Browsing by Subject "Espanja"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 22
  • Waylen, Kerry; Blackstock, Kirsty; van Hulst, Freddy; Damian, Carmen; Horváth, Ferenc; Johnson, Richard; Kanka, Robert; Külvik, Mart; Macleod, Christopher J.A.; Meissner, Kristian; Oprina-Pavelescu, Mihaela M.; Pino, Joan; Primmer, Eeva; Rîșnoveanu, Geta; Šatalová, Barbora; Silander, Jari; Špulerová, Jana; Suškevičs, Monika; van Uytvanck, Jan (Elsevier, 2019)
    Data in Brief 23 (2019), 103785
    The data presented in this DiB article provide an overview of Monitoring and Evaluation (M&E) carried out for 3 European environmental policies (the Water Framework Directive, the Natura 2000 network of protected areas, and Agri-Environment Schemes implemented under the Common Agricultural Policy), as implemented in 9 cases (Catalonia (Spain), Estonia, Finland, Flanders (Belgium), Hungary, Romania, Slovakia, Scotland (UK), Sweden). These data are derived from reports and documents about monitoring programs that were publicly-available online in 2017. The literature on M&E to support adaptive management structured the issues that have been extracted and summarized. The data is related to the research article entitled “Policy-driven monitoring and evaluation: does it support adaptive management of socio-ecological systems?” [Stem et al., 2005]. The information provides a first overview of monitoring and evaluation that has been implemented in response to key European environmental policies. It provides a structured overview that permits a comparison of cases and policies and can assist other scholars and practitioners working on monitoring and evaluation.
  • Özdil Saha, Ezgi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman aihe on espanjan kielen preteritin ja imperfektin välisen eron opettaminen suomalaisissa oppikirjoissa. Tutkielman aineisto koostuu neljästä oppikirjasta, jotka on julkaistu 2010-luvulla: ¡Acción! 2, ¡Dime! 3, ¡Nos vemos! 5 ja Acierto. Näistä ¡Acción! 2 on harjoituskirja ja Acierto on kielioppikirja. Kaikki oppikirjat on suunnattu sekä lukion B3-espanjan kurssille että aikuisopetukseen ja vastaavat eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen A2-tasoa. Tässä tutkielmassa tavoitteeni on selvittää laadullista tutkimusmetodia käyttäen, kuinka espanjan kielen preteritin ja imperfektin ero esitetään oppikirjoissa. Tutkielman teoreettinen osio koostuu Langackerin (1991, 2013) kognitiivisesta kieliopista, jonka lähtökohta on kognitiivinen lingvistiikka, sekä Ruiz Campillon (1998) kognitiivisen kieliopin pohjalta kehittämästä operatiivisesta kieliopista. Näiden lisäksi esittelen tempuksen eli aikamuodon kielioppikontekstissa erotellen kronologisen ja kieliopillisen ajan sekä morfologisen aspektin, jonka pohjalta tarkastelen espanjan kielen preteritin ja imperfektin aspektuaalisia eroja. Tuon myös esille imperfektin modaalisen käytön esimerkiksi kohteliaisuuden osoituksessa tai kuvitteellisten tilanteiden kertomisessa. Koska suomen kielessä on vain yksi aikamuoto, imperfekti, joka vastaa espanjan preteritiä ja imperfektiä, tämä aspektuaalinen ero aiheuttaa vaikeuksia suomalaisille opiskelijoille. Tutkielman empiirisessä osassa tarkastelen teoriaosassa esiteltyjen käsitteiden avulla, kuinka imperfektin ja preteritin ero selitetään suomalaisissa oppikirjoissa. Tulokset osoittavat, että kaikissa oppikirjoissa, Aciertoa lukuun ottamatta, espanjan preteriti ja imperfekti esitetään stereotyyppisten selitysten perusteella. Esimerkkejä tällaisista selityksistä ovat ”Imperfektillä puhutaan mitä oli tapana tehdä; kuvaillaan tilanteita” tai ”Preteritillä ilmaistaan yksittäisiä tapauksia”, mutta näitä käyttöeroja ei perustella aspektuaalisella erolla eivätkä aikamuotojen kuvailut eivät riitä selittämään niiden merkitystä. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että oppikirjoissa ei mainita imperfektin modaalista käyttöä ollenkaan.
