Euroopan parlamentin puolueryhmien merkitys eurooppalaisen puolueintegraation kannalta on kasvanut parlamentin valtaoikeuksien kasvun myötä. Vahvan eurooppalaisen puoluejärjestelmän kehittyminen edellyttää kuitenkin puolueryhmiltä yhtenäistä äänestyskäyttäytymistä. Ainoastaan tällä tavoin toimimalla parlamenttiryhmät voivat edistää poliittisia päämääriään ja vastata äänestäjiensä vaatimuksiin. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Euroopan parlamentin suurimman vasemmistoryhmän eli PES (Party of European Socialists) -ryhmän äänestyskoheesiota. Työssä paneudutaan erityisesti siihen, miten 28 kansallisesta puolueesta koostuvan parlamenttiryhmän sisäiset ideologiset erot vaikuttavat äänestyskoheesioon. Ryhmän sisäisiä ideologisia eroja tarkastellaan kahden ulottuvuuden eli perinteisen vasemmisto–oikeisto- sekä integraatiomyönteisyys–integraatiovastaisuus-ulottuvuuden avulla (ns. Hix–Lord-malli). Tutkimus ajoittuu nykyisen vaalikauden kahden ensimmäisen vuoden ajalle (heinäkuu 2004 - kesäkuu 2006). Vaikka tutkimuksen pääpaino ei ole itälaajentumisen vaikutusten tarkastelemisessa, se kuitenkin valottaa uusien jäsenmaiden puolueiden sopeutumista osaksi PES-ryhmää. PES-ryhmän koheesiota tutkitaan neljän tutkimusajankohtana paljon esillä olleen lainsäädäntöhankkeen eli palveludirektiivin, työaikadirektiivin ja Lissabonin strategian sekä perustuslaillisen sopimuksen avulla. PES-ryhmään kuuluvien puolueiden ideologisia etäisyyksiä kahden edellä mainitun ideologisen ulottuvuuden suhteen tarkastellaan ns. asiantuntijalausuntojen (Chapel Hill Party Dataset 2002) avulla. Pääasiallisen tutkimusaineiston muodostavat kuitenkin tutkittavien lainsäädäntöhankkeiden nimenhuutoäänestykset. PES-ryhmän äänestyskoheesiota tarkastellaan Fulvio Attinàn (1990) kehittämän ns. yhdenmukaisuusindeksin avulla, jota Hix, Noury ja Roland (2002; 2006) ovat sittemmin kehittäneet eteenpäin. Asiantuntijalausuntojen valossa tarkasteltuna PES-ryhmä näyttäytyy yleensä ottaen ideologisesti yhtenäisenä ryhmänä. Ryhmän sisältä löytyy kuitenkin myös ideologisia eroja. Vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudella Ison-Britannian Labour erottuu oikeistolaisilla painotuksillaan, samoin uusien jäsenmaiden puolueet kannattavat keskimäärin muita oikeistolaisempaa talouspolitiikkaa. Belgian PS ja SP.A. edustavat puolestaan ryhmän vasemmistoa. Integraatiomyönteisyys–integraatiovastaisuus-ulottuvuudella perinteiset euroskeptikot, esimerkiksi Britannian Labour, Tanskan SD ja Ruotsin SAP, erottuvat puolestaan jonkin verran muista. Em. ideologiset erot näkyvät jossain määrin myös tarkastelun kohteena olevissa äänestyksissä. Esimerkiksi Ranskan PS sekä Belgian PS ja SP.A. poikkesivat usein yhteisestä äänestyslinjasta muita vasemmistolaisemmilla painotuksilla. Vaikka kokonaisuudessaan PES-ryhmä äänestää melko yhtenäisellä tavalla, merkittävien lainsäädäntöhankkeiden osalta ryhmän linja saattaa siis kuitenkin hajota. Toisaalta esimerkiksi Britannian Labourin äänestyskäyttäytyminen osoittaa, etteivät kansallisten puolueiden ideologiset erot välttämättä näy käytännön toiminnan tasolla. Ideologisesta "oikeistolaisuudestaan" huolimatta brittivaltuuskunta äänesti pääosin ryhmän linjan mukaisesti. Lisäksi voidaan havaita, että palveludirektiiviäänestystä lukuun ottamatta uusien jäsenmaiden puolueet eivät erotu joukosta ja niiden voidaan katsoa sopeutuneen melko hyvin osaksi PES-ryhmää.

