Browsing by Subject "EU-maat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Letto-Vanamo, Pia; Ojanen, Tuomas (2009)
  • Hidén, Mikael; Tuori, Kaarlo; Viljanen, Veli-Pekka; Sakslin, Maija (2009)
  • Myllyoja, Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    This Master’s thesis explored the British national identity in the early phases of the Brexit process in the years 2017–2018. The aim of the study was to examine whether a new non-EU British identity which could be detected in the speeches by Prime Minister Theresa May and what kinds of linguistic devices were employed in the construction of such identity. I approached these questions with a triangulating method which finds its home in Critical Discourse Analysis. The data consisted of transcriptions of May’s three speeches: the first one was given in London in January 2017, the second one in Florence, Italy in September in 2017 and the third one again in London in March 2018, as a storm prevented May from traveling to Manchester. I attempted to observe the respective temporal and spatial contexts, as well as the imagined audience in my analysis. I first conducted a quantitative analysis of the data by employing the Appraisal Framework developed by Martin and White. This framework is designed to recognise value positions encased in a text. It is based on Systemic Functional Linguistics and Bakhtin’s ideas on dialogic language. I.e. it views language as a semiotic system of inter-referential signs which is constructed in interaction. I applied the framework to the extent of Engagement. This category of the framework is specifically concerned with dialogic utterances. In the qualitative analysis, I applied several social scientific approaches and concepts related to questions of nation and national identity. In terms of dialogic language, the results displayed that over time May’s speeches began to contain less contractive utterances in which one would exclude other positions from the discourse. At the same time, there was an increase of expansive utterances in which one would allow other positions to seem plausible or neutral. In other words, May seemed to opt for a more conciliatory tone as Brexit visibly decelerated. When it comes to national identity, it would seem like a crucial concept for a state looking for less integrated international co-operation especially if pursuit of national sovereignty is presented as the main reason behind the endeavour. However, this study implies that May’s speeches did not offer elements which a new national identity could have been built upon. In the light of previous research on national identity, they would have evidently needed to contain more emotion-laden language.
  • Koivistoinen, Sari (2006)
    This thesis concentrates on a concept of convergence, and thus it examines whether reduction of disparities between poor and rich countries is taking place and what are the most important factors contributing to such process. The main focus is on a group of more homogenous countries, namely the countries of the European Union due to its ongoing process of convergence and enlargement. Besides the theoretical analysis on convergence, some empirical evidence and analysis of whether trade liberalization has enhanced the convergence process is presented. The thesis discusses the enlargement of the EU and its effects on convergence, but also the history of convergence within the European countries. Sigma-convergence within the enlarged EU area has taken place during the examination period of 1993-2004, and therefore income disparities between countries appear to be declining. When analysing beta-convergence during the period, a negative relationship between the initial level of GDP per capita and its average growth rate can be found. As predicted by the neoclassical theory of convergence, the EU-10 countries are among the initially poorest and fastest growing countries, and the EU-15 countries have a slower growth rate. According to the estimation, the countries of the European Union converge in an absolute sense at a speed of 2.1 % per year. The results indicate that the expected duration of the convergence process must be measured in decades. When examining the relationship between sigma-convergence and economic integration, the liberalisation of trade was found to have an impact on convergence within the EEC. Also among the EU-15 is found evidence for that mutual trade is rather good indicator of sigma-convergence. As for the new member states of the EU, there is a positive relationship between the volume of trade and the degree of openness. Trade between the EU-25 countries has accelerated, which exhibits a propensity towards convergence. The most important references used are Barro, Robert J. and Sala-I-Martin, Xavier (1995), Sala-I-Martin, Xavier (1996) and Kaitila, Ville (2004) for the concept of convergence, Economic and Social Data Service dataset for empirical evidence, and Ben-David, Dan and Kimhi, Ayal (2004) for the relationship between trade and convergence.
