Browsing by Subject "Ekumeniikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 60
  • Väänänen, Johannes (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata seitsemännen päivän adventistien ja luterilaisten välisiä ekumeenisia oppikeskusteluja vuosina 1994–1998. Tutkimuksessa kuvataan kahden ekumeenisilta lähtökohdiltaan erilaisen kirkkokunnan oppikeskusteluja. Tutkimuksessa selvitetään Adventtikirkon erityispiirteiden kuten tutkivan tuomion, sapattilepopäivän ja lopun ajan ennustusten käsittelyä ekumeenisissa oppineuvotteluissa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat Adventtikirkon syntyhistoria Amerikassa 1800-luvun herätyksen aikana, Adventtikirkon keskeiset opilliset erityispiirteet sekä aikaisemmat Adventtikirkon ekumeeniset oppineuvottelut, joita on käyty muiden kirkkokuntien kanssa, erityisesti evankelikaalisten. Osana teoreettista viitekehystä on adventismissa arvostetun Ellen G. Whiten elämä ja ajatukset. Menetelmät. Tutkimusaineistoon kuului Lutherans & Adventist in Conversation – Report and Papers Presented 1994–1998 eli ekumeenisten oppikeskustelut. Oppikeskustelut rakentuvat neljästä erillisestä tapaamisesta, minkä perusteella on laadittu loppuraportti perusteluineen, johtopäätöksineen sekä suosituksineen. Tutkimusaineistoon kuului lisäksi neljän oppikeskusteluiden aikana pidetyt esitelmät. Tutkimus oli kvalitatiivinen sisällönanalyysi, jonka tutkimusmetodina oli systemaattisen analyysin menetelmä. Tutkimusaineisto kuvattiin systemaattisesti valitun metodin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Luterilaiset kirkot ovat käyneet paljon neuvotteluja, mikä näkyy luterilaisen osapuolen tavassa tuoda asioita esiin oppikeskusteluihin. Luterilaiset kirkot suhtautuvat positiivisesti kristillisten kirkkojen yhteyden rakentamiseen. Adventtikirkko pienempänä kirkkona ja aiemmin varauksellisesti ekumeeniseen toimintaan suhtautuneena on kokemattomampi oppikeskustelujen osapuolena. Adventtikirkko on tietoisesti korostanut sanomansa tärkeyttä kristillisten kirkkojen yhteyden sijaan. Adventtikirkko haluaa päästä lahkolaisuuden maineestaan pois ja saada tunnuksen yhtenä protestanttisena kirkkokuntana, mikä näkyy osapuolen tavassa käydä oppikeskusteluja. Adventtikirkon opillinen toiminta on henkilöitynyt vahvasti Bert B. Beachiin ja William G. Johnsoniin, joiden suhtautuminen on ollut positiivista ekumeenisen toimintaan, mikä on mahdollistanut käydyt oppikeskustelut. Kirkkokuntien tapa lukea Raamattua, soveltaa tutkimusmenetelmiä sekä viitata siihen opissaan, poikkeavat toisistaan. Raamatun apokalyptinen kirjallisuus on keskeinen osa Adventtikirkon erityisiä opillisia piirteitä. Luterilaiset suhtautuvat epäilevästi Adventtikirkon tulkintoihin Raamatun apokalyptisesta kirjallisuudesta. Kuitenkin molempien kirkkokuntien raamattukäsityksissä on paljon yhtäläisyyksiä sekä molemmat vetoavat yksin Raamattuun kristillisen opin lähteenä. Kirkkokunnilla on riittävä yhteinen näkemys vanhurskauttamisopista ja sakramenteista, vaikka käytännössä ajattelu ja käytäntö sakramenteista ovat erilaiset. Molemmat kirkkokunnat näkevät kasteen edellyttävän uskoa ja puolestaan molemmat näkevät tärkeäksi ehtoollisen hengellisen ulottuvuuden. Yhteiset näkemykset ovat mahdollistaneet kirkkokuntien molemminpuolisen yksinkertaisen tunnustamisen kristillisenä kirkkona.
  • Sariola, Jukka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee C. S. Lewisin (1898–1963) rakkauden teologiaa kahden lähteen kautta. Näistä ensimmäinen The Allegory Of Love, Study in Medieval Tradition (1936) on Lewisin kirjallisuushistoriallinen teos romanttisen rakkauden synnystä ja kehityksestä, missä hän esittelee hovirakkauden vaikutusta kirjallisuuden ilmiönä. Toisena lähteenä käytän Lewisin rakkaudenteologista teosta The Four Loves (1960), jossa hän viittaa muutamalla tavalla The Allegory Of Lovessa esittämiinsä ajatuksiin. Merkittävin näistä on Lewisin tekemä maininta, kuinka hän puhuessaan hovirakkaudesta erehtyi pitämään sitä ainoastaan kirjallisuuden ilmiönä. Tämän lisäksi tuon esille rakenteellisia samankaltaisuuksia hovirakkauden ja Eros-rakkauden turmeltumisen määrittelyissä, sekä arvioin Spenserin eettisen allegorian vaikutuksia Lewisin teologiseen ajatteluun. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi. Käyn ensin läpi The Allegory of Loven lukuja, joissa Lewis esittelee teoreettiset välineet, allegorian ja hovirakkauden, jonka jälkeen jatkan kahteen lukuun, joissa Lewis esittelee teoreettisen skeemansa kautta kahta teosta. Ensimmäinen näistä on Romance of the Rose -luku, jossa Lewis keskittyy Guillaume de Lorrisin teokseen ja esittelee sen kautta hovirakkauden mallin, jossa näkyvät kaikki sen tuntomerkit. Toisena analysoin Edmund Spenserin The Faerie Queen -runoteosta esittelevää lukua. Lopuksi siirryn vertailemaan Lewisin Allegoryn ajattelua ja hänen Four Lovesin rakkaudenteologiaansa. Tutkimusmateriaalini perusteella Lewis on tukeutunut joihinkin Spenseriltä löydettävissä oleviin ideoihin muotoillessaan omaa rakkauskäsitystään. Spenserin merkitys on muuta materiaalia korostuneempi ja sen takia myös tutkimukseni fokus liittyy ensisijaisesti Spenseriin. Lewisin nähdään esimerkiksi omaksuneen Spenserin rakkauksien nimitykset rakkaudenteologiaansa myöhemmässä The Four Loves teoksessa. Lainaus on myös nähtävissä merkkinä laajemmasta ajatuksellisesta hyödyntämisestä, mutta toisaalta Lewisilla on myös muita vaikuttimia Spenserin lisäksi. Tutkimukseni viimeisessä luvussa nostan esille Lewisin Eros-rakkauden turmeltumis ja hovirakkauden yhteyksiä sekä arvioin Allegoryn Faerie Queen-luvun yhteyksiä The Four Lovesin rakkauskäsitykseen. Spenserin ja Lewisin suurin yhdistävä ajatus on imitaatio ja moraalisen pyrkimyksen merkitys siirtymisessä Spenserillä lähemmäs universaalia arkkityyppiä ja Lewisillä Jumalaa. Lewisin suhtautuminen Spenserin teokseen on nähtävissä läpi elämän jatkuneena arvostuksena ja kiintymyksenä runoilijan ajatuksia kohtaan. The Faerie Queen on elämän ylistystä, jonka lukeminen parantaa mielen ja ruumiin, Lewis kirjoittaa.
