Browsing by Subject "muistitieto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-35 of 35
  • Lohikoski, Pia (2005)
    Tutkielma käsittelee KTV:n ruohonjuuritason naisjäsenten ay-jäsenyyskokemuksia ja niiden merkityksiä muistelukerronta-aineistossa. Aineistona on käytetty KTV:n muistitietokeräykseen vuonna 2000 kertyneitä naisjäsenten kirjoituksia. Analysoitavaksi on valittu sellaiset, joissa käsiteltiin ammattiyhdistysjäsenyyttä ja toimintaa 1970-luvulla KTV:n jäsenkunnan naisvaltaistumisen kaudella. Täydentävänä aineistona on käytetty aiempia tutkimuksia ja tilastomateriaalia. Aineistoa on käsitelty ATLAS ti -ohjelmalla väljästi tulkitun grounded theoryn periaatteita soveltaen. Aineistolähtöisen analyysin avulla on pyritty ymmärtämään ja selittämään KTV:n naisten omakuvaa ja muisteluissaan tulkitsemia kokemusmaailmoja. Teoreettisina apuvälineinä tulkinnassa on käytetty identiteetin ja sosiaalisen pääoman käsitteitä. Identiteetit on tulkittu liittyviksi ay-jäsenyyskokemuksessa yksilön tarpeeseen sosiaalistua ja kokea olevansa osa symbolista ryhmää 'me', johon kuuluminen tarjosi jäsenilleen turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteita, mutta toisaalta edellytti rajanvetoja ja erontekoja suhteessa 'toisiin'. Ammattiyhdistysliikkeen kollektiiviset toiminnalliset resurssit on oletettu riippuvaisiksi kollektiivisesta identiteetistä, johon vähintäänkin aktiivijäsenet samastuvat. Sosiaalinen pääoma on tulkittu ay-jäsenyyskokemusten merkityksissä kytkeytyväksi yksilön resursseihin, jotka voimistuivat jäsenen kiinnittyessä ammattiyhdistykseensä. Sosiaalinen pääoma näytti tutkimusaineistossa kasautuneen pitkään ammattiyhdistyksensä luottamustehtävissä toimineille aktiiveille. Muistelmien perusteella ei voida puhua kaikilta osin jaetuista kokemuksista ja merkityksistä. Yhdistäviä olivat naiseuteen liittyvät kokemukset, eräänlainen kunnallinen työntekijyys ja yhteisöllisyyden kaipuu. Yhteisöllisyyteen liittyi erilaisia yhteensitovia ja ulossulkevia erontekoja, jotka jakoivat kertojia aktiiveihin ja satunnaisosallistujiin. KTV:n paikallisyhdistysten toimintakulttuuri näytti 1970-luvun naisvaltaistumiskehityksestä huolimatta muuttuneen melko hitaasti. Naisia oli valittu luottamustehtäviin vähemmän kuin heidän suhteellinen määränsä olisi edellyttänyt. Muistelukerronnan valossa näyttää siltä, että naisten oli pitänyt sopeutua KTV:n vanhaan toimintakulttuuriin päästäkseen mukaan aktiiviseen toimintaan ja vaikuttajan rooliin. Poikkeuksen muodostivat uudet KTV:n yhdistykset, joita naiset olivat olleet perustamassa. Paikallisia yhteisöllisyyttä rakentaneita toimintamuotoja olivat muistelukerronnan mukaan olleet virkistys- ja koulutustoiminta, jotka satunnaisemminkin osallistuneet olivat kokeneet omakseen. Sen sijaan erityisesti kokoukset rutiineineen näyttäytyivät muistelukerronnassa aiheuttaneen ulkopuolisuuden kokemuksia. Aineiston perusteella jäsensuhde näyttää kehittyneen prosessina, jossa myönteiset ja kielteiset kokemukset olivat keskeisiä. Vastaanotto paikallisen yhdistyksen kokouksissa oli vaikuttanut naisten tulevaan rooliin toiminnassa, sillä positiiviset kokemukset näyttivät vahvistaneen todennäköisyyttä päätyä ammattiyhdistysaktiiviksi.
  • Tala, Amanda (Helsingfors universitet, 2015)
    Finnish alcohol culture is in constant change and ever so popular theme in public discussion. Previous research in the area of alcohol studies is quite concise or is strongly based in the framework of public health. The purpose of this research is to examine the special features of Finnish alcohol culture. With this thesis I want to study the reasons which influence Finnish alcohol behavior; what kind of drinks people choose to drink, what are the reasons behind drinking alcohol and what kind of factors are considered when choosing an alcohol beverage. This study concentrates on researching the usage of alcohol on Friday in particular. The research data is a collection of food journals from the Literary Archives (Kansanrunousarkisto) which are collected by Finnish Literature Society (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS). In the Mitä söin tänään? (What I ate today?) -collection participants had described one particular day (12.4.2013) through food, eating and all things involved in the process. The the data group (n=94) of this research consists of journals where alcohol or alcohol consumption is mentioned. The research is based on oral history studies and qualitative content analysis. The alcohol consumption was shown in the everyday of the writers as an uplifting and value adding factor. The alcoholic beverages were considered to be a vital part of good dinner or a social gathering. Alcohol was seen to make a particular situation more meaningful. The most recognizable reason for drinking was Friday itself, being the beginning of the weekend. Another very significant reason was the social context, the meaning of company is undeniable. Wine was single the most popular drink mentioned in the data, followed by beer. Other alcohol beverages gained only single mentions. The most important factor influencing the choosing process was the price. Consumer's for example ecologic lifestyle was another often mentioned factor concerning the process.
  • Peltonen, Ulla-Maija (Finnish Historical Society, 1998)
    Studia historica;58
    In clarifying the culture of contestation in the memoirs, I examine manifestations of power and resistance which appear in memoirs depicting the 1920s and 30s. The themes of these memoirs are 1) narratives from childhood, experiences of 1918, motives for participation in the labour movement; 2) narratives of open resistance, that is, descriptions of public demonstrations on May Day, Red Day or Anti- War Day (August 1), on the Three L’s Day (Lenin, Luxemburg, Liebknecht), of demonstrations against the death penalty as well as other public demonstrations, on International Youth Day and Women’s Day, for example. Public resistance is also reflected in stories of job strikes and prison strikes organized by political prisoners, the singing of labour songs as well as the display of the colour red or Red symbolism; 3) narratives of covert resistance, circumvention of the law or opposition to it, which were expressed in descriptions of May Day or other labour movement holiday celebrations in Hämeenlinna and Tammisaari prisons, the holding of illegal meetings during such general celebrations as name days, birthdays, weddings and engagement parties, the distribution of banned literature or flyers, jokes and humour as well as the humming or whistling of labour songs; 4) narratives of power which are found in descriptions of the working climate, of unemployment, of the black lists kepts by employers, and of violence and house searches carried out by the police.
