Tutkielmassa käsitellään ranskankielisen tekstin ja musiikin sovittamista yhteen oopperasävellyksessä. Tutkielma kuuluu musiikin prosodiikan alaan. Tarkastelun kohteen rajaamiseksi käytetään Peter F. Staceyn laatiman menetelmän määrittelyjä musiikin ja tekstin välisen suhteen analysointia varten. Sen mukaan tutkielman aineiston tekstityyppinä on proosateksti ja analyysin kohteena tekniikka, jota oopperasävellyksessä käytetään musiikin ja tekstin yhdistämisessä. Sävellettyä tekstiä tarkastellaan tavujen ja lyhyiden fraasien tasolla. Tutkielman aineistona on kaksi ranskankieliseen librettoon sävellettyä oopperaa. Toinen on ranskalaisen säveltäjän Claude Debussyn ooppera ʺPelléas ja Mélisandeʺ ja toinen suomalaisen säveltäjän Kaija Saariahon ooppera ʺKaukainen rakkausʺ, alkuperäiseltä nimeltään ʺL’amour de loinʺ. Debussyn teoksen tekstinä on Maurice Maeterlinckin näytelmäteksti. Saariahon teoksen tekstin on kirjoittanut Amin Maalouf. Debussyn keinoja yhdistää ranskankielinen teksti musiikkiin tarkastellaan aluksi Michel Gribenskin analyysien avulla. Keskeisinä tarkastelun kohteina ovat ranskankielisten sanojen lopussa oleva e-kirjain, jota ei puhuttaessa aina lausuta mutta joka voidaan sävellyksessä määrätä laulettavaksi, ja diftongit, jotka käsitellään sävellyksessä joko kahdeksi tavuksi jaettuina tai yhtenä tavuna. Lisäksi tarkastellaan sanojen painotuksia, laulettavien tavujen pituutta ja tavujen välisiä rytmityksiä lyhyen fraasin sisällä sekä melodian ylös- tai alaspäistä liikettä. Seuraavaksi tutkielmassa verrataan Debussyn prosodisia ratkaisuja Saariahon käyttämiin ratkaisuihin. ʺKaukainen rakkausʺ on Saariahon ensimmäinen ranskankieliseen tekstiin säveltämä ooppera. Sen esityksissä on havaittu jonkinasteinen kuultavissa oleva ranskan kielen prosodiikasta poikkeava tapa yhdistää teksti laulettavaan melodiaan. Tutkielman liitteessä on otteita tätä käsittelevistä musiikkiarvosteluista. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan prosodiset ratkaisut oopperassa ʺKaukainen rakkausʺ ovat osittain samoja kuin Debussyn oopperassa ʺPelléas ja Mélisandeʺ mutta osittain niistä poikkeavia. Tutkielman lähtöajatuksen mukaisesti oopperasta ʺKaukainen rakkausʺ on mahdollista löytää Saariahon äidinkielen eli suomen kielen prosodisia ilmentymiä. Esimerkeillä osoitetaan, että suomen kielen ääntämisen mukaisesti sanojen ensimmäinen tavu on usein painollinen, kun ranskan kielen ääntämisessä paino kuuluu sanan viimeiselle äännetylle tavulle ja lyhyen fraasin loppuun. Koska analyysin kohteena on itsenäinen taideteos eikä tutkielman tavoitteena ole oikean- tai vääränlaisen prosodiikan osoittaminen, tutkielmassa esitetään päätelmänä vain ajatusleikin omaisia olettamuksia tämän ilmiön taustatekijöistä, kuten nostalgia omaa kieltä kohtaan ja vakuuttavimpien ilmaisukeinojen löytäminen säveltäjän oman kielen prosodiikasta.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia aikuisten ja nuorten kielenkäytön välisiä eroja ranskankielisessä tekstiviestiaineistossa. Eroja tutkitaan luomalla koneoppimista hyödyntävä automaattinen luokittelija, joka kykenee erottelemaan aikuisten ja nuorten tekstiviestit toisistaan. Työssä tarkastellaan luokittelijan antamia tuloksia ja pyritään selvittämään, miten luokittelijan toimintaa voidaan parantaa kielenkäytöstä saatujen tietojen valossa esimerkiksi tutkielmassa määritellyillä piirteillä (engl. feature). Teoriaosassa käsitellään tekstiviestikielen piirteiden lisäksi iän ja kielenkäytön välistä suhdetta sekä kieliteknologialle ja korpuslingvistiikalle tärkeitä käsitteitä. Menetelmänä käytetystä tilastollisesta luokittelijasta esitellään siihen liittyvä olennainen teoria sekä muita tutkielman kannalta tärkeitä käsitteitä. Tutkielman aineisto on kerätty Montpellier’ssä, Ranskassa vuonna 2011, ja se koostuu silloiseen tutkimukseen osallistuneiden lähettämistä tekstiviesteistä. Tekstiviestejä on yhteensä 88 000, ja niistä noin 70 000 käytetään tutkielmassa. Analyysissä keskitytään sekä kielellisiin että teknisiin piirteisiin: tarkastelun kohteina ovat täten sekä malli että aineiston kielelliset piirteet. Tutkimustuloksista selviää, että luokittelija toimii varsin hyvin tekstiviestien erottelussa, mutta tutkielmassa erikseen määritellyt piirteet eivät paranna merkittävästi luokittelijan toimintaa. Piirteistä voidaan kuitenkin tehdä joitakin johtopäätöksiä: tekstiviesteille on tyypillistä keskustelunomainen kielenkäyttö viestin lähettäjän ja vastaanottajan välillä sekä puhekieli. Analysoitujen viestien perusteella voidaan nähdä, että tekstiviestikielen ominaispiirteisiin kuuluvat ääntämistä ja foneettista muotoa heijastavat sanamuodot ja että tekstiviesti muodostanee oman rekisterinsä ranskan kielessä.

