Browsing by Subject "European Law"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Steen, Iida (Helsingin yliopisto, 2021)
    Digitalisaation myötä rahoituspalvelut tulevat yhä suuremman joukon saataville. Palvelujen digitaalinen käyttö lisääntyy jatkuvasti, ja markkinatoimijat innovoivat uusia liiketoimintamalleja. Digitaaliset palvelut lisäävät mittakaavaetuja, jolloin yhä laadukkaampia palveluja on saatavilla edullisemmin. EU:n tavoitteena on edistää digitaalisten palvelujen käyttöönottoa kuluttajien ja yritysten eduksi ja tulla johtajaksi digitaaliseksi toimijaksi. Samalla muutokseen liittyviä riskejä on pyrittävä hallinnoimaan sijoittajansuoja varmistaen. Digitalisaation myötä myös sijoitusneuvonta on alkanut automatisoitua. Automatisoidussa sijoitusneuvonnassa sijoitussuosituksen tuottaa algoritmi, eikä ihmisten välistä vuorovaikutusta ole välttämättä ollenkaan. Automatisaatio demokratisoi sijoituspalveluja ja siihen liittyy huomattavia tehokkuusetuja palvelun edullisuuden ansiosta. Toisaalta uudenlainen liiketoimintamalli saattaa tuoda mukanaan sijoittajansuojaa vaarantavia riskejä. Tutkielmassa on pyritty hahmottamaan automatisoitua sijoitusneuvontaa koskeva eurooppaoikeudellinen sääntelykehys, jolloin keskeiseen asemaan nousee rahoitusvälineiden markkinoista annettu direktiivi (MiFID II). Sama sääntely kattaa niin perinteisen kuin automatisoidunkin sijoitusneuvonnan, minkä vuoksi tutkielmassa on pyritty luomaan digitaalisten palveluiden erityispiirteet huomioon ottavia tulkintasuosituksia. Tutkielman ollessa eurooppaoikeudellinen, tulkinnassa korostuvat EU-oikeuden tavoitteet, periaatteet ja EU-oikeudelle tyypillinen tulkintametodiikka, erityisesti teleologinen tulkinta. EU-oikeuden tavoitteiden taloudellisen luonteen vuoksi tutkielmassa painottuu oikeustaloustiede sekä paikoin myös oikeustaloustieteellisesti orientoitunut sääntelyteoria. Sijoituspalvelun tarjoajaan kohdistuvien MiFID II -direktiivin mukaisten velvoitteiden lisäksi tutkielmassa tarkastellaan relevantin sääntelyn roolia kansallisessa täytäntöönpanossa. Automatisoitua sijoitusneuvontaa rasittaa palvelun rajat ylittävän luonteen vuoksi korostunut sääntelyarbitraasin riski, joka johtuu kansallisen täytäntöönpanon eriävyydestä jäsenvaltioiden välillä. Lisäksi oikeuksien täytäntöönpanoon liittyy tiettyjä teknologian käytöstä johtuvia ongelmia, kuten uudenlaisia vastuukysymyksiä ja algoritmin läpinäkymättömyydestä johtuvia ongelmia näytön esittämisessä. Tältä osin tutkielma esittelee MiFID II -direktiiville tulkintatapoja, jotka johtavat mahdollisimman yhdenmukaiseen oikeuksien täytäntöönpanoon. Tutkielmassa päädytään esittämään, että teleologisesti tulkiten sama sääntely voi onnistuneesti olla sovellettavissa niin perinteiseen kuin automatisoituun sijoitusneuvontaan. Tulkinta ei kaikissa tapauksissa ole ongelmatonta, mutta uutta EU-sääntelyä on aiheen tiimoilta jo tulossa. Tuleva sääntely saattaa vähentää niin tutkielmassa havaittuja tulkintaongelmia kuin sääntelyarbitraasin riskiä.
  • Hotta, Vanessa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ilmiö joukkoviestintämarkkinoiden keskittymisestä ja uusien teknologien aiheuttamista muutoksista media-alalle on maailmanlaajuinen; osa mediataloista on lakkauttanut toimintansa kokonaan, kun taas osa yrityksistä on myyty suuremmille kilpailijoille tai muille alan toimijoille. Tämä on johtanut suurien, eri aloilla toimivien monialayritysten syntymiseen ja vähentänyt markkinoilla toimivia yrityksiä. Kehitys on havaittavissa myös Suomessa: esimerkiksi vuonna 2016 päivälehtiä oli 30 vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Maaliskuussa 2020 sanomalehtien keskittymiskehitys kulminoitui, kun Sanoma Oyj osti Alma Media Oyj:n paikallislehdet, mikä herätti julkista keskustelua siitä, uhkaako yrityskauppa Suomen median monimuotoisuutta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto kuitenkin (KKV) jätti kysymykset median monimuotoisuudesta huomioimatta vedoten kilpailulain asettamien toimivaltarajojen lisäksi Euroopan komission viimeaikaiseen tapauskäytäntöön, jossa kysymyksiä yrityskauppojen vaikutuksista median monimuotoisuudelle pidetään kilpailuoikeuden alaan kuulumattomina. Tämä opinnäytetyö tutkii Euroopan unionin (EU) kilpailuoikeuden suhdetta median monimuotoisuuteen liittyviin kysymyksiin. Tutkimus osoittaa, että vaikka komission viimeaikainen tapauskäytäntö on keskittynyt yrityskauppojen taloudellisiin vaikutuksiin – antaen painoarvoa erityisesti hintakilpailulle – komissio on aikaisemmin antanut painoarvoa myös median monimuotoisuutta käsitteleville seikoille. Koska EU:lla ei ole toimivaltaa antaa kulttuurialaan liittyviä säännöksiä, on ensisijainen vastuu median monimuotoisuuden suojelusta kuitenkin jäsenvaltioilla. Kun huomioon otetaan kilpailusääntöjen joustavuus ja monimuotoisen median merkitys demokratialle, joka on yksi EU:n perusarvoista, tukee teleologinen laintulkinta kuitenkin myös median monimuotoisuusnäkökulmien huomioonottamista myös kilpailuanalyysissä. Lisäksi EU:n kilpailusäännöissä huomioidaan hinnan olevan vain yksi kilpailuparametreistä mm. tuotteen laadun ohella. Tämä puolestaan mahdollistaisi sen arvioimisen, heikentääkö yrityskauppa mediamarkkinoilla olevien tuotteiden laatua. Opinnäytetyö ottaa myös kantaa laajempaan keskusteluun siitä, tulisiko niin kutsuttuun yleiseen etuun (public interest) liittyviä kysymyksiä käsitellä kilpailuoikeudellisessa analyysissä. Keskeinen argumentti on, että vaikka nykyinen, vahvasti hintakilpailuun perustuva analyysi ei palvele kuluttajia parhaalla mahdollisella tavalla, ei kilpailuoikeutta ole tarkoituksenmukaista käyttää ensisijaisena keinona median monimuotoisuuden suojelussa. Kilpailuoikeuden vallalla olevia menetelmiä ja käytäntöjä olisi kuitenkin suotavaa uudistaa siten, että ne ottavat jokaisen markkinan erityispiirteet huomioon. Media-alalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sen huomioimista, ettei hinta ole keskeinen kuluttajaa ohjaava tekijä. Tämä tukisi mahdollisesti myös median monimuotoisuuden säilymistä ja palvelisi kuluttajien hyvinvointia nykyistä staattista analyysiä paremmin. Media-ala tarvitsee kuitenkin säilyäkseen tuekseen myös erityislainsäädäntöä, mikä on kilpailuoikeutta tarkoituksenmukaisempi keino vastata median monimuotoisuutta koskeviin uhkiin, vaikka kilpailuoikeutta voidaan käyttää erityislainsäädännön tukena.
  • Kontiainen, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    Health apps that are used by individuals in multiple ways to improve their health and wellbeing are promoted as empowering the individual to control their health. Their increasing use means that they also gather more data concerning the health of the users. This data could be used for research or other public interest purposes, but its availability for secondary use is limited. In the EU there is also political interest to both increase availability of personal data in the inner market, as well as facilitate the use of eHealth solutions, including health apps. In this thesis, I will use legal dogmatics as a method to analyse how health apps could be used to gather data for public interest purposes. I look at what type of data is gathered by the health apps and why it is useful, how the GDPR sets criteria for the gathering of data through the apps and it’s secondary use, and how in special cases of research and other public interests, the rights of the data subject can be derogated. I will also compare this to the planned regulatory framework for data sharing, of the proposal for the Data Governance Act has been published. The main conclusion of the thesis is that that the framework for processing data for public interest purposes does not, in most cases, suit either gathering data by health apps, or secondary use of this data. This is both because the public interest as a processing basis needs to be based on law and needs to be balanced similar to a limitation of fundamental rights in the Charter of Fundamental Rights of the European Union. This approach would in most cases be too heavy for this purpose. Instead, the processing is mainly possible on a consent basis. This could, even with the possibility of easier mechanisms for data sharing through data altruism organisations, affect the quality of the data gained, as the willingness to share data – and to even use a health app - vary between different demographic groups.
