Big Data is considered an essential asset for online business models and crucial for their services. These business models depend on the processing and monetization of the data; thus, big data is said to be the driving force of their market behavior. The emergence of big data for online platform businesses may give rise to a specific type of abuse under Article 102 TFEU. For instance, incumbents may prevent competitors from accessing valuable data. In this regard, this thesis will analyze the concept of refusal to supply, which is considered an abuse of dominance under Article 102 TFEU in certain circumstances. Therefore, the purpose is to analyze the applicability of the refusal to supply in big data situations. The research question of this thesis is – can an online platform´s refusal to provide access to data constitutes an abuse of dominant position according to Article 102 TFEU. The analysis leads to the conclusion that under certain conditions, a dominant company can be forced to provide access to its datasets if the requirement is met. This thesis will mainly consider the issue of the indispensability requirement of big data.

Digitalisaation myötä rahoituspalvelut tulevat yhä suuremman joukon saataville. Palvelujen digitaalinen käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja markkinatoimijat innovoivat uusia liiketoimintamalleja. Digitaaliset palvelut lisäävät mittakaavaetuja, jolloin yhä laadukkaampia palveluja on saatavilla edullisemmin. EU:n tavoitteena on edistää digitaalisten palvelujen käyttöönottoa kuluttajien ja yritysten eduksi ja tulla johtajaksi digitaaliseksi toimijaksi. Samalla muutokseen liittyviä riskejä on pyrittävä hallinnoimaan sijoittajansuoja varmistaen. Digitalisaation myötä myös sijoitusneuvonta on alkanut automatisoitua. Automatisoidussa sijoitusneuvonnassa sijoitussuosituksen tuottaa algoritmi, eikä ihmisten välistä vuorovaikutusta ole välttämättä ollenkaan. Automatisaatio demokratisoi sijoituspalveluja ja siihen liittyy huomattavia tehokkuusetuja palvelun edullisuuden ansiosta. Toisaalta uudenlainen liiketoimintamalli saattaa tuoda mukanaan sijoittajansuojaa vaarantavia riskejä. Tutkielmassa on pyritty hahmottamaan automatisoitua sijoitusneuvontaa koskeva eurooppaoikeudellinen sääntelykehys, jolloin keskeiseen asemaan nousee rahoitusvälineiden markkinoista annettu direktiivi (MiFID II). Sama sääntely kattaa niin perinteisen kuin automatisoidunkin sijoitusneuvonnan, minkä vuoksi tutkielmassa on pyritty luomaan digitaalisten palveluiden erityispiirteet huomioon ottavia tulkintasuosituksia. Tutkielman ollessa eurooppaoikeudellinen, tulkinnassa korostuvat EU-oikeuden tavoitteet, periaatteet ja EU-oikeudelle tyypillinen tulkintametodiikka, erityisesti teleologinen tulkinta. EU-oikeuden tavoitteiden taloudellisen luonteen vuoksi tutkielmassa painottuu oikeustaloustiede sekä paikoin myös oikeustaloustieteellisesti orientoitunut sääntelyteoria. Sijoituspalvelun tarjoajaan kohdistuvien MiFID II -direktiivin mukaisten velvoitteiden lisäksi tutkielmassa tarkastellaan relevantin sääntelyn roolia kansallisessa täytäntöönpanossa. Automatisoitua sijoitusneuvontaa rasittaa palvelun rajat ylittävän luonteen vuoksi korostunut sääntelyarbitraasin riski, joka johtuu kansallisen täytäntöönpanon eriävyydestä jäsenvaltioiden välillä. Lisäksi oikeuksien täytäntöönpanoon liittyy tiettyjä teknologian käytöstä johtuvia ongelmia, kuten uudenlaisia vastuukysymyksiä ja algoritmin läpinäkymättömyydestä johtuvia ongelmia näytön esittämisessä. Tältä osin tutkielma esittelee MiFID II -direktiiville tulkintatapoja, jotka johtavat mahdollisimman yhdenmukaiseen oikeuksien täytäntöönpanoon. Tutkielmassa päädytään esittämään, että teleologisesti tulkiten sama sääntely voi onnistuneesti olla sovellettavissa niin perinteiseen kuin automatisoituun sijoitusneuvontaan. Tulkinta ei kaikissa tapauksissa ole ongelmatonta, mutta uutta EU-sääntelyä on aiheen tiimoilta jo tulossa. Tuleva sääntely saattaa vähentää niin tutkielmassa havaittuja tulkintaongelmia kuin sääntelyarbitraasin riskiä.

