Browsing by Subject "Aesthetics"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 54
  • Ojala, K.; Meretoja, T. J.; Leidenius, M. H. K. (2017)
    Background: Recent studies implicate that oncoplastic breast cancer surgery provides better aesthetic outcome than conventional resection. Several factors have been associated with poor aesthetic outcome. This study aims to compare patient-reported aesthetic and functional outcome after conventional and oncoplastic resection and to evaluate prognostic factors for poor aesthetic outcome in a population based setting. Methods: 637 patients having breast conserving treatment (BCT) due to unilateral primary breast cancer at a single hospital district during 2010 were included. Aesthetic and functional outcome were evaluated using two questionnaires three years after surgery. Results: Questionnaires were returned by 379 (59%) patients; 293 (77%) of these had conventional and 86 (23%) oncoplastic resection. Patients in oncoplastic resection group had larger tumour diameter (p <0.001), larger resection specimens (p <0.001), and more often multifocal tumours-(p = 0.032), node positive cancer (p = 0.029) and lower quadrant tumour localization (p = 0.007). Aesthetic outcome according to BCTOS questionnaire was good in 284 (75%) patients; 52 (61%) patients in the oncoplastic group and 230 patients (81%) in the conventional resection group, p <0.001. Larger tumour diameter (p = 0.033), multifocality (p = 0.022), weight of resection specimen ( Conclusions: Patient satisfaction to aesthetic outcome after BCT is high. Conventional resection provides good aesthetic outcome in appropriately selected patients. Oncoplastic resection enables BCT in patients with larger and multifocal tumours with favourable aesthetic outcome. (C) 2016 Elsevier Ltd, BASO similar to The Association for Cancer Surgery, and the European Society of Surgical Oncology. All rights reserved.
  • Lammi, Tom (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tutkielmassani rakennetun ympäristön esteettistä kokemista siitä näkökulmasta, miten aika ja ajallisuus konstituoivat inhimillistä kokemusmaailmaa ja rikastavat sitä. Tutkielmani lähtökohtana on huomio, että ajan vaikutuksiin ympäristössä liittyy päällekkäisiä ja usein ristiriitaisia ulottuvuuksia. Niin negatiiviset kuin positiiviset ajan ilmentymät kuuluvat samaan kokemukselliseen ilmiömaailmaan, jossa merkityksellinen ja mielekäs ympäristökokemus mahdollistuu. Tutkielmani tarkoitus on lisätä maailmassa olemistamme koskevaa ymmärrystä käsitteellistämällä ajallisen ulottuvuuden merkityksiä rakennetun ympäristön esteettisessä kokemisessa. Teoreettinen viitekehykseni on fenomenologinen ympäristöestetiikka, jossa Martin Heideggerin analytiikkaa maailmassa olemisen rakenteesta täydentää ympäristöestetiikalle keskeinen lähtökohta kokemuksen ruumiillisuudesta. Tutkimusaineistoni muodostuu kirjallisuudesta ja omakohtaisesti koetuista tapausesimerkeistä. Patinan määrittelyn ongelma havainnollistaa ajallisuuden ilmenemiseen liittyvää ambivalenssia. Historiallisen ja käsitteellisen analyysin perusteella objektiivista eroa vaurion ja patinan välillä ei ole tehtävissä, vaan patina määrittyy tapauskohtaisesti esteettisin termein. Perinteisen patinan ja keinotekoisen patinan merkitysulottuvuuksien lisäksi valaisen ajallisuuden esteettisiä ilmenemisen muotoja patinan metaforisen merkityksen ja kehittelemäni kulttuurisen patinan käsitteen kautta. Tarkastelen patinan esteettisyyden perustaa Yuriko Saiton näkemysten kautta ja argumentoin Saitoa vastaan, että ajan vaikutusten arvostamisen ei tarvitse merkitä eri puutteellisuuden muotojen ongelmallista estetisoimista. Sen sijaan voimme ajan ansiosta arvostaa uusien ominaisuuksien ja kohteiden rikkautta. Alttiutta ajan uutta luovalle potentiaalille kuvaa ehdottamani patinasensibiliteetin käsite. Arkisen elämismaailman kontekstissa patina ja muut ajallisuuden ilmentymät tulevat esiin kokijan ja kohteen välisessä maailman muotoutumisessa. Heideggerin välinekokonaisuuden analyysin pohjalta pohdin välineen katoamista käyttökelpoisuudessaan ja väitän, että patinassa väline voi tulla esille ennen rikkoutumistaan huolehtivassa kanssakäymisessä. Yhden näkökulman ympäristön kokemisen ajalliseen ulottuvuuteen nykyajassa tuo Heideggerin objektivoivaa maailmasuhdetta kritisoiva puitteen käsite. Länsimaista ajattelua läpäisevä hallinnan taipumus näkyy ajallisuuden esteettisten ilmentymien kannalta ennen kaikkea kulttuurin näkökeskeisyydessä ja siihen kytkeytyvässä maailmasuhteen kuvallisuudessa. Puitteen esteettisenä implikaationa tarkastelen hallintaan pyrkivän subjektin vaativaa katsetta, joka heikentää ajallisuuden ilmentymien rikkautta litistämällä ajallisuuden ilmentymät hallittavaksi representaatioksi. Avoimuus ajan hallitsemattomille ilmentymille mahdollistuu kuuntelevassa katseessa, joka on yhteensopiva ehdottamani patinasensibiliteetin kanssa. Arvioin ajan vaikutusten huomioimista arkkitehtuurissa hahmottelemiani suunnitteluihanteita vasten. Ajan vaikutukset näkyvät näissä sopusuhtaisina tai ristiriitaisina ilmentyminä suhteessa suunnitteluihanteeseen. Aikaa vastustavana suunnitteluihanteena esittelen anti-patinaestetiikan käsitteen. Alvar Aallon ajattelu ja arkkitehtuuri havainnollistavat modernismissa poikkeuksellista suunnittelua, joka huomioi ajan vaikutukset rikastavalla tavalla. Ajallisuus on paitsi välttämätön rakennetekijä maailman kokemisessa, sen monet ilmentymät ympäristössä myös rikastavat kokemusmaailmaamme. Teollisen elämänmuodon uutuutta ihannoivan esteettisen preferenssin rinnalle tarvitaan uutta ymmärrystä kestävän elintavan esteettisistä muodoista, joiden osana näen ajan ilmentymien esteettisen potentiaalin ymmärtämisen. Patinasensibiliteetti ja sen kultivoiminen voivat osaltaan edesauttaa tätä kehitystä.
