Browsing by Subject "julkisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 63
  • Halme, Elina (2005)
    Tutkimukseni päällimmäinen tavoite on selvittää, kuinka urheilija pärjää mediajulkisuudessa ja mistä asioista urheilun ja mediajulkisuuden suhde muodostuu. Aihetta lähestyäkseni olen valinnut tarkasteluun kolme lomittain toimivaa, mutta erillistä ulottuvuutta - urheilijan, median ja sponsorin. Lähestyn tutkimusongelmaani mediajulkisuuden, mediaurheilun, urheilumarkkinoinnin sekä mielikuvien teoriapohjan avulla. Tutkimukseni on vahvasti aineistopainotteinen ja tärkein tavoitteeni on selvittää tutkittavien kokemuksia aihepiiristä. Päästäkseni käsiksi varsinaiseen tutkimuskohteeseeni - mediajulkisuuden keskiöön, jossa urheilija, media ja sponsori kohtaavat - olen avannut kunkin ulottuvuuden erikseen. Tutkimukseni empiria ja analyysi ovat siis kolmiosaisia. Aineisto koostuu 12 urheilijan, neljän toimittajan ja sponsorin edustajan teemahaastatteluista. Työni on tapaustutkimus urheiluvälinevalmistaja Niken yhteistyöurheilijoista. Urheilijoiden näkökulmasta selvitän, mitä urheilijat ajattelevat mediasta ja julkisuudesta. Pyrin myös hahmottamaan, kohtaako urheilija urallaan odotuksia tai paineita, ja mistä mahdolliset paineet muodostuvat. Urheiluvälivalmistajan perspektiivistä tarkastelen, millä perusteella yritys valitsee sopimusurheilijansa ja mihin yhteistyöllä pyritään. Toimittajien haastatteluilla selvitän median näkemystä tahojen kohtaamisesta. Mitä toimittajat odottavat urheilijalta ja miten yritysten läsnäolo näkyy median arjessa? Keskeinen tutkimuskohteeni on lisäksi se, mikä vaikuttaa urheilusta muodostuviin mielikuviin ja miksi toiset lajit ja urheilijat ovat toisia suositumpia. Päällimmäinen tutkimustuloksekseni on, että mediajulkisuudesta sinänsä vallitsee yhteisymmärrys urheilijan, median ja sponsorin kesken. Julkisuus on oleellinen osa tämän päivän urheilua ja siihen kuuluu kiinteästi myös kaupallisuus. Tutkitut tahot tarvitsevat toisiaan ja tavoitteet sekä päämäärät ovat yhdisteltävissä. Urheilun mediajulkisuus rakentuu kuitenkin laajasta, monen osan värittämästä kokonaisuudesta, sillä jokainen tutkittu ulottuvuus tuo siihen mukanaan omat piirteensä ja painotuksensa. Urheilijan, median ja sponsorin näkökulmasta muodostuu kustakin oma moniulotteinen osakokonaisuutensa, jossa korostuvat tietysti kovin erilaiset piirteet.
  • Ala-Risku, Päivi (2005)
    Tutkielman lähtökohtana on normatiivinen käsitys siitä, että toimiva demokratia vaatii toimivaa julkista keskustelua. Journalismin tehtävänä ei ole vain välittää jo päätettyä ja jo tapahtunutta, vaan toimia alustana päätöksenteolle organisoimalla julkista keskustelua, jonka pohjalta päätökset vasta tehdään. Tutkielmassa tutkitaan yhden järjestön, Veronmaksajain keskusliiton (VKL) asemaa julkisessa keskustelussa. Tätä tutkitaan tarkastelemalla valitun teorian valossa sitä, kuinka hyvin teoreettisen viitekehykseni ideaali toteutuu VKL:n kannalta ja osalta. Lisäksi tutkitaan, millaisena VKL lehtijulkisuudessa näyttäytyy ja mistä aiheista ja millaisin äänenpainoin se käy julkista keskustelua. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu deliberatiivisen demokratiaihanteen asettamille vaatimuksille hyvästä julkisesta keskustelusta. Tätä hyvää julkista keskustelua määrittellään paitsi yleisesti Habermasin deliberatiivisuuskäsitteen mukaan myös Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teorian avulla. Mentelminä tutkielmassa käytetään sekä määrällistä että laadullista analyysia. Määrällisen analyysin menetelmänä on sisällön erittely, laadullisena teoriaan pohjautuva tulkinta. Keskeisimpimpänä tuloksena tutkielma vahvistaa aiempien tutkimusten havainnon siitä, että järjestöt toimivat pääasiassa strategisesti. Näin ollen järjestön osallistuminen keskusteluun ei toteuta tutkielman normatiivista käsitystä, eli järjestö ei keskustele kommunikatiivisen toiminnan teorian ja deliberatiivisuuden ihanteita noudattaen, vaikka myös kommunikatiivisuutta ja deliberatiivisuutta järjestönkin keskustelusta löytyy. Lisäksi tutkielmassa etsitään niitä positioita, joissa tutkittu järjestö, VKL, keskustelee. Näiksi positioiksi muodostui: 1) oikeudenmukainen harkitsija, 2) linjakas vaatija, 3) tietäjä, 4) yksisilmäinen epärealisti, 5) kiivas tappelija ja 6) epärehellinen. Tutkielmassa tutkittiin myös niitä aiheita, joista VKL keskustelee. Analyysissä selvisi, että jutuissa käydään keskustelua kuudesta eri pääaiheesta: 1) tuloverotuksesta, 2) kuntataloudesta, 3) yritysverotuksesta, 4) arkielämän veroista ja maksuista, 5) veroilmoituksesta tai -ehdotuksesta ja 6) Veronmaksajain Keskusliitosta järjestönä. Tärkeimpiä lähteitä ovat Esa Reunasen väitöskirja Budjettijournalismi julkisena keskusteluna, Jürgen Habermasin The theory of Communicative Action. Volume One ja The theory of Communicative Action. Volume Two sekä Jürgen Habermasin The Inclusion of the Other.
  • Varpela, Valtteri (2008)
    Tutkimusongelmanani on Suomen Jääkiekkoliiton saama valtakunnallinen lehtijulkisuus 2000-luvulla. Tutkin Jääkiekkoliiton saaman lehtijulkisuuden sisältöjä ja muotoja sekä muotoutumisen ehtoja media-aineiston analyysin ja toimittajien haastatteluiden avulla. Työ tehdään tilaustutkimuksena Suomen Jääkiekkoliitolle. Tutkimuksen yhtenä tärkeänä lähtökohtana oli vuonna 2004 sattunut tapahtumaketju, jonka päätteeksi Jääkiekkoliitto erotti silloisen A-maajoukkueen päävalmentajan Raimo Summasen. Vielä vuonna 2007 julkisuudessa puhuttiin noiden tapahtumien jakavan jääkiekkotoimittajia ja lajista kirjoittavia lehtiä Jääkiekkoliitto-myönteisiin ja -kielteisiin leireihin. Pyrin vastaamaan media-aineiston sisällön erittelyn avulla tutkimuskysymyksiin muun muassa Jääkiekkoliiton julkisuuden määrästä ja laadusta sekä kuvaamaan, minkä aiheiden kautta liitto saa julkisuutta. Tärkeä on myös kysymys lehtien ja toimittajien jakautumisesta heidän Jääkiekkoliittoon suhtautumisen suhteen. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on Pierre Bourdieun käsite journalismin kentästä sekä hänen yleisemmin sosiologian piirissä tunnettu kenttäteoriansa. Kenttäteorian mukaan journalistien toiminta ja mediasisällöt syntyvät suhteessa koko journalismin kentällä vallitseviin voimiin, jotka ovat erilaisten yksilö- ja rakennetekijöiden välisten suhteiden tuotteita. Journalismiin vaikuttavien yksilö- ja rakennetekijöiden erittelyni perustuu Shoemakerin ja Reesen kehittämään malliin ja Tuomo Mörän S&R-mallin pohjalta kehittämään liaanimalliin. Liiton julkisuuden muotoutumisen taustalla olevaa toimitusprosessia tutkin haastattelemalla Jääkiekkoliitosta paljon kirjoittavia toimittajia. Analysoin haastatteluja ja aiemmasta urheilujournalismin tutkimuksesta saatua tietoa Shoemakerin ja Reesen luomaa mallia ja Pierre Bourdieun kenttäteoriaa vasten luodakseni kuvan suomalaisen jääkiekkojournalismin kentän toimintalogiikasta. Media-aineiston analyysin perusteella voidaan sanoa, että Jääkiekkoliiton julkisuuden sävyerot lehtien välillä olivat merkittäviä. Tutkimuksen kuudesta lehdestä Urheilulehti, IS Veikkaaja ja Ilta-Sanomat erottuivat muista lehdistä selkeästi liitosta kielteisimmin kirjoittavina. Näiden lehtien voidaan sanoa muodostavan Jääkiekkoliitto-kielteisen blokin. Myönteisen blokin muodostavat Iltalehti ja Aamulehti. Helsingin Sanomat oli ainoa neutraali lehti. Aiemmassa tutkimuksessa esitetty väite urheilujournalismin kritiikittömyydestä osoittautui vääräksi tässä tutkimuksessa. Lehdet kirjoittivat erittäin kriittisesti A-maajoukkueen valmennusjohdosta ja Jääkiekkoliiton puheenjohtajasta Kalervo Kummolasta. Yksittäisillä toimittajilla merkittävä panos lehtien linjan muodostajina oli ainoastaan pienten toimitusten erikoislehdissä. Yleisesti Jääkiekkoliiton julkisuus muotoutuu kentällä monimutkaisten yksilö-, organisaatio- ja ammattirutiinitekijöiden sekä median ulkopuolisten tekijöiden ja ideologian vuorovaikutuksessa. Merkittäväksi toimittajien yhteiseksi työtä ohjaavaksi tekijäksi osoittautui pyrkimys lajin edun suojelemiseen. Juuri lajin edun suojeleminen ammattikunnan ideologian pohjalta selittää toimittajien ja lehtien jakautumista leireihin Raimo Summasen ja Jääkiekkoliiton välisessä kiistassa. Kiistassa toimittajat ja lehdet osallistuivat taisteluun yhteiskunnan arvoista: voiko urheilullisen menestyksen takia tehdä mitä vain?