Health apps that are used by individuals in multiple ways to improve their health and wellbeing are promoted as empowering the individual to control their health. Their increasing use means that they also gather more data concerning the health of the users. This data could be used for research or other public interest purposes, but its availability for secondary use is limited. In the EU there is also political interest to both increase availability of personal data in the inner market, as well as facilitate the use of eHealth solutions, including health apps. In this thesis, I will use legal dogmatics as a method to analyse how health apps could be used to gather data for public interest purposes. I look at what type of data is gathered by the health apps and why it is useful, how the GDPR sets criteria for the gathering of data through the apps and it’s secondary use, and how in special cases of research and other public interests, the rights of the data subject can be derogated. I will also compare this to the planned regulatory framework for data sharing, of the proposal for the Data Governance Act has been published. The main conclusion of the thesis is that that the framework for processing data for public interest purposes does not, in most cases, suit either gathering data by health apps, or secondary use of this data. This is both because the public interest as a processing basis needs to be based on law and needs to be balanced similar to a limitation of fundamental rights in the Charter of Fundamental Rights of the European Union. This approach would in most cases be too heavy for this purpose. Instead, the processing is mainly possible on a consent basis. This could, even with the possibility of easier mechanisms for data sharing through data altruism organisations, affect the quality of the data gained, as the willingness to share data – and to even use a health app - vary between different demographic groups.

Countries worldwide are faced with the challenge of climate change mitigation. Even with the current climate targets, not enough is being done to reduce greenhouse gas emissions and the consumption of fossil-based energy. The hydrogen economy is believed to contribute to the green transition since green hydrogen is a carbon-free energy carrier and it provides an opportunity to decarbonize energy sectors where electrification is not possible. Such sectors where hydrogen could be utilized are, for example, the transport sector and various industry sectors, like chemicals and steel. A supportive policy framework is required to guarantee a swift and structured transition to functioning hydrogen markets. Finland, however, does not have a national strategy for the development of a hydrogen economy yet. This study explores the strategic possibilities in terms of developing a well-functioning hydrogen economy for Finland that would contribute to climate-neutrality. After describing and systemizing the current hydrogen scene in Finland, this study compares and analyzes the hydrogen strategies of the EU, Germany, and Norway. The aim is to find possible policy solutions that support the emerging Finnish hydrogen markets in the best way. This study concentrates on two specific aspects of hydrogen policy. What type of hydrogen should be supported in Finland – green or blue hydrogen, or both, and what kind of support mechanisms should be used to promote green hydrogen? The study concludes that the main conflict relating to the hydrogen economy, which is also inherent to energy law related issues in general, is the conflict between environmental interests and economic interests. We need quick actions to mitigate climate change, but green hydrogen is not cost-competitive, and it requires a lot of support to become feasible. It is found that the transitional period will play a crucial role in the development of the hydrogen economy, and blue hydrogen should lead the path towards fully green hydrogen markets. The shift to green hydrogen should be well-planned and structured, keeping in mind Finland’s prerequisites to produce both blue and green hydrogen. Realistic and concrete production targets for both blue and green hydrogen, defined and clear terminology, and well-designed support schemes are key for the future Finnish national hydrogen strategy. Hydrogen will likely require various forms of support, and the main rule is that direct financial support should be gradually removed, and the market-based support schemes should slowly take over.