Ensimmäiset Euroopan parlamentin vaalit järjestettiin vuonna 1979. Tämän jälkeen \ vaalit ovat toistuneet joka viides vuosi. 2004 vuoden vaalit olivat kuudennet vaalit ja merl:itykselliset siinä mielessä, että Euroopan unioni oli laajentunut alkujaan yhdeksästä jäsenvaltiosta kahteenkymmeneenviiteen jäsevaltioon. Samalla äänestäjämäärä kasvoi 550 miljoonaan. joista 5 miljoonaa äänestäjää tuli itä-laajentumisen (1.5.2004) myötä entisen ita-blokin maista. Alusta saakka Euroopan parlamentin vaalit ovat kiinnostaneet eri tieteenalan tutkijoita. Erityisesti yhteiskuntatieteiden piirissä vaaleja on tutkittu toisen asteen vaaleina, jotka saavat merkityksensä suhteessa kansallisiin vaaleihin (Reil,& Schmitt 190). Euroopan parlamentin vaaleja vertailtu kansallisiin vaaleihin, etenkin äänestysaktiivisuuden ja puoluevalintojen suhteen. Eurovaalien Vaalista vaaleihln laskeva äänestysprosentti onkin herättänyt keskustelun koko EU :n demokratian määritelmästä ja sen vallankäytön legitimiteetistä.Eurovaalien laskevan äänestysprosentin on katsottu olevan ongelmallinen siksi, etui sen voidaan tulkita tarkoittavan sini, että kansalaisten Euroopan unionia kohtaan kokema legitimiteetti ja kiinnostus ovat vähentyneet, vaikka parlamentin Valta Oli Samaan aikaan kasvanut. Suomessa Euroopan parlamentin vaalit ovat järjestetty kolme kertaa. Suomen jarjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys Euroopan umoniin Iiittymisestä. Ensimmäisten Euroopan parlamenttivaalien äänestvsprosenttl jäi kansallisiin vaaleihin verrattuna alhaiseksi 60,3 prosenttia, kun keskimääräinen äänestysprosenttia.

Tutkielmassa identifioidaan Euroopan parlamentin täysistunnoissa käytettyjä argumentteja Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen puolustamiseksi ja vastustamiseksi vuosina 2015–2017. Taustalla on ajatus vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vauhdittamasta muutoksesta Euroopan unionin ja Turkin välisissä suhteissa. Tavoitteena on hahmottaa vähän tutkittua Euroopan parlamentin suhtautumista Turkkiin unionin kumppanina muuttoliikkeen kontekstissa. Aiemman kirjallisuuden avulla Turkin ja Euroopan unionin yhteiseen historiaan syvennytään tarkastelemalla Turkin matkaa EU:n jäsenkandidaatiksi. Lisäksi hahmotetaan Euroopan unionin aiempaa muuttoliikepolitiikkaa, pakolaissopimuksen ympärille muotoutunutta yhteistyötä Turkin kanssa sekä Euroopan parlamentin suhtautumista muuttoliikekysymyksiin. Aineistona on käytetty kahtatoista Euroopan parlamentin täysistuntoa, joista on teemoiteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla kuusi yleisimpien argumenttien kategoriaa. Kategorioiksi on määritelty Turkin kaksoisrooli, eurooppalaiset arvot, vaihtokauppanarratiivi, laillisuuskysymys, muukalaisvihamielisyys sekä geopolitiikka. Tulokset toisintavat aiemman tutkimuksen näkökulmia, mutta tuovat lisäksi uutta tietoa Euroopan parlamentissa käydyistä keskusteluista. Euroopan parlamentissa nationalistiset ja muukalaisvihamieliset kannanotot korostuvat. Lisäksi sopimuksen virallisen aseman julkilausumana nähdään olevan vain keino kiertää vaatimus parlamentin hyväksynnälle. Argumenteista voidaan tunnistaa myös Turkin sisäiseen kehityskulkuun liittyviä ajallisia muutoksia. Huolimatta pakolaissopimusta vastustavien argumenttien määrästä, sopimus nautti laajaa kannatusta välttämättömänä keinona pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Tarkastelujakson loppua kohden Turkin sisäiseen kehitykseen alettiin kuitenkin suhtautua yhä kriittisemmin. Tutkielma osoittaa tarpeen laajemmalle ja systemaattisemmalle tutkimukselle Euroopan parlamentin asennoitumisesta Turkkia ja pakolaissopimusta kohtaan.

