Browsing by Subject "kasvillisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 109
  • Kellomäki, Seppo (Suomen metsätieteellinen seura, 1975)
  • Brandt, Alfred (Suomen metsätieteellinen seura, 1933)
  • Mäensivu, Anniina (Helsingfors universitet, 2017)
    Primary peat formation, infilling (terrestrialization) and paludification are the three main kinds of peatland formation processes. A peatland can develop over previously drier mineral soil if water table level rises or previously formed mire grows or expands. In Finland, the expansion of mires has been occasionally fast and in major part of ombrotrophic raised bogs it has occured while the mire has been in the minerotrophic fen stage. However, based on previous studies there have been different speculations whether the paludification still continues. Paludification study site at the edge of peatland and forested mineral soil was established in Häädetkeidas Strict Nature Reserve in year 1931. The study site, with a set of 4 transects, was studied in 1931, 1945, 1957 and 1997. Vegetation analysis on these permanent transects was repeated in 2016 as a part of this thesis. The aim of this study was to describe the variation of vegetation at the edge of the mire and forested mineral soil and study how the vegetation and plant species assemblies have changed between the years 1931–2016. A long-term vegetation study can reveal whether the species have changed from forest-dominated species to peatland-dominated species and does the paludification process still continue. The paludification process was studied by estimating the canopy-cover of ground layer and field layer vegetation and litter cover, measuring peat thickness, the thickness of aerated peat layer and anoxic peat layer and forest cover in four transects, consisting of 180 subplots. Non-metric multidimensional scaling (NMDS) was used to describe the data. Ground and field layer vegetation were examined by comparing the species’ average cover and frequencies. Environmental variables were studied by correlation analysis. Differences in peat thickness and in the coverage of Sphagnum-mosses between the examination years were studied with oneway variance analysis and t-test. In all four transects the coverage of Sphagnum-mosses had increased between the years 1931 and 2016. The coverage of forest mosses had decreased in two out of four transects. Succession related changes in species were observed in both vegetation layers. There was variation in the vegetation development between the transects and they seemed to be in different stages of the succession and paludification processes. In 93 percent of the study plots the thickness of peat layer had increased during the last 19 years. The changes in vegetation between the years 1931 and 2016 as well as the growth of the peat layer suggests that the paludification process still continues.
  • Unknown author (Vesihallitus, 1974)
    Vesihallitus. Tiedotus 62
  • Matkala, Laura (Helsingfors universitet, 2013)
    Boreal peatlands contain approximately one third of the global soil carbon and are considered net sinks of atmospheric CO2. Water level position is one of the main regulators of CO2 fluxes in northern peatlands because it controls both the thickness of the aerobic layer in peat and plant communities. However, little is known about the role of different plant functional groups and their possible interaction with changing water level in boreal peatlands with regard to CO2 cycling. Climate change may also accelerate changes in hydrological conditions, changing both aerobic conditions and plant communities. To help answer these questions, this study was conducted at a mesocosm facility in Northern Michigan where the aim was to experimentally study the effects of water levels, plant functional groups (sedges, shrubs and mosses) and the possible interaction of these on the CO2 cycle of a boreal peatland ecosystem. The results indicate that Ericaceous shrubs are important in the boreal peatland CO2 cycle. The removal of these plants decreased ecosystem respiration, gross ecosystem production and net ecosystem exchange rates, whereas removing sedges did not show any significant differences in the flux rates. The water level did not significantly affect the flux rates. The amount of aboveground sedge biomass was higher in the low water level sedge treatment plots compared to the high water level sedge plots, possibly because the lowered water level and the removal of Ericaceae released nutrients for sedges to use up.
