Browsing by Subject "germaaninen filologia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 50
  • Gutzeit, Sini (Helsingin yliopisto, 2018)
    Käsittelen pro gradu-tutkielmassani turkkilais-saksalaista kirjailijaa Nevfel Cumartia ja hänen lyriikkaansa vieraantuneisuuskäsitteiden kautta. Tutkielmaan on pääsääntöisesti valittu runoja, joiden pohjalta subjektiivinen tutkimus oli mahdollista toteuttaa. Runot käsittelevät niin itse kirjailijaa, hänen isäänsä, kuin myös yleisesti toisen sukupolven maahanmuuttokansaa Saksassa, johon myös Cumart kuuluu. Yksi syy, miksi valitsin tutkielmaani runoja Cumartin isästä, oli se, että hän kuuluu ensimmäisen sukupolven eri maiden maahanmuuttajiin, jotka kutsuttiin Saksaan töihin pian toisen maailmansodan jälkeen. Turkkilaisesta isästä kertovat runot heijastavat selkeästi 1950-luvun Saksan maahanmuuttokansan elämää syrjinnän ja muukalaisvihan valossa. Vain harvat maahanmuuttajat pystyivät integroitumaan uuteen ympäristöön. Jotkut heistä reflektoivat jokapäiväistä elämäänsä kirjallisessa muodossa, jotta esimerkiksi identiteettiin, omakuvaan tai rasismiin viittaavia kysymyksiä olisi helpompi prosessoida. Erityisesti toisen maahanmuuttajasukupolven katsotaan kärsivän identiteettiongelmista ja syrjinnästä, sillä he joutuivat taistelemaan kahden kulttuurin välillä. Tämä laukaisi väistämättä vieraantuneisuudentunnetta synnyinmaassa. Nevfel Cumart oli yksi heistä, joka kirjallisuuden kautta löysi paikkansa omassa kotimaassaan, rohkaisten tänä päivänä erityisesti nuoria, joilla on maahanmuuttajataustaa, keskustelemaan aiheesta erilaisissa kirjoituspajoissa, luennoilla ja seminaareissa. Subjektiivista runoanalyysiä tukee teoriassa käsitteet; interkulturalismi, kulttuurienvälinen kirjallisuus, maahanmuutto ja itse vieraantuneisuuskäsitteet. Interkulturalismi on Saksassa vielä varsin nuori käsite ja tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Cumartin lyriikka on interkulturalistista, käsitellen sekä turkkilaista että saksalaista kulttuuria. Maahanmuuttokappale oli välttämätön työn kannalta, jotta Cumartin isän ja myös muiden ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajien elämää voisi paremmin ymmärtää. Vieraantuneisuuskäsitteet analyysissä pohjautuvat vieraantuneisuuden tunteeseen ja siihen, mitä kirjalija, hänen isänsä ja toinen maahanmuuttajasukupolvi Saksassa ylipäätään kokivat vieraaksi. Analyysissä korostetaan sitä, mikä on omaa, mikä koetaan omaksi ja mistä ollaan vieraannuttu, mikä on vierasta. Se voi olla ihmiset ympärillä, oma identiteetti tai vieras kulttuuri. Tutkimuksesta kävi ilmi, että Cumart koki nuoruudessaan maahanmuuttajalapsena kaikenlaisia identiteettiin koskevia ongelmia pelkästään orientaalisen ulkonäkönsä ja ulkomaalaisen nimensä vuoksi. Kiinnostavaa tutkimuksen kannalta on se, että Cumartilla ja hänen isällään on täysin eri lähtökohdat synnyinmaansa suhteen, mutta he lukeutuvat saksalaisten näkökulmasta silti maahanmuuttajiin. Tutkimus on pelkkä pintaraapaisu näinkin laajassa ja ajankohtaisessa aiheessa. Maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat Saksassa aiheina jatkuvasti mediassa ja tutkimusta voisi lähteä laajentamaan vaikkapa tutkimalla toisen sukupolven maahanmuuttajalasten lyriikkaa ja vertailla eri teemoja keskenään. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja löytyy? Toistuvatko teemat?
  • Hollo, Erkki J. (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman aiheena on 1800-luvun alkupuolella eläneen saksalaisen runoilijan Heinrich Heinen identiteetti kulttuurisena toimijana. Romantiikan jälkimainingeissa, mutta samalla Ranskan vallankumousten vaikutuspiirissä Heinestä kehittyi jo varhain intellektuelli, joka vietti loppuelämänsä Pariisissa. Hänen romanttisia teoksiaan tunnettiin ja rakastettiin maailmanlaajuisesti, mutta hänen persoonaansa oli aluksi tutkittu varsin vähän. Toisen maailmansodan jälkeen etenkin Saksassa, mutta myös muualla Heine-tutkimusten määrä on jatkuvasti kasvanut. Hänet nähdään, taustaltaan juutalaisena, moniulotteisena ajattelijana, joka jo nuoruudessaan koki erääksi tehtäväkseen eurooppalaisten arvojen edistämisen. Tutkielmassa eritellään kulttuuritutkimuksen näkökulmasta Heinen identiteettiä, sen henkilökohtaista, poliittista, uskonnollista ja juutalaista puolta. Tarkastelun keskiössä on hänen Pariisin aikanaan kirjoittamansa runoteos ”Ein Wintermärchen”, joka on nähty satiirina hänen Saksaan tekemänsä matkan kokemuksista, mutta ennen muuta silloisen Preussin valtiojärjestelmästä. Se on kuitenkin samalla paljon enemmän, hätähuuto kansojen vapauden puolesta. Tämän satiirin taustaa tarkastellaan tutkielmassa lähtökohtana, minkä jälkeen esitellään menetelmiä, joita identiteetin analysoinnissa käytetään erityisesti saksankielisessä kirjallisuudessa. Koska Heineä koskeva kirjallinen tutkimus on mittava, identiteettianalyysin tarkastelutapa on tulkinnallinen ja deskriptiivinen, toisin sanoen on pyritty valikoidusti rakentamaan päättely eri lähteistä saatavien näkökohtien varaan. Tämä mahdollistaa kokoavan, joskin siis yleispiirteisen arvion identiteetin eri puolista, erityisesti painottaen erilaisten kulttuuripiirien vuorovaikutusta. Heinen kulttuurisessa ympäristössä oli yhtäältä vuorottelua saksalaisessa ja ranskalaisessa yhteisössä, toisaalta erilaisten radikaalisten poliittisten suuntausten vuorovaikutuskentässä, uskonnollis-filosofisten aatteiden ristiaallokossa, ei vähiten henkilökohtaisissa ihmissuhdevaikeuksissa. Eräs keskeinen puoli liittyy vallalla olleen romantiikan uudistamiseen, missä Heinen vaikutus on ollut merkittävä. Mainittujen erilaisten lähestymistapojen tarkastelun perusteella tutkielmassa päädytään havaitsemaan, miten Heine monessa suhteessa oli omankin aikakautemme kannalta uudistaja ja edelläkävijä. Häntä on pidetty lähes profeettana, ensimmäisenä intellektuellina, joka osallistui julkisuuden kautta kriittisesti yhteiskunnalliseen ja taiteelliseen toimintaan. Heine asettaa runoilijan moraaliseksi oppaaksi vallankäyttäjille. Erityistä merkitystä on annettava sille, että hän valistusajan jälkimainingeissa edisti kulttuurien vuorovaikutusta yli rajojen ja vallankumousaatteen innoittamana ihmisten vapautta. Identiteetin eri puolten erittelyn tuotoksena päädytään havaitsemaan Heinen persoonan ristiriitaisuus kaikissa sen ulottuvuuksissa. Hän tuki valllankumouksellisuutta, mutta oli monarkian kannattaja, hän kääntyi kristinuskoon, mutta oli sen oppien tiukka arvostelija, kuten vastaavasti myös juutalaisuuden osalta. Tutkielman tuotoksena on siten eräänlainen yleiskatsaus niistä lukuisista kulttuurisen identiteetin muodoista, jotka Heinessä yhtyvät. Niiden syventävälle tutkimukselle jää vastedes runsaasti tilaa.
