Browsing by Subject "Ethnology"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 40
  • Laine, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Sekamiehitykset, eli mahdollisuus käyttää EU:n ulkopuolista työvoimaa suomalaisilla rahtilaivoilla, tuli mahdolliseksi vuonna 2009. Pääasiassa nämä merimiehet tulevat Filippiineiltä, ja he työskentelevät laivoillamme yhdessä suomalaisten kanssa. Etnografisen tutkielman pääkysymys on miten sekamiehitys vaikuttaa yhteisöllisyyteen sekä sosiaalisiin suhteisiin laivalla, miten käytäntö vaikuttaa ja ilmenee työssä sekä vapaa-ajan vietossa eri kulttuureista tulevien merimiesten yhteisössä. Pääasiasiallisena aineistona on sekamiehitetyllä rahtilaivalla kenttätöissä osallistuvaan havainnointiin ja haastatteluihin perustuva materiaali.
  • Sannikka, Minna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksen kohteena on Työväen Arkiston yhteydessä toimivan Työväen Muistitietotoimikunnan ja Kuusankoski-seuran yhdessä keväällä 2016 järjestämä teollinen perinnepiiri, jossa keskusteltiin elämästä Kuusankoskella ja erityisesti työstä paikkakunnalla toimivalla Kymi-yhtiöllä eri teemojen kautta. Perinnepiiri oli osa Työväen Muistitietotoimikunnan vuoden 2016 käynnistämää Tehdasperinne-keruuta. Tutkielmassa nostetaan esiin Kymi-yhtiöläisyyteen perinnepiirissä liitettyjä kokemuksia, minkä lisäksi perinnepiiriä tarkastellaan kulttuuriperintö-käsitteen näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto on muistitietoa, ja koostuu kuuden perinnepiirikokoontumisen äänitteistä ja litteraateista. Perinnepiirikokoontumisiin osallistui yhteensä kaksikymmentäseitsemän 1930–1960-lukujen välillä syntynyttä kuusankoskelaista. Osallistuminen kokoontumisiin ei ollut sitovaa, ja osallistujamäärät vaihtelivat kuudesta seitsemääntoista. Kokoontumiset kestivät kahdesta kolmeen tuntiin, ja ne äänitettiin ja tallennettiin Työväen Arkistoon. Keskeisiä käsitteitä tutkielmassa on yhtiöläisyys, jolla tarkoitetaan perinnepiiriin osallistuneiden kokemusta osana Kymi-yhtöitä, paikka, joka mielletään ajallisesti kerrostuneeksi ja merkitykselliseksi sijainniksi, sekä kulttuuriperintö, joka tutkielmassa ymmärretään prosessina, jossa menneisyydestä nostetaan esiin jälkiä, jotka mielletään säilyttämisen arvoisiksi todisteiksi. Tutkimus jäsentyy johdannon ohella kolmeen analyysilukuun, joista ensimmäisessä käsitellään Kymi-yhtiön kehitysvaiheita, Kuusankosken kaupunkimaisemassa ilmenevää ja koettua yhtiöläisyyttä sekä perinnepiiriläisten lapsuuden- ja nuoruuden kokemuksia. Toisessa analyysiluvussa syvennytään perinnepiiriin osallistuneiden työuraan Kymi-yhtiöllä mm. yhtiön järjestämän koulutuksen, työyhteisössä ilmenevien hierarkkisten suhteiden ja ammattiyhdistystoiminnan kautta. Lisäksi pureudutaan yhtiön rooliin tehtaalaisten vapaa-ajalla. Viimeisessä analyysiluvussa tarkastellaan perinnepiirissä tapahtuvaa muistitiedon tuottamista kulttuuriperintöprosessina, jossa mennyt, nykyaika ja tulevaisuuden odotukset sekoittuvat. Aineistosta ilmenee, että Kymi-yhtiö on ollut läsnä perinnepiiriläisten elämissä näiden lapsuudesta saakka, ja suhde yhtiöön on jatkunut koko työuran ajan. Perinnepiirissä muisteltu yhtiöläisyys ja siten kulttuuriperintö puolestaan näyttäytyvät mimeettisenä prosessina, joka paitsi uusintaa jo tehtyä ja sanottua, luo samalla myös uutta. Arkistoon tallennetun aineiston tulkinta mahdollistaa aina uudenlaisia merkityksiä ja näkemyksiä.
  • Joska, Eeva (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kokemuksia hammasproteesien käytöstä ja siihen liittyvistä tunteista muistitietoaineiston kautta. Primaariaineistona tutkielmassani toimii Maitohampaat, nai-mahampaat, tekohampaat — Hammashoidon perinne -kilpakeruu, jonka ovat toteuttaneet Suomen Hammaslääkäriliitto ry. ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto. Keruu on järjestet-ty marraskuun 2001 ja toukokuun 2002 välillä. Kilpakeruuaineistosta valikoitui 15 vastausta, joita tar-kastelen tutkielmassani. Vastaajat ovat syntyneet 1910—1940-luvuilla. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia kokemuksia kertojilla on hammasproteesien käytöstä ja hampaiden hoidosta ennen niiden menetystä? Miten hampaiden hoitoa ja proteesien käyttöä aineistossa muistellaan? Millaiseen histo-rialliseen kontekstiin kokemukset voidaan sijoittaa? Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimii ymmärtävä muistitietotutkimus ja Marja-Liisa Honkasalon käsite arkiteoria. Arkiteoriat ovat ihmisten omasta toiminnasta ja kokemuksista johdettu-ja sairauksien ja lääketieteen tulkintoja. Näitä tulkintoja ihmiset tekevät arjessaan. Lisäksi olen käyttä-nyt tutkimusta tukevaa kirjallisuutta. Tutkimusaineiston analyysissa olen käyttänyt lähiluvun menetel-mää. Tärkeitä käsitteitä tutkielmassani ovat muistelu, uutuuksien vastustus ja sosiaalinen kärsimys. Ensimmäisessä analyysiluvussa kerron hammashuollon historiasta Suomessa ja hampaiden hoidon tottumuksista muistitietoaineiston kertomusten kautta. Toisessa analyysiluvussa käsittelen särkevien hampaiden hoitoa ja hammaslääkärissä käymisen kokemuksia. Kolmannessa analyysiluvussa analysoin kertomuksia hampaiden menettämisestä ja hammasproteeseista. Käsittelen arkiteorioiden avulla proteeseihin liittyviä muistoja ja tunteita. Neljännessä analyysiluvussa lähestyn ham-masproteesien käyttäjien kokemuksia kauneuteen ja vanhuuteen liitettyjen käsitysten kautta. Proteesien käyttäjät analysoivat itse syitä huonolle hammasterveydelleen kertomuksissaan. Arkiteo-rioita käytetään omien hampaiden terveyden selittämiseksi, ja oman toiminnan järkeistämiseksi. Ker-tomuksista kävi ilmi, että vielä enemmän kuin proteeseja, pelättiin täyttä hampaattomuutta ja sen mukanaan tuomaa ulkonäköä. Hampaattomuus ja hammasproteesien käyttö koettiin yksityisasiaksi ja haluttiin siten pitää piilossa muilta. Kertojien kokoamat arkiteoriat hampaiden menetyksestä yhdistelevät saatavilla ollutta lääketieteellis-tä tietoa ja kokemusperäistä tietoa. Arkiteorioiden sisältöön on eniten vaikuttanut jokaisen kohdalla oma eletty elämä ja lähipiirin kokemukset.