  • Tammio, Taru (2008)
    Tässä tutkimuksessa vertaillaan hallintokulttuuriltaan erilaisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisia EU-tiedotusjärjestelmiä ja niiden toimintatapoja. EU:n kansalaistiedotusta tutkimuksessa ei varsinaisesti käsitellä. Tutkimuskysymyksenä on, millä tavalla hallintokulttuurit näkyvät jäsenvaltioiden kansallisissa EU-tiedotuksissa ja niiden toimintatavoissa. Tutkimuksen rajauksen pohjana on käytetty Temmeksen (1994) esittämää eurooppalaisten hallintokulttuurien jaottelua, sitä hiukan muuttaen. Suomi on valittu edustamaan pohjoismaisia hyvinvointivaltioita, Irlanti anglosaksista hallintoperinnettä, Itävalta mannereurooppalaista traditiota ja Espanja Välimeren maiden latinistista hallintoa. Tshekin tasavalta edustaa tässä tutkimuksessa uusiksi jäsenmaiksi nimettyjen maiden ryhmää, jotka hallintokulttuuriltaan edustavat transitiomaita. Tämä uusien jäsenmaiden ryhmä muodostettiin 2000-luvulla unioniin liittyneistä valtioista (pl. Kypros ja Malta). Itse vertailun kriteereiksi on valittu hallitusohjelman kautta näkyvä kansalaismielipiteen huomioiminen, EU-tiedotusjärjestelmän keskittyneisyys, sen pysyvyys, rakenne ja toimintatavat, kansalaisjärjestöjen huomioiminen EU-tiedotuksessa ja luottamus hallitukseen ja Euroopan unioniin. Maiden EU-tiedotusjärjestelmiä on vertailtu näiden kuuden kriteerin pohjalta. Johtopäätöksenä on, että hallintokulttuuri näkyy kaikkien vertailussa mukana olleiden maiden EU-tiedotuksissa ja niiden toimintatavoissa. Suomessa hallintokulttuurin vaikutus näkyy hyvinkin vahvana, Irlannissa, Espanjassa ja Tshekin tasavallassa hieman heikommin, mutta kuitenkin selkeästi. Tshekin osalta ilmeni myös ristiriitaisuutta, sillä havaittavissa oli pohjoismaiseen hyvinvointivaltion kulttuuriin sopivia piirteitä. Itävallassa hallintokulttuurin vaikutus oli heikoimmin havaittavaa. Sen sijaan Itävallan ja Espanja välillä oli löydettävissä tiettyjä yhteneväisyyksiä muun muassa toimintatapojen kohdalla.
  • Korhonen, Ella (Helsingin yliopisto, 2020)
    Käsittelen tutkielmassani itseironiaa Manner-Espanjan espanjankielisten nuorten puhekielessä. Tutkin, miten itseironia ilmenee nuorten puhekielessä, millaisia tavoitteita itseironialla on nuorten keskustelussa sekä miten itseironisen viestin vastaanottaja vastaa ironikolle ja tekee tämän kanssa yhteistyötä. Käytän tutkimukseni pohjana uusgricelaista ironian mallia, joka jakaa ironian prototyyppiseen ja ei-prototyyppiseen ironiaan (Ruiz Gurillo 2010, 2012). Tämän lisäksi hyödynnän teoriaa, joka jaottele ironian vaikutuksen keskusteluun positiiviseksi tai negatiiviseksi (Alvarado Ortega 2005). Itseironia on positiivisen ironian erikoismuoto, sillä se kohdistuu ironikkoon itseensä, ja se tuo esille negatiiviset kasvot ironikon julkisesta minäkuvasta (Brown & Levinson [1978] 1987; Alvarado Ortega 2005, 2009). Analysoin kahdeksan esimerkkiä, jotka jaottelen itseironisen viestin vastaanottajan yhteistyön mukaan. Olen kerännyt esimerkit kahdesta eri korpuksesta, Madridin 13–19-vuotiaiden nuorten keskusteluista (Corpus Oral de Lenguaje Adolescente Madrid) ja Valencian alueen 18–25-vuotiaiden nuorten keskusteluista (Valencia Español Coloquial 2013; Pons 2019). Käsittelen aineistoa hyödyntäen keskusteluanalyyttisiä metodeja (Searle 1969; Sacks et al. 1974; Goffman 1981; Sidnell & Stivers 2013) ja tunnistan ironisia lausumia ironian merkkien ja indikaattoreiden avulla (Ruiz Gurillo & Padilla García 2009). Lisäksi sovellan leikkikehysteoriaa (play-frame), jonka mukaan huumori voi syntyä keskustelussa, kun joku keskustelun osapuolista merkitsee puheenvuoronsa leikiksi (Bateson 1952; Coates 2007). Tutkimukseni osoittaa, että nuorten itseironia ilmenee monin eri muodoin. Esimerkeissä on edustettuna niin prototyyppinen ironia, vastakkaisen sanominen, kuin ei-prototyyppinen ironia, erilaisen merkityksen ilmaiseminen. Nuorten puheesta löytyy myös useita tapoja, merkkejä ja indikaattoreita, joilla lausumia merkitään itseironisiksi. Nuoret merkitsevät itseironiaa esimerkiksi liioittelemalla itseironian kohteena olevaa aihetta tai ironisella äänensävyllä. Itseironian tavoite nuorten puhekielessä on myös linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Ironikko käyttää itseironiaa suojellakseen omaa julkista minäkuvaansa paljastamalla omat negatiiviset kasvonsa. Nuorten itseironia sisältää myös usein humoristisia elementtejä, jonka vuoksi moni itseironisen viestin vastaanottaja reagoi itseironiaan nauramalla ja näin samalla hyväksyy itseironian sekä tekee yhteistyötä ironikon kanssa. Tämän lisäksi esimerkeistä löytyy tapauksia, joissa itseironia käynnistää humoristisen keskustelun, mikä tarkoittaa, että leikkikehys on luotu itseironisen lausuman pohjalta. Tutkimuksestani käy kuitenkin ilmi, että vaikka viestin vastaanottaja vastaisi ironikolle, tämä ei välttämättä tee ironikon kanssa yhteistyötä. Yhteistyö vaatii ironikon itseironisen lausuman ironian ymmärtämisen sekä lausumaan vastaamisen jollain tavalla, esimerkiksi juuri nauramalla.
