Browsing by Subject "Aristoteles"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Raivio, Ville (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä englanninkielinen tutkielma analysoi retoriikkaa Winston Churchillin ja Barack Obaman poliittisissa puheissa. Tutkielma esittelee kahden poliitikon tavat kirjoittaa puheita ja heille ominaiset puhetyylin keinot, sekä analysoi kolme puhetta molemmilta. Tutkielma sisältää johdannon, teoreettisen kirjallisuuden esittelyn, Churchillin sekä Obaman lyhyet elämäkerrat, poliitikkojen puhetyylin ja puheiden kirjoitustapojen esittelyt, kolmen puheen analyysin molemmilta puhujilta sekä yhteenvedon. Tutkielman liitteenä on puheet, joita työssä analysoidaan. Tutkielma esittelee myös molempien poliitikkojen uskonnollisen taustan. Työn teoreettinen aineisto pohjautuu antiikin Kreikan aikaiseen Aristoteleen Retoriikka-teokseen sekä antiikin Rooman aikaiseen tuntemattoman kirjoittajan puheoppaseen Rhetorica ad Herennium. Nämä teokset ovat tärkeimmät retoriikasta laaditut oppaat, joiden teorioihin myöhempien aikakausien kirjat pohjautuvat. Muu aineisto koostuu teoksista, jotka esittelevät poliitikkojen elämäkertoja, heidän puhetapojaan sekä retoriikan termistöä. Puheiden analysoinnissa metodina on kirjallisuustutkimuksen määrittelemä lähiluku. Aineiston kautta selviää, että Winston Churchill ja Barack Obama kirjoittivat puheensa itse uransa alkuvaiheessa, mutta presidentin ja pääministerin asemassa heidän aikansa ei enää riittänyt tähän. Puheissaan Churchill personifioi maita ja hän viittasi Liittoutuneiden ja natsi-Saksan vastaiseen sotaan hyvän ja pahan taisteluna. Hänen puhetyylinsä oli pessimistinen ja pääministeri lupasi kärsimyksiä sekä tuhoa vuodesta toiseen. Barack Obaman puhetyyliin kuuluvat parafraasit, somaattiset fraasit sekä sananlaskut, hänen puheidensa yleinen teema on amerikkalainen unelma. Analyysin tuloksena selviää, että Churchill ja Obama pyrkivät vaikuttamaan kuulijan tunteisiin ennen kaikkea kristillisten kielikuvien ja viitteiden kautta. Tutkielman johtopäätöksenä on, että molemmat poliitikot ovat käyttäneet klassisen retoriikan metodeja puheissaan, lisäksi molemmat ovat käyttäneet kristinuskon sanastoa ja kuvastoa vaikuttaakseen kuulijoihin. Jokaisessa aineiston kuudesta puheesta on kristillisiä käsitteitä, jotka yhdistävät suurinta osaa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kansalaisista. Jatkotutkimusta varten olisi hyödyllistä laajentaa Churchillin ja Obaman puheiden aineistoa ja lähilukua käyttäen tutkia, millä tavoin poliitikot ovat käyttäneet kristinuskon teemoja vaikuttaakseen kuulijoihinsa. Tämä selventäisi uskon asemaa kahden vaikutusvaltaisen länsimaisen poliitikon retoriikassa ja osana yhteiskunnallista diskurssia.