  • Ekholm, Laura (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Helsinkiin liittyviä omaelämänkerrallisia muistoja kilpakeruuaineiston kautta. Primaariaineistona tutkielmassani toimii Helsinki-Stadini kilpakeruu, jonka ovat totetuttaneet Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kansanrunousarkisto, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Svenska Litteratursällskapet, Stadin Slangi ry., Helsingin kaupunginmuseo, Kallio–lehti sekä Töölöläinen–paikallislehti. Tarkastelen 12 kappaletta keruun vastauksia, valitsemani kertojat ovat syntyneet vuosien 1937–1949 välillä. Tutkielmaan on valikoitunut vastauksia sekä nais – että mieskertojilta. Tutkimustehtävänä on selvittää, minkälaisena muistin paikkana jälleenrakennusajan Helsinki näyttäytyy lapsuuden muisteluissa. Tutkimuskysymyksiäni ovat miten muistojen kautta merkityksellisettään paikkoja ja näille annettuja merkityksiä ja miten erityiseksi koettu ajanjakso heijastelee muistamista? Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimii muistietotutkimus sekä pienten kertomusten analyysimalli. Pienten kertomusten analyysimallissa olen käyttänyt Kirsti Salmi–Niklanderin käyttämää mallia historilallisia aineistoja varten. Tutkielman aineistoa läpikäydessäni olen käyttänyt lähilukemisen menetelmää. Tämän lisäksi olen käyttätynyt aineistoani tukevaa kirjallisuutta. Tärkeitä käsitteitä tutkilemassa ovat muistin paikka, nostalgia sekä suuret ikäluokat, joihin kertojani kuuluvat. Vastauksissaan kertojat kirjoittavat arjestaan, monesti kuvaillen paikkoja ja esimerkiksi leikkejä. Vastauksista nousi esiin myös kokemuksia sodan jälkeen jättämistä asioista sekä tunnelmia pula-ajasta. Tutkielmassani esittelen aiheita kolmen eri lähestymistavan kautta; ensimmäisessä analyysiluvussa kerron, mitä kertojat kertovat muistinsa paikoista kaupungissa, tämän jälkeen analysoin kuinka jälleenrakennuksen jälkeinen pula-aika heijastuu muistoissa ja lopuksi esittelen kuinka historialliset mallikertomukset, kuten esimerkiksi Olympialaiset ja sodan jälkeinen aika näkyvät vastauksissa. Muistoissa paikkoja merkityksellistetään monesti tekemisen sekä sosiaalisten toimintojen kautta. Paikat toimivat näyttämönä arkielämän tekemiselle. Jälleenrakennuksen aika heijastuu kaikessa muistamisessa, pula näkyy eniten kotitalouksien puutteessa, asunnoista ja asumisesta puhuessa. Esillä olivat myös elintarvikkeiden pula, ostokuponkien käyttäminen sekä jätepaperinkeräys. Vastauksisa arjen kautta tulleet toiminnot ovat jääneet eniten vastaajilla mieleen. Historialliset mallikertomuksetkuten olympialaiset ja Helsingin asumisongelmat näkyivtä myös kertojien muistikerronnassa. Sota on vielä 1950–luvun puolella esillä vastauksissa, ja siitä puhuttiin arkielämän tapahtumien kautta. Eniten sodan vaikutus näkyi oman perheen sisällä useimmiten isien käytöksenä. Kertojien vastauksissa risteilee myös kokemuksia ja toteamuksia aikojen parantumisesta sekä elämän iloista. Nostalginen lapsuuden muistelu merkityksellistää myös kertojien muistoja.
  • Hekkurainen, Mirkka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa esittelen erilaisia kulttuuriperintötyöhön osallistumisen muotoja ja motivaatiota niiden takana. Tutkielman aineisto koostuu kaksilla avoimilla kaivauksilla tehdyistä haastatteluista ja havainnoinnista sekä esimerkeistä, jotka ovat poimittu kaivauksien yhteydessä olleista sosiaalisen median kanavista. Tutkielman olen tehnyt osana Lapin synkkä kulttuuriperintö -hanketta. Kiinnostukseni kohteina ovat sekä kenttätyöt että niiden rinnalla sosiaalinen media, jolla tarjottiin laajemmalle yleisölle mahdollisuus osallistua kulttuuriperintötyöhön. Tutkielmani teoreettinen tausta ammentaa osallistavasta etnografiasta (participatory ethnography), mutta nojautuu myös varhaisempiin näkökulmiin osallistumisesta. Työssäni selvitän osallistamisen ja sosiaalisen median käytön hyötyä kulttuuriperintötyölle. Haastatteluaineiston keräsin avoimilla arkeologisilla kaivauksilla kesinä 2016 ja 2017. Sosiaalisen median sisältö on hankkeen tutkijoiden yhdessä tuottamaa ja valikoin sieltä edustavimpia esimerkkejä. Analysoin aineistoa etsien tiettyjä teemoja ja samankaltaisuuksia näiden toisistaan eroavien aineistojen välillä. Aineiston ja analyysin kontekstina toimivat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ja nk. synkkä kulttuuriperintö Lapissa. Työssä tutkin sekä vapaaehtoisten kaivajien kokemuksia, että sosiaalisen median ja kaivausten synnyttämää osallisuutta yhteisöarkeologian ympärillä. Moniaineistoinen työ mahdollisti kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen näkökulman yhdistämisen etnografian kuvailevaan tutkimustapaan. Aineistoa olen analysoinut englanninkielisten sanojen "participation" ja "engagement" kautta. Ensimmäinen viittaa syvempään ja kokonaisvaltaisempaan osallistumiseen, kun jälkimmäinen taas on pinnallisempi kosketus kulttuuriperintötyöhön. "Participation" sopii siis paremmin fyysisesti kentällä tapahtuneeseen vapaaehtoisten osallistumiseen ja "engagement" sosiaalisen median kautta muodostuneeseen yhteyteen kaivauksien kanssa. Työssä pohdin myös osallistumisen mahdollistavia puolia esteettömyyden ja kulttuuriperinnön politisoitumisen kautta. Kaivauskokemus ja sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet otettiin positiivisesti vastaan ja yhteisöllisen kulttuuriperintötyön hyödyt olivat nähtävissä aineistosta.
  • Lehtiö, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani tarkastelee suomenkielistä terrorismin diskurssia Twitterissä. Aineisto sijoittuu ajanjaksolle ennen Tukholman terrori-iskua 7.4.2017 (19.3.-2.4.2017), sekä välittömästi iskun jälkeen (7.4.-9.4.2017). Aineistossa oli kokonaisuudessaan 2182 twiittiä. Tämän aineiston pohjalta tutkin, mitä identiteettejä kirjoittajat omaksuivat diskurssissa, sekä miten terrorisia representoitiin keskustelussa. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä tutkielmalle toimi diskurssianalyysi. Diskurssianalyysi perustuu käsitykseen siitä, että kieli ja muut semioottiset muodot, muodostavat diskursseja, jotka muokkaavat käsityksiämme, ja osittain myös muovaavat todellisuuttamme. Omassa tutkielmassani määrittelen diskurssit joukoiksi käsitteitä, joita käytetään kommunikoidessa jostain tietystä teemasta. Diskurssit elävät ja muokkautuvat, kun diskurssiin sisältyvät käsitteet vahvistuvat tai muuttuvat. Tutkielmassa osoitetaan, että suomalaiset kirjoittajat omaksuivat ennen kaikkea eurooppalaisen identiteetin verkossa käydyssä keskustelussa. Eurooppalainen identiteetti loi tiettyjä raameja, joiden kautta terrorismia lähestyttiin. Eurooppalaisten arvojen asemaa kuitenkin myös haastettiin diskurssissa, sillä terroriuhan koettiin vaativan tiukempia poliittisia linjauksia turvallisuuden takaamiseksi. Tukholman iskun jälkeen diskurssissa oli havaittavissa myös pohjoismaista identiteettiä. Iskun läheisyys näyttäytyi tavassa, jolla kirjoittajat osallistuivat keskusteluun. Jaoin aineistossa havaitut terrorismin representaatiot kahteen kategoriaan: eurooppalais-orientalistiseen ja eurooppalais-suvaitsevaiseen representointiin. Eurooppalais-orientalistinen representointi oli aineistossani huomattavasti yleisempää. Tämä representointi vastasi niitä piirteitä, joita orientalismissa on nähty usein liitettävän Euroopan ulkopuolisiin, esimerkiksi muslimimaailman, kulttuureihin. Orientalismi tarkastelee Euroopan suhdetta toisiin kulttuureihin imperialismin perinteen kautta. Orientalismissa nähdään, että toisia kulttuureja on esimerkiksi kuvailtu despoottisimpina, primitiivisimpinä ja mystisinä. Aineistoni eurooppalais-orientalistinen representointi esittikin terrorismin islamin muslimimaailman kulttuurin piirteenä, joka nähtiin takapajuisena ja yhteensopimattomana eurooppalaiseen liberaaliin yhteiskuntaan. Eurooppalais-suvaitsevainen representointi pyrki korostamaan, ettei terrorismiin ja terroristeihin tulisi liittää islamia, tai kulttuurisia taustoja laajemmin. Terroristien taustoissa pyrittiin myös ennemmin tarjoamaan muita syitä radikalisoitumiselle, kuin uskonto, kuten syrjäytyminen tai mielenterveyshäiriöt. Eurooppalais-suvaitsevainen representointi pyrki myös korostamaan terroristien tahtoa levittää pelkoa. Representaatioissa Tukholman isku kasvatti pakolaisten ja maahanmuuttajien osuutta diskurssissa. Arvioin iskun tekijän taustojen, sekä myös iskun läheisyyden kirjoittajiin, johtaneen kirjoittajien pyrkimykseen kohdentaa mahdollista uhkaa Suomessa myös tarkemmin. Lisäksi Tukholman isku kasvatti keskustelun määrää Twitterissä, sillä lähes saman verran twiittejä kertyi kolmen päivän sisällä iskusta, kuin 15 päivän aikana ennen Tukholman iskua.
