I min pro gradu-avhandling granskar jag fem regionala skriftsystem för det hittills ostandardiserade västgermanska språket lågsaxiska. De senaste årens utvecklingar, såsom gränsöverskridande kontakt i sociala medier och gränsöverskridande samarbete, har gjort frågan om överregional skriftlig kommunikation aktuell. Därför genomförs undersökningen av skillnaderna i de regionala skriftsystemen och tillhörande dialekterna särskilt ur synpunkten av överregional kommunikation och olika möjligheter för tillnärmning eller förening av skriftsystemen. Jämförelsen bygger på parametrar för att bedöma skriftsystemens optimala egenskaper, med speciell hänsyn till lågsaxiskans situation. Parametrarna omfattar representationens maximalitet och fonemens funktionella belastning, ortografiskt djup och hanteringen av vissa särutvecklingar samt sociala parametrar, såsom målgrupp och användningsändamål, hur identitetsfrågan sammanhänger med grafeminventariet samt frågan om inlärning och överförande av läs- och skrivkunnighet. Som material använder jag fem regionala skriftsystem och deras beskrivningar samt tillhörande dialekters fonemuppsättningar. Två skriftsystem kommer från den nederländska sidan, skriftsystemet för Groningen och Standaard Schriefwieze för Twente, och tre från den tyska sidan, skriftsystemen för Münsterland och Mecklenburg-Vorpommern samt SASS-skriftsystemet. Därav används fyra i gränsregioner, vilket gör dem intressanta ur synvinkeln av gränsöverskridande kommunikation i skrift. Analysen visar att skillnader uppträder i alla delområden som ingick i undersökningen. Majoritetsspråkets ortografi påverkar grafemvalet och allmänna aspekter, såsom markeringssättet för vokallängden och omljud, vilket leder till större skillnader i representationen än vad skiljaktigheterna på fonemnivå skulle förutsätta. Till följd av detta finns det en stor potential för överregional tillnärmning av skriftsystemen, om man skulle komma överens om gemensamma fonem-grafem-korrespondenser. Ett gemensamt skriftsystem för hela språkområdet skulle däremot kräva speciella lösningar för att hantera asymmetrin i dialekternas fonemsystem och andra regionala särutvecklingar.

This master’s thesis treats native speakers’ attitudes to non-native speakers’ spoken vernacular and standard varieties. It examines which theoretical factors researchers have to pay special regard to when studying attitudes to non-native variation. Based on these factors, the thesis evaluates which methods of the language attitude paradigm suit the study of attitudes to non-native speakers’ varieties best. As theoretical background serves the Communication Accommodation Theory in its adapted form for intercultural communication. The thesis draws upon previous findings on relevant factors for the study of native varieties, upon previous findings on relevant factors for the study of non-native language and upon previous findings on the nature of non-native varieties. In order to gain further insights, a case study is conducted. The case study examines native Finnish speakers’ preference of non-native Finnish vernacular and standard varieties. As methods, it employs both a matched- and verbal-guise listening test and a direct question approach. Furthermore, it gathers the respondents’ justifications for their speaker choices in the listening test. The justifications allow an insight into the respondents’ attitudes to the varieties. A non-random sample of 101 native Finnish speaking students from the University of Helsinki is tested. The speaker choices in the listening test are analysed by statistical means (chi-square test). The answers to the direct question and the justifications for the speaker choices are classified into groups of similar answers. The results gained by the listening test and the results gained by the direct question are compared. The findings suggest that the students do not prefer either non-native variety per se. Their variety preference depends on the communication situation. The students do not prefer the same varieties in the case of native and of non-native speakers. While both non-native varieties may sound nice, enthusiastic, self-confident and clear, only vernacular speakers are seen as particularly natural, authentic, relaxed and close to native Finnish speakers. Only standard speakers are associated with professionality in a broad sense, but leave in some cases the impression of sounding foreigner-like or not natural. Differently than in earlier studies on non-native vernaculars, the non-native Finnish vernacular is thus seen as mainly positive. The results of the two different methods do not match. Either or both of them can thus not be fully reliable. This thesis shows that native speakers’ attitudes to non-native varieties are not necessarily the same as to native varieties. Attitudes to non-native varieties have to be studied in their own right, thus. A multitude of factors influences the formation of attitudes to non-native varieties. Non-native and native varieties differ from each other in their form, in the way they are learnt, used and perceived as well as in what they express. Non-native language not as objectively produced by the non-native speakers, but as subjectively perceived by the native interlocutors influences attitudes. Furthermore, attitudes to non-native varieties are likely even more prone to the social desirability bias than attitudes to native varieties. Methods that elicit the respondents’ attitudes directly should thus be avoided. The findings of the Finnish case study indicate that also matched-guise tests may suffer from the social desirability bias because of variety recognition. Furthermore, voice recognition is an increasing problem in the digital age. Most methods of the language attitude paradigm do not study natural language data in real-life communication situations. This thesis reveals the need for more innovative research designs. It suggests therefore several methods that researchers of attitudes to non-native variation may employ in future.

