Browsing by Subject "1. Korinttilaiskirje"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Ojanperä, Katarina (Helsingin yliopisto, 2014)
    Käsittelen työssäni interpolaatioteoriaa jakeista 1. Kor. 14:34–35 löytyvän naisten vaikenemiskäskyn selitysmallina. Interpolaatioteorian mukaan jakeet ovat myöhäisempi lisäys eivätkä autenttista Paavalin tekstiä. Jakeet löytyvät jokaisesta tunnetusta käsikirjoituksesta, mutta interpolaatioteorian puolesta on esitetty useita sisäisiä että ulkoisia perusteita. Tutkimukseni tehtävänä on kartoittaa ja tarkastella teorian puolesta esitettyjä argumentteja ja arvioida niiden uskottavuutta. Käytän tutkimusmenetelminäni tekstikritiikkiä ja argumentaatioanalyysiä. Pohjustan aihetta kuvaamalla 1. Korinttilaiskirjeen taustaa ja Korintin sosiaalista kontekstia. Esittelen myös jakeiden 34–35 yleisimmät selitysmallit. Osa tutkijoista pitää jakeita autenttisena Paavalin tekstinä, mutta yrittää selittää pois jakeiden sisältämää ongelmallisuutta. Osa tutkijoista pyrkii selittämään λαλέω –sanan merkitystä, osa puolestaan haluaa rajata käskyn koskemaan vain tiettyä kohderyhmää tai tiettyjä tilanteita. Jotkut tutkijat ajattelevat jakeiden olevan Paavalin lainaama korinttilaisten slogani. Interpolaatioteorian kannattajat puolestaan uskovat jakeiden olevan myöhempi lisäys. Tärkeimmät interpolaatioteorian kannattajat ovat Gordon D. Fee ja Philip B. Payne. Interpolaatioteorian sisäisen evidenssin argumentit pitävät sisällään jakeiden 34–35 ristiriidan jakeiden 11:2–16 kanssa, kontekstuaalisia ongelmia kielen ja rakenteen suhteen sekä Paavalille epätyypillisen lakiin viittaamisen. Ristiriita luvun 11 alun kanssa on vakuuttava argumentti, mutta ei aiheuta suurempia ongelmia, kun puhekielto tulkitaan koskemaan jotakin muuta puheen lajia kuin profetoimista ja rukoilemista. Kontekstuaaliset ongelmat puolestaan eivät ole erityisen painavia, mistä kertoo jo se, että interpolaatioteorian kannattajien näkemykset interpolaation laajuudesta vaihtelevat. Jakeista löytyvä lakiin vetoaminen voi puolestaan viitata yleiseen lain henkeen tai yleisiin tapoihin, vaikka se ei edustakaan Paavalin tyypillisintä νόμος –sanan käyttötapaa. Interpolaatioteorian ulkoinen evidenssi pohjaa ensisijaisesti käsikirjoitusevidenssiin ja toissijaisesti siihen, että varhaiset auktorit eivät viittaa kyseisiin jakeisiin. Käsikirjoitusevidenssi pitää sisällään jakeiden sijainnin variaation ja Philip B. Paynen tekemät löydöt Codex Vaticanuksesta, Codex Fuldensiksesta ja minuskeli 88:sta. Jakeiden poikkeava sijainti Läntisen käsikirjoitustradition piirissä voi johtua kirjurin tahallisesta ja tahattomasta jakeiden siirtämisestä. Paynen löydökset puolestaan todistavat tästä sijainnin variaatiosta ennemmin kuin jakeiden sekundäärisestä luonteesta. Tertullianusta on yleisesti pidetty ensimmäisenä jakeiden todistajana, mutta Epifanioksen mukaan jo Markion on tuntenut jakeet. Jakeiden myöhäistä ilmestymistä auktorien teksteihin on siis liioiteltu. Johtopäätökseni on se, että jakeet 1. Kor. 14:34–35 eivät ole myöhempi lisäys, vaan autenttista Paavalin tekstiä. Uskon, että jakeet on suunnattu tiettyyn Korintin seurakunnassa vallitsevaan naisten häiriökäyttäytymiseen. Todennäköisesti naiset ovat huudelleet kysymyksiä kesken tilaisuuksia ja aiheuttaneet siten häiriötä seurakunnassa. Paavali on siis halunnut vaientaa naiset, mutta ainoastaan Korintin häirikkönaiset.