  • Heino, Alonzo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Inhimillisen elämän ymmärtäminen taidon- tai taiteenkaltaiseksi on herättänyt viime vuosikymmeninä kiinnostusta useiden erilaisten ajattelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa. Tämän myötä puhe niin sanotusta elämisen taidosta on lisääntynyt, mutta kyseisen ajatuksen perusteellisempi analyysi on jäänyt tästä huolimatta paljolti tekemättä. Tutkielmani pyrkii osaltaan paikkaamaan tätä puutetta selvittämällä, mitä filosofian tulkitseminen elämisen taidoksi tarkalleen ottaen merkitsee ja mitä tällaisen taidon tavoittelemaan hyvin elämiseen voi sisältyä. Lisäksi tarkastelen elämisen taidon ajatusta myös kriittisestä näkökulmasta ja pyrin vastaamaan esille tuomiini haasteisiin. Pohjustan tutkielmassa myös omaa tulkintaani elämisen taidosta, jonka seikkaperäisempää kehittelyä pidän potentiaalisena jatkotutkimuksen aiheena. Työni sivuaa useita filosofian perinteisiä kysymyksiä ja osa-alueita. Päällimmäiseksi nousevat kysymykset filosofian itsensä luonteesta ja tehtävästä sekä hyvästä elämästä. Tältä osin tutkielmani aihe kytkeytyy selkeästi etiikkaan. Koska puhe on kuitenkin elämisen taidosta, nousee estetiikalle keskeinen kysymys taidon (tai taiteen) luonteesta myös näkyvään asemaan tarkasteluissani. Näiden lisäksi tutkielmani koskettaa myös metafysiikkaa, sillä yksi perusajatuksistani on, että pyrkimys elää hyvin hyötyy eettistä toimintaa koskevan ajattelun ja harjoituksen ohella myös maailmaa laajemmasta perspektiivistä tarkastelevasta pohdiskelusta. Tutkielmani jakautuu kahteen pääosioon. Keskityn ensimmäisen osan alussa erilaisiin antiikin filosofian luonteesta ja tehtävästä esitettyihin tulkintoihin. Lähden liikkeelle ranskalaisen antiikintutkijan Pierre Hadot’n tunnetuksi tulleesta näkemyksestä, jonka mukaan filosofia edusti antiikin kreikkalaisille elämäntapaa ja -taitoa sekä henkistä harjoitusta. Tarkasteluni edetessä voidaan kuitenkin huomata, etteivät ajatukset filosofiasta elämäntapana, elämisen taitona tai henkisenä harjoituksena samastu ongelmitta toisiinsa. Tämän johdosta nostan Hadot’n näkemysten rinnalle John Sellarsin tulkinnan filosofiasta nimenomaan elämisen taitona, jota hän kutsuu kreikan taitoa, taidetta ja tekniikkaa merkitsevän sanan tekhne mukaisesti myös tekniseksi filosofiakäsitykseksi. Eriteltyäni teknisen filosofiakäsityksen vahvuuksia pohdin tutkielman ensimmäisen osion päätteeksi Sellarsin tulkinnan rajoituksia. Tällöin tärkeäksi kysymykseksi nousee se, tuleeko elämisen taidon katsoa liittyvän vain yksilöllisiin tarkoitusperiin. Tässä yhteydessä argumentoin muun muassa ympäristöfilosofi Hans Jonakseen tukeutuen sen puolesta, että taidokkaan elämisen tulisi nykyajan olosuhteiden näkökulmasta pyrkiä paitsi henkilökohtaisen myös luonnon terveyden ja kukoistuksen edistämiseen. Tällaisen elämisen taidon tulkinnan pohjustaminen on tutkielmani jälkimmäisen osan keskeisenä tavoitteena. Tutkielmani toinen osio alkaa teknisen filosofiakäsityksen mielekkyyttä koskevalla arvioinnilla. Keskityn tältä osin saksalaisfilosofi Martin Heideggerin esittämään kritiikkiin, jonka mukaan päämäärähakuinen teknisyys ja metafyysinen ajattelu ovat luonteeltaan alistavia. Vastaan Heideggerin kritiikkiin hahmottelemalla hänen tulkinnastaan poikkeavaa käsitystä tarkoitushakuisen taidon ja metafyysisen ajattelun ominaisluonteista. Hyödynnän tässä yhteydessä erityisesti saksalaisen varhaisromantiikan edustajien Novaliksen ja Friedrich Schlegelin esittämiä ajatuksia. Vaikka niin yksilön kuin luonnonkin hyvinvointia tarkoitusperänään pitävän elämisen taidon tulkinnan perusteellisempi kehittely jää myöhemmän tutkimuksen aiheeksi, esitän tutkielmani päätteeksi muutamia alustavia ajatuksia aiheeseen liittyen.
  • Korte, Paula (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani tavoitteena on tarkastella appropriaation eli omimisen ilmiötä visuaalisessa taiteessa. Appropriaatio jakautuu käsitteellisesti kahteen eri tyyppiin, taiteelliseen appropriaatioon ja kulttuuriseen appropriaatioon. Taiteellinen appropriaatio on tyypillinen postmodernin taiteen strategia, jossa taiteilija käyttää joko jo olemassa olevaa taideteosta tai laajemman kulttuurin piiristä poimittua esinettä, kuvaa tai symbolia uuden teoksen materiaalina. Kulttuurinen appropriaatio puolestaan viittaa ilmiöön, jossa valtakulttuurin edusta omii aineellista tai aineetonta materiaalia vähemmistökulttuurilta. Lähestyn appropriaation tematiikkaa kolmivaiheisesti. Suoritan ensin käsitteellisen analyysin, jossa määrittelen taiteellisen appropriaation käsitteen tukeutuen Rikard Ekholmin väitöstyöhön ja kulttuurisen appropriaation James O. Youngin määritelmän pohjalta. Käsitteellisen ympäristön selventämiseksi tarkastelen myös appropriaation ilmiöön liittyviä rinnakkaisia termejä (pastissi, parafraasi, intertekstuaalisuus, sitaatti sekä väärennös). Terminologisen selvitystyön jälkeen teen historiallisen katsauksen erikseen kulttuurisen appropriaation ja taiteellisen appropriaation tiimoilta, sillä nämä kaksi ilmiötä kehittyvät suhteellisen erilaisissa historiallisissa konteksteissa. Kulttuurisen appropriaation historia ja erityisesti ilmiön problematisointi liittyvät postkolonialismiin ja alitettujen vähemmistöjen itsenäistymiseen, kun taiteellinen appropriaatio puolestaan kehittyy taidemaailman sisällä erilaisista tekijyyttä ja alkuperäisyyttä kyseenalaistavista taiteellisista liikehdinnöistä. Kulttuurisen appropriaation historian hahmottamisessa tukeudun postkolonialistiseen teoriaan ja eritoten Edward Saidin teoksiin. Taiteellisen appropriaation historia rakentuu esimerkkitaiteilijoiden (mm. Duchamp, Warhol, Sturtevant, Levine ja Koons) työskentelyn esittelyn ja syy-seurassuhteiden hahmottamisen kautta. Päätän tutkielman kahteen tapaustutkimukseen, joiden tarkoituksena on tarkastella appropriaation kahta tyyppiä käytännössä ja erityisesti suomalaisen nykytaiteen saralla. Taiteellista appropriaatiota edustaa Ismo Kajanderin työskentely ja kulttuurista appropriaatiota Jenni Hiltusen videoteos Grind (2012). Tutkielmani osoittaa, että taiteellinen appropriaatio on ensisijaisesti taiteen ja tekijyyden ontologiaa tutkiva taiteellinen strategia, kun kulttuurinen appropriaatio taas nostaa esiin valtasuhteisiin liittyviä eettisiä kysymyksiä. Taiteellinen appropriaatio on tänä päivänä elimellinen osa nykytaiteen käytänteitä, joissa taiteilijan kyky viitata taiteen historiaan lainaamalla elementtejä jo olemassa olevasta taiteesta ja kulttuurista laajemmin osoittaa taiteilijan vihkiytyneisyyttä omaan alaansa, sekä filosofista kiinnostusta ontologisiin kysymyksiin. Kulttuurinen appropriaatio on puolestaan noussut tihenevällä tahdilla eri polemiikkien kohteeksi, joiden taustalla on tärkeä keskustelu kulttuuristen vähemmistöjen oikeuksista. Päädyn tämän tutkielman edetessä argumentoimaan, että kulttuurisella appropriaatiolla on kuitenkin myös kulttuureja yhdistävää arvoa, jos kulttuuriseen appropriaatioon ryhtyvä valtakulttuuria edustava taiteilija toimii kohdekulttuuria kunnioittavalla tavalla, oman etuoikeutensa tunnistaen ja dialogia suosien.
