Arbetet består av en litteraturstudie i ämnet hundhållning. Olika aspekter kring hållning av hundar diskuteras utgående från hundens behov och välmående. Förutom hundens direkta fysiska miljö diskuteras även dess psykosociala behov. Valpens utveckling och betydelse av en kvalitetsmiljö tas upp i texten. Orsaker till stress för hunden och följder av detta är en viktig del av hundhållningen, likaså hur detta kan åtgärdas. Förutom direkt fakta finns även en del forskningsresultat medtagna, som belyser de olika aspekterna på hållning av hundar.

Kokeen tarkoituksena oli selvittää ruokintaperäisen oksidatiivisen stressin vaikutusta solun hienorakenteeseen ja Cu-Zn-superoksididismutaasientsyymin esiintymiseen oksidatiiviselle stressille alttiissa elimissä (luusto- ja sydänlihas sekä maksa) sialla. Lisäksi tutkittiin punasolujen superoksididismutaasiaktiivisuus (E-SOD) . Kolme kuukautta kestäneen koejakson aikana seurattiin porsaiden kasvua ja veriparametreja (Hb, Hkr, S-CK, S-kol.) sekä punasolujen SOD:n aktiivisuutta. Obduktiossa havaittujen makroskooppisten löydösten sekä valomikroskopian, elektronimikroskopian ja immunohistokemian keinoin selvitettiin degeneratiivisten vaurioiden luonnetta ja CuZn-SOD:n lokalisaatiota soluissa. Elektronimikroskooppisesti havaittiin koeporsailla tutkittavissa elimissä runsaasti lysosomeja, degeneroituvia mitokondrioita, vaihtelevanasteista lipidoosia ja varhaisia lipofuskiini- ja keroiidimuodostelmia. Immunolokalisaation avulla lysosomaalisen CuZn-SOD:n todettiin vapautuvan lysosomeista näiden yhtyessä mitokondrioihin tai lysosomikalvon muuten hajotessa.

Porsaskuolleisuus ja porsaiden huono kasvu vaikuttavat merkittävästi porsastuotantosikalan taloudelliseen tulokseen ja eläinten hyvinvointiin. Sekä emakko että porsaat voivat käyttäytymisellään vaikuttaa porsaiden maidonsaantiin ja siten kasvuun ja kuolleisuuteen. Emakko voi esimerkiksi sallia porsaiden pääsyn utareelle makaamalla kyljellään, toisaalta emakko voi estää utareelle pääsyn makaamalla mahallaan. Porsaat voivat lisätä maidontuotantoa hieromalla utaretta. Tutkimme emakon ja porsaiden yleisen aktiivisuuden yhteyttä porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen. Erityisesti halusimme selvittää, vaikuttavatko emakon makuuasento (kyljellään/mahallaan), imetyshavaintojen osuus tai porsaiden utareella viettämä aika porsaiden kasvuun. Videoimme 21 emakkoa pahnueineen porsimisen jälkeen päivinä 3, 6, 13, 20 ja 30. Videonauhoilta rekisteröimme viiden minuutin välein emakon käyttäytymisen ja utareella olevien porsaiden lukumäärän. Päivänä 20 korreloivat imetyshavainnot (vähintään 50 % pahnueesta hieromassa utaretta) ja porsaiden kasvu positiivisesti, mutta koko imetyskauden aikana yhteys oli negatiivinen. Päivinä 1-4 korreloivat porsaiden utareella käyttämä aika ja päiväkasvu negatiivisesti ja päivinä 15-22 oli havaittavissa suuntaus positiiviseen korrelaatioon. Aktiivisemmilla emakoilla vaikutti olevan pienempi porsaskuolleisuus. Tutkimuksemme osoitti, että huonokasvuiset pahnueet viettävät enemmän aikaa hieromassa utaretta, todennäköisesti lisätäkseen maidontuotantoa tai aloittaakseen nopeammin uuden imetyksen. Passiiviset emakot sallivat pitkän utarehieronnan, mikä ei kuitenkaan välttämättä lisää porsaiden maidonsaantia. Emakon yleinen aktiivisuus vähentää porsaiden kuolleisuusriskiä. Syynä on todennäköisesti passiivisia emakoita parempi maidontuotantokyky.