  • Laitila, Johannes (2010)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka kansalaisuus rakentuu Helsingin Sanomien keskustatunnelikirjoittelun puhetavoissa. Lähestyn aihetta analysoimalla 323:a Helsingin Sanomissa vuosina 1990–2008 julkaistua keskustatunneliin liittyvää kirjoitusta. Työn teoreettinen lähtökohta on kansalaisuuden ja journalismin välisessä suhteessa. Lähtöoletukseni on, että journalistit, valtaapitävät ja kansalaiset muodostavat kolmion, jossa kansalaiset jäävät kolmion kahteen muuhun osapuoleen nähden alempiarvoiseen ja vähemmän vaikutusvaltaiseen asemaan. Käsitykseni kansalaisuudesta rakentuu tässä työssä Michael Schudsonin esittelemän informoidun kansalaisen ideaalin varaan. Informoitu kansalaisuus taas on vahvasti yhteydessä nykyään vallitseviin eliittijulkisuuteen ja edustukselliseen demokratiaan. Informoidun kansalaisuuden, eliittijulkisuuden ja edustuksellisen demokratian ohella käsittelen uudempien kansalaisuus-, julkisuus- ja demokratiakäsitysten mahdollisuuksia. Näihin kuuluvat ajatukset niin kutsutusta osallistetusta kansalaisuudesta, pluralistisesta julkisuudesta ja julkisen harkinnan demokratiasta. Tärkeimmät käyttämäni kotimaiset lähteet ovat Hannu Nieminen ja Heikki Heikkilä. Julkisuuskäsitysten taustalla vaikuttaa Jürgen Habermasin kuvaus porvarillisen julkisuuden murenemisesta, jota olen täydentänyt uudemmilla teoretisoinneilla. Työni menetelmällinen lähtökohta on kriittisessä tekstintutkimuksessa, johon sisältyy tässä sekä määrällisiä että laadullisia tutkimusmenetelmiä. Analysoin koko aineistoani ensin sisällön erittelyn ja puhujarakenneanalyysin keinoin. Määrittelen kunkin jutun pääasiallisen puhujan, juttutyypin, jutun teeman ja julkaisuvuoden. Muun muassa ristiintaulukoimalla saatavien tulosten perusteella tutkin eri puhujien puhetapoja retoriikka-analyysin avulla. Keskeisin tulos on, että kansalaiset jäävät keskustatunneliuutisoinnissa melko näkymättömiksi ja vähälle huomiolle. He pääsevät jutuissa puhujiksi vain harvoin, heitä ei juuri käytetä juttujen lähteinä ja jos käytetäänkin, he ovat usein jutussa läsnä edustamassa jotakuta muuta tahoa, kuten kansalaisjärjestöä. Keskustatunnelikirjoittelun puhetavoissa korostuivat lisäksi taloudellinen ja rationaalinen ajattelutapa sekä anonyymiys. Ylivoimaisesti suurimman puhujaluokan muodosti kunnallishallinto. Suurimpien puhujaluokkien – kunnallishallinnon ja toimittajien – puhetavat olivat aineistossa suurelta osin yhteneviä.
  • Astola, Matti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu –tutkielman aihe: Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomiois-tuimissa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännössä. Tämän pro gradu –työn tarkoituksena on selvittää julkisuuden ja salassapi-don edellytyksiä hallintoprosessissa HProsJulkL:n ja sen pohjalta muodostuneen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännön valossa. HProsJulkL:n perusteella annettuja ennakkoratkaisuja on kertynyt suhteelli-sen vähän, kun ottaa huomioon lain suhteellisen pitkän voimassaoloajan, tätä kir-joitettaessa 13 vuotta. Varsinaisia vuosikirjassa julkaistuja ennakkoratkaisuja, joissa on sovellettu hallintoprosessin julkisuuslakia, on koko ajalta vain neljä kappaletta. Tämän lisäksi KHO on julkaissut neljä lyhyttä ratkaisuselostetta ja kaksi muuta päätöstä, joissa ratkaisu on perustunut hallintoprosessin julkisuusla-kiin. Hallintoprosessin julkisuuslain tavoitteena oli sääntelyn täsmentäminen ja selkiyttäminen. HProsJulkL on ennen kaikkea prosessimenettelyjä sääntelevä eri-tyislaki. Julkisuutta ja salassapitoa koskevat ratkaisut saavat useimmiten materiaalisen sisältönsä yleislakina olevasta julkisuuslaista tai muussa lainsäädännössä olevista säädöksistä (kuten esimerkiksi Laki verotustietojen julkisuudesta ja sa-lassapidosta). Ennen lain säätämistä ongelmia aiheutti diaari- ja vastaavien asiakirjarekiste-ritietojen julkisuuden poikkeuksettomuus, joka teki mahdolliseksi tietoja yhdiste-lemällä kiertää välttämättömiin syihin – esimerkiksi yksityiselämän suojaamiseen – perustuvan salassapidon. HProsJulkL:n säätämisellä pyrittiin – ja onnistuttiinkin – korjaamaan tätä epäkohtaa. Tunnistetietojen salaamiseen voi ryhtyä vain, jos se on välttämätöntä suojelun tavoitteen saavuttamiseksi. KHO on vahvistanut ratkai-sussaan KHO 2008:34, että salaaminen vaatii aina tapauskohtaista harkintaa. Pelkästään tiettyyn asiaryhmään kuuluminen ei riitä tietojen salaamisen perusteeksi. Joissakin tapauksissa julkisuutta ja salassapitoa koskevat ratkaisut edellyttä-vät hallintotuomioistuimelta perusoikeuksien välisen painoarvon punnintaa yksit-täistapauksessa. Usein vastakkain ovat silloin julkisuus ja yksityisyyden suoja, jotka molemmat ovat perustuslain turvaamia perusoikeuksia. Tähän laki tarjoaa hyvät puitteet, vaikka vuosikirjaratkaisuihin ei sisältynytkään tapauksia, joissa HProsJulkL:a olisi sovellettu punnintatilanteissa. Vuosikirjaratkaisuihin ei sisäl-tynyt myöskään tapauksia, joissa lakia olisi sovellettu ratkaistaessa suullisen kä-sittelyn tai katselmuksen julkisuutta.
  • Liukonen, Ritva (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan mielipidekirjoitusten tuottamaa kuvaa lastensuojelutyöstä. Tavoitteena on analysoida sitä, minkälaisia määrityksiä lastensuojelutyölle annetaan Helsingin Sanomien mielipideosastolla käydyssä keskustelussa. Koska aineistona on mielipideosaston kirjoitukset, eikä lehden toimittajien kirjoittamat jutut, kiinnostuksen kohde tarkentuu sosiaalityön kannalta kiinnostaviin määrityksiin erotuksena mediakriittisestä lähestymistavasta. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä toimii diskurssianalyysi ja sen taustalta löytyvä sosiaalisen konstruktionismin perinne. Näitä on esitelty lähinnä oman työn kannalta kiinnostavin osin. Diskurssianalyyttinen analyysi ei ole ollut tiukan teoreettista, vaan metodologian piiristä on valittu tietyt tutkimusongelman kannalta kiinnostavat käsitteet. Aineistona on kokonaisuudessaan keväällä 2000 Helsingin Sanomien mielipideosastolla käyty vilkas mielipidekeskustelu, joka sisälsi yhteensä 23 juttua. Keskustelun lähtökohtana voidaan pitää Suomen saamaa tuomiota ihmisoikeustuomioistuimesta. Analyysi on aineistolähtöinen ja sen tuloksena on muodostunut aluksi kolme aineistossa tasavahvaa diskurssia, jotka olen nimennyt auttamistyön diskurssiksi, viranomaisdiskurssiksi ja oikeudenkäyntidiskurssiksi. Niiden sisältämiä kiinnostavia teemoja olen suhteuttanut läheiseen tutkimukseen. Lastensuojelukirjallisuuden valintaa on ohjannut aineistosta nousevat kysymykset. Kirjallisuuden esittely ei ole kattavaa millään alalla, mutta pyrkii tuomaan diskurssien keskeisimmät keskustelut esiin. Diskurssien välisten erojen ja yhtäläisyyksien ts. valtasuhteiden analyysi on tuonut esiin kaikkia yhdistävän tekijän, jonka olen nostanut hegemonisen eli hallitsevan diskurssin asemaan ja nimennyt toimenpidediskurssiksi. Hegemonian horjuttamiseksi olen pyrkinyt nostamaan vaihtoehtoisia tulkintoja aineistosta ja kielen merkitystä korostavasta kirjallisuudesta. Lastensuojelutyö saa eritasoisia ja erilaisia määrityksiä mielipidekirjoittelussa. Auttamistyön diskurssissa korostetaan ammatillisen auttamistyön periaatteita ja vaikeutta. Viranomaisdiskurssissa ajankohtaistuvat valtion ja järjestelmän oikeudet puuttua perheen sisäiseen elämään sekä järjestelmän kankeus suhteessa asiakkaiden auttamisen tarpeeseen. Oikeudenkäyntidiskurssi sisältää ajatuksia lastensuojelun juridisoitumisesta ja ihmisoikeuksien suhteesta lapsen etuun. Kaikkia yhdistävä tekijä on puhe toimenpiteistä; niiden valinnasta ja suorittamisesta.
