Browsing by Subject "Egypti"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Töyräänvuori, Joanna; Pakkala, Juha (Suomen eksegeettinen seura, 2020)
    Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja
  • Vaittinen, Aleksi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Hesekielin kirjan jakeita 1:1–28 ja 10:1–22. Tutkimustehtävänä on analysoida muinaisen Lähi-idän kirjallisuutta ja kuvataideperintöä ja verrata sitä Hesekielin kirjan alussa luvussa 1 kuvattuun näkyyn ja lukuun 10, jossa näky toistuu. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa sitä, löytyykö Lähi-idän muinaisesta kirjallisesta ja kuvallisesta traditiosta materiaalia, joka resonoi Hesekielin kirjan luvuissa 1 ja 10 kuvattujen näkyjen kanssa. Tutkimuksen lähteinä käytetään Hesekielin kirjan masoreettista tekstiä sekä mesopotamialaista ja egyptiläistä kuvallista ja kirjallista materiaalia. Vertailtava mesopotamialainen ja egyptiläinen ikonografia ja kirjallinen materiaali on valittu tutkimukseen Shemaryahy Talmonin esittämän historiallisen- ja maantieteellisen läheisyysperiaatteen mukaan. Vertailtaessa materiaaleja Hesekielin kirjan lukuihin 1 ja 10 niitä pyritään tarkastelemaan mahdollisimman neutraalisti huomioiden Brent Strawnin esittämä kritiikki tutkijan vaarasta ajautua liiallisen samankaltaisuuden tai erilaisuuden leiriin päätelmiä tehdessään. Termien johdettavuuksia heprean kielen sisarkielistä tarkastellaan työssä vertailevan kielitieteen keinoin. Lisäksi Israelin naapurikansojen kirjallisen tradition aiheita verrataan Hesekielin kirjan lukuihin 1 ja 10. Tutkielmassa hyödynnetään myös Michael Baxandallin kehittämää ajatusta uudelleenrakentamisen kolmiosta ja pyritään sen avulla muodostamaan kuva tutkittavan kohteen tarkoituksesta, tekijästä ja syntypaikasta. Tutkimus osoittaa Hesekielin kirjan luvuissa 1 ja 10 kuvatuille näylle lukuisia yhtäläisyyksiä vertailtaessa niitä niin mesopotamialaiseen kuin egyptiläiseen ikonografiaan. Lukujen 1 ja 10 kielellinen vertailu osoittaa terminologisia yhteneväisyyksiä myös heprean sisarkielten sanoihin. Lukuisat yhtäläisyydet kuvallisessa ja kirjallisessa traditiossa puoltavat tutkimuksessa esitettyä oletusta, jonka mukaan Hesekielin kirjan kirjoittaja on ottanut vaikutteita niin mesopotamialaisesta kuin egyptiläisestäkin kuvallisesta ja kirjallisesta traditiosta.
  • Töyräänvuori, Joanna (Suomen eksegeettinen seura, 2020)
    Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja
  • Töyräänvuori, Joanna (Suomen eksegeettinen seura, 2020)
    Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja
  • Ruoho, Timo (Helsingfors universitet, 2015)
    Egyptin koptit muodostavat Lähi-idän suurimman kristillisen yhteisön. Heitä arvioidaan olevan noin 8 miljoonaa. Koptien yhteiskunnallinen asema on 1950-luvulta alkaen heikentynyt islamin merkityksen jatkuvasti kasvaessa kansakuntaa yhdistävänä tekijänä. 