  • Hakala, Kim (Helsingin yliopisto, 2020)
    Jäsenvaltioilla on mahdollisuus olla noudattamatta Euroopan unionin oikeutta tilanteissa, joissa eurooppaoikeudellinen normi on vastoin jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Tanskan korkein oikeus päätti olla noudattamatta Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisua sillä perusteella, että se olisi contra legem, toisin sanoen vastoin Tanskan vallitsevaa lakia. Unionilla on perustamissopimuksista johdettu velvoite kunnioittaa kansallista identiteettiä, jolla halutaan turvata unionin sisäisen monimuotoisuuden säilyminen. Tutkielman tarkoitus on ensisijaisesti selvittää, mikä on usein oikeustieteellisessä kirjallisuudessa esiintyvä oikeusjärjestelmä. Tämä toteutetaan koostamalla oikeusjärjestelmälle välittämättömät kriteerit, joita peilataan keskeisiin oikeusteoreettisiin suuntauksiin kuten oikeuspositivismiin, oikeusrealismiin sekä Tuorin kriittiseen oikeuspositivismiin. Tuorin kriittinen oikeuspositivismi valikoitui tutkimuksen keskiöön yhtäältä siksi, että se tarjoaa kaikkein pitkälle viedyimmän oikeuspositivistisen teorian. Toisaalta Tuori on itsekin todennut, että voimassa olevat oikeusteoreettiset kehikot eivät täysin kykene selittämään unionin oikeuden luonnetta. Tämän vuoksi koin tarpeelliseksi selvittää, tarjoaako Tuorin kriittinen oikeuspositivismi edeltäjiään parempia työkaluja Eurooppalaisen oikeuden selittämiseksi. Oikeusjärjestelmän kriteereitä peilataan myös unionin oikeuteen, ja niistä lähtökohdista luodaan yksi lähtöasetelma oikeusjärjestelmien perusteiden selvittämiseksi. Erityisen haasteen tutkimukseen tuo jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien moninaisuus. Tämän myötä niin oikeusjärjestelmät kuin myös oikeusjärjestelmien perusteet saattavat vaihdella keskenään. Oikeusjärjestelmän kriteeriksi valikoitui normikokonaisuus, tehokkuus, pätevyys, legitimiteetti sekä autonomisuus. Yhdessä nämä kriteerit luovat oikeusjärjestelmän. Euroopan unionin voidaan sanoa täyttävän jokaisen näistä kriteereistä. Se, kuinka se nämä kriteerit täyttää, riippuu siitä, kuinka me kulloisetkin käsitteet määrittelemme.
  • Uitto, Elina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Countries worldwide are faced with the challenge of climate change mitigation. Even with the current climate targets, not enough is being done to reduce greenhouse gas emissions and the consumption of fossil-based energy. The hydrogen economy is believed to contribute to the green transition since green hydrogen is a carbon-free energy carrier and it provides an opportunity to decarbonize energy sectors where electrification is not possible. Such sectors where hydrogen could be utilized are, for example, the transport sector and various industry sectors, like chemicals and steel. A supportive policy framework is required to guarantee a swift and structured transition to functioning hydrogen markets. Finland, however, does not have a national strategy for the development of a hydrogen economy yet. This study explores the strategic possibilities in terms of developing a well-functioning hydrogen economy for Finland that would contribute to climate-neutrality. After describing and systemizing the current hydrogen scene in Finland, this study compares and analyzes the hydrogen strategies of the EU, Germany, and Norway. The aim is to find possible policy solutions that support the emerging Finnish hydrogen markets in the best way. This study concentrates on two specific aspects of hydrogen policy. What type of hydrogen should be supported in Finland – green or blue hydrogen, or both, and what kind of support mechanisms should be used to promote green hydrogen? The study concludes that the main conflict relating to the hydrogen economy, which is also inherent to energy law related issues in general, is the conflict between environmental interests and economic interests. We need quick actions to mitigate climate change, but green hydrogen is not cost-competitive, and it requires a lot of support to become feasible. It is found that the transitional period will play a crucial role in the development of the hydrogen economy, and blue hydrogen should lead the path towards fully green hydrogen markets. The shift to green hydrogen should be well-planned and structured, keeping in mind Finland’s prerequisites to produce both blue and green hydrogen. Realistic and concrete production targets for both blue and green hydrogen, defined and clear terminology, and well-designed support schemes are key for the future Finnish national hydrogen strategy. Hydrogen will likely require various forms of support, and the main rule is that direct financial support should be gradually removed, and the market-based support schemes should slowly take over.
  • Ypyä, Antti (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman tarkoituksena on tutkia direktiivien implementointia ja oikeusvaikutuksia maksuviivästysdirektiivin 2011/7/EU valossa. Maksuviivästysdirektiivi on luonteeltaan velkojan hyväksi pakottava vähimmäisdirektiivi, mutta se on saatettu kansallisesti voimaan käyttämällä huomattavissa määrin jo säädettyä tahdonvaltaista kansallista lainsäädäntöä. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä vaikutuksia tahdonvaltaisen lainsäädännön käyttämisellä on laintulkinnassa ja miten kansallinen tahdonvaltainen normisto käyttäytyy, kun sitä sovelletaan pakottavien direktiivimääräysten toteuttamiseksi tilanteessa, jossa sääntelyn kohteena on alue, jota kansallisesti on totuttu tulkitsemaan direktiivistä poikkeavalla tavalla. Aineistona tutkielmassa käytetään kansallista lainvalmisteluaineistoa, säädöksiä ja kansallisten tuomioistuinten vielä lainvoimaa vailla olevia ratkaisuja, joita käytetään osoittamaan niitä tulkinnanvaraisuuksia, joita tahdonvaltaisen lainsäädännön käyttäminen aiheuttaa. Keskeisen lähdeaineiston muodostaa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisut ja ratkaisuehdotukset, sekä aihepiiriä käsittelevä oikeuskirjallisuus ja artikkelit. Tutkielman metodi on lainopillinen siltä osin kuin tarkastelun kohteena on lain tulkintaan liittyvät seikat. Tutkielmalla on tämän lisäksi lainsäädäntötutkimuksellinen näkökulma aiheeseen, jolta osin käytetään lainsäädäntötutkimuksellista tutkimustapaa, jossa tarkastelun viitekehykseksi otetaan hyvän lainsäädännön tavoite, jota vastaan käytettyjä lainsäädäntöratkaisuja tarkastellaan. Tutkielmassa havaitaan, että kansallinen maksukulttuuri ja velallisen suojan voimakas perinne hankaloittaa maksuviivästysdirektiivin säännösten hyväksymistä osaksi kotimaista oikeutta. Maksuviivästysdirektiiviä ei lainvoimaa vailla olevaan alempien oikeusasteiden ratkaisukäytäntöön perustuen nähdä sillä tavalla pakottavana, kuin mitä direktiivimääräyksistä ilmenee. Kansallinen tendenssi vaikuttaakin olevan jossain määrin maksuviivästysdirektiivivastaista. Koska direktiivimääräysten täytäntöönpanossa on käytetty tahdonvaltaista sääntelyä, mahdollistaa tämä varsin joustavan laintulkinnan, jollaista direktiivi ei näyttäisi sallivan. Oikeustila on tältä osin epäselvä, kun lainvoimaisia päätöksiä ei vielä ole. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että eurooppaoikeudellisista pakottavista oikeusohjeista johtuu kansallisen oikeuden mukautuminen maksuviivästysdirektiivin pakottaviin määräyksiin. Kansallista tahdonvaltaista sääntelyä tulee näin ollen tulkita joko siten, että tulkinnan keinoin tahdonvaltaisuus poistetaan taikka tahdonvaltainen direktiivin vastainen kansallinen normi katsotaan kohtuuttomaksi ja siten soveltamiskelvottomaksi yksittäistapauksessa. Yleistäen tahdonvaltaista lainsäädäntöä voidaan tutkielman havaintojen perusteella käyttää myös pakottavien direktiivimääräysten voimaan saattamiseen, mutta tällöin laista olisi löydyttävä selkeä määräys, jolla tahdonvaltaisuutta rajoitetaan silloin, kun tahdonvaltaista säännöstä käytetään pakottavan direktiivimääräyksen soveltamisalalla.
