Browsing by Subject "Algeria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Guerfi, Yamina (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan EU:n valtaa ulkosuhteissa. Aikaisempaa tutkimusta on kritisoitu EU-lähtöisyydestä, empiirisyydestä sekä liian kapeasta valtanäkökulmasta. Tässä tutkielmassa asetelma käännetään toisin päin ja selvitetään laajaan teoreettiseen valtakehykseen pohjautuen, miltä EU:n valta näyttää ulkoapäin tarkasteltuna. Kysymys on tärkeä, koska kaikki sosiaalinen valta rakentuu vuorovaikutuksessa ja EU:n valta on siten ainakin osittain riippuvainen siitä, minkälaisena muut sen näkevät. Tarkemmin määriteltynä tutkielmassa selvitetään algerialaisten asiantuntijoiden näkemyksiä EU:n vallasta ulkosuhteissa. Tutkielman primääriaineiston muodostavat Algeriassa marras- ja joulukuussa 2007 sekä helmikuussa 2008 tehdyt 9 asiantuntijahaastattelua. Algerialaisten näkemyksiä kartoitettiin haastattelemalla ulkoasiainministeriön virkamiehiä, tutkijoita ja toimittajia. Haastateltujen valitsemisessa käytettiin ns. lumipallo-otantaa ja tutkimusmetodina puolistrukturoitua teemahaastattelua. Teoreettinen viitekehys pohjautui määritelmiin EU:sta taloudellisena, siviili-, sotilaallisena ja normatiivisena valtana. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin temaattista sisällönanalyysia. Teoreettisen viitekehyksen lisäksi tarkastelutasoina toimivat EU:n valta bilateraalisella, alueellisella ja globaalilla tasolla. EU:n vallan katsotaan tutkimuksen perusteella olevan ennen kaikkea taloudellista ja alueellista. EU:lla on taloudellista valtaa (power in trade) ja sen kautta tulevaa poliittista valtaa (power through trade). EU näyttäytyy niin globaalilla, alueellisella kuin bilateraalisella tasolla vahvasti taloudellisena valtana. Unionin heikkoudeksi katsotaan, ettei se ole kyennyt kääntämään taloudellista valtaansa merkittäväksi poliittiseksi vallaksi. Toisena valtateemana nousi esiin unionin normatiivisen ulottuvuuden heikkous ulkosuhteissa. EU:n ei nähdä omaavan normatiivista valtaa, vaikka se sitä tavoitteleekin. EU:n "humaanius" on toteutunut ainoastaan sen omien rajojen sisällä, laajentumispolitiikassa ja kehityspolitiikassa. Kumppanuus- ja naapuruuspolitiikassa unionin katsotaan olevan liian riippuvainen taloudellisista ja turvallisuuteen liittyvistä intresseistään sekä poliittisesti liian hajanainen ollakseen normatiivinen "force for good". Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta EU:n roolin ja vallan maailman kriisialueilla katsotaan kuuluvan unionin suurimpiin epäonnistumisiin. EU:n ulkopolitiikan kulmakiviä tällä saralla – tuomitsevia julkilausumia, humanitaarista apua sekä läsnäoloa kriisialueilla – ei nähdä vaikutuksiltaan tehokkaina. Kylmän sodan päättymisen jälkeen EU käytti hyväkseen Euroopan maanosan strategisessa jaossa tapahtuneet muutokset taloudellisesti ja kulttuurisesti, mutta ei sotilaallisesti. Kriisinhallintakapasiteetistaan huolimatta unionin katsotaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa olevan vähemmän kuin osiensa summa. Sotilaallisen voiman sijaan EU:n ultima ratio on Yhdysvallat. Neljäntenä erittäin vahvana valtateemana nousi esiin EU:n hajanaisuus ja epäyhtenäisyys, jota tutkielmassa kuvataan sanaparilla mosaiikkisuus versus pirstalemaisuus. EU:n sisäinen valtataistelu nähdään monitahoisena ja se vähentää suuressa määrin sitä, kuinka vahvana unioni ulkopuolelta tarkasteltuna näyttäytyy. Niin EU itse kuin lukuisat tutkijat ovat 2000-luvulla nähneet EU:n globaalina toimijana ja valtana. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että unionin omakuva on jyrkässä ristiriidassa ulkopuolisten näkemysten kanssa, jotka näkevät EU:n vallan olevan alueellista.