Maa- ja metsätalousministeriön asettaman utaretulehdustyöryhmän Suomen utaretulehdustilanteen kartoittamista varten kerätystä aineistosta haluttiin tutkia eräiden tuotantoympäristöön ja lypsyhygieniaan liittyvien tekijöiden vaikutusta karjan utareterveyteen. Tiedot tuotantoympäristötekijöistä oli koottu kyselylomakkeella. Aineistossa oli 4206 lehmää 405 tilalta. Lehmien neljännesmaitonäytteistä oli määritetty mm. solupitoisuus, CMT-arvo ja NAGaasi-aktiivisuus sekä mikrobiologinen kasvu. Näiden perusteella neljännes määriteltiin joko terveeksi tai sairaaksi siten, että minkä tahansa näistä kriteereistä ylittäessä raja-arvon luettiin neljännes sairaaksi. Lehmä katsottiin sairaaksi, jos yksikin sen neljänneksistä oli luokiteltu sairaaksi. Tällaisia lehmiä oli aineistossa 60,3 %. Lehmätietojen perusteella laskettiin karjakohtaiset utaresairausprosentit. KyselylomakkeIta saatuja tietoja, joiden vaikutusta utareterveyteen haluttiin tutkia, olivat navettatyyppi, laiduntaminen, lannankäsittely, kuivikkeiden käyttö, kuivikelaatu, utareen esikäsittely (alkusuihkeet, lypsyliinakäytäntö sekä pesuveden ja lypsyliinojen desinfiointi), vedinkaston ja vedinvoiteen käyttö, lypsykoneen tyyppi ja ikä sekä lypsykoneen huolto. Ainoa karjan utaresairausprosenttiin merkitsevästi vaikuttava tekijä oli vedinkaston käyttö. Utareterveys oli 10,9 % parempi karjoissa, joissa vedinkastoa käytettiin kaikille lehmille, kuin karjoissa, joissa sitä ei käytetty tai käytettiin vain osalle lehmistä. Monien muiden tekijöiden vaikutuksesta saatiin suuntaa antava tulos, vaikka tulokset eivät olleetkaan merkitseviä.

Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota tietoa terveiden hevosen juomisesta ja juottamisesta, sekä niihin vaikuttavista tekijöistä kotioloissa, sekä kuljetusten ja kilpailuiden aikana. Hevonen juo vedentarpeeseensa nähden liian vähän, mikäli se on stressaantunut, dehydroitunut hikoilun kautta, tai vesi on huonolaatuista, vieraan makuista, tai vaikeasti saatavilla. Pidempään jatkunutta liian vähäistä veden saantia seuraava dehydraatio aiheuttaa terveydellisiä ongelmia kuten ääreisverenkierron ja elektrolyyttitasapainon häiriöitä ja munuaisten vajaatoimintaa. Se myös lisää mm. ähkyyn sairastumisen riskiä ja alentaa merkittävästi hevosen suorituskykyä. Hevosen dehydraatioaste on määriteltävissä veren solujen määrän ja kokonaisproteiinien mittauksella. Myös hidastunut kapillaarien täyttymisaika, limakalvojen kuivuminen, vähentynyt rehunkulutus ja ulosteiden kuivuminen kertovat hevosen dehydroitumisesta. Ihopoimun palautumisaika ei ole hevosilla luotettava dehydraation mittari. Tallioloissa hevosille mieluisin juoma-astia on avoin ämpäri. Automaattisia juomakuppeja käytettäessä niiden tulee olla riittävän suuria ja syviä, ja virtausnopeuden kuppiin vähintään 8 l/min. Merkittävin veden laatua huonontava tekijä on juoma-astioiden likaantuminen. Hevoset sopeutuvat ajoittaiseen veden saantiin hyvin, mutta ne