  • Saxén, Otto (2000)
    Denna avhandling undersöker hur EU har använt sig av de gemensamma åtgärderna som ett instrument för sin gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik (GUSP). Syftet är att undersöka hur de gemensamma åtgärderna har använts jämfört med de utrikespolitiska instrument som står till statens förfogande, samt att skapa en täckande bild av användningen av åtgärderna under den tid instrumentet har existerat. Därutöver jämförs målsättningarna för de gemensamma åtgärderna och GUSP med vanliga målsättningar i staternas utrikespolitik. Dessutom presenteras de andra instrumenten för GUSP. Som referensram används en allmän kategorisering av de mål och medel som återfinns i staternas utrikespolitik. De fyra instrumentkategorierna är; diplomati, psykologiska medel/propaganda, ekonomiska medel och militära medel. Vanliga mål är till exempel säkerhet, välfärd, prestige och främjandet av ideologi. Den huvudsakliga källan är de beslut angående gemensamma åtgärder som har fattats under tiden 1.11.1993 - 30.6.2000. Innehållen i dessa beslut har analyserats och kategoriserats på olika vis. Som ytterligare källor har använts intervjuer, fördragstexter och tidigare forskning. De gemensamma åtgärderna skapades i Maastrichtfördraget, som trädde i kraft år 1993. Målet var att de skulle bli EU:s starkaste utrikespolitiska instrument. Innehållen i de gemensamma åtgärderna uppvisar stor variation. En genomgång av besluten om de gemensamma åtgärderna ger som resultat att användningen av instrumentet sammanfaller med två av de statliga instrumentkategorierna; diplomati och ekonomiska medel. De gemensamma åtgärderna har ofta använts bland annat till att ge ekonomiskt bistånd och till att utnämna specialsändebud. Det går också att konstatera, att instrumentet inte har motsvarat de förväntningar som man ursprungligen hade inom unionen. De gemensamma åtgärderna har inte lyckats skapa ett betydande gemensamt utrikespolitiskt handlande, även om de fört samarbetet framåt. Med några fallstudier illustreras vissa praktiska erfarenheter av de gemensamma åtgärderna. Erfarenheterna visar, att många av de problem som erfarits har sin grund i EU:s speciella uppbyggnad och de skillnader som finns jämfört med staternas strukturer. Utgående från denna undersökning går det att konstatera, att även om EU inte har fungerat som en statlig utrikespolitisk aktör så uppvisar användningen av de gemensamma åtgärderna och deras mål vissa klara likheter med staternas utrikespolitiska instrument och målsättningar.
  • Aalto-Setälä, Ville; Nikkilä, Marita; Pagoulatos, Emilio (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 5/2004
    Tutkimus tarkastelee elintarvikesektorin hintaerojen syitä Euroopan maiden välillä. Tarkastelemme niin EU:n jäsenmaita (EU-15), hakijamaita (joista suurin osa on liittynyt unioniin 1.5.2004) kuin Efta-maitakin. Tutkimus vastaa kysymykseen, miksi elintarvikkeet ovat kalliita joissain Euroopan maissa ja edullisia toisissa. Tutkimuksen ensimmäinen tulos on, että suuri osa maiden välisistä elintarvikkeiden hintaeroista on selitettävissä. Maiden välisten hintaerojen määräytymisessä on kuitenkin eroja elintarvikesektorin sisälläkin, sillä kotimaisten ja tuontielintarvikkeiden hintaerot määräytyvät eri tavoin. Pääsyyt elintarvikkeiden hintaeroille maiden välillä ovat työvoimakustannusten taso (korkeat työvoimakustannukset nostavat myös hintatasoa), maan koko (hinnat ovat normaalisti suurissa maissa alemmat kuin pienissä), tuoteryhmän kulutusosuus (tietyssä maassa keskiarvoa enemmän käytetyt elintarvikkeet ovat normaalisti edullisia) ja maan avoimuus ulkomaiselle kilpailulle. Näiden tekijöiden huomioimisen jälkeenkin elintarvikkeet olivat kalleimpia Efta-maissa ja halvimpia entisissä Hakijamaissa. Yllättävä tulos on se, että arvonlisäveron taso ei juurikaan vaikuta elintarvikkeiden hintatasoon. Näin arvonlisäveron lasku ei todennäköisesti merkittävästi laskisi elintarvikkeiden hintoja Suomessa. Tutkimuksessa on myös kehitetty mittari maan kilpailullisuudelle. Kilpailullisuuden mittarin mukaan elintarvikesektorin kilpailullisuus on Suomessa kohtuullisen hyvä. Elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovat Suomessa hieman korkeammat kuin niiden Suomen ominaisuuksien perusteella voisi olettaa olevan. Toisaalta elintarvikkeiden verottomat hinnat ovat Suomessa jopa alhaisemmat kuin niiden Suomen ominaisuuksien perusteella voisi olettaa olevan.