  • Eriksson, J.; Bergholm, J.; Kvist, K. (Suomen metsätieteellinen seura, 1981)
  • Tolvanen, Anne; Saarimaa, Miia; Tuominen, Seppo; Aapala, Kaisu (Elsevier, 2020)
    Global Ecology and Conservation, 23 (2020), e01160
    We used habitat suitability modeling to investigate whether the 15% ecosystem restoration target set in the previous Convention of Biological Diversity (CBD) and EU Biodiversity strategy targets, is sufficient to safeguard red-listed mire plant species. We assessed six theoretical restoration scenarios for drained peatland landscapes by altering the proportion of drained and undrained peatland area in 25-ha grid cells. The proportions represented steps when 15%, 30%, 45%, 60%, 75% and 100% of the drained peatland is restored. We modelled the habitat suitability for 48 red-listed plant species in the aapa mire region in boreal Finland. Model outcomes were assessed at the level of five species groups: calcareous species, rich fen species, decaying wood species, mesotrophic fen species, and spruce swamp species. The predicted distribution increased for 34 (71%) of the 48 red-listed plant species when 15% of drained peatland area was predicted to be restored. At the same time the potentially occupied area of species increased by 9%. In the scenario where all peatlands were restored, the predicted distribution of 43 (90%) of species increased, and on average the distribution of species quadrupled. According to our predictions, meeting the 15% ecosystem restoration target, set in the previous CBD and EU Biodiversity strategy targets would be beneficial for most of the boreal red-listed mire plant species, but a larger restoration area would expand their distribution considerably more. Our study shows that a landscape level approach is important to assess thresholds for the potential biodiversity benefits arising from peatland restoration. The models can also be used to select suitable areas for restoration.
  • Ryttäri, Terhi; Heiskala, Katri; Kekäläinen, Hannele; Koskela, Kasper; von Numers, Mikael; Rinkineva-Kantola, Leena; Syrjänen, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Ympäristöopas
    Hiekkarannat ja dyynit ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niillä elää lukuisia joukko kovakuoriaisia, luteita, perhosia, hämähäkkieläimiä, kasveja ja lintuja. Monet lajeista ovat nykyisin uhanalaisia. Hiekkarantoja, dyynejä ja niillä eläviä eliöitä uhkaavat muiden muassa Itämeren rehevöityminen, joka näkyy rannoilla levän kertymisenä ja umpeenkasvuna. Myös rakentaminen ja virkistyskäytöstä johtuva kuluminen heikentävät hiekkarantojen lajien elinmahdollisuuksia. Vieraslaji kurtturuusu leviää myös kovaa vauhtia etenkin Suomenlahden rannikolla. Tässä oppaassa kerrotaan hiekkarantojen ja dyynien monimuotoisesta elämästä. Itämeren tilan parantaminen on ensisijaista rantojen eliölajiston hyvinvoinnin kannalta. Meren elpyminen on kuitenkin hidasta ja sitä odotellessa meistä jokainen voi auttaa rantojen erikoistunutta eliölajistoa pienilläkin teoilla.
  • Saarnia, Meri (Helsingin yliopisto, 2015)
    Conservation biological control is a strategy of biological control that aims to support natural enemies of pests. One of the potential ways to support natural enemies is to enhance diversity in agricultural landscapes. By establishing non-cultivated areas near crop fields natural enemies can be provided with many resources including food, shelter and overwintering sites. The availability of these resources potentially enhances the abundance and diversity of natural enemies and their efficiency to reduce pest populations. The goal of this study was to compare the effects of two different fallow strip types – meadow strip and grassland strip – on the abundance and species composition of predatory arthropods. To examine the differences between the strip types, data were collected from the strips and adjoining cereal fields. An experiment was conducted on two barley fields in Helsinki in summer 2014. Two fallow strips were established in the middle of each field. The strips were composed of four 3 m * 60 m-sized plots. Every other plot was sown with meadow seed mixture and every other with grassland mixture. Data on predatory arthropods were collected during June-July using pitfall traps. There were more predatory arthropods on the fallow strips than on the barley fields. However, there were no differences in the abundance of predatory arthropods between the fallow strip types. Moreover, the abundance of predatory arthropods on adjoining cereal field did not differ between the strip types. The species composition of predatory arthropods differed statistically significantly between barley fields and the fallow strips, and almost significantly between the strip types. The results indicate that the fallow strips succeeded to provide favorable habitats for predatory arthropods, which may be due to food or shelter that they provide. The lack of clear differences on the abundance and species composition of predatory arthropods between the strip types can be explained by the fact that the vegetation of the strips was not yet fully established in the first year. Other reasons include the substantial differences between the two study fields. However, it seems that fallow strips have potential to provide biodiversity benefits, which have previously been observed in environmental fallow fields, and to enhance ecosystem services such as biological control.
