Browsing by Subject "1918"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 34
  • Houni, Pyry (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani käsitellään eksegetiikan professori Arthur Hjeltin ( 1868-1931) yhteiskunnallista toimintaa vuosina 1917-1918.
  • Tanner, Väinö; Finlands socialdemokratiska parti (Finlands socialdemokratiska parti, 1919)
  • Unknown author (Helsingin Työväenjärjestöjen Eduskunta, 1918)
    Helsingin työväenjärjestöjen eduskunta. Painettu asiakirja ; 1
  • Tuusvuori, Arja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomen sisällissota syttyi, ennen kuin itsenäisyysjulistuksesta oli kulunut kahta kuukautta. Vuoden 1918 kriisi viilsi haavan, jonka paraneminen on kestänyt kauan. Sisällissota on ollut suomalaisen historiantutkimuksen keskeisimpiä kohteita 1960-luvulta alkaen. Tutkimus jatkuu yhä, yli sata vuotta sisällissodan jälkeen, muun muassa Suomen sotasurmat 1914–1922 -hankkeessa. Vuotta 1918 kuvaavaa kotimaista kaunokirjallisuutta ja draamaa on julkaistu ja esitetty runsaasti, ja muistovuosi 2018 antoi uuden sysäyksen tieteen ja taiteen tekijöille. 2000-luvun, etenkään 2010-luvun, fiktiota ei toistaiseksi ole tarkasteltu historiatieteissä erityisen syvällä luotauksella. Tämä poliittisen historian tutkielma erittelee, mitä näkökulmia tuore kaunokirjallisuus ja draama ovat tuoneet ja luoneet vuoden 1918 muistamisen historiaan, eritoten punaisen naisen osaan. Pro gradu arvioi, miten nykykirjailija tuottaa ja käsittelee sisällissodan merkityksiä. Muistin politiikan ohella pro gradu sivuaa muistitietotutkimusta ja sotafiktion diskurssianalyysia sekä pohtii tunteiden historiaa. Tärkeimpänä tutkimusaineistona on kuusi fiktiivistä teosta: Anneli Kannon ja Heini Tolan Erottaja 1917–18 (2017), Leena Landerin Käsky (2003), Kjell Westön Kangastus 38 (2013), Heidi Köngäksen Sandra (2017), Anni Kytömäen Kultarinta (2014) ja Jari Järvelän Kosken kahta puolta (2018). Tutkielma valottaa, mikä näissä varsinkin punaisten naisten kohtaloita kuvaavissa nykykirjallisuuden teoksissa on merkityksellistä poliittisen historian näkökulmasta. Erottaja 1917–18 on näytelmäteos, jonka Teatteri Avoimet Ovet kantaesitti Helsingissä syksyllä 2017 itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan ja sisällissodan muistovuoden tiimoilta. Myös Kangastus 38 sai oman näyttämötulkintansa Kansallisteatterissa syyskaudella 2017. Tutkimuksellisia innoittajia ja taustoittajia pro gradulle ovat olleet muun muassa Seppo Hentilän Pitkät varjot. Muistamisen historia ja politiikka (2018), Tiina Lintusen Punaisten naisten tiet (2017), Tuomas Teporan ja Aapo Roseliuksen toimittama Rikki revitty maa. Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö (2018, englanninkielinen alkuteos 2014) sekä Ulla-Maija Peltosen Muistin paikat. Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta (2003). Pro gradu tarkastelee, millaisin keinoin ja päämäärin kaunokirjallisuus rakentaa vuoden 1918 muistokulttuuria lähes 100 vuoden perspektiivillä. Vuotta 1918 käsittelevässä 2000-luvun kotimaisessa kirjallisuudessa ja draamassa esiin nousevat tavallisen naisen sotakokemus, yksilöpsykologia ja sekä selviämisen että traumatisoitumisen kuvaukset. Sisällissotaa käsittelevä fiktio eläytyy epäpoliittisen siviilin osaan ja lapsen sotakokemukseen sisällissodan ylisukupolvista jälkeä hahmotellen. Nykyfiktiossa painottuvat vastakohtaisuuksien ylittäminen ja allegoriat yhteiskuntarauhan, sovinnon ja demokratian vahvistumisesta. Kirjailijat pohtivat tutkijoiden tavoin, miten Suomen sisällissodan historia on heijastunut sekä yksilöiden kohtaloon että yhteiskuntaan. Kirjallisuus käsittelee ja tuottaa merkityksiä sodasta ja osallistuu siten vuoden 1918 muistamisen politiikkaan.