  • Huovinen, Laura (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimuksessa selvitettiin systemaattisen analyysin avulla, millaiset ovat Andrea Riccardin rauhantyön taustalla olevat systemaattis-teologiset perusnäkemykset. Tutkimuksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota Riccardin teologisten ja hengellisten käsitteiden ja argumenttien käyttöön. Tutkimuksen lähtökohtana oli oletus, että Riccardin käytännön toiminnalla rauhan puolesta on myös teologisia taustatekijöitä. Riccardin omien näkemysten ohella on kiinnitetty huomiota myös hänen johtamansa Sant’Egidion yhteisön toiminnallisiin periaatteisiin ja uskonnolliseen rauhanvälitystyöhön. Tutkimuksen lähteinä toimii koko Andrea Riccardin kirjallinen tuotanto. Tutkimus osoitti, että rauhan käsite liittyy Andrea Riccardin ajattelussa kristityn identiteettiin. Sant’Egidion yhteisössä tämän ajattelun taustalla on tulkinta Jeesuksen sanoista ”rauhani minä jätän teille” (Joh. 14:27). Riccardin mukaan kristittynä oleminen ja rauha liittyvät toisiinsa; kristittynä oleminen sisältää rauhan idean. Jotta ihminen voisi myös elää todeksi tuon kristillisen rauhan idean ja välittää rauhaa, hän tarvitsee Jumalan sanaa, rukousta ja liturgiaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Andrea Riccardin rauhanteologia voidaan nähdä kolmen eri toisiinsa effektiivisessä suhteessa olevan dimension kautta. 1) Rauhan identiteetin vastaanottaminen perustuu rukoukseen, jossa ihminen on vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Jumalan sana, rukousyhteisö ja liturgia yhdessä synnyttävät ihmisessä kaipuun toimintaan. Tämä kaipuu on kimmoke lähimmäisen tunnistamiseen rakastamisen kautta. 2) Rauhan edellytys on, että lähimmäinen tunnistetaan ensin todellisen rakkauden kautta lähimmäisenä, mutta tämän jälkeen myös köyhänä ja vähimpänä. Kun uskova asettaa tämän lähimmäisen ensisijaiseksi ja itsensä toissijaiseksi, hän alkaa elää identiteettinsä mukaan. Syntyy universaalin veljeyden näkemys. 3) Rauhan toiminnallinen ulottuvuus on seuraa veljeyden kokemuksesta. Veljeydessä keskeistä on dialogi. Siinä rajaton, kristillinen veljeys johtaa ihmiskunnan vuorovaikutukseen ja keskinäiseen rauhan ja sovinnon kaipuuseen. Näin sisäinen identiteetti realisoituu ulkonaiseksi elämäntavaksi ja toiminnaksi. Tämä toiminta nojaa luottamukseen Jumalan voimasta ja on siksi sekä rohkeaa että inhimilliset rajat ylittävää.
  • Satama, Mikko (Helsingfors universitet, 2009)
    The aim of this thesis is to analyse the key ecumenical dialogues between Methodists and Lutherans from the perspective of Arminian soteriology and Methodist theology in general. The primary research question is defined as: "To what extent do the dialogues under analysis relate to Arminian soteriology?" By seeking an answer to this question, new knowledge is sought on the current soteriological position of the Methodist-Lutheran dialogues, the contemporary Methodist theology and the commonalities between the Lutheran and Arminian understanding of soteriology. This way the soteriological picture of the Methodist-Lutheran discussions is clarified. The dialogues under analysis were selected on the basis of versatility. Firstly, the sole world organisation level dialogue was chosen: The Church – Community of Grace. Additionally, the document World Methodist Council and the Joint Declaration on the Doctrine of Justification is analysed as a supporting document. Secondly, a document concerning the discussions between two main-line churches in the United States of America was selected: Confessing Our Faith Together. Thirdly, two dialogues between non-main-line Methodist churches and main-line Lutheran national churches in Europe were chosen: Fellowship of Grace from Norway and Kristuksesta osalliset from Finland. The theoretical approach to the research conducted in this thesis is systematic analysis. The Remonstrant articles of Arminian soteriology are utilised as an analysis tool to examine the soteriological positions of the dialogues. New knowledge is sought by analysing the stances of the dialogues concerning the doctrines of partial depravity, conditional election, universal atonement, resistible grace and conditional perseverance of saints. This way information is also provided for approaching the Calvinist-Arminian controversy from new perspectives. The results of this thesis show that the current soteriological position of the Methodist-Lutheran dialogues is closer to Arminianism than Calvinism. The dialogues relate to Arminian soteriology especially concerning the doctrines of universal atonement, resistible grace and conditional perseverance of saints. The commonalities between the Lutheran and Arminian understanding of soteriology exist mainly in these three doctrines as they are uniformly favoured in the dialogues. The most discussed area of soteriology is human depravity, in which the largest diversity of stances occurs as well. On the other hand, divine election is the least discussed topic. The overall perspective, which the results of the analysis provide, indicates that the Lutherans could approach the Calvinist churches together with the Methodists with a wider theological perspective and understanding when the soteriological issues are considered as principal. Human depravity is discovered as the area of soteriology which requires most work in future ecumenical dialogues. However, the detected Lutheran hybrid notion on depravity (a Calvinist-Arminian mixture) appears to provide a useful new perspective for Calvinist-Arminian ecumenism and offers potentially fruitful considerations to future ecumenical dialogues.
  • Korhonen, Suvi (Helsingfors universitet, 2016)
    Paul F. Knitter on yhdysvaltalainen teologi, joka on tunnettu pluralistisesta uskontoteologiastaan. Sen lisäksi hän on katolinen kristitty ja buddhalainen munkki. Kirjassaan Withouth Buddha I could Not Be a Christian Knitter rakentaa identiteettiään ja muodostaa teologiaa kahden harjoittamansa uskontoperinteen kautta. Teos on luonteeltaan henkilökohtainen kuvaus, ei tieteellinen puheenvuoro. Tämän tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, mikä on Knitterin uskonnollinen identiteetti ja miten hän muodostaa uskonnollista identiteettiään. Tutkimus liittyy uskontoteologian tutkimusperinteeseen, jossa tarkastellaan muita uskontoja koskevia teologisia käsityksiä sekä teologiaa, jota tehdään yhteydessä toisiin uskontoihin. Knitter itse toteaa identiteettipohdintansa edustaneen ja edustavan vertailevaa teologiaa. Kniter kuvaa pohdintaansa dialogina, jonka lähtökohtana on sisäinen konflikti. Knitter tuo esiin ongelmansa suhteessa kristinuskon tarjoamaan tulkintaan kaikkivaltiaasta ja muuttumattomasta Jumalasta, ihmisen kyvystä ymmärtää Jumalan olemus ja sanoittaa sitä sekä Jeesuksesta Jumalan Poikana ja pelastajana. Buddhalaisuuden avulla hän vertaa, peilaa, etsii vaihtoehtoisia vastauksia ja sanoituksia hänelle ongelmallisiin kristillisen opin kohtiin. Keskeiseksi uudistavaksi käsitteeksi Knitter nostaa buddhalaisen Thich Nhat Hahnin yhteyselämän käsitteen, jonka kautta hän tulkitsee kristinuskon Jumalaa. Yhteyselämä tarkoittaa kaikkien asioiden yhteyttä, läpäisevyyttä ja keskinäistä riippuvuutta. Knitterin teologisen metodin edellytyksenä on usko siihen, että uskonnolliset perinteet voivat syventyä ja rikastua toistensa kautta. Analyysini tukena käytän Hermans & Hermans-Konopkan dialogisen minän teoriaa, joka esittää, identiteetin muuttuvana prosessina. Ympäröivän todellisuuden arvot, uskomukset ja ideat määrittyvät mielessä keskinäisten suhteiden kautta ja luovat identiteettiä. Postmodernissa todellisuudessa globaali lokalisoituu Minässä ja muodostuu osaksi identiteettiä. Uskonnollinen identiteetti ei ole yksiääninen vaan pikemminkin hybridi. Knitterin tietoinen identiteetin rakentamisen prosessi on yritys saada hybridi-identiteetti toimimaan sisäisessä dialogissa – siten, että identiteetin buddhalainen positio ja kristillinen positio kehittyisivät, vahvistuisivat ja syvenisivät toistensa kautta. Rinnakkaisen kahden uskonnon harjoittamisen ja kahden perinteen vastavuoroisen tulkinnan myötä Knitterin identiteettiä voidaan kutsua dialogiseksi identiteetiksi. Knitterin dialogista identiteettiä leimaa avoimuus toista uskontoa kohtaan, uskontojen erilaisuuden näkeminen mahdollisuutena, prosessinomaisuus ja kontekstuaalisuus. Kontekstuaalisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa Knitterin minän kontekstia. Knitterin pohdinta ei tuota radikaalisti uusia teologisia ideoita mutta se tuo esiin identiteetin moninaisuuden ja avaa uusia haasteita kristityn identiteetin teologiselle tarkastelulle. Uskonnollinen identiteetti on ytimeltään moniuskontoinen ja Knitterin kokemuksen mukaan identiteetin asettaminen sisäiseen dialogiin voi vahvistaa samanaikaisesti identiteetin eri puolia.
