Browsing by Subject "Finanssioikeus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 167
  • Nurminen, Anneli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Summary The inspiration for this study is the Danish cases (N Luxembourg 1 and others (C 115/16, C-118/16, C‑119/16 and C-299/16) and T Danmark, C 116/16 and Y Denmark Aps) on which the European Court of Justice gave its decisions in February 2019. The cases concerned profit shifting from EU and the application of the Interest and Royalties Directive or the Parent-Subsidiary Directive and the denial of directive benefits where the ultimate beneficiary of a multi-layered corporate structure was outside of the EU. The decisions have stirred considerable debate and there is considerable uncertainty about the application of the abuse of law principle in relation to beneficial owner rules and the general anti-abuse rule introduced by the EU Anti-Tax Abuse Directive. Within this context of EU and OECD actions against tax avoidance and aggressive tax planning, the primary focus of this study will be in the complex interrelationships between the abuse of law principle, beneficial ownership and substance requirements imposed especially on holding companies. This study will discuss the different interpretations of these concepts in EU law in directive shopping situations. There has been extensive academic debate on beneficial ownership and abuse of law separately, but the aim of this study is to gather different perceptions together and reflect upon them in the light of the ECJ case law. The ECJ has in its case law invoked abuse of law as an independent unwritten principle, derived from the legal traditions of Member States. The ECJ’s interpretation of abuse of law concept in direct taxation can be summarized as follows: anti-abuse provisions must exclusively target wholly artificial arrangements which do not reflect economic reality, the purpose of which is to unduly obtain a tax advantage. However, the Danish cases appear to have brought about a change in how the ECJ interprets the abuse of law principle. The ECJ confirmed the general principle status of abuse of law and thereby rendered it applicable even without an applicable domestic provision. In addition, the ECJ formulated the criteria for abuse in a way compatible with the wording of the ATAD GAAR by stating that a transaction may be considered as artificial if it does not reflect economic reality and its principal objective or one of its principal objectives is to obtain a tax advantage running counter to the aim or purpose of the applicable tax law. In a sense, the ECJ “tested” the application of the ATAD GAAR, albeit prematurely. The Danish cases are highly significant because they provide guidance, or at least interpretive nspiration, on beneficial ownership and the abuse of law principle. The ECJ appears to be gathering the different conceptions of the abuse of law principle under the definition provided in the ATAD GAAR and reinterpreting earlier cases as stemming from one legal principle, applies the principle of abuse of law to all directives and, consequently, blurs the difference between applying the principle to harmonized and non-harmonized matters.
  • Laine, Annina (Helsingfors universitet, 2017)
    Internet ja digitaalitekniikan kehitys on mullistanut musiikkialaa merkittävästi ja huomattava osa äänitteistä siirtyy nykyään kuuntelijalle digitaalisessa muodossa. Kuluttajille äänitemarkkinoiden digitalisoituminen merkitsee, että musiikkia on saatavilla helpommin, nopeammin ja halvemmin kuin koskaan aiemmin. Omakustanteena musiikkiaan julkaisevien artistien ja yhtyeiden on tästä kehityksestä huolimatta ollut vaikea saada äänitteitään jakeluun digitaalisiin musiikkikauppoihin ja suoratoistopalveluihin, koska kyseiset kaupat ja palvelut ottavat lähtökohtaisesti jakeluunsa ainoastaan levy-yhtiöiden ja muiden jakeluyhtiöiden kautta toimitettuja äänitteitä. Musiikin digitaalisen jakelun merkityksen huomattavan kasvun myötä alalle on tullut uudenlaisia toimijoita, joiden tarjoamien palveluiden kautta levy- tai jakelusopimusta vailla olevien muusikoiden sekä pienten levy-yhtiöiden on mahdollista digitaalisesti levittää äänitteitään digitaalisiin musiikkikauppoihin ja suoratoistopalveluihin. Kansainvälistyminen ja erilaiset uudet sähköiset palvelumallit haastavat perinteisiä kansainvälisen vero-oikeuden periaatteita. Kansainvälisen vero-oikeuden asuin- ja lähdevaltioperiaatteet eivät aina taivu digitaalisilla markkinoilla tapahtuvaan palveluntarjontaan. Kansainvälistymiskehityksen lisäksi oman haasteensa verotukselle näyttää asettavan se, että uudenlaiset toiminnan muodot, kuten aggregaattoreiden välityksellä tapahtuva äänitteiden digitaalinen jakelu sekä erilaiset jakamistalouden ilmiöt eivät välttämättä tavalla tai toisella noudata sellaista työn- tai roolien jakoa, jonka mukaisesti toimintaa on perinteisesti harjoitettu ja jonka mukaisiin lähtökohtiin ja rakenteisiin myös niiden sääntely ja verokohtelu pitkälti perustuvat. Jotta äänitteiden digitaaliseen jakeluun ja jakeluväylän tarjoajan kaltaiseen toimintaan liittyviä verotuksellisia tulkintoja ja ratkaisuja tehdään tarkoituksenmukaisella, toimintaa kannustavalla ja oikeudenmukaisella tavalla, on äärimmäisen tärkeää, että myös tekijänoikeusjärjestelmän ja äänitteiden sisältämien oikeuksien kokonaisuus ymmärretään riittävän syvällisellä tasolla.
  • Juutinen, Jesse (Helsingfors universitet, 2015)
    Monikansallisten konsernien omaisuudesta yhä suurempi osa koostuu aineettomasta omaisuudesta. Aineettoman omaisuuden merkitys liiketoiminnassa on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana etenkin nopean teknologiakehityksen seurauksena. Aineettoman omaisuuden liiketoiminnallisen arvon kasvun myötä myös aineetonta omaisuutta koskevat liiketoimet ovat lisääntyneet. Tässä tutkielmassa keskitytään etuyhteysyritysten välillä tapahtuviin aineetonta omaisuutta koskeviin liiketoimiin, joihin on sovellettava Suomen kansallisen lainsäädännön siirtohinnoittelua koskevia säännöksiä sekä OECD:n siirtohinnoittelua koskevaa ohjeistusta. Aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelua käsitellään pääasiassa OECD:n siirtohinnoittelusta antamien ohjeiden sekä Suomen kansallisen verolainsäädännön näkökulmasta. Tässä tutkielmassa keskitytään ajankohtaisimpien aineetonta omaisuutta koskevien siirtohinnoitteluongelmien, etenkin aineettoman omaisuuden omistussuhteiden määrittämiseen sekä aineettomasta omaisuudesta saatavan tulon markkinaehtoisen jakamiseen liittyviin haasteisiin. Aineettoman omaisuuden siirtohinnoitteluun liittyy erityisiä haasteita aineettoman omaisuuden ominaispiirteiden vuoksi. Tämän tutkielman tarkoituksena on ensinnäkin selvittää, mitä omaisuutta voidaan lukea aineettomaksi omaisuudeksi siirtohinnoittelussa. Siirtohinnoittelussa sillä, katsotaanko tietty konsernin omaisuuserä aineettomaksi omaisuudeksi voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia konserniyhtiöiden välillä. Aineettoman omaisuuden tyhjentävä määrittely on käytännössä mahdotonta, minkä vuoksi tähän rajanvetoon liittyy huomattavaa tulkinnanvaraisuutta. Tutkielmassa arvioidaan OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden aineettoman omaisuuden voimassaolevaa määritelmää sekä otetaan kantaa OECD:n aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelua koskevan uudistushankkeen tuomiin muutoksiin. Yksi aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelun ajankohtaisimmista ongelmista liittyy aineettoman omaisuuden omistukseen. Aineettoman omaisuuden omistusoikeuksien selvittäminen on merkityksellistä sen määrittämiseksi, kuka on oikeutettu aineettomasta omaisuudesta saatavaan tuloon. Ongelmia siirtohinnoittelussa aiheutuu siitä, että aineettoman omaisuuden juridinen omistaja ei pelkästään omistusoikeutensa perusteella ole oikeutettu aineettomasta omaisuudesta saatavaan tuloon. Siirtohinnoittelussa voidaan juridisen omistusoikeuden lisäksi erottaa taloudellinen omistusoikeus sekä hyödyntämiseen perustuva omistusoikeus, joiden synty ei edellytä nimenomaista sopimusta osapuolten välillä. Taloudellisen ja hyödyntämiseen perustuvan omistusoikeuden synty perustuu kokonaisarvioon osapuolten todellisista toimista aineettoman omaisuuden kehittämiseksi, suojaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Aineettoman omaisuuden omistussuhteiden selvittäminen vaikuttaa merkittävästi siihen, miten omaisuudesta saatava tulo jaetaan markkinaehtoisesti konserniyhtiöiden välillä. Tässä tutkielmassa keskitytään aineettoman omaisuuden eri omistusmuotojen syntyedellytyksiin ja pyritään selvittämään, miten konsernit voivat yksittäistapauksissa varmistaa markkinaehtoperiaatteen noudattamisen aineettomasta omaisuudesta saatavan tulon jakamisessa. Markkinaehtoperiaate on siirtohinnoittelun keskeisin yleisperiaate. Tässä tutkielmassa selvitetään, mitä siirtohinnoittelumenetelmiä konsernit voivat soveltaa määrittäessään markkinaehtoista siirtohintaa aineettoman omaisuuden luovutusta tai käyttöoikeuden luovutusta koskevissa liiketoimissa. Eri menetelmiä arvioitaessa pyritään tutkimaan menetelmien käytännön soveltamiseen liittyviä haasteita erilaisten liiketoimien osalta sekä selvittämään erilaisiin aineetonta omaisuutta koskeviin liiketoimiin parhaiten soveltuva menetelmä. Tutkielmassa tarkastellaan OECD:n hyväksymien siirtohinnoittelumenetelmien soveltuvuutta aineettoman omaisuuden siirtohinnoitteluun.