on juotettava vähintään kaksi kertaa päivässä ruokinnan yhteydessä, sekä rasituksen jälkeen. Mikäli hevosia tarhataan useamman tunnin ajan, ne ruokitaan tarhaan, tai ilma on lämmin, tulisi myös tarhassa olla vettä saatavilla. Kuljetuksen aikana hevosia tulisi juottaa usein ja niille voi tarjota vettä vapaasti ennen kuljetusta ja sen jälkeen. Juomishalukkuutta voidaan lisätä hevoselle mieluisan vesiastian käyttämisellä, rehun tarjoamisella ja veden maustamisella. Veden rajoittaminen ennen rasitusta ei ole yleensä tarpeellista, eikä runsaastakaan juomisesta ole todettu aiheutuvan terveydellisiä haittavaikutuksia. Etenkin pitkäkestoisen rasituksen aikana juottaminen on tärkeää. Suola- tai elektrolyyttiliuos on vettä huomattavasti tehokkaampaa nestetasapainon ja suorituskyvyn ylläpidossa. Myös elektrolyyttipastojen käytöstä on hyötyä, mutta niitä ei tule antaa ennen rasitusta tai rasituksen aikana lievästi dehydroituneelle hevoselle. Hevosia voi juottaa vapaasti heti rasituksen jälkeen, kuitenkin viimeistään 20 minuuttia rasituksen päättymisestä. Voimakkaan rasituksen jälkeen palautumista edesauttaa suola- tai elektrolyyttiliuosten tai elektrolyyttipastan ja veden antaminen ensimmäisen tunnin aikana rasituksen jälkeen ja veden tarjoaminen vapaasti tämän jälkeen.

Lehmän hedelmällisyyden ja karjan hedelmällisyystason mittaamiseksi on kehitetty useita hedelmällisyyden tunnuslukuja ja hedelmällisyysindeksejä. Tunnusluvuista on Suomessa käytössä lähinnä poikimaväli, tyhjäkausi, lepokausi, siemennyskausi, siemennyksiä /poikiminen, uusimattomuusprosentti 60 vrk ja karjan poistoprosentti hedelmällisyyshäiriöiden takia. Arvioitaessa karjan hedelmällisyystasoa näiden avulla on pyrittävä luomaan kokonaiskuva useiden mittalukujen avulla, koska mikään yksittäinen luku ei sellaisenaan kuvaa puhtaasti hedelmällisyyttä. Karjan hedelmällisyystason arvioinnin helpottamiseksi on kehitetty erilaisia hedelmällisyysindeksejä, jotka ottavat huomioon useita hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Suomen olosuhteisiin soveltuvin näistä lienee norjalaisten kehittämä HT-luku, jonka laskenta perustuu uusimattomuusprosenttiin, tunnuslukuun siemennyksiä/aloitus, tyhjäkauteen ja hedelmällisyyshäiriöiden takia poltettujen lehmien osuuteen. Se voidaan laskea rekisterityyppisistä tiedostoista, jolloin se antaa kokonaiskuvan edellisen siemennyskauden tilanteesta. Tässä työssä pyrittiin kehittämään Suomen olosuhteisiin soveltuva karjan hedelmällisyyttä kuvaava hedelmällisyysindeksi, joka voidaan laskea rekisteritiedoista ja joka on riittävän havainnollinen. Täksi valittiin markkapohjainen luku, joka ottaa huomioon hedelmällisyyteen yhteydessä olevat karjantaloudelliseen tulokseen vaikuttavat tekijät. Näitä ovat poikimaväli, joka on yhteydessä maito- ja vasikkatuotokseen, uusintasiemennysten ja hedelmällisyyshoitojen lukumäärä sekä eläinten poistot hedelmällisyyshäiriöiden takia. Lukua kutsutaan markkaindeksiksi.