  • Martikainen, J; Rajaniemi, S (Kela, 2002)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 54
    Lääkehoidot muuttuvat ja kehittyvät nopeasti. Koska uudet lääkehoidot ovat yleensä aikaisempia kalliimpia, hoitojen kustannuksia korvaavien sosiaalivakuutusjärjestelmien ylläpitoon ja kehittämiseen on kaikkialla jouduttu jatkuvasti panostamaan. Tässä raportissa kuvataan EU-jäsenmaiden, Islannin ja Norjan lääkekorvausjärjestelmiä sellaisina, kuin ne olivat vuosien 2001 ja 2002 vaihteessa. Tavallisimmin korvaus lasketaan prosenttiosuutena lääkkeen kustannuksesta. Tällöin järjestelmässä on usein myös erilaisia korvausluokkia: mitä vaikeampaa ja pitkäaikaisempaa sairautta lääkkeellä hoidetaan, sen suurempi osuus lääkkeen kustannuksista yleensä korvataan. Tanskassa ja Ruotsissa on käytössä uudenlainen, ns. portaittainen korvausjärjestelmä. Tässä järjestelmässä vähän lääkkeitä käyttävä potilas maksaa kaikki lääkekustannuksensa itse ja korkeahkon alkuomavastuun ylityttyä lääkekustannuksista korvataan sitä suurempi osuus, mitä suuremmiksi kustannukset nousevat. Raportti sisältää myös tietoja tärkeimmistä järjestelmiin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa tehdyistä muutoksista. Kustannuskasvun hidastaminen ja korvausten oikea kohdentaminen ovat olleet keskeisiä tavoitteita järjestelmiä kehitettäessä. Varsinaisen korvausjärjestelmän ulkopuolella lääkehoitoja on pyritty rationalisoimaan vaikuttamalla lääkäreiden lääkkeidenmääräämiskäytäntöön. Myös apteekit ja lääketeollisuus on otettu mukaan jakamaan kustannuksia.
  • Rimpiläinen, Raija (2000)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko mahdollista toteuttaa EU-tason terveyspolitiikkaa. Kysymystä lähestyttiin selvittämällä yhteisön terveyspolitiikan lailliset, poliittiset ja institutionaaliset edellytykset. Tutkimuksen aineistona käytettiin unionin instituutioiden tuottamaa kirjallista materiaalia: perussopimusta, raportteja, tiedonantoja ja toimintasuunnitelmia. Dokumenttien antamaa virallista kuvaa täydennettiin haastattelujen ja tutustumiskäyntien antamalla epävirallisella tiedolla. Aineiston analysoimiseen käytettiin pääasiassa verkostoanalyyttistä lähestymistapaa, jota täydennettiin implementaatio- ja innovaatioteorioiden soveltuvilla näkökohdilla. Tutkimuksen mukaan EU-tason terveyspolitiikan toteuttamiselle on lailliset mahdollisuudet. Läheisyysperiaatteen ja jäsenvaltioiden suvereenisuuden korostaminen kuitenkin rajoittaa yhteisötason toimien alaa. Muita terveyspolitiikan etenemisesteitä ovat resurssipula, jäsenvaltioiden historiallisen perinnön ja poliittisten ristiriitojen yhteensovittamisen vaikeus, monimutkainen päätöksenteko-organisaatio ja selvän terveyspoliittisen näkemyksen puute.