  • Eskola, Silja (2001)
    Tutkielma käsittelee terrorismiargumentaatiota espanjalaisissa sanomalehdissä. Tavoitteena on laajentaa ymmärrystä terrorismiuutisoinnista ja sen sisällöstä. Terrorismia on Suomessa tutkittu vähän ja kansainvälisestikin terrorismin viestinnällinen tutkimus on ollut yksipuolista. Tutkielman tarkoituksena on avata uusia näkökulmia terrorismin viestinnälliseen tutkimukseen. Aineistona on yhteensä 92 kappaletta baskilaista terroristijärjestö ETAa käsittelevää artikkelia, jotka on kerätty sanomalehdissä El País ja Gara vuoden 2000 aikana julkaistujen ETA-aiheisten artikkelien joukosta. Aineisto sisältää sekä uutisartikkeleita että kolumneja ja pääkirjoituksia. Tutkielmassa tarkastellaan argumentaation keinoja ja tavoitteita terroristijärjestö ETAsta puhuttaessa. Tarkastelun alla on sekä myönteisiä että kielteisiä kannanottoja koskien ETAa. Lopuksi tarkastellaan sitä, millaisen kokonaiskuvan argumentaation eri osapuolet pyrkivät ETAn toiminnasta tuottamaan. Teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Terrorismista lehtien sivuilla annettu kuva ymmärretään tutkielmassa erääksi mahdolliseksi tulkinnaksi ilmiöstä, ei objektiiviseksi kuvaukseksi todellisuudesta. Erityisesti kiinnostus kohdistuu kielen käyttöön sosiaalista todellisuutta luovana toimintana. Tutkielmassa jaetaan diskurssianalyysin lähtöoletukset, mutta diskurssianalyysiä ei sovelleta menetelmänä, vaan se tarkentaa viitekehystä. Menetelmä on valittu retoriikan tutkimuksen parista. Menetelmänä on Chaïm Perelmanin argumentaatioteoria. Tutkielman tuloksena selviävät ensinnäkin terrorismiargumentaation keskeisimmät tavoitteet. Niitä ovat terrorismin selittäminen ja tulkitseminen ilmiönä, tiettyjen ratkaisujen vaatiminen ja oikeuttaminen sekä oman ryhmän sisäisen yhtenäisyyden lisääminen. Argumentaation lähtöoletuksista keskeisimpinä erottuvat rauha, vapaus ja perhearvot. Argumentaatiotekniikoista eniten hyödynnetään kvasiloogisia sekä todellisuuden rakenteeseen perustuvia, assosiatiivisia tekniikoita. Myös muita Perelmanin jäsennyksen tekniikoita hyödynnetään argumentaatiossa usein edellä mainittujen, keskeisten tekniikoiden tukena.
  • Manninen, Tero (2001)
    José Antonio Primo de Rivera oli yksi Francon Espanjan keskeisiä henkilömyyttejä. Hänet tunnettiin koko Espanjassa vain pelkillä etunimillä - José Antonio. Hän oli francolaisen yhteiskunnan kulmakiven, falangin perustaja, legendaarinen "El Fundador". José Antonio itse oli kuollut Espanjan sisällissodan uhrina tasavaltalaisen teloituskomppanian edessä, mutta hänen falanginsa oli nopeasti noussut suureksi massaliikkeeksi ja muodosti Francon siviilihallinnon perustan. José Antonion hahmo jäi kuolleenakin elämään falangin rinnalle ja siitä rakennettiin myyttinen sankarikuva, joka säilytti asemansa koko Francon kauden ajan 1970-luvulle asti. Tutkielman tarkoituksena on keskittyä juuri siihen myyttisen kuvaan, joka José Antoniosta luotiin francolaisen hallinnon toimesta. Ajallisesti pääpaino on Espanjan sisällissodassa ja Francon valtakauden ensimmäisissä vuosissa, jolloin myyttiä keskeisimmin rakennettiin. Tutkielma painottuu kahteen pääteemaan. Ensin kuvaan José Antonion myytin syntyvaiheita ja etsin sitä selittäviä tekijöitä. Toiseksi keskityn myytin muotoihin: minkälainen oli José Antonion myytti ja minkälaisia tarkoitusperiä oli sen takana. Lisäksi käsittelen José Antonion hahmon käyttöä ideologisen legitimaation apuvälineenä, miten sen kautta perusteltiin Francon hallinnon ideologisia valintoja. Tärkeintä lähdemateriaalia on Francon hallinnon tuottama aineisto José Antoniosta, osin selkeästi propagandatarkoituksiinkin tehty. Tärkeimmät yksittäiset lähteet ovat Francisco Bravon ja Felipe Ximénez de Sandovalin tekemät José Antonio -biografiat vuosilta 1939 ja 1941. Tutkielma näyttää kuinka José Antoniosta luotiin kuva, jonka avulla osaltaan hallittiin poliittiseksi voimatekijäksi kohonnutta falangia. Pääasiallinen syy myytin syntymisen takana oli nimenomaan Francon hyödyntavoittelu: hän halusi hallita falangia sen perustajan nimen ja maineen avulla. Tutkielma näyttää myös myytin kaksijakoisen luonteen - se oli toisaalta kuva virheettömästä johtajasta ja toisaalta esikuva francolaisen falangilaisuuden syvimmästä olemuksesta. Myytti oli legitimiteetin rakentamisen välikappale - sen kautta luotiin Francon hallinnolle historiallista jatkuvuutta ja se symboloi sisällissodan voittajia. Myös ideologian alalla Francon hallinto käytti José Antonion hahmoa omiin tarkoituksiinsa, se otti käyttöön José Antonion ja falangin ideologista termistöä, mutta muokkasi sen sisällön omia tarpeitaan vastaavaksi. José Antonion myytti oli Francon hallinnon työväline.
