Browsing by Subject "Folkloristiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 35
  • Hopeametsä, Heidi (Helsingfors universitet, 2011)
    Live-roolipeli on yhdessä rakennettu tarinallinen kokemus, johon pääsee käsiksi osallistumisen ja oman toiminnan kautta. Tutkielma käsittelee pelin aikana saatua pelaajan kokemusta. Tutkimustehtävänäni on selvittää, millaisia larpeista saadut kokemukset ovat. Miten kokemukset muodostuvat, miten niihin pyritään ja miten niitä saadaan? Larpin fiktionaalinen maailma muodostuu fyysisestä ympäristöstä, pelaajien mielikuvituksesta ja säännöistä, jotka tukevat mielikuvitusta niissä kohdin, missä fiktiivinen maailma eroaa todellisesta. Parhaimmillaan näistä elementeistä rakennettu pelimaailma tuntuu pelin aikana uskottavalta. Gary Alan Finen kehysanalyysin mukaisesti pelitilanteessa voidaan erottaa olevan läsnä kolme pääasiallista merkitystasoa, joiden puitteissa toiminta näyttäytyy mielekkäänä: ensisijainen viitekehys, pelaamisen kehys ja fantasian kehys. Pelin osallistujalla on kolme päällekkäistä roolia: hän on samanaikaisesti oma itsensä sosiaalisessa tilanteessa, pelaaja pelaamassa peliä ja pelihahmo pelin fiktiivisessä maailmassa. Live-roolipelin osallistuja näyttää ulospäin vain pelihahmonsa tason, mutta käytännössä hän pelin aikana siirtyy kehyksestä toiseen tilanteesta riippuen. Eläytyessään pelin fiktioon pelaaja on koko ajan tietoinen siitä, että kaikki on vain peliä. Aineistonkeruumenetelminä olen käyttänyt sähköpostikyselyä ja teemahaastattelua. 89 kyselyvastausta toimivat tutkielmani tausta-aineistona ja niiden kautta löytyivät haastateltavat larppikokemushaastatteluihin. Aineistoni 21 haastattelua on tehty kesällä 2004. Ground Zero tapaustutkimuksessa käytössäni on vuoden 2001 peliin osallistuneiden peliraportit, jotka on kirjoitettu välittömästi ko. pelin jälkeen. Analyysimetodinani käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Haastatteluaineiston analyysin pohjalta tarkastelen sitä, millainen on hyvä pelikokemus, huono pelikokemus, sekä sitä, millaiset epämiellyttävät kokemukset voivat olla hyviä kokemuksia. Tutkimus osoittaa, että fyysisesti tai henkisesti epämiellyttävä kokemus voi olla hyvä, mikäli se on merkityksellinen. Jotkut parhaista larppikokemuksista ovat olleet nimenomaan jollain tavalla epämiellyttäviä. Parhaat larppikokemukset ovat Mihaly Csikszentmihalyin flow-teorian kuvaamia optimaalisia kokemuksia, joissa uppoudutaan niin intensiivisesti käsillä olevaan toimintaan, että ulkomaailma unohtuu hetkeksi, ja tuntuu siltä, kuin kaikki tapahtuisi itsestään. Analysoin haastatteluissa kuvailtuja muistettavimpia ja vaikuttavimpia pelikokemuksia, jotka ovat lähes aina olleet myös parhaita pelikokemuksia. Analyysi näyttää, että flow-kokemus on mahdollista saada eläytymällä pelin eri aspekteihin: 1) fiktio, 2) fyysinen ympäristö, 3) pelaaminen/haasteet, 4) sosiaalinen vuorovaikutus ja 5) pelistä oppiminen. Parhaissa kokemuksissa pelaajan odotukset myös ylittyvät tavalla tai toisella. Lopuksi esittelen tapaustutkimuksena Ground Zero live-roolipelin käytännön esimerkkinä siitä, miten pelikokemus käytännön tasolla muodostuu. Tarkastelen sitä, miten fiktiivisessä ympäristössä saadaan todellisia kokemuksia ja miten Ground Zerossa pelaajat kokivat ahdistavan pelikokemuksen positiivisena kokemuksena.
  • Salmi-Niklander, Kirsti (2014)
    The article focuses on border crossings in travel stories, which were published in hand-written newspapers in nineteenth- and early twentieth-century Finland. These papers were a popular tradition in student organizations and popular movements. Border crossings appear in travel stories in three different representations. Firstly, border crossings are repeated motifs in travel stories, both as challenging events and as small gestures and encounters. Travel stories demarcate boundaries, but they also provide a means for transgressing them. Secondly, hand-written newspapers as a literary practice highlight borders between oral and written communication. They were produced as one single manuscript copy, and published by being read out aloud in social events. Thirdly, the authors of hand-written newspapers were placed on the border of different positions in society such as class, gender and age. My analysis is based on the methodological discussion of small stories and personal experience narratives; travel stories can be defined as “local event narratives”. I have outlined four basic models for travel stories which emerge from hand-written newspapers: the great mission story, the grand tour story, the flâneur story and the retreat story. The analysis of travel stories is presented through four different case studies with a time range from the 1850s to the 1920s: these materials have been produced in two provincial student fraternities (osakunta), in the temperance society “Star” in Helsinki in the 1890s, and in the Social Democratic Youth Club in the small industrial town of Karkkila in the 1910s and the 1920s. Many parallel features can be observed in travel stories, even though the social background and ideology of the authors are quite different. Time and space are important aspects in travel stories, and they often demarcate boundaries of class and gender.