  • Lindfors, Pia (2003)
    Pro gradu -tutkimuksessani selvitän muistitietoaineiston perusteella ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja ulkopuolisten käsityksiä savupirteistä ja niissä vietetystä elämästä, sekä siirtymistä savupirteistä uloslämpiäviin tupiin ja suhtautumista näihin uudistuksiin. Pääasiallisena tutkimusaineistonani on Museoviraston vuoden 1957 Viimeiset savupirtit -kyselyn vastaukset (yhteensä 295 vastaajaa). Olen käyttänyt myös vastauksia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansantieto-lehden kyselyyn numero 65. "Miten kansa vastaanotti uudet elämänmuodot?" vuodelta 1939. Suurimmassa osassa maata siirtyminen oli kyselyjen ajankohtiin mennessä jo tapahtunut enemmän tai vähemmän kauan aikaa sitten, mutta lähes kaikkialla siellä täällä oli silti vielä muutamia tai yksittäisiä savupirttejä jäänteinä vanhasta elämänmuodosta tai ainakin vielä elävässä muistissa. Omakohtaisia kokemuksia omaavilla vastaajilla on valtaosin positiivisia muistoja savupirtissä asumistaan vuosista – elämän yksinkertaisuudesta huolimatta (ja joskus sen lisäksi) pirttien "suloinen lämpö" ja savun tuoksu nousevat esiin useimmilla muistelijoilla positiivisina muistikuvina. Ulkopuolisten kannalta sen sijaan kuumuus ja savuisuus nousevat useimmiten esiin negatiivisina piirteinä, joko epäterveellisinä tai -siisteinä. Ulkopuolisissa on tosin niitäkin, jotka vähäisen kokemuksen perusteella tai ilman minkäänlaista omakohtaista kokemusta liittävät savupirtteihin erilaisia romanttisia mielikuvia myyttisestä suomalaisuudesta. Ylimpien yhteiskuntaluokkien ja viranomaisten suhtautuminen savupirtteihin on kautta linjan negatiivista, mutta mitä ilmeisimmin näiden asenteilla ei ole ollut suoraa vaikutusta uloslämpiävien uunien leviämiseen. Tämän hitaan, 1900-luvulle jatkuneen lämmitysteknisen, perinteistä talonpoikaista elämäntapaa merkittävästi muuttaneen vallankumouksen eteneminen riippui ennen kaikkea vastaanottajista itsestään sekä näiden suhteista ja yhteyksistä ympäristöönsä kotipitäjässä ja laajemmallakin suomalaisessa yhteiskunnassa. Erityisesti iän ja varallisuuden, mutta monissa tapauksissa myös sukupuolen vaikutus alttiuteen uutuuksien omaksumisessa nousee esille aineistosta. Uudistukset levisivät ydinalueilta harvemminasutuille seuduille pääasiassa käytännön esimerkkien voimalla, joko niin että kirkonkylällä alettiin noudattaa papiston esimerkkiä, markkinamatkoilla talolliset tutustuivat uuteen rakennustapaan tai sitten paikkakunnalle tuli esimerkiksi kiertelevä uuninrakentaja tai taloon uusi miniä "uudenaikaisine" tottumuksineen. Kun ensimmäinen uloslämpiävä uuni tai tupa oli paikkakunnalle rakennettu oli vain ajan kysymys, milloin toiset talot noudattivat tai ainakin pyrkivät noudattamaan esimerkkiä.
  • Saaritsa, Sakari (2001)
    Tutkielma käsittelee epävirallisia taloudellisia suoritteita ja niihin liittyviä sosiaalisia verkostoja kriisiaikoina maaseudun teollisuusyhteisön muistitiedon kuvaamina. Aineistona käytetty muistitieto koskee noin vuosia 1900-1950. Haastatellut ovat asuneet ajanjakson aikana Tuusulan kunnassa sijaitsevan Kellokosken teollisuusyhteisön seudulla. Keskeisiä kriisejä periodilla olivat vuoden 1918 sisällissota, vuoden 1927 valtakunnallinen työmarkkinakonflikti ja siihen liittyneet häädöt, 1930-luvun lama sekä toinen maailmansota. Kansainvälisesti työväenhistorian piirissä on alettu kehitellä lähestymistapaa, joka korostaa palkkatyösuhteen lisäksi kotitalouden ja sosiaalisten verkostojen merkitystä. Perhehistorian piirissä on alettu tarkastella sitä, mikä on ollut sukulaisuusverkostojen merkitys selviytymiselle teollistuvissa yhteiskunnissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Eri tulonlähteiden yhdistely, sukulaisten apu ja pysyvät yhteydet maataloussektorille on nähty tärkeinä tekijöinä uuden tehdastyöväestön selviytymiselle teollistumiskauden vakiintumattoman palkkatyön, epävakaisen talouskehityksen ja niukan julkisen sosiaaliturvan oloissa. Kotimaisessa sosiaalihistoriallisessa kirjallisuudessa kriisiaikainen turvautuminen epäviralliseen talouteen on usein sivuttu mutta vähän tutkittu ilmiö. Tutkimusaineisto koostuu 37 henkilön eri aikoina ja eri tarkoitusta varten tehtyjen haastattelujen transkriptioista. Aineistoa on käsitelty ja analysoitu ATLAS / ti -ohjelman avulla. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on epävirallisiin taloudellisiin suoritteisiin liittyvien sosiaalisten verkostojen analysointi. Tutkielmassa on hyödynnetty myös vaihtoteoriaan, sukulaisuusantropologiaan ja riskien hallintaan liittyvää teoreettista välineistöä. Tutkimuskysymys on, millaisia ovat epäviralliseen talouteen liittyvät sosiaaliset verkostot maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jota leimaavat sekä lisääntyvä alueellinen liikkuvuus ja teollisen palkkatyön yleistyminen että toistuvat yhteiskunnalliset kriisit. Hypoteesin mukaan liikkuvuus ei johda sosiaalisten siteiden katkeamiseen vaan hajautuneisiin verkostoihin, jotka suojaavat jäseniään koska erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä riskit ovat eriaikaisia ja turvautuminen muiden jäsenten apuun siksi mahdollista. Sitä on testattu analysoimalla epävirallisten taloudellisten suoritteiden yhteyttä erilaisiin kriiseihin, sosiaalisiin verkostoihin ja kotitalouksiin muistitiedossa. Eri kriisiajoilla on aineistossa epävirallisen talouden suhteen erojen lisäksi yhteisiä piirteitä: elintarvikkeiden saanti markkinoiden ohi tulee usein tärkeäksi. Tämä näkyy paitsi tehdasyhteisöstä ja kaupungista maaseudulle ulottuvien sukulaisuusverkostojen aktivoitumisena, myös verkostojen ulkopuolella olevien ongelmina, kerjäläisyytenä maaseudulla ja sota-aikojen elintarvikekauppaan liittyvinä jännitteinä kuluttajien ja tuottajien välillä. Sukulaisuusverkostot hallitsevat kaikkia paitsi liikkuviin käytäntöihin, kerjuuseen, kulkuriuteen ja kaupusteluun, liittyviä suoritetyyppejä. Verkostot perustuvat usein perhesiteiden säilyttämiseen siirryttäessä maaseudulta kaupunkiin tai teollisuusyhteisöön. Liikkuvat käytännöt perustuvat traditioihin, joita noudatetaan vaihtelevasti ja valikoivasti. Tehdastyöväestön kotitaloudet ovat yleensä vastaanottavana osapuolena suoritteissa. Maaseudun kotitaloudet tukevat sekä sukulaisia teollisuustyöväestön parissa että entuudestaan tuntematonta liikkuvaa väestöä. Johtopäätös on, että riskien jakamisen sijaan verkostojen toimintaa kuvaa paremmin palkkatyöläisväestön tukeutuminen maataloustuottajiin.
  • Tervonen, Miika (2003)
    Tutkielma käsittelee kiertämistä romanien toimeentulostrategiana 1920-luvulta 1960-luvulle saakka. Aineistona on käytetty Rom-SF-projektin vuosina 1998-1999 keräämää muistitietoaineistoa, johon haastateltiin 102:ta vuosina 1907-1980 syntynyttä suomalaista romania. Tutkielmassa tästä aineistosta on ATLAS/ti –ohjelman avulla käsitelty 36:tta vuosina 1907-1959 syntyneiden kertojien haastattelua. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on kiertämiseen liittyneiden taloudellisten aktiviteettien, sekä kiertävien romanien ja maaseudun paikallaanasuvan väestön välisten vaihto- ja valtasuhteiden analysointi romanien muistelukerronnassa. Lähestymistapa on yhdistelmä faktanäkökulmaa, sekä kertomisen tapojen ja -muodon analysointia. Tutkielmassa kritisoidaan kulttuurin tai etnisyyden käsittämistä asioita (esim. kiertämisen logiikka) sinänsä selittäväksi "superkäsitteiksi". Kiertäminen määritellään muistelukerronnan pohjalta perhekunnittaiseen ja alueellisesti rajattuun liikkumiseen perustuneeksi toimeentulostrategiaksi, jossa erilaisten kaupankäynnin, palveluiden, työsuoritteiden ja kerjäämisen yhdistelmillä pyrittiin saamaan käyttöön osa maaseudun paikallaanasuvan väestön tuottamista ylijäämistä. Tällaisena romanien kiertäminen muistutti vielä 1900-luvun alkupuolella läheisesti maaseudun muun maattoman väestön erilaisia liikkumiseen perustuneita toimeentulostrategioita, poiketen näistä lähinnä hevosen mahdollistamassa liikkumisen laajuudessa, sekä sen perhekunnittaisuudessa ja ympärivuotisuudessa. Romanien kiertäminen on aiemmassa tutkimuksessa tulkittu kulttuurista ja sosiaalista eristäytymistä palvelleeksi, "traditionaaliseksi" elämäntavaksi. Tutkielmassa kuitenkin esitetään, että kiertäminen perustui olennaisella tavalla kiertävien romanien ja maaseudun paikallaanasuvan väestön taloudellisen vaihdon- ja auttamisen verkostoihin. Asuntojen ja maan puuttuminen tekivät romaneista riippuvaisia talollisesta maanviljelijäväestöstä. Ruoan ja majoituksen saaminen edellyttivätkin romaneilta eristäytymisen sijaan paikallisten verkostojen jatkuvaa aktivointia ja hyviä välejä maataloihin. Kiertävien romanien riippuvuus paikallisista tuttujen talojen verkostoista synnytti samalla epätasaisen valtasuhteen ja teki konfliktien välttämisestä keskeisen pyrkimyksen romanien kanssakäymisessä paikallisten maanviljelijöiden kanssa. Tutkielmassa argumentoidaan kiertämisen muodostaneen eräänlaisen systeemin, johon eivät olleet osallisina vain romanit, vaan olennaisella tavalla myös maaseudun paikallaan asuva väestö, jotka asiakkaina, majoittajina ja ruoan tuottajina tarjosivat kiertäville romaneille välttämättömän resurssipohjan. Tämä systeemi oli historiallisten prosessien tuote, joka heikkeni ja lopulta hajosi toisen maailmansodan jälkeisinä kahtena vuosikymmenenä. Yksi pääsyy kiertämisen systeemin heikkenemiseen oli maaseudun paikallaan asuvan väestön vähittäinen vetäytyminen siitä. Kiertävien romanien, erityisesti Karjalan siirtoväen, oli toisen maailmansodan jälkeen entistä vaikeampaa saada majoitus taloissa, minkä myötä suuri osa romaneista hankki 1950- ja 60-luvuilla jonkinlaisen oman asumuksen. Asunnot yhdessä palkkatöiden, uudenlaisen kaupankäynnin ja virallisen sosiaaliturvan tarjoamien anonyymien tulonlähteiden kanssa vähensivät puolestaan romanien riippuvuutta tuttujen talojen verkostoista. Entistä suurempi taloudellinen riippumattomuus tarkoitti myös väljempää ja anonyymimpaa suhdetta muuhun väestöön, mikä heijastuu vuosina 1931-1959 syntyneiden haastateltujen puheessa aiempaa sukupolvea vahvempana romanien ja etnisen enemmistön vastakkainasetteluna.