Tutkielman tarkoituksena on tutkia direktiivien implementointia ja oikeusvaikutuksia maksuviivästysdirektiivin 2011/7/EU valossa. Maksuviivästysdirektiivi on luonteeltaan velkojan hyväksi pakottava vähimmäisdirektiivi, mutta se on saatettu kansallisesti voimaan käyttämällä huomattavissa määrin jo säädettyä tahdonvaltaista kansallista lainsäädäntöä. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä vaikutuksia tahdonvaltaisen lainsäädännön käyttämisellä on laintulkinnassa ja miten kansallinen tahdonvaltainen normisto käyttäytyy, kun sitä sovelletaan pakottavien direktiivimääräysten toteuttamiseksi tilanteessa, jossa sääntelyn kohteena on alue, jota kansallisesti on totuttu tulkitsemaan direktiivistä poikkeavalla tavalla. Aineistona tutkielmassa käytetään kansallista lainvalmisteluaineistoa, säädöksiä ja kansallisten tuomioistuinten vielä lainvoimaa vailla olevia ratkaisuja, joita käytetään osoittamaan niitä tulkinnanvaraisuuksia, joita tahdonvaltaisen lainsäädännön käyttäminen aiheuttaa. Keskeisen lähdeaineiston muodostaa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisut ja ratkaisuehdotukset, sekä aihepiiriä käsittelevä oikeuskirjallisuus ja artikkelit. Tutkielman metodi on lainopillinen siltä osin kuin tarkastelun kohteena on lain tulkintaan liittyvät seikat. Tutkielmalla on tämän lisäksi lainsäädäntötutkimuksellinen näkökulma aiheeseen, jolta osin käytetään lainsäädäntötutkimuksellista tutkimustapaa, jossa tarkastelun viitekehykseksi otetaan hyvän lainsäädännön tavoite, jota vastaan käytettyjä lainsäädäntöratkaisuja tarkastellaan. Tutkielmassa havaitaan, että kansallinen maksukulttuuri ja velallisen suojan voimakas perinne hankaloittaa maksuviivästysdirektiivin säännösten hyväksymistä osaksi kotimaista oikeutta. Maksuviivästysdirektiiviä ei lainvoimaa vailla olevaan alempien oikeusasteiden ratkaisukäytäntöön perustuen nähdä sillä tavalla pakottavana, kuin mitä direktiivimääräyksistä ilmenee. Kansallinen tendenssi vaikuttaakin olevan jossain määrin maksuviivästysdirektiivivastaista. Koska direktiivimääräysten täytäntöönpanossa on käytetty tahdonvaltaista sääntelyä, mahdollistaa tämä varsin joustavan laintulkinnan, jollaista direktiivi ei näyttäisi sallivan. Oikeustila on tältä osin epäselvä, kun lainvoimaisia päätöksiä ei vielä ole. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että eurooppaoikeudellisista pakottavista oikeusohjeista johtuu kansallisen oikeuden mukautuminen maksuviivästysdirektiivin pakottaviin määräyksiin. Kansallista tahdonvaltaista sääntelyä tulee näin ollen tulkita joko siten, että tulkinnan keinoin tahdonvaltaisuus poistetaan taikka tahdonvaltainen direktiivin vastainen kansallinen normi katsotaan kohtuuttomaksi ja siten soveltamiskelvottomaksi yksittäistapauksessa. Yleistäen tahdonvaltaista lainsäädäntöä voidaan tutkielman havaintojen perusteella käyttää myös pakottavien direktiivimääräysten voimaan saattamiseen, mutta tällöin laista olisi löydyttävä selkeä määräys, jolla tahdonvaltaisuutta rajoitetaan silloin, kun tahdonvaltaista säännöstä käytetään pakottavan direktiivimääräyksen soveltamisalalla.

This thesis examines the legal framework surrounding driver liability in autonomous vehicles (AVs), SAE level 3 and level 4, within the European Union (EU), and assesses its compatibility with the EU's Artificial Intelligence (AI) policy. As AV technology advances, determining the distribution of liability among stakeholders involved in AV operations becomes a critical issue, particularly for level 3 and level 4 vehicles, where the presence and liability of the human driver are still significant. The study analyzes relevant international conventions and investigates the liability approaches adopted by selected EU Member States, France, and Germany, focusing on the differences between fault and strict liability in their respective legal systems. The German Autonomous Driving Act, which distinguishes between level 3 drivers and level 4 operators, is examined in detail, providing insights into the potential for a fairer liability system within the EU. The thesis ultimately evaluates the alignment of driver liability in the EU with the EU's AI policies and suggests harmonization efforts to ensure a consistent approach to liability issues. By proposing a more equitable liability system for level 3 drivers and level 4 operators, this research contributes to the ongoing discourse on the legal and regulatory challenges associated with the widespread adoption of AV technology in the EU.