  • Kabata, Miika (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan Aristoteleen taloudellista filosofiaa. Tutkimuskohteena on erityisesti Aristoteleen esittämä yhteiskunnallisen työnjaon, vaihdon ja rahan muodostamien yhteiskunnallisten suhteiden luonteen analyysi. Aristoteles piti vastavuoroisen oikeudenmukaisuuden saavuttamista vaihtosuhteissa työnjaollisesti eriytyneen kaupunkivaltion olemassaolon kysymyksenä. Aristoteleen tärkeimmät taloudellis-filosofiset kirjoitukset ovat löydettävissä Nikomakhoksen etiikan viidennen kirjan viidennestä luvusta ja Politiikan ensimmäisen kirjan kahdeksannesta ja yhdeksännestä luvusta. Koska Aristoteleen filosofia muodostaa verrattain yhtenäisen kokonaisuuden, on perusteltua tuoda mukaan laajasti Aristoteleen filosofian muita osa-alueita sikäli kuin ne liittyvät myös taloudellisten ilmiöiden analyysiin. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään Aristoteleen filosofiaa ja antiikin Kreikan yhteiskunnallisia ja taloudellisia olosuhteita käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Tarkastellessaan vaihtosuhteiden ja rahan olemusta Aristoteles kehittää ensimmäisen tunnetun systemaattisen käsitteellisen viitekehyksen markkinailmiöiden analysoimiseksi. Tämän vuoksi Aristoteleen taloudellisella filosofialla on ollut merkittävä historiallinen vaikutus käsitteellisenä perustana, jolle sekä skolastikot että islamilaiset filosofit rakensivat taloutta koskevia käsityksiään. Toisaalta Aristoteleen käsitykset ovat 1900-luvulla joutuneet taloudellisessa ajattelussa jossain määrin sivuraiteelle. Tutkielmassa pyritään kontekstualisoimaan Aristoteleen vaihtoa koskeva ongelmanasettelu ankkuroimalla teksti antiikin Kreikan yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Tärkeimpien tekstinkohtien argumenttirakenteiden analyysin ja keskeisten käsitteiden eksplikoinnin avulla pyritään tuomaan esille Aristoteleen teoreettiset taustaoletukset ja selventämään hänen taloudellista ajatteluaan koskeva ongelmanasettelua. Aristoteles näkee tarpeen ihmisyhteisöjen synnyn ja jatkuvuuden luonnollisena perustana. Tarpeiden tyydyttämisen ensisijainen väline on kotitalous. Yhteen liittyneet kotitaloudet muodostavat kaupunkivaltion. Aristoteles analysoi eri vaihtomuotoja, joita syntyy erikoistuneiden tuottajien välille. Kaupunkivaltion jäsenten on vaihdettava rahan välityksellä tuotteitaan. Aristoteles erottaa toisistaan ”luonnolliset” ja ”luonnottomat” vaihtomuodot. Luonnolliset vaihtomuodot edistävät kaupunkivaltion yhtenäisyyttä tuomalla erikoistuneet tuottajat yhteen vaihtoyhteisön tasavertaisina jäseninä. Luonnollisia vaihtosuhteita vastaan Aristoteles asettaa luonnottomat vaihtomuodot, jotka rikkovat vastavuoroista oikeudenmukaisuutta ja siten horjuttavat kaupunkivaltion yhteiskunnallista järjestystä. Aristoteleen vaihdon analyysi kytkeytyy vastavuoroisen oikeudenmukaisuuden teemaan. Vastikkeiden vaihto on kaupunkivaltion olemassaolon edellytyksenä. Toisaalta tuotteiden välisen samanarvoisuuden olemassaolo on niiden vaihdon ehtona. Kolmanneksi vaihdettavien tuotteiden arvon yhteismitallisuus on edellytys niiden vaihdossa ilmenevälle samanarvoisuudelle. Aristoteles pyrkii ratkaisemaan tavaroiden yhteismitallisuuden ongelman siinä kuitenkaan onnistumatta. Aristoteleen näkökulmasta eettinen ja taloudellinen ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Taloutta, kuten muitakin elämänalueita, on voitava tarkastella hyvän elämän näkökulmasta. Aristoteleen taloudellinen analyysi on sidoksissa antiikin Kreikan yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Aristoteleen ongelmanasettelua ei voida ymmärtää irrallaan antiikin Kreikan historiallisesta perinteestä, luokkasuhteista ja tuotantotavasta.
