Browsing by Subject "subjekti"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-38 of 38
  • Vanhala, Marja-Leena (1978)
  • Sunde, Anita (1985)
  • Kammonen, Eva (1991)
  • Tiainen, Outi (1997)
  • Järventausta, Marja (1986)
  • Perko, Jari (1991)
  • Kellokoski, Hanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, riippuuko ilmisubjekitn esiintyvyys yksikön ensimmäisessä ja toisessa persoonassa tyylilajista eli genrestä tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Tutkielmassa vertailtavat genret, ovat teatteridialogi ja suomen arkipuhekeskustelun kieli. Näistä aineistoista vertaillaan ilmisubjektin esiintyvyyttä yksikön ensimmäisessä ja toisessa persoonassa. On tiedossa, että suomen arkipuhekielessä ilmisubjekti esiintyy huomattavasti useammin kuin kirjoitetussa kielessä. Kirjoitetun kielen konventioihin kuuluu se, että ilmisubjektin merkintää vältetään, koska teon tekijä ilmenee verbin persoonapäätteistä. Teatteridialogi on kirjoitettua tekstiä, joka usein jäljittelee puhetta ja on tarkoitettu puhuttavaksi teatterin lavalla. Siksi hypoteesini on, että teatteridialogissa ilmaistaan vähemmän subjekteja kuin arkipuhekielessä. Sillä vaikka se jäljittelee puhetta, kirjoitetun kielen konventiot vaikuttavat vähintään tiedostamatta kirjoittajaan. Taustoitan tutkimustani käsittelemällä genreteoriaa ja kerron teatteridialogista ja arkikeskustelupuheesta, määrittelen subjektin ja esittelen subjektittomat rakenteet suomen kielessä. Käsittelen persoonapronomineja suomen kielessä ja kerron, miten ilmisubjekti esiintyy eri verbityypeissä ja mitkä tekijät vaikuttavat ilmisubjektin esiintyvyyteen. Aineistona käytän teatteridialogin osalta seitsemän harrastajateattteri Teatteri Kultsan näytelmäkirjailijoiden kirjoittamaa lyhytnäytelmää. Niissä on 5936 sanaa repliikkejä ja 391 lausetta, joissa voisi olla ilmisubjekti. Arkikeskustelupuheen osalta käytän kahta keskustelua Keskusteluntutkimuksen arkistosta, joista toisessa puhuu kaksi naista ja toisessa neljä miestä ja yksi nainen. Näitä keskusteluja on yhteensä 70 minuuttia ja 496 lausetta, joissa voisi olla ilmisubjekti. Aineistoista todella ilmenee, että ilmisubjekti esiintyy useammin puhekielessä kuin teatteridialogissa tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Tutkin asiaa kirjaamalla Excel-taulukkoon kaikki lauseet, joissa voisi olla ilmisubjekti ja laskemalla, kuinka monessa on ilmisubjekti. Sitten lasken käyttäen Khin neliö -testiä eroaako ilmisubjektin jakauma eri genreissä tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Tutkin myös, vaikuttaako ilmisubjektin esiintyvyyteen jokin tekijä, kuten verbityyppi. Käyn läpi näitä tekijöitä ja lasken niidenkin kohdalla riippuuko jakauma genrestä. Varsinaista tilastollista testausta en tee tässä vaiheessa siitä, eroaako jonkin yksittäisen tekijän ilmisubjektin esiintyvyys koko aineiston ilmisubjektin esiintyvyydestä, tarkastelen niitä pintapuolisesti. Mikään tekijä ei näytä olevan juurisyynä eri genrejen ilmisubjektin esiintyvyyteen, vaan ilmisubjektin esiintyvyys näyttää riippuvan genrestä, kuten hypoteesini sanoo. Päätelmäni on, että ilmisubjektin esiintyvyys yksikön ensimmäisessä ja toisessa persoonassa riippuu genrestä tilastollisesti merkitsevällä tavalla; teatteridialogissa käytetään vähemmän ilmisubjektia kuin arkikeskustelupuheessa ja tähän eivät vaikuta mitkään yksittäiset tekijät näissä genreissä. Siksi teatteridialogi ei ole luotettava lähde tehtäessä kielen diakronista tutkimusta ainakaan puhekielisten konventioiden osalta.