  • Urama, Raija (Helsingfors universitet, 2016)
    Dabru emet – juutalainen julkilausuma kristinuskosta julkaistiin lehti-ilmoituksena kahdessa yhdysvaltalaisessa sanomalehdessä 10. syyskuuta 2000. Se on ensimmäinen juutalais-kristillisessä dialogissa esitetty juutalainen puheenvuoro, jonka kirjoittajina ja allekirjoittajina on juutalaisia rabbeja ja tutkijoita erilisista juutalaisista ryhmistä. Julkilausumalla on tällä hetkellä jo kolmisen sataa allekirjoittajaa sekä Yhdysvalloista että Euroopasta ja Israelista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Dabru emetin merkitystä juutalais-kristillisessä dialogissa. Julkilausuman sisältöä ja sitä koskevaa juutalaista diskurssia tutkitaan systemaattisen analyysin avulla. Aluksi selvitetään sitä taustaa, joka vaikutti Dabru emetin julkaisemiseen ja lopuksi sen reseptiota ja jälkivaikutuksia. Tutkimuksessa nousee esiin kolme näkökulmaa, joiden avulla julkilausuman kirjoittajat lähestyvät juutalais-kristillistä dialogia: opillisten kysymysten, antisemitismin ja ”uuden suhteen” näkökulmat. Dabru emet ei tuo juutalais-kristilliseen dialogiin uusia opillisia kysymyksiä, vaan siinä keskitytään etsimään uskontojen yhteistä teologista minimiä osoittamalla niiden yhteisiä piirteitä ja eroavaisuuksia. Antisemitismiä julkilausuma käsittelee vain lyhyesti. Kirjoittajat pyrkivät irrottamaan natsismin ja kristinuskon kytköksen toteamalla, että ”natsismi ei ollut kristinuskon väistämätön seuraus”. Kristillisen juutalaisvastaisuuden historiaa ei tässä käsitellä laajemmin. Dabru emetin ydinsanoma on, että juutalaisten ja kristittyjen välille on nyt juutalaistenkin puolesta mahdollista luoda ”uusi suhde”, joka keskittyy uskontraditioiden sisältöihin ja rinnakkaiseloon tulevaisuudessa eikä enää menneisyydessä tapahtuneiden väärinkäytösten selvittelyyn kuten dialogissa on aiemmin usein tehty. Tämä uudenlainen suhde on kirjoittajien mielestä mahdollinen ja tarpeellinen siksi, että kristityt ovat omilla julkilausumillaan osoittaneet asenteenmuutosta suhteessa juutalaisiin. Dabru emet pohjautuu näin siis esimerkiksi Vatikaanin II konsiilin Nostra Aetate -asiakirjaan, jossa katolinen kirkko osoittaa tällaista mielenmuutosta. Dabru emetin julkaiseminen herätti laajan keskustelun juutalaisten keskuudessa. Tässä keskustelussa kritisoitiin paitsi dokumentin sisältöä, myös sen lähtökohtia ja muotoa. Diskurssia analysoimalla käy ilmi, että uudenlainen suhtautuminen kristinuskoon ei ole kaikkien juutalaisten toive. Dabru emet kohtasi myös paljon vastustusta erityisesti ortodoksijuutalaisissa piireissä. Julkilausuman tavoite on joka tapauksessa toteutunut: keskustelu kristinuskosta on herännyt juutalaisessa yhteisössä.
  • Metso, Mari (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkielma käsittelee Keith Hebdenin kristillistä anarkismia vastauksena dalit-teologiaan. Tutkielman keskiössä on kysymys toimijuudesta ja toiminnasta. Tutkimuskysymyksiä ovat: kuka Hebdenin ajattelussa toimii ja mitä toimijuus on? Mikä on oikeanlaista toimintaa ja mihin se tähtää? Minkälaisia oletuksia toiminta asettaa toimijalle ja toiminnan kohteelle? Lisäksi tutkielma vastaa kysymykseen siitä, miten Mohandas Gandhin filosofia liittyy Hebdenin ajatteluun ja miten se tukee dalitien toimijuutta. Päälähteenä tutkielmassa on Hebdenin teos Dalit Theology and Christian Anarchism (2011) sekä Hebdenin muu tuotanto niiltä osin, jossa hänen ajattelunsa liittyy tutkielman teemaan. Toissijainen lähde on Hebdenin ajattelun taustalla vaikuttavan Walter Winkin teos Powers That Be (1998). Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Analyysi nostaa esiin Hebdenin ajattelusta kolme erillistä toimijaa, jotka ovat dalit-toimija, me-toimija ja vihollinen. Dalit- ja me-toimijat toimivat yhdessä samaan päämäärää kohti. Heidän toimintansa kohteena on vihollinen, joka ylläpitää yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa ja kastisortoa. Päätoimija Hebdenin ajattelussa on dalit ja dalitien yhteisö. Dalitien toimijuus alkaa oman nimen valinnan prosessilla. Prosessi vahvistaa vastustuksen identiteettiä. Tutkielma osoittaa, että Hebden tulee vahvistaneeksi kuvaa dalitien kollektiivisesta identiteetistä samalla, kun hän toteaa dalitien identiteettien moninaisuuden. Tutkielmassa selviää että oikeanlainen toiminta määräytyy kristillisen anarkismin viitekehyksen kautta ja se tarkoittaa dominoivan, rakenteellista väkivaltaa ylläpitävän tahon väkivallatonta vastustamista. Hebdenin esiin nostamat esimerkit dalit-kulttuurista osoittavat, että toiminta on muun muassa notkeaa vastakulttuuria ja dalitien todellisuuden esiin nostamista. Analyysi osoittaa, että Hebden pitää dalitien kulttuuria luonnostaan anarkistisena. Tällä hän tarkoittaa dalitien vastustuksen identiteettiä, vallan jakauttamista, yhteisöllisyyttä ja daliteja alistaviin tahoihin kohdistuvaa väkivallatonta vastustusta. Hebdenin mukaan dalit-teologian tulisi olla sellaista, jossa otetaan huomioon dalitien luonnollinen anarkistisuus. Dalit-teologian tulisi uskaltaa kritisoida valtiota ja sen tulisi käyttää vastustuksen hermeneutiikkaa. Hermeneutiikan avulla löydetään väkivaltaa ylläpitävät tahot sekä väkivallattomuutta tukevat narratiivit, joilla kumotaan väkivaltaan oikeuttava myytti. Vastustuksen lopullinen tarkoitus on sekä sorrettujen että sortajien vapautuminen. Dalit-teologian tulisi siis olla kaikkia varten. Hebdenin koostamaa toimintamallia “Gandhi ja Jeesuksen vastustuksen taktiikka” analysoimalla selviää, että dalit-toimijalle asetetut oletukset liittyvät erityisesti luottamukseen. Toimijan on luotettava itseensä, toiminnan kohteeseen eli viholliseen sekä väkivallattoman taktiikan toimimiseen. Tutkielma osoittaa, että Gandhin filosofia ja esimerkki tukee huonosti dalitien toimijuutta, mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus lisätä solidaarisuutta eri kastiryhmien välillä kastisorron vastaisessa toiminnassa sekä motivoida väkivallattomaan vastustukseen.
  • Nurminen, Sofia (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmani lähtökohtana oli Levinasin käsitys filosofiasta eettisenä metafysiikkana. Tutkimuksessani vertasin Levinasin käsitystä eettisestä toisen ihmisen kasvojen kohtaamisesta hänen käsitykseensä eroottisesta kohtaamisesta. Tutkielmani metodina oli systemaattinen analyysi. Tutkin Levinasin ajattelua erityisesti tarkastelemalla käsitteiden ja niiden suhteiden kehitystä teoksessa Totaliteetti ja Äärettömyys. Levinas asettaa teoksessaan ihmisen olemassaolon perustaksi Toisen ihmisen eli Äärettömän Idean kohtaamisen. Subjektin olemassaolon perusta on metafyysinen Halu, joka suuntautuu äärettömästi Toiseen. Sekä eettinen että eroottinen suhde edellyttävät, että on olemassa erillinen subjekti, joka kohtaa Toisen. Subjektilla on oma sisäinen maailma, johon hän voi toivottaa toisen tervetulleeksi ja joka mahdollistaa subjektin vastuullisuuden. Subjektin sisäinen maailma perustuu siihen, että hän elää jostakin eli nauttii maailman objekteista. Nautinto eli eläminen jostakin kuvastaa intentionaalisuutta, jossa olemuksellisesti toiset eli objektit muuttuvat samaksi eli osaksi minää. Maailma samassa muodostuu subjektin kielellisistä käsitteistä. Erillinen subjekti voi kohdata Toisen ihmisen ja kasvot. Eettisessä suhteessa kasvot ilmaisevat subjektille äärettömän eettisen velvoitteen. Kasvot ovat suhteessa subjektiin täysin ulkopuoliset ja transsendentit. Eroottinen suhde suuntautuu feminiineihin kasvoihin. Subjekti nauttii eroksessa immanentisti kasvoista, mutta toisaalta subjektin eroksessa kohtaamat feminiinit kasvot kuvastavat aina transsendenssia ei-vielä-olevaa. Tutkielman keskeinen tulos oli, että toisen ihmisen kasvot saavat eettisen merkityksensä hedelmällisyyden kautta. Eettinen suhde ei kuvasta subjektin täyttä transsendenssia, mutta eroksen avulla syntyvä hedelmällisyys kuvastaa. Hedelmällisyydessä syntyy lapsi, jossa isä on sekä itsensä että toinen. Isä valitsee lapsen, ja isällinen valinta tekee lapsesta uniikin. Tämä on perusta veljeydelle ja tasa-arvolle. Poika kuvastaa isän näkökulmasta äärettömyyttä ja vastuuta. Kasvot saavat merkityksen veljeydessä, ja kasvot merkitsevät oikeudenmukaisuutta. Hedelmällisyys mahdollistaa veljeyden, sillä ihmiskunta on tasa-arvoisten veljien yhteisö. Tutkielmassani todettiin myös, että eettinen ja eroottinen suhde liittyvät yhteen ja täydentävät toisiaan Levinasin ajattelussa. Subjektin ja Toisen kasvojen eettinen kohtaaminen on Levinasin mukaan yhteiskunnallisen järjestyksen perusta. Sukupolvien jatkumo mahdollistaa sen, että isä voi olla lapsessaan äärettömästi. Myös pojalla on mahdollisuus hedelmällisyyteen. On mahdollista ajatella, että subjekti on olemuksellisesti vastuullisuutta. Levinasin mukaan isä asettaa pojan vastuulliseksi. Subjekti saa tällöin olemassaolonsa Toiselta, joka asettaa subjektin vapauden kyseenalaiseksi. Toinen voisi olla hedelmällisyydessä isä tai eettisessä kohtaamisessa veli, joka on tasa-arvoinen, sillä hänkin on sekä isänsä että toinen samaan tapaan kuin subjekti. Levinasin mukaan Äärettömän Idea on filosofisesti ensisijainen, ja subjektin olemassaolo perustuu Äärettömän Ideaan. Jokaisen ihmisen olemassaolo perustuu Äärettömän ideaan, mikä on myös veljeyden perusta.