  • Linnankoski, Manuel (Helsingfors universitet, 2016)
    Siirtohinnoittelusääntelyn pääasiallinen tarkoitus on varmistaa, että etuyhteyssuhteessa olevat konserniyhtiöt noudattavat keskinäisissä transaktioissa markkinaehtoperiaatetta. Toisilleen läheisten konserniyhtiöiden välisissä liiketoimissa markkina-voimat eivät ohjaa konserniyhtiöiden välisten liiketoimien ehtoja samalla tavalla kuin riippumattomien osapuolten välillä. Näin konserniyhtiöiden liiketoimessa käytetty hinta vaikuttaa osapuolten verotettavan tulon tai tappion määrään. Tällöin verotettava tulo ei välttämättä kohdennu tuloverotuksessa oikealle verovelvolliselle, kuten se olisi kohdentunut avoimilla markkinoilla. Työni tavoite on selvittää laajasta, siirtohinnoittelua koskevasta kansainvälisestä ja kansallisesta sääntelystä niitä kriteereitä, joiden vallitessa konserniyhtiöiden välillä voidaan katsoa siirtyneen aineetonta omaisuutta siten, että tästä on maksettava markki-naehtoperiaatteen mukainen korvaus. Valtioiden sisäinen lainsäädäntö, verosopimukset ja EU-vero-oikeus ovat itsenäisiä ja erillisiä kansainvälisen vero-oikeuden lohkoja, jotka kuitenkin vaikuttavat toisiinsa. Siirtohinnoittelua koskevan sääntelyn koostuessa näistä kaikista, erilaisilta tulkin-noilta ja ristiriidoilta on vaikea välttyä. Tämä ongelma koskee erityisesti aineettoman omaisuuden transaktiota, jotka luonteensa vuoksi ovat erityisesti alttiita erilaisille tulkinnalle. OECD aloitti aineettomia koskevan siirtohinnoitteluohjeistusta koskevan projektin vuonna 2011, joka liitettiin osaksi OECD:n BEPS-hanketta (Base Erosion and Profit Shifting). Hankkeen tuloksena julkaistiin lokakuussa 2015 aineettomia koskeva lopul-linen BEPS-raportti 8–10, joka sisältää merkittäviä parannuksia aineettomia koskevien siirtohinnoittelusuositusten osalta. Työssäni pyrin osaltaan selvittämään uudistuneen aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelua koskevan sääntelyn vaikutuksia konsernin sisäisen aineettoman omaisuuden transaktion tunnistamiseen ja markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen. BEPS-raportin 8–10 tuomista uusista tulkintasuosituksista merkittävimmät uudistukset keskittyvät aineettoman tunnistamiseen etupiiriyhteydessä tehdyssä transaktiossa ottaen huomioon kunkin osapuolen suorittama toiminto, kantama riski, transaktioon sisältyvä muu varallisuus tai palvelu sekä investointia koskevan rahoituksen painoarvo transaktiossa. Myös aineettoman omistajan identifioimiseen tuli keskeisiä täsmennyksiä. BEPS-raportti 8–10 sisältää lisäksi merkittäviä parannuksia aineettoman omaisuuden määrittelemiseksi tarjoamalla laajassa näkökulmassa uusia kategorioita ja tarkkarajaisia suosituksia eri aineettoman omaisuuden tyyppien tunnistamista varten. Uudistuneessa aineetonta omaisuutta koskevassa siirtohinnoittelussa merkityksellistä ei itsessään ole siis se millä nimellä tiettyä transaktiota kutsutaan, vaan transaktion sisältönä siirtyvän aineettoman omaisuuden luonne arvoa tuottava tekijänä.
  • Puska, Sami (Helsingin yliopisto, 2018)
    Vuonna 2008 alkaneessa Verohallinnon organisaatiouudistuksessa keskeinen tarkoitus oli ratkaisutoiminnan yhdenmuikaistaminen ja VM:n ohjausvallan tehostaminen. Tätä varten VH:n muodostettiin ratkaisutoiminnan verkostot, joiden välityksellä verolajien johtavat asiantuntijat huolehtivat tulkinnallisten aineellisten kysymysten yhdenmukaisesta ratkaisukäytännöstä ja keskitetystä ratkaisuvallan käytöstä. Valtakunnallinen ohjaus on tapahtunut Yritysverotuksen Ohjaus- ja kehittämisyksikön ratkaisutoiminnan verkostojen pöytäkirjojen välityksellä. Nämä ovat muotoutuneet Verohallinnon sisällä keskeisiksi "oikeuslähteiksi" virkailijoiden käytössä, mutta samaan aikaan tieto niistä on pyritty mahdollisimman hyvin salaamaan asianosaisilta ja verovelvollisilta yleisesti. Tutkielmassa on tarkoitus kuvata Verohallinnon arvonlisäverotusta koskevaa ratkaisutoimintaa, ratkaisujen syntymekanismeja ja ratkaisutoiminnan ohjauksen merkitystä yksittäisissä verotuspäätöksissä. Tarkoitus on arvioida ratkaisutoiminnan keskitettyä aineellista ohjausta suhteessa viranomaistoiminnan laillisuusperiaatteen vaatimuksiin siltä osin, kun tällä voi olla merkitystä ratkaisutoiminnan verkoston tuottamien ohjausasiakirjojen julkisuuslain soveltamisessa. Tutkimus tarkastelee keskeisiä arvonlisäverotuksen ratkaisutoiminnan verkoston asiakirjoa, verkoston pöytäkirjoja ja johtavan veroasiantuntijan linjauksia ja pyrkien selvittämään miten ne näyttäytyvät julkisuusperiaatteen sekä hyvän hallinnon edellytysten valossa. Se pyrkii myös valoittamaan sitä, mikä oikeudellinen merkitys verohallinnon keskitetyllä ratkaisutoiminan ohjauksella ja sen tuottamilla asiakirjoilla kuten Verohallinnon julkaisemilla ohjeilla ja ratkaisutoiminnan salaamilla sisäisillä virallisohjeilla on ja mikä on näiden sitovuus oikeudellisesti ja tosiasiallisesti.
  • Gärkman, Anton (Helsingin yliopisto, 2018)
    MNEs tend to allocate debt to group entities located in countries with high corporate income tax rates or that grant a broad right to deduct interest payments. So-called “debt push-down” structures represent one example of aggressive tax schemes carried out by MNEs. The aim of such schemes is to cover, wholly or partially, debt incurred for the purpose of a corporate acquisition by revenues generated by the acquired target company. This aim is often achieved through tax consolidation regimes. In line with global efforts to tackle tax avoidance and to protect the national tax bases, the courts and tax authorities of several countries have during the past decade started to view arrangements involving the use of debt push-down strategies as schemes implemented for the main purpose of avoiding paying taxes. A similar approach has recently been taken in Finland. On 19 May 2016, the Supreme Administrative Court of Finland issued two yearbook decisions in which the Court denied the interest expense deductions associated with the acquisition debt “pushed down” to the foreign group’s Finnish branch acting as a holding vehicle. The “branch rulings” had a significant impact on established case law which has generally accepted the use of highly leveraged holding companies, thus without interfering with the interest deductions. Given the fact that it’s not clear whether the outcome would have been the same if the branch had been replaced by a limited company, the rulings raise the issue of discrimination. One part of the problem concerns the comparability test. The question is whether a non-resident enterprise with a PE is comparable to a resident enterprise. If the answer is in the affirmative, the two groups of taxpayers must, pursuant to the prohibition of discrimination set out in international tax and EU law, generally be treated in the same manner. This implies that a PE is entitled to apply the same rules, the scopes of which are clarified in customary practice, as resident enterprises. Furthermore, the complexity of the rulings highlights their importance. One of the reasons for this is that the Court based its decisions on different provisions. In KHO 2016:71, the Court held that the ownership of the subsidiary shares didn’t belong to the Finnish branch by referring to the general rules of EVL. Consequently, neither could the financing debt associated with the shares be allocated to the branch. In its other decision KHO 2016:72, the Court (re)allocated the subsidiary shares (from the branch) to the group’s parent company through the application of the general anti-avoidance rule of VML Sec. 28. It follows from this that the interest deductions made by the branch were denied. Another reason for the complexity is that the content of a new concept introduced by the OECD that is used for allocating assets, risks and capital to PEs is ambiguous. Briefly, the concept, known as the SPF concept, assigns subsidiary shares to the part of the enterprise that performs the SPFs relevant to share ownership and/or management. However, it’s not entirely clear what kind of decision-making falls within the concept’s scope in the context of subsidiary shares. Some say that only decisions relating to the acquisition and alienation of the shares, including the financing of the acquisition, qualify as SPFs, whilst others assert that the threshold should be set lower to “normal” decision-making associated with the use of typical shareholder rights. Inspired by these two rulings, the study intends to analyse the conditions under which subsidiary shares and corresponding acquisition debt may be assigned to a branch of a foreign enterprise located in Finland. The answer to this question requires an assessment of the following main factors: the international and domestic legal framework for profit attribution to PEs, the use of the OECD’s guidance as a source of interpretation and the principles of legality and non-discrimination, as well as VML Secs. 28 and 31. The latter requires that transactions between the PE and other parts of the enterprise to which it belongs, or other associated enterprises, have been carried out at arm’s length conditions.