For the past decades, the society, economy as well as the mundane lives of people have been subject to a digital revolution. The undertakings operating in digital markets have become so powerful that their influence is no longer purely economic. Hence, it has also raised competition concerns. Namely, whether current competition policy is still able to fulfil its purposes in the digital environment. The vivid discussion on the topic among scholars and authorities as well as the numerous competition cases, related to digital platforms, prove the currency of the topic. This thesis examines how the existing objectives of competition policy fit into the framework of digital markets. It aims to provide answers to three research questions, which relate to: (i) the current interpretation of competition policy objectives; (ii) the challenges digital markets have imposed on the application of these objectives; and (iii) how the interpretation of these objectives should be modified, for them to fit better into their new operational environment. The focus is on EU competition policy, although reference will also be made to corresponding policies in the United States and in some of the Member States. The thesis concludes that the current scope and application of competition policy objectives is not fit for purpose in digital markets. This is largely due to the significantly different characteristics between digital and “traditional” markets. Particularly, the significance of data is of key concern in the digital markets. Services are often provided at zero-price, hence, policies drafted around price-centric analysis are not entirely suitable to the digital markets. Especially, including non-price parameters into the interpretation of policy objectives should be considered. Furthermore, the thesis also takes a brief look at the newly adopted Digital Markets Act and implications thereof.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten unionin kilpailuoikeuden keskeisin sääntely ja sitä koskevan oikeus- ja ratkaisukäytännön linjaukset suhtautuvat Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan ja siinä asetettuihin kestävää kehitystä koskeviin tavoitteisiin. Lisäksi siinä pyritään esittämään kestävän kehityksen maksimaaliseen edistämiseen unionin kilpailuoikeudessa tähtääviä muutosehdotuksia sekä kartoittamaan kyseiseen tavoitteeseen kohdistuvia esteitä. Euroopan unionin ja sitä edeltäneen yhteisön oikeudessa voidaan sen alkuajoista lähtien katsoa olleen läsnä vastakkainasettelu taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden välillä. Näistä kahdesta taloudelliset tavoitteet ovat säilyttäneet ensisijaisen asemansa tähän päivään saakka, mikä on heijastunut myös unionin kilpailupolitiikkaan ja sen tavoitteistoon. Kestävä kehitys alkoi saamaan osakseen huomiota unionin oikeudessa joitakin vuosikymmeniä myöhemmin, mutta muuten sen voi katsoa jakaneen unionin sosiaalisen ulottuvuuden kohtalon myös kilpailupolitiikan saralla aivan viime aikoihin asti. Käännekohtana unionin kilpailuoikeudessa voidaan pitää sen kokonaisvaltaista taloudellistamista eli modernisaatiota. Relevantin oikeus- ja ratkaisukäytännön perusteella voidaan todeta kestävän kehityksen pitämisen ei- taloudellisena tavoitteena olevan suurin oikeudellinen este sen edistämiselle tämän estäessä taloudellisten tavoitteiden ja kestävän kehityksen välisen tasavertaisen intressipunninnan. Huomioimalla myös yhteiskunnallinen todellisuus siihen kohdistuneihin muutoksineen kestävän kehityksen edistämisen oikeudellisiksi esteiksi voidaan luokitella myös instituutioiden puuttuminen ja unionin oikeuden yleisellä tasolla tapahtuvat tavoitemuutokset sekä periaatteessa myös valtiontuet. Yhteiskuntapoliittisiksi esteiksi taas voidaan luokitella työttömyyden kaltaiset välittömämmin näkyvät ongelmat. Myös talouskriisit ja muut kansantaloudelliset ongelmat ovat hidastaneet merkittävästi kestävän kehityksen edistämistä unionissa. Komission voidaan tulevaisuudessa katsoa integroivan kestävä kehitys varsin onnistuneesti osaksi taloudellista arviointia. Tätä tulevaa oikeustilaa voitaisiin kohentaa asettamalla unionin ympäristölainsäädännön noudattaminen etukäteisvaatimukseksi tehokkuuspuolustuksien hyväksymiselle sekä keventämällä näyttötaakkaa tietyiltä osin. Lisäksi taloudellisen arvioinnin puutteellisuuksien paikkaamiseksi komissiolle ja unionin tuomioistuimille olisi annettava mahdollisuus poiketa siitä suhteellisuusharkinnan perusteella.