  • Mezrar (nyk. Wagner), Sari (Helsingfors universitet, 2010)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella epikleesirukouksia Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen ehtoollisliturgioissa. Tarkastelun kohteena on erityisesti kaksi asiaa: ensinnäkin tutkitaan epikleesirukousten kielellisiin rakenteisiin sisältyviä teologisia teemoja, toiseksi selvitetään epikleesirukousten teologianhistoriasta nousevia keskeisiä aiheita. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen lähteenä käytetään Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen kirkkokäsikirjaa. Tutkimuksen historiallisessa taustaluvussa tarkastellaan eukaristisen rukouksen ja ehtoollisen syntyhistoriaa, eukaristisen rukouksen osia, epikleesin paikkaa, merkitystä ja roolia historiallisessa kontekstissa sekä erilaisia ehtoollisteologioita, ekumeenista liikettä ja liturgista uudistusta. Kolmannessa luvussa esitellään lyhyesti saksankielisen Sveitsin evankelis-reformoituja kirkkoja, niiden kirkkokäsikirjan syntyä ja rakennetta. Pääpaino on epikleeseissä, jotka ovat työssä sekä alkuperäisellä kielellään että työn tekijän laatimina suomennoksina. Neljäs ja viides luku liittyvät tutkimustehtävän ensimmäiseen osaan. Neljännessä luvussa Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen käsikirjan epikleesejä tarkastellaan objektin näkökulmasta ja verrataan muihin työssä esiin tuotuihin epikleeseihin. Viidennessä luvussa Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen epikleesien verbit ovat huomion keskipisteessä. Epikleesejä tarkastellaan niiden sisältäminen verbien näkökulmasta. Epikleesirukousten sisältämien verbien kirjoa tarkastellaan sekä määrällisesti että laadullisesti. Verbit luokitellaan kahteen luokkaan intentionsa perusteella. Epikleesien verbejä tarkastellaan myös niiden monipaikkaisuuden näkökulmasta. Kuudes luku liittyy tutkimustehtävän toiseen osaan. Kuudennessa luvussa epikleesejä tarkastellaan niiden sisältäminen teemojen näkökulmasta. Konsekraatio- ja kommuunioteemojen sisältö esitellään ja niiden esiintymistä tarkastellaan kaikissa työssä esiin tuoduissa epikleeseissä verraten Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen käsikirjan epikleesejä muissa työssä esiin tuotuihin epikleeseihin. Lisäksi nostetaan muutamia Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen käsikirjan epikleesien sisältämiä teemoja esiin. Loppukatsauksessa pyritään kokoamaan ja tiivistämään tutkimuksen olennaisimmat tulokset. Tutkimuksen tuloksena on, että Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen kirkkokäsikirja sisältää useita erilaisia ehtoollisliturgioita. Käsikirjan epikleesirukoukset poikkeavat toisistaan paljon niin rakenteellisesti kuin sisällöllisestikin. Kun sveitsiläisiä epikleesejä vertaa muiden kirkkojen epikleeseihin, niin joidenkin piirteiden suhteen kirjo on suurin piirtein yhtä laaja kuin muiden kirkkojen epikleeseissä yhteensä. On kuitenkin löydettävissä joitakin sveitsiläisille epikleeseille tyypillisiä piirteitä, kuten esimerkiksi, että sveitsiläiset epikleesit sisältävät aina selkeän puhuttelun kohteen tai että ehtoollisen koituminen hyödyksi ja siunaukseksi esiintyy teemana äärimmäisen harvoin. Sveitsin saksankielisten evankelis-reformoitujen kirkkojen kirkkokäsikirja antaa yksiselitteisesti kuvan rikkaasta ja monipuolisesta liturgisesta perinteestä, jossa liturgiaa ja liturgisia tekstejä ei pyritä mahduttamaan yhteen ainoaan muottiin, vaan erilaisuudelle löytyy tilaa.
  • Nironen, Antti (Helsingfors universitet, 2011)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää Francis Watsonin käsitys teologisesta hermeneutiikasta. Tutkielmassa käytetään kolmea tarkentavaa tutkimuskysymystä: Miten Watson hahmottaa tieteellisen raamatuntutkimuksen ja Raamatun teologisen tulkinnan suhteen? Miten Watson näkee raamatuntutkimuksessa historiallisen ja kirjallisen lähestymistavan suhteen toisiinsa? Miten Watson suhtautuu postmodernismiin teologisessa hermeneutiikassaan? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Watsonin teologista hermeneutiikkaa ei ole tutkittu suomeksi ennen tätä työtä ja kansainvälistäkin tutkimusta aiheesta on hyvin vähän. Sen vuoksi tutkimuksessa on pyritty käsittelemään Watsonin teologista hermeneutiikkaa mahdollisimman kattavasti, mutta samalla on jouduttu rajaamaan työn ulkopuolelle osa Watsonin käsittelemistä teemoista, kuten Raamatun feministinen kritiikki ja VT:n ja UT:n suhde. Tutkimuksen päälähteinä ovat Watsonin kirjat Text, Church and World ja Text and Truth, joissa hän analysoi modernia historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta, postmodernismia ja kirjallista lähestymistapaa Raamattuun. Watson kritisoi niissä näkemiään ongelmia ja kritiikkinsä pohjalta rakentaa omaa teologista hermeneutiikkaansa. Toissijaisina lähteinä tutkimuksessa on useita Watsonin artikkeleja, jotka tuovat lisävalaistusta Watsonin hermeneuttiseen ajatteluun. Päälähteiksi valitut teokset ja toissijaisiksi lähteiksi valitut artikkelit kattavat laajasti Watsonin hermeneutiikkaa käsittelevät kirjoitukset. Johdannon ja loppukatsauksen lisäksi tutkimus on jaettu neljään päälukuun. Tutkielman toisessa luvussa selvitetään Watsonin näkemys tieteellisen raamatuntutkimuksen ja Raamatun teologisen tulkinnan suhteesta ja havaitaan, että Watsonin mukaan raamatuntutkimuksen tulisi palvella teologista tulkintaa. Watson näkee ongelmallisena modernin raamatuntutkimuksen taipumuksen pitää erillään raamatuntutkimus ja -tulkinta ja luoda vastakkainasetteluja yliopiston ja kirkon, eksegetiikan ja systemaattisen teologian sekä neutraalin ja teologisen tulkinnan välille. Kolmannessa luvussa tarkastellaan Watsonin kritiikkiä historiallis-kriittistä tutkimusta kohtaan ja hänen perustelujaan päätökselle käyttää raamatuntulkinnassa ensisijaisesti tekstien lopullista, kanonista muotoa. Watson tukeutuu perusteluissaan Brevard Childsin kanoniseen lukutapaan ja tekstien yhteisölliseen käyttöön. Havaitaan, että Watson kuitenkin kritisoi kanonista lukutapaa sekä formalismista että sen teologisista sidonnaisuuksista. Watson hakee tukea myös Hans Frein narratiivisesta lähestymistavasta, jota Watson samalla kritisoi totuuskysymyksen ohittamisesta. Lopuksi käsitellään Watsonin yritystä liittää tekstin maailma ja sen taustalla oleva sosio-poliittinen todellisuus toisiinsa. Neljännessä luvussa käsitellään Watsonin yritystä yhdistää historiallinen ja kirjallisuustieteellinen lähestymistapa Raamatun teksteihin. Havaitaan, että Watsonin mielestä historiallis-kriittinen tutkimus polkee paikallaan ja siksi tarvitaan kirjallinen lähestymistapa, joka painottaa tekstin lopullista muotoa. Luvussa osoitetaan, ettei Watson kuitenkaan halua korvata puhtaasti historiallista lähestymistapaa puhtaasti kirjallisuustieteellisellä lähestymistavalla, sillä hän näkee ongelmallisena myös narratiivisen kritiikin taipumuksen käsitellä raamatunkertomuksia fiktiivisinä narratiiveina. Watson pyrkii ratkaisemaan ongelman yhdistämällä historiallisen ja kirjallisuustieteellisen lähestymistavan toisiinsa käsittelemällä evankeliumeja kerrottuna historiana. Viidennessä luvussa selvitetään miten Watson suhtautuu postmodernismiin teologisessa hermeneutiikassaan. Siinä havaitaan, että Watson näkee postmodernismin tarjoavan hyödyllisiä näkökulmia useissa hermeneuttisissa kysymyksissä. Samalla Watson vastustaa postmodernismin näkemystä, ettei teksteillä ole yhtä määrättyä merkitystä ja postmodernin teologian taipumusta viedä Raamatun kertomukselta sen universaali merkitys. Luvussa kuitenkin osoitetaan, että Watsonin antama kuva George Lindbeckin ja Stanley Hauerwasin postmodernista teologiasta on yksipuolinen ja osittain virheellinen.
