Browsing by Subject "Euroopan integraatio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Myllyoja, Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    This Master’s thesis explored the British national identity in the early phases of the Brexit process in the years 2017–2018. The aim of the study was to examine whether a new non-EU British identity which could be detected in the speeches by Prime Minister Theresa May and what kinds of linguistic devices were employed in the construction of such identity. I approached these questions with a triangulating method which finds its home in Critical Discourse Analysis. The data consisted of transcriptions of May’s three speeches: the first one was given in London in January 2017, the second one in Florence, Italy in September in 2017 and the third one again in London in March 2018, as a storm prevented May from traveling to Manchester. I attempted to observe the respective temporal and spatial contexts, as well as the imagined audience in my analysis. I first conducted a quantitative analysis of the data by employing the Appraisal Framework developed by Martin and White. This framework is designed to recognise value positions encased in a text. It is based on Systemic Functional Linguistics and Bakhtin’s ideas on dialogic language. I.e. it views language as a semiotic system of inter-referential signs which is constructed in interaction. I applied the framework to the extent of Engagement. This category of the framework is specifically concerned with dialogic utterances. In the qualitative analysis, I applied several social scientific approaches and concepts related to questions of nation and national identity. In terms of dialogic language, the results displayed that over time May’s speeches began to contain less contractive utterances in which one would exclude other positions from the discourse. At the same time, there was an increase of expansive utterances in which one would allow other positions to seem plausible or neutral. In other words, May seemed to opt for a more conciliatory tone as Brexit visibly decelerated. When it comes to national identity, it would seem like a crucial concept for a state looking for less integrated international co-operation especially if pursuit of national sovereignty is presented as the main reason behind the endeavour. However, this study implies that May’s speeches did not offer elements which a new national identity could have been built upon. In the light of previous research on national identity, they would have evidently needed to contain more emotion-laden language.
  • Ahonen, Paula-Maaria (2004)
    Eurooppa-neuvoston esittämä Euroopan unionin tulevaisuutta koskeva julistus Laekenissa 2001 käynnisti perustuslaillisen prosessin, joka huipentui tulevaisuuskonventin esittämään ehdotukseen sopimukseksi perustuslaista. Se sisälsi kohdan, jossa ehdotettiin kiertävän Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuden korvaamista pysyvällä puheenjohtajuudella. Puheenjohtaja ohjaisi Eurooppa-neuvoston työtä ja edustaisi Euroopan unionia sen yhteisissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa. Tutkimus keskittyy ehdotuksen eri vaiheisiin ja pyrkii selvittämään, miten ajatus pysyvästä puheenjohtajuudesta alunperin kehittyi, ketkä olivat sen takana ja miten ehdotus lopulta päätyi perustuslakisopimukseen. Painopisteinä ovat päätöksentekoprosessi ja sen eri vaiheet sekä eri tapahtumien ja toimijoiden vaikutus niissä. Näitä lähestytään eri päätöksentekoteorioiden näkökulmasta sekä kontekstista, joka korostaa Euroopan unionin päätöksenteon omalaatuisuutta. Tutkimus jakautuu kolmeen eri vaiheeseen, jotka ovat vireillepano, valmistelu ja ratkaisu. Näistä erityisesti valmistelua korostetaan, sillä se tapahtui tulevaisuuskonventissa, joka edusti uudenlaista tapaa tarkastella unionin perussopimuksia. Tutkimus on tapaustutkimus ja se pohjautuu haastatteluihin ja dokumentteihin.
