Browsing by Subject "Equine Medicine"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Alho, Jaana (Helsingfors universitet, 2011)
    Hevosen hankittu polyneuropatia (Acquired equine polyneuropathy eli AEP, "Hattulan tauti", "Scandinavian knuckling syndrome") on Skandinaviassa tavattava, uudentyyppinen hermostosairaus hevosilla. Yhteensä yli 300 hevosta on sairastunut Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa lähes sadalla eri tallilla viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Hevosen hankitusta polyneuropatiasta tiedetään vasta melko vähän, eikä sairautta käsitteleviä julkaisuja ole kuin kolme. Hankittuun polyneuropatiaan sairastuneilla hevosilla on tyypillisenä oireena takajalkojen vuohisnivelten ylimeno eli "knuckling", josta seuraa kompurointia ja ataksiaa. Useimmiten vuohisnivelten ylimeno on sairastuneilla hevosilla symmetristä molemmissa takajaloissa. Ylimeno johtuu takavuohisnivelten ojentajalihasten heikkoudesta perifeeristen hermovaurioiden seurauksena. Tautitapauksia tavataan vakavuudeltaan eriasteisia. Vakavimmissa tapauksissa kliiniset oireet voivat pahentua jopa muutamassa päivässä siten, ettei hevonen kykene enää nousemaan makuulta ylös edes avustettuna ja eutanasia tulee aiheelliseksi. Lievin oirein sairastuneet hevoset parantuvat yleensä noin 5-6 kuukauden kuluessa. Hevosen hankitun polyneuropatian aiheuttaja on toistaiseksi tuntematon. Epäillään, että aiheuttaja voisi olla jonkin homeen tuottama mykotoksiini rehussa. Lisensiaatin tutkielmani keskeisin tarkoitus oli kartoittaa, miten paljon hevosen hankittua polyneuropatiaa on esiintynyt Suomessa. Suomen taudinpurkauksia ei ole aiemmin dokumentoitu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kartoitukseen valittiin mukaan tallit, joissa epäiltiin joko hoitaneen eläinlääkärin tai tallinomistajan kuvauksen perusteella esiintyneen tyypillisiä hankittuun polyneuropatiaan viittaavia kliinisiä oireita. Polyneuropatiakartoitukseen valittuihin tallinomistajiin otettiin yhteyttä syksyllä 2009 puhelimitse soittamalla ja heille esitettiin kartoitusta varten laaditut kysymykset. Kartoituksen mukaan Suomessa on ollut 11 taudinpurkausta, jossa kyseessä on todennäköisesti ollut hevosen hankittu polyneuropatia. Taudinpurkaukset ajoittuvat vuodesta 2005 vuoteen 2009. Hevosten sairastumisprosentissa esiintyy runsaasti vaihtelua tallien välillä, mutta tyypillisesti useita saman tallin hevosia sairastuu. Sairastuneista hevosista on aineiston perusteella jouduttu lopettamaan 40 % ja 60 % on parantunut. Suomen kartoitus näyttää vahvistavan olettamusta, ettei hankitussa polyneuropatiassa ole ikä-, sukupuoli- tai rotupredilektiota. Tallit, joilla sairautta on tavattu, sijaitsevat maantieteellisesti hyvin hajanaisesti. Suomessa polyneuropatiatapauksia on ilmennyt lähes yhtä paljon syksyllä ja keväällä, kun taas Ruotsissa ja Norjassa lähes kaikki taudinpurkaukset ovat esiintyneet lopputalvella ja keväällä. Suurin osa hankittuun polyneuropatiaan sairastuneista hevosista on saanut karkearehuksi muovipaaleihin pakattua, esikuivattua säilöheinää. Kartoituksen myötä tiedetään suunnilleen, millä laajuudella hevosen hankittua polyneuropatiaa on Suomessa esiintynyt. Sairaus on toistaiseksi Suomessa melko harvinainen, mutta sitä tavataan kuitenkin lähes vuosittain. Jatkossa kartoituksen tietoja pystytään hyödyntämään epidemiologisissa tutkimuksissa sairauden aiheuttajan selvittämiseksi.
  • Lindholm, Tiina (Helsingfors universitet, 2015)
    Paksusuolen hiekkakeräymät ovat yleinen hevosten ähkyoireiden aiheuttaja. Hiekkakeräymiä diagnosoidaan yleisesti alueilla, joissa maaperä muodostuu irtonaisesta hiekasta, esimerkiksi Suomessa. Syy miksi hiekkaa keräytyy juuri tiettyjen hevosen suolistoon, on epäselvää. Oireet vaihtelevat yksilöiden välillä, eikä oireiden yhteyttä hiekan määrään ole juurikaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, korreloivatko esitiedoissa kuvantamisen syyksi ilmoitetut oireet röntgenkuvista mitatun paksusuolen hiekkakeräymän pinta-alan kanssa ja ovatko jotkin oireista erityisen tyypillisiä suurille hiekkakeräymille. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, minkälainen on tyypillinen hiekkaähkypotilas ja onko mahahaavalla tai verinäytemuutoksilla ja hiekkakeräymien koolla yhteyttä. Myös vuodenajan ja hiekkakeräymien koon yhteyttä selvitettiin. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin hiekkaähkyn etiologiaan, oireisiin ja diagnosointiin sekä hoitovaihtoehtoihin. Tutkimuksen aineistona oli 649 Yliopistollisen eläinsairaalan Hevossairaalan potilasta, joiden vatsaontelo oli röntgenkuvattu vuosina 2008-2012. Ulkopuolelle jätettiin vuosina 2008-2010 röntgenkuvatut hevoset, joiden hiekkakeräymän pinta-ala oli alle 25 cm2. Röntgenkuvissa havaitun hiekan pinta-ala (cm2) määritettiin kuvankatseluohjelman avulla, ja pinta-aloja verrattiin Mann-Whitney ja Kruskall-Wallis -testejä käyttäen hevosten kliinisten oireiden, rodun, kuvausvuodenajan, mahahaavalöydösten ja verinäytetulosten suhteen. Tässä aineistossa hoitoon tulosyyksi mainituista oireista aiempi hiekan esiintyminen, laihtuminen ja hevosen epänormaali käytös olivat yhteydessä hiekan suureen määrään (p < 0,05). Roduista suomenhevosilla oli suurempia hiekkakeräymiä kuin muilla roduilla (p < 0,01) ja syksyllä todettiin muihin vuodenaikoihin verrattuna suurempia hiekkakeräymiä (p < 0,01). Hevosilla, joilla ei ollut diagnosoitu mahahaavaa, oli suurempi paksusuolen hiekkakeräymä kuin hevosilla, joilla oli mahahaava (p = 0,02). Verinäytemuutosten ja hiekan pinta-alan suuruuden välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (p = 0,17). Tuloksissa oli yllätyksellistä, että ähky ja epänormaali uloste eivät olleet yhteydessä suuriin hiekkakeräymiin, sekä se, ettei mahahaavapotilailla todettu suurempia hiekkakeräymiä kuin hevosilla, joilla ei ollut mahahaavaa. Tämä tutkimus toi näyttöä sille, että vuodenaika ja rotu voivat altistaa paksusuolen hiekkakeräymille. Jos hevosen laihtumiselle tai epänormaalille käytökselle ei löydy muuta selitystä, on syytä epäillä hiekkakeräymää ja hakeutua tutkimuksiin. Hiekan määrä vaihteli kuitenkin paljon yksilöiden välillä ja erityisesti epänormaali käytös on oireena niin epämääräinen, että sen syyksi voi epäillä monia muitakin sairauksia. Aineiston perusteella kerran diagnosoitu ja hoidettu hiekkakeräymä altistaa uusille keräymille, joten hiekan syömisen estäminen on tärkeää lääkkeellisen hoidon lisänä.
