Browsing by Subject "Euroopan talous- ja rahaliitto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Sipponen, Kauko; Viljanen, Veli-Pekka; Antola, Esko; Saraviita, Ilkka; Tuori, Kaarlo; Hidén, Mikael; Joutsamo, Kari; Jyränki, Antero; Mäenpää, Olli; Scheinin, Martin (2010)
  • Lehtovaara, Tuomo (1999)
    Tutkielma käsittelee raha- ja finanssipolitiikan optimaalista koordinointia rahaliitossa. Koordinoinnilla tarkoitetaan tässä erilaisten raha- ja finanssipolitiikan vaihtoehtojen yhdistelmiä jäsenmaiden välillä. Tutkielman lähtökohtana on, että rahapolitiikasta päättää jäsenmaiden yhteinen, itsenäinen keskuspankki, mutta finanssipolitiikasta päättävät edelleen jäsenmaiden hallitukset. Rahaliiton jäsenmaat menettävät siis itsenäisen rahapolitiikan maakohtaisten häiriöiden torjujana. Tällöin finanssipolitiikassa olisi oltava korvaavia mekanismeja, jotka tasaavat talouskehitystä rahaliitossa. Vaihtoehtoina ovat joko erilaiset maiden väliset tulonsiirrot tai ääritapauksessa koko finanssipoliittisen päätöksenteon siirtäminen hallituksilta ylikansalliselle päätöksentekijälle. Tutkielmassa pyritään selittämään, miksi finanssipolitiikan koordinoiminen jäsenmaiden kesken ei ole välttämättä optimaalista rahaliitossa. Vertailemalla finanssipolitiikan yhdistämisen kustannuksia ja hyötyjä keskenään etsitään vastauksia tähän tutkimusongelmaan. Tutkielmassa pohditaan myös raha- ja finanssipolitiikan strategisten suhteiden merkitystä finanssipolitiikan koordinoinnille. Tutkielman lähtökohtana ovat kaksi Beetsman ja Bovenbergin (1998a,b) mallia, jotka analysoidaan perusteellisesti. Mallit käsittelevät raha- ja finanssipolitiikan koordinoinnin vaikutuksia hyvinvointiin, inflaatioon, tuotantoon ja julkiseen kulutukseen rahaliitossa. Oletuksena on, että rahapolitiikan aikakonsistenssi-ongelman lisäksi häiriöitä syntyy myös finanssipolitiikassa. Malleista ensimmäinen (1998a) tarjoaa ratkaisuja raha- ja finanssipolitiikan strategisten voimasuhteiden ja rahaliiton jäsenmäärän vaikutuksista rahaliitossa. Erityisesti tutkitaan hallitusten strategisen aseman vaikutusta inflaatioon ja rahapolitiikkaan. Toinen malli (1998b) tutkii koordinointi-ongelmaa hieman eri lähtökohdasta ja laajemmin kuin edellinen. Optimaalisen koordinoinnin selvittämiseksi mallissa tutkitaan myös em. oletusten vastaisia tilanteita. Esimerkkeinä tällaisista ovat tilanteet, joissa rahapolitiikasta päättävät edelleen kansalliset keskuspankit tai inflaatioharhaa ei synny. Tässä mallissa tärkeiksi tekijöiksi muodostuvat epäsymmetrinen informaatio finanssipolitiikan arvioinnissa ja tästä johtuva moraalikato-ongelma. Nämä tekijät aiheuttavat kustannuksia jäsenmaiden välisille finanssipoliittisille tulonsiirroille. Mallien johtopäätös on, että finanssipolitiikkaa ei pitäisi yhdistää rahaliitossa, ainakaan kokonaan. Tärkeimmät johtopäätöksiin vaikuttavat tekijät ovat jäsenmaiden hallitusten Stackelberg-johtajan asema ja finanssipolitiikassa syntyvät häiriöt. Näiden seurauksena raha- ja finanssipolitiikan inflaatiotavoitteet eroavat toisistaan ja johtavat strategiseen käyttäytymiseen. Maiden väliset finanssipoliittiset tulonsiirrot aiheuttavat hyvinvointitappioita rahaliitossa. Suhtautumalla kriittisesti Beetsman ja Bovenbergin (1998a,b) tuloksiin pyritään löytämään ne syyt, jotka aiheuttavat edellä mainitut, melko poikkeukselliset, johtopäätökset. Tärkeimmät lähteet ovat em. Beetsman ja Bovenbergin mallien lisäksi heidän aikaisempi mallinsa (1997a) sekä Alesinan ja Tabellinin (1987) malli. Nämä ovat myös runkoartikkelien taustalla. Rahapolitiikka on määritelty tutkielmassa Barron ja Gordonin (1983a,b) avulla.