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2012)
    Verkkari 2012 (8)
  • Sinisalo, Riina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on tarkastella paikkoja niissä marokkolaistaustaisten kirjailijoiden espanjankielisissä kertomakirjallisuuden teksteissä, joissa esiintyy muuttoliikettä kuvaava matka. Tutkielman aiheen taustalla on Maghrebin alueen postkoloniaalinen espanjankielinen kirjallisuus, joka on toistaiseksi ollut varsin vähän tutkittu alue espanjankielisen kirjallisuuden piirissä. Tutkielmassa selvitetään, millaisia tässä kontekstissa esiintyvät kirjalliset paikat ovat, ja millainen suhde tekstien päähenkilöillä on kuvattuihin paikkoihin. Menetelmänä tutkielmassa käytetään ranskalaisen Bernard Westphalin kehittämää tieteenrajat ylittävää geokritiikkiä, ”la géocritique”, jonka teoreettinen tausta perustuu postmodernin liikkeen ajatuksiin ajan ja tilan muuttuneesta suhteesta sekä vertailevan kirjallisuudentutkimuksen viimeaikaisiin kysymyksiin. Teoreettinen viitekehys yhdistää näin vertailevan kirjallisuustieteen, postkolonialistisen kirjallisuuden ja kulttuurimaantieteen aloilla tehtyä tutkimusta. Metodin tukena tutkielmassa hyödynnetään lisäksi Mieke Balin narratologisen tutkimuksen mallia. Aineistona tutkimuksessa on käytetty kymmentä espanjankielistä tekstiä seitsemältä eri marokkolaistaustaiselta kirjoittajalta. Yksi korpuksen teksteistä on romaani ja loput ovat novelleja. Kaikissa aineiston teksteissä esiintyy muuttoliikettä kuvaava matka joko fyysisenä tai kuvitteellisena kokemuksena, ja sitä kuvataan tutkimuksessa termillä ”viaje migratorio”. Geokritiikin mallia noudattaen teksteistä on ensin poimittu niissä esiintyvät paikat, joita on sen jälkeen tutkittu niiden ympäröivään todellisuuteen liittyvien viittaussuhteidensa kautta. Toiseksi päähenkilöiden suhdetta löydettyihin paikkoihin on tutkittu heidän perspektiivejään ja tilaan liittyviä huomioitaan tarkastelemalla. Lisäksi tutkimuksessa on metodin mukaisesti huomioitu paikkojen mahdolliset intertekstuaaliset viittaukset sekä niiden kulttuurinen ja historiallinen kerrostuma, jotka vaikuttavat käsitykseemme paikoista. Tutkimuksessa havaittiin kaikkia geokriittisessä mallissa esiintyviä paikkojen viittaussuhteita, mutta muuttoliikettä kuvaavan matkan keskeiseksi elementiksi muodostuivat kuvitteelliset paikat, kuten unet, unelmat ja muistot, sekä fyysiset paikat, jotka saivat metaforisia ulottuvuuksia. Erityisesti meri ja Gibraltarin salmi esiintyvät teksteissä sekä yhdistävänä siltana että erottavana muurina. Lisäksi tutkimus osoittaa, että päähenkilöiden perspektiivi häilyy yhtäältä kotoisen tuttuuden ja toisaalta vieraan ja eksotisoivankin katseen välillä. Tätä näkökulmaa kuvaavat etenkin yksinäisyyden, poissulkemisen ja vieraantuneisuuden kokemukset. Päähenkilöiden suhde paikkoihin oli verkostomainen ja vaihtui ajan myötä. Tutkimuksessa päätellään, että ajan ja paikan suhde teksteissä on dynaaminen ja vaihteleva. Henkilöiden kokemukset paikoista ja heidän tilankäyttönsä paljastavat lisäksi muuttoliikettä kuvaavan matkan monimutkaisen ajallisen ja paikallisen ulottuvuuden sekä sen, että matka ei välttämättä koskaan pääty. Ennen kaikkea tällaisen matkan paikat osoittautuivat eräänlaiseksi kolmanneksi tilaksi, josta käsin päähenkilöt käsittelivät suhdettaan ympäröivään yhteiskuntaan, esittivät poliittista ja sosiaalista kritiikkiä sekä pohtivat monimutkaisia identiteettikysymyksiä. Tutkimuksesta voidaan yleisesti päätellä, että marokkolaistaustaiset kirjailijat osallistuvat omalta osaltaan Välimeren alueen ajankohtaisiin kysymyksiin sekä muuttoliikettä koskevaan keskusteluun yleensä. Heidän tekstinsä eivät mukaudu Marokon aluetta ja muuttoliikettä kuvaaviin yksipuolisiin tai yksinkertaistaviin selityksiin, vaan niissä esiintyy erilaisia vivahteita ja todellisuuksia, jotka herättävät lukijan pohtimaan myös omaa näkökulmaansa ja suhdettaan ympäröivään tilaan. Tutkimus tuo niin ikään esiin, miten espanjankielinen kirjallisuus ulottuu nykyään myös perinteisten valtiollisten rajojen ulkopuolelle, mikä haastaa omalta osaltaan käsitykset kansallisista kirjallisuuden kaanoneista.