  • Marjamäki, Lauri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Työn tarkoituksena on selvittää saksan sananmuodostuksen kuvauksen historiaa erityisesti esimodernin ajan näkökulmasta. Lähtökohtana ovat antiikin kreikan- ja latinankieliset kieliteoriat, sillä niihin perustuvat myös varhaiset saksan kieliopit. Tutkielma perustuu lähinnä latinan- ja saksankielisiin primäärilähteisiin, kielioppeihin ja kielifilosofisiin teoksiin sekä aihetta jo käsitelleeseen moderniin tutkimuskirjallisuuteen. Sananmuodostuksen kuvauksen peruskäsitteet, yhdyssana ja johdos, ovat lähtöisin antiikin kieliteorioista. Kreikan ja latinan klassiset kieliopit eivät kuitenkaan tunne varsinaisesti sellaista käsitettä kuin 'sananmuodostus'. Toisaalta sananmuodostuksen piiriin kuuluvaa muoto-oppia luonnehditaan yleisesti epäsäännölliseksi, ei luonnon, vaan inhimillisten tottumusten aikaansaannokseksi. Myöhäisantiikin meille säilyneissä kieliopeissa – keskeisimpinä Donatuksen Ars maior ja Ars minor sekä Priscianuksen Institutiones – sanojen muoto-opillista käyttäytymistä luokitellaan tiukasti sanaluokista johtuvana 'aksidenssien' hierarkiana. Juuri sanojen, ei tätä pienempien yksiköiden, yhdistämistä käsitellään figuran eli hahmon aksidenssina, sanojen johtamista "loppukirjaimia muuttamalla" taas pääasiassa specieksen eli lajin aksidenssina. Nämä teoriat ovat perustana myös varhaisen uuden ajan kieliopille ja pohdinnoille kielestä. Renessanssi- ja humanistiset kieliopit pyrkivät kuvaamaan klassisia kieliä antiikin kieliopeille uskollisina. Vaikka antiikin kieliteorioissa johto-oppi mainitaan usein epäsäännöllisenä, 'anomalian' piiriin kuuluvana, 1400- ja 1500-luvun kieliopit (Perotti, Melanchthon, Camerarius) käsittelevät sitä säännöllisten taivutuskategorioiden kanssa samanarvoisena. Myös saksan varhaiset kuvaukset noudattavat antiikissa vakiintunutta jakoa kahdeksaan sanaluokkaan ja niiden aksidensseihin, mukaan lukien figuraan ja speciekseen. Niihin on omaksuttu myös kreikalle ja latinalle ominaiset muotokategoriat (esimerkiksi patronyymit), vaikka näitä ei varsinaisesti omina muotoinaan ole saksassa olemassa. Omaleimaista saksan kieliopeille niiden klassisiin esikuviin verrattuna on heräävän kieli-identiteetin ja kansallistunteen leimaama kielihistorian pohtiminen ja sananmuodostuskategorioiden sekä etymologisten tai saksan kielen historiaa koskevien teorioiden sulautuminen yhteen. Vaikka sananmuodostusta ('Wortbildung') ei saksalaisessa traditiossa nimetä omana käsitteenään tai kieliopin kategorianaan ennen 1800-lukua, jo Schotteliuksen ,Ausführliche Arbeit von der Teutschen HaubtSprache' (1663) käsittelee yhdyssanoja ja johtamista laaja-alaisesti ja erillään muusta muoto-opista. Schottelius pyrkii vielä kuvaamaan saksan kielen rakennetta sellaisena, kuin se on ollut raamatullisen Baabelin tornin rakentamisesta ja kielen synnystä lähtien, ja pitää siitä syystä erottelemiaan kantasanoja ja päätteitä 'alkuperäisinä'. Erityisen tärkeänä hän pitää kantasanojen yksitavuisuutta, mille on esikuvansa heprean kieliopissa. 1700-luvun kuluessa käsitys kielen historiasta ja sanojen muodostumisesta muuttuu. Vuosisadan alussa painetussa Bödikerin kieliopissa maailman kielet jaetaan vielä muutamaan eurooppalaiseen pääkieleen, jotka palautuvat Baabelin tornia seuranneeseen kielten erkanemiseen. Sananmuodostusta Bödiker ja hänen aikalaisensa käsittelevät pitkälti Schotteliuksen tavoin. Vuosisadan lopulla Adelungin 'Umständliches Lehrgebäude' painottaa ihmiskielten sanojen muodostuneen yksittäisistä onomatopoeettisista äänteistä, joiden yhdistyminen monimutkaisiksi käsitteiksi noudattelee länsimaista sivistyshistoriaa. Nykykielen johto-oppi on hänen mielestään kehitysaskel tästä alkuhämärästä, esimerkiksi umlaut- tai ablautjohdoksista (sinken : senken), jotka perustuvat 'hämärän kuulokuvan tuntemukseen' ('dunkle Empfindung des Hörbaren'). Looginen selitys näille ilmiöille esitetään lopulta muutama vuosikymmen myöhemmin historiallis-vertailevan kielitieteen avulla.
  • Roiko-Jokela, Anna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani tarkastellaan kulttuurien välistä mainontaa ruotsalaisen huonekalumyymäläketju Ikean kuudelle eri maalle; Suomelle, Saksalle, Ruotsille, Ranskalle, Iso-Britannialle ja Turkille suunnatuilla verkkosivuilla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään Geert Hofsteden teoriaa kulttuurien ulottuvuuksista. Teoria sisältää kuusi kulttuurista ulottuvuutta, joista tässä tutkielmassa kolmea käytetään verkkosivujen mainostekstien analysoimiseen. Nämä ulottuvuudet ovat valtaetäisyys, yksilökeskeisyys/yhteisöllisyys sekä aikaorientaatio. Tutkielmassa pyritään selvittämään, ovatko eri maille kohdennetut mainostekstit verkkosivuilla standardisoituja vai eri kulttuureita edustaville kohderyhmille lokalisoituja. Lisäksi tutkielman tavoite on saada selville, ovatko Hofsteden teorian mukaiset maiden väliset erot näiden kolmen kulttuurisen ulottuvuuden osalta havaittavissa Ikean verkkosivuilla. Aineistona toimii Suomelle, Saksalle, Ruotsille, Ranskalle, Iso-Britannialle ja Turkille suunnatut Ikean verkkosivut ja niistä valikoidut mainostekstit. Analyysin tuloksia verrataan Hofsteden teorian indekseihin. Tutkimus osoittaa, että Ikean kyseisten kuuden eri maan verkkosivustojen välillä havainnoiduista eroavaisuuksista ja samankaltaisuuksista vain osa vastaa Hofsteden ulottuvuuksien indeksejä. Valtaetäisyyden osalta Turkin verkkosivut eroavat muiden maiden verkkosivuista merkittävimmin. Turkin mainostekstien kielenkäytössä vallitsee korkea valtaetäisyys verrattuna viidelle muulle maalle suunnattuihin verkkosivuihin, joilla mainostekstit ovat hyvinkin tuttavallisia. Ranskan Hofsteden teorian mukainen korkea valtaetäisyysindeksi on tutkimuksen perusteella havaittavissa vain mainosteksteissä käytettävästä teitittelymuodosta. Yksilökeskeisyyden/yhteisöllisyyden osalta Iso-Britannian verkkosivut eroavat analyysin perusteella muiden maiden verkkosivuista merkittävimmin. Iso-Britannian mainosteksteissä korostetaan muita enemmän yksilökeskeisyyttä, mikä vastaa Hofsteden indeksiä. Aikaorientaation osalta verkkosivujen mainosteksteissä tarkastellaan suhtautumista perinteisiin, niiden kunnioittamiseen sekä toisaalta rikkomiseen. Analyysi osoittaa, että Suomelle suunnatuilla verkkosivuilla perinteiden muuttamista ja uusien luomista korostetaan mainosteksteissä erityisen vahvasti, kun taas Iso-Britannian verkkosivuilla perinteiden noudattamiseen suhtaudutaan mainosteksteissä neutraalimmalla tavalla. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Ikean Suomelle, Saksalle, Ruotsille ja Ranskalle suunnatut verkkosivut ja niiden mainostekstit ovat suurelta osin standardisoituja. Iso-Britannian verkkosivujen mainostekstit eroavat jossain määrin muille maille suunnatuista mainosteksteistä jokaisen kolmen kulttuurisen ulottuvuuden osalta. Eniten eroja on kuitenkin tutkimuksen mukaan havaittavissa Turkille suunnatulla verkkosivustolla, jossa mainostekstit ovat sävyltään hyvin erilaisia tai puuttuvat kokonaan.