Tämä tutkielma tarkastelee aistiverbien koleksifikaatiotyyppejä Itämeren kielialueen kielissä, eli miten tämän kielialueen kielet erottelevat aistiverbien perusmerkityksiä leksikaalisesti, ja toisaalta mitä perusmerkityksiä kielet ilmaisevat samalla lekseemillä, eli koleksifikoivat. Tutkielma edustaa sekä leksikaalista typologiaa että areaalista kielitiedettä. Aikaisemmassa tutkimuksessa on havaittu areaalisia koleksifikaatiotyyppejä, niin aistiverbien kuin muidenkin semanttisten kenttien kohdalla. Itämeren kielialueen kielet ovat olleet kontaktissa tuhansia vuosia ja niistä löytyy monia areaalisia piirteitä, ulottuen fonologiasta leksikkoon. On myös esitetty, että alueen uralilaiset kielet ovat indoeurooppalaistuneet kontaktin myötä, ja toisaalta alueen indoeurooppalaisista kielistä on löydetty uralilaisia piirteitä. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella, onko Itämeren kielialueen kielissä havaittavissa jaettuja aistiverbien koleksifikaatiotyyppejä, ja onko koleksifikaatioissa havaittavissa ns. indoeurooppalaistumista tai uralilaistumista. Tutkielmassa verrataan Itämeren kielialueen kieliä sekä keskenään että verrattuna sukukieliin, joita puhutaan alueen ulkopuolella. Tutkielman aineisto kerättiin kyselylomakkeella, jossa äidinkielisiä puhujia pyydettiin kääntämään omalle äidinkielelleen englanninkielisiä lyhyitä lauseita, joissa esiintyi aistiverbejä. Lopullinen aineisto sisältää 199 vastausta 40 kielellä, joista kahdeksan on uralilaisia kieliä ja 32 Euroopassa puhuttavia indoeurooppalaisia kieliä. Itämeren kielialueen kielistä tutkimuksessa on edustettuna 14 kieltä, jotka kuuluvat viiteen eri kielihaaraan. Itämeren kielialueen ulkopuoliset kielet aineistossa muodostavat kontrolliryhmän, jota vasten kielikontaktien mahdollisia vaikutuksia voidaan verrata. Analyysissä jokaisesta kielestä tunnistettiin mahdolliset koleksifikaatiot, ja kieltenvälinen vertailu tapahtui sekä kielihaaran että -kunnan tasolla. Itämeren kielialueen kieliä verrattiin sekä suhteessa toisiinsa että suhteessa alueen ulkopuolella puhuttuihin sukukieliin. Tutkimuksesta selviää, että Itämeren kielialueen kielet eivät jaa yhtä yhteistä aistiverbien koleksifikaatiotyyppiä, vaan kielistä löytyy useita erilaisia tyyppejä. Tulokset osoittavat myös, että koleksifikaatiotyypit ovat hyvin samanlaisia samaan kielihaaraan kuuluvien lähisukukielten kesken. Osa Itämeren kielialueen kielistä kuitenkin poikkeaa huomattavasti lähisukukielistään, ja koleksifikaatiotyypeistä löytyy yhtäläisyyksiä myös kielisukulaisuusrajojen yli. Sama koleksifikaatiotyyppi löytyy mm. ruotsista, virosta ja meänkielestä, jotka samalla poikkeavat lähisukukielistään. Myöskin latvia ja liettua poikkeavat toisistaan, ja liettuan koleksifikaatiotyyppi muistuttaa slaavilaisista kielistä löytyvää mallia. Osa tuloksista näyttää heijastelevan kielikontaktien vaikutusta. Tutkimuksesta selviää myös, että osa koleksifikaatiotyypeistä on hyvin yleisiä kielikunnasta ja -haarasta riippumatta, joten kielikontakti ei välttämättä ole ainoa yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia selittävä tekijä.