Eri maiden lainsäädännöillä, yhteisöjen säännöksillä ja yritysten laatuluokituksilla on erilaisia näkemyksiä lihasikojen tilantarpeesta. Sikatiheyttä voidaan mitata usealla eri tavalla. Yleensä kasvatustiheys määritellään sikaa kohti varatulla karsina-alalla, makuualalla tai ilmatilalla. Tutkijat ovat pyrkineet määrittelemään sianlihan tuotannon kannalta taloudellisinta ja tehokkainta kasvatustiheyttä. Liian suuren eläintiheyden on havaittu aiheuttaneen sioilla päiväkasvun alentumista tai sairastuvuuden lisääntymistä. Tällä hetkellä LSO 2000-laatuluokassa edellytetään, että karsina-alaa varataan 0,9 m2/sika. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voidaanko LSO 2000-lihasikoja kasvattaa kesäaikaan kymmentä prosenttia normaalia tiheämmässä kasvun siitä hidastumatta tai sairastuvuuden ja lääkityksentarpeen kasvamatta. Tutkimukseen osallistui 21 LSO 2000-luokan lihasikalaa. Päiväkasvu oli alhaisempi tiheämmissä parttioissa, 838 g (708-919 g), kuin väljemmissä 868 g (750-935 g). Kuolleisuus oli korkeampi tiheämmissä kasvatuserissä, 1,9 % (0,6-4,0 %), kuin väljemmissä, 1,1 % (0,0-2,6 %). Maksahylkäyksiä oli enemmän tiheämmissä parttioissa, 1,8 % (0,0-31,7 %), kuin väljemmissä, 1,0 % (0,0-7,6 %). Samoin osaruhohylkäyksiä oli enemmän tiheämmissä kasvatuserissä, 4,1 % (1,1-8,8 %), kuin väljemmissä, 3,1 % (0,0-6,5 %). Niveltulehduksia oli enemmän tiheämmissä parttioissa, 2,6 % (0,6-9,6 %), kuin väljemmissä, 1,5 % (0,0-4,3 %). Myös märkäpesäkkeitä oli enemmän tiheämmissä kasvatuserissä, 1,7 % (0,0-3,8 %), kuin väljemmissä 1,2 % (0,0-2,0 %). Ruhojen luokituksessa tiheämmin kasvatettujen parttioiden sioista suurempi osa sijoittui vähärasvaisimpaan S-luokkaan verrattuna väljempien parttioiden sikoihin. Väljempien parttioiden sioista taas suurempi osa sijoittui seuraaviin E- ja U-luokkiin verrattuna tiheämpien parttioiden sikoihin. Sikatiheydellä ei ollut vaikutusta ruhojen keskipainoon, kasvatusaikaan /sika, elinhylkäyksiin, kokoruhohylkäyksiin, eikä keuhko- tai keuhkokalvontulehduksiin. Sikatiheydellä ei myöskään ollut vaikutusta sikojen lääkityksentarpeeseen. Tiheämmissä parttioissa sioista lääkittiin 4,6 % (0,4-24,0 %) ja väljemmissä 4,1 % (0,0-30,0 %).

Eroahdistus on yksi tavallisimmin koirilla esiintyvä käytösongelma. Tanskassa suoritetussa tutkimuksessa ongelmallisesti käyttäytyvistä koirista 17,5 % kärsi eroahdistuksesta. Yhdysvalloissa on estimoitu eroahdistusta esiintyvän 6 % koirista. Eroahdistuneiden koirien yksinoloajan käyttäytymiselle on luonteenomaista ylenmääräinen haukunta, ulvominen, tuhoisa käyttäytyminen, masentuneisuus, itsensä pureskelu-nuoleskelu sekä sisätiloihin virtsaaminen ja/tai ulostaminen. Toisinaan koirilla esiintyy psykosomaattisia oireita