Browsing by Subject "Chirac, Jacques"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Ritala, Ville Tuomas (2004)
    Tutkielma käsittelee gaullismiin viittaamista poliittisten päämäärien edistämiseksi Jacques Chiracin vuoden 1995 presidentinvaalikampanjassa. Tutkimus edustaa laadullista tutkimusta ja se sijoittuu kulttuurintutkimuksen kenttään. Tutkimusmetodina on tarkastella puheessa ilmenevää kollektiivisen muistin muokkaamisen ja välittämisen ilmiötä retorisen luennan avulla. Työssä keskitytään de Gaullen puhe- ja kirjoitustavan jäljittelyyn, koodeihin ja merkkeihin, jotka toimivat jatkumon rakentumisen symbolina. Toisaalta työssä perehdytään laajemmin toiseen maailmansotaan viittaavaan symbolikieleen. Tutkimuksessa tarkastellaan gaullismiin viittaavan kielikoodiston ja symbolikielen ajallista, paikallista ja sosiaalista muutosta ja pyritään ottamaan huomioon muutokset poliittisessa kamppailussa. Tutkimuksen alkuperäislähteinä on Jacques Chiracin vuoden 1995 vaalikampanjassa pitämiä puheita, jotka olen kopioinut Ranskan kansallisarkistossa La Documentation Françaisessa joulukuussa 2003. Tämän lisäksi lähteinä on Charles de Gaullen puhekokoelmia ja muistelmateoksia. Tutkimuksessa on havaittu, että Jacques Chirac jäljitteli Charles de Gaullen tapaa käyttää kieltä. Tähän gaullistiseen kieleen kuuluivat esimerkiksi spesifi sanasto, rituaaliset sanonnat, puheen kolmijaksoinen rytmi sekä tietyt metaforat. De Gaullen toisen maailmansodan aikaiseen johtajan kuvaan Jacques Chirac viittasi kuvaamalla omaa johtajuuttaan ja toisaalta epätoivottavaa johtajuutta Charles de Gaullelle ominaisella tavalla, joka muistutti pääasiassa symboliarvoltaan huomattavasta toisesta maailmasodasta. Puheessa välitetyllä ja muokatulla kollektiivisella muistilla oli äärimmäisen suuri merkitys gaullistipuolueen johtajan Jacques Chiracin valtaannousussa vuonna 1995. Chirac pyrki hyödyntämään roolinsa gaullismin perijänä ja muistuttamaan toisesta maailmasodasta ja de Gaullen suorittamasta Ranskan kunnian pelastamisesta usein implisiittisesti, yhteisyyttä tuottavalla rituaalisella koodikielellä ja symboleilla. Tutkimuksessa havaittiin, että tämä toiminta kuitenkin väheni merkittävästi vaalikampanjan ns. toisella kierroksella vaalikampanjan strategian muutoksen vuoksi. Jacques Chirac pyrki poliittiselle puoluegaullismille ominaisesti hyödyntämään abstraktin vastarintaliikkeen symboliksi kanonisoituneen Charles de Gaullen sekä laajemmin toisen maailmansodan muistoja poliittisessa kamppailutilanteessa. Kyseessä on enemmän tai vähemmän implisiittinen ilmiö, joka heijastaa toisen maailmansodan merkittävää symboliarvoa ja nostalgian merkitystä Ranskan poliittisessa elämässä.
  • Keskinen, Maija (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan integraation ja sen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden kehityksen vaikutusta Ranskan entisen presidentin Jacques Chiracin tapoihin määritellä Ranskan ja sen entisten Afrikan siirtomaiden suhteita hänen virallisessa diskurssissaan vuosina 1995–2002. Tarkastelu keskittyy Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, jonka ranskankielisiin maihin Ranska on niiden itsenäistymisestä lähtien pyrkinyt ylläpitämään poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia ”erityissuhteita”. Näiden erityissuhteiden merkitys Ranskan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ajattelussa sekä kansallisen identiteetin määrittelyssä on historiallisesti ollut merkittävä. Aiempi konstruktivistinen kansainvälisen politiikan tutkimus postkoloniaalisista yhteisöistä ja ”eurooppalaistumiseksi” kutsutusta sosiaalisesta prosessista muodostaa sen teoreettisen viitekehyksen, jonka valossa Chiracin diskurssia Ranskan ja Afrikan erityissuhteista tarkastellaan. Tämä tutkimus on osoittanut, että perheen metaforan ympärille jäsentynyt poliittisen johdon diskurssi on näytellyt historiallisesti keskeistä osaa postkoloniaalisten ideoiden ja identiteettien uudelleen tuottamisessa. Itsenäistymisen jälkeen muotoutunut Ranskan postkoloniaalinen perhe on kuitenkin 1990-luvulta lähtien joutunut sopeutumaan ulkoisten ja sisäisten muutospaineiden alla muuttuneisiin toiminnan konteksteihin. Vuosituhanteen vaihteeseen tultaessa Ranskan poliittisen johdon käsitys Ranskan roolista suhteessa Afrikkaan on muotoutunut yhä tiiviimmässä eurooppalaisessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa kontekstissa, mikä on vaikuttanut olennaisella tavalla ranskalais-afrikkalaisia suhteita historiallisesti määrittäneiden ideoiden ja identiteettien muutokseen. Tutkielma tarjoaa konstruktivistisen selityksen ranskalais-afrikkalaisten suhteiden diskursiivisen ja normatiivisen rakentumisen muutoksesta ja eurooppalaistumisen vaikutuksesta tähän muutokseen. Keskittymällä presidentti Chiracin diskurssin analyysissä Ranskan ja Afrikan suhteita jäsentävien metaforien tarkasteluun se tarjoaa selitysvoimaisen kuvauksen niistä tavoista, joilla Ranskan poliittinen johto on pyrkinyt määrittelemään Ranskan roolia suhteessa Afrikkaan muuttuvassa todellisuudessa. Chiracin diskurssin tarkastelu osoittaa, että 1990-luvulla tapahtuneen kansainvälisen toimintaympäristön muutoksen ja vuosikymmenen puolivälistä voimistuneen eurooppalaistumisen prosessin myötä idea Ranskan eksklusiivisesta postkoloniaalisesta perheestä on menettänyt merkitystään ja korvautunut poliittisen johdon diskurssissa uusilla inklusiivisemmilla tavoilla määrittää Ranskan suhdetta Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Tämä muutos on alkanut sopeutumisena muuttuneisiin toiminnan olosuhteisiin ja edennyt kohti syvempää ja pysyvämpää kognitiivista muutosta Ranskan poliittisen johdon ajattelussa. Chiracin diskurssissa muuttuvat käsitykset Ranskan suhteesta Afrikkaan ovat jäsentyneet perheen metaforan korvautumisena ensin eräänlaista ”välittäjyyttä” ja sittemmin ”uudenlaista kumppanuutta” käsitteellistäneillä ilmaisuilla. Uuden kumppanuuden myötä Ranskan poliittinen johto on 2000-luvulla pyrkinyt yhtäältä ”sisäistämään” Euroopan unionin osaksi ranskalais-afrikkalaisia suhteita ja toisaalta säilyttämään niiden kulttuurisen erityisyyden. Yleisemmällä tasolla Ranskan postkoloniaalisia erityissuhteita ylläpitäneiden perinteisten ideoiden ja identiteettien sekä eurooppalaistumisen välisessä jännitteessä voidaan nähdä olevan kyse kahden erilaisen, gaullistisen ja eurooppalaisen ”ranskalaisuuden vision” yhteen sovittamisesta.