Browsing by Subject "keskustelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 47
  • Rantakangas, Tuula (Helsingin yliopisto, 2017)
    Aims. Verbal apraxia might occur with aphasia. Apraxia may impact on person`s ability to be in talk-in-interaction with. Little is known about how apraxia of speech might influence talk-in-interaction and a person`s use of gestures. Even the less is known how these communication strategies will change by time. In addition, a person with apraxia must find new communication strategies. To help a person with apraxia of speech to communicate better with their significant others there is a need for information: how one can support a person with verbal apraxia the most effective way. The aim of this study is to explore how the sequential organization of conversation is constructed with a person with apraxia of speech and non-fluent aphasia and a speech therapist and how gestures are used by person with verbal apraxia for one year. Methods. The participant was a 78-year-old woman who had a verbal apraxia and aphasia. The qualitive data consisted of 3 videotaped conversations with person with apraxia and non-fluent aphasia and a speech therapist (58 minutes, 50 seconds of raw data). The data was collected for one year. Focus of the analysis was on changes in the conversation organization and the use of semiotic resources in conversation for one year. The method of conversation analysis is utilized in this study. Results and conclusions. The qualitive analysis in this study showed that conversation between the speakers were typically consisted of `hint and guess` sequences. The first data (videotaped 3 weeks after the stroke) revealed that the participant was almost speechless and her use of gestures was fussy. The lack of speech and fussy gesturing made her utterances difficult to understand and conversation consisted of long negotiation turns. After six months, the participant`s utterances and the use of gestures were more detailed and she showed more active role in interaction. After one year, the participant`s utterances and gestures were even more detailed. According to these improvements, the length of negotiation turns decreased and conversation started to go along more fluent. The way how the participant used iconic gestures and pantomime were different when comparing to other studies. One potential hypothesis is that the apraxia might influence negatively one's ability to use gestures for compensatory strategies. According to these results, it is important to research more about apraxia and talk-in-interaction.
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (1)
  • Virtanen, Aimo (Helsingin yliopisto, 2001)
    Verkkari 2001 (18)
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (10)
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (7)
  • Kujala, Lea (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (5)
  • Kytömaa, Eero (2006)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan sitä, minkä teemojen ympärillä vuoden 2002 Nato-keskustelua käytiin ja miten sanomalehtijournalismi organisoi keskustelua eri toimijoiden välisenä dialogina. Menetelmänä tutkimuksessa käytetään Esa Reunasen kehittämää aihelma-analyysiä. Aihelma-analyysissä sanomalehtijuttuja tarkastellaan useiden juttujen muodostamana joukkona, jonka määrittävänä tekijänä on juttujen sisällöllinen yhteys toisiinsa. Tutkimuksen aineistona on 85 sanomalehtijuttua, jotka on poimittu 16 suomalaisesta sanomalehdestä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu Jürgen Habermasin teorioihin julkisuudesta ja julkisesta tahdonmuodostuksesta sekä kansalaisjournalismiliikkeen piirissä esitettyihin ajatuksiin keskustelevasta journalismista. Tutkimuksessa julkinen keskustelu ymmärretään dialogiseksi prosessiksi, joka asettaa vaateita niin journalistiselle kertojalle kuin keskusteluun osallistuville toimijoille. Yleistä intressiä edustavien journalistien tehtävänä on mahdollistaa eri näkökulmien kohtaaminen ja neuvottelu julkisuudessa. Aihelma-analyysissä huomiota kiinnitetään yksittäisten juttujen dialogisuuden muotoihin, joiden avulla julkista keskustelua hallinnoivat journalistit rinnastavat eri puheenvuoroja toisiinsa sekä luonnehtivat jutussa esiintyven toimijoiden viestinnällistä kommunikatiivisuutta tai strategisuutta. Aihelma-analyysin normatiivinen oletus lähtee siitä, että journalistien pitäisi tavoitella mahdollisimman oikeaa kuvaa niin jutuissa esiintyvistä toimijoista kuin puheena olevista asioistakin. Aihelmien analyysi paljasti sen, että Nato-keskustelua käydään sanomalehdissä puhtaasti kotimaisilla teemoilla. Yksi syy tähän on journalismin tapa nostaa julkisen keskustelun asiakysymyksiksi sisäpoliittisia teemoja ulko- ja turvallisuuspoliittisten teemojen kustannuksella. Keskustelun kotimaisuusasteeseen vaikutti myös poliitikkojen yleinen haluttomuus osallistua Nato-keskusteluun. Journalistit asettuivat keskustelussa tavallisten kansalaisten puolelle ja vaativat poliitikoilta kannanottoja Nato-kysymykseen.Tällä oli vaikutusta keskusteluagendan rakentumiseen, sillä keskustelua hallinnoivien journalistien ja muiden toimijoiden puheenvuorot liittyivät useimmiten poliitikkojen sanomisten raportointiin tai niiden horjuttamiseen. Aihelmien keskustelut noudattivat melko kaavamaista keskusteluasetelmaa, jolle oli ominaista jännite journalistien ja poliitikkojen välillä. Jännitteestä johtuen aihelmissa käyty keskustelu ei ollut ratkaisuhakuista. Myös keskustelun dialogisuus oli puutteellista. Toimittajat hyödynsivät Nato-keskustelun jäsentämisessä vain osittain eri dialogisuuden muotoja. Suurin osa jutuista oli tyypiltään toteavia. Journalistit eivät rinnastaneet riittävästi näkökulmia toisiinsa, mikä teki aihelmien keskustelusta usein yksinpuhelua. Toimittajat virittivät vain harvoin keskustelua vaihtoehtoisten näkökulmien välille, minkä seurauksena aihelmien keskustelut jäivät keskeneräisiksi. Journalistit eivät myöskään aina toimineet tasapuolisesti keskustelun ylläpitäjinä. Opinnäytetyön tärkein lähde on Esa Reunasen väitöskirja Budjettijournalismi julkisena keskusteluna (2003).