eroahdistuksesta; ripulia, veristä ulostetta, karvojen nuoleskelua. Kodin irtaimiston pureskelu sekä lattian ja ovien raapiminen ovat sijaistoimintaa, jonka aiheuttaa koirassa lisääntynyt ahdistuksen määrä. Ahdistus voi ilmetä koiran pyrkimyksenä seurata omistajia heidän poistuessa kodista. Ulvominen on koiran luonnollinen vaste sen kokemaan yksinäisyyteen. Tällöin koira pyrkii saamaan sosiaalisen yhteyden lauman muihin jäseniin ulvomalla. Useat koirat eivät syö tai juo omistajan poissaoloaikana, mutta omistajan kotiintultua ne kiirehtivät välittömästi syömään/juomaan. Ihmisen ja koiran kiinteä yhteiselo voi olla myös epäharmonista, jos yhteiselämällä on toista osapuolta vahingoittava vaikutus. Eroahdistus huonontaa koiran sekä perheenjäsenten elämänlaatua ja on vaaraksi koiralle, koska useat omistajat päätyvät koiran poisluovuttamiseen tai lopettamiseen. Alle kaksi vuotiaan koiran yleisin kuolinsyy on käytösongelma. Koiran eroahdistuksen hoitaminen edellyttää moniulotteista terapeuttista lähestymistapaa. Hoito-ohjelma koostuu omistajien valistamisesta eroahdistuskäyttäytymiseen liittyvistä motivaatiotekijöistä, systemaattiseen eroahdistuksen poisherkistämisprotokollaan ja toisinaan harjoitusten lisänä käytetään masennuslääkitystä terapian tukena. Trisyklisistä masennuslääkkeistä klomipramiini (Clomicalm) on hyväksytty eläinlääkkeeksi. Tämän takia sitä suositellaan ensisijaiseksi lääkkeeksi hoidettaessa koiran eroahdistusta. Hoito-ohjelman aikana tapahtuvat vastoinkäymiset ovat melko yleisiä. Nämä takaiskut indikoivat usein ongelmia hoitosuunnitelmassa tai toteutuksessa ja tämän takia on tärkeää järjestää eroahdistusterapian seuranta. Vetcaren suorittamassa kenttätutkimuksessa eroahdistuneita koiria hoidettiin kolmen kuukauden ajan käytösterapian sekä klomipramiinilääkityksen avulla ja tämän jälkeen lääkitys keskeytettiin, jonka jälkeen käytösterapiaa jatkettiin vielä yhdellä kuukaudella. Tuhoamisoireet vähenivät koirilla tutkimuksen aikana siten, että kolmanteen kontrolliin saapuneista 87,5 %:lla ja neljänteen kontrolliin saapuneista 57,1 %:lla tuhoamisoire oli vähentynyt tai kokonaan loppunut. Osalle koirista oireet olivat palaneet takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Myös muut eroahdistusoireet, kuten haukkuminen, levottomuus ja sisälle tarpeiden tekeminen vähenivät tutkimuksen aikana tuhoamisoireiden kaltaisesti. Koirien käyttäytymisessä havaittujen muutosten ja suuren asiakastyytyväisyyden perusteella voidaan päätellä, että eroahdistusterapian ja klomipramiinin yhteisvaikutuksella on ollut erittäin myönteinen vaikutus eroahdistuneiden koirien hoidossa, kun tulokset suhteutetaan tutkimukseen osallistuneiden eläinlääkäreiden vähäiseen kokemukseen eroahdistuksen hoidosta.