  • Ovaska, Anna (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielma tarkastelee bulgarialais-ranskalaisen Julia Kristevan (s. 1941) ajattelussa muodostuvaa kytköstä etiikan, politiikan ja taiteen välillä. Kristeva etsii taiteen kielistä sekä muista normaalista kielenkäytöstä poikkeavista diskursseista subjektia, kieltä ja yhteiskuntaa horjuttavaa käytäntöä. Päämääränä on uudenlainen etiikka: pyrkimys paljastaa näiden rakenteiden taustalla toimivat mekanismit. Kristevan näkökulma subjektiin, kieleen ja yhteiskuntaan on psykoanalyyttinen ja jälkistrukturalistinen. Ymmärrys puhuvasta subjektista yhtäaikaisesti viettiperäisenä sekä sosiaalisesti rakentuneena tarjoaa mahdollisuuden ylittää kielen ja ruumiin perinteisen vastakkainasettelun. Kristevan ratkaisu on herättänyt sekä kiitosta että kriittisiä näkökulmia. Tutkielmassa esitelläänkin Kristevan teoria subjektista ja sen rakentumisesta sisäisesti jakautuneena psykofyysisenä olentona sekä avataan siihen kohdistunutta kritiikkiä. Kristevan keskeiset käsitteet kuten ’semioottinen’ ja ’symbolinen’ sekä ’abjekti’ valottavat teorian taustalla olevaa näkemystä 'toiseudesta'; siitä mikä jää merkitsevien käytäntöjen ulkopuolelle tai tulee torjutuksi yksilön kohdalla tai yhteisöissä. Keskeisiksi, läpi Kristevan tuotannon kulkeviksi kysymyksiksi, nousevat erilaiset transgressiivisuuden muodot sekä ’eettinen käytäntö’. Kristevalle etiikka koskee sitä, miten erilaisia sosiaalisia järjestelmiä voidaan tarkastella sekä miten hahmottaa sitä, minkä ne sulkevat ulkopuolelleen. Niin subjekti, kieli kuin myös yhteiskunta tarvitsevat Kristevan mukaan erilaisia transgressioita, rajanylityksiä, joissa ero 'saman' ja 'toisen' ('sisä-' ja 'ulkopuolen') välillä kumotaan hetkeksi. Ilman tätä mahdollisuutta, muuttuisivat rakenteet staattisiksi ja totalisoiviksi. Psykoanalyytikkona Kristevan teoria liittyy kiinteästi yksilöiden hyvinvointiin: elämän mielekkyys, merkityksellinen kieli sekä yhteisöllinen elämä ovat sidoksissa transgression mahdollisuuteen. Ne ovat riippuvaisia kumouksista, jotka mahdollistavat liikkeen psyykkisten todellisuuksien sekä semioottisen ja symbolisen välillä. Taide esittäytyy Kristevan ajattelussa arvokkaana käytäntönä, jossa edellä mainittu liike tai kumoukset voivat tapahtua. Kristevan teoriaa on useimmiten sovellettu yksittäisissä teosanalyyseissa, mutta tutkielmassa hahmotellaan lisäksi kokonaisnäkemystä siitä, mitä Kristeva tarkoittaa puhuessaan taiteesta eettisenä käytäntönä sekä missä mielessä taide voi olla poliittista Kristevan ajattelun puitteissa. Taiteen kyky horjuttaa subjektia ja kieltä vertautuu Kristevalla poliittiseen vallankumoukseen. Taiteen taistelu erilaisia yhden totuuden diskursseja, konformismia ja normalisaatiota vastaan sekä kyky tuoda esiin diskurssien ja subjektien singulaaristen, intiimien psyykkisten tilojen moninaisuutta tekeekin Kristevan taiteen teoriasta poliittisen hyvin erityiseen tapaan.