  • Luonuankoski, Jenni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman kohteena on Lohjalla sijaitsevassa tanssi- ja tapahtumakeskus Tanhuhovissa, 1970-luvun lopulta 2000-luvun puoliväliin asti, toiminut ikärajaton nuorisodisko. Tutkielmassa tarkastelen Tanhuhovin discoa muisteltuna paikkana kysyen, minkälaisia käsityksiä ja merkityksiä siihen muistelussa liitettiin ja minkälaisia diskoillat muistelujen mukaan olivat. Diskoiltoja tarkastelen erityisesti illan kulkuun liittyvien tilallisten sosiaalisten suhteiden, toimintojen sekä käytäntöjen kautta niin muistelun henkilökohtaisella kuin yhteisölliselläkin tasolla. Lisäksi kiinnitän huomiota siihen, miten nuoruus muistetun ajankohtana merkityksellistää muisteltua ja minkälaisia käsityksiä nuoruudesta muistelu heijastelee. Tutkielman aineisto muodostuu 24 kyselyvastauksesta, jotka koostin teemamuotoisena internetlomakekyselynä vuoden 2015 talvella ja syksyllä. Vastaajista 15 on naisia ja loput seitsemän miehiä, ja heidän syntymävuotensa vaihtelevat vuosien 1964 ja 1987 välillä. Vastaukset kattavat ajanjakson 1970-luvun lopusta 2000-luvun puoliväliin. Suurin osa vastaajista vietti Tanhuhovin discossa aikaa 3–5 vuoden mittaisella ajanjaksolla 14–17-vuotiaina. Tutkielman teoreettinen näkökulma paikantuu hermeneuttiseen tutkimustraditioon sitoutuvaan ymmärtävään muistitietotutkimukseen, ja tulkitsen aineistoa kirjoittamalla kerrottuna muisteluna. Muistelun lisäksi tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat muisto, paikka, väljät ja tiukat tilat sekä nuoruus. Aineiston analyysimetodina käytän kontekstuaalista lähilukua. Tanhuhovin disco, muistin paikkana, johdatti vastaajat muistelemaan nuoruusvuosiensa juhlintaa. Diskoiltoihin ja -vuosiin liittynyt muistelu oli monitasoista, ja siihen kietoutui niin henkilökohtaisia ja yksityisiä kuin yleisiä ja kollektiivisiakin aineksia. Diskoillat olivat kokonaisuuksia, jotka sisälsivät useita tilallisia ja toiminnallisia elementtejä. Tanhuhovin disco käsitettiin nuorten keskinäisen vapaa-ajan ja vuorovaikutuksen, uusien kokemusten, sukupuolisten suhteiden mahdollisuuksien sekä hauskanpidon ja juhlimisen paikaksi. Nämä ulottuvuudet konkretisoituivat muisteluissa monin eri tavoin, ja usein illan elementit saivat myös tilallisesti eriytyneen muodon. Muistelijoiden keskuudessa vallitsi melko yhdenmukainen käsitys diskoiltojen elementeistä ja tilojen luonteesta, mutta muistelijat muodostivat erilaisia suhteita näihin paikkoihin ja niiden tilallisuuksiin. Disko tarjosi tarttumapintaa monenlaisille kokemuksille ja paikkasuhteille. Diskoympäristö miellettiin myös tärkeäksi paikaksi nuoruuden kokeilujen ja aikuiskulttuurin muotojen harjoittelujen kannalta, ja sen katsottiin olevan näiden kokeilujen suhteen riittävän vapaa, mutta samalla turvallinen ympäristö. Muistelijat piirsivät nuorista kuvaa omaa tilaa tarvitsevina ja itsenäisinä toimijoina, mutta toisaalta myös huolenpitoa kaipaavina. Diskokokemusten mieltäminen harjoitteluiksi ja kokeiluiksi, korosti muutosta menneisyyden nuoruuden ja nykyisen aikuisuuden välillä kytkien ne samalla kuitenkin yhteen. Tanhuhovin disco symbolisoi muistelijoille juhlivaa nuoruutta, ja diskovuodet merkitsivät monelle tärkeää elämänvaihetta, joka tarjosi välineitä ja kokemuksia kasvulle ja minäksi tulemiselle.
