Browsing by Subject "Fysiologia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 26
  • Rossi, Elina (Helsingfors universitet, 2006)
    The purpose of my thesis was to find out how Finnish dung beetles find their most important resource, dung. I tried to establish the most important sense for finding dung, to which part or parts of the scent dung beetles react to and how sensitive their ability to detect dung is. Dung beetles are an important part of the ecosystem and a long used model for population study. They are an interesting target for sensory research because their resource is both patchy and short-lived. Because of these aspects dung beetles have to locate dung very quickly and efficiently. I used dung beetles belonging to family Aphodiidae (Scarabaeoidea Laparosticti) that I collected from cow pastures in Viikki using pitfall traps. To track down how dung beetles approach dung I observed their approaching behaviour in the wild. To figure out the importance of sight and smell I eliminated one sense at a time and observed how it affected beetles' behaviour. I eliminated olfaction by cutting off antennas and sight by painting the beetles' eyes. To find out chemical attractants in question I first analyzed smelly, volatile organic compounds in cow dung and then offered them as bait alone and in different combinations in pitfall traps in the wild. I also tried to establish the sensitivity of olfaction by offering different amounts of cow dung in a long windless corridor to dung beetles. I noticed that dung beetles approach dung by flying low in headwind. Part of the beetles approached flying in a narrowing zigzag-pattern while others landed occasionally to orientate and approached in small spurts. Eliminating olfaction effectively prevented dung beetles from finding dung whilst blinded individuals performed as well as control beetles. From all the chemical components I used, only butane acid attracted some dung beetles. A combination of chemicals is what presumably attracts dung beetles best.
  • Komulainen, Anne (Helsingfors universitet, 2013)
    Pulmonary arterial hypertension (PAH) is a progressive and devastating disease with poorly understood pathogenesis. It is characterized by abnormal remodelling of pulmonary vasculature due to uncontrolled apoptosis and proliferation of endothelial (ECs) and smooth muscle cells (SMCs) in vascular wall. In severe PAH pulmonary ECs exhibit hyperproliferative and apoptosis resistant phenotype contributing to the formation of neointima and development of plexiformic lesions. Structural changes promote occlusion of vascular lumen, and thus, increase in pulmonary vascular resistance. To date we lack efficient therapy to prevent vascular remodelling and restore normal vascular function in PAH. Purinergic signalling is potential modulator of pulmonary vascular homeostasis. It comprises of extracellular nucleotides, such as ATP, which signal through their receptors on cell membrane. Ectoenzymes with nucleotide hydrolyzing activity have an essential part in controlling homeostasis and physiologic concentration of extracellular nucleotides. Ectoenzyme CD39 plays a crucial role in dephosphorylating ATP, which is a known mediator of inflammation, angiogenesis, thrombosis and vasoconstriction according to previous research. Aims of this project were to study the role of extracellular ATP in pulmonary endothelial dysfunction during PAH pathogenesis. The goal was to evaluate the significance of ATPases, such as CD39, in the disease process and to identify significant ATP receptors on pulmonary ECs. We utilized a previously unused strategy to monitor ATPase activity in vivo in pulmonary endothelium of rats with PAH. With this strategy we could identify changes in a time-line manner. Our results indicate that ATPase activity is significantly attenuated in ECs during disease process. Similar finding was also observed in human pulmonary EC isolated from PAH patients suggesting that loss of ATPase activity mediated increase of extracellular ATP could play a role in disease pathogenesis. Our in vitro experiments reveal that loss-of CD39 in human pulmonary ECs leads to an apoptosis resistant and hyperproliferative phenotype. We also identify that purinergic receptor P2Y11 is a critical mediator of ATP responses in these ECs. Suppression of ATP mediated P2Y11 response in apoptosis resistant PAH patient ECs restores normal EC phenotype and thus, suggests a novel therapeutic strategy for pulmonary occlusive vasculopathy.
  • Lehtikuja, Henna (Helsingin yliopisto, 2018)
    In our study, we examined the effects of early-life stress on sleep, depressive behaviour and neurophysiological factors common for depression and sleep disturbances. As a model for early-life stress we used cross-fostered (CF) adolescent and adult, male and female rats. In spontaneous sleep, we found an increase in NREM and REM time in light period and an increased number of REM onsets in light and dark period in CF group. Baseline adenosine expression and BDNF levels in basal forebrain were decreased in CF animals. In the behavioural tests there were no detectable differences, nor in recovery sleep. This thesis will concentrate on the scientific background of the project, further discuss the findings in our study and demonstrate the writer’s personal role in the project.
  • Kajos, Miina (Helsingfors universitet, 2005)
    1-Bentsyylipiperatsiini (BZP) on viime vuosina laittomille markkinoille ilmaantunut ns. design-huume, jonka on todettu muistuttavan vaikutuksiltaan amfetamiinia. Sen myynti tapahtuu tyypillisesti tanssiklubeilla ja Internetin välityksellä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa BZP on luokiteltu laittomaksi, mutta suurimmassa osassa maailmaa aine on huumausainelainsäädännön ulkopuolella. Suomesta ainetta takavarikoitiin neljästi vuosina 2002-04. Tässä tutkimuksessa selvitetään ehdollistetun paikkahakuisuuskokeen avulla, onko BZP:lla palkitsevia ominaisuuksia. Kokeessa koe-eläimet opetetaan yhdistämään tutkittavan aineen vaikutukset tiettyyn ympäristöön, ja mikäli eläin alkaa tämän jälkeen suosia ympäristöä, eli aine aiheuttaa paikkahakuisuutta, tulkitaan aineella olevan palkitsevia ominaisuuksia. Palkitsevien ominaisuuksien katsotaan heijastavan aineen riippuvuuspotentiaalia, sillä useimpien ihmisten väärinkäyttämien aineiden on todettu aiheuttavan ehdollistettua paikkahakuisuutta. BZP:n todettiin aiheuttavan rotille ehdollistettua paikkahakuisuutta annosriippuvaisesti, minkä jälkeen selvitettiin reseptorisalpaajien avulla dopamiinireseptorien merkitystä paikkahakuisuuden synnylle. Dopamiini-1-, eli D1-reseptorisalpaus esti paikkahakuisuuden, kun taas D2-salpauksella ei ollut siihen vaikutusta. Kokeiden perusteella BZP:lla on palkitsevia vaikutuksia, jotka välittyvät D1-, mutteivät D2-reseptorien kautta. Tulokset viittaavat BZP:lla olevan väärinkäyttö- ja riippuvuuspotentiaalia, minkä vuoksi olisi perusteltua, että se kuuluisi lainsäädännöllisesti samaan kategoriaan mm. amfetamiinin kanssa.