  • Rantanen, Saijaleena (Sibelius-Akatemia, 2012)
    Studia musica
    The aim of the study is to find out what kind of impact the mass organization that begun in the mid-19th century had on the prevalent musical culture in Southern Ostrobothnia. Active popular education and the rise of the temperance and labor movements, youth associations and volunteer fire departments, as well as numerous communal celebrations, events and the rise of hobby clubs started bringing people together in cities as well as the countryside. The music of these new mass movements differed from what used to be the norm. Vocal choirs and brass bands, which were a central part of all the aforementioned organizations from the very start, were the most visible manifestations of this difference. They modeled themselves after high culture and the repertoire consisted of music that the gentry used. As a result of these new forms of popular organization, new musical groups and their repertoire became increasingly common among common folk. The central theoretical perspective of this study is nationalism and its impact on the musical education of the commonalty. Music played a central role in national events in the late-19th century, regardless of the nature of the event. Its use was not dictated by entertainment alone, but it also acted to disseminate various social and political ideologies. As a result of action by the fennoman movement music became a tool, a symbol, to be used to infuse the minds of the common people with Finnish nationalist goals. Hardly any prior research into popular movements and music in Southern Ostrobothnia exists, despite the fact that the province played a central role in the early stages of popular organization. The first youth association in the autonomous Grand Duchy of Finland, Kauhavan Nuorisoyhtiö, was founded in Southern Ostrobothnia in 1881 to be followed a year later by the regional Etelä-Pohjanmaan nuorisoseura, which helped spread the youth association cause across the nation. Music was an important part of the activities and educational mission of the youth associations right from the beginning. The annual youth festivals became the most important event in the calendar of most youth associations. Late in the century, the first music festivals were also organized in conjunction with the youth festivals, based on the model provided by Kansanvalistusseura. A considerable share of the cultural activities in the province consisted of evening get-togethers and countless other events organized by a variety of associations. The increase in the amount of celebratory events resulted in the founding of more music societies to provide programing for the various celebrations. In the study the impact of organization on the local musical culture of Southern Ostrobothnia is looked from the perspective of two local music clubs, Ilmajoen torvisoittokunta and Isokyrön laulukunta, as well as more broadly on a province-wide level. Attention is paid to the contexts in which music was used and the changes in the repertoire brought on by the popular movements in question. The period being surveyed ends with the Russian revolution of 1905, after which the non-governmental organization field and the previously remarkably monolithic musical culture started to fragment.
  • Ylä-Anttila, Tuomas (2003)
    Maailman sosiaalifoorumi on maailman kansalaisliikkeiden ja -järjestöjen vuotuinen suurtapaaminen, joka järjestettiin kolmannen kerran vuonna 2003 Brasilian Porto Alegressa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Maailman sosiaalifoorumilla kokoontuvia liikkeitä julkisuuksina, tapana osallistua julkiseen keskusteluun. Erityisesti huomion kohteena ovat foorumin suomalaiset osallistujat. Teoreettisesti kyse on uuden, julkisuuden käsitteestä liikkeelle lähtevän näkökulman avaamisesta yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimukseen. Lähtökohtana on Jürgen Habermasin teoksen Strukturwandel der Öffentlichkeit ympärille kehittynyt julkisuusteoreettinen keskustelu. Habermaslaista analyysia kansallisten porvarillisten julkisuuksien itselleen asettamasta tehtävästä ja niiden synnyn myötä muodostuneista julkisen keskustelun luonnetta koskevista käsityksistä täydennetään tässä tutkimuksessa analysoimalla julkisuuksien perustaa ja vaikutuskeinoja – kansalaisjärjestöjen verkostoille rakentuvia yhteiskunnallisia liikkeitä sekä tiedotusvälineitä. Havainnot kansallisten porvarillisten julkisuuksien tehtävästä, luonteesta, perustasta ja vaikutuskeinoista tarjoavat lähtökohdan Maailman sosiaalifoorumin globaalien julkisuuksien tarkastelulle. Tapaustutkimuksen aineisto koostuu sosiaalifoorumia käsittelevistä kirjallisista lähteistä (joista suuri osa on internet-julkaisuja), osallistuvalla havainnoinnilla hankitusta etnografisesta materiaalista, suomalaisosallistujien haastatteluista, heidän tuottamistaan kirjallisista dokumenteista ja internet-julkaisuista sekä suomalaisten tiedotusvälineiden julkaisemasta, vuoden 2002 sosiaalifoorumia koskevasta materiaalista. Kansalliset porvarilliset julkisuudet ottivat tehtäväkseen feodaalisen yhteiskuntajärjestyksen haastamisen ja ymmärsivät julkisen keskustelun luonteeltaan kaikkien osallistujien kannalta edullisiin, rationaalisiin ratkaisuihin pyrkimiseksi. Maailman sosiaalifoorumin julkisuudet puolestaan asettavat tehtäväkseen taloudellisen ja poliittisen välisen rajan kyseenalaistamisen, ja käsittävät julkisuuden luonteeltaan konfliktien rauhanomaiseksi selvittämiseksi. Samoin kuin kansallisten porvarillisten julkisuuksien, Maailman sosiaalifoorumin julkisuuksien perustana toimivat järjestöjen verkostot. Sekä koko foorumin organisoinnista vastuussa olevat elimet, että jokaisen suomalaisen osallistujajärjestön foorumilla työstämät projektit perustuvat olemassa olevien järjestöverkostojen hyödyntämiseen. Sosiaalifoorumin julkisuudet käyttävät verkostoja myös vaikutuskeinonaan: keskusteluja pyritään saattamaan kansallisten päätöksentekijöiden kuuluviin politiikkaverkostojen kautta. Verkostojen lisäksi sosiaalifoorumin julkisuuksien perustana ja vaikutuskanavana toimivat tiedotusvälineet. Samaan tapaan kuin kansalliseen levikkiin yltävien tiedotusvälineiden synty oli edellytys kansallisten julkisuuksien synnylle, globaalien julkisuuksien olemassaolo perustuu globaalien tiedonvälityskanavien olemassaoloon. Sosiaalifoorumin keskustelut leviävät maailmalle sekä globaalin massamedian että pienempien, erikoistuneiden, usein internetissä toimivien tiedotusvälineiden kautta. Maailman sosiaalifoorumilla nähdään paljon vaivaa paikalle saapuvan kansainvälisen toimittajajoukon palvelemiseksi, ja foorumi onnistuikin ainakin suomalaisessa valtamediassa vuonna 2002 saamaan liki yhtä paljon huomiota kuin vastapelurinsa Maailman talousfoorumi. Tutkimuksen empiiristen tulosten arviointiin perustuvat teoreettiset johtopäätökset koskevat julkisuuksien olemassaolon ehtoja ja niiden tapoja vaikuttaa päätöksentekoon. Julkisen keskustelun analyysissa on otettava huomioon myös julkisuuksien perustana toimivat järjestöverkostot, niiden vaikutuskeinoina toimivat politiikkaverkostot sekä julkisuuksien keskinäiseen vaikutusvaltakamppailuun liittyvät yhteiskunnalliset liikkeet.