  • Marttila, Inari (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa käsitellään Suomen ja Sveitsin välistä finanssitilitietojen automaattista vaihtoa ja siihen liittyviä finanssilaitosten velvoitteita. Vuonna 2014 OECD:n, G20-maiden ja EU:n yhteistyön tuloksena luotiin Common Reporting Standard (CRS), jonka perusteella valtiot tulevat vaihtamaan automaattisesti finanssitilitietoja keskenään. CRS:n tavoitteena on estää veronkiertoa ja varmistaa veropohjaa. CRS:n velvoitteisiin on sitoutunut 26.7.2016 mennessä 101 lainkäyttöaluetta. Automaattisessa tietojenvaihdossa tietoa kerätään nimenomaisesti tietojen vaihtamista varten ja tiedot ilmoitetaan järjestelmällisesti toiselle valtiolle ilman, että tietoja tarvitsee erikseen pyytää. Automaattinen tietojenvaihto on tehokkain tapa ehkäistä veronkiertoa. Kyseessä on valtava mullistus finanssialalla, joka tulee vaikuttamaan merkittävästi finanssialan toimintaan ja tilinhaltijoiden käyttäytymiseen. EU-valtiot ja Sveitsi tekivät sopimuksen finanssitilitietojen automaattisesta vaihdosta 27.5.2015. Suomi ja Sveitsi vaihtavat sopimuksen perusteella vuosittain automaattisesti tietoja liittyen verovelvollisten finanssitileihin. Vaihdettavia tietoja ovat muun muassa tiedot tilinhaltijasta, tiedot raportoitavan tilin saldosta tai arvosta, tiedot tilille maksetuista koroista ja muista hyvityksistä sekä tiedot raportoivasta finanssilaitoksesta. CRS sisältää yksityiskohtaiset ohjeet finanssilaitoksille niiden tunnistamis- ja raportointivelvollisuuksien täyttämiseksi. Suomi vaihtaa finanssitilitietoja ensimmäisen kerran vuonna 2017 vuoden 2016 finanssitilitiedoista. Sveitsi vaihtaa tietoja ensimmäisen kerran vuonna 2018 vuoden 2017 finanssitilitiedoista. Tutkimuksessa havaittiin, että CRS:n tavoite veronkierron estämisessä ja veropohjan varmistamisessa Suomen ja Sveitsin välillä tulee toteutumaan. CRS:n kattavuuden ansiosta veronkiertäminen tulee olemaan jatkossa erittäin hankalaa. CRS tulee vaikuttamaan koko finanssialaan. Aikaisemmin finanssilaitokset saattoivat saada epätervettä kilpailuetua tietojen salaamisella. Luonnolliset henkilöt saattoivat helposti siirtää pääomaa tällaisiin finanssilaitoksiin ja laiminlyödä tällaisten varojen ja niiden tuottojen ilmoittamisen Verohallinnolle. Yritykset ovat harjoittaneet agressiivista verosuunnittelua välttäen veronmaksun joko kokonaan tai osittain. CRS:n myötä tietojen ilmoittamisesta tulee edullisin ratkaisu niin finanssilaitoksille kuin niiden tilinhaltijoillekin. Yhteistyö Verohallinnon kanssa tulee jatkossa olemaan kaikkien osapuolien kannalta kannattavin ratkaisu. Lisäksi finanssialalla kilpaillaan jatkossa terveillä kilpailutekijöillä, mikä mahdollistaa verojärjestelmän tehokkaimman toimimisen. Vaikka tutkimuksella osoitettiin CRS:n toimivuus ja tehokkuus, CRS sisältää kuitenkin tiettyjä epäkohtia. Yhdysvalloissa säädettiin FATCA-laki, jolla velvoitettiin ulkomaalaiset finanssilaitokset finanssitilitietojen automaattiseen vaihtoon sanktion uhalla. CRS on rakentunut FATCAn pohjalta ja se on puhtaasti kansainvälinen malli. Yhdysvallat soveltaa CRS:n sijasta kutenkin FATCAa. Kahden mallin ylläpitäminen on turhaa ja raskasta. Siitä koituu finanssilaitoksille ylimääräistä työtä, eikä CRS:n tavoite kansainvälisenä standardina täysin toteudu Yhdysvaltojen jäädessä sen ulkopuolelle. Lisäksi Suomi ja Sveitsi vaihtavat paljon sellaisia tietoja keskenään, joilla ei ole veronmääräytymisen kannalta merkitystä. Vaihdettaviin tietoihin kuuluu esimerkiksi vanhentuneita tietoja sekä tietoja, joiden perusteella veroa ei määrätä. Tästä seuraa ylimääräistä ja turhaa työtä. CRS:n keinot ovat paikoin ylimitoitettuja tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimuksessa löydettiin aukkoja finanssilaitosten tunnistus- ja raportointivelvoitteissa. Finanssitilien määritelmän ulkopuolelle ja siten raportoinnin ulkopuolelle jäävät esimerkiksi kiinteänomaisuuden tuotot ja sijoitukset arvometalleihin sekä muihin arvoesineisiin. Tietyissä tilanteissa yksikön kontrolloivia henkilöitä ei raportoida Verohallinnolle. Yhdyvaltojen ulkopuolelle jäämisestä seuraa myös tiettyjä vajeita raportoitavissa tiedoissa, sillä Yhdysvallat ei osallistu automaattiseen tietojenvaihtoon yhtä kattavasti kuin muut valtiot. Lisäksi tilinhaltijalle jää mahdollisuus välttyä raportoinnilta erilaisten toimenpiteiden avulla, joilla esimerkiksi vaikutetaan aiempien tilien saldoihin ja arvoihin. Lisäksi on ilmeistä, että tietosuojatakeet eivät täysin toteudu Sveitsin ja Suomen välisessä tietojenvaihdossa.
  • Tolvanen, Tuukka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Beneficial ownership is a concept used in the OECD Model Tax Convention to deny the treaty benefits under Articles 10, 11 and 12 in artificial arrangements. The term has never been defined exactly in international tax context and thus, the meaning of the concept has remained somewhat vague during the past 50 years. The concept was never designed to be a wide general anti-avoidance provision. It was designed to be a tool with limited scope to interfere to treaty shopping schemes that do not comply with the economic nature of the arrangement. Despite the fact that the term originates from common law system, it should be interpreted as an individual treaty concept apart from the meaning it has in the common law legal praxis. The beneficial ownership of royalties is connected with beneficial ownership of intangible assets. Beneficial ownership of intangible assets requires that the owner is the legal owner of the asset and has sufficient level of economical ownership in addition to the legal ownership. If one of the requirements is not fulfilled, the owner should not be regarded as beneficial owner of the asset and thus, not the beneficial owner of the royalties. The legal ownership of an intangible asset is rather easy to determine. Economic ownership, on the other hand, may be harder to define due to the economic reality in which e.g. the multinational enterprises operate in globalized business world. The courts of different jurisdictions have taken different kind of approaches to interpreting beneficial ownership. The approaches can be divided into legal and economic approaches depending on the circumstances the courts take into account. Legal approaches concentrate on the formal facts under private law e.g. if the receiver of the income has a legal or contractual obligation to pass on the income or if one will have the right to the income instead of the creditors in case of bankruptcy of the receiver. Economic approaches are less formal than the legal approaches and concentrate on the economic reality instead of the formal facts under private law. Nearly all of the economic approaches use substance over form doctrine as the starting point. Some of the approaches go further and use e.g. transfer pricing methods in order to determine the level of economic ownership of the owner. It is not sufficient to fulfil the requirements set by the beneficial ownership limitation in order to receive the treaty benefits. Beneficial ownership is just one provision amongst many other anti-avoidance provisions. Even one provision is enough to deny the treaty benefits from a taxpayer and thus, an arrangement has to comply with other provisions in addition to the Article 12 of the OECD Model Convention.