  • Enbom, Leena (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkimuksessa tarkastellaan työväen omaehtoisen vapaa-ajantoiminnan merkitystä vastarinnan ja poliittisen yhteisöllisyyden rakentajana 1920- ja 1930-lukujen tehdasyhdyskunnassa. Tarkastelun kohteena on Tampereen eteläpuolella sijaitseva Valkeakoski, joka oli kyseisellä aikakaudella noin 4000 asukkaan tehdaskauppala. Paperitehdasyhtiö Ab Walkiakoski (vuodesta 1934 Yhtyneet Paperitehtaat) työllisti 1920-luvun lopulla noin 85 % paikkakunnan työikäisistä miehistä. Tehdasyhtiö oli paikkakunnalla työnantajana täydellisessä monopoliasemassa ja saattoi siten taloudellisen valtansa turvin säädellä yhdyskunnan kehitystä haluamaansa suuntaan. 1930-luvun alussa tehdasyhtiö ulotti otteensa uusille yhdyskuntaelämän osa-alueille aloittamalla työläisille suunnattujen vapaa-ajanaktiviteettien ja muun sosiaalisen toiminnan organisoinnin. Yhtiö perusti muun muassa tehtaalta johdetun urheiluseuran ja näyttämön, jotka ryhtyivät kilpailemaan asianharrastajista ja yleisöstä työväentalolla toimineiden Työväen Näyttämön ja TUL:n urheiluseuran kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten tämä kilpailuasetelma vaikutti työväentaloa tukikohtanaan pitäneen vapaa-ajanyhteisön muotoon ja olemukseen. Tutkimus jäsentyy kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan yhteisön muodollista rakennetta, toisessa toimijoiden politiikkakäsityksiä ja kolmannessa työväen vapaa-ajanviettoon kietoutunutta vastarinnan kulttuuria muun muassa perinnemateriaalin kautta. Tutkimus on monimetodinen ja osin poikkitieteellinen. Tutkimuksen rungon muodostavat verkostoanalyyttinen tutkimusote sekä Oral History -tyyppisesti käsitelty muistitietomateriaali. Tutkimuksen aineisto koostuu 31 työväentaloaktiivin haastatteluista sekä kahdesta muistelmateoksesta. Tämän lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty muun muassa työväen urheiluseurojen ja näyttämön pöytäkirjoja ja aikalaishistoriikkeja, vaaliasiakirjoja ja tehdasyhtiön arkistoimaa henkilöstöhallinnon asiakirjamateriaalia. Tärkeässä osassa on myös työväentalon vapaa-ajantoimintaan liittyvä kokoelma paikallistarinoita, jotka eräs harrastajakeräilijä on kirjannut muistiin. Tutkimuksessa osoitetaan, että työväentalolla harrastettujen aktiviteettien ympärille muodostui yhteisö, joka valinnoillaan ja kulttuurillaan haastoi paikallista järjestystä ja tehtaanjohdon propagoimaa kansallista yhtenäiskulttuuria. Samaan aikaan tämä yhteisö kuitenkin kielsi oman poliittisuutensa. Siihen liittyy tutkimuksen toinen keskeinen havainto: työväentaloaktiivien politiikkakäsityksen suppeus. Politiikkana ymmärrettiin vain institutionalisoituneet politiikan muodot. Harrastaminen ja politiikka haluttiin erottaa jyrkästi toisistaan. Yhteisön omasta politiikkakäsityksestä poiketen tässä tutkimuksessa on omaksuttu laaja ja jälkimoderni politiikan käsite. Tästä lähtökohdasta pystytään tuomaan ilmi yhteisön harrastustoiminnan läpeensä poliittinen luonne. 1920- ja 1930-lukujen työväentalojen vapaa-ajankulttuuri oli vastarinnan kulttuuria ja arjen käytäntöjä, joilla yhteisö piti yllä omaleimaista työväen harrastajajoukon identiteettiään, hankki kollektiivisesti toiminnalleen resursseja ja takasi ydintoimijoidensa riippumattomuuden. Myös politiikan yksilöllinen ulottuvuus, oman ajan ja tilan haltuunotto sekä etäisyyden säilyttäminen kanssatoimijoihin tulevat tutkimuksessa esille. Tutkimuskohde ilmentää asetelmaa, jossa paikallisuus ja lähikontaktit välittävät luokan ja liikkeen suhdetta, politiikka limittyy arkeen ja valtasuhteiden kiistäminen elää jokapäiväisissä käytännöissä, kuten vapaa-ajanharrastuksissa. Tutkimus antaa aiheen jatkopohdinnoille muun muassa siitä, miten lähiverkostojen rapautuminen vaikuttaa arjen vastarinnan luonteeseen ja miksi alatasolta nousevat vastarinnan kulttuurit usein kieltävät oman poliittisuutensa.
  • Niemelä, Satu (2004)
    Vuoden 1945 jälkeen on Suomesta muuttanut Ruotsiin runsaat puoli miljoonaa ihmistä. Vilkkaimmillaan muuttoliike oli 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun puoliväliin. Muuttoliikkeen ehdottomat huippuvuodet olivat 1969 ja 1970, jolloin muuttajia oli vuosittain noin 40 000. Tutkielmassa käsitellään Suomesta Ruotsiin toisen maailmansodan jälkeen suuntautunutta muuttoliikettä lähtijöiden omasta näkökulmasta. Aineistona on käytetty yhteensä 37 muistelmaa, jotka on lähetetty kolmeen eri muistitiedonkeruukilpailuun. Kaksi kilpailuista on Ruotsinsuomalaisten arkiston järjestämiä. Kolmas on Siirtolaisuusinstituutin Pohjanmaan aluekeskuksen organisoima. Ruotsinsuomalaisten arkiston kilpailuista toisessa on kerätty metallityöläisten ja toisessa sairaalatyöntekijöiden muistelmia ja perinnettä. Kolmannessa kilpailussa kerättiin Pohjanmaalla asuvien henkilöiden siirtolaisuuteen liittyviä muistoja. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten muuttajat muistelevat omaa siirtolaisuuttaan. Tarkastelun kohteena on se, mitä he siitä muistavat ja miten he sitä muistavat. Lisäksi pohditaan, mitä merkityksiä muistoille annetaan sekä etsitään muistelijoiden kollektiivista siirtolaisuusmuistoa. Tutkimusmenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineistolähtöisyydellä tässä tarkoitetaan, että lopulliset tutkimuskysymykset nousevat aineistosta, jolloin käytetyllä aineistolla on keskeinen rooli sen määräytymisessä, minkälaiseksi lopullinen tutkimus muotoutuu. Sisällönanalyysi puolestaan on kvantitatiivinen yleismenetelmä, jonka avulla voidaan luokitella ja analysoida dokumentteja, tässä tutkielmassa muistelmia, systemaattisesti ja objektiivisesti. Muistelmista oli löydettävissä yhdistäviä piirteitä niin sisällöllisesti kuin rakenteellisestikin. Useimmissa muistelmissa käsiteltiin aluksi lähtöä ja sen syitä. Muistelmien lopussa puolestaan tehtiin yhteenveto siirtolaisuusajasta, jossa huomattavan usein korostettiin siirtolaisuutta positiivisena elämänkokemuksena. Muistelmien sisällössä korostui työhön liittyvät muistot ja suomalaisuus. Muistelun tapaan liittyviä ominaispiirteitä olivat etäännyttäminen ja huumori. Muistelmien perusteella lähtijöiden kokemuksellinen sukupolvi muodostuu samaan aikaan lähteneistä, ei samaan aikaan syntyneistä. Kollektiivisen siirtolaisuusmuiston keskeisiä osa-tekijöitä muistelmien perusteella ovat suomalaisten keskuudessa valinnut keskinäinen solidaarisuus ja auttamisen ilmapiiri, ahkera työnteko sekä vaikeuksien voittaminen eli pärjääminen. Muistelijoiden kollektiivisessa muistossa Ruotsiin lähtijä on aktiivinen toimija, joka on voittanut vaikeudet ja sopeutunut Ruotsalaiseen yhteiskuntaan, mutta jolle suomalaisuus ja suomalaiset juuret ovat edelleen keskeinen osa identiteettiä.