  • Elo, Mika (2012)
    The article reflects on digitality and interface design in terms of the multiple senses of touch. Touching is presented as a ‘‘pathic’’ sense of being exposed, which implies that touching exceeds the tactile and even the phenomenal world. A particular focus is set on Aristotle’s and Husserl’s ways of thematizing the sense of touch. In this way, two extremes of the phenomenological thinking of touching are articulated: touching as an indistinct and heterogeneous constituent of sensitivity and touching as the guarantor of immediacy of the sense experience. Referring to Derrida’s critical notes concerning haptocentrism, the article attempts to problematize the hand and the finger as phenomenological figures of touch and as holds of haptic realism. The article concludes that insofar as digital interface design aims at haptic realism it conceives of the sense of touch in terms of narcissistic feedback and thus tends to conceal the pathic moment of touching.
  • Backman, Jussi (2005)
    The paper discusses Heidegger’s early notion of the “movedness of life” (Lebensbewegtheit) and its intimate connection with Aristotle’s concept of movement (kinesis). Heidegger’s aim in the period of Being and Time was to “overcome” the Greek ideal of being as ousia – constant and complete presence and availability – by showing that the background for all meaningful presence is Dasein, the ecstatically temporal context of human being. Life as the event of finitude is characterized by an essential lack and incompleteness, and the living present therefore gains meaning only in relation to a horizon of un-presence and un-availability. Whereas the “theological” culmination of Aristotle’s Nicomachean Ethics finds the supreme fulfillment of human life in the semi-divine self-immanence and self-sufficiency of the bios theoretikos, a radical Heideggerian interpretation of kinesis may permit us to find in Aristotle the fundamental structures of mortal living as self-transcendent movement.
  • Rokkonen, Hannu Ilmari (2008)
    Tiivistelmä Yhteiskunta on muuttunut kulutusyhteiskunnaksi ja ihmisestä on tullut kuluttaja. Tämä yhteiskuntatieteellinen opinnäyte tarkastelee taloustieteen ja filosofian käsitteiden avulla juuri kuluttajaa, jonka tavoitteena on hyvä elämä. Hyvän elämän tavoite kiteytyi jo aikoinaan Aristoteleen ajatuksissa, joita tarkastelen ensimmäisessä luvussa. Toisessa luvussa lähestyn kuluttajaa ja kuluttamista talouden näkökulmasta. Taloustieteen näkemys kuluttajasta esitellään kuluttajan teoriassa. Kulutuksen odotetaan kasvavan ja hyödyttävän ihmistä entistä paremmin. Silti kuluttaja joutuu tekemään valintoja eri hyödykkeiden välillä, koska yhdellä kertaa hän ei pysty saamaan kaikkea mitä haluaa. Kolmannessa luvussa lähestyn ihmistä yksilönä. Ihminen on olento, jolla on tarpeita ja tavoite tyydyttää ne mahdollisimman hyvin. Ihmiset toimivat rationaalisesti valitessaan keinoja preferoimiensa päämäärien saavuttamiseksi. Taloustieteessä näitä kuluttajan valintoja tutkitaan rationaalisen valinnan teoriassa. Lähestyn tätä teoriaa kriittisesti, koska pidän sitä riittämättömänä tulkitsemaan sosiaalisia ilmiöitä kuten juuri kuluttajaa inhimillisine ominaisuuksineen. Kyseenalaistan myös käsityksen rationaalisesta kuluttajasta, joka tietojensa avulla hakee maksimaalista hyötyä ja tavoittelee pelkästään omaa etua. Lisäksi tuon esille liberalismin ja utilitarismin keskeisiä teemoja kuten vapauden. Esittelen myös eksistentialismin, jonka mukaan ihmisen tulee olla vapaa, jotta hän kykenee ottamaan vastuuta elämästään. Ihminen siis muovaa omilla valinnoillaan oman elämänsä. Näitä teorioita ja Aristoteleen oppeja vertaan toisiinsa sekä taloustieteen teorioihin etsien erilaisia vaihtoehtoja sille, mitä on järkevä valinta ja onko sellaista olemassa. Valintaan liittyy myös yhä enemmän moraalisia kysymyksiä. Valinnat eivät aina hyödytä ihmistä ja ne ovat aika ajoin vahingoittaneet etenkin ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Miksi ihminen sitten valitsee itseään haittaavia vaihtoehtoja? Tulisiko yhteiskunnan laatia erilaisia eettisiä sääntöjä, jotka antaisivat valintaohjeita kuluttajalle? Tähän ongelmaan paneudumme enemmän luvuissa neljä ja viisi. Samalla tarkastelen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kuluttajille jakautuvaa hyvinvointia. Viidennessä luvussa käsittelen myös George Soroksen ajatuksia kapitalistisen järjestelmän puutteista. Jos kuluttaja haluaa muuttaa yhteiskuntaa, onko se mahdollista arjen valintojen yhteydessä? Palaan tähän kysymykseen, koska se oli ensimmäinen kysymys, josta opinnäytettä tehdessäni lähdin liikkeelle. Onko yksittäisen kuluttajan valinnoilla vaikutusta maailmanmenoon?