  • Rytkönen, Olavi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan lainopillisesta ja oikeusvertailevasta näkökulmasta henkilötiedon anonymisoimista Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Vertailukohteena on Euroopan unionin osalta yleinen tietosuoja-asetus(GDPR) ja Yhdysvaltojen osalta erityisesti Kalifornian uusi kuluttajien tietosuojaa koskeva laki(CCPA), sekä soveltuvin osin common law -oikeuskäytäntö. Tutkielman tematiikka kohdistuu ensinnäkin henkilötiedon käsitteeseen. Toisena tutkimuskysymyksenä analysoidaan anonymisoimisen velvollisuutta, ja tähän liittyen yksilön oikeutta vaatia henkilötietojen poistamista. Tarkastelussa painotetaan perusoikeusnäkökulmaa, oikeuskulttuurisia eroja unohtamatta. Tutkielman lopussa esitetään vielä kriittisiä näkökulmia anonymisoimiseen liittyen. Tämän osalta tutkimus kohdistuu erityisesti sääntelyn tehokkuuteen ja oikeusvarmuuteen. Tutkimustyön perusteella unionin anonymisoimista koskevassa oikeudessa painotetaan yksityisyyden suojaa ja tietosuojaa huomattavasti yhdysvaltalaista lähestymistapaa enemmän. Henkilötiedon käsite on laajempi ja näin ollen anonymisoimisen kynnys korkeampi. Samaan aikaan anonymisoimiseen liittyvät velvoitteet ovat sääntelyn kohteena olevien toimijoiden näkökulmasta tiukemmat. Toisaalta CCPA edustaa yhdysvaltalaisessa kontekstissa askelta eurooppalaisemman tietosuojasääntelyn suuntaan. Tämä näkyy siinä, että CCPA:n sisältämä henkilötiedon määritelmä muistuttaa laajuudessaan GDPR:n vastavaa. Lisäksi CCPA sisältää kuluttajan oikeuden vaatia henkilötietojensa poistamista, jota voidaan luonnehtia kevennetyksi versioksi GDPR:n mukaisesta oikeudesta tulla unohdetuksi.
  • Ekman, Nicole (Helsingin yliopisto, 2021)
    The energy sector causes a significant amount of greenhouse gas emissions annually. Consequently, decarbonization of the energy sector is vital for the EU to reach its target of becoming climate-neutral by 2050. Previously, the focus in the EU has been to push the production of renewable energy, but due to an increasing consensus among stakeholders that renewable energy alone will not be enough, hydrogen has become a viable option for energy sector decarbonization. This puts the focus on policy instruments available to facilitate this energy transition and thereby, the aim of the thesis is to analyze how hydrogen guarantees of origin as a policy instrument can support energy sector decarbonization and what the challenges related thereto are. Before analyzing the research question itself, the anticipated role of hydrogen in energy sector decarbonization is established by a review of relevant EU policy. The review shows that hydrogen, particularly renewable hydrogen, is expected to play a significant role in energy sector decarbonization, especially in hard-to-abate sectors, alongside with renewable energy. This emerging European hydrogen economy is policy-driven and currently guided by the EU hydrogen strategy and its roadmap with action points for upcoming years. The scale-up of hydrogen will require the successful adoption of several policy instruments simultaneously, and hydrogen guarantees of origin is recognized as a key policy instrument. Briefly, guarantees of origin enable both governments and end users of hydrogen to know the quality and origin of it. Furthermore, guarantees of origin make it possible to track the total CO2 emissions caused by hydrogen and thereby, determine where the use of hydrogen is effective. A review of guarantees of origin in the context of the EU shows that the guarantees of origin market for renewable energy is already quite well-established and in the midst of expanding towards hydrogen as the demand for hydrogen guarantees of origin is expected to grow. With regards to regulation, RED II has extended its applicability to renewable gases, including renewable hydrogen. In terms of hydrogen guarantees of origin schemes, it can be noted that different schemes are beginning to emerge, the CertifHy scheme currently being the most prominent one in the EU. However, the landscape for hydrogen guarantees of origin schemes and standards is currently fragmented, which is foreseen to become an issue for the emerging hydrogen market if not resolved. Some of the main differences among available hydrogen guarantees of origin schemes and standards relate to hydrogen terminology, the type of hydrogen supported, the threshold, greenhouse gas emission accounting and chain of custody, all of which can have an impact on how well a hydrogen guarantees of origin system supports the trade of renewable and/or low-carbon hydrogen and simultaneously energy sector decarbonization. The findings of a comparison of the EU and Australia indicate that lack of harmonization with regards to hydrogen guarantees of origin is not only an issue within the EU, but a challenge with regards to international trade of hydrogen as well. Lack of harmonization between the hydrogen guarantees of origin system adopted in the EU, with Member States as importing countries, and exporting countries such as Australia could result in reduced interoperability and efficiency of the global hydrogen market and technical barriers to the trade of hydrogen if not resolved. All in all, there is a pressing need for clear policy guidelines with regards to hydrogen guarantees of origin, which also has been noted by several EU bodies or institutions and other stakeholders. The European Commission is expected to elaborate on its currently vague standpoint later in 2021. These upcoming policy guidelines regarding hydrogen guarantees of origin, together with other policy instruments, will likely support energy sector decarbonization and harmonization within the EU, and potentially internationally, if designed duly while balancing competing interests and taking other relevant aspects into consideration. The key trade-offs and considerations are recognized to be: the economic impact of the hydrogen guarantees of origin system, the political aspect of hydrogen guarantees of origin, work already conducted with regards to hydrogen guarantees of origin, the relationship between hydrogen guarantees of origin and other policy measures and support schemes for hydrogen as well as the international aspect of hydrogen guarantees of origin.
  • Ovaskainen, Emmi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 102 (a) artiklassa säädetään kohtuuttoman hinnoittelun kiellosta, jonka mukaan määräävässä asemassa olevat yritykset eivät saa veloittaa hyödykkeistään kohtuuttomia hintoja. Vaikkei kohtuuttoman hinnoittelun lainvastaisuudesta olekaan Euroopan unionin (EU) kilpailusääntöjen valossa epäselvyyttä, liittyy SEUT 102 (a) artiklan soveltamiseen perustavanlaatuisia teorian ja käytännön ongelmia. Tämän vuoksi sitä on sovellettu käytännössä suhteellisen harvoin, ja se on jäänyt verrattain kehittymättömäksi määräävän aseman väärinkäytön tyyppitapaukseksi. Vastoin vakiintunutta käytäntöä kohtuuttoman hinnoittelun kieltoa on viime aikoina sovellettu enenevässä määrin lääkealalla. Lääkkeiden korkeat hinnat ovat yhteiskunnallinen ongelma, johon puututaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevin keinoin kuten hintasääntelyllä. Joissain tilanteissa tämä ei riitä, ja SEUT 102 (a) artikla on nähty keinona paikata tätä epäkohtaa. Lääkemarkkinoiden erityispiirteiden vuoksi kiellon soveltamiseen liittyy kuitenkin suuri virheriski, jonka toteutumisesta kärsivät viime kädessä kuluttajat. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, onko lääkkeiden korkeisiin hintoihin tarkoituksenmukaista puuttua kohtuuttoman hinnoittelun kiellolla, ja miten kieltoa lääkemarkkinoilla tulisi käytännössä soveltaa. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, ettei SEUT 102 (a) artiklan soveltamista lääkealalla tarvitse kategorisesti torjua, vaan sen tarpeellisuus ja oikeutus riippuu yksittäistapauksen olosuhteista. Lääkemarkkinoiden erityispiirteistä johtuen asiaan on silti suhtauduttava suurella varovaisuudella etenkin silloin, jos puuttumisella saatetaan heikentää yritysten investointi- ja innovointikannustimia. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on kehitetty erilaisia kohtuuttoman hinnoittelun arviointimenetelmiä, jotka tarjoavat suhteellisen hyvän lähtökohdan myös lääkealalla käytettäväksi. Kilpailuviranomaisilla on kuitenkin liikkumavaraa sen osalta, mihin menetelmiin ja näyttöön ne yksittäistapauksessa tukeutuvat.