  • Latvus, Sara-Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Roomalaiskatolinen kirkko on noin 1,2 miljardin katolilaisen globaali yhteisö, jonka nykyinen johtaja on paavi Franciscus. Hän on ensimmäinen paavi, joka tulee globaalista etelästä ja edustaa taustallaan katolilaisten nykyistä enemmistöä kirkon painopisteen siirryttyä pohjoisesta etelään. Uuden paavin ohella katolinen kirkko elää muuttuneen maailman keskellä, jossa sekularisaatio ja globalisaatio nostavat esiin uudenlaisia haasteita myös kirkolle. Tässä tutkimuksessa tutkin paavi Franciscuksen kirkkokäsitystä ja selvitän, vastaako se katolisen kirkon kohtaamiin ajankohtaisiin haasteisiin. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä käytän Franciscuksen kehotus- ja kiertokirjeitä Evangelii gaudium, Laudato si’ sekä Amoris laetitia. Näitä tekstejä analysoimalla nostan Franciscuksen kirkkokäsityksen erilaiset näkökulmat tutkimuksen kohteeksi. Tutkimuksen metodina käytän systemaattista analyysia. Paavi Franciscus ei ole muuttanut varsinaista kirkko-oppia, mutta tuo esiin oman tulkintansa siitä. Tutkimukseni ekklesiologisen pohjan antaa konstituutio Lumen gentium, jota Franciscus tulkitsee omassa kirkkokäsityksessään. Kirkon kohtaamiksi ajankohtaisiksi haasteiksi olen tutkimukseeni valinnut kirkon kohtaamaan sekularisaation, kirkon painopisteen siirtymisen sekä globalisaation vaikutukset kirkossa. Näiden kolmen näkökulman kautta tutkin Franciscuksen kirkkokäsitystä ja analysoin, kuinka hän ottaa niihin kantaa paimenkirjeidensä kirkkokäsityksessä. Tutkimustuloksena on se, että Franciscus ottaa selkeästi kantaa kirkon kohtaamiin ajankohtaisiin haasteisiin. Ne myös vaikuttavat hänen kirkkokäsitykseensä. Keskeisenä teemana Franciscuksen paimenkirjeissä on vuoropuhelun kulttuuri. Siihen kannustamalla ja sitä korostamalla Franciscus pyrkii muuttamaan kirkkoa aiempaa avoimemmaksi. Vuoropuhelun kulttuuri on tärkeä kirkolle niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Sisäistä vuoropuhelua Franciscus on vahvistanut rohkaisemalla paikallisia piispoja omien alueidensa tarpeiden kontekstuaalisempaan tulkintaan. Sisäiseen vuoropuheluun pyrkivä kirkko on synodaalinen ja aidosti globaali kirkko. Ulkoiseen vuoropuheluun Franciscus pyrkii kirkon ja yhteiskunnan välisessä keskustelussa. Franciscus pyrkii palauttamaan kirkon myös osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Tutkimuksessa käy ilmi, että Franciscuksen kirkkokäsitys pyrkii aidosti globaaliin ajatteluun ja pois eurosentrisyydestä. Hän haluaa siirtää kirkon globaalille tasolle, jolloin päätöksenteko ja koko kirkon tulevaisuuden rakentaminen on koko globaalin kirkon tehtävä. Paavi Franciscus on paimenkirjeissään vastannut niihin haasteisiin ja odotuksiin, joita katolinen kirkko kohtaa kolmannella vuosituhannella.
  • Liiri, Jenni-Kristiina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä on jäsentää Lutherin Joulupostillan saarnojen teologiaa patristiselta ajalta periytyvän käsiteparin kondesendenssi (συνκατάβασις, synkatabasis) ja astheneia (ἀσθένεια) avulla. Kondesendenssilla tarkoitetaan Jumalan armollista laskeutumista ihmisten keskuuteen. Hän sopeuttaa toimintansa ihmisten vastaanottokykyyn ollessaan tekemisissä heidän kanssaan. Kondesendenssin käsitteellä on usein viitattu Raamatun sanojen inhimillisyyteen, mutta tässä tutkielmassa sovelletaan erityisesti käsitteen toista, kristologista merkitystä. Tällöin keskeisenä tapahtumana on inkarnaatio. Astheneia puolestaan tarkoittaa sitä luotujen heikkoutta, jonka vuoksi kondesendenssi on välttämätöntä. Astheneiaa voidaan luonnehtia myös Jumalan ja luotujen välisen kommunikaation esteiksi, jotka Jumala voittaa kondesendenssissä. Vaikka Luther ei itse juurikaan käytä käsitettä kondesendenssi, se sopii hyvin hänen teologiansa hahmottamisperiaatteeksi. Hänen käytössään kondesendenssin muotoja ovat inkarnaation lisäksi ennen kaikkea kenosis, evankeliumi ja sakramentit mutta myös laki ja ahdistus, kirkko, usko ja lähimmäiset. Koko pelastushistoria on kondesendenssin tapahtumista. Inkarnaatio on kondesendenssin perustapahtuma, joka tekee muut kondesendenssin muodot mahdollisiksi. Ihmisen ja Jumalan kanssakäyminen on mahdollista, koska Jumala on laskeutunut ihmisen tasolle tullessaan ihmiseksi. Ihmiseksi tullutta Jumalaa ei tarvitse pelätä. Kristuksen valtakunnassa kondesendenssi tapahtuu kirkon välityksellä erityisesti evankeliumissa ja sakramenteissa. Myös evankeliumissa ja sakramenteissa kohdataan Kristus ihmisenä. Kenosis on paitsi kondesendenssille välttämätön Kristuksen elämänvaihe myös periaate, jonka mukaisesti kondesendenssi toteutuu evankeliumissa ja sakramenteissa. Kristus luopui jumalallisista ominaisuuksistaan ja tuli peräti vähäiseksi ja halveksittavaksi ihmiseksi. Vähäisyys ja halveksittavuus jatkuvat edelleen, kun Jumala lähestyy ihmistä evankeliumissa ja sakramenteissa: evankeliumi, kastevesi ja ehtoollisen elementit vaikuttavat arkisilta ja mitättömiltä mutta välittävät ihmiselle itsensä Kristuksen. Kahden rakkauden teologia ja ristin teologia on radikaali sovellus kenosis-periaatteesta. Jumalan vieras työ, mm. laki ja ahdistus, ei sellaisenaan vaikuta lähestymiseltä mutta tähdätessään varsinaiseen työhön se toimii kondesendenssin muotona. Myös Jumalan tavoittaminen järjen avulla on mahdotonta. Hänen olemustaan koskevat spekulaatiot ovat turhia, sillä Jumala voidaan tavoittaa vain uskossa lihaksi tulleeseen Kristukseen. Myöskään hyvillä teoilla ei saavuteta Jumalan suosiota. Kondesendenssin päämääränä on Kristuksen omistaminen uskossa, unio personalis Kristuksen ja uskovan välillä ja uskosta nousevat teot lähimmäisen hyväksi. Lopullisesti kondesendenssi saavuttaa päämääränsä viimeisissä tapahtumissa. Luther liittyy kondesendenssin käsitteistön perinteisiin käyttötapoihin monissa kohdin, erityisesti pitäessään inkarnaatiota Jumalan ja ihmisen välisen suhteen perustavana tekijänä ja mm. Raamatun tekstin arkisuutta korostaessaan. Erityisenä painotuksena Lutherilla on se, että kondesendenssi on ihmisille lohdullinen: inkarnoitunutta Kristusta ei tarvitse pelätä, ja Raamatun kirjoitukset ovat arkisia, jotta ne olisivat ihmisille lohdullisia. Erityisen omaleimaisella tavalla kondesendenssin ajatus näyttäytyy Lutherin rakkauden teologian ja ristin teologian yhteydessä.