  • Dahlgren, Silja (Helsingfors universitet, 2016)
    Kansainvälinen vero-oikeus on ala, jota ei ole harmonisoitu valtioiden välillä. Esimerkiksi EU:ssa ei ole harmonisoitu EU-valtioiden välitöntä verotusta koskevia lainsäädäntöjä. Myöskään sisällöllisesti laajat, monen valtion väliset multilateraaliset sopimukset eivät ole verotuksen alalla yleisiä. Kansainvälisen vero-oikeudellisen järjestelmän koordinoimattomuus voi toimia sekä esteenä kansainväliselle kaupankäynnille aiheuttaessaan kahdenkertaista juridista verotusta, että mahdollisuutena kansainväliselle veropaolle. Kansainvälisellä veropaolla tarkoitetaan verovelvollisen pyrkimyksiä hyödyntää eri valtioiden erilaisia verojärjestelmiä verotaakkansa lieventämiseksi. Valtioiden veropohjien turvaaminen ja veropaon estäminen ovat tällä hetkellä vahvasti esillä sekä EU:n että OECD:n toimissa. OECD:n Addressing Base Erosion and Profit Shifting -hankkeen (BEPS) tarkoituksena on puuttua veropohjan rapautumiseen ja voitonsiirtoon. BEPS-hankkeessa on ehdotettu useita toimenpiteitä, joiden implementoimisella on tarkoitus varmistaa, että taloudellista voittoa verotetaan siellä, missä taloudellinen toiminta todellisuudessa tapahtuu ja arvoa luodaan. Lisäksi EU:n komissio on julkaissut veronkiertämisen vastaisen paketin, jonka yhteydessä komissio esittää veron kiertämisen estämistä koskevan direktiivin säätämistä. Direktiiviehdotuksen lisäksi komissio on julkaissut verosopimuksia koskevan suosituksen. Suositus sisältää muotoilun verosopimuksiin sisällytettäväksi yleiseksi veronkiertonormiksi, jota jäsenvaltioita kannustetaan käyttämään, mikäli ne sisällyttävät veronkiertonormin solmimiinsa verosopimuksiin. Komission toimenpide-ehdotuksilla on tarkoitus implementoida osa BEPS-hankkeessa esitetyistä toimenpiteistä koordinoidusti unionin tasolla. OECD:n BEPS-projektin yhteydessä on esitetty, että veropaon estäminen vaatii muutoksia OECD:n malliverosopimukseen ja olemassa oleviin kahdenvälisiin verosopimuksiin. BEPS-hankkeen yhteydessä on ehdotettu multilateraalisen sopimuksen kehittämistä olemassa olevien kahdenvälisten verosopimusten muuttamiseksi. Tällä multilateraalisella sopimuksella olisi tarkoitus muun muassa lisätä olemassa oleviin verosopimuksiin verosopimuskeinottelua ja veronkiertoa koskevia sopimusmääräyksiä. Ehdotetut veronkiertoa koskevat sopimusmääräykset ovat etuja rajoittava lauseke, eli ns. limitation on benefits -lauseke sekä yleinen veronkiertoa koskeva lauseke, ns. principle purpose test -lauseke. Limitation on benefits -lausekkeen avulla pyritään estämään verosopimuskeinottelua. Lausekkeen perusteella voidaan evätä verosopimuksen mukaisen edun saaminen tilanteessa, jossa verovelvollisen omistajat ja todellista päätäntävaltaa käyttävät henkilöt ovat kolmannen valtion asukkaita. Principle purpose test -lausekkeella taas on tarkoitus estää verosopimuksen mukaisen veroedun myöntäminen oikeustoimissa, joiden yhtenä päätarkoituksena on verosopimuksen mukaisen edun saaminen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kyseisten ehdotettujen sopimusmääräysten yhteensopivuutta EU:n perussopimusten takaamiin perusvapauksiin nähden. Vaikka välillistä verotusta ei EU:n tasolla ole harmonisoitu, on EU-oikeus etusijaperiaatteensa vuoksi otettava huomioon myös kyseisellä alalla jäsenvaltioiden käyttäessä niille kuuluvaa toimivaltaa. Jäsenvaltiot eivät esimerkiksi ole toimivaltaisia solmimaan verosopimuksia, jotka ovat ristiriidassa EU-oikeuden kanssa. OECD:n ehdottama limitation on benefits -lauseke voi olla ongelmallinen esimerkiksi SEUT:n takaamien vapaan sijoittautumisoikeuden ja pääomien vapaan liikkuvuuden kannalta, sillä se saattaa heikentää valtioiden rajat ylittävien investointien kiinnostavuutta. Lisäksi OECD:n ehdottama principle purpose test -lauseke voi olla ongelmallinen EU:n oikeuden kannalta, sillä EU-tuomioistuin on linjannut, että veroedun epääminen veronkiertonormien perusteella on EU-valtioiden rajat ylittävissä tilanteissa sallittua vain, kun verovelvollisen oikeustoimi on täysin keinotekoinen ja sen määräävänä tarkoituksena on veroedun saaminen. Tässä tutkielmassa analysoidaan EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sen selvittämiseksi, ovatko BEPS-sopimuksen ehdotetut veronkiertoa koskevat sopimusmääräykset EU-oikeuden mukaisia. Lisäksi tutkitaan OECD:n ehdottamien veronkiertoa koskevien sopimusmääräysten suhdetta EU-komission esittämiin toimenpide-ehdotuksiin. Lopuksi tarkastellaan, miten sopimusmääräyksiä koskevat johtopäätökset vaikuttavat mahdollisuuksiin saada aikaiseksi laaja, kaikki OECD-valtiot kattava BEPS-sopimus.
  • Lehvonen, Annika (Helsingfors universitet, 2017)
    I Finland beskattas utbetalningar ur livförsäkringar både genom inkomstbeskattningen och genom arvs- och gåvobeskattningen. Betydande ändringar trädde i kraft i början av år 2017 gällande livförsäkringarnas beskattning vid arvs- och gåvobeskattningen genom en större revidering av arvs- och gåvobeskattningen i enlighet med RP 175/2016 rd. Ändringarna i ArvsskatteL gällde upphävande av lagens 7 a § 2:a och 3:e mom. genom vilket de nära anhörigas skattefriadel av försäkringsutbetalningen vid arvsbeskattningen upphävdes. Ändringens syfte var att göra placeringsformens beskattning mer neutral gentemot andra placeringsformers beskattning. Ifall denna ändring kommer att påverka tecknande av livförsäkringar får framtiden visa. I och med den allt mer globala världen har det blivit enklare för privatpersoner att placera pengar i andra länder och i och med detta flytta sitt sparkapital till länder vars skattereglering skiljer sig mycket från den finländska lagstiftningen. Tävlingen om det internationella investeringskapitalet har lett till att skatteparadis uppstått där beskattningen på investeringskapitalet är lågt eller noll. Dessa länder har länge inte haft några skatteavtal med andra länder gällande beskattningen och på grund av den starka banksekretessen har det varit möjligt för investerare att hållas anonyma. Sparlivförsäkringar är en attraktiv placeringsform på grund av att fondernas och värdepapprens förväntade avkastning är hög samt på grund av skattefördelarna med försäkringen. Sparlivförsäkringars beskattning i gränsöverskridande situationer blir intressant, eftersom placeringsformen är populär och det inte är ovanligt att man under sin livstid flyttar mellan olika länder. Intressanta situationer uppstår då man har en livförsäkring i en stat och bor i en annan stat gällande vilket land som har rätt att beskatta inkomsten. För att de i dessa situationer inte ska uppstå dubbelbeskattning och för att lösa tvister gällande vilket land som ska anses vara den skattskyldigas hemviststat ifall personen bor i flera länder har upprättas internationella bilaterala och multilaterala skatteavtal. Som modell för flera av skatteavtalen gällande undanröjande av dubbelbeskattning vid gränsöverskridande situationer har stått OECD:s modellskatteavtal gällande inkomster och kapital. I OECD:s modellskatteavtal förskrivs inte skilt om livförsäkringars eller försäkringars beskattning och därmed beskattas de enligt OECD:s 21 art. gällande övrig inkomst. Fastän bilaterala avtal ingåtts mellan länder kan det uppstå situationer där dubbel- eller noll-beskattning uppstår vid livförsäkringars beskattning i gränsöverskridande situationer. Situationerna är dock mer komplicerade ifall inget avtal ingåtts mellan länderna, eftersom i dessa fall ska ländernas inhemska lagstiftning tillämpas och fastän det i den inhemska lagstiftningen skulle finnas regler gällande undanröjande av dubbelbeskattning i gränsöverskridande situationer kan dubbelbeskattning uppstå. Dubbelbeskattning kan även uppstå pga. kvalifikationskonflikter som leder till att avtalsländer tillämpar olika artiklar i avtalet. Vid gränsöverskridande situationer kan det uppstå problem ifall inte försäkringstagaren själv erhåller inkomsten, utan någon annan erhåller inkomsten som försäkringens förmånstagare i en situation där försäkringstagaren som själv är den försäkrade avlider. Detta eftersom det ingåtts ett fåtal internationella skatteavtal gällande undanröjande av dubbelbeskattning vid arvsrättsliga situationer och beskattningen i dessa situationer långt baserar sig på ländernas inhemska lagstiftningar.