  • Mela, Hanna; Hildén, Mikael (Finnish Environment Institute, 2012)
    The Finnish Environment 19/2012
    Improving the effectiveness of climate policy requires monitoring and evaluation of the implementation of policy measures. Also the EU requires that the member states should every two years report their implemented measures to the European Commission according to the Decision 280/2004/EC. This report studies the ex-ante and ex-post evaluations of climate policies implemented in the EU countries. The focus is especially on policies related to buildings, waste and F-gases. The objective of the study is to encourage sharing experiences of evaluations between countries and thus increase the transparency and cost-efficiency of the evaluations. The study addresses e.g. what kind of criteria and methods have been used in the evaluations, what kind of data has been utilised and what kind of limitations have been brought up in the evaluations. The need to renew the evaluation and reporting of climate policy measures has been recognised both at the EU – and member state level. The European Commission has proposed replacing the current Decision 280/2004/EC with a decree that would oblige member states to report about their policy measures yearly in more detail than currently. The results of this report are reflected against the Commission’s proposal. Based on this report, a clearer distinction should be made between regular, routine-like reporting and research-based evaluations. The report concludes that regular reporting should be restricted to standardised data that is relatively easily available. At the same time, the need to undertake periodic, more in-depth and research-based evaluations, can be emphasised.
  • Saarinen, Markus (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa käsitellään Suomen Keskusta r.p.:n puoluejohdon sisäisiä jännitteitä ja ristiriitoja keskusteltaessa Suomen valtion harjoittamasta integraatiopolitiikasta 1990-luvun alkupuoliskolla. Keskustan toimiessa tuolloin pääministeripuolueena, sillä oli keskeinen asema Suomen valtion tekemissä päätöksissä koskien muun muassa Suomen EY-/EU-jäsenyyttä. Mikäli puolue ei olisi asettunut tukemaan jäsenyyttä, Suomi ei välttämättä olisi liittynyt Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995. Tutkielmassa esitellään Keskustan puolueorganisaatiota, keskeisimpiä toimijoita ja tilaisuuksia, joissa puolueen keskeisimmät päätökset tehtiin. Puolueen eri organisaatioiden pöytäkirjoja ja muita dokumentteja sekä keskustataustaisia sanomalehtiä läpikäyden saadaan selville ne keskustalaiset, joilla oli eniten vaikutusvaltaa puolueen sisäisessä päätöksenteossa integraatiopolitiikasta keskusteltaessa. Keskustan puheenjohtaja Esko Ahon rooli ja vallankäyttö integraatiokeskusteluissa ja tehdyissä päätöksissä otetaan tarkasteluun. Erilaisten tutkimusten ja gallupien mukaan Keskustan jäsenien ja kannattajien enemmistö vastusti lähes koko 1990-luvun alkupuolen ajan Suomen liittymistä Euroopan unioniin, ja vastustus kasvoi jäsenyysprosessin edetessä. Tämä näkyi etenkin maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla. Vastustavalla