  • Oikari, Liisa (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Gallen-Kallelan Museon kulttuurihistoriallista kokoelmaa kokoelmatutkimuksen ja esinetutkimuksen näkökulmista. Museon kulttuurihistoriallinen kokoelma sisältää Akseli Gallen-Kallelaan liittyvää esineistöä. Tutkimustehtävänäni on selvittää, mitä museon kulttuurihistoriallinen kokoelma kertoo sen kerääjästä ja ajasta, jolloin kokoelma on syntynyt. Pohdin myös mitkä muut tekijät ovat mahdollisesti vaikuttaneet henkilöhistoriallisen kokoelman nykyiseen muotoon. Tarkastelen tutkimuskohdettani, museokokoelmaa, kolmen tutkimusmenetelmän avulla. Kulttuurianalyysin, kulttuurihistoriallisen kontekstoinnin ja lähiluvun yhdistelmä mahdollistaa monipuolisten tulkintojen tekemisen. Moniaineistoisessa tutkimuksessa hyödynnän esinekokoelman lisäksi erilaisia arkistoaineistoja, muistelmia, kirjallisuutta ja taidetta. Materiaalisen kulttuurin tutkimuksessa moniaineistoisuus mahdollistaa erilaisia näkökulmia ja tuo tulkintaan vaihtelevuutta. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys muotoutuu paljolti museologisen tutkimuskirjallisuuden ja keräilytutkimuksen pohjalta. Tutkimuksessani henkilöhistoriallisen museokokoelman synty- ja kehityshistoria rakentuu esinekokoelman tarkastelun kautta. Kulttuurihistoriallisen kokoelman aineistot jakautuvat teemallisesti kahteen osioon, jotka avaavat museokokoelmien keräys- ja kokoelmakonteksteja, sekä toimivat mikrohistoriallisen tiedon lähteenä. Akseli Gallen-Kallelan omistamien esineiden pienkokoelmissa kohtaavat käytännöllisyys ja arki. Tämä osio museokokoelmasta sisältää esinekokonaisuuksia, jotka ovat jonkun muun kuin Akseli Gallen-Kallelan toimesta muototuneita, ja ovat ikään kuin Gallen-Kallelan perheen ja elämän kautta syntyneitä esinekasaumia. Esineet ja niihin linkittyvät muut aineistot kertovat perhe-elämän lisäksi museoimisprosessin aikana tehdyistä valinnoista sekä jälkeläisten tulkinnoista. Toinen teemaosio esittelee museokokoelmaa Akseli Gallen-Kallelan kokoamien ja keräämien aineistojen kautta. Pariisin ajan kuriositeetit, kansatieteelliset esineet ja Afrikan matkamuistot heijastelevat taiteilijan kiinnostuksen kohteita ja sisältävät taiteilijan niille antaman museaalisen kontekstin. Muiden museoiden kokoelmissa olevat taiteilijaan liittyvät esinekokoelmat tuovat vertailukohdan Gallen-Kallelan Museon kulttuurihistoriallisen kokoelman sisällön tulkintaan. Muiden museoiden kokoelmiin vertaamalla, Gallen-Kallelan Museon kulttuurihistoriallinen kokoelma näyttäytyy henkilöhistoriallisena ja taiteilijan ammatista kertovana museona.
  • Tuomela, Hanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen muistelukerrontaa lähteenä käyttäen kaupungin arkielämää yhden näkökulman, maitokauppakokemuksien kautta. Tutkielmani aineisto muodostuu 1930–1960-luvun Helsinkiin sijoittuvista maitokauppamuistoista, jotka olen koostanut kahden eri arkiston kilpakyselymateriaaleista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston laajasta Ruokamuistoja lapsuudesta -kyselystä aineistooni rajautui 20 kyselyvastausta. Lisäksi aineistoni muodostuu 19 kyselyvastauksesta Museoviraston kansatieteellisen arkiston kyselystä nro 40 Ostotottumusten muuttuminen. Aineistoni Ruokamuistoja lapsuudesta -kyselyn kertojista suurin osa on 1940-luvulla syntyneitä ja Ostotottumusten muuttuminen -kyselyn kertojista 1920-luvulla syntyneitä naisia. Maitokauppamuistoissa eletty arki ei näyttäydy vain tavanomaisena rutiinina, vaan muistelun kautta merkityksen saaneina erityisinä asioina ja tapahtumina. Tutkielmani tavoitteena on tarkastella, miten muistilla ja muistamisella tuotetaan kaupunkilaisen arkielämään liittyviä merkityksiä 1930-luvulta 1960-luvun lopulle, ja miten maitokauppamuistot osana arkea heijastavat kaupunkilaista elämätapaa. Kaupunki, arjen toiminnan ympäristönä ja kohtaamispaikkana, ohjaa osaltaan aineistoni tulkintaa. Ajatuksena on, että kaupunki, rakennettuna ympäristönä tuottaa yksilöissä tietynlaisia tapoja toimia. Näin ollen se muovaa yksilön roolia sosiaalisena toimijana, jolloin myös ympäristö muotoutuu sosiaalisen elämän kautta. Aineistossa kertojat kiinnittävät muistojaan tiloihin ja paikkoihin, joissa merkitykset rakentuvat. Tutkielmani tavoitteena on nostaa esiin yksilön kokemuksia liittyen muistoissa esiintyviin paikkoihin. Paikat esiintyvät tutkielmassani ennen kaikkea muistojen kiinnittymispisteinä. Tulkitsen menneisyyttä käsittelevää muistitietoa huomioiden dialogin kertojien ja tulkitsijan välillä. Lopputulos ei ole menneisyyden aukoton selitys, vaan tavoitteena on saavuttaa ihmisten yksilölliset tulkinnat menneisyydestään. Käytän analyysin menetelmänä tulkitsevaa lähilukua, jossa tekstejä luetaan useampaan kertaan ja pyritään avaamaan teksteihin sisältyviä merkityksiä suhteessa niiden konteksteihin. Lähiluennan edetessä lukeminen muuttuu jokaisella kerralla analyyttisemmaksi, jolloin analyysin teemat alkavat hahmottua. Lähiluentaan kuuluu tekstin eri osien vertailu ja rinnastaminen toisiinsa, kunnes muistiinpanot etenevät tulkintaan. Maitokauppamuistoissa muistelijat palaavat vuosikymmenten taakse menneisyyteen. Keskiössä ei ole pelkästään kertoja itse, vaan kerronta laajenee aiheen mukaisesti maitokauppoihin, siellä tavattuihin ihmisiin ja myös heidän elämäänsä. Muistellaan perheen jäseniä ja heidän ajan kuluessa vaihtuvia arjen roolejaan. Muistoissa mennyt aika saa kiintopisteen maitokaupoista, joiden ympärille kertomus rakentuu. Maitokaupoissa asiointi liittyi kaupunkilaisten jokapäiväisiin arjen tehtäviin 1930–1960 -luvun Helsingissä. Arkiset askareet ja niistä huolehtiminen ovat perinteisesti kuuluneet naisten vastuulle, ja naisten kokema arki on analyysini yksi keskeinen osa. Lasten osallistuminen arjen tehtäviin koettiin perheen arjen sujuvuuden kannalta erityisesti merkitykselliseksi, kun naisten ansiotyössäkäynti yleistyi. Lapsuuden muistoissa kerrottu ja koettu arki on tutkielmani analyysin toinen keskeinen osa. Muistoissa arjesta muodostuu monimuotoinen kuva, joka tulee näkyväksi naisten ja lasten kokemuksien kautta. Keskityn tutkielmassani enemmän kertomusten sisältöihin kuin rakenteisiin. Lisäksi tutkielmani keskiössä ei ole tiettyä kokemusta tai tapahtumaa, vaan pidemmällä aikavälillä koettuja tapahtumia. Lähemmin tarkasteltuna arkisen elämän taustalta löytyy päivittäin toistuva, mutta monimuotoinen sosiaalisten suhteiden ja rakenteiden verkosto, jota tarkastelen muistitietotutkimuksen avulla.
