Browsing by Subject "Afrikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 45
  • Doktar, Peter (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee suomalaisen Aksel Leppäsen ensimmäistä matkaa Belgian Kongoon 1913-1916. Hän toimi Kongossa Belgian valtion palveluksessa koneenhoitajana jokilaivoilla ja piti henkilökohtaista päiväkirjaa kokemuksistaan. Tutkielman pääasiallinen lähde on Aksel Leppäsen päiväkirja välillä 1913-1916. Muina lähteinä on otos Henry Morton Stanleyn, Joseph Conradin ja Aarne Koskisen aikalaiskirjallisuudesta sekä Leppäsen leikevihon nimimerkkien Ambulant ja K.P. suomalaiset lehtileikkeet. Tärkein tutkimuskirjallisuus on Frits Andersenin The Dark Continent? ja Daniel M. Mengaran Images of Africa. Tutkin Leppäsen päiväkirjoista välittyvää kuvaa Kongon luonnosta ja vertaan sitä muuhun eurooppalaisen aikalaiskirjallisuuden luontokuvailuun. Erityisesti pyrin selvittämään, eroaako Leppäsen luontokuvaus eurooppalaisen aikalaiskirjallisuuden tavasta esittää Kongon luontoa. Leppäsen päiväkirjoista nousee esiin neljä luontokuvauksen teemaa: Joki, joen eläimet, metsä ja ilmasto. Vertaan näiden teemojen puitteissa Leppäsen luontokuvausta muuhun eurooppalaiseen aikalaiskirjallisuuteen. Eurooppalainen aikalaiskirjallisuus pyrkii luomaan Kongon luonnosta ja ympäristöstä kuvaa erittäin vaarallisena. Niissä eläimet, ympäristö ja ilmasto kuvataan poikkeuksetta negatiiviseen sävyyn. Leppäsen luontokuvaus poikkeaa tästä merkittävästi. Leppäselle luonto ja sen eläimet ovat vastapaino raskaalle, monotoniselle ja väkivaltaiselle Belgian Kongon kolonialistiselle arjelle. Erityisesti Kongon metsien kuvaus poikkeaa Leppäsen päiväkirjassa täysin tavallisesta eurooppalaisen aikalaiskirjallisuuden kuvauksesta.
  • Saramäki, Jussi (The Society of Forestry in Finland - The Finnish Forest Research Institute, 1992)
  • Mensah-Abrambah, Emmanuel (2005)
    This thesis studies and analyses the effects of the interplay between African Traditional Medicine land Western Medicine on infant health and attempts to restore their health in the Central region of Ghana. The core of the study was to detect parents actions when their infants fell sick as well as measure the socio-economic conditions with infants health. The primary aim however, is to look for parents/social meaning of illness, methods and problems of medication in Ghana and their 1significance in reducing infant mortality. The study is based in Cape Coast, the ancient capital of Ghana, it is descriptive, exploratory and the japproach of my research is qualitative methodology and the principal research method was; unstructured and semi-structured interviews with 50 respondents. Also the materials of the thesis contain secondary sources such as published data from surveys. The study shows that the first people to act with regard to an attempt to restore a child's health may be the parents. The study further shows that people make sense of illness through known; relationships such as, family members, care providers, and known cultural categories such as wichcraft/oracles, and biomedical health care promotions. The study provides evidence to conclude that there are two medical systems in Ghana, African !traditional medicine and Western medicine and the two systems should be allowed to work side by side.
  • Autio, Maria (Helsingin yliopisto, 2022)
    This thesis examines the contemporary relations between the European Union and Africa in the context of the Post-Cotonou Agreement, which will guide the relations for the next 20 years. The current European Commission has expressed an aspiration to shift the relations towards representing an equal partnership. This thesis studies how the objective materializes in practice. It explores the changes introduced by the Post-Cotonou Agreement and examines how the agreement and its negotiations succeed in representing the relations as an equal partnership. The study focuses on the agreement’s aspects of development policy, examining how matters of political conditionality and ownership impact the relations. It also explores the motivations behind European Union-Africa development policy. To answer these questions, the study analyses the negotiated agreement text of the Post-Cotonou Agreement and its predecessor, the Cotonou Partnerships Agreement. In addition, it analyses published texts focusing on the agreement and its negotiations, mostly written by academics and officials who have followed the negotiation process closely. Both the agreements and the published texts are analyzed through qualitative content analysis. The analysis shows that the changes brought by the Post-Cotonou Agreement are mainly rhetorical. It puts increased emphasis on terms that underline the equalness of the partnership but pays even less attention to the ownership of African countries than its predecessor. The involvement of political conditionality raised debate in the negotiations, bringing forward how they undermine the partnerships agenda. Nevertheless, they have received even more recognition in the new agreement, as was desired by the European Union. The agreement also presents additional thematic contents that many African countries were against in the negotiations. The findings on the negotiation process highlight the existing power imbalances in the relations, as the European Union was able to use its leverage to negotiate better terms in matters it perceives important. However, the African side was stricter than before in holding on to its objectives in the negotiations, which shows its improved position in them. Yet, the analysis finds that Africa’s position was anticipated to be significantly better than it was, but certain intra-African disputes and hopes to maintain continuity of development funding were observed to deteriorate it. The study comes to the conclusion that despite the European Union’s rhetoric about equalizing the relations, contemporary European Union-Africa relations do not represent an equal partnership. The findings suggest that the European Union is more interested in promoting its global image and self-interests than it is in equalizing the relations with Africa, demonstrating how the Union’s attitudes towards Africa have remained largely similar as before. The Post-Cotonou Agreement and its negotiations provide a clear example of the structural dependence between Africa and the European Union that impairs possibilities for a profound change in the relations.