  • Ilmarinen, Perttu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen arjen estetiikkaa tuomalla yhteen erilaisia siitä esitettyjä näkemyksiä. Käsittelytapa on kartoittava ja se kattaa koko arjen estetiikan alan. Tutkimuskirjallisuus koostuu alan keskeisimmistä ja eri näkökulmia erityisen ansiokkaasti havainnollistavista teksteistä. Aloitan työni käsitteen ”arki” määrittelyllä, arjen estetiikan syntyä edeltäneiden estetiikan kehityslinjojen kuvailulla ja eksplikoimalla arjen erityispiirteet estetiikan tutkimuskohteena. Esittelen objekti-, ominaisuus-, ihmis- ja arkisuuslähtöiset käsitykset arjen estetiikasta. Ne toimivat alustavana luokittelutyökaluna, jonka avulla minkä tahansa aihetta käsittelevän tekstin peruslähtökohdat ovat tunnistettavissa. Sen jälkeen siirryn käsittelemään ekspansiivista ja restriktiivistä positiota. Tämä on viime aikojen keskeisin tapa jäsentää arjen estetiikka. Ekspansiivisen position kannattajien mukaan esteettinen kokemus arjessa on luonteeltaan erottuva ja erityinen. Tällainen esteettinen kokemus ei siis merkittävästi eroa taiteiden parissa koetusta esteettisestä kokemuksesta. Restriktiivisen position kannattajat esittävät, että arjen esteettisyyttä luonnehtii tavallisuus, tuttuus ja huomaamattomuus. Tämän näkemyksen mukaan arjella on aivan omanlaisensa esteettisyys, ja ekspansiivisen kannan omaksuminen vääristää arjen esteettistä tulkintaa. Tämän luokittelevan ja teoriapainotteisen osuuden jälkeen käsittelen arjen estetiikan raja-alueille sijoittuvia ilmiöitä. Niitä ovat arjen ja taiteiden välinen vuorovaikutteisuus, toiminnallinen kauneus ja design sekä estetisoitumiseen ja kuluttajuuteen liittyvät kysymykset. Tutkielmassa päädyn siihen tulokseen, että arjen estetiikalle ei ole löydettävissä yhtä ainoaa keskusta. Arjen estetiikan moniäänisyys perustuu muun muassa siihen, että se sisältää suuren joukon erilaisia ilmiöitä, tutkimuksessa sovelletaan monipuolisesti erilaisia teoreettisia lähtökohtia perustuen sen sukulaisuuteen taide- ja ympäristöestetiikan kanssa ja arjen esteettiset arvot ilmenevät kytköksissä muiden arvoalueiden kanssa. Esitän lyhyesti millä tavalla ekspansiivisen ja restriktiivisen position välinen erimielisyys on sovitettavissa. Arjen estetiikka on tärkeä uusi estetiikan osa-alue, joka paitsi laajentaa estetiikan alaa sisällyttämällä siihen ennen kuulumattomia esteettisiä objekteja myös haastaa perinteistä käsitystä esteettisestä kokemuksesta.
  • Gröndahl, Tuomas (Helsingfors universitet, 2016)
    Tarkastelen tutkielmassani estetiikan tieteenalalla käytyä keskustelua, jossa on pohdittu, tulisiko arjen estetiikan tutkia tavallista ja huomaamatonta kokemusvirtaa vai keskittyä siitä esiin nouseviin poikkeuksellisiin kokemuksiin. Esittelen tutkielman ensimmäisessä luvussa useiden teoreetikkojen näkemyksiä arjen estetiikan tieteenalan rajauksesta, arkisen kokemuksen luonteesta ja arjen esteettisistä arvoista sekä normatiivisuudesta. John Deweyn ajatus esteettisestä kokemuksesta on toiminut monille arjen estetiikan teoreetikoille innoituksena, mutta siihen on kohdistettu myös kritiikkiä. Erityisesti Yuriko Saito ja Sherri Irvin ovat kritisoineet Deweyn näkemyksiä. Heidän mukaansa Deweyn määrittelemä esteettinen kokemus rajaa ulkopuolelleen monia sellaisia arjen ilmiöitä, joissa selvästi on esteettisiä piirteitä. Deweyn on katsottu edustavan erityiskokemuksia korostavaa teoretisointilinjaa, joka jättää huomiotta arjen tavalliseen kokemusvirtaan sisältyvät esteettiset arvot. Pyrin löytämään ratkaisun Deweyn näkemysten kohtaamaan kritiikkiin toisen pragmatistisen filosofin Charles Sanders Peircen ajatuksista. Hänen teoretisointinsa tulkinnan ja toiminnan suhteesta, rinnakkaisesta kokemuksesta ja toiminnan tavoista merkityksinä muodostavat pohjan esittämälleni arkisen kokemuksen määritelmälle. Käyn läpi Deweyn ja Peircen ajatuksia tutkielman toisessa luvussa. Kolmannessa luvussa tuon esille, että monet kiistat arjen estetiikan tutkimusalasta ovat pohjimmiltaan erimielisyyksiä esteettisen käsitteen tai arjen määritelmistä. Esitän oman määritelmäni, jonka mukaan esteettinen on ennakoidun tai koetun kokemuksen aistimellinen tai narratiivinen negatiivinen tai positiivinen arvo. Tämä määritelmä mahdollistaa sekä arkisten että poikkeuksellisten kokemusten esteettisten arvojen analyysin. Esitän, että arkiset ja poikkeukselliset kokemukset ovat saman jatkumon päitä, ja suurin osa kokemuksista asettuu johonkin niiden välille. Arkista kokemusta määrittää tulkinnan nopeus ja varmuus, sanattomat merkitykset, vahva ennakoitavuus ja jaettavuus. Esteettiset arvot tulevat arkisessa toiminnassa esiin juuri kokemusten ennakoinnissa, kun taas poikkeuksellisissa kokemuksissa esteettiset arvot ilmenevät vasta kokemuksen aikana tai sen jälkeen.