  • Heimala, Ulla (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma käsittelee lääkkeiden rinnakkaiskauppaa Euroopan unionin sisämarkkinoilla oikeusvarmuuden periaatteen näkökulmasta. Lääkkeiden rinnakkaiskauppa perustuu oikeuksien sammumisen periaatteeseen, joka mahdollistaa yksinoikeudella suojattujen tuotteiden vapaan liikkuvuuden unionissa. Taloudellinen kannustin rinnakkaiskaupalle juontuu jäsenvaltioiden välillä vallitsevista hintaeroista, joita rinnakkaistuontiin erikoistuneet yritykset hyödyntävät. Ilmiö tulee erottaa geneeristen lääkkeiden eli rinnakkaisvalmisteiden kaupasta, sillä lääkkeiden rinnakkaiskauppa koskee nimenomaan alkuperäisvalmisteita. Alkuperäisvalmistetta suojaavan patentin ollessa voimassa on alkuperäisvalmisteiden rinnakkaiskauppa ainoa kilpailun muoto sisämarkkinoilla. Työn tutkimuskysymyksenä on oikeusvarmuuden periaatteen toteutuminen lääkkeiden rinnakkaiskaupassa. Oikeusvarmuuden periaate on jaettavissa muodolliseen ja aineelliseen oikeusvarmuuteen. Muodollisessa oikeusvarmuudessa on kyse erityisesti ennakoitavuudessa, kun taas aineellisella oikeusvarmuudella viitataan hyväksyttävyyteen. Tutkielma hyödyntää erityisesti Juha Raition oikeusvarmuuden periaatteen määritelmää. Lisäksi tutkielma tarkastelee muuttuvan oikeusvarmuuden käsitettä erityisesti Patricia Popelierin näkökulmasta. Muuttuva oikeusvarmuuden käsite nojaa oikeutettujen odotusten suojaan ja oikeuden saavutettavuuteen alati muuttuvassa, dynaamisessa ympäristössä. Tutkielmassa oikeusvarmuuden periaate ymmärretään nimenomaan ennakoitavuuden kautta. Tutkielma keskittyy tämän vuoksi rinnakkaiskauppaa koskevan oikeuskäytännön kehityksen arvioimiseen 1970-luvulta nykypäivään asti. Käsiteltävät oikeustapaukset koostuvat erityisesti immateriaalioikeudellisesta lääkkeiden uudelleen pakkaamisen sallittavuutta koskevasta oikeuskäytännöstä sekä rinnakkaisviennin esteitä koskevasta kilpailuoikeuden alaan kuuluvasta oikeuskäytännöstä. Tutkielman metodi on lainoppi. Tutkielman johtopäätös on, että oikeusvarmuuden periaatteen muodollinen puoli toteutuu uudelleen pakkaamista koskevassa oikeuskäytännössä, mutta kilpailuoikeudessa asia ei ole täysin näin. Lisäksi erityisenä kysymyksenä tutkimus nostaa esiin lääkealan erityispiirteet. Tutkimuksessa pohditaan myös muuttuva oikeusvarmuuden käsitteen soveltuvuutta rinnakkaiskauppaan.
  • Wik, Joachim (Helsingin yliopisto, 2019)
    Digitalisaation tuomat muutokset näkyvät sekä taloudessa että yhteiskunnassa. Palveluiden ja tuotteiden digitalisoituminen on johtanut merkittävien markkinoiden siirtymiseen digitaaliseen maailmaan. Tämän seurauksena alustatalous on jatkanut kasvuaan ja suurin osa maailman isoimmista yrityksistä toimivat digitaalisina alustoina. Merkittävimpinä yrityksinä voidaan pitää Googlea, Applea, Facebookia ja Amazonia, jotka muodostavat niin kutsutun GAFA:n. Kilpailuoikeuden katsotaan olevan yksi tehokkaimmista sääntelyvälineistä digitaaliselle alustataloudelle. Digitaalisen alustatalouden ominaispiirteet, kuten digitaaliset alustat, kaksipuoliset markkinat sekä verkostovaikutusten ja datan korostunut merkitys ovat muuttaneet lähestymistapaa kilpailuoikeuteen. Euroopan unioni (EU) on ottanut pioneerin roolin teknologiajättien valvojana. Markkinavoima on yksi kilpailuoikeuden ydinkäsitteistä ja sitä arvioidaan useiden kilpailuoikeudellisten menettelyjen osana. Yrityksen toiminta markkinoilla ei yleensä aiheuta kilpailulle haittaa, mikäli yrityksellä ei ole tietyn asteista markkinavoimaa. Markkinavoiman arvioiminen muodostaa siten keskeisen seikan kilpailuoikeudellisessa tarkastelussa ja sillä on erityisen keskeinen asema yrityskauppavalvonnassa sekä arvioitaessa mahdollista määräävää markkina-asemaa. Markkinavoiman arvioimiseen digitaalisilla alustamarkkinoilla liittyy lukuisia haasteita, sillä alustatalouden ominaispiirteistä johtuen vakiintuneet kilpailuoikeudelliset opit ovat vanhentuneet, eivätkä sellaisenaan päde. Markkinavoiman arviointi digitaalisilla alustamarkkinoilla on tällä hetkellä keskiössä oikeus- sekä taloustieteellisessä tutkimuksessa. Tutkielmassa selvitetään, miten EU:n kilpailuoikeudessa käytössä olevat markkinavoiman arviointimenetelmät soveltuvat digitaalisessa alustataloudessa toimivien yritysten markkinavoiman arvioimiseen, mitkä seikat osoittavat markkinavoimaa digitaalisilla alustamarkkinoilla sekä mihin seikkoihin markkinavoiman arvioimisessa on keskityttävä. Tutkimalla oikeus- ja taloustieteellistä kirjallisuutta sekä EU-oikeuskäytäntöä selvitetään, miten vakiintuneesti käytössä olevat markkinavoiman arviointimenetelmät soveltuvat digitaalisille alustamarkkinoille. Kilpailuviranomaisilla on käytössään eri menetelmiä markkinavoiman arvioimiseen. Niin sanotut suorat menetelmät koostuvat taloustieteellisistä malleista ja liittyvät yrityksen hinnoitteluun ja käyttäytymiseen sekä tuotteiden kysyntäjoustoon. Suorien menetelmien soveltaminen vaatii yksityiskohtaisia tietoja markkinoista ja hinnoista. Toista arviointimenetelmää kutsutaan epäsuoraksi menetelmäksi. Siinä painotetaan markkinoiden rakenteellista tarkastelua ja tutkitaan esimerkiksi yritysten markkinaosuuksia, markkinoiden keskittymisastetta sekä alalle tulon esteitä. Komissio sekä EU:n jäsenmaiden kilpailuviranomaiset käyttävät pääsääntöisesti epäsuoraa menetelmää arvioitaessa yritysten markkinavoimaa. Tutkielmassa päädytään esittämään, että markkinavoiman arvioimiseen vakiintuneesti käytössä olevat menetelmät eivät sellaisinaan sovellu digitaalisille alustamarkkinoille. Osa menetelmistä eivät digitaalisten alustamarkkinoiden erityisten ominaispiirteiden johdosta ole käyttökelpoisia. Rakenteellisessa tarkastelussa arvioinnin painopiste on siirtynyt pois markkinaosuuksista, sillä markkinaosuudet eivät digitaalisilla alustamarkkinoilla aina anna luotettavaa kuvaa markkinoiden voimasuhteista. Arvioitaessa digitaalisten alustojen markkinavoimaa arvioinnissa on entistä enemmän keskityttävä alalle tulon esteisiin, kuten verkostovaikutuksiin, dataan ja vaihtamiskustannuksiin sekä innovaation ja potentiaalisen kilpailun korostuneeseen merkitykseen.
  • Thessler, Fanni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa käsitellään eurooppalaisen ne bis in idem -periaatteen ja sitä koskevan oikeuskäytännön kehitystä. Siinä käsitellään kattavasti ne bis in idem -periaatteen ja laajemmin perusoikeuksien rajoittamista EU-oikeudessa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) alalla. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan eurooppalaisen ne bis in idem -periaatteen sisältöä ja sen suhdetta muihin EU:n yleisiin oikeusperiaatteisiin. Ne bis in idem -periaatteen kehityksen lisäksi tutkielmassa keskitytään Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) väliseen suhteeseen ja tuomioistuinten periaatetta koskevan oikeuskäytännön keskinäiseen vertailuun. Tutkielma on luonteeltaan lainopillinen ja sen oikeuslähteet koostuvat pitkälti EUT:n ja EIT:n ratkaisuista. EUT:n osalta ne bis in idem -periaatetta koskeva oikeuskäytäntö perustuu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklan ja Schengenin yleissopimuksen 54 artiklan mukaisille kielloille. EIT:n oikeuskäytäntö puolestaan nojaa EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan kieltoon. Ne bis in idem -periaatteesta on erityisesti 2000-luvulla tapahtuneiden muutosten seurauksena kehittynyt vahva perusoikeudellinen oikeussääntö, jonka luoman yksilönoikeuden nojalla voidaan tehokkaasti rajoittaa julkista rankaisuvaltaa (ius puniendi) myös rikosoikeudellisten menettelyjen ulkopuolella hallinnollisissa sanktiomenettelyissä. Yleisemmin perusoikeuksien osalta voidaan todeta, että perusoikeuskirjan 50 artiklaa ja Schengenin yleissopimuksen 54 artiklaa koskeva oikeuskäytäntö on nostanut perusoikeudelliset kysymykset perinteisesti taloudellisiin oikeuksiin keskittyvän EUT:n toiminnan keskiöön. Tutkielman fokus on ne bis idem -periaatetta koskevassa viimeaikaisessa oikeuskäytännössä. Sekä EUT:n että EIT:n voidaan havaita omaksuneen ne bis in idem -kiellon rajoittamista koskevissa ratkaisuissaan uuden lievemmän kannan, jonka mukaan ne bis in idem -periaatetta voidaan tietyissä olosuhteissa rajoittaa sallimalla kaksinkertaiset rikosoikeudelliset ja hallinnolliset menettelyt.
