Browsing by Subject "Anatomy"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 23
  • Albinus, Bernhard Siegfried (Leidae, 1754)
  • Kareinen, Ilona; Lavonen, Emilia; Viranta-Kovanen, Suvi; Holmala, Katja; Laakkonen, Juha (2020)
    The Eurasian lynx (Lynx lynx) despite the wide distribution has fragmented populations with possibly decreased genetic variability. Reports from Central Europe have raised cardiac health as possible risk factor for lynx populations. The knowledge on normal anatomic variations of lynx heart is crucial to assess emerging pathological or hereditary disorders. The aim of this study was to give a detailed description of the cardiac anatomy and circulation of the Eurasian lynx and to report the cardiac health of the lynx in Finland. The cardiac anatomy and pathology were studied post mortem from 63 legally hunted lynx. In general, the cardiac anatomy of Eurasian lynx corresponded with that described for other felids. In the ventricles, varying number of thin ventricular bands was a common feature and their histological appearance was characterized by a fibromuscular pattern. The size of the heart varied between males and females, but the relative size was similar to that described for most domesticated carnivores. No marked pathologic lesions were observed in the lynx hearts. Fibrosis was observed in 56% of the hearts, but it was focal and mild in degree and unlikely to affect cardiac function or to have clinical significance. In conclusion, the cardiac health of the Finnish Eurasian lynx population is good with no signs of heritable cardiac disorders. Furthermore, we were able to give a detailed anatomic description of the lynx heart, which can serve as a reference for further epidemiological investigations on cardiac diseases in lynx populations.
  • Bartholinus, Thomas (1673)
  • Hempel, A. F. (Göttingen, 1804)
  • Clauder, Gabr. Fried. (Nürnberg, 1756)
  • Haller, Albert von (Albertus de)(Albrecht) (Holmiae, 1779)
  • Ilmonen, Lotta (Helsingfors universitet, 2003)
    Stamceller definieras ofta enligt det organ de befinner sig i. Det antas att stamceller från ett visst organ kan ge upphov till alla celler av detta organ och bara till dessa celler. Därför har färska forskningar väckt uppmärksamhet då de påvisat att stamceller kan välja otypiska specialiceringslinjer. Experiment har utförts på bestrålade djur. Det har varit oklart vilken betydelse donatorns stamceller har på mottagarens tillväxt i fysiologiska tillstånd. I denna studie har vi använt kimeriska tvillingkalvar i vilkas nonhematopoetiska vävnader donatorns stamceller har spårats. Med tvillingar av olika kön resulterar placentala anastomoser i tidig embryonal utveckling, i en kimerisk, steril kokalv som kallas freemartin. Med hjälp av Y-kromosom riktad in situ hybridisering kan vi spåra donatorns, tjurkalvens celler i mottagarens, freemartin-kalvens vävnader i deras naturliga omgivning. Hematopoetiska celler spårades med att identifiera deras CD45 yt-antigen och kunde därmed, i kombination med in situ hybridiseringen ekskluderas. Vi har hittat nonhematopoetiska celler härstammande från donatorn i vävnader vars ursprung är långt från varandra, så som entodermet och nerv stängen. Nonhematopoetiska celler som härstammar från donatorn var fåtaliga och de var sporadiskt utspridda i vävnaderna. Detta föreslår att de har ringa betydelse i det fysiologiska uppehållet och i utvecklingen av nötkreaturens vävnader.
  • Hänninen, Oona (Helsingfors universitet, 2014)
    The morphology of a normal feline cornea and two sequestra were characterised using light microscopy (LM) and Transmission electron microscopy (TEM). A modern technique, serial block face scanning electron microscopy (SB-EM), was used to reconstruct a three-dimensional model of a feline corneal squamous epithelial cell and the apical corneal surface. Feline corneal sequestra are demarcated, pigmented plaques affecting the corneal stroma. The aetiology, pathogenesis and cause of the pigmentation remain elusive despite previous studies. TEM analysis has been applied in the study of sequestra, but further studies on sequestrum ultrastructure are needed to identify the cause of the pigmentation and reveal the role of keratocytes in the pathogenesis of the lesion. Three-dimensional techniques have not been used before in the study of feline corneal sequestra, so this served as a pilot study with the aim to modify a suitable protocol for preparing corneal specimens for SB-EM imaging. LM and TEM analysis of the control specimen concurred with previous findings of normal feline corneal anatomy. Normal stroma displayed organised lamellae, and keratocytes contained abundant rough endoplasmic reticulum associated with secretion of collagen filaments. The mild sequestrum illustrated detached stromal lamellae and apoptotic or necrotic keratocytes. The severe sequestrum depicted the regular appearance of stromal lamellae. Intact, though abnormal, keratocytes contained and were surrounded by numerous electron lucent profiles. The structures may have been pigment granules that washed away during specimen preparation. SB-EM analysis of feline corneal epithelial cell ultrastructure revealed intricate finger like protrusions which adjacent cells use to interlock with each other. The nucleus was discoid with a flat apical and a slightly convex posterior surface. Three different surface structures of apical squamous epithelial cells were identified: microvilli, labyrinthine microplicae, and a combination of these. A suitable protocol for the preparation of corneal specimens for SB-EM was achieved. This study can be continued in attempt to image corneal stroma and keratocytes. With additional control and sequestrum specimens the morphology of keratocytes in the normal feline cornea and corneal sequestra could be compared. Differences may indicate that keratocytes play a role in the pathogenesis of corneal sequestra.