  • Heinonen, Kati (Helsingfors universitet, 2005)
    Työssä on lähestytty kalevalamittaista runoa laulamisen tapojen ja laulutilanteiden kautta. Inkeriläiseen laulukulttuuriin sisältyi mahdollisuus luoda viittaussuhteita genrejen, laulutilanteiden ja runojen välille myös esitystapoihin liittyvien piirteiden (sävelmät, laulutavat, tekstuaaliset rakenteet, tanssi tai muu fyysinen toiminta) kautta. Tämä on runonkeruiden teksteihin painottumisen vuoksi jäänyt hankalasti tarkasteltavissa olevaksi laulukulttuurin osaksi. Kuitenkaan runojen merkitykset laulajilleen ja kuulijoilleen eivät muotoutuneet pelkästään tekstuaalisten piirteiden pohjalta. Analyysin pääkohteena on Armas Launiksen vuonna 1906 Länsi-Inkerin Soikkolassa äänittämä vahalieriö- eli fonogrammikokoelma. Vallitsevat tieteelliset ja kansalliset ideologiat vaikuttivat teknisten innovaatioiden ja kerääjien henkilökohtaisten mieltymysten rinnalla siihen, minkälaisia kommunikoinnin tapoja perinteeksi laskettiin ja miten niitä pyrittiin tallentamaan. Paikkakunnan ja runonkeruun historian sekä Launiksen keruutoiminnan lähdekriittinen tarkastelu antaa välineitä myös kerääjien usein kontekstitiedottomien mainintojen tulkitsemiseen. Laulutapojen tarkastelussa pohjana on klassinen kalevalamitan teoria. Aineiston litteraatiossa on näkyviin merkitty inkeriläisen laulun olennaisia, mutta runonkeruutilanteissa ja runomitan analyyseissä useimmiten pois jääneitä tai jätettyjä piirteitä. Näkökulmaa onkin laajennettu etnopoeettisilla ja etnomusikologisilla malleilla, esimerkiksi laulun rytmi on otettu runomitan tulkinnassa huomioon. Laulutapojen kytkeminen laulutilanteisiin, runoihin, sävelmiin ja laulajien itsensä hahmottamiin sävel-kategorioihin liittää työn laajempiin esitystilanteita sekä muodon ja merkityksen välisiä yhteyksiä koskeviin keskusteluihin. Monet aineiston ensi kuulemalla mittavirheiltä vaikuttavat piirteet näyttäytyvät laulutapojen tarkemmassa analyysissä tietoisesti käytettyinä laulamisen tyylipiirteinä. Näiden käyttö muokkasi osaltaan runon laulutilanteessa saamaa rakennetta ja sävyä. Runojen laulaminen edellytti runomitan ja -aiheiden hallitsemisen lisäksi myös laulutapoihin liittyvien säännöstöjen taitamista. Laulutapojen, runojen, melodioiden ja laulutilanteiden välisestä verkostosta hahmottuu tässä tarkasteltujen häälaulujen suhteen merkityksellisiä yhteyksiä: runoa ei tietyssä tilanteessa laulettu millä hyvänsä melodialla vaikka ehdottomia tai ääneen lausuttuja sääntöjä ei olisikaan ollut. Aineiston häälaulujen joukosta on löydettävissä kaksi selkeää vaikkakaan ei poikkeuksetonta tiettyihin laulutilanteisiin ja runoaiheisiin liittynyttä melodiaryhmää. Selkeiden luokittelumallien sijasta aineisto tarjoaakin mahdollisuuksia ihmisten välisen kommunikaation hienovaraisten ja vaihtelevien keinojen tarkasteluun.
  • Pääkkönen, Nina (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää paikan identiteetin muodostumista. Tarkastelen aihetta ympäristö-psykologian ja kulttuuritieteiden tutkimussuuntauksien näkökulmien avulla. Tutkittavaksi alueeksi olen valinnut Helsingissä sijaitsevan Arabianrannan. Tutkimuksen lähtökohdaksi muodostui kiinnostus Ara-bianrantaan asuinalueena ja kuinka asukkaat mieltävät alueen identiteetin ja mistä aineksista se koostuu. Tutkimus on aineistolähtöinen teemahaastattelututkimus, jossa haastattelen kymmentä Arabianrannan asukasta. Tutkimuskysymykset liittyvät Arabianrannan tunnuspiirteisiin, eroavaisuuksiin verrattuna muihin asuinalueisiin sekä alueen maineeseen. Ympäristöpsykologian tutkimuskeskiössä on koko ihmiselämän toimintaympäristö ja ihmisen ympäris-tösuhde. Fyysisen ympäristön havainnot yhdistyvät kokemukseen alueesta. Kulttuuritieteellinen tutki-musote painottaa merkityksiä, joita ihminen antaa tilalle ja paikalle. Tutkimuskeskiössä on vuorovaikutus ympäristön ja ihmisen kanssa, kuten ympäristöpsykologiassakin, mutta kulttuuritieteellisessä tutkimuk-sessa huomio kohdentuu merkityksiin ja käsityksiin, joita ihminen kokee tilasta ja paikasta. Analyysissa tutkimuksesta nousi luontevasti esiin kahdeksan eri aihealuetta: hyvä asuinympäristö, epä-viihtyisä asuinympäristö, Arabianrannan tunnuspiirteet, yhteisöllisyys ja elämänvaihe, erot muihin asuin-alueisiin, negatiiviset tekijät, maine sekä koti ja juurtuminen. Tutkimustulokset osoittivat, että esteetti-syys, alueen toiminnallisuus ja luontoympäristö olivat merkittäviä alueen identiteetin muokkaajia. Visuaa-linen ympäristö todettiin kauniiksi, rakennukset yksityiskohdiltaan mielenkiintoisiksi, taideteokset inspi-roiviksi. Ajan kerrostumista ja sen hyödyntämistä esimerkiksi arkkitehtuurissa ja taiteessa pidettiin erityi-sen leimaa antavana, positiivisena ja ylpeyden aiheena. Esteettisyyteen liittyy myös muita aistimuksia kuten kuulo-, haju- ja tuntoaisti. Ihminen kokee kehollisesti ympäristöään ja tämä tuli esiin myös tutki-muksessa. Toiminnallisesti alue vastaa asukkaiden vaatimuksiin. Kaikki aktiviteetit ovat helposti ja no-peasti saatavilla. Tämä arjen vaivattomuus tuli korostuneesti esiin aineistosta. Sijainti, kulkuyhteydet, palvelut, luonto, liikkuminen ja harrastukset olivat helposti saavutettavissa ilman suurta vaivannäköä. Luonnonmaisema ja luonnon läsnäolo koetaan voimakkaasti Arabianrannan erääksi ominaispiirteeksi. Vaihteleva ympäristö, meri ja sopivasti viheralueita, tuo ympäristöön mielenkiintoa ja erityisyyttä. Yksi-tyiskohdat pitävät mielenkiintoa yllä eikä ympäristöön kyllästy. Merkittävin negatiivinen huomio on alueen ahtaus, ja erityisesti uudemmat talot on rakennettu tiiviisti. Alueen maineen katsotaan olevan positiivinen ja alueen arvostettu, joskin katsantokannoissa katsottiin olevan hieman värittyneisyyttä. Ylipäätään kritiikkiä Arabianrantaa kohtaan ei juuri esitetty: alueella arki sujuu ja on helppoa kaikille ikäryhmille. Tulokset osoittivat, että aluetta pidetään tavallisena, mutta alueen ominaispiirteistä ollaan hyvin tietoisia. Alueen saamasta positiivisesta huomiosta julkisuudessa ollaan kuitenkin hyvin ylpeitä.