  • von Rabenau, Päivi (Helsingfors universitet, 2014)
    Pro gradu tutkielma tarkastelee stadilaisuutta helsinkiläisten yhteisönä, jota rakennetaan ja ylläpidetään esityksen keinoin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten stadilainen yhteisö muodostetaan ja miten stadilaisuutta ilmennetään. Tutkimusnäkökulma on esitysteoreettinen. Richard Schechnerin esitysteoreettisen lähestymistavan mukaisesti kaikkea voidaan tarkastella esityksenä. Tutkielmassa kiinnitetäänkin huomiota stadilaisuuden esityksellisyyteen. Yhdistettynä Benedict Anderssonin teoriaan yhteisöjen kuvitteellisuudesta, pro gradu -tutkielma käsittelee stadilaisuutta yhteisön jäsenten välisessä vuorovaikutuksessa luotavana sosiaalisena konstruktiona, jonka jäsenyyttä viestitään eli esitetään arkipäiväisessä toiminnassa puheella ja käytöksellä. Tutkielmassa tarkastellaan myös yksilön identifioitumista yhteisöön sekä stadilaisen yhteisön kollektiivisen identiteetin muodostumista. Tutkielmassa stadilaisuutta tarkastellaan sosiaalisena identiteettinä, joka rakentuu vuorovaikutuksessa jatkuvan uudelleenmäärittelyn kautta. Tutkimusaineisto muodostuu vuonna 1995 stadin slangia ja helsinkiläisiä perinteitä vaalimaan perustetun Stadin Slangi ry:n jäsenlehden vuosikerroista 1996-2014. Aineisto tarjoaa näköalapaikan stadilaisten itsemäärittelyyn: yhteisön jäsenet tuovat jäsenlehti Tsilarissa esiin käsityksiään stadilaisista ja stadilaisuudesta. Lehti on yhteisöllisen identiteetin representaatio. Yhteisön kollektiivinen identiteetti sisältää yhteisesti jaettuja käsityksiä stadilaisesta yhteisöstä. Yhteisiä kertomuksia ja merkityksiä luodaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Kollektiivinen identiteetti rakennetaan kollektiivisen muistin pohjalle. Jaetut muistot kotikaupungista ja niiden nostalgisointi Tsilarissa luovat yhteisön jäsenille samaistuttavan jatkumon jaetusta menneisyydestä yhteiseen tulevaisuuteen. Stadilainen yhteisöllisyyden perustana ovat yhteisesti jaetut uskomukset, tunteet ja kertomukset, joista myös Tsilari koostuu. Yksilöitä yhdistävät, samankaltaiset muistot ja kokemukset kotikaupungista saavat yksilöt liittymään stadilaisen yhteisön jäseniksi. Yhteisöä vahvennetaan merkityksillä ladatuilla symboleilla, kuten Helsingin arkkitehtuurisilla monumenteilla, joita pidetään erityisen helsinkiläisinä. Myös stadin slangi on merkittävä yhteisön symboli ja ryhmäkiinteyden osatekijä. Helsingin kaduilla 1800-luvun lopulla suomen- ja ruotsinkielisten lasten keskuudessa syntynyt slangi yhdisti saman pihan ja korttelin lapset yhdeksi jengiksi ja yhdistää helsinkiläiset edelleen. Lapsuus- ja nuoruusmuistot ovat jääneet mieliin slangiasuisina tapahtumina. Slangisanoihin on ladattu merkityksiä, jotka aukeavat vain stadilaisille. Slangilla viestitään stadilaisuudesta yhteisön sisä- ja ulkopuolelle. Se on sisäpiirin tunnistautumisen keino, mutta myös ulossulkemisen väline, sillä sen merkitykset eivät avaudu ulkopuolisille. Yhteisö rajataan ulossulkemisen keinoin meihin ja muihin , stadilaisiin ja ei-helsinkiläisiin. Vastakkainasettelu määrittelee meisyyden toisten ulkopuolisuuden kautta. Ryhmien välille luodaan sosiaalisesti merkityksellisiä eroja stereotypisoinnin keinoin. Yhteisöllä on stereotyyppisia käsityksiä muista , mutta myös positiivisia stereotyyppisiä käsityksiä oman ryhmänsä jäsenistä, heidän luonteestaan ja käytöksestään. Stadilaiset määrittelevät itsensä rennoiksi, itsevarmoiksi ja suvaitsevaisiksi. Luonteenpiirteiden performatiivisuuden odotetaan näkyvän yhteisön jäsenen käytöksessä. Ulkopuolisten määritelmä kuitenkin eroaa ryhmän itsemäärittelystä. Stadilaiset ovat tietoisia konfliktista: arvosteluun vastataan vastamäärittelyllä, halventamalla tai vitsailemalla toisten kustannuksella. Huumorilla on tarkoituksensa; se vahvistaa ryhmäkiinteyttä ja ylläpitää rajoja samankaltaisten ryhmien välillä. Stadilaisen ulkoinen esittäminen tapahtuu yhteisölle ominaisen kielen eli slangin lisäksi käytöksellä, jolla ilmaistaan erityisen stadilaisina pidettyjä ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä. Stadilaisen rooliin kuuluva käytös on toistoa aikaisempien sukupolvien tavasta toimia stadilaisesti: ympäristöstä ja kanssakaupunkilaisista välittäen. Yhteisö tarjoaa yksilöille toimintamalleja ja identiteetin rakennusainetta. Stadilainen yhteisön jäsenenenä yksilö saa mahdollisuuden samaistua ja tuntea yhteenkuuluvuutta muihin kaupunkilaisiin sekä kokea olevansa osa kotikaupunkinsa historiaa ja tulevaisuutta.
  • Tirronen, Leena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimukseni aiheena on maaseudulla 1900-luvun alussa kiertäneet työntekijät. Lähdeaineistona olen käyttänyt Museoviraston keruuarkistossa säilytettävää Seurasaari-lehden kyselyn numero seitsemän vastauksia vuodelta 1959. Tämän kyselyn otsikkona on "Kulkevat ammattilaiset ja työmiehet", ja vastaajilta toivottiin muistikuvia maaseudun talollisten ja kiertävien työntekijöiden kohtaamisista. Keskityn omassa työssäni yksin tai rygmässä liikkuviin naisiin, pariskuntiin ja perheisiin työnhaussa sekä heidän elämäänsä. Tutkimuskysymyksiäni ovat millaisia työtehtäviä kiertävillä ammattilaisilla teetettiin ja miten työnarvostus näkyi vieraanvaraisuudessa. Lisäksi etsin vastauksia kysymyksiin millaisiksi talon oman väen ja näiden satunnaisesti taloon saapuvien työntekijöiden kohtaamiset muodostuivat sekä miten kulkijat ruokailivat, yöpyivät ja viettivät aikaansa. Käsitteinä tutkimuksessa ovat muistitieto, kulttuurianalyysi ja intersektionaalisuus. Lapsuuden muistikuvat ovat pohjana lähdeaineistolle, jota tarkastellaan kulttuurianalyysin tarjoamin menetelmin. Moniulotteinen ja -särmäinen aineisto ei tarjoa ainoastaan yksiselitteisiä kulttuurisen toiminnan malleja, sillä tapahtumilla on myös samanaikaisesti useita rinnakkaisia merkityksiä. Intersektionaalisuuden tulkintatavat tuovat tällaiselle aineistolle uudentyyppisiä ratkaisuja. Maaseudulla liikkui runsaasti irtainta työväkeä, joista taitavat ammattilaiset edustivat arvostettuja ja kunnioitettuja osaajia. Heille tarjottiin parasta ruokaa, mitä talosta löytyi ja yösija laitettiin saliin tai kamariin. Tuntemattomat kiertävät työntekijät sen sijaan joutuivat nukkumaan tuvan penkillä tai saunakamarissa ja ateriakin syötiin pöydän alapäässä. Kulkevat työntekijät käyttivät myös omia erityistaitojaan hyödyksi - he kertoivat tarinoita ja uutisia maailmalta tai lähikylistä sekä viihdyttivät talonväkeä musiikilla ja muilla esityksillä. Kylissä liikkui myös paljon kulkukauppiaita, joista osa oli lähiseudun vanhempia naisia, jotka kaupustelivat rihkamaa tai omia leivonnaisiaan. Pidemmän matkan kulkijoita olivat lumppu- ja rihkamakauppiaat, jotka liikkuivat rattaiden tai reen kera yöpyen taloissa matkansa aikana. Heidät otettiin taloissa vastaan ystävällisesti tai nuivasti riippuen siitä, mitä kiertäjällä oli tarjolla ja miten talonväki hyötyi heidän vierailustaan. Kahvin juominen ja tarjoaminen olivat myös tapa osoittaa vieraanvaraisuutta. Köyhälläkin kiertäjällä oli mukanaan kahvinkeittovälineet, joten kahvittelulla oli suuri merkitys talollisten ja kulkijoiden kohtaamisissa. Aineistosta on myös havaittavissa, kuinka arvostettuja töitä tehneet ammattilaiset tunnettiin nimeltä, mutta satunnaisilta kulkijoilta ei edes välitetty kysyä heidän nimeään, eivätkä he itse välittäneet kertoa sitä talonväelle. 1900-luvun alku oli asumisessa myös muutosaikaa kohti yksityisyyttä. Etenkin nukkumatiloja alettiin eriyttää aluksi niin, että isäntäväki siirtyi nukkumaan erillisiin kamareihin. Yösijan tarjoaminen satunnaiselle kulkijalle ei myöskään ollut enää itsestäänselvyys, vaan kulkija saatettiin käännyttää jatkamaan matkaansa. 1900-luvun alun maaseudulla tilaton väestö etsi elantoaan useista erilaisista tilapäistöistä. Myös osa tilallisista joutui hankkimaan toimeen tullakseen töitä kotitilansa ulkopuolelta - tyttäret kulkivat esimerkiksi piikomassa tai maaseudun kausitöissä. Viime vuosisadan alku oli siirtymävaihetta vanhasta patriarkaalisesta agraariyhteiskunnasta kohti teollista aikakautta, rahatuloja ja säännölisiä työaikoja.
