Browsing by Subject "DIC"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Koskela, Sirpa; Mäkelä, Satu; Strandin, Tomas; Vaheri, Antti; Outinen, Tuula; Joutsi-Korhonen, Lotta; Pörsti, Ilkka; Mustonen, Jukka; Laine, Outi (2021)
    Puumala hantavirus (PUUV) causes a hemorrhagic fever with renal syndrome (HFRS), also called nephropathia epidemica (NE), which is mainly endemic in Europe and Russia. The clinical features include a low platelet count, altered coagulation, endothelial activation, and acute kidney injury (AKI). Multiple connections between coagulation pathways and inflammatory mediators, as well as complement and kallikrein-kinin systems, have been reported. The bleeding symptoms are usually mild. PUUV-infected patients also have an increased risk for disseminated intravascular coagulation (DIC) and thrombosis.
  • Wang, Shijun (Helsingin yliopisto, 2018)
    The article shows the history of studies of DC, stresses the importance of lateral transport of DC, explores and reviews the factors (vegetation, soil, temperature and precipitation, discharge, pH, weathering, global change and human perturbations) affecting transport of DC from terrestrial to aquatic ecosystems and reveals many research gaps, which currently hinder a systematic understanding of lateral transport of DC from aquatic to ecosystems. The inclusion of DIC and DOC in the context of lateral transport of carbon offers more information on studies of DC. This article offers insight into the factors affecting the lateral transport of DC for future studies that focus on constructing models of the global carbon cycle and the estimate of terrestrial/global carbon budget. In addition, the factors affecting the transport of DC from terrestrial to aquatic ecosystems shed some light on the management of forests, peatlands, agricultural activities and land use changes.
  • Kaartinen, Johanna (Helsingfors universitet, 2001)
    Tässä syventävien opintojen tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää, soveltuuko Nycomedin ihmisillä käytetty plasman D-dimeeritesti nautojen tautidiagnostiikkaan. Vertailukohteena käytettiin hevosta, sillä kyseistä testiä on onnistuneesti sovellettu hevosten ähkyjen diagnostiikkaan ja ennusteen määrittämiseen. D-dimeeri on yksi fibrinolyysin tuote, jota syntyy, kun elimistössä hajoaa fibriiniä. Verestä tai plasmasta määritettyä D-dimeeriä on käytetty indikaattorina verihyytymien muodostumisesta ja hajoamisesta elimistössä. D-dimeeritason nousua veressä on todettu ihmislääketieteessä disseminoidussa intravaskulaarisessa koagulopatiassa eli DIC:ssa. DIC voi olla seurausta monista sairauksista, kuten kasvaintaudeista, sepsiksestä, synnytyskomplikaatioista (esim. istukan repeämä) ja endoteelisolujen vaurioista (lämpöhalvaus, shokki). Kirjallisuuden perusteella D-dimeeriä syntyy ja pystytään määrittämään ihmisen lisäksi ainakin hevosella. Hevosella on todettu D-dimeeritason nousu ähkyissä, johtuen ruuansulatuskanavan bakteerien verenkiertoon vapauttamista toksiineista ja tätä seuraavasta endotoksemiasta. Uusimpien tutkimusten perusteella D-dimeerin määritys soveltuisi käyttöön myös koirien tautidiagnostiikkaan. Koirilla D-dimeerin nousua veressä on havaittu DIC:ssa, erilaisten infektioiden (esim. pyometra), maksasairauksien, kasvaintautien ja mahalaukun kiertymän seurauksena. Nautojen tautidiagnostiikassa on käytössä fibrinogeenin määritys verestä. Fibrinogeenin kokonaismäärä nousee monissa tulehdusprosesseissa, kun maksa tuottaa runsaasti fibrinogeenia. Joissain tilanteissa fibrinogeenia kuluu kuitenkin niin paljon, että maksan tuotantokyky ylittyy ja veren fibrinogeeni pysyy normaalina. Tällaisissa tapauksissa olisi hyvä, jos olisi käytössä D-dimeeritesti, jolloin pystyttäisiin diagnosoimaan tromboottinen tila silloinkin, kun fibrinogeenin määritys ei riitä. Tässä tutkimuksessa määritettiin D-dimeerin arvo 25 lehmältä Nycomedin NycocardÒ D-dimeeritestillä. Lisäksi vertailtiin fibrinolyysissä toimivien eri plasminogeenin aktivaattorien (streptokinaasi, alteplaasi, urokinaasi) toimintaa hevosen ja naudan plasmassa agardiffuusiomenetelmällä. Tässä tutkimuksessa plasman D-dimeeri näyttää nousevan lehmillä tietyissä tautitiloissa, kuten juoksutusmahan laajentumissa ja kiertymissä, vakavassa utaretulehduksessa ja leikkauksen jälkeisenä komplikaationa (arvot vaihtelevat välillä 0.5-2.9 mg/l). Lievissä tulehduksissa D-dimeeri jää kuitenkin alhaiseksi. Tämän kokeen tulosten perusteella D-dimeerin normaaliarvo lehmällä arveltiin olevan korkeintaan luokkaa 0.1 mg/l. Plasminogeenin aktivaattoreista streptokinaasi ei toimi naudalla, mutta se näyttäisi toimivan hevosella. Urokinaasilla ja alteplaasilla saadaan aktivaatiota aikaiseksi sekä naudan että hevosen plasmassa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että naudan plasmassa plasminogeenin aktivaatiota tapahtuu ainakin jossain määrin. Käytetyn D-dimeeritestin suurin ongelma oli naudan plasman saaminen imeytymään testimembraaniin testissä vaaditulla nopeudella. Tämän ongelman kiertämiseksi olisi hyvä kokeilla muita käytössä olevia D-dimeeritestejä, kuten lateksiagglutinaatiotestiä. Paljon lisätutkimuksia tarvitaan ennen kuin voidaan vetää johtopäätöksiä naudan kohdalla veren D-dimeeritasoa nostavista sairauksista sekä testin tarpeellisuudesta tautidiagnostiikassa ja prognoosin määrityksessä. Naudan normaalin D-dimeeritason määrittämiseksi tulisi myös tehdä lisäkokeita suuremmalla aineistolla.