Tutkielma tarkastelee kansallisen intressin ilmenemistä Euroopan unionin ympäristölainsäädännön osalta suomalaisten europarlamentaarikoiden äänestyskäyttäytymisessä Euroopan parlamentissa kaudella 2009–2014 sekä kansallisen intressin heijastumista erityistapauksena erottuvasta rikkidirektiivistä ja siitä käydystä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkielma keskittyy lainsäädännön osalta EU:n ympäristölainsäädäntöön, sillä se on laaja ja koherentti kokonaisuus, hyvin ajankohtainen ja sen merkityksen voi odottaa kasvavan tulevaisuudessa. Euroopan parlamentti on taas kansallisen intressin näkökulmasta kiinnostava tarkastelukohde, sillä se on ylikansallinen toimija, joka on poliittisesti järjestäytynyt ylikansallisiin ryhmiin, vaikka europarlamentaarikot ovat kansallisesti valittuja. Aihe on ajankohtainen myös Suomessa syksyllä 2022 EU:n ennallistamisasetuksesta käydyn julkisen keskustelun valossa. Tutkielma tarkastelee kansallista intressiä kahden lähestymistavan kautta. Se perustuu mekaaniseen äänestyskäyttäytymisen määritelmään havainnoidessa kansallisen intressin ilmentymistä Euroopan parlamentissa sekä rikkidirektiivin kautta sisällölliseen kansallisen intressin analyysiin. Äänestyskäyttäytymisen analyysissä hyödynnetään Wojciech Słomczyńskin ja Dariusz Stolickin, Christel Koopin, Christine Rehin ja Edoardo Bressanellin sekä Tapani Raunion ja Wolfgang Wagnerin menetelmiä kansallisen intressin tunnistamisessa. Rikkidirektiivin laadullisen tarkastelun menetelmällinen lähtökohta on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Viitekehyksenä kansallisen intressin laadulliselle määritelmälle hyödynnetään David W. Clintonin ja Scott Burchillin kansallisen intressin käsitteitä kansainvälisessä politiikassa. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta osasta. Europarlamentaarikoiden äänestyskäyttäytymisen osalta aineistona toimivat Euroopan parlamentin täysistuntojen äänestyslistat ympäristölainsäädännön äänestyksissä kaudella 2009–2014. Rikkidirektiivistä käydyn yhteiskunnallisen keskustelun osalta aineisto koostuu Helsingin Sanomien uutisarkiston rikkidirektiiviä käsittelevistä artikkeleista aikavälillä 2009–2022 sekä suomalaisten europarlamentaarikoiden puheenvuoroista rikkidirektiivin täysistunnossa. Keskeisenä ensimmäisenä tuloksena aineistosta erottuu pieni kansallisen intressin merkitys Euroopan parlamentissa ympäristölainsäädännön osalta: on harvinaista, että suomalaiset europarlamentaarikot äänestävät joukkona omaa ylikansallista ryhmäänsä vastaan. Tutkielman toisena keskeisenä tuloksena erottuu vahva kansallisen intressin ilmeneminen rikkidirektiivin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Rikkidirektiivi nähdään pääosin erittäin haitallisena Suomelle ja sen hyötyjä korostavat näkemykset ovat vähemmistössä. Rikkidirektiivin haitallisuuden näkemyksessä ilmenee erityisesti Clintonin näkemys kansallisesta intressistä ulkoisten uhkien torjumisena. Kansallisen intressin käsitteen täydellisen vangitsemisen haastavuus voidaan havaita myös aineistosta, jota tukee Burchillin ajatus kansallisesta intressistä sosiaalisena konstruktiona. Kansallinen intressi rikkidirektiivin keskustelussa ilmenee aineistosta nousseiden teemojen avulla, joita ovat huoli teollisuuden kustannusvaikutuksista, huoli Suomen kilpailukyvyn heikkenemisestä, epäoikeudenmukaiseksi koettu lainsäädäntö, työllisyysvaikutukset, hallituksen tuki- ja kompensaatiotoimet, Suomen maantieteellinen erityisasema, direktiivin terveys- ja ympäristöhyödyt, hyödyt suomalaisille yrityksille ja liiketoiminnalle sekä Suomen EU- vaikuttamisen