kannalla oli myös Keskustaa lähellä oleva maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestö MTK. Vastaavasti Keskustan puoluejohdon enemmistö, mukaan lukien puolueen puheenjohtaja ja Suomen pääministeri Aho, suhtautui varovaisen myönteisesti ensin jäsenyyshakemuksen jättämiseen vuonna 1992, ja myöhemmin jäsenyyteen vuonna 1994. Ulkoista painetta jäsenyyden kannattamiselle tuli muilta puolueilta, sillä eduskunnan enemmistö oli jäsenyyden kannalla. Mikäli Keskusta olisi ryhtynyt avoimesti vastustamaan jäsenyyttä, se olisi voinut kaataa Ahon hallituksen. Presidentti Mauno Koivisto tuki taustalla Ahon hallitusta ja suhtautui maltillisesti EU-jäsenyyteen. Ulkopoliittisesta näkökulmasta Neuvostoliiton hajoaminen mahdollisti Suomen syvemmän integraation Länsi-Eurooppaan, ja muun muassa naapurimaa Ruotsin valtiojohto suhtautui myönteisesti EU-jäsenyyden hakemiseen. Osassa aiempia tutkimuksia on kritisoitu Keskustan puoluejohdon ja puheenjohtaja Ahon toimintatapoja EU-jäsenyysprosessin aikana. Syinä kritiikille on esitetty puoluejohdon toimintaa puolueen kenttäväen tahdon vastaisesti, sekä puheenjohtaja Ahon käyttämiä keinoja saavuttaakseen haluamansa tavoitteet. Puoluejohdon tavoitteena oli pitää puolue yhtenäisenä sisäisistä ristiriidoista huolimatta. Se ei onnistunut kaikissa tapauksissa kovin hyvin, sillä puolueen sisällä oli paljon jäsenyyttä vastustavia voimia etenkin EU-jäsenyyysprosessin loppuvaiheessa, muun muassa entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen. Puolue ei ottanut virallisesti voimakasta kantaa EU-jäsenyyden puolesta, jotta se ei ärsyttäisi liikaa kannattajiaan. Puolue ja sen johto kävivät ennen jäsenyyshakemuksen jättämistä paljon keskustelua jäsenistön kanssa, mutta jäsenyysneuvotteluiden aikana vuorovaikutteinen keskustelu haluttiin puoluejohdon näkökulmasta minimoida. Samalla puoluejohdon sisällä keskinäistä jännitettä haluttiin laannuttaa, vaikka johto teki päätöksiä EU-jäsenyyttä edesauttavasti. Huolimatta Keskustan jäsenten ja kannattajien enemmistön EU-jäsenyyden vastustuksesta, Keskusta päätti ensin tukea Suomen EU-jäsenyyshakemusta ja myöhemmin kannattaa Suomen jäsenyyttä EU:ssa. Puheenjohtaja Aho käytti päätöksenteon hetkinä saavutettua asemaansa ja valtaansa tehokkaasti saavuttaakseen tavoitteensa.
  • Kattainen, Suvi (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2012
  • Peura-Kapanen, Liisa (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 148
  • Meuronen, Tomi (2003)
    Euroopan unioniin on liittymässä jopa 10 uutta jäsenmaata toukokuussa 2004 ja vielä kaksi vuonna 2007. Tutkimuksessa on ollut pitkälti unionin näkökulma, eikä hakijamaiden liittymismotiiveja ole tutkimuksessa juurikaan arvioitu. Tässä tutkimuksessa pyritään vertailemaan kuuden EU-jäsenyyttä hakeneen maan motiiveja deutschilaisen turvallisuusyhteisöteorian valossa. Arvioimalla hakijamaiden motiiveja tutkimus voi samalla sanoa myös jotain EU:n tulevaisuudesta, kuten esim. yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisestä. Karl W. Deutsch jaottelee turvallisuusyhteisöt kahteen eri tyyppiin ja arvioi niitä kahdella