  • Isohanni, Maria (2005)
    Työn aiheena on kulttuurisponsorointi ja sen mediajulkisuus. Aihetta käsitellään Helsingin juhlaviikkojen ja Nykytaiteen museo Kiasman näkökulmasta. Sponsorointi alkaa jo vakiinnuttaa asemiaan kulttuurin rahoitusmuotona. Julkisuudessa sitä käsitellään kuitenkin ajoittain ristiriitaisin tuntein. Puhujasta ja kontekstista riippuen sponsoroinnilla viitataan joko yhteiskuntavastuuseen, maineenhallintaan ja demokraattisuuteen tai sitten itsesensuuriin ja kulttuurin latistumiseen. Tämän työn tarkoituksena on tuoda uusia näkökulmia vähän tutkittuun aiheeseen. Yleensä sponsorointia tarkastellaan markkinoinnin lähtökohdista, mutta tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita sen sosiaalisen toiminnan luonteesta sekä niistä merkityksenannoista, joita sponsorointiin liitetään mediassa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Pierre Bourdieun teoria, jonka mukaan sosiaalinen maailma rakentuu erilaisista kentistä. Kenttäteorian avulla voi ymmärtää, miten kulttuurisponsoroinnista ja sen eri keinoista on vähitellen ja pitkien symbolisten taistelujen myötä tullut yhä hyväksyttävämpää toimintaa. Teoriaosuudessa aihetta käsitellään lisäksi kulttuurin- ja mediatutkimuksen näkökulmista. Ajatuksena on, että kulttuurisponsoroinnin kehitys on sidoksissa muihin yhteiskunnallisiin muutoksiin, kuten mediayhteiskunnan syntyyn, median ja kulttuurin kaupallistumiseen ja taiteen popularisointiin. Mediaa tarkastellaan julkisen keskustelun areenana, jossa eri toimijat kamppailevat tilasta ja huomiosta. Esillä olevat ristiriidat ja konfliktit nähdään taisteluna vallasta ja pääomasta. Kiasman ja Juhlaviikkojen mediajulkisuus on tiedotusvälineiden ja niiden harjoittaman journalismin, ja lisäksi lähteinä olevien kulttuurin, talouden ja median kentän toimijoiden ja niiden keskinäisen vuorovaikutuksen kautta määrittyvää. Tutkimuksen aineiston muodostaa 61 mediatekstiä, joita analysoidaan sisällön erittelyn ja teemoittelun avulla. Sisällön erittelyllä haettiin muun muassa käytäntöjä, joita eri tiedotusvälineillä on yritysten toivoman sponsorinäkyvyyden suhteen. Eniten sponsorinäkyvyyttä annettiin paikallis- ja talouslehdissä, vähiten valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Aineistossa sponsorointiin suhtauduttiin yleisimmin positiivisesti tai neutraalisti. Aineistosta nousi esiin kuusi teemaa, joiden puitteissa julkinen keskustelu käydään. Niistä voi vetää johtopäätöksen, että kulttuurisponsoroinnin mediajulkisuus on moninaista ja sen merkitykset tuntuvat olevan jatkuvan muutoksen tilassa. Kulttuurisponsoroinnin kentän toimijat kierrättävät teemoja ja määrittelyitä aina sen mukaan, miten ne ovat parhaiten hyödynnettävissä toimijan omien tarkoitusperien palvelemiseksi. Työn tärkeimmät lähteet ovat Pierre Bourdieun (1985) Sosiologisia kysymyksiä, Markku Wileniuksen (2004) Luovaan talouteen, Merja Hurrin (1992) Kulttuuriosasto ja Pekka Oeschin (2003 ja 2005) tutkimukset.
  • Ryynänen, Toni (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen väitöskirjoja 5
    Muotoilun merkitys on kasvanut tasaisesti kulutusyhteiskunnissa. Muotoilusta puhutaan sekä siitä kirjoitetaan lisääntyvästi myös mediassa. Erityisesti teollisen muotoilun rooli on korostunut. Tarkastelen tutkimuksessani muotoilun mediajulkisuutta suomalaisessa talouslehdistössä 1980-luvun lopulta 2000-luvun ensivuosiin. Asettamani tutkimuskysymykset liittyvät siihen, kuinka suomalaista muotoilua esitetään talouslehdistössä eli millaisia asioita muotoilusta kirjoitettaessa nostetaan esiin ja mihin nämä muotoiluun liittyvät asiat yhdistyvät. Usein toistettu näkemys siitä, että muotoilu näkyy vain sanomalehdistön kulttuuripalstoilla ja korkeakulttuurisissa yhteyksissä, on väistymässä. Muotoilu liitetään yhä useammin kulutuskulttuurisiin yhteyksiin ja kuluttajien arkipäiväisiin kokemuksiin. Tutkimusaineisto on kerätty Suomessa ilmestyneistä talouslehdistä. Artikkelinäytteet keräsin Kauppalehdestä, Taloussanomista ja Talentumin julkaisemista talouslehdistä. Kartoitan ja kuvaan muotoilun esiintymistä seikkaperäisesti. Tutkimuksessa tavoitteenani on tuottaa tulkintaa muotoilusta ilmiönä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrin tulkinnan avulla ymmärtämään muotoilun mediajulkisuuteen liittyviä olennaisia tekijöitä. Lisäksi kuvaan muotoiluun liittyviä erityispiirteitä suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Tutkimus perustuu tekstin tulkinnan perinteeseen ja tulkinnan kautta saavutettavan uuden ymmärryksen tuottamiseen. Tutkimukseni taustaoletukset perustuvat siten hermeneuttiseen tutkimusotteeseen. Sovellan Erving Goffmanin ajatteluun perustuvaa kehysanalyysia talouslehdistön tuottamien artikkelitekstien analysointiin. Aineistosta tulkitsemani kehykset piirtävät siten kuvaa muotoilun mediajulkisuudesta. Tutkimus avaa muotoilusta moniulotteisen kuvan. Aineiston analyysissä päädyin viiteen muotoilua erilaisista näkökulmista tarkastelevaan kehykseen. Yksityisessä kehyksessä muotoilu henkilöityy ja muotoilijoita kuvataan henkilökohtaisissa yhteyksissä. Nostan tarkasteluun kuvauksia teollisista, taideteollisista ja taidekäsityömuotoilijoista. Toinen tulkitsemistani kehyksistä liittyy muotoilutyön tekemiseen. Ammatinhallinnan kehyksessä kuvaan muotoilijoiden työtä eri näkökulmista. Muotoilutyön tekemistä tarkastellaan yksilön kannalta, yhteistyön ja eri sidosryhmien kannalta sekä muotoiluprosessin kontrolloinnin näkökulmasta. Kolmas kehys liittyy keskeisesti talouslehdistön alaan. Talouden ja markkinoiden kehyksessä tarkastelen muotoilua osana kansainvälistä kilpailukykyä, yritysten kilpailuetuna ja kuluttajille hyötyä tuottavana toimintana. Neljäs kehys liittyy muotoilua edistäviin toimijoihin. Yhteisöllisyyden kehyksessä talouslehdistö kuvaa tulkintani mukaan muotoilupolitiikkaa, muotoilun tutkimusta ja koulutusta sekä muita muotoilua yhteiskunnallisesti kehittäviä ja edistäviä aloja. Viimeinen tarkasteluun nostamistani kehyksistä liittyy muotoilun perinteisiin ja ennen kaikkea muutoksen tarkasteluun. Kulttuurin kehyksessä tarkastelen muotoilun perinteisiin liittyvää talouslehdistökirjoittelua sekä muotoilun kytkentää ensin teolliseen kulttuuriin ja edelleen kulutuskulttuurisiin teemoihin. Tulkinnalliset kehykset rakentavat muotoilun mediajulkisuutta erilaisista näkökulmista kuvaamalla muotoiluun liittyviä tilanteita, toimintaa ja toimijoita. Kehykset antavat mahdollisuuden ymmärtää muotoilusta annetun kuvan suhdetta kulttuuriin, jossa media esittää ja uusintaa muotoiluun liitettyjä merkityksiä. Muotoilun talouslehdistöstä tulkittua julkisuutta ja samalla omaleimaista muotoilun kulttuuria luonnehtii viisi keskeistä teemaa: henkilöityminen, professionalisoituminen, kaupallistuminen, yhteisöllistyminen sekä muotoilun kulttuurisen painopisteen siirtyminen muotoilun perinteistä kohti teollista kulttuuria ja kulutuskulttuuria. Näitä teemoja ohjaa tulkintani mukaan muotoilun medioituminen eli muotoiluilmiön määrittyminen osittain median tuottamien kuvausten mukaiseksi. Tutkimuksessa hahmoteltu muotoilun mediajulkisuus liittää siten yhteen sosiaalisesti rakentuvan ja rakenteellisesti jäsentyvän toiminnan. Ensimmäinen näistä liittyy ihmisten kokemuksiin, sosiaaliseen uusintamiseen ja muotoilutoiminnan kollektiiviseen kehittämiseen. Rakenteellisesti muotoilua kuvataan ammattiosaamisena, prosessina ja taloudellista hyötyä tuottavana toimintana. Median esittämät tapahtumat vaikuttavat siihen, kuinka koemme maailman, millaisia merkityksiä liitämme siihen ja kuinka suhtaudumme maailmaan. Vaikuttamalla kokemuksiimme media vaikuttaa epäsuorasti myös toimintaamme. Olemme tottuneet lukemaan mediatekstejä päivittäin, mutta emme niinkään tulkitsemaan niiden sisältämiä merkityksiä ja kehystämisen tapoja.