  • Sorsa, Janne (Helsingfors universitet, 2015)
    Bitcoin on virtuaalinen, hajautetusti toimiva kirjanpito- ja maksujärjestelmä. Sen yksiköitä, niin ikään nimeltään Bitcoineja, käytetään virtuaalivaluuttana. Bitcoineja käytetään vaihdonvälineenä ja sijoituskohteena ja sitä on kuvailtu elektroniseksi käteiseksi, koska sen siirrot ovat kryptografiaan perustuvasti anonyymejä. Bitcoin-järjestelmä perustuu hajautettuun yksimielisyyteen. Tämä tarkoittaa, ettei Bitcoin järjestelmä ole keskusjohtoinen eli uusien Bitcoinien liikkeellelaskua ja maksutapahtumia ei hallinnoi yksittäinen taho. Maksujärjestelmä mahdollistaa suorat käyttäjien väliset transaktiot ilman pankin varmistusta. Bitcoin on tunnettu siitä, että se on ensimmäinen hajautetusti toimiva virtuaalivaluutta, jossa on ratkaistu kaksinkertaisen käytön ongelma. Bitcoin-verkkoa ylläpidetään niin sanotusti louhimalla, josta louhija voi saada Bitcoineja palkinnoksi. Tutkielmassa on käsitelty Bitcoinin luovutus- ja louhintatulojen tuloverotusta laajuus-, arvostamis- ja jaksotusongelmien näkökulmasta pääasiassa lainopin metodein. Bitcoinin luokittelu oikeudellisissa konteksteissa ei ole yksinkertaista ottaen huomioon sen ominaispiirteet. Siviilioikeudellisesti Bitcoinia voidaan laajasti ottaen luonnehtia omaisuudeksi. Bitcoin ei kuitenkaan ole arvopaperi, johdannaissopimus tai säänneltyä sähköistä rahaa. Bitcoinilla ei ole liikkeellelaskijaa, sen arvoa ei ole sidottu mihinkään kohteeseen, eikä se oikeuta suoritukseen keneltäkään. Bitcoinin luovutus- ja louhintatulojen verokohteluun liittyy monenlaisia tulkintaongelmia käsiteltyjen verotuksen ongelmien osalta. Tilanteet tuloverotuksessa ovat uuden tyyppisiä, eikä niistä ole oikeuskäytäntöä tuloverotuksen osalta. Muutkin tulkintaongelmat ovat sidoksissa laajuusongelmassa ratkaistaviin peruslähtökohtiin eli siihen, mitä tuloa Bitcoinin luovutus- ja louhintatulot ovat. Verohallinnon antaman virtuaalivaluuttojen tuloverotusta koskeneen ohjeen mukaan Bitcoin-luovutuksia tulisi verottaa muuna pääomatulona kuin luovutusvoittoina ja louhintatuloja ansiotuloina. Verohallinto on esittänyt, ettei Bitcoin-luovutuksista syntyviä tappioita voida vähentää millään tavalla, koska niillä käytävän kaupankäynnin on katsottava rinnastuvan hinnanerosopimuksilla (CFD) käytävään kaupankäyntiin. Tutkielmassa on esitetty perusteet sille, että Bitcoin-luovutukset voitaisiin tulkita tuloverotuksessa luovutusvoittoina tai tappioina verotettaviksi ja Bitcoin-louhintatulot pikemminkin pääomatuloiksi kuin ansiotuloiksi verotettaviksi tuloiksi. Hinnanerosopimuksiin rinnastaminen ei vastaa Bitcoinin luonnetta, joten sen perusteella johtopäätös tappioiden vähennyskelvottomuudesta ei ole perusteltu tulkintasuositus. Tappioiden vähennyskelvottomuudelle ei ole kestäviä perusteita riippumatta siitä, millaiseksi tuloksi Bitcoin-luovutukset katsotaan. Elinkeinoverotuksen osalta Bitcoin-hankintamenot ovat selvästi kokonaan vähennyskelpoisia myös Verohallinnon ohjeen mukaan. Käsiteltyjen laajuuskysymysten ratkaisut liittyvät kiinteästi Bitcoinin luovutus- ja louhintatulojen jaksottamiseen. Tältä osin Verohallinnon ohje virtuaalivaluuttatulojen jaksottamisesta ei ole yksiselitteinen. Etenkin erilaisia ratkaisumahdollisuuksia liittyy menon ja hankintamenon jaksottamiseen ja vuotuisten poistojen tekemiseen. Selkeästi kuitenkin elinkeinoverolain mukaisen jaksotuksen osalta arvonalennuspoistojen tekeminen Bitcoineista on mahdollista. Bitcoin-tuloihin liittyy arvostamisongelma eli kysymys siitä, miten Bitcoinin käypä arvo määritetään verotuksessa. Tältä osin ongelmia aiheuttaa se, että Bitcoinin korkean volatiliteetin johdosta hinta voi vaihdella päivittäin paljonkin, mutta se voi myös vaihdella eri vaihtopörssien välillä samanaikaisesti. Päivän keskihinnan arvioiminen antaa tarkimman arvon, mutta sen määrittäminen on hankalaa. Oman kysymyksensä muodostaa Bitcoinien luovutusjärjestys tilanteessa, jossa Bitcoinit eivät ole eroteltavissa toisistaan. Tältä osin Verohallinnon suositusta fifo-periaatteen soveltmisesta ei voida pitää täysin kiistattomana tuloverolain mukaisessa verotuksessa toisin kuin elinkeinoverolain osalta. Tutkielmassa on käsitelty myös Bitcoin-tulojen kansainvälistä luonnetta sen osalta, miten laajasti Suomi verottaa Bitcoin-tuloja ja miten ne jakautuvat asuin- ja lähdevaltiolle OECD:n malliverosopimuksen pohjalta. Kansallisen verolainsäädännön mukaan ulkomailla asuvat ja sieltä käsin toimintaa harjoittavat rajoitetusti verovelvolliset eivät lähtökohtaisesti ole verovelvollisia Suomeen myydyistä Bitcoineista tai Suomesta saaduista Bitcoin-louhinnan siirtopalkkioista. OECD:n malliverosopimuksen puitteissa Bitcoinin luovutus- ja louhintatulojen verotus jää lähtökohtaisesti asuinvaltiolle. Sopimusmaiden erilaisten tuloartiklojen soveltaminen johtaa kvalifikaatiokonflitiin, josta voi aiheutua kaksinkertaista verotusta.
  • Lindgren, Franciska (Helsingfors universitet, 2014)
    Det finns inga regler i lagen gällande lagstridiga bevis i beskattningen i Finland. Den här avhandlingens forskningsfråga är huruvida det ändå finns bestämmelser angående denna typ av bevis. Ämnet är aktuellt eftersom information som stulits från en bank i Liechtenstein av en tidigare anställd har använts i Finland som bevis i beskattningen. Det finns tre sätt att införa användarförbud för lagstridigt erhållet bevis i beskattningen. Det första sättet är att beviset får absolut användarförbud. Vid dessa fall finns det gällande regler som anger att beviset inte skall användas. Ifall beviset uppkommit genom att kränka de mänskliga rättigheterna eller genom tortyr får beviset inte användas. Ifall beviset erhållits från en annan process så som från rättshjälp av utlandet för en straffprocess så får beviset inte heller användas i beskattningen. Det andra sättet att införa användarförbud aktualiseras ifall det lagstridigt erhållna beviset leder till att den skattskyldiges rättssäkerhet inte uppnås. Fråga är om den skattskyldige inte har skydd mot övergrepp från samhället och detta leder till orättvisa. Det tredje sättet aktualiseras ifall påföljden för den skattskyldige har straffrättslig karaktär, eftersom då skall principerna inom straffprocessen tillämpas. I straffprocessen skall en avvägning ske mellan privatpersonen och statens intresse. I avvägningen skall skyddsintressena, kränkningen, beviset, förmildrade omständigheter och följder av att beviset används beaktas. Då inget av de tidigare nämnda tillvägagångssätten kan förbjuda användningen av de lagstridigt erhållna bevisen, kan användningen av beviset inte stoppas enligt gällande rätt. Men bevisvärderingen kan påverkas negativt av att beviset erhållits lagstridigt. Bevisvärderingen påverkas negativt då det varit nära att någon av de tidigare förutsättningarna skulle ha uppnåtts. Ifall bevisvärderingen påverkas riktigt mycket blir bevisets värde noll vilket leder till samma resultat som att beviset skulle ha fått användarförbud. I Europa har man varit av olika åsikter angående lagstridigt erhållet bevis i beskattningen. I Sverige, Norge, Tyskland och Storbritannien har det från banken stulna beviset använts i beskattningen. I Danmark och Frankrike har bevisen inte använts eftersom de erhållits lagstridigt.
  • Ahola, Eero (Helsingfors universitet, 2017)
    Maailmantalouden kansainvälistymisen johdosta henkilön on helppo omistaa ja hallinnoida tilivaroja sekä sijoituksia, jotka sijaitsevat eri valtiossa kuin henkilö itse. Verotuksen oikeudenmukaisuus edellyttää, että verotus tapahtuu oikeassa valtiossa ja kaikki varat kuuluvat verotuksen piiriin. Niin ikään oikeudenmukaisuus edellyttää verovelvollisen näkökulmasta sitä, että samoja varoja ei veroteta useaan kertaan eri valtioissa. Oikeudenmukaisen verotuksen toteutuminen edellyttää, että valtioilla on pankkisalaisuuden estämättä käytettävissä keinoja, joilla ne voivat vaihtaa keskenään verotusta koskevia tietoja. Niin ikään avoin ja läpinäkyvä tietojenvaihtoon perustuva verovalvonta on omiaan ehkäisemään haitallisia ja rikollisia verojärjestelyjä, esimerkiksi varojen piilottamista niin kutsutuissa veroparatiiseissa sijaitseville tileille. Pakollisen automaattisen finanssitilitietojenvaihdon katsotaan olevan paras ja kustannustehokkain tapa oikeudenmukaisen kansainvälisen verotusjärjestelmän tehokkaalle toteuttamiselle. Pyrkimys tällaisen järjestelmän luomiseksi on viimeisinä vuosikymmeninä ollut suuri. OECD julkaisi tätä tarkoitusta varten vuonna 2014 Common Reporting Standardin, CRS:n, joka on tarkoitettu sovellettavaksi maailmanlaajuisesti pakollisena automaattisena tietojenvaihtona. Suomi on ensimmäisten valtioiden joukossa sitoutunut CRS:n mukaiseen automaattiseen tietojenvaihtoon ja vaihtaa ensimmäistä kertaa verovuoden 2016 tilitietoja vuonna 2017. CRS:n myötä koko kansainvälinen finanssiala muuttuu läpinäkyvämmäksi ja kunkin valtion veroviranomaiset saavat tarvitsemansa ulkomaiset tilitiedot tehokasta ja oikeudenmukaista verotusta varten. Tämän OTM-tutkielman tarkoitus on tutkia ensinnäkin sitä, miten CRS implementoidaan Suomen verojärjestelmään ja minkälaisia vaikutuksia sillä on. Toinen tutkimuskysymys koskee sitä, paraneeko verovalvonta CRS:n ansiosta. Tutkielma jakaantuu yleiseen ja erityiseen osaan. Yleinen osa käsittelee tietojenvaihtoa ja verovalvontaa laajempana kansainvälisenä kokonaisuutena ja näiden historiaa sekä aiemmin käytössä olleita tietojenvaihdon keinoja. Käytetty tutkimusmetodi on lähinnä lainopillinen. Tutkielman erityinen osa keskittyy CRS:n implementointiin Suomessa ja sen vaikutuksiin. Tutkielman lopussa pohditaan verovalvonnan ja tietojenvaihdon tulevaisuutta. Erityisen osan tutkimusmetodi on aiheen ajankohtaisuuden ja vähäisen tutkimusaineiston johdosta lainopin lisäksi empiirinen. Tutkielman lähteenä on tältä osin käytetty Verohallinnon ylitarkastaja Kalle Hirvosen haastattelua.