  • Reuter, Anni Maria (2020)
    Artikkelini tavoite on tutkia inkerinsuomalaisen muistitietoa omasta ja ryhmänsä pakkosiirrosta Leningradin piirityksestä eri puolille Siperiaa toisen maailmansodan aikana. Kysyn, millaisia olivat muistitiedon kertomukset pakkosiirrosta. Aineistonani käytän kahdenkymmenen vuosina 1941–1942 karkotetun inkerinsuomalaisen henkilöhistoriallista haastattelua. Analysoin kertomuksia vastakertomuksen käsitteen avulla. Esitän ensiksi, että pakkosiirrettyjen inkerinsuomalaisten haastateltujen kertomukset pakkosiirrosta olivat usein vastakertomuksina neuvostovallan toimia vastaan, jotka leimasivat suomalaiset vihollisiksi ja toteuttivat epäinhimillisellä tavalla suomalaisten pakkosiirrot kaukaisiin paikkoihin alkeellisiin oloihin. Karkotetut kärsivät syrjinnästä, nälästä, sairauksista, pakkotyöstä ja surkeista elinoloista kuolleisuuden ollessa korkea. Toiseksi esitän, että inkerinsuomalaisten muistitieto sisälsi myös myönteisiä kertomuksia Siperiassa eletystä ajasta vastoin inkerinsuomalaisten hallitsevaa kärsimyskertomusta tai tutkijoiden luomaa kuvaa siitä. Paikallisten ihmisten apu ja paikoin parempi ruokatilanne pelastivat monen hengen. Muistitieto nosti esille neuvostoarjen kohenemisen monissa karkotuspaikoissa 1940-luvun kuluessa, mutta samalla haastateltavat kuvasivat totalitaristisen neuvostojärjestelmän edelleen ongelmalliseksi.
  • Karreinen, Lari (2006)
    Tutkielma käsittelee työläisten kokemuksia Suomessa 1930–1990-lukujen välillä tapahtuneista ympäristönmuutoksista. Aineistona on vuosina 2003–2004 järjestetty Ympäristön kasvot -muistitietokeruu. Sen 221 ympäristömuistelusta valitsin sisällön monipuolisuuden ja keskinäisten erojen perusteella 25 muistelua. Valitut muistelijat olivat syntyneet vuosien 1931–1980 välillä ja heistä on 15 miehiä ja 10 naisia. Tutkimuskysymyksenäni on, miten teollistumisen aiheuttama ympäristönmuutos vaikutti tutkittujen työläisten elämään arjessa ja vapaa-aikana. Ympäristöhistoriantutkimukseen on kaivattu yksilö- ja luokkanäkökulmaa. Oma tutkimukseni vastaa tähän ja kokoaa ensi kertaa yhteen laajasti kokemuksia Suomessa 1900-luvulla tapahtuneista ympäristönmuutoksista. Tutkimuksessa käsittelin muistitietoa grounded theoryn menetelmin käyttäen työvälineenä Atlas/ti -ohjelmaa. Muistitieto yleensä ja muistelu ympäristönmuutoksista muodostuvat omista kokemuksista, mutta siihen vaikuttavat lisäksi yhteiskunnassa käyty keskustelu ja yleiset asenteet. Muisteluissa oli monipuolista, eri aistihavaintoihin perustuvaa kerrontaa paikallisen ympäristön tilasta, jonka nimesin paikalliseksi ympäristötietoudeksi. Teollistumisen aiheuttamat ympäristönmuutokset rajoittivat työväestön toimintamahdollisuuksia ja aiheuttivat monenlaisia haittoja arjen- ja vapaa-ajan ympäristöissä. Tehtaiden hajut, melu ja ilmansaasteet heikensivät arjen ympäristöjen viihtyvyyttä, aiheuttivat lisätyötä, aineellisia vahinkoja sekä terveyshaittoja. Pahin ajankohta oli 1960- ja 1970-lukujen tienoilla, jonka jälkeen ympäristön tila on parantunut. Melun ja jätteiden haittojen koettiin koko ajan lisääntyneen. Vapaa-ajan ympäristöistä vesistöt muuttuivat haiseviksi ja epämiellyttävän näköisiksi. Uiminen, kalastus ja muu vesistön käyttö vähenivät tai jopa loppuivat kokonaan joksikin aikaa, mutta ovat palautuneet vesistöjen puhdistuttua. Luonnontilaiset metsät ja suot lähes katosivat. Uudet hakkuumenetelmät, metsäautotiet ja ojitus vaikeuttivat liikkumista, pienensivät marjasatoja ja heikensivät yleisesti näiden ympäristöjen virkistysarvoa. Tutkimukseni päätulos on teoria siitä, miksi suurin osa arjen- ja vapaa-ajanympäristön muutoksista kärsineistä muistelijoista sopeutui hiljaa ja vain neljä muistelijaa toimi haittojen vähentämiseksi. Sopeutumista edistivät riippuvuus työpaikasta, sotien jälkeinen alhainen elintaso sekä teollistumista ja työpaikkoja korostava, ympäristöongelmat sivuuttava ilmapiiri. Toimintaan johtaneissa tapauksissa keskeisimpinä tekijöinä olivat ympäristöasenteiden muutos, viranomaistoiminnan kehittyminen, asiantuntijuus, yhteisön tuki ja ympäristöhaitan paikallinen aiheuttaja. Tutkielmassa arvostellaan yleistä näkemystä ympäristötietoisuuden ja toiminnan alkamisesta vasta 1960-luvun jälkeen, sillä jo 1900-luvun alkupuolella kansalaiset toimivat ympäristöongelmien vähentämiseksi. Teollistumisen aiheuttamat haitat on tärkeää tunnustaa. Muistitieto osoittautui hedelmälliseksi ympäristöhistorian lähteeksi, jonka avulla ympäristönsuojelun saavutukset ja niihin liittynyt kansalaistoiminta saadaan näkyviin. Lisäksi tulokset rohkaisevat paikallisen ympäristötietouden käyttöön ympäristövaikutusten arvioinnissa, mikä parantaisi niiden kattavuutta ympäristön-, talouden- ja sosiaalisen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