  • Marjomaa, Anni (Helsingin yliopisto, 2020)
    This thesis aims at developing plausible visions of future for the eurozone, based on a literature review and scenario methodology. The starting point of the analysis is the global financial crisis of 2008, which turned into a European balance-of-payment crisis in 2010. In the early 2020, COVID-19 pandemic ushered in a new crisis for the eurozone. The survival of the euro seems more uncertain than ever before. Thus, it is a timely effort to explore the various theories of the root causes for the troubles of the eurozone. The research question of the thesis is the following. Utilizing scenario methodology, what kind of plausible futures can be envisioned for the eurozone? Is there a viable future for the EMU or is it doomed to fail due to its alleged flaws? What are the conditions in which the eurozone can prosper and the euro to become a well-functioning common currency? The hypothesis is that the future of the eurozone is extremely uncertain without significant social and fiscal reforms. To tackle these questions, various theories and perspectives on the problems of the euro are reviewed. Despite the different views, there seems to be a consensus regarding the fact that the euro has failed in terms of the main objectives of the common currency, namely bringing prosperity and stability through economic integration and accelerating political integration. Quite the contrary, it has worsened the standards of living and created instability and deep political fragmentation across Europe. The thesis utilizes scenario methodology as it is particularly suitable method for examining uncertain contexts. The scenarios are based on a literature review, which is further analysed from the author’s perspective and developed into plausible scenarios for the future. It is argued that scenario methodology is a fruitful way to conceptualize uncertain future and potential shocks it may hold, while producing novel academic insights and interesting research. The scenario-building exercise demonstrates how the different theories and views on how the EMU should be governed and reformed may play out in practice. Each scenario reflects certain school of thought that entails specific elements of reform and governing principles for the EMU. The paper demonstrates that there are conditions in which the euro can survive and even prosper. On the other hand, there are conditions in which the euro is doomed to fail due to its design flaws and lack of social integration within the eurozone. The scenarios in which the EMU prospers include aspects of social integration and banking integration. Vice versa, the scenarios in which the EMU cannot survive are characterized by lack of social and banking integration. The key finding is that for the euro to survive, social integration in Europe must deepen. In other words, any meaningful reform in the eurozone structure requires increased solidarity within the union. There is a growing consensus between leading economists that the most important structural reform would be some level of debt mutualization and restructuring. The second conclusion is the importance of banking integration, which would enhance financial stability in the eurozone through common standards and harmonize the banking regulation between the member states. Banking integration also requires deepening solidarity in the EMU, so it cannot fully realize before social integration moves forward.
  • Tuokko, Katja (Helsingfors universitet, 2012)
    The accession to the European Union (EU) in 1995 has been one of the most important decisions made in the post-Cold War Finland. A decade after the end of the Cold War period, Finland had become a full member of both the EU and the European Economic and Monetary Union (EMU) entering the inner circle of European decision-making. Deepening European integration created a challenge for Finnish parties which had traditionally based their ideology on national default lines. For Vasemmistoliitto (VAS), the dimension of European integration created a challenge. In the 1990’s, VAS, established as a successor of Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL), had to form its opinion on European integration. As other European radical left parties, VAS too, struggled to find its ideological basis on the post-Cold War Europe. This study discusses VAS position on European integration from the establishment of the party in 1990 until 1998. By means of qualitative content analysis, it seeks to answer what the VAS position on European integration was and why did it change. Party archives, two interviews of VAS party secretaries and newspaper material have been used as primary sources of the analysis. The main finding of this study is that VAS position on European integration was characterized by the party’s will to be seen as fit to govern. VAS leadership avoided taking an official position to the EU membership and finally in 1997, after a member referendum, the party adopted a pro-EMU line. As all major parties supported European integration, anti-EU and anti-EMU positions would have meant a role in opposition ranks for VAS for years to come. In the 1990’s, VAS was characterized by inner conflict and the rise of social populism inside the party. As the majority of VAS voters were against European integration, VAS position on Europe did not reflect the opinions of the voters of the party very well. VAS was traumatized by the deep inner split of its predecessor SKDL and isolation from the mainstream Finnish politics. The long path in opposition that SKDL had experienced was a frightening future scenario for VAS. In order to advance values and politics central to the party, VAS had the urge to be seen as fit to govern and as a reliable coalition partner. The Nordic sister parties’ decades long path in opposition only strengthened the will of VAS to be there where the decision were made. The accelerating pace of European integration in the 1990’s partly urged VAS to rethink in which direction it as a radical left-wing party was heading to. The questions on the EU and the EMU were a stimulus for VAS to define what kind of values it aimed to advance.