  • Kiuru, Riikka (Helsingfors universitet, 2009)
    Tutkielmani tavoite on selvittää millainen suhde Suomessa asuvilla kurdeilla on omaan kansanperinteeseensä. Lisäksi valotetaan perinnesuhteiden taustaa, ja sitä millainen kurdien kansanperinne elää Suomessa. Metodologisesti ja epistemologisesti tukeudun tutkielmassa folkloristiseen muistitietotutkimukseen. Lainaan ajatuksia myös sosiaalipsykologian piirissä kehittyneestä laadullisesta asennetutkimuksesta. Taustalla vaikuttaa kansanperinteen ja nationalismien yhteyksien tutkimus – erityisesti teoriat kansanperinteiden käyttämisestä kansan embleemeinä. Edellä mainittujen ohella analyyttinen viitekehys rakentuu käsitteistä diasporinen tietoisuus; etninen identiteetti; identiteettimerkki ja identiteettityö sekä metafolklore. Nämä käsitteet tavoittavat sen, mitkä seikat sekä olosuhteet ja jaetut tulkinnat muokkaavat tutkittavien perinnesuhteita, ja miten. Tutkimusaineistona on käytetty kokoamaani väljästi strukturoituun teemahaastatteluun perustuvaa haastatteluaineistoa. Aineisto koostuu yksilö-, pari- ja perhehaastatteluista. Yhteensä haastattelunauhoja kertyi lähes 25 tuntia, mikä on litteroituna noin 400 liuskaa. Täydentävinä aineistoina on käytetty videoita kahdesta kurdikulttuuria esittelevästä tilaisuudesta sekä neljää populaaria tietoa kurdeista välittävää internetsivustoa. Repertoaari- ja teema-analyysin avulla luokittelemaani haastatteluaineistoa tulkitsen tutkielmassa kansanperinteeseen kohdistuvia asenteita ilmaisevia argumentteja jäljittävän lähiluennan kautta. Tutkimuksessa selvisi, että kansanperinteen ilmiöistä erityisesti kansantanssi, kurdivaatteet ja kulttuurinsisäinen huumori ovat identiteettimerkkejä, joiden kautta peilataan omaa suhdetta kurdiuteen ja selitetään kurdikulttuurin erityislaatua. Tutkielman tulokset vahvistavat, että Suomessa asuvien kurdien perinnesuhteita ja perinteenkannattajuutta muokkaavat yksityisellä tasolla äidinkielen taitotaso, maahantuloikä ja perheen harrastuneisuus kansanperinteeseen. Analyysissa kuitenkin avautuu myös se, että Suomessa asuvien kurdien perinnesuhteita muokkaa voimakkaasti tietoisuus kurdien diasporasta ja siihen johtaneista olosuhteista sekä niiden vaikutuksista omaan kulttuuriin ja kansanperinteeseen. Tämä kollektiivinen ja poliittinen ulottuvuus on erityisen merkityksellinen oman kansanperinteen tulkitsemisessa ulospäin. Kansanperinteeseen kohdistetaan voimakkaan positiivisia asenteita ja omaa kansanperinnettä arvostetaan kansallisena aarteena. Kansanperinteiden tulkitaan kertovan kansan historiasta ja luonteesta tavalla, joka haastaa virallisen kurdialueilla valtaapitävien valtioiden historiankirjoituksen ja monipuolistaa kuvaa Lähi-idän kulttuuripiiristä. Tämän arvostuksen kautta kansanperinne koetaan hedelmällisenä kansallisen itsetunnon lähteenä ja positiivisen kulttuurisen erottautumisen mahdollisuutena. Lisäksi kansanperinteeseen kohdistuu kuitenkin asenne, jossa tulkitaan kansanperinne katoavaksi tai vähintään katoamisvaarassa olevaksi aarteeksi. Tästä syntyy arvostavien asenteiden kanssa jännite, jossa katoamisen oletus tai pelko sävyttää ilmaistua arvostusta nostalgialla ja/ tai diasporan todellisuuden ja taustojen kritiikillä. Haastatteluaineistosta käy selville, ettei kansanperinteiden läsnäoloa omassa elämässä aina tiedosteta. Monet kansanperinteen ilmiöt ja tekstuaalisetkin sisällöt kuitenkin elävät Suomessa asuvien kurdien parissa yhä sekä kokoonnuttaessa juhlimaan että jokapäiväisessä arjessa.