  • Harju, Julia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Nuorten lukemisessa on tapahtunut suuri muutos 2000-luvulla uudenlaisten tekstimuotojen vallatessa vapaa-ajan käytöstä yhä suuremman osan. Perinteisen kirjallisuuden lukeminen on vähentynyt ja nuorten lukutaidoissa on tapahtunut heikentymistä viime vuosina. Tutkielmassa tarkastellaan nuorten lukuhalun ilmentymisiä ja nuorten lukemisen kulttuureja muistitietoaineiston kirjoitusten pohjalta. Työn lähtökohtana on oletus siitä, että lukuhalu ja lukukokemukset ovat kollektiivisia kokemuksia, joiden kautta voidaan ymmärtää ja säilyttää tämän aikakauden nuorten lukemiseen kulttuureita. Tutkielmassa käsitellään ensinnäkin sitä, mitä muutoksia lukemisen kulttuureissa on nähtävissä nuorten kirjoitusten pohjalta. Toiseksi tarkastellaan sitä, miten vapaa-ajallaan lukevien nuorten muistitietokirjoituksissa kirjoituksissa näkyy lukuhalua selittäviä tekijöitä ja mitä nämä tekijät ovat. Kolmanneksi kysytään sitä, mikä nuorten lukuhalun ilmentymissä on yhteistä ja jaettua, mutta myös tuodaan esiin vaihtelu vastausten välillä. Tutkielma sijoittuu muistitietotutkimuksen, lukuhalun tutkimuksen sekä nuorisotutkimuksen alueille. Tutkimusaineisto koostuu lahtelaisen koulun oppilaiden kirjoituksistä Elämää lukijana -muistitietokeruuseen, joka järjestettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Kirjahistoriallisen Seuran toimesta vuonna 2014. Keruukutsussa ohjeistettiin vastaajia kertomaan kokemuksistaan lukemisesta taitona, harrastuksena, elämänkaaren osana sekä sosiaalisena toimintana. Kokonaisaineistossa on 546 vastaajaa, joista 270 on lahtelaiselta koululta. Koulun aineistosta tässä tutkielmassa on tarkasteltu 83 oppilaan kirjoituksia. Lisäaineistona on käytetty saman koulun nuorten kirjoituksia tärkeimmistä lukukokemuksista. Tutkielman lähtökohdat ovat fenomenologis-hermeneuttisessa perinteessä, jossa tutkimuksen ytimessä ovat kokemus, merkitys ja yhteisöllisyys. Tutkimusmenetelminä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia, lähilukua sekä teema-analyysia. Aineiston perusteella on nähtävissä muutoksia lukemisen kulttuureissa. Nuoret lukevat vähemmän perinteistä kirjallisuutta kuin ennen, mutta lukeminen suuntautuu yhä monipuolisempiin tekstimuotoihin. Kirjoitusten perusteella lukuhalua ilmensi viisi teemaa. Nämä teemat ovat ajanviete, itsesäätely, tiedonkeruu, eskapismi sekä olemisen tapa. Lukuhalun ilmentymät jakaantuvat eri teemojen alle hyvin tasaisesti, ja vain tiedonkeruuteeman alla on muita hieman vähemmän kirjoituksia. Ajanvieteteeman alle kuuluvat kaikki lukukokemuskertomukset, joissa lukemista kuvataan suhteellisen neutraaleilla sanoilla. Nuoret kirjoittavat lukevansa, kun ei ole muutakaan tekemistä, on tylsää tai kun vain tuntuu siltä. Itsesäätelyteemaan kuuluvat kaikki kirjoitukset, jossa lukemista määritellään ennen kaikkea mielialan säätelyn kautta. Nuoret kertovat tietoisesti lukevansa silloin, kun ahdistaa tai masentaa. Myös lukeminen itsensä rentouttamiseksi ennen nukkumaanmenoa kuuluu tähän ryhmään. Tiedonkeruuteemaan kuuluvat kaikki kirjoitukset, joissa lukuhalu ilmeni ensisijaisesti tiedonkeruun kautta. Eskapismiteemaan kuuluvat kuvaukset uppoutuvasta ja koukuttavasta lukemisesta sekä ne kirjoitukset, joissa lukeminen kohdistuu yksinomaan fantasiaan ja/tai romantiikkaan. Olemisen tapa -teemalla kuvataan viimeistä ryhmää, johon kuuluvat aineiston paljon ja monipuolisesti lukevat nuoret. Tässä teemassa lukeminen on oleellinen osa kirjoittajien elämää ja eikä se suuntaudu mihinkään tiettyyn kirjallisuudenlajiin. Aineiston perusteella on nähtävissä, että nuorten lukeminen on jakautunut voimakkaasti paljon lukeviin ja niihin, jotka eivät lue juuri lainkaan. Perinteisen kirjallisuuden lukemisesta on tullut yksi harrastus muiden joukossa, joka kiinnostaa pientä osaa nuorista.