  • Newby, Elisa (2001)
    Euroopassa työttömyys on tyypillisesti ollut pitkäkestoista rakenteellista työttömyyttä, joka ei alene taloudellisen tilanteen parannuttua. Rakennetyöttömyys on johtunut jäykistymästä (hysteris), jonka vaikutuksesta suhdannetyöttömyys on muuttunut rakennetyöttömyydeksi. Lisäksi mikrotaloustieteelliset tarkastelut tukevat näkemystä, että rakennetyöttömyyttä lisäävät työmarkkinainstituutiot kuten tehoton työn verotus tai korkeat työttömyyskorvaukset. Työmarkkinainstituutioiden rakenteellinen reformi on tehokkain keino alentaa rakenteellista työttömyyttä mutta niiden toteuttamista ovat estäneet reformien korkeat kustannukset. Tässä Pro gradu ?työssä tarkastellaan muodostaako Euroopan talous- ja rahaliitto EMU sellaisen instituution, joka kannustaa päättäjiä ja työmarkkinaosapuolia toteuttamaan reformeja. Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, miten rahapoliittisen yhteistyön tiivistäminen vaikuttaa reformeihin. Tutkielman ensimmäisessä osassa käsiteltävän Barron ja Gordonin (1983) malliin perustuvan tarkastelun mukaan rahaliiton kaltainen inflaatiota alentava instituutio vähentää kannustusta reformeihin. Taloudessa on työmarkkinoista johtuvia vääristymiä, joiden seurauksena toteutuva tuotanto tai työllisyys on sosiaalista tuotantoa ja työllisyyttä alhaisempi. Päättäjä voi tilapäisesti parantaa tuotantoa ja työllisyyttä inflaatiolla, jota yksityinen sektori ei voi ennustaa eli päättäjällä on inflaatioharhaa. Korkeasta inflaatiosta aiheutuva tehottomuus lisää reformeja, jotka pienentävät inflaatioharhaa vähentämällä työmarkkinoiden vääristymiä. Alentamalla inflaatiota ja inflaatioharhaa EMU ei kannusta päättäjiä reformeihin. Samasta syystä Maastrichtin sopimuksessa mainitut rahaliiton pääsyehdot, esimerkiksi inflaatioehto, eivät lisää reformeja. Vaihtoehtoinen malli tarkastella rahaliiton vaikutusta reformeihin on työn toisessa osassa käsiteltävä Lucasin kritiikki (Lucas Critique of Economic Models), jonka mukaan politiikkaregiimin muutos muuttaa talouden toimijoiden odotuksia ja käyttäytymistä. EMUssa Lucasin kritiikin mukainen käyttäytymisen muuttuminen näkyy esimerkiksi siten, että yksityinen sektori alentaa inflaatioennustettansa Euroopan keskuspankin (EKP) uskottavan rahapolitiikan myötä. Lisäksi taloudellisen integraation syventyminen lisää pääoman liikkuvuutta työvoimakustannusten suhteen, jolloin yritykset voivat siirtää tuotantoaan jäsenmaihin, joissa kustannukset ovat alhaisimpia. Kilpailun kiristyminen ja itsenäisen rahapolitiikan menettäminen EMUssa tekee reformit jäsenmaille houkuttelevimmiksi kuin rahapolitiikan ollessa itsenäistä Työn tulosten tulkinnan tekee mielenkiintoiseksi se, että EMUn vaikutus reformeihin riippuu EKP:n politiikasta. Jos keskuspankki ei noudata ensisijaista tavoitettaan hintatason vakautta ja tukee rahapolitiikalla talouskasvua, kannustus reformeihin vähentyy. Reformit toteuttavat kansalliset päättäjät valitsevat aina reformeja vähemmän kustannuksia aiheuttavan keinon alentaa työttömyyttä tai lisätä tuotantoa. Jos taas EKP pysyy tavoitteessaan, EMU kannustaa reformeihin. Reformeilla jäsenmaa varmistaa kilpailukykynsä ylläpitämisen ja parantaa talouden sopeutumista sokkeihin. Viime kädessä vastuu reformien toteuttamisesta on kuitenkin jäsenmaiden hallituksilla, eikä EMUlla ole kuin välillisiä vaikutuksia reformeihin.