Browsing by Subject "Estetiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 29
  • Mäcklin, Harri Mikael (2021)
  • Gröndahl, Tuomas (Helsingfors universitet, 2016)
    Tarkastelen tutkielmassani estetiikan tieteenalalla käytyä keskustelua, jossa on pohdittu, tulisiko arjen estetiikan tutkia tavallista ja huomaamatonta kokemusvirtaa vai keskittyä siitä esiin nouseviin poikkeuksellisiin kokemuksiin. Esittelen tutkielman ensimmäisessä luvussa useiden teoreetikkojen näkemyksiä arjen estetiikan tieteenalan rajauksesta, arkisen kokemuksen luonteesta ja arjen esteettisistä arvoista sekä normatiivisuudesta. John Deweyn ajatus esteettisestä kokemuksesta on toiminut monille arjen estetiikan teoreetikoille innoituksena, mutta siihen on kohdistettu myös kritiikkiä. Erityisesti Yuriko Saito ja Sherri Irvin ovat kritisoineet Deweyn näkemyksiä. Heidän mukaansa Deweyn määrittelemä esteettinen kokemus rajaa ulkopuolelleen monia sellaisia arjen ilmiöitä, joissa selvästi on esteettisiä piirteitä. Deweyn on katsottu edustavan erityiskokemuksia korostavaa teoretisointilinjaa, joka jättää huomiotta arjen tavalliseen kokemusvirtaan sisältyvät esteettiset arvot. Pyrin löytämään ratkaisun Deweyn näkemysten kohtaamaan kritiikkiin toisen pragmatistisen filosofin Charles Sanders Peircen ajatuksista. Hänen teoretisointinsa tulkinnan ja toiminnan suhteesta, rinnakkaisesta kokemuksesta ja toiminnan tavoista merkityksinä muodostavat pohjan esittämälleni arkisen kokemuksen määritelmälle. Käyn läpi Deweyn ja Peircen ajatuksia tutkielman toisessa luvussa. Kolmannessa luvussa tuon esille, että monet kiistat arjen estetiikan tutkimusalasta ovat pohjimmiltaan erimielisyyksiä esteettisen käsitteen tai arjen määritelmistä. Esitän oman määritelmäni, jonka mukaan esteettinen on ennakoidun tai koetun kokemuksen aistimellinen tai narratiivinen negatiivinen tai positiivinen arvo. Tämä määritelmä mahdollistaa sekä arkisten että poikkeuksellisten kokemusten esteettisten arvojen analyysin. Esitän, että arkiset ja poikkeukselliset kokemukset ovat saman jatkumon päitä, ja suurin osa kokemuksista asettuu johonkin niiden välille. Arkista kokemusta määrittää tulkinnan nopeus ja varmuus, sanattomat merkitykset, vahva ennakoitavuus ja jaettavuus. Esteettiset arvot tulevat arkisessa toiminnassa esiin juuri kokemusten ennakoinnissa, kun taas poikkeuksellisissa kokemuksissa esteettiset arvot ilmenevät vasta kokemuksen aikana tai sen jälkeen.
  • Korpelainen, Noora-Helena Pauliina (Helsingfors universitet, 2016)
    Esteettisyys vaikuttaa liittyvän moderniin joogaan ja sen harjoittamiseen. Erikoista se on siksi, että askeettisuudesta ponnistava joogan harjoittaminen voidaan käsittää sekä päämääriltään että ilmenemismuodoiltaan esteettistä vieroksuvaksi. Modernin asentojoogan popularisoitumisen ymmärtämiseksi esteettisen ja joogan yhteyden uudelleentulkinta näyttää kuitenkin tarpeelliselta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää joogaan liittyviä esteettisiä ulottuvuuksia. Erityisesti tutkimuksessa tarkasteltiin esteettisen kokemuksen merkitystä astangajoogan harjoittamisessa somaesteettisen tapaustutkimuksen avulla. Varsinaisena tutkimusmetodina oli kokemus- ja tekstianalyysi. Tekstuaalisina päälähteinä olivat Richard Shustermanin teos Thinking through the Body (2012), Arnold Berleantin teos Art and Engagement (1991), Måns Broon suomentama ja kommentoima teos Patañjalin Yoga-sūtra –– Joogan filosofia sekä Śrī K. Pattabhi Joisin teos Yoga Mala (2002). Kokemuksen osalta tutkimus perustuu tutkijan oman joogan harjoittamisen kokemuksen analyysiin. Tutkimuksen pohjalta joogaan liittyviä esteettisiä elementtejä näyttäisivät somaesteettisyyden vuoksi olevan moninaiset somaesteettiset havaintokokemukset, myyttinen ja metaforinen kuvasto ja käsitteistö sekä esteettisyyden kanssa keskustelevaan suhteeseen asettuva toiminta. Aineellisuuden, arvostavan, luovan ja esittävän ulottuvuuden tarkastelun kautta joogan harjoittamiseen liittyvää esteettistä kokemista tuntuvat kuvaavan liminaalisuus, pyhyys, potentiaalin vapautuminen sekä tyylin muodostuminen. Joogaharjoituksessa keskeinen tasapainon kokemus vaikuttaa analogiselta mittasuhteiden välillä vallitsevana sopusointuna määrittyvän kauneuden kanssa. Joogan harjoittamista ja estetiikkaa näyttäisi yhdistävän praksiksen ja filosofian päällekkäisyys.
  • Jensen, Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksessani Elävien kuolleiden outo laakso – kummastuttavan käsite ja elävien kuolleiden nykyrepresentaatiot käsittelen fiktion mahdollisuuksia lähestyä sanallistamista pakenevia ilmiöitä sekä sitä, mitä elävät kuolleet kertovat kulttuuristamme ja siinä ilmenevistä häiriötiloista. Keskeisenä käsitteenä tutkimuksessani käytän Fredin unheimlich-käsitteeseen pohjautuvaa kummastuttavaa, joka viittaa johonkin aiemmin tuttuun mutta vieraaksi muuttuneeseen – epämääräiseen oudon tunteeseen, siihen että jotakin, jonka kuuluisi olla salattua on päässyt pintaan ja paljastunut. Järjestäytynyt homogeeninen yhteiskunta pyrkii kattamaan nimeämisen ja haltuunottamisen kautta mahdollisimman suuren määrän asioita tuottavan ja toimivan yhteisön ylläpitämiseksi, mutta kaikki asiat eivät jäsenny eikä kaikkia kokemuksia ole mahdollista sanallistaa. Tällaista jäsennettyyn arkeen aukeavaa kauhua ja hämmennystä herättävää halkeamaa hahmotan kummastuttavan sisarkäsitteiden kautta: Julia Kristevan abjekti, Jaques Lacanin reaalinen, Georges Bataillen heterogeeninen sekä Mark Fisherin aavemainen ja outo. Yhteiskunnan kannalta äärimmäinen häiriötekijä on kuolema, joka lopullisesti tuntemattomana ja tavoittamattomana sekä ahdistaa kuolemastaan tietoisia yksilöitä että toisaalta myös antaa merkityksen elämälle ja mahdollistaa elämän rajallisuuden yhdistämien yksilöiden muodostamat yhteisöt. Yhteisön kannalta tuntematon toinen on aina uhka ja se, miten tähän uhkaan suhtaudutaan määrittää yhteisöä. Elämä ja kuolema ovat absoluuttiset kategoriat, ja elävä kuollut siten käsittämätön par excellence. Tutkimuksessani nostan nykyfiktiosta esiin kaksi esimerkkiä, jossa elävien kuolleiden representaatiot poikkeavat klassisesta zombiekauhusta ja jossa keskiöön nousee yhteisön suhtautuminen kuolleista palanneisiin. Televisiosarja Kuolleista palanneet ja Kuinka kuolleita käsitellään –kirja esittävät elävät kuolleet vähintään lähes inhimillisinä, toisinaan myös puhuvina olentoina, jotka pakottavat kohtaamaan sekä itsensä yksilöinä että kuoleman kaikkia koskettavana yhteisenä tapahtumana. Teokset tuovat näkyville niitä mekanismeja, joita yhteisöt ovat läpi historian käyttäneet vieraan, toisen ja hallitsemattoman uhatessa. Käsittelemällä arkisia hallintaan liittyviä rakenteita teokset tuovat niitä esiin ja siten myös mahdollistavat niiden purkamisen. Toisaalta teoksissa käsitellään myös rakkautta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia ja sitä kautta velvollisuutta, joka liittyy ihmisenä olemiseen – kuka on oikeutettu tekemään päätöksiä muiden kohtalosta? Elävät kuolleet nostavat esiin isoja kysymyksiä menneisyydestä ja nykyhetkestä. Tutkimuksessani tulen siihen tulokseen, että uudenlaiset palanneet siirtävät painopisteen yksilöstä ja yksilön selviytymisestä yhteisöön. Osittain elävänä palanneet edustavat kategoriaa, jota ei ole olemassa ja jonka suhteen ei ole valmiita toimintamalleja. Ne pakottavat artikuloimaan olemassaoloon ja sen päättymiseen liittyviä seikkoja, mutta ne eivät edelleenkään pysty paljastamaan kuolemaan liittyviä lopullisia kysymyksiä. Olemassaoloon ja maailmaan tulee aina liittymään asioita, jotka pysyvät kätkettyinä.