  • Jurvanen, Susanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Työssäni tarkastelen turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevien vapaaehtoisten muistitietokerrontaa vuoden 2015 tilanteessa. Tutkielman aineisto on kerätty vuonna 2017 Helsingin yliopiston folkloristiikan oppiaineen kenttätyökurssilla, joka käsitteli turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevien vapaaehtoistyötekijöiden kokemuksia. Tämä pilottitutkimus toteutettiin osana Helsingin yliopiston ERA.Net RUS Plus –muistitietohanketta: LIVINGMEMORIES – Living together with difficult memories and diverse identities 2015–2017. Aineisto on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Tutkielman aineistona on näistä haastatteluista kaksi, jotka ovat molemmat pariskuntien yhteishaastatteluita. Tarkastelen aineistoani kerronnallisesti Michael Bambergin positiointianalyysin avulla. Positiointianalyysilla on mahdollista tarkastella sitä, millä tavoin vuorovaikutustilanteen osallistujat tuottavat yhteistoiminnallisesti identiteettejä, positioimalla itseään ja toisiaan useilla kerronnan tasoilla. Bamberg jakaa kerronnan kolmeen tasoon kertomusmaailman, kerronnan ja diskurssien tasoon. Tarkastelen myös vapaaehtoisten positioitumista intersubjektiivisesta näkökulmasta, jonka perustan Katherine Borlandin teoretisoinnille yhteiskerronnan intersubjektiivisuudesta. Työssä kysyn millä tavalla turvapaikanhakijoiden kanssa toimivat vapaaehtoiset merkityksellistävät omaa toimintaansa vapaaehtoistyötä tekevien pariskuntien yhteiskerronnassa. Kysyn miten haastatellut pariskunnat positioivat itseään suhteessa vapaaehtoisuuteen, tai siihen kytkeytyviin muihin positioihin. Toisekseen kysyn myös millä tavalla nämä positiot ovat intersubjektiivisessa suhteessa muihin toimijoihin, kuten heidän puolisoonsa, turvapaikanhakijoihin, muihin vapaaehtoisiin tai maahanmuuttoviranomaisiin. Kolmanneksi kysyn, miten nämä yhdessä vapaaehtoistyötä tekevät pariskunnat kertovat siitä yhdessä. Kertomusmaailman tasolla olen löytänyt erilaisia vapaaehtoisuuden positioista, kuten vapaaehtoistyöntekijän/tukihenkilön villin vaparin/aktivistin, elämätapa-auttajan, ystävän/perheenjäsenen ja asianajajan. Kertomusmaailman positiot liittyivät vahvasti vapaaehtoistoiminnan tilanteisuuteen. Erilaiset toiminnan muodot ja vaiheet kutsuivat kerronnasta esiin erilaisia positioita. Nämä kaikissa positioissa näkyi keskenään erilainen intersubjektiivinen suhde muihin kerronnassa mainittuihin henkilöihin, esimerkiksi kertojan puolisoon, turvapaikanhakijoihin, muihin vapaaehtoisiin tai viranomaisiin. Aineistosta löytyi erilaisia tapoja hahmottaa intersubjektiivisuutta. Näitä olivat rajattu, sidosteinen, yhteistoiminnallinen, verkottunut ja välitteinen intersubjektiivisuus. Nämä erilaiset intersubjektiivisuuden muodot liittyivätkin kertojilla tiettyihin kertomusmaailman positioihin. Kerronnan tasolla haastateltavilla oli myös erilaisia yhteiskerronnan positioita, joilla he joko tuottivat yhdessä kerrontaa. Pääasiassa kerronta eteni dialogisesti ja myötäilevästi, mutta vaati ajoittain myös kertojien keskinäistä neuvottelua. Myös haastattelijoilla oli oma roolinsa kerronnan muotoutumisessa. Diskurssien tasolla kerronnasta merkittävimmiksi kommentoineiksi diskursseiksi hahmottuivat toiseen ihmiseen luottamisen -diskurssi ja yksilön ja yhteiskunnan vastuun diskurssi. Näiden diskurssien avulla kertojat rakensivat toiminnalleen intersubjektiivisia merkityksiä. Jatkossa vapaaehtoisten muistitietokerrontaa olisi tärkeä tutkia lisää ja se voisi avata paitsi teoreettisesti muistitietoprosessin rakentumista, myös auttaa ymmärtämään turvapaikanhakijoiden kanssa toimivien vapaaehtoisten liikettä ympäri Eurooppaa.
  • Heikkonen, Jenni (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaista kirkollinen kansanopetus on ollut 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella. Kirkollista kansanopetusta ja sen eri muotoja eli pyhä-, kierto- ja rippikoulua sekä lukukinkereitä tutkitaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirkollisen kansanperinteen arkiston haastattelututkimuksen vastausten tarjoaman muistitietohistorian sekä Ilmajoen kirkonarkiston aineiston avulla. Tutkimus esittelee haastatelluille jääneitä muistoja ja mielikuvia kansanopetuksesta peilaten näitä kokemuskertomuksia kirkonarkiston aineistoon sekä aiempaan tutkimukseen. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laitos järjesti kirkollisen kansanperinteen kyselyn 1960- ja 1970-luvuilla tarkoituksenaan kerätä talteen muistitietohistoriallista aineistoa menneiden vuosikymmenten kirkollisista oloista ja perinteistä. Yksi haastattelututkimuksen kysymysryhmistä käsittelee kirkollista kansanopetusta ja sen muotoja. Kun muistitietohistoriallista materiaalia vertaa Ilmajoen kirkonarkistosta löytyvien alkuopetuksesta, rippikoulusta tai lukukinkereistä kertovien lähdeaineistojen kanssa, saa kirkollisesta kansanopetuksesta Ilmajoella vuosina 1900–1935 hyvän kokonaiskuvan. Erityisesti kirkolliseen alkeisopetukseen eli pyhä- ja kiertokouluun panostettiin Ilmajoella. Vaikka muualla Suomessa pyhäkoulutoiminta ei kasvanut ensimmäisen maailmansodan jälkeen kymmeneen vuoteen, Ilmajoen pyhäkoulut säilyttivät suosionsa – ja jopa kasvattivat sitä. Lapsia kävi pyhäkoulussa Ilmajoella poikkeuksellisen paljon Turun hiippakunnan muihin alueisiin verrattuna, vaikka välimatkat kodin ja pyhäkoulun välillä olivat usein pitkiä. Muun Etelä-Pohjanmaan tilanteesta poiketen ilmajokelaiset kiertokoulunopettajat olivat saaneet koulutuksen tehtäväänsä kiertokouluttajakursseilla tai pikkuseminaareissa. Myös rippikoulusta ja lukukinkereistä on ilmajokelaisille haastatelluille jäänyt pääasiassa positiivisia muistoja. Ilmajoen kirkonarkiston aineisto ja haastateltujen kokemuskertomukset osoittavat, että rippikoulunkäyntiä koskeneet ohjeistukset otettiin Ilmajoella käytäntöön heti, kun ohjeistus oli annettu – tai jopa ennen sitä. Lukukinkereistä kerrottaessa haastatellut muistavat parhaiten kinkereissä pullia myyneet nisuporvarit ja kinkereiden jälkeiset juhlat eli kalaassit. Haastateltujen kokemuskertomuksista ja Ilmajoen kirkonarkiston aineistosta saa kuvan siitä, että kirkolliseen kansanopetukseen suhtauduttiin arvostavasti. Kirkko ja uskonto olivat osa ihmisten elämää heidän lapsuudestaan alkaen.