  • Marttinen, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Valvontalautakunta on Asianajajaliiton yhteydessä toimiva riippumaton elin, joka valvoo asianajajia, julkisia oikeusavustajia ja tietyin edellytyksin luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia eli lupalakimiehiä ja arvioi valvottavien menettelyn ammattieettisyyttä. Tutkielman aiheena on valvontamenettely valvontalautakunnassa erityisesti sen julkisuuden ja salassapitokysymysten näkökulmasta. Valvontalautakunta käyttää tehtävässään julkista valtaa ja hoitaa julkista hallintotehtävää, jonka antaminen muulle kuin viranomaiselle edellyttää perustuslain 124 §:n mukaan, etteivät hyvän hallinnon perusteet vaarannu ja että tehtävän hoitaminen tällaisen tahon toimesta on tarkoituksenmukaista. Myös julkisuusperiaatteen noudattaminen kuuluu hyvän hallinnon takeisiin. Julkisuudella taataan toiminnan ennakoitavuus ja uskottavuus sekä yleisön luottamus. Valvontalautakunnan toimintaan ja asiakirjojen julkisuuteen sovelletaan julkisuuslakia ja hallintolakia ja menettely on lähtökohtaisesti asiakirjajulkista. Valvontamenettely muistuttaa hallintomenettelyä, mutta valvonta-asian käsittely eroaa hallintoasian käsittelystä erityisesti muutoksenhaun suhteen, kun muutosta valvontalautakunnan ratkaisuihin haetaan hovioikeudelta hallinto-oikeuden sijaan. Tällä on vaikutusta asiakirjojen julkisuuteen ja salassapitoon sovellettavan lain valinnassa, sillä julkisuuslain sijaan hovioikeudessa valvonta-asian asiakirjoihin sovelletaan oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettua lakia, joka asettaa julkisuuslakia korkeammat edellytykset asiakirjojen salassapidolle. Valvonta-asian käsittely on pääosin kirjallista ja käsittelyn julkisuuteen on sovellettavissa, mitä hallintoasioiden käsittelyn julkisuudesta on hallintolaissa säädetty. Yleisöjulkisuutta ei näin sovelleta valvontamenettelyyn. Valvontalautakunnan asiakirjat ovat kuitenkin julkisuuslain perusteella lähtökohtaisesti julkisia ja viranomaisen asiakirjoihin rinnastettavissa. Julkisuutta rajoittaa julkisuuslain salassapitosäännösten lisäksi myös asianajajan salassapitovelvollisuus. Asianajajan laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden alaiset tiedot ovat myös valvontalautakunnassa salassa pidettäviä. Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos valvontalautakunnan ratkaisusta valitetaan hovioikeuteen, jolloin salassapidon edellytyksenä on lisäksi se, että tiedon paljastumisesta aiheutuisi todennäköisesti merkittävää haittaa niille eduille, joita laissa säädetty salassapitovelvollisuus suojaa. Hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvat tiedot eivät voi olla salassa pidettäviä hovioikeuden lisäksi myöskään valvontalautakunnassa, sillä salassapito edellyttää lain tasolla määrättyä salassapitovelvollisuutta. Asianajaja on kuitenkin velvollinen vastaamaan valvonta-asiassa näiden velvollisuuksien rajoittamatta. Velvollisuudet, joita asianajajan edellytetään noudattavan, ovat ristiriidassa keskenään. Ristiriitatilanteen ratkaiseminen niin, että sekä asianajajan että hänen asiakkaansa intressit toteutuisivat, edellyttäisi asianajajalain muutosta. Asianajajan lakisääteinen salassapitovelvollisuus pitäisi laajentaa koskemaan myös vaitiolovelvollisuuden alaisia tietoja.
  • Mäenpää, Pasi (2005)
    Tutkimus tarkastelee kuluttamisen, kaupunkikulttuurin ja julkisen tilan yhteyksiä. Se muodostuu modernin kaupungin vuorovaikutuksen teoretisoinnista, kolmesta empiirisestä tapaustutkimuksesta, soveltavasta osuudesta sekä syventävästä ja yleistävästä loppukeskustelusta. Tutkimuksen kohde on Helsinki, erityisesti sen keskusta ja kaupalliset tilat. Tutkimus yhdistää sekä teoreettisesti että empiirisesti kulutussosiologiaa ja kaupunkisosiologiaa sekä monitieteistä kaupunkitutkimusta (urban studies). Se käsittelee kuluttamisen yleistynyttä kaupunkikäytäntöä, josta on tullut kaupungin näkyvin piirre. Tutkimus kontekstualisoi ja tilallistaa kuluttamisen kulttuurisen ilmiön lähestymällä sitä julkista kaupunkitilaa määräävänä toiminnallisuutena. Teoreettisesti tutkimus pohjaa lähinnä Georg Simmelin, Erving Goffmanin, Richard Sennettin, Marshall Bermanin, Colin Campbellin ja Roger Caillois’n käsitteellistyksiin kaupunkilaisten vuorovaikutuksesta modernissa julkisessa tilassa, jota kutsun kaupunkijulkisuudeksi. Kaupunki julkisena esiintymisen paikkana, theatrum mundina on yksi kaupunkitutkimuksen perusajatuksista. Tämän ja aineistojen avulla osoitan, että myös pelin tai leikin sosiaaliseen muotoon liittyvä sattumanvaraisuus ja jäljittely ovat kaupunkikulttuurin peruselementtejä. Kuluttaminen mielihyvähakuisena shoppailuna on kiertelyä ja katselua sekä haaveilua ja tavaroiden mentaalista tunnustelua ja sovittelua ennen ostamista. Yleistyneenä kaupunkikäytäntönä myös se muodostaa autonomisen ja itsetarkoituksellisen pelin tai leikin, jonka mahdollistaa julkisen tilan sosiaalinen järjestys anonyymien ihmisten välisenä katseenvaraisena ja välttämiskäyttäytymiseen perustuvana vuorovaikutuksena. Johdan empiiristen aineistojen kautta ennakoimattoman ennakoinnin ja mimeettisen itsesuhteen käsitteet, joita sovellan aineistoihin edelleen. Kulutuskeskeisen kaupunkikulttuurin perusluonne kiinnittyy mimeettiseen itsesuhteeseen eli tapaan, jolla toisilleen tuntemattomat yksilöt heijastavat oman ihannekuvansa kaupunkijulkisuudessa ja avautuvat uusille tavoille esittää itseä itselleen. Goffmanin perusajatus yhteiskunnasta ”itsen dramatisoimisena” ja ”mielikuvien hallintana” kääntyvät kulutuskulttuurissa sisäänpäin mimeettiseksi itsesuhteeksi. Tämän pohjalta esitän teorian modernista kulutuksesta, joka selittää sen kyltymättömyyden ja laajenemisen. Analysoin ja kritisoin nykykaupungin tilallista järjestystä ja tilan tuotantoa. Lopuksi syvennän urbaanin leikin teoriaa ja laajennan sen soveltamista yleisiin kaupunkikulttuurisiin ja nykyajan piirteisiin osoittamalla yhteyksiä ja vaikutussuhteita esimerkiksi arkkitehtuuriin, nuorisokulttuuriin ja teknologian kehitykseen. Kuluttamisessa toteutuva yksilön uusintuminen ja kaupunkijulkisuus muodostavat nyky-yhteiskunnalle perustavan vaihtosuhteen.
  • Pohjois-Koivisto, Tiina (2005)
    Pro gradu -työssäni tarkastelen sitä, miten yhteiskuntatiede näkyy suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien, Turun Sanomien ja Aamulehden yhteiskuntatiedettä käsittelevistä jutuista. Olen ottanut jokaisesta sanomalehdestä yhden kuukauden lehdet aineistooni. Tiedejournalismin tutkimus on keskittynyt luonnontieteiseen ja lääketieteiseen, vaikka yhteiskuntatieteiden on havaittu olevan yksi yleisimmistä tiedeaiheista. Yhteiskuntatieteen näkyvyyttä mediassa ovat tutkineet yhdysvaltalaiset Weiss ja Singer (1988) sekä brittiläiset Fenton, Bryman, Deacon ja Birmingham (1998). Suomessa Erkki Kauhanen toteaa väitöskirjassaan yhteiskuntatieteiden olevan yksi pääkirjoitusten yleisimmistä tiedeaiheista. Nämä kolme tutkimusta ovat tutkimukseni tärkeimpiä lähteitä. Tutkimus jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä, määrällisessä osassa pyrin luomaan yleiskuvaa yhteiskuntatieteestä suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimuskysymyksinä ovat muun muassa se, kuinka paljon yhteiskuntatieteitä käsitteleviä juttuja on sanomalehdissä ja mitkä tieteenalat ovat parhaiten edustettuina. Menetelmänä on määrällinen sisällönanalyysi. Analyysi paljastaa, että yhteiskuntatiedettä käsitteleviä juttuja on sanomalehdissä suhteellisen paljon. Yleisimmät tieteenalat ovat yhteiskuntahistoria sekä politiikan ja hallinnon tutkimus. Yhteiskuntatieteilijät kirjoittavat myös paljon juttuja sanomalehtiin, jolloin he pääsevät itse määrittelemään tieteen roolia sanomalehtien julkisuudessa. Tutkimuksen laadullisessa osassa tarkastelen pienemmän aineiston (27 juttua) pohjalta yhteiskuntatieteen sisältöjä sanomalehdissä. Menetelmänä on teema-analyysi ja diskurssianalyysi. Yhteiskuntatieteet nousevat sanomalehdissä esiin erityisesti kolmen teeman kautta: hyvin- ja pahoinvointi, politiikka ja demokratia sekä työelämä. Sanomalehdet nostavat yhteiskuntatieteen tutkimustulokset uudelleen esille pääkirjoituksissa ja ehdottavat yhteiskuntatieteen esittämiin ongelmiin ratkaisuja. Yhteiskuntatieteellä voidaan historiallisesti nähdä kolme idealistista roolia suhteessa yhteiskuntaan: sosiaaliteknologia, kriittinen yhteiskuntatiede sekä aikalaisanalyysi/ihmisten arkea selittävä yhteiskuntatiede. Selvitin analyysissä, miten eri roolit näkyvät tutkijoiden suorissa ja epäsuorissa lainauksissa. Analyysissä kävi ilmi, että sanomalehtien lainaamien tutkijoiden kommenteissa on eniten piirteitä kriittisestä yhteiskuntatieteestä. Sen sijaan sosiaaliteknologiaa ei sanomalehdissä juurikaan esiinny.