  • Löyttyniemi, Kari; Uusvaara, Olli (Suomen metsätieteellinen seura, 1986)
  • Pilla, Rachel M.; Mette, Elizabeth M.; Williamson, Craig E.; Adamovich, Boris V.; Adrian, Rita; Anneville, Orlane; Balseiro, Esteban; Ban, Syuhei; Chandra, Sudeep; Colom-Montero, William; Devlin, Shawn P.; Dix, Margaret A.; Dokulil, Martin T.; Feldsine, Natalie A.; Feuchtmayr, Heidrun; Fogarty, Natalie K.; Gaiser, Evelyn E.; Girdner, Scott F.; González, María J.; Hambright, K. David; Hamilton, David P.; Havens, Karl; Hessen, Dag O.; Hetzenauer, Harald; Higgins, Scott N.; Huttula, Timo H.; Huuskonen, Hannu; Isles, Peter D. F.; Joehnk, Klaus D.; Keller, Wendel Bill; Klug, Jen; Knoll, Lesley B.; Korhonen, Johanna; Korovchinsky, Nikolai M.; Köster, Oliver; Kraemer, Benjamin M.; Leavitt, Peter R.; Leoni, Barbara; Lepori, Fabio; Lepskaya, Ekaterina V.; Lottig, Noah R.; Luger, Martin S.; Maberly, Stephen C.; MacIntyre, Sally; McBride, Chris; McIntyre, Peter; Melles, Stephanie J.; Modenutti, Beatriz; Müller-Navarra, Dörthe C.; Pacholski, Laura; Paterson, Andrew M.; Pierson, Don C.; Pislegina, Helen V.; Plisnier, Pierre-Denis; Richardson, David C.; Rimmer, Alon; Rogora, Michela; Rogozin, Denis Y.; Rusak, James A.; Rusanovskaya, Olga O.; Sadro, Steve; Salmaso, Nico; Saros, Jasmine E.; Sarvala, Jouko; Saulnier-Talbot, Émilie; Schindler, Daniel E.; Shimaraeva, Svetlana V.; Silow, Eugene A.; Sitoki, Lewis M.; Sommaruga, Ruben; Straile, Dietmar; Strock, Kristin E.; Swain, Hilary; Tallant, Jason M.; Thiery, Wim; Timofeyev, Maxim A.; Tolomeev, Alexander P.; Tominaga, Koji; Vanni, Michael J.; Verburg, Piet; Vinebrooke, Rolf D.; Wanzenböck, Josef; Weathers, Kathleen; Weyhenmeyer, Gesa A.; Zadereev, Egor S.; Zhukova, Tatyana V. (Nature, 2021)
    Scientific Data 8 (2021), 200
    Climate change and other anthropogenic stressors have led to long-term changes in the thermal structure, including surface temperatures, deepwater temperatures, and vertical thermal gradients, in many lakes around the world. Though many studies highlight warming of surface water temperatures in lakes worldwide, less is known about long-term trends in full vertical thermal structure and deepwater temperatures, which have been changing less consistently in both direction and magnitude. Here, we present a globally-expansive data set of summertime in-situ vertical temperature profiles from 153 lakes, with one time series beginning as early as 1894. We also compiled lake geographic, morphometric, and water quality variables that can influence vertical thermal structure through a variety of potential mechanisms in these lakes. These long-term time series of vertical temperature profiles and corresponding lake characteristics serve as valuable data to help understand changes and drivers of lake thermal structure in a time of rapid global and ecological change.