  • Ackermann, Manuel (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoidaan kontrastiivisesti urheilukommentteja saksankielisissä sanomalehdissä. Tutkimuksessa selvitetään, löytyykö teksteistä eroja tai yhtäläisyyksiä niin saksankielisten maiden kuin myös eri lehtityyppien (iltapäivälehti ja tilauslehti) välillä. Teksteissä määritellään ja analysoidaan yksittäisten puheakti illokuutiotyypit. Illokuutio on se, mitä puhuja tai tässä tapauksessa kirjoittaja ajaa puhetoimituksellaan takaa, eli mitä hän haluaa aiheuttaa tai saada aikaan vastaanottajassa. Tutkielmassa luodaan tähän tutkimukseen sopiva luokittelu aiempien luokittelujen pohjalta. Lisäksi analysoidaan kommenttien teksti-illokuutiot, eli tekstin dominoiva illokuutio tekstihierarkian korkeimmalla tasolla. Teksti-illokuutioiden määrittämistä varten on käytetty apuna illokuutiorakenneanalyysimenetelmää, joka kuuluu puheaktiteorian piiriin. Puheaktiteoria käsittelee puheakteja jakamalla niitä eri akteihin. Tässä tutkielmassa keskitytään illokutiiviseen aktiin. Tutkielma sijoittuu medialingvistiikkaan ja käyttää aineistona yhteensä 24 urheilukommenttia Helsingin kommenttikorpuksesta, joka on keskeinen osa projektia Persuasiiviset tyylit Euroopassa, jossa kirjoittaja on toiminut tutkimusassistenttina. Analysoitu aineisto on valittu niin, että se sisältää kahdeksan tekstiä Saksasta, Sveitsistä ja Itävallasta, joista puolet on iltapäivälehdissä ja puolet tilauslehdissä julkaistuja. Tärkeimpiin tuloksiin kuuluu, että hieman yllättäen kaikissa maissa ja lehtityypeissä yleisimmät tyypit ovat tiedottamisen puheakteja. Kommenttitekstistä voisi olettaa muuta, sillä kommentin ensisijainen tehtävä ei ole antaa lukijalle uutta tietoa. Sen lisäksi käy ilmi, että verrattuna muihin maihin Sveitsissä arvosteleminen on huomattavasti yleisempi illokuutiotyyppi, kun otetaan huomioon myös muuntyyppisten illokuutioiden komponenteiksi määritellyt arvostelemisen puheaktit. Lehtityyppien vertailussa käy ilmi, että illokuutiotyypeistä väittäminen on yleisempää iltapäivälehdissä kuin tilauslehdissä ja yleisempää kuin illokuutiotyyppi arvosteleminen. Tutkimuksen perusteella voi tehdä johtopäätöksiä yllä mainittuihin tuloksiin viitaten. Tämän pohjalta voisi tutkia myös muiden aiheiden kommentteja sen selvittämiseksi, eroaako urheilukommentti kyseisissä maissa muista kommenteista.
  • Sjöblom, Mari (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma käsittelee kommunikatiivisia rutiini-ilmaisuja. Kommunikatiiviset rutiini-ilmaisut ovat kiinteitä, yhden tai useamman sanan kulttuurisidonnaisia ilmaisuja, joilla on erilaisia viestinnällisiä tehtäviä vuorovaikutustilanteissa. Kommunikatiiviset rutiini-ilmaisut kuuluvat fraseologiatutkimuksessa pragmaattisiin fraseologismeihin. Tämän tutkielman keskeinen tavoite on selvittää kommunikatiivisten rutiini-ilmaisujen käyttöä saksan kielen B2/3-oppimäärän oppikirjasarjoissa Plan D ja Magazin.de. Tutkimuksessa halutaan selvittää muun muassa, mitä kommunikatiivisia rutiini-ilmaisuja oppimateriaaleissa esiintyy ja millaisia viestinnällisiä tehtäviä näillä ilmaisuilla on. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan Eurooppalaisen viitekehyksen kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon taitotason A2.2 kompetenssikriteereitä kommunikatiivisten rutiini-ilmausten osalta lukion vieraiden kielten B2/3-oppimäärän päättövaiheessa. Tässä tutkielmassa halutaan selvittää, esiintyykö tutkituissa oppikirjoissa taitotasokriteerien edellyttämiä viestinnällisiä rutiini-ilmaisuja. Tutkimusaineistona on oppikirjasarjoissa esiintyvät erilaiset viestinnälliset rutiini-ilmaisut. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista analyysia. Ilmaisut luokitellaan Lenkin (2014) ja Korhosen (2018) käyttämien kommunikatiivisten rutiini-ilmaisujen luokittelujärjestelmien ja luokittelukriteerien perusteella useisiin eri viestinnällisen tehtävän pohjalta määriteltyihin pää- ja alaluokkiin. Näin saadaan selville, millaisia viestinnällisiä tehtäviä kommunikatiivisilla rutiini-ilmaisuilla oppikirjoissa on ja mitä ilmaisuja oppikirjoissa esiintyy. Lisäksi oppikirjoissa esiintyviä kommunikatiivisia rutiini-ilmaisuja verrataan A2.2-taitotason kriteereihin siltä osin, kun kriteerit edellyttävät viestinnällisten ilmaisujen käyttöä. Luokitteluanalyysin perusteella havaittiin, että oppikirjasarjassa Plan D esiintyy 348 ja oppikirjasarjassa Magazin.de 225 erilaista kommunikatiivista rutiini-ilmaisua. Ilmaisut edustavat lähes kaikkia luokittelujärjestelmän pää- ja alaluokkia. Tyypillisimpiä ilmaisuja molemmissa oppikirjasarjoissa olivat mm. tervehdys- ja hyvästelyilmaisut, rutiininomaiset vastaukset, aikaan viittaavat ilmaisut, negatiivisesti ja positiivisesti arvottavat ilmaisut sekä tiedusteluilmaisut. Sen sijaan luokkaan institutionaaliset ilmaisut ei löytynyt yhtään esimerkkiä. Luokitteluanalyysin perusteella voidaan todeta, että molemmissa oppikirjasarjoissa esiintyy A2.2-taitotason edellyttämiä erilaisia ja eri vuorovaikutustilanteissa käytettäviä arkipäivän rutiineihin kuuluvia viestinnällisiä ilmaisuja.
  • Kelaranta, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Fyysinen väkivalta on ollut läsnä elokuvataiteessa sen alkuajoista lähtien, ja yksi sen suosion keskeisimmistä syistä on aina ollut viihdearvo. Monet viihde-elokuvat pyrkivät myös oikeuttamaan esittämänsä väkivallan. Michael Haneken saksankieliset teatterielokuvat haastavat tämän tavan tekemällä fyysisestä väkivallasta usein selittämätöntä, oikeuttamatonta ja sattumanvaraista. Tämän tutkielman tavoitteena on analysoida Haneken elokuvissa esiintyviä fyysisen väkivallan muotoja ja tämän väkivallan tarkoitusta narratologisesta näkökulmasta, sekä pohtia mahdollisia syitä, joita Haneke väkivallalle antaa. Tämän tutkielman teoriaosuudessa käsitellään ensin erilaisia väkivallan määritelmiä, joiden pohjalta muodostetaan tässä tutkielmassa käytettävä fyysisen väkivallan jaottelumalli: sen mukaan fyysisen väkivallan voi jakaa ihmisten väliseen, itseen kohdistuvaan sekä kollektiiviseen väkivaltaan. Myös keskeisimmät narratologian käsitteet sekä aiempaa Haneken elokuviin keskittyvää tieteellistä tutkimusta esitellään. Analysoitavat elokuvat ovat Seitsemäs manner, Bennyn video, 71 katkelmaa erään sattuman kronologiasta, Funny Games sekä Valkoinen nauha. Tutkimuksen perusteella ihmisten välistä väkivaltaa löytyy kaikista viidestä elokuvasta. Itseen kohdistuva väkivalta on seuraavaksi yleisin fyysisen väkivallan muoto, ja kollektiivinen väkivalta harvinaisin. Haneke hyödyntää narratologisia keinoja usein rikkoakseen elokuvakerronnan perinteisiä sääntöjä, sekä hämmentääkseen ja osallistaakseen katsojan pohtimaan elokuviensa tarkoituksia. Väkivallanteot jätetään usein näyttämättä katsojille, mikä antaa niiden seuraamuksille suuremman painoarvon ja lisää niiden realistisuutta. Haneken elokuvien tahallinen monitulkintaisuus viittaa siihen, että ymmärtääkseen Haneken fyysisen väkivallan syitä katsojan on ensin pohdittava omaa ymmärrystään niin elokuvaväkivallasta kuin todellisestakin väkivallasta. Haneke painottaa vahvasti niin median kuin oman fyysisen elinympäristön mahdollista roolia väkivallantekojen taustalla, mutta jättää lopulliset päätelmät katsojan tehtäväksi.