Tämän tutkielman tarkoituksena on verrata The Simpsons – sarjan kahden tuotantokauden ranskankielisiä dubbauksia toisiinsa, sekä alkuperäiseen englanninkieliseen versioon. Toinen käännöksistä on ranskalainen ja toinen quebeciläinen. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat kulttuurisidonnaisten käsitteiden käännökset ja niissä käytetyt käännösstrategiat. Kulttuurisia viittauksia on sekä kielellisiä että kielenulkoisia. Työn pyrkimyksenä on selvittää, ovatko kääntäjät valinneet käännösstrategioita, joilla he ovat korostaneet kohdemaan kulttuuria, vai ovatko he pyrkineet pysymään mahdollisimman lähellä alkuperäistä versiota. Lähtökohtana on ajatus siitä, että Quebecin tiukasta kielipolitiikasta johtuen quebeciläinen versio sisältää todennäköisesti enemmän kohdekulttuuria korostavia viittauksia. Korpuksen kahta tuotantokautta erottaa 19 vuotta, joten tämä työ tutkii myös sarjan mahdollisia kielellisiä muutoksia eri tuotantokausien välillä. Työn teoreettinen viitekehys pohjautuu Jean-Paul Vinay’n ja Jean Darbelnet’n käännösstrategioiden luokitteluun ja työssä määritellään tarkemmin analyysiosiossa käytetyt kulttuurisidonnaiset viittaukset. Empiirisessä tutkimusosassa käsitellään kulttuurisidonnaisia viittauksia ensin kvantitatiivisesti, minkä jälkeen niitä tutkitaan lähemmin esimerkkien avulla. Ensimmäisessä osassa käsitellään uudissanoja, toisessa osassa puhekielen termejä ja kolmannessa osassa tarkastellaan kielenulkoisia kulttuuriviittauksia. Tutkimustulokset osoittavat, että kielenulkoisissa kulttuuriviittauksissa ranskalaisissa dubbauksissa on korostettu kohdekulttuuria enemmän kuin quebeciläisissä dubbauksissa, sillä amerikkalainen kulttuuri on quebeciläisille tutumpi kuin ranskalaisille. Kielellisissä kulttuuriviittauksissa tämä kuitenkin vaihtelee. Quebeciläinen kääntäjä kääntää usein sananmukaisesti ja käyttäen alkuperäisen sanan rekisteriä, kun taas ranskalainen kääntäjä korostaa sarjan yleistä puhekielistä tyyliä, lisäämällä myös puhekielen sanoja, jotka eivät ilmene missään muodossa alkuperäisessä dialogissa. Tämä viittaa siihen, että quebeciläinen kääntäjä on uskollisempi alkuperäiselle versiolle, mutta korpuksesta löytyy myös tapauksia, jossa quebeciläinen kääntäjä käyttää regionalismeja ja vapaata käännöstä, jotka päinvastoin korostavat kohdekulttuuria. Jälkimmäisen tuotantokauden lyhemmistä episodeista johtuen kielellisiä muutoksia on vaikea kartoittaa, mutta uudissanojen huomattava lisääntyminen on paitsi todiste kielen jatkuvasta muuttumisesta myös osoitus muutoksesta käännösstrategioissa.