Tutkimuksen tarkoituksena oli laatia kirjallisuuskatsauksena Korkeasaaren viidelle vuohensukuiselle märehtijälle eli alppikauriille, gemssille, lumivuohelle, markhorille ja terille mahdollisimman tarkat ruokintasuunnitelmat. Kirjallisuuden avulla pyrittiin selvittämään em. märehtijöiden villien lajitoverien ravinnonkäyttöä luonnonoloissa. Kaikista lajeista tosin ei sitä tietoa löytynyt. Korkeasaaren nykyisin käyttämät rehut ja kyseisten lajien ruokinta sekä ruokinnankustannukset on myös esitetty tutkielmassa. Koska tutkitut lajit ovat vuohieläimiä, käytettiin uusien ruokintasuositusten perustana vuohen ja lampaan ruokintanormeja. Sen avulla voitiin määrittää eläintarhan pienmärehtijöiden ravinnontarpeet suurin piirtein. Lampaan ja vuohen ruokintanormit on tutkielmassa esitetty sekä vanhan että uuden rehuarvojärjestelmän arvoilla. Uudet ruokintasuositukset on sen sijaan tehty vain uusia arvoja käyttäen vuohen tarvenormien pohjalta Tarkkojen tarvenormien laatiminen Korkeasaaren pienille märehtijöille osoittautui mahdottomaksi, ja uudet ruokintaehdotukset onkin laadittu yhteisesti kaikille viidelle lajille. Niiden käytäntöön soveltamisessa on syytä ottaa huomioon lajien väliset kokoerot ja se, että pohjana ovat tuotantoeläimen normit. Laumassa eläviä eläintarhan eläimiä ei voida ruokkia kovin yksilöllisesti, vaan rehuja on syytä antaa tarvenormeja runsaammin etteivät lauman sosiaalisessa arvojärjestyksessä alimmat yksilöt kärsisi ravinnonpuutteesta. Karkearehujen kulutuksen arviointi tällä hetkellä lajeittain osoittautui hankalaksi. Eläinten nykyinen ruokinta ja siitä saatu energia, valkuaisaineet, kIvennäiset, hivenaineet ja vitamiinit on esitetty sillä tarkkuudella kuin se on ollut mahdollista. Kahdelle lajille on tehty ruokinnantarkistusohjelma, joka näkyy liitteissä. Siitä selviää, että suurimman osan vuodesta eläimet saavat rehuja runsaasti yli tarvenormien, mutta lopputiineyden ja imetysvaiheen aikana ruokinta alittaa osittain normit. Ruokinnan keventäminen silloin, kun energiantarve on suurimmillaan tuntuu luonnonvastaiselta etenkin, kun ravinnon saannissa ei pitäisi villeillä lajitovereillakaan olla tällöin ongelmia. Liitteissä esitetään ruokintavaihtoehtoja ottaen huomioon viisi eri tuotantovaihetta. Jokaisen tuotantovaiheen ruokinnalle on esitetty neljä eri rehuista koostuvaa vaihtoehtoa, jotka vastaavat tarvenormeja suunnilleen yhtä hyvin. Eri vaihtoehtojen hintaeroja on arvioitu karkeasti.

Kirjallisuuskatsauksessa käsittelen suomenlampaalla ja sen risteytyksillä esiintyvän munuaistaudin esiintymistä ja merkitystä. Munuaisten fysiologiaa, anatomiaa ja histologiaa käsittelen lyhyesti ja erityisesti glomerulusten osalta. Histologisesti tauti voidaan luokitella mesangiokapillaariseksi glomerulonefriitiksi. Taudin oireet johtuvat immuunikompleksien kertymisestä glomerulusten kapillaareihin sekä aivojen choroid plexukseen. Seurauksena on munuaisen toiminnan heikkeneminen ja keskushermosto- oireita. Karitsat syntyvät oireettomina, mutta vähitellen ne eristyvät, eivät ime, viuhtovat häntäänsä ja aristavat selkäänsä. Uremian seurauksena karitsat kuolevat nopeasti. Sairastuneiden karitsoiden komplementin komponentti kolmen määrä on huomattavasti alentunut synnynnäisesti ja seurausta perinnöllisestä puutoksesta. Varmaa perinnöllisyyden mekanismia ei ole pysäyty vielä täysin selvittämään. Ainoa keino estää taudin leviämistä on poistaa kaikki vanhemmat pois siitoksesta, joiden jälkeläisillä tautia esiintyy. Lopuksi käyn läpi nuorella karitsalla munuaistoimintaa heikentäviä muita sairauksia. Tutkimusosassa aineistona käytettiin Jokioisten maatalouden tutkimuskeskuksen Kuuman koelampolassa esiintyneitä tapauksia. Lampaista otettiin verinäytteitä ja teurastettaessa tai karitsan kuollessa munuaisnäyte. Verinäytteistä tutkittiin munuaisarvoja ja elinleikkeet mikroskopoitiin histologisten muutosten löytämiseksi. Komplementin komponentti kolmen määrää mitattiin immunologisella menetelmällä. Tarkoituksena oli kartoittaa tilannetta lampaan perinnöllisen munuaistaudin osalta Kuuman koelampolassa Jokioisissa.