  • Ruhanen, Eva (Helsingin yliopisto, 2018)
    Lebensborn oli SS-Reichsführer Heinrich Himmlerin vuonna 1935 SS:n alaisuuteen perustama yhdistys. Yhdistyksen tarkoitus oli luoda kansallissosialismin mukainen ihannerotu Saksaan ja saada syntyvyysluvut nousuun, tarjoamalla erityisesti naimattomille äideille tukea ja kannustusta, sekä mahdollisuuden odottaa ja synnyttää salassa, kenenkään läheisen tietämättä. Jo toisen maailmansodan aikaan yhdistyksestä huhuttiin, että he pyrkivät ”jalostamaan” ihmisiä ja pakkonaittivat nuoria keskenään. Lebensborn perusti lukuisia synnytys- ja lastenkoteja Saksaan, Norjaan ja sodassa valoitetuille alueille, sekä osallistui ulkoisesti sopivaksi katsottujen lasten ryöstämiseen valloitetuilta alueilta, sekä. Työssäni tutkin kahta romaania, Will Bertholdin "Lebensborn e.V." sekä Benno Voelknerin "Die Schande" ja yhtä elokuvaa, "Pramen Zivota" jotka kertovat Lebensbornista. Näissä teoksissa elämä yhdistyksen kodeissa kuvataan hyvin julmaksi ja raadolliseksi, ja pyrin selvittämään, oliko elämä Lebensbornin alla oikeasti sellaista. Tarkastelen työssäni miten Saksassa käsiteltiin toista maailmansotaa sen päättymisen jälkeen, ja mihin nuo teokset sijoittuvat tällä aikajanalla. Pyrin selvittämään, miten yleinen ilmapiiri on mahdollisesti vaikuttanut teosten kuvaamaan maailmaan.
  • Ahtiainen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2019)
    I min pro gradu-avhandling undersöker jag gymnasiestuderandenas motivation att lära sig tyska. Undersökningens syfte är att få en uppfattning om studerandenas motivationstillstånd, om studerandenas flerspråkighet påverkar deras motivation och om det finns skillnader i motivationstillståndet mellan svensk- och finskspråkiga studerande. I avhandlingens teoridel behandlas motivation från olika perspektiv. Först presenteras utvecklingen av motivationsundersökningen i främmande språk samt de två motivationsteorierna som fungerar som den teoretiska referensramen för analysen: L2 Motivational Self System och attributionsteorin. Därutöver presenteras kontextens betydelse för motivationen. Till slut betraktas flerspråkighetens betydelse för inlärningsmotivation av främmande språk i Finland. Materialet samlades in med hjälp av ett frågeformulär i åtta gymnasier i huvudstadsregionen under våren 2017. Sammanlagt 88 gymnasiestuderande deltog i undersökningen, varav 41 var finskspråkiga och 47 svenskspråkiga. De flesta hade börjat med tyska som B2-språk, men 21 hade tyska som B3-språk. Materialet analyserades både kvantitativt och kvalitativt. För den kvantitativa delen användes deskriptiv statistik och den kvalitativa delen analyserades med hjälp av kvalitativ tematisk analys. De kvantitativa resultaten visar att studerandena har en relativt betydande ideal L2-självbild medan de inte har en bör-vara L2-självbild. Utav sociala inflytande har läraren den största betydelsen. Klasskamraterna har betydelse endast för vissa deltagare och föräldrarna har ingen större påverkan på studerandenas motivation. Studerandena har en bra attityd till tyskinlärningen. Kausalattributionerna visar att studerandena förklarar sina framgångar främst med inre orsaker och misslyckande med yttre och till viss mån inre orsaker, vilket kan betyda att de har lite sämre självförtroende. Studerandena har mycket positiv inställning till flerspråkighet, men upplever inte de övriga språkkunskaperna som särskilt motiverande för tyskinlärningen. Det finns inte stora skillnader mellan svensk- och finskspråkiga studerande, men de finskspråkiga anger att de är lite mer motiverade än de svenskspråkiga. De kvalitativa resultaten avslöjar att studerandena tänker använda tyska i framtiden främst vid arbete, resande och kommunikation på tyska. De motiveras bl.a. av tyskans användbarhet, sociala inflytanden, inlärningssituationen och intresset för tyska och flerspråkighet.
  • Winter, Andrea (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on soveltaa monikielisyysdidaktiikan periaatteita suomalaisen peruskoulun saksanopetukseen. Tutkielmassa laaditaan opetus- ja oppimateriaalia saksan B2-oppimäärän opettamiseen monikielisyysdidaktiikan pohjalta. Kieliä vertaileva opetus tukee tutkitusti oppilaiden kielitietoisuutta ja monikielisyyttä. Tutkielman teoriatausta koostuu monikielisyystutkimukseen perehdytyksestä, monikielisyysdidaktiikan periaatteiden analysoinnista sekä peruskoulun opetussuunnitelman (2014) että eurooppalaisen viitekehyksen perusteiden erittelystä. Sen avulla kuvailen ja perustelen laatimaani opetus- ja oppimateriaalia. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on monikielisyystutkimus. Sen avulla selvitetään toisen vieraan kielen oppimiseen vaikuttavia tekijöitä ja havainnoidaan sitä, miten kielet eroavat toisistaan. Lisäksi avataan monikielisyyden ja kielitietoisuuden käsitteitä. Monikielisyysdidaktiikka tukeutuu kielten opettamisessa aiemmin opittuihin kielitaitoihin. Niiden avulla oppilaat opiskelevat uutta kieltä nopeammin ja muistavat helpommin opittuja tietoja. Tämä vieraan kielen pedagogiikkaan kuuluva suuntaus pyrkii yhdistämään vanhaa ja uutta kieliin liittyvää taitoa ja tietoa vertailemalla kieliä kolmella eri tietotasolla: deklaratiivisen, proseduraalisen ja kulttuurienvälisen oppimisen tietotasolla. Deklaratiiviseen tietoon kuuluu muun muassa fonologiaa, sanastoa, morfologiaa ja syntaksia koskeva tieto. Proseduraalisella tietotasolla käsitellään oppimaan oppimisen taitoja, toisin sanoen tietoa omasta oppimistyylistä, oppimisstrategioista ja opiskelutaidoista. Kulttuurienvälisessä oppimisessa muokataan ja kyseenalaistetaan omiin kulttuurisiin taustoihin perustuvia näkökulmia. Opetussuunnitelman ja eurooppalaisen viitekehyksen perusteet antavat puitteet monikieliseen ja monikulttuuriseen kieltenoppimiseen. Suomalaisissa peruskouluissa pakollisen vieraan kielen opiskelu alkaa viimeistään kolmannella luokalla (tavallisesti englanti). Sen lisäksi peruskoulun oppilaat opiskelevat kuudennesta kouluvuodesta lähtien toista vierasta kieltä pakollisena (yleensä ruotsi). Valinnaisen saksan kielen opiskelu (B2-oppimääränä) alkaa kahdeksannella luokalla kolmantena vieraana kielenä englannin ja ruotsin jälkeen. Tästä johtuen on mahdollista käyttää aiemmin saatuja kielitaitoja saksan opetuksessa. Laatimani oppimateriaali koostuu kahdesta kappaleesta, joihin sisältyy harjoituksia, pelejä, reflektoinnin ja itsearvioinnin tehtäviä sekä arviointiehdotuksia. Tämän materiaalin kautta oppilaat perehtyvät seuraaviin teemoihin: Tutustuminen, harrastukset ja vapaa-aika. Tärkeimpiin havaintoihin kuuluu, että monikielisyysdidaktiikan periaatteet ovat opetussuunnitelman ja eurooppalaisen viitekehyksen perusteiden ansiosta soveltuvia saksan B2-oppimäärän opettamiseen. Lisäksi aiemmin opitut kielitiedot ja -taidot englannin ja ruotsin opetuksesta tarjoavat optimaalisen pohjan kieliä vertailevaan ja kielirajoja ylittävään saksan opetukseen. Jatkotutkimuskohteena voitaisiin tutkia esimerkiksi, miten monikielisyyttä huomioivat ja kielitietoisuutta edistävät harjoitukset vaikuttavat kielen oppimisprosesseihin sekä oppilaiden motivaatioon.