  • Saarinen, Markus (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa käsitellään Suomen Keskusta r.p.:n puoluejohdon sisäisiä jännitteitä ja ristiriitoja keskusteltaessa Suomen valtion harjoittamasta integraatiopolitiikasta 1990-luvun alkupuoliskolla. Keskustan toimiessa tuolloin pääministeripuolueena, sillä oli keskeinen asema Suomen valtion tekemissä päätöksissä koskien muun muassa Suomen EY-/EU-jäsenyyttä. Mikäli puolue ei olisi asettunut tukemaan jäsenyyttä, Suomi ei välttämättä olisi liittynyt Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995. Tutkielmassa esitellään Keskustan puolueorganisaatiota, keskeisimpiä toimijoita ja tilaisuuksia, joissa puolueen keskeisimmät päätökset tehtiin. Puolueen eri organisaatioiden pöytäkirjoja ja muita dokumentteja sekä keskustataustaisia sanomalehtiä läpikäyden saadaan selville ne keskustalaiset, joilla oli eniten vaikutusvaltaa puolueen sisäisessä päätöksenteossa integraatiopolitiikasta keskusteltaessa. Keskustan puheenjohtaja Esko Ahon rooli ja vallankäyttö integraatiokeskusteluissa ja tehdyissä päätöksissä otetaan tarkasteluun. Erilaisten tutkimusten ja gallupien mukaan Keskustan jäsenien ja kannattajien enemmistö vastusti lähes koko 1990-luvun alkupuolen ajan Suomen liittymistä Euroopan unioniin, ja vastustus kasvoi jäsenyysprosessin edetessä. Tämä näkyi etenkin maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla. Vastustavalla kannalla oli myös Keskustaa lähellä oleva maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestö MTK. Vastaavasti Keskustan puoluejohdon enemmistö, mukaan lukien puolueen puheenjohtaja ja Suomen pääministeri Aho, suhtautui varovaisen myönteisesti ensin jäsenyyshakemuksen jättämiseen vuonna 1992, ja myöhemmin jäsenyyteen vuonna 1994. Ulkoista painetta jäsenyyden kannattamiselle tuli muilta puolueilta, sillä eduskunnan enemmistö oli jäsenyyden kannalla. Mikäli Keskusta olisi ryhtynyt avoimesti vastustamaan jäsenyyttä, se olisi voinut kaataa Ahon hallituksen. Presidentti Mauno Koivisto tuki taustalla Ahon hallitusta ja suhtautui maltillisesti EU-jäsenyyteen. Ulkopoliittisesta näkökulmasta Neuvostoliiton hajoaminen mahdollisti Suomen syvemmän integraation Länsi-Eurooppaan, ja muun muassa naapurimaa Ruotsin valtiojohto suhtautui myönteisesti EU-jäsenyyden hakemiseen. Osassa aiempia tutkimuksia on kritisoitu Keskustan puoluejohdon ja puheenjohtaja Ahon toimintatapoja EU-jäsenyysprosessin aikana. Syinä kritiikille on esitetty puoluejohdon toimintaa puolueen kenttäväen tahdon vastaisesti, sekä puheenjohtaja Ahon käyttämiä keinoja saavuttaakseen haluamansa tavoitteet. Puoluejohdon tavoitteena oli pitää puolue yhtenäisenä sisäisistä ristiriidoista huolimatta. Se ei onnistunut kaikissa tapauksissa kovin hyvin, sillä puolueen sisällä oli paljon jäsenyyttä vastustavia voimia etenkin EU-jäsenyyysprosessin loppuvaiheessa, muun muassa entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen. Puolue ei ottanut virallisesti voimakasta kantaa EU-jäsenyyden puolesta, jotta se ei ärsyttäisi liikaa kannattajiaan. Puolue ja sen johto kävivät ennen jäsenyyshakemuksen jättämistä paljon keskustelua jäsenistön kanssa, mutta jäsenyysneuvotteluiden aikana vuorovaikutteinen keskustelu haluttiin puoluejohdon näkökulmasta minimoida. Samalla puoluejohdon sisällä keskinäistä jännitettä haluttiin laannuttaa, vaikka johto teki päätöksiä EU-jäsenyyttä edesauttavasti. Huolimatta Keskustan jäsenten ja kannattajien enemmistön EU-jäsenyyden vastustuksesta, Keskusta päätti ensin tukea Suomen EU-jäsenyyshakemusta ja myöhemmin kannattaa Suomen jäsenyyttä EU:ssa. Puheenjohtaja Aho käytti päätöksenteon hetkinä saavutettua asemaansa ja valtaansa tehokkaasti saavuttaakseen tavoitteensa.