  • Turtiainen, Pekka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä työssä tarkastellaan teknologiasta kertomisen tapoja ja retoriikkaa kilpakirjoitusaineistossa. Tutkielman aineisto koostuu Joensuun yliopiston ETIM-tutkimushankkeen ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2007 järjestämän Minä ja teknologia -keruun vuoden 1945 jälkeen syntyneiden vastauksista eli yhteenä 14 teknologiaelämäkerrasta. Vastaajien ikähaarukka on 24-vuotiaasta 61-vuotiaaseen. Työn tavoitteena on löytää erilaisia asenteita teknologisia muutoksia kohtaan ja tarkastella, kuinka ihmiset kertovat itsestään muutosten keskellä eri elämänvaiheissaan. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on tarkastella, kuinka aineiston kertojat asemoivat itseään ja muita toimijoita teknologiaelämäkerroissa ja mitä merkityksiä positioihin kytkeytyy. Toiseksi selvitetään, millaisin syin ja keinoin teknologisia muutoksia vastustetaan tai pidetään hyväksyttävinä. Tutkin positiointianalyysin avulla kertojien tuottamia positioita suhteessa eri teknologioihin. Retorisen diskurssianalyysin kautta keskityn teknologian hyväksynnän ja vastustuksen piirteisiin. Positiot kytkeytyvät aineistossa sukupolveen, ikään, koulutustaustaan, sosiaalisiin suhteisiin ja sukupuoleen. Omaa aktiivista toimijuutta korostetaan toistuvasti kerrottaessa itselle mieluisista teknologioista. Oma positio uhrina tai muiden toiminnan kohteena korostuu kerrottaessa itselle vieraasta tai vastenmielisestä teknologiasta. Menneisyyden teknologiamuistot ovat usein nostalgisesti latautuneita, kun taas uutta teknologiaa arvioidaan käytettävyyden ja hyötynäkökulman kautta. Uutta teknologiaa merkityksellistetään myös vertaamalla sitä vanhaan. Aineiston iäkkäämpien kertojien teksteissä vanhuksiin liitetään stereotypioita osaamattomuudesta ja haluttomuudesta uuden teknologian suhteen, ja nuoret saavat negatiivisesti latautuneita luonnehdintoja teknologian käyttäjinä ja suunnittelijoina. Itselle mieluisat teknologiat esitetään tavallisina ja sitä kautta hyväksyttävinä, mutta kielteiseksi koettu teknologia etäännytetään itsestä ja omasta arjesta erilaisten kategorisointien kautta. Teknologisoituva yhteiskunta esitetään sekä mahdollisuutena parempaan elämään että epätasa-arvoisena sekä perinteisten taitojen ja tapojen rapistajana. Menneisyys näyttäytyy suuressa osassa kirjoituksista nostalgisena aikana, jolloin kasvokkainen kanssakäyminen ja tasa-arvo toteutuivat kirjoitushetken nykyisyyttä paremmin. Aineistossa käsitellään runsaasti myös ympäristöongelmia, joiden suhteen teknologia näyttäytyy paitsi ongelmien syynä, myös potentiaalisena väylänä kestävälle kehitykselle. 2000-luvun teknologiset muutokset synnyttävät aineistossa runsaasti kritiikkiä ja näyttäytyvät myös uhkina etenkin suuriin ikäluokkiin kuuluvien vastaajien keskuudessa. Teknologian tutkimus, joka käsittelee ihmisten kokemuksia ja asenteita, onkin sovellettavissa esimerkiksi palvelumuotoiluun väestön ikääntyessä ja palveluiden sähköistyessä.
  • Viirilä, Päivi (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingille annettuja ympäristöesteettisiä merkityksiä ja käsityksiä muistitietoaineiston pohjalta. Miten kaupungin esteettisyys ilmenee sen asukkaille? Mitä ominaisuuksia pidetään kauniina ja mitä vähemmän miellyttävinä? Aineisto koostuu vuonna 2004 järjestetyn Helsinki Stadini -kirjoituskilpailun vastauksista. Tutkimusaineisto sisältää 51 vastaajan näkemyksiä Helsingin esteettisyydestä. Usein esteettisyys ilmenee kirjoituksissa adjektiivien, kuten kaunis tai ruma, sekä verbien, kuten rakastaa tai vihata, käytössä. Analysoin aineistoa nojaten ympäristöestetiikan teorioihin, joita ovat muun muassa moniaistisuus, kehystämättömyys ja asumiseen liittyvät huomiot. Lisäksi tutkimuksen viitekehyksenä toimii paikkatutkimuksen teoriat. Kokemukset ja muistot tekevät Helsingistä merkityksillä ladatun paikan. Siten ympäristön esteettinen tarkastelu on myös eräänlaista paikkasuhteen pohdintaa. Asukkaille esteettisesti tärkeitä ovat paikat, joihin kytkeytyy omakohtaisia kokemuksia eletystä elämästä. Lapsuudesta tutut maisemat ovat sulautuneet osaksi Helsingissä syntyneiden identiteettiä. Paikat toimivat muistin aktivoijina palauttaen mieleen asioita ja muistoja. Kaupunkiin muualta muuttaneet taas joutuvat sopeutumaan uuteen paikkakuntaan, uusiin traditioihin ja käytäntöihin. Paikkaan kiintyminen ja juurtuminen auttavat asukkaita näkemään kotikaupunkinsa olemuksen pintaa syvemmältä. Paikan todellinen kauneus ilmenee usein vasta tutustumisen ja perehtymisen kautta. Esteettisiä merkityksiä annetaan etenkin rakennetulle ympäristölle. Aihetta tarkastellaan varsinkin asumisen kannalta. Tunnetuista kaupunkikuvallisista kohteista Senaatintorin ympäristö ja Eteläsataman siluetti mereltä katsottuna saavat paljon mainintoja. Moni vastaaja kokee meren vahvasti esteettisenä. Se on kehollinen ja moniaistinen elementti, joka rauhoittaa keskellä kiireistä elämää. Lisäksi aineistosta nousee vahvasti esiin syntyperäisten helsinkiläisten nostalginen ja kaipaava suhtautuminen kotiseutuunsa. Puretut rakennukset edustavat monelle menetettyä maisemaa, jota ei saa takaisin. Kaupungin estetiikka näyttäytyy monien ulottuvuuksien kautta. Paikan kokemiseen vaikuttavat sen materiaaliset ominaisuudet sekä historialliset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Lisäksi havainnoitsijan arvomaailmalla, kollektiivisilla käsityksillä, medialla ja muulla opitulla tiedolla on osansa kokemuksessa ja tavassa katsella kaupunkia. Asukkaan näkökulmasta kaupunki on arjen toimintaympäristö, jonka merkityksiä tulee tarkasteltua usein vasta arjesta poikkeavissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi lomamatkat tai uudelle paikkakunnalle muutto, mutta myös tietoinen asian pohdinta, josta kirjoituskilpailuun osallistuminen on oivallinen esimerkki. Ihminen kaipaa tuttuutta sekä turvallisuuden ja hyvänolon tunnetta elämäänsä. Asumisen perspektiivistä estetiikka ja etiikka ovat hyvin lähellä toisiaan: kauniina nähty paikka mielletään usein myös hyväksi paikaksi elää. Likaisuus, melu ja saasteet vähentävät paikan kauneutta ja aiheuttavat siten negatiivista suhtautumista paikkaa kohtaan.