  • Korkiakoski, Sonja (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma käsittelee kuuntelijan käytöstä keskustelussa: hänen kielellistä sekä eleellistä palautettaan (backchannelling). Aineistonani on kolme videoitua keskustelua Scottish Corpus of Text and Speech –korpuksesta (SCOTS), ja niistä samassa korpuksessa olevat litteraatit. Keskustelut ovat noin puolen tunnin mittaisia kahden naisopiskelijan keskusteluja, ja ne sijoittuvat huoneeseen, jossa heidän lisäkseen on kaksi nauhoittajaa. Tarkoituksena on tutkia kolmea asiaa: kulkevatko jotkin suulliset palaute-elementit käsi kädessä tiettyjen eleiden kanssa, vaikuttavatko eleet kyseisten elementtien merkitykseen, ja millaisia kuuntelijoita keskustelijat ylipäätään ovat. Käytän termiä palaute tässä tutkielmassa viittaamaan ilmiöön, jolla kuuntelija verbaalisesti viestii puhujalle, keskeyttämättä hänen puheenvuoroaan, miten keskustelu sujuu. Tällaisen palautteen tärkein tehtävä on rohkaista puhujaa jatkamaan, mutta samalla se voi ilmaista muun muassa kuuntelijan mielenkiintoa kyseiseen puheenaiheeseen. Koska työskentelen multimodaalisen materiaalin kanssa (litteraatti, ääni ja videokuva), käsittelen myös näiden eri materiaalimuotojen tarjoamia mahdollisuuksia aiheeni tutkimuksessa. Yleisin palaute-elementti aineistossani on yeah, joka suurimmaksi osaksi esiintyy samanaikaisesti nyökkäyksen kanssa. Toisiksi suosituin on nauru, jota käyttää neljä kuudesta kuuntelijasta. Naurua ei ole lähdeteoksissani mainittu, joten tämä tulos johtuu joko uudistamastani palautteen määritelmästä, tai siitä, että materiaalinani on 2000-luvulla tuotettu, luonteva nuorten opiskelijoiden puhe. Eleillä kuuntelijat voivat sekä antaa että vahvistaa suullisten palautteen merkitystä: merkitykseltään neutraali mm voi esimerkiksi tarkoittaa samaa mieltä olemista yhdistämällä nyökkäys kyseiseen suulliseen elementtiin. Tutkielma keskittyy lingvistisiin elementteihin ja niiden kanssa samaan aikaan tehtyyn eleelliseen viestintään, joten verbaalisen palautteen prosodisuus jää vähemmälle huomiolle.
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2011)
    Verkkari 2011 (7)
  • Vuorio, Anna-Maija Katriina (2007)
    Euroopan unioni on aina yhteisten sisämarkkinoiden ja vapaan liikkuvuuden alueen luomisesta lähtien korostanut tarvetta turvata ulkoisia rajojaan sisäisen turvallisuuden takaamiseksi. Kansainväliset muuttoliikkeet vaikuttavat Euroopan unionin yhteiskunnalliseen rakenteeseen, taloudelliseen hyvinvointiin ja poliittiseen ilmastoon. Kylmän sodan ja syyskuun 11. päivän jälkeisessä maailmanjärjestelmässä uhkakuvien painopiste on siirtynyt pois realistisen koulukunnan voimapoliittisista painotuksista sosiaalisen ja taloudellisen sektorin uhkakuviin, jotka liittyvät muun muassa kulttuurisen yhtenäisyyden murenemiseen, kansalaisuudettomuuteen, taloudelliseen rappioon ja valtion itsemääräämisoikeuden katoamiseen. Maahanmuuton hallinnalla pyritään EU:n jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on hallita unionin ulkopuolelta tulevia muuttoliikkeitä. Tässä pro gradu –tutkimuksessa maahanmuuton hallintaa lähestytään Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian avulla. Maahanmuuttoa tutkitaan sosiaalisesti rakentuvana turvallisuuskysymyksenä. Tutkimuskohteena ovat maahanmuuton turvallistamisesta esitetyt diskurssit ja se, miten diskurssit siirtyvät hallinnollisesti osaksi maahanmuuton hallinnan mekanismeja. Turvallistamisdiskursseja tutkitaan Ayse Ceyhanin ja Anastassia Tsoukalan esittelemien maahanmuuton neljän turvallistamisdiskurssin avulla. Turvallistamisen politiikkaa tutkitaan hallinnollisina ulossulkemisen ja sisään ottamisen keinoina. Maahanmuuton hallinnan tutkiminen teknologisena ja institutionaalisena turvallisuustoimena laajentaa ymmärrystä turvallisuuspolitiikan uusista keinoista ja toimijoista. Työ perustuu kriittisen turvallisuustutkimuksen