Browsing by Subject "1960-1970-luku"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-1 of 1
  • Koponen, Ari-Pekka (2006)
    Tutkielman aiheena ovat huumausaineet asiantuntijakirjoitteluna 1960- ja 70-luvun taitteessa keskeisten tieteenalojen tiede- ja ammattilehdissä. Näitä tieteenaloja uudessa huumausainetilanteessa olivat lääketiede, sosiaalitieteet, oikeustiede ja psykologia. Toisena näkökulmana tarkastellaan tämän asiantuntijatiedon vaikutusta vuoden 1972 maaliskuussa voimaan tulleeseen uuteen huumausainelainsäädäntöön. Empiirinen aineisto koostuu lääketieteen, sosiaalitieteiden, oikeustieteen sekä psykologian artikkeleista ja katsauksista tiede- ja ammattialojen lehdissä. Aineisto on jaoteltu huumausaineongelman määrittelyn ja toimenpideohjelmien mukaan siten, että määrittelyosioon ovat kuuluneet tieteellinen perusta sekä laajuuden ja haittojen arviointi osana huumausaineongelman vaarallisuusastetta. Toimenpideohjelmia on arvioitu sekä suhteessa huumausaineongelman määrittelyyn että muihin toimenpide-ehdotuksiin. Työn teoreettinen viitekehys muodostuu genealogiasta, jossa korostetaan sosiaalisen vallan ja tiedon vuorovaikutuksellista suhdetta ja asiantuntijatietoa osana modernia yhteiskuntaa. Genealogisena metodina aineistoa analysoidaan sen suhteen, miten tarkastelun kohteena olevissa dokumenteissa käsitetään ihminen, huumausaineet ja kausaalisuhteet. Minkälaisia kategorioita käytetään, millaisiin ristiriitoihin ja ongelmiin ne kiinnittyvät sekä millaisissa yhteyksissä ne syntyvät ja vaikuttavat. Tutkielmassa löytyi kolme erilaista asiantuntijamuodoksi kiteytynyttä suuntausta uuden huumausainetilanteen määrittelyn suhteen Suomessa vuosina 1968–1971. Ensimmäinen asiantuntijasuuntaus koostui lääketieteilijöiden kirjoituksista ennen valtiohallinnollista komitean mietintöä toukokuussa 1969. Toinen asiantuntijasuuntaus edusti valtiohallinnollista vuoden 1969 komitean mietintöä. Kolmas asiantuntijasuuntaus käsitti Huumausainekysymys-kirjan kirjoittajia lääke- ja sosiaalitieteen puolelta alkuvuodesta 1970 sekä eriävän mielipiteen vuoden 1969 komitean mietinnössä. Muut ajanjakson asiantuntijakirjoittelut ryhmittyivät määrittelyissään näiden kolmen asiantuntijasuuntauksen taakse. Kolmen asiantuntijasuuntauksen määritykset uudesta huumausaineongelmasta vaihtelivat epidemian kaltaisesta vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta aina pohdintoihin yksilöiden oikeuksista käyttää uusia huumausaineita. Toimenpideohjelmaehdotuksissa vaatimukset vaihtelivat samoin laajasta yhteiskunnallisesta mobilisoinnista kontrollipolitiikan tarkkaan rajaamiseen ja supistamiseen huumausaineongelman hallinnoimisessa. Vuosina 1968–1971 tarkastelun asiantuntijatiedon suhteen voidaan todeta, että valtiohallinnollinen huumausainemäärittely toimenpideohjelmineen tuli useimmissa kiistakysymyksissä vallitsevaksi suuntaukseksi asiantuntijakeskusteluissa. Huumausainetoimikunnan vuoden 1971 mietintö, sosiaalialan kirjoitukset ja kolmas asiantuntijasuuntaus tukivat useimmissa kohdissa tämän toisen asiantuntijasuuntauksen määrityksiä uudesta huumausainetilanteesta. Vuoden 1969 komitean jälkeiset lääketieteen artikkelit lähestyivät myös valtiohallinnollisia määrityksiä huumausainetilanteesta yhtenä uutena sosiaali- ja terveyspolitiikkaan kuuluvana ongelma-alueena, katastrofaalisen yhteiskunnallisen ongelman määrittelyn sijasta. Ennen 1960-luvun loppua päävastuu huumausaineongelman hallinnoimisesta oli kuulunut lääketieteelle.Uudessa huumausainetilanteessa eduskuntakäsittelyä edeltävä tieteellinen ja ammatillinen asiantuntijakeskustelu päättyi jakamaan vuosina 1968–1971 pääasiallisen hallinnointivastuun sosiaali- ja terveysministeriön kesken, painottaen ongelman sosiaalista hallinnointia. Eduskuntakäsittelyn seurauksena uusi huumausainelainsäädäntö siirsi huumausaineongelman hallinnoimisen päävastuun vuorostaan rikosoikeudelliseksi asiaksi maaliskuussa 1972. Näin asiantuntijakeskusteluun ammatillisesti ja tieteellisesti hyvin vähäisessä määrin osallistunut taho sai poliittisessa asiantuntijuuspäätöksessä päävastuun Suomen huumausaineongelmasta.