Browsing by Subject "Carabidae"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-15 of 15
  • Koivula, M.; Niemelä, J. (Finnish Forest Research Institute (Metla), 2002)
  • Koivula, M.; Kukkonen, J.; Niemelä, J. (Kluwer Academic Publishers, 2002)
    We examined the occurrence of carabid beetles along a forest succession gradient in central Finland (forest age classes: 5, 10, 20, 30 and 60 years since clear-cutting). Species richness of carabids was higher in the two youngest age classes, while no clear differences were detected in carabid abundance. The high species richness in the young, open sites was due to invasion of open-habitat species. Many forest species were absent from or scarce in the young sites and became gradually more abundant towards the older forest age classes. The catches indicated a drastic decrease and assemblagelevel change in concert with canopy closure, i.e. 20–30 years after clear-cutting. Some forest specialists with poor dispersal ability may face local extinction, if the proportion of mature forest decreases further and the remaining mature stands become more isolated. We recommend that, while harvesting timber, connectivity between mature stands is ensured, mature stands are maintained close (a few tens of metres) to each other and the matrix quality is improved for forest species by green tree retention.
  • Alaruikka, D.; Kotze, D.J.; Matveinen, K.; Niemelä, J. (Kluwer Academic Publishers, 2003)
    To investigate the effects of urbanization on carabid beetles (Carabidae) and ground dwelling spiders (Araneae) a study was completed along a 20 kmurban–rural forest gradient in the Helsinki–Espoo area of southern Finland. To study changes in assemblage structure, abundance and species richness, these taxa were collected in the year 2000 using pitfall traps, which had been placed in four forest sites within each of the urban, suburban and rural zones.We expected to find changes in the abundances and species richnesses in the two taxa across the urban–rural gradient, but did not find any. Our second and third hypotheses, stating that generalist species and small-bodied species should gain dominance along the gradient from rural to urban sites, were partly supported as carabid specialists were more characteristic of suburban and rural environments whereas generalists were more likely to be collected from rural areas compared to suburban or urban sites. Furthermore, medium to large-sized carabid individuals were more likely to be collected in the rural sites compared to urban forests. We found no evidence for significant changes in spider abundance or species richness across the urban–rural gradient in relation to body size or habitat specialization. We suggest that urbanization does not have significant effects on the total abundances and species richnesses in these two taxa. However, individual species responded differently to urbanization, and there were significant differences in the specialization and body sizes of carabids across the gradient.
  • Niemelä, J.; Kotze, J.; Venn, S.; Penev, L.; Stoyanov, I.; Spence, J.; Hartley, D.; Montes de Oca, H. (Kluwer Academic Publishers, 2002)
    We studied communities of carabid beetles in residual forest patches along urban-suburban-rural gradients in three cities (Helsinki, Finland; Sofia, Bulgaria and Edmonton, Canada) to examine their responses to urbanisation. Only Finnish carabids showed a marked division of community structure along the gradient. In Bulgaria and Canada, carabids did not separate into distinct urban, suburban and rural communities. Our results provide some support for the predictions that species richness will decrease, that opportunistic species will gain dominance, and that small-sized species will become more numerous under disturbance such as that provided by urbanisation. The rather weak and varied response of carabids to this disturbance suggests that local factors and their interaction are of primary importance for community composition. Occurrence of reasonably similar carabid communities across the gradient at each of the three levels of urbanisation suggests that habitat changes commonly associated with urbanisation have not affected the ecological integrity of carabid assemblages in residual urban forest patches.
  • Kotze, D.J.; Niemelä, J.; Nieminen, M. (Blackwell, 2000)
  • Hoekman, David; LeVan, Katherine E.; Ball, George E.; Browne, Robert A.; Davidson, Robert L.; Erwin, Terry L.; Knisley, C. Barry; LaBonte, James R.; Lundgren, Jonathan; Maddison, David R.; Moore, Wendy; Niemelä, Jari; Ober, Karen A.; Pearson, David L.; Spence, John R.; Will, Kipling; Work, Timothy (2017)
    The National Ecological Observatory Network (NEON) will monitor ground beetle populations across a network of broadly distributed sites because beetles are prevalent in food webs, are sensitive to abiotic factors, and have an established role as indicator species of habitat and climatic shifts. We describe the design of ground beetle population sampling in the context of NEON's long-term, continentalscale monitoring program, emphasizing the sampling design, priorities, and collection methods. Freely available NEON ground beetle data and associated field and laboratory samples will increase scientific understanding of how biological communities are responding to land-use and climate change.