  • Aspelin, Veronica (Helsingfors universitet, 2015)
    Pro gradu-avhandlingens syfte är att undersöka den s.k. fostring som utfördes bland finska rödgardister i fånglägren sommaren 1918. Arbetet leddes i huvudsak av vita fältpräster och de totalt 90 fostringsmännen ämnade omskola närmare 80 000 röda fångar. Motivet bakom projektet var att rödgardisterna skulle anamma kristna och fosterländska värderingar. Fostringen omfattade allt från själsligt stöd, gudstjänster och predikningar till litteraturutdelning och varierande fritidsverksamhet. Jag har tolkat projektet som borgerlig och religiös propaganda med eventuella inslag av genuin empati. I avhandlingen har jag studerat vilka målsättningar fostringsmännen hade med fostringen, hur de förverkligade sitt program och vilka resultat omskolningen fick. Genom denna uppdelning är avhandlingens innehåll i huvudsak kronologiskt, men de olika fostringsmetoderna behandlas även tematiskt. I studiens inledande kapitel sammanfattar jag innehållet i de protokoll som skrevs under fostringsmännens möten, och summerar ett program i huvudsak utgående från dem. Efter att ha sammanställt fostringens riktlinjer analyserar jag deras förverkligade. I fostringsmännens tidskrift Tosi Työhön! förmedlades deras ståndpunkt och jag har tolkat publikationen som avdelningens språkrör. Tosi Tyhön! utkom i tretton nummer à fyra sidor sommaren 1918. Jag har studerat artiklarnas innehåll och uppdelat dem enligt ämnena skuldbeläggning och förlåtelse, familjens utsatthet, nyhetsrapportering och fångarnas hemförlovning. Utdelningen av Tosi Tyhön! utgjorde en del av fostringsmännens praktiska arbete på anstalterna. Jag har även undersökt hur fostringens övriga program tillämpades, och jag har uppdelat verksamheten i själsligt stöd, religiösa ritualer, bildning, samt arbete och fritid. Studien har avgränsats regionalt till fånglägret i Dragsvik, på vilket fostringschefen dagligen noterade sitt arbete i en bevarad journal. Projektets förverkligande framgick också i avdelningens veckorapporter, brev och under möten. Avslutningsvis undersöks fostringens med- och motgångar, egentliga inflytande och resultat. Jag analyserar de anställdas egen syn på projektet, före detta fångars kommentarer och tidigare forskares slutsatser. I avhandlingen kan jag konstatera att fostringen aldrig fick det inflytande fostringsmännen önskade, i.o.m exempelvis bristfällig organisation, livsmedels- och hygienbrist och för få anställda. Jag har dock kunnat visa att exempelvis litteraturutdelningen var omfattande i fånglägren. Studien i Tosi Työhön! förtydligar även fostringsmännens förtroende för det skrivna ordet.
  • Sirén, Aatto (Työväen sanomalehti, 1923)
  • Linnavuori, Johanna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämä työ käsittelee partioliikkeen arvokasvatusta vuosilta 1917–1918 kahden lehden, Partiolaisen ja Ole Valmis-lehden näkökulmasta. Suomi koki kyseisinä vuosina murroskauden itsenäistymisen ja sisällissodan muodossa. Partio oli uusi harrastus: se oli ehtinyt toimia vuoden ennen kieltämistä ja sallittiin jälleen vuonna 1917. Tutkimus tarkastelee kahden partiolehden näkökulmasta partioliikkeen arvokasvatuksen suhdetta suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin. Erityisen huomion kohteena on se, millaista partioliikkeen arvokasvatus oli ja miten se muuttui yhteiskunnan vaikutuksesta. Tutkimuksessa pohditaan myös sitä, miten partioliikkeen arvokasvatus vastasi yhteiskunnan yleisiä kasvatusihanteita. Vuonna 1917 alkoi