  • Kurenlahti, Veera (Helsingfors universitet, 2014)
    Hevosten hammashoito rajoittuu Suomessa vielä pääosin hammaspiikkien poistoon raspaamalla. Hampaiden patologiset muutokset ovat aikaisempien, muualla tehtyjen tutkimusten mukaan kuitenkin varsin yleisiä, eikä näitä muutoksia ole yleensä mahdollista havaita sormituntumalla tehtävässä tutkimuksessa. Yleisimpiä tällaisia muutoksia ovat karies ja infundibulumin muutokset, purupinnan hiushalkeamat eli fissuurat, hammasmurtumat, poskihampaiden väliset diastemat eli vierekkäisten poskihampaiden väliset raot, joihin rehu pakkautuu, sekä apikaali-infektiot ja pulpiitti ja niiden aiheuttamat muutokset sekundaaridentiinissä. Purentavirheet vaikuttavat hampaiden kulumiseen ja voivat pahimmillaan johtaa distemojen eli normaalianatomiaan kuulumattomien rakojen syntymiseen poskihampaiden väliin. Lievä karies on varsin yleistä erityisesti vanhemmilla hevosilla, eikä se yleensä aiheuta oireita. Pitkälle edenneenä se kuitenkin altistaa hampaan pitkittäissuuntaisille murtumille ja pulpiitille eli hammasydintulehdukselle. Suurin osa hevosten hammasmurtumista on niin sanottuja idiopaattisia hammasmurtumia eli sellaisia murtumia, joiden taustalla ei ole traumaa tai muuta tiedossa olevaa syytä hampaan halkeamiselle. Hammasmurtuman terävät reunat voivat aiheuttaa mekaanista ärsytystä ja se voi johtaa hampaan apikaalitulehdukseen. Oireet voivat ilmetä vasta kuukausien tai jopa vuosien kuluttua murtumasta. Diastema voi johtaa rehumassan pakkautumiseen ikenen sisään sekä hampaan ja sen kiinnityskudosten väliin, ja johtaa kivuliaaseen parodontiittiin eli hampaan kiinnityskudosten tulehdukseen. Oireet ovat epäspesifisiä kuten rehun tiputtelua, paha haju hengityksessä, laihtuminen tai ongelmat kuolainten kanssa. Tutkielman sisältämän alkuperäistutkimuksen tarkoitus oli selvittää vastaavien hampaiden patologisten muutosten yleisyyttä suomalaisilla hevosilla. Aineistona käytettiin 48:aa Yliopistollisen eläinsairaalan Hevossairaalassa lopetettua hevosta. Hevosten hampaat tutkittiin valon, peilin ja hammaskoettimen avulla. Lisäksi hevosten ikä ja purenta arvioitiin. Löydökset kirjattiin ylös. Hammasmuutosten todettiin olevan yleisiä suomalaisilla hevosilla. Yhtä hevosta lukuun ottamatta kaikilta tutkituilta hevosilta löydettiin ainakin yksi muutos. Yleisimpiä muutoksia olivat purupinnan fissuurat (23/48), hammashalkeamat (15/48), karies ja infundibulumin muutokset (14/48) sekä sekundaaridentiinin muutokset (12/48). Poskihampaiden purenta oli normaali 63 %:lla hevosista. 32 %:lla arvioitiin olevan yläpurenta ja 5 %:lla alapurenta. Hammasmuutosten yleisyyden vuoksi suun säännöllisiä, huolellisia tutkimuksia voidaan pitää perusteltuina. Vaikka kaikki muutokset eivät aina aiheuta oireilua, on niiden olemassaolosta hyvä olla tietoinen. Näin niiden kehittymisen seuraaminen on mahdollista ja ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Työ sisältää kahdeksan kuvaa sekä kuusi taulukkoa muutosten ja tulosten havainnollistamiseksi.
  • Pirinen, Nina (Helsingfors universitet, 2013)
    Tämän lisensiaatin työn tarkoituksena oli perehtyä kirjallisuuskatsauksella "grass sickness" – taudin esiintyvyyteen, etiologiaan, patogeneesiin, kliinisiin löydöksiin, diagnostiikkaan, hoitoon, ennusteeseen ja ennaltaehkäisyyn sekä tehdä tutkielmana yhteenveto Suomessa esiintyneistä tapauksista. "Grass sickness" on merkittävä hevosten kuolleisuutta aiheuttava tauti. Tautia on tavattu ensimmäisen kerran yli 100 vuotta sitten, vuonna 1909 Skotlannin itäosissa. Tällä hetkellä tautia tavataan Iso-Britannian lisäksi myös muualla Euroopassa sekä Etelä- ja Pohjois- Amerikassa. Laajasta levinneisyydestä huolimatta taudin esiintyvyys on suurinta Iso-Britanniassa ja sen läheisyydessä. "Grass sickness" – taudin aiheuttajaa ei edelleenkään tiedetä. Viimeaikaisten tutkimustulosten perusteella taudin oletetaan olevan C. botulinum tyyppi C:n aiheuttama toksikoinfektiivinen tauti. Itse taudin syntymisen epäillään olevan monen eri tekijän summa, jossa suoliston mikrobiflooran toiminnan häiriintyminen olisi tärkeässä roolissa. "Grass sickness" – taudille on ominaista neuronien rappeumamuutokset erityisesti suoliston hermokimpuissa sekä autonomisen hermoston ganglioissa. Tauti voidaan jakaa keston ja oireiden vakavuuden perusteella kolmeen eri muotoon: akuutti, subakuutti ja krooninen muoto. Akuutti ja subakuutti muoto johtavat hevosen kuolemaan tai lopettamiseen. Molempien muotojen oireet ovat melko epäspesifisiä ja ne voidaan helposti yhdistää ähkyyn. Tauti luokitellaan krooniseksi oireiden kestettyä yli 7 päivää. Krooniselle muodolle on ominaista hevosen huomattava laihtuminen sekä "vinttikoiramainen" ulkonäkö, eriasteiset nielemisvaikeudet, huonontunut tai puuttuva ruokahalu ja ähkyoireet. Krooniseen muotoon sairastuneista noin 49% selviää. Tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa tai lääkettä, vaan hoito perustuu oireiden mukaiseen tukihoitoon. Tutkimuksen aineistona käytettiin Yliopistollisessa hevossairaalassa hoidettuja "grass sickness" – tautiin sairastuneita hevosia. Suomessa on todettu vuosien 1999-2012 aikana 8 tautitapausta. Tapauksia on esiintynyt kahdella eteläsuomalaisella tilalla. Sairastuneista suurin osa on ollut lämminverisiä ja sukupuoleltaan tammoja. Potilaiden ikä on vaihdellut välillä 1-13 vuotta. Tapauksia on esiintynyt eniten heinäkuussa. Potilaista 5 sairastui taudin krooniseen muotoon ja 3 subakuuttiin muotoon. Tyypillisimpiä oireita olivat lihasvärinä, kohonnut sydämen lyöntitiheys ja hiljaiset suolistoäänet. Kaikki tautiin sairastuneet jouduttiin lopettamaan. Diagnoosit varmistettiin post mortem tehdyllä hermosolmukkeiden histopatologisella tutkimuksella. Johtopäätelmänä "grass sickness" – tautia on myös Suomessa. Tautitapauksia esiintyy, mutta ei ole selvää, kuinka usein ja säännöllisesti tautia toistaiseksi maassamme ilmenee. "Grass sickness" – tautiin sairastunut hevonen voidaan kliinisten oireiden perusteella helposti sekoittaa ähkyyn. Tauti tulisi erityisesti pitää mielessä ähkyhevosten erotusdiagnostiikassa. Taudin esiintyvyydestä pidetään rekisteriä Iso-Britanniassa Animal Health Trustissa, jonne kaikki tautitapaukset olisi hyvä kirjata.