  • Äikäs, Lauri (Helsingin yliopisto, 2021)
    Abstract Introduction: Atherosclerotic cardiovascular diseases (ASCVD) cause the biggest burden on our healthcare system and cause most premature deaths. Risk for ASCVD can be lowered by lifestyle choices and medication, as well as several therapeutics such as ethyl eicosapentaenoic acid (E-EPA) supplementation. Here we aimed to investigate the effect of EEPA intervention on known ASCVD risk factors including circulating lipoprotein levels as well as low-density lipoprotein (LDL) aggregation susceptibility, a new independent risk factor for ASCVD. Study design: A study group of 39 healthy men and women participated in a 4-week long dietary supplement trial with 3.9 g/day of E-EPA. A dose of 75 µg/day of vitamin D was included in the E-EPA capsules. Blood samples were drawn before the trial, at weeks 1 and 4 of the intervention and 1 week after the intervention. The study was an open design where participants’ own baseline measurements were used to measure changes. Outcomes: The mean plasma cholesterol concentration was reduced from 3.8 mmol/l to 3.6 mmol/l (p=0.0038 one-way ANOVA) after one week of E-EPA supplementation and remained the same until the end of study period. This change was followed by a change in plasma LDL (p=0.0028 one-way ANOVA) and triglyceride (p=0.0004 one-way ANOVA) concentrations after four week and one week of E-EPA supplementation, respectively. Vitamin D levels increased on average by 18%, showcasing a lower relative response than seen in other vitamin D trials, which can be attributed to high effective baseline concentrations of vitamin D in our study group and the related negative feedback system. LDL aggregation susceptibility did not significantly change in the entire group. However, we discovered that the change in LDL aggregation susceptibility correlated negatively ( = -0.451, p = 0.0039) with the baseline LDL aggregation susceptibility. Thus, LDL aggregation decreased in participants having aggregation-prone LDL at baseline. This finding highlights a possibility that participants with higher LDL aggregation susceptibility may benefit from addition of E-EPA to their diet.
  • Ahlsten, Manuel (Helsingfors universitet, 2011)
    Germline mutations in the aryl hydrocarbon receptor interacting protein (AIP) gene were recently shown to predispose to pituitary adenomas, which are neoplasms of the anterior pituitary gland. AIP mutations were first discovered in a cluster of familial pituitary adenomas in Northern Finland and afterwards in several populations worldwide. AIP associated pituitary adenomas are predominantly growth hormone secreting, thus several patients present with acromegaly or gigantism. The aim of this study was to elucidate AIP related pituitary tumorigenesis. AIP is suggested to be involved in several cellular pathways such as the xenobiotic response. In the cytosol, AIP interacts directly with aryl hydrocarbon receptor (AHR). After interaction with xenobiotic compounds AHR translocates to the nucleus and binds aryl hydrocarbon receptor nuclear translocator (ARNT). The AHR/ARNT heterodimer regulates the expression of several xenobiotic metabolizing enzymes. The AHR pathway is linked to e.g. the hypoxia response and estrogen signaling through ARNT and possibly through ARNT2, an ARNT homolog. A previously generated heterozygous Aip (Aip+/-) mouse model was used to study the role of these pathways in AIP-mediated tumorigenesis. Immunohistochemical studies revealed that expression of either ARNT or ARNT2 protein was lost in the mouse tumors. Aip+/- mice were also crossed and pregnant mice dissected to acquire Aip knockout (Aip-/-) and Aip wildtype (Aip+/+) embryos. Mouse embryonic fibroblast cell lines were prepared from these embryos and protein extracts were used for western blot analysis. This analysis revealed that expression of ARNT and ARNT2 was uniform between Aip-/- and Aip+/+ cell lines, which suggests that aberrant ARNT/ARNT2 expression is pituitary specific. In addition, Ki-67 analysis indicated that Aip deficient tumors have higher proliferation rates as compared with Aip proficient tumors. These results suggest that mechanisms of AIP related pituitary tumorigenesis involve aberrant ARNT/ARNT2 function, possibly via the AHR, hypoxia or estrogen pathways. Furthermore, the comparatively high proliferation rates of Aip deficient tumors may correlate with a more aggressive disease. Concentration is next focused on acquiring gene expression data of early Aip-/- embryos, which will be compared with expression data of Aip+/+ embryos. Differential expression patterns in these embryos could give new insights on different pathways involving AIP. Revealing the molecular basis of AIP related pituitary tumorigenesis is important in order to develop new diagnostic and therapeutic strategies for several patients suffering with pituitary adenomas.