  • Korpelainen, Noora-Helena Pauliina (Helsingfors universitet, 2016)
    Esteettisyys vaikuttaa liittyvän moderniin joogaan ja sen harjoittamiseen. Erikoista se on siksi, että askeettisuudesta ponnistava joogan harjoittaminen voidaan käsittää sekä päämääriltään että ilmenemismuodoiltaan esteettistä vieroksuvaksi. Modernin asentojoogan popularisoitumisen ymmärtämiseksi esteettisen ja joogan yhteyden uudelleentulkinta näyttää kuitenkin tarpeelliselta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää joogaan liittyviä esteettisiä ulottuvuuksia. Erityisesti tutkimuksessa tarkasteltiin esteettisen kokemuksen merkitystä astangajoogan harjoittamisessa somaesteettisen tapaustutkimuksen avulla. Varsinaisena tutkimusmetodina oli kokemus- ja tekstianalyysi. Tekstuaalisina päälähteinä olivat Richard Shustermanin teos Thinking through the Body (2012), Arnold Berleantin teos Art and Engagement (1991), Måns Broon suomentama ja kommentoima teos Patañjalin Yoga-sūtra –– Joogan filosofia sekä Śrī K. Pattabhi Joisin teos Yoga Mala (2002). Kokemuksen osalta tutkimus perustuu tutkijan oman joogan harjoittamisen kokemuksen analyysiin. Tutkimuksen pohjalta joogaan liittyviä esteettisiä elementtejä näyttäisivät somaesteettisyyden vuoksi olevan moninaiset somaesteettiset havaintokokemukset, myyttinen ja metaforinen kuvasto ja käsitteistö sekä esteettisyyden kanssa keskustelevaan suhteeseen asettuva toiminta. Aineellisuuden, arvostavan, luovan ja esittävän ulottuvuuden tarkastelun kautta joogan harjoittamiseen liittyvää esteettistä kokemista tuntuvat kuvaavan liminaalisuus, pyhyys, potentiaalin vapautuminen sekä tyylin muodostuminen. Joogaharjoituksessa keskeinen tasapainon kokemus vaikuttaa analogiselta mittasuhteiden välillä vallitsevana sopusointuna määrittyvän kauneuden kanssa. Joogan harjoittamista ja estetiikkaa näyttäisi yhdistävän praksiksen ja filosofian päällekkäisyys.
  • Ala-Mononen, Salla (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani käsittelen dialogisuutta ja sen merkitystä esteettisten luontokokemusten kannalta. Pyrin tuomaan esille ihmisten luovan toiminnan, ihmissuhteiden ja luontosuhteiden kauneuden välisiä yhteyksiä. Keskeisenä lähteenäni on Luce Irigaray ja laajennan tarkastelua Pierre Hadotin, Henry David Thoreaun ja Arnold Berleantin kirjoitusten avulla. Aloitan tutkielmani käsittelemällä Irigarayn feministisen filosofian keskeisiä kohtia, koska ne ovat perusta myös hänen dialogisuus -käsitykselleen. Irigaray kirjoittaa esimerkiksi feminiinisen universaalin luomisen tehtävästä ja jokaisen feminiinisen subjektin yksilöllisestä, oman identiteetin luomistyöstä. Tutkielmani toisessa luvussa tarkastelen puheen dialogisuutta ja erityisesti Irigarayn käsitystä siitä. Irigarayn lisäksi viittaan paitsi Hadotin myös Hans-Georg Gadamerin kirjoituksiin dialogista sekä Emmanuel Levinasin käsitykseen toiseudesta. Esille nousee dialogiselle filosofialle ominaisia piirteitä ja huomioita liittyen esimerkiksi dialogin eettiseen tehtävään sekä dialogin eksistentiaaliseen kontekstiin ja luonteeseen. Tutkielmani kolmannessa luvussa siirryn tarkastelemaan esteettisiä luontokokemuksia ja sitä, kuinka dialogisuus ilmenee niissä myös sanattomasti. Tutkin muun muassa sitä, millä tavalla luonto on välittäjä itsen ja toisen kohtaamisessa. Yhdistän ja rinnastan Irigarayn ajatuksiin dialogisuudesta Thoreaun ja Berleantin kirjoituksia esteettisistä kokemuksista luonnossa. Kuvailen filosofisen ajattelun fenomenologista virettä ja luonnon esteettisessä kohtaamisessa ilmeneviä arvokokemuksia ja vuorovaikutusta, joiden myötä subjektin itseymmärrys syventyy ja identiteetti ja elämänmotivaatio uudistuvat. Lopuksi tarkastelen luonnonkauneuden ihailua ja ihmetystä, mimesistä ja aistihavaintoa Irigarayn ja Berleantin näkemyksissä. Esille tulee heidän kriittinen suhtautumisensa totalisoivaan, perfektionistiseen, dualistiseen ja objektivoivaan ajatteluun sekä heidän aistivalle ruumiille antamansa merkitys ja arvo. Irigaray tuo esille itsetutkiskelun ja itseen palaamisen tärkeyden toisen lähestymisen ja dialogin mahdollistumisen kannalta, sekä luonnon tarjoaman paikan tälle. Irigarayn filosofian valossa totean, että suhteen muodostaminen itsen ja toisen kanssa tarvitsee tietyllä tapaa vapaata, ennalta täyttämätöntä ja määrittelemätöntä tilaa; sen avoimuutta ja aistikylläistä hiljaisuutta. Luonto on tällainen tila, joka ei ole kenenkään omaisuutta. Irigarayn filosofiassa on tarkkaavaista toiseuden lähestymisen ja suhteen muodostamisen tapojen etsintää, mikä on tärkeää paitsi itsen ja toisen ihmisen, myös luonnon esteettisessä kohtaamisessa. Yhdessä toiseutta kuuntelemaan herkistyvän dialogisuuden kanssa esteettiset luontokokemukset voivat auttaa ihmisiä arvostamaan luontoa, omaa ruumistaan ja toista ihmistä.
  • Jensen, Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksessani Elävien kuolleiden outo laakso – kummastuttavan käsite ja elävien kuolleiden nykyrepresentaatiot käsittelen fiktion mahdollisuuksia lähestyä sanallistamista pakenevia ilmiöitä sekä sitä, mitä elävät kuolleet kertovat kulttuuristamme ja siinä ilmenevistä häiriötiloista. Keskeisenä käsitteenä tutkimuksessani käytän Fredin unheimlich-käsitteeseen pohjautuvaa kummastuttavaa, joka viittaa johonkin aiemmin tuttuun mutta vieraaksi muuttuneeseen – epämääräiseen oudon tunteeseen, siihen että jotakin, jonka kuuluisi olla salattua on päässyt pintaan ja paljastunut. Järjestäytynyt homogeeninen yhteiskunta pyrkii kattamaan nimeämisen ja haltuunottamisen kautta mahdollisimman suuren määrän asioita tuottavan ja toimivan yhteisön ylläpitämiseksi, mutta kaikki asiat eivät jäsenny eikä kaikkia kokemuksia ole mahdollista sanallistaa. Tällaista jäsennettyyn arkeen aukeavaa kauhua ja hämmennystä herättävää halkeamaa hahmotan kummastuttavan sisarkäsitteiden kautta: Julia Kristevan abjekti, Jaques Lacanin reaalinen, Georges Bataillen heterogeeninen sekä Mark Fisherin aavemainen ja outo. Yhteiskunnan kannalta äärimmäinen häiriötekijä on kuolema, joka lopullisesti tuntemattomana ja tavoittamattomana sekä ahdistaa kuolemastaan tietoisia yksilöitä että toisaalta myös antaa merkityksen elämälle ja mahdollistaa elämän rajallisuuden yhdistämien yksilöiden muodostamat yhteisöt. Yhteisön kannalta tuntematon toinen on aina uhka ja se, miten tähän uhkaan suhtaudutaan määrittää yhteisöä. Elämä ja kuolema ovat absoluuttiset kategoriat, ja elävä kuollut siten käsittämätön par excellence. Tutkimuksessani nostan nykyfiktiosta esiin kaksi esimerkkiä, jossa elävien kuolleiden representaatiot poikkeavat klassisesta zombiekauhusta ja jossa keskiöön nousee yhteisön suhtautuminen kuolleista palanneisiin. Televisiosarja Kuolleista palanneet ja Kuinka kuolleita käsitellään –kirja esittävät elävät kuolleet vähintään lähes inhimillisinä, toisinaan myös puhuvina olentoina, jotka pakottavat kohtaamaan sekä itsensä yksilöinä että kuoleman kaikkia koskettavana yhteisenä tapahtumana. Teokset tuovat näkyville niitä mekanismeja, joita yhteisöt ovat läpi historian käyttäneet vieraan, toisen ja hallitsemattoman uhatessa. Käsittelemällä arkisia hallintaan liittyviä rakenteita teokset tuovat niitä esiin ja siten myös mahdollistavat niiden purkamisen. Toisaalta teoksissa käsitellään myös rakkautta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia ja sitä kautta velvollisuutta, joka liittyy ihmisenä olemiseen – kuka on oikeutettu tekemään päätöksiä muiden kohtalosta? Elävät kuolleet nostavat esiin isoja kysymyksiä menneisyydestä ja nykyhetkestä. Tutkimuksessani tulen siihen tulokseen, että uudenlaiset palanneet siirtävät painopisteen yksilöstä ja yksilön selviytymisestä yhteisöön. Osittain elävänä palanneet edustavat kategoriaa, jota ei ole olemassa ja jonka suhteen ei ole valmiita toimintamalleja. Ne pakottavat artikuloimaan olemassaoloon ja sen päättymiseen liittyviä seikkoja, mutta ne eivät edelleenkään pysty paljastamaan kuolemaan liittyviä lopullisia kysymyksiä. Olemassaoloon ja maailmaan tulee aina liittymään asioita, jotka pysyvät kätkettyinä.