  • Pennanen, Krista (Helsingfors universitet, 2015)
    Hevosten hengitystievirooseja esiintyy maailmanlaajuisesti. Ne tarttuvat helposti hevosesta toiseen ja aiheuttavat siten nopeasti laajoja epidemioita. Epidemioiden seurauksena saatetaan joutua perumaan erilaisia hevostapahtumia ja muuttamaan toimintatapoja, minkä takia hengitystievirooseilla on myös taloudellinen merkitys hevosalalle. Hevosten runsas tuonti, vienti ja kilpailumatkustaminen maiden välillä lisäävät hengitystieviroosien leviämisen riskiä. Siksi tietoisuutta näistä riskeistä tulisi lisätä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä Suomessa esiintyvät hengitystievirukset ja arvioida kirjallisuuden avulla hengitystieviroosien esiintyvyyttä Suomessa. Työssä käsitellään myös hengitystieviroosien diagnostiikkaa, rokotuksia ja epidemiologiaa. Tärkeimmät hevosten hengitystievirukset Suomessa ovat influenssavirus, tyyppien 1 ja 4 herpesvirukset ja arteriittivirus, jotka kuuluvat myös kuukausittain ilmoitettaviin eläintauteihin. Todennäköisesti Suomessa esiintyy myös tyyppien 2 ja 5 herpesviruksia, riniitti-, adeno- ja reoviruksia. Tarkkaa tietoa hengitystievirusten esiintyvyydestä Suomessa ei ole, koska aiheesta ei ole tehty kattavaa tutkimusta. Hevosinfluenssan, tyyppien 1 ja 4 herpesvirusten ja arteriittivirusten osalta Evira (Elintarviketurvallisuusvirasto) julkaisee vuosittain todettujen tautien määrät sinne lähetettyjen näytteiden perusteella. Näytteitä lähetetään kuitenkin vuosittain melko vähän, minkä takia näidenkään virusten esiintyvyyttä Suomessa ei voi täysin luotettavasti arvioida julkaistujen lukujen perusteella. Muiden virusten osalta ei ole olemassa lainkaan julkaistua tietoa niiden esiintyvyydestä Suomessa. Muita viruksia esiintyy kuitenkin ulkomaisen tutkimuksen perusteella maailmanlaajuisesti, joten todennäköisesti niitä esiintyy myös Suomessa. Hengitystieviroosit ovat erityisen yleisiä nuorten hevosten keskuudessa, ja nuoret hevoset ovatkin kilpailevien hevosten lisäksi merkittävä ryhmä virusten leviämisen kannalta. Rokotusten avulla voidaan hillitä tyyppien 1 ja 4 herpesvirusten ja influenssavirusten leviämistä, mutta rokotteet eivät anna täyttä suojaa infektioita vastaan. Tämän vuoksi hengitystievirooseja on tärkeä ennaltaehkäistä myös muilla keinoin, kuten hevosten ryhmittelyllä iän ja käyttötarkoituksen mukaan, hoitojärjestyksellä ja hyvällä tallihygienialla. Epäiltäessä tarttuvaa tautia myös nopea diagnostiikka on tärkeää. Tulevaisuudessa Suomessa olisi tarpeen toteuttaa laaja hengitystievirusten esiintyvyystutkimus, jotta eri hengitystievirusten yleisyydestä saataisiin luotettavaa tietoa. Myös tietoisuutta tarttuvien tautien riskeistä tulisi lisätä hevosharrastajien ja elinkeinonharjoittajien keskuudessa, jotta virusten leviämisen ennaltaehkäisyyn osattaisiin jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.