  • Jäppinen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Luontoympäristö on tärkeä osa suomalaista hyvinvointia. Luonnossa ihaillaan maisemia, nautitaan ympäristön hiljaisuudesta, äänistä, tuoksuista ja luonnon antimista sekä koetaan jännitystä. Kokemukseen yhdistyvät muistot ja mielikuvat. Osa tästä luonnon kokemisesta on esteettistä. Vaikka luonnon merkitys on tiedetty ja tunnistettu pitkään, niin tutkimuksen ja terveyttä edistävän toiminnan kohteeksi asia nousi vasta 2000-luvulla. Tämä pro gradu -tutkielma on yksi yritys nostaa esteettisten arvojen ja toisaalta esteettisen piiriin kuuluvan toiminnan merkitystä siellä, missä etsitään hyvinvointia ja terveyttä luonnosta. Koska Green Care on ensimmäisiä valtakunnallisesti luonnon hyvinvointivaikutusta tutkivia ja sitä edistäviä valtakunnallisia hankkeita, käytän sitä työssäni lähteenä ja kohteena. Selvitän työssäni, mitä esteettisyys tarkoittaa Green Care –toiminnan kolmen ulottuvuuden – luonnon, toiminnan ja yhteisöllisyyden – kautta. Lisäksi etsin vastauksia sille, mitä estetiikka voi tarjota Green Care –palveluiden ja vaikuttavuuden kehittämiseksi. Paneudun aiheeseen kuvaamalla ensin green care –toimintaa sekä estetiikan käsitteitä. Sen jälkeen pohdin esteettisyyttä luonnossa eri näkökulmista sekä avaan, mitä tarkoitetaan esteettisellä elämällä ja hyvinvoinnilla painottaen luontokokemusta. Loppuun olen tehnyt kiteytyksen taulukkomuotoon siitä, mitä esteettisyys tarkoittaa tai miten se näkyy Green Care –toiminnassa. Tarkoitus ei ollut kattaa kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita estetiikka voisi toimintaan tarjota. Mukana eivät ole esimerkiksi taiteen tekeminen, taidekasvatus tai taideterapia. Tämä työ kuitenkin osoittaa, että esteettisyys ilmenee monin eri tavoin green care –toiminnassa. Vaikka esteettinen kokeminen yhdistää aistimukset, kohteesta saatavan tiedon, muistot, mielikuvat ja fantasiat kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, esteettinen näkökulma ei ole vahvasti mukana varsinaisessa Green Care –toiminnan kehittämisessä. Painottamalla Green Care –toiminnassa esteettisen kokemisen näkökulmaa, voisi luontointervention hyvinvointivaikutusta mahdollisesti syventää. Esteettisen kokemuksen kautta voidaan hyvinvointi-, terveys- ja virkistyspalveluihin myös rakentaa tuotteita, jotka voisivat palvella luonnosta saatavaa hyvinvointivaikutusta. Esteettisen kokemisen ja hyvinvoinnin näkökulmaa voitaisiin mahdollisesti soveltaa nykyistä enemmän osana niin julkista kuin yksityistä terveys- ja hyvinvointipalveluita.
  • Nyman, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä estetiikan pro gradu-tutkielma tarkastelee filosofista keskustelua arjen estetiikan ja postfenomenologisen teknologisen välittymisen teorian yhdistelmässä. Tutkielmassa kysytään, millaista arjen estetiikkaa voi syntyä erilaisissa teknologiaympäristöissä, millaisia vaikuttamisen kanavia niissä on havaittavissa ja myös sitä, millaista on erilaisissa teknologian käytön ulottuvuuksissa mahdollistuva osallisuus. Arjen estetiikassa on nostettu esiin kysymyksiä jatkuvasti teknologisemmaksi muotoutuvasta ympäristöstämme, mutta varsinaisia fuusioita arjen estetiikasta ja teknologian filosofiasta erityisesti uusissa teknologian käytön konteksteissa on vielä jokseenkin vähän. Tämä työ esittää arjen estetiikan potentiaalisena työkaluna näiden ilmiöiden laajemmalle ymmärtämiselle. Arjen estetiikka on filosofisen estetiikan alue, joka tutkii arjen ilmiöitä. Se sitoutuu arjen todellisuuteen, mutta tavoittelee siinä myös lisää esteettisyyttä. Arjen estetiikalla voidaan usein parantaa arjen laatua ja sen huomiot voivat kiinnittyä esimerkiksi arjen valintojen vaikuttimiin. Estetiikan ulottuvuus voi korostua teknologisten ilmiöiden muokatessa arkea yhä enemmän. Erityisesti tämä näkyy yksilöllisten valintojen mahdollisuuksien lisääntyessä. Arjen estetiikan kentältä on alkanut nousta esiin huomioita esimerkiksi siitä, että olisi tärkeää tuntea paremmin erilaisia teknologian käytön konteksteja, jotta valintojen mahdollisuudet säilyisivät. Estetiikan taustasta nousee myös eettisiä kysymyksiä suhteessa kaikkien elinympäristöjen säilyttämiseksi elinvoimaisina. Postfenomenologinen teknologian tutkimus on kasvava kenttä, joka yhdistää filosofista analyysiä ja käytännön tutkimusta. Sen lähtökohtana on ajatus ihmisen ja teknologian luontevasta yhteydestä. Postfenomenologian mukaan ihmisen ja teknologian suhde on sellainen, jota sekä ihminen että teknologia molemmat konstituoivat. Postfenomenologian taustasta ammentava teknologisen välittymisen teoria hahmottelee lisää tilaa ihmisen kokemukselle ja ilmiöihin vaikuttamiselle. Ihmisellä ei ole erityisarvoa suhteessa muuhun ympäristöönsä, mutta fenomenologian taustaa vasten ihmisen kokemus on maailmallisesti omanlaistaan. Ihmisellä on mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä ja käyttää sitä sekä kokea sen kanssa asioita merkityksellisesti. Toimintaan tulee myös sitoutua vastuullisen reflektiivisesti. Estetiikan kysymykset parantavat tuon reflektiivisyyden mahdollisuuksia. Sekä estetiikassa että postfenomenologiassa voidaan laajentaa keskustelua myös useiden muiden tieteenalojen yhteyteen. Yhdistelemällä erilaista tutkimusta hahmottelen lisää tilaa sekä ymmärrykselle että käytännölliselle ja eettiselle teknologiaympäristöjen optimoinnille. Teknologialla halutaan ennen muuta parantaa arjen laatua ja kysymykset siitä, miten ja miksi asioita tehdään, ovat tärkeitä kysymyksiä nyt ja myös tulevaisuudessa.