  • Garcia, Leandro; Johnson, Rob; Johnson, Alex; Abbas, Ali; Goel, Rahul; Tatah, Lambed; Damsere-Derry, James; Kyere-Gyeabour, Elvis; Tainio, Marko; de Sá, Thiago H.; Woodcock, James (Pergamon, 2021)
    Environment International 155, 106680
    Background: Health impact assessments of alternative travel patterns are urgently needed to inform transport and urban planning in African cities, but none exists so far. Objective: To quantify the health impacts of changes in travel patterns in the Greater Accra Metropolitan Area, Ghana. Methods: We estimated changes to population exposures to physical activity, air pollution, and road traffic fatality risk and consequent health burden (deaths and years of life lost prematurely – YLL) in response to changes in transportation patterns. Five scenarios were defined in collaboration with international and local partners and stakeholders to reflect potential local policy actions. Results: Swapping bus and walking trips for car trips can lead to more than 400 extra deaths and 20,500 YLL per year than travel patterns observed in 2009. If part of the rise in motorisation is from motorcycles, we estimated an additional nearly 370 deaths and over 18,500 YLL per year. Mitigating the rise in motorisation by swapping long trips by car or taxi to bus trips is the most beneficial for health, averting more than 600 premature deaths and over 31,500 YLL per year. Without significant improvements in road safety, reduction of short motorised trips in favour of cycling and walking had no significant net health benefits as non-communicable diseases deaths and YLL benefits were offset by increases in road traffic deaths. In all scenarios, road traffic fatalities were the largest contributor to changes in deaths and YLL. Conclusions: Rising motorisation, particularly from motorcycles, can cause significant increase in health burden in the Greater Accra Metropolitan Area. Mitigating rising motorisation by improving public transport would benefit population health. Tackling road injury risk to ensure safe walking and cycling is a top priority. In the short term, this will save lives from injury. Longer term it will help halt the likely fall in physical activity.
  • Korhonen, Mari (2005)
    Työssä tarkastellaan Euroopan yhteisön ja 46 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden (AKT-maat) välillä vuonna 1975 solmittua Lomén sopimusta teollisuus- ja kehitysmaiden välisten suhteiden ilmentäjänä. Tutkielman ajallinen painopiste keskittyy erityisesti ensimmäinen Lomén sopimuksen syntyvaiheisiin, jolloin yleisessä kehitysajattelussa oli käynnissä selkeä muutoskausi. Tämän murroksen juuret pohjautuivat 1960-luvulle ja sitä määrittivät kehitysmaiden aseman vahvistuminen, vaatimukset uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä ja pohjoisen ja etelän välisen keskinäisriippuvuuden korostaminen. Nämä kaikki tekijät vaikuttivat myös Lomén sopimuksen muotoutumiseen, ja erityisesti yhteys uudenlaisen kehitysajattelun ja Lomén sopimuksen retoriikan välillä oli merkittävä. Työn keskeisenä lähtökohtana on tarkastella Lomén sopimusta suhteessa historialliseen kokemukseen ja 1960–1970-lukujen kehitysajatteluun sekä osittain myös 1980-1990-lukujen kehitysajatteluun. Sekä EY- että AKT-osapuoli kiittelivät ensimmäistä Lomén sopimusta ainutlaatuiseksi esikuvaksi pohjoisen ja etelän väliselle yhteistyölle. Erityisesti EY korosti sopimukseen liittyvässä kielessä kumppanuutta ja tasavertaisuutta. Vaikka tutkija-arviot kiinnittivät huomiota AKT-maiden vahvaan esiintymiseen ja neuvotteluvoimaan, useiden arvioiden sävy oli kuitenkin jo tuoreeltaan varsin kriittinen, ja arvioissa painotettiin sopimuksen luonnetta uuskolonialistisena järjestelynä, jonka pääasiallisena pyrkimyksenä oli turvata EY:n taloudelliset edut. 1980–1990-luvuilla kansainvälinen taloudellis-poliittinen ilmapiiri muuttui merkittävästi ja tämä vaikutti myös Lomén sopimusjärjestelmän muotoutumiseen. Vaikuttaviksi tekijöiksi nousivat erityisesti uusliberalismi ja maailmankaupan vapauttamispyrkimykset sekä toisaalta sosialismin romahtaminen ja sen vaikutukset. Teknisestä ja tietynlaisesta henkisestä Lomén sopimukseen liitettävästä kunnianhimosta huolimatta sopimuksen luonteeseen sisältyi uuskolonialistisia piirteitä, jotka määrittivät sen luonnetta vahvasti. Työssä päädytään kuitenkin siihen, että vaikka uuskolonialistista luonnetta ei voi kiistää, niin sopimusta ei pidä katsoa pelkkänä uuskolonialistisen järjestelynä, vaan on kiinnitettävä huomiota myös AKT-maiden tahtoon ja pyrkimyksiin. Tämä ei tarkoita sitä, että AKT-maat olisivat onnistuneet saavuttamaan tavoitteensa tai vaikuttamaan sopimusjärjestelmän kehittymiseen haluamallaan tavalla. Ensimmäisen sopimuksen neuvotteluissa nähty AKT-maiden voima ja yhtenäisyys ei juuri tullut enää esille myöhemmissä sopimusvaiheissa. AKT-maiden tahdon ja pyrkimysten huomioinen jättää kuitenkin tiukkaa uuskolonialistista näkemystä enemmän tilaa sille tulkinnalle, että kyseessä oli nimenomaan kahden osapuolen välinen sopimus eikä pelkkä Euroopan yhteisön uuskolonialistisen politiikan väline. Työn aineistona on käytetty ensimmäisen Lomén sopimuksen neuvotteluprosessista peräisin olevia Euroopan komission arkistolähteitä sekä 1970-luvun aikalaiskirjallisuutta ja lehtikirjoituksia. Näiden lisäksi keskeisen osan aineistosta muodostaa sopimusjärjestelmän eri vaiheissa julkaistu tutkimuskirjallisuus, joka yhtäältä tarjoaa tulkintoja sopimuksen luonteesta ja toisaalta heijastaa aikakautensa ilmapiiriä.