  • Javela, Hanna-Maaria (Helsingfors universitet, 2017)
    Inhaloitavia kortikosteroideja käytetään nykyisin erilaisten hengitystiesairauksien hoitoon usealla eläinlajilla. Hevosilla hengitystiesairaus kehittyy usein talliympäristössä asumisen ja sen aiheuttaman pölylle altistumisen seurauksena. Inhaloitavia kortikosteroideja käytetään etenkin vakavan astman eli RAO:n (recurrent airway obstruction) hoidossa. Hevosten lääkitykseen on saatavilla muutamaa erilaista lääkeainetta ja niiden antamisen helpottamiseksi on kehitetty erilaisia hevosille sopivia inhalaatiolaitteita. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen aiempia tutkimustuloksia näiden eri lääkeaineiden käytöstä ja vaikutuksista hevosten hoidossa, sekä selvittää tällä hetkellä markkinoilla olevien inhalaatiolaitteiden toimintaa ja käyttöä. Inhaloitavat kortikosteroidit ovat tutkimuksissa olleet tehokkaita RAO:n hoidossa. Ne vähentävät tehokkaasti hengitysteiden tulehdusta vaikuttamatta merkittävästi immuunijärjestelmän toimintaan. Niillä on todettu myös vähemmän haittavaikutuksia kuin systeemisesti käytetyillä kortikosteroideilla, minkä vuoksi pidempikin hoitojakso on todettu suhteellisen turvalliseksi. Pidemmät hoitojaksot ovat yleensä tarpeen, sillä RAO ei parane. Parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi lääkitykseen tulisi aina yhdistää ympäristöolosuhteiden muutos, jonka on todettu ilman lääkitystäkin lieventävän sairauden kliinisiä oireita. Inhalaatiolaitteet auttavat saavuttamaan suuremman lääkeainepitoisuuden hevosen alemmissa hengitysteissä kuin pelkkä lääkeaineen suihkuttaminen sieraimeen. Hevosilla käytettävät lääkeannokset perustuvat lähinnä tutkimuksiin ja niistä saatuihin kliinisiin vasteisiin. Tähän kirjallisuuskatsaukseen koottujen tutkimusten tulosten avulla voidaan arvioida, mitkä tällä hetkellä saatavilla olevista lääkeaineista ovat ominaisuuksiltaan parhaita hevosten hengitystiesairauksien hoidossa. Työ voi osaltaan toimia myös inhalaatiolaitteiden käyttöoppaana, sillä siihen on koottu tällä hetkellä markkinoilla olevien inhalaatiolaitteiden käyttöohjeet ja lisätty kuvasarja lääkityksen vaiheita selkeyttämään.
  • Heikkonen, Anni (Helsingfors universitet, 2011)
    Nivelrikko aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita ja vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen ja hyvinvointiin. Hevosilla se on yleisin ontuman aiheuttaja, ja ontumat ovat yleisin syy hevosten poistamiseen harjoitus- ja kilpailukäytöstä. Nivelruston uusiutuminen on hyvin rajallista, ja sen vauriot johtavatkin usein nivelrikkoon. Nivelrikon etiologia ei ole vielä täysin selvillä, mutta sen kehittymiseen vaikuttavat ainakin nivelten kehityshäiriöt, niveliin kohdistuvat vammat, nivelruston alla olevan luun muutokset sekä nivelten löysyys. Nivelrikon kehittyessä ruston ulkonäkö ja koostumus muuttuvat. Rustovaurion seurauksena nivelnesteeseen vapautuu ruston hajoamistuotteita, jotka todennäköisesti saavat aikaan sytokiinien erittymisen. Sytokiineistä IL-1 (interleukiini-1) ja TNF-α (tumor necrosis factor-α) saavat aikaan NO (typpimonoksidi) –tuotannon rustosoluissa. NO vähentää rustosolujen kykyä syntetisoida soluväliaineen proteoglykaaneita. NO aiheuttaa PGE2 (prostaglandiini-E2) erityksen, mikä vähentää rustosolujen jakautumista. Alueilla, joilla on korkeat NO-pitoisuudet, on rustossa runsaasti apoptoottisia soluja. IL-1 aktivoi myös metalloproteinaaseja, jotka kiihdyttävät ruston proteoglykaanien katoa. Vaurioitunut rustokudos korvautuu pääosin tiiviillä sidekudoksella. Tämän vuoksi ruston alla olevan luun kuormitus muuttuu ja nivelruston reunoille muodostuu uudisluuta. Nivelrikon hoidon tavoitteena on hillitä tulehdusreaktiota nivelessä ja nivelkapselissa, jolloin myös nivelruston kato vähenee. Konservatiivisesti tähän tavoitteeseen pyritään akuutissa vaiheessa levon, sekä sitä seuraavan fysioterapian ja kontrolloidun liikunnan, tulehduskipulääkityksen, sekä tulehdusta hillitsevien ja nivelrustoa tukevien lääkkeiden ja ravintolisien avulla. Hevosilta kantasoluja voidaan eristää luuytimestä, rasvakudoksesta, aikuisen verestä, napanuoranverestä syntymän yhteydessä, sekä alkioista. Kantasolut saadaan in vitro kasvatusolosuhteita muokkaamalla erilaistumaan rustoksi. Kantasoluja on kokeiltu ihmisillä ja eläimillä (hiiri, kani, koira, sika, lammas) nivelrikon hoitoon. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Yksittäisen potilasselostuksen mukaan ihmisen polven nivelrikko-oireet helpottivat kantasolusiirrännäisen jälkeen. Toisessa ihmistutkimuksessa potilaiden oireet eivät lievittyneet. Hiirillä ihmisestä peräisin olevien kantasolujen todettiin hillitsevän reumaattisen nivelrikon aiheuttamaa tulehdusreaktiota. Koiratutkimuksessa potilaiden oireilu helpotti. Näissä tutkimuksissa ei selvitetty kantasolujen vaikutusta ruston rakenteeseen. Kaneilla uudiskudoksen todettiin alkavan muistuttaa ajan kuluessa ruston sijaan enemmän sidekudosta. Sioilla ja lampailla kantasolusiirrännäisten seurauksena muodostunut uudiskudos muistutti koostumukseltaan nivelrustoa. Kahdessa julkaistussa hevostutkimuksessa kantasolujen ei todettu parantavan uudiskudoksen rakennetta, eikä uudiskudos ollut rustoa. Kantasolut nopeuttivat alkuvaiheen paranemista. Helsingin Yliopistollisessa eläinsairaalassa on kantasoluilla hoidettu yksi nivelrikkoa sairastanut hevospotilas. Kantasolusiirrosta ei ollut apua tämän potilaan kohdalla, vaan toivottoman ennusteen vuoksi omistajat päätyivät eläinlääkäreiden suosituksesta eutanasiaan. Potilaasta ei saatu rustonäytteitä tutkittavaksi.