  • Väkevä, Alpo (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmani aiheena on Gilles Deleuzen käsitys taiteen poliittisuudesta. Lähestyn aihetta tutkimalla ensin Deleuzen ontologisia käsityksiä. Sen jälkeen tutkin sitä, millä tavalla Deleuze määrittelee ontologisten käsitystensä kautta taiteen ja politiikan. Lopuksi tuon Deleuzen käsitykset taiteesta ja politiikasta yhteen ja arvioin, millaisen poliittisen merkityksen Deleuze antaa taiteelle. Deleuzen filosofiassa keskeinen ontologinen käsite on ero. Se kuvaa miten asiat ovat laadullisesti toisistaan poikkeavia. Deleuze ajattelee, että olemassa on virtuaalinen taso, jossa syntyy koko ajan eron käsitteen mukaisia muutoksia. Näistä muutoksista jokainen on ainutlaatuinen tapahtuma. Mikään käsitys ei selitä niitä kunnolla. Virtuaalisen lisäksi olemassa on myös virtuaalisen aktualisoitumisia. Ne ovat erilaisia ekstensiivisiä ominaisuuksia,joiden kautta virtuaaliset tapahtumat tulevat ajatelluiksi. Deleuzen käsitys ideasta tuo käsitykset virtuaalisesta ja aktuaalisesta yhteen. Deleuze ymmärtää idean problemaattisena ajatuksena, jolla on virtuaalis-aktuaalinen rakenne. Se on ajatus, joka muistuttaa virtuaalisen puolensa vuoksi ongelmaa. Koska siihen liittyy aktuaalinen puoli, siihen liittyy myös ominaisuuksia, jotka selittävät sitä. Nämä ominaisuudet selittävät sitä kuitenkin aina vain osittaisella tavalla. Esitän, että Deleuzen kiinnostus taiteeseen liittyy siihen, miten taide tuo esille virtuaalisen. Taiteessa on ainutlaatuista se, että siinä päästään läheiseen kosketukseen virtuaalisen kanssa. Taiteessa virtuaalinen vaikuttaa lähes puhtaana eroa toteuttavana liikkeenä. Taiteen kyky tuoda virtuaalinen esille antaa sille etulyöntiaseman, kun on kyse uuden luomisesta. Deleuzelle halu on keskeinen käsite, jonka kautta hän kuvaa, miten taiteessa syntyy virtuaalisia tapahtumia. Deleuzelle politiikan ydin on haluun perustuvassa mikropolitiikassa. Mikropolitiikan perustuessa haluun se avaa uusia mahdollisuuksia ajatella todellisuutta. Deleuze ajattelee kuitenkin, että mikropolitiikan lisäksi olemassa on makropolitiikkaa, joka on rakenteellista toimintaa. Deleuzelle makropolitiikka on kuitenkin asia, jota tulee vastustaa. Deleuze ajattelee, että politiikan perustan on oltava mikropolitiikassa, koska vain sen kautta politiikassa voidaan saavuttaa jotain uutta. Deleuze kutsuu poliittisia tapahtumia, jotka tuovat esiin virtuaalisen, vallankumouksiksi. Vallankumous luo perustan, josta käsin maailma voi lähteä kehittymään moniin eri suuntiin. Nostan esiin, että myös taide luo vallankumouksia sen perustuessa halun toimintaan. Näiden tulkintojen pohjalta käsittelen lopuksi taiteen poliittista merkitystä. Tuon esiin Deleuzen taitoksen käsitteen, joka kuvaa taiteessa tapahtumia, joilla on vallankumouksellinen merkitys. Taitokset ovat tapahtumia, joissa maailma tulee esiin virtuaalisen kautta ja uudenlaisista näkökulmista. Esitän, että taiteella on poliittinen merkitys, koska se luo puitteet ajatella maailmaa uudenlaisissa suhteissa. Tarkastelen lopuksi taiteen vaikutusta yleisöön. Deleuze tunnistaa tiettyjä rajoituksia siinä, miten taide voi vaikuttaa ihmisiin. Taide ei tarjoa ihmisille mitään valmista identiteettiä. Se luo ainoastaan mahdollisuuksia sille, että ihmisten subjektiviteetti voi kehittyä eri suuntiin.
  • Mäcklin, Harri (Helsingin yliopisto, 2019)
    What happens in an immersive aesthetic experience? Where do I “go” in those moments when I lose myself in an artwork? This study proposes an answer by developing a systematic phenomenology of immersive experiences in a topological register. By applying resources from hermeneutic and existential phenomenology, this study argues that aesthetic immersion can be systematically described as a change in the perceiver’s mode of being-in-the-world. The central thesis of this study is that aesthetic immersion occurs as an existential dislocation, where the perceiver’s sense of being “there” in the world is momentarily changed into an “elsewhere”, an existential place located in between the lifeworld and the poetic world of the artwork. In this dislocation, the experiences of time, space, meaning and selfhood are momentarily altered. Part I examines historical and methodological issues related to the phenomenological description of aesthetic immersion. Chapter 1 discusses various deconstructive perspectives on the history of aesthetics and uses them to provide coordinates for a phenomenology of aesthetic immersion. Chapter 2 outlines the methodological basis of this description. Since aesthetic immersion resists direct reflective access and is prone to unwarranted retrospective reconstructions, the study proposes a method of indirect phenomenology, where aesthetic immersion is approached in terms of the way it disturbs quotidian experiences of being “there” in the world. To facilitate such a description, Chapter 2 develops a general experiential framework using elements from Martin Heidegger’s event ontology and contemporary French phenomenology. Part II outlines in two further chapters a systematic phenomenology of aesthetic immersion. Chapter 3 examines the conditions and structures of aesthetic immersion in terms of an existential dislocation from the “there” to the “elsewhere”. The chapter presents a description of the topological features of the “elsewhere” by outlining the situation in which it can occur, its spatio-temporal structure, and the way the artwork makes sense in and through aesthetic immersion. Chapter 4 completes the description by examining aesthetic immersion from the perspective of the perceiver’s sense of selfhood. The chapter argues that being aesthetically immersed in an artwork entails a mode of self-forgetfulness, which results from the diachrony between the work’s overpowering manifestation and the perceiver’s reflective grasp of it. The study closes with an examination of the ways the experience of “going elsewhere” relates to affectivity, understanding, language and intersubjective relations.