Tämä tutkielma tarkastelee termejä, joita evidentiaalisuuskategorioista on käytetty kieliopeissa ja muissa kielten kuvauksissa. Evidentiaalisuus on funktionaalinen domeeni, joka tarkoittaa tiedonlähteen tai tiedon saannin il-maisua: puhuja on voinut saada tietonsa esimerkiksi näkemällä tapahtuman, päättelemällä sen jäljelle jääneistä merkeistä tai kuulemalla siitä muilta. Kaikki kielet voivat ilmaista evidentiaalisuutta, mutta vain joissakin sen kieliopillistunut omaksi kategoriakseen. Tutkielma tarkastelee juuri kieliopillisia evidentiaalisuuskategorioita ja niistä käytettyjä termejä. Aihetta lähestytään niin kieltenvälisen vertailun kuin terminologian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa esitellään myös evidentiaalisuutta ilmiönä sekä sen tutkimushistoriaa: erityisesti keskitytään evidentiaalisuuden määrittelyn näkökulmiin ja ongelmiin. Kielten vertailuun vaikuttaa näkemys kategorioista. Universalistisen näkö-kulman mukaan kielten kategoriat ovat pohjimmiltaan samoja, mutta partikularistisen näkemyksen, jota tässä tutkielmassa noudatetaan, kielten kategoriat ovat aina erilaisia, mutta voivat olla samankaltaisia. Tällöin vertailu toteutetaan käyttämällä vertailukäsitteitä, jotka perustuvat semanttisiin ja funktionaalisiin ominaisuuksiin. Kiel-ten yksilölliset kategoriat, jotka on kuvattu ja määritelty kunkin kielen omilla ehdoilla, ovat sen sijaan kuvauska-tegorioita. Käytännön syistä olisi hyvä, jos vertailukäsitteistä ja kuvauskategorioista käytettäisiin samoja termejä, mutta toisaalta on toivottavaa, että kuvauskategorioiden termit kuvastaisivat juuri kyseistä kategoriaa. Lisäksi on yleisiä terminologisia ihanteita, kuten erottuvuus ja monosemia, eli termien tulisi erottua toisistaan ja kutakin käsitettä tulisi vastata yksi termi ja kutakin termiä yksi käsite. Tutkielma tarkastelee myös tällaisten kriteerien toteutumista evidentiaalisuuden terminologiassa. Tutkielman aineistona on 51 kielen evidentiaalisuusjärjestelmät, joiden tiedot on kerätty 57 eri kieliopista tai muusta kuvauksesta. Kieliopeista poimitaan evidentiaalisuuskategorioiden termit ja niiden määritelmiä verra-taan eri evidentiaalisuuskategorioiden vertailukäsittesiin, minkä jälkeen kuhunkin vertailukäsitteisiin sopivien kategorioiden termit kerätään yhteen ja niitä verrataan toisiinsa. Tutkielmassa selviää, että evidentiaalisuuskategorioista käytetty terminologia on runsasta ja vaihtelevaa. Polysemiaa ja etenkin synonymiaa esiintyy paljon, mikä haittaa termien ymmärrettävyyttä ja erottuvuutta. Ter-mien runsaus selittyy osittain evidentiaalisuuden lyhyehköllä tutkimushistorialla, jonka takia termit eivät ole ehti-neet vakiintua. On myös mahdollista, että evidentiaalisuus ilmiönä on edelleenkin heikommin tunnettu kuin jotkin toiset kieliopilliset ilmiöt, jolloin myös käsitteistön vakiintumattomuus synnyttää terminologista vaihtelua. Toi-saalta, kielten kategorioissa on eroja, minkä on syytä heijastua myös terminologiaan. Runsasta terminologista vaihtelua löytyykin ei-visuaalisen sensorisen evidentiaalisuuden sekä eri päättelytyyppien kategorioissa, jotka ovat semanttisesti monitahoisia. Tutkielman aineistosta löytyi myös yllättävän monta yleistiedon ja ego-evidentiaalisuuden kategoriaa, vaikka näitä kategorioita ei välttämättä ole otettu huomioon evidentiaalisuustypo-logioissa.