  • Miettinen, Mirjami (Helsingfors universitet, 2015)
    Ihmisen ja hevosen välinen kommunikaatio kuolaimen välityksellä perustuu paineeseen ja paineelle myötäämiseen. Kuolain aiheuttaa painetta suupieliin, kieleen, hammaslomaan, kovaan suulakeen ja suitsien välityksellä niskaan ja turpaan. Turpahihnaa käytetään tasapainottamaan kuolainta, herkistämään hevosen suuta kuolaimen aiheuttamalle paineelle ja pitämään hevosen suuta kiinni. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda eläinlääkäreille, hevosalan ammattilaisille ja hevosen omistajille lisää tietoa kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön vaikutuksesta hevosen suun terveyteen, sekä opettaa tunnistamaan kuolaimesta johtuviin suun terveysongelmiin viittaavia käytösoireita. Tutkimuksessa tutkittiin hevosten suun mittasuhteiden merkitystä kuolaimen valintaan, suun haavaumien esiintymistä ja sijaintia sekä ratsastuksessa esiintyvien käytösoireiden esiintymistä kuolaimia käyttävillä ja kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Tutkimukseen liittyi 30 hevosen kliininen tutkimus ja kyselytutkimus, johon vastasi 655 vastaajaa. Kyselytutkimuksessa oli 48 kysymystä liittyen hevosen talliolosuhteisiin, ruokintaan, liikuntaan, varusteisiin, ratsastajaan ja tiettyjen käytösongelmien esiintymiseen ratsastettaessa. Kliinisessä tutkimuksessa hevosille tehtiin yleistutkimus, mittauksia hevosen päästä, suusta ja kuolaimista sekä suun ja hampaiden perusteellinen tarkastus suun haavaumien ja hammassairauksien havaitsemiseksi. Kliinisessä tutkimuksessa ylä- ja alaleuan välinen etäisyys vaihteli 24-49 mm välillä. Hevosilla, joilla ylä- ja alaleuan välinen etäisyys on vain 24 mm, ei ole tilaa paksulle kuolaimelle. Liian paksun kuolaimen aiheuttama kielen puristuminen voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta, lisätä suun aukomista ja kielen työntämistä ulos suusta. Hevosilla kuolain veti suupieltä kaudaalisesti oikealla puolella keskimäärin 45,2 mm ja vasemmalla puolella 41,6 mm. Pienimmillään kuolaimen etäisyys 06-hampaista oli 18 mm. Ohjien kiristäminen voi aiheuttaa kuolaimen osumisen poskihampaisiin. 59%:lla kuolaimia käyttävistä hevosista esiintyi kuolaimen aiheuttamaa 06-hampaan kulumista purupinnalta tai etureunasta. Kuolaimen paino vaihteli 156-374 g:n välillä. Jos suupieliin kohdistuu lyhyiden poskihihnojen, painavan kuolaimen tai ohjien tai kuolaintuntuman kautta suuri peruspaine, tarvitaan suurempi ohjasjännite hevosen reaktion saamiseksi. Suulaen korkeuden mitattiin hevosilla olevan 8-12 mm. 57%:lla hevosista alaleuan hammasloma oli palpoiden kapea. Alaleuan hammasloman leveys voi selittää hevosten yksilöllistä herkkyyttä kuolaimen aiheuttamalle paineelle. Kuolaimia käyttävistä hevosista 89%:lla todettiin suun pehmutkudosten paikallista hyperkeratoosia, 78%:lla haavaumia, 78%:lla suupielien depigmentaatiota, 37%:lla hyperemiaa, 19%:lla turvotusta ja 15%:lla arpia. Paikallista hyperkeratoosia havaittiin eniten 09-11 ja haavaumia 06-hampaiden alueella posken limakalvolla. Turpahihnan kireys hevosilla vaihteli 13-36 mm. Suurin osa todetuista suun haavaumista voivat johtua kuolaimen aiheuttamasta paineesta tai kireän turpahihnan käytöstä. Suun haavaumat aiheuttavat hevoselle epämukavuutta ja kipua. Kyselytutkimuksessa havaittiin kuolaimen käyttöön liittyvien käytösoireiden, kuten suun aukomisen, kielen laittamisen kuolaimen päälle, kielen työntämisen ulos suusta ja kuolaimen puremisen poskihampaiden väliin olevan yleisiä ratsuhevosilla. Kuolaimia käyttävillä hevosilla esiintyi useammin suun vaahtoamista ratsastettaessa, pään nostamista ylös suitsia laitettaessa, veren vuotamista kielestä ja pukittelua ratsastettaessa kuin kuolaimettomia suitsia käyttävillä hevosilla. Kuolaimen valinnassa ja sovituksessa tulisi huomioida hevosen suun leveys, ala- ja yläleuan välinen etäisyys ja alaleuan leveys. Hevosen suun terveyden ylläpitämiseksi hevosille tulisi tehdä säännöllisesti suun ja hampaiden tarkastus, tarkastaa kuolaimen sopivuus, vaihdella säännöllisesti erilaisia kuolaimia ja kuolaimettomia suitsia, suosia ratsastamista ilman turpahihnaa tai turpahihna löysällä ja kiinnittää huomiota kuolaimen oikeaan käyttöön ja hevosen käytösoireisiin.
  • Tamminen, Asta (Helsingfors universitet, 2015)
    Biomarkkerit ovat merkkiaineita, jotka vapautuvat elimistön nesteisiin ja kertovat kudoksessa tapahtuvista normaaleista ja patologisista muutoksista. Nivelen eri kudoksista vapautuvien biomarkkereiden pitoisuuksia mittaamalla voi olla mahdollista diagnosoida nivelsairauksia varhaisemmassa vaiheessa nykyisiin menetelmiin verrattuna. Tällä hetkellä diagnoosi saadaan usein vasta silloin, kun nivelrusto on jo selkeästi vaurioitunut. Tutkimustyötä biomarkkereiden pitoisuuksien muutoksista on tehty sekä indusoiduilla että kliinisillä tutkimuspopulaatioilla. Indusoiduissa nivelsairairauksissa biomarkkereiden pitoisuudet muuttuivat selkeästi, sillä usein kliinisissä nivelsairauksissa, kuten osteoartriitissa, sairaus etenee aalloittain aktiivisten ja elpymäjaksojen vaihdellessa. Röntgenkuvissa todetut muutokset nivelessä ovat saattaneet syntyä paljon aiemmin ja näytteenottohetkellä nivelessä voi olla vakaa, tulehdukseton tila. Useissa biomarkkereissa, kuten matriksimetalloproteinaaseissa (MMP), myös iällä on merkitystä pitoisuuksiin. Nivelruston kehittyessä synteesi on aktiivisempaa, jolloin myös biomarkkereiden pitoisuudet ovat korkeampia aikuisiin yksilöihin verrattuna. Liikunta ja erilaiset lääkitykset saattavat myös vaikuttaa pitoisuuksiin. Näiden seikkojen vuoksi on haasteellista asettaa biomarkkereiden pitoisuuksille raja-arvoja ja patologisissa tutkimuksissa on tärkeää, että kontrollihevoset ovat samanikäisiä. Tutkimustuloksissa oli erilaisista lähtöasetelmista riippumatta samankaltaisia tuloksia, mikä on todiste biomarkkereiden toimivuudesta. Selkeimmin esiin nousivat kollageeniin liittyvät biomarkkerit, joiden pitoisuudet kohosivat synoviitin seurauksena sekä MMP ja prostaglandiini E2 (PGE2), joiden pitoisuudet kohosivat kaikissa nivelsairauksissa. Tällaista ominaisuutta voisi hyödyntää lähinnä nivelsairautta poissulkevana testinä. Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastellaan ja vertaillaan tutkimustuloksia biomarkkereista, joita on yleisimmin käytetty hevosten niveltutkimuksissa.