  • Hänninen, Tapani (University of Helsinki, 1994)
  • Nolte, Dorothea; Boutaud, Esteve; Kotze, D. Johan; Schuldt, Andreas; Assmann, Thorsten (2019)
    The worldwide biodiversity crisis is ongoing. To slow down, or even halt future species loss it is important to identify potential drivers of extinction risk. Species traits can help to understand the underlying process of extinction risk. In a comprehensive study on 464 carabid beetle species, we used ordinal logistic regression to analyze the relationship of species traits to extinction risk in Central Europe, taking phylogenetic relatedness into account. To consider varying trait responses in different habitat types, we also tested models for species groups associated with different habitat types (forest, open, riparian and wetland). Our results identified three traits of particular importance as predictors for high extinction risk: (1) high habitat specialization, (2) small distribution range size (which is not considered in the categorization of the German Red List), and (3) large body size. Furthermore, large macropterous species showed high extinction risk. Overall, species associated with mountainous, coastal and open habitats generally revealed a high risk of extinction, while most forest species showed a low extinction risk. However, forest species with predatory feeding behavior were threatened, as were wetland species that reproduce in autumn. Phylogenetic relatedness had no influence on how species traits predict carabid beetle extinction risk. In the light of these results, management and recovery plans for species which exhibit characteristic traits strongly associated with extinction risks, as well as the conservation and restoration of mountain, coastal and open habitats, have to be prioritized.
  • Kylliäinen, Mira (Helsingin yliopisto, 2019)
    Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt viime vuosina globaalisti. Puhutaan jopa kuudennesta massasukupuutosta. Myös Suomessa erityisesti vanhojen metsien sekä niitty- ja perinneympäristöjen lajistot ovat heikentyneet. Suurin syy monimuotoisuuden vähenemiseen on elinympäristöjen katoaminen ihmistoiminnan ja maankäytönmuutosten vuoksi. Suomen uhanalaisia lajeja uhkaavat eniten metsä- ja maatalous ja niiden myötä vähenevät lahopuun ja niittyjen määrät. Luontotyypeistä erityisesti jalopuulehdot ovat katoamassa. Osansa maa-alasta vievät myös vapaa-ajan harrastukset, kuten esimerkiksi golf. Golfkenttien vaikutus monimuotoisuuteen on jakanut mielipiteitä. Golfkentän ekologiseen arvoon vaikuttaa se, millaiseen ympäristöön se on rakennettu. Urbaanissa ympäristössä golfkenttä voi merkittävästi lisätä monimuotoisuutta päinvastoin kuin metsäiseen ympäristöön rakennettuna. Golfkentät ovat kuitenkin usein laikuittaisia sisältäen useita erilaisia, pienialaisia kaistaleita alkuperäistä luontoa. Tässä työssä selvitin golfkentän rakentamisen aiheuttamia vaikutuksia metsäekosysteemin alkuperäiseen eliöyhteisöön sekä golfkentän monimuotoisuutta itsessään sekä verrattuna ympäröiviin alueisiin. Lisäksi pohdin, miten monimuotoisuutta kentällä voitaisiin parantaa. Tutkimuskohteena