  • Hänninen, Sonja (Helsingfors universitet, 2015)
    The OECD Model Tax Convention contains a beneficial owner requirement for the taxation of dividend, interest and royalty income. The purpose of the requirement is to prevent improper use of tax treaties, and consequently counteract abusive treaty shopping structures that aim at gaining tax treaty benefits that would not otherwise be achievable. As the beneficial owner requirement is included in the OECD Model Tax Convention, it is consequently included in tax treaties that are concluded by Member States of the European Union. From the perspective of the EU law, the requirement may, however, constitute as a restriction on free movement. As there is not significant harmonization of direct taxation within the European Union, nationals of Member States are able to use the different tax systems of different Member States to minimize their tax burden by exercising the freedom of establishment. The structures that make use of the disparities in the national tax systems of Member States can be view as abusive on national level, but they may be protected by the fundamental freedoms that the EU treaties provide for. Therefore, anti-abusive legislation that a Member State has introduced may create a restriction on free movement. The freedom of establishment ensures that a national of a Member States has the right to move freely within the EU without being subject to excessive measures, which are not applied in purely domestic but comparable situations. This gives an EU national the possibility to choose to establish an entity in a Member State where the taxation of dividend, interest and royalty income on source is most favourable for the tax payer. However, in order to invoke the freedom of establishment, the company in question must pursuit effective and genuine economic activities in the state of establishment. This thesis examines whether the structures that are used by Member State nationals to gain tax treaty benefits are protected by the EU law, and if the application of the beneficial ownership concept that is included in the tax treaties that are concluded between different Member States, is in fact against EU law, and particularly against the freedom of establishment. Furthermore, the thesis examines the potential justifications for the restriction that the beneficial ownership requirement might create on the freedom of establishment. The thesis aims to conclude how the beneficial ownership provisions in tax treaties should be interpreted so that the interpretation is essentially in compliance with EU law. When examining the case law of the European Court of Justice, it seems evident that the beneficial owner requirement can create a restriction on the freedom of establishment. Nevertheless, this restriction may be justified, to some extent, by the necessity to prevent tax avoidance. The European Court of Justice has developed in its practice a doctrine of abuse, under which the Member States are allowed to introduce national anti-abuse legislation to counteract tax avoidance. It is established in the case law of the European Court of Justice that while national anti-abusive legislation may create a restriction on the freedom of establishment, the restriction may be justified on the grounds of prevention of abusive practices. The national anti-abusive legislation must be, however, designed exclusively to prevent the use of wholly artificial arrangements, and therefore establishments that entail effective and genuine economic activities cannot be excluded from obtaining tax treaty benefits. Consequently, the beneficial owner requirement must be applied in such manner that it only excludes purely artificial arrangement from attaining the benefits of a tax treaty.
  • Kinnunen, Sofia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Aggressiivisen verosuunnittelun ja veron kiertämisen torjunnasta on 2010-luvulla noussut merkittävä tavoite niin Euroopan unionissa kuin sen jäsenvaltioissa. Tehostettujen toimien taustalla vallitsee jäsenvaltioiden veropohjien rapautuminen, sillä yritysten harjoittamat aggressiiviset verosuunnittelurakenteet ovat vähentäneet merkittävästi valtioiden verotuloja, mikä puolestaan on suoraan vaikuttanut julkisten palveluiden rahoittamiseen jäsenvaltioissa. Euroopan unionin uuden sääntelyn avulla halutaan entisestään lisätä läpinäkyvyyttä ja tietojenvaihtoa rajat ylittävistä järjestelyistä, jotta viranomaiset saisivat nopeammin tiedot haitallisista toimista, jolloin näihin toimiin pystyttäisiin viranomaisten toimesta tarttua tehokkaammin. Tutkielmassa tarkastellaan pakollista automaattista tietojenvaihtoa koskevaa neuvoston direktiiviä (EU) 2018/882, eli niin kutsuttua DAC6-Direktiiviä, sekä sen pohjalta säädettyä kansallista lainsäädäntöä. DAC6-direktiivi on jatkoa hallinnollista yhteistyötä koskevalle neuvoston direktiiville (EU) 2011/16. DAC6-direktiivillä laajennetaan tietojenvaihto uudelle tasolle, sillä direktiivillä velvoitetaan asianomaisten verovelvollisten lisäksi myös palvelun tarjoajat, eli välittäjät, raportoimaan rajat ylittävistä järjestelyistä. Vastuuta verojärjestelyistä halutaan näin ollen vierittää palvelun tarjoajien suuntaan, sillä yhä useammin yritykset käyttävät verosuunnittelussaan apuna ulkopuolisia neuvonantajia. DAC6-direktiivi ja sen pohjalta säädetty kansallinen lainsäädäntö asettavat siten erilaisia velvoitteita sekä asianomaisille verovelvollisille että palvelun tarjoajille. Tutkielma keskittyykin tarkastelemaan sääntelyllä asetettuja velvoitteita raportointivelvollisille tahoille. Sääntely on herättänyt paljon keskustelua sen tulkinnanvaraisuuden ja epäselvyyden vuoksi, minkä johdosta sääntelyn katsotaan lisäävän hallinnollista ja kustannuksellista taakkaa sen kohteena oleville toimijoille. Tulkinnanvaraisen sääntelyn pelätään lisäksi uhkaavan verotuksen oikeusvarmuutta ja ennakoitavuutta. Tutkielman tarkoituksena on siten pohtia sääntelyllä sen kohteille asetettuja velvoitteita oikeusvarmuuden näkökulmasta sekä lisäksi sääntelyä peilataan oikeudenmukaisuuden valossa, ottaen samalla huomioon raportointivelvollisella taholla olevat perustellut odotukset hyvän verojärjestelmän vaatimusten toteutumisesta. Tutkielman aihetta lähestytään ensisijaisesti oikeusdogmatiikan, eli lainopin näkökulmasta. Tämän lisäksi tutkimuskysymyksiä tarkastellaan myös veropoliittisesta näkökulmasta, sillä lainsäädännön oikeusvarmuus ja ennakoitavuus ovat keskeinen osa hyvän verojärjestelmän vaatimuksia.
  • Hautamäki, Jon (Helsingfors universitet, 2014)
    Avhandlingens tema är att undersöka common law-trusten och analysera den nationella skattebehandlingen av sagda institution i Finland. Truster härstammar från common law-rättssystemet. Förenklat definierat avser man med en trust ett arrangemang, i vilken ägaren av en viss egendom (stiftaren) stiftar trusten genom att överlåta sagda egendom till trusten, varvid trust-egendomens äganderätt överlåts till egendomens förvaltare (trusteen), som sedermera skall förvalta trust-egendomen till förmån för de parter, som utnämnts av stiftaren till förmånstagare av trusten. Truster synes svåra att anpassa till civil law-rättssystemet för att trust-egendomens ägande är tudelat, varvid trusteen innehar den formella äganderätten (legal ownership), medan förmånstagaren innehar den faktiska äganderätten (equitable ownership). Denna konstruktion, med vars hjälp äganderätten delas mellan två parter, kan anses ge upphov till betydande tolkningsproblem angående beskattningen i civil law-länderna, som inte känner igen äganderättens tudelning per se, eftersom äganderätten anses som utgångspunkt vara en stark, odelbar, rättighet. Avhandlingen har som mål att i de inledande kapitlen presentera trusters civilrättsliga utgångspunkter enligt engelsk rätt, varefter kapitlen 3 – 4 samt 6 behandlar enbart de nationella och internationella skatterättsliga aspekter, som kan anses bli relevanta vid påträffandet av truster i Finland. Efter det inledande kapitlet, behandlar kapitel 2 från en stark civilrättslig synpunkt trust-institutionens ursprung, särdrag och klassificering i det engelska rättssystemet. Kapitlet har som mål att grundligt presentera trusters konstruktion och beskriva de relevanta aktörerna, aktörernas rättigheter och skyldigheter. I kapitlet ifråga belyses och analyseras även trusters anpassning till det finska rättssystemet och de möjliga fördelarna angående utnyttjandet av trust-konstruktioner. Kapitlen 3 – 4 tar fasta på de nationellt relevanta lagstadgandena, som kan anses bli tillämpliga på truster och avhandlingen utgår ifrån de stadganden, som går att finna i bassamfunds-, inkomst- och arvs- och gåvoskattelagen. Olika trust-konstruktioner och deras möjliga skatterättsliga nationella verkningar på trustaktörernas beskattning i Finland analyseras. Kapitel 5 belyser från en rättskomparativ synpunkt de varierande sätt på vilka truster anpassats till rådande skattelagstiftning i övriga civil law-länder. Kapitlet ifråga granskar hur truster skattemässigt behandlas i trustens ursprungsland England, Holland, Liechtenstein, Sverige och Tyskland. Rättskomparationen har som syfte att skapa en helhetsuppfattning angående skattebehandlingen av truster i civil law-länderna. Kapitel 6 tar fasta på trust-institutionens gränsöverskridande element, varvid i kapitlet presenteras och analyseras de centrala bestämmelser, som kan anses gälla vid tolkningen och tillämpningen av skatteavtal med hänsyn till truster. I det avslutande kapitlet strävar avhandlingen efter att knyta ihop de centrala aspekter, som torde påverka den nationella beskattningen av truster, varvid även trust-institutionens möjliga framtidsutsikter i Finland diskuteras. Avhandlingen kommer fram till att truster som sådana inte går att anpassa i det finska rättssystemet, varvid det även presenteras som huvudsaklig slutledning att bassamfundsskattelagens tillämpning på klassiska engelska truster torde avrådas, varmed den nationella skattebehandlingen skulle basera sig på dels den enskilda trustens särdrag och villkor, dels på stadgandena i inkomst- samt arvs- och gåvoskattelagarna.