oikea-aikaisuus. Rikkidirektiivi toimii myös laajempana esimerkkinä Suomen EU- vaikuttamisen onnistumisesta ja toimintatavoista: aineistossa havaitaan kritiikkiä Suomen EU- vaikuttamisen oikea-aikaisuudesta, mikä noudattaa samaa linjaa esillä olleen viitekehyksen kanssa. Rikkidirektiivi näyttäytyy poikkeuksellisena ympäristölainsäädäntönä Suomessa siitä käydyn julkisen keskustelun erityisen laajuuden ja kansallisen intressin ilmenevyyden vuoksi, mutta se on myös linjassa parlamentin äänestyskäyttäytymistä käsittelevän aiemman tutkimuksen kanssa. Kymmenen vuoden takainen rikkidirektiivin keskustelu tarjoaa perspektiiviä lähihistoriasta ja tutkielma pyrkii tuomaan näkökulmaa kansallisen intressin käsitteen näkymiseen ja sen ilmenemismuotoihin käytännössä.

The main objective of this Master's thesis is to draw a link between the level of transparency in the European Parliament and the strategies adopted by lobbyists before the MEPs. In this Master's thesis, it is explained that transparency is a necessary condition to effective democracy. In the context of democratic accountability, transparency should be understood as inwards and ex-post disclosure of information. Once these precisions brought, a cost-based approach of the concept is proposed in order to bring explanations to the current lack of transparency in the European Parliament. In addition, a review of the previous literature on lobbying in the EU aims at outlining the elements that should be taken in consideration to build a model of lobbying in the European Parliament. The classic distinction between diffuse and concentrate interests is underlined as an important factor. Standing committees of the European Parliament are the main arena for lobbyists. Through these committees, they intend to introduce amendments by providing assistance to MEPs, although concentrate interests' groups are better armed for this. A model of lobbying in the European Parliament based on a classic supply-demand pattern takes all these elements in consideration. The model represents progress achieved on different issues of interest by the MEPs according to the strategies adopted by lobbyists on these issues. Two strategies are compared: assistance of MEPs through legislative subsidy or pressure from the outside through grassroots campaigns. By inserting an additional factor to represent the level of transparency, it is defended that a lack of transparency impedes outside pressure of MEPs and promotes the use of a more consensual strategy, namely legislative subsidy. Such a situation puts additional burdens on interest groups defending diffuse types of interests and favors those defending concentrate interests. In addition, the model predicts that lobbyists can hardly opt for greater transparency without bearing the risk to reduce the chances of success of their enterprise in the European Parliament. In order to strengthen the model, its assumptions and predictions have been tested in an empirical research conducted on REACH in the European Parliament. The research combines both quantitative and qualitative elements. A preliminary analysis of the amendments tabled in first reading serves as an indirect indicator of the significance of lobbying and outlines the role of lobbyists in the draft of amendments. This first step is completed by the analysis of the data gathered through interviews of MEPs and lobbyists. The different aspects treated in the interviews have generally brought support to an interpretation of lobbying in the European Parliament as a form of legislative subsidy and linked it with the low level of transparency.