2000-luvulle tultaessa koptit olivat enimmäkseen vetäytyneet julkisuudesta sekä hallinnon ja politiikan avainpaikoilta. Samalla kristittyjä vastaan suunnatut väkivallanteot olivat kasvussa. Maastamuuton myötä Egyptin ulkopuolella asui arviolta miljoona koptikristittyä, jotka pitivät tiiviisti yllä yhteyksiä kotimaahansa. Egyptin vallankumous vuonna 2011 ja sitä seurannut islamistihallinnon aika johtivat merkittäviin muutoksiin maan koptiyhteisössä. Lisäksi pitkäaikainen paavi Shenouda III kuoli vuonna 2012 keskellä poliittista myllerrystä. Näitä muutoksia ja niiden taustoja selvitän pro gradu -tutkielmassani Ensisijainen tutkimuskysymykseni on selvittää, miten koptikristittyjen asema muuttui vallankumouksen jälkeen ja miksi kristittyjen ja muslimien väliset jännitteet purkautuivat erityisen rajusti samoihin aikoihin. Selvitän myös, miten uskonnonvapauden periaatteet toteutuivat koptikristittyjen kohdalla. Tutkimukseni päälähteet ovat maailmaan arvostetuimpiin kuuluva sanomalehti The New York Times ja arabimaailman suosituin uutispalvelu Ahram Online. Näiden lisäksi käytän Yhdysvaltain hallinnon uskonnonvapausraportteja, koptikristittyjen Watani-verkkopalvelua ja Yhdysvaltain evankelikaalikristittyjen epävirallisen äänenkannattajan Christianity Todayn verkkopalvelua. Vuoden 2011 alussa koptit protestoivat kokemaansa syrjintää vastaan ja nämä protestit osaltaan poistivat esteitä vallankumouksen tieltä. Koptinuoriso osallistui aktiivisesti vallankumoukseen vastoin kirkon linjaa, paavin henkilökohtaisista vetoomuksista välittämättä. Koptien poliittisen aktiivisuuden kasvu merkitsi suurta muutosta yhteisölle ja se lisäsi koptiyhteisön näkyvyyttä yhteiskunnassa. Merkittävää oli myös se, että koptit aktivoituivat vaikuttamaan kirkosta riippumatta, mikä tarkoitti kirkon johdon ja paavin aseman heikkenemistä ja maallikoiden aseman vahvistumista. Ennen vallankumousta kirkon ja valtion välinen hiljainen sopimus oli tehnyt kirkosta koptien virallisen edustajan, mihin tuli muutos. Koptien joukossa oli useita aktivistiryhmiä ja erilaisia poliittisia näkemyksiä. Heitä yhdisti kuitenkin se, että muu yhteiskunta niputti heidät ensisijassa kristityiksi, joita oli lupa kohdella eri tavalla kuin muslimeita. Merkittävin ulospäin näkyvä muutos koptien asemassa oli koulutetun koptinuorison maastamuuton voimakas kasvu. Sen taustalla oli kristittyjen kokema turvattomuuden tunteen kasvu vallankumouksen jälkeen. Muslimien ja kristittyjen väliset väkivaltaiset yhteenotot kasvoivat vuonna 2011 Egyptissä 30 % edellisestä vuodesta. Vuonna 2012 kasvu jatkui, mutta tapahtumista uutisoitiin vähemmän. Uskonryhmien välinen väkivalta lähti yleensä liikkeelle pienistä kipinöistä. Syitä olivat kirkkojen rakentaminen tai korjaaminen, muslimien ja kristittyjen parisuhteet, kirkon väitetyt käännytysyritykset islamiin kääntyneitä kopteja kohtaan sekä erilaisten pienten riitojen eskaloituminen. Koptit eivät läheskään aina olleet avuttomia uhreja, vaan taistelivat vastaan pyrkien puolustamaan erityisesti kirkkojaan. Jumalanpilkkalakeja käytettiin lisäksi poliittisina aseina kopteja vastaan, erityisen silmiinpistävästi näkyvien koptipoliitikkojen osalta. Uskonnonvapauden periaatteiden ei voi sanoa toteutuneet Egyptin koptikristityiden kohdalla, vaikka maan perustuslaki takasi kansalaisille uskonnonvapauden. Virkamiesten asenteet kristittyjä kohtaan olivat negatiivisempia kuin valtion virallinen linja ja uskontoon perustuva syrjintä eli syvään juurtuneena kulttuurina virkamieskoneistossa.