In recent years, there have been increasing calls for greater European Union Weltpolitikfähigkeit - the ability to act cohesively in foreign policy. While the EU has made great strides towards cooperation in foreign policy, integration in this field remains relatively limited. To examine the potential for further integration, this thesis examines the current legal and institutional framework of the EU’s foreign policy governance, along with assessing its current capabilities for implementing it. The aim is to determine whether the current framework supports or impedes the development of Weltpolitikfähigkeit. Through examining the EU’s founding treaties, decision-making processes and institutions, this thesis finds that the EU has a robust, functional legal system to support decision-making and foreign policy contribution between Member States. The Union’s institutions are capable of supporting the EU’s Weltpolitikfähigkeit, but are subject to a number of issues which impede this development. The main conclusion is that while the legal and institutional infrastructure is in place, Member States need to do more in response to the challenges created by the emerging multipolar world. In particular, the Union needs to move from unanimity to Qualified Majority Voting in CFSP matters, improve the legitimacy of a Union level foreign policy by increasing democratic oversight by citizens, and double down security and defense cooperation. Through adopting these measures, the EU can be on the path towards building greater Weltpolitikfähigkeit.

The energy sector causes a significant amount of greenhouse gas emissions annually. Consequently, decarbonization of the energy sector is vital for the EU to reach its target of becoming climate-neutral by 2050. Previously, the focus in the EU has been to push the production of renewable energy, but due to an increasing consensus among stakeholders that renewable energy alone will not be enough, hydrogen has become a viable option for energy sector decarbonization. This puts the focus on policy instruments available to facilitate this energy transition and thereby, the aim of the thesis is to analyze how hydrogen guarantees of origin as a policy instrument can support energy sector decarbonization and what the challenges related thereto are. Before analyzing the research question itself, the anticipated role of hydrogen in energy sector decarbonization is established by a review of relevant EU policy. The review shows that hydrogen, particularly renewable hydrogen, is expected to play a significant role in energy sector decarbonization, especially in hard-to-abate sectors, alongside with renewable energy. This emerging European hydrogen economy is policy-driven and currently guided by the EU hydrogen strategy and its roadmap with action points for upcoming years. The scale-up of hydrogen will require the successful adoption of several policy instruments simultaneously, and hydrogen guarantees of origin is recognized as a key policy instrument. Briefly, guarantees of origin enable both governments and end users of hydrogen to know the quality and origin of it. Furthermore, guarantees of origin make it possible to track the total CO2 emissions caused by hydrogen and thereby, determine where the use of hydrogen is effective. A review of guarantees of origin in the context of the EU shows that the guarantees of origin market for renewable energy is already quite well-established and in the midst of expanding towards hydrogen as the demand for hydrogen guarantees of origin is expected to grow. With regards to regulation, RED II has extended its applicability to renewable gases, including renewable hydrogen. In terms of hydrogen guarantees of origin schemes, it can be noted that different schemes are beginning to emerge, the CertifHy scheme currently being the most prominent one in the EU. However, the landscape for hydrogen guarantees of origin schemes and standards is currently fragmented, which is foreseen to become an issue for the emerging hydrogen market if not resolved. Some of the main differences among available hydrogen guarantees of origin schemes and standards relate to hydrogen terminology, the type of hydrogen supported, the threshold, greenhouse gas emission accounting and chain of custody, all of which can have an impact on how well a hydrogen guarantees of origin system supports the trade of renewable and/or low-carbon hydrogen and simultaneously energy sector decarbonization. The findings of a comparison of the EU and Australia indicate that lack of harmonization with regards to hydrogen guarantees of origin is not only an issue within the EU, but a challenge with regards to international trade of hydrogen as well. Lack of harmonization between the hydrogen guarantees of origin system adopted in the EU, with Member States as importing countries, and exporting countries such as Australia could result in reduced interoperability and efficiency of the global hydrogen market and technical barriers to the trade of hydrogen if not resolved. All in all, there is a pressing need for clear policy guidelines with regards to hydrogen guarantees of origin, which also has been noted by several EU bodies or institutions and other stakeholders. The European Commission is expected to elaborate on its currently vague standpoint later in 2021. These upcoming policy guidelines regarding hydrogen guarantees of origin, together with other policy instruments, will likely support energy sector decarbonization and harmonization within the EU, and potentially internationally, if designed duly while balancing competing interests and taking other relevant aspects into consideration. The key trade-offs and considerations are recognized to be: the economic impact of the hydrogen guarantees of origin system, the political aspect of hydrogen guarantees of origin, work already conducted with regards to hydrogen guarantees of origin, the relationship between hydrogen guarantees of origin and other policy measures and support schemes for hydrogen as well as the international aspect of hydrogen guarantees of origin.