Tutkimuskohteena ovat Euroopan parlamentin jäsenten (mepit) poliittiset avustajat ja heidän työnsä, roolinsa sekä vallankäyttönsä. Tutkimuksen tarkoitus on luoda katsaus meppien avustajien profiiliin ja rooleihin sekä avustajainstituution muutokseen vuodesta 1995 vuoteen 2021. Ensimmäinen tutkimuskysymys on: Miten avustajien työ ja vallankäytön kokemukset sekä mahdollisuudet ovat muuttuneet Suomen EU-jäsenyyden aikana vuodesta 1995? Oletuksena on, että EU:n perussopimusmuutokset ja sitä myötä laajennetut Euroopan parlamentin valtaoikeudet ovat olleet merkittäviä vaikuttimia tässä kehityksessä. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee avustajien ammattiryhmän sosiaalihistoriaa ja heidän kokemustaan politiikan ammattimaistumisesta: edustavatko avustajat käsitystä politiikan ammattimaistumisesta, ja kokevatko he itsensä politiikan ammattilaisiksi? Kokevatko avustajat edustavansa ylikansallista poliittista ryhmää vai kotimaataan ja sisältyykö heidän omakuvaansa ajatus ylikansallisesta EU-ammattilaisesta? Onko tässä suhteessa tapahtunut muutosta 1990-luvulta eteenpäin? Ammattiryhmän kuvauksen ohella tutkimuksen ydintä on tarkastella aineistoon pohjaten sitä, onko tutkimusaikana tapahtunut muutosta avustajien kokemuksissa, rooleissa, vallankäytössä ja identiteetissä. Mahdolliset sukupolvien väliset erot ja Suomen EU-suhteen kehittyminen ovat myös muutokseen vaikuttavia tekijöitä. Samalla esitellään meppien poliittisten avustajien työn luonnetta, minkälainen rooli heillä on europarlamentaarikkojen kabineteissa, millä tavoin he käyttävät valtaa ja vaikuttavatko he jollain tavoin poliittiseen päätöksentekoon. Tutkielman aineistona ja menetelmänä toimivat entisten ja nykyisten europarlamentaarikkojen poliittisten avustajien puolistrukturoidut teemahaastattelut neljältä määritellyltä eri aikakaudelta siten, että jokaiselta aikakaudelta edustettuina on useampi haastateltava. Haastattelussa hyödynnetään muistitietotutkimuksen menetelmiä. Lisäksi hyödynnetään suomalaisille avustajille tehtyä verkkokyselyä. Kvantitatiivinen osio tukee kokonaiskuvan muodostamista avustajien profiilista. Tutkimuksen teoriapohja rakentuu kahdelle pilarille: 1. avustajien työnkuvan, tehtäväkentän sekä vallankäytön muotojen kategorisointi ja muutoksen seuraus Euroopan parlamentin valtaoikeuksien päivittymisen mukana. 2. poliittisen luokan tutkimus ja politiikan ammatillistumisen teoriat. Voiko politiikassa töissä olevia ihmisiä pitää yhtenäisenä ryhmänä tai luokkana, yhtenevätkö intressit ja ovatko taustat homogeenisiä? Näkevätkö he yhteiskunnan ja mahdollisen urakehityksen samankaltaisista lähtökohdista? Tutkimuksen johtopäätöksenä havaitaan avustajatyön ammattimaistuminen ja institutionalisoituminen. Avustajat edustavat monessa mielessä politiikan ammattilaisten ryhmää, joiden tavoitteena on kerätä avustajatyöstä tarvittava kokemus ja jatkaa erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Avustajat käyttävät merkittävää valtaa parlamentaarisessa ohjausketjussa meppiensä luotettuina neuvonantajina. Parlamentin valtaoikeuksien kasvu perussopimusmuutosten myötä on ollut merkittävä tekijä avustajien vallankäytön kasvussa. Avustajien määrä on kasvanut parlamentissa käsiteltävän lainsäädännön mukana, ja edunvalvontajärjestöjen kiinnostus avustajia kohtaan on lisääntynyt. Avustajista on tullut keskeinen osa parlamentin henkilökuntaa ja oma tunnistettava ammattiryhmänsä.