teoriakirjallisuuteen. Kööpenhaminan koulukunnan lisäksi työ on saanut paljon vaikutteita Didier Bigon, Jef Huysmansin ja Christine Boswellin tutkimuksista. Maahanmuuton turvallistamisesta esitettyjä diskursseja ja maahanmuuton hallinnan ulossulkemisen ja sisään ottamisen keinoja tutkitaan Euroopan komission vuosittaisten tiedonantojen ja ohjelmien, neuvoston direktiivien ja yhteisön maahanmuuttopoliittisten strategioiden ja sopimusten (Amsterdamin sopimus, Haagin ohjelma, Laekenin sopimus, Euroopan turvallisuusstrategia) avulla. Työssä ei pyritä todistamaan tiettyä turvallistamisen teoriaa oikeaksi tai vääräksi, eikä työssä oteta kantaa siihen, perustuuko maahanmuuton hallinnan turvallistaminen todellisiin vai kuviteltuihin turvallisuusuhkiin. Työssä halutaan saada syvällinen ymmärrys turvallistamisen käytännöistä ja siitä, miten ihmisten liikkuvuudesta voidaan rakentaa diskursiivia käsityksiä uhista ja vaaroista, ja miten käsitykset hallinnollisesti yhdistetään laajempiin kansainvälisen turvallisuuspolitiikan kysymyksiin.
  • Puro, Laura (2005)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Itä-Berliinin taideakatemian tulevaisuudesta sekä Itä- ja Länsi-Berliinin taideakatemioiden yhdistämisestä käytyä kiistaa, jota kesti kesästä 1990 syksyyn 1993. Akatemioiden yhdistämisestä käyty debatti koski ennen kaikkea itäakatemian ja sen jäsenten menneisyyttä sekä sitä, mikä olisi yhdistyneessä Saksassa oikea tapa suhtautua näihin DDR:n perillisiin. Akatemiadebatin voi katsoa olleen ennen kaikkea ja pohjimmiltaan kiista menneisyydenkäsittelystä. Työssäni selvitän sitä, miten kiistassa argumentoitiin vetoamalla itäakatemian ja sen jäsenistön historiaan ja millainen kuva kiistan eri osapuolilla oli oikeudenmukaisesta menneisyydenkäsittelystä. Tätä tarkastelu varten olen jakanut käsittelyluvut kiistan osapuolia seuraten. Ennen varsinaiseen kiistaan paneutumista pureudun luvussa kaksi menneisyydenkäsittelyn tematiikkaan ja esittelen DDR:n menneisyydenkäsittelyä laajempana ilmiönä. Tältä pohjalta esitän, että ainakin välittömästi diktatuurin romahtamisen jälkeen menneisyydenkäsittelystä harvoin vallitsee yksimielisyyttä: eri osapuolet määrittävät menneisyydenkäsittelyn keinot, tavoitteet ja päämäärät toisistaan hyvinkin poikkeavilla tavoilla. Luvussa kolme esittelen itäakatemian näkökulmasta akatemiakiistan lähtötilanteen ja tarkastelen sitä, millaisia keskusteluita talon tulevaisuudesta käytiin itäakatemian jäsenistön keskuudessa ennen vuodenvaihdetta 1991/1992 ja miten itäinstituution sisällä tulkittiin talon historiaa sekä perusteltiin omaa tulevaisuutta ensin itsenäisenä instituutiona ja tämän mahdollisuuden kariutumisen jälkeen akatemioiden yhdistämistä. Neljännestä luvusta eteenpäin paneudun itse akatemioiden yhdistämisestä syttyneeseen kiistaan, joka syttyi sen jälkeen kun länsiakatemia oli tammikuussa 1992 tehnyt päätöksen hyväksyä talojen yhdistäminen. Luvuissa neljä, viisi ja seitsemän esittelen akatemioiden yhdistymisen vastustajat - itäsaksalaiset dissidenttitaiteilijat, länsisaksalaiset konservatiivit ja DDR:n kansalaisliikkeessä toimineet aktiivit - sekä heidän taustansa. Vaikka kaikki nämä ryhmät jakoivat tiettyyn pisteeseen asti yhteneväisen näkemyksen itäakatemian ja sen jäsenistön historiasta, oli heidän esittämissään menneisyydenkäsittelykonsepteissa siitä huolimatta merkittäviä eroja. Luvussa kuusi käsitellään akatemioiden yhdistämisen puolustajia - länsiakatemiaa ja länsisaksalaisia vasemmistoliberaaleja lehtiä ja poliitikoita - sekä heidän tulkintaansa oikeudenmukaisesta menneisyydenkäsittelystä. Yhteenvedossa esitän, että akatemiakiistassa kyse oli pitkälle nk. pragmaattisen ja fundamentaalisen menneisyydenkäsittelyn mallin vastakohtaisuudesta ja yhteismitattomuudesta. Akatemiakiistan eri osapuolien näkemykset menneisyydenkäsittelystä erosivat niin huomattavalla tavalla toisistaan, ettei kompromissi ollut mahdollinen.
