Browsing by Subject "Husdjurens reproduktion"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 61
  • Seppä-Lassila, Leena (Helsingfors universitet, 2007)
    Akuutin faasin proteiinit ovat maksan tuottamia proteiineja, joiden pitoisuudet muuttuvat tulehduksen akuutin vaiheen vasteen aikana. Akuutin vaiheen vaste käynnistyy paikallisesta kudosvauriosta, joka voi olla bakteerin, viruksen, loisten, immunologisen reaktion tai esimerkiksi kasvaimen aiheuttama. Paikallinen vaurio saa valkosolujen ja sytokiinien välityksellä aikaan muutoksia koko elimistön tasolla. Lähes kaikki sairaan eläimen oireet, kuten syömättömyys, lämmönnousu ja leukosytoosi, johtuvat akuutin vaiheen vasteen aiheuttamista muutoksista. Terveillä eläimillä akuutin faasin proteiinien pitoisuudet voivat olla suurentuneet muun muassa kuljetuksen ja stressin myötä. Myös ikä, sukupuoli ja tiineys vaikuttavat akuutin faasin proteiinien pitoisuuksiin. Akuutin faasin proteiineja on lukuisia erilaisia, mutta useita proteiineja ei havaita terveillä eläimillä laisinkaan. Tärkeimpiä akuutin faasin proteiineja ovat fibrinogeeni, haptoglobiini, CRP, seerumin amyloidi-A, α1-hapan glykoproteiini, ferritiini, transferriini ja keruloplasmiini. Lajien välillä on eroja siinä, minkä proteiinin pitoisuudet muuttuvat akuutin vaiheen vasteen aikana. Sialla tärkeimpiä akuutin faasin proteiineja ovat CRP, haptoglobiini, sika-MAP ja seerumin amyloidi-A. Niiden pitoisuus kohoaa parin päivän kuluttua