  • Muhonen, Malla (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän lisensiaatin tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee hevosen paksusuolen asennonmuutoksia. Tutkimusosa on retrospektiivinen tutkimus hevosen paksusuolen oikeanpuoleisesta asennonmuutoksesta. Hypoteesinä oli, että Suomessa paksusuolen oikeanpuoleinen asennonmuutos joudutaan hoitamaan useammin kirurgisesti kuin muualla maailmassa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää leikkaushoidon tarpeeseen viittaavia tekijöitä, selviämisprosentteja ja mahdollisia vuodenaikaisvaihteluja esiintyvyydessä. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopistollisen hevossairaalan potilastietojärjestelmän avulla. Kaikki paksusuolen oikeanpuoleisen asennonmuutoksen vuosina 2008-2013 sairastaneet potilaat sisällytettiin tutkimukseen. Potilaista saadut tiedot koottiin Open Office Databasen tutkimuslomakkeelle ja analysoitiin SPSS:n avulla. Tutkimusotanta koostui yhteensä viidestäkymmenestä kahdeksasta hevosesta, joista 30,8% hoidettiin konservatiivisesti ja 69,2% kirurgisesti. Potilaista 63% sairastui syys- ja tammikuun välisenä aikana. Vetosuhde hiekan havaitsemiselle syksyllä verrattuna kevääseen oli 18 (khiin neliö10,3, p=0,0014) Kirurgisesti hoidetuista potilaista 83,3% kotiutettiin. Konservatiivisesti hoidetuilla vastaava luku oli 81,2%. Tässä tutkimusotannassa suurempi osuus hevosista päädyttiin hoitamaan kirurgisesti verrattuna aiempiin julkaisuihin aiheesta. Paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta esiintyi eniten syksyllä. Vetosuhde (odds-ratio) hiekan esiintymiselle paksusuolen oikeanpuoleista asennonmuutosta sairastavilla hevosilla oli huomattavasti korkeampi syksyllä kuin keväällä. Tämä ei vielä todista hiekan olevan altistava tekijä paksusuolen oikeanpuoleiselle asennonmuutokselle, mutta se antaa viitettä mahdollisesta korrelaatiosta. Tämä ongelmakenttä vaatii jatkotutkimuksia.
  • Hietala, Matleena (Helsingfors universitet, 2013)
    Kaviokuume eli laminiitti on kavion seinämän marto- ja sarveiskerrosta yhdistävien sälekerrosten eli lamellien tulehdustila, joka voi johtaa kavioluun asennon muuttumiseen kavioluun kannatinmekanismien heiketessä ja / tai pettäessä. Kaviokuumeen voivat aiheuttaa lukuisat eri tekijät, eikä tarkkaa syntymekanismia tunneta. Lääkehoidon ohella kaviokuumeen hoidossa käytetään yleensä apuna kavion sairasvuolua ja -kengitystä. Sairaskengityksen vaikutuksesta ei juurikaan ole olemassa tieteellisesti tutkittua tietoa. Sairaskengityksen lisäksi kaviokuumehevosen toipumiseen ja käyttöennusteeseen vaikuttavat kliiniset oireet ja kavion radiologiset muutokset. Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena oli selvittää sairaskengityksen vaikutusta kaviokuumehevosen toipumiseen ja käyttöennusteeseen sekä kavion radiologisiin parametreihin. Oletettavasti kavion rakenne ja biomekaniikka sekä kaviohoidon perusperiaatteet huomioiden suoritettu sairaskengitys ei vaikuta ainakaan negatiivisesti kaviokuumehevosen toipumiseen. Tutkimus suoritettiin prospektiivisesti keräten aineistoa Yliopistollisen eläinsairaalan Hevossairaalassa Helsingissä sekä Ypäjän Hevossairaala Oy:ssä Ypäjällä. Aineisto jäi erittäin suppeaksi (5 hevosta), joten tuloksia ei voinut käsitellä tilastollisesti. Tutkimukseen osallistuneet hevoset kävivät kolme kertaa hevossairaalassa tutkimukseen liittyen, ja tuolloin hevosille tehtiin kliininen yleistutkimus, kaviot röntgenkuvattiin ja sairaskengitettiin tai -vuoltiin. Toipuminen kontrolloitiin puhelinkyselyllä noin vuoden kuluttua viimeisestä käynnistä. 80 % tutkimukseen osallistuneista hevosista toipui kaviokuumeesta, ja kaikilla näillä kavioluun kääntymiskulma oli pienempi viimeisellä käyntikerralla verrattuna ensimmäiseen käyntikertaan. Vaikka ontuma-aste ei suoraan korreloinut kavioluun kääntymiskulman kanssa, myös se pieneni tutkimuksen edetessä toipuneilla hevosilla. Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että sairaskengitys ja -vuolu ovat hyödyllisiä kaviokuumehevosen toipumisen ja käyttöennusteen kannalta. Ennustetta arvioitaessa on tärkeää ottaa huomioon hevosen kliininen tila ja ontuma-aste eikä tulkita vain röntgenkuvia. Röntgenkuvista on kavioluun kääntymiskulman lisäksi tärkeää arvioida kavioluun putoamisetäisyys ja kavion pohjan paksuus. Tutkimuksia etenkin eri sairaskengitysmenetelmien tehokkuuden vertailemiseksi tarvitaan lisää.
  • Paija, Jaana (Helsingfors universitet, 2011)
    Termi "septinen artriitti" tarkoittaa bakteerin aiheuttamaa nivelen vakavaa tulehdusta. Se on yleinen erityisesti sepsiksestä kärsivillä varsoilla. Septistä artriittia komplisoi usein osteomyeliitti eli luun tulehtuminen. Tutkielma koostuu kahdesta osasta. Kirjallisuuskatsauksessa keskitytään septisen artriitin patofysiologiaan, luokitteluun, kliinisiin oireisiin, diagnosointiin, differentiaalidiagnooseihin, hoitoon ja ennusteeseen aiempien tutkimustulosten pohjalta. Tutkimusosiossa kuvaillaan kahdeksan Yliopistollisessa hevossairaalassa hoidetun septisestä artriitista kärsineen varsan kinnernivelen röntgenologisia muutoksia. Tutkimuksessa myös seurataan viiden varsan kinnernivelten röntgenologisten muutosten kehittymistä varsan paranemisen jälkeen ja verrataan niitä osteokondroosin aiheuttamiin muutoksiin. Työ tehtiin, koska septisestä artriitista kärsineiden varsojen nivelmuutosten paranemisesta ei ole aiempia seurantatutkimuksia. Tutkimuksen varsoista 88 prosentilla oli röntgenologisia muutoksia talokruraalinivelessä telaluun lateraalitelassa. Muutokset olivat kooltaan vaihtelevia röntgenharvoja alueita. Septisen artriitin akuuttivaiheen jälkeen kahdelle varsalle kehittyi irtokappaleet kinnerniveliin. Toiselle näistä kehittyi myös erehdyttävästi osteokondroosin aiheuttamia muutoksia muistuttavat röntgenologiset muutokset septisten leesioiden kohdalle. Yhden varsan telaluun lateraalitelan laaja lyyttinen muutos parani täysin. Kahden varsan kohdalla päädyttiin eutanasiaan, toisella kinnernivelten pikkuluiden kokoonpainumisen takia, toisella septisiin niveliin kehittyneiden vakavien nivelrikkomuutosten takia. Tämän pienen otoksen perusteella voimme sanoa, että septisestä artriitista kärsineen varsan kinnernivelten röntgenologiset muutokset saattavat myöhemmin varsan elämässä muistuttaa osteokondroosin aiheuttamia röntgenologisia muutoksia. Toisaalta röntgenkuvassa havaitut septisen artriitin aiheuttamat luun laajatkin lyyttiset alueet voivat myös parantua täydellisesti.