  • Nieminen, Hannu (2004)
    I am presently working on an analysis of the historical constitution of the national public sphere. The case in question, Finland, may constitute a special case in Europe as it was a “late moderniser”, but my presumption is that parallels can be drawn and applied to other countries too. My research question is: Despite more publicity and publicness today than ever before – why does the gap between decision makers and citizens continue to widen? Liberal democratic theory bases on the assumption that the public sphere acts as a mediator between decision makers and citizens, and that the best guarantee for a healthy and democratic public sphere are independent mass media and other public institutions. During the last decades and especially in the last ten years there has been a multiplication of channels promoting publicity and publicness, all pledged to promote freedom of speech and other democratic values. All the evidence, however, shows that both the decision makers’ distrust of citizens and the citizens’ distrust of decision makers have almost dramatically increased just in the years of the expansion of these new channels of publicity and publicness. I argue that the gap and its widening derive from the fact that the basic institutions of the national public sphere are so structurally preconditioned that they produce and reproduce hierarchical power relations between national elites and citizens. In order to explain these mechanisms we need better knowledge on the historical conditions of the formation of these institutions.
  • Pesola, Tapio (2007)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä organisaatio ulkoisella viestinnällään tavoittelee ja millainen on organisaation suhde julkisuuteen. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusotetta. Päätutkimuskysymyksiin vastataan yhteisöviestinnällisen tutkimuskirjallisuuden kautta ja empiriisiin kysymyksiin haastatteluaineiston kautta. Haastatteluaineisto muodostuu Sampo-konsernin kolmen tytäryhtiön seitsemän eri johtajan teemahaastatteluista. Ensimmäisessä teoreettisessa tutkimuskysymyksessä pohditaan, miten yhteisöviestinnällisessä tutkimuksessa on kuvattu yrityksen viestinnän tavoitteita. Kysymykseen vastataan kuvaamalla organisaation ulkoisen viestinnän tavoitteita Leif Åbergin tulosviestinnän mallin pohjalta. Siinä ulkoinen viestintä jaetaan markkinointiin, profilointiin, informointiin ja luotaukseen. Åbergin mallia tarkastellaan muun alan tutkimuskirjallisuuden kautta. Lisäksi ulkoista viestintää käsitellään tilanteittain keskittyen erityisesti teemanhallintaan ja kriisiviestintään. Teoreettiseen tutkimuskysymykseen liittyy empiinen tutkimuskysymys: miten nämä tavoitteet poikkeavat erilaisissa olosuhteissa toimivissa yrityksissä? Toisessa teoreettisessa tutkimuskysymyksessä pohditaan, miten yhteisöviestinnällisessä tutkimuksessa on kuvattu yrityksen ja julkisuuden suhdetta. Vastauksessa erittellään julkisuuden käsitettä sekä kuvataan organisaation suhdetta julkisuuksiin Grunigin, Aulan ja Mantereen sekä Juholinin ja Kuutin mallien kautta. Yhden julkisuuden sijasta käsitellään erilaisia julkisuuksia. Myös toiseen teoreettiseen tutkimuskysymykseen liittyy empiirinen alakysymys: mitä julkisuuden alueita yritykset pitävät itselleen tärkeimpinä? Tutkimuksessa havaittiin, että organisaation ulkoisen viestinnän painopisteet ovat muuttuneet huomattavasti viimeisen sadan vuoden aikana. Etenkin markkinointi ja profilointi ovat selvästi lähentyneet toisiaan, ja luotauksen merkitystä korostetaan alan tutkimuksissa nyt entistä enemmän. Toisaalta ulkoisen viestinnän tilanteittainen tarkastelu opettaa, että viestinnän motiiveja ei voi tarkastella irti kontekstistaan: motiivit saattavat muuttua tilanteiden muuttuessa. Tutkimuksen empiirinen aineisto vahvistaa tätä käsitystä viestinnän motiivien päällekkäisyydestä. Aineistossa näkyy myös selvästi markkinoinnin ja profiloinnin eron vaikeaselkoisuus. Lisäksi huomiota herättää luotauksen merkityksen vähäisyys Sampo-konsernin viestinnässä. Uusin tutkimuskirjallisuus korostaa myös julkisuuksien pirstaloitumista ja yhden julkisuuden sijasta puhutaan useista julkisuuksista. Organisaatioviestinnän teoriat viitoittavat muutenkin tietä kohti avoimempaa viestintää ja ympäröivän yhteiskunnan parempaa huomiointia organisaation toiminnassa. Empiirinen aineisto vahvistaa käsitystä siitä, että vastaavia ajatuksia ei olla vielä omaksuttu organisaatioviestinnän käytännön toiminnassa. Organisaatioiden viestintä pohjaa vielä hyvin paljolti käsitykseen yhdestä ja hallittavissa olevasta julkisuudesta, mikä heijastuu aineistossa mediajulkisuuden merkityksen korostumisena. Tutkimuksen lopussa pohditaan, kuinka pitkään organisaatioviestintää voidaan jatkaa nykyisten toimintamallien mukaan ilman, että julkisuuden kentillä tapahtunutta muutosta otetaan huomioon.
  • Vikman, Ellen (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -työssä tutkitaan Twitterin käyttöä yhteiskunnallisten mielipiteiden ilmaisukanavana. Internet ja sosiaalinen media ovat tuoneet ihmisille mahdollisuuden tuottaa sisältöä monille julkisille alustoille. Tässä muutoksessa on nähty suurta potentiaalia kansalaisten poliittisen osallistumisen ja vaikuttamismahdollisuuksien näkökulmasta. Internet on muuttanut myös yhteiskunnallisten valtasuhteiden kenttää. Se on muuttanut julkisen sfäärin olemusta ja johtanut monitasoisten osajulkisuuksien syntymiseen. Muutokset heijastuvat yhteiskunnalliseen vallanjakoon, rooleihin ja siihen, kuka asettaa poliittisen agendan. Akateeminen maailma on kuitenkin jakaantunut kahtia sen suhteen, miten internetin katsotaan tosiasiassa parantaneen yhteiskunnan demokraattisia käytäntöjä. Tutkimus tarkastelee medioiden ja julkisuuden muutosta osana laajempaa kulttuurista muutosta, konvergenssikulttuuria. Se merkitsee ajattelutapaa, jossa kyseenalaistetaan vanhat raja-aidat niin tuottajan ja kuluttajan, ammattilaisen ja amatöörin kuin politiikan ja kulttuurinkin välillä. Ajattelutavassa kulttuuriset käytännöt nähdään väylinä myös poliittisten päämäärien tavoittelemiseen. Tutkittavana tapauksena on katsojia osallistava ja useita medioita hyödyntävä Docventures-ajankohtaisohjelma. Aineistona käytetään sen ohessa syntynyttä Twitter-keskustelua. Deliberatiivista demokratiateoriaa käytetään usein viitekehyksenä internetin keskustelualustojen tutkimisessa. Se korostaa vastavuoroiseen keskusteluun ja harkintaan perustuvaa päätöksentekoa sekä kansalaisten osallistumista. Suuntaus on kriitikoiden mukaan ollut normatiivinen ja ohjannut tutkimusta liiaksi kansalaisten ja poliittisen eliitin väliseen vuorovaikutukseen. Tässä tutkimuksessa esitetään vaihtoehtoisia tapoja tutkia verkossa tapahtuvaa keskustelua sekä käyttää deliberaatioteorian viitekehystä osallistuvan kulttuurin kontekstissa. Aineiston pohjalta havaitaan, että keskustelijat käyttivät Twitteriä yhteiskunnallisten näkemystensä esittämiseen sekä deliberointiin. Mielipiteiden perusteella muodostuu kuitenkin kuva hyvin samanlaiset arvot keskenään jakavasta keskusteluryhmästä. Tutkimus ehdottaa, että oikealla tavalla toteutettu konteksti innostaa poliittiseen osallistumiseen ja mielipiteenvaihtoon sosiaalisessa mediassa. Uudenlaisia keskustelufoorumeita tutkimalla on mahdollista saada tietoa päätöksenteon tueksi. Se vaatii kuitenkin useiden eettisyyteen ja edustavuuteen liittyvien seikkojen huomioon ottamista.