  • Ikonen, Liisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin tässä pro gradu -tutkielmassani eräiden suomalaisten ruohovartisten kasvilajien ja biohiilen vaikutuksia huleveden määrään ja laatuun. Tutkimuksessa järjestettiin koekasteluita, joiden avulla oli tarkoitus selvittää kasvilajien kykyä vähentää huleveden määrää ja poistaa siitä ravinteita sekä biohiilen vaikutusta huleveden määrään ja laatuun. Kasvillisuuden ja biohiilen vaikutusta on tutkittu aikaisemminkin, mutta erityisesti tiettyihin kasvilajeihin liittyviä tutkimuksia ei ole tehty Suomessa. Tutkimus on osa Luonnonvarakeskuksen Hulevesialueiden kasvit ja kasvualustat (HuleKas) -projektia. Kaupungistuminen lisää talojen, parkkipaikkojen ja teiden rakentamista. Tämä kasvattaa läpäisemättömien pintojen määrää, ja se puolestaan estää veden imeytymisen maan läpi. Kaupungeissa ongelma on ratkaistu rakentamalla hulevesiviemäriverkostoja, mutta erityisesti muuttuva ilmasto lisää sateiden ja sitä kautta huleveden määrää. Rankkasateilla kaupunkien hulevesiviemärit osoittautuvat usein riittämättömiksi. Lisäksi hulevesi huuhtoo epäpuhtaudet kaduilta, ja hulevesi onkin todettu yhdeksi tärkeimmistä hajakuormituksen aiheuttajista. Nyttemmin on kehitetty perinteisten sadevettä pois johtavien viemäriverkostojen rinnalle ekologisempia ja kestävämpiä ratkaisuja. Hulevesi pyritään käsittelemään sen syntysijoilla, ja tähän voidaan päästä rakentamalla erilaisia hulevesirakenteita, kuten hulevesipainanteet tai sadepuutarhat. Hulevesirakenteiden tärkeimmät osat ovat kasvualusta ja kasvillisuus. Hyvällä kasvualustavalinnalla voidaan pidättää mm. fosforin yhdisteitä ja kuparia, kun taas nitraatin pidättyminen vaatii rakennetta peittävää kasvillisuutta ja hapettomia olosuhteita. Kasvillisuuden avulla voidaan myös hidastaa huippuvirtaamia, pidättää kiintoainesta ja poistaa metalleja ja ravinteita hulevedestä. Myös kasvualustan mikrobeilla on tärkeä merkitys ravinteiden sitojina. Tutkimusasetelmani oli astiakoe. Astioihin oli istutettu seitsemää suomalaista luonnon kasvilajia, nurmea ja kontrollina toimivat kasvittomat astiat. Osaan astioista oli lisätty biohiiltä. Tutkimusjakson aikana järjestettiin kolme koekastelua, joissa liuoslannoitteilla lisättyä tekohulevettä kaadettiin jokaiseen astiaan sama määrä. Tämän jälkeen kirjattiin ylös tietyin aikavälein, paljonko vettä astiasta on valunut ulos. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa muodostuu koekasteluiden valuntatiedoista ja kolmas osa koekasteluiden vesinäytteiden laboratorioanalyyseistä. Parhaita kokonaistypenpidättäjiä olivat viiltosara, jänönsara, korpikaisla, luhtakastikka ja rantatyräkki. Kokonaisfosforin pidätyksessä puolestaan erottuivat viiltosara, korpikaisla, ja rantatyräkki. Kaikki kasvikäsittelyt alensivat tekohuleveden kokonaisfosforin konsentraatiota. Biohiili paransi kaikkien edellä mainittujen kasvilajien ravinteenpidätyskykyä. Myös mikrobitoiminnan merkitys ravinteiden sidonnassa on tärkeä. Eniten vettä koekastelussa käyttivät viiltosara, luhtakastikka sekä jänönsara. Jänönsaran suorituskyky on kiistanalainen johtuen epätasaisesta kastelusta kolmannen jakson aikana. Jaksojen aikaisessa veden käytössä tehokkaina veden käyttäjinä nousevat esiin viiltosara, jänönsara, korpikaisla, luhtakastikka ja rantatyräkki. Kaikki kasvikäsittelyt tuottivat vähemmän valuntaa, kuin kontrolli. Biohiilen avulla voidaan hidastaa valunnan alkamista ja kertymistä.