  • Hovinen, Mari (Helsingfors universitet, 2000)
    Viikin koetilalla tehtiin syksyn 1998 ja kevään 1999 aikana vasikoiden vierihoitotutkimus. Mukaan otettiin 18 vasikkaa, jotka jaettiin sattumanvaraisesti kolmeen ryhmään: 8 viikon vierihoito (ryhmä 1), 5 viikon vierihoito (ryhmä 2) ja kontrolliryhmä (ryhmä 3). Vasikat olivat yksittäiskarsinoissa, ja pääsivät imemään emäänsä parteen kahdesti päivässä lypsyn jälkeen. Kontrolliryhmä joi maidon tuttiämpäristä. 5 viikon iässä ryhmä 2 ei saanut enää maitoa, ja ryhmät 1 ja 3 saivat maitoa enää kerran päivässä. Kuivarehua annettiin alusta lähtien vapaasti. Vasikoiden terveyttä seurattiin päivittäin kirjaamalla ulosteen konsistenssi, yskän esiintyvyys ja vasikoiden hoidot. Verinäytteitä otettiin 2-4 vrk:n ja 2 viikon iässä, 5 viikon iässä 0-2 vrk ennen ja 1-3 vrk jälkeen vieroituksen , 6,5 viikon iässä, 8 viikon iässä 0-2 vrk ennen vieroitusta, sekä 9,5 ja 12 viikon iässä. Verinäytteistä analysoitiin punasolut, Hkr, Hb, MCV, MCH, MCHC, rauta, valkosolut, valkosolujen erittelylaskenta, fibrinogeeni, haptoglobiini, IgG, GGT, CK, ASAT, proteiini, albumiini, urea, glukoosi, vapaat rasvahapot ja kortisoli. Tutkimusvasikoilla oli paljon ripulia, mikä heikentää aineistoa. Silti tulokset vastaavat hyvin muista tutkimuksista saatuja tuloksia. Vasikoilla oli jonkin verran anemiaa 1-1,5 kuukauden iässä. Tähän saattaa vaikuttaa raudanpuute ja hiehojen suuri määrä. Ruokinnan vaikutus näkyi selkeästi veriarvoissa; kuivarehuun siirtyminen nosti veren proteiini-, urea- ja rautapitoisuutta ja laski veren glukoosipitoisuutta. Vieroituksen yhteydessä vasikoiden elimistössä tapahtui lievää kuivumista, sillä hematokriitti näytti nousevan vieroituksessa, lisäksi proteiini-, albumiini ja ureapitoisuus nousivat. Ryhmän 1 lievä stressileukogrammi vieroituksen yhteydessä saattaa indikoida vieroitustressin vaikutusta, sen sijaan kortisolitasoon vieroitustressillä ei näyttänyt olevan ainakaan pidempiaikaista vaikutusta. Ryhmien välillä oli joitain yksittäisiä eroja mittausajankohdittain. Ryhmän 1 vasikoilla oli alhaisempi proteiinitaso kuin ryhmällä 2 ja alhaisempi albumiini- ja ureataso kuin muilla ryhmillä 5 - 8 viikon iässä, jonka jälkeen erot tasoittuivat 9,5 viikon ikään mennessä. Erot johtuvat ilmeisesti ryhmän 1 alhaisemmasta kuivarehun syönnistä.
  • Haapakoski, Mari (Helsingfors universitet, 2002)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli seurata liharotuisten hiehojen fysiologista sopeutumista talviaikana erilaisissa tuotantotiloissa. Vertailukohteina olivat lämmin tila, kylmäpihatto ja ulkotarha. Tutkimus oli kaksivaiheinen, kokeet tehtiin talvikausina 1998-1999 ja 1999-2000 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen emolehmänavetassa Tohmajärvellä. Kolmeen eri koeryhmään kuuluvista hiehoista kerättiin verinäytteitä, joista tutkittiin eläinten metabolista tilaa, piileviä sairauksia sekä stressiä kuvaavia muuttujia. Verinäytteitä otettiin molemmissa kokeissa kymmenen kertaa. Tuloksia vertailemalla saatiin tietoa eläinten kyvystä sopeutua vallitseviin kasvatusolosuhteisiin. Kokeiden aikana naudoilla havaittiin merkitseviä muutoksia eri verianalyyttien pitoisuuksissa. Talvi sinänsä vaikutti moniin veriarvoihin, erityyppisten kasvatusolosuhteiden vaikutus sen sijaan oli vähäinen. Ulkokasvatusryhmä joutui kylmempien olosuhteiden vuoksi todennäköisesti käyttämään muita ryhmiä enemmän rasvavarastojaan, mikä havaittiin joidenkin verianalyyttien pitoisuuksissa. Kokeiden perusteella voidaan kuitenkin ulko-, sisä- ja kylmäpihattokasvatusta pitää yhtä hyvinä kasvatusmuotoina.
  • Piironen, Heidi (Helsingfors universitet, 2007)
    Lämpösokkiproteiinit (heat shock protein, hsp, stressiproteiini) ovat solunsisäisiä proteiineja, joita solu valmistaa sekä jatkuvasti että vasteena kohtaamalleen stressille. Tärkeimmät indusoituvat hsp:t ovat molekyylipainoltaan 72 kDa:n Hsp72 ja 27 kDa:n Hsp27, joista sialla on tutkittu Hsp72:ä. Lämpösokkiproteiinit voivat vapautua verenkiertoon nekroottisessa solukuolemassa, kudosvauriossa sekä solunsisäisten pienten vesikkeleiden, eksosomien välityksellä. Hsp72:stä saadut tulokset ovat osoittaneet, että Hsp72 saattaa olla hyödyllinen sikojen kroonisen stressin mittari ja että se mahdollisesti heijastaa kasvatusolosuhteita. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää, voitaisiinko myös Hsp27:ä käyttää apuna arvioitaessa kasvatusolosuhteiden aiheuttamaa stressiä. Lisäksi selvitettiin I-FABP:n (intestinal fatty acid binding protein, suoliston rasvahappoja sitova proteiini) avulla, onko verenkierron Hsp27 tutkituilla sioilla peräisin suolistosta. Työn kirjallisessa osassa käsitellään Hsp27:a, i-FABP:ia sekä kroonista stressiä. I-FABP:n kohdalla selvitetään, miksi sitä käytetään mittaamaan soluvauriota sekä mitkä tekijät vaikuttavat sen määrään suolistossa. Stressin osalta selvitetään kroonisen stressin sekä kuljetuksen aiheuttaman stressin vaikutuksia elimistöön. Kroonisen stressin ja Hsp27:n synteesin lisääntymisen välillä etsitään yhteyttä tarkoituksena selvittää, mistä kudoksista Hsp27 voisi vapautua verenkiertoon. Kokeellisessa osuudessa analysoitiin 200 lihasian pistoverinäytteet, jotka kerättiin 200 lihasian pistoverestä Koiviston teurastamolla Mellilässä kesällä 2006. Siat tulivat viideltä olosuhteiltaan erilaiselta tilalta, joilta matka teurastamolle vaihteli 5 km:stä 60 km:iin. Tiloja merkittiin kirjaimilla A, B, C, D ja E. Tilojen A-D siat olivat teurastamon sikalassa keskimäärin 1-3 tuntia, tilan E siat noin 20 tuntia ennen näytteenottoa. Tuloksia tarkasteltaessa kaikki siat jaettiin lisäksi kahteen ryhmään: sairaat, joiden ruhoista oli tehty lihantarkastuksen yhteydessä poikkeavia löydöksiä sekä terveet, joiden ruhoista ei