  • Hiltunen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkimus käsittelee tulkkien kielellisiä asenteita. Tutkimus toteutettiin vuonna 2019 puolistrukturoituina yksilöhaastatteluina, joissa tulkit kuvailivat suhdettaan espanjan kieleen, murrevaihteluun ja ongelmatilanteisiin. Yksi tulkkauksen sujuvuuteen vaikuttava tekijä on murteellinen vaihtelu, joka voi ilmetä kielen eri tasoilla. Se voi olla lievää ja ilmetä esimerkiksi yksittäisen sanan vivahde-eroina. Toisinaan vaihtelu voi ilmetä useilla tasoilla ja vaikuttaa puheen ymmärrettävyyteen. Mitä useampi epävarmuustekijä viestintään sisältyy, sitä todennäköisemmin välitysvaiheessa syntyy virheitä. Tulkin tietoisuus kielen variaatiosta auttaa häntä puheen tulkinnassa. Kielellisen ja kulttuurisen variaation tunnistaminen kuuluu tulkin kompetensseihin. Tutkimukseni lähtökohtana on oletus että myös espanjan tulkit edustavat jotain tiettyä murretta ja ovat sitä kautta sosiaalistuneet tietyn puhujayhteisön asenteisiin ja arvostuksiin. Tulkkien kielellisiä asenteita on tutkittu runsaasti, mutta ei suhteessa maantieteellisiin varieteeteihin. Aiempi asennetutkimus on osoittanut tiettyyn varieteettiin yhdistyvien arvotusten olevan yhteydessä varieteetin puhujiin liitettävään statukseen ja heitä kohtaan koettuun solidaarisuuteen. Arvotuksia on mitattu mm. oikeakielisyyden ja miellyttävyyden näkökulmasta ja niiden välillä on todettu selkeä vastaavuus. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että eri espanjan varieteettien puhujat pitävät miellyttävimpänä omaa varieteettiaan ja toiseksi miellyttävimpänä Espanjan espanjaa. Oikeakielisyyden näkökulmasta peninsulaarinen varieteetti arvotetaan ylimmäksi lähes poikkeuksetta, mikä tukee käsityksiä tiettyjen varieteettien prestiisistä. Tämä tutkimus osoittaa, että myös tulkit arvostavat eniten Espanjan espanjaa. Tutkimuksen tulkit eivät koe murteita ratkaisevaksi ongelmaksi tulkkauksen kannalta. Tätä selitetään ammattietiikalla, tulkin kompetensseilla sekä asiakkaiden koulutustaustasta riippuen heidän kyvyllään tuottaa yleiskieltä. Tulkit kokevat kuitenkin jonkin varieteetin muita tutummaksi. Suhtautumista variaatioon myös perustellaan ammattietiikan säännöllä neutraaliudesta, joskin tutkimuksen aikana tuli esiin peninsulaarisen varieteetin erityisasema. Tutkimus osoittaa, että tutuimmaksi koettu varieteetti koetaan miellyttävimmäksi ja Espanjan espanjan kohdalla myös oikeakielisimmäksi. Tulkit eivät kertomansa mukaan anna käsitystensä vaikuttaa tulkkaukseen, mutta ovat tietoisia erityisesti hankaliksi koettujen varieteettien mahdollisesta vaikutuksesta tulkkauksen sujuvuuteen.
  • Soliymani, Amina Saara (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä Pro Gradu -tutkielmassani tarkastelen kahden espanjalaisen sanomalehden suhtautumista Marokkoon ja marokkolaisiin. Lehdet ovat Ceutan ja Melillan paikallislehtiä. Nämä kaupungit sijaitsevat fyysisesti Afrikan mantereella, mutta kuuluvat hallinnollisesti Espanjalle, ja juuri siksi tutkimissani lehdissä on Marokko-osio. Teoreettisena viitekehyksenä käytän diskurssianalyysia ja taustaosissa käsittelen myös rasismia espanjalaisessa lehdistössä. Metodini on diskurssianalyyttinen DIMEAN-malli. Aineistona käytän kahdeksaa Marokkoa ja marokkolaisia koskevaa uutista tutkimistani sanomalehdistä. Analysoin jokaista aineistossani olevaa uutista soveltaen DIMEAN-mallia sekä teoreettisia lähteitäni. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että El Faro de Ceuta- ja El Faro de Melilla -sanomalehdet käyttävät ennen kaikkea virallisia diskursseja, mutta myös rasismin ja maahanmuuton diskursseja. El Faro de Ceuta haastattelee enemmän marokkolaisia viranomaisia, ja El Faro de Melilla keskittyy puolestaan enemmän tavallisiin marokkolaisiin. Kaiken kaikkiaan molemmat lehdet puhuvat Marokosta suhteellisen toimivana yhteiskuntana, ja kaikilla haastateltavilla marokkolaisilla on aktiivinen rooli.