  • Sundström, Julia (Helsingin yliopisto, 2021)
    SEUT 13 artikla tunnistaa eläimet tunteviksi olennoiksi ja edellyttää, että unioni ja jäsenvaltiot ottavat eläinten hyvinvoinnin vaatimukset täysimääräisesti huomioon laatiessaan ja pannessaan täytäntöön unionin maatalous-, kalastus- ja liikennepolitiikkaa, sisämarkkinoita sekä politiikkaa tutkimuksen, teknologisen kehittämisen ja avaruuden aloilla. Samalla kuitenkin edellytetään erityisesti uskonnollisiin rituaaleihin, kulttuuriperinteeseen ja alueelliseen perintöön liittyvien jäsenvaltioiden lakien ja hallinnollisten määräysten sekä tapojen kunnioittamista. Tuntevien olentojen lisäksi eläimet ovat unionin oikeudessa kuitenkin maataloustuotteita, minkä seurauksena eläinten oikeudellinen asema unionissa on ristiriitainen. Tämä ristiriita ilmenee esimerkiksi teurastusta koskevassa sääntelyssä, jossa yhtäältä eläinten asema tuotteina on kohtalaisen selvä, mutta toisaalta eläinten hyvinvointia pyritään parantamaan sääntelyllä osittain juuri eläinten tuntoisuuden vuoksi. Yksi keskeinen tapa, jolla eläinten hyvinvointia on pyritty suojaamaan, on edellyttämällä, että eläimet tainnutetaan ennen teurastamista tarpeettoman kärsimyksen välttämiseksi. Tätä lähtökohtaista vaatimusta ei kuitenkaan sovelleta lopetusasetuksen (Neuvoston asetus N:o 1099/2009 eläinten suojelusta lopetuksen yhteydessä) 4 artiklan 4 alakohdan nojalla teurastettaessa eläimiä uskonnollisten rituaalien määrittämiä erityismenetelmiä käyttäen, edellyttäen, että teurastus tapahtuu teurastamossa. Tutkielmassa tarkastellaan tainnutusvaatimusta eri näkökulmista. Alussa tutkielmassa luodaan katsaus jakoon yhtäältä eläinten hyvinvointiin tähtäävien toimenpiteiden ja toisaalta eläinten oikeuksia vaativien suuntausten välillä. Eläinten hyvinvointiin pyrkivällä lainsäädännöllä on perinteisesti katsottu olevan tavoitteena tarpeettoman kärsimyksen välttäminen kuitenkaan kyseenalaistamatta eläinten käyttämistä ihmisten erilaisten tarpeiden ja halujen täyttämiseksi. Eläinten oikeuksiin tähtäävien suuntausten taustalla puolestaan on esimerkiksi pyrkimys lopettaa eläinten hyväksikäyttö ja ihmisten kanssa tasavertaisen aseman tunnustaminen eläimille. Muun muassa eläinten aseman parantamiseen liittyvän muutoksen vaatiman tahdin on perinteisesti aiheuttanut ristiriitaa näiden kahden suuntauksen välillä. Lisäksi suuntaukset ovat olleet erimielisiä siitä, johtaako eläinten oikeuksien tavoittelu vai hyvinvointipyrkimykset lopulta tehokkaampaan eläinten suojeluun. Näiden kahden suuntauksen esittelyn jälkeen tarkastellaan eläinten oikeudellista asemaa unionissa ja sitä, mikä rooli eläinten hyvinvoinnilla unionin oikeudessa on. Tämän jälkeen tutkielmassa perehdytään tarkemmin tainnutusta ja teurastusta koskevaan sääntelyyn. Kahtiajaon eläinten hyvinvoinnin ja eläinten oikeuksien välillä ei kuitenkaan tarvitse olla niin jyrkkä. Nykyään on jo useita oikeustieteilijöitä, joiden mukaan eläimillä voidaan jo katsoa olevan oikeuksia. Näitä oikeuksia on mahdollista tunnistaa esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävästä lainsäädännöstä. Asia vaikuttaa olevan näin ainakin tarkasteltaessa oikeuksia intressiteorian näkökulmasta, jossa oikeuksien olemassaolo kytketään yksinkertaistettuna siihen, onko esimerkiksi tietyn asian suorittaminen tyypillisesti jonkin yksilön intressissä. Tutkielmassa luodaan katsaus intressiteoriaan ja pohditaan tämän pohjalta sitä mahdollisuutta, että vaatimus eläimen tainnutuksesta ennen teurastamista loisi eläimelle oikeuden tulla tainnutetuksi ennen teurastamista. Lopuksi tutkielmassa perehdytään Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) viimeaikaiseen ratkaisukäytäntöön, jossa vastakkain ovat olleet eläinten hyvinvoinnin suojelemiseksi säädetty tainnutusvaatimus sekä perusoikeuskirjan (POK) 10 artiklan takaama uskonnollinen vapaus. Tapaukset ilmentävät sitä punnintaa ja tasapainottelua, johon SEUT 13 artikla velvoittaa. Se, että EUT on ottanut ennakkoratkaisulla kantaa kolmeen aiheeseen liittyvään tapaukseen viiden vuoden sisällä osoittaa, että aihe on ajankohtainen. Eläinten hyvinvoinnin voidaan katsoa saaneen tapausten ratkaisussa suuren painoarvon. Nähtäväksi jää, miten tuomioistuimen antamat ennakkoratkaisut vaikuttavat teurastusta koskevaa sääntelyä uudistettaessa osana komission vuonna 2020 julkaisemaa Pellolta pöytään -strategian toimeenpanoa.
  • Brandt, Mikael (Helsingin yliopisto, 2021)
    Puolustustarvikemarkkinat ovat valtava kauppapaikka, jossa vaihdetaan sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja tavaroita ja palveluja vuosittain satojen miljardien eurojen edestä. Puolustustarvikemarkkinoiden volyymiä kuvastaa hyvin HX-hankinta, josta tulee toteutuessaan Suomen historian kallein hankinta. EU:n toimielimet ovat jo pitkään pyrkineet markkinoiden uudistamiseen kasvaneiden kustannusten, jäsenvaltioiden tuotekehitystyön päällekkäisyyden ja markkinoiden tehottomuuden takia. Euroopan komissio on ottanut tehtäväkseen EU:n puolustustarvikemarkkinoiden kehittämisen. Saavuttaakseen tämän tavoitteen komissio on pannut alulle useita puolustusteollisuuden alan strategisia hankkeita sekä ajanut markkinoiden yhtenäistämistä vaalivaa linjaa. Kruununjalokivenään komission toimesta säädettiin PUTU-direktiivi, joka oli ensimmäinen ylikansallinen puolustus- ja turvallisuushankintoja koskeva säädös. Perinteisesti puolustus- ja turvallisuushankinnat ovat kuuluneet jäsenvaltioiden kansallisen suvereniteetin alaan, ja hankinnat on suoritettu pitkälti EU:n valvovan silmän ulottumattomissa. Näitä perinteitä on viime aikoina rikkonut niin EUT:n tiukentunut linja SEUT 346 artiklan tulkinnassa kuin myös edellä mainitun PUTU-direktiivin voimaantulo. Jäsenvaltioiden keinovalikoimat mielivaltaiseen puolustustarvikekauppaan ovat kaventuneet. Tutkielmassa luodaan katsaus näihin keinovalikoimiin ja esitetään tutkimustulokset kootusti.
