Browsing by Subject "Ernesto Laclau"
Now showing items 1-4 of 4
-
(Helsingin yliopisto, 2023)Toukokuussa 2022 Suomi haki jäsenyyttä Pohjois-Atlantin liitto Natossa. Tämä oli seurausta siitä, että aiemmin saman vuoden keväällä Venäjä oli hyökännyt aiempaa suuremmalla voimalla Ukrainaan. Ukrainan sodan aiheuttama muutos Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa oli nopea ja merkittävä. Suomi on perinteisesti vältellyt sotilaallista liittoutumista, varsinkin Natoon liittymistä, koska tämän on katsottu heikentävän liiaksi suhteita Venäjään. Nato-jäsenyyden kannattaminen on ollut suomalaisessa politiikassa arka aihe, jopa tabu. Silti valtaisa enemmistö kansanedustajista kannatti Natoon liittymistä. Tämä tutkielma selvittää, mikä kansanedustajia motivoi, kun he tekivät päätöstä Nato-jäsenyyden hakemisesta. Tutkielma pohjautuu Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoriaan sekä Jacques Lacanin psykoanalyyttiseen teoriaan. Aineistona on eduskunnan täysistunnon pöytäkirja maanantailta 16.5.2022, jolloin eduskunnassa käytiin lähetekeskustelu valtioneuvoston Nato-jäsenyyttä puoltavasta selonteosta. Pöytäkirja käsittää 208 puheenvuoroa, joihin on sovellettu sekä Laclaun ja Mouffen diskurssinalyysia että Jason Glynosin ja David Howarthin logics approachia. Tutkielma osoittaa, että Natoon liittymistä kannattaneet kansanedustajat priorisoivat nopeita päätöksiä ja yksimielisyyttä yli puoluerajojen. Heidän toimintaansa motivoivat ideologiset fantasiat, joissa Venäjä näyttäytyy uhkana Suomen turvallisuudelle ja Nato tarjoaa pelastuksen. Nämä fantasiat perustuivat yhtäläisyyden ketjulle, jossa Suomi ja Ukraina samaistetaan maina, jotka molemmat ovat joutuneet Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Naton liittymistä vastustaneet kansanedustajat eivät puolestaan onnistuneet luomaan selkeää viholliskuvaa, eikä heistä siksi muodostunut yhtenäistä poliittista liikettä. Naton vastustajien ideologisissa fantasioissa sotilasliiton jäsenyys tekee Suomesta ydinsodan osapuolen, mikä johtaa tuhoon.
-
(Helsingin yliopisto, 2018)Tässä pro gradu- tutkielmassa analysoidaan sitä, miten brittiläinen kansallinen identiteetti rakentuu pääministeri David Cameronin Skotlannin itsenäisyyskansanäänestystä sekä Britannian EU-kansanäänestystä koskevissa puheissa. Tutkimusasetelma nojaa jälkistrukturalistiseen ja antiessentialistiseen tieteenfilosofiaan ja erityisesti siinä hyödynnetään Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoreettista ajattelua sekä Stuart Hallin identiteettiteoreettisia näkemyksiä. Lisäksi tutkielman taustoitusta täydentää Benedict Anderssonin teoria kuvitelluista yhteisöistä. Kansanäänestykset ovat olleet kestopuheenaiheita Britannian sisäpolitiikassa 2010-luvulla. Syksyllä 2014 Skotlannissa järjestettiin kansanäänestys itsenäisyydestä ja vain noin kahta vuotta myöhemmin koko Britanniassa äänestettiin EU-jäsenyydestä. Tutkielmassa kansanäänestyksiä lähestytään eräänlaisina kuulumisen ilmentäjinä, jolloin niiden kautta otetaan kantaa siihen, mihin Britannia kuuluu ja mitä Britanniaan kuuluu. Erityisenä kiinnostuksen kohteena tutkielmassa ovat Britannian tulevaisuuteen liittyvät merkityksenannot ja diskurssit sekä niistä johdettavat näkemykset kansallisesta identiteetistä. Tutkimusasetelman taustalla on kansanäänestysten ajankohtaisuuden ja merkittävyyden lisäksi Britannian jokseenkin vakiintumattomista perustuslaillisista järjestelyistä osittain johtuva kansallisen identiteetin häilyvyys ja epäselvyys sekä esitetty kritiikki koskien Britannian kahden perustuslaillisen ulottuvuuden, alueellisen ja ylikansallisen, käsittelyä toisistaan irrallisina. Analyysin perusteella voidaan todeta, että molempia kansanäänestyksiä koskevissa puheissa muodostuu kaksi selkeää diskurssia, jotka ovat vaikutusvallan ja globaalin roolin diskurssi ja talouden diskurssi. Näiden diskurssien kautta Britanniasta muodostuu kuva vaikutusvaltaisena ja vaikutusvaltaa tavoittelevana maana, määrätietoisena ja aktiivisena toimijana sekä toisaalta myös arvolähtöisenä hyväntekijänä. Kansallista identiteettiä voidaan analyysin perusteella lähestyä samanaikaisesti kahdesta näkökulmasta. Toisaalta voidaan havaita, että analysoidussa materiaalissa korostuu kansainvälisen vaikutusvallan ja roolin tavoittelu, mikä osaltaan kertoo eräänlaisesta imperiumin jälkeisestä suurvalta-ajattelusta. Toisaalta voidaan kuitenkin tulkita, että samanaikaisesti halutaan varmistaa kansallisten arvojen säilyvyys ja itsemääräämisoikeus. Tämä tulee erityisesti esiin Britannian kansallisten arvojen, yhtenäisyyden, yhteisen historian sekä kansakunnan esittämisen artikulaatiossa.