ulottuvuudella, integraatiolla ja sulautumisella. Edellinen johtaa pluralistiseen yhteisöön arvojen yhdistymisen sekä solidaarisuuden tunteen muodostumisen kautta, jolloin jäsenten välisestä sodasta tulee mahdoton ajatus. Jälkimmäinen puolestaan tarkoittaa lähinnä päätöksenteon yhdistymistä ja mikäli sekä integraatio että sulautuminen ovat läsnä, puhuu Deutsch sulautuneesta turvallisuusyhteisöstä. Tällaiseen yhteisöön jäsenet pyrkivät Deutschin mukaan, mikäli niillä on myös muita tavoitteita kuin pelkkä sodan välttäminen. Tutkielman pääasiallisen primaariaineiston muodostaa kuuden hakijamaan virallisten edustajien Helsingissä pitämät puheet, joissa kukin maa esitteli omia jäsenyyspyrkimyksiään. Tutkimus nojaa pääasiassa Deutschin muotoilemaan turvallisuusyhteisöteoriaan, mutta lähteinä on käytetty myös muita Euroopan unionia turvallisuustoimijana arvioivia teoksia. Vaikka Euroopan unioni ei sotilaallinen toimija olekaan, voivat hakijamaat kuitenkin haluta unioniin turvallisuussyistä. Unioni kykenee taloudellisilla keinoillaan luomaan vakautta ja siten myös turvallisuutta sekä tarjota turvaa poliittista painostusta vastaan. Selkeimmin yhteisiä arvoja ja me-tunnetta korostavat tutkimuksen mukaan Kypros ja Puola, joille Euroopan unioni on ennen kaikkea arvoyhteisö. Viro ja Bulgaria taas eivät pitäneet näitä tekijöitä kovinkaan tärkeinä. Virolle EU-jäsenyys onkin lähinnä taloudellinen hanke, ja Bulgarialle keino lisätä maan turvallisuutta. Euroopan unionia voidaan pitää hakijamaiden kannanottojen perusteella pluralistisena turvallisuusyhteisönä, jolla on myös monia sulautuneelta yhteisöltä vaadittavia ominaisuuksia. Deutschin akselistolla pisimmälle kohti sulautunutta turvallisuusyhteisöä ovat matkalla Puola ja Malta, vähiten sitoutuneita ovat Latvia ja Kypros. Malta, Kypros, Puola, Latvia ja Bulgaria odottavat kannanottojen perusteella EU:lta turvallisuutta myös ulkosuhteissaan, eli niille pelkkä unionin sisäinen turvallisuus ei riitä. Myös hakijamaiden kansalaiset ovat voimakkaasti sekä yhteisen ulko- että yhteisen puolustuspolitiikan kehittämisen kannalta. Tutkimuksen perusteella näyttää todennäköiseltä, että näillä politiikan aloilla yhdentymiskehitys ei ainakaan hakijamaiden takia hidastu. EU:n tulevaisuuden ja yhteisöllisyyden kannalta on myönteistä, että monissa hakijamaissa jaksetaan korostaa yhteisiä arvoja eikä EU:iin siten ole liittymässä uusia jäseniä puhtaasti itsekkäistä lähtökohdista.
  • Harju-Autti, Pekka; Tiira, Mikko; Hänninen, Pekka; Lemola, Tarmo (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 11/2010
    Euroopan ympäristöhankkeiden rahoitusväline Life rahoittaa erityisesti tutkimustiedon käytännön hyödyntämiseen tähtääviä laajoja hankkeita. Suomeen maksettava Life+ -rahoitus on suuruusluokaltaan noin 6–10 miljoonaa euroa/vuosi. Tämä ei kuitenkaan tule meille automaattisesti vaan riippuu täysin suomalaishankkeiden määrästä ja laadusta. Tässä julkaisussa identifioidaan tekijöitä, joita potentiaaliset hakijat kokevat ongelmallisiksi ja toisaalta myönteisiksi Life+ -ohjelmassa ja esitetään suosituksia rahoitusvälineen käytön kehittämiseksi maassamme.