  • Junnila, Asta (2005)
    Vaikka Suomen vuonna 1995 kuntalaki korostaa kunnan ja asukkaiden vuorovaikutusta, ovat kuntien paikallisen julkisuuden aktiivisiksi osapuoliksi usein jääneet tiedotusvälineiden edustajat ja kuntaorganisaatio. Työssä tarkastellaan näiden osapuolien kautta, millainen osa paikallisessa julkisuudessa jää "tavalliselle" kuntalaiselle. Työ on luonteeltaan tapaustutkimus, jossa pyritään hahmottelemaan paikallisen julkisuuden rakennetta ja toimivuutta Somerolla. Työn teoreettinen viitekehys pohjautuu julkisuusteoriaan ja keskusteluun valtaeliiteistä. Demokratia- ja julkisuustutkimuksen ihanteena on julkisuus, jossa kaikilla on tasavertaisesti mahdollisuus osallistua keskusteluun ja päätöksentekoon. Lähtökohdaksi työssä asettuu Eva Etzioni-Halevyn demoelitismi, jonka mukaan yhteiskunnallinen valta ja vaikutusvalta jakautuvat eliittien, alaeliittien ja yleisön kesken. Demoelitismi hyväksyy sen, että kaikissa yhteiskunnissa on enemmän ja vähemmän valtaa omaavia henkilöitä, mutta korostaa, että yhteiskunnan alimman kerrostuman muodostava yleisökään ei ole vailla valtaa. Etzioni-Halevyn jakoa mukaillen paikallisjulkisuuden vaikuttajat jaetaan työssä päättäjätason vaikuttajiin, mielipidevaikuttajiin ja kansalaisryhmien edustajiin eli ns. tavallisiin kansalaisiin. Etzioni-Halevyn lisäksi keskeisinä lähteinä on käytetty mm. C. Wright Millsin, Jürgen Habermasin, Ilkka Ruostetsaaren, Heikki Heikkilän ja Risto Kuneliuksen kirjoituksia. Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen Viestinnän tutkimuskeskuksessa vuonna 2005 toteutetun Paikallinen julkisuus ja kunnallinen demokratia -tutkimushankkeen tutkimusraportti toimii työssä keskeisenä vertailukohtana. Työn empiirinen aineisto koostuu paikallislehti- ja teemahaastatteluaineistosta. Lehti- ja haastatteluaineiston avulla etsitään vastauksia mm. siihen, ketkä tai mitkä ovat tutkitun paikkakunnan paikallisen julkisuuden keskeisimpiä osallistujia, ketkä pääsevät omalla äänellään keskustelemaan julkisuudessa, millaisista aiheista paikallisessa julkisuudessa keskustellaan ja mikä rooli paikallisella joukkoviestinnällä on tässä julkisuudessa. Paikallislehdessä somerolaisista piirtyi kuva aktiivisina kuntalaisina, jotka osallistuvat paikallisiin tapahtumiin sekä järjestö- ja yhdistystoimintaan. Kansalaisryhmien edustajat nousivat paikallislehdistölle tyypillisesti Paikallislehti Someron käytetyimmäksi lähdeluokaksi. Pelkkiä lähdekäytäntöjä tarkastelemalla näytti siltä, että kuntalaiset ovat Somerolla hyvin sisällä paikallisessa yhteisössä ja sen toiminnassa. Kuva kuitenkin muuttui, kun tarkasteltiin, millaisissa yhteyksissä päättäjätason vaikuttajat, mielipidevaikuttajat ja kansalaisryhmien edustajat pääsivät lehdessä puhumaan. Suurin osa jutuista, joissa oli kuultu kansalaisryhmien edustajia, liittyivät kulttuuriin ja tapahtumiin sekä vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Kunnallishallinnon päätöksiä ja siellä valmisteltavia asioita sen sijaan kommentoivat lähinnä päättäjätason vaikuttajat. Haastattelut olivat ns. vaikuttajahaastattelujaa eli lumipallomenetelmää käyttäen haastateltaviksi valikoitui seitsemän näkyvää paikallista päätöksentekijää ja mielipidevaikuttajaa. Haastattelut ja paikallisten merkittävien päätöksentekijöiden ja mielipidevaikuttajien etsintä toivat esiin somerolaisen paikallisjulkisuuden neuvottelumekanismit. Vaikka vallanverkosto osoittautui keskittyneen varsin pienelle poliitikkojen, korkeimpien virkamiesten ja muiden näkyvien henkilöiden ryhmälle, ei somerolaisen paikallisjulkisuuden voi sanoa olevan suljettu. Paikallisjulkisuuden keskeisiksi toimijoiksi nousivat ns. luottovaltuutetut, jotka toimivat välittäjinä päätöksentekijöiden ja kansalaisryhmien edustajien välillä. Kuntalaisilla on valtaa luottovaltuutettujensa kautta, sillä näiden on huomioitava yleisön toiveet, mikäli haluavat säilyttää asemansa luottovaltuutettuna. Kuitenkin itsenäisesti ja ilman luottovaltuutettujen kaltaisia "välikäsiä" toimiva kuntalainen joutuu Somerolla etsimään paikkaansa ja vaikuttamisväyläänsä.
  • Koski, Maija (2001)
    Tutkielma selvittää kansalaisten näkemyksiä poliittisen mediajulkisuuden muutoksista vuosituhannen vaihteen Suomessa. Kansalaisaineisto koostuu viidestä laadullisen teemahaastattelun avulla tehdystä yksilöhaastattelusta ja viidestä ryhmähaastattelusta. Olen kerännyt haastatteluaineiston kahdessa erässä, ensimmäiset haastattelut elokuussa 1999 ja loput kevään 2000 aikana. Yhteensä haastateltavia on 22 henkeä. Tutkielman lähtökohtana on ajatus mediasta nyky-yhteiskunnan tärkeimpänä julkisena foorumina ja siten demokratian keskeisenä välineenä. Kansalaiset ymmärrän demokratian ydinyksikköinä ja suhteessa mediaan aktiivisina ja keskustelevina 'julkisoina', en passiivisina yleisöinä tai kuluttajina. Akateemisessa keskustelussa esitetään jatkuvasti huolestuneita puheenvuoroja mm. median kaupallistumisesta, keskittymisestä, viihteellistymisestä ja sen asiasisältöjen heikkenemisestä. Näiden muutosten katsotaan rappeuttaneen julkisuutta ja heikentäneen kansalaisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Tämän kritiikin mukaan poliittinen viestintä ja poliittinen julkisuus ovat nyky-yhteiskunnassa kriisissä. Tutkielmassa tarkastelen sitä, minkälaisia muutoksia kansalaiset ovat havainneet suomalaisessa mediajulkisuudessa, mistä he uskovat niiden johtuvan ja mitä he ovat niistä mieltä. Haastateltavien puheita vertaan akateemisessa keskustelussa esitettyihin näkemyksiin. Sen lisäksi, että olen kiinnostunut siitä, mitä haastateltavat puhuvat, kiinnitän paikoin huomiota siihen, miten he asioista puhuvat. Tutkielman teoreettinen osuus jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä tarkastelen julkisuuden määrittelyjä ja medialle osoitettuja tehtäviä ideaalin julkisuuden areenana (lähteinä mm. Jürgen Habermas, James Carey ja Peter Dahlgren). Toisessa osassa keskityn kriisiteorioihin (mm. Jay Blumler, Michael Gurevitch ja Heikki Luostarinen) ja erittelen näitä pääsääntöisesti negatiivisina pidettyjä mediajulkisuuden muutoksia useiden eri teorialähteiden avulla. Kolmannessa osassa käsittelen muutamia yllä kuvattua kehitystä puoltavia ja koko aluksi hahmoteltua julkisuuden ideaalia haastavia näkemyksiä (mm. John Fiske ja Kees Brants). Tutkielman analyysimenetelmä on aineistolähtöinen. Olen rakentanut analyysin haastatteluista useammassa vaiheessa erilaisten 'teemakortistojen' ja luokittelurunkojen avulla. Ensimmäisten haastattelujen analyysiä olen käyttänyt pohjana toisen haastattelukierroksen kysymysrungolle. Menetelmässä olen soveltanut Jari Eskolan ja Juha Suorannan sekä Sirkka Hirsjärven ja Helena Hurmeen esityksiä laadullisen aineiston analyysistä. Tutkielman tärkeimpänä tuloksena pidän haastatteluaineistosta hahmottuvaa kansalaisnäkökulmaa. Negatiivisten mediajulkisuuden muutosten osalta se myötäilee pitkälti akateemista kritiikkiä. Kokonaisuutena kansalaisnäkökulma on kuitenkin akateemisia kriisinäkemyksiä huomattavasti positiivisempi. Kärkevästä mediakritiikistään huolimatta kansalaiset katsovat suomalaisessa mediajulkisuudessa tapahtuneen paljon hyviä ja tärkeitä muutoksia. Kansalaisuuden kannalta nämä muutokset painavat vaakakupissa negatiivisia enemmän.