  • Paaso, Juuso (Helsingfors universitet, 2015)
    The dissertation examines the development of Finnish culture of self-published magazines (ie. zines) from a handful of mimeographed underground magazines of the 1960s to the flood of xerographed punk zines from 1977 to 1982. The approach is historico-aesthetical and concentrates on the impact of technological and social developments on the cultural style. The appendix includes reprints of zine pages from the researched era. The dissertation is in Finnish.
  • Heikkilä, Anne (Helsingin yliopisto, 2017)
    Gradutyössäni tutkin liikkeen ja erityisesti tanssin estetiikkaa tanssijan kokemuksena. Tämä tarkastelukulma on melko uusi, joten olen luonut liikkeen estetiikkaa tarkoittavan englanninkielisen termin ”kineAesthetics,” suomeksi ”kine-estetiikka.” Tutkimusmenetelmänä käytän pragmaattista ja fenomenologista filosofista analyysiä, joka pohjautuu Richard Shustermanin somaestetiikan teoriaan, James Deweyn teoriaan taiteesta kokemuksena ja osin Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiseen filosofiaan. Toisena tutkimusmenetelmänä käytän strukturoituja haastatteluja. Tämä empiirinen osio perustuu kolmen tanssijan näkemyksiin tanssista ja liikkeestä. Tanssijoiden tutkimuksessa käsitelty kokemus liittyy erityisesti Helsingissä esitettyyn ”Aistiofysiikka”-nimiseen teokseen, jonka tekijöitä he kaikki olivat. Tutkimuksessani pyrin selvittämään asento- ja liikeaistin merkitystä esteettiselle kokemukselle. Lisäksi pyrin valottamaan tanssijoiden kehontietoisuuden merkitystä heidän kokemukselleen. Käsittelen tutkielmassani ruumiillisuuden esiintymistä filosofisessa esteettisessä ajattelussa. Tähän liittyy ihmisen pitäminen yhtenä kokonaisuutena ilman ainakaan selvää dikotomiaa mieleen ja ruumiiseen. Fyysiset aistimukset johtavat tiedostettuun havaintoon ja kognitiiviseen tietoon. Tämä käsitys pohjautuu Merleau-Pontyn ajatteluun, jonka mukaan havainto on tiedostamisen alkuperäinen tapa. Havainto puolestaan synnyttää tietoa. Havainto, tietoisuus ja kognitio ovat osallisina tanssissa haastattelemieni tanssijoiden mukaan. Kine-estetiikan osa-alueiksi näen asento- ja liikeaistin osallisuuden esteettisessä kokemuksessa sekä harjaantumiseen perustuvan korostuneen tietoisuuden omasta kehosta ja sen liikkeistä. Haastatteluista ilmeni asento- ja liikeaistin merkitys tanssijoiden kokemukselle, mutta ei erillisenä aistihavaintona vaan aina yhdistyneenä lähes kaikkien muiden aistien käyttöön. Tanssijoiden erityinen herkkyys kehonsa tuntemuksille ilmeni myös. Havainto, tietoisuus ja kognitio ovat osallisina tanssissa ja erityisesti tanssiesityksessä. Tanssijat kokivat iloa, euforiaa, rytmiä ja intensiteettiä tanssistaan. Esteettinen arvo ilmeni merkityksellisyyden, nosteen, tärkeyden, merkittävyyden, voimaantumisen, täyttymisen ja jakamisen tunteina. Deweyn mukaan esteettinen kokemus on prosessi, johon sisältyy aina myös yrittämisen ja jopa kärsimyksen tunteita. Tanssiesitys voisi olla Deweyn tarkoittaman prosessin kulminaatio. Esityksen jälkeen tanssijat kokivat rasittavasta tilanteesta selviytymisen tunteita. Johtopäätöksenä esitän, että esityksessä tanssijat voivat kokea sekä esteettistä laatua että esteettistä arvoa ja että asento- ja liikeaisti voi tanssiessa olla osallisena esteettisessä kokemuksessa. Jos halutaan selvittää tanssin ja liikkeen esteettistä arvoa ilman katsojien tuomaa nostetta.
  • Jääskeläinen, Niko (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tässä tutkielmassa selvitetään, millaiseen metafysiikkaan John Dewey filosofiassaan sitoutuu. Näkökulma on ensisijaisesti historiallinen: mitä Dewey itse sanoi metafysiikasta ja miksi? Tutkielma perustelee näkökulmaa, jonka mukaan metafysiikalla on keskeinen merkitys hänen filosofiansa kokonaisuudessa. Päälähteinä käytetään hänen kolmea keskeistä teostaan Experience and Nature, The Quest for Certainty (Pyrkimys varmuuteen) ja Art as Experience (Taide kokemuksena). Ensimmäinen luku keskittyy tarkastelemaan Deweyn tietoteoriaa. Hänen käsityksensä tiedosta muodostaa tärkeän perustan myös hänen näkemyksilleen metafysiikasta. Keskeisenä ajatuksena on, että kaikki tieto perustuu viime kädessä kokemukseen. Näin ollen myöskin metafysiikan tutkimus vaatii empiiristä otetta. Toinen luku selvittää tarkemmin Deweyn metafysiikan lähtökohtia ja päämääriä. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka määrätynlainen käsitys kokemuksesta toimii hänen filosofiansa metodologisena perustana ja samalla määrittää hänen käsitystään filosofian päämäärästä. Dewey ymmärsi filosofian kritiikkinä sanan laajassa mielessä. Filosofia ei tähtää tietoon todellisuuden absoluuttisista rakenteista, vaan sen tehtävänä on kokemuksen mahdollisuuksien kehittäminen. Kolmannessa luvussa käydään yksityiskohtaisesti läpi muutoksen ja ajallisuuden teemoja, jotka muodostavat keskeisen sisältöaineksen Deweyn metafysiikalle. Tarkastelun keskiössä on hänen ontologinen näkemyksensä tapahtumista. “Tapahtuma” käsitteen kautta pystytään tarkastelemaan laajasti hänen näkemyksiään filosofian keskeisistä kysymyksistä, kuten merkityksistä, kommunikaatiosta sekä mielen ja ruumiin välisestä suhteesta. Tutkielmassa osoitetaan, että tapahtumien ja muutoksen metafysiikka toimii kantavana perustana Deweyn pyrkimyksille uudistaa länsimaista filosofiaa ja purkaa siihen juurtuneita hedelmättömiä vastakkainasetteluja. Neljännessä luvussa osoitetaan, kuinka Deweyn metafysiikka huipentuu hänen käsitykseensä taiteesta. Hänen mukaansa tiede ei ole luontoon liittyvien totuuksien yksinoikeutettu auktoriteetti. Taiteella on metafyysistä merkitystä, koska taiteeseen liittyvässä esteettisessä kokemuksessa luonnon yleiset piirteet ja mahdollisuudet esiintyvät inhimilliselle kokemukselle paljon elävämmin kuin tieteen abstrahoinneissa.