This thesis explores the family language policy (FLP) of mixed-language families living in Finland. More and more children are born in multicultural families, where parents have different first languages, and many of them wonder what language strategy to use in the home environment to be beneficial for the language development of their children. Sharing circumstances with other parents in multicultural families, and having a personal interest in multilingualism drove my interest in investigating the family language policy of mixed-language families who reside in Finland; how the daily use of more than one language is established, implemented and managed at the family level. With three main objectives - 1) identifying parental language practices, 2) examining parental views on multilingualism, 3) identifying influencing factors of language choice – this thesis intends to offer an overview of the family language policies employed by parents, and to reveal possible insightful information about attitudes towards language use. It also aims to highlight areas where parents who raise multilingual children in Finland might need practical guidance and support. A survey was conducted through an online questionnaire across Finland among parents of children up to 17 years old and whose spouses have different first languages. The questionnaire was both quantitative and qualitative in nature. The quantitative data was analysed by means of descriptive statistics, and for analysing the qualitative data, an inductive approach was used based on a thematic analysis performed at a semantic level. The main results identified one parent - one language (OPOL) as the most preferred language practice and showed that parents’ determination and plan to employ a language separation strategy does not fully materialize into practice. The type of parental language practice differs among parents of children from different age groups. Despite the myriad of factors that influence parents’ language choice, their family language policies seem to be oriented around a similar language ideology, one that places value on first language transmission and on equal early multilingual acquisition. The transmission of first language appears to be intrinsic to the nature of parenthood. In addition to the main findings, the timing of introducing a new language and the limited availability of language resources for minority languages were identified as the areas where parents who raise multilingual children in Finland need guidance and support. The results and findings of this study deepen our knowledge and understanding of relevant aspects and challenges related to the family language policies of mixed-language families.

This thesis is an investigation of inalienably possessed lexical items in the languages of the New Guinea area. Inalienable possession is a linguistic feature in languages with an alienability distinction: in these languages, there are two distinct possessive noun phrases, the choice of which depends on the semantics of the possessed noun. Inalienable possession covers those possessive relations which are conceived as inherent, whereas alienable possession pertains to more prototypical ownership relations. Cross-linguistically, then, the nouns involved in inalienable possession are kinship terms, body part nouns, and spatial nouns. Additionally, there are often language-specific concepts that are inalienably possessed. The inalienable lexical items are not semantically uniform across languages, but it is rather highly language-specific which nouns are treated as inalienable. This variation forms the core of the thesis: the objective is to examine inalienable possession from the lexical perspective to gain a detailed understanding of the semantic nature of inalienability. The study is based on a genealogically balanced sample of 23 languages. The analysis of the inalienable lexical items is based on language descriptions and dictionaries of the individual languages. The results show that in general, the semantic characteristics of inalienable possession follow the cross-linguistic tendencies: kinship nouns