  • Suontama, Anna (Helsingfors universitet, 2011)
    Osteokondroosi (OC) on hevosten ortopedisistä kehityshäiriöistä yleisin kirurgiaa vaativa sairaustila. Se on sairautena monelta osin vielä hyvin epäselvä. Perinnöllisyyden osuus sen ilmentymisessä on noin 25 %. Suomenhevosilla OC:n esiintyvyyttä ei ole tutkittu, mutta sen osuuden epäillään kasvavan jatkuvasti. Suomessa pääsääntöisesti vain juoksijasuuntaan kantakirjatun suomenhevosorin jälkeläinen voi saada ravikilpailuoikeuden. Kantakirjauksen yhteydessä tehdyn röntgentutkimuksen avulla OC:ta sairastavat yksilöt voidaan hylätä ja siten sulkea pois jalostuksesta. Tästä käytännöstä voidaan poiketa, mikäli orilla on poikkeuksellisen hyviä kilpailutuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko OC:ta sairastavien orien hyväksyminen kantakirjaan riski suomenhevosravureiden tulevien sukupolvien kilpailumenestykselle. Tutkimusta oli kohorttitutkimus, jossa kilpailumenestyksen mittareina käytettiin starttistatusta, starttien määrää, sijoituksia, voittosummia, ennätysaikoja, hylkäyksiä, keskeytyksiä sekä kilpailupöytäkirjoihin kirjattuja laukka- ja epäpuhdas ravi –merkintöjä. Tutkimuksessa verrattiin suomenhevosravurien, joiden isällä on OC, kilpailumenestystä niiden suomenhevosravurien kilpailumenestykseen, joiden isäoriit oli kantakirjauksen yhteydessä todettu jaloistaan terveiksi (OC-vapaiksi). OC:lle altistuneista jälkeläisistä koostuvan ryhmän isäoreiksi valittiin kaikki juoksijasuuntaiset, OC:ta sairastavat suomenhevosoriit. OC:ta sairastavien orien jälkeläisiä oli tutkimuksessa mukana 435 ja OC-vapaiden orien jälkeläisiä 863. Aineistolle tehtiin tilastollinen analyysi Pearsonin χ²-testiä ja varianssianalyysia käyttäen. Voima-analyysi tehtiin jälkikäteen, jolloin todettiin, että tutkimuksen voima todeta havaittuja eroja oli parhaimmillaankin vain 50 % tasolla. Tuloksista ainoa tilastollisesti merkitsevä ero löytyi verrattaessa ravikilpailuissa startanneiden jälkeläisten osuuksia edellä mainituissa ryhmissä. OC:ta sairastavien isäorien jälkeläisistä yhteen tai useampaan ravikilpailulähtöön oli osallistunut 40,2 % hevosista, kun vastaava luku OC-vapaiden isäorien jälkeläisryhmässä oli 34,6 % (p=0,049). Vaikka muut tulokset olivatkin tilastollisesti merkityksettömiä, saattavat ne antaa viitteitä siitä, että OC:ta sairastavien orien jälkeläisten ura on lyhyempi, mutta mahdollisesti menestyksekkäämpi kuin OC-vapaiden orien jälkeläisillä. Tutkimuksen tulokset ja erityisesti niiden vertaaminen aiempiin tutkimuksiin tukevat käsitystä siitä, että OC periytyy mahdollisesti yhdessä hyvään juoksukykyyn liittyvien ominaisuuksien kanssa. Lisäksi tutkimus kyseenalaistaa, onko suomenhevosravurien kantakirjauksesta poissulkeminen tarkoituksenmukaista OC:n perusteella. Kyseessä on etiologialtaan ja diagnoosin kannalta hyvin haastava sairaus, jolla ei aina ole kliinistä merkitystä.
  • Hukkinen, Vappu (Helsingfors universitet, 2015)
    Sand enteropathy is a common form of equine colic in Finland. Detection of sand in the faeces of a horse is a widely known diagnostic method for intestinal sand accumulations. The plastic glove test is a faecal sand sedimentation test recognized by many equine practitioners. However, the diagnostic accuracy of the test is unknown, which restricts the use of the test. The main objective of this licentiate thesis was to determine the diagnostic accuracy of the plastic glove test. The most reliable diagnostic method for intestinal sand accumulations is abdominal radiography, and therefore it was used as a gold standard method against which the plastic glove test was compared. The hypothesis was that there is a positive correlation between the results of the plastic glove test and abdominal radiography. The study was conducted by collecting a faecal sample and an abdominal radiograph from each participating horse. A total of 63 faecal samples were collected from 61 different horses. All the horses were patients at the Veterinary Teaching Hospital of the Helsinki University. The cranioventral abdomen of each horse was radiographed, and the length and height of the sand accumulations were recorded. The plastic glove test was performed by mixing faecal material (~200 grams) and water (1 litre) inside a rectal sleeve. The suspension was left to hang, and the amount of sand sediment in the fingertips was recorded after 30 minutes and 24 hours. Each fingertip of the glove was assessed separately on a 0-3 numerical scale and then added up to make a total score out of 15 for each horse. The results were compared in a 2 X 2 table and ROC analysis. According to this study, the sensitivity of the plastic glove test is 82,61% (95% confidence interval 68,58% to 92,18%) and the specificity is 71,43% (95% confidence interval 41,90% to 91,61%). The positive predictive value is 90,48%, while the negative predictive value is only 55,56%. In the ROC analysis the area under the curve (AUC) is 0,771 with a 95% confidence interval of 0,644 to 0,870. The plastic glove test is a moderately accurate diagnostic test. A positive test result is usually correct, but it does not inform the severity of the condition. It can be used as an indication for further examinations or treatment. A single negative test result should not be used to exclude the disease. The plastic glove test can be a helpful tool in the diagnosis of sand enteropathy in the horse, but should not be relied on as the sole method of diagnosis due to the poor specificity of the test. Since the reference population in this study was the patient material of the Equine Hospital, more reliable results could be obtained by using a more comprehensive and randomized representation of the entire Finnish horse population. It should also be noted that 29% of the horses had been treated with psyllium and/or magnesium sulphate prior to the testing.