  • Immonen, Erik (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma tarkastelee sitä kehitysprosessia, joka voidaan tunnistaa Charles de Gaullen puheissa Algerian itsenäistymiseen Ranskasta johtaneen sodan viimeisinä vuosina.Tutkimuskysymys on seuraava: millaisia muutoksia Charles de Gaullen Algeriaa koskeneissa puheissa tapahtui vuosina 1958-1962? Tutkielma osoittaa, että muutos oli todellinen: vetoomukset kapinallisille paluusta normaaliin arkeen ja retoriikka ranskalaisesta Algeriasta sekä kansallisesta harmoniasta muuttui puheeksi itsehallinnosta, sitten kommenteiksi algerialaisesta Algeriasta ja lopulta suvereenista, itsenäisestä Algerian valtiosta. Klassinen realismi auttaa ymmärtämään tätä muutosta: Ranska ei kokenut sotilaallista tappiota sodassa, eikä Ranskan talous ollut romahtanut sodan vuoksi. Ranska salli Algerian itsenäistymisen siksi, koska se oli de Gaullen näkökulmasta paras keino turvata Ranskan intressit vaikeassa tilanteessa. De Gaulle katsoi, että Ranskan intressit todella muuttuivat vuosina 1958-1962, ja tämä näkyi myös siinä, millaisia puheita hän noina vuosina piti: klassinen realismi auttaa ymmärtämään tuota muutosta, jonka puitteissa alun perin armeijan tukema, ranskalaiselle Algerialle tukeaan osoittaneelta vaikuttanut valtiomies päätyi julkisesti puolustamaan dekolonisaatiota Ranskan suuruuden ja vallan takaavana linjana. Klassinen realismi tarjoaa yhden mahdollisen, nähdäkseni arvokkaan tulkinnallisen viitekehyksen, jonka puitteissa de Gaullen toimintaa voi pyrkiä ymmärtämään. Hänen julkiset puheensa ja lehdistötilaisuutensa paljastavat kiehtovan kehityskulun: niistä näemme, kuinka de Gaulle avoimesti linjasi toimivansa ennen kaikkea Ranskan ja sen intressien puolesta, ja kuinka hän oli juuri Ranskan ja sen edun vuoksi valmis muuttamaan kantaansa suurissakin kysymyksissä ja asettamaan intressien tavoittelun ohjaaman rationaalisen ulkopolitiikan tiettyjen muiden periaatteellisten aiheiden edelle: hän oli paitsi valmis, myös kykeneväinen valitsemaan epätäydellisessä maailmassa epätäydellisistä vaihtoehdoista sen, jota piti vähiten huonona.
  • Tyrväinen, Helena (2012)
    When he settled in Nice in 1930, Armas Launis (1884–1959) became an outsider both to his native Finland and to his new home country, France. In the late 1930s this Protestant composer was working on two operas to his own libretti, whose events were situated in historical North Africa. A student of Jean Sibelius, Ilmari Krohn (Helsinki), Wilhelm Klatte (Berlin), and Waldemar von Baussnern (Weimar), Launis visited Tunisia and Morocco in 1924–27 and spent two winters in Algiers, where he made the acquaintance of two directors of the Conservatoire’s Arabic department: Edmond Nathan Yafil and Mahieddine Bachetarzi. Why did Launis chose religious subjects for his operas Theodora and Jehudith? How do North-African impulses appear in these works? The answers are based on Launis’s books Opera and Spoken Theatre (1915) and In the Land of the Moors (1927), his lecture, ‘Traits of Arabo-Moorish music’ (1928), and his correspondence with Sister Marie Béatrice, a French missionary.