  • Lahdenranta, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää saksan kielen datiivin ilmenemismuotoja ja semanttisia funktioita nykypäivän kielenkäytössä. Tutkimuskohteeksi on valittu "mir", joka ilmaisee datiivia yksikön ensimmäisessä persoonassa. Teoriataustaltaan työ nojaa viime vuosikymmenten aikana tehtyyn semanttiseen tutkimukseen sekä Heide Wegenerin väitöskirjassaan (1985) tekemiin havaintoihin datiivirakenteita yhdistävistä tekijöistä. Myös konstruktiokieliopin soveltuvuutta datiivin semanttiseen tutkimukseen selvitetään. Työn tutkimusaineisto koostuu 200 yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä julkaistusta twiitistä. Puolet twiiteistä on kerätty saksalaisten poliitikoiden julkaisuista. Toinen puolikas on yksityishenkilöiden julkaisemia. Twiitit sisältävät 206 datiivirakennetta. Rakenteet erotellaan kahteen ryhmään: rakenteisiin, jotka kuvaavat vuorovaikutusta ja sisältävät kirjoittajan lisäksi toisen osapuolen, sekä rakenteisiin, jotka eivät ilmaise vuorovaikutusta. Tutkimuksen tuloksista on nähtävissä, että vuorovaikutusta kuvaavat datiivirakenteet vastaavat melko hyvin datiivin prototyyppistä ja esimerkiksi saksa vieraana kielenä -opetuksessa usein esitettyä funktiota, jonka mukaan datiivi kuvaa osapuolta, jonka semanttinen rooli lauseessa on "Benefizient" (hyötyjä/kärsijä) tai "Rezipient" (saaja/menettäjä). Oleellinen havainto kielitieteelliselle tutkimukselle syntyy niiden rakenteiden analyysissä, jotka eivät ilmaise vuorovaikutusta. Ko. rakenteet kuvaavat edellä mainittujen prototyyppisten funktioiden sijasta kokijaa ("Experiencer"). Näiden, kirjoittajan omia tunteita, arvoja tai mielipiteitä kuvaavien ilmaisujen osuus tutkimusaineistosta on merkittävä. Poliitikkojen julkaisemista datiivi-ilmaisuista 77 prosenttia esiintyy ympäristössä, jossa vuorovaikutusta ei tapahdu. Yksityishenkilöiden julkaisuista tällaisia ilmaisuja on 68 %. Datiivi esiintyy tutkimusaineistossa myös usein kopulaverbien yhteydessä sekä idiomaattisissa ilmauksissa, joiden taustalta tutkimus löytää konstruktiokieliopin mallin mukaisesti vakiintuneita, käytössä leksikaalisella tasolla muokkautuvia konstruktioita. Tutkimuksesta käy ilmi, että datiivin semanttinen rooli ei määräydy ainoastaan verbin pohjalta vaan on tiiviisti yhteydessä joko tapahtuvaan tai puuttuvaan vuorovaikutukseen.
  • Laine, Helena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmani tarkastelee fraseologismien modifikaatioita saksalaisessa Schlager- ja rockmusiikissa. Tutkimusmateriaali koostuu neljän musiikkialbumin laulujen sanoituksista. Kaksi albumeista (Andrea Bergin Atlantis ja Helene Fischerin Farbenspiel, molemmat vuodelta 2013) edustavat saksalaista Schlagermusiikkia eli saksalaista iskelmää, ja kaksi muuta (Herbert Grönemeyerin Dauernd Jetzt vuodelta 2014 sekä Udo Lindenbergin Stärker als die Zeit vuodelta 2016) saksalaista rockmusiikkia. Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään ensin yleisesti laulujen sanoituksia tutkimuskohteena sekä käsitteitä ‘Schlager’ ja ‘rockmusiikki’. Sen lisäksi esitellään lyhyesti schlagerlaulajat Andrea Berg ja Helene Fischer sekä rockmuusikot Herbert Grönemeyer ja Udo Lindenberg. Lisäksi teoriaosuudessa esitellään fraseologismien kriteerit sekä erilaiset modifikaatiotyypit. Empiirisen tutkimuksen fraseologismien modifikaatioiden luokittelu perustuu Lenkin jaotteluun, jossa hän erottaa toisistaan yksitoista erilaista tyyppiluokkaa useine alaluokkineen. Analyysiosassa nämä eri luokat esitellään tutkimusmateriaalien avulla esimerkein. Sen lisäksi selvitetään fraseologismien sekä näiden modifikaatioden esiintymistiheys. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että fraseologismeja sekä niiden modifikaatioita esiintyi kaikissa tutkituissa laulunteksteissä. Eniten fraseologismeja oli rockmuusikin edustajien, eli Herbert Grönemeyerin ja Udo Lindenbergin teksteissä. Kaikissa tutkituissa sanoituksissa esiintyi enemmän modifikaatioita kuin muokkaamattomia fraseologismeja. Selkein ero musiikkityylien välillä näkyi siinä, millä tavalla fraseologismeja muokattiin. Schlager-musiikissa käytettiin vain osaa modifikaatiotyypeistä, rockmusiikissa taas yleisesti ottaen kaikkia niistä. Tulokset vahvistivat tutkimuksen hypoteesia, jonka mukaan schlager-musiikissa oletettiin esiintyvän vähemmän sekä yksinkertaisempia modifikaatiotyyppejä. Tämä pohjautunee osaltaan kyseisten musiikkityylien konventioihin.
  • Urmas-Lindemann, Hanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma käsittelee perusopetusta täydentävää oppilaan oman äidinkielen (saksa) opetusta opettajien näkökulmasta. Tämä opetus on tarkoitettu oppilaille, jotka puhuvat kotonaan jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea sekä oppilaille, jotka ovat oppineet kieltä muualla (ns. ylläpito-opetus). Opetuksen tavoitteet määritellään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden liitteessä. Opetukseen osallistuminen on oppilaalle vapaaehtoista, eikä opetuksen järjestäminen ole kouluille tai kunnille pakollista. Syksyllä 2015 opetusta järjestettiin yli 80 kunnassa ja osallistujia oli yli 17 000, näistä 284 opiskeli saksaa. Työn teoriaosuudessa käsitellään oman äidinkielen opetukseen vaikuttavia tekijöitä sekä tämän opetuksen erityispiirteitä. Monikielisyyden ja kaksikielisyyden jaotteluun käytetään Romainen (1989) luomaa mallia, joka perustuu oppilaan kieliympäristöön. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainittujen kulttuuri- ja kieli-identiteettien lisäksi käsitellään ammatti-identiteettiä. Opetusryhmän heterogeenisyyttä ja sitä, miten sen kanssa voidaan toimia, tarkastellaan sisäisen ja ulkoisen eriyttämisen käsitteiden kautta. Tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: (1) Keitä ovat saksan oman äidinkielen opettajat ja minkälainen on heidän akateeminen, pedagoginen ja ammatillinen taustansa sekä kieli-, kulttuuri- ja ammatti-identiteettinsä? (2) Minkälaisia ovat saksan oman äidinkielen opetusryhmät ja miten opettaja toimii oletettavasti heterogeenisen opetusryhmän kanssa? (3) Miten hyvin opettajat tuntevat ja toteuttavat oman äidinkielen opetuksen opetussuunnitelmaa? Tutkielman empiirinen osa koostuu kyselylomaketutkimuksesta ja teemahaastatteluista, jotka tehtiin keväällä 2017. Sähköiseen kyselylomakkeeseen vastasi kahdeksan entistä ja nykyistä opettajaa. Näistä viittä haastateltiin henkilökohtaisesti aiheen syvällisempää tarkastelua varten. Kaikki kyselyyn vastanneet opettajat ovat valmistuneet yliopistosta saksa pääaineenaan. Lähes kaikilla heillä on suomalainen opettajan pätevyys. Suurin osa ilmoittaa äidinkielekseen saksan, mutta joukossa on myös muun kielisiä opettajia, joille saksa on vieras kieli. Saksan kieli ja kulttuuri on kaikille tärkeä osa identiteettiä. Koska oman äidinkielen opettaminen on opettajille sivutyö, heidän ammatti-identiteettinsä rakentuu myös muiden asioiden varaan. Tutkimus todistaa opetusryhmien suuren heterogeenisyyden (mm. oppilaiden ikä, kielitaito), joka on vastanneiden opettajien mukaan opetuksen suurin haaste. Opettajat tuntevat opetussuunnitelman, mutta pitävät siinä esitettyjä tavoitteita melko epärealistisina, koska opetus on vapaaehtoista, normaalin koulupäivän jälkeen ja koska opetusryhmät ovat erittäin heterogeenisia. Opetussuunnitelmassa mainittu yhteistyö muiden opettajien kanssa ei toteudu ja opettajat tuntevat itsensä kouluyhteisössä melko ulkopuolisiksi.