  • Kantola, Liisa (Helsingfors universitet, 2010)
    Sepsis eli infektion aiheuttama yleistynyt tulehdusreaktio on merkittävä kuolleisuuden aiheuttaja vastasyntyneillä varsoilla. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty sepsiksen patofysiologiaa ja kliinisiä oireita vastasyntyneillä varsoilla sekä sepsikselle altistavia tekijöitä. Vastasyntyneen varsan sepsiksen diagnosoimisessa kliinisten oireiden arvioinnilla on keskeinen merkitys sairauden varhaisessa tunnistamisessa ja hoidon aloittamisessa. Sairauden nopean etenemisen ja veriviljelytulosten hitaan valmistumisen vuoksi antibioottihoito joudutaan aloittamaan jo ennen viljelytulosten valmistumista. Veriviljelyllä on kuitenkin tärkeä merkitys sepsisdiagnoosin ja valitun antibioottihoidon varmistamisessa. Sairaalakohtaisten veriviljelynäytetulosten seuranta mahdollistaa ensisijaisen mikrobilääkkeen valinnan aiemmin eristettyjen aiheuttajamikrobien esiintyvyyden ja mikrobilääkeherkkyyksien perusteella. Yleisimpiä vastasyntyneen varsan sepsiksen aiheuttajia ovat kirjallisuuden mukaan suolistoperäiset gram-negatiiviset bakteerit. Escherichia colin osuus vastasyntyneiltä varsoilta otetuista veriviljelynäytteistä eristetyistä bakteerikannoista on vaihdellut eri tutkimuksissa 18,7 - 50,0 %. Pohjois-Amerikassa tehdyissä tutkimuksissa varsojen veriviljelynäytteistä eristettyjen E.coli -kantojen herkkyys yleisesti käytetylle trimetopriimi-sulfadiatsiinille on ollut huono (57–71 %). Penisilliinin ja gentamisiinin yhdistelmälle enterobakteerien herkkyyden on raportoitu olevan hyvä. Suomessa tilanteen on arvioitu olevan parempi. Tutkimuksessa kartoitettiin retrospektiivisesti veriviljelyn käyttöä varsojen sepsiksen diagnostiikassa, sepsiksen aiheuttajamikrobien esiintymistä ja mikrobilääkkeiden käyttöä Yliopistollisessa eläinsairaalassa (YES) vuosina 2004–2006. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 90 korkeintaan 10 päivän ikäisenä YES:aan tuodun varsan potilastiedoista. Sairaalaan saapuneista varsoista 30 % oli otettu veriviljelynäyte. Veriviljelynäytteistä positiivisia oli 62,5 %. 60 % positiivisista näytteistä kasvoi vähintään kahta bakteerilajia. Yleisin aiheuttajabakteeri oli Escherichia coli (23,1 %). Yksi eristetyistä E.coli -kannoista oli resistentti ampisilliinille, gentamisiinille ja trimetopriimi-sulfadiatsiinille. Aineiston pienen koon vuoksi tutkimus ei kuitenkaan anna luotettavaa kuvaa eristettyjen aiheuttajamikrobien mikrobilääkeherkkyydestä laajemmin. Sekakasvujen osuus oli suuri ja tyypillisten veriviljelynäytteitä kontaminoivien bakteerilajien (Streptococcus viridans sp., Micrococcus sp., koagulaasinegatiiviset stafylokokit) osuus oli yli 30 % eristetyistä bakteerikannoista. Tämä viittaa ongelmiin veriviljelynäytteenottotekniikassa riittävän aseptiikan saavuttamien osalta. Koagulaasinegatiiviset stafylokokit voivat myös aiheuttaa sepsiksen, mutta niiden merkitys vastasyntyneiden varsojen sepsiksen aiheuttajina on epäselvä.
  • Malinen, Anni (Helsingfors universitet, 2016)
    Hevosten hengitystiesairaudet ovat merkittävä terveysongelma sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Hengitystiesairaudet ovat tärkeässä roolissa etenkin urheiluhevosilla, sillä kovan rasituksen aikana hevosen hengitysteiden on toimittava moitteettomasti. Hengitystiesairaudet voivat kohdistua joko ylä- tai alahengitysteihin. Ongelmat voivat johtua rakennevioista, rappeumasairauksista tai niiden taustalla voi olla tulehdus, joka voi olla joko infektio tai steriili tulehdus. Ylähengitysteiden sairauksista kurkunpään ongelmat kuten hemiplegia (hinkukurkku) sekä kurkunkannen ja pehmeän kitalaen virheasennot ovat yleisimpiä rakenteellisia ongelmia. Ylähengitysteitä vaivaa myös nenäontelon sekä ilmapussien tulehdukset. Alahengitysteiden infektiivisistä patogeeneistä C-ryhmän streptokokit ovat yleisimpiä. Yleisiä ei-infektiivisiä sairauksia ovat inflammatorinen hengitystiesairaus (inflammatory airway disease, IAD) ja pukuri. Tähystys on jo pitkään ollut tärkeä väline hevosten hengitystiesairauksien tutkimisessa ja sitä käytetään rutiinisti pienemmilläkin klinikoilla. Tähystyksen avulla saadaan visuaalinen kuva hengitysteiden kunnosta ja voidaan havaita epänormaaleja löydöksiä. Tähystyksen avulla voidaan myös ottaa näytteitä hengitysteistä, jolloin voidaan määrittää hengitysteiden sytologia ja viljellä mahdolliset taudinaiheuttajabakteerit. Yleisesti käytössä olevat näytteenottomenetelmät ovat henkitorvesta otettava trakealimanäyte sekä alveoleja peittävästä nesteestä huuhtelemalla otettava keuhkohuuhtelunäyte. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään ensin anatomiaa sekä tekstin että kuvien avulla, lukijan on näin helpompi seurata tutkielman kulkua. Työssä esitellään myös vhevosten hengitystietähystyksen kulkua ja tähystyksen aikana otettuja näytteitä sekä niiden käsittelyä. Työn tärkeänä osana on neljän eri hengitystiesairauden vakavuusasteen luokittelu, joka on havainnollistettu kuvien avulla. Luokitellut muutokset ovat hemiplegia, trakealiman määrä, keuhkoverenvuodon määrä ja bifurkaation pyöristyminen. Nämä ovat yleisiä hengitystiemuutoksia, joita tavataan hengitystieongelmista kärsivillä hevosilla. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on toimia suomenkielisenä oppaana ja tukena hevosten hengitysteiden tähystyksiä aloitteleville eläinlääkäreille ja etenkin eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. Luokittelua pyritään havainnollistamaan kuvasarjoin, jotta eläinlääkäreillä olisi matala kynnys alkaa kirjaamaan tähystyslöydöksiä systemaattisesti ja luotettavasti.