This Pro Gradu thesis examines the difficulties in translating proper names in 'Le Seigneur des Anneaux', the French translation of J.R.R. Tolkien's Lord of the Rings. The theoretical framework is based on the works of Michel Ballard and Peter Vermes which deal with translating proper names and Peter Newmark's and J.C. Catford's translation theories. The theoretical chapter is divided in two parts, the first giving the definitions of various translation strategies, the second examining these in practice. Ballard's corpus comprises a selection of fictional and non-fictional texts in French and in English, while Vermes bases his approach on the Hungarian translations of two English novels, Slaughterhouse Five and The Last of the Mohicans. The purpose of comparing these two studies is to find a suitable classification for the corpus of names from The Lord of the Rings by translation strategy and by name type. A very important aspect to be considered is Tolkien's opinion on translation, which becomes apparent in his essay 'The Guide to Names in The Lord of the Rings'. The 250 names discussed in this essay form the corpus of this examination. Tolkien divides the names in two categories, personal names and place names. In this analysis, personal names are further classified as first names, surnames, sobriquets and peoples' names while topographical names are further divided into countries, towns, buildings, forests, plains, water bodies, mountains, etc. Having established the categories for names and translation strategies, Ballard's and Vermes' results are compared with Tolkien's suggestions. The present research shows that Tolkien favours semantic translation and formal correspondance. Furthermore, he has a very normative view of translation which manifests itself in his criticism of the Swedish and Dutch translations. To illustrate this, the quarrel between the Swedish translator Ohlmarks and Tolkien about how to translate names correctly into Swedish is examined as a case study. The analysis shows that Ledoux, the French translator followed Tolkien's guidelines very faithfully, although the choice of strategies diverges significantly from the usual practices of translating proper names, as Ballard and Vermes had established them. This is explained by the fact that the genre of the Lord of the Rings presents a particular challenge to the translator and demands strategies deviating from the norm. Tolkien created an entire world with its dozens of languages, cultures and peoples and hundreds of persons and places, which all are a part of a particular language and a culture. The translator's task is to recreate the ethnic and geographic relations in the target language so that e.g. Hobbits can be identified as Hobbits by their name. This phenomenon is called 'onomastic network' and its preservation in the target language facilitates the recreation of 'Middle Earth' in the imagination of the target language reader. Ledoux's faithful rendering of Tolkien's guidelines in French suggests that he probably had received them in some form, although he completed his translation before the 'Guide to Names' was published. The case study of the Swedish translation shows that Tolkien sent letters with translation requests to the prospective translators and therefore it can be assumed that Ledoux had also received instructions. Both the analysis and the case study also revealed the extraordinary status of Tolkien's books, both in the author's attitude towards his works and the translations thereof as well as the readers attitudes towards the translations. In the case of the French translation, the readers demand a 'better translation' but there is no reaction from the publisher. As a result, French Tolkien fans have organised themselves in online communities with the aim of improving the existing translation. Faithful to Tolkien, their primary concern is also the 'correct' translation of the proper names.

Tutkielman tavoite on selvittää feminiinimuotoisten ammattinimikkeiden käyttöä ranskalaisissa elokuvissa. Tutkielmassa selvitetään mikä on femiininimuotoisten ammattinimikkeiden osuus suhteessa maskuliini- ja neutraaleihin muotoihin, tarkastellaan mitä feminiinimuotoja elokuvissa esiintyy sekä analysoidaan mitä ammatteja elokuvien femiinimuotoiset ammattinimikkeet edustavat ja mitä ammatteja taas maskuliinimuotoiset ammattinimikkeet. Tutkielman teoriatausta pohjautuu lähinnä ranskankielisiin feminisaatiota, tasa-arvoista kieltä sekä kieltä ja sukupuolta käsitteleviin teoksiin ja tieteellisiin artikkeleihin. Tutkielman aineisto koostuu kahdestakymmenestä 2000-luvulla tehdystä ranskalaisesta elokuvasta, joista kahdeksan on draamaelokuvia ja kaksitoista komedioita. Tutkimuksessa havaittiin, että feminiinimuotojen osuus aineistossa mainituista ammattinimikkeistä on yksikkömuodoissa noin kaksikymmentä prosenttia ja monikkomuodoissa alle