  • Ruohonen, Anna-Maria (2003)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani suomalaisia imetysnäkemyksiä ja imetyskeskustelun poliittisuutta. Hahmotan tutkittavaa aluetta kolmen teoreettisen käsitteen avulla. Ne ovat medikalisaatio, sukupuolittunut valta ja politiikka. Kirjoitan imetyskäytännöistä myös historian valossa. Tutkimustehtävään hankin vastauksen kolmesta kirjallisesta aineistosta. Terveydenhuollon imetysnäkemyksen "normitettu imetyssuoritus" tavoitin kolmensuuren kaupungin imetysohjelehtisistä ja asiantuntijateksteistä. Imettävän äidin näkökulman "äidin ja vauvan suhteen vaaliminen" etsin lnternetin imetystukilistalta. Imetyksen poliittisuutta tutkin kahden tapauksen avulla. Toinen on Suomenlastenlääkäriyhdistyksen ja kahden äidin välinen vastinekeskustelu. Toinen on korvikemainontaan liittyvä episodi. Tutkin aineistoa grounded theory-tyyppisesti ja aineistolähtöisesti. Tutkimusotteessani näkyy fenomenologinen ote: luin tekstejä erilaisten äitien näkökulmista ja annoin tällaisten lukukertojen ohjata analyysiäni. Muodostinimetysnäkemyksen pienemmistä puheen elementeistä. Terveydenhuollon imetysnäkemyksessä korostuu lääketieteen vaikutus. Imetyksestä annetaan normatiivisia ohjeita ja imetys kuvaillaan tietyn pituiseksi suoritukseksi. Imettävän äidin imetysnäkemyksessä korostuu sen sijaan äidin ja vauvan välisensuhteen vaaliminen. Äidit kertovat kokemistaan syyllisyydentunnoista. He kaipaavat kunnon imetysohjausta ja haluavat tehdä lapsiaan koskevat päätökset itse. Imetys politisoituu joko virallisesti tai epävirallisesti. Virallista politisoitumista näkee imetyssuosituksista puhuttaessa sekä korvikevalmistajien ja niiden vastavoimien toimissa. Epävirallista ja piileevää politiikkaa ruokitaan äitien keskuudessa: kun oma imetysnäkemys on muotounut, terveydenhuollolta halutaan tukea omiin ratkaisuihin. Jos terveydenhuollon ja äidin kohtaamiseen ei olla tyytyväisiä, kyseenalaistetaan. Imetyskeskustelun on alettava vaimeana jostain, useimmiten äitiryhmistä, jotta se voi myöhemmin virallistua. Ajatus imetyksestä suorituksena lataa äideille paineita imetyksen onnistumisen suhteen. Äidit haastavat terydenhuollon henkilöstön parantamaan imetysongelmaohjaustaan ja kohtaamaan äitien kokemuksellisuuden normittamisen sijaan. Kun äiti ei imetä vallitsevien normien mukaisesti, hän syyllistyy helposti. Onnistuneeseen imetyksen äidit eivät aina pääse yrityksistään huolimatta, sillä tuki ongelmatilanteissa on ollut heikkoa.
  • Saksanen, Riitta (2004)
    Tutkimuksessa tarkastellaan omaishoidon tukea koskevaa intressipoliittista keskustelua eduskunnassa ja sen vaikutusta omaishoidon tuen lainsäädännölliseen kehitykseen. Taustaoletuksena tutkimuksessa on, että hyvinvointivaltio tarvitsee tehtävässään kansalaisten työpanosta. Vaikka tutkimus keskittyy kotiin ja siellä annettavaan hoivaan, liikutaan tutkimuskontekstissa makrotasolla. Tällöin intressipoliittinen vaihto keskittyy valtion ja kansalaisyhteiskunnan välille. Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen. Tutkimustulokset ovat nousseet esiin aineistosta, jota olen tarkastellut valtiopäivillä käydyn aloite- ja kysymyskeskustelujen perusteella. Oleellista on kansanedustajien argumentointi, joka tutkimuksessa on tulkittu perusteluksi esitetylle väitteelle. Aineistolähtöistä analyysiä tehtäessä on lähestymistapa perustunut emansipatoriseen tiedonintressiin. Tavoitteena on tuottaa tietoa vallasta ja sen oikeudenmukaisesta käytöstä. Omaishoidon tuki jakautuu kahteen osa-alueeseen: hoivan tarpeessa oleva vanhus saa omaishoidon kotonaan ja omaishoitaja saa siitä yhteiskunnan maksaman rahallisen korvauksen. Järjestelmä kehittäminen alkoi 1973 avohuoltoa koskevasta keskustelusta, jonka aloitti SMP:n eduskuntaryhmä. Periaatteina olivat vanhusten toive saada asua kotona toimintarajoitteista huolimatta sekä hoivavastuun kuuluminen yhteiskunnalle.1980-luvulla vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kotihoidon tuki vakiinnutti asemansa. Vuoden 1992 lakiuudistuksessa se muuttui omaishoidon tueksi. Perusteluina järjestelmälle on ollut erityisesti sen