tehty poikkeavia löydöksiä. Verinäytteistä mitattiin laktaattipitoisuudet entsymaattisesti, kortisolipitoisuudet radioimmunologisesti sekä I-FABP- ja Hsp27-pitoisuudet immunologisesti. Eri tilojen sioista mitatut laktaatti- ja kortisolipitoisuudet poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan, mutta plasman Hsp27-pitoisuuksien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Tutkitut näytteet kerättiin sioista, jotka tulivat olosuhteiltaan erilaisilta tiloilta. Näin ollen Hsp27:n pitoisuus sian plasmassa ei ole hyvä mittaamaan tilojen välisiä eroja. Sairaiden sikojen plasman Hsp27-pitoisuudet ja seerumin i-FABP -pitoisuudet korreloivat keskenään (r = 0,55, P < 0,05) paremmin kuin kaikkien sikojen plasman Hsp27-pitoisuudet (r = 0,16, P < 0,05). Näiden tulosten perusteella plasman Hsp27 oli ainoastaan sairailla sioilla peräisin suolistosta. Sikojen plasman Hsp27-pitoisuudet eivät korreloineet akuuttia stressiä mittaavien plasman laktaatti- eikä kortisolipitoisuuksien kanssa. Näin ollen plasman Hsp27-pitoisuus ei mittaa akuuttia stressiä sialla. Sairaiden sikojen plasman Hsp27-pitoisuudet ja seerumin kortisolipitoisuudet välillä oli negatiivinen korrelaatio (r = -0,45, P < 0,05). Tämän taustalla voi olla kortisolipitoisuuden lasku kroonisesti stressatuilla yksilöillä, jolloin Hsp27 näyttäisi mittaavan kroonista stressiä tutkimuksen sairailla sioilla. Hsp27-pitoisuudet eivät kuitenkaan olleet sairailla sioilla korkeampia kuin terveillä, eivätkä sairaiden sikojen seerumin kortisolipitoisuudet olleet terveiden pitoisuuksia matalampia. Lisäksi eri tilojen sikojen Hsp27-pitoisuudet eivät poikenneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Näin ollen tämän tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, ettei Hsp27 sovellu sian kroonisen stressin indikaattoriksi.
  • Blomgren, Cecilia (Helsingfors universitet, 2014)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa laktaattia kuljettavien proteiinien ilmentymisestä islanninhevosten punasoluissa. Laktaattia muodostuu kovan liikuntarasituksen aikana lihaksissa, josta se kulkeutuu plasmaan. Monokarboksylaattikuljettajat (MCT) ilmentyvät punasolun solukalvolla ja kuljettavat osan laktaatista punasolun sisään. Rasituksen jälkeen MCT –proteiinit kuljettavat laktaatin punasolujen sisältä takaisin plasmaan, mistä se kulkeutuu edelleen muiden kudosten käytettäväksi. Hevosen punasolusta on aikaisemmin löydetty kaksi MCT isoformia MCT1 ja MCT2, sekä MCT1 apuproteiinina toimiva CD147. Islanninhevoset ovat pitkään olleet eristäytyneitä muista hevosroduista, ja siksi geeniperimä on pysynyt rodun sisällä samana ainakin viimeisen tuhannen vuoden ajan. Muilla hevosroduilla on tunnistettu kaksi eri ilmenemistasoa punasolujen laktaattia kuljettavassa MCT1 (MCT1-proteiinissa. Korkean MCT1 –ilmenemistason hevosilla on rasituksen aikana todettu jopa puolet laktaatista olevan punasolujen sisällä väliaikaisesti "varastoituna". Näin lihasten laktaatintuotanto voi jatkua pidempään ja korkean MCT1 –ilmenemistason hevosilla on spekuloitu olevan parempi suorituskyky verrattuna matalan ilmenemistason hevosiin. Islanninhevosten punasolujen laktaattikuljettajista ei ole aikaisempaa tietoa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko myös islanninhevosella kaksi MCT1 ilmenemistasoa. Tämän tiedon avulla pystytään arvioimaan milloin hevosten geeniperimään on tullut laktaattikuljetusproteiinin ilmenemistasoon vaikuttava mutaatio. Mikäli myös islanninhevosilla on kaksi ryhmää, voitaisiin olettaa että hevoset ryhmiin jakava geeneettinen tekijä on syntynyt jo ennen kuin islanninhevoset ovat jääneet eristyksiin Islannin saarelle. Tässä tutkimuksessa oli mukana 29 Suomessa asuvaa islanninhevosta, joiden ikävaihtelu oli 4-24 vuotta. Mukana oli ruunia, tammoja ja yksi ori. Hevosista otettiin verinäytteet kaulalaskimosta. Punasolut eroteltiin plasmasta ja punasolumembraanit eristettiin. Membraaneista mitattiin MCT1-, MCT2- ja CD147-proteiinipitoisuudet hevosspesifisten vasta-aineiden avulla käyttämällä western blot -menetelmää. Tulokset olivat suurin piirtein samankaltaiset verrattuna muihin tutkimuksiin. Odotetusti todettiin korrelaatio MCT1 ja CD147 välillä. MCT1 ei jakaantunut yhtä kaksihuippuisesti verrattuna muihin tutkittuihin hevosrotuihin. CD147 kohdalla prosentuaalisesti enemmän hevosia asettui keskitasoryhmään. MCT2 oli sen sijaan jakautunut normaalisti, kuten myös muilla roduilla. MCT2 korreloi iän kanssa, mutta havainto on todennäköisesti harha, johtuen pienen otannan takia.
  • Lampén, Maria (Helsingfors universitet, 2006)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kyselytutkimuksella selvittää koirien käyttäytymistä kylmässä ja arvioida massan ja insulaation merkitystä lämmönsäätelyssä. Tutkimuksen tulosten mukaan molemmilla muuttujilla oli merkitystä sille, kuinka hyvin koirat kestävät kylmää. Tulosten mukaan pienten koirien kylmäaltistus oli pienempää kuin suurempien rotujen. Tulosten perusteella pienet koirat palelivat helpommin kuin keskikokoiset tai suuret koirat. Alle 10 asteen pakkasessa suuret ja keskikokoiset koirat selvisivät yhtä hyvin, mutta tätä kylmemmässä suuret selvisivät keskikokoisia paremmin. Tulokset antavat viitteitä siitä, että kylmässä selviämisen massa olisi 3,8 kg:n ja 11,9 kg:n välissä. Viitteitä on myös siitä, että tassujen nostelu olisi herkin vaste palelemiselle. Omistajat osasivat tulosten perusteella hyvin arvioida koiriensa palelemista. Lisäksi suojavaatteiden käyttö vastasi hyvin arvioita koirien palelemista, pienet koirat palelivat eniten ja niillä käytettiin myös eniten suojavaatteita. Kylmä aiheuttamia vammoja oli aineiston koirilla vähän, poikkeuksena vesihännän esiintyvyys beagle-rotuisilla koirilla (9,8 %).