kymmenen prosenttia, kun taas maskuliinimuotojen osuus on yli puolet yksikössä ja lähes puolet monikossa. Neutraalien muotojen osuus sijoittuu sekä yksikössä että monikossa näiden kahden suvun välille. Elokuvissa todettiin esiintyvän lähinnä Ranskassa vakiintuneita ja siellä yleisessä käytössä olevia feminiinejä, kun taas harvemmin käytettyjä muotoja ei juurikaan esiinny. Eri sukuihin liitettyjen ammattien todettiin vastaavan yleisesti ottaen työelämän nykyistä sukupuolijakaumaa niin, että feminiinissä esiintyvät ammattinimikkeet edustivat lähinnä naisvaltaisia ammatteja ja maskuliinissa esiintyvät nimikkeet miesvaltaisia ammatteja. Maskuliinissa olevat ammattinimikkeet edustivat kuitenkin korpuksessa useampia ammatteja ja ammattialoja kuin feminiinissä olevat. Feminiinimuotoihin liitetyt ammatit olivat myös yleisesti ottaen statukseltaan alempiarvoisia kuin maskuliinimuotoihin liitetyt.Tutkimuksen perusteella ns. geneeristä maskuliinia käytetään yksikössä yleisesti puhuttaessa määrittelemättömistä henkilöistä, minkä lisäksi monikossa sekä naisia että miehiä sisältäviin ryhmiin viitataan useimmiten ellei aina maskuliinissa. Maskuliinimuotoa ei kuitenkaan havaittu esiintyvän korpuksessa tiettyyn naiseen viitattaessa, vaan naisesta puhuttaessa käytettiin aina feminiiniä. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että feminiinimuotoja esiintyy puhutussa ranskassa huomattavasti vähemmän kuin maskuliinimuotoja, erityisesti geneerisen maskuliinin yleisyyden takia. Ammattinimikkeiden käyttö elokuvissa vaikuttaa olevan varsin sovinnaista ja heijastavan yhteiskunnassa vallitsevia normeja ja rakenteita. Tutkimuksen perusteella suurin ongelma kielellisen tasa-arvon toteutumiselle ranskan kielessä onkin geneerisen maskuliinin käyttö sekä yksikössä että monikossa.

Tutkielmassa tarkastellaan vapaan kerronnan tulkkausta Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhutteluissa. Puhuttelussa turvapaikanhakijaa pyydetään kertomaan mahdollisimman tarkasti omin sanoin syistä, joiden vuoksi hän hakee kansainvälistä suojelua. Koska hakijan vapaa kerronta on keskeisessä roolissa kertomuksen uskottavuuden arvioinnin ja siten myös hakemukseen tehtävän päätöksen kannalta, on tärkeää, että kertomus tulkataan mahdollisimman tarkasti. On myös tärkeää, että hakija ymmärtää, mitä häneltä puhuttelussa odotetaan. Tutkielmassa tarkastellaan siksi sekä hakijalle puhuttelun alussa annettavien vapaata kerrontaa koskevien ohjeiden että itse vapaan kerronnan tulkkausta. Tavoitteena on selvittää, miten tulkin tekemät valinnat vaikuttavat toisaalta ohjeiden ymmärtämiseen ja toisaalta siihen, millaisena hakijan kertomus välittyy turvapaikkapuhuttelupöytäkirjaan. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, millaisena tulkin rooli turvapaikkapuhuttelussa näyttäytyy aineiston valossa. Tutkielman aineistona on käytetty seitsemän ranskaksi tulkatun turvapaikkapuhuttelun äänitallenteita ja puhuttelupöytäkirjoja. Äänitallenteilta on litteroitu vapaata kerrontaa koskevat ohjeet sekä hakijan oman kertomuksen alku. Analyysissa tulkkeita verrataan alkuperäisiin puheenvuoroihin mahdollisten tulkin tekemien muutosten havaitsemiseksi. Lähtökohtana ovat turvapaikkaprosessin tarpeet, eli esille nostetaan erityisesti sellaisia muutoksia, joilla voi olla merkitystä asiassa tehtävän uskottavuusarvioinnin kannalta. Aiempi tutkimus on osoittanut, että tulkin rooli turvapaikkapuhutteluissa ja yleisemmin asioimistulkkauksessa on monitahoisempi kuin tulkkien ammattisäännöstöistä käy ilmi. Myös Maahanmuuttoviraston ohje turvapaikkamenettelyssä toimiville tulkeille korostaa tulkin roolia ”näkymättömänä” osapuolena, jonka tehtävä on ainoastaan kääntää puhuttelun muiden osapuolten puheenvuorot toiselle kielelle. Aiemman tutkimuksen tavoin myös tämän tutkielman aineiston analyysi kuitenkin osoittaa, että tulkit omaksuvat puhuttelussa aktiivisemman roolin ja tekevät – tietoisesti tai tiedostamatta – valintoja, jotka vaikuttavat keskustelun kulkuun ja viestien välittymiseen puolin ja toisin. Puhuttelijan antamia ohjeita tulkatessaan tulkit tekevät erityisesti selventäviä muutoksia, jotka ovat omiaan auttamaan hakijaa ymmärtämään ohjeita. Hakijan oman kertomuksen kohdalla aineistosta nousee kuitenkin esille myös sellaisia tulkin tekemiä muutoksia, joilla voi mahdollisesti olla kielteinen vaikutus asiassa tehtävään uskottavuusarvioon. Esimerkiksi kertomuksen liiallinen tiivistäminen voi vaikuttaa hakijasta syntyvään yleiskuvaan, vaikka olennaisia tosiseikkoja ei jäisikään pois. Aineistossa esiintyy myös joitakin yksittäisiä tilanteita, joissa liian sanatarkka tulkkaus aiheuttaa väärinymmärryksen vaaran. Tutkielman keskeisenä havaintona onkin, että turvapaikanhakijan vapaan kerronnan tulkkauksessa on tärkeää huomioida sanojen ja lauseiden tason lisäksi myös diskurssin taso, jotta tulkattu kertomus vastaisi mahdollisimman hyvin hakijan alkuperäistä kertomusta.

