Browsing by Subject "saarnat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-24 of 24
  • Sippola, Anne (Helsingfors universitet, 2014)
    Saarna on oleellinen osa kristillistä jumalanpalveluselämää ja siksi tärkeä tutkimuskohde. Saarna on moneen suuntaan tapahtuvaa vuorovaikutusta. Siinä on ainakin kolme hyvin tärkeää vaikuttavaa osaa: teksti eli Jumalan sana, saarnaaja ja kuulijakunta tietyssä kontekstissa. Tutkimusaineistonani on Matti Poutiaisen toimittama Suuri suomalainen saarnakirja, johon on kerätty saarna jokaiselle kirkkovuoden pyhälle ja erikoispyhälle. Teokseen on koottu 243 saarnaa useilta kymmeniltä papeilta eri puolelta Suomea eri hiippakunnista, herätysliikkeistä ja kristillisistä järjestöistä. Kirjat ovat ilmestyneet vuosina 2004 ja 2005, eli ne antavat hyvän kuvan saarnoista 2000–luvun alun Suomessa. Saarnaajan ihmiskuva, teologinen viitekehys ja tapa tulkita Raamattua vaikuttavat saarnan sisältöön. Tärkeimpänä tutkimuskysymyksenäni on, miten kanoninen tulkinta ilmenee Suuren suomalaisen saarnakirjan saarnoissa, jos sitä löytyy. Yksi erityisesti tarkastelluista teemoista on narratiivinen teologia sekä narratiivisen saarnan erityispiirteet verrattuna muihin saarnoihin. Yksi kanonisen tulkinnan keskeinen piirre on, että inhimillisistä kirjoittajista huolimatta uskotaan Raamatun olevan kirjana yhtenäinen ja tekstien olevan keskinäisessä vuorovaiku-tuksessa. Eräs sen periaatteista on scriptura sui ipsius interpres, Raamattu tulkitsee itseään: kaanonin tekstejä käytetään toisten tekstien tulkitsemiseen. Analyysini osoittaa, että 46 saarnassa, eli noin viidesosassa materiaalia, löytyy vähintäänkin löyhästi kanoniseksi osoittautunutta tulkintaa. Kanonista tulkintaa esiintyy erityisesti kahdek-sassa opillisessa aihekokonaisuudessa: kolminaisuusopissa, luomisopissa, hamartiologiassa, vanhurskauttamisopissa, kristologiassa, kirkko-opissa, sakramenttiopissa ja pyhitysopissa. Eräs saarnojen keskeisistä tulkintamalleista on pelastushistoriallinen tulkinta, jossa nähdään kaanonin kattava yhtenäinen narraatio luomisesta Israelin kansan valintaan ja Messias-ennustusten kautta Jeesuksen elämään.
  • Björklund, Antti (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen kohteena on neljän 1800-luvulla julkaistun postillan ensimmäisen vuosikerran vammaisuutta käsittelevät saarnat. Tutkimuksen kohteena olevat postillat ovat Anders Björkqvistin Uskon harjoitus autuuteen vuodelta 1801, Aron Gustaf Borgin Postilla vuodelta 1859, Johan Fredrik Berghin Postilla vuodelta 1875 ja Pietari Kurvisen Herran kansan pyhä lepo vuodelta 1890. Postilloista Pietari Kurvisen ja Aron Gustaf Borgin postillat ovat niin sanottuja lastenpostilloja, joiden käyttötarkoitus on ollut lasten opetustyössä. Tutkimuksessa on kolme tutkimuskysymystä. Ensimmäinen näistä koskee postillojen kirjoittajien suhtautumista vammaisuuteen. Toinen kysymys liittyy siihen, onko aikakauden yleisen vammaisuusnäkemyksen ja postilloissa esiintyvän vammaisuusnäkemyksen välillä eroja tai yhtäläisyyksiä. Kolmas ja viimeinen kysymys koskee sitä, onko kahden tutkimuksen kohteena olevan lastenpostillan ja kahden muun postillan vammaisuusnäkemyksissä eroja vammaisuuskuvassa tai siinä, miten aihetta lähestytään. Tutkimuksessa käytetty metodi on yhdistelmä käsitehistoriallista lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Käsitehistoriallisessa lähestymistavassa pyritään tutkimaan ja käyttämään niitä käsitteitä, jotka olivat käytössä tutkittavana ajankohtana. Sisällönanalyysissä puolestaan pyritään analysoimaan tutkimuksen kohteena olevia aineistoja ja muodostaamaan niiden perusteella johtopäätöksiä. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että vammaisuus esiintyy postilloissa pääasiassa negatiivisena asiana. Vammaisuus esiintyy lisäksi useimmissa tutkituissa saarnoissa metaforisena tehokeinona, jolloin vammaisuutta käytetään opettamaan yleisöä jostain asiasta, kuten esimerkiksi Jeesuksen jumaluudesta tai ihmiskunnan synnistä. Yleisesti ottaen postilloissa esiintyän vammaisuuskuvan voidaan sanoa noudattava 1800-luvulla vallinnutta yleistä vammaisuuskuvaa. Kielellisen analyysin perusteella niin postillojen kirjoittajien kuin lasten- ja muiden postillojen välillä ei voida todeta olevan eroa.
  • Heikura, Eeva-Kaisa (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen aineistona oli 31 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa pidettyä saarnaa Digipostilla-saarnatietokannasta. Tavoitteena oli vastata aineistolähtöisesti kysymykseen ”Millaiset piirteet kuvaavat Digipostillan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pidettyjä jumalanpalvelussaarnoja?” Tutkimus sai edetessään alatutkimuskysymyksen: ”Mikä on löytämieni piirreluokkien suhde toisiinsa ja rooli saarnan kokonaisuudessa?” Tutkimusmetodina oli laadullinen tekstianalyysi, jota toteutin aineistoa lähilukien. Tutkimus eteni grounded theory -menetelmän innoittamana aineiston koodauksesta luokittelun kautta teoreettisen mallin luomiseen. Aineiston saarnoja kuvasivat kahdentasoiset ominaispiirteet: retoriset piirteet ja puhetuotosten tavoitteet. Saarnan luovuttamattomia ominaispiirteitä olivat intertekstuaalisuus ja uskonnollinen sanasto, joiden läsnäolo saarnassa pohjautuu saarnan vahvaan Raamattu-sidonnaisuuteen. Muut retoriset piirteet kuuluivat puhujan keinovalikoimaan: retoriset kysymykset, minä ja puhujan muut omat esiintulot, me-muoto, sinä ja muut kuulijan puhuttelut, toisto ja rinnastus, runollisuus, huumori ja leikki, retoriset lopetukset sekä prosodiset merkit. Saarnojen puhetuotoksilla oli kolmenlaisia tavoitteita: Niillä opetettiin ja tulkittiin raamatuntekstiä, sovellettiin tekstiä kuulijan elämään sekä pyrittiin hengellisesti kutsuen, Jumalasta todistaen sekä armoa ja anteeksiantoa julistaen synnyttämään kuulijassa uskonkokemus. Digipostilla-aineiston puhetuotosten tavoitteet vastaavat pitkälti luterilaisen saarnateologian näkemystä saarnan tehtävistä. Esimerkkejä analysoiden ja tarkastelemalla niitä myös Roman Jakobsonin kielen funktiomallin valossa totesin, että nämä kahden tason piirteet toimivat aineiston saarnoissa erottamattomasti: Retorisia piirteitä tarvitaan, ja niitä myös Digipostillan saarnassa rohkeasti käytetään, saarnan ominaisten puhetuotosten tavoitteiden saavuttamiseksi.