edullisuus. Tämä merkitsee järjestelmän eri toimijoille: valtiolle, kunnalle, omaishoitajalle ja hoidettavalle henkilölle, erilaisia asioita. Yhteiskunnalle edullisuus merkitsee selkeitä säästöjä laitospaikkojen tarpeen vähenemisen ansiosta. Omaishoitajan ja hoidettavan kohdalla edullisuus voidaan kyseenalaistaa. Omaishoidon tuki on saanut taakseen laajan poliittisen kannatuksen eduskunnassa. Tästä huolimatta ei lainsäädännölliset toimenpiteet ole toteutuneet toivotunlaisesti kunnissa. Tämä saattaa kansalaiset eri arvoiseen asemaan sosiaalipalveluiden suhteen. Poliittisesta yksimielisyydestä huolimatta oli vanhuspoliittisen keskustelun taustalta löydettävissä omaishoidon tuki järjestelmän sisäisiä jännitteitä. Valtion ja kuntien välillä jännitteen synnyttä epäluottamus siihen, että kunnat saavat riittävästi taloudellista tukea valtiolta selviytyäkseen velvoitteistaan. Omaishoitajan ja kunnan välinen jännite perustuu tuntemukseen, ettei kuntien taholta arvosteta kotona tehtävää hoitotyötä. Kunnan ja hoidettavan välillä jännite perustuu epävarmuuteen omaishoidon jatkuvuudesta ja uhkasta joutua laitoshoitoon. Puoluepoliittisesti ei eduskunnassa omaishoidon tuesta käyty keskustelu jakanut puolueita puolesta tai vastaan asetelmaan. Aluepoliittinen vaikuttaminen ja argumentointi sen sijaan olivat yleisiä. Poliittiset intressit tulisivat ehkä vahvemmin näkyviin, jos aihetta tutkittaisiin kuntien valtuustosaleissa. Primaariaineiston tutkimuksessa muodostavat valtiopäiväasiakirjat vuosilta 1973-2002. Hyvinvointivaltion kehittymiseen tutustuessani perusteoksina olivat Katri Hellstenin väitöskirja ”Vaivaishoidosta hyvinvointivaltion kriisiin, Hyvinvointivaltionkehitys ja sosiaaliturvajärjestelmän muotoutuminen Suomessa” sekä Pirkko-Liisa Rauhalan väitöskirja ”Miten sosiaalipalvelut ovat tulleet osaksi suomalaista sosiaaliturvaa”. Valtiopäivien toimintaperiaatteisiin tutustuminen perustui pitkälti Jaakko Nousiaisen teokseen ”Suomen poliittinen järjestelmä”.
  • Äärilä, Tiina (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (9)
  • Hiidensalo, Venla (2005)
    Tarkastelen työssäni Helsingin Sanomissa syksyllä 2004 käytyä päivähoitokeskustelua, joka sai alkunsa valtiosihteeri Raimo Sailaksen ehdotettua subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista. Tarkastelen työssäni äidin, isän ja yhteiskunnan kolmiyhteyttä. Lähtökohtanani vanhemmuuden esitysten tutkimisessa on väite, että äidit ovat päässeet vain harvoin määrittelemään rooliaan äitinä itse. Sen sijaan äitiys on voimakkaasti ulkoapäin määriteltyä ja normitettua. Työni yhtenä avainkysymyksenä onkin, miksi Sailas kohdistaa viestinsä nimenomaan nuorille naisille? Etsin työssäni kaikupohjaa Sailaksen aloittamalle keskustelulle monelta eri suunnalta. Työni rakennetta voi kuvata spiraaliksi, jossa jokainen kehä syventää edeltäjäänsä. Työni teoriaosuudessa tarkastelen Teresa de Lauretiksen muotoilemaa teoriaa sukupuolesta representaatioissa rakentuvana esityksenä. Teen katsauksen perheen sisäisen vastuunjaon rakentumiseen ja suomalaiseen perhepolitiikkaan 1800-luvulta 1900-luvulle. Tarkastelen naisten mahdollisuuksia työn ja perheen yhteensovittamiseksi ja tasa-arvoliikkeen vaiheita Suomessa. Käsittelen myös suomalaisessa isänroolissa tapahtuneita muutoksia. Sailaksen aloittama päivähoitokeskustelu kytkeytyy myös ajankohtaiseen keskusteluun hyvinvointivaltion kriisistä, säästämispaineista ja tulevaisuudesta, ja siksi tarkastelen työssäni myös hyvinvointivaltiosta käytyä keskustelua ja sen tulevaisuudesta esitettyjä visioita. Aineistonani on 21 Helsingin Sanomissa ajalla 15.8.-20.12.2004 julkaistua artikkelia ja mielipidekirjoitusta, jotka poimin lehden verkkoarkistosta helmikuussa 2005 hakusanoilla "päivähoito and Sailas". Analyysimetodinani on kriittinen diskurssianalyysi, jossa hyödynnän myös fokalisaation käsitettä. Analyysin tuloksena löysin aineistostani kolme diskurssia, jotka nimesin rajanvetodiskurssiksi, moraalidiskurssiksi ja me vanhemmat –diskurssiksi sen mukaan, kenen tai mistä näkökulmasta päivähoitokysymystä niissä tarkastellaan. Analyysini paljasti, että vaikka tutkimissani teksteissä puhutaan sukupuolineutraalisti vanhemmista, kohdistetaan hoivavastuun vaatimus rivien välissä äideille. Äiti näyttäytyy keskustelussa epätoimijana, jonka etu on lapsen ja muun perheen edulle alisteinen. Rajanvetodiskurssissa vaaditaan, että yksilön ja yhteiskunnan välistä vastuunjakoa on tarkistettava. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen myötä vastuuta halutaan siirtää yhteiskunnalta takaisin perheelle, yksilölle – ja naiselle. Työni lopuksi syvennän edellä esittelemiäni teemoja tarkastelemalla niitä Michel Foucault'n biovallan ja sukupuoliteknologian teoriaa vasten. Pohdin, miten äitiydestä on tullut normien painolastilla raskautettu asia ja mistä representaatioiden näyttämöltä löytyisi puhuvan äitisubjektin ja naisen paikka. Keskeisenä kirjallisuutena työssäni on muun muassa Jaana Vuoren väitöskirja Äidit, isät ja ammattilaiset (2001), Eeva Jokisen teos Väsynyt äiti (1996), Ilana Aallon ja Jari Kolehmaisen toimittama Isäkirja (2004), Michel Foucault'n Seksuaalisuuden historia (1998) sekä Ritva Nätkinin ja Raija Julkusen tuotanto.
  • Virtanen, Mikko J. (2007)
    Ulrich Beckin refleksiivisen modernisaation teorian avainajatus on juuri nyt käsillä oleva yhteiskunnallinen muutos. Muutoksen refleksiivisyys tarkoittaa modernisaation kääntymistä omia perusteitaan koskevaksi muutoskuluksi, joka varsinaisen modernisaation pidäkkeiksi muodostuneita ensimmäisen modernin instituutiota liudentaen kulkee kohti toista, omilla jaloillaan seisovaa modernia. Tämän Beckin yhteiskunnallisen muutosteorian tarkastelu on tämän tutkielman keskiössä. Refleksiivisen modernisaation teoriaa arvioidaan tässä tarkastelussa ensisijaisesti yhteiskuntateoriana, kokonaisesityksenä nyt käsillä olevasta yhteiskunnallisesta muutoksesta ja sen konstituutiosta. Tarkastelun näkökulma ankkuroituu modernista, differentiaatiosta ja kontingenssista käytyihin yhteiskuntateoreettisiin keskusteluihin rakentuen erityisesti Niklas Luhmannin, Risto Kankaan, Armin Nassehin ja Peter Wagnerin teorioiden muodostamalle pohjalle. Tarkastelun ensimmäisessä vaiheessa liikutaan kuitenkin vielä kiinni Beckin omissa teksteissä ja muodostettua anormatiiviseksi kontingenssiteoriaksi nimettyä yhteiskuntateoreettista näkökulmaa hyödynnetään eksplisiittisemmin tutkimuksen toisessa osassa. Refleksiivisen modernisaation teoriasta paikannetaan ensinnäkin teorian kuvaaman muutoksen logiikat: miten muutos saa alkunsa, miten se etenee ja millaisia toimijoita siihen liittyy? Tämän jälkeen avautuu mahdollisuus muutoksen tason tarkasteluun, eli sen paikantamiseen onko refleksiivisessä modernisaatiossa kysymys modernille immanentista instituutiotason muutoksesta vai yltääkö muutos modernin perustaviin periaatteisiin. Lisäksi pohditaan vielä refleksiiviseen modernisaatioon sisältyvää murrospuhetta: onko kysymyksessä todellinen aikakausien välinen katkos vai lähinnä vain tutkimuksellinen apuväline? Tarkastelun toisessa, varsinaisen Beckin teorian analyysin sisältävässä vaiheessa pohditaan vahvemmin mainittua näkökulmaa painottaen ensinnäkin teorian sisältämien komponenttien, aikalaisdiagnoosin, empiiriseen tutkimukseen tarkoitetun tutkimusteorian ja yhteiskuntateorian, välistä suhdetta. Toiseksi Beckin teoria suhteutetaan sosiologiseen teoriaperinteiseen paikantamalla teoriasta löytyviä, lähinnä saksalaisten yhteiskuntatieteellisten keskustelujen kanssa yhteneviä aineksia. Samalla pohditaan myös sitä onko refleksiivisen modernisaation teoria kontingenssille perustuvaa anormatiivista yhteiskuntateoriaa vai pikemminkin normatiivisia elementtejä sisältävää aikalaisdiagnostista nyky-yhteiskunnan kuvausta. Tähän liittyen luodataan myös nykysosiologiaa antikvaaristuneeksi moittivan Beckin omaa puhujapositiota suhteessa kuvauskohteeseensa, muuttuvien yhteiskunnallisten suhteiden nykyiseen tilaan. Tarkastelun perusteella refleksiivisen modernisaation teoria koskee ensisijaisesti institutionaalista muutosta: modernin yleiset periaatteet vaativat täydellisesti toteutuakseen vanhan institutionaalisen järjestyksen purkautumista. Esimerkiksi universaali