Tämän tutkielman aiheena on identiteetin rakentaminen poliittisessa puheessa. Tutkielmassa tarkastellaan monikon 1. ja 2. persoonan pronominien eli puheaktipronominien "me" ja "te" ominaisuuksia sekä käyttöä tilanteessa, jossa puhujalla on mahdollisuus rakentaa tilannekohtaisia identiteettejä määrittelemällä suhdettaan puhetilanteen osapuoliin ja eri ryhmiin. Koska nämä pronominit sallivat lähes rajattomat viittausmahdollisuudet, tutkimusolettamana on, että poliittisessa puheessa esiintyvät "me"- ja "te"-ilmaisut ovat puhujalle tärkeitä identiteettien rakentamisen välineitä ja että ne heijastavat siten puhujan diskursiivista strategiaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää identiteetin rakentamista edellä mainittujen deiktisten elementtien avulla dialogisessa kontekstissa. Diskurssianalyysin kautta tutkitaan, käyttääkö puhuja "me"- ja "te"-pronominia, millä tavoin tämä käyttö ilmenee ja mitä viittauksia puhujan voidaan tulkita liittävän näihin ilmauksiin. Näitä kysymyksiä tarkastellaan tutkimusta varten muodostettavassa viitekehyksessä, jossa yhdistetään eri tutkijoiden esittämiä ajatuksia diskurssin dynamiikasta ja identiteetin vuorovaikutteisesta rakentumisesta. Tunnusomaista näille aihepiiristä tehdyille tutkimuksille on monitieteellisyys. Tutkielman aineistona on Ranskan vuoden 2012 presidentinvaalien toisen kierroksen televisioväittely, jossa keskustelijoina ovat Nicolas Sarkozy ja François Hollande. Tutkimuksessa analysoidaan kvalitatiivisesti François Hollanden puheessaan käyttämistä "me"- ja "te"-ilmaisuista yhteensä 128 esiintymää. Erityistä huomiota kiinnitetään ilmausten sisältämiin viittauksiin ja niiden kautta välittyviin representaatioihin, joita tarkastellaan aineistosta valittujen esimerkkien avulla. Konteksti muodostaa näiden esiintymien tulkintapohjan. Tutkielmassa hyödynnetään taulukointia, jotta havainnoista voidaan muodostaa johtopäätökset. Aineistoanalyysin taustamateriaalina käytetään Ipsos-tutkimuslaitoksen tutkimusta, jossa selvitetään äänestäjien ennakkomielikuvia kandidaateista. Tutkimusaineisto osoittaa, että François Hollande rakentaa identiteettejä vuorovaikutteisesti dialogisessa kontekstissa. Kielenkäyttäjänä hän hyödyntää puheaktipronomineja ja niiden ominaisuuksia. Tutkielman keskeinen havainto on, että François Hollande määrittää pronominien tarkoitteiden kautta puhetilanteessa mukana olijat: hän muuttaa puheenvuoroillaan väittelyn alkuperäistä osallistujakehikkoa ja tuo puheen varsinaisen kohteen, äänestäjän, poleemisen puhetilanteen osapuoleksi – yhdeksi "meistä". Tämän myötä hän alkaa määrittää, miten "me" näemme itsemme ja miten "me" näemme "teidät". Näin syntyy kollektiivinen "me"-puhe. Aineistoanalyysi osoittaa, että François Hollande rakentaa vastakkainasettelua samanaikaisesti sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti "meidän" ja "teidän" välille. Tarkasteltaessa lähemmin hänen kielenkäyttöään käy ilmi, että hän asemoi ja määrittää aktiivisesti itseään "me"-puheen kautta. François Hollanden "me"-ilmaisu on tilanteittain muuttuva. Hän käyttää satunnaisesti inklusiivista ja pääsääntöisesti eksklusiivista "me"-pronominia muodostaakseen tilanteisia ryhmiä: "meidän" eri merkityksillä François Hollande pyrkii luomaan sekä samaistavia että erilaistavia efektejä. Tutkimushavaintojen kautta voidaan päätellä, että François Hollanden tavoitteena on luoda todellisen ja simuloidun vuorovaikutuksen kautta kuva puhetilanteen osallistujista, näiden viiteryhmistä ja keskinäisistä suhteista. Tämän kuvan kautta hän rakentaa itselleen diskursiivista identiteettiä, joka on samanaikaisesti sekä yksilöllinen että kollektiivinen. Kilpakumppaninsa hän kuvaa ennen kaikkea presidenttikauden tuloksista vastuussa olevana henkilönä, jolla on hyvin vähän liittolaisia. Analysoiduista "te"-ilmaisuista 95 % ei ilmaise ryhmän jäsenyyttä, vaan teitittelyä. Puhetilanteessa François Hollande asemoi itsensä ohjaamalla diskursiivisesti osallistujakehikkoa ja haastamalla Nicolas Sarkozyn siten joko henkilökohtaisesti tai "me"-ilmaisuista muodostuvan moniäänisen "me"-puheen kautta, joka heijastaa tilanteittain muuttuvaa representaatiota hänen itse muodostamastaan liittolaisten ryhmästä.