  • Salokoski, Märta (2006)
    Tutkimuksen teemana on poliittisen vallan luonne ja muutokset varhaisissa Afrikan kuningaskunnissa, esimerkkinä Pohjois-Namibian entiset Owambokuningaskunnat. Väitöskirjassa analysoidaan miten ns. sakraalikuninkuus rakentui ja miten se muuttui. Lähtökohtana on Luc de Heuschin teesi, jonka mukaan Afrikan varhaisissa yhteiskunnissa poliittinen valta legitimoidaan pyhyydellä. Myytit ja kuningaslistat ovat osa Owambojen pyhän kuninkuuden luomista, mutta varsinaisesti virkaanastujaisriitit luovat pyhyyden kuninkuuteen. Kun kuninkaat vahvistivat määräysvaltansa sade- ja initiatioriittien avulla pyhyyden aspekti heidän kuninkuusroolissaan vahvistui edelleen. James Frazer esitti aikanaan kuninkaiden pyhyyden merkitsevän sitä, että kuninkaalla katsottiin oleven kyky vaikuttaa maan, kansan ja luomakunnan hedelmällisyyteen ja hyvinvointiin. Kuningas oli yhteiskunnan ruumiillistuma ja sen kasvuvoiman tyyssija, mutta samalla sen uhri, koska vanhetessaan kuningas tiesi tulevansa rituaalisesti murhatuksi jotta hänen pyhyytensä voima voisi siirtyyä hänen seuraajansa. Luc de Heusch esittää, että kuninkaan pyhyyden voima syntyy siitä, että kuninkaasta tehdään "pyhä hirviö", mm. virkaanastujaisriittien avulla. Hänen mukaansa vaarallinen ja järjestystä rikkova luonnonvoima on kuninkaiden sakraalisuuden ydin ja että juuri se antoi kuninkaalle kyvyn vaikuttaa hedelmällisyyteen. Owambokuninkaiden virkaanastujaisriiteissä ilmenee pyhän hirviön luomisen piirteitä, mutta tarkemmin niitä analysoitaessa ilmenee, että niiden avulla luodaan suhde maan entisten haltijoiden henkiin ja otetaan riittien ja valtaesineiden avulla käyttöön muitakin henkivoimia. Näin kuningas saa kyvyn vaikuttaa hedelmällisyyteen ja vallan hallita. Tutkimuksessa päädytään siihen, että pyhien kuninkaiden normit rikkova rooli on vain osa pyhyyden rakentumista ja että pyhyys koostuu voimista joita kuningas saa monista lähteistä. Näistä kenties tärkein on voima jonka kuninkaat saavat entisten 'maan omistajien' hengiltä. Tämä voima on luonteeltaan hoivaava ja symbolisesti feminiininen. Ambomaan Ondongan kuningaskunnassa maan entisiä omistajia olivat bushmannit ja vallasta syösty vanha kuningasklaani, jotka suullinen perinne kumpikin usein on vaieten sivuttanut. Ajan myötä Ambomaalla luovuttiin rituaaliessta kuningasmurhasta vallanvaihdon keinona. Tilalle tuli poliittinen vallan anastaminen, joka yleistyi 1800-luvun puolivälin jälkeen kun ampuma-aseet otettiin käyttöön ja eurooppalaisten kauppiaiden toiminta muutti kuningasvallan luonteen. Tällöin vallan vastavuoroinen luonne muuttui väkivaltaisemmaksi, vaikka kuninkaita edelleenkin pidettiin pyhinä.
  • Johansson, Frank David (2008)
    Min avsikt är att beskriva den humanitära hjälpens genealogi under en 30 års period av omvälvningar i Afrika. Jag börjar med att ställa tre frågor: Vad innehåller den humanitära berättelsen/regimen? Hur har den här berättelsen/regimen historiskt kommit till och hur har den förändrats under en 30 års period i Afrika? Hur har de historiska händelserna i Biafra, Etiopien, Somalia och Rwanda bidragit till dessa förändringar? Jag undersöker dessa frågor utgående från Emanuel Adlers begrepp kognitiv evolution och användande som verktyg kausala komplex och ikoniska modeller, i enlighet med Heikki Patomäki. Jag betonar genomgående att min text är en berättelse, en av många möjliga berättelser. Jag kommer till att den humanitära hjälpen i Afrika formats av och innehåller fem klara beståndsdelar: 1) moralfilosofi, som normativ grund, 2) politik, främst genom den centrala rollen som suveränitetsbegreppet har, 3) juridik, en blandning av humanitär rätt, mänskliga rättigheter och statsfördrag, 4) ekonomi, som beror på rådande ideologier och strukturer, och 5) medierna, som det filter genom vilket den humanitära berättelsen förmedlas. Jag skönjer dessutom bakom alla dessa ett kolonialistiskt tänkande. Genom att fördjupa mig i beståndsdelarna skriver jag fem ramberättelser, som all visar på en kognitiv evolution i hur den humanitära hjälpen historiskt kommit till och förändrats. Ramberättelserna bildar tillsammans ett metaforiskt kausalkomplex. Till slut redogör jag för fyra konkreta fall av stora humanitära hjälpoperationer i Afrika, för att utreda hur berättelserna lästes och för att exemplifiera deras betydelse. Dessa fallstudier visar alla på komplicerade historiska och politiska processer, som mer eller mindre negligerades i själva hjälpdistributionen, som inte rymdes med vare sig i praktiken eller i den via media relaterade berättelsen. Jag kommer till att den humanitära hjälpen i Afrika bygger på en moralfilosofisk ”humanitär berättelse”, med koloniala arv, som ända sedan Biafrakriget sakta naturaliserats och utvecklats till en politisk och ekonomisk institution. I dag ifrågasätter ingen att bilder av hungriga svarta barn används som beståndsdelar i reklamkampanjer, med avsikten att få västerländska människor att ge pengar till privata organisationer, som upprätthåller ett system av hjälpdistribution.