  • Mikkola, Anne (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa etsitään selitystä Paavalin tekstiin, jonka sisäisiä ristiriitaisuuksia aiemmassa tutkimuksessa ei ole kyetty tyydyttävästi selittämään. Tavoitteena on identifioida sellainen muun tutkimuksen kanssa yhteensopiva, mutta tavallista monimuotoisempi ristiriitatilanne Korintissa, johon Paavalin teksti olisi johdonmukainen ja hänen teologiansa kanssa sopusoinnussa oleva vastine. Kirjallisuuskatsauksen jälkeen hyödynnetään tutkimusta Korintin sosiaalisesta ympäristöstä ja päädytään siihen, että Paavalin kirjeen yleissanoma on anti-hierarkkinen. Hän haastaa Korintin viisaita ja ylhäisiä huomioimaan muita ja luopumaan asemastaan. Pää-sanan metaforisia merkityksiä Raamatun teksteissä ja niiden ulkopuolella ja selvitetään, kuten myös sitä, minkälainen pukeutuminen olisi ollut niin häpeällistä kuin Paavali antaa ymmärtää. Tulosten pohjalta tarkastellaan ensin jakeita, joissa Paavali antaa konkreettiset ohjeensa. Johtopäätöksenä päädytään siihen, että miesten statuskilpailun lisäksi myös naisten kesken oli luokkasidonnaisia ristiriitoja. Nämä heijastuivat pukeutumisessa. Erityisesti jotkut mysteerikultteihin aiemmin osallistuneet naiset toivat mukanaan tavan päästää hiuksensa valloilleen, silloin kun he etsivät hurmoksellista yhteyttä jumalalliseen. Näin siitä huolimatta, että tapa oli häpeällinen kaikkien ihmisryhmien mielestä uskonnollisen kontekstin ulkopuolella. Viittasivathan avoimet tai leikatut hiukset aviorikokseen tai sen epäilyyn. Paavali käskee erityisesti näitä naisia peittämään päänsä hiuksillaan sanomatta sitä aivan suoraan. Kuitenkin häpeällisen käyttäytymisen kuvaus voi kirjaimellisesti ottaen viitata vain tämän kaltaiseen ilmiöön. Paavali toteaa, että naisilla tulee olla valta ja kontrolli päähänsä enkeleiden tähden. Rukoillessa ja profetoidessa ei ollut sopivaa ajatella, että henget ohjaisivat naista tämän kontrollin ulkopuolelta, vaan naisen oli käytettävä omaa valtaansa päähänsä eli peitettävä päänsä hiuksillaan soveliaasti. Seurakunnassa oli myös yläluokan naisia, joiden reaktio häpeälliseen käyttäytymiseen oli vaatia, että kaikki profetoivat ja rukoilevat naiset peittävät päänsä esimerkiksi aviollista asemaa kuvaavalla ”hupulla”, kuten he itse tekivät. Näin he kenties halusivat jopa rajata alemman luokan naisten osallisuutta. He korostivat omaa asemaansa muiden naisten kustannuksella aivan samoin kuin yläluokan miehet tekivät peittäessään päänsä siten kuin olivat tottuneet valtiollisen kultin uhrimenoja johtaessaan. Nämä miehet toivat jumalanpalvelukseen merkin, joka liittyi kunnioituksen osoittamiseen keisarille, ”Jumalan pojalle”. Näin miehet häpäisivät Kristusta, elämänsä alkulähdettä aivan samoin kuin jotkut naiset häpäisivät miestä, elämänsä alkulähdettä. Luomiskertomuksen avulla Paavali siirtää ryhmittymien huomion Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan, pois pakanallisista tavoista, jotka olivat ”hapattamassa” seurakuntaa. Käyttöyhteyksistä voidaan päätellä, että luomisjärjestys, ja päiden suhde, ei merkitse Paavalille hierarkiaa, vaan sen avulla hän korostaa ihmisten, myös miehen ja naisen, arvoa erilaisina, vastavuoroisessa suhteessa olevina, mutta Herrassa samassa asemassa olevina myös julkisessa roolissa profetoitaessa ja rukoiltaessa. Naisen luominen miehestä saattoi olla myös vastine hedelmällisyyskulttien käsitykseen naisesta kaiken elämän lähteenä ja toisaalta filosofien ajatukseen, että nainen oli luotu vähemmän arvoisista aineosista kuin jumalallista lähempänä oleva mies. Paavali tuo häpeän tilalle kunnian. Kunnian antaminen toiselle ja toisen kunniana oleminen on samalla tie sovintoon, johon koko kirje haastaa.
  • Haarala, Veli-Pekka (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan naista hengellisenä auktoriteettina Paavalin kirjeissä. Tutkielma rajautuu niihin apostoli Paavalilta lähtöisin oleviin kirjeisiin, joista tutkijoiden parissa vallitsee konsensus. Tutkielmassa kiinnitetään erityistä huomiota naisiin, jotka Paavali mainitsee nimeltä kirjeissään ja joiden voidaan tosiasiallisesti esittää olleen ja toimineen hengellisessä auktoriteettiasemassa varhaisen kristillisen seurakunnan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Näiden joukkoon lukeutuvat Khloe, Priska, Foibe, Junia, Euodia ja Syntyke. Koska edellä esitettyä väitettä on haastettu erityisesti jakeiden 1. Kor. 14:34–35 ja 1. Kor. 11:2–16 tulkinnan pohjalta, joiden katsotaan edustavan naisten hengellistä auktoriteettia ja toimijuutta rajaavaa näkökantaa, tutkielmassa arvioidaan myös näiden jakeiden sisältöjä ja tulkintaa. Lopulta naisen asemaa seurakunnan keskellä rajaavien tulkintamallien tilalle ehdotetaan sellaisia lukutapoja, jotka tämän tutkimuksen valossa vastaavat paremmin paavalilaista linjaa: naiset toimivat hengellisessä auktoriteettiasemassa varhaisen seurakunnan keskellä. Vaikka kaikki tutkielmassa esitellyt argumentit seisovat itsenäisesti omilla jaloillaan, tutkielma on luonteeltaan kumulatiivinen. Merkittäväksi tekijäksi nousee evidenssin paino, mikä tekee tarpeelliseksi huomioida naisten toimijuus hengellisessä auktoriteettiasemassa niin Paavalin teksteissä kuin varhaisten kristillisten yhteisöjen ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tutkielman hermeneuttinen viitekehys rakentuu Syreenin kolmen maailman mallin varaan. Tämä edellyttää laaja-alaista metodologista lähestymiskulmaa. Modernille eksegetiikalle tyypilliseen tapaan tutkielmassa hyödynnetään niin perinteisiä historialliskriittisiä metodeja kuin sosiaalitieteellisiä näkökulmia.