egalitarismi ei pääse toteutumaan kansallisvaltiollisiin raameihin perustuvan yhteiskunnallisen järjestyksen pohjalta vaan vaatii ensimmäistä modernia luonnehtineen säiliöyhteiskunta-ajattelun hylkäämistä. Vaikka lähinnä erilaisten sivuvaikutusten ja niihin liittyvien institutionaalisten rajanvetojen purkautumisen pohjalta tapahtuvalta refleksiiviseltä muutokselta puuttuvatkin varsinaiset toimijat, asettaa se kuitenkin myös yksilöille uudenlaisia vaatimuksia: vanhojen varmuuksien purkauduttua heidän on rakennettava elämänkulkunsa vailla tuttua institutionaalista järjestystä. Instituutiotason refleksiivinen muutos pakottaa siis yksilöt toimimaan entistä reflektiivisemmin. Teoreettisen tarkastelun pohjalta refleksiivisen modernisaation teoriaa ei voida pitää varsinaisena yhteiskuntateoriana, koska se ei perustu ensisijaisesti konstituution ongelmaan vaan aikalaisdiagnostiseen uusien ilmiöiden paikantamiseen. Lisäksi tästä aikalaisdiagnostisen komponentin vahvasta roolista Beckin teoriassa seuraa ongelmia myös teorian hyödyntämisessä empiirisessä tutkimuksessa: aikalaisdiagnostisesti kehiteltyjä käsitteitä ei voi käyttää suoraan empiirisen aineiston tulkintaan eikä niitä voi myöskään ongelmattomasti todentaa empirian avulla. Lisäksi Beckin teoria pohjautuu vahvasti normatiivisille elementeille: kontingenssin sijaan etuoikeutetulle tarkastelupositiolle ja lukkoonlyödyille modernin perustaville periaatteille rakentuva teoria näyttää pyrkivän epäoikeudenmukaiseksi tematisoimansa nykyisten yhteiskunnallisten suhteiden tilan muuttamiseen. Beckin teoria voidaan näin ollen lukea osaksi valistuksesta ammentavaa, pääasiassa frankfurtilaista kriittisen teorian perinnettä, vieläpä edeltäjiään poliittisempana esityksenä.
  • Vihtilä, Camilla (2004)
    Syftet med den här avhandlingen är att granska de olika partiernas framkomst i tre finlandssvenska tidningar under riksdagsvalet 2003, och se ifall publiciteten fördelas ojämnt. Jag har studerat Hufvudstadsbladet, Vasabladet och Åbo Underrättelser för att se ifall det råder några större skillnader mellan tidningarna vad gäller rapporteringen om partierna eller kandidaterna. Jag har utgått från svenska folkpartiet och jämför partiets publicitet med socialdemokraternas, centerns, samlingspartiets, de grönas och kristdemokraternas publicitet. Min hypotes är att svenska folkpartiet gynnats av de finlandssvenska tidningarna, trots att tidningarna är partipolitiskt obundna. Jag har använt kvantitativ innehållsanalys som metod. Eftersom variablerna man mäter innehållet med är likvärdiga får man jämförbara uppgifter. Den kvantitativa innehållsanalysen kännetecknas av att den möjliggör en objektiv, mätbar och verifierbar beskrivning av innehållet i en artikel. Jag har utgått från Sieberts pressteorier, främst den sociala-ansvarsteorin. Pressens obundenhet och objektivitet fungerar som grund för min studie, och Kent Asps definitioner om hur ett parti kan gynnas eller missgynnas i pressen har styrt analysen. Svenska folkpartiet har i alla tidningar fått relativt mycket uppmärksamhet. Partiet har framställts mer positivt än negativt, dock oftast neutralt. Ett missgynnande är det alltså inte frågan om i någon av tidningarna. Svenska folkpartiet har haft en större synlighet än de andra undersökta partierna. Partiskheten tar sig i uttryck främst som kvantitativ partiskhet. Jämförelsen tyder på att Åbo Underrättelser varit det mest fördelaktiga mediet för svenska folkpartiet, medan Hufvudstadsbladet har inte gett partiet någon särställning. Vasabladet ligger mellan de två andra tidningarna. Objektivitetsidealet och journalisternas professionalism syns tydligt i pressens agerande. Tidningarna är alliansfria och presentationen är neutral. Rapporteringen har inte varit så ensidig, att den inte skulle uppfylla objektivitetskraven utan slutprodukten har motsvarat den informationsfunktion medierna har. Den finlandssvenska pressen är inte ett uttryckligt språkrör för svenska folkpartiet. Den professionella etiken är närvarande, även om sfp kvantitativt har fått mer uppmärksamhet än jämförelsepartierna.