  • Khadr, Marja-Liisa (Helsingin yliopisto, 2002)
    Verkkari 2002 (10)
  • Karjalainen, Iida (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee ranskalaisen koulutusjärjestön Mission laïque françaisen (MLF) toimintaa itäisen Välimeren alueella 1920-luvulla. Tutkielman keskiössä ovat järjestön oppilaat sen kouluissa Kreikassa, Egyptissä, Libanonissa ja Syyriassa, ja se, miten tasavaltalaista ja maallista koulutusideologiaa kannattanut järjestö perusteli toimintaansa oppilaissa koulutuksen aikana väitetysti tapahtuneen muutoksen kautta. MLF perustettiin Ranskassa vuonna 1902, ja järjestö aloitti pian toimintansa perustamalla kouluja itäisen Välimeren alueelle, jossa se halusi toimia maallisena vaihtoehtona alueen ranskankielisiä kouluja ylläpitäneille katolisille lähetystyöjärjestöille. MLF katsoi edustavansa alueella perinteisen katolisen Ranskan sijasta modernia ja maallista tasavaltaa, jolla oli velvollisuus kouluttaa ja ”sivilisoida” muita kansoja. Järjestö perusti toimintansa ensimmäisen 25 vuoden aikana yhteensä seitsemän koulua Beirutiin, Thessalonikiin, Kairoon, Aleksandriaan, Damaskokseen ja Aleppoon. Toimintansa tukena MLF alkoi vuonna 1920 julkaista omaa aikakauslehteään, Revue de l’enseignement français hors de France (REFF). Kyseisessä lehdessä ja muussa järjestön julkaisemassa materiaalissa käsiteltiin paljon MLF:n oppilaita ja heidän kouluttamisensa merkitystä. Oppilaiden kautta MLF muun muassa perusteli oman koulutusideologiansa toimivuutta ja sopivuutta alueelle. Tarkastelen aihettani seuraavien tutkimuskysymysten kautta: Miten oppilaiden läpikäymä koulutus rakennettiin sivilisointiprosessina REFF:n sivuilla, ja miksi oppilaita käytettiin järjestön toiminnan perusteluun? Mitä tavoitteita Mission laïque françaisella oli oppilailleen ja miksi? Miten esimerkiksi kansallisuuden, uskonnon, rodun ja sukupuolen kategoriat vaikuttivat oppilaille asetettuihin tavoitteisiin? Mistä ja keitä oppilaat olivat, ja mikä heidän kouluttamisensa tarkoitus oli MLF:n ja Ranskan kannalta? Keitä oppilaista oli tarkoitus tulla, ja miksi heidän kouluttamisensa oli järjestölle tärkeää? Tutkielman alkuperäisaineisto koostuu REFF:n 65 numerosta, jotka julkaistiin vuosina 1920–1927 sekä MLF:n Kairon lyseon tiedonannosta vuodelta 1927, jossa julkaistiin myös MLF:n Pariisissa järjestetyn 25-vuotisjuhlakonferenssin pääpuheenvuoro sekä suppea kuva-aineisto Kairon lyseon oppilaista ja oppilaitoksessa kevätlukukaudella 1927 järjestetyistä tapahtumista. Pääasiallinen alkuperäisaineisto koostuu oppilaitoksia käsittelevistä raporteista, jotka sisältävät esimerkiksi opettajien, oppilaiden ja koulussa vierailleiden henkilöiden pitämiä puheita toisilleen. Tutkielmassa osoitan, että MLF:llä oli inklusiivisesta ideologiastaan huolimatta arvottavia asenteita oppilaitaan kohtaan. Vaikka järjestö painotti haluavansa kouluttaa oppilaista kotimailleen hyödyllisiä kansalaisia, tavoitteet olivat usein ristiriidassa hyvinä pidettyjen tulosten kanssa. MLF pyrki välittämään oppilailleen ensisijaisesti Ranskalle myönteisen kulttuurisen identiteetin, jonka kautta he tarkastelisivat maailmaa. Siitä huolimatta, että MLF esitti itsensä sopivana tahona kouluttamaan erilaisista taustoista tulleita oppilaita kunnioittaen näiden omia kulttuureja, järjestön julkaisemasta materiaalista käy ilmi, että koulutuksen läpikäyneissä oppilaissa arvostettiin erityisesti sitä, miten paljon he muistuttivat ranskalaisia ikätovereitaan esimerkiksi käytöksen osalta, ja sitä, millä tavoin he hyödyttivät Ranskaa. Myös järjestön entisiin oppilaisiin pidettiin yhteyttä, ja heidän oletettiin toimivan oppilaitoksille, MLF:lle ja Ranskalle hyödyllisinä välittäjinä kotimaissaan. Järjestö esitti oppilaansa moninaisena joukkona eri kansallisuus- ja uskontoryhmiin kuuluneita lapsia ja nuoria, joista oli järjestön kouluissa sivilisointiprosessin kautta muovattavissa yhtenäinen ja Ranskalle myötämielinen ryhmä.