  • Viiri, Elisa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Rahapelialalla on selvästi nähtävissä jännite toisaalta kansallisen tilanneherkkyyden ja toisaalta Euroopan unionin perusvapauksien edistämisen välillä. Alalla esiintyy jäsenvaltioiden välillä moraalisesti, kulttuurisesti ja uskonnollisesti toisistaan eroavia näkökantoja. Tästä syystä ala on jätetty harmonisoimatta, eikä alaan sovelleta vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Alan sääntely on siten jätetty osaksi jäsenvaltioiden toimivaltaa toissijaisuusperiaatteen nojalla. Jäsenvaltiot pyrkivät suojelemaan kansalaisiaan ja yhteiskuntaansa rahapelien aiheuttamilta haitoilta rajoittamalla alueellaan harjoitettavaa rahapelitoimintaa. Täysin vapaita käsiä alan herkkyydestä huolimatta jäsenvaltioilla ei ole, vaan rahapelitoimintaan taloudellisena toimintana soveltuvat kuitenkin EU:n perusvapaudet. Lähestulkoon kaikki jäsenvaltiot soveltavat lisenssi- tai yksinoikeusjärjestelmää, jotka molemmat muodostavat rajoituksen sekä palvelujen vapaalle liikkuvuudelle että sijoittautumisvapaudelle. Harmonisoimattomuuden vuoksi EUT on ajautunut tilanteeseen, jossa sen on pitänyt antaa alaan liittyen useita kannanottoja perusvapauksien ja niiden rajoitusten oikeuttamisen tulkintaa varten. Kansallista harkintavaltaa on korostettu EUT:n ratkaisuissa ensimmäisestä alaa koskevasta ratkaisusta Schindler lähtien. Ajan myötä EUT:n kannanotot ja tulkintaohjeet ovat muuttuneet kriittisemmiksi, jotta jäsenvaltioiden protektionistiset intressit eivät vie liikaa alaa perusvapauksien turvaamiselta. Tutkielmassa jäsennetään EUT:n oikeuskäytäntöä rajoitusten oikeuttamisesta kokonaisuudeksi, jossa käsitellään tätä kehitystä kriittisyyden ja kansallisen harkintavallan kaventumisen suuntaan sekä yleisellä tasolla että suhteessa erilaisiin sääntelyjärjestelmiin. Nykypäivänä muita rahapelejä enemmän riskejä aiheuttavien online-pelien tarjoaminen kuluttajille kiertämällä jäsenvaltioiden asettamia rajoituksia on yksinkertaista ja muodostunut ongelmaksi. Rahapelimarkkinaa on oikeastaan mahdotonta pitää enää jäsenvaltion sisäisenä, vaikka siihen pyrittäisiin esimerkiksi yksinoikeusjärjestelmän avulla. Kansallisten rajoitusten toimivuus jäsenvaltioiden asettamien tavoitteiden saavuttamisessa voidaankin kyseenalaistaa. Kansallisten rajoitusten kiertämisen helppoudesta johtuen yksi EU:n jäsenvaltioista, Suomi, on käynnistänyt lainsäädäntöhankkeen, jonka avulla kiertämisestä johtuvien laittomien rahapelien saatavuutta yritetään torjua. Suomi suunnittelee asettavansa tietyin edellytyksin maksuliikenteen estoja mannersuomalaisten pelaajien ja yksinoikeuden ulkopuolisten rahapelejä tarjoavien toimijoiden välille. Tutkielmassa arvioidaan mahdollisen tulevan lainsäädännön yhdenmukaisuutta EU:n perusvapauksien ja tutkielmassa esitellyn EUT:n oikeuskäytännön kanssa ja kyseenalaistetaan maksuliikenteen estojen asettamisen todellinen syy ja toimivuus käytännössä. Jos lainsäädäntöhanke toteutuu, tullaan lopputulokseen, ettei EU-oikeuteen voida yksinoikeuden kattavan alueen ulkopuolella sijaitsevan Ahvenanmaan ja siellä toimivan rahapeliyhtiö Paf:n osalta vedota.
  • Hapulahti, Tiia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman aiheena on taloudellinen jatkuvuus kilpailuoikeudellisessa vahingonkorvauksessa ja valtiontukien takaisinperinnässä. Tutkielmassa tarkastellaan taloudellisen jatkuvuuden soveltamista SEUT 101 artiklaan perustuvien vahingonkorvauskanteiden ja SEUT 107 artiklan mukaisten sisämarkkinoille soveltumattomien valtiontukien takaisinperinnän yhteydessä. Tutkielmassa selvitetään, millä edellytyksillä taloudellista jatkuvuutta voidaan näissä tilanteissa soveltaa, ja millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä tilanteiden välillä on. Tarkastelu keskittyy Euroopan unionin oikeuteen, ja aihetta lähestytään lainopin näkökulmasta. Taloudellisen jatkuvuuden arviointi tulee eteen tilanteissa, joissa on tehty yrityskauppoja tai muita yritysjärjestelyitä, joiden seurauksena vahingonkorvausvastuun tai takaisinperinnän kohdentamisessa joudutaan arvioimaan, mikä on se yksikkö, johon maksuvastuu on kohdennettava. Jos yrityskauppoja ja -järjestelyitä on tehty sen jälkeen, kun kilpailurikkomus on tapahtunut tai valtiontukea on myönnetty, ei alkuperäinen yksikkö välttämättä ole maksuvastuussa. Jos taloudellisen jatkuvuuden edellytykset täyttyvät, vastuu voidaan kohdistaa toiminnanjatkajaan. Kysymys on keskeinen, sillä se vaikuttaa yrityskauppatilanteissa siihen, kuinka laajasti ostajan on oltava selvillä mahdollisista maksuvastuista, jotka liittyvät kilpailurikkomuksiin tai valtiontukiin. Aihe on ajankohtainen, ja sitä on viime vuosina käsitelty Euroopan unionin tasolla kahdessa Suomea koskevassa asiassa. Unionin tuomioistuin antoi vuonna 2019 ratkaisunsa asiassa C-724/17 Skanska Industrial Solutions ym., jossa vahvistettiin, että taloudellinen jatkuvuus soveltuu kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen kontekstissa. Tämän lisäksi vuonna 2019 Euroopan komissio määräsi Suomea koskevassa päätöksessään, että Helsingin kaupungin bussiyhtiölleen myöntämät valtiontuet tuli periä takaisin kyseisen bussiyhtiön seuraajalta taloudellisen jatkuvuuden perusteella. Tutkielmassa taustoitetaan ensin kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta ja valtiontukien takaisinperintää käymällä läpi niihin liittyvää sääntelyä ja niiden tavoitteita. Tämän jälkeen tarkastellaan taloudellista jatkuvuutta erikseen kummassakin tilanteessa. Tutkielman keskeinen lähdeaineisto muodostuu Euroopan unionin oikeuskäytännöstä. Merkitystä on erityisesti unionin tuomioistuimen tuomioissa esitetyillä tulkintakannanotoilla, mutta tutkielmassa käydään läpi myös unionin yleisen tuomioistuimen tuomioita ja komission päätöksiä soveltuvin osin. Tutkielmassa selviää, että taloudellinen jatkuvuus soveltuu kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvaukseen vastaavin edellytyksin kuin kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen täytäntöönpanon yhteydessä. Taloudellisen jatkuvuuden soveltamisen edellytyksenä on, että alun perin kilpailua rajoittavaan menettelyyn osallistunut yksikkö on lakannut olemasta joko oikeudellisesti tai taloudellisesti. Valtiontukien takaisinperinnän yhteydessä taloudellisen jatkuvuuden soveltumista arvioidaan valtiontuella saavutetun hyödyn siirtymisen perusteella. Hyödyn siirtymistä puolestaan arvioidaan viiden kriteerin valossa. Kriteerien soveltaminen on jossain määrin epäselvää, sillä niiden keskinäistä suhdetta ei ole määritelty oikeuskäytännössä. Taloudellisen jatkuvuuden soveltaminen liittyy kummassakin tilanteessa erityisesti liiketoimintakauppoihin. Keskeisenä erona tilanteiden välillä on se, että kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen yhteydessä taloudellista jatkuvuutta arvioidaan toiminnan jatkumisen kannalta ja valtiontukien takaisinperinnässä hyödyn siirtymisen kannalta. Kummassakin tapauksessa taloudellisen jatkuvuuden soveltamisella pyritään ennen kaikkea unionin oikeuden tehokkaan täytäntöönpanon turvaamiseen.