  • Mladenovic, Milos; Lehtinen, Sanna; Soh, Emily; Martens, Karel (2019)
    The goal of this article is to deepen the concept of emerging urban mobility technology using aesthetics of everyday mobility as a lens for bringing in important experiential and value-driven dimensions. Drawing on philosophical everyday and urban aesthetics, as well as the postphenomenological strand in the philosophy of technology, we explicate the relation between everyday aesthetic experience and urban mobility. By doing this, we shed light on the central role of aesthetics for providing depth to the multidimensional meaning of contemporary urban mobility. We use the example of self-driving vehicle (SDV), as potentially mundane, public, dynamic, and social urban robots, for expanding the range of perspectives relevant for understanding urban mobility technology. We present the range of existing SDV conceptualizations and contrast them with aesthetic and experiential understanding of urban mobility. In conclusion, we reflect on new pathways for speculative thinking about urban mobility futures and development of responsible innovation processes.
  • Jäppinen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Luontoympäristö on tärkeä osa suomalaista hyvinvointia. Luonnossa ihaillaan maisemia, nautitaan ympäristön hiljaisuudesta, äänistä, tuoksuista ja luonnon antimista sekä koetaan jännitystä. Kokemukseen yhdistyvät muistot ja mielikuvat. Osa tästä luonnon kokemisesta on esteettistä. Vaikka luonnon merkitys on tiedetty ja tunnistettu pitkään, niin tutkimuksen ja terveyttä edistävän toiminnan kohteeksi asia nousi vasta 2000-luvulla. Tämä pro gradu -tutkielma on yksi yritys nostaa esteettisten arvojen ja toisaalta esteettisen piiriin kuuluvan toiminnan merkitystä siellä, missä etsitään hyvinvointia ja terveyttä luonnosta. Koska Green Care on ensimmäisiä valtakunnallisesti luonnon hyvinvointivaikutusta tutkivia ja sitä edistäviä valtakunnallisia hankkeita, käytän sitä työssäni lähteenä ja kohteena. Selvitän työssäni, mitä esteettisyys tarkoittaa Green Care –toiminnan kolmen ulottuvuuden – luonnon, toiminnan ja yhteisöllisyyden – kautta. Lisäksi etsin vastauksia sille, mitä estetiikka voi tarjota Green Care –palveluiden ja vaikuttavuuden kehittämiseksi. Paneudun aiheeseen kuvaamalla ensin green care –toimintaa sekä estetiikan käsitteitä. Sen jälkeen pohdin esteettisyyttä luonnossa eri näkökulmista sekä avaan, mitä tarkoitetaan esteettisellä elämällä ja hyvinvoinnilla painottaen luontokokemusta. Loppuun olen tehnyt kiteytyksen taulukkomuotoon siitä, mitä esteettisyys tarkoittaa tai miten se näkyy Green Care –toiminnassa. Tarkoitus ei ollut kattaa kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita estetiikka voisi toimintaan tarjota. Mukana eivät ole esimerkiksi taiteen tekeminen, taidekasvatus tai taideterapia. Tämä työ kuitenkin osoittaa, että esteettisyys ilmenee monin eri tavoin green care –toiminnassa. Vaikka esteettinen kokeminen yhdistää aistimukset, kohteesta saatavan tiedon, muistot, mielikuvat ja fantasiat kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, esteettinen näkökulma ei ole vahvasti mukana varsinaisessa Green Care –toiminnan kehittämisessä. Painottamalla Green Care –toiminnassa esteettisen kokemisen näkökulmaa, voisi luontointervention hyvinvointivaikutusta mahdollisesti syventää. Esteettisen kokemuksen kautta voidaan hyvinvointi-, terveys- ja virkistyspalveluihin myös rakentaa tuotteita, jotka voisivat palvella luonnosta saatavaa hyvinvointivaikutusta. Esteettisen kokemisen ja hyvinvoinnin näkökulmaa voitaisiin mahdollisesti soveltaa nykyistä enemmän osana niin julkista kuin yksityistä terveys- ja hyvinvointipalveluita.
  • Nyman, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä estetiikan pro gradu-tutkielma tarkastelee filosofista keskustelua arjen estetiikan ja postfenomenologisen teknologisen välittymisen teorian yhdistelmässä. Tutkielmassa kysytään, millaista arjen estetiikkaa voi syntyä erilaisissa teknologiaympäristöissä, millaisia vaikuttamisen kanavia niissä on havaittavissa ja myös sitä, millaista on erilaisissa teknologian käytön ulottuvuuksissa mahdollistuva osallisuus. Arjen estetiikassa on nostettu esiin kysymyksiä jatkuvasti teknologisemmaksi muotoutuvasta ympäristöstämme, mutta varsinaisia fuusioita arjen estetiikasta ja teknologian filosofiasta erityisesti uusissa teknologian käytön konteksteissa on vielä jokseenkin vähän. Tämä työ esittää arjen estetiikan potentiaalisena työkaluna näiden ilmiöiden laajemmalle ymmärtämiselle. Arjen estetiikka on filosofisen estetiikan alue, joka tutkii arjen ilmiöitä. Se sitoutuu arjen todellisuuteen, mutta tavoittelee siinä myös lisää esteettisyyttä. Arjen estetiikalla voidaan usein parantaa arjen laatua ja sen huomiot voivat kiinnittyä esimerkiksi arjen valintojen vaikuttimiin. Estetiikan ulottuvuus voi korostua teknologisten ilmiöiden muokatessa arkea yhä enemmän. Erityisesti tämä näkyy yksilöllisten valintojen mahdollisuuksien lisääntyessä. Arjen estetiikan kentältä on alkanut nousta esiin huomioita esimerkiksi siitä, että olisi tärkeää tuntea paremmin erilaisia teknologian käytön konteksteja, jotta valintojen mahdollisuudet säilyisivät. Estetiikan taustasta nousee myös eettisiä kysymyksiä suhteessa kaikkien elinympäristöjen säilyttämiseksi elinvoimaisina. Postfenomenologinen teknologian tutkimus on kasvava kenttä, joka yhdistää filosofista analyysiä ja käytännön tutkimusta. Sen lähtökohtana on ajatus ihmisen ja teknologian luontevasta yhteydestä. Postfenomenologian mukaan ihmisen ja teknologian suhde on sellainen, jota sekä ihminen että teknologia molemmat konstituoivat. Postfenomenologian taustasta ammentava teknologisen välittymisen teoria hahmottelee lisää tilaa ihmisen kokemukselle ja ilmiöihin vaikuttamiselle. Ihmisellä ei ole erityisarvoa suhteessa muuhun ympäristöönsä, mutta fenomenologian taustaa vasten ihmisen kokemus on maailmallisesti omanlaistaan. Ihmisellä on mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä ja käyttää sitä sekä kokea sen kanssa asioita merkityksellisesti. Toimintaan tulee myös sitoutua vastuullisen reflektiivisesti. Estetiikan kysymykset parantavat tuon reflektiivisyyden mahdollisuuksia. Sekä estetiikassa että postfenomenologiassa voidaan laajentaa keskustelua myös useiden muiden tieteenalojen yhteyteen. Yhdistelemällä erilaista tutkimusta hahmottelen lisää tilaa sekä ymmärrykselle että käytännölliselle ja eettiselle teknologiaympäristöjen optimoinnille. Teknologialla halutaan ennen muuta parantaa arjen laatua ja kysymykset siitä, miten ja miksi asioita tehdään, ovat tärkeitä kysymyksiä nyt ja myös tulevaisuudessa.