  • Backman, Jussi (Eurooppalaisen filosofian seura, 2006)
    23°45: niin & näin -lehden kirjasarja
  • Backman, Jussi (Eurooppalaisen filosofian seura, 2005)
    23°45 : Niin & näin -lehden filosofinen julkaisusarja
    Mitä oleva on? Omaisuus ja elämä pureutuu tähän filosofian peruskysymykseen seuraten kahta länsimaisen filosofian jättiläistä, Aristotelestä ja Heideggeria. Siinä missä Aristoteles kysyy olevaa substantiivina ja tilana, etsii Heidegger olemisen mieltä verbinä ja tapahtumana. Nämä kaksi merkitystä löytyvät myös suomen olla-verbistä: "omistaa jotakin" ja "olla olemassa, elossa". Omaisuus ja elämä antavat peruslähtökohdat olevan tulkitsemiselle. Kirja vie lukijansa filosofian kreikkalaisille juurille ja sen uusimpiin, Heideggerin avaamiin mahdollisuuksiin.
  • Paasio, Arja (2001)
    Tässä työssä tutkimuksen kohteena ovat onni ja onnellisuus. Työ jakautuu kahteen osaan; onnea käsittelevän kirjallisuuden tutkimukseen ja empiiriseen osioon. Lähtökohtana ovat eri alojen tutkijoiden käsitykset onnesta. Onnea tarkastellaan mm. sellaisten käsitteiden kannalta kuin hyve, mielihyvä, tyytyväisyys, elämänhallinta, produktiivisuus, elämänilo ja puhdas onni. Työssä pohditaan myös sekä onnellisuuden saavutettavuutta että mahdollisia onnen esteitä. Jonkin verran pohditaan myös onnea emotionaaliselta kannalta ja esitellään yleisellä tasolla muutamia emootiotutkimusmenetelmiä. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty Freudin, Frommin, Spinozan ja Aristoteleen kirjoituksia ja heidän näkemyksiään onnesta. Näiden näkemysten pohjalta on laadittu teoria onnenympyrästä. Tutkimuksen empiirisessä osassa pyritään kyselylomakkeen muodossa selvittämään Helsingin yliopiston oikeustieteen ja sosiaalipolitiikan opiskelijoiden käsityksiä onnesta. Kyselylomake sisälsi 15 väittämää, mm. Freudin, Frommin, Russellin ja Horatiuksen onnenkäsityksistä. Väittämiin vastattiin välillä täysin samaa mieltä (5) - täysin eri mieltä (1). Jokaisen väittämän kohdalla oli mahdollisuus kommentoida kyseistä väittämää. Kyselylomake sisälsi myös avokysymyksen, jossa vastaajaa pyydettiin kommentoimaan senhetkistä onnellisuuttaan. Väittämiin annettuja arvoja tutkittiin sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti. Väittämistä laskettiin ääriarvot, keskiarvot ja keskihajonta. Faktorianalyysimenetelmällä (varimax ratkaisu) saatuja tuloksia tulkittiin neljän faktorin ratkaisulla. Väittämiin annettuja kommentteja tarkasteltiin niitten väittämien osalta, jotka olivat saaneet vastaajat reagoimaan voimakkaasti joko puolesta tai vastaan. Avokysymykseen annettuja kommentteja tarkasteltiin tekstianalyysimenetelmän avulla. Lopuksi pyrittiin suhteuttamaan tutkimustuloksia onnenympyrään. Opiskelijaryhmien välille ei muodostunut kovinkaan suuria eroja onni -käsityksestä. Onni ei vastaajien mielestä ole äkillistä tarpeiden tyydyttymistä (Freud), ei siis