  • Koivunen, Tuija; Järvinen, Raija; Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2012)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 141
  • Heino, Sisko Elina (2008)
    Tutkielma käsittelee Euroopan unionin jäsenmaiden mahdollisuutta säätää tai säilyttää EU:n ympäristönsuojelunormeja tiukempia kansallisia ympäristölakeja. Työssä tarkastellaan jäsenmaiden liikkumavaraa ympäristöpolitiikassa Euroopan unionin integraation syventyessä. Ympäristöpolitiikka on kiinnostava tutkimuskohde, koska sen saralla EU-lainsäädännön lisääntyminen on politiikan alueista ollut poikkeuksellisen nopeaa ja suoraviivaista. Tutkimusaiheen ajankohtaisuutta lisää se, että itälaajentumisen yhteydessä unioniin liittyi joukko ympäristölainsäädännöltään kehittymättömiä maita, mikä saattaa hidastaa EU:n ympäristölakien säätämistä ja siten vahvistaa tiukan ympäristönsuojelun kannalla olevien jäsenmaiden tarvetta pitää yllä tai kehittää kansallisesti korkeaa ympäristönsuojelun tasoa. Euroopan unioni on nostanut ympäristönsuojelun korkean tason yhdeksi yhteisön tavoitteista. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka EU suhtautuu jäsenmaan pyrkimykseen toteuttaa tätä yhteisön tavoitetta ”paremmin” kuin yhteisö itse. Kun tapauksessa on kyse EU:n jo harmonisoimasta elämänalueesta, on jäsenmaan oman tiukan ympäristölainsäädännön salliminen usein ristiriidassa EU:n keskeisen tavoitteen eli sisämarkkinoiden vapaan kilpailun kanssa. Työssä selvitetään Euroopan unionin suhtautumista tutkimusaiheeseen tarkastelemalla, kuinka EY-tuomioistuin on ratkaissut joukon oikeustapauksia, joissa jäsenmaa on pyrkinyt rajoittamaan sisämarkkinoiden toimintaa alueellaan ympäristösyihin vedoten. EY-tuomioistuimen rooli tai osuus asiassa on hyvä tarkastelukulma sen vuoksi, että tuomioistuin tunnetaan Euroopan unionin piirissä integraation syventämisen vahvana ”moottorina” ja sille on annettu viime kädessä oikeus tulkita EU-lakeja epäselvissä tilanteissa. Tutkielmassa lähestytään EY-tuomioistuimen roolia tutkimusaiheeseen testaamalla tutkimusaineiston (edellä mainitut oikeustapaukset) avulla kahta hypoteesia. Toinen niistä on omaksuttu Fritz Scharpfilta, joka väittää hyvinvointivaltion säilyttämiseen liittyvän tutkimuksensa yhteydessä, että EY-tuomioistuin toimii aina negatiivisen integraation asialla pyrkien poistamaan kaikki esteet vapaan kilpailun tieltä EU:n sisämarkkinoilla. Toinen hypoteesi on tutkimuskirjallisuudesta suodatettu väite, jonka mukaan heltymättömänä integraation kannattajana tunnettu EY-tuomioistuin suosisi ratkaisuissaan ympäristönsuojelun edistämistä eli se sallisi niihin liittyvissä oikeustapauksissa jäsenmaalle enemmän kansallista liikkumavaraa kuin muulloin. Tutkimustulos on se, että vaikka EY-perustamissopimuksessa jäsenmaan mahdollisuutta säätää tai säilyttää EU-lakia tiukempaa kansallista ympäristönormistoa säädellään mm. artikloilla EY 95, EY 176 ja EY 30, niin viime kädessä asiasta päättää poliittisen kontrollin ulottumattomissa oleva EY-tuomioistuin. Tutkimusaineiston mukaan EY-tuomioistuin näyttää päällisin puolin katsottuna asettuvan enemmistössä tapauksista tukemaan jäsenmaan halua pyrkiä ankarampaan ympäristönsuojeluun kuin EU. Syvempi aineiston tarkastelu kuitenkin monimutkaistaa kuvaa, mm. koska suuri osa aineiston tapauksista liittyy alueisiin, joita EU ei oikeusjutun nostamisen hetkellä ollut vielä harmonisoinut ja tällaisilla alueilla jäsenmaan liikkumavara on luonnostaan suurempi kuin täysharmonisoiduilla.