Tutkielmassa tarkastellaan ranskan kielessä esiintyvän tuttavallisen, puhekielessä esiintyvän familier-rekisterin sanaston esiintymistä ja käyttöä ranskalaisissa viikkolehdissä. Työn tarkoituksena on kartoittaa, minkälaista sanastoa lehdissä esiintyy, mutta myös tutkia, miten ja millaisissa konteksteissa sanastoa käytetään. Koska ranskan kieltä on aina hallinnut tiukka kirjoitetun kielen normi, työssä tarkastellaan lisäksi kehityksen näkökulmasta ranskan kielen rekisterien suhdetta toisiinsa (standard vs. non-standard) ja niiden esiintymistä sanomalehdissä. Tutkittava aineisto on kerätty Ranskassa ilmestyvien viikkolehtien L’Obs, Le Point ja Les InRockuptibles marras- ja joulukuun 2014 aikana julkaistuista numeroista. Valituista lehdistä L’Obs ja Le Point edustavat yleislehtiä, kun taas Les InRockuptibles edustaa kulttuuri-ja musiikkilehteä. Lehdet on saatu käyttöön paperiversioina Ranskan kulttuuri-instituutin kirjastosta. Aineisto koostuu yhteensä 153 familier- rekisterin sanastoon kuuluvan sanan esiintymästä. Tutkielman lähteinä on käytetty esimerkiksi Rosier’n, Tuomarlan, Maingueneaun ja Fairclough’n sanomalehtiteksteissä esiintyvän suoran esityksen ja lainausmerkkien käyttöön keskittyviä teoksia, mutta myös sosiolingvistiikan teoksia (esimerkiksi Gadet: La variation sociale en français ja Henri Boyer: Introduction à la sociolinguistique), sekä tieteellisiä artikkeleita kielitieteen julkaisuista, kuten Applied Linguistics ja Communication & Langages. Analyysissä on vertailtu eri julkaisuissa esiintyvän familier- rekisterin sanaston määrää. Aineistossa on tutkittu kahdentyyppisiä sanoja: yleiskategoriana mots familiers ja niiden alaryhmänä lyhennetyt sanat, apocopes. Jotta työssä voitaisiin tarkastella yleisesti familier- rekisterin sanaston muodostamista ja esiintymistä, sanojen esiintymät on myös jaettu substantiiveihin ja adjektiiveihin. Analyysissä on tutkittu sanojen käyttöä eri konteksteissa ja tehty vertailua lehtien välillä. Lisäksi analyysin tarkoituksena on ollut tutkia toimittajien subjektiivisuutta – tai vastaavasti lehden toimituksellisen linjan objektiivisuutta ei-standardinmukaisen sanaston käytössä. Subjektiivisuutta on tarkasteltu analysoimalla lainausmerkkien käyttöä kunkin esiintymän kohdalla. Lehdistä eniten familier- rekisterin sanaston esiintymiä löytyi Les InRockuptibles- lehdestä. Toiseksi eniten esiintymiä löytyi L’Obs- lehdestä, ja vähiten Le Point- lehdestä. Apocope-esiintymät edustavat enemmistöä koko aineistosta, mikä saattaa kertoa niiden käytön olevan kirjoitetussa kielessä tavanomaisempaa kuin familier-rekisteriin kuuluvien sanojen, joita käytetään yleensä vain puhekielessä. Lehtien välillä lainausten käytössä nousee esiin suurin ero Les InRockuptibles- ja Le Point- lehtien välillä: kulttuuri- ja musiikkilehdessä suurin osa familier- sanastosta oli toimittajien käytössä, kun taas Le Point-lehdessä suurin osa poikkeavasta sanastosta esiintyy lainauksissa. L’Obs käyttää myös familier- sanastoa useammin toimittajan tai lehden omassa käytössä kuin lainattuna. Tuloksista voidaan päätellä, että yleislehdissä esiintyy toimittajien käytössä vähemmän puhekielen sanastoa, kuin kulttuuri-ja musiikkilehdessä. Se kertoo siitä, että lehden toimituksellisen linjan tulee vastata lukijoiden odotuksia, mikä saattaa vaikuttaa ei-standardin sanaston käyttöön.