ilmestyä kaksi partiolehteä, Ole Valmis ja Partiolainen. Kumpikin partiolehti kilpaili samasta lukijakunnasta - partiolaisista. Kummassakin lehdessä esiteltiin partioliikkeen ohjelmaa, arkipäivän vinkkejä, leikkejä ja korkeimman neuvoston viralliset, partioliikettä koskevat päätökset. Lehdet erosivat toisistaan vain suhtautumisella suomen ja ruotsin kielisyyteen: Ole Valmis edusti kaksikielistä linjaa ja Partiolainen suomenkielistä. Partiolehdet olivat lähellä käytännön partiolaisuutta niin, että samalla kerrottiin hallinnon liikkeistä. Lehdet tarjoavat tästä syystä hyvän näkökulman arvokasvatukseen ja sen muutoksiin. Vuonna 1919 partiolehdet yhdistyivät yhdeksi, Partio –nimiseksi lehdeksi. Partioliike myötäeli yhteiskunnan muutoksissa. Partioliikkeen arvokasvatus muuttui osittain yhteiskunnan murrosajan vuoksi, osittain oman uutuutensa takia. Vuonna 1917 Ole Valmis –lehdessä ja Partiolaisessa määriteltiin harrastuksen rajat: mitä partio on, millaisia partiolaiset ovat ja kuinka heitä halutaan kasvattaa. Partioliikkeen sisäinen kehitys keskeytyi vuonna 1918, kun sisällissota puhkesi. Yhteiskunnassa elettiin poikkeusaikaa, samoin partioliikkeessä: varsinainen toiminta keskeytyi ja liikkeen piirissä keskityttiin sodassa toimimiseen. Sodan jälkeen arvokasvatuksessa korostettiin kaatuneiden esimerkillisyyttä rohkeudessa, annettiin vinkkejä ruokapulan helpottamiseksi ja puhuttiin partioliikkeen suomalaistamisesta. Vuonna 1918 alkunsa saaneet kehityslinjat jatkuivat vuodelle 1919. Käytännön taitoihin tehtiin tarkennuksia: vartion kokouksista kirjoitettiin, kilpailemisesta kerrottiin ja tarkkuuden kasvatukseen opetettiin. Katseet voitiin kääntää myös ulkomaille, kun maan sisäiset ongelmat olivat tasoittumassa. Vuoden 1919 yhteneväisyys huipentui uuteen partiolehteen, joka oli tarkoitettu kaikille yhteiseksi, viralliseksi partiolaisten äänenkannattajaksi.
  • Wiik, Karl H. (Kansanvalta, 1919)
  • Rantahalvari, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassani käsittelen suomalaisten monarkistien verkostoa ja politiikkaa vuonna 1918. Työssä on kaksijakoinen tutkimuskysymys. Tutkimuksen alussa tarkastelen suomalaisten monarkistien verkostoa sekä sen rakentumista jo ennen vuotta 1918. Tarkastelen toimijoita vaikuttajina sekä eduskunnassa, kansalaisyhteiskunnassa että omasa verkostossaan. Toisessa osassa tarkastelen monarkistien tekemää politiikkaa. Mitä olivat politiikan tavoitteet vuonna 1918? Millainen rooli kuninkaalle olisi hallitusmuodossa annettu? Miten monarkistit rakensivat omaa asemaansa ja koko valtakunnan tulevaisuutta? Laadullisen metodin lisäksi olen käyttänyt tutkielmassani verkostotutkimuksen teorioita, joiden avulla monarkistien vaikuttamista ja verkostoja on ollut hedelmällistä analysoida. Työssä käytetty lähdeaineisto koostuu Eduskunnan arkiston valtiopäiväaineistosta, yksityisarkistojen materiaalista sekä sanomalehtiaineistosta. Julkisen ja yksityisen aineiston rinnakkainen tarkastelu on ollut erityisen kiinnostavaa, sillä olen työssäni voinut vertailla esimerkiksi kansanedustajien julkisia ja yksityisiä ajatuksia. Tulkintojeni tukena olen käyttänyt kotimaista ja ulkomaista tutkimuskirjallisuutta, jossa olen keskittynyt ennen kaikkea vaikuttamista ja verkostoja koskevaan kirjallisuuteen. Suomalaiset monarkistit jakoivat hyvin samankaltaisen taustan. He olivat korkeasti koulutettujen ja poliittisesti aktiivisten henkilöiden ryhmä, jonka keskeiset jäsenet tunsivat toisensa jo vuosikymmenten takaa. Merkittävä ryhmän muodostanut