  • Föhr, Juha (Helsingin yliopisto, 2018)
    Stereotyyppi tarkoittaa kirjapainoissa painolevyä, jonka avulla voidaan tehdä suuri määrä vedoksia. Yhdysvaltalainen journalisti, kirjailija ja mediakriitikko Walter Lippmann lanseerasi kirjassaan Public Opinion (1922) stereotyypin käsitteen tarkoittamaan ”päissämme olevia kuvia”, jotka eivät perustu omakohtaiseen kokemukseen tai tieteelliseen tutkimukseen, vaan ne tulevat päihimme sosiaalisesti, ympäröivän kulttuurin tuotteina ja perustuvat ensi sijassa tunteisiin. Stereotyypit ovat eräänlaista ”yleistä tietoa”. Sosiaalitieteet tuntevat nämä ”kuvat päissä” ennakkoluuloina, jotka paitsi ovat vahvoja, mielissämme tiukasti pysyviä, myös säätelevät aivoissamme kognitiivisia prosesseja kuten havainnointia, ajattelua ja muistia. Ennakkoluulomme siis vaikuttavat jo siihen, miten valitsemme tietoa: näemme, mitä haluamme nähdä. Ennakkoluulot välittyvät pääasiassa kielen kautta, ja on jopa esitetty, ettei niitä voi olla olemassa ilman kieltä. Kielessä ennakkoluulot edustuvat kielellisinä stereotyyppeinä. Erotuksena esim. kliseistä strereotyypit ovat nimenomaan ihmisiä tai ihmisryhmiä koskevia kaavamaisia ja usein tunnepitoisia yleistyksiä. Stereotyypit voivat olla myönteisesti tai kielteisesti arvottavia tai hyvinkin neutraaleja. Stereotyyppejä voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen; esim. ”suomalaiset matkustavat mielellään lämpimiin maihin” voi olla tilastollisia tutkimustuloksia elävöittävä uutisotsikko, kun taas toisessa ääripäässä stereotyyppejä voidaan jopa luoda viholliskuvien rakentamiseksi. Stereotyypit ovat tärkeitä kulttuurienvälisessä kommunikaatiossa, ja esim. kouluopetuksessa, etenkin vieraiden kielten, ne ovat oiva tapa kuvata vaikka Saksan ja Suomen välisiä kulttuurieroja elävällä ja kiinnostavalla tavalla. Stereotyypit vain pitää aktiivisesti tunnistaa ja tiedostaa stereotyypeiksi. Näin niiden tulee olla opetuksen nimenomaista sisältöä, ei vain vältettäviä asioita. Tässä työssä luodaan läpileikkausta siihen, millaisia kansallisia stereotyyppejä eri vuosikymmenten suomalaisten saksan kielen oppikirjojen sivuilta voidaan löytää. Vanhimmat kirjat ovat 1920-luvulta, jolloin oppimateriaali aiheineen sekä opetus- ja oppimismenetelmät olivat hyvin toisenlaista kuin nyt. Kansallisia stereotyyppejä on läpi käytyjen saksanoppikirjojen sivuilla pääsääntöisesti vähän: runsaankin maankuvauksen (Landeskunde) keskellä on ilmeisen selvästi vältetty maan ihmisten kuvaamista kokonaisuutena. Poikkeus ovat tietyt opppikirjat erityisesti 1990-luvun alun paikkeilta, jolloin kansallisten stereotyyppien jopa äkillinen mutta ilmeisesti ohimenevä yleistyminen näyttää liittyvän kulttuurienvälisen lähestymistavan (interkulturelle Ansätze) painottumiseen laajemminkin.
  • Sammalisto, Siina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Saksan kielen partikkelit ovat kiinnostaneet ja askarruttaneet lingvistejä jo pitkään. Vuosia näitä kielen pikkusanoja tutkittiin lähinnä teoreettisen, kirjoitettuun kieleen pohjautuvan kielentutkimuksen näkökulmasta. Vasta 1960-luvulla pragmatiikan tutkimusalan myötä partikkeleita ryhdyttiin tutkimaan todellisissa kielenkäyttötilanteissa. Huomattiin, että saksan kielessä käytetään runsaasti partikkeleita ja ne ovat kommunikatiivisesta näkökulmasta tärkeitä keskustelun sujuvuuden kannalta. Tämän tutkielman kohteena ovat nämä puhepartikkelit ja niiden esiintyminen suomalaisessa saksan kielen oppikirjasarjassa. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään partikkelien tutkimuksen historiaa ja problematiikkaa. Partikkelien tutkimuksessa on osoittautunut haastavaksi niiden määritteleminen ja partikkeleihin luettavien pikkusanojen jaottelu eri sanaluokkiin. Tässä tutkimuksessa hyödynnettävä Armin Burkhardtin puhepartikkeleiden funktionaalinen typologia mahdollistaa partikkeleiden määrittelyn ja jaottelun loogisesti ja jäsennellysti. Sen avulla on vältetty monet perinteiset partikkelin tutkimuksen kompastuskivet. Lisäksi tutkimuksessa perehdytään partikkelien opettamisen ja oppimisen problematiikkaan huomioiden erityisesti suomalainen konteksti ja oppija. Oppikirja-analyysin kohteena ovat suomalaiset saksan kielen oppikirjat. Yläkouluun tai lukioon tarkoitettu kirjasarja Plan D on uusin lyhyen saksan kirjasarja, ja se mainitsee lähtökohdakseen kommunikaation. Puhepartikkelit ovat tärkeä osa kommunikaatiota, joten tutkimuksessa paneudutaan siihen, miten ne ovat kirjasarjassa edustettuina. Vertailun vuoksi tutkimukseen on sisällytetty myös puhepartikkeleiden analyysi kuudessa autenttisessa keskustelussa natiivien välillä, jotta oppikirjatekstien autenttisuutta voisi partikkelien osalta luotettavasti arvioida. Kirjasarjan voi arvioida ottavan teksteissään hyvin huomioon puhepartikkelit, ja niiden verrattain runsas käyttö tuo teksteihin puhutun kielen tyyliä. Puhepartikkelit on myös käännetty, mikä tukee oppimista ja auttaa oppijoita ymmärtämään ne. Aihetta ei kuitenkaan muuten ole kirjasarjassa eksplisiittisesti tarkasteltu, ja voidaan todeta, että puhepartikkeleiden opetusta ei tueta systemaattisesti kuin kielisyötteen muodossa. Kaikkiin partikkeleiden opettamisen ongelmakohtiin kirjasarja ei tarjoa materiaalia. Kirjasarjan tekstien kielen voidaan kuitenkin todeta olevan partikkeleiden osalta suurimmaksi osaksi kohdekielen mukaista.