  • Jyrkiäinen, Senni (2010)
    This is an ethnographic study of the mobility of women in Upper Egypt. It is based on two months of fieldwork conducted in the governorate of Sohag. A central argument of this study is that the critical re-evaluation of spatial divisions is needed to come to grips with the complexity of ways in which space is actually understood. Upper Egypt or the Sa’id is a culturally specific region that is labelled as traditionalist, family-centred and patriarchal. Sa'idi women negotiate mobility in public space within the community with regard to such principles as the avoidance of shame and respect towards familial authorities. Despite the small size of the governorate the ideas and practices related to mobility are diverse. The aim of this study is to ethnographically illustrate the heterogeneity that is linked with spatial constructions. Using the theory of practice, I show that women, as active mobile agents, construct, negotiate, regulate, and finally give social meanings to space. By means of participant observation and interviews I study two socially distinguishable groups. I concentrate on highly-educated middle class women living in urban surroundings. As a reference point, I have a group of rural non-educated women. With regard to the two mentioned groups the following themes are studied: how women, as active agents, negotiate their mobility in public space, how the question of women’s mobility is related to the morals of the patriarchally arranged community and how the different social classes regard spatial organisation. Mobility is an embodied activity that is founded on the inseparable relationship between body and space. In feminist anthropology, the theoretical division between male-oriented public and female-oriented private space has evoked a lot of discussion. This study reveals that, not so much the concepts of public and private, but the spatial division between familiar and unfamiliar helps to understand on what basis the mobility of women is regulated and negotiated. Moreover, it is shown that the urban middle class and the rural lower class have very different kinds of spatial practices. The data displays that the ability to regulate privacy and to make spatial divisions requires resources. Finally, the results suggest that there is no single Egyptian understanding of space. Spatial categorisations are renegotiated all the time, as is gender. As commonly shared ideas of womanhood change, spatial practices find new forms. This study is an attempt to understand contemporary spatial practices in the relatively little studied Sa’idi region and to provide a reconsideration of spatial divisions in the light of the ethnographic data.
  • Laitinen, Erkka Petteri (Helsingfors universitet, 2011)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee Niilin alueen poliittista kehitystä käyttäen viitekehyksenä Barry Buzanin, Ole Wæverin sekä Jaap de Wilden muodostaman Kööpenhaminan koulukunnan teoriaa turvallistamisesta sekä turvallisuuskomplekseista. Niilin kymmenen valtiota kattavan jokialueen poliittista historiaa on vuosikymmenet hallinnut valtioiden välinen epäluottamus, ja erityisesti Egypti, joka on täysin riippuvainen Niilin vesivaroista, on julistanut Niilin vesivarojen olevan sille kansallinen turvallisuuskysymys, ja se on uhannut käyttää myös voimakeinoja puolustaakseen vedenkäyttöoikeuksiaan. Egyptiä on myös voitu Niilin alueen hegemonina, sillä vanhat, alun perin siirtomaa-ajalta peräisin olevat sopimukset ovat antaneet sille lähes yksinoikeuden Niilin vesivarojen käyttöön. Samanaikaisesti erityisesti Etiopia, jonka alueelta suurin osa joen