  • Urvas, Sanna (Helsingfors universitet, 2014)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella helluntailaista näkökulmaa kristityksi tulemiseen helluntailiikkeen ja katolisen kirkon (HE – KK) välisten neuvotteluiden viidennellä kierroksella esiteltyjen helluntailaisten osanottajien esitelmien pohjalta sekä vertailla niitä dialogin neuvotteluiden loppuraporttien tekstien kanssa. Tutkimuksen sisältöön kuuluu sekä valtaosaltaan julkaisemattomien tekstien esittely sekä huomioiden teko HE – KK dialogiin osallistuneiden helluntailaisten tavasta kirjoittaa teologiaa sekä väittämien että niiden argumentoinnin kautta. Havainnointi on rajattu erityisesti seuraavien kahden tekijän tarkasteluun. 1. Kokemuksellisuuden asema teologisena painotuksena 2. Suhde oppiin ja opillisuuteen Tutkimuksen taustana on esitelty helluntailaisuuden historiasta seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet liikkeen ekumeenisiin suhteisiin sekä näiden kehitykseen. Tämän lisäksi tarkastelen näiden kahden hyvin erilaisen kirkkokunnan välistä dialogia sekä neuvotteluiden että dokumenttien luonteen näkökulmasta. Sekä dialogiprosessissa itsessään että dokumenttien luonteessa on nähtävissä yhtäältä osapuolten erilainen kirkollinen traditiopohja ja toisaalta ne pyrkimykset ja odotukset, joita osapuolilla on käynnissä olevaa dialogia kohtaan. HE – KK dialogin viidennen kierroksen otsikko käsittelee kristityksi tulemista. Jokaisen neuvottelutapaamisen otsikko käsittelee eri näkökulmaa tai osa-aluetta siitä prosessista, jonka ihminen käy läpi kasvaessaan kohti seurakunnan täysivaltaista ja aktiivista jäsenyyttä. HE – KK dialogin viidennen kierroksen helluntairyhmän kirjoittajina ovat toimineet seuraavat henkilöt. Listassa on myös mainittuna myös esitelmän otsikko sekä tapaamisajankohta. 1. Ronald Kydd: Kristityn initiaatio ja Pyhän Hengen kaste, helluntailainen näkökulma, (1998) 2. Thomas D. Pratt: Helluntailainen näkökulma uskoon ja kristityn initiaatioon, (1999) 3. Harold Hunter: Usko ja kristityn initiaatio: Patristinen kirjallisuus, helluntailainen näkökulma, (1999) 4. Matthias Wenk: Kääntymys ja initiaatio: Helluntailainen näkemys raamatullisesta ja patristisesta näkökulmasta, (2000) 5. Huibert Zegwaart: Kristityn kokemus yhteisössä, raamatullinen ja patristinen näkökulma, (2001) 6. Jackie David Johns: Kristityn muotoutuminen ja opetuslapseus, raamatullinen ja patristinen näkökulma, (2002) Keskeisimmät havainnot esitelmistä koskevat sitä, 1. miten kokemuksellisuus ja erityisesti kääntymiskokemus valikoituvat usein tulkinnan keskipisteiksi tai tulkinnan avaimiksi sekä 2. miten kirjoittajat ovat tietoisia helluntailaisen opin kehittymättömyydestä ja osin normatiivisen opin puutteesta. Samanaikaisesti opillisuuden asemasta ja tärkeydestä on löydettävissä erilaisia näkemyksiä. Tutkimusaineiston tarkastelun eräänä loppupäätelmänä on toteamus, jossa voi yhtyä muun muassa käyttämäni helluntailaisuuden tutkijan Walter Hollenwegerin huomioon. Helluntailaisuudelle tyypillinen ajattelu on oma erityinen teologian tyylilajinsa, joka avautuu omassa kontekstissaan.
  • Helminen, Eetu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Venäjän ortodoksinen kirkko (VOK) ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko (SELK) käsittelivät vuoden 2005 kahdenvälisissä oppineuvotteluissaan kristillistä ihmiskäsitystä. Neuvotteluissa lausuttiin 14 lopputeesiä, joita pohjustivat neuvotteluissa pidetyt taustaesitelmät, pienryhmien muodostamat teesiluonnokset sekä niistä käyty yleiskeskustelu. Tutkielmassani tutkin, miten nämä 14 teesiä ovat syntyneet ja muodostuneet neuvottelujen aikana esitelmien, teesiluonnosten ja yleiskeskustelujen pohjalta sekä millainen ihmiskäsitys niiden pohjalta hahmottuu. VOK:n ja SELK:n välisissä vuoden 2005 neuvotteluissa Turussa pidettiin neljä esitelmää, jotka käsittelivät kristillistä ihmiskäsitystä. Näistä esitelmistä on runsaasti selviä linkkejä neuvottelujen lopputeeseihin. Lisäksi kahdesta neuvotteluissa pidetystä sosiaalietiikkaa ja Euroopan arvoja käsitelleestä taustaesitelmästä löytyy suoria linkkejä ihmiskäsitystä käsitteleviin teeseihin. Monien teesien kohdalla suoraa linkkiä johonkin tiettyyn esitelmään ei näy, jolloin teesi on syntynyt yksinomaan teesiluonnosryhmän sekä yleiskeskustelun pohjalta. Neuvotteluissa lausuttiin kristillisestä ihmiskäsityksestä 14 teesiä, jotka käsittelivät ihmistä luomisessa ja alkutilassaan ennen syntiinlankeemusta, synnin vaikutuksia ihmiseen, pelastusta ja ihmisen tahdon asemaa siinä sekä pelastuksen vaikutuksia ihmiseen. VOK:n ja SELK:n yhteinen käsitys ihmisen luomisesta pohjautuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksiin. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Alkutilassaan ihmisellä ei ollut taipumusta syntiin ja ihmisen vapaa tahto piti yhtä Jumalan tahdon kanssa. Osapuolten yhteinen käsitys synnin alkuperästä pohjautuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan syntiinlankeemuskertomukseen, jota täydentää Paavalin Roomalaiskirjeen jae 5:12. Synnin nähdään johtavan hengelliseen eroon Jumalasta, itsekkyyteen ja tahdon vääristymiseen. Synnin vaikutuksia käsitteleviä teesejä muodostaessa ero luterilaisen ja ortodoksisen opin välillä tuli esille kysymyksessä ihmisen tahdon kyvyistä. Osapuolten yhteinen käsitys pelastuksesta pohjautuu Jumalan armoon ja Kristuksen pelastustyöhön, joka vapauttaa ihmisen synnin vallasta. Pelastus on kokonaisvaltainen ja toteutuu täysin vasta ikuisuudessa, mutta siitä voi saada Pyhän Hengen vaikutuksesta kokemuksen jo tässä elämässä. Osapuolilla ei ollut yksimielisyyttä ihmisen tahdon asemasta pelastuksessa, minkä seurauksena siitä ei esiinny lausumia teeseissä. Osapuolten yhteinen käsitys pelastuksen vaikutuksista ihmiseen korostaa kirkon ja seurakunnan merkitystä kristityn ihmisen elämässä. Selkeää yksimielisyyttä osapuolten välillä näkyi ihmisen luomiseen ja alkutilaan liittyvissä teeseissä sekä kolmen viimeisen teesin lausumissa kirkon ja seurakunnan merkityksestä kristityille. Runsaasti keskusteluissa käsitellyistä ihmisen tahdon asemasta kääntymyksen hetkellä sekä tekojen vaikutuksesta pelastukseen ei löytynyt yhteistä näkemystä.