  • Lång, Sofia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Det är färger vi ser, och vi tar för det mesta deras närvaro för given. Genom ett fenomenologiskt närmandesätt önskar jag nyansera vår upplevelse av dem, för att därigenom nalkas seendets möjligheter i estetisk bemärkelse. Det estetiska, som med grund i ordets etymologi hänför sig till det sinnligt upplevda, innebär i förhållande till färgupplevelsen inte enbart det med synsinnet förnimda. I vårt reciproka förhållande med omgivningen är synsinnet visserligen ofta dominerande som förmedlare av information – det bearbetar kontinuerligt synintryck förmedlad via ytor och rumsliga förhållanden och gör i takt med att vi rör oss i rummet vår omgivning begriplig för oss. Hela tiden sker dock en sinnenas samverkan. Denna till bland annat det kinestetiska, taktila och till balanssinnet hänförande aspekt kan i estetiska hänseenden närmas genom samlingsbegreppet haptisk, vilket också inbegriper det att metaforiskt bli berörd. Utan direkt fysisk kontakt kan den estetiska upplevelsen av färg därigenom förmedla närhet. En sådan seendets närhet inbegriper också en emotionell aspekt. Utgångspunkten är en färgernas växelverkande natur. Färgerna ses här som uppkomna mellan den seende och det som ses, inkluderande det faktum att vi oftast ser flera, med varandra interagerande färger. Denna färgernas växelverkan utforskas i många konstverk, och i möten med dessa kommer vardagliga färgord såsom röd, blå och gul ofta till korta. För att beskriva den estetiska upplevelsens komplexitet i förhållande till färger tar jag hjälp av Arnold Berleants begrepp estetiskt engagemang och estetiskt fält som han utvecklat i bl.a Art and Engagement (1991). Jag använder mig också av atmosfär som fenomenologiskt begrepp så som det utvecklats av Gernot Böhme. På så sätt nalkas jag den genom färger uppkomna stämningsmässiga aspekten, som också inbegriper en känslomässig dimension. Emotioner som sådana närmar jag mig genom Robert C. Solomons True To Our Feelings. What Our Emotions Are Really Telling Us och genom hans närmandesätt samt genom det haptiska och atmosfäriska beskrivs därmed den emotionella dimensionen i den estetiska upplevelsen av färger. Dessa kroppsligt förnimbara aspekter av färgupplevelsen kan anses som delaktiga i ett långsamt och trevande seende, ett seende som tar sig tid och gör sig tillgängligt för det som kan ske i upplevelsen. Saara Hacklins i Divergencies of Perception. The Possibilities of Merleau-Pontian Phenomenology in Analyses of Contemporary Art (2012) och Renée van de Valls i At The Edges of Vision. A Phenomenological Aesthetics of Contemporary Spectatorship (2008) läsningar av de hos Maurice Merleau-Ponty förekommande begreppen se med och rått seende bidrar, i tillägg till de ovan nämnda närmandesätten, till ett sådant seende. Avhandlingens syfte utgörs därmed av att, med konstverk i vilka färgen utgör fokus som exempel, påvisa möjligheter för artikulerandet av ett känsligt seende i förhållande till färger. En sådan seendets känslighet framkommer i möte med konstverk genom att det i det vardagliga seendet synliga i fenomenologisk bemärkelse ger vika för det osynliga; det som det ordinära seendet inte tror att är möjligt att se.
  • Väkevä, Alpo (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmani aiheena on Gilles Deleuzen käsitys taiteen poliittisuudesta. Lähestyn aihetta tutkimalla ensin Deleuzen ontologisia käsityksiä. Sen jälkeen tutkin sitä, millä tavalla Deleuze määrittelee ontologisten käsitystensä kautta taiteen ja politiikan. Lopuksi tuon Deleuzen käsitykset taiteesta ja politiikasta yhteen ja arvioin, millaisen poliittisen merkityksen Deleuze antaa taiteelle. Deleuzen filosofiassa keskeinen ontologinen käsite on ero. Se kuvaa miten asiat ovat laadullisesti toisistaan poikkeavia. Deleuze ajattelee, että olemassa on virtuaalinen taso, jossa syntyy koko ajan eron käsitteen mukaisia muutoksia. Näistä muutoksista jokainen on ainutlaatuinen tapahtuma. Mikään käsitys ei selitä niitä kunnolla. Virtuaalisen lisäksi olemassa on myös virtuaalisen aktualisoitumisia. Ne ovat erilaisia ekstensiivisiä ominaisuuksia,joiden kautta virtuaaliset tapahtumat tulevat ajatelluiksi. Deleuzen käsitys ideasta tuo käsitykset virtuaalisesta ja aktuaalisesta yhteen. Deleuze ymmärtää idean problemaattisena ajatuksena, jolla on virtuaalis-aktuaalinen rakenne. Se on ajatus, joka muistuttaa virtuaalisen puolensa vuoksi ongelmaa. Koska siihen liittyy aktuaalinen puoli, siihen liittyy myös ominaisuuksia, jotka selittävät sitä. Nämä ominaisuudet selittävät sitä kuitenkin aina vain osittaisella tavalla. Esitän, että Deleuzen kiinnostus taiteeseen liittyy siihen, miten taide tuo esille virtuaalisen. Taiteessa on ainutlaatuista se, että siinä päästään läheiseen kosketukseen virtuaalisen kanssa. Taiteessa virtuaalinen vaikuttaa lähes puhtaana eroa toteuttavana liikkeenä. Taiteen kyky tuoda virtuaalinen esille antaa sille etulyöntiaseman, kun on kyse uuden luomisesta. Deleuzelle halu on keskeinen käsite, jonka kautta hän kuvaa, miten taiteessa syntyy virtuaalisia tapahtumia. Deleuzelle politiikan ydin on haluun perustuvassa mikropolitiikassa. Mikropolitiikan perustuessa haluun se avaa uusia mahdollisuuksia ajatella todellisuutta. Deleuze ajattelee kuitenkin, että mikropolitiikan lisäksi olemassa on makropolitiikkaa, joka on rakenteellista toimintaa. Deleuzelle makropolitiikka on kuitenkin asia, jota tulee vastustaa. Deleuze ajattelee, että politiikan perustan on oltava mikropolitiikassa, koska vain sen kautta politiikassa voidaan saavuttaa jotain uutta. Deleuze kutsuu poliittisia tapahtumia, jotka tuovat esiin virtuaalisen, vallankumouksiksi. Vallankumous luo perustan, josta käsin maailma voi lähteä kehittymään moniin eri suuntiin. Nostan esiin, että myös taide luo vallankumouksia sen perustuessa halun toimintaan. Näiden tulkintojen pohjalta käsittelen lopuksi taiteen poliittista merkitystä. Tuon esiin Deleuzen taitoksen käsitteen, joka kuvaa taiteessa tapahtumia, joilla on vallankumouksellinen merkitys. Taitokset ovat tapahtumia, joissa maailma tulee esiin virtuaalisen kautta ja uudenlaisista näkökulmista. Esitän, että taiteella on poliittinen merkitys, koska se luo puitteet ajatella maailmaa uudenlaisissa suhteissa. Tarkastelen lopuksi taiteen vaikutusta yleisöön. Deleuze tunnistaa tiettyjä rajoituksia siinä, miten taide voi vaikuttaa ihmisiin. Taide ei tarjoa ihmisille mitään valmista identiteettiä. Se luo ainoastaan mahdollisuuksia sille, että ihmisten subjektiviteetti voi kehittyä eri suuntiin.