and body part terms are the most common inalienable lexical items. Spatial relations, however, are not as commonly inalienable. The analysis shows that it is the most prototypical nouns in their respective semantic categories that are most frequently inalienably possessed. The languages also have inalienable nouns beyond kinship terms, body part nouns, and spatial nouns, and the majority of these nouns are inalienable in one language only. Explanations to these semantic deviations are proposed, and explanations to the tendencies present in the data are also discussed. The study also briefly addresses the areal distribution of alienability distinctions. Alienability distinctions are relatively common in the languages of the New Guinea area, but the study shows that although they are attested in languages spoken across the area, they are notably lacking from the southern part of the island.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan prototyyppiteoriaa osana länsimaisen kielitieteen historiaa. Tavoitteena on selvittää, millaiset taustat prototyyppiteorialla on ja millä tavoin se otettiin vastaan kielitieteelliseen tutkimukseen. Tutkimus pyrkii kuvailemaan, millaisia kielellisiä ilmiöitä prototyyppiteorialla voidaan kuvata, mikä on sen sovellettavuusala kielitieteellisessä tutkimuksessa ja millaista kritiikkiä sitä vastaan on esitetty. Prototyyppiteoria on teoria kategorioista. Se pohjautuu 1970-luvulla suoritettuihin empiirisiin kokeisiin kognitiivisen psykologian saralla ja esittää tiivistetysti kaksi väitettä: (1) Kategorialla on keskeisempiä ja perifeerisempiä jäseniä. (2) Kategorian rajat ovat sumeat. Prototyyppiteoria ja prototyypin käsite ovat nousseet keskeiseen asemaan etenkin kognitiivisen kielitieteen keskuudessa. Tyypillisesti prototyyppiteoria nähdään vastakkaisena selkeärajaiselle klassiselle kategoriamallille, jonka kategoriakuuluvuuden ehdot määritellään binaaristen joko–tai -piirteiden perusteella. Klassinen kategoriamalli on erityisesti formaalin kielentutkimuksen käyttämä kategoriamalli. Kysymys kategorioista ja niiden olemuksesta on keskeinen tässä tutkimuksessa ja niitä koskevaan keskusteluun pyritään tutustumaan kattavasti. Sitoutuminen yhdenlaiseen kategoriamalliin nähdään usein kannanottona toisenlaista mallia vastaan, mikä on johtanut kiistoihin ja väittelyihin eri kielentutkimuksen suuntausten välillä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millainen on formaalin ja funktionaalisen kielentutkimuksen lähestymistavan suhde toisiinsa. Kysymys nähdään rationaalisen ja empiirisen tieteen vastakkainasetteluna, joka vuosisatoja kestettyään on tuskin ratkaistavissa helposti. Eri lähestymistapojen välille on kuitenkin koetettu rakentaa siltaa ja dialogi jatkunee tulevaisuudessakin. Tämän tutkimuksen aineistona toimivat toiset tutkimukset sekä eri tieteenalojen – kuten filosofian, psykologian ja kielitieteen eri osa-alueiden – lähteet. Tutkimus vertailee ja kokoaa yhteen näkemyksiä eri vuosikymmeniltä sekä pyrkii kontekstualisoimaan niitä vallitseviin yhteiskunnallisiin oloihin ja tapahtumiin. Tavoitteena on muodostaa hermeneuttinen kehä, jonka aikana ymmärrys tutkittavasta kohteesta – rationalismin ja empirismin vastakkainasettelusta, kategorioista sekä prototyyppiteoriasta – syvenee ja monipuolistuu. Prototyyppiteorian matka empiirisestä kategorisaatiomallista teoreettiseksi kielellisten kategorioiden kuvausmalliksi vaikuttaa olleen melko saumaton, joskaan ei täysin ongelmaton, siirtymä. Prototyyppiteoriaa on moitittu mm. epäselvästä käsitteenmuodostuksesta ja siitä, että prototyypin käsitettä voi kukin tutkija käyttää oman näkökulmansa ja kulloistenkin tutkimustarpeidensa mukaisesti. Tämä voi aiheuttaa sekaannusta ja tutkimustulosten yhteismitattomuutta. Toisaalta prototyyppiteoria nähdään eräänlaisena lingvistisenä yleistyökaluna, jonka vahvuuksia ovat joustavuus, selitysvoimaisuus ja sovellettavuus eri ilmiöiden tutkimiseen. Prototyyppiteoria vaikuttaa soveltuvan erityisen hyvin semantiikan alan kuvaukseen, mutta prototyyppisyyden käsitettä voidaan periaatteessa soveltaa kaikkiin ilmiöihin, jotka pohjautuvat kielelliseen luokitteluun.