  • Talvensaari, Elina (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan vaihtoehtolääkintää käytäntönä foucaultlaisen hallinnan analytiikan viitekehyksessä. Tarkastelun kohteeksi muodostuu tällöin vaihtoehtolääkinnän ”sisäinen järki”. Tutkielma kytkeytyy yhtäältä vaihtoehtolääkintää koskevaan yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun, ja toisaalta keskusteluun itsestä ja itsesuhteesta nyky-yhteiskunnassa. Tutkimusaineisto muodostuu masennuksen vaihtoehtolääkinnällistä hoitoa koskevista teksteistä. Vaihtoehtolääkinnällisten hoitomuotojen tarjonta ja käyttö ovat kasvaneet 1970-luvulta lähtien. Tutkimuskeskustelussa vaihtoehtolääkinnän käytön kasvu on tulkittu usein osana postmodernia pluralismia. Sen yhteydessä on korostettu lääketieteellisen tiedon relativoitumista, ns. suurten kertomusten kuolemista ja edistysuskon laantumista. Toisissa näkökulmissa on katsottu lääketieteen harjoittavan sosiaalista kontrollia ja objektivoivan sairaudet arkielämän kokemuksesta erillisiksi tutkimuskohteiksi. Samalla vaihtoehtohoidot on nähty vapauttavina, ihmistä kokonaisvaltaisesti hoitavina vaihtoehtoina, joissa hoitajan ja hoidettavan välinen suhde on tasa-arvoinen. Myös kulutusta ja siihen liittyviä elämäntapavalintoja, itsereflektiota ja identiteetin rakentamista on pidetty selittävinä tekijöinä vaihtoehtohoitojen suosiossa. Aikasempaa tutkimusta leimaa ristiriitainen näkemys vaihtoehtolääkinnästä yhtäältä vapautta lisäävänä terveyden vastakulttuurina ja toisaalta individualisoivana, yksilön vastuuta korostavana ja sairauden sosiaalisia syitä piilottavana hoitokulttuurina. Tutkielmassa tämä ristiriita pyritään käsitteellistämään uudelleen hallinnan analytiikan viitekehyksessä. Kiinnittämällä huomio itsesuhteeseen ja subjektivoitumisen tapoihin pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, millainen masennuksen ja samalla oman elämän hallinnan subjekti vaihtoehtolääkinnällisessä masennuksen hoidossa muodostuu. Näin pyritään selkeyttämään kysymyksiä toimijuudesta, vapaudesta ja vastuusta vaihtoehtolääkinnän kentällä. Kysymystä hallinnan subjektista lähestytään alakysymyksillä, jotka koskevat vaihtoehtolääkinnän diskurssissa ilmenevää suhdetta tietoon ja asiantuntijoihin, parantavaa agenttia masennuksen hoidossa ja sitä, mikä tai kuka nähdään vastuulliseksi masennuksen aiheutumisesta. Analyysin tuloksia jäsennetään Foucault’n minätekniikoiden avulla; vaihtoehtolääkinnän käytännöissä ja diskurssissa ilmeneviä terveydellisiä neuvoja tarkastellaan ohjeina siitä, millainen itsesuhde ihmisillä tulisi olla ja mihin laajempiin päämääriin ohjeet kytkeytyvät. Vaihtoehtolääkinnän diskurssissa korostuvat oma aktiivisuus, itsetarkkailu ja itsehoito. Itsehoito ja oma aktiivisuus voidaan ymmärtää jopa parantavina agentteina masennuksen hoidossa. Analyysin tulokset viittaavatkin siihen, että vaihtoehtohoidot voidaan käsitteellistää autonomian tekniikoina, tai Deanin käsitteen mukaisesti toimijuuden teknologioina. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä tämä kytkeytyy uusliberaaliin hallinnan rationaliteettiin, joka olettaa hallinnan subjektien olevan autonomisia ja jossa vastuuta hallittavista ei tarvitse ottaa. Tilanteessa, jossa kansalaisuus, identiteetti ja yhteiskunta perustuvat kulutukseen, keskeiseksi nousee kyky valita. Tämä puolestaan edellyttää yksilöllistä autonomiaa. Vaihtoehtohoidot voidaan ymmärtää tekniikoina, joiden avulla yksilöllistä autonomiaa rakennetaan. Tutkielman perusteella näkemykset vaihtoehtolääkinnästä lääketiedettä haastavana tietomuotona kyseenalaistuvat, eikä merkkejä lääketieteen epistemologisen valta-aseman heikkenemisestä löydetä.