  • Käkelä, Tuomo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan demokraattisen yhteisön kansalaisuuden ja poliittisen osallistumisen rajojen oikeutusta intensiivisen kansainvälisen kanssakäymisen maailmassa. Demokraattisen prosessin tai demokraattisen yhteisön rajaamiskysymystä on poliittisessa filosofiassa lähestytty demoksen rajaamisongelman kautta, jonka mukaan demokratian teoria on kykenemätön antamaan vastausta siihen, miten demokraattisen prosessin osallistujat pitäisi rajata. Vastaukseksi demokratian rajaamisongelmaan on esitetty vaikutusperiaatetta, jonka mukaan jokainen, johon päätös vaikuttaa on oikeutettu osallistumaan päätöksen tekemiseen. Tutkielmassa argumentoidaan, että yksittäisen vaikutusperiaatteen kaltaisen rajaamisnormin sijaan on tarkasteltava sitä, miten nykyisiä poliittisten yhteisöjen kansalaisuuden rajoja voitaisiin demokratisoida. Demokratian rajaamisongelmaa ja vaikutusperiaatetta analysoidaan tutkielmassa erityisesti Nancy Fraserin, Gustaf Arrheniuksen ja Robert E. Goodinin aihetta käsittelevien kirjoitusten avulla. Vaikutusperiaatteeseen perustuvat teoriat eivät kuitenkaan huomioi, että demokraattinen politiikka tarvitsee jatkuvuutta ja riittävän stabiilia institutionaalista järjestystä, joka pystyy takaamaan kansalaisten välisen tasa-arvon. Jatkuvuuden ja tasa-arvon mahdollistamiseksi demokratiaa on ensisijaisesti tarkasteltava yhteiskuntaan sidottuna ideaalina, kuten Brian Milstein ja Thomas Christiano argumentoivat. Demokratian tarkasteleminen yhteiskuntaan sidottuna ideaalina ei poista rajoihin liittyviä ongelmia, sillä ihmiset liikkuvat jatkuvasti yli rajojen ja rajatuissa yhteisöissä tehdyillä päätöksillä on vaikutuksia myös rajojen ulkopuolella. Ratkaisuna demoksen rajaamisen ongelmaan tutkielmassa ehdotetaan kansalaisuuden rajojen demokratisointia. Siten tutkielma asettuu Milsteinin ja Étienne Balibarin hahmottelemaan traditioon, jonka mukaan emme voi ratkaista demoksen rajaamisen ongelmaa yhden teoreettisen periaatteen avulla, mutta voimme demokratisoida nykyisiä kansalaisuuden rajoja. Tutkielmassa rajojen demokratisointi nähdään demokraattisen poliittisen kulttuurin vaatimuksena maailmassa, jossa jokainen yksilö ja yhteisö voivat olla kanssakäymisessä keskenään. Demokratian poliittinen kulttuuri tarkoittaa, että demokraattisia periaatteita on jatkuvasti tulkittava maailmassa, johon demokratian universaali ideaali vapaista ja tasa-arvoisista kansalaisista ei tee rajoja. Jokaisen on nähtävä jokainen toinen potentiaalisena keskustelukumppaninaan ja vertaisenaan, koska ihmiset ovat osa samoja globaalin kanssakäymisen verkostoja. Demokraattisuus edellyttää, että normit, lait ja yhteisön rajat ovat merkityksellisiä ihmisille ja niitä on mahdollista ylläpitää tai muuttaa. Ihmisoikeudet nähdään yhtenä tapana institutionalisoida demokraattista poliittista kulttuuria, jolloin jokainen yksilö nähdään ihmisyytensä perusteella tiettyjen oikeuksien haltijana. Ihmisoikeuksien ja demokratian suhdetta teoretisoidaan Balibarin ja Seyla Benhabibin tuotantojen kautta. Heidän tuotannoissaan demokratian on nähty perustuvan universaaleihin ihmisoikeuksiin, jolloin jokaisen demokraattisen yhteisön on kunnioitettava noita oikeuksia. Milsteinin demosgenesiksen käsitettä käytetään tutkielmassa hahmottelemaan sellaisia yhteisöjen muotoja, jotka ovat globaalin kanssakäymisen maailmassa demokraattisesti oikeutettuja. Demosgenesis tarkoittaa, että ihmiset luovat yhteisöjään arkipäiväisessä toiminnassaan, joka on ainakin potentiaalisesti nykyisiä rajoja ylittävää. Nykyisten poliittisten yhteisöjen on täten mahdollistettava entistä joustavammin ihmisten välinen vapaa yhteisönmuodostus myös yli nykyisten rajojen ja oikeutettava rajojaan ylirajaisissa keskusteluissa. Rajoja demokratisoimalla demokratiaa on mahdollista siirtää uusiin konteksteihin. Tutkielman lopussa tarkastellaan sitä, miten nykyisten poliittisten yhteisöjen rajoja voidaan demokratisoida.
  • Vogt, Ellen (2001)
    Tutkimuksen kohteena on salassapidon ja salaisuuksien merkitys lastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Tavoitteena on nostaa esille sellaisia keskeisiä teemoja ja kysymyksiä, jotka ovat tärkeitä sosiaalityöntekijän arjelle, ammatti-identiteetin muodostumiselle sekä arjesta selviytymiselle. Salassapitoa on tarkasteltu tekona ja salaisuutta teon kohteena. Salaisuuden käsite sulkee sisäänsä työtä normittavan lakisääteisen luottamuksellisuuden periaatteen. Aineisto koostuu kymmenestä sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Näkökulmaksi on siis valittu salaisuuksien ja salaisuuksien kantajan näkökulma. Kaikki haastateltavat toimivat sosiaalityöntekijöinä eteläsuomalaisessa suurkaupungissa. Aineiston analyysia varten laadittiin viitekehys, johon sijoitettiin kuusi aiheen kannalta keskeistä vuorovaikutuksellista suhdetta: sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välinen, sosiaalityöntekijän ja yhteistyökumppanien välinen, sosiaalityöntekijän ja lähityöyhteisön välinen, sosiaalityöntekijän suhde lainsäädäntöön ja salassapitoon sekä sosiaalityöntekijän suhde julkisuuteen. Aineiston analyysissa keskityttiin erityisen poikkeaviin tai laajasti aineistosta löytyviin merkityksenantoihin ja ilmaisuihin. Tutkimuksen yleisenä tuloksena on salassapidon ja salaisuuksien suuri ja keskeinen merkitys sosiaalityöntekijöille. Lastensuojelutyöntekijöiden näkökulman tavoittaminen salassapidon ja salaisuuksien käsitteiden kautta on kuitenkin avannut varsin monisyisen ja vivahteikkaan kuvan työntekijöiden arjesta. Salaisuuden käsite näyttäytyi piilevänä; sosiaalityöntekijät eivät sitä siis erityisemmin pohtineet. Salassapitolainsäädännön rooli oli korostunein lastensuojelutyössä toteutettavassa yhteistyössä. Hyvin keskeisesti nousi esiin sosiaalityöntekijän "trapetsitaiteilu" salaisuuksien kantamisen ja avaamisen välillä. Tähän liittyi työssä vallitsevien itsestäänselvyyksien ja yhteiskunnan vaatiman reflektoinnin välinen ristiriita - lopputulemana oli ainoastaan ajoittainen reflektointi. Sosiaalityön kuvauksissa korostui myös työn viimesijainen luonne, yksinäisyys ja raskas pakonomainen vastuunkanto. Lisäksi salassapito oli osa ammatillista intuitiota: työntekijän ja hänen työyhteisönsä viime kädessä moraalisiin ja eettisiin arvoihin perustuvaa toimintaa. Salassapidon toteutus oli syvästi subjektiivista ja työyhteisöjen työkulttuurien kautta omaksuttua. Työyhteisöt olivatkin myös keskeisiä selviytymisen tukijoita. Työstä kerätyn yksityisluonteisen asiantuntijatiedon yleistettävyyden vaikeuden työntekijät ratkaisivat hiljaisuuden kulttuurin muodostamisella. Tutkimuksessa käytetty kirjallisuus jakautuu oikeustieteelliseen ja sosiaalitieteelliseen. Syynä on aihepiirin kaksijakoisuus: lainsäädäntö versus ammatillisuus. Keskeisimpinä oikeustieteellisinä lähteinä ovat Sami Mahkosen teokset yksityisyydestä ja salaisuudesta. Sosiaalitieteellisistä lähteistä keskeisimpiä ovat Erik Arnkilin ja Esa Erikssonin, Ilmari Rostilan , Tarja Heinon sekä Sanna Pellisen 1990-luvulla julkaisemat läheisesti sosiaalityöntekijöihin liittyvät tutkimukset.