  • Kyyhkynen, Mari (Helsingin yliopisto, 2020)
    Historiallisen fraseologian alaan kuuluva työ käsittelee kielihistoriallisesti varhaisemmissa teksteissä esiintyvien fraseologismien tunnistamista. Korpukseksi on valittu Sebastian Brantin vuonna 1494 julkaisema Narrenschiff. Työn pääongelmana on korpuksessa esiintyvien fraseemien dokumentointi ja luokittelu niissä tapahtuneiden kielellisten muutosten mukaan. Työssä painottuu diakroninen näkökulma. Fraseemit määritellään tässä työssä Burgeriin (2010) ja Palmiin (1997) nojautuen vähintään kahdesta sanasta koostuviksi idiomaattisiksi, kiteytyneiksi ja leksikalisoituneiksi ilmauksiksi. Potentiaalisten fraseologismien tunnistaminen korpuksesta perustuu mm. seuraaviin tunnusmerkkeihin: 1) fraseologismista löytyy nykykielinen vastine, 2) fraseologismilla on tietty kommunikatiivinen funktio, 3) korpustekstissä on tiettyjä metakielellisiä tunnusmerkkejä, 4) fraseologismissa on tiettyjä kielelliseen muotoon tai tyyliin liittyviä tunnusmerkkejä, 5) sananmuodotus fraseologismien perusteella, 6) semanttiset tunnusmerkit, 7) fraseologismien yleisyys sekä 8) vieraskieliset vastineet ja käännökset. Historiallisten fraseemien tyypit esitellään Burgerin (2010) jaottelun mukaan. Niitä ovat 1) identtiset fraseemit, 2) kielestä poistuneet fraseemit, 3) fraseemit, joissa on tapahtunut sanastollisia muutoksia, 4) fraseemit, joissa on tapahtunut morfosyntaktisia muutoksia, 5) fraseemit, joissa on tapahtunut sekä sanastollisia että morfosyntaktisia muutoksia, 6) fraseemit, joilla on nykykielessä sama muoto mutta eri merkitys, 7) fraseemit, joissa on unikaalisia komponentteja ja jotka olivat aikaisemmin ei-idiomaattisia, 8) fraseemit, jotka olivat aikaisemmin vapaita sanayhtymiä tai osa-idiomaattisia sanayhtymiä tai 9) fraseemit, joissa on tapahtunut univerbaatio, jossa kahdesta tai useammasta sanasta on muodostunut yksi sana. Korpuksessa tunnistetut potentiaaliset fraseemit luokitellaan edellä mainitun teorian mukaan ja ne käsitellään kukin omassa artikkelissaan. Fraseemien leksikaalisuus, kiteytyminen, mahdolliset rinnakkaiset muodot sekä niissä tapahtuneet kielelliset muutokset pyritään selvittämään tutkimalla niiden esiintymistä eri aikakausien sanakirjoissa ja fraseologisissa kokoelmissa. Työssä esitellään esimerkinomaisesti 65 fraseemia, joista osa on säilynyt muuttumattomina nykykieleen, osassa on tapahtunut sanastollisia tai morfosyntaktisia muutoksia ja osa on kadonnut kielestä kokonaan. Tuloksen yleistettävyyden ongelmaa ei tässä työssä taustatutkimuksen puuttuessa lähemmin käsitellä. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että valtakunnallisen yleiskielen yleistyttyä ja fraseoleksikografian yhdenmukaisempien merkintätapojen myötä fraseemien varianttien määrä on pienentynyt ja tietyt muodot ovat vakiintuneet kielenkäyttöön.
  • Ruusila, Anna (Helsingin yliopisto, 2014)
    This work integrates the research of phraseology, lexicography, and translation. The study is primarily concerned with a specific type of phraseologisms called pragmatic phraseologisms that are first and foremost pragmatically fixed. Pragmatic phraseologisms can be divided into two groups: routine formulae and conversational formulae. Both of them have numerous functions in different communication situations and are frequently used in both written and spoken languages. Pragmatic phraseologisms and their use are in many cases language and cultural bound, which is only one of the reasons why their translation can be difficult. When translators bump into translation problems, they often resort to dictionaries in hopes of finding suitable translation equivalents and information about the use on the expression that has to be translated. This leads to the question this study aims to provide an answer for: How pragmatic phraseologisms should be described in a dictionary so that the translators could get the best possible help with regard to different kinds of translation problems? This study attempts to a) investigate how the pragmatic phraseologisms are described in various dictionaries, both printed and electronic, and b) sketch two concepts of dictionary entries, one for routine formulae, one for conversational formulae. The sketched dictionary entries are designed for an electronic dictionary, whose primary target group is translators. The corpus of the study consists of 15 German, Finnish and French dictionaries. Some of them are mono- and some bilingual; some are general and some phraseological. As a basis for the collection of the corpus data, a German dictionary for language learners (Wörterbuch Deutsch als Fremdsprache 2000) was used since it is this only dictionary in which the pragmatic phraseologisms are explicitly marked as such. With the help of a list of all pragmatic phraseologisms in this dictionary the corresponding pragmatic phraseologisms were collected from the other German dictionaries. In case of the Finnish and French dictionaries all expressions that could be defined as pragmatic phraseologisms were collected. It is especially important to look into the description of pragmatic phraseologisms in the Finnish and French dictionaries as this has not been studied before. According to the results, the dictionary entries often consist of meaning, pragmatic information, lexicographic examples, and equivalents (in the bilingual dictionaries). The meaning of the pragmatic phraseologism is given as a free formulated sentence, as a pragmatic remark or as a combination of the two. The pragmatic description of these expressions in the existing dictionaries is, however, often scarce since their functions in the communication are rarely mentioned, and even if they are mentioned it often happens without a recognizable logic. This is a severe shortcoming in the description of pragmatic phraseologisms since their real meaning and use cannot be described properly without this information. Furthermore, the specifications and restrictions of their use were not always described. In addition, the pragmatic phraseologisms were in some cases situated illogically within the dictionary. In the electronic dictionaries, various types of search mechanisms were rarely used even if they could be easily built in them. In the sketched models for the dictionary entries, the main focus lies on their pragmatic description and on their equivalents. For every pragmatic phraseologism, one or more pragmatic or metacommunicative functions are given. Thanks to the electronic form of the dictionary, an onomasiological approach is also possible when searching for a suitable expression. (One can, for example, search for all routine formulae that are used to express surprise, or for all conversational formulae that are used to interrupt the partner.) Moreover, the description of the use of pragmatic phraseologisms follows a certain pattern so that a logical and reliable way of their description is secured. The order of the lexicographic information depends on the specific question the translator is trying to find a answer for (e. g. if the problem is that the translator does not know what the expression of the source language means or does not know how to translate it). Pragmatic phraseologisms of the source language are not always translated with a pragmatic phraseologism of the target language, but very variable translation solutions can be found ranging from other types of phraseologisms to completely freely formed paraphrases and one-word expressions. Therefore a wide array of possible equivalents is provided and the differences between the expressions of the source and target language are explicitly explained in order to facilitate the work of the translator.
  • Záborszky, Mária (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro gradu-tutkielmassa tutkitaan saksankielisen runouden ja klassisen romantiikan ajan musiikin yhteyttä Johann Wolfgang von Goethen Prometheus-hymnin ja Franz Schubertin samannimisen lied-sävellyksen kautta. Tutkimuksessa painotetaan erityisesti teosten syntyhistoriaa ja niiden tulkinnan monia eri vaihtoehtoja eli hermeneuttista analyysiä. Teosten tulkintaan linkittyy monta eri asiaa, kuten esimerkiksi tyylisuuntaus ja sen normit, teoksen rakenne sekä ennen kaikkea taiteilijoiden oma kokemusmaailma ja heidän luova taiteellinen ilmaisutapansa. Työn keskeisenä aineistona ovat Goethen Prometheus-hymni ja Schubertin Prometheus-liedin nuotit. Lähdeaineistossa tärkein teos Goethea koskien on Rüdiger Safranskin teos Goethe Kunstwerk des Lebens – Biographie (2013). Schubertin tutkinnassa tärkeimmät teokset ovat Peter Cliven Schubert and His World (1997) ja Norman Lloydin Großes Lexikon der Musik (1987). Goethen ja Schubertin teosten syntyhistorian kannalta on tärkeää tuntea saksalaisen kirjallisuuden tunnuspiirteitä ja historiallista taustaa valistuksen- ja Sturm und Drang-aikakauden (Myrsky ja kiihko) ajalta sekä klassisen musiikin romantiikan aikakaudelta, joista on tutkielmassa perusteelliset kuvaukset. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat näiden aikakausien yhtäläisyyden ja miten nämä ilmenevät runossa ja liedissä. Runoanalyysin aineistoa ovat Jochen Strobelin Gedichtanalyse – Eine Einführung (2015) sekä Kristin Felsnerin, Holger Helbigin ja Therese Manzin Arbeitsbuch Lyrik (2012). Goethen teos on vapaasti muotoiltu hymni, jossa ei ole riimejä ja selkeää runomittaa. Prometheus-hahmo on hymnissä minäkertoja ja teos sisältää useita retorisia tehokeinoja. Hermeneuttisen analyysin lähdeaineistona toimii Jochen Vogtin teos Einladung zur Literaturwissenschaft (2002). Hermeneutiikka on teoria tulkinnasta, joka keskittyy erityisesti tekstien merkitysten tulkintaan. Hermeneuttista analyysiä ajatellen on tärkeää tuntea myös Goethen ja Schubertin omaelämänkerrallisia kokemuksian, jotka ovat vaikuttaneet heidän teoksiinsa. Hermeneuttisen analyysin tuloksena Goethen hymnille löytyy useita mahdollisia tulkintatapoja, joista osa liittyy Sturm und Drang-aikakauteen ja osa Goethen omaan elämään. Näitä tulkintatapoja ovat nerousestetiikan näkökulma, omaelämänkerrallinen näkökulma, uskonnolliskriittinen näkökulma sekä poliittinen ja yhteiskuntakriittinen näkökulma. Schubertin liediä ajatellen on tarpeellista tuntea romanttisen klassisen musiikin ja lied-taidemusiikin ominaispiirteitä. Tietoa molemmista tarjoaa Lloydin jo mainittu Großes Lexikon der Musik. Tutkielmassa mainitut Prometheus-liedin yleis- ja syntyhistoriatiedot löytyvät useista teoksista, kuten esimerkiksi Dietrisch Fischer-Dieskaun teoksesta Franz Schubert und seine Lieder (1999). Schubertin omaelämänkerrallinen tuntemus on ehdottoman tärkeää hermeneuttisen analyysin kannalta, sillä säveltäjä kärsi Wienissä poliittisesta sorrosta ja sensuurista sävellyksen syntyaikaan. Schubertin teos on ilmeisesti poliittisesti kantaaottava. Tutkielmassa musiikkianalyysi on toteutettu sointuanalyysinä ja liedin muotoanalyysinä, jonka lisäksi laulumelodia ja pianosäestys on analysoitu tarkkaan. Schubertin Prometheus-lied on läpisävelletty lied, jonka laulumelodia ja pianosäestys ovat täynnä erilaisia musiikillisia tehokeinoja.