tapahtuma oli Suomen sisällissota, joka oli valtaapitäville järkytys. Monarkistit jakoivat ennen kaikkea näkemyksen siitä, että sisällissodan syynä oli ollut toimimaton kansanedustuslaitos, ja valtakuntaan tarvittaisiin vahva saksalainen monarkki turvaamaan yhteiskuntarauhaa jatkossa. Monarkistit käyttivät merkittävää valtaa 1918, ja toimivat valtiopäivien lisäksi näkyvästi julkisessa elämässä etenkin Uuden Suomen Turvaamiskomiteassa, joka oli monarkistien intressiryhmä. Monarkistisen politiikan tärkeimpänä tavoitteena oli uuden, monarkistisen hallitusmuodon säätäminen. Uudessa hallitusmuodossa hallitsijalle olisi annettu vanhoja keisarilla olleita valtaoikeuksia, ja kuninkaan asema olisi muutenkin ollut vahva eduskuntaan nähden. Monarkistisessa politiikassa kansanvaltaan suhtauduttiin varauksella, ja poliittisessa keskustelussa esitettiin argumentteja meritokratian puolesta. Toisaalta monarkistit pyrkivät myös eheyttämään kansaa sisällissodan jälkeen esimerkiksi nationalistisilla symboleilla ja uudella retoriikalla, jossa oman sisäisen hajanaisuuden sijaan korostettiin itänaapuri Venäjän uhkaa. Monarkistinen politiikka saavutti tavoitteensa lokakuussa 1918, kun Friedrich Karl valittiin Suomen kuninkaaksi, mutta maailmansodan tapahtumien seurauksena kuningas ei koskaan saapunut valtakuntaansa.
  • Unknown author (Hämeen eteläinen sos.-dem. piiritoimikunta, 1924)
  • Unknown author (Hämeen kansa, 1928)
  • Pietilä, Antti J. (Osakeyhtiö Weilin & Göös aktiebolag, 1918)
  • Tuomioja, W. W. (Edistysseurojen kustannus., 1918)
  • Pihkala, Martti (Gummerus, 1918)
  • Schybergson, M.G. (Schildt, 1918)
  • Lintunen, Tiina; Heimo Anne (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2018)
    31
    Sisällissodan muistamisen kulttuurille luotiin pohja hyvin nopeasti taisteluiden laannuttua. Muistaminen oli hyvin monitahoista ja -tasoista: sotaa käytiin läpi virallisilla ja yksityisillä tahoilla sekä asianosaisten ja sivustaseuraajien näkökulmista. Yhteistä kuitenkin oli, että kokijoina olivat taustasta riippumatta ihmiset; miehet, naiset ja lapset. Jokaisella oli tapahtumista oma käsityksensä, joka oli sekoitus omia kokemuksia, lehdistä luettuja kirjoituksia, huhuja, oman lähipiirin kertomia tarinoita sekä niin kutsuttua virallista totuutta, jota voittajat ryhtyivät kanonisoimaan nopeasti sodan jälkeen. Kaikki nämä monitahoiset ja keskenään ristiriitaisetkin tiedonlähteet olivat vaikuttamassa aikalaisten käsityksiin siitä, mitä sisällissodan aikana tapahtui ja miksi. Seuraavina vuosikymmeninä historiatulkintojen määrä jatkoi kasvuaan lukuisten aikalaiskuvausten ja sotahistoriallisten teosten muodossa. Myös akateemiset historiantutkijat osallistuivat aktiivisesti historiatulkintojen tuottamiseen. Mutta kaikista voimakkaimmin suomalaisten käsityksiin sisällissodan luonteesta on vaikuttanut Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian toinen, vuonna 1960 ilmestynyt osa. Kirja aloitti julkisen keskustelun sisällissodan syistä ja seurauksista ja arkistoihin tulvi tuhansia sivuja aikalaisten kirjoittamia muistoja kokemuksistaan. Kirjoittajilla oli valtaisa tarve tuoda julki kokemuksensa sekä vakuuttaa lukijat niiden aitoudesta, ja siksi samakaan ihminen ei kirjoittanut kokemuksistaan samoilla tavoin Työväen tai Kansan Arkistolle kuin hän kirjoitti Suomalaisen Kirjallisuuden silloisille arkistoille. Tulkintojen kirjosta ja moninaisuudesta johtuu, että samakaan ihminen ei koe, muista eikä arvota asioita samoin vuosina 1918, 1968 tai 2018.