Browsing by Subject "1860-luku"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Kuopion käsityö- ja tehdasseuruus (Kuopion uusi kirjapaino, 1918)
  • Meurman, Agathon (Helsingissä : Kansanwalistus-seura, 1892)
    Kansanwalistus-seuran toimituksia ; 78 = wsk. 18, wihko 1
  • Paananen, Peppi-Kirsi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Nälkävuodet koettelivat Suomea 1866–1868. Niiden seurauksena kuoli 100 00–150 00 suomalaista enemmän kuin muuten olisi ollut oletettavaa. Nälkävuosien tuhovoimalla oli suuria eroja eri paikkakuntien välillä. Sotkamo oli yksi Suomen eniten kärsineistä kunnista. Viidesosa sotkamolaisista kuoli nälkävuosien aikana. Suurin syy Sotkamon korkeisiin kuolleisuuslukuihin oli täyteen ahdetut köyhäintalot, joiden epähygieenisissä oloissa tartuntataudit levisivät ihmisestä toiseen. Seurakunnan eripuraisuus, siirtyminen kunnallishallintoon ja keskeisten työntekijöiden kuolemat edesauttoivat väestökriisin etenemistä. Sotkamolaisten suhtautumisessa lähimmäisten hätään oli suuria eroja. Toiset auttoivat omien voimiensa äärirajoille asti, toiset pyrkivät saamaan siitä taloudellista hyötyä. Viljaa Sotkamossa oli myös nälkävuosien aikana. Vuonna 1865 annettiin asetus kunnallishallinnosta maalla. Sotkamo siirtyi kuntamuotoon ensimmäisten joukossa vuoden 1866 alussa. Samalla vaivaishoito siirtyi seurakunnalta kunnalle. Ajankohta oli huonoin mahdollinen köyhäinhoidon näkökulmasta. Sotkamossa koitui vastuun siirtymisestä myös ajankohtaan liittymättömiä ongelmia: Sotkamon ensimmäinen kunnallislautakunnan esimies kavalsi vaivaishoidon kassan ja päätyi sen jälkeen itsemurhaan. Sotkamon kirkkoherran Carl Ståhlbergin menehdyttyä helmikuussa 1867 Sotkamon kappalainen Gustaf Pettersson määrättiin hoitamaan kappalaisen virkansa ohella kirkkoherran virkaa uuden kirkkoherran saapumiseen asti. Uusi kirkkoherra valittiin samana vuonna, mutta virkaansa hän astui vasta keväällä 1869, minkä vuoksi Pettersson oli laajan seurakunnan ainoa pappi nälkävuosien tuhoisimman ajan. Synkimpänä kuolonvuotena 1868 jouduttiin yhden papin seurakunnassa siirtymään joukkohautauksiin vainajien suuren määrän vuoksi. Muihin kirkollisiin toimituksiin nälkävuodet eivät merkittävästi vaikuttaneet. Syntyvyys ja avioituminen eivät laskeneet nälkävuosien aikana missään vaiheessa huomattavan alas. Vuonna 1869 sekä syntyvyys että kuolleisuus olivat alhaisella tasolla, mutta avioituneiden määrä oli ennätyksellisen suuri. Nälkävuodet muuttivat väestön ikärakennetta, koska kuolema kohtasi pieniä lapsia ja vanhuksia useammin kuin työikäisiä. Sotkamon taloudellisen toipumisen kannalta väestörakenne oli vuoden 1869 lopulla optimaalinen. Työikäisiä oli paljon ja huollettavia vähän.
  • Hirvonen, Heidi Susanna (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielman aiheena on syksyn 1867 elintarvikekriisi sekä kriisin taustalla vaikuttanut talouspoliittinen päätöksenteko. 1860-luvulla laajentuva lehdistö sekä parantunut infrastruktuuri tarjosivat edellisiä vuosikymmeniä paremmat mahdollisuudet hädän torjuntaan. Kun syksyllä 1867 Suomea kohtasi viljakato, ei maahan kuitenkaan onnistuttu tuomaan riittävästi viljaa väestön tarpeisiin. Vaikuttiko aputoimien epäonnistumisen ja kriisin kärjistymisen taustalla tiedon, tahdon vai resurssien puute? Valtiovaraintoimituskunta ja sen päällikkö, J.V. Snellman, olivat vastuussa Suomen talous- ja apupolitiikasta. Tutkielman aineistona on hyödynnetty J.V. Snellmanin kirjoituksia ja kirjeenvaihtoa, jotka tarjoavat hyvän kuvan hänen talouspoliittisesta ajattelustaan. Hallinnon tietotasoa on puolestaan kuvattu läänien kuvernöörien valtiovaraintoimituskuntaan lähettämien satoennusteiden, lehdistön raporttien, viljan hintatietojen sekä kuvernöörien Snellmanille lähettämien kirjeiden avulla. Tutkielman tuloksena huomataan, että aputoimien epäonnistumista selittävät paitsi huonot taloudelliset resurssit, myös poliittisen tahdon puute. Valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Snellmanin apupolitiikan ohjenuorana kesällä 1867 oli pidättäytyminen vastikkeettoman avun antamisesta sekä ulkomaisen lainan otosta. Snellman ei kuitenkaan ollut ajatuksineen yksin, vaan ajatus liiallisen avun turmelevasta vaikutuksesta oli yleinen paitsi suomalaisessa keskustelussa, myös esimerkiksi Iso-Britanniassa Irlannin 1840-luvun nälänhädän aikaan. 1860-luvun epädemokraattinen hallinto puolestaan mahdollisti tilanteen, jossa yhteiskunnan yläluokan ja valtaapitävien arvomaailman oli mahdollista muovata kaikkia suomalaisia koskettava politiikka. Edes lehdistö ei kesällä 1867 noussut aktiivisesti vaatimaan hallitukselta vastuunottoa, vaikka raportoikin ahkerasti uhkaavasta elintarvikekriisistä. Myös hallinnon tietotasossa kesällä 1867 oli puutteita. Kuvernöörien viralliset kertomukset olivat pääsääntöisesti hieman liian optimistisia. Snellman ei kuitenkaan hyödyntänyt lehdistön tarjoamaa informaatiota virallisten kertomusten täydentäjänä. Edes lennätintä ei käytetty vuonna 1867 hädäntorjunnassa yhtä tehokkaasti kuin viisi vuotta aiemmin edellisen pahan kadon iskiessä. Näyttäisikin olleen kyse paitsi tiedon puutteesta myös siitä, että ei tahdottu tietää. Epäonnistumista viljantuonnissa selittää suurelta osin liian myöhäinen reagointi. Suomen 1860-luvun kriisi kuvastaakin nykyisinkin yleistä ilmiötä. Vaikka uhkaavan elintarvikekriisin merkit ovat usein ilmassa pitkään, ei siihen välttämättä reagoida.