vesivaroista on peräisin, on pitänyt vanhoja sopimuksia epäreiluina, ja vedonnut maassa kasvavaan nälänhätään ja ruokapulaan, mutta myös useat muut alueen valtiot ovat esittäneet tyytymättömyytensä vanhoihin sopimuksiin. Vuonna 1999 kehityksessä tapahtui kuitenkin käänne, sillä jokilaakson valtiot perustivat tuolloin Niilin jokialueen yhteistyöjärjestön Nile Basin Initiativen (NBI). Tutkielma keskittyy NBI:n perustamisen jälkeiseen ajanjaksoon. Keskeinen tutkimuskysymys on, millä tavalla Niilin alueen jäsenvaltiot pyrkivät 2000-luvun alkupuolella keskinäisellä toiminnallaan muuttamaan alueella vallitsevaa kilpailu- ja konfliktiasetelmaa rauhanomaiseen suuntaan. Aineistona käytetään NBI:n omia kausijulkaisuja vuosilta 2006–2010, ja tutkimuksen menetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Tutkitun aineiston perusteella on esitettävissä, että Niilin alueen poliittisesta kehityksestä on selvästi erotettavissa diskursseja, jotka ovat NBI:n toiminnan taustalla. Nämä ovat luottamuksen rakentamisen, yhteisten haasteiden voittamisen, yhteistyön tärkeyden sekä saavutusten diskurssit. Aineiston perusteella on nähtävissä, että valtioiden välisen luottamuksen vähitellen lisääntyessä yhteistyötä aletaan yhä enemmän legitimoida aikaisemmin yhteistyöstä saavutetuilla hyödyillä. Toisaalta diskurssianalyysin perusteella on myös nähtävissä, että alueella on ratkaisematta yhä fundamentaalisia ongelmia; uutta vesisopimusta ei ole vielä vuoteen 2010 mennessä aikaansaatu ja NBI:n jäsenvaltioiden suhteissa on myös nähtävissä kiistaa periaatteista, joihin yhteistyön olisi pohjauduttava. Tutkielma pyrkii analyysin avulla kehittämään myös Kööpenhaminan koulukunnan teoriaa turvallistamisesta. Kööpenhaminan koulukunta jättää turvallistamisen purkamiskehityksen kirjoituksissaan taka-alalle keskustelun painottuessa siihen, kuinka jokin asia tuodaan esille julkiseen turvallisuuskeskusteluun. Tältä osin tutkimuksen tavoitteena on esittää mahdollinen kehityskulku turvallistamisen purkamisdiskurssista. Teoriaosuudessa käytetyt keskeiset lähteet: Allan 2001,2009; Buzan 1991; Buzan ja Wæver 2003; Buzan, Wæver ja de Wilde 1998; Jutila 2008; Schulz 1995; Stritzel 2007; Turton 2001; Wæver 1995; Wendt 1992, 1999.
  • Muroke, Henri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -työssäni tutkin kuinka vuosina 1138–1193 elänyt ayyubidisulttaani Salah al-Din ensin perusti ayyubidien dynastian ja sen jälkeen teki siitä Egyptin ja Syyrian voimakkaimman toimijan. Työni käsittelee sulttaanin uraa vuosilta 1169–1186, jolloin Salah al-Din loi ensin Egyptissä dynastiansa kivijalan ja laajensi sitä vuoden 1174 jälkeen myös Syyriaan. Salah al-Din oli vuonna 1169 vain upseeri Syyriasta saapuneissa joukoissa, jotka Egyptin famitidikalifaattia palvellut visiiri pyysi avuksi. Joukot jäivät lopulta pysyvästi Egyptiin ja visiiri syrjäytettiin. Joukkoja johtanut Shirkuh asettui Egyptin visiiriksi ja hänen yllättäen kuollessa, hänen veljenpoikansa Salah al-Din valittiin virkaan. Tutkimuksessani kahtena alkuperäislähteenä toimivat Ibn Shaddadin ja Ibn al-Athirin biografiat Salah al-Dinista. Shaddad oli lainoppinut, joka palveli Salah al-Dinia henkilökohtaisesti. Ibn al-Athir oli historioitsija, joka asui nykyisen Irakin alueella sijaitsevassa Mosulin kaupungissa. Shaddad on lähteenä Salah al-Dinia ihaileva ja siksi hänen kirjoituksiinsa on suhtauduttava varauksella. Al-Athir vuorostaan oli uskollinen Syyrian ja Irakin alueita hallinneille zengidiprinsseille. Sen vuoksi hänen kritiikkinsä Salah al-Dinia kohtaan oli myös puolueellista. Kaksikon vastakkainasettelu antaa hyvän mahdollisuuden tarkastella sulttaanin uraa, molemmat kirjoittajista