  • Noutere, Henriikka (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen Marie Kondon kirjoittamia KonMari-elämäntaito-oppaita japanilaisen estetiikan sekä pragmatistisen estetiikan teorioiden kautta. Aineistona olen käyttänyt kahta Kondon teosta: KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika (2011) sekä KonMari – Iloa säkenöivä järjestys (2012). KonMari-teoksissa arjen estetisoimiseen tähtäävät ohjeistukset yhdistyvät itsensä kehittämiseen. Aloitan tutkielman lyhyellä KonMari-teosten esittelyllä käymällä läpi aineistoteosten keskeiset ajatukset. Tämän jälkeen tarkastelen japanilaisen estetiikan pääpiirteitä, joita KonMari-teokset näyttävät ilmentävän. Lopuksi tarkastelen aineistoteosten sanomaa pragmatistisen estetiikan teorioiden kautta. Tutkielmassa käy ilmi, että KonMari-teoksissa ilmennetään japanilaista estetiikkaa monella tavalla. Arkisen kokemuksen estetisoiminen, minimalismi, katoavaisuuden korostuminen, muodollisuus, siivouksen rituaalimaisuus, mestarillisuuden tavoittelu, japanilaisen estetiikan termistö, merkityksellinen suhde ympäristöön sekä esineiden inhimillistäminen ovat kaikki seikkoja, joita voidaan pitää japanilaisen estetiikan tunnuspiirteinä. Ne tulevat ilmi myös Kondon teoksissa. Japanilaisesta estetiikasta ovat kirjoittaneet muun muassa Minna Eväsoja sekä Yuriko Saito. John Deweyn pragmatistisen estetiikan näkökulmasta KonMaria voidaan tarkastella esteettisenä kokemuksena. Myöhemmässä keskustelussa muun muassa Arto Haapala, Thomas Leddy ja Yuriko Saito ovat tuoneet esille arjen estetiikan käsitteeseen liittyviä ongelmakohtia. Tutkielmassa tulen siihen tulokseen, että KonMarin voidaan nähdä edustavan estetiikan näkökulmasta kiistanalaista ajatusta arjen muokkaamisesta intensiiviseksi esteettiseksi kokemukseksi. Lopuksi tarkastelen KonMaria käytännöllisenä ratkaisuna liialliseen kuluttamiseen. Käyn läpi Yuriko Saiton teorian vihreästä estetiikasta sekä Richard Shustermanin teorian somaestetiikasta. Esitän, että KonMarissa on elementtejä, joiden voidaan katsoa edesauttavan tiedostavampaan ja eettisempään kuluttamiseen. KonMari-teoksissa esiintyvät esteettiset arvot näyttävät mukailevan Saiton ajatuksia vihreästä estetiikasta. Shustermanin somaestetiikan kautta kuitenkin tulee esille, että itsensä kehittämiseen, keholliseen tiedostamiseen ja taustaan liittyvät ajatukset näyttävät KonMarissa jäävän pinnallisiksi.
  • Pathirane, Henrik (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämä estetiikan pro gradu -tutkielma tarkastelee, minkälaisia kohteita ja merkityksiä arkisilla kaupunkikävelyillä kohdataan sekä miten nämä kohteet ja niiden merkitykset koetaan. Tutkielmassa kysytään, mitä on merkityksen kokeminen. Tutkielma on ensisijaisesti vuoropuhelussa arjen estetiikan ja filosofisen hermeneutiikan kanssa. Kaupunki saa artikulaationsa moniulotteisena dynaamisena urbaanina kontekstina, joka ei pelkisty kaupunkilaisiin, rakennuksiin eikä historiaan. Arjen arkisuus puolestaan näyttäytyy hajamielisenä havainnointina, ajatusten ja huomionkohteiden satunnaisuutena sekä tuttuuden ja vierauden välisenä heilahteluna. Kaupungin merkitysten kokeminen arkisilla kävelyillä saa muotoilunsa kaupungin runollisuudessa: kävelyn rytmittämässä kaupungin elementtien ja merkitysulottuvuuksien vapaassa yhdistelyssä. Hans-Georg Gadamerin filosofinen hermeneutiikka tarjoaa systemaattisen esityksen merkitysten kokemisesta. Se myös on filosofian 1900-luvun historian yksi merkittävistä avauksista ja suuntauksista, jota ei vielä ole saatettu arjen estetiikan yhteyteen. Käsillä oleva tutkielma soveltaa Gadamerin filosofista hermeneutiikkaa ja taideteoksen ontologiaa arkisten kaupunkikävelyiden merkitysten kokemisen kontekstiin: muotoillaan kaupungin arkista poetiikkaa filosofista hermeneutiikkaa soveltamalla. Filosofisen hermeneutiikan viitekehyksessä merkitysten kokeminen eli ymmärtäminen suuntautuu aina tekstiin. Tutkielmassa muotoillaan ehdotus, että kaupunki virittää kokijan siten, että kaupungissa mikä tahansa voidaan kohdata tekstinä. Ymmärtäminen tarkoittaa avoimuutta traditiolle ja ennakkokäsitysten pidättelemistä eli dialogiin ryhtymistä tradition tekstien kanssa. Avoimuus vieraudelle on kaiken kokemuksen edellytys. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka tämä toteutuu arjessa. Yhtenä vastauksena ehdotetaan kaupungin moniaistisen esteettisen kokemisen ja hermeneuttisen merkityksen kokemisen yhteensovittamista. Gadamerin taideteoksen ontologiaa koskevan teorian avulla tutkielma tarkentaa kävelemisen vaikutukseen merkitysten kokemiselle. Gadamerin leikin, symbolin ja juhlan metaforien kautta esitellään hermeneuttisen identiteetin, osallistumisen ja tunnistamisen käsitteet sekä ajatus teoksen ajallisuudesta. Kävelijä osallistuu kaupunkiin eli luovuttaa osan toimijuudestaan kaupungille. Taideteoksen kokeminen edellyttää yleisen tunnistamista partikulaarisesta. Se vaatii viipyilyä teoksen äärellä, mikä ei yksittäisillä kävelyillä toteudu yksittäisen tekstin kohdalla. Arjen toisteisuuden merkityksellisyys kaupungin runollisuuden kokemiselle nousee tutkielman yhdeksi avainhuomioksi ja suhteutuu Gadamerin ajatukseen taideteoksen ajallisuudesta. Kaupunki kokonaisuudessaan hahmottuu kaupunkikävelyn hermeneuttisen kokemisen kohteeksi. Lopulta tutkielmassa tarjotaan kaupunkikävelyitä arkisina vastineina taideteoksen kokemisen merkitykselle elämän pidemmällä mittakaavalla: molemmat pitävät meidät avoinna vieraudelle ja mahdollistavat elinikäisen oppimisen.