  • Heikkilä, Taito (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkielmassa tavoitteena oli selvittää asiakirjassa The Evangelical Roman Catholic Dialogue on Mission 1977–1984 (ERCDOM) esiintyvää ilmoituskäsitystä. ERCDOM keskittyy lähetysteologian hahmottelun ympärille. Dialogin tärkein motiivi oli selvittää yhteisen todistamisen mahdollisuutta ja edistää ymmärrystä lähetystyön luonteesta. Asiakirjassa ei tavoiteltu ekumeenista yhteyttä, vaan se on luonteeltaan opintoraportti käydystä keskustelusta. ERCDOM:sta suurin osa liittyy ilmoituskäsityksen ympärille. Asiakirjan mukaan ilmoituskäsityksellä on selkeä yhteys lähetysteologian määrittelemiseen ERCDOM:ssa tätä perusteltiin vetoamalla siihen, että lopulta kysymys on auktoriteetista; mikä on Jumalan ilmoituksen auktoriteetti suhteessa ihmisiin, ja kenellä on oikeus tulkita ja opettaa Raamattua. ERCDOM:ssa näkemyserot evankelikaalien ja roomalaiskatolilaisten välillä näkyivät selvimmin kysymyksissä koskien magisteriumia ja kirkon traditiota. Oleellinen havainto oli se, että sekä evankelikaalit että katolilaiset korostivat seurakuntayhteyttä oikean esiymmärryksen takaajana ja oikeana raamatuntulkintaympäristönä.
  • Tuovinen, Minna-Liisa (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämä tutkielma pyrkii selvittämään Joseph Ratzingerin/paavi Benedictus XVI:n (16.4.1927 – ) käsityksiä kristinuskon ja kulttuurien suhteista relativismin, sekularismin ja suvaitsevaisuuden näkökulmista. Tutkimuskysymyksenä on: Säilyykö kristinusko eripuraisten kulttuurien keskellä? Tutkimukseni ensimmäinen lähde on Joseph Ratzingerin Without Roots The West, Relativism, Christianity, Islam (2004). Kirja koostuu Joseph Ratzingerin ja Marcello Peran kirjeenvaihdosta. Molemmat ovat huolissaan lännen spirituaalisesta, kulttuurisesta ja poliittisesta huonovointisuudesta. Kirjan tendenssinä on saada ihmiset ymmärtämään, millainen olisi tulevaisuuden kulttuuri, joka on hylännyt moraalinsa ja kulttuurihistoriansa. Kirjoittajat toivovat, että länsi ottaisi vastaan mieluummin spirituaalisen kuin poliittisen uudistumisen. Toinen lähde on Joseph Ratzingerin Truth and Tolerance Christian World Religions Belief and World Religions (2004). Ratzinger pohtii kirjassaan kristinuskon suhdetta maailmanuskontoihin. Hän haluaa vastata kysymykseen: Onko kristinusko suvaitsematon kun se väittää, että pelastus on mahdollista vain Kristuksen kautta? Kolmas lähde tässä tutkielmassa on Joseph Ratzingerin Introduction to Christianity (2000). Hän tuo kirjassaan esiin katolisen kirkon modernin tulkinnan kristinuskon perusteista. Tukimusmetodina on systemaattinen analyysi. Keskeiset käsitteet selvitetään termi- ja argumentatioanalyysillä. Argumentaatioanalyysin väitteet ovat eksplisiittisiä ja implisiittisiä ja ne kumpuavat Raamatusta, traditiosta, kokemuksesta ja järjestä. Tässä tutkielmassa pyritään myös selvittämään, muodostavatko kyseiset väitteet johdonmukaisen kokonaisuuden. Edellytysten analyysi on kuin kulmakivi, koska katolisen kirkon dogmit määrittelevät voimakkaasti Ratzingerin teologisia ja filosofisia pohdintoja. Johdannon jälkeen toinen pääluku käsittelee kulttuurirelativismia, joka on Ratzingerin mielestä nykyään kristinuskon keskeinen ongelma. Luvussa käsitellään esimerkiksi Euroopan arvopohjan murenemista, relativismin eri muotoja, kulttuurien suhdetta kristinuskoon ja ihmisarvon merkitystä. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan sekularismin käsitettä. Ratzinger toteaa, että sekularismin voittokulku musertaa pyhän ihanteen elämästä. Kansalaisuskonto ja ei-kristityt uskonnot ovat tarkastelun kohteina. Luvussa pohditaan Euroopan protestanttisten maiden suhtautumista sekularismiin. Lopuksi mietitään, miksi kristinuskoa voidaan sanoa jopa hampaattomaksi? Neljännessä pääluvussa aiheena on suvaitsevaisuus, joka nivoutuu tiiviisti aiempiin päälukuihin. Aluksi pohditaan kristillistä suvaitsevaisuutta, joka edellyttää kykyä ja halua aitoon ja tasapuoliseen dialogiin. Luvussa käsitellään myös Ratzingerin Regensburgin puhetta, joka tulkittiin suvaitsemattomaksi ja aiheutti laajoja väkivaltaisuuksia. Luvussa esitellään myös eksklusivismia, inklusivismia ja pluralismia, joiden ansiosta voidaan analysoida uskontojen uskontoteologista ajattelua. Tutkimustulokseksi kiteytyy, että klassinen kristinusko voi säilyä Ratzingerin mielestä eripuraisten kulttuurien keskellä käytännönviisaiden, edistyksellisten ja nöyrien ihmisten ansiosta, jotka jaksavat uskoa rakkauteen. Ratzingerin pohdintojen mukaan kristityn tulee kypsyä aikuisessa uskossa ja ohjata Kristuksen laumaa kohti katolista kirkkoa.
  • Ovaskainen, Niko-Pekka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämä tutkielma keskittyy Gregorios Nyssalaisen Suureen katekeesiin (Oratio catechetica magna) ja siinä esiintyvään ”pelastushistorialliseen”. Tutkimuskysymys jakautuu kahtia: 1) Millaiseen alkutilaan ihminen Gregorioksen mukaan luotiin? ja 2) Millaiset muutokset ihmiseen ovat vaikuttaneet? Tutkimus keskittyy Gregorioksen antropologiaan ja soteriologiaan, minkä tähden oleelliseksi taustateoriaksi kuuluu tutkimus siitä, kuinka hän ymmärsi partisipaation ja luomakunnan hierarkkisuuden. David L. Balásin ja Johannes Zachhuberin tutkimukset ovat keskeisimpiä aikaisemmasta tutkimuksesta. Tutkimuskysymystä lähestytään systemaattisella analyysillä, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä Gregorioksen tausta-ajatusten sekä keskeisimpien käsitteiden analysointia. Keskeisimpiä tuloksia ovat seuraavat. Ihmisen luominen Jumalan kuvaksi merkitsee tämän partisipaatiota jumalalliseen luontoon. Ihmisyydessä vallitsevat mielenkyvyt, kuten tahdon vapaus ohjaavat Gregorioksen tulkinnan mukaan jokaista ihmistä kohti Jumalaa. Kaikki luotu tavoittelee partisipaatiota korkeimpaan hyvään. Lankeemus merkitsee ihmisen mielen huijatuksi joutumista, minkä tähden se erehtyy tavoittelemaan sellaista, joka on vain näennäisesti hyvää. Langennut ihmisluonto on kuolevainen, jotta kuolemassa ruumiin hajoaminen tuottaa vapautumisen turmeluksesta. Jumalan inkarnaatio merkitsee ihmisluonnon vapauttamista paholaisen vallasta, mikä tapahtuu oikeudenmukaisena vaihtokauppana. Paholainen ei tajua vaihtavansa ihmiskuntaa jumalihmiseen, jota hän ei kykene hallitsemaan. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsevät universaalia pelastusta, joka palauttaa ihmisyyden sen alkuperäiseen tilaan. Samalla Kristuksen jumalallinen luonto jumalallistaa hänen inhimillisen luontonsa. Sakramentit tarkoittavat Kristuksen jäljittelyä. Kasteessa ihminen jäljittelee Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, mikä tekee tästä sakramentista kuolleista nousemisen alkupisteen. Kaste tekee jo tässä elämässä osalliseksi uudesta ihmisyydestä. Jäljittely jatkuu kristityn elämässä samalla kun eukaristia parantaa ihmisruumista tuoden sen Pelastajan yhteyteen. Kasteessa tapahtuvan uudelleensyntymän tulee näkyä ihmisen elämässä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan lapseksi otettu jäljittelee jumalallisen luonnon ja Kristuksen tekoja. Suuren katekeesin eskatologinen ulottuvuus on moniselitteinen. Siihen sisältyy yhtäältä ajatus yleisestä ennallistamisesta ja toisaalta ihmisen tekojen vaikutus hänen tuomioonsa ylösnousemuksen yhteydessä. Gregorios Nyssalaisen teologiaa Suuressa katekeesissa leimaa partisipaatio ja Jumalan kuva. Hänen ajattelulleen on ominaista, että nämä kaksi liittyvät toisiinsa. Partisipaatio Jumalaan on kuvana pysymisen edellytys. Niinpä myös soteriologiassa pelastava toiminta tähtää tämän kuvan ennallistamiseen ja ylläpitoon. Kristuksessa luodaan uusi ihmisluonto, joka on jumalallisen luonnon pyhittämä. Gregorioksen soteriologia tähtää siihen, että ylösnousemuksessa kastetut ovat osallisia tästä uudesta ihmisyydestä.