  • Rantakallio, Meri (Helsingfors universitet, 2007)
    Suomalaisilla säännöllisesti valmennetuilla lämminveriravureilla esiintyy suhteellisen paljon kroonisia lihasongelmia, joiden syytä ei ole pystytty selvittämään. Lihasoireet aiheuttavat taukoja hevosten valmennukseen ja kilpailuttamiseen, mikä koetaan välillä hyvinkin turhauttavana. Tutkimuksia nimenomaan suomalaisten lämminveriravureiden lihasongelmista ei ole aikaisemmin tehty. Kansainväliset tutkimukset on tehty pääosin englannin täysverisistä laukkahevosista. Toistuvan liikuntarasitukseen liittyvän lannehalvaus-oireyhtymän (recurrent exertional rhabdomyolysis, RER) altistavina tekijöinä pidetään nuorta ikää, hermostuneisuutta, temperamenttista käytöstä, suuria väkirehuannoksia, yhtä tai useampaa lepopäivää harjoitusten välillä ja ontumista. Taudin uskotaan olevan perinnöllinen ja sitä tavataan huomattavasti enemmän tammoilla kuin oriilla ja ruunilla. Toinen periytyvä lihasongelmia aiheuttava sairaus on polysakkaridin kertymäsairaus (polysaccharide storage myopathy, PSSM), jossa lisääntynyt insuliiniherkkyys ja vääristynyt entsyymisuhde aiheuttavat ylimääräisen glukoosin ja epänormaalin filamenttimaisen polysakkaridin kertymistä lihassoluihin. Parantavaa hoitoa lihassairauksille ei ole mutta oikeanlaisella ruokinnalla, energiatasapainolla ja säännöllisellä liikunnalla voidaan helpottaa oireita. Tässä tutkimuksessa haluttiin saada informaatiota lihasongelmien syistä suomalaisilla lämminveriravureilla. Tutkimuksella haluttiin selvittää esim quarterhevosilla paljon todetun PSSM:n osuutta suomalaisten lämminveristen lihasongelmien taustalla. Toisena hypoteesina oli mahdollinen monokarboksylaattikuljettajaa (MCT) koodaavan geenin virhe, joka vaikuttaisi laktaatin kuljettamiseen lihassolusta ja sitä kautta lisäisi lihasten happamoitumista. Happamoituminen puolestaan aiheuttaisi muutoksia solukalvojen läpäisevyydessä ja lihasperäisten entsyymien aktiivisuuksien lisääntymistä veressä. Tutkimukseen osallistui 11 hevosta, joista viisi määriteltiin sairaiksi omistajien tai valmentajien arvioimien kliinisten lihasoireiden ja aikaisemmin todettujen lisääntyneiden lihasperäisten entsyymiaktiivisuuksien takia. Hevosista otettiin verinäytteet, joista määritettiin ASAT- ja CK-aktiivisuudet ja punasolujen MCT-aktiivisuudet, sekä lihasbiopsiat, joista tehtiin värjäykset mahdollisen PSSM:n diagnosoimiseksi ja eri lihassolutyyppien suhteellisen osuuden ja oksidatiivisen kapasiteetin arvioimiseksi. Yhtään PSSM löydöstä ei tehty, joten sairauden osuus lihasongelmien aiheuttajana suomalaisilla lämminveriravureilla on tämän tutkimuksen perusteella epätodennäköinen. Huomattava osa oireilevista hevosista (4/5) oli tammoja. Kaikkien hevosten lihasperäiset entsyymiaktiivisuudet olivat tutkimushetkellä viitearvojen sisällä, eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Myöskään lihassolutyyppien suhteellisissa osuuksissa eikä punasolujen MCT-aktiivisuuksissa ollut tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä. Oireilevien hevosten kilpailusuoritukset ja lihasten oksidatiivinen kapasiteetti olivat hyviä. Tarkempien taustatietojen puuttuessa ruokinnan ja sen muutosten vaikutusta oireisiin ei voitu arvioida. Geenivirheiden osalta tutkimus jatkuu edelleen. Uusia tutkimuksia on käynnissä ja niiden tuomaa tietoa kaivataan paljon, jotta usein kilpailu-uran päättäville lämminveriravurien lihasongelmille ja niiden taustatekijöille saataisiin selvyyttä.