Koronaviruspandemia vaikutti koko yhteiskuntaan vuonna 2020. Myös Suomi sulki valtionrajansa muulta kuin välttämättömältä liikenteeltä. Tästä johtuen kesällä 2020 ulkomaanmatkailijat hävisivät Helsingistä lähes täysin. Matkailijoihin keskittyvät yritykset joutuivat suuntaamaan markkinointinsa uudelleen kotimaisiin asiakkaisiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten markkinoiden uudelleensuuntautuminen on vaikuttanut matkailijoihin keskittyvien yritysten kielenkäyttöön ja kielimaisemaan. Tavoitteena on selvittää paitsi muutokset, myös perustelut niiden takana, samoin kuin syyt sille, että muutosta ei olekaan tapahtunut. Tutkielma keskittyy yritysten kieliasioiden päättäjiin, heidän ratkaisuihinsa sekä heidän tyytyväisyyteensä omiin ratkaisuihinsa. Kielimaisema on sosiolingvistiikan tutkimussuunta, jossa tarkastellaan kielten esillepanoa tietyssä paikassa. Tutkimuksen kohteena ovat usein esimerkiksi katukyltit, mainosjulisteet ja infotaulut, niin julkisten kuin yksityisten tahojen tekemät. Kirjallisuuden mukaan keskeisiä ongelmia alalla on mm. tutkimusmenetelmien kehittymättömyys sekä dynaamisen näkökulman vähäisyys. Tämä tutkielma pyrkii osiltaan korjaamaan näitä puutteita. Aineisto on kerätty kyselylomakkeella sekä jatkohaastattelulla halukkaille. Lomakkeessa kysyttiin muutoksista suomen, ruotsin, englannin ja muiden kielten käytössä yrityksen sosiaalisessa mediassa. kotisivuilla, teksteissä tilojen ulkopuolella, julkisten tilojen sisäpuolella ja henkilöstötiloissa sekä yrityksen sisäisessä viestinnässä. Haastattelussa jokaista ratkaisua pyydettiin perustelemaan. Lisäksi kysyttiin erikseen koronaohjeistusta koskevista teksteistä. Sekä lomakkeessa että haastattelussa käsiteltiin myös vastaajien tyytyväisyyttä omiin kielivalintoihin. Lomakkeeseen vastasi 51 yritystä ja haastatteluihin osallistui näistä kahdeksan. Vastaukset koottiin yhteenvetotaulukoihin, joita analysoitiin pysty- ja vaakasuunnassa eri näkökulmista mahdollisimman kattavien tulosten saamiseksi. Tutkimuksesta selviää, että muutosta kielimaisemassa tapahtui suhteellisen vähän. Muutoksilla oli kuitenkin selkeä suunta: suomen kieltä lisättiin, englannin kieltä vähennettiin ja muut kielet poistettiin lähes kokonaan. Poikkeuksena oli ruotsi, joka selvästi jakoi mielipiteet yritysten kesken. Avaintekijänä yrityksen kielipäätöksiin toimi usein työntekijöiden kielitaito. Päätöksiin vaikuttivat selvästi myös toisaalta ulkomaalaisten turistien puuttuminen, toisaalta maahanmuuttajien ym. suomea osaamattomien asiakkaiden läsnäolo, joka ei ollut muuttunut. 92% vastaajista oli erittäin tai jossain määrin tyytyväisiä kieliratkaisuihinsa pandemian aikana.