  • Aalto-Setälä, Ville; Matschoss, Kaisa; Nikkilä, Marita (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 2/2006
    Palvelut muodostavat nykyisin lähes 70 prosenttia länsimaiden kokonaistalouksista. Lisäksi palvelujen osuus näyttää nousevan kokonaistuotannon kasvaessa. Sen vuoksi nimenomaan palveluiden hintatasolla on ratkaiseva merkitys tarkasteltaessa maan kokonaishintatasoa. Hintaerot palvelumarkkinoilla ovat suuret. Palveluiden hinnat ovatkin kalleimmissa Euroopan maissa noin kuusi kertaa korkeammat kuin halvimmissa maissa. Tavaramarkkinoilla maiden väliset hintaerot ovat huomattavasti pienemmät. Sekä tavaroiden että palveluiden hintataso nousee maan tulotason noustessa. Palvelujen hinnat nousevat tulotason noustessa huomattavasti voimakkaammin kuin tavaroiden. Korkean elintason maissa palvelut ovatkin suhteessa tavaroita kalliimpia. Palvelut voidaan jakaa karkeasti ottaen kahteen ryhmään: työvoimavaltaisiin ja pääomavaltaisiin. Työvoimavaltaisilla palvelualoilla maiden väliset hintaerot ovat tyypillisesti suuret. Hintaerot ovat pääosin työvoimakustannusten sanelemat ja Euroopan maiden väliset erot työvoimakustannuksissa ovat suuret. Maiden väliset hintaerot ovat huomattavasti pienemmät ja myös ennustamattomammat pääomavaltaisilla toimialoilla. Pääomavaltaisten toimialojen hintaerot johtuvat toimialan kilpailutilanteesta, käytetystä teknologiasta ja joskus myös luonnonolosuhteista. Palveluiden hinnat ovat Suomessa keskimäärin kalliita verrattuna Euroopan maiden keskitasoon. Palveluiden keskihinta on Suomessa 19 prosenttia EU15-maiden keskiarvoa korkeampi. Hintaero verrattuna kaikkien Euroopan maiden keskiarvoon, jota alentavat sekä EU:n uudet jäsenmaat että hakijamaat, on vielä huomattavasti suurempi. Toisaalta Suomen palveluiden hintaero alle kymmenen miljoonan asukkaan EU15-maiden keskiarvoon on ainoastaan kolme prosenttia. Palveluiden kalleus Suomessa riippuukin tarkasteluperspektiivistä. Lisäksi on huomattava, että tietyn maan sisälläkin voi olla suuret hintaerot palvelutoimialojen välillä. Erityisen kalliita Suomessa ovat korjauspalvelut ja melko edullisia puolestaan puhelupalvelut ja energia. Kuinka paljon palveluiden hintaeroihin sitten voidaan vaikuttaa julkisen vallan toimilla esimerkiksi purkamalla sääntelyä ja tehostamalla kilpailua? Tähän kysymykseen löydetään hyvin erilaisia vastauksia katsomalla eri palvelumarkkinoiden tilannetta. Tarkasteltaessa puhelupalveluita tai tietyin varauksin myös sähkömarkkinoita, huomataan, että Suomi voi korkeista työvoimakustannuksista ja pienestä markkina-alueen koosta huolimatta olla edullinen maa, jossa kilpailu toimii tehokkaasti. Voidaanko sanoa, että minkä tahansa palvelumarkkinan hintataso pystytään saamaan edulliseksi eurooppalaisessa vertailussa, kunhan julkinen sektori osaa luoda toimialan kilpailulle optimaalisen ympäristön? Näin tuskin voidaan sanoa. Ei ole realistista, että esimerkiksi runsaasti työvoimakustannuksia sisältävien korjauspalveluiden hinnat saataisiin Suomessa lähelle koko Euroopan keskitasoa, jota uudet jäsenmaat ja hakijamaat laskevat. Yleisesti voidaankin sanoa, että pääomavaltaiset palvelutoimialat voivat tehokkaasti toimiessaan olla Suomessa hyvin kilpailukykyisiä ja tällaisten palveluiden hinnat alhaisia. Työvoimavaltaisten palveluiden hintataso taas ei voi olla alhainen ilman työvoimakustannusten merkittävää laskua.