  • Määttänen-Valkama, Ritva Helena (Helsingfors universitet, 2013)
    Kuvataiteessa esiintyvät memento mori -aiheet sisältävät ihmisenä olemisen ytimeen liittyviä latauksia, näistä fyysinen häviäminen ei ole vähäpätöisin. Pääkallo on perinteisesti ollut kuvataiteessa ihmisen katoavaisuuden ja sielun kuolemattomuuden symboli. Tutkimuksessa on asetettu vertailuun Guercinon (1591 1666) 1600-luvulta peräisin oleva teos Et in Arcadia ego ja Paul Osipowin (1938 ) 2000-luvun alussa maalaama sarja pääkalloja. Guercinon maalaus presentoi pelkästään aikansa uskonnollisia ja filosofisia viittauksia, Osipow sitä vastoin on maalannut pääkallonsa modernismin hengessä: muodon tutkielmina ja omana ilmaisunaan. Kuolemaa ja ihmisen katoavaisuutta kuvaavasta symbolista on tullut nykytaiteessa paradoksaalisella tavalla taiteilijan oman fyysisen läsnäolon ilmentymä. Tutkimuksessa käsitellään teoksissa eri tavoin presentoituvaa läsnäoloa. Guercinon Et in Arcadia Ego ( suom. myös minä olen täällä ) teoksen kautta visuaalisesti välittyvät kirjalliset viestit ja viittaukset ovat peräisin Raamatusta ja antiikin filosofiasta. Teoksen tarkoitus oli erilaisten katsojaan välittyvien tunnetilojen kautta pysäyttää tämä läsnäolevaan hetkeen pohtimaan elämänsä tarkoitusta. Teos viittaa maalaustekona myös Guercinoon, mutta taiteilija ei ilmaise ensisijaisesti itseään. Osipowin pääkallomaalaukset ovat päinvastoin kaikilla tasoilla taiteilijan sykkivä ruumis . Osipow viittaa vain itseensä, eikä teoksilla ei ole erityistä symbolista viestiä. Tällä tavoin ne omalla tavallaan kertovat ajassa tapahtuneista muutoksista. Guercinon ja Osipowin maalausten vertailu tapahtuu niissä ilmenevien esteettisten piirteiden kautta. Tutkimuksessa tärkeässä osassa on myös Deleuzen teos Logique de la sensation, jossa tarkastellaan Francis Baconin maalauksissa ilmeneviä läsnäolon piirteitä ja erityisesti näkymättömän voiman välittymistä.
  • Lehtinen (o.s. Mattila), Sanna (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan muistia, sen toimintaa sekä merkitystä Roland Barthesin valokuvateoreettisessa teoksessa Valoisa huone (1981). Teoksen suhde Jean-Paul Sartren varhaiseen fenomenologiseen kauteen selventää siinä ilmenevää lähestymistapaa valokuvaan. Valokuva toimii Barthesin ajattelun lähtökohtana, jonka avulla myös muistin merkitys selkiytyy. Valoisan huoneen kokemuskeskeisyyden ymmärtämisen kannalta on tärkeää ymmärtää, miten Barthes soveltaa fenomenologista metodia omaan käyttöönsä. Barthesille fenomenologia merkitsee sitä, että hän voi kirjoittaa myös surusta ja halusta valokuvan ja siihen liittyvän muistamisen yhteydessä. Valoisassa huoneessa kiteytyy Barthesin omaelämäkerrallisen kirjoittamisen projekti, jonka jo hänen aiemmat teoksensa aloittivat. Tutkielmassa analyysin kohteina ovat Barthesin tarkastelemat valokuvat, jotka liittyvät hänen omiin muistoihinsa ja kokemuksiinsa. Muistin merkitystä Valoisassa huoneessa selventävät Barthesin tarkat analyysit näistä tuntemuksista ja kokemuksista. Valokuvan olemuksen selvittämisen kannalta tärkeimmäksi kuvaksi nousee Talvipuutarhakuva, valokuva Barthesin äidistä lapsena. Tätä valokuvaa Barthes ei näytä lukijalle, mutta kuvailee sitä tarkasti sekä käyttää kuvaa tärkeimpien argumenttiensa perustana. Marcel Proustin romaani Kadonnutta aikaa etsimässä (1913 27) toimii Barthesin keskeisenä viitekohtana. Barthesin suhdetta Proustin proosaan analysoidaan useiden esimerkkien kautta sekä pohditaan Proustin projektin vaikutusta Barthesiin kirjoittajana. Barthesin käsitteet studium ja punctum liittyvät keskeisesti muistin toimintaan. Ne vertautuvatkin kokemuksena Proustin tahdonalaisen ja tahdosta riippumattoman muistin kuvauksiin. Barthesin mukaan valokuvassa ei kuitenkaan ole mitään proustilaista . Tutkielmassa selvitetään, mitä tämä tarkoittaa punctumiin liittyvän muistikokemuksen kannalta. Valokuva toimii muistin välineenä, mutta toisaalta myös tukahduttaa spontaaneja muistikuvia.
  • Wahlbeck, Johanna (Helsingfors universitet, 2009)
    Tutkimus tarkastelee analyyttisen psykologian isän C. G. Jungin teorian sekä jungilaisten ja postjungilaisten teorioiden soveltuvuutta nykykuvataiteen tarkasteluun. Tutkimus esittelee jungilaista estetiikkaa kattavasti suomeksi ja soveltaa sitä postjungilaisesti nykykuvataiteen tulkintaan. Kumpaakaan ei ole aiemmin tehty estetiikan alalla Suomessa. Tutkimusaineistona on käytetty painettujen lähteiden lisäksi esimerkiksi haastatteluita ja aiheeseen liittyviä seminaareja. Jung ei itse muodostanut yhtenäistä taiteen tulkintateoriaa. Sekä psykologian että taidefilosofian puolella on viitattu yleisellä tasolla joihinkin jungilaisiin tulkintamahdollisuuksiin, mutta jungilaista estetiikkaa ei ole kehitetty kuvataiteen tulkintaan eikä varsinkaan nykykuvataiteen tulkintaan soveltuvaksi välineeksi. Kirjallisuuden tutkimuksen puolella jungilaisen näkökulman soveltaminen tulkintaan on yleisempää, myös Suomessa. Suomessa Jung-tutkimus on kuitenkin vähäistä ja pintapuolista sekä yleisesti ottaen että erityisesti työn aiheen kannalta. Työn alussa esitellään tutkimuksellinen ja teoreettinen kansainvälinen ja kansallinen viitekehys. Tämän jälkeen esitellään tutkimuksen kannalta tärkeät jungilaiset käsitteet, kuten arkkityyppi, kollektiivinen tiedostamaton ja symboli. Aiheelle keskeistä jungilaista symboli-käsitettä tarkastellaan laajasti ja pohditaan tämän sijoittumista taiteen tutkimuksen kentällä suhteessa esimerkiksi muihin estetiikan symbolikäsityksiin. Tutkielmassa yhdistellään jungilaisten ja postjungilaisten ajattelijoiden teorioita ja tutkimusmetodeja ja sovelletaan tästä ajattelumatriisista johdettua postjungilaista taiteen tulkintavälinettä kulttuurisidonnaisen nykykuvataiteen tulkintaan. Tässä tutkimuksessa postjungilaista estetiikkaa sovelletaan taiteen tulkintaan innovatiivisesti ja tieteellisesti tukeutumatta vain mielleyhtymiin. Työssä kehitellään erityisesti myös terapiassa käytettyä jungilaista amplifikaatio-menetelmää nykykuvataiteen tulkintavälineeksi, minkä jälkeen amplifikaatio-menetelmän sovelluksella tulkitaan Maaria Wirkkalan Vakain aikein (2006) -installaatioteosta. Työssä keskitytään yhteisölliseen ja kollektiiviseen näkökulmaan teostulkinnassa. Taiteesta voidaan tätä kautta löytää jotain ajatonta ja yhteistä. Postjungilaisen nykytaiteen tulkinnan avulla voi tunnistaa ja nostaa näitä asioita keskusteluun. Amplifikaatiota ei ole aiemmin sovellettu samalla tavalla. Lopuksi käsitellään tämän postjungilaisen taideteostulkinnan tuloksia ja jäsennetään niitä suhteessa teoreettisen viitekehyksen käsitteisiin sekä tarkastellaan jatkotutkimusmahdollisuuksia. Tutkimus osoittaa, että esitelty postjungilainen tarkastelu sopii nykykuvataiteen tulkintavälineeksi erityisesti kun halutaan järjestelmällisesti etsiä ja tarkastella nykykuvataideteosten yliyksilöllisiä viittausmahdollisuuksia.