  • Jämsä, Linnea (Helsingin yliopisto, 2018)
    Yhä useampi ihminen etsii muutosta elämäntapaansa nykypäivän ympäristöongelmien ja kestävän kehityksen ajankohtaisuuden vuoksi ja jotkut haluavat jopa aktiivisesti vaikuttaa yhteiskuntaan. Ekokylät toimivat yhtenä mahdollisuutena elämäntavan muutokseen. Pro gradu -tutkielmani on kansatieteellinen tutkimus, jossa tarkastelen ekokylissä asuvien ja ekokylässä asumisesta kiinnostuneiden kokemusta ekokylän vaikutusmahdollisuuksista ja omasta vaikuttamisestaan. Teoriapohjana käytän aktiivisen kansalaisuuden käsitettä. Tutkimukseni voi kokea kuuluvan yhteiskuntaetnologian piiriin, sillä siinä käsitellyt asiat ovat yhteiskunnallisesti ajankohtaisia ja ruohonjuuritasolta vaikuttavia. Aineisto on kerätty kirjoituskutsun ja haastatteluiden avulla. Vastaajia on yhteensä 7, joista 5 ovat ekokylissä asuvia ja 2 ekokylistä kiinnostuneita henkilöitä. Aineiston analyysiosuudessa käsitellään vastaajien kokemusta ekokylästä yhteiskunnallisena vaikuttajana ja sitä, minkälaisia vaikutusmahdollisuuksia ekokylä tarjoaa asukkailleen. Tarkastelun alla ovat myös muut vaikuttamisen keinot, vaikuttamattomuus sekä vaikuttamisen ja henkisen hyvinvoinnin suhde. Aineiston analyysimetodina toimivat teema-analyysi ja lähiluku. Tutkimuksen perusteella vastaajat kokevat, että ekokylä vaikuttaa toimimalla ekologisen elämäntavan esimerkkinä, oppimisympäristönä ja neuvonantajana yhteiskunnalle. Ekokylän ajatellaan myös omaavan mahdollisuuksia tulevaisuuden kehitykselle ja ekologisen muotivirtauksen edistämiselle. Lisäksi sen voidaan kokea vaikuttavan yksilöiden valintoihin. Kaikki vastaajat eivät kuitenkaan koe ekokylän merkitystä tärkeäksi, ja sen merkitys voidaan nähdä myös kokeiluna ja tietylle ihmisryhmälle sopivana elämäntavan toteuttamisen paikkana, jonka ideologia ei välttämättä voi kohota yhteiskunnan tasolle. Asukkailleen ekokylä tarjoaa vaikutusmahdollisuuksia ekologisen elämäntavan helpottajana ja uusien kokemusten kartuttajana. Yhteisössä voimaannutaan, kun eletään samankaltaisen arvomaailman omaavien ihmisten kanssa, jotka tukevat toisiaan, jakavat resursseja ja tieto-taitoa sekä vievät yhdessä arvojaan eteenpäin kylän ulkopuolelle. Vaikuttamisen voidaan kokea olevan helpompaa yhteisönä kuin yksilönä. Joillekin ekokylä on myös paikka, missä yksilö tulee nähdyksi ja kuulluksi paremmin kuin yhteiskunnan tasolla. Oman elämäntavan lisäksi vastaajat harjoittavat yhteiskunnallista vaikuttamista vapaaehtoistyön, poliittisen osallistumisen, lahjoittamisen, muiden kanssa keskustelemisen, ekokylän perustamisen, sosiaalisen median käytön ja seuraaviin sukupolviin vaikuttamisen kautta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei kuitenkaan ole kaikille yhtä tärkeää ja jotkut vastaajat haluavat vain keskittyä omaan elämäänsä ja mahdollisesti vaikuttaa maailmaan pienten arkisten toimintojensa ja valintojensa kautta. Vaikuttamisen esteeksi voidaan kokea yhteiskunnan valta-asetelmat, jotka rajoittavat aktiivista kansalaisuutta. Yhteiskunnallista vaikuttamista ei haluta tehdä myöskään oman mielenterveyden kustannuksella, vaan halutaan vaikuttaa ja pohtia yhteiskunnallisia asioita siinä määrin, että voidaan henkisesti hyvin. Omatunto, ahdistus ja toivo ovat vaikuttavia tunteita ympäristöeettisessä pohdinnassa ja vaikuttamisen synnyssä sekä muutoksen teossa.
  • Keränen, Inka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkimuksessa tarkastelen ihmisten ja esineiden välistä suhdetta kirjoitetussa muisteluaineistossa. Lähtökohtanani on selvittää minkälaista esinepuhetta kirjoituksista löytyy ja millä tavoin tässä esinepuheessa ilmenee suomalaisessa yhteiskunnassa historiallisesti ja eri aikoina muodostuneita kulttuurisia mallitarinoita, sekä vuoden 2013 kirjoitushetken puheavaruudessa olleita esineisiin ja niiden omistamiseen liittyneitä ilmiöitä. Aineistona tutkimuksessa on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja sosiologi Veera Kinnusen laatima kilpakeruu otsikolla Elämää muuttolaatikoissa vuodelta 2013. Siinä kysytään vastaajien kokemuksia esimerkiksi mieleen painuneesta muutosta, tavaroiden pakkaamisesta, karsimisesta ja asettumisesta uuteen asuntoon. Vastaajia kyselyssä on 84, joista tarkasteluni kohteena tässä tutkimuksessa on 20 vastausta eri-ikäisiltä miehiltä ja naisilta. Kyselyaineiston kirjoitusten muistelut ulottuvat lähes 80 vuoden ajalle. Muutto on tilanne, jossa kaikki kodin tavarat käydään läpi. Usein itsestään selvinä ja kulissinomaisina pidetyt esineet tulevat näkyviksi, ja niiden arvoa, tarpeellisuutta ja kuntoa tarkastellaan. Tämän vuoksi aineisto tarjoaa hyvän lähtökohdan tarkastella sitä, kuinka ihmiset sanallistavat suhdettaan esineisiin. Lähestyn aineistoa muisteluaineistona, jota luen lähiluvun metodia käyttäen. Tarkastelen suomalaisten ihmisten materiaalisen ympäristön ja mahdollisuuksien muutoksia kansatieteellisen ja kulutustutkimuksen tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Keskeinen käsite tutkimuksessani on mallitarina. Tämä käsite suhteutuu suurten ja pienten kertomusten tematiikkaan, ja esiintyy esimerkiksi etnologi Eerika Koskinen-Koiviston tutkimuksessa, jossa hän tarkastelee isoäitinsä muistelukerronnassa ilmeneviä suuria kulttuurisia kertomuksia. Myös sosiologi Vilma Hänninen tarkastelee omassa tutkimuksessaan elämänmuutoksia käsittelevien kirjoitusten sisältämiä kulttuurisia tarinallisia malleja. Mallitarinat ovat kulttuurissa kiteytyneitä käsityksiä, arvoja ja ymmärrystä historian tapahtumista, joiden pohjalta ihmiset jäsentävät elämäänsä. Toinen keskeinen käsite on puheavaruus, jota Minna Sarantola-Weiss käyttää tutkimuksessaan tarkoittaen sanojen ja asioiden (esineet, tila ja toiminta) katsomista kokonanisuutena, jossa asiat, ilmiöt ja esineet heijastelevat ja tuottavat arvostuksia ja käytäntöjä tiettyinä aikoina. Tarkastelen tutkimuksessani kyselyn kirjoitushetken, vuoden 2013, puheavaruudessa esiintyneitä esineisiin liittyneitä ilmiöitä. Kirjoitusten esinepuheessa nousee esiin kaksi esineiden omistamisen ja niiden kanssa elämisen mallitarinaa, jotka olen tutkimuskirjallisuuden ja kyselyvastausten lukemisen myötä nimennyt seuraavasti: niukkuuden ja harkitsevaisuuden mallitarina sekä ympäristötietoisuuden mallitarina. Eräänlaisena synteesinä kahdesta mallitarinasta, sekä vuoden 2013 puheavaruuden esineisiin liittyvien ilmiöiden myötä kirjoituksista voi havaita myös “hyvän omistajuuden” mallitarinaa, pohdintoja materiaalisen ympäristön, omistamisen, sekä henkisten arvojen ja henkisen hyvinvoinnin välisestä suhteesta. Aineistosta hahmottuu se, että kulttuurisesti hallitsevat kertomukset ovat olemassa puheavaruudessa rinnakkain ja päällekkäin.