-
(2013)This article critically engages with Laclauian theory of populism by utilizing Michael Oakeshott’s theory of politics. It argues that both build their works on similar post-foundationalist premises, accepting once the impossibility of a final ground of society as well as the possibility of its contingent political foundations. It then shows that both scholars conceptualise politics residing on a continuum between what they consider as two theoretical extremes: politics of faith and scepticism for Oakeshott, pure populism and pure institutionalism for Laclau. In terms of the ways in which they operate, functions they fulfil, and effects they have on politics, these extremes overlap with one another to such an extent that they can be considered as near synonyms. This synonymy serves as a fertile ground to spread the seeds of a reconsideration of Laclau’s account of populism. Utilizing Fieschi and Heywood’s concept of entrepreneurial populism, the article briefly problematizes his account and calls attention to this particular species of populism gaining increasing popularity in contemporary politics. It is every bit of populist in its modus operandi yet neither subverts the status quo nor aims to reconstruct a new one, but simply plays it.
-
(Helsingin yliopisto, 2019)The War on Terror has been waged for almost two whole decades now. President Barack Obama pledged to end the “boundless Global War on Terror” during his tenure but there are still US troops present in Middle East and North Africa. Despite the rhetoric on ending the war, the war got even more violent in terms of air strikes and the military budget kept on rising from that of president Bush under Obama’s first term as president. Since these circumstances suggest that there was no considerable change to be perceived in the outcome of the war from Bush to Obama, there seems to exist a process of political meaning-making through which the meanings attached to the US engagement in the Middle East are altered. Thus, this study aims at analysing the underlying fantasmatic logics through which the War on Terror was legitimized to the public during Obama’s presidency. This study contributes to the study of international relations through Lacanian-Žižekian framework, which has only recently been introduced to the study of international politics. The theoretical and methodological background of this thesis is rooted in Lacanian psychoanalysis, discourse theory of Laclau and Mouffe and Lacanian-Žižekian theorizations on ideological fantasies. By adapting the logics approach of discourse theory as a qualitative method, this thesis analyses 105 speeches on terrorism that Barack Obama delivered in 2009–2016. The analysis is focused at analysing discursive articulations, nodal points and master signifiers that partake in structuring the fantasies regarding War on Terror. In this thesis I will argue that it is through the fantasmatic logics that the ideological grip of Obama’s War on Terror becomes intelligible: By structuring the fantasmatic objects of desire at least on three levels, Obama succeeds at granting the illusion that the unachievable and impossible enjoyment – that the subjects of War on Terror desire – is achievable. However, Obama organizes the fantasy in a way that keeps the realization of the ultimate fantasy of lasting peace, safety, prosperity and security always at a distance. The desire is sustained by articulating enemies, such as al Qaeda, Taliban, Osama bin Laden, Assad’s regime and ISIL, as inferior objects of desire that are “forgotten” and replaced by one another in the signifying chain of enmity. In addition to this “forgetting” of inferior objects of desire, there exists a process of “reminding” or “remembering” that sustains the desire of War on Terror’s subjects. I then argue that some of these objects of desire are used to remind the subjects of what the possible enjoyment would feel like when it is finally achieved. These enemies are also articulated as “the constitutive othesr” that prevent the subjects of War on Terror to realize their fantasy of lasting peace. The results show that the signifier “terrorists” functions as a subtle epithet through which various and differential groups can be articulated as enemies.