  • Hoogesteger, Marketta (Suomen metsätieteellinen seura, 1976)
  • Kankaanpää, Outi (Helsingfors universitet, 2013)
    Loss of biodiversity in the Finnish agricultural environment has increased during the last decades due to the agricultural intensification. Accurate, efficient and repeatable sampling methods are important to follow the impacts of the measures to enhance biodiversity. This study focuses on the assessment of vegetation structure and species diversity. Vegetation cover is one of the most common measures to assess vegetation biodiversity. Cover data is usually collected by a point intercept method, a line intercept method or by visual estimation in quadrats. Traditional methods have been found to be laborious, time-consuming and subjective, and having poor repeatability. The main objective of this study was to find out if it is possible to improve vegetation surveys with digital photographs and an object-based image analysis. To answer this question, a visual method (VM) was compared with a photographic method (PM). The VM was based on ocular estimation of the total vegetation cover. In the PM, pictures of the top cover were taken vertically downward from 1.5 meters above the ground. Using a software program called Definiens, the photographs were divided into segments, which were then classified into bare ground, litter, monocots and dicots to estimate the covers for each category. The data was collected during the summer 2010 from environmental fallows and set-asides. There was a clear correlation between the cover measures in the VM and the PM, so it can be assumed that the PM is suitable for the assessment of the vegetation cover. However, using only the PM, it is not possible to get a reliable estimate of the vegetation structure or species diversity. It was faster to collect the data in the field with the PM than with the VM. The computer used in this survey was inefficient, thus the image analysis took more time than expected and as a result the PM was in its entirety slower than the VM. The study gave important theoretical and practical information about the photographic method, its strengths and weaknesses. Photographic methods are still under development and further research is needed but they hold promise for the future.
  • Elina, Galina A.; Lukashov, Anatoly D.; Yurkovskaya, Tatyana K. (Finnish Environment Institute, 2010)
    The Finnish Environment 4/2010
    The monograph is a generalization based on the analysis and synthesis of the voluminous scope of data on the dynamics of palaeovegetation and its mapping, along with aspects of palaeogeography of the Kola Peninsula and Karelia. All the elements of past landscapes are considered against the background of the present state of environments: geology, geomorphology and vegetation. The interval under consideration embraces the Late Glacial Time (12 000-10 300 years BP) and the Holocene (from 10 300 years BP up to the present). The book discusses the methodical and theoretical treatments of the last decade. As a result, the dynamics of past landscapes are shown in the unity of all their components (i.e., relief, hydrology and vegetation), and in comparison with their present-day parameters. Cartographic and textual materials on geology and modern vegetation as well as palaeovegetation maps of model territories used in this book are entirely original. The model territories are rather evenly distributed throughout the Kola Peninsula and Karelia. Seven of them are represented in this work; for each of model territory, a series of maps (for 10 500, 9 500, 8 500, 5 500, 3 000, and 1 000 years BP) are provided, correlated with relief and present-day vegetation. The second stage of data generalization is a comparison of maps related to the same temporal sections. The sequence of the maps from ‘older’ to ‘younger’ characterizes the dynamics of chorological palaeovegetation units. These dynamics readily illustrate shifts of geographical zones in space and time.