oli Hirsalan golfkenttä Kirkkonummella Etelä-Suomessa. Kesän 2018 aikana tein kentällä luontokartoituksen määrittämällä kentällä havaitut kasvit, nisäkkäät, linnut, matelijat ja sammakkoeläimet, perhoset sekä maakiitäjäiset (Coleoptera: Carabidae). Maakiitäjäisiä keräsin myös kentän reuna-alueelta sekä kentän ulkopuolelta. Perhosten keräämiseen käytin valorysää ja kolmea syöttirysää, keräys kesti toukokuusta elokuuhun. Maakiitäjäiset keräsin kuoppapyydyksillä (yht. 93) samalla aikataululla. Muut taksonit määritin näkö- ja kuulohavaintojen avulla. Mallinsin perhos- ja maakiitäjäisaineistoilla kentän ja vertailualueiden lajistojen runsausjakaumia. Maakiitäjäisaineistolla vertaisin kentän, kentän reuna-alueen ja kentän ulkopuolisen alueen monimuotoisuuksia Shannonin-Wienerin ja Simpsonin diversiteetti-indekseillä. Kasviaineiston avulla tein golfkentän alueesta luontotyyppikartan QGIS- paikkatieto-ohjelmalla. Muut aineistot täydensivät tilastomenetelmillä saatuja tuloksia. Golfkentän saamat diversiteetti-indeksit olivat pienempiä kuin kentän reunalla tai kentän ulkopuolella saadut arvot. Golfkentän lajistojen runsausjakauma oli epätasaisin muiden alueiden runsausjakaumiin verrattuna. Kentällä dominoi aitosysikiitäjäinen (Pterostichus melanarius, 65 % kentän lajistosta), joka on tunnettu häiriöekosysteemien generalistilaji. Perhosaineiston runsausjakauma ei kuitenkaan poikennut vertailuaineistosta. Golfkentällä havaittiin myös uhanalaisia ja suojeltuja lajeja, kuten liito-orava (Pteromys volans) sekä kartioakankaali (Ajuga pyramidalis). Kentällä ja sen läheisyydessä havaittiin myös useita metsäisiä lajeja, joista osa käytti kenttää esimerkiksi saalistamiseen tai laiduntamiseen. Kentältä löytyi luontotyyppejä niin karuista kalliometsistä tuoreisiin kankaisiin ja pähkinäpensaslehtoon. Kentältä löytyi myös joitain haitallisia vieraslajeja, kuten keltamajavankaali (Lysichiton americanus). Kentän rakentaminen on heikentänyt ja muuttanut alkuperäistä metsäekosysteemin eliöyhteisöä. Kenttää voidaan pitää häiriöekosysteeminä, jossa generalistilajit viihtyvät spesialistilajien kadotessa. Alueella voi myös olla vielä jäljellä rakentamisesta aiheutuvaa paikallista sukupuuttovelkaa esimerkiksi kasvi- ja hyönteislajien suhteen. Kenttä yhdessä ympäröivän luonnon kanssa muodostaa laikuittaisen elinympäristön, joka mahdollistaa monien lajien ravinnonhankinnan ja pesimisen kentällä ja sen läheisyydessä. Kentän monimuotoisuutta voitaisiin parantaa lisäämällä kentällä lahopuun sekä niittyjen määrää. Luonnonkasvien lisääminen ja niiden hallittu hoitamattomuus voi lisätä hyönteisten ja kasvinsyöjien määriä ja näin edelleen vaikuttaa kaskadiefektin kautta ylemmille ravintoketjun tasoille. Myös lampien ympärille olisi hyvä jättää suojavyöhykkeet. Alkuperäisiä luontokaistaleita tulisi vaalia, erityisesti kentällä sisällä olevaa pähkinäpensaslehtoa. Kentällä esiintyvät haitalliset vieraslajit ja puutarhakarkulaiset tulisi poistaa, etteivät ne vie elintilaa alkuperäislajeilta. Pöntötyksillä voidaan myös lisätä yksittäisten lajien tilaa lisäämällä niille mahdollisia pesimis- ja levähdyspaikkoja.