  • Sorsa, Virpi; Pälli, Pekka; Vaara, Eero; Peltola, Katja (Svenska handelshögskolan, 2010)
    Research Reports
    Strategisen johtamisen oppi on tunkeutunut nykyään lähes kaikenlaisiin organisaatioihin suuryrityksistä julkisorganisaatioihin ja kolmannelle sektorille. Siitä on muodostunut suosittu johtamiskäytäntö, jota pidetään yleisesti jopa välttämättömyytenä ja itsestään selvänä tapana johtaa ja tehdä päätöksiä. Tässä kirjassa tuodaan esille, miten strategiapuhe ei kuitenkaan ole mikään viaton tai neutraali tapa tuottaa todellisuuttamme; se pitää sisällään erilaisia valtarakennelmia ja vaihtoehdottomuutta. Tutkimus antaa myös mielenkiintoisen näkökulman erityisesti isossa kaupunkiorganisaatiossa tehtävään strategiatyöhön. Kirja tarjoaa näköaloja ja tutkimuksellisia avauksia erityisesti strategian retoriikkaan, keskustelukäytäntöihin, strategian kääntämisen ilmiöön, osallistumisen problematiikkaan sekä strategian ja maineenhallinnan yhteyteen.
  • Ojala, Markus (2007)
    Globalisaatio on ollut 1990-luvulta lähtien keskeinen yhteiskuntatieteellisen keskustelun aihe ja kiistelty tutkimusalue. Usein globalisaatio koetaan yhtenä nykyajan merkittävimmistä yhteiskunnallisista muutosprosesseista, ja sellaisena sen on katsottu myös edellyttävän teoreettisia ja metodologisia uudistuksia sosiaalisten ilmiöiden tutkimuksessa. Toisaalta sekä itse ilmiön luonteesta että sen tutkimuksen analyyttisesta painoarvosta ollaan kirjallisuudessa syvästi erimielisiä. Globalisaatio voidaankin ymmärtää paitsi yhteiskunnallisena ilmiönä myös tieteellisenä konstruktiona ja metodologisena lähestymistapana sosiaaliseen todellisuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan globalisaation erilaisia merkityksiä yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa. Työn tarkoituksena on pohtia, miten globalisaatiosta käytävää tieteellistä väittelyä voidaan ymmärtää, ja tarjota näkökulmia siihen, miten eri tavoin globalisaatiokäsitteen kautta määritellään yhteiskunnallisen muutoksen luonnetta. Tarkastelua ohjaa näkemys globalisaatiosta sosiaalisena konstruktiona, jonka avulla paitsi tehdään yhteiskunnallista muutosta ymmärrettäväksi myös aktiivisesti muokataan yhteiskuntatieteiden tutkimusagendaa sekä määritellään sosiaalisia suhteita. Globalisaatiotutkimus ymmärretään siten itse osana analysoimaansa yhteiskunnallista muutosta. Tällöin huomio kiinnittyy siihen, millaista määrittelykamppailua tieteellisessä globalisaatiokeskustelussa käydään tutkimuksen yhteiskunnallisesta roolista ja vastuusta. Työssä esitetään kirjallisuudesta kolme tulkintaa, joiden avulla globalisaatiosta käytäviä määrittelykamppailuja voidaan lähestyä. Ensiksi suurten kertomusten tulkinta tarjoaa näkökulman siihen, miten globalisaation kautta määritellään yhteiskunnallista järjestystä, historiallista muutosta sekä hallitsevaa tutkimusparadigmaa. Toiseksi ajatus aikalaisdiagnoosista viittaa keskustelussa esiintyviin pyrkimyksiin kyseenalaistaa globalisaatiotutkimuksen tieteellistä retoriikkaa ja osoittaa, miten yhteiskunnallisen muutoksen analyysi on luonteeltaan normatiivista. Kolmanneksi tulkinta sosiaalisista mielikuvituksista valottaa, miksi globalisaatiota on arvosteltu poliittisilta ja ideologisilta seurauksiltaan haitallisena teoreettisena käsitteenä ja lähestymistapana. Työn lopussa pohditaan globalisaatiotutkimuksen mahdollisuuksia rakentaa yhteiskunnallista toimintaa aktivoivaa mielikuvitusta sekä kehystää sosiaalisten liikkeiden kamppailua globalisaatioprosessien politisoimiseksi. Tutkielmassa perehdytään globalisaatiota niin yhteiskunnallisena ilmiönä, teoreettisena lähestymistapana kuin käsitteellisenä konstruktionakin käsittelevään yhteiskuntatieteelliseen kirjallisuuteen. Kiisteltynä analyyttisena ja teoreettisena käsitteenä globalisaatio on jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteena, ja erilaisten määritelmien nähdään työssä johtavan hyvin erisuuntaisiin tulkintoihin yhteiskunnallisesta muutoksesta. Tutkielman tarkoituksena ei ole argumentoida minkään yhden, muita analyyttisesti paremman tai ideologisesti oikeaoppisen tutkimusnäkökulman puolesta. Sen sijaan tavoitteena on tarjota erilaisia lähestymistapoja globalisaatioproblematiikan arviointiin ja siten osaltaan edistää yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kriittistä potentiaalia.