900-luvun lopun postmodernismiin on jäänyt vaille riittävää huomiota – ehkä siksi, että kommentaattoreiltakin on saattanut olla totuus hukassa. Siksi tarvitsemme yhä totuuden käsitteen filosofista analyysiä ja puolustusta.