hetken hurmaa eikä mielihyvää. Sen sijaan useat vastaajat olivat sitä mieltä, että onnellisuus liittyy produktiivisuuteen (Fromm). Väittämän: Onnellisuuden voidaan sanoa olevan jatkuvaa ja eheää ilon kokemista (Fromm) kohdalla mielipiteet jakaantuivat suhteellisen tasaisesti puolesta ja vastaan. Oli myös niitä, jotka eivät osanneet määritellä, mitä onni on. Selvimmin tämän tutkimuksen valossa nousi esiin käsitys siitä, että onnea, jota voitaisiin nimittää arkionneksi, on tyytyväisyys (mm. Argyle), jota koetaan jokapäiväisten, kullekin henkilökohtaisesti tärkeiden asioiden onnistumisesta.
  • Backman, Jussi (Jyväskylän yliopisto, 2012)
    SoPhi
  • Riihonen, Joni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa käsittelen toivon luonnetta ja merkitystä antiikin Kreikan filosofiassa. Keskiössä ovat antiikin klassisen filosofian eli Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen ajatukset, heidän jälkeensä muodostuneiden hellenistisen ajan epikurolaisen ja stoalaisen koulukunnan ajatukset sekä eklektiseen Ciceron näkemys, joka sai vaikutteita kaikista edellä mainituista koulukunnista. Tutkielma vastaa seuraaviin kysymyksiin: Miten toivo on ymmärretty antiikin filosofiassa? Mitä eri termejä toivon kaltaisista asenteista on käytetty? Missä suhteessa toivo on muihin tunteisiin, jos toivo voidaan tulkita tunteeksi? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Primaarilähteinä toimivat säilyneet antiikin teokset, mutta monen tekstin kohdalla on jouduttu käyttämään paremmin säilyneitä sekundaarilähteitä. Toivoon on suhtauduttu monin eri asentein ja sitä on määritelty monin eri tavoin historiassa. Sokrates ja Platon eivät juuri käsitelleet filosofiassaan tunteita, mutta Aristoteles teki merkittävää työtä tunteiden filosofian alalla. Epikurolaisilla on tunteista yksinkertainen jaottelu, sillä heidän mukaansa on vain tuskaa sekä nautintoa. Stoalaisilla on monimutkainen tunneteoria, eikä yksinkertaista konsensusta toivosta ole stoalaisten keskuudessa. Kehitys ja edeltäjien vaikutus Sokrateesta epikurolaisuuteen ja stoalaisuuteen on nähtävissä, ja samat termit siirtyvät historiassa eteenpäin, mutta jokainen aihetta käsittelevä filosofi antaa käsitykseen jotain uutta. Myöhemmistä filosofeista toivoa ovat kommentoineet esimerkiksi Nietzsche, Camus ja Kant. Tunteiden tutkimus on kiinnostanut jo antiikissa, mutta nykypäivänäkin se voi antaa ihmiskunnalle uusia kehityssuuntia. Antiikin teoriat ovat myös edelleen keskustelun aiheena. Erityisesti stoalainen tunneteoria on merkittävä ja kiinnostava osa tunteiden tutkimuksen saralla. Tutkimuksessa käy ilmi, että koulukunnat ovat monin paikoin keskenään ristiriidassa toivon käsittämisen suhteen, mutta joillakin koulukunnilla on myös sisäisiä ristiriitoja. Monet varhaiset antiikin filosofit pitävät tunteita turhana, mutta tunteisiin suhtautuminen on positiivisempaa myöhäisantiikissa.