  • Hirvelä, Noora (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän työn tavoitteena on yhdistää folkloristista kokemuskerronnan analyysiä äänimaisematutkimukseen. Tulkinnan teoreettisena kehyksenä toimii fenomenologis-hermeneuttinen tutkimustraditio sekä sen piirissä esiin nostettu kehollisuuden keskeisyys. Tekstien tulkinnan lähtökohtana ovat erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ja John Deweyn ajatukset ihmisen kehollisesta maailmasuhteesta. Eletyssä kokemuksessa kokija ja ympäristö ovat yhteenkietoutuneita, vaikka ne käsitteellisellä tasolla voidaankin erottaa toisistaan. Analyysissä sovelletun kognitiivisen metaforateorian periaatteena on niin ikään ajattelun skeemojen pohjautuminen kehollisuuteen. Työ pohjautuu ”Suomalainen hiljaisuus” –kirjoituskilpailuaineistoon, joka on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon vuosina 2011-2012. Omaan, 102 sivun laajuiseen tutkimusaineistooni olen valinnut 20 suomenkielistä, kuvaannollista kieltä sisältävää keruuvastausta. Aineiston analyysi perustuu kuvaannollisten ilmaisujen lähiluentaan, ja se jakautuu kahteen sisällölliseen jaksoon. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastelen tekstien piirteitä erityisesti aistikokemusten kuvaajina. Toisessa analyysiluvussa sovellan kuvaannollisiin ilmauksiin kognitiivista metaforateoriaa sekä tarkastelen tekstien metaforisuutta käsitteellisemmällä tasolla. Metaforailmausten analyysi kognitiivisen metaforateorian valossa osoittaa, että hiljaisuudesta puhuttaessa käytetään hyväksi sellaisia skeemoja, joissa hiljaisuuden tila tai kokija hahmottuu säiliömäiseksi, hiljaisuus kommunikaatioksi, soivaksi ilmiöksi, fyysisen aineen kaltaiseksi tai elolliseksi toimijaksi. Jokaisen näistä metaforisten ilmausten takana vaikuttavista ajattelumalleista voi nähdä korostavan tiettyä tapaa suhtautua hiljaisuuteen. Hiljaisuuskerronnassa kokijan mielensisäinen maailma ja ääniympäristön hiljaisuus käyvät dialogia: konkreettinen hiljaisuus on sidoksissa abstraktiin, mielikuvien värittämään hiljaisuuteen. Kuvaukset kokijan mielensisäisen maailman ja ulkoisen ääniympäristön vuorovaikutuksesta kertovat esteettisestä suhteesta ympäristöön ja sen kokemiseen. Metaforailmauksia käytetään myös kuvattaessa kokemuksen synnyttämiä mielikuvia, joista hiljaisuuskerronnassa erottuvat erityisesti tuonpuoleisen ja pyhän mielikuvaverkostot. Mielikuvat hiljaisuuden ikiaikaisuudesta sekä pyhyydestä verrattuna profaaniin äänten maailmaan toistavat osittain vanhasta kansanrunoudesta ja muusta arkistoaineistosta löydettyjä mielikuvastoja. Laajasti ottaen tarkastelemani kokemuskerronta näyttäytyy kiasmaattisena: monenlaisten merkitysten, mielikuvien, muistojen ja aistimusten risteyskohtana. Kuvaannollisen kielen kautta kuvataan herkistynyttä ja moniaistista suhdetta ympäristöön, ja tekstien metaforiikka ilmenee sekä yksittäisten ilmausten tasolla että käsitteellisellä, mielikuviin viittaavalla tasolla.
  • Eerola, Sami (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmassa argumentoidaan, että yksilöiden maailmankuva koostuu hajanaisista ja heterogeenisistä arkiuskomuksia, jotka sosialisaation kautta vaikuttavat siihen, minkä poliittisen maailmankuvan tai ideologian yksilö omaksuu. Arkiuskomukset ovat mielikuvien taustalla olevia tiedostamattomia arvolatautuneita ajatusmalleja. Prosessi osoitetaan haastattelemalla kansallismielisiä aktivisteja heidän elämänsä aikana kuluttamistaan kulttuurituotteista ja analysoimalla sitä vastaavatko kulttuurituotteissa ilmenevät arkiuskomukset haastateltavien maailmankuvaa. Tutkielman ensimmäisessä osassa avataan arkiuskomuksen käsitejaselitetään, miten se soveltuu ideologioiden tutkimukseen. Toisessa osassa käydään läpi sitä, miten yksilön arkiuskomuksia voidaan kartoittaa. Teoriaosion jälkeen esitellään modernin äärioikeistolaisuuden ideologisia elementtejä, joita kansallismielisten aktivistien arkiuskomuksista on löydettävissä. Tutkielman kolmannessa osassa analysoidaan haastatteluissa mainituista kulttuurituotteista löydettyjä arkiuskomuksia. Kuvaukset haastateltavien lapsuudesta, politisoitumisesta ja mediakulutuksesta on jaettu omiksi kappaleikseen. Niiss äpeilataan haastatteluissa mainittuihin kulttuurituotteisiin liittyviä arkiuskomuksia haastateltavan kannattamaan ideologiaan. Johtopäätöksissä todetaan arkiuskomusten osoittavan haastateltavien kasvaneen ympäristössä, jossa konservatiivisuus ja kansallismielisyys muodostuivat jo varhaisessa vaiheessa heidän maailmankuvakseen.Tarkoittaen, että he ovat kuluttaneet elämänsä aikana eniten omaa nykyistä maailmankuvaansa vahvistavia kulttuurituotteita, joista on löydettävissä kristillisiä, konservatiivisia ja nationalistisia arkiuskomuksia.
  • Karlsson, Tuukka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tarkastelen tutkielmassa kahden uhtualaisen runolaulaja-veljeksen runokorpuksia. Tavoitteenani on selvittää heidän myyttisen tietouden ulottuvuuksiaan ja loitsujen kommunikaatiostrategioita. Tutkin heidän myyttisiä diskurssejaan, toimijoitaan ja myyttistä topografiaansa. Loitsukommunikaatiota lähestyn tarkastelemalla loitsujen tekstuaalisten minuuksien käyttämiä puheakteja. Aineiston tutkimuksessani muodostavat kahden vienalaisen 1800-luvulla eläneen runolaulajan, Jouhko ja Kostja Huotarisen kalevalamitttaiset runot. Jouhko Huotarisen runokorpuksessa on kolmekymmentä tekstiä ja se sisältää myyttiepiikkaa, loitsuja ja lyriikkaa. Kostja Huotarisen korpus koostuu neljästä loitsutekstistä. Huotaristen runot ovat talletettuna Suomen Kansan Vanhat Runot -antologiaan ja löytyvät niteistä I:1, I:2, I:3 ja I:4. Metodologisen viitekehyksen tutkielmalleni muodostavat teoreettisesti ohjattu lähiluku, käsitys puheen performatiivisuudesta ja puheaktiteoria. Tutkimusmenetelminä käytän myyttikertomusten analyysia ja sovellusta John R. Searlen illokutiivisten puheaktien luokittelusta ja määrittelystä. Tutkielmastani käy ilmi, että Jouhko Huotarisen runokorpus kertoo vienalaisen laulaja-tietäjä habituksen omaksumisesta. Jouhko Huotarinen käsittelee runoissaan seksuaalisuuden, nuoruuden ja vapauden teemoja ja on suuntautunut myyttisen maailman tapahtumista kertomiseen. Vaikka hän hallitsee myös loitsuja, ne näyttävät olevan hänelle sekundaarisia epiikan ja lyriikan teemoihin nähden. Kostja Huotarisen aineiston perusteella hänen lauluhabituksensa koostuu tietäjyydestä. Kostja Huotarisen loitsut kertovat luottamuksesta omaan persoonalliseen voimaan ja uskosta yliluonnollisten auttajien tukeen. Hänen loitsujensa tekstuaalisten minuuksien käyttämät puheaktit vaihtelevat loitsujen sisällä ja niiden välillä, kertoen laajan neuvottelustrategian hallinnasta. Pro gradu -tutkielmani tulokset kertovat kahden erilaisen laulaja-habituksen ilmenemismuodoista ja kahden yksilön myyttisen tietouden ulottuvuuksista. Lisäksi käyttämäni metodologia runojen tekstuaalisten minuuksien puheakteista voi luoda suuntaviivoja sen laajemmille sovelluksille tulevaisuudessa ja laajentaa näkökulmaa loitsujen sisältämästä kommunikaatiosta.