  • Partio, Susanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tutkielmassani Jerzy Grotowskin Laboratorioteatteria (1959-1969), sen keskeisiä piirteitä ja erityisesti siihen liittyvää näyttelijäntyön päivittäistä harjoitetta ja näyttelijäntyön perusteita avaavaa tutkimuksellista otetta.Tutkin, miten tämä teatterillinen ja tutkimuksellinen käytäntö on siirtynyt eteenpäin Pohjoismaissa kolmen teatterintekijän, ’perillisen’, Eugenio Barban, Ingemar Lindhin ja Sören Larssonin kautta. Mitkä piirteet nousevat laboratorioteattereita yhdistäviksi ja määrittäviksi piirteiksi? Miten käytäntö elää ja kehittyy erillisenä kirjoitetusta perinnöstä? Keskeiseksi perintöä siirtäväksi piirteeksi nousee elävä, kokemuksellinen yhteys Laboratorioteatterissa kehittyneeseen käytäntöön, näyttelijäntyön päivittäiseen fyysisen harjoitteeseen. Harjoite sisältää useita elementtejä: kehollisen ilmaisun kehittymisen, näyttelijäntyön perusteiden tutkimisen ja taiteellisesti kiinnostavan materiaalin etsimisen ja työstämisen taiteellisesti esitettävään muotoon. Laboratorioteattereiden pyrkimyksenä on luoda kokemuksellista, taiteelliseen työhön liittyvää näyttelijäntyön perustaa. Fyysinen harjoite on myös näyttelijäntyön ja laajemmin kehollisen ilmaisun lainalaisuuksien taiteellista tutkimusta. Perilliset ovat kehittäneet harjoitteita ja taiteellista tutkimusta eteenpäin teatteritaiteen ja teatterimaaliman marginaalissa. Käytäntöön sitoutunut pitäkäaikanen työskentely ja taiteellinen tutkimus ovat luoneet ryhmäkulttuuria ja yhteisöllisyyttä, jolla on eettinen ulottuvuus. Muita keskeisiä laboratorioteattereiden työskentelyyn ja fyysiseen harjoitteeseen liittyviä teemoja ovat kehon kognitiivinen ulottuvuus, esiekspressiivinen ilmaisuntaso, kehomieli -yhteyden vahvistaminen psykofyysisten harjoitteiden avulla, sekä harjoitteitteet itsen projektina.
  • Lammenranta, Markus (The Finnish Society for Aesthetics, 2019)
    In “How Art Teaches: A Lesson from Goodman”, Markus Lammenranta inquires if and how artworks can convey propositional knowledge about the world. Lammenranta argues that the cognitive role of art can be explained by revising Nelson Goodman’s theory of symbols. According to Lammenranta, the problem of Goodman’s theory is that, despite providing an account of art’s symbolic function, it denies art the possibility of mediating propositional knowledge. Lammenranta claims that Goodman’s theory can be augmented by enlarging it with an account of direct reference developed by Bertrand Russell and contemporary philosophy of language. On this basis, an expanded version of Goodman’s theory can explain how artworks can express propositions even without being linguistic, representational, or non-fictive. Lammenranta explicates his theory by explaining how abstract paintings and literary fictions can mediate propositional claims about the actual, everyday world.
  • Salokannel, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Typografiset merkit toimivat poikkeuksellisella abstraktin ja konkreettisen risteysalueella. Ne välittävät aineettomia viestejä, mutta myös sävyttävät niitä omalla olemuksellaan, jolla on historiansa ja sidoksensa fyysiseen todellisuuteen, yhä digi­taalisenakin aikana. Huomioillani typografiasta haluan tarjota syvempää ymmärrystä esteettisestä alueesta, joka vaikuttaa nyky-yhteiskunnassa elävien ihmisten arjessa jatkuvasti monina esiintyminä, mutta pääsee harvoin muiden kuin typografien erityisen tarkastelun kohteeksi. Kuten kirjaimia lukemalla voi harjaannuttaa lukutaitoa, voi kirjaintyyppejä lukemalla tehdä saman, Yuriko Saiton käsitettä lainaten, esteettiselle lukutaidolle. Aikamme ja arkemme on paitsi typografian, myös ironian täyteistä. Typografia tarjoaa ironialle erityisiä mahdollisuuksia sanoa yhtä ja tarkoittaa toista. Ironiasta typografiassa ei kuitenkaan löydy juuri tutkimusta. Selvitän länsimaisen typografian ja ironian historiallisia taustoja ja nostan ironian lajeista tarkasteluun retorisen/verbaalisen ironian, romanttisen/rakenteellisen ironian sekä post-ironian. Käsittelen ironiaa Linda Hutcheonin lailla intentionaalisena, myös vastaanottajan luomana ilmiönä. Analysoin mainitsemiani ironioita kolmessa typografisessa tuotoksessa: Ensimmäinen on Helsingin kaupungin vuonna 2020 Twitter-palvelussa lähettämä twiitti, johon on liitetty typografinen kuvitus. Toinen on Harry Salmenniemen kirjoittama ja Markus Pyörälän muotoilema novelli­kokoelma Uraani­lamppu ja muita novelleja (Siltala 2017). Kolmas on sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä­hanke Apotin vuonna 2015 julkistama logo. Esitän analyyseissa tulkintoja siitä, miten typografia konkreettisena tekniikkana ja työvälineenä voi vaikuttaa ironiaan: vesittää kuluneesta vitsistä loputkin tai luoda pienin elein kirjalle moniselitteisen identiteetin. Ironia taas voi kalibroida käsitykset kokonaisesta muotoilun lajista uusiksi. Analyyseista palaan Yuriko Saiton arjen estetiikkaan ja sen tavoitteisiin paremmasta maailmasta. Saiton esteettistä lukutaitoa harjaannuttamalla sekä Linda Hutcheonin tapaan ironiaa intentionaalisesti luomalla voi nykyironian näännyttämästä todellisuudesta löytää tien eteenpäin, johdattajana ironinen digitaalisen ylevän kokemus.