  • Kerstinä, Hannu (Helsingfors universitet, 2010)
    Hevosen lannehalvaus tunnetaan rasitusperäisenä syndroomana, jonka oireina ilmenee tyypillisimmin lihaskipua ja kramppeja. Lannehalvauksen oireet johtuvat pääasiassa lihaskudoksen vaurioista. Lannehalvausta pidettiin pitkään yhtenä sairautena, mutta tutkimustiedon lisääntymisen seurauksena sen havaittiin olevan enemmänkin syndrooma. Nykyään tiedetään, että lannehalvaus koostuu ainakin kolmesta, syntymekanismiltaan erilaisesta lihassairaudesta, joiden kliiniset oireet muistuttavat toisiaan. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on käytetty hyväksi professori Valberg:in kuvaamaa lannehalvauksen jaottelutapaa, jolloin sairaus jaetaan aluksi kahteen pääryhmään aiheuttajamekanismin perusteella. Ensimmäiseen ryhmään kuuluu sporadinen rasitukseen liittyvä lannehalvaus. Sporadisessa lannehalvauksessa jokin yksittäinen tekijä tai usean yksittäisten tekijöiden summa aiheuttaa lihaksissa tilapäisen häiriön ja sen seurauksena lihaskudoksen vaurioita. Sporadisessa muodossa lihas on periaatteessa muuten terve ja kohtausten uusiutuminen on tästä syystä harvinaista. Toiseen ryhmään kuuluvat krooniset lannehalvausmuodot, toistuva rasitusperäinen lannehalvaus eli RER ja polysakkaridien kertymäsairaus eli PSSM. Kroonisten muotojen syynä on lihaksessa oleva perinnöllinen vika, joka aiheuttaa erilaisten tekijöiden altistamana toistuvaa rabdomyolyysia ja johtaa hoitamattomana krooniseen lannehalvausongelmaan. Toistuvan rasitusperäisen lannehalvauksen eli RER:n patogeneesiä on tutkittu paljon, mutta sitä ei ole saatu aukottomasti selvitettyä. Tällä hetkellä sen todennäköisimpänä syynä pidetään lihassolunsisäistä kalsiumin säätelyn häiriötä. Erilaiset altistavat tekijät vaikuttavat kuitenkin merkittävästi kohtausten esiintymistiheyteen ja oireiden voimakkuuteen. Lisääntyneen vapaan solunsisäisen kalsiumpitoisuuden epäillään ainakin osittain aiheuttavan kohtauksissa syntyvät lihasvauriot. Vapaan solunsisäisen kalsiumin tiedetään johtavan suurina pitoisuuksina lihaskramppeihin ja lisäksi se on suurina pitoisuuksina haitallista monille solun toiminnoille ja voi siten johtaa jopa solukuolemiin. PSSM johtuu lihassolun häiriintyneestä hiilihydraattimetaboliasta, jonka seurauksena luurankolihaksiin muodostuu poikkeuksellisen paljon glykogeenia tai epänormaalia polysakkaridia. Hevoset eivät pysty käyttämään epänormaalisti muodostunutta polysakkaridia lihassolujen energialähteeksi, jonka seurauksena syntyy energian puutetta ja lisäksi se kumuloituu lihaksiin, aiheuttaen hevoselle lihaskramppeja ja kipua. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on pyritty kokoamaan lannehalvauksen eri tyypit kattava kokonaisuus, jotta sairauden eri muodot tunnistettaisiin ja se osattaisiin hoitaa oikealla tavalla. Eri lannehalvausmuotojen diagnosoimisessa ja hoidossa voidaan käyttää hyvin pitkälle samankaltaisia menetelmiä. Lannehalvausta sairastavan hevosen diagnosointi ja hoito ei saisi kuitenkaan rajoittua pelkästään akuutin vaiheeseen, vaan jalostuksen ja hevosen käyttömahdollisuuksien vuoksi olisi tärkeää tunnistaa mitä lannehalvausmuotoa hevonen sairastaa. Kroonisten lannehalvausmuotojen epäillään olevan perinnöllisiä ja suositelluilla hoitomuodoilla oireet saadaan pysymään poissa ja pahimpia tapauksia lukuun ottamatta hevoset pystyvät yleensä toimimaan niissä käyttötarkoituksissa, johon ne on kussakin tilanteessa hankittu.
  • Albayrak, Ilyas (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa selvitettiin mantelitumakkeen osallisuutta neuropaattisen kivun säätelyssä sekä mantelitumakkeen patologisten muutosten aiheuttamaa laskevien kipua muuntelevien ratojen herkistymistä. Tutkielman kokeellisessa osassa selvitettiin aiheuttaako neuropaattiseen kiputilaan johtava hermovaurio mantelitumakkeessa oksidatiivista stressiä sekä TRPA1-reseptorin ilmentymistä, mikä johtaisi sentraaliseen sensitisaatioon. Neuropaattisen kivun mallina käytettiin SNI-tekniikalla (spared nerve injury) operoituja rottia, joiden mantelitumakkeeseen annosteltiin TRPA1-antagonistia. Lääkeaineen vaikutusta ja kipukäyttäytymisen muutosta tutkittiin ärsyttämällä koe-eläinten operoitua raajaa monofilamenteilla ja mittaamalla PWT-käyttäytymismallin (paw withdrawal threshold) mukaisia vasteita. Oikeaan mantelitumakkeeseen annosteltu TRPA1-antagonisti vähensi mekaanista hypersensitiviteettiä SNI-rotilla, mutta ei tuottanut muutosta terveillä yksilöillä. Tulos viittaa siihen että neuropaattinen kiputila aiheuttaa mantelitumakkeessa TRPA1:n ilmentymistä, mikä osallistuu mekaanisen hypersensitiviteetin muodostumiseen.
  • Tiihonen, Heidi (Helsingfors universitet, 2012)
    Nuoren märehtijän alkaessa syödä kiinteää ravintoa, etumahojen suhteellinen osuus mahoista kasvaa ja niiden seinämän epiteeli alkaa kehittyä mahdollistaakseen ravintoaineiden tehokkaan imeytymisen. Märehtijöillä rehun hiilihydraatit hajoavat pötsissä haihtuviksi rasvahapoiksi, ja monokarboksylaattikuljettajien uskotaan avustavan haihtuvien rasvahappojen imeytymisessä pötsin seinämän läpi. Pötsin seinämässä on todettu olevan ainakin MCT1- ja MCT4 –isoformeja. Nämä tarvitsevat toimiakseen CD147 -proteiinin (myös OX-47, EMMPRIN, HT7 ja basigin), joka on on glykosyloitu integraalinen membraaniproteiini. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää MCT1-, MCT4- ja CD147 –proteiinien muutoksia pötsin toiminnan kehittymisen aikana. Toisena tavoitteena oli selvittää, voidaanko näytteenä käyttää solukalvojen sijasta pötsin seinämästä tehtyä homogenaattia. Tutkimuksessa käytettiin eri ikäisinä lopetetuista kileistä kerättyjä näytteitä. Kilejä oli yhteensä 31, joista 7 oli 3-21 tunnin ikäisiä, 7 viikon ikäisiä, 7 kahden viikon ikäisiä, 1 kolmen viikon ikäinen, 2 neljän viikon ikäistä, sekä 7 kahdeksan viikon ikäistä. Pötsin seinämästä otettiin näyte, josta valmistettiin homogenaatti ja eristettiin solukalvot eli membraanit. Pötsinäytteistä löydettiin MCT1- ja CD147 –proteiineja, mutta MCT4- isoformia ei ollut havaittavissa. Membraaninäytteissä havaittiin MCT1 -isoformin pitoisuuksien kasvavan iän mukana, paitsi kahdeksan viikon ikäisillä kileillä, joilla MCT1 –isoformin määrät vähenivät merkitsevästi. CD147 –proteiinia oli havaittavissa jo vastasyntyneiden kilien pötsinäytteissä. Membraaninäytteissä CD147 -proteiinin määrä kasvoi lineaarisesti iän mukana ja CD147-proteiinin ja MCT1 –isoformin välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä korrelaatio. Homogenaattinäytteissä MCT1 -isoformin määrissä ei havaittu korrelaatiota iän kanssa. MCT1- ja MCT4 -isoformien solukalvolle siirtymisessä avustavan CD147 –proteiinin ei myöskään havaittu korreloivan koe-eläinten iän tai MCT1 -isoformin kanssa. Membraani- ja homogenaattinäytteistä mitattujen MCT1- ja CD147 -määrien välillä ei ollut korrelaatiota. Haihtuvien rasvahappojen muodostus alkaa, kun eläin aloittaa kiinteän ravinnon syömisen. Tästä seuraa, että haihtuvia rasvahappoja kuljettavia proteiineja tarvitaan epiteelisolujen pinnalle. Tutkimuksessa havaittiin haihtuvia rasvahappoja kuljettavan MCT1 –proteiinin ja sen apuproteiinien määrän lisääntyminen iän myötä. N. 8-11 viikon iässä, jolloin pötsin toiminta on kehittynyt aikuisen eläimen tasolle, MCT1 –proteiinin määrä oli merkitsevästi vähäisempi kuin 4 viikon iässä. Tulosten perusteella homogenaatti ei ole hyvä tapa mitata membraaniproteiinien määrää.