  • Tarkka, Lotte; Haapoja-Mäkelä, Heidi; Stepanova, Eila (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019)
    Kalevalaseuran vuosikirja
  • Talvela, Nina (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimus perustuu Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan perinnelajialueilta noin vuosien 1830 ja 1950 välillä kerättyyn runo- ja uskomusaineistoon. Tutkin, miten savokarjalainen talonpoikainen uskomusmaailma näkyi naisten tekstiilikädentaidoissa, miten naiseuden ja sosiaalisen elämän eri aspektit ilmenivät kädentaitoihin liittyvässä perinteessä sekä kuinka kädentaidot peilasivat yhteisön normeja ja uskomuksia sekä yleiseurooppalaisia käsityksiä. Tarkastelen erityisesti langan kehräämiseen, kankaan kutomiseen ja vaatteen ompeluun liittyviä merkityksiä. Kädentaitojen käyttökontekstiinsa sidotun merkityksen ymmärtämiseksi esittelen etnografisena representaationa historiallisen yhteisön ja kädentaitojen konkretian: elämänpiirin ja työprosessit, joihin uskomukset ja laulut kiinteästi liittyvät. Työ pohjaa kontekstualisointiin ja arjen historian tutkimukseen. Kontekstualisoin aineistoani sen käyttöyhteyden ja sen esittämien konkreettiseen käsityöprosessiin liittyvien kuvausten kautta. Aineistonani toimivat Kansanrunousarkiston (KRA) kansanuskon kortisto, Suomen Kansan Vanhat Runot -nidesarjan (SKVR) Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueen runot sekä folkloristinen ja kansatieteellinen tutkimuskirjallisuus. Aineistoani läpikäymällä olen poiminut sekä erityisiä tekstiilikädentaitoteemaisia runoja ja uskomuksia että toistuvia aihelmia. Niitä olen luokitellut, tulkinnut ja analysoinut kädentaitotematiikan, symboliikan ja uskomusten laajojen merkitysverkostojen perusteella. Tekstiilikädentaitoihin liittyvät uskomukset osoittautuivat sekä yleiseurooppalaiseen traditioon liittyviksi että tärkeiksi jokapäiväisen elämän, onnen ja selviytymisen kannalta. Runolauluissa kädentaidot yhdistyvät naiselta odotettuun toimintaan ja kykyihin, mutta eivät kuitenkaan pelkästään avioitumiseen. Runoissa ja uskomuksissa näkyy kuva yhteiskunnasta, jossa taito ja ahkeruus merkitsevät ulkoisestikin mitattavaa vaurautta yhteisön näkökulmasta onnea. Jokapäiväiseen työhön liittyvät syvemmät merkitykset ja tasot kulkivat mukana talonpoikaisyhteisön arjessa ja juhlassa. Kädentaitojen taitaminen kuului ihanteellisen naiseuden määritelmään, johon kaikki eivät yltäneet. Toistuva ja pitkäkestoinen työ sitoi itseensä merkityksiä, jotka kirkastuvat erityisen hyvin tekstiilikädentaitoaineistossa. Runoissa kädentaidot esiintyvät sekä metaforina että aktuaalisina työnkuvauksina kertoen tekstien jatkuvasta kommunikaatiosta jokapäiväisen elämän kanssa. Uskomukset ovat voimakkaasti konkreettisiin töihin ja suotuisiin päiviin liittyviä, kun taas runoissa korostuvat taito, avioituminen sekä perheen vaatehuolto ja loitsuihin liittyvät alkumyytit. Yleiseurooppalaisista teemoista esiin nousevat langan ja kehräämisen rooli uuden luomisen symbolina oli se sitten lapsi tai laulu - ja kehruun yhteys magiaan sekä kankaankudonta kohtalon ja lasten synnyttämisen symbolina. Savokarjalainen nainen sitoi tekstiilien valmistuksen häntä ympäröivään elämään. Työt arkivaatteiden valmistuksesta kapioiden tekoon olivat täynnä enteitä ja merkkejä tulevasta. Nainen synnytti lasten lisäksi uutta myös valmistaessaan tekstiilejä: kuidusta syntyi lankaa, langasta syntyi kangas, kankaasta yhteisön silmien eteen tarkasteltavaksi tuotava merkki vaatekappale. Laulut ja uskomukset heijastavat luomisen prosessia kosmoksen ennallistajina ja kokoajina, tabuista muistuttavina ohjeina ja varoituksina sekä arkea kuvaavina omakohtaisina tai samaistuttavina kokemuksina, pelkoina ja toiveina. Tekstiileihin liittyvissä uskomuksissa, runoissa ja myyteissä taito, maagiset merkitykset ja vauraus kutoutuvat yhteen
  • Kohonen, Siria; Karlsson, Tuukka (2019)
  • Savolainen, Ulla (Helsingfors universitet, 2007)
    Työssä tarkastellaan siirtokarjalaisten kertomuksia toisen maailmansodan aikaisista evakkomatkoista. Tutkimuksessa analysoidaan kertomuksissa esitettyjä kuvauksia kodista, kodin menetyksestä ja kotiin paluusta. Myös kotoisuuden, kodittomuuden, sopeutumisen ja ryhmään kuulumisen teemoja käsitellään. Työn aineistona ovat vuonna 2004 järjestetyn Lasten evakkomatkat -keruun kirjoitukset. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on muistitietotutkimus ja käsitys diskurssin ja tekstien intertekstuaalisuudesta. Muistitietotutkimus yhdistettynä intertekstuaaliseen lukutapaan mahdollistaa kertomusten tarkastelun yksilöille merkittävänä kerrontana, joka on kuitenkin kiinteässä suhteessa ympäröivään kulttuuriin ja sen kertomisen konventioihin. Viisiportainen tutkimusmenetelmä, jonka avulla aineistoa on luettu, on kehittynyt vuorovaikutteisesti aineiston valikoinnin kanssa ja tutkimus etenee noudatellen evakkomatkakertomuksissa esitettyjen tarinoiden kertomusskeemaa ja kronologiaa. Analyysin perusteella on havaittavissa kolme keskeistä tekstimaailmaa, joiden kanssa evakkomatkakertomukset keskustelevat intertekstuaalisesti. Nämä kolme diskurssia ovat kristillinen, karjalaisten yhteisön ja poliittinen diskurssi. Kristillinen diskurssi näyttäytyy evakkomatkakertomuksissa etenkin paratiisi- ja syntiinlankeemusmyyttien ja Jeesuksen elämänvaiheita käsittelevien tarinoiden kautta. Karjalaisten yhteisön piirissä tuotettu pitäjäkirjallisuus, sukututkimukset, perinneharrastukset, muistelukerronta ja kaunokirjallisuus ovat myös evakkomatkakertomusten tuottamisen taustalla. Sekä kristillinen että karjalaisten yhteisön diskurssi voidaan myös tulkita Karjalan menetykseen ja sen nykyiseen asemaan liittyvän ideologisen ja poliittisen keskustelun ilmentyminä. Evakkomatkakertomuksissa rakennetaan kertomusta menneisyydestä yhteisöllisten ja intertekstuaalisten suhteiden kautta ilmentäen samalla kuitenkin henkilökohtaista kokemusta maailmasta. Omaan muistoon ja kertomukseen sisältyy vuorovaikutteinen suhde ajassa eteen- ja taaksepäin ulottuvan yhteisön kanssa. Kertojat myös liikkuvat kielellisten keinojen avulla kertomuksen maailman eri aikatasoilla ja luovat ajallista jatkumoa menneen, nykyisen ja tulevan välillä. Henkilökohtainen historia saa merkityksensä suhteessa aiempiin tarinoihin ja jäsennyksiin, jotka myös tulevat tässä prosessissa uudelleen tulkituiksi ja arvioiduiksi. Siirtokarjalainen kulttuuri on intertekstuaalisen kulttuurin muodostuksen prosessin ilmentymä: se on jotain aivan uutta, joka on muodostunut entistä koskevien käsitysten, muistojen ja tarinoiden kanssa vuorovaikutuksessa.
  • Sandholm, Saana (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu –tutkielmassani tarkastelen kysymystä siitä, miten lempeä käsitteellistetään lemmenloitsuissa ja sitä, miten lempi tuodaan maailmojen rajan yli. Tarkastelen lemmen performatiivisuutta ja sitä, mikä on lemmenloitsuissa tekstuaalisesti ja kontekstitietojen perusteella merkityksellistä. Tutkin, minkälaista valtaa käytetään lemmenloitsujen yhteydessä ja kuka sitä käyttää eli kenen ääni lemmenloitsuissa kuuluu ja miten se todentuu. Tarkastelen kysymystä, ovatko loitsut olleet vain yksilön vai myös yhteisön asia. Tutkin myös sitä, mistä lempi aineistoni valossa kutsutaan nousemaan eli onko lempi lähtöisin tytöstä vai esimerkiksi supranormaalista olennosta. Aineistoni ovat lemmenloitsuiksi luokitellut loitsutekstit Suomen Kansan Vanhat Runot –kokoelman digitoidussa hakemistossa ja korpuksessani niitä on yhteensä 630 kpl. Aineistoni loitsutekstit sijoittuvat ajallisesti esimoderniin, agraariseen Suomeen. Käytän aineistolähtöisessä tutkielmassani aineiston lajitteluun grounded theorya ja myöhemmin aineiston tarkasteluun retorista analyysia. Kategorisoin aineistoni lemmenloitsujen merkitysyksiköitä ja tarkastelen niiden frekvenssiä ja esitän tämän perusteella tulkintoja siitä, millaisilla sanoilla ja paralleeleilla lempeä käsitteellistetään ja millaiset vertauskuvat ovat merkityksellisiä. Totean tutkielmassa, kuinka lemmenloitsujen puhuja on yleensä nuori, naimaikäinen nainen mutta että kyseessä on myös yhteisön puhe. Lemmenloitsujen käytön tavoitteena on löytää yhteisön hyväksymä puoliso ja uusintaa työyksikkö. Esitän, että vain osa lemmenloitsuista on yhteisön hyväksymiä ja lemmentaiat, joiden käytöllä tyttö pyrkii varmistamaan jonkin tietyn nuoren miehen kiinnostuksen, ovat yhteisön kulttuurisen arvostelun kohteena. Suurin osa lemmenloitsuista on lemmennostoloitsuja, joilla pyritään varmistamaan nuoren naisen lemmen ja kunnian eli tytön naimakelpoisuuden ja tytön sekä hänen perheensä hyvän maineen levinneisyys. Osoitan tuloksillani lemmenloitsujen yhteneväisyyksiä parannusloitsuihin ja argumentoin tällä sitä, että lemmenloitsun käyttö on ollut ratkaisu kriisitilaan verrattavaan lemmen puutteeseen.
  • Salmi-Niklander, Kirsti (2018)
    This theme issue explores the practices and experiences of reading from a multi-disciplinary perspective. The authors of the articles in the theme issue use the memoirs submitted to the “Life as a Reader” collection (Elämää lukijana), organized by the Finnish Literature Society and the Finnish Society for Book History in 2014, as their research material. More than 500 people responded to the call for memoirs; they ranged in age from young teen-agers to people in their 80s. The call was inspired by international practice- and experience-oriented research on reading.