  • Korhonen, Otso (Helsingin yliopisto, 2015)
    The aim of this study was to identify the socio-economic and agro-ecological factors, reflecting the impact of agricultural mitigation actions for food security in Ethiopia and opportunities to develop on the basis of these factors indicators to assess the food security impact of Clean Development Mechanism projects. The study analyzed interviews conducted in three different locations in Ethiopia. The interviews were coded and the encodings were combined in to themes. Different categories of food security impacts were created on the basis of the themes. The CDM projects were analyzed using the themes and categories to form indicators so that the food security impact of the projects could be evaluated. The analyzed mitigation measures were composting, construction of terraces, limited use of areas and the use of agroforestry. Mitigation actions were found to have a positive impact on food security and climate change mitigation. Farmers felt that the mitigation measures were effective and decided to continue their use although the workload of the measures was described great. When developing of mitigation measures attention should be paid to the technical difficulties and feasibility of the action. Based on this analysis it was possible to form indicators for food security impacts of CDM projects. All the evaluated projects were found to have positive effects on food security on the basis of the indicators. Using the indicators directional assessment of food security impacts of CDM project can be made. The projects do not explicitly consider the food safety implications.
  • Mbah, Sebastian (2000)
    The purpose of this thesis is to 1) discuss the push and pull factors of African immigration (migration theory) to Finland and Sweden, 2) compare the African immigrants resident in both countries in terms of flows, stocks and trends, 3) describe and compare the immigration policies of the two receiving countries and try to see how they do affect African migration, and 4) discuss the case of Ghanaians in Finland. Africa is just one sending region. Official opinion has tended to turn against immigration and refugee flows into most Western industrialised nations in the 1980s, and increasingly so in the 1990s, especially with reference to non-European immigrants. The availability of reliable statistical data coupled with the fact that neither Sweden nor Finland is a traditional immigration country for Africans, but have an evidence of their increased number in the 1990s, provide a formidable base for such a study. The analysis is conducted using the latest relevant national and international sources. The works of Hammar, Weiner, Castles, Castells and Massey are worthy of citation. African migration has been put into global perspective. SPSS and Population Analysis Sheet (PAS) were employed. Snow-ball and participant observation methods were used in a sample survey study of Ghanaians. The analogy between immigration policies and immigrant policies are important in drawing a border line between the State perspective and the immigrant perspective. In both countries, there is no link between population policy and immigration policies. The latter rather than push and pull factors in Africa determine flows, stocks and trends. Controlling immigration and controlling the labour market are not defined. Sweden would require foreign labour sooner than Finland as emigration is increasing rapidly. Globalisation and multicultralism are impossible without migration and African migration into the Nordic region is a challenge to each country and to human rights. Perhaps black people are conceived of as a threat in international migration and therefore more studies on race and ethnic relations are required. Women and immigrants are sidelined in migration research. Not many open questions and debates in immigration policies are observed in Finland and media monologue rather than dialogue is pursued vigorously. Globalisation propelled Ghanaian propensity to immigrate to Finland. Are they here to stay? Most of them could not tell.