Työ käsittelee isiNdebelen lämpötiladomeenia. IsiNdebele on eteläafrikkalainen bantukieli, joka kuuluu nguni-kielten haaraan. Se on yksi Etelä-Afrikan virallisista kielistä, ja sillä on noin miljoona äidinkielistä puhujaa. Tutkimuksen kohteena ovat isiNdebelen lämpötilaa ilmaisevien lekseemien metaforiset ekstensiot tunteiden suuntaan. Tutkimus kartoittaa myös yleisesti lämpötilaa ilmaisevia lekseemejä isiNdebelessä ja sitä, ovatko toiset keskeisempiä kuin toiset. Tutkimusaineistona on isiNdebeleä äidinkielenään puhuvan informantin haastattelut ja eri elisitaatiomenetelmin kerätyt lämpötilanilmaukset ja metaforat, joissa lähdealueena on lämpötila ja kohdealueena jokin tunne tai ihmisen ominaisuus. Lämpötilanilmaukset analysoidaan peruslämpötilatermien näkökulmasta, ja tuloksena on, että isiNdebelen keskeisimmät lämpötilatermit ovat lekseemit -tjhisa (kuuma), -futhumala (lämmin), -makhaza ja -qanda (kylmä). Näiden lekseemien lisäksi mukaan tutkimukseen otetaan lekseemien -pholila (jäähtyä) ja -bila (kiehua) metaforiset ekstensiot. Löytyneet metaforat luokitellaan lähdealueen perusteella. Tunteisiin tai ihmisten ominaisuuksiin viittaavia lämpötilalekseemien metaforisia ekstensioita löytyi yhteensä 16 kappaletta, joista kuuman ekstensioita on seitsemän, lämpimän neljä ja kylmän kolme. Tulokset esitellään 26 esimerkkilauseen avulla. Luokittelulla on saatu esiin se, mille kohdealueille kuumuutta, lämpöä ja kylmää ilmaisevat lekseemit ovat isiNdebelessä laajentuneet. Näitä lähde- ja kohdealueiden yhdistelmiä tarkastellaan ensisijaisesti isiNdebelen systeemistä käsin, tarkoituksena kuvailla isiNdebelen lämpötila- ja tunnemetaforien järjestelmää. Löytyneitä metaforia verrataan myös Lakoffin ja Johnsonin klassiseen käsitemetaforateoriaan ja erityisesti sen lämpötila- ja tunneyhdistelmiin AFFECTION IS WARMTH, ANGER IS HEAT ja FEAR IS COLD sekä lämpötilatermien metaforisten ekstensioiden typologiseen variaatioon. IsiNdebelen lämpötila- ja tunnemetaforista löytyy samankaltaisia ja erilaisia metaforia kuin yllä mainitut käsitemetaforat, ja niistä löytyy yhtäläisyyksiä muiden afrikkalaisten kielten metaforiin. IsiNdebelen lämpötilatermit ovat laajentuneet merkitsemään sekä positiivisia että negatiivisia tunteita: mm. vihaa, pelkoa, ystävällisyyttä, epäystävällisyyttä sekä ihmisen hyvyyttä ja pahuutta. Tutkimus toimii alustavana isiNdebelen lämpötiladomeenin kartoituksena ja avaa mahdollisuuden tutkia isiNdebelen lämpötilalekseemejä sekä muita metaforia laajemminkin.

This thesis explores the language practices, attitudes, and identities of multilingual couples that use English as a lingua franca in the relationship (ELF couples). The goal is to investigate how these couples utilize their multilingual resources and if they report using translanguaging or other language mixing practices. As a part of ELF couples’ language practices, the family language practices of families formed by ELF couples as parents are also addressed. Furthermore, the study aims to find out what kinds of attitudes ELF couples have towards translanguaging, as well as how the use of English as a lingua franca shows in their language identities. Earlier research has shown that translanguaging is an essential part of the use of English as a lingua franca especially in the context of informal social contact and close relationships. However, ELF couples as a target group have been studied little and most of the research so far has been qualitative. The focus in this thesis is quantitative, and the study was conducted using an online questionnaire which received 563 suitable responses. The main findings show that while the primary language used in ELF couples’ conversations is usually English, also the partners’ first languages are used to a varying extent. Translanguaging is present in ELF couples’ language practices also in larger scale, even though varying results regarding this aspect showcase the uniqueness of individual couples’ language practices. Moreover, the couples have positive attitudes towards language mixing in general, and many of them respond to it in a relaxed manner. Regarding ELF couples’ language identities, the data shows that the couples often identify themselves as English-speakers but also multilinguals, both individually and as a couple. Consequently, English as a lingua franca seems to have an important role in the relationships, and many of the couples report difficulties in attempts or even unwillingness to change the main language of the relationship to something else than English after having started the relationship using English as a lingua franca. The results also show that language mixing is used much less in the family context when addressing children, and that children seem to be one of the main triggers for more conscious language practices.