  • Engelberg, Anton (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Valtiotieteiden maisteri Opintosuunta: Poliittinen historia Tekijä: Engelberg Anton Matti Olavi Työn nimi: Pohjoismainen yhteistyö ja Baltian ankkuroiminen muuhun Eurooppaan: Ruotsin odotukset Suomen EU-jäsenyysprojektista 1992–1994 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Tammikuu 2021 Sivumäärä: 90 Avainsanat: Euroopan unioni, Euroopan integraatio, EU-jäsenyys, pohjoismainen yhteistyö, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Suomi, Ruotsi, Baltia. Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Ohjaaja Pauli Kettunen Tiivistelmä: Tutkielma käsittelee Ruotsin valtiojohdon suhtautumista Suomen ulkopoliittiseen suunnanmuutokseen kohti EU-jäsenyyttä vuosien 1992–1994 aikana. Aihe on ajankohtainen Itämeren alueen turvallisuuspoliittisen keskustelun myötä. Tutkielmassa hyödynnetään Reinhart Koselleckin määritelmää odotushorisontista, jonka mukaan yksilön kokemukset ja odotukset ovat nykyhetkeen heijastuvia käsityksiä menneestä ja tulevasta. Tutkielman pääasiallinen lähdeaineisto koostuu Ruotsin ulkoministeriön (Utrikesdepartementet) arkistossa säilytettävistä Ruotsin Helsingin suurlähetystön raporteista vuosilta 1992–1994 koskien Suomen EU-jäsenyysneuvotteluja ja pohjoismaista yhteistyötä. Ruotsin Helsingin lähetystön raporteissa käsiteltiin Venäjän tilannetta aluksi enemmän turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta, kun maa oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sekavassa tilassa. Lähetystöraporteissa nähtiin luontevana, että pohjoismainen yhteistyö jatkuu unionin jäseninä. Erilaista suhtautumista yhteistyön luonteeseen havaittiin kuitenkin siinä, tulisiko maiden muodostaa EU:n sisään omia etujaan ajava ryhmittymä. Ruotsissa Pohjoismaita ja laajempaa Itämeren aluetta käsiteltiin aineiston perusteella alueellisena intressiblokkina, mitä suomalaiset poliitikot puolestaan vierastivat. Raporteista oli nähtävissä Ruotsin valtiojohdon huoli Saksan vaikutusvallan kasvusta Suomessa. Ruotsin ja Suomen EU-jäsenyyksien odotettiin tarkastellulla ajanjaksolla vaikuttavan myönteisesti Baltian maiden tulevaan kehitykseen. Pääministeri Carl Bildtin Ison-Britannian hallitukselta saamaa länsimaiden Baltian-politiikan koordinointitehtävää voidaan pitää osoituksena siitä, että nämä odotukset heijastivat laajempia länsimaisia tavoitteita.
  • Rissanen, Elmo (Helsingin yliopisto, 2017)
    The study examines the views of the United States Government during the Nixon Presidency in 1969–1974. What specific issues and problems did the members of the Nixon Administration perceive in connection to the European Economic Community and the European economic development in matters concerning political integration and trade, and how these views affected behaviour towards Europeans? Was there a clear-cut change in trade policies and perceptions because of major developments such as the EEC enlargement? The source material consists of reports, memorandums and telegrams, created primarily by the Executive office of the President and the United States Department of State. The memoirs of the former National Security Advisor and Secretary of State Henry Kissinger are also an important primary source. Throughout the 1950s and 60s, the United States had been an avid supporter of the European integration, but during the Nixon Presidency the US policy regarding the EEC changed drastically. Nixon Administration started to view the Common Market more as an economic opponent than as a valuable political entity. It was frustrated by EEC’s Common Agricultural Policy as well as its preferential trade agreements with third parties, which from the American perspective discriminated US exports. The EEC enlargement became also a source of frustration for the Nixon Administration. Both Nixon and Henry Kissinger feared that Great Britain would distance itself from the United States in order to build stronger ties with the EEC and its members, thus eroding the special relationship between the United States and Great Britain. Some members of the Nixon Administration also believed that the enlargement would slow down economic integration, as it required the EEC to undergo considerable institutional changes. These changes could have occupied the Common Market for years to come. In 1973, before Nixon’s resignation in the following year, the relations between the United States and the EEC countries worsened drastically. Nixon and Kissinger were very frustrated by the initial lukewarm reaction they received from Europeans to their ‘Year of Europe’ initiative intended to redefine transatlantic relations, and later by their decision to draft a joint response to the United States and act as a group in the talks with the Americans. The US-EEC relations worsened even further during the oil crisis of 1973, when the Common Market members made their own concerted diplomatic moves. From the Nixon Administration’s point of view, this undermined American peace efforts. At the same time the escalating Watergate Scandal eroded Nixon’s and his Administration’s credibility in the eyes of the Europeans. All this meant that by the end of 1973, the ‘Year of Europe’ initiative had died out and the Nixon Administration’s view of the EEC and its members had soured.