  • Asikainen, Sini (2003)
    Tutkielmassa selvitetään informaatioteknologiainvestointeihin kohdistuneiden odotusten ja tulosten välistä ristiriitaa Afrikassa vuosituhannen vaihteessa. Informaatioteknologian (IT) avulla Afrikan ja muun maailman kasvuvauhtien toivottiin konvergoituvan, mutta ne vaikuttavat edelleen divergoituvan. Tutkielmassa pyritään selvittämään miksi näin on ja mihin suuntaan investoinnit voivat tulevaisuudessa johtaa. Tutkielman alussa esitetään visioita, joita eri kansainväliset toimijat asettivat IT:lle Afrikassa 1990-luvulla. Odotuksia perustellaan pääasiassa Romerin ideakuiluajattelulla ja tekniikan kehityksen merkityksellä uusklassiselle kasvuteorialle. Empiiriset havainnot ovat kuitenkin ristiriidassa kyseisten teorioiden ja odotusten kanssa. Afrikan kasvuvauhti on vuosituhannen vaihteessa jatkanut erkaantumistaan kehittyneiden maiden kasvuvauhdeista. Selityksiä tälle ristiriidalle etsitään tekniikansiirtoteorioista (Sugato, Detragiache) ja sopivan tekniikan malleista (Basu ja Weil). Mallien mukaan uudesta tekniikasta hyötyminen edellyttää riittävän matalia käyttöönottokustannuksia ja paikallisiin olosuhteisiin sopivaa tekniikkaa. Näiden edellytyksien toteutumista tarkastellaan tutkielmassa tutkimalla Afrikan IT:n käyttöä varten välttämätöntä infrastruktuuria sekä muita IT:n käyttöä tukevia mittareita. Lisäksi tarkastellaan keinoja, joilla tekniikkaa siirretään sekä keinojen relevanssia kahden hanke-esimerkin avulla. Empiria tukee malleja. IT ei ole levinnyt Afrikassa markkinoiden välityksellä ja Detragiachen mallin mukaisesti vaikuttaa siltä, että IT:n käyttöönottokustannukset Afrikassa ovat korkeammat kuin investointien odotetut tuotot. Basun ja Weilin mallista löytyy selitys kansainvälisesti tapahtuneelle kasvuvauhtien erkaantumiselle: uudesta tekniikasta hyötyvät vain ne maat, joiden pääoman ja työvoiman välinen suhde on sama tai lähellä toisiaan. Afrikan maissa tämä suhde on hyvin erilainen kuin IT:aa Afrikkaan tuovissa maissa. Siksi Afrikassa ei hyödytä uudesta tekniikasta. Malli ennustaa divergoitumisen jatkuvan edelleen, elleivät Afrikan maat saa säästämisastettaan kontrolloimalla pääoma-työvoima-tasoaan lähemmäksi kehittyneiden maiden tasoa. Mallien ja empirian pohjalta IT:lla saadaan aikaan kasvua vain, jos tekniikka sopeutetaan paikallisiin oloihin ja se vastaa käyttäjien tarpeita. Vaikka tässä onnistuttaisiin, ei se vielä takaa kasvuvauhtien konvergoitumista, sillä uudesta tekniikasta hyödytään edelleen myös kehittyneissä maissa.
  • Weckström, Ari (2006)
    Eteläinen Afrikka on siirtomaa-ajan jälkeen kärsinyt köyhyydestä, levottomuuksista ja hitaasta taloudellisesta kehityksestä. Osaltaan tämän seurauksena alueen maat ovat muodostaneet eteläisen Afrikan kehitysyhteisön SADC:n, jotta sen jäsenmaat pääsisivät yhteistyössä irti aluetta leimanneesta negatiivisesta kehityksestä. Yhteisön tavoite on kestävästi ja tasapuolisesti kehittää kaikkia alueen maita ja nostaa alueen ihmisten hyvinvointia. SADC pyrkii tavoitteisiinsa erityisesti kahdella tavalla: kehittämällä alueen infrastruktuuria ja syventämällä yhteisön maiden taloudellista yhteistyötä vapaakaupan ja tulliunionin muodossa. Tutkielman tavoitteena on selvittää lisäävätkö toisiaan tukevat taloudellinen integraatio ja infrastruktuurihankkeet jäsenmaiden hyvinvointia SADC:n toivomalla tavalla. Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkielman ensimmäinen teorialuku perustuu Bougheasin et al. vuonna 1999 kirjoittamaan artikkeliin "Infrastructure, Transport Costs and Trade" ja se käsittelee infrastruktuurin vaikutusta kahdenvälisen kaupan volyymiin. Teoria osoittaa, että infrastruktuurilla on positiivinen yhteys kaupan volyymin kasvuun. Infrastruktuurihankkeen mielekkyyteen taas vaikuttaa maiden alkupääoma ja maantieteelliset tekijät. Infrastruktuuriin ei välttämättä kannata sijoittaa, jos alkupääomaa on niukasti ja maantieteelliset esteet ovat suuria. Toinen teorialuku perustuu pääosin Venablesin vuonna 2003 kirjoittamaan artikkeliin ”Winners and Losers from Regional Integration Agreements”, joka tarkastelee kehitysmaiden muodostaman tulliunionin hyvinvointivaikutuksia jäsenmailleen suhteellisen edun näkökulmasta. Luvussa osoitetaan, että köyhien maiden tulliunioni laskee köyhimpien jäsenmaiden hyvinvointia samalla kun rikkaampien jäsenmaiden hyvinvointi lisääntyy. Köyhien maiden kannattaakin teorian mukaan luoda tulliunioni mieluummin maailman mittakaavassa rikkaan maan kanssa. SADC:n tavoitteiden tulkinta teorian valossa antaa ymmärtää, että yhteisön kannattaa investoida infrastruktuuriin, huolimatta siitä, että monilla mailla ei luonnollisestikaan ole teorian edellyttämää alkupääomaa. Sijoitus infrastruktuuriin kannattaa, sillä jäsenmaat saavat infrastruktuurihankkeisiin tukea kansainvälisiltä avunantajilta, kuten EU:lta. SADC levittäytyy myös melko yhtenäiselle alueelle, jolloin maantieteelliset tekijät eivät muodosta infrastruktuurihankkeille merkittäviä esteitä. SADC:n tavoite muodostaa alueen kattava tulliunioni ei sen sijaan teorian valossa näyttänyt järkevältä ellei SADC samalla muodosta vapaakauppajärjestelyjä alueen ulkopuolisten, rikkaampien talouksien kanssa. Yhteisön kannattaa siis investoida infrastruktuuriin, mutta sen tulee pitää huolta siitä, ettei se pyri muodostamaan oppikirjamaista tulliunionia, joka teorian mukaan laskee osan maiden hyvinvointia. Jos SADC ei ota integraatioprosessissaan huomioon tulliunionin negatiivisia vaikutuksia osalle jäsenmaista, saattaa koko SADC:n olemassaolo ja sen positiivinen alueellinen vaikutus vaarantua.