  • Riihimäki, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Taloustieteen teorioilla on tärkeä rooli EU:n kilpailuoikeuden soveltamisaloilla ja oikeuskäytännössä. Taloustieteellinen argumentaatio auttaa ymmärtämään kilpailuoikeuden perusteita ja tulkintaa. Monopolia ja muita epätäydellisen kilpailun muotoja koskevia ongelmia on perinteisesti liitetty kilpailulainsäädäntöön. Taloustiede on auttanut ymmärtämään, minkälaisia vaikutuksia tiettyä kilpailuoikeudellista ilmiötä koskevalla sääntelyllä voi olla ottamalla huomioon päätöksiä tekevien sääntelyn kohteiden, yrityksien, kannustimet ja käyttäytyminen. Kilpailusta hyötyvät niin kuluttajat alhaisimpina hintoina ja parempilaatuisina tuotteina kuin yhteiskuntakin yleisellä tasolla hyvinvointitappioiden minimoinnin ja innovatiivisten yritysten kautta. Puolestaan kilpailukykyisille yrityksille varmistetaan tehokkaat markkinat, jotka allokoivat resurssit tehokkaasti ja edistävät talouskasvua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää taloustieteellisten teorioiden vaikutusta kilpailuoikeudessa eli, kuinka EU:n kilpailulainsäädännön toimivuutta voidaan mitata ja kuvata taloustieteen näkökulmasta ja kuinka EU:n kilpailulainsäädäntöä voidaan perustella kansantaloustieteellisten teorioiden viitekehyksessä. Tutkimuskysymyksenä tässä tutkielmassa on arvioida kilpailuoikeuden taloustieteellistä taustaa ja argumentointia. Taloustieteen teorioita kilpailuoikeuden taustalla tarkastellaan menetelmällisestä näkökulmasta eli kuinka mallintaminen ja argumentointi palvelevat kyseistä kilpailuoikeudellista ilmiötä. Lähestymistapa tutkimuskysymykseen on myös taloustieteellisten teorioiden soveltamiseen ja tulkintaan liittyvien ongelmien identifiointi kilpailuoikeuden soveltamisaloilla ja oikeuskäytännössä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on se, kuinka tärkeässä roolissa taloustieteellinen argumentointi on eksplisiittisesti kilpailuoikeuden tulkinnassa. On luonnollista erityisesti kilpailuoikeudessa, joka säätelee yhtä merkittävimmistä taloustieteen tutkimuskohteista, että se käyttää taloustieteessä kehittynyttä argumentaatiota ja ekonometrisia välineitä hyväkseen. Taloustieteellistä lähestymistapaa sovelletaan siten enenevässä määrin kilpailuvaikutusten arvioinnissa ts., minkälaisia kilpailuvaikutuksia yritysten käyttäytymisellä on markkinoille ja kuluttajien hyvinvoinnille. Siten taloustieteellinen analyysi on integroitunut osaksi kilpailuoikeudellista päätöksentekoa. Kartelleja tarkastellaan taloustieteessä oligopoliteorian ja peliteorian avulla. EU:n oikeuskäytännössä on linjattu syvällisen taloudellisen analyysin vaatimuksista kartellitutkinnassa. Tästä on seurannut, että syvällinen talousteoreettinen ja empiirinen analyysi kartellista on vahva ja riittävä näyttö EU:n tuomioistuimelle ilman asiakirjanäyttöäkin. Puolestaan määräävää markkina-asemaa tarkastellaan taloustieteessä erityisesti monopoliteorian avulla. EU:n oikeuskäytännössä on perusteltu monopoliasemaa koskevien väärinkäyttötapauksien ratkaisuja taloustieteellisillä argumenteilla ja linjattu taloustieteen oppien ja menetelmien kehittämisen puolesta, jotka toimivat ratkaisuiden perustelujen arviointiperustana. Edelleen määräävässä markkina-asemassa olevien immateriaalioikeuksien pakkolisensiointitapauksissa EU:n oikeuskäytännössä on turvauduttu monopoliteoreettiseen ja transaktiokustannusteoreettiseen argumentaatioon. Yrityskauppojen vaikutusten analysointiin soveltuvat samat talousteoriat – peli- ja oligopoliteoria sekä monopoli- ja transaktiokustannusteoria – kuin mitä kartellien ja määräävän markkina-aseman väärinkäytösten kohdalla, sillä yrityskauppavalvonnan tarkoituksena on nimenomaan ennaltaehkäistä markkinoiden keskittyminen ja kilpailun vääristyminen markkinoilla. EU-oikeuskäytäntö on johdonmukaistanut ja nostanut tasoa, jota Euroopan komission käyttämiltä ekonometrisiltä menetelmiltä vaaditaan myös yrityskauppatutkinnassa. Yhteenvetona tutkielman keskeisistä tuloksista voidaan tiivistää, että kilpailuoikeuden suhde taloustieteeseen on kehittynyt EU-oikeuskäytännön myötä kohti kokonaisvaltaisempaa taloustieteellistä ajattelua. EU:n oikeuskäytäntö on edesauttanut sitä, että taloudellisen argumentoinnin rooli on kasvanut kilpailuoikeudellisessa prosessissa ja kielteisten kilpailuvaikutusten mittaamistapoja ja tulkintakäytäntöä on yhdenmukaistettu. Euroopan komissio on tehnyt osittain EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön vaatimuksesta tärkeitä tulkintamuutoksia SEUT 101 ja 102 artiklan kilpailunvastaisen yritystoiminnan ja EU:n sulautuma-asetuksen yrityskauppavalvonnan tutkinnassa. Komissio ei enää voi luottaa pelkästään kilpailunvastaisiin oletuksiin tietyntyyppisestä käyttäytymisestä. Komission on jokaisessa yksittäistapauksessa analysoitava taloustieteellisesti syvällisesti ja moniulotteisesti sekä osoitettava ekonometrista näyttöä syrjäyttävän toiminnan todennäköisistä vaikutuksista markkinoiden rakenteille, kilpailuun ja kuluttajien hyvinvointiin. EU-tuomioistuimen vaatimuksesta komission on täytynyt omaksua kehittyneempiä teoreettisia ja ekonometrisia menetelmiä, joita taloustiede tarjoaa todistustarkoituksiin tukemaan oletuksia käyttäytymisvaikutuksista. Komission tapauskohtainen analyysitaso on parantunut huomattavasti taloustieteellisemmän lähestymistavan myötä. Myös komission tapauskohtainen todistusaineisto on nykyään laadukkaampaa ja pätevämpää perustuen ekonometriseen metodologiaan. Tästä on seurannut, että EU-tuomioistuimen ratkaisuiden perustelujen ohella myös komission päätöksissä on painottunut taloustieteellinen argumentointi ja ne ovat yleisesti taloustieteellisesti loogisempia.
  • Romanova, Maria (Helsingin yliopisto, 2021)
    Levitysoikeuden sammuminen kehittyi työkaluksi tekijänoikeuden ja EU:n sisämarkkinoiden väliseen tasapainotteluun. Nykyään se on kirjattu useampaan tekijänoikeutta koskevaan direktiiviin, joista tutkielman keskiössä on tekijänoikeusdirektiivin 4 artiklan 2 kohta. Oikeudenhaltijan yksinoikeus levittää teoskappale sammuu, kun hän tai joku hänen suostumuksellaan on saattanut kyseisen teoskappaleen ensimmäistä kertaa unionin markkinoille myymällä se tai siirtämällä omistusoikeus muutoin. Käytännössä sammuminen mahdollistaa teosten jälkimarkkinat. Kun oikeudenhaltija on laskenut teoskappaleen liikkeelle ja saanut tästä kohtuullisen korvauksen, ei hänen ole perusteltua kontrolloida sen edelleen luovuttamista ja vaatia lisäkorvausta. Nopea tekninen kehitys on mullistanut markkinoita, mikä haastaa myös 90-luvulta juurensa juontavan sammumissäännöstön. Oikeustila on epäselvä sen suhteen, soveltuuko tekijänoikeusdirektiivin 4 artiklan 2 kohta myös digitaalisten teosten levitystoimiin verkossa? Tästä tutkielmassa käytetään termiä digitaalinen sammuminen, jota käsitellään tarkastelemalla aihetta koskevaa oikeuskäytäntöä. Tutkielman kannalta merkittävimmät tapaukset ovat ohjelmistoja koskeva C-128/11 UsedSoft sekä tuorein e-kirjoja koskeva C-263/18 Tom Kabinet. Tarkoituksena on kartoittaa haasteita, joita tekijänoikeusdirektiivin 4 artiklan 2 kohdan soveltamisesta digitaaliseen ympäristöön aiheutuu, ja niiden syitä. Tutkielmassa esitetään, että digitaalinen sammuminen kohtaa useita kipukohtia, jotka liittyvät levitysoikeuden rajankäyntiin muiden tekijänoikeuden taloudellisten oikeuksien kanssa. Nämä ovat puolestaan oireita, jotka liittyvät EUT:n teknologiasokeaan tapaan pakottaa uudet teknisen kehityksen mahdollistamat tilanteet analogisen maailman raameihin. Tutkielmassa tarkastellaan myös Tom Kabinet -ratkaisun vaikutuksia digitaalisen sammumisen oikeustilaan, sillä se on ainoa puhtaasti tekijänoikeusdirektiivin sammumissäännöstä koskeva tapaus. Kriittisen tarkastelun jälkeen tapaus osoittautuu ylläpitävän levitysoikeuden sammumisen vanhentunutta status quota, jossa merkitystä on teoksen fyysisellä luonteella. Kun lainsäädännön kohteena oleva todellisuus muuttuu myös oikeusvarmuuteen liittyvät kysymykset ajankohtaistuvat. Oikeusvarmuudella ei ole kuitenkaan yhtä vakiintunutta määritelmää, vaan sillä voidaan perustella myös toisilleen vastakkaisia näkemyksiä. Tutkielmassa operationalisoidaan dynaaminen oikeusvarmuus, jonka avulla ylläpidetään vakautta eli sammumisen taustalla olevaa etujen tasapainoa muutoksen keskellä. Lopuksi päädytään siihen, että dynaaminen oikeusvarmuus edellyttää lainmuutosta.