olivat puolueellisia, vain eri tavoin. Molempien lähteiden kautta ilmenee myös, kuinka onnekas Salah al-Din oli. Hän tuskin kuvitteli perustavansa omaa dynastiaa, saati laajentavansa sitä. Sulttaanin suurin ansio onkin ollut aina tilaisuuden tullessa tarttua siihen. Hän myös ympäröi itsensä sukulaisillaan ja muilla hallintonsa kannalta korvaamattomilla ihmisillä. Juuri tämän vuoksi dynastia vuosina 1169–1186 kasvoi Egyptin ja Syyrian vahvimmaksi valtatekijäksi. Olen jakanut tutkimukseni kolmeen lukuun. Luvuissa kaksi ja kolme tutkin, kuinka Salah al-Din palveli aluksi shiilaista fatimidikalifaattia ja Syyriasta käsin vaikuttanutta zengistien johtajaa Nur al-Dinia. Salah al-Din onnistui vuoteen 1172 mennessä syrjäyttämään fatimidit vallasta. Nur al-Dinin kuollessa vuonna 1174, Salah al-Din irrotti Egyptin myös Syyrian otteesta ja perusti ayyubidien dynastian. Luvussa neljä tutkin ayyubidien laajentumista Syyriaan. Kuinka se oli mahdollista ja miksi hän ei ikinä saanut kaikkia zengistien alueita itselleen? Salah al-Dinin onnistui valloittaa tärkeät kaupungit, kuten Damaskos ja Aleppo, mutta Mosulia hän ei saanut ikinä haltuunsa. Vaikka Salah al-Din tunnetaankin nykypäivänä parhaiten Jerusalemin valloittajana, hän käänsi katseensa todellisuudessa Jerusalemin kuningaskuntaan kohti vasta vuoden 1186 jälkeen. Tätä ennen ayyubidit keskittyivät pääosin valloittamaan alueita zengisteiltä. Osoitankin työssäni vuosien 1174–1186 tärkeyden ayyubidien dynastialle. Se laajeni Syyriaan ja osoitti muille dynastioille tärkeytensä. Uuden dynastian kehittyessä kilpailijoitaan vahvemmaksi, he lopulta joko liittyivät siihen tai sopivat sen kanssa rauhan. Salah al-Dinin julistaessa vuonna 1187 jihadin frankeille, myös Mosul sai kutsun ja vastasi myönteisesti. Tuleva sota Jerusalemin kuningaskuntaa vastaan ei olisikaan ollut millään tavoin mahdollinen ilman ayyubidien aiempien vuosien kehitystä. Salah al-Din oli luonut Egyptin kautta dynastialleen vahvan kivijalan ja onnistui sen avulla levittämään valtansa vuoteen 1186 mennessä myös Syyriaan.
  • Töyräänvuori, Joanna (Suomen eksegeettinen seura, 2020)
    Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja
  • Korhonen, Jonni (Helsingfors universitet, 2016)
    Kleopatra VII Filopator hallitsi Egyptiä vuodesta 51 vuoteen 30 e.a.a. Vuonna 41 e.a.a. hän liittoutui roomalaisen sotapäällikön ja valtiomiehen Marcus Antoniuksen kanssa. He taistelivat vallasta Rooman valtakunnassa C. Julius Caesarin perillisen Octavianuksen kanssa. He hävisivät, joten heidän vihollisensa kirjoittivat heistä kertovan historian. Tutkielmani pääkysymykset olivat: Kuinka suurta osaa rasismi esittää Kleopatrasta vuodesta 41 e.a.a. eteenpäin kertovassa antiikin historiankirjoituksessa? Entä misogynismi? Pääosassa oli kreikkalaishistorioitsijoiden Plutarkhoksen ja Dion Kassioksen tekstien kritiikki, mutta käsittelin myös muiden Kleopatrasta kirjoittaneiden historioitsijoiden tekstejä. En rajoittanut käsittelyä pelkkiin historioitsijoihin, vaan toin esille myös aikalaisrunoilijoiden kirjoituksia Kleopatraa vastaan. Tarkastelin myös M. Antoniusta käsittelevää historiankirjoitusta, joka kertoo hänen vaiheistaan vuoden 41 e.a.a. jälkeen. Kuinka paljon Antoniukseen tarttui negatiivisia ominaisuuksia Kleopatrasta antiikin historiankirjoittajien mukaan? Miten roomalainen mies muuttui itämaisen naisen vaikutuksen alla? Tutkimus osoitti, että Kleopatraa käsittelevä antiikin historiankirjoitus oli erittäin rasistista ja misogynistä. Koska Antoniuksen katsottiin olleen voimakkaasti Kleopatran vaikutuksen alainen, myös häneen kohdistunut kirjoitus sisälsi kosolti rasistisia ja misogynisiä piirteitä.