  • Siitonen, Heidi (2002)
    Algeriassa on 1990-luvun aikana kuollut ainakin 100 000 ihmistä joko armeijan tai islamistiryhmien uhreina. Ongelmat alkoivat maan demokratisoitumisen myötä 1990-luvun alussa, kun maan historian ensimmäisissä vapaissa parlamenttivaaleissa Islamistinen pelastusrintama Front Islamique du Salut (FIS) sai suuren vaalivoiton ensimmäisellä kierroksella joulukuussa 1991. Tammikuussa 1992 armeija kaappasi vallan ja peruutti vaalien toisen kierroksen, ensimmäisen kierroksen vaalitulos mitätöitiin. Tästä alkoi väkivalta, joka kasvoi sisällissodaksi vuosikymmenen edetessä. Vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyivät niin islamistit kuin armeijakin. Vaikka pahin väkivallan kausi on ohi, ei sisällissota sitä vielä ole täysin. Huhtikuussa 1999 presidentiksi valittu Abdelaziz Bouteflika halusi lopettaa maata repivän sisällissodan. Hänen ratkaisunsa oli kansallisen sovun politiikka ja armahduslaki, jolla voitiin armahtaa aseellisesta taistelusta luopuneita islamisteja. Tämä tutkielma pyrkii kuvaamaan ja selittämään tuota monimutkaista prosessia, joka on ollut käynnissä yli vuosikymmenen ajan. Keskeisenä aineistona on käytetty itse armahduslakia sekä presidentti Bouteflikan puheita ja haastatteluja. EU:n, YK:n ja erilaisten ihmisoikeusjärjestöjen raportit ovat myös keskeisessä asemassa, samoin kuin aiempi tutkimus Algerian sisällissodasta. Pyrkimys demokratiaan, ääri-islamismin aalto ja armeijan suuri poliittinen valta sekä sen korruptio ja kova voimankäyttö, ovat luoneet ongelmavyyhden, jota pelkkä yksipuolinen armahduslaki ei pysty pyyhkimään pois. Lain tarkoituksena ei edes ollut selvittää tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia. Yleinen armahduslaki tukee näin ollen rankaisemattomuutta, joka puolestaan voi kannustaa ihmisoikeusloukkauksiin myös tulevaisuudessa. Menneisyyden käsitteleminen olisikin tärkeää myös Algerian tulevaisuuden kannalta. Algerian kohdalla hyvä ratkaisu olisi jonkinlainen tutkiva komissio, joka tutkisi mitä maassa todella on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämän jälkeen teot voitaisiin Etelä-Afrikan totuuskomission mallin mukaisesti antaa anteeksi. Konfliktin molempia osapuolia tulisi myös kohdella samalla tavalla. Ratkaiseva kehitys parempaan on kuitenkin epätodennäköistä niin kauan kuin armeijan poliittista valtaa ei saada murrettua. Jos siinä onnistutaan, on Algerialla kaikki mahdollisuudet kehittää oma mallinsa demokratiasta muslimimaassa.
  • Pereira, Amy (Helsingfors universitet, 2012)
    This study considers the social representations of violence against women in Algeria. More specifically, this study considers how the media has come to understand the violent events of Hassi Messaoud, Algeria as they took place in 2001 and 2010 through the analysis of 52 newspaper articles (102 pages) in 5 French language newspapers with circulation in Algeria. The methodology was based in both practices of grounded theory and discourse analysis to study through the analysis of rhetoric the aspects of conflict, resistance and change in representations. Furthermore, this study regards representations as being historically based. Results showed that violence against women was conceptualized in terms of four contextualized thema, namely those of morality/immorality, justice/injustice, equality/inequality, and security/insecurity and one basic thema of modernity/tradition. Secondly I considered how these representations were based in the objective for the newspapers to inspire action by criticizing the status quo. I concluded by understanding that social representations are both context dependent and motivated processes which should be studied from both a historical and situational perspective. Furthermore, I suggested that research on violence should take on the objective to understand how others come to understand the violence which is happening around them.