  • Kuvaja, Miira (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tarkastelen pro gradu -tutkimuksessani miten eri ryhmät: tavalliset katsojat, sivulliset – kuten ohikulkijat – ja suuri yleisö suhtautuvat Helsingissä pelattavien jalkapallon miesten pääsarjatason paikallisotteluiden yhteydessä tapahtuviin häiriötilanteisiin. Näiden ryhmien lisäksi tapahtumin osallistuu myös ultria, eli intohimoisesti joukkueeseensa suhtautuvia katsojia sekä pieni määrä huligaaneja, jotka aiheuttavat varsinaiset häiriötilanteet. Eri ryhmien suhtautumisen lisäksi tarkastelen, miten kansainvälisen politiikan tutkimuksessa alkunsa saanut turvallistamisteoria toimii kansatieteellisessä eli etnologisessa tutkimuksessa, kun tutkimuskohteena on paikallinen tapahtuma. Lisäksi tarkoitukseni on saada selville, miten Facebook-yhteisöpalvelua voi käyttää aineistonkeruuvälineenä kansatieteellisessä tutkimuksessa. Tarkastelun kohteena olevia otteluja kutsutaan nimellä Stadin derby. Otteluissa pelaa kaksi perinteistä jalkapalloseuraa, Helsingin Jalkapalloklubi (HJK) ja HIFK. Jälkimmäisen noustua pääsarjatasolle saatiin Helsinkiin pitkään odotetut paikallisottelut, jotka aiheuttavat joukkueiden kannattajissa suuria tunteita. Otteluiden myötä tulivat myös häiriötilanteet – suuren maailman jalkapallokulttuuri saapui Helsinkiin hyvässä ja pahassa. Tutkimusmateriaalini tulee useasta lähteestä: salaisesta Facebook-ryhmästä, ryhmähaastattelusta ja järjestäjien haastatteluista. Lisäksi käytän taustamateriaalina artikkeleita Yleisradiolta ja Ilta-Sanomilta. Facebookissa käytän materiaalin hankintaan ensin julkista tutkimussivua ja sen jälkeen salaista tutkimusryhmää. Odotetusti – sosiaalisen median nykyilmapiirin vuoksi – en saanut ensimmäisessä vaiheessa vastauksia tutkimuskysymyksiini. Esitin ryhmässä seitsemän kysymystä, joista kolmen yhteyteen liitin joko artikkelin tai videon tapahtumista. Käytän tutkimuksessa kriittistä diskurssianalyysiä ja lähilukua eri aineistojen analysoimisessa. Näiden ohella käytän apunani tunteisiin liittyvää teoreettista keskustelua. Kaikki ryhmässä vastanneet tuomitsevat huliganismin Osassa tapahtumat aiheuttavat jopa raivoa, pelkoa ja vihaa. Moni ilmoitti, ettei halua lähteä tällaisissa tilanteissa stadionille katsomaan pelejä. Facebook-ryhmän aineiston avulla tuli selkeästi esiin, että lajia ja itse derbyjä tuntevat suhtautuivat häiriötilanteisiin tyynemmin. Osa heistä on ollut derbyissä, eivätkä he olleet kokeneet oloaan turvattomaksi. Tutkimusaineiston ja vastaajien kirjoittamien tunteiden ja näkemysten avulla pystyy myös jäljittämään derbyihin liittyviä turvallistamisen mekanismeja. Yllättävää on, että voimakkaimmin turvallistamista tuottavat media ja lajia tuntemattomat eli ulkopuoliset, eivätkä toimijat, joilla on asemansa vuoksi valta tehdä päätöksiä tilanteen rauhoittamiseksi. Tutkielman kieli on englanti. Sivumäärä 63 + liitteet 3
  • Stenius, Jenny (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan nuorten aikuisten urbaaneja asumiskokemuksia pääkaupunkiseudulla. Lähtökohtana aiheen tarkastelulle on kiinnostus siihen, miten nyt elettävä aika ja urbaani kaupunkikulttuuri näyttäytyvät itse asumisessa ja kuinka kaupunkilaisuus, kaupunki ja urbaani elämä linkittyvät nuorten aikuisten jokapäiväiseen arkeen. Tutkielman avulla saadaan uutta tietoa nuorten kokemuksista, ajatuksista ja toiveista niin nykyhetken kuin tulevaisuudenkin urbaaniin kaupunkiasumiseen liittyen. Lisäksi lisääntynyt kilpailu asunnoista on vaikuttanut nuorten aikuisten asumiseen tehden aiheesta ajankohtaisen.Tutkimuskysymykseni ovat, miten urbaani kaupunkiasuminen sekä asunto koetaan ja millaisia merkityksiä niillä on nuoren aikuisen elämässä.Tutkielma sijoittuu nuorisokulttuuria sekä kaupunki- ja asumiskulttuuria käsittelevien tutkimusten jatkumoon. Keskeisinä menetelminä on haastatteluanalyysimenetelmät sekä fenomenologista lähestymistapa. Tutkielman kehysteoriana toimii sukupolviteoria, joka tuo tukensa fenomenologialle. Tutkielmassa liikutaan kokemusmaailman, sukupolvikokemuksien ja elämänkaaren käsitteissä. Keskeisiä käsitteitä ovat myös paitsi nuoret aikuiset, myös asuminen, asuinympäristö ja asunto. Lisäksi kaupungin ja urbaaniuden käsitteet ovat tutkielman keskiössä. Tutkielmassa käytetään haastattelumenetelmänä vapaamuotoista teemahaastattelua. Haastatellut nuoret aikuiset ovat 18–28 -vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia henkilöitä. Osallistuneita henkilöitä on kahdeksan, joista kolme on miehiä ja viisi naisia. Haastattelut olivat laadultaan vapaamuotoisia teemahaastatteluja, joissa oli apuna kysymysrunko. Tutkielman loppupäätelmä on, että nuorten aikuisten urbaani asuminen on moniulotteista ja kirjavaa. Kaupunkilainen voi olla monella tavalla, eikä yhtä oikeaa tapaa ole. Nuoret aikuiset näkevät kaupungin monet mahdollisuudet keinona rakentaa omannäköistään elämää. Taustalla on tavoite kehittyä uralla, opiskella tai yksinkertaisesti parantaa asumistasoa. Tavoitteisiin pääseminen edellyttää kuitenkin kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin ja sietää epävarmuutta. Asunnoista kilpaileminen ja rahahuolet voivat yllättää ja ne ajavat nuoret aikuiset ottamaan vastuuta elämänsä tiellä. Itsenäistyminen ja sen tuomat haasteet on jokaisen käytävä läpi, jotta voi kasvaa vastuulliseksi, itseään toteuttavaksi aikuiseksi. Kaupunki tarjoaa pohjan luoda sosiaalisia suhteita ja verkostoja sekä tavata samassa tilanteessa olevia, samaa sukupolvea edustavia ihmisiä. Nuoret aikuiset aistivat kaupungissa urbaania rytmiä ja liikettä, joka sopii nuoruuden elämänvaiheeseen Tulkintani on, että urbaani koetaan kaupunkilaisuuden äärimuotona, jossa niin elämäntyyli, sosiaaliset suhteet kuin asumismuoto linkittyvät toisiinsa yhtenäisenä kaupunkilaisuuden ilmentymänä. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että nuoret aikuiset ovat sopeutuvaisia ja eteenpäinpyrkiviä. Moni on kasvanut kiinni kaupunkiympäristöön ja kokee siten urbaanin asumisen luonnollisena osana kaupunkielämää.
  • Järvelä, Saara (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee kehonmuokkauksen roolia yksilön henkilökohtaisessa kehoprojektissa, jossa hän pyrkii muokkaamaan identiteettiään ja ruumiinkuvaansa vastaamaan omia tarpeitaan ja ihanteitaan. Kahdeksan haastateltavan sekä mediassa julkaistujen uutisointien avulla selvitän, millaisena yksilön muutosprosessi näyttäytyy ja millaisia merkityksiä itse kehonmuokkauksille ja niiden ottamiselle annetaan näissä kehoprojekteissa. Teoreettisena lähtökohtana toimii alati muutoksessa oleva identiteetti, jonka yksi osa on ruumiinkuva. Yksilö kulkee läpi elämänsä kahden ulottuvuuden välissä, joista havaitsemisen ulottuvuudessa hän kokee tarvetta muokata kehoaan jollain tapaa, ja asennoitumisen ulottuvuudessa hän kokee tyytyväisyyttä kehoonsa paranneltuaan itseään valitsemallaan kehonmuokkaustekniikalla. Jokainen muokkaa identiteettiään ja kehoaan haluamillaan tavoilla, jolloin erot määrittelee lähinnä yksilön persoonallisuus sekä sosio-ekonomiset mahdollisuudet. Teoriaosuudessa sivuan kehonmuokkausmaailman niin kutsuttuja moderneja primitiivejä, heidän kulttuurihistoriaansa sekä perustelen, miksi päätän kutsua haastateltaviani modernien primitiivien sijasta kehonmuokkausharrastajiksi. Tutkielmassani selvitän yksilöiden käsityksiä kehonmuokkauksen osuudesta omassa identiteettityössään, sen vaikutuksesta omaan kehosuhteeseen sekä henkilökohtaisia rajanvetoja kehonmuokkauksen maailmassa. Ensimmäisessä analyysiluvussa käsittelen kehoprojekteja kontrollin sekä rituaalisuuden näkökulmasta. Seuraavassa analyysiluvussa tarkastelen kehonmuokkauksille annettuja merkityksiä sekä kehonmuokkauksen mukanaan tuomia sosiaalisia lieveilmiöitä. Viimeisessä analyysiluvussa pohdin kehonmuokkaukseen liitettyjä muoti-ilmiösyytöksiä ja selvitän radikaalimpien kehonmuokkausten rajanvetoja sekä teknologisoitua kehonmuokkausta. Tutkielman perusteella kehonmuokkaukselle annetaan suuri rooli oman identiteetin rakentamisessa, mutta eroja on nähtävissä jokaisen yksilön kohdalla. Toisille kehonmuokkaus edustaa kehon koristamista, kun taas toisille se on tietoista toimintaa identiteettiä rakentaessa. Kehonmuokkausta pelkkänä koristautumisena pitävät löysivät kuitenkin haastatteluiden myötä jonkinlaisia syvällisiä merkityksiä näistä koristuksista. Yksilöllisten piirteiden vuoksi myös henkilökohtaiset rajanvedot eroavat toisistaan radikaalimpien kehonmuokkausten ollessa kyseessä. Kehonmuokkaus antaa yksilöille myös työkaluja vaikeiden tunteiden ja traumojen työstämiseen ja ylipääsemiseen. Kehoon voidaan tallettaa myös muistamisen arvoisina pidettyjä asioita kehonmuokkausten avulla. Teknisesti kehnot, mutta syvällisten merkitysten läpäisemät kehonmuokkaukset nousevat paremmuudessa usein taidokkaiden, mutta merkityksettömien tai vääristä lähtökohdista otettujen kehonmuokkausten edelle. Parhaimmillaan kantajalleen tärkeä kehonmuokkaus toimii visuaalisena tuoteselosteena omasta persoonasta ja mieltymyksistä, jolloin tarve puhumiselle vähenee