  • Mononen, Tuula (Helsingfors universitet, 1992)
    Tutkielma käsittelee glaukoomaa eli viherkaihia, joka aiheutuu silmän sisäisen paineen noususta. Kontrolloimaton silmänpaineen nousu johtaa sokeutumiseen. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään glaukooman syntyyn, sen aiheuttamiin muutoksiin silmässä, diagnostisiin menetelmiin sekä hoitoon. Koska glaukooman lääkehoito usein osoittautuu riittämättömäksi keinoksi laskea silmänpainetta pysyvästi, käsitellään kirurgisia menetelmiä tarkemmin. Oma tutkimus perustuu eläimille soveltuvan implantin kehittelyyn ja kahdeksantoista kanin silmien leikkaukseen kyseistä implanttia käyttäen. Tutkimuksessa todettiin silmänpaineiden keskiarvon pysyvän leikkausta edeltänyttä tasoa alhaisempana. Histologisessa tutkimuksessa sidekalvon alainen filtraatio-ontelo oli fibrosyyttikerroksen reunustama. Tulehdus- ja vierasesinereaktiot silmissä olivat vähäiset ja rajoittuivat lähinnä leikkauksen jälkeisiin päiviin. Implantit todettiin toimiviksi silmän sisäisen fluoreskeiiniinjektion avulla. Käytetty menetelmä on sovellutus nykyään ihmisten glaukoomakirurgiassa paljon käytetyistä implanttitekniikoista. Ongelmina ovat olleet leikkauksen jälkeinen hypotonia sekä fibriinikeräymät, jotka ovat tukkineet implantteja. Eläimillä ei leikkauksen jälkeinen hypotonia ole tiettävästi merkityksellistä, ja sen vuoksi implanttimallia yksinkertaistamalla voidaan välttää tukkeutumien syntymistä. Tässä työssä kuvattu leikkausmenetelmä soveltuu hyvin eläinlääketieteelliseen käyttöön, koska se ei vaadi välttämättä kalliita välinehankintoja, ja itse implantin kustannukset ovat huokeat. Implantti on helppo valmistaa. Myöskään leikkaustekniikka ei ole erityisen monimutkainen. Koska implantti vaikuttaa käyttökelpoiselta, olisi jatkossa mielenkiintoista testata sen toimivuutta glaukoomasilmässä.
  • Haller, Albert von (Albertus de)(Albrecht) (Gottingae, 1781)
  • Schroderus, Eero (Helsingfors universitet, 2012)
    Immunoglobuliinit (Ig) ovat kaikilla leuallisilla selkärankaisilla hyvin samankaltaisia. Immunoglobuliinigeenien järjestymisessä on kuitenkin suuria eroja Eri lajien immunoglobuliinigeenien tunteminen auttaa ymmärtämään paremmin hankinnaista immuunijärjestelmää ja sen evoluutiota. Useiden eläinlajien perimän sekvensointi viime vuosina on avannut uusia ovia vertailevalle immunologialle. Rustokaloilta ja luukaloilta on muun muassa löytynyt ennen tuntemattomia Ig-isotyyppejä, jotka voivat valaista hankinnaisen immuunijärjestelmän syntyä laajemminkin. Immunoglobuliini koostuu neljästä polypeptidiketjusta, kahdesta identtisestä raskasketjusta (IgH) ja kahdesta identtisestä kevytketjusta (IgL). Immunoglobuliinien monimuotoisuus varmistetaan kokoamalla molempia ketjuja koodaavat geenit lyhyemmistä segmenteistä. Raskasketjun antigeenin tunnistavaa vaihtelevaa osaa koodaava geeni koostuu kolmesta (V, D ja J) ja kevytketjun kahdesta (V ja J) geenisegmentistä. Raskasketjun vakio-osaa koodaava C-geeni määrää imunoglobuliinin isotyypin, josta riippuu sen biologinen aktiivisuus ja siten tehtävä immuunipuolustuksessa. Suurin ero immunoglobuliinigeenien järjestymisessä on rustokalojen ja muiden leuallisten selkärankaisten välillä. Rustokalojen Ig-geenit ovat järjestyneet jopa sadoiksi klustereiksi, joissa on yksi V-, (kahdesta kolmeen D-), yksi J- ja yksi C-geeni. Muilla leuallisilla selkärankaisilla IgL- ja IgH-lokuksissa on suuri joukko V-, (D-), ja J-geenejä ja lajille tyypilliset C-geenit. Edellisestä poiketen luukalojen IgL-geenit ovat järjestyneet hieman