  • Pakkanen, Jussi (Helsingfors universitet, 2009)
    Sian rehut sisältävät maitohappoa ja haihtuvia rasvahappoja (VFA). Lisäksi eri osissa ruoansulatuskanavaa näitä orgaanisia happoja syntyy rehun hiilihydraattien maitohappokäymisen ja muun mikrobifermentaation vuoksi. Ohut- ja paksusuolen pH on yli 6, jolloin maitohappo ja haihtuvat rasvahapot esiintyvät lähes täysin dissosioituneena ja niiden passiivinen diffuusio solukalvojen läpi on siksi erittäin vähäistä. Anionimuotoisia happoja imeytyy epiteelien läpi kuitenkin erityisten monokarboksylaattikuljettajien (MCT) avulla. Monokarboksylaattikuljettajat ovat solukalvoilla sijaitsevia proteiineja, joista tunnetaan nykyään 14 erilaista isoformia. MCT kuljettaa dissosioituneen happomolekyylin lisäksi protonin samaan suuntaan. Monokarboksylaattikuljettajat säätelevät solunsisäistä pH:ta sekä happoanionien konsentraatiota ja niiden ilmeneminen on kudos- ja eläinlajikohtaista. Monokarboksylaattikuljettajilla on kaitsijaproteiineja, joilla on ratkaiseva merkitys kuljettajien toiminnalle. Aiemmin sian ohutsuolesta on löydetty MCT1 -proteiini. Tämän tutkimuksen kokeellisen osan tarkoituksena oli määrittää isoformien MCT1 ja MCT4 ilmentyminen eri osissa sian mahaa ja ohutsuolta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun sian mahalaukusta on määritetty MCT-proteiineja ja sian ohutsuolesta on mitattu MCT-proteiineja systemaattisesti koko ohutsuolen alueelta. Tutkimuksessa oli mukana 8 sikaa, joiden kudosnäytteet kerättiin teurastuksen jälkeen. MCT4:n suhteellinen määrä ei eronnut tilastollisesti mahan ja eri ohutsuolen osien välillä. Mahassa MCT1:n määrä oli vähäinen. Mahan hapan ympäristö luo edellytykset maitohapon ja haihtuvien rasvahappojen passiiviselle imeytymiselle dissosioitumattomassa muodossaan. Ohutsuolessa MCT1:n suhteellinen määrä oli suurempi ohutsuolen alkuosassa kuin mahassa (P < 0,01) tai ohutsuolen loppuosassa (P < 0,001). Ohutsuolessa tarvitaan kuljettajaproteiineja maitohapon tehokkaan imeytymisen varmistamiseksi.
  • Korvenmaa, Päivi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Female breast cancer incidence rate has been growing world-wide and it is the most common cancer in women. In the battle against the breast cancer mortality, early detection is the strongest tool. This is the reason why national mammography screening programs are widely established for selected age groups, usually for women between 50 to 70 years old. Although it is well established that these programs save lives, mammography screening is not feasible to apply to younger and/or older groups due to increasing radiation load as well as economically. There is a room for a non-invasive, easy and cost-effective breast imaging modality, which could be used for all age groups e.g. in connection with regular health checks. In this theses breast cancer as a disease and its present clinical diagnostic tools are presented. As a possible new pre-diagnostic tool, infrared imaging combined with modern analytical and machine learning tools, is introduced. Also, preliminary results of an on-going study are presented, which encourage to continue the development.
  • Ahola, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    Environment is known to be a strong mediator of embryonal development and the future health of an individual. According to earlier studies, early pregnancy is especially vulnerable to environmental influence. Early embryogenesis is a critical period when epigenetic reprogramming occurs and epigenetic modifications are established. Alcohol is an environmental factor and a teratogen that affects normal epigenetic reprogramming and embryonal development. Prenatal alcohol exposure may contribute to the development of abnormal phenotype or diseases such as fetal alcohol spectrum disorders, FASD. This master’s thesis is part of the epiFASD study at the Environmental Epigenetic Laboratory, University of Helsinki. The study focuses on the environmental impact on the epigenetic mechanisms of FASD and finding possible future biomarkers of early disease. The research group has collected biological samples from a cohort of control and alcohol exposed newborns and their parents. The main aim of the study is to reveal the effects of prenatal alcohol exposure to the epigenetic reprogramming of the newborn. If there are epigenetic fingerprints to be seen in the first developing cells of the embryo, these fingerprints may spread to other cells and tissues by cell proliferation. The main aim of this master’s thesis was to optimize a DNA extraction protocol for the collected buccal cell samples. The optimization was expected to enhance the concentration and purity of the DNA samples for future studies. The group had found earlier prenatal alcohol exposure associated changes on the DNA methylation of alcohol-exposed placentas by genome-wide microarrays. The second aim of the thesis was to observe if similar DNA methylation patterns are found in both buccal epithelial cells and placental tissue. The optimization of the DNA extraction protocol enhanced the concentration but not significantly the purity of the buccal cell DNA samples. The earlier microarray studies with placental tissue revealed an interesting candidate gene and the locus-specific EpiTYPER-analysis confirmed the results: the regulatory regions of the studied gene were less methylated in alcohol-exposed placentas compared to controls. EpiTYPER also showed that methylation levels of the placenta and buccal epithelial cells did not correlate with each other although the changes were similar. Further research needs to be done to confirm if the methylation changes could be used as biomarkers in the diagnosis of alcohol-related disorders.