  • Marin, Minna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassani tutkin satiirin ja huumorin ilmenemismuotoja saksalaisissa ja suomalaisissa sanomalehdissä julkaistavissa pilapiirroksissa. Pilapiirroksella tarkoitetaan tässä tutkielmassa kuvaa, jolla on vakiintunut paikkansa sanomalehdessä ja jossa kommentoidaan kärkevästi ajankohtaisia tapahtumia, usein hahmojen ulkoisia piirteitä liioitellen. Tavoitteena on ollut selvittää, miten ja millaisin tarkoituksin piirtäjä käyttää satiiria ja huumoria, ja millaisia teemoja juuri saksalaisissa ja suomalaisissa pilapiirroksissa esiintyy. Aineistoni koostuu 50 saksalaisesta ja 50 suomalaisesta pilapiirroksesta, jotka on kerätty kolmesta saksalaisesta (Süddeutsche Zeitung, tageszeitung, WELT am Sonntag) ja kolmesta suomalaisesta (Helsingin Sanomat, Aamulehti, Savon Sanomat) sanomalehdestä syys- ja lokakuussa 2017. Teoriaosa koostuu pilapiirroksista tekstilajina ja niiden osuudesta journalismissa, huumorin tyyleistä ja satiirista, johon yhtenä ilmaisukeinona sisältyy ironia. Pilapiirroksissa esiintyy useita kuvan ja tekstin välisiä suhteita mm. erilaisten visuaalisten elementtien tai kielellisten ilmaisujen vuorovaikutukseen ja tulkintaan nähden. Ulkoisista yhtäläisyyksistä huolimatta pilapiirrokset eroavat sarjakuvista ajankohtaisen sisältönsä ja sanomansa vuoksi. Lisäksi pilapiirrosten osuus journalismissa jakaa mielipiteitä, sillä piirrosten ominaisuuksia ja tarkoituksia voidaan tarkastella sekä journalismin että taiteen näkökulmista. Humor Styles Questionnaire -kaavan (2003) pohjalta huumorille jaotellaan neljä erilaista tyyliä: ryhmää yhdistävä, itseä vahvistava, aggressiivinen, ja itseä alentava huumori. Aineistoni pilapiirroksista löytyy esimerkkejä jokaisen tyylin edustamaan huumoriin. Satiiri on puolestaan tyylilajina eräs keino kritiikin ilmaisuun. Sen tehtävänä on osoittaa ja kommentoida yhteiskunnallisia epäkohtia pilkallisesti tai humoristisesti. Satiirisissa teoksissa on usein havaittavissa ironiaa, joka ilmenee aineiston pilapiirroksissa mm. lausahdusten päinvastaisissa merkityksissä, sanojen ja tekojen välisissä ristiriitaisuuksissa tai tilanteiden absurdiudessa. Pilapiirrokset peilaavat vahvasti valtamediassa käsiteltyjä aiheita, ja tiettyjen teemojen yleisyys vaihtelee yhteiskunnallisten tapahtumien kuten vaalien mukaan. Korpusanalyysissa havaittiin, että valtaosa molempien maiden julkaisemista piirroksista koostuu sisäpoliittisista aiheista. Syksyllä 2017 saksalaisissa piirroksissa käsiteltiin näkyvimmin Saksan liittopäivävaaleja ja Itävallan parlamenttivaaleja, ja suomalaisissa piirroksissa erityisesti sote- ja maakuntauudistuksen kiemuroita. Muita usein käsiteltyjä teemoja saksalaisilla ovat ulkopolitiikka ja suomalaisilla talous sekä ympäristöasiat. Poliittisten aiheiden runsaus saksalaisissa piirroksissa selittyy maan keskeisellä roolilla kansainvälisessä politiikassa, kun taas suomalaisissa piirroksissa ilmenee teemoiltaan laajempi kirjo. Saksalaisissa piirroksissa kuvataan usein poliitikkoja ja presidenttejä pistävään sävyyn, ja suomalaisissa usein tavallisia kansalaisia kommentoimassa humoristisesti hallituksen ja erilaisten yhtiöiden toimia.
  • Marttila, Eeva-Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimus käsittelee William Shakespearen näytelmässä Henry V esiintyviä SOV-sanajärjestyksiä sekä näiden saksankielisiä käännöksiä August Wilhelm von Schlegelin käännöksessä Heinrich V. SOV-sanajärjestys on Shakespearen englannissa poikkeava ja siksi merkittävä syntaktinen tyylikeino, jolla voi korostaa runollista ylätyyliä tai puhujan mielenliikutusta. Tutkimuksessa analysoidaan yhdeksäntoista näytelmässä esiintyvän SOV-sanajärjestyksen tyylillistä vaikutusta sekä sitä, miten se välittyy Schlegelin saksannoksessa. Myös Shakespearen käyttämän runomitan silosäkeen vaikutusta sanajärjestysvalintoihin alkutekstissä ja käännöksessä käsitellään. Teoriaosiossa käsitellään englannin ja saksan syntaksia, etenkin sitä, mikä on normaali sanajärjestys ja miten siitä poikkeaminen vaikuttaa tyyliin ja informaatiorakenteeseen. Shakespearen ajan varhaisuusenglanti oli syntaksiltaan nykyenglantia vapaampi ja Shakespeare käytti kieltä sekä runomitan että syntaksin osalta aikalaisiaan luovemmin. Myös Shakespearen integroitumista Saksan kirjallisuuskaanoniin tarkastellaan, sekä tämän vaikutuksia Schlegelin käännösperiaatteisiin. Schlegel pyrki käännöksissään sisällön ja muodon mahdollisimman tarkkaan kääntämiseen. Analyysin tuloksena on, että 15 alkutekstin SOV-sanajärjestyksestä palvelee runomittaa, eikä säännönmukainen SVO-sanajärjestys sopisi näissä kohdissa mittaan. SOV-sanajärjestykset luovat myös syntaktista jännitettä ja niitä esiintyy usein silloin, kun puhuja on tunnekuohussa. Schlegel ei käännä SOV-sanajärjestyksiä samalla tavalla syntaksisääntöjä rikkoen kuin alkutekstissä, eikä hän käytä muutakaan yhdenmukaista korvaavaa käännösstrategiaa. Schlegel kuitenkin säilyttää käännöksessään runomitan ja yleensä myös lauserakenteen sekä sanajärjestyksenkin siinä määrin kuin saksan syntaksi sallii. Siksi tyylillinen vaikutelma vastaa käännöksessä yleensä hyvin pitkälti alkuperäistä. Lisäksi Schlegel käyttää myös jonkin verran saksan kielelle epätyypillisiä sanajärjestyksiä sekä mm. elisioita, jotta käännös sopii mittaan. Koska useat SOV-sanajärjestykset alkutekstissä palvelevat runomitan toteutumista, voidaan myös niitä syntaktisia ja muita valintoja, jotka johtuvat runomitan noudattamisesta, pitää korvaavana käännösstrategiana.