rustokalojen klustereiden tapaan, mutta todennäköisesti klusterityyppinen järjestyminen näissä kahdessa luokassa on kehittyneet toisistaan riippumatta. Vaihtelevaa osaa koodaavat immunoglobuliinigeenit jaetaan sekvenssien samankaltaisuuden perusteella ryhmiin ja alaryhmiin. Erityisesti V-geenien evoluutiota on tutkittu alaryhmien kautta. Yli 75 % identtiset geenit lasketaan samaan alaryhmään kuuluviksi. Edelleen esimerkiksi kaikki leuallisten selkärankaisten raskasketjun V-geenit (IGHV) jaetaan viiteen ryhmään. Nisäkkäiden IGHV-geenit jaetaan perinteisesti kolmeen klaaniin, jotka sisältyvät kolmeen nuorimpaan edellä mainituista ryhmistä. Tutkielman kokeellisessa osassa keskityttiin naudan IGHV-geeneihin, joita haettiin julkaistusta naudan genomikokoonpanosta. Kaikkiaan tutkimuksessa löydettiin 36 ennen julkaisematonta IGHV-geeniä. Geenien ilmentymistä analysoitiin vertaamalla löydettyjä IGHV-sekvenssejä suureen lähetti-RNA-sekvenssikokoelmaan. Tulosten perusteella todennäköisesti ainoastaan kahdeksan geeniä löydetyistä 36:sta ilmentyy. Fylogeneettisen analyysin perusteella 36 IGHV-geeniä jakaantuvat kolmeen alaryhmään. IGHV1, joka on ainoa ilmentyvä alaryhmä, ja IGHV2 kuuluvat nisäkkäiden IGHV-geenien II klaaniin. Kolmas alaryhmä, IGHV3, kuuluu I klaaniin. Naudalta ei löydetty nisäkkäiden vanhimpaan, III klaaniin kuuluvia IGHV-geenejä. Tämä tutkimus vahvistaa käsityksen naudan suppeasta ituradan IGHV-geenivalikoimasta ja toisaalta auttaa ymmärtämään immunoglobuliinien monimuotoisuuden tuottamista suppean ituradan IGHV-valikoiman lajeilla.
  • Hielm, Sebastian (Helsingfors universitet, 1994)
    Kuudelta Korkeasaaren eläintarhan pienmärehtijältä kerättiin ulostenäytteitä kokkidiookystojen tutkimiseksi vuoden ajan 1989-90, tarkoituksena määrittää löydetyt Eimeriat lajitasolle. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli selvittää, ovatko tarhan kokkidit isäntäeläin spesifisiä vai pystyvätkö ne infestoimaan suhteellisen läheistä sukua toisilleen olevia naapureitaan. Kartoitusta varten kerättiin 70 ulostenäytettä, joista 43 (61%) oli positiivisia kokkidiookystojen varalta. Alppikauriista (Capra ibex) kerättiin 20 näytettä, joista 16 (80%) olivat positiivisia; markhorista (Capra falconeri) 9, joista 8 (89%); gemssistä(Rupicapra rupicapra) 20, joista 8 (40%); harjalampaalta (Ammotragus lervia) 7, joista 4 (57%); lumivuohelta (Oreamnos americanus) 9, joista 5 (56%); himalajantarilta (Hemitragus jemla hicus) 5 näytettä, joista 0 (0%) positiivisia. Sporuloituneet ookystat jaettiin 16 ryhmään kokonsa, ulkomuotonsa sekä isäntänsä puolesta. Joka lajilla (paitsi larilla) esiintyi vuohen Eimeria alijevia muistuttava pieni pyöreä ookysta. Myöskin E. arloingia ja E. aspheronicaa muistuttavia ookystoja löytyi monelta isäntäeläinlajilta. Ainoastaan lumivuohen E.oreamnin pystyi varmasti määrittelemään lajitasolle asti. Isäntäeläinspesifisyydestä on vaikea sanoa - monet ryhmät muistuttavat suuresti toisiansa vaikka niillä on eri isännät, mutta näinhän on myös laita lampaan ja vuohenkokkidian välillä, joista tiedetään että ne ovat isäntäeläinspesifisiä. Nämä tutkimukseen kuuluvat kuusi märehtijälajia ovat kuitenkin kaikki taksonomialtaan lähempänä toisiaan (ja vuohta) kuin lammasta. Ookystoja valokuvattiin ja kuvista koottiin liite tutkimusraporttiin.
  • Corning, Hanson Kelly (Verlag von I. F. Bergmann, 2008)
  • Corning, Hanson Kelly (Wiesbaden, 1914)
  • Corning, Hanson Kelly (Verlag von I. F. Bergmann, 2008)
  • Corning, Hanson Kelly (Verlag von I. F. Bergmann, 2008)
  • Lindahl, Jan (2019)