  • Koljonen, Kauko (Suomen metsätieteellinen seura, 1983)
  • Ala-Lahti, Jussi (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tämä tutkielma käsittelee kauppa- ja kehityspolitiikan johdonmukaisuutta Suomen Afrikka-suhteissa 2020-luvulla. Vuonna 2021 valtioneuvosto julkaisi Afrikka-strategian, jonka tavoitteena on Suomen ja Afrikan välisen kaupan kaksinkertaistaminen vuoteen 2030 mennessä. Strategia ei keskity kehitysyhteistyöhön, mutta sen rooli luvataan säilyttää keskeisenä osana Suomen Afrikka-politiikkaa. Toisaalta Suomi pyrkii strategian avulla johdonmukaistamaan suhteitaan Afrikan maihin. Tavoite perustuu globaalisti sovittuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin ja tunnetaan yleisesti nimellä kehityksen politiikkajohdonmukaisuus (policy coherence for development). Se tarkoittaa kestävän kehityksen tavoittelua siten, että yksittäiset kehitystavoitteet täydentävät toisiaan ilman keskinäisiä ristiriitoja. Kestävän kehityksen tavoitteet eivät kuitenkaan tarjoa valmista ratkaisua johdonmukaiseen toimintaan. Siksi tässä tutkielmassa selvitetään, miten Suomi tulkitsee johdonmukaisuuden periaatetta ja edistää sitä Afrikka-suhteissaan. Näin luodaan kokonaiskuva, jonka pohjalta arvioidaan, millaiset edellytykset Suomella on Afrikan kauppa- ja kehityspolitiikan johdonmukaistamiseen. Tutkielman aineisto koostuu valtionhallinnon ja -yhtiöiden linjauksista, jotka koskevat johdonmukaisuuden periaatetta, sekä Suomen kauppa- ja kehityspoliittisesta toiminnasta Afrikassa. Jälkimmäisen osalta aineisto jakautuu 2020-luvulla toteutuneisiin hankkeisiin sekä tulevaisuutta koskeviin toimintasuunnitelmiin. Teoreettisesti tutkielma perustuu Ngai-Ling Sumin ja Bob Jessopin kulttuurispoliittiseen talouteen, jonka mukaan talouden rakenteita ja niihin liitettyjä käsityksiä on tutkittava vuorovaikutteisena kokonaisuutena. Tulosten perusteella Afrikka-politiikan toimijat jakavat synergiakeskeisen käsityksen johdonmukaisuudesta. Sen mukaan johdonmukaisuus on samanaikaisesti toiminnan lähtökohta ja tavoite. Valtion koordinoiva rooli mahdollistaa yhteistyön, joka tukee kestävää kehitystä ja yhä johdonmukaisempien ratkaisujen kehittämistä. Epäjohdonmukaisuutta toimijat käsittelevät vaihtelevammin. Erityisesti yksityisellä sektorilla se hahmotetaan suoraviivaisemmin kuin perinteisessä kehitysyhteistyössä. Vienninedistämisessä keskeinen on ekosysteemipolitiikaksi kutsuttu toimintamalli, jossa kilpailukyky haastaa kestävän kehityksen johdonmukaisuutta ohjaavana periaatteena. Suomi keskittyy Afrikan kauppa- ja kehityspolitiikassa energiateollisuuteen, kaivosalalle, kiertotalouteen, koulutusvientiin, maa- ja metsätalouteen sekä tietotekniikkaan. Valtioittain suhteet vaihtelevat erityisesti sen perusteella, onko kyse kehitysyhteistyön kumppanivaltiosta, joista ulkoministeriö laatii erilliset strategiat kauppa- ja kehityspolitiikan tueksi. Muualla Suomen toiminta perustuu yksittäisiin kehitysyhteistyön ja/tai vienninedistämisen hankkeisiin, joiden johdonmukaisuutta on vaikeampi taata. Pitkällä aikavälillä Suomen Afrikka-suhteiden johdonmukaisuus riippuu erityisesti siitä, miten valtio onnistuu kehittämään kauppa- ja kehityspolitiikkaa kokonaisuutena. Tutkielman perusteella mahdollisuudet tähän ovat rajalliset. Tämä johtuu ”kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön” diskurssista eli puhetavasta, jossa kehityspolitiikka määritetään useiden politiikanalojen yläkäsitteeksi, mutta samalla sitä käytetään synonyymina kehitysyhteistyölle. Näin syntyy vaikutelma johdonmukaisuudesta periaatteena, joka koskee myös kauppapolitiikkaa, vaikka johdonmukaisuuden kriteerit ovat yksityisen sektorin osalta löyhemmät kuin perinteisessä kehitysyhteistyössä. Siksi Afrikka-strategiakin on ollut mahdollista laatia siten, että sen yhteys johdonmukaisuuden periaatteeseen on olemassa mutta ainoastaan välillinen. Tämä lähestymistapa voi ajan myötä vakiinnuttaa toimintatapoja, jotka entisestään heikentävät mahdollisuuksia koordinoituun toimintaan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välillä.