  • Paaso, Juuso (Helsingfors universitet, 2015)
    The dissertation examines the development of Finnish culture of self-published magazines (ie. zines) from a handful of mimeographed underground magazines of the 1960s to the flood of xerographed punk zines from 1977 to 1982. The approach is historico-aesthetical and concentrates on the impact of technological and social developments on the cultural style. The appendix includes reprints of zine pages from the researched era. The dissertation is in Finnish.
  • Heikkilä, Anne (Helsingin yliopisto, 2017)
    Gradutyössäni tutkin liikkeen ja erityisesti tanssin estetiikkaa tanssijan kokemuksena. Tämä tarkastelukulma on melko uusi, joten olen luonut liikkeen estetiikkaa tarkoittavan englanninkielisen termin ”kineAesthetics,” suomeksi ”kine-estetiikka.” Tutkimusmenetelmänä käytän pragmaattista ja fenomenologista filosofista analyysiä, joka pohjautuu Richard Shustermanin somaestetiikan teoriaan, James Deweyn teoriaan taiteesta kokemuksena ja osin Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiseen filosofiaan. Toisena tutkimusmenetelmänä käytän strukturoituja haastatteluja. Tämä empiirinen osio perustuu kolmen tanssijan näkemyksiin tanssista ja liikkeestä. Tanssijoiden tutkimuksessa käsitelty kokemus liittyy erityisesti Helsingissä esitettyyn ”Aistiofysiikka”-nimiseen teokseen, jonka tekijöitä he kaikki olivat. Tutkimuksessani pyrin selvittämään asento- ja liikeaistin merkitystä esteettiselle kokemukselle. Lisäksi pyrin valottamaan tanssijoiden kehontietoisuuden merkitystä heidän kokemukselleen. Käsittelen tutkielmassani ruumiillisuuden esiintymistä filosofisessa esteettisessä ajattelussa. Tähän liittyy ihmisen pitäminen yhtenä kokonaisuutena ilman ainakaan selvää dikotomiaa mieleen ja ruumiiseen. Fyysiset aistimukset johtavat tiedostettuun havaintoon ja kognitiiviseen tietoon. Tämä käsitys pohjautuu Merleau-Pontyn ajatteluun, jonka mukaan havainto on tiedostamisen alkuperäinen tapa. Havainto puolestaan synnyttää tietoa. Havainto, tietoisuus ja kognitio ovat osallisina tanssissa haastattelemieni tanssijoiden mukaan. Kine-estetiikan osa-alueiksi näen asento- ja liikeaistin osallisuuden esteettisessä kokemuksessa sekä harjaantumiseen perustuvan korostuneen tietoisuuden omasta kehosta ja sen liikkeistä. Haastatteluista ilmeni asento- ja liikeaistin merkitys tanssijoiden kokemukselle, mutta ei erillisenä aistihavaintona vaan aina yhdistyneenä lähes kaikkien muiden aistien käyttöön. Tanssijoiden erityinen herkkyys kehonsa tuntemuksille ilmeni myös. Havainto, tietoisuus ja kognitio ovat osallisina tanssissa ja erityisesti tanssiesityksessä. Tanssijat kokivat iloa, euforiaa, rytmiä ja intensiteettiä tanssistaan. Esteettinen arvo ilmeni merkityksellisyyden, nosteen, tärkeyden, merkittävyyden, voimaantumisen, täyttymisen ja jakamisen tunteina. Deweyn mukaan esteettinen kokemus on prosessi, johon sisältyy aina myös yrittämisen ja jopa kärsimyksen tunteita. Tanssiesitys voisi olla Deweyn tarkoittaman prosessin kulminaatio. Esityksen jälkeen tanssijat kokivat rasittavasta tilanteesta selviytymisen tunteita. Johtopäätöksenä esitän, että esityksessä tanssijat voivat kokea sekä esteettistä laatua että esteettistä arvoa ja että asento- ja liikeaisti voi tanssiessa olla osallisena esteettisessä kokemuksessa. Jos halutaan selvittää tanssin ja liikkeen esteettistä arvoa ilman katsojien tuomaa nostetta.
  • Jääskeläinen, Niko (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tässä tutkielmassa selvitetään, millaiseen metafysiikkaan John Dewey filosofiassaan sitoutuu. Näkökulma on ensisijaisesti historiallinen: mitä Dewey itse sanoi metafysiikasta ja miksi? Tutkielma perustelee näkökulmaa, jonka mukaan metafysiikalla on keskeinen merkitys hänen filosofiansa kokonaisuudessa. Päälähteinä käytetään hänen kolmea keskeistä teostaan Experience and Nature, The Quest for Certainty (Pyrkimys varmuuteen) ja Art as Experience (Taide kokemuksena). Ensimmäinen luku keskittyy tarkastelemaan Deweyn tietoteoriaa. Hänen käsityksensä tiedosta muodostaa tärkeän perustan myös hänen näkemyksilleen metafysiikasta. Keskeisenä ajatuksena on, että kaikki tieto perustuu viime kädessä kokemukseen. Näin ollen myöskin metafysiikan tutkimus vaatii empiiristä otetta. Toinen luku selvittää tarkemmin Deweyn metafysiikan lähtökohtia ja päämääriä. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka määrätynlainen käsitys kokemuksesta toimii hänen filosofiansa metodologisena perustana ja samalla määrittää hänen käsitystään filosofian päämäärästä. Dewey ymmärsi filosofian kritiikkinä sanan laajassa mielessä. Filosofia ei tähtää tietoon todellisuuden absoluuttisista rakenteista, vaan sen tehtävänä on kokemuksen mahdollisuuksien kehittäminen. Kolmannessa luvussa käydään yksityiskohtaisesti läpi muutoksen ja ajallisuuden teemoja, jotka muodostavat keskeisen sisältöaineksen Deweyn metafysiikalle. Tarkastelun keskiössä on hänen ontologinen näkemyksensä tapahtumista. “Tapahtuma” käsitteen kautta pystytään tarkastelemaan laajasti hänen näkemyksiään filosofian keskeisistä kysymyksistä, kuten merkityksistä, kommunikaatiosta sekä mielen ja ruumiin välisestä suhteesta. Tutkielmassa osoitetaan, että tapahtumien ja muutoksen metafysiikka toimii kantavana perustana Deweyn pyrkimyksille uudistaa länsimaista filosofiaa ja purkaa siihen juurtuneita hedelmättömiä vastakkainasetteluja. Neljännessä luvussa osoitetaan, kuinka Deweyn metafysiikka huipentuu hänen käsitykseensä taiteesta. Hänen mukaansa tiede ei ole luontoon liittyvien totuuksien yksinoikeutettu auktoriteetti. Taiteella on metafyysistä merkitystä, koska taiteeseen liittyvässä esteettisessä kokemuksessa luonnon yleiset piirteet ja mahdollisuudet esiintyvät inhimilliselle kokemukselle paljon elävämmin kuin tieteen abstrahoinneissa.