  • Mäcklin, Harri (Helsingfors universitet, 2013)
    Tarkastelen tutkielmassani saksalaisfilosofi Martin Heideggerin (1889 1976) taidefilosofian ja metafilosofian suhdetta hänen myöhäiskautensa (n. 1935 1976) yleiseen filosofiseen projektiin. Keskityn erityisesti Heideggerin esittämään kritiikkiin modernia länsimaista kulttuuria kohtaan ja tarkastelen hänen käsityksiään runouden ja ajattelun roolista nykyisen maailmantilan ongelmien ratkaisussa. Heideggerin myöhäistuotannon keskeinen väite on, että moderni teknis-tieteellinen maailmankuva on johtamassa länsimaita laajamittaiseen eksistentiaaliseen kriisiin, jossa ihminen on vaarassa kadottaa kosketuksen omaan olemukseensa ja elinympäristöönsä. Hänen myöhäistuotantonsa voidaan nähdä pyrkimyksenä valmistella historiallista muutosta, länsimaiden historian toista alkua , jossa ihmisen paikka maailmassa hahmotetaan uudella tavalla. Heidegger antaa ajattelulle ja runoudelle jolla hän tarkoittaa karkeasti ottaen taidetta ylipäätään avainaseman tässä muutoksessa. Heideggerin käsityksen mukaan runouden ja ajattelun pelastava voima on siinä, että molemmat haastavat sekä arkiajattelun että tieteen yksipuoliset, asioiden hallitsemiseen tähtäävät tavat tulkita maailmaa ja paljastavat olemisen mielekkyyden syntyprosessin kaikessa hallitsemattomassa monimutkaisuudessaan. Ne luovat mahdollisuuden ymmärtää ihmisen olemusta ja sen suhdetta olemisen tapahtumiseen tavalla, jossa ihminen käsitetään olemisen paimenena eikä sen herrana. Samalla ne saavat ihmisen ymmärtämään vapautensa ja vastuunsa päättää omasta tulevaisuudestaan. Näin ne muuttuvat parhaimmillaan historiaa ohjaaviksi voimiksi. Tutkielma koostuu johdantoluvun ja loppupäätelmien lisäksi kolmesta pääluvusta. Luvussa 1 tarkastelen Heideggerin väitteitä länsimaiden kriisin historiallisista juurista ja pahimmista uhkakuvista. Luvussa 2 siirryn esittelemään Heideggerin myöhäistuotannon postmetafyysistä tapahtumaontologiaa, jossa hän hahmottelee uudenlaista, ihmisen rajallisuutta korostavaa ihmiskuvaa. Tämä ontologia toimii taustana myös Heideggerin käsityksille runouden ja ajattelun tapahtumaluonteesta, joita käsittelen luvussa 3. Selitän tässä luvussa, mitä Heidegger tarkoittaa runoudella ja ajattelulla, sekä pyrin liittämään nämä taideteoreettiset ja metafilosofiset ajatukset osaksi Heideggerin laajempaa eksistenssiteoriaa. Samalla esittelen Heideggerin käsityksiä taiteen ja filosofian merkityksestä osana inhimillistä todellisuutta.
  • Pentikäinen, Jussi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa perehdytään Emmanuel Levinasin (1906–1995) taidefilosofiaan fenomenologisen filosofian kontekstissa. Levinas on tunnettu erityisesti etiikastaan sekä ”toiseuden” ja ”kasvojen” käsitteistään. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Levinasin vähemmälle huomiolle jäänyt taidefilosofia tarjoaa sekin mielekkään tutkimuskohteen, jonka kautta voidaan lähestyä keskeisiä modernin estetiikan ongelmia. Ennen siirtymistä taidetta käsitteleviin kirjoituksiin, tutkielmassa käydään lävitse Levinasin filosofian keskeisimmät käsitteet ja vaikutteet. Esille nostetaan Levinasin yhteys 1900-luvun alkupuoliskon fenomenologiseen filosofiaan. Keskeisimmät hahmot tässä perinteessä ovat Edmund Husserl (1859–1938) ja Martin Heidegger (1889–1976). Fenomenologisen filosofian lisäksi Levinasin ajattelua tutkitaan modernin taiteen ja etenkin kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielman lopussa käsitellään Levinasin taidefilosofian yhteyttä moderniin taiteeseen ja estetiikkaan. Esille nostetaan kysymys taiteen eettisestä potentiaalista Levinasin etiikassa, jossa kyseessä on ensimmäinen filosofia.
  • Parkkonen, Tanja (Helsingfors universitet, 2015)
    Pro gradu -tutkielmani tarkoitus on löytää suuntaviivoja pragmatistisen estetiikan teoriasta kaupallisten toimintojen arvottamiseen. Erilaisten tavoitteiden arvottaminen on lähtökohta päätettäessä, mitä tulisi saada aikaan, jotta kehitys kohti parempaa on mahdollista. Tutkielmani on näin melioristinen: tavoitteeni on löytää ihmisen arkielämää parantavien työkalujen ja menetelmien lähtökohtia. Tutkin kaupallisia toimintoja pragmatistisen estetiikan työkalujen avulla. Teen työn asettamalla käytännön kaupallisen toiminnan vuoropuheluun pragmatistisen estetiikan teorioiden ja maailmankuvan kanssa. Tutkielmani käsittelee näin kaupallisuutta yhtenä arjen estetiikan ilmiönä. Työni on soveltavaa estetiikka, jossa valitun lähtökohdan avulla etsin uusia näkökulmia kaupallisen toiminnan tutkimiseen. Toiminnan tutkimiselle yleensä on laajaa tarvetta. Ihmisen oleminen käsitetään yhä enemmän vuorovaikutuksena oman ympäristönsä kanssa, joten ihmisen elämän prosesseja tulee myös tutkia toiminnan lähtökohdista. Valitsen työhöni toiminnan arvottamisen lähtökohdaksi John Deweyn teorian mukaiset määritelmät vuorovaikutuksesta ja esteettisestä kokemuksesta. Teoksissaan Art as Experience (1934) sekä Pyrkimys varmuuteen. Tutkimus tiedon ja toiminnan suhteesta (1929) Dewey esittää ihmisen elämän rakentuvan jatkuvasta vuorovaikutuksesta oman ympäristönsä kanssa. Tästä vuorovaikutuksesta muodostuu perusta esteettiselle kokemukselle sekä arvon muodostukselle. Tutkin vuorovaikutuksesta muodostuvan esteettisen kokemuksen rakentumista sekä sitä, miten niistä johdetaan arvokasta toimintaa juuri kaupallisissa toiminnoissa. Kaupallisuuden merkitys osoittautuu työni edetessä haasteelliseksi. Termin selventäminen tuo esille, että kyse on kokonaisvaltaisesta ihmisen arjen estetiikkaan liittyvästä ilmiöstä. Löydän Deweyn ajatteluun perustuen selityksiä ja hyödyllisiä termejä kaupallisuuden ilmiölle. Tätä kautta esimerkiksi toiminnan mittaamisen merkitys osoittautuu oleelliseksi. Mittaaminen tulee käsittää taitona, jolla voimme muuttaa ajatteluamme kohti haluttua arvoa eli kyseessä on ajattelun opettelu eikä niinkään keino löytää lopullinen totuus. Kaupallisien toimintojen avulla voidaan rakentaa esteettisiä kokemuksia erilaisten tavoitteiden mukaisesti. Pragmatistisen estetiikan mukaan rytmi, energia ja toiminnan aiheuttama muutos ja sopiva särö ovat niitä tekijöitä, joita esteettisesti arvokkaasta toiminnasta löytyy. Näitä tekijöitä tulee aktiivisesti havaita ja rakentaa käsillä oleviin kaupallisiin toimintoihin. Tekijät mahdollistavat hyvän ja kauniin toiminnan pragmatistisen estetiikan mukaisesti. Toimintaa tulee myös voida mitata ottamalla nämä tekijät huomioon. Työni tuo esille abstraktien tekijöiden mittaamisen haasteellisuuden. Mittaamista ei kuitenkaan tule jättää tekemättä, koska kyseessä on taito, joka opettaa meitä vähitellen löytämään ajattelun kehittyessä yhä parempia menetelmiä toiminnan käsittelemiseen. Toiminnallisen maailman hahmottaminen yhä paremmin vaatii uudenlaisen ajattelun opettelua.
