Browsing by Subject "Clinton, Bill"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Solala, Pyry (2010)
    Tutkimustyöni tarkoitus on selvittää, miksi William J. Clintonia pidetään karismaattisena persoonana. Clintonin sanotaan olevan yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja karismaattisimmista Yhdysvaltain presidenteistä. Tarkastelen hänen karismaansa monen ulottuvuuden kautta. Karisma ei ole pelkästään persoonallisuuspiirre tai vastavuoroinen suhde johtajan ja seuraajien välillä. Se ei myöskään ole tiukasti universaalia tai kontekstiin sidottua. Media yksin ei tee kenestäkään karismaattista tai pseudokarismaattista. Karisma on kaikkien näiden edellä mainittujen ulottuvuuksien kombinaatio. Karismaattinen henkilö on seuraajiensa tunnustama, oikea henkilö, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Hän on median avulla korostanut itsessään karismaattisille henkilöille tunnustettuja ominaispiirteitä. Tutkimukseni tarkastelu nojaa eri teoreetikoiden ajatuksiin karismasta, joista keskeisimmäksi olen nostanut neokarismaattisen tai New leadership -teorian näkemyksiä. Nämä 1970-luvulta esiin nousseet holistisemmat teoriat soveltuvat paremmin nykyaikaisen presidentin karisman tarkastelemiseen kuin aikaisemmat teoriat, joissa karisma koettiin usein mystiseksi ja maagiseksi lahjaksi Jumalalta. Vaikka tutkimukseni painopiste on enemmän nykyaikaisissa karismaa koskevissa teorioissa, huomioin myös vanhempien karismateorioiden keskeisimpiä ajatuksia. Tutkimukseni menetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Sisällönanalyysissä aineistoa tarkastellaan eritellen, yhtäläisyyksiä ja eroja etsien ja tiivistäen. Sisällönanalyysi on diskurssianalyysin tapaan tekstianalyysia, jossa tarkastellaan jo valmiiksi tekstimuotoisia tai sellaiseksi muutettuja aineistoja. Tutkimukseni on kvalitatiivista sisällön analyysiä, jossa vertaan keräämääni aineistoa eri karismateoreetikoiden ajatuksien perusteella muodostamaani neliulotteiseen karismaattisuuden viitekehykseen. Tutkimukseni keskeinen aineisto koostuu Clintonin lähipiirin ulkopuolella olevien henkilöiden kirjoittamista teoksista. Halusin turvata tutkimukseni objektiivisuuden välttämällä valitsemasta vain puolueellisia näkemyksiä Clintonista. Olen myös sisällyttänyt tutkimukseeni Clintonin itsensä tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa kirjoittamia teoksia, sekä teoksia Clintonia lähellä toimineilta henkilöiltä, kuten presidentti George Bushilta, varapresidentti Al Gorelta sekä Hillary Clintonilta. Aineistooni kuuluu myös Clintonia käsitteleviä artikkeleita. Lisäksi aineistoon sisältyy teoksia, jotka keskittyvät tarkastelemaan Clintonin persoonaa, karismaa ja presidenttiyttä. Kontekstin kannalta aineistoon kuuluu teoksia, joissa arvioidaan yleisemmin Yhdysvaltain presidenttiyttä instituutiona. Nostan tutkimuksessani myös esille aikaisempien karismateoreetikoiden ajatuksia, joita olen etsinyt joko suoraan kyseisten teoreetikoiden omasta tuotannosta, tai heitä tutkineiden henkilöiden kirjoittamista teoksista ja artikkeleista. Tutkimukseni perusteella on havaittavissa selkeitä yhtäläisyyksiä Bill Clintonin persoonan ja karismaattisen persoonan ”ideaalityypin” välillä. Clinton omaa monia karismaattisiin henkilöihin yhdistettyjä luonteenpiirteitä. Hän toimi presidenttinä ollessaan kontekstissa, joka mahdollisti hänen karismaattisuutensa esiintulon, mutta samalla hänen persoonansa poikkesi ”traditionaalisen amerikkalaisen johtajan” prototyypistä. Clintonin karismaattisuus tunnustettiin hänen seuraajiensa keskuudessa, mutta tutkimuksessa tuli myös ilmi monia Clintonin persoonaan ja käyttäytymiseen liittyviä heikkouksia. Clintonin karismaattisuutta on myös selkeästi pyritty luomaan ja korostamaan median avulla, ei kuitenkaan median toimesta.