  • Mursula, Sofia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisilla käsitemetaforilla ilmastonmuutosta kuvataan kahdessa espanjalaisessa sanomalehdessä. Lisäksi pohditaan, miten käytetyt käsitemetaforat voivat vaikuttaa lukijoiden käsityksiin aiheesta sekä heidän toimintaansa. Aineisto koostuu 139 artikkelista, jotka on julkaistu El País- ja ABC-lehtien internetversioissa kesäkuussa 2017. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa kognitiivinen metaforateoria, jonka ovat kehittäneet George Lakoff ja Mark Johnson. Teorian mukaan ymmärrämme tietyn idean tai ilmiön toiseen asiaan liittyvien metaforisten ilmausten kautta. Metaforat eivät siis ole pelkästään tyylikeino, vaan olennainen osa ajattelua. Artikkelien analysoinnissa käytettiin apuna Rudolf Schmittin Systematic Metaphor Analysis –menetelmää, joka perustuu kognitiiviseen metaforateoriaan. Kohdealueena tutkimuksessa ovat termit ilmastonmuutos ja ilmaston lämpeneminen. Aineistossa esiintyvät käsitemetaforat voidaan ryhmitellä kahdeksaan eri lähdealueeseen: sota, usko, matematiikka, liike, tuho, luominen, luonto ja terveys. Vaikka aineistosta paljastuu useita tapoja kuvata ilmastonmuutosta, havaitaan, että erot sanomalehtien välillä ovat pieniä ja että kummassakin lehdessä ilmastonmuutos esitetään useimmiten jonkinlaisena uhkana. Molempien lehtien artikkeleissa selvästi yleisin lähdealue on sota. Tuloksista käy ilmi, että erilaiset käsitemetaforat voivat luoda erilaisia mielikuvia ja kannustaa erilaiseen toimintaan. Käsityksiin voi vaikuttaa esimerkiksi se, miten uhkaavana ilmastonmuutos kuvataan.
  • Lyytimäki, Jari; Benighaus, Ludger; Gómez, Javier; Benighaus, Christina; Kauppi, Sari; Kotilainen, Juha M.; Mononen, Tuija; del Rio, Virginia (Springer Nature, 2021)
    Mining, Metallurgy & Exploration 38 (2021), 1831–1843
    The understanding of public debates over mineral exploration and mining largely originates from exceptional situations such as mining accidents of conflicts. Less is known about how mining is portrayed and understood under more conventional settings. What storylines dominate the local day-to-day public debate? This article presents results from a comparative case study focusing on newspaper coverage of mineral exploration and mining in three European countries representing different geological and socio-economic contexts. Newspaper articles from the Geyer-Erzgebirge region in Germany, the Andalusia region in Spain, and Northern Finland are studied. The sample looks into the period between September 2018 and February 2020 and shows that regional newspapers report about mining issues relatively intensively even in the absence of major accidents or other media events causing peaks of attention. The tone of the articles is generally neutral to positive towards mining activities, reflecting the specific local settings, historical experiences, and future expectations. Despite the different contexts of the three countries, there were considerable similarities to the topics highlighted, including common themes of mining revival, mining events and social interaction, history of mining, and damages related to mining. Past, present, and future employment opportunities related directly or indirectly to the mining sector are key storylines. Another recurrent underlying theme is the need to balance environment and safety risks and socio-economic prosperity, typically covered through ordinary disputes among the mining sector, public authorities, regional non-governmental organizations, and local initiatives.
  • Virtanen, Markus (Helsingfors universitet, 2016)
    Ann-Elise Hannikainen (1946–2012) loi lyhyen, mutta näkyvän uran säveltäjänä ja pianistina etupäässä Espanjassa 1970- ja 1980-luvuilla. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa pianokonsertto, orkesteriteoksia sekä instrumentaalimusiikkia. Hannikainen on kuitenkin unohdettu niin suomalaisessa kuin espanjalaisessakin historiankirjoituksessa. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa selvitetään 1) millaisen elämän Ann-Elise Hannikainen eli ja millaisen uran hän loi, 2) millaista musiikkia hän sävelsi ja 3) millaisen vastaanoton hänen teoksensa saivat. Rekonstruoitaessa Hannikaisen elämäntarinaa ja tarkasteltaessa hänen teostensa saamaa vastaanottoa tutkielma on historiallinen biografinen tutkimus. Kulttuurihistorioitsija Maarit Leskelä-Kärjen kuvaamaa lähestymistapaa mukaillen tutkielmassa pyritään pääsemään lähelle Hannikaista ja ymmärtämään häntä tai ainakin tekemään häntä ja hänen elämäntyötään ymmärrettäväksi. Tutkielman kontekstuaalisena näkökulmana toimii Hannikaisen suhde opettajaansa säveltäjä Ernesto Halffteriin (1905–1989). Tutkielman musiikkianalyyttisessä osassa tarkastellaan Hannikaisen pianoteoksen Tema con XI Variazioni sävelmateriaalin käyttöä ja sen suhdetta suomalaiseen uusklassismiin. Hannikaisen muuta sävellystuotantoa tarkastellaan deskription tasolla osana hänen elämänkaartaan. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Ann-Elise Hannikaisen laajasta jäämistöstä, joka sisältää muun muassa Hannikaisen sävellystuotannon käsikirjoituksina, laajan kirjeenvaihdon sekä huomattavan lehtileikekokoelman. Lisäksi tutkielmaa varten on tehty aineistonkeruumatka Espanjaan paikallisten Hannikaisen tunteneiden ihmisten haastattelemiseksi ja espanjalaisiin arkistolähteisiin tutustumiseksi. Tutkimuskohteen tuntemattomuuden vuoksi on pidetty tärkeänä mahdollisimman monipuolisen ja laajan tutkimusaineiston kokoamista. Ann-Elise Hannikainen opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1967–1972 tullakseen konserttipianistiksi. Sairastuminen nivelreumaan esti kuitenkin haaveen pianistinurasta. Vuonna 1972 Hannikainen muutti Madridiin, jonne hänen isänsä Heikki Hannikainen (1915–1989) oli nimitetty suurlähettilääksi. Madridissa Hannikainen tutustui säveltäjä Manuel de Fallan (1876–1946) oppilaaseen, säveltäjä Ernesto Halffteriin, joka otti Hannikaisen sävellysoppilaakseen. Halffterin oppilaana Hannikaisen säveltäjänura urkeni nopeasti. Hän sai teoksiaan esille Espanjassa, ja niin paikallinen kuin suomalainenkin lehdistö kirjoitti hänestä useita haastatteluita. Hannikaisen uran tähtihetkiä olivat muun muassa Pianokonserton kantaesitys Helsingin juhlaviikoilla 1976 sekä orkesteriteos Anerfálicaksen esitys Madridissa Teatro Realissa 1977. Pianokonsertolta odotettiin Suomessa paljon, mutta kriitikot pettyivät sen perinteiseen sävelkieleen. Espanjassa Hannikaiseen suhtauduttiin myönteisemmin ja hänen teoksiaan kehuttiin lähes poikkeuksetta ilmaisuvoimaisiksi ja soitinnukseltaan värikkäiksi. Ernesto Halffterin oppilaana Ann-Elise Hannikainen löysi oman sävelkielensä, jonka tunnusmerkkejä ovat vapaatonaalinen harmoniakäsitys, improvisatorinen muotokieli ja selkeä melodisuus. Viimeksi mainittu näkyy Hannikaisen teoksissa erityisesti rakkauden ikkunoiksi kutsuttavissa lyyris-tonaalisissa taitteissa, jotka avaavat hetkeksi musiikillisesta ympäristöstään täysin poikkeavan näkymän. Menestyksekkään 1970-luvun jälkeen Hannikainen jatkoi säveltämistä koko 1980-luvun. Hän ei kuitenkaan saanut enää teoksiaan esille samalla tavalla kuin aiemmin. Tämä on selitettävissä Hannikaisen uraan olennaisesti vaikuttaneen Ernesto Halffterin vanhenemisella sekä sillä, että Hannikainen oli kyvytön tai haluton luomaan ja hyödyntämään omia suhdeverkostojaan. Ernesto Halffterin kuoltua 1989 Ann-Elise Hannikainen lopetti käytännössä säveltämisen ja palasi Suomeen toipumatta koskaan rakkaan maestronsa kuolemasta.
  • Niemelä, H; Salminen, K (Kela, 1999)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 32
    Tutkimuksessa esitellään Espanjan ja Suomen sosiaaliturvan muotoutumisen yhtäläisyyksiä ja eroja. Siinä analysoidaan kummankin maan modernisaatioprosessin etenemistä ja sitä, miten sosiaalisen modernisaation keinot ja mallit ovat muuttuneet. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota myös jatkuvuuteen, ts. niihin sosiaalisen modernisaation piirteisiin, jotka eivät ole muuttuneet sosiaalisen modernisaation eri vaiheissa. Historiallisen muotoutumisprosessin analyysin avulla yritetään tuoda esiin ne toimijat, jotka ovat vaikuttaneet sosiaalisen modernisaation kehitykseen. Pitkän muotoutumisprosessin aikana sosiaaliturvan perusrakenteet ovat säilyneet kummassakin maassa yhteiskunnallisista muutoksista huolimatta. Maiden sosiaaliturvajärjestelmät ovat lähentyneet, mutta peruserot ovat selvästi nähtävissä. Raportti englanniksi. Suomenkielinen yhteenveto s. 76-84.
  • Salonen, Reetta (2003)
    Tutkimuksessa tarkastellaan lapsuudenkodista lähdön kulttuurisidonnaista oikeaikäisyyttä ja sen saamaa merkitystä aikuistumisprosessissa Suomessa ja Espanjassa. Tutkimus kiinnittyy pidentyneen nuoruuden kulttuurin erilaisiin, pohjois- ja eteläeurooppalaisiin ilmenemismuotoihin, ja siihen, mistä nämä erilaiset kulttuuriset käytännöt jälkimodernissa yhteiskunnassa nousevat. Aikuistumisesta on tullut yhä problemaattisempi ja yksilökeskeisempi prosessi. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on kuitenkin eräs perinteisistä aikuistumisen määritelmistä - lapsuudenkodista lähtö - sillä puhe aikuistumisesta jäsentyy myös konkreettisten tapahtumien kautta, vaikka yksilön aikuisuus pääasiassa määritelläänkin henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Lapsuudenkodista lähdön katsotaan kuuluvan oleellisena osana nuoren aikuistumiseen, mutta tämän aikuistumissiirtymän ajoitus elämänkulussa ei ole sama kaikkialla. Suomalaisnuoret muuttavat omilleen noin 20-vuotiaina, kun taas espanjalaisnuoret jäävät lapsuudenkotiinsa aina kolmikymmenvuotiaiksi asti. Tutkimuksessa vertaillaan suomalaista ja espanjalaista käytäntöä lapsuudenkodista lähdössä Helsingissä ja Madridissa tehtyjen nuorten aikuisten (23-30 vuotta) teemahaastattelujen pohjalta. Aineisto koostuu 10 suomalaisnuoren ja 11 espanjalaisnuoren haastattelusta. Analyysi etenee teemoittain ja