  • Parviainen, Helinä (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä kansatieteen pro gradu -tutkielma selvittää perinteenkeruuna toteutetun puutarhoja ja kasvimaita koskevan kyselyn vastauksista luettavissa olevia kehollisia kokemuksia kasvimaan viljelyksessä tapahtuneista muutoksista 1900-luvulla. Tutkielma selvittää minkälaisia kasvimaan viljelyn muutokseen liittyviä kehollisia kokemuksia vastaajilla on ja minkälaisia merkityksiä niille annetaan. Tutkielman päälähteenä on Museoviraston järjestämä 36. muistitiedon keruukilpailu puutarhoista ja kasvimaista, joka on tallennettu Museoviraston arkistoon. Keruukysely on toteutettu vuonna 1990. Tutkimusaineisto muodostuu kyselyn yhden kysymyskohdan vastauksista. Aineisto käsittää 60 vastausta, joista 53 on naisia ja 7 miehiä, joiden syntymävuodet sijoittuvat vuosien 1905-1945 välille. Tutkimusaineisto on laadultaan muistitietoa, jota tutkitaan kulttuurianalyyttistä menetelmää käyttäen kehollisuuden näkökulmasta. Tutkielma on kulttuurihistoriallinen ja lähestymistavaltaan hermeneuttinen. Tutkimusaineiston perusteella kasvimaan viljelyn muutos näkyy ruoka- ja makutottumusten kehollisissa aistikokemuksissa. Kasvilajien ja -lajikkeiden lisääntyminen ja monipuolistuminen kasvimaalla on lisännyt uusia makuja ruokapöytään. Uusien kasvien viljelyn ja sadon valmistaminen ruuaksi on vaatinut opettelua samoin kuin uusiin makuihin tottuminen. Sukupolvien ja sukupuolien väliset asenne-erot näkyvät kasvisten käytössä ruokana. Kasvisten viljelemiseen käytettävät kemialliset lannoitus- ja kasvinsuojeluaineet koetaan huonontavan viljeltävien ruokakasvien makua ja koostumusta, vaikka niillä saadaan kasveihin näköä ja rehevyyttä. Kemialliset aineet koetaan haitallisina terveydelle ja se aiheuttaa huolta. Siksi niiden käyttöä kartetaan kotipihojen kasvimailla, ja suositaan luonnonmukaista viljelyä. Itseviljeltyjä kasviksia pidetään laadultaan ja maultaan parempana kuin kaupasta saatavia kasviksia. Ajallinen kehollinen muutos, kuten ikääntyminen vähentää viljelyä. Viljelyn vähentyminen nuoremmissa sukupolvissa koetaan myös laiskistumisena. Kasvimaan viljely on muuttunut pakollisesta työstä harrastukseksi, jossa kehollinen tieto on läsnä. Kasvimaan hoidossa käytettävät työvälineet ovat parantuneet monilta osin, mikä on helpottanut viljelyn fyysisyyttä. Harrastajille kasvilajien ja lajikkeiden monipuolistuminen tuo mielenkiintoa ja vaihtelua harrastukseen. Omien käsien työ palkitsee. Kasvimaan hoito tuo viljelijälleen nautintoa, mielihyvää.
  • Halonen, Anniina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja kulttuurihistoriallinen kuvaus 1900-luvun alun maaseudun arjesta. Tutkin omavaraisten pientilojen arjen rytmejä ja kirjoittajien kokemuksia muistitietoaineistoa hyödyntämällä. Aineistoni on Seurasaari-lehdessä julkaistu, Kansallismuseon kansatieteellisen osaston kysely numero 10, maaseudun työvuosi, josta olen poiminut satunnaisotannalla 18 vastausta. Kysely on vuodelta 1963. Olen tarkastellut aineistoani lähiluennan menetelmällä. Tutkielman teoreettisessa kehyksessä kulttuurihistoriallinen arjen kuvaus yhdistyy kulttuurianalyysin kanssa. Tutkielmalleni olennaisia käsitteitä ovat arki ja modernisaatio. Arjen tutkimuksella voidaan saada tietoa siitä, millaisia vaikutuksia sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset tuottavat yksilöiden elämässä mikro- ja makrotasoilla. Modernisaatiossa otetaan käyttöön uusia teknologioita ja ajatusmalleja, jotka koskevat kulttuuria ja yhteiskuntaa. Tutkimustulokseni perusteella omavaraisten pientilojen arki rakentui ruoantuotannon ympärille muodostaen erilaisia rytmejä. Rytmit ajoittivat ja jäsensivät työtä ja arkea. Ruokailut ja kahvittelut tauottivat työpäiviä. Arjessa tarvittiin suunnitelmallisuutta ja kykyä ennakoida tulevaa. Arkisten rytmien taustalla vaikuttivat muun muassa työtehtävät, vuodenajat, valo ja lämpötilat sekä sosiaaliset käytännöt. Omavaraistaloudessa vapaa-aikaa ei eroteltu työnteosta. Syksystä kevääseen työpäivää jatkettiin sisätiloissa puhde- ja käsitöitä tehden. Vuodenajat ja ympäröivä luonto loivat arjen ja työvuoden rakentumisen kehyksen. Maanviljelystä elantonsa saaneiden henkilöiden tuli osata tarkkailla luontoa ja sen muutoksia ajoittaakseen työtehtäviä. Työhön tarvittavat opit saatiin kotoa. Työhön ja arjen rytmeihin liittyi käytännön kautta kehittyneitä työtapoja ja myytillisiä uskomuksia. Kirjoittajat eivät erottele käytännöllistä ja myytillistä ajattelua toisistaan. Yhdessä työskentely lisäsi yksitoikkoisten ja raskaiden työtehtävien mielekkyyttä. Yhteisön jäsenten keskinäinen arvostus määräytyi taitojen, nopeuden ja työteliäisyyden kautta. Aineistosta on tulkittavissa yhteisöllisyydellä olleen vahva asema arjen merkityksellistäjänä. Omavaraisilla pientiloilla elettiin tiiviisti ympäröivän yhteisön kanssa. Arki rajoittui pienyhteisöjen sisälle, joten talkoot ja työnjuhlat olivat tervetullutta vaihtelua arkiseen elinpiiriin. Talkoihin liittyi sosiaalisia käytäntöjä ja kilpahenkeä. Ennen modernisaation mukanaan tuomaa koneellistumista työ maatiloilla oli fyysistä. Talonpoikaiskulttuurissa arvostettiin työteliäsyyttä. Työn fyysisyys ja ajan kerroksellisuus näkyvät muisteluissa kehollisina ja eloisien muistojen välittäminä kuvauksina arjesta ja työnteosta. Modernisaatio ja koneellistuminen muuttivat omavaraisten pientilojen arjen rytmejä ja kyläyhteisöjen merkitystä.
  • Kajander, Anna (Helsingfors universitet, 2013)
    Kirja-ala on muutoksessa nyt kun sähkökirja on tehnyt ja tekee edelleen tuloaan. Siirtyminen uuteen lukutapaan ei ole ollut odotetun nopeaa, vaan suomalaiset ostavat ja lukevat edelleen pääasiassa perinteistä paperista kirjaa. Yksi syy tähän on se, että kirjaan materiaalisena esineenä liitetään erilaisia tunteita, arvoja ja asenteita. Sähkökirja muuttaisi monille tärkeää kokemusta kirjasta ja lukemisesta, ja uuteen lukutapaan saatetaan suhtautua siksi varauksella. Pro gradu tutkielmani on verkkoetnografinen esinetutkimus, jossa tarkastelen kirjaan ja lukemiseen liitettäviä merkityksiä. Aineisto on kerätty sosiaalisessa mediassa tutkimusta varten perustetulla Facebook-sivulla, jonka kautta tutkimukseen osallistui yhteensä 73 henkilöä. Aineistonkeruutapa on kansatieteessä uusi, ja pääaiheensa kirjan ohella tutkimus käsitteleekin keruutavan vahvuuksia ja ongelmia esinetutkimuksen kannalta. Tutkimusprosessi on myös kirjoitettu hyvin avoimeksi. Tarkoitus on näin ottaa osaa tieteenalalla käytävään keskusteluun verkossa tehtävästä tutkimuksesta ja tutkimuskentän käsitteestä. Aineiston analyysiosuudessa käsitellään vastaajien esiin tuomia teemoja työn keskeisten käsitteiden avulla. Näistä tärkeimmät ovat esine, merkitys, ruumiillisuus, identiteetti ja nostalgia. Tarkastelun alla ovat myös kirjan eri muodot ja niihin liitettävät arvot, sekä lukeminen ja sen tuottamat ruumiilliset kokemukset. Aineiston analyysi perustuu kulttuurianalyysiin ja kokemuksen tutkimuksen osalta kulttuuriseen fenomenologiaan. Tutkimuksen perusteella kirja on monia merkityksiä sisältävä esine, johon liittyy erilaisia osa-alueita. Aineistoni mukaan sähkökirjassa houkuttelevat lukutavan keveys, nopeus ja helppous. Perinteisen kirjan kohdalla kirjan materiaalisuus on monille tärkeää, ja siihen kuuluvia positiivisia elementtejä ovat esimerkiksi tuoksut ja värit. Sivuihin ja kansiin tarttuneet käytön jäljet kertovat menneisyydestä ja kantavat näin nostalgisia arvoja. Lisäksi kirja koetaan sosiaalisena esineenä, vuorovaikutuksen välineenä ja identiteetin tukijana. Perinteiselle kirjalle annetaan aikaa ja lukukokemukseen voi kuulua myös kirjan ulkoasun katselu tai materiaalisuuden tunnustelu. Kirjan tehtävänä on toimia arjesta irrottajana, joka vie pois sähköisten ruutujen kuten tietokoneen tai television ääreltä. Tulevaisuuden odotetaan tuovan muutoksia kirjakulttuuriin, mutta suurin osa vastaajista toivoo perinteisen kirjan säilyvän kirjan uusien muotojen rinnalla.