  • Rantalainen, Anne (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksen kohde on roomalaiskatolisen teologin Hans Urs von Balthasarin (1905–1988) kirja Mary for Today (1988). Tavoitteena on selvittää Balthasarin tulkinta kyseisessä kirjassa Neitsyt Mariasta kirkkona, ja miten sitä voi tulkita nykyaikana. Katolisessa teologiassa mariologia on oma tieteenalansa, ja katolilaisille Maria edustaa kirkkoa. Tutkimus tuo esiin Balthasarin käsityksen kirkosta ja selvittää noudattavatko Balthasarin tulkinnat yleisiä katolisen kirkon näkemyksiä ja dogmeja Mariasta. Tutkimuksen viitekehyksenä on katolinen mariologia, johon liittyvistä asiakirjoista tässä tutkimuksessa tarkastellaan lähemmin paavi Johannes Paavali II:n ensyklikaa Redemptoris Mater sekä Vatikaanin toisen konsiilin katolisen dogmaattisen konstituution Lumen gentiumin - Kirkosta lukua VIII Neitsyt Mariasta. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Balthasaria pidetään usein jopa 1900-luvun merkittävimpänä teologina, ja hänen laajaa tuotantoaan on tutkittu yhä enenevässä määrin, mutta ei juurikaan hänen tulkintojaan Mariasta. Maria on yksi keskeinen selvityskohde katolisten ja reformoitujen kirkkojen välisessä ekumeenisessa dialogissa, ja siksi tutkimus arvostetun katolisen teologin tulkinnasta on tärkeää. Tässä tutkimuksessa ekumeeninen näkökulma nousee esiin kuitenkin vain viitteellisesti. Tutkimuksessa selvisi, että Mary for Today -kirjalla on tiivis yhteys paavin ensyklikaan – Balthasar on tehnyt kiertokirjeeseen kommentaarin, jonka sisältöä hänen kirjansa hyödyntää. Balthasarin yleinen Maria-tulkinta pohjaa vahvasti katoliseen mariologiaan. Hän tarkastelee Mariaa katolilaisille ominaiseen tapaan Marian sisäisten mielenliikkeiden kautta, ja siirtyy välillä Raamattuun ja eksegeettisiin tulkintoihin Marian osuudesta kristologiassa ja soteriologiassa. Balthasar analysoi Marian elämää vaihtelevasti sekä luonnollisen todellisuuden että Raamattuun pohjautuvan, yliluonnollisen todellisuuden välillä – mikä tuo esiin Balthasarin tomistisen taustan. Marian elämän mystisissä, narratiivisissa kuvauskohdissa saattaa olla yhteys Balthasarin ystävyyteen mystikko Adrienne de Speyrin kanssa. Paavi Johannes Paavali II:n ja Balthasarin tausta jesuiittana näkyy rakkauden ja johannekselaisuuden korostuksissa. Balthaarin käsitys Mariasta kirkkona löytyy selkeimmin päälukujen poikittaisanalyysin kautta. Alalukujen tarkastelu rinnakkain tuo esiin Balthasarin käsityksen Mariasta kirkkona, joka sopii sekä kuluvaan aikaan että paruusian odotukseen. Balthasarin kirkko nousee Kaanan häistä ja ristin ääreltä. Kirkko on henkinen tila, johon Jumalan Sana voi tulla. Kirkko ei ole eristetty vaan maailman muutoksessa mukana, mikä sopii Vaikaanin II konsiilin henkeen. Kirkko on määrätietoinen äiti, joka tunnistaa vähäisten tarpet ja ohjaa lapsiaan tekemään Jumalan tahdon. Kirkko tekee Isän tahdon ja taistelee harhakuvia vastaan, jokainen joka seuraa Tietä saa jakaa Isän läsnäolon taivaassa.
  • Räsänen, Daniel (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää se, miten Martti Luther tulkitsee Jumalan olemuksen ja toiminnan lain ja evankeliumin näkökulmasta. Tutkimuksen lähteinä on käytetty Lutherin ensimmäisessä ja toisessa antinomistiväittelyissä syntyneitä tekstejä, joita on lähestytty systemaattisen analyysin näkökulmasta. Tutkimuksessa taustaoletuksena on ollut, että Lutherin näkemys Jumalasta rakentui yhä niille samoille ristin teologian perusoletuksille kuin reformaattorin varhaisemmissa kirjoituksissa, siitäkin huolimatta, että antinomistiväittelyt syntyivät reformaation sisäisen kriisin takia. Tutkimus on osoittanut, ettei Luther myöhemminkään luopunut ristin teologiaan sisältyvistä oivalluksistaan, vaikka toisinaan aiemmassa tutkimuksessa on näin esitetty. Päinvastoin tutkimus on osoittanut, että edelleen reformaation sisäisessä kriisissä antinomistiväittelyiden lakitematiikan konstituoivana lähtökohtana oli Lutherin perinteinen jumalaoppi ja tätä oppia vahvasti määrittävä ristin teologia. Antinomistiväittelyissäkin Luther tulkitsi armon hyvin samalla tavalla kuin reformatorisen ajattelunsa alkupuolella kiistäessään ansioajattelulle rakentuvat näkemykset. Laki tuli Lutherin mielestä täytetyksi yksin armosta, josta uskovat tulivat osalliseksi Kristuksessa. Lutherin näkemystä rakkaudesta ohjasi myös edelleen ristin teologia. Siksi Luther teki antinomistiväittelyissäkin distinktion ihmisen valheellisen ja Jumalan totuudellisen rakkauden välille. Lutherin mielestä ihminen ei koskaan kyennyt täyttämään Jumalan ehdotonta rakkaudenvaatimusta, sillä hän itse jollakin tavoin pyrki hyötymään rakastettavasta kohteestaan. Siksi Luther tulkitsi lain tarkoituksen siten, että sen tarkoitus oli ristin teologian mukaisesti herättää ihmisessä pelko ja karkoittaa ihminen vääränlaisesta rakkaudestaan kohti Jumalaa. Vasta Jumalassa ihminen saattoi tulla osalliseksi Jumalan omasta totuudellisesta rakkaudesta, joka samalla ajoi ihmisen väärää rakkautta pois. Ristin teologiaan liittyen Luther myös painotti Jumalan kätkettyä luontoa. Tämän takia ihminen ei voi koskaan kohdata Jumalaa sellaisenaan tämän omassa luonnossa, majesteettisuudessa tai verhoamattomana. Näissä ilmaisuissa Luther korosti erityisesti Jumalan vihaa ja vapaata tahtoa. Pikemminkin Jumala oli kohdattavissa ainoastaan lihaksi tulleessa Kristuksessa. Uutena Jumalan kätkeytyneisyyteen liittyvänä näkökulmana Luther toi väittelyissä esille Pyhän Hengen kaksinaisen roolin sekä lain antajana, joka syyttää ihmistä synnistä että lahjana, eläväksitekijänä ja pyhittäjänä. Väittelyiden erityislaatuisen tematiikan huomioon ottanut analyysi on osoittanut, että Luther ymmärsi Jumalan ihmiseen kohdistuneen päämääräsuuntautuneen työn kaksijakoisena. Ensinnäkin Jumala aluksi tyhjentää lain avulla syntisen ihmisen tämän valheellisista kuvitelmistaan ja vääränlaisesta rakkaudesta. Kaiken tarkoituksena kuitenkin on se, että ihminen kärsimyksissään ja peloissaan pakenisi kohti päämääräänsä, eli Kristusta. Varsinaista työtään Jumala tekee evankeliumin avulla. Itsessään evankeliumi on vasta lupaus Kristuksesta, mutta Jumalan työn kautta ihminen uskossa tulee osalliseksi tästä lupauksesta. Uskossa läsnäolevan Kristuksen kautta ihminen saavuttaa Lutherin mielestä vanhurskauden. Tämä vanhurskauttaminen tapahtuu Lutherin mielestä kuitenkin kahdella tavalla. Jumala sekä lukee ihmisen vanhurskaaksi että alkaa myös puhdistaa ihmistä niin, että tämä alkaa toimia lain mukaan. Tutkimus on osoittanut, että kaikki Lutherin argumentaatio tähtää silti ajatukseen siitä, että Jumala on aktiivinen tekijä. Tämä siitäkin huolimatta, että Jumala ottaa ihmisen osalliseksi toimintaansa näissä pelastumisen päämäärään tähtäävissä vaiheissa.