  • Mäkelä, Taimi (Suomen metsätieteellinen seura, 1936)
  • Aalto, Aino (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lumen levinneisyyteen vaikuttavia ympäristötekijöitä Utsjoen Skállovárrilla. Tuulen tiedetään olevan yksi merkittävimpiä lumen liikuttajia ja kasaajia avoimilla alueilla. Vaihtelevan topografian alueilla myös lumen levinneisyydessä voidaan havaita vaihtelevuutta. Tietynlaisille alueille lunta kasaantuu ja toisilta alueilta lumi erodoituu pois lähes kokonaan. Ympäristötekijät, jotka kirjallisuuden perusteella lumensyvyyden vaihtelevuutta tunturialueella selittävät, ovat tuulen nopeus ja suunta, topografia, suojaisuus tuulelta, rinteen suunta ja kaltevuus, kasvillisuus ja auringon säteilyn määrä. Lumensyvyyden vaihtelun mallintaminen on vaikeaa, koska lumensyvyyteen vaikuttavia tekijöitä on useita. Tietyllä alueella topografia, kasvillisuus ja useimmiten myös tuuliolot säilyvät vuodesta toiseen samankaltaisina, jolloin lumi kasaantuu vuosittain samoille alueille ja lumensyvyyden suhteelliset erot säilyvät samankaltaisina, vaikka lumen absoluuttinen määrä vaihtelisikin. Lumenmäärän vaihtelu erityyppisten alueiden välillä ei ole useinkaan yhden tekijän vaikutusta vaan seurausta usean eri ympäristötekijän ja prosessin erisuuruisesta vaikutuksesta. Syksyllä 2007 tutkimusalueelle pystytettiin 66 lumiasemaa. Jokaisen lumiaseman ympäristö kirjattiin ylös muistiinpanoihin, kuten alueen topografia, mahdollinen rinteen kaltevuus sekä kasvillisuuden tiheys ja korkeus. Lumiasemat valokuvattiin sekä syksyllä, että talvella. Jokaiselle lumiasemalle arvioitiin paikan saaman suojaisuuden määrä COL-asteikolla. Lisäksi jokaiselle lumiasemalle annettiin arvo 1-5 sen mukaan paljonko kasvillisuuden arveltiin paikalla lumensyvyyteen vaikuttavan. Maaliskuun lopulla 2008, lumensyvyyden ollessa suurimmillaan, käytiin lumensyvyydet mittaamassa lumiasemilta. Lumensyvyys saatiin mitattua 60:lta lumiasemalta. Pienimmät lumensyvyydet mitattiin tuulelle alttiina olevilta alueilta ja suurimmat tuulelta suojassa olevilta alueilta. Topografisen alttiuden eli suojaisuuden todettiin määrittävän Skállovárrin lumensyvyyttä ympäristötekijöistä parhaiten tutkittuna talvena. Pearsonin korrelaatioanalyysi osoitti tilastollisesti merkitsevän korrelaation (-0,7***) lumensyvyyden ja suojaisuuden välille (COL). Kasvillisuudella oli myös merkittävä rooli lumensyvyyden vaihtelussa alueilla, joilla oli varpuja tai puita. Tuulelle avoimille alueille, joilla oli kasvillisuutta, akkumuloitui huomattavasti enemmän lunta kuin avoimille kasvittomille alueille. Usein kasvillisuus kuitenkin vaikutti lumensyvyyteen yhdessä suojaisuuden kanssa.