  • Vertio, Kia (Helsingfors universitet, 2017)
    Tarkastelen tutkielmassani Kirkon Ulkomaanavun rauhantyötä diskurssianalyysin avulla. Tutkielman tehtävänä on tuottaa yhtä järjestöä tarkastelemalla uutta tietoa uskopohjaisten järjestöjen merkityksenannoista rauhanrakennuksen ja siihen sisältyvän rauhanvälityksen kentällä. Tutkimuskysymykseni on, miten Kirkon Ulkomaanapu diskursiivisesti rakentaa kuvaa rauhasta ja rauhantyöstä. Millaisena rauhantoimijana Kirkon Ulkomaanapu kuvaa itsensä ja miten se erottuu joukosta? Minkälaisia arvoja Kirkon Ulkomaanapu rauhantyön kuvausten kautta nostaa esiin? Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii diskurssianalyysi. Diskursseja koskevan tutkimuksen lähtökohtana on näkemys kielen ja toiminnan yhteenkietoutuneisuudesta: kieli sekä rakentaa todellisuutta että on sen osa. Kirkon Ulkomaanavun tekstit ovat osa laajempaa yhteiskunnallista vuoropuhelua, jossa käsityksiä rauhasta ja rauhanrakennuksesta tuotetaan. Tarkastelen Kirkon Ulkomaanavun rauhantyöstä kertovia tekstejä diskurssianalyyttisen tutkimuksen lähtöoletusten mukaisesti tietyssä kontekstissa. Diskurssianalyysin lisäksi hyödynnän tutkielmassani kulttuurianalyysin lähtökohtia. Tutkielmani aineistona on Kirkon Ulkomaanavun vuosina 2012–2016 julkaisemia tekstejä. Aineisto koostuu järjestön vuosikertomuksista ja tasekirjoista, vuosiksi 2013–2016 laaditusta strategiasta sekä järjestön verkkosivuilla tai Tekoja-lehdessä vuosina julkaistuista uutisista, artikkeleista ja muista rauhantyötä käsittelevistä teksteistä. Aineiston alkuvaiheen analysoinnissa olen käyttänyt lähilukua ja teemoittelua. Tämän jälkeen olen analysoinut tarkemmin aineistossa esiintyviä diskursseja. Työkaluna minulla on ollut käytössä atlas.ti-ohjelma. Rauhantyö voidaan nähdä Kirkon Ulkomaanavun keinona vaikuttaa omaan asemaansa ja saada sananvaltaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Rauhantyön diskursiivinen rakentaminen on keskeinen osa Kirkon Ulkomaanavun identiteetin rakennusta. Analyysini perusteella Kirkon Ulkomaanapu tukeutuu rauhantyöstään viestiessään useaan eri diskurssiin. Nämä diskurssit olen nimennyt ihmisoikeusdiskurssiksi, rauha kehityksen edellytyksenä ja mahdollistajana -diskurssiksi, altruistisen auttamisen diskurssiksi, ammattimaisuuden diskurssiksi, uskonnolliseksi diskurssiksi, sovintodiskurssiksi, uskonto voimavarana -diskurssiksi sekä rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssiksi. Lisäksi Kirkon Ulkomaanavun teksteissä erottuvat eron tekemisen diskurssi ja uhridiskurssi ja paikallisuuden diskurssi, joista viimeisen näen olevan osa rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssia. Järjestö korostaa teksteissään pitkäaikaista läsnäoloaan konfliktialueilla, innovatiivisia ratkaisujaan konfliktien ratkaisemiseksi sekä paikallisten ihmisten luottamuksen saavuttamista ja yhteistyötä kestävän ratkaisun aikaansaamiseksi. Ammattimaisuuden ja altruistisen auttamisen diskurssien kautta se rakentaa kuvaa rauhanrakentajalle sopivista lähtökohdista. Erityisesti rauha yhteisenä ponnistuksena -diskurssin, uskonto voimavarana -diskurssin, sovintodiskurssin ja rauha kehityksen edellytyksenä ja mahdollistajana -diskurssin kautta se esittää tapoja etsiä ratkaisua.
  • Koyama, Sinikka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimukseni aiheena on se, miten suomalaiset esittävät ja tulkitsevat japanilaista kulttuuria Roihuvuoren Hanami-juhlassa. Miten toiseutta tulkitaan ja miten suomalaisuus näkyy esityksissä? Tutkimukseni lähtökohtana on Seija Jalaginin ajatus siitä, että toiseus on tulkittava, jotta sitä voi hallita, tai ainakin sijoitettava se jotenkin omaan maailmaan. Käsittelen aihettani esitystutkimuksen kautta. Käyn tutkimuksessani läpi esityksen syntyä ja avaan sitä kautta myös toiseuden kohtaamista. Esityksen synnyn voi jakaa neljään eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa suomalainen on ensin katsoja eli hän näkee japanilaisen kulttuurin esitystä, jonka jälkeen hän kiinnostuu aiheesta, alkaa tutkia kyseistä kulttuuria ja etsimään siitä tietoa. Tämän jälkeen hän siirtyy analyysi vaiheeseen, jossa kulttuurista omaksutaan ne piirteet, jotka hän kokee merkittäviksi ja tärkeiksi. Viimeisessä vaiheessa hänestä itsestään tulee esiintyjä. Näiden vaiheiden kautta tarkastelen sitä, miten suomalaiset esittävät ja tulkitsevat japanilaista kulttuuria Aina vuodesta 2008 lähtien Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuistossa on myös vietetty japanilaista Hanami-juhlaa eli kirsikankukkien katselu-juhlaa. Tapahtumasta on tullut toiminnallinen kokoperheen piknik-juhla, johon kuuluu niin lauluesityksiä, butotanssia, kendo-näytöksiä, kuin myös teetaidetta ja pukukilpailuja. Japanilaisen kulttuurin esittäjistä suurin osa on kuitenkin suomalaisia. Myös Hanami-juhla on suurimmaksi osaksi suomalaisten toteuttama ja järjestämä tapahtuma, jossa kävijämäärät nousevat joka vuosi. Tutkielmani perustuu 11 haastatteluun, Hanami-juhlassa kuvattuun videoon sekä kenttätyöpäiväkirjaan. Haastatteluissa on mukana niin Hanami-juhlan esiintyjiä, kuin myös yksi juhlan järjestäjistä. Esiintyjistä haastatteluun osallistui niin teetaiteen harjoittajia, butotanssijoita, kuin myös kendon harrastaja, parapara-tanssija, sekä lolita-tyylin harrastaja. Kaikki haastateltavat ovat suomalaisia. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa pyrin ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä. Haastattelut ovat puolistrukturoituja. Haastattelut tuovat hyvin esiin sen, mitä suomalaiset ajattelevat japanilaisesta kulttuurista ja miten he ovat omaksuneet sen. Suomalaiset arvostavat paljon japanilaista kulttuuria ja kokevat sen rikastuttavan heidän elämäänsä. Heidän esityksessään on aina mukana suomalaisuutta ja sitä halutaan myös tietoisesti korostaa sellaisten elementtien kautta, jotka eivät riko esityksen tärkeintä ydintä. Suomalaiset kunnioittavat japanilaista kulttuuria ja siksi esityksessä halutaan säilyttää tietyt alkuperäiset elementit. Myös esitykseen sisältyvät vahvat säännöt vaikuttavat siihen, miten paljon suomalaisuutta voidaan tuoda esitykseen mukaan. Vieraan kulttuurin avulla on myös mahdollista vahvistaa omia juuriaan ja pohtia mitä on suomalaisuus. Omaa identiteettiä on aina helpompi tarkastella vieraan eli toiseuden kautta.