  • Vihanninjoki, Vesa (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee ympäristön esteettisyyden määrittelyä ja esteettisen ympäristön tuottamista suomalaisen kaupunkisuunnittelun kontekstissa. Tutkielmani teoreettinen perusta on filosofisessa estetiikassa erityisesti fenomenologisessa ympäristöestetiikassa mutta tutkielman monitieteellisestä asetelmasta johtuen sovellan estetiikan piirissä esitettyjä ajatuksia huomattavissa määrin ja samalla etsin rajapintoja eri teoriaperinteiden välillä. Vaikka kaupunkisuunnittelulla on oma teoreettinen viitekehyksensä ja teoriaperinteensä, pitäydyn tietoisesti ennen kaikkea filosofiselle estetiikalle tyypillisessä tavassa jäsentää tutkimuskohteensa. Kiinnitän tutkielmassani erityisesti huomiota siihen, kuinka varsinainen tutkimuskohde suomalaisen kaupunkisuunnittelun kokonaisuus ylipäänsä on käsitteellistetty. Tutkielmani ei kuitenkaan ole puhtaan käsiteanalyyttinen, vaan pyrin myös kehittämään uusia ja aikaisempia hedelmällisempiä tapoja jäsentää tutkimuskohdetta käsitteellisesti. Ensisijaisena tavoitteenani onkin kaupunkisuunnittelua koskevan ymmärryksen lisääminen, mihin pyrin yhteismitallistamalla eri osapuolten eri asiayhteyksissä käyttämää suunnittelun käsitteistöä sekä suunnittelun kontekstissa yleisesti esiintyvää käsitteellistä argumentaatiota. Tarkasteluni pääpaino on läpi koko tutkielman erityisesti kaupunkisuunnittelun esteettisessä ulottuvuudessa ja sellaisissa käsitteissä, joilla on huomattavaa relevanssia kaupunkisuunnittelun estetiikan ja esteettisyyden kannalta. Otan tutkimukseni lähtökohdaksi tarkoituksellisesti hieman hankalan ja monitulkintaisen käsitteen esteettinen laatu , sillä se osaltaan manifestoi sitä ristiriitaa, joka filosofis-esteettisen ja insinööritieteellisen näkökulman välillä vallitsee. Esteettinen on tunnetusti hyvin vaikeasti määritettävä ja täten filosofisesti erityisen kiinnostava käsite; esteettisyys on ilmiö, jonka käsitteellistäminen on itsessään merkittävä filosofinen ongelma. Laatu puolestaan ilmentää insinööritieteille ominaista mitattavuuden ja laskennallisuuden vaatimusta, sillä teknisessä mielessä ei ole järkevää puhua laadusta, jota ei lainkaan voida mitata tai laskea. Näin ollen esteettinen laatu näyttäisi viittaavan ilmiöön, joka on samanaikaisesti hyvin vaikeasti käsiteltävä ja käsitteellistettävä mutta silti mitattavuuden ja laskennallisuuden piirissä. Käyttämällä esteettisen laadun käsitettä pyrin siis avaamaan niitä ongelmia ja ristiriitaisuuksia, joita ympäristön esteettisyyteen ja sen käsittelyyn kaupunkisuunnittelussa nähtävästi liittyy. Tältä pohjalta voidaankin muotoilla kaksiosainen tutkimuskysymykseni: kuinka kaupunkisuunnittelun yleisesti hyväksyttyjen käytäntöjen ja ajattelutapojen kokonaisuus eli kaupunkisuunnittelukulttuuri vaikuttaa rakennetun ympäristön esteettiseen laatuun, ja mikä on kaupunkisuunnittelukulttuurin viimeaikaisten muutosten merkitys rakennetun ympäristön esteettisen laadun kannalta? Tutkielmani on rakenteeltaan kolmeosainen. Tutkielman alkupuolella tarkastelen kaupunkisuunnittelun ja siihen kuuluvan esteettisyyden kannalta keskeistä käsitteistöä sekä kaupunkisuunnittelulle ominaisia argumentaatiostrategioita. Avaan myös näiden kokonaisuuksien taustalla vaikuttavia, eri osapuolten kesken jaettuja ja usein julkilausumattomia oletuksia siitä, mitä kaupunkisuunnittelu oikeastaan tarkoittaa ja millaisia ulottuvuuksia siihen voidaan tai tulee sisällyttää. Tämän jälkeen luon katsauksen kaupunkisuunnittelun historiaan ja nykypäivään, suomalaisen (ja ennen kaikkea helsinkiläisen) kaupunkisuunnittelukontekstin erityispiirteisiin sekä eräisiin havaittavissa oleviin kehityskulkuihin, jotka haastavat suomalaiselle kaupunkisuunnittelukulttuurille ominaisen kokonaisvaltaisuutta korostavan suunnitteluihanteen. Itse asiassa suomalaisen kaupunkisuunnittelun kokonaisuus sen lähtökohdat, keinot ja tavoitteet on kohdannut ja kohtaa oletettavasti jatkossakin niin merkittäviä muutospaineita, että on aiheellista puhua eräänlaisesta kaupunkisuunnittelukulttuurin murroksesta. Korostan myös tässä kaupunkisuunnittelukulttuuria koskevassa tarkastelussani potentiaalisia yhteyksiä kaupunkisuunnittelun esteettiseen ulottuvuuteen. Tutkielman lopuksi laadin synteesin siitä, kuinka kaupunkisuunnittelun esteettinen ulottuvuus on suomalaisessa kontekstissa tyypillisesti ymmärretty ja kuinka se ehkä kannattaisi ymmärtää. Kiinnitän erityisesti huomiota siihen, kuinka hyvin tai kattavasti kaupunkisuunnittelun eri osapuolet lopulta jakavat erilaiset taustaoletukset kaupunkisuunnittelun ja sen esteettisen ulottuvuuden luonteesta. Tarkastelen siis kriittisesti vallitsevia käsityksiä siitä, millaisia ulottuvuuksia ja toimijoita kaupunkisuunnitteluun kuuluu ja minkälaisia näiden kaupunkisuunnittelun ulottuvuuksien ja toimijoiden välisten suhteiden on ajateltu olevan.