se alkaa kulttuurisen oikea-aikaisuuden pohdinnasta, jossa vertailu keskittyy ensisijaisesti kulttuuristen käytäntöjen muotoihin. Sen jälkeen tarkastellaan erillään niitä kulttuurisia prosesseja, joissa nämä oikeaikäisyyden käytännöt syntyvät Suomessa ja Espanjassa. Analyysin kohteena on siis suomalaisnuorten individualistinen suhde omaan tilaan ja aikuistumiseen, sekä sen vastakohta, espanjalaisnuorten familistisempi suhtautumistapa. Sekä suomalaisessa individualismissa että espanjalaisessa familismissa analyysi keskittyy samojen teemojen - tilan, vapauden, vastuun ja aikuistumisen - ympärille. Vertailun metodiikan avulla on tarkoitus saada tietoa sosiaalisten käytänteiden rakentumisesta ja siitä, mikä näissä käytänteissä on olennaista. Miksi lapsuudenkodista lähtö normittaa ainakin joltain osalta suomalaista, muttei espanjalaista aikuistumista? Tutkimuksen keskeisin tulos on aikuisuutta määrittävän vastuun erilainen ilmeneminen Suomessa ja Espanjassa, mikä näyttää tekevän ymmärrettäväksi sen, miksi suomalaisnuoren pitää lähteä lapsuudenkodistaan espanjalaisnuorta aikaisemmin. Nämä erilaiset, kulttuurisidonnaisen vastuun muodot on nimetty individualistiseksi ja familistiseksi vastuuksi. Suomalaisnuorten aikuistuminen järjestyy individualistisen vastuun pohjalta, johon vastuun ottaminen itsestä kuuluu olennaisena osana. Tämä takia oma tila on ensiarvoisen tärkeä yksilön aikuistumisen kannalta, sillä täydellistä vastuuta itsestä ei ole mahdollista ottaa lapsuudenkodissa asuttaessa. Familistista vastuuta noudattavat espanjalaisnuoret sitä vastoin voivat jakaa vastuuta omasta itsestään muiden - jopa vanhempiensa - kanssa ja silti aikuistua. Espanjalaisnuorilla oma tila ei tullut esiin itseisarvona toisin kuin suomalaisnuorilla.
  • Engels, Friedrich; Marx, Karl (Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta, 1911)
  • Löf, Riku (Helsingin yliopisto, 2020)
    Internetmeemeistä on tullut suosittu viestinnän muoto eri sosiaalisen median kanavissa. Nettimeemit ovat tunteenomaista ja luovaa viestintää, jolla voidaan osallistua julkiseen keskusteluun, esittää poliittisia mielipiteitä tai yksinkertaisesti kommentoida kanssakeskustelijoiden viestejä humoristisella ja visuaalisella tavalla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan internetmeemejä poliittisen kommunikaation näkökulmasta. Tutkielmassani kiinnitän erityistä huomiota siihen, miten internetin meemikuvasto heijastelee populismintutkimuksen teoreettisessa keskustelussa esiin nousseita ajatuksia. Samalla pyrin osallistumaan keskusteluun siitä, miten populismia kommunikoidaan sosiaalisessa mediassa ruohonjuuritasolla. Tutkielmassani yhdistelen kahta teoreettista näkökulmaa populismista: Ernesto Laclaun teoriaa populismista artikulaation logiikkana sekä Benjamin Moffittin teoriaa populismista poliittisena tyylinä. Tavoitteenani on löytää näkökulma, jonka avulla pystytään analysoimaan merkitysten rakentumista sekä kielellisesti että visuaalisesti, mikä on erityisen tärkeää eri elementtejä yhdistelevien meemien tutkimuksessa. Testatakseni teoreettisessa osassa tekemiäni hahmotelmia, otan tarkasteluun espanjalaisessa sosiaalisessa mediassa leviäviä meemikuvia. Aineisto koostuu meemikuvista, jotka joko esittävät tai kommentoivat Espanjan entistä pääministeriä Mariano Rajoyta. Rajoy-meemikuvat valikoituivat aineistoksi, koska hänestä oli pääministerikausiensa saatossa tullut espanjalaisessa nettiyhteisössä leviävä sisäpiirivitsi. Espanjan poliittista tilannetta Rajoyn kausien aikana värittivät useat uudet populistiset puolueet ja liikkeet, joiden kritiikki kohdistui Rajoyn hallintoon sekä laajemmin poliittiseen eliittiin. Tämä heijastui vahvasti myös internetin Rajoyta kritisoivaan meemikuvastoon, joiden suosituimmat teemat (talouskuripolitiikka ja korruptio) vastasivat populististen liikkeiden pääteemoja. Teemoittelinkin aineistoni näiden kritiikinaiheiden mukaisiin kategorioihin, jotka vastaavat tutkielman neljättä ja viidettä päälukua. Tämän lisäksi kolmannessa luvussa käsittelen meemihuumoria, jonka kohteena ei niinkään ole Rajoyn politiikan sisältö vaan pikemminkin hänen persoonaansa ja olemukseensa liittyvät asiat. Tutkielman käsitteluvuissa kuvailen esimerkkien avulla millaisia näkemyksiä meemikuvat tekivät Rajoysta ja pyrin tulkitsemaan ja ymmärtämään niitä populismia käsittelevän teoreettisen kirjallisuuden kautta. Espanjalaiset meemikuvat levittivät erilaisia Rajoyta koskevia näkemyksiä, jotka osaltaan edesauttoivat populistisen kollektiivisen identiteetin muodostumista. Niiden avulla luotiin yhteyksiä toisistaan irrallisten poliittisten vaatimusten välille, kuvaamalla niitä yhtenäisenä rintamana Rajoyn edustamaa poliittista eliittiä vastaan. Ne myös korostivat vallitsevan yhteiskunnallisen järjestelmän kykenemättömyyttä vastata kansalaisten tarpeisiin. Meemikritiikin pohjavireenä vaikutti olevan vaatimus vallan palauttamisesta korruptoituneilta poliitikoilta kansalaisten käsiin.