  • Gerges, Diana (Helsingfors universitet, 2012)
    The goal of this thesis was to examine women’s sexual harassment as an expression of moral turmoil in contemporary Egypt. The wide-spread sexual harassment of women in Cairo has roused considerable national and international attention and it has recently been named 'the phenomenon' and the 'social cancer'. Six semi-structured ethnographic street interviews were carried out in Downtown Cairo to investigate the moral turmoil and the phenomenon of sexual harassment, as well as the associations between them. A total of 8 interviewees, 4 women and 4 men, varying in age from twenties to seventies were contacted on the streets of Cairo. The interview themes were slightly different for women and for men. Women’s interviews focused on the experience of walking on the streets and possible experiences of harassment and on moral changes they had observed. Men’s interviews focused on their opinions of changes of moral values and on their personal opinions on sexual harassment. As the Egyptian society is of a traditional nature, the interview questions needed to be flexible and tailored to the interviewed persons. The interviews supported the idea that moral turmoil is taking place and that of the vulnerability of women in the public space. The entire sample agreed that specific factors can be held responsible for the negative moral change, including poverty, deterioration of public education, and the lack of moral education. Logically, the amelioration of economic standards covers a great side of the solution to the problem, however, education and moral education seemed of immense importance. A brief comparison made between Piaget and Durkheim’s moral education models has been reflected on the philosophy adopted by the Egyptian Ministry of Education. It appeared that the public education scheme has similarities to Durkheim’s model, pushing moral education into the schooling experience, delivering norms and traditions constructed from religion-in the Egyptian case-to children. That was an expected result; however, this research suggests that since pushing moral education in the child education will happen enviably –considering the difficulty of changing a traditional society- the role of the educator in moral education should be more of a guiding task, leaving children the space for value and moral responsibility development. That should come hand in hand with the alleviation of public education as well as the educator from the desperate circumstances they are suffering. With the rising movements of fundamental Islam, reflections on the representations women in the public space are of concern. It has been shown that there are dangers on the position of women in society, that they are getting excluded from the functional core of society. Sexual harassment was proved not to be only a hazard for their safety and comfort, but also, an endangering factor for gender dynamics, and women efficiency in society.
  • Kangaspunta, Tia (Helsingfors universitet, 2017)
    Arabikevään vallankumoukset toivat monia muutoksia Tunisiassa ja Egyptissä, joissa kummassakin pitkään hallinneet presidentit syöstiin vallasta. Myös naisten asema koki muutoksia, ja tarkastelen pro gradu -tutkielmassani näitä muutoksia lainsäädännön, politiikan ja yhteiskunnallisen aseman kautta käyttäen Valentine Moghadamin teoriaa, jossa vallankumoukset jaotellaan tasa-arvoistaviksi (emancipatory) tai patriarkaalisiksi (patriarchal). Moghadamin teorian lisäksi olen käyttänyt muiden tutkijoiden tekstejä arabikeväästä ja naisten asemasta, sekä kansainvälisten organisaatioiden (esim. YK) raportteja naisten aseman kehityksestä, joiden perusteella olen koonnut tilannetta kuvastavia tilastoja. Tunisia siirtyi vallankumouksen jälkeen demokraattiseen järjestelmään, jossa naisten määrä parlamentissa on lisääntynyt. Myös lainsäädäntöä on muokattu naisille edullisemmaksi. Vaikka seksuaalinen ahdistelu on lisääntynyt, naisten yhteiskunnallinen asema ei ole kärsinyt merkittävästi, vaikka ongelmiakin edelleen on. Egypti taas siirtyi demokraattisesti valitusta islamistihallinnosta autoritaariseen armeijan valtaan. Lainsäädäntö ei ole muuttunut merkittävästi positiivisemmaksi naisille, eikä heidän määränsä parlamentissa ole juurikaan kasvanut. Naisten asema yhteiskunnassa kärsi merkittävästi seksuaalisen väkivallan lisäännyttyä vallankumouksien aikana ja niiden jälkeen. Näistä syistä olen tullut siihen tulokseen, että Tunisia voidaan kategorisoida tasa-arvoistavaksi vallankumoukseksi ja Egypti patriarkaaliseksi.