  • Niinivirta, Essi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan naisten semanttisia rooleja. Aineistona on Naisasialiitto Unionin vaikutuksesta syntyneen, vuosina 1905–1949 julkaistun Naisten ääni -järjestölehden vaaleja edeltävät mielipidekirjoitukset. Tarkastelun kohteena on väärin toimiva nainen, joko miehiä äänestävä tai kokonaan äänestämättä jättävä. Aineistona on yhteensä kaksikymmentä mielipidekirjoitusta vuosilta 1907–1945. Vaaleja edeltävissä mielipidekirjoituksissa kuvataan edellisten vaalien tuloksia tai kerrotaan tulevien vaalien tärkeydestä. Äänestämisen tärkeyttä argumentoidaan spekuloiden mahdollisia seurauksia, jos naiset eivät äänestä tai äänestävät miehiä. Näistä naisista analyysin kohteeksi rajataan subjektina toimivat ihmistarkoitteiset naisiin viittaavat lekseemit. Väärin toimivien naisten subjekteja on aineistossa 158 kappaletta. Tutkielman metodina käytetään tekstianalyysia. Syntaktinen analyysi toimii taustametodina semanttisten roolien hahmottamisessa. Teoreettisena taustateoriana toimii diskurssianalyysi ja tutkielman teoreettisena päänäkökulmana semanttiset roolit sekä moniäänisyys. Moniäänisyyden näkökulmasta analysoidaan evaluoivia tekstin piirteitä, modaaliverbejä, jos-konjunktioita lauseen aloittajana sekä monikon 1. persoonan käyttöä. Tutkielmassa naisten semanttisiksi rooleiksi muodostuu kaksi ryhmää: aktiiviset naiset ja passiiviset naiset. Aktiivisten naisten ryhmän semanttisia rooleja ovat agentti ja aiheuttaja, ja passiivisten naisten rooleja kokija, kohde sekä hyötyjä. Aktiivisten naisten roolit muodostavat 79 prosenttia kaikista aineiston subjekteista. Agenttien ja aiheuttajien käytöllä kirjoittajat osoittavat naisten toimivan tietoisesti väärin omaa sukupuoltaan kohtaan. Aktiivisten naisten ryhmän suuruus osoittaa selvästi, että kirjoittajat pitävät naisten epätoivottua toimintaa naisten tietoisena ja aktiivisena valintana. Passiivisten naisten 21 prosentin osuus kuvaa naisia ulkopuolisina ja miehen ohjailussa olevina. Moniäänisyyttä rakentavien kielenpiirteiden avulla mielipidekirjoittajat argumentoivat oikean toiminnan puolesta. Evaluoivien kielen piirteiden kautta kirjoittajat nimeävät väärin toimivia naisia halveksuen ja pyrkivät korostamaan heidän toimiensa ajattelemattomuutta. Modaaliverbien kautta lukijoita puolestaan käsketään toimimaan oikealla tavalla sekä modaalisten verbiketjujen avulla ohjaillaan. Lauseen aloittava jos-konjunktio tuo lausekontekstiin spekulointia niistä ongelmista, joita naisten väärästä toiminnasta seuraa. Samassa yhteydessä esiintyy toisinaan väärä toiminta implisiittisenä rivien välissä. Monikon 1. persoonalla kirjoittajat puolestaan joko ryhmäyttävät itsensä kaikkiin naisiin korostaen negatiivisten seurauksien koskettavan myös heitä, tai korostavat kahden vastakkaisen naisryhmän muodostumista. Semanttiset roolit ja moniäänisyys muodostavat yhdessä kirjoittajien argumentin oikeasta ja väärästä naisesta.