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia eroja tai samankaltaisuuksia löytyy oppikirjoista, jotka on suunnattu eri kulttuurissa eläville opiskelijoille. Tutkielmassa keskityn ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin opettamiseen ja lähtöolettamuksenani on, että opetusmenetelmät ja kulttuurin esittämistavat eroavat toisistaan opiskelijoiden erilaisten kulttuuritaustojen takia. Aineistona tutkimuksessani toimii kaksi oppikirjaa: Voilà! (2009), joka on suomenkielisille lukiolaisille tarkoitettu edelleen käytössä oleva oppikirja sekä Le Nouveau taxi 1 (2012), joka puolestaan on suunnattu hieman vanhemmille kiinankielisille ranskan opintojaan aloittaville opiskelijoille. Kirjoissa keskityn kappaleiden teksteihin ja kuviin jättäen sanastot ja erilliset kielioppiosuudet tutkimuksen ulkopuolelle. Oppikirjojen valinnan yhtenä perusteena on se, että on tutkimuksen kannalta kiinnostavaa nähdä, miten kulttuurin opettaminen ja esitteleminen on sovitettu juuri aloittelevien opiskelijoiden opetusmateriaaliin. Tutkielman teoreettisena pohjana toimivat useiden eri tutkijoiden (esim. Byram, Szende ja Zarate) näkemykset siitä, kuinka kulttuuri on erottamaton osa kieltä ja kuinka sen opettamiseen tulisi kiinnittää huomiota heti kieliopintojen alkuvaiheessa. Myös oppikirjan roolia kulttuurin opettamisessa käsitellään omana lukunaan, sillä nimenomaan oppikirjojen rooli on tutkielman pohjana. Menetelmänä tutkimuksessani käytän Louis'n ja Szenden esittelemää kulttuurin jakoa viiteen kategoriaan, jotka jaan itse edelleen alakategorioihin oppikirjoista löytyvien kulttuuriesiintymien mukaan. Näin ollen analyysissa oman alakategoriansa saavat esimerkiksi maantiede, historia, stereotypiat, arvot, tilastot, erilaiset maisemat, kohteliaisuus ja tavat. Jokainen kategoria saa analyysissa oman kappaleensa, minkä tarkoituksena on tehdä tulosten listaamisesta mahdollisimman selkeää myös lukijan kannalta. Kategorioiden jakaminen alakategorioihin helpottaa myös erojen ja samankaltaisuuksien havaitsemista tutkimuksen edetessä. Tästä tutkielmasta saamieni tulosten perusteella voin todeta, että suuria eroja ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin esittämisessä ei oppikirjojen välillä ollut, vaikka voisikin olettaa opetettavan kulttuurin olevan huomattavasti vieraampaa kiinalaisille kuin suomalaisille. Tutkimuksessani huomasin kuitenkin, että vaikka kulttuuri esitetään molemmissa oppikirjoissa moninaisena ja tärkeänä osana kieltä, tekijät ovat valinneet erilaisia menetelmiä kulttuurin esilletuontiin. Havaitsin myös, että kiinalaisessa kirjassa käytettiin huomattavasti enemmän opiskelijoiden äidinkieltä kulttuuritietoa annettaessa, mikä osaltaan tukee hypoteesia siitä, että opetettava uusi kulttuuri olisi heille jonkin verran suomalaisia vieraampaa. Lopputulemana voidaan kuitenkin todeta, että vaikka oppikirjoissa käytetään pitkälti eri menetelmiä kulttuurin opettamisessa ja esittämisessä, molempien pyrkimys on sama: esitellä ranskalainen kulttuuri rikkaana ja monipuolisena, kiistattomana osana kieltä, ranskankielisen maailman roolia unohtamatta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan musiikin käyttöä kuudessa alakoulun ranskan kielen oppikirjassa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Millä tavoin musiikki on läsnä alakoulun ranskan kielen oppikirjoissa? Vaihteleeko musiikin rooli eri oppikirjojen välillä? 