  • Mähönen, Maiju (Helsingin yliopisto, 2020)
    Toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi ovat Euroopan unionin (EU) politiikan keskiössä. EU:n ilmasto- ja energiapaketin mukaisesti EU:n kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990, ja EU:n pidemmän aikavälin tavoite on olla ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Yleistason tavoitteiden lisäksi kutakin jäsenvaltiota koskevat sitovat päästövähennysvelvoitteet. Koska valtiontuki on yksi keskeisimmistä keinoista edistää näiden tavoitteiden saavuttamista, on tärkeää, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) artiklan mukaisen kielletyn valtiontuen arviointi on linjassa jäsenvaltioita sitovien velvoitteiden kanssa. Valtiontukisääntelyn tulisi tarjota jäsenvaltioiden viranomaisille tarkoituksenmukaiset puitteet, jotka tukevat ympäristötavoitteiden saavuttamista tehokkaalla tavalla. Tämä tutkielma käsittelee ympäristötavoitteiden asemaa SEUT 107(1) artiklan mukaisen kielletyn verotuen arvioinnissa ja valtiontukea valikoivan ympäristöverotuksen ja ympäristöverojen alennuksen tai vapautuksen muodossa. Tutkielman viitekehys on siten EU:n vero- ympäristö- ja valtiontukipolitiikan risteyskohdassa. Verotus kuuluu lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, jota on kuitenkin käytettävä EU:n perussopimusten mukaisesti. Kilpailusääntöjen vahvistaminen taas kuuluu EU:n yksinomaiseen toimivaltaan, minkä johdosta jäsenvaltioiden on ilmoitettava SEUT 108(3) artiklan mukaisesti komissiolle kaikki toimet, jotka voivat pitää sisällään SEUT 107(1) artiklassa tarkoitettua kiellettyä valtiontukea. Kielletty valtiontuki tarkoittaa julkisista varoista myönnetty tukea, joka antaa tuensaajalle valikoivaa taloudellista etua sekä vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kaikkien tunnusmerkkien on täytyttävä samanaikaisesti, jotta kyseessä on kielletty tukitoimi. Verotuen osalta keskeisin tunnusmerkki on tuen valikoivuus, jonka arvioinnissa sovelletaan niin sanottua kolmivaiheista testiä (”three-step test”). Oikeudellisessa kirjallisuudessa on havaittu, että verotukien arviointi on tiukentunut viime vuosina, minkä seurauksena suuri osa komissiolle ilmoitetuista kansallisista toimista on katsottu kielletyksi verotueksi. Näin ollen useat verotoimet käyvät läpi arvioinnin sekä SEUT 107(1) että SEUT 107(3) artiklan alla, jonka mukaisesti kielletyksi todettua tukitoimea voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvana, mikäli sen myönteinen vaikutus yleisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamiseen ylittää sen mahdolliset kielteiset vaikutukset kauppaan ja kilpailuun. Tilanne on ongelmallinen paitsi siksi, että se rajoittaa jäsenvaltioille perussopimusten mukaan kuuluvaa päätäntävaltaa verotuksellisissa asioissa, myös siksi, että siitä aiheutuu merkittävä hallinnollinen taakka sekä jäsenvaltioiden että komission viranomaisille. Ennen kaikkea on pohdittava, onko ympäristötoimien tiukka valtiontukikontrolli tarkoituksenmukainen vallitsevien sitovien päästövähennysvelvoitteiden valossa. Ympäristöä koskevien tavoitteiden asema kielletyn verotuen arvioinnissa on perinteisesti ollut hyvin rajallinen, sillä Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan kielletyn valtiontuen arvioinnissa ei tule huomioida toimenpiteen tarkoitusta tai muotoa, vaan ainoastaan sen vaikutus sisämarkkinoiden toimintaan. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, pitäisikö vaikutuksiin keskittyvästä arvioinnista joustaa erityisesti verotuen valikoivuuden arvioinnissa, eli tulisiko tuen ympäristötavoitteilla olla merkittävämpi rooli SEUT 107(1) artiklan tulkinnassa. Kysymykseen vastaaminen edellyttää myös yleistason pohdintaa siitä, tulisiko ympäristöoikeuden vaatimuksia ylipäätään huomioida valtiontukioikeudessa, vai tulisiko eri oikeudenaloja arvioida toisistaan erillisinä kokonaisuuksina. Tässä yhteydessä pohditaan erityisesti SEUT 11 artiklan läpäisyperiaatteen soveltamisalaa ja mahdollista merkitystä kunkin kielletyn valtiontuen tunnusmerkin arvioinnissa. Tutkielmassa kuvataan, miten ympäristöverotoimia arvioidaan Euroopan unionin tuomioistuimen ja komission viimeisimmässä ratkaisukäytännössä, sekä esitetään monipuolisesti vaihtoehtoisia arviointitapoja, joiden perusteella useampi toimi voisi välttää luokittelun kielletyksi valtiontukitoimeksi ympäristötavoitteidensa takia. Painopiste on valikoivuuden kolmivaiheisen testin arvioinnissa ja erityisesti siinä, miten jäsenvaltiossa sovellettava yleinen verojärjestelmä tulisi määrittää ja miten siitä poikkeamista tulisi arvioida sen tavoiteltuun päämäärään nähden.
  • Liski, Anna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Uskontojen asemaa Euroopassa pohditaan uudelleen. Uskonnollisten symbolien rajoittamiseen liittyvät toimet heijastelevat tarvetta määritellä uskonnon paikkaa yhteiskunnassa. Etenkin viime vuosikymmeninä voimistunut sekularisaatiokehitys, kasvava maahanmuutto, ihmisten lisääntyvä liikkuvuus Euroopan rajojen sisällä sekä valtava uskonnollinen pluralismi luovat tarvetta tehdä linjanvetoja eurooppalaisella tasolla. Sekularismin pyrkimyksenä on erottaa valtiovallan toiminnasta kaikki uskonnollinen aines, jotta valtio voisi kohdella kaikkia uskontoja neutraalilla tavalla. Esimerkiksi Ranskassa toteutetaan vahvaa valtion ja uskonnon erottelua, joka perustuu laïcité-periaatteeseen. Sekularismin ongelmana on kuitenkin pidetty sen tulkintaa kristillisen maailmankatsomuksen eduksi. Tämä tulkinta asettaa monesti uskonnolliset vähemmistöt, etenkin islaminuskoiset, huonompaan asemaan. Tämä tutkielma tarkastelee uskonnonvapauden ja sekularismiperiaatteen rajapintaa. Tutkimusmenetelmä on pääosin lainopillinen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä tarkastelemalla pyritään ottamaan selvää siitä, minkälaisin edellytyksin voidaan asettaa rajoituksia uskonnonvapauden ulkoisille ilmenemismuodoille. Tarkastelu tiivistyy kysymykseen siitä, mikä on uskonnollisten symbolien sallittavuus julkisessa tilassa. Näiden kysymyksenasettelujen kautta pohditaan myös Euroopan uskonnollista identiteettiä. Tämän selvittämiseksi tarkastellaan Euroopan unionin arvopohjaa sekä jäsenvaltioiden eroavaisuuksia ilmentäviä kansallisia identiteettejä. Tutkimuksessa pyritään löytämään lähtökohtia eurooppalaisen identiteetin määrittelyyn sekä selvittämään sen sisältöä uskontojen näkökulmasta. Eurooppalaisen oikeuskäytännön tarkastelussa voidaan havaita sekularismiperiaatteeseen liittyvien perusteluiden sisältävän tiettyjä epäjohdonmukaisuuksia. Siinä missä kristinuskoon kuuluvat uskonilmaisut on oikeuskäytännössä usein katsottu sallituiksi, muslimien kohdalla uskonnonvapauteen kohdistuvia rajoituksia on monesti pidetty perusteltuina. Tähän vaikuttaa osittain myös kristinuskon asema kulttuurisena elementtinä Euroopassa. Oikeuskäytännön osalta on lisäksi todettava, että näiden kysymysten alueella Euroopassa vallitsee merkittäviä kansallisia eroja, jotka kytkeytyvät jäsenvaltioiden oikeuskulttuureihin. Eurooppalaisten tuomioistuinten tuleekin ratkaisua antaessaan huomioida nämä kansalliset tilanneherkkyydet. Eurooppalaiseen identiteettiin voidaan liittää ajatus yhteisistä kristillistä juurista. Niiden voidaan kuitenkin myös nähdä jo haalistuneen ja menettäneen merkityksensä nyky-Euroopassa siten, että ne eivät enää suurilta osin määrittele eurooppalaista identiteettiä. Myös Euroopan unionin suhtautumista uskontoihin voidaan pitää suhteellisen neutraalina, vaikka unionissa otetaankin huomioon uskonnollisten ryhmien merkitys yhteiskunnallisina toimijoina.