  • Hellman, Jukka-Pekka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Globalisaatio on lisännyt markkinoiden integraatiota huomattavasti viime vuosina. Talouden globalisoituessa myös liiketoiminta on ollut murroksessa: teknologinen kehitys on muuttanut monin tavoin yritysten tapaa harjoittaa liiketoimintaa ja mahdollistanut yrityksille kannattavan liiketoiminnan harjoittamisen etänä. Digitalisaatio on kiihdyttänyt liiketoiminnan muutosta entisestään, ja globalisaatio ja digitalisaatio ovat yhdessä asettaneet vaikean haasteen kansainväliselle vero-oikeudelle. Voimassa olevan kansainvälisen vero-oikeuden säännösten ja periaatteiden yhteensopivuus digitalisoituvan liiketoiminnan muokkaaman talouden kanssa on joutunut rajulle koetukselle. Tällä hetkellä koko maailmaa ravisteleva COVID-19-kriisi on voimistanut digitalisoituvan talouden trendiä, mikä on lisännyt talouden digitalisoitumisesta aiheutuvien verohaasteiden näkyvyyttä sekä vastaavasti korostanut tarvetta niiden ratkaisemiseksi. Tutkielmassa selvitetään oikeusdogmaattista metodia käyttäen voimassa olevan kansainvälisen vero-oikeuden liiketulon verottamista ja valtioiden verotusoikeuksien jakautumista ohjaavien keskeisten säännösten ja periaatteiden sisältö. Saatujen tulosten perusteella tutkielmassa luodaan veropoliittinen kannanotto kansainvälisen vero-oikeuden muutostarpeista ja sen toteutustavoista. Digitalisoituvan talouden kansainväliselle vero-oikeudelle aiheuttamien verohaasteiden tunnistamiseksi tutkielmassa selvitetään, kuinka digitalisaatio on muuttanut perinteistä liiketoimintaa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, kuinka digitalisoituvalle liiketoiminnalle keskeiset ominaispiirteet, kuten liiketoiminnan vahva nojautuminen aineettomalle omaisuudelle sekä datan ja käyttäjien osallistuminen näyttäytyvät osana arvonmuodostusta, ja miksi digitalisoituneet yritykset kykenevät harjoittamaan globaalisti kannattavaa liiketoimintaa samalla välttäen tarpeen lähdevaltioperiaatteen mukaiselle fyysiselle sijoittautumiselle tulojen lähdevaltioihin. Teknologian mahdollistama kyky harjoittaa liiketoimintaa etänä ja digitaalisen liiketoiminnan ominaispiirteet ovat yhdessä johtaneet tilanteeseen, jossa useat valtiot kokevat voimassa olevat, fyysisen läsnäolon käsitteelle rakentuvat, liiketulon verotusoikeutta koskevat säännökset vanhentuneiksi digitalisoituneeseen maailmaan. Samoista syistä monet valtiot mieltävät fyysiseen läsnäoloon perustuvat liiketuloa koskevan verotusoikeuden jakautumista ohjaavat periaatteet soveltumattomiksi digitaalisen liiketoiminnan maailmaan, sillä periaatteiden mukaisen verotusoikeuksien jakautumisen ei katsota toteutuvan oikeudenmukaisella tavalla. Asetetussa kontekstissa tutkielman tarkastelun keskiössä on kansainvälisen yritysverojärjestelmän uudistamiseen tähtäävä kahdelle pilarille rakentuva OECD:n ratkaisuehdotus. Ensimmäisen pilarin tavoitteena on luoda markkinaehtoperiaatteen rinnalle kaavamainen mekanismi, jolla tietty osuus yrityksen residuaalivoitosta allokoidaan markkinavaltioihin verotettavaksi. Tavoitteen saavuttamiseksi ensimmäisen pilarin sisältämä Amount A -malli luo kokonaan uuden verotusoikeuden digitaalisen liiketoiminnan verottamiseksi. Uuteen verotusoikeuteen liittyen olennaisena uudistuksena ehdotuksessa esitellään uuden verotuksellisen liitynnän synnyttävä uusi nexus-sääntö, jonka edellytysten täyttyessä yritykselle muodostuisi verotuksellinen presenssi markkinavaltiossa ilman fyysisen läsnäolon edellytystä kyseisessä valtiossa. Ehdotuksen mukaan verotusoikeuden synnyttävä riittävän vahva liityntä markkinavaltioon syntyisi silloin, kun yrityksellä katsotaan olevan merkittävä ja pysyvä osallistuminen markkinavaltiossa. Toinen pilari pyrkii neljän toisiinsa kytkeytyneen säännön avulla varmistamaan, että globaalisti toimivia monikansallisia suuryrityksiä verotetaan vähintään sovitulla minimitasolla riippumatta, missä valtiossa voiton katsotaan tosiasiallisesti syntyvän. Tutkimustuloksista todettakoon, että OECD:n ehdottama konsensuspohjainen kokonaisratkaisu digitalisoituvan talouden aiheuttamien verohaasteiden ratkaisemiseksi näyttäytyy tällä hetkellä lupaavalta ja suositeltavalta tavalta edetä. Ratkaisuehdotus siirtäisi liiketulon verotusoikeuden painopistettä markkinavaltioihin, mikä samalla vastaa paremmin yrityksen todellisen arvonmuodostuksen sijaintia. Nykytilan säilyttämisen ei katsota olevan vaihtoehto. Konsensuspohjaiselle ratkaisulle vaihtoehtoisen tulevaisuudenkuvan, jossa valtioiden unilateraaliset toimenpiteet lisääntyvät, katsotaan johtavan monimutkaisempaan ja tehottomampaan verojärjestelmään, jossa verotuksen oikeusvarmuuden toteutumisen epävarmuus lisääntyy. Ratkaisuehdotus sisältää kuitenkin vielä useita avoinna olevia kysymyksiä, joiden osalta tulee löytää yhteisymmärrys, mistä johtuen lopullisten vaikutusten arvioimiseksi on syytä odottaa – luvatusti vuoden 2021 puoliväliin mennessä ilmestyvää – OECD:n loppuraporttia.
  • Saviharju, Jussi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa pyritään selvittämään mitä elektroninen urheilu oikein on. Kyseessä on kovassa nosteessa oleva laji, jota suuri osa lajin edustajista haluaa verrattavan perinteiseen urheiluun. Työ on yleispiirteinen, jonka on tarkoitus herättää myös kysymyksiä ja ajatuksia. Työssä tuodaan esiin verotuksen perusteet ja lainsäädännöllinen tausta, mitä vasten elektronista urheiluakin tulisi verottaa Suomessa. Uutena ilmiönä elektroninen urheilu verotuksen kohteena voi aiheuttaa monenlaisia kysymyksiä, mutta verotuksen tulee perustua ennalta määrättyihin raameihin. Ottaen huomioon elektronisen urheilun piirteet, onkin odotettavissa, että sitä tullaan Suomessa verottamaan kuin perinteistä urheilua. Elektroniseen urheiluun liittyy perinteisten lajien mukaiset ominaisuudet. On oltava lahjakas ja harjoiteltava ahkerasti, jotta huipulle voi päästä. Peliurat ovat todennäköisesti myös perinteistä työuraa lyhyemmät, joten eri rahastointimahdollisuuksia ja verotuksen suunnittelumahdollisuuksia käydään myös läpi. Ansaintakeinot ovat myös hyvin samankaltaiset kuin perinteisessä urheilussa. Elektroniseen urheiluun liittyy kuitenkin myös perinteisistä lajeista poikkeavia ansaintakeinoja ja niitä pyritään tuomaan työssä esiin. Arvonlisäverotukseen otetaan työssä myös lyhyesti kantaa.