  • Pesonen, Elina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä pro gradussa tutkitaan Helsinkiin muualta Suomesta muuttaneiden nuorten aikuisten kertomuksia paikkasuhteen rakentumisen näkökulmasta. Opinnäytteen tutkimusaineisto muodostuu Helsinki – Stadini -kirjoituskilpailuun lähetetyistä, 19–39-vuotiaiden kirjoittajien omaelämäkerrallisista kertomuksista, joita on yhteensä 17 kappaletta. Kirjoituskilpailu oli käynnissä 12.6.–15.10.2004 välisenä aikana, ja sen järjestäjinä toimivat Stadin Slangi ry., Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Svenska litteratursällskapets Språkarkiv, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsingin kaupunginmuseo, Kallio-lehti ja Töölöläinen. Aineisto on arkistoitu SKS:n kansanrunousarkistoon. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa makrotasoon keskittyneen maassamuuton tutkimusperinteen rinnalle tietoa Helsinkiin muualta Suomesta muuttamisesta subjektiivisten merkitysten ja ennen kaikkea muistelun ja kerronnan perspektiivistä. Tutkielman ytimessä ovat maassamuuttajien kertomuksissa ja kerronnassa rakentuvat paikkasuhteet. Teemaa lähestytään narratiivisen tutkimuksen näkökulmasta, ja tutkimusmenetelminä käytetään positiointianalyysia sekä lähilukua. Tutkimuksessa kysytään, millaisia suhteita Helsinkiin kirjoittajat kertomuksissaan rakentavat ja miten paikkasuhteen muutokset ilmenevät kertomuksissa. Kysymyksiin vastaamiseksi tarkastellaan positioita ja toimijuuksia, joita kirjoittajat antavat itselleen ja muille kertomuksen henkilöille niin kertomusmaailman kuin kerronnankin tasolla, sekä kirjoituksissa käytettyjä kerronnan tehokeinoja ja fokalisointeja. Tarkastelun kohteena ovat neljä kertomuksissa toistuvaa pääaikajaksoa: lapsuus, nuoruus, muutto ja alkuajat Helsingissä sekä kirjoitushetki. Kirjoittajien positiot ja toimijuudet ja sitä myötä myös paikkasuhde muuntuvat ja saavat erilaisia painotuksia eri jaksoissa. Aineiston kokonaistasoa tarkasteltaessa esille nousee kaksi oleellista seikkaa. Ensinnäkin Helsinki-suhteen kannalta kokemus mahdollisuudesta toimia aktiivisesti ja omaehtoisesti on erityisen keskeinen. Helsingille annetaan toistuvasti positiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus on vahvaa tai vahvistuu. Vastaavasti Helsinki saa negatiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus heikkenee. Se, koetaanko kaupungin hankaloittavan vai edistävän elämistä omien tavoitteiden kannalta mielekkäästi ja tunnetaanko se vapaaehtoisuuden vai pakon määrittämäksi ympäristöksi, on Helsinki-suhteen kannalta oleellista. Toiseksi, aineistosta on erotettavissa kolme kerrontatapaa, eläytyvä, refleksiivinen ja etäistävä, joita määrittävät tietyt, toistuvat fokalisointia ja kerronnan tehokeinoja koskevat piirteet. Kerrontatapojen jäsennys tuo esille kirjoittajien erilaisten kerronnallisten tavoitteiden ja mieltymysten kirjon. Helsingistä kertomisessa voikin olla vaihdellen kysymys niin menneeseen eläytymisestä, sen käsittelemisestä ja mielekkäiden tulkintojen etsimisestä kuin argumentoinnistakin.
  • Salmi-Niklander, Kirsti (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010)
    Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia
  • Peltonen, Pyry (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassani tarkastelen metallimusiikin alagenreä folkmetallia, jonka ominaispiirteitä ovat folklorea ja historiaa käsittelevät sanoitukset ja kansanmusiikkivaikutteet. Tavoitteenani on valaista niitä tapoja, joilla folkmetalliskenen jäsenet kontekstualisoivat yhtyeiden sanoitusten folklore- ja historia-aiheita ja antavat niille merkityksiä. Pyrin paikantamaan löytämäni diskurssit laajempaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen tasoon, painottaen historiallista näkökulmaa. Työni teoreettisena kehyksenä hyödynnän ensinnäkin Lauri Hongon (1990) folkloreprosessi-käsitettä ja erityisesti siitä kumpuavaa perinteen kolmannen elämän teoriaa. Perinteen kolmannelle elämälle on tyypillistä se, että perinteen merkitykset, funktiot ja ilmenemismuodot ovat monipuolistuneet ja muuntuneet suhteessa sen aiempiin konteksteihin. Teoria tarjoaa mahdollisuuden analysoida folkmetalliskenen jäsenten perinteen käyttöä monitahoisena toimintana, joka perustuu lukuisille erilaisille perinteen tulkinnoille. Toiseksi sovellan Greg Urbanin (2001) metakulttuuri-käsitettä jäljittäessäni niitä tapoja, joilla folkmetalliskenen jäsenet osallistuvat folklore- ja historia-aiheiden merkitysten kommentoimiseen, arvioimiseen ja välittämiseen. Käytän myös Frogin (2015) metamytologia-käsitettä, joka antaa työkaluja sen ymmärtämiseen, miten folkmetalliskenen jäsenet tuottavat sosiaalisessa kanssakäymisessä skenen konventionaalisia tulkinta- ja merkityksellistämistapoja. Lisäksi hahmottelen folkmetalliskeneä suhteessa toisiaan konstruoiviin modernin ja tradition käsitteisiin. Tutkielman aineiston ensimmäinen osa koostuu folkmetalliskenen jäseniltä kirjoituskutsulla kerätystä 18 vastauksen laajuisesta tekstiaineistosta, jossa he pohtivat folkloren ja historian roolia genressä. Toinen osa kattaa valikoiman folkmetalliyhtyeiden sanoituksia. Diskurssianalyysi toimii työkaluna, jolla pyrin avaamaan aineistoissa ilmeneviä puheen tapoja ja kiinnittämään niitä laajempiin sosiokulttuurisiin konteksteihin. Tutkimukseni pohjalta esitän, että folkmetalliskenessä tavallisia folklore- ja historia-aiheiden merkityksellistämistapoja ovat 1) folkmetalli muinaisten aikojen ja kulttuurin kuvastajana, 2) folkmetalli kulttuuriperinnön vaalijana ja identiteetin vahvistajana, 3) folkmetalli ideologisena välineenä ja 4) folkmetalli areenana nykyajan ja ihmisyyden kysymysten käsittelyyn.