2. Mitä tietoja ja/tai taitoja löydettyjen musiikkitehtävien on tarkoitus opettaa oppilaille? Ainut tutkimushypoteesi on, että musiikki on vahvemmin läsnä uudemmissa ranskan kielen oppikirjoissa, sillä musiikin käytön hyödyt ovat tulleet laajempaan tietoisuuteen vasta viime vuosien aikana. Useat neurologiset tutkimukset osoittavat musiikin ja kielen välillä olevan voimakas yhteys. Tämän yhteyden voidaan sanoa olevan jopa biologinen, koska ihmiset oppivat sekä musiikkia että kieltä jo ennen syntymää ja ensimmäisten elinkuukausien aikana. On hyvin todennäköistä, että vauvat oppivat musiikkia ja kieltä samalla tavalla (Ludke & Weinmann, 2012: 5). Positiivinen korrelaatio on löydetty lisäksi esimerkiksi musiikkinuottien tunnistamisen sekä vieraan kielen ääntämistaidon väliltä (Pasanen, 1992: 83). Ottaen huomioon musiikkiin ja kieleen liittyvien tutkimusten lukuisan määrän, tämän tutkielma keskittyy musiikin hyödyntämiseen ranskan kielen opetuksessa Suomessa. Teoriaosiossa määritellään lyhyesti musiikin termiä, jonka jälkeen tutkitaan musiikin ja lapsen kehityksen välillä vallitsevaa yhteyttä elämän alkumetreiltä lähtien. Käsittelen myös yksityiskohtaisemmin musiikin ja kielen yhteyttä, sekä musiikin käytön mahdollisuuksia opetuksessa yleisellä tasolla ja yhä tarkemmin kielten opetuksessa. Esittelen myös, kuinka musiikki on läsnä kahdessa Suomen perusopetusta ja kieltenopetusta ohjaavassa dokumentissa, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) sekä Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisessä eurooppalaisessa viitekehyksessä (2001). Tutkimuskorpukseen kuuluvat kuusi alakoulun ranskan oppikirjaa ovat Alex et Zoé et compagnie 1 ja 2 (2001), Tous ensemble 1 (2009) ja 2 (2010) sekä Cadeau 1 (2017) ja 2 (2018). Tutkimusmetodina on tunnistaa oppikirjoista löytyvät musiikkitehtävät ja määritellä jokaisen kohdalla se, mitä kielitaitoon kuuluvia tietoja ja taitoja niiden avulla harjoitetaan. Nämä kielitaidon osa-alueet on jaettu seitsemään ryhmään, jotka ovat kuullun ymmärtäminen, ääntäminen, suullinen tai kirjallinen tuottaminen, sanavaraston kartuttaminen, kieliopilliset taidot, luetun ymmärtäminen ja kirjallisuus sekä kulttuurinen tietous ja opiskellun aiheen rikastuttaminen. Metodi on sovellettu Ulla-Maija Pasasen (1992) luoman jaottelun pohjalta musiikin avulla harjoitettavista kielitaidon osa-alueista. Analysoimme myös sitä, kuinka musiikki on läsnä oppikirjoissa yleisellä tasolla, musiikkitehtävien ulkopuolella. Tutkimuksessa selviää, että musiikkitehtäviä on noin 4,3 prosenttia kaikkien tutkittujen oppikirjojen tehtävistä. Saadut tutkimustulokset eivät vahvista tutkimushypoteesia, sillä musiikkia käytetään enemmän vanhemmissa kuin uudemmissa oppikirjoissa. Musiikki oli vahvin läsnä Alex et Zoé et compagnie –kirjasarjassa, toiseksi eniten Cadeau-sarjassa ja heikoiten Tous ensemble-sarjassa. Musiikkitehtävien avulla harjoitettiin eniten kuullun ymmärtämistä, ääntämistä sekä sanavaraston kartuttamista. Toiseksi eniten näillä tehtävillä harjoitettiin luetun ymmärtämistä, ja kolmanneksi eniten kulttuurista tietoutta tai rikastettiin opiskeltua aihetta. Vähiten musiikkitehtävien avulla harjoitettiin kieliopillisia taitoja sekä suullista tuottamista. Kirjallista tuottamista sekä kirjallisuutta ei käsitelty yhdessäkään musiikkitehtävässä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että vaikka musiikkia käytetään tutkituissa ranskan oppikirjoissa suhteellisen paljon, voitaisiin sitä käyttää vieläkin enemmän ja monipuolisemmin ottaen huomioon musiikin todistetut hyödyt opetuksessa. Mahdollisiksi jatkotutkimuskohteiksi luetellaan esimerkkeinä musiikki yläkoulun ranskan oppikirjoissa sekä musiikki ranskan kielen opettajien käytänteissä.