  • Tähtinen, Saara (Helsingfors universitet, 2012)
    Kasvava kaupungistuminen pirstoo elinympäristöjä pieniksi laikuiksi vaarantaen niin alueellisen kuin paikallisen luonnon monimuotoisuuden. Kaupunkialueilla on kuitenkin lukuisia erilaisia viheralueita, joilla on potentiaalia ylläpitää ja vahvistaa monimuotoisuutta. Kaupunkien viheralueista golfkentät vievät eniten pinta-alaa, mutta tarjoavat eliöille monipuolisia pienelinympäristöjä ja oikein hoidettuina golfkentillä on potentiaalia vahvistaa monimuotoisuutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään maankäytössä tapahtuvan muutoksen vaikutusta maakiitäjäisten (Coleoptera:Carabidae) yhteisökoostumukseen kolmella eri pääkaupunkiseudun golfkentällä, joilla on toteutunut laajennusosa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten maankäytössä tapahtuva muutos pellosta golfkentäksi on vaikuttanut maakiitäjäisyhteisöön. Tutkimuksen hypoteesit ovat: (1) maankäytön muutos pellosta golfkentäksi on lisännyt yksilömääriä, mutta pienentänyt lajimäärää, (2) maakiitäjäisten lajiyhteisön koostumus on riippuvainen elinympäristötyypistä ja häirinnän voimakkuudesta, (3) lajiyhteisön koostumus eroaa golfkentän eri osilla (kenttä, laajennus ja lähiympäristö), (4) lähiympäristössä ja laajennusalueilla esiintyy samoja lajeja ja (5) laajennusalueilla esiintyy osittain samoja lajeja kuin ennen maankäytön muutosta. Tutkimus on jatkoa vuonna 2007 aloitetulle selvitykselle, jossa tutkittiin maakiitäjäisten monimuotoisuutta viidellä eri golfkentällä ennen laajennusosien rakennusta. Tutkimusalueiksi valittiin kolme pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa golfkenttää, joilla oli toteutumassa/toteutunut laajennusalueet ja joista oli kerätty aineistoa ennen laajennustöiden aloittamista. Helsingistä mukana oli Paloheinä golf, Vantaalta Hiekkaharju golf ja Espoon puolelta Gumböle golf. Pyydysmenetelmänä käytettiin kuoppapyydyksiä, jotka ovat menetelmänä hyvin vakiintuneet hyönteistutkimuksissa. Kaikille golfkentille sijoitettiin alun perin yhteensä 72 kuoppapyydystä kolmelle eri elinympäristötyypille, joita olivat korkea kasvillisuus, väylän reunat ja metsäalueet. Jokaiselle elinympäristötyypille sijoitettiin kolme rinnakkaista kolmen pyydyksen sarjaa. Näytesarjat sijoitettiin vanhalle kenttäosalle, toteutuneelle laajennusalueelle sekä kontrollialueelle eli golfkentän lähiympäristöön. Aineistosta laskettiin Shannon-Wienerin, Simpsonin ja Renkosen diversiteetti-indeksit. Yleistetyn lineaarisen sekamallin (GLMM) avulla arvioitiin pienelinympäristöjen vaikutusta 12 runsaimman lajin esiintymiseen. NMDS-skaalauksella selvitettiin lajikoostumukseen vaikuttavien tekijöiden merkitsevyyttä kolmella eri tasolla. Tutkimuksessa havaittiin yhteensä 3937 yksilöä, jotka kuuluivat 71 eri lajiin. Yleisin laji oli Harpalus rufipes, jonka osuus kokonaisyksilömäärästä oli 25 % (996 yksilöä). Toiseksi yleisin laji oli Pterostichus melanarius ja kolmanneksi yleisin laji oli Pterostichus niger. Maankäytön muutos pellosta golfkentäksi on rikastuttanut laajennusalueiden maakiitäjäislajistoa ja kasvattanut yksilömääriä. Lajiyhteisön koostumus ei eroa merkittävästi golfkentän eri osilla, vaan koostumukseen vaikuttavat eniten pienelinympäristöt sekä häirinnän voimakkuus. Uusilla laajennusalueilla esiintyy yhä osittain samoja lajeja kuin ennen maankäytön muutosta. Maakiitäjäiset ovat levittäytyneet hyvin lähiympäristöstä laajennusalueille. Kaupunkien viheralueet ja virkistysalueet tarjoavat suuren potentiaalin vahvistaa monimuotoisuutta, mutta parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi on osattava yhdistää luonnonsuojelu ja maankäytön suunnittelu toisiinsa. Golfkentillä on mitä parhain potentiaali vahvistaa eliöstön monimuotoisuutta kunhan niiden hoitosuunnitelmat ja sijoitus on oikein toteutettu. Se, kuinka suureksi golfkentän ekologinen merkitys muodostuu, on suurelta osin kiinni siitä, minkälaisen elinympäristön golfkenttä korvaa.