  • Nuutinen, Annamari (Helsingfors universitet, 2005)
    Lämpösokkiproteiinit (HSP) ovat solun sisäisiä proteiineja, jotka jaotellaan perheisiin niiden molekyylipainon perusteella. Yksi parhaiten tunnetuista HSP- perheistä on 70 kDa:n lämpösokkiproteiinit, joista HSP73 on solussa jatkuvasti ilmentyvä ja HSP72 indusoituva muoto, jonka pitoisuus solun sisällä kasvaa stressiä aiheuttavissa tilanteissa. Vaikka HSP72 on solun sisäinen proteiini, sitä on löydetty myös seerumista sekä stressaantuneilta että stressaantumattomilta yksilöiltä. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää sikojen teurastusta edeltävän stressin, teurastuksessa usein havaittavan täysimahaisuuden ja seerumin HSP72- pitoisuuden yhteyttä sekä selvittää mahdollisuutta käyttää seerumin HSP72-pitoisuutta sian stressi-indikaattorina. Lisäksi tavoitteena oli kartoittaa yksilöiden välistä seerumin HSP72-pitoisuuden vaihtelua. Näytteet otettiin 80 siasta Koiviston teurastamolla Mellilässä. Siat tulivat viideltä eri tilalta. Jaoin siat kolmeen ryhmään (ryhmä 1, 2 ja 3) sikojen ennen teurastusta teurastamon navetassa viettämän ajan ja kuljetusajan perusteella. Ryhmään 1 (n=39) kuuluvat siat saapuivat teurastamolle teurastusta edeltävänä päivänä noin 19 tuntia ennen teurastusajankohtaa ja niiden kuljetusaika kotitilalta teurastamolle oli kaksi tuntia. Ryhmään 2 (n=23) ja ryhmään 3 (n=18) kuuluvat siat saapuivat teurastamolle samana päivänä kun teurastus tapahtui. Ryhmään 2 kuuluneiden sikojen kuljetusaika oli 25 minuutista 1 ½ tuntiin ja ne olivat teurastamon navetassa 45 minuuttia ennen teurastusta. Ryhmään 3 kuuluneiden sikojen kuljetusaika oli noin 2 ½ tuntia ja ne olivat teurastamon navetassa 10- 15 minuuttia ennen teurastusta. Kokeeseen kuuluvat siat olivat tekemisissä teurastamon navetassa vain omalta tilalta tulleiden sikojen kanssa. Siat tainnutettiin hiilidioksiditainnutuksella 2-4 sian ryhmissä, jonka jälkeen siat pistettiin välittömästi. Verinäytteet otettiin pistoverestä. Siat ohjattiin tainnutuskuoppaan menevään häkkiin ajolevyn avulla. Seerumin HSP72 määritettiin immunologisesti. Näytteistä mitattiin myös veren laktaatti pitoisuus ja seerumin kortisolipitoisuus. Kaikkien sikojen seerumin HSP72- pitoisuuksien keskiarvo on 5,9 ± 7,4 ng/ml. Työssä saatujen tulosten perusteella seerumin HSP72 ei korreloi akuutin stressin indikaattoreina käytettävien laktaatin tai kortisolin kanssa eri kuljetusryhmissä eikä myöskään koko eläinmateriaalissa. Myöskään sikojen täysimahaisuudella ei ollut yhteyttä seerumin korkeaan ( >5 ng/ml) HSP72- pitoisuuteen missään kuljetusryhmässä. Ryhmän 1 ja ryhmän 3 välillä on tilastollisesti merkitsevä ero HSP72- pitoisuuksissa (P<0,05), HSP72- pitoisuuden ollessa korkeampi ryhmässä 3. Myös ryhmän 2 ja ryhmän 3 välillä on tilastollisesti merkitsevä ero HSP72- pitoisuuden suhteen (P<0,05), HSP72- pitoisuuden ollessa korkeampi ryhmässä 3. Ryhmien 1 ja 2 välillä ei ole tilastollista eroa HSP72- pitoisuudessa. Tässä työssä saatujen tulosten perusteella seerumin HSP72 ei sellaisenaan sovellu kroonisen stressin indikaattoriksi vaan vaatii lisätutkimuksia, joissa samanaikaisesti mitataan kroonista stressiä esimerkiksi sikojen käyttäytymistä tutkimalla. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään stressiä ja sen aiheuttamia fysiologisia muutoksia koko eläimen tasolla sekä solutason stressiä ja erityisesti molekyylipainoltaan 70 kDa:n lämpösokkiproteiinien roolia solutason stressivasteessa. Lopuksi käsitellään teurastusta edeltävän stressin yhteyttä sianlihan laatuun.
  • Holla, Annele Jenni Tuulikki (Helsingin yliopisto, 2021)
    Binge eating disorder (BED) is a common eating disorder that includes eating a large amount of food in a short period of time and is often associated with obesity. Patients can suffer from stress, anxiety, and metabolic syndrome caused by the weight gain, but no effective medication for both psychological and physiological issues have been discovered. This thesis studies the potential of short-chain fatty acids (SCFA) in reducing binge-like eating behaviour in a mouse model that does not include food restriction. The model includes a 24 h bingeing period with high-fat food once a week. SCFA butyrate, propionate, and acetate were administered to mice via 1 g/kg i.p. injections or 200 mM drinking water for three days, and their effects on energy intake during the bingeing period were measured. The results show that SCFA can significantly reduce binge-like eating behaviour in mice in the short term, but long-term effects vary. I.p. butyrate, propionate, and acetate decreased energy intake by 68%, 57%, and 62% during the first hour, respectively. SCFA via drinking water did not decrease energy intake a lot, and the results were inconsistent between animals. These results suggest a potential for SCFA to attenuate bingeing episodes when administered acutely, but the mechanisms remain to be discovered.