  • Vallas, Siiri (Helsingin yliopisto, 2021)
    Organisaatiomuutoksia on tutkittu monilla tieteenaloilla jo vuosikymmeniä. Tutkimuksien kiinnostus muutoksien toteuttamiseen organisaatioiden ja muutosagenttien näkökulmasta on johtanut useiden muutosjohtajuuden teoreettisten mallien kehittämiseen. Tutkimuskentältä puuttuu edelleen yhteisymmärrys organisaatiomuutoksien johtamisen keskeisistä periaatteista. Myöhemmin tutkimuksissa fokukseen on noussut muutoksen vastaanottajien reaktioiden ja kokemuksien tutkiminen. Valtaosa muutoksen vastaanottajien reaktioihin keskittyvästä tutkimuksesta on tehty kvantitatiivisin menetelmin mittaamalla esimerkiksi työntekijöiden tuottavuutta, työtyytyväisyyttä tai asenteita organisaatiota kohtaan ennen ja jälkeen muutoksen. Organisaatiomuutoksen onnistumisen mittaaminen on vaikeaa, sillä kokemukset muutosprosessista ovat yksilöllisiä ja riippuvat arvioijan asemasta organisaatiosta sekä roolista muutoksessa. Yksi mahdollinen organisaatiomuutos on toimitilojen uudistus, johon voi liittyä samalla työskentelytapojen tai organisaatiokulttuurin uudistamista. Tämä tutkielma on toteutettu toimeksiantona teknologia-alan yritykselle, jonka toimitilamuutoksessa osa työntekijöistä siirtyi tekemään töitä uudessa monitilatoimistossa. Toimeksiantajan toiveena oli saada tietoa muutokseen osallistuneiden henkilöiden kokemuksista muutosprosessin johtamisesta. Tutkielman tavoitteeksi otettiin selvittää, miten muutosprosessiin vetäjänä tai vastaanottajana osallistuneet henkilöt kommentoivat muutosprosessia, millaisia kannanottoja ja perusteluja he ilmaisevat sekä minkälaisia asenteita näissä kommenteissa rakentuu. Teoreettiseksi viitekehykseksi tutkielmaan valittiin laadullinen asennetutkimus, jonka mukaan asenne käsitetään argumentaatiossa hahmotettavaksi sosiaaliseksi ilmiöksi. Aineisto koostui yhdeksästä puolistrukturoidusta yksilöhaastattelusta, joissa haastateltaville esitettiin kuusi väittämää liittyen organisaatiomuutoksen johtamiseen. Kannanotot ja perustelut argumentoivassa puheessa muutosprosessia kohtaan olivat hyvin monipuolisia. Samaa kannanottoa saatettiin perustella usealla eri tavalla ja toisaalta samaa perustelua saatettiin käyttää argumentoidessa useaa eri kannanottoa. Kannanottojen ja perustelujen yhdistelmistä hahmottui 15 asennetta. Asenteet jaoteltiin niiden kohteen mukaan työntekijöiden osallistamista, työntekijöiden huomioimista, muutosprosessin tehokasta toteuttamista ja toteutuneen muutoksen lopputulosta arvottaviin asenteisiin. Syvällisemmässä tulkinnassa huomattiin eroja tavassa arvottaa toimitilamuutoksia ja organisaatiomuutoksia yleisellä tasolla. Kun asenteen subjektiksi hahmottui muutokseen osallistuva työntekijä, toimitilamuutoksessa tärkeäksi arvotettiin muutoksen tehokas toteuttaminen ja muutosprosesseissa yleisesti työntekijöiden huomioiminen. Sen sijaan, kun subjektina oli muutoksen vetäjä, toimitilamuutoksissa tärkeäksi arvotettiin työntekijöiden osallistaminen ja muutosprosesseissa yleisesti muutoksen tehokas toteuttaminen. Myös toteutuneen muutoksen lopputuloksen erilainen arvottaminen oli yhteydessä asenteen subjektiin. Subjektin ollessa muutoksen vetäjä, toteutuneen muutoksen lopputulosta arvotettiin vain positiivisilla ulottuvuuksilla. Kun subjektiksi hahmottui toimiston työntekijä, muutoksen lopputulosta arvotettiin myös kielteisesti. Huomattavaa tuloksissa oli se, että asenteille hahmotetut subjektit eivät aina vastanneet asenteen ilmaisijan todellista roolia toteutuneessa muutoksessa. Tutkielmalla voidaan osoittaa, että asennoituminen organisaatiomuutosprosesseihin ja niiden johtamiseen on moniulotteista, yksilöllistä ja mahdollisesti yhteydessä henkilön asemaan muutoksessa. Tutkielman tulokset voivat auttaa ymmärtämään eri subjektien tapoja arvottaa organisaatiomuutosprosesseja ja niiden johtamista. On perusteltua esittää, että organisaatiomuutoksien tutkiminen laadullisen asennetutkimuksen lähtökohdista voi lisätä näkökulmia organisaatiomuutoksien johtamiseen ja tutkimukseen.