  • Töyräänvuori, Joanna (Suomen eksegeettinen seura, 2020)
    Suomen eksgeettisen seuran julkaisuja
  • Simola, Katri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisellä (1945) on vahva intertekstuaalinen suhde lähes 4 000 vuotta vanhaan ”Sinuhen tarinaan”. Pro gradu -tutkielma tarkastelee, millaisia intertekstuaalisia kytköksiä teosten välillä on havaittavissa, ja miten nämä tekstienväliset sidokset vaikuttavat teosten tulkintaan. Yhdistäviä kytköksiä löytyy muun muassa henkilöhahmojen, kerronnan, teemojen, miljöön ja juonen tasolla. Eroavaisuuksiakin on paljon. Tutkielman keskeisenä aineistona on kaunokirjallisista teoksista aiemmin tehty tutkimus sekä intertekstuaalisuuteen liittyvä teoria. Waltarin romaani viittaa muinaiseen tarinaan alluusioilla eli epäsuorilla viittauksilla sekä jopa suorilla sitaateilla. ”Sinuhen tarinasta” on lainattu Sinuhe egyptiläiseen muun muassa päähenkilön nimi ja ominaisuuksia, juonenkäänteitä sekä kerronnan keinoja, kuten omaelämäkerrallisuutta. Romaanissa viitataan “Sinuhen tarinaan” myös metatekstuaalisesti, tarinan nimihenkilöä ja tapahtumia suoraan kommentoiden. Waltarin teos käy vanhan tarinan kanssa vuoropuhelua, mikä on ollut kirjailijan tarkoitus ja mikä tulee esiin lukijan havaintoina. Intertekstuaalisuuden ja metatekstualisuuden ohella tutkielma hyödyntää subteksti-käsitettä, joka jakautuu neljään kategoriaan. ”Sinuhen tarina” voidaan ymmärtää jokaisen kategorian mukaiseksi subtekstiksi Waltarin romaanissa. Keskeisin sidos Sinuhe egyptiläisen ja vanhan ”Sinuhen tarinan” välillä on Sinuhe-niminen päähenkilö. Suora viittaus nimeen ja henkilöön liittyy subtekstin käsitteeseen ja heijastaa romaaniin muinaiseen tarinaan ja sen nimihenkilöön liittyviä ominaisuuksia. Waltari on luonut romaaniinsa vanhan tarinan motivoiman päähenkilön, joka ammentaa muun muassa yhteiskunnallisen asemansa ja elämänkulkunsa subtekstinä toimivasta ”Sinuhen tarinasta”. Muinaisen ”Sinuhen tarinan” päähenkilön piirteitä heijastuu myös romaanin muihin henkilöhahmoihin, kuten Horemhebiin. Molemmissa teoksissa on jännitteitä nimihenkilön ja kahden hallitsijan välillä. Nimihenkilön lähdön Egyptistä voi nähdä kummassakin teoksessa vertauskuvana loittonemiselle ja osittaiselle luopumiselle egyptiläisistä arvoista ja kulttuurista. Samoin paluu Egyptiin tuo päähenkilöt takaisin egyptiläisen kulttuurin ja arvojen yhteyteen. ”Sinuhen tarina” on runomuotoinen tarina ja Sinuhe egyptiläinen moderni historiallinen romaani, mutta kummassakin teoksessa voidaan havaita monilajisia elementtejä. Tutkielman mukaan molemmissa teoksissa hyödynnetään useita genrejä, joiden joukossa ovat muun muassa autobiografia, matkakertomus, vaellustarina ja odysseia. Sekä ”Sinuhen tarinassa” että Sinuhe egyptiläisessä kerronta on minä-muotoista, omaelämäkerrallista ja tapahtuu päähenkilöiden elämän loppupuolella. Päähenkilön kuolemaan viitataan kummankin teoksen alussa ja lopussa, ja tämä kehys toimii vahvana intertekstuaalisena kytköksenä teosten välillä. Sinuhen erehtymistä voidaan pitää molemmissa teoksissa juonta eteenpäin vievänä voimana. Genrejä ja rakennetta koskevat samankaltaisuudet voidaan nähdä yhtenä vahvistavana tekijänä subtekstianalyysissä.