  • Heinonen, Johanna (University of Helsinki, 1999)
  • Lakanen, Annukka (2010)
    Tutkimukseni käsittelee Euroopan unionin (EU) sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioiden kumppanuussuhteita 1970-luvulta tälle vuosituhannelle asti. Osapuolten välisen yhteistyön tavoitteena on edistää AKT-maiden integroitumista maailmantalouteen ja osaltaan torjua köyhyyttä. Kumppanuuden, omistajuuden ja suvereniteetin kunnioituksen periaatteet ovat olleet läsnä yhteistyösopimuksissa jo alkuajoista lähtien, mutta erityisesti kumppanuuteen liittyvä retoriikka on korostunut tällä vuosituhannella. Keskityn tutkimaan erityisesti sitä, millaisia muutoksia EU-AKT -yhteistyössä on tapahtunut suvereniteetin näkökulmasta katsottuna, mitä kumppanuudelta ja taloudelliselta integraatiolta on edellytetty eri aikakausina ja minkälaisia kauppapoliittisia konteksteja nämä edellytykset heijastelevat. Tutkimukseni seuraa sitä kehitystä, jonka AKT-valtiot ovat kokeneet yhteistyössään EU:n kanssa suhteessa valtion rajoihin ja poliittiseen tilaansa. Tutkimukseni pohjautuu kolmen historiallisesti merkittävän yhteistyösopimuksen tarkasteluun sisällönanalyysin menetelmin. Analyysini osoittaa, että EU-AKT -yhteistyön käytännön todellisuus on kulkenut irrallaan kansainvälisesti vahvistuneesta kumppanuuden ja omistajuuden retoriikasta. Alun perin puhtaammin taloudellisena yhteistyönä käynnistynyt prosessi on saanut yhä poliittisempia ulottuvuuksia. AKT-maat ovat pitkälti kokeneet poliittisen liikkumavaransa kaventuvan ja suvereniteetin rajojensa häilyvän. Kansainvälisten toimijoiden vaikutusvalta on lisääntynyt, valtion rajat ovat häilyneet sekä ”taloudellinen” ja ”poliittinen” ovat yhdistyneet historian saatossa. Tämä yhteistyössä tapahtunut kehitys on vaikuttanut osaltaan valtion suvereniteetin eri ulottuvuuksiin. Tutkimukseni osoittaa, että yhteistyö nojaa pitkälti ulkoiseen suvereniteettiin niin AKT-valtioiden kuin EU:nkin kohdalla. Suhteet ovat vahvistaneet osapuolten ulkoista profiilia ja lisänneet kansainvälisten instituutioiden vaikutusvaltaa kansallisessa päätöksenteossa. Samalla yhteistyö on irtautunut yhä enemmän valtioiden sisäisistä poliittisista prosesseista aiheuttaen sisäiselle suvereniteetille uudenlaisia haasteita. Sekä EU:lla että AKT-mailla on vahva tarve korostaa ulkosuhteitaan ja voimistaa ulkoista profiiliaan erilaisten neuvotteluiden kautta. Molemmat kohtaavat haasteita myös legitimiteetin ja empiirisen suvereniteetin näkökulmista. Osapuolten maantieteellisille alueille mahtuu myös moninaisia identiteettejä, kulttuureja ja kieliä, jotka asettavat yhtenäisyyden tunteen luomiselle suuria haasteita. EU ja AKT-valtiot eivät siis varsinaisesti edusta tässä tutkimuksessa valtiotyyppien ääripäitä, vaan jakavat keskeisiä piirteitä. Yksi tutkimukseni johtopäätöksistä liittyykin juuri keskusteluun postkoloniaalisten ja postmodernien valtioiden luonteesta sekä tämänkaltaisen jyrkän erottelun soveltuvuudesta EU:n ja AKT-maiden yhteistyössä.