  • Koskinen, Sanni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Euroopan komissio on tehnyt valtiontuen alalla uuden aluevaltauksen ja alkanut viimeisen vuosikymmenen aikana tutkimaan valtioiden yrityksille myöntämien yksittäisten veropäätösten, kuten ennakkohinnoittelusopimuksien valtiontukisääntelyn mukaisuutta. Ennakkohinnoittelusopimuksella on tarkoitus määrittään yhtiön ja sen kanssa etuyhteydessä olevien yhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelun perusteet. Tällaisten etuyhteysyritysten liiketoimien hinnoittelua kutsutaan siirtohinnoitteluksi ja sen ytimessä on edellytys hinnoittelun markkinaehtoisuudesta eli markkinaehtoperiaatteesta. Markkinaehtoperiaatteen mukaisesti etuyhteysyritysten liiketoimien tulisi perustua samanlaisille ehdoille, kuin mitä itsenäisten yritysten voitaisiin olettaa soveltavan vastaavanlaisissa liiketoimissa markkinatilanteessa. Sääntelyllä estetään erityisesti yrityksen tulon siirtäminen keinotekoisia liiketoimia käyttäen konsernin sisällä halvemman verotuksen piiriin. Komission tutkinnat ovat johtaneet, tällä hetkellä, neljän päätöksen antamiseen, joissa komissio on todennut Alankomaiden, Irlannin ja Luxemburgin antaneen Starbucksille, Applelle sekä Fiatille ja Amazonille kiellettyä valtiontukea. Jotta komissio voi katsoa toimen valtiontukisääntelyn vastaiseksi, tulee toimi luokitella valtiontueksi SEUT 107(1) artiklan mukaisesti. Artikla asettaa toimelle neljälle eri kriteeriä, joista tapauksien näkökulmasta mielenkiintoisimmat ovat vaatimukset toimen tuottamasta edusta sekä toimen valikoivasta luonteesta. Komission mukaan ennakkohinnoittelusopimukset voitiin katsoa kielletyksi valtiontueksi, sillä sopimuksien mukaiset siirtohinnoittelumallit johtavat markkinaehtoperiaatteen vastaisiin lopputuloksiin ja siten yrityksen pienentyneeseen verorasitukseen muihin verrannollisessa asemassa oleviin yrityksiin verrattuna. Tutkielman tavoitteena on analysoida, missä kulkee raja ennakkohinnoittelusopimuksen katsomiseksi kielletyksi valtiontueksi. Tätä arvioidaan erityisesti päätöksien osapuolten ja myös unionin yleisen tuomioistuimen argumenttien valossa. Päätöksien ongelmallisuus kiteytyy erityisesti markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen, joka on osoittautunut tulkinnalliseksi kysymykseksi erityisesti periaatetta koskevan OECD:n tuottaman sääntelyn epäselvän oikeuslähteellisen aseman ja hankalan soveltamisen vuoksi. Komissio on arvioinut tilanteita myös valtiontuelle epätyypillisesti valtion sisäisen järjestelmän ulkopuolisilla argumenteilla. Komission vastapuolten näkökulman mukaan asian arviointi tulisi sen sijaan perustaa puhtaasti kansallisten säännösten pohjalle. Komission päätöksissä erimielisyyttä on myös herättänyt valikoivuuden kriteeri ja sen alalla erityisesti kysymys siitä, voidaanko etuyhteysyrityksiä ja itsenäisiä yrityksiä pitää verrannollisessa asemassa keskenään. Komission näkemyksen mukaan etuyhteysyritykset tulee katsoa verrannollisiksi itsenäisten yritysten kanssa, joihin ei sovelleta siirtohinnoittelusäännöksiä, mitä näkemystä komission vastapuolet eivät jaa. Komission päätöksistä on valitettu unionin yleiseen tuomioistuimeen, joka on ehtinyt antaa ratkaisunsa kahden päätöksen osalta syksyllä 2019. Ratkaisuissaan yleinen tuomioistuin hyväksyi tapauksen arvioimisen markkinaehtoperiaatteen lähtökohdilta, mikäli kansallinen verojärjestelmä perustuu valinnalle verottaa etuyhteysyrityksiä ja itsenäisten yrityksiä samoin perustein. Ennakkohinnoittelusopimuksien valtiontuen mukaisessa arvioinnissa ei siten tule lähteä liikkeelle suoraan kansallisista säännöksistä, vaan painoarvoa annetaan erityisesti OECD:n ohjeistukselle. Unionin yleinen tuomioistuin asetti kuitenkin komissiolle näyttötaakan periaatteen vastaisesta menettelystä korkeammalle, kuin komissio itse oli tehnyt. Tuomioistuimen mukaan komission tulee esimerkiksi osoittaa, että ennakkohinnoittelusopimus ei ole vain OECD:n ohjeistuksen vastainen, vaan että sopimuksen soveltaminen tosiasiassa johtaa markkinaehtoperiaatteen vastaiseen lopputulokseen, joka tuottaa etua kyseiselle yritykselle. Päätösten oikeusprosessi voi kuitenkin jatkua vielä tulevaisuudessa, mikäli hävinneet osapuolet päättävät valittaa tuomiosta Euroopan unionin tuomioistuimeen. Tapauskohtaisen arvioinnin johdosta oikeustila tulee varmasti hakemaan muotojana vielä tulevaisuudessa oikeuskäytännössä.
  • Väisänen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Siirtohinnoittelussa on pohjimmiltaan kyse tulojen allokoinnista samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välillä. Tämä saattaa rajat ylittävissä tilanteissa herättää huolen veropohjan oikeudenmukaisuudesta kunkin osapuolen kotivaltiossa. Tulojen oikeudenmukaista allokointia koskevaa ongelmaa on lähestytty markkinaehtoperiaatteen kautta. Markkinaehtoperiaate, joka on siirtohinnoittelun käsitteistä keskeisin, on ilmaistu OECD:n malliverosopimuksen tulojen oikaisua koskevassa artiklassa 9 ja sen ydin on, että etuyhteysliiketoimien tulee tapahtua samanlaisissa oloissa kuin riippumattomien osapuolten väliset vastaavanlaiset liiketoimet olisivat tapahtuneet. Eli myös etuyhteysliiketoimintaan liittyvät tuotot jakautuisivat, kuten ne vapailla markkinoilla jakautuisivat. Joskus etuyhteysosapuolien antaman liiketoimen muodon ei katsota vastaavan sitä, mitä tosiasiassa osapuolten välillä on tapahtunut. Tällöin nousee esiin kysymys liiketoimen uudelleenluokittelun mahdollisuudesta verotusta varten. Tässä tutkimuksessa pyritään lainopin tulkinnan ja systematisoinnin avulla selvittämään, mitä tarkoitetaan liiketoimen uudelleenluokittelulla, missä tilanteissa uudelleenluokittelu voi tulla kyseeseen, millä perusteella uudelleenluokittelu on mahdollista ja millaisia ongelmia uudelleenluokittelu voi aiheuttaa. Tutkimuksessa termejä uudelleenluokittelu ja uudelleenluonnehdinta käytetään samassa merkityksessä. Lähdemateriaalina tutkimuksessa käytetään kansainvälisen ja kansallisen kirjallisuuden lisäksi erityisesti OECD:n malliverosopimusta kommentaareineen sekä OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden eri versioita. Iso merkitys on myös KHO:n oikeuskäytännöllä. Kansallisessa lainsäädännössä markkinaehtoperiaate on ilmaistu VML 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisua käsittelevässä säännöksessä. Mikäli havaitaan, että liiketoimen osapuolet eivät ole toimineet markkinaehtoisesti, tulee kyseeseen siirtohinnoitteluoikaisu markkinaehtoiseen tasoon saakka. OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa on kuvattu tarkemmin, miten liiketoimien markkinaehtoisuudesta voidaan varmistua. Tähän kuuluu liiketoimien täsmällinen tunnistaminen sen osapuolien toimintojen, varojen ja riskien kautta sekä vertailukelpoisten liiketoimien identifioiminen ja vertailu OECD:n määrittämien siirtohinnoittelumenetelmien kautta. Kansallisen vero-oikeuden legaliteettiperiaatteen mukaan verotuksen tulee perustua kansalliseen lainsäädäntöön. Toki EU-oikeuden vaikutukset esimerkiksi perusoikeuksien rajoittamisen kiellon kautta tulee huomioida. Mutta oikeusvarmuuden ja ennustettavuuden nimissä ratkaisutoiminnan tulee perustua kansallisiin lainsäännöksiin sekä niiden sanamuodon mukaiseen tulkintaan. OECD:n mukaan sen siirtohinnoitteluohjeilla on markkinaehtoperiaatteen tulkinnassa iso rooli. Tämä merkitys on vahvistettu myös kansallisessa oikeuskäytännössä, vaikka siirtohinnoitteluohjeet kansallisen oikeuslähdeopin mukaan katsotaan vain sallituiksi oikeuslähteiksi. Näin ollen siirtohinnoitteluohjeista saadaan tulkinta-apua myös VML 31 §:n soveltamisalalla. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet sallivat liiketoimen uudelleenluokittelun, mutta vain poikkeustilanteissa ja mikäli liiketoimen taloudellisesti merkittävät ominaisuudet eroavat siitä, miten riippumattomat osapuolet olisivat liiketoimen järjestäneet. Vuoden 2017 päivityksessä uudelleenluokittelu oli nimetty liiketoimen sivuuttamiseksi. Kyseinen päivitys myös täsmensi liiketoimen täsmällisen tunnistamisen käsitystä ja vahvisti periaatetta, jonka mukaan verovelvollisen liiketoimelle antama rakenne tulee ottaa markkinaehtoisuuden tarkastelun pohjaksi. KHO on oikeuskäytännössään vahvistanut, ettei VML 31 § salli liiketoimen uudelleenluokittelua, vaikka liiketoimen täsmällinen tunnistaminen sen perusteella on kyllä mahdollista. Liiketoimen täsmällisen tunnistamisen ympärillä on ollut paljon keskustelua, sillä on katsottu, että sen kautta on todellisuudessa laajennettu uudelleenluokittelun alaa. Aiemmissa siirtohinnoitteluohjeissa uudelleenluokittelu oli mahdollista, mikäli liiketoimen muoto erosi sen tosiasiallisesta sisällöstä. Nyt tämän seikan perusteella oikaisu olisi mahdollista liiketoimen täsmällisen tunnistamisen varjolla. Tätä rajanvetoa VML 31 §:n salliman liiketoimen tunnistamisen ja kieltämän liiketoimen uudelleenluokittelun osalta on yritetty oikeuskäytännössä täsmentää. Vielä siinä ei ole yksiselitteisesti onnistuttu, vaan raja on edelleen häilyvä.