  • Malmberg, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Rinteen ekspositio eli rinteen kaltevuus ja ilmansuunta, johon rinne viettää, vaikuttaa rinteen vastaanottaman auringonsäteilyn määrään yhdessä leveyspiirin kanssa. Eksposition erot voivat saada aikaan selviä ja säännönmukaisia eroja eliöyhteisöjen koostumukseen. Ilmiötä on tutkittu laajalti luonnollisissa elinympäristöissä, muttei juurikaan ihmisen luomissa elinympäristöissä. Tässä tutkielmassa selvitän rinteen eksposition vaikutusta maakiitäjäisyhteisöjen koostumukseen täyttömäillä, täyttömäille kehittyvien maakiitäjäisyhteisöjen ominaispiirteitä sekä paikallisten tekijöiden ja ympäröivien alueiden merkitystä täyttömäkien maakiitäjäisyhteisöjen muodostumiselle. Kaupungistuminen tuhoaa ja pirstoo elinympäristöjä, mikä korostaa rakentamatta jäävien viheralueiden merkitystä kaupunkialueilla. Täyttömäille ei voi rakentaa, ne ovat useiden hehtaarien laajuisia, ja niitä on kaupunkialueilla, minkä takia täyttömäillä on huomattavaa potentiaalia biodiversiteetin säilyttämisessä ja lisäämisessä kaupunkialueilla. Tarkoituksenani on antaa tuloksiin perustuva alustava arvio täyttömäkien merkityksestä kaupunkien biodiversiteetille. Käytin 10 Suomen pääkaupunkiseudulla sijaitsevan täyttömäen etelä- ja pohjoisrinteiltä Jarmo Saarikiven kuoppapyydyksillä 19.5.-28.9.2010 keräämää 5557 maakiitäjäisyksilöä käsittävää aineistoa. Määritin kaikki maakiitäjäisyksilöt lajitasolle. Selvitin kunkin runsaimman lajin ja lajiryhmän runsaudessa näkyvää vastetta rinteen ekspositioon ja jatkuviin muuttujiin (pH, muurahaisten runsaus, täyttömäen ikä ja korkeus) yleistettyjen lineaaristen sekamallien (GLMM) avulla. Lisäksi vertasin etelä- ja pohjoisrinteiden välisiä sekä eri täyttömäkien välisiä lajiyhteisöjen eroja moniulotteisen skaalauksen (NMDS) avulla sekä tarkastelemalla laji- ja yksilömääriä. Rinteiden suosimisen ja lajin elinympäristövaatimusten välillä havaittiin selvä yhteys. Kuivan ja avoimen elinympäristön lajit suosivat enimmäkseen etelärinnettä, kun taas kostean metsäelinympäristön lajit suosivat selvästi pohjoisrinnettä, ja generalistilajeilla ero oli vähäinen. Täyttömäillä dominoivat pääasiassa kuivan elinympäristön lajit: niin kuivan elinympäristön generalistilajit kuin myös kuivan ja avoimen elinympäristön lajit. Silti niin yhteisöjen koostumus kuin myös lajimäärä vaihtelivat huomattavasti eri täyttömäkien välillä. Koko maakiitäjäisyhteisön koostumuksessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää säännönmukaista eroa etelä- ja pohjoisrinteiden välillä NMDS-tarkastelussa, mutta rinteiden välinen ero oli sitä suurempi, mitä suurempi täyttömäki oli, ja pelkästään suuria (17-38ha) täyttömäkiä tarkasteltaessa maakiitäjäisyhteisön koostumuksessa oli selvää rinteiden välistä säännönmukaista eroa. Tässä tutkimuksessa saatiin selvää näyttöä, että rinteen ekspositio vaikuttaa lajiyhteisön koostumukseen täyttömäillä siten, että etelärinteissä menestyvät parhaiten avoimen ja kuivan elinympäristön lajit ja pohjoisrinteissä taas kostean ja metsäisen elinympäristön lajit, kun taas generalistilajit menestyvät molemmissa rinteissä yhtä hyvin. Etelä- ja pohjoisrinteiden lajiyhteisöjen välille vaikuttaa kehittyvän selvä ja jossain määrin säännönmukainen ero vain riittävän suurilla (arviolta vähintään 6-17ha) täyttömäillä. Täyttömäkien lajiyhteisöt ovat keskenään uniikkeja, mutta kaikkien täyttömäkien lajiyhteisöjä karakterisoivat kuivan elinympäristön lajit sekä muissa avoimissa kaupunkielinympäristöissä tyypillisen lajin Poecilus cupreus täydellinen puuttuminen. Avoimen ja kuivan elinympäristön lajien joukossa ovat todennäköisimmin täyttömäistä hyötyvät uhanalaiset ja harvinaiset lajit, joten tulosten perusteella täyttömäkien etelärinteillä olisi eniten merkitystä lajien suojelun kannalta. Täyttömäet pystyvät elättämään sellaisenaan suunnilleen yhtä monipuolista ja samankaltaista maakiitäjäislajistoa kuin muutkin kaupunkien avoimet elinympäristöt, mutta täyttömäkien lajistoa voitaisiin ehkä monipuolistaa sopivalla kunnostuksella. Lajistoltaan monipuolisimmat yhteisöt vaikuttavat löytyvän kaupunkien reuna-alueiden täyttömäiltä, mikä voi kertoa ympäröivien alueiden merkityksestä niiden tarjoamasta lajipoolista dispersoivien lajien kolonisoidessa täyttömäen.
  • Grandchamp, A.-C.; Niemelä, J.; Kotze, J. (Kluwer Academic Publishers, 2000)
    The occurrence of carabid beetles in relation to trampling was examined in urban forest sites located in the city of Helsinki, southern Finland. The degree of wear of the forest floor was assessed and used as a measure of trampling intensity. In particular, we examined the following predictions: (1) carabid diversity should decrease with increasing trampling intensity, (2) mean body size of the dominating carabid species should decrease with increasing trampling intensity, and (3) opportunistic species should gain dominance in severely trampled sites. In total, 1,326 beetles representing 27 species were captured. The first prediction was not supported, as there was no correlation between species richness or Hill’s N2 diversity index and trampling intensity. However, there was a positive correlation between number of carabids captured and trampling intensity of the site. The second hypothesis gained some support, as there was a marginally significant negative correlation between body size and trampling intensity. The hypothesis that opportunistic species should gain dominance in severely trampled sites was supported as one species was very dominant (Pterostichus melanarius, 60.0%) in the heavily trampled sites, while there were two equally and less dominant species in the less trampled sites. Individual species did show different responses to the effects of trampling, and the most sensitive forest species may not survive in the heavily trampled sites.We conclude that at the community level (e.g., species richness, diversity), the effects of trampling on carabids in urban forests are subtle, but impacts are pronounced for some sensitive species.
  • Prass, Marju; Vrezec, Al; Setala, Heikki; Kotze, D. Johan (2017)
    Matrix contrasts affect communities in patchy landscapes by influencing resources, abiotic conditions and spill-over effects. However, current knowledge is significantly biased towards forest and rural communities. We examined the effects of three different matrix types, i.e., low, intermediate and high contrasts, on carabid beetle assemblages at urban railway verges in two climatic regions. Study sites were located in Finland and in Slovenia. Using pitfall trapping, non-metric multidimensional scaling and generalised linear mixed models, we investigated carabid assemblages at railway verges and in differently contrasting adjacent matrices, i.e. built-up, grassland and forest. The matrix influenced carabid assemblages at railway verges. Assemblages grouped with adjacent matrix types, although some Finnish railway assemblages included a characteristic set of open dry habitat species. Abundances of generalist species at railway verges were higher when next to grassland or forest than urban matrices. Habitat specialists responded negatively to high contrast matrices, resulting in lower abundances of open habitat specialists in railway verges when next to forests and nearly no spill-over of forest specialists into railway verges. These patterns were consistent in both countries, i.e. irrespective of climatic region. Our study emphasises effects of the adjacent matrix and matrix contrasts on communities in linear open habitat patches in cities. Knowledge on matrix effects in patchy landscapes, such as urban environments, is essential in understanding the distribution and composition of communities in discrete patches. This knowledge can be used in conservation planning. If habitat specialists are negatively affected by high matrix contrasts, high contrasts should be avoided.
  • Niemelä, J.; Kotze, J.; Ashworth, A.; Brandmayr, P.; Desender, K.; New, T.; Penev, L.; Samways, M.; Spence, J. (Kluwer Academic Publishers, 2000)
    We introduce an initiative to assess and compare landscape changes related to human activities on a global scale, using a single group of invertebrates. The GLOBENET programme uses common field methodology (pitfall trapping), to appraise assemblages of ground beetles (Coleoptera, Carabidae) in visually-similar land-mosaics (urban-rural gradients). Carabids were selected as the focal taxon as they are sufficiently varied (both taxonomically and ecologically), abundant and sensitive to the environment. However, work on other taxa is comparable with the GLOBENET framework. The continuum of decreasing human pressure from city centres into the surrounding countryside was selected to represent human-caused disturbance for this initial stage of GLOBENET because these gradients can be found virtually all over the world. Through the broad-scale assessment envisioned in the GLOBENET programme, we seek to separate general, repeated effects on biodiversity from those that depend on local environments or particular biotic assemblages. Based on this understanding we aim to develop simple tools and protocols for assessing ecological effects of human-caused landscape changes, which could help to sustainably manage landscapes for biodiversity and for human requirements. For instance, the response of different functional groups of carabids to these landscape changes may help guide management practices. Further GLOBENET developments and information are available at our website: http://www.helsinki.fi/science/globenet/
  • Venn, Stephen (2016)
    This review considers factors affecting the flight capacity of carabid beetles and the implications of flight for carabids. Studies from the Dutch polders in particular show that young populations of carabids consist predominantly of macropterous species and macropterous individuals of wing-dimorphic species. Also populations of wing-dimorphic carabid species at the periphery of their geographical range contain high proportions of macropterous individuals. However, studies from Baltic archipelagos show that older populations of even highly isolated island habitats contain considerable proportions of brachypterous species and individuals. This suggests that macroptery is primarily an adaptation for dispersal and that there exists a mechanism for subsequently reducing the ratio of macropterous to brachypterous species under stable conditions, due to the competitive advantage of brachyptery. Populations in isolated habitats, such as islands and mountains, have high proportions of brachypterous species. Many macropterous species do not possess functional flight muscles. Species of unstable habitats, such as tree canopies and wet habitats, are mostly macropterous. Brachypterous species tend to disappear from disturbed habitats. There is uncertainty regarding the extent to which carabid dispersal is directed and how much passive. Both Den Boer and Lindroth recognized that mostly macropterous individuals of macropterous and wing-dimorphic species disperse and found new populations, after which brachyptery tends to rapidly appear and proliferate in the newly founded population. It is most likely that the allele for brachyptery would arrive via the dispersal of gravid females which had mated with brachypterous males prior to emigration. Whilst many studies consider wing morphology traits of carabid beetles to be species-specific and permanent, a number of studies have shown that the oogenesis flight syndrome, whereby females undertake migration and subsequently lose their flight muscles by histolysis before eventually regenerating them after reproducing, has been reported for a growing number of carabid species. Wing morphology of carabid beetles clearly offers strong potential for the study of population dynamics. This field of study flourished during the 1940's to the late 1980's. Whilst a considerable amount of valuable research has been performed and published, the topic clearly holds considerable potential for future study.