  • Rentola, Aino (2001)
    Tämä tutkielma vertaa kahden suurvallan ulkopolitiikkaa - Brezhnev ja Clinton doktriineja. Tavoite on tarkastella, kuinka nämä doktriinit heijastavat sitä muutosta, joka on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana valtion suvereenisuuden, yhden kansainvälisten suhteiden tärkeimmän periaatteen, käytössä ja ymmärtämisessä. Suvereenisuus periaatteella, jokaisen valtion ylimmällä määräysvallalla siihen, mitä sen rajojen sisällä tapahtuu ja noiden rajojen loukkaamattomuudella, on pitkä historia, ja aina se on ollut kiivaan filosofisen keskustelun kohteena. Näiden kiistojen ytimen muodostaa ristiriita, joka vallitsee suvereenisuuden ja muiden keskeisten, joskin uudempien, kansainvälisen järjestelmän periaatteiden välillä. Näitä ovat kansalaisten oikeudet suhteessa valtioon, etenkin ihmisoikeudet ja vähemmistöjen oikeus kansalliseen itsemääräämiseen. Nämä ristiriidat muodostavat tutkimuksen kohteena olevan muutoksen ytimen. Kansainvälisen oikeuden tärkein dokumentti, YK:n peruskirja sisältää rinnakkain kaikki kolme periaatetta. Tutkimuksen ajatuksena onkin, ettei kansainvälistä oikeutta tai suvereenisuutta voida pitää kiistattomana totuutena vaan että ne ovat aina avoinna tulkinnalle. Lain kirjainta enemmän vaikuttaa siitä kunakin aikana vallitseva, voimakkaiden valtioiden tai kansainvälisen yhteisön enemmistön kannattama tulkinta. Brezhnev ja Clinton doktriinit nähdäänkin esimerkkeinä kahta hyvin erilaista aikakautta dominoineista tulkinnoista. Brezhnev doktriini muotoiltiin Neuvostoliiton miehittäessä Tshekkoslovakian keväällä 1968. Puolustaakseen toimiaan neuvostoliittolaiset kehittivät tulkinnan, jonka mukaan todellinen suvereenisuus ei ollut mahdollista kommunistisen valtion ulkopuolella. He näyttivät myös pitävän maailmanlaajuista kommunistista yhteisöä jonkinlaisena suvereenina kokonaisuutena. Clinton doktriini puolestaan liittyy Yhdysvaltain operaatiohin Kosovossa vuonna 1999. Se on johdettu suhteellisen uudesta humanitaaristen interventioiden ajatuksesta, ja sen mukaan valtio voi menettää suvereenisuutensa, jos se ei pysty suojelemaan tai tarkoituksella loukkaa kansalaistensa oikeuksia. Molemmat painotukset ovat selvästi nähtävissä ajan kansainvälisissä julistuksissa. Vaikka Clinton doktriniin liittyy vakavia ongelmia, kuten yleismaailmallisuuden puute ja mahdottomuus ja valtioiden sirpaloitumisen vaarat, ovat kansainvälisessä ilmapiirissä tapahtuneet muutokset, jotka johtivat doktriinin omaksumiseen, kuitenkin todellisia ja pysyviä. Niitä ovat kylmän sodan päättyminen ja sitä seurannut konfliktien luonteen muutos, globalisaatio asettamat rajoitukset valtion perinteiselle vallalle, ja median vaikutus tapaan, jolla ulkopolitiikkaa tehdään ja kansallisia etuja arvioidaan. Lisäksi doktriineja näytti erottavan poliittinen ympäristö, jossa niitä toteutettiin. Vaikka demokraattinen luonne saattoikin tehdä Clinton doktriinista hyväksyttävämmän, teki se siitä myös tehottomamman ja lyhytkestoisemman. Doktriineilla oli myös paljon yhteistä. Tärkein yhteinen piirre oli ideologian voimakas käyttö laittomien toimien puolustelemiseksi. Doktriinit jakoivat myös suurvalloille tyypillisen ajattelutavan ja ajatuksen, jonka mukaan suvereenisuutta voidaan tulkita erilailla erilaisten valtioiden välillä. Vertailussa onkin käytetty apuna monia suvereenisuutta koskevia teorioita.
  • Rentola, Aino (2001)
    This thesis compares two great power foreign policies - the Brezhnev and the Clinton Doctrines. The goal is to see how these two doctrines reflect the change that has taken place during the last ten years in the use and understanding of one of the most important principles of interstate relations - the state sovereignty. The principle of sovereignty, each state's supreme control over what happens within its borders and the inviolability of those borders, has a long history, and it has always been a source of heated philosophical discussion. At the core of these arguments are the contradictions between it and other central, if somewhat newer, principles of international system. These are the rights of the citizens towards the state, especially human rights and the right of minorities to national self-determination. These contradictions form the core of the change that is under study here. The most important document of the international law, the UN Charter, came to encompass as central all three principles. The idea behind this study is that international law, nor sovereignty, cannot be approached as the unarguable truth, but that they are always open to interpretation. What matters more than the letter of the law is the prevailing interpretation, backed by the most forceful states or the public opinion of the majority of the international community, at any given time. The Brezhnev and the Clinton Doctrine are seen as examples of two dominant interpretations at two very different times. The Brezhnev Doctrine was formulated when the Soviet Union invaded Czechoslovakia in the spring 1968. To defend their actions the Soviets advanced an interpretation of sovereignty according to which true sovereignty wasn't possible outside a Communist setting. They also seemed to think that the global communist commonwealth was in fact some kind of a sovereign entity. The Clinton Doctrine on the other hand refers to the US operations in Kosovo during 1999. It has to do with the relatively new idea of humanitarian interventions, according to it a state loses its right to sovereignty if it fails to protect or systematically violates the rights of its citizens. Both interpretations are clearly visible in the international declarations of the time. Although the Clinton Doctrine has some serious problems, especially like the lack and impossibility of universality and the dangers of state fragmentation, the changes in the international atmosphere that led to its adoption are real and here to stay. They include the end of the Cold War and the consequent change in the types of conflicts, the pressure put by globalization on state's traditional power, and the way media is changing the way foreign policy can be made and national interests are perceived. In addition, the two doctrines seemed to differ because of the political setting in which they were conducted. Although its democratic nature might have made the Clinton Doctrine more acceptable, it also made it less effective and less well established. The two doctrines also had a lot in common. The most important common characteristic was the strong use of ideology to justify seemingly illegal actions. They also share a great power way of thinking and the idea that sovereignty should be interpreted differently between different kinds of states. Accordingly many different theories on sovereignty have been used to aid in the comparison.
  • Bieber, Tiina (2006)
    The topic of this Master's thesis is 'Unilateralism and Multilateralism in U.S. Foreign Policy with Regard to NATO Between 1993 and 2004'. The purpose of the study is to find out how and why has U.S. foreign policy oscillated between unilateralism and multilateralism with regard to NATO. The theoretical framework of the thesis is built around neorealism and neoliberal institutionalism. These two theories, however, are not used to explain U.S. foreign policy. Instead they are used as world-views according to which the Clinton and Bush administrations practice foreign policy with regard to NATO. In practice these two world-views result in unilateral and multilateral strategies. Unilateralism is coupled with neorealism and multilateralism with neoliberal institutionalism to form two models. The realist-unilateral model is centered on military power and capabilities. States behave rationally according to their national interests and seek relative gains. Thus, cooperation is not a viable course of action. The liberal-multilateral model, on the other hand, uses Robert Keohane's concept of 'complex interdependence' to explain relations among states. The core elements of this notion are: 1. multiple channels connect societies, 2. absence of hierarchy among issues (thus the boundary between domestic and foreign becomes blurred) and 3. military power is not used against other governments to resolve issues. Moreover, this model is organized around international organizations that are used to further foreign policy objectives. According to both models, the U.S is perceived as a leader or a hegemony in the world. The hypothesis presented at the beginning of the thesis is that Clinton is more multilateral than Bush in his foreign policy with regard to NATO. The unilateral and multilateral strategies of Presidents Clinton and Bush are tested through three indicators: U.S. foreign affairs (Function 150) and military budgets, Clinton and Bush's national security strategies and finally military operations. The hypothesis is verified, for Clinton practices a more multilateral foreign policy than Bush. However, the differences between Clinton and Bush tend to be overemphasized. Both presidents have used unilateral and multilateral strategies to different degrees. The departure from either the neoliberal-multilateral or neorealist-unilateral model can partly be explained in terms of domestic power politics and the strategic situation of the U.S. Therefore, a worldview alone does not suffice to explain multilateral or unilateral strategies. It has to be coupled with other explanations. The primary sources of the study are Clinton and Bush's national security strategy document and budget data between 1993 and 2004. Congressional web pages, presidents' speeches and NATO's documents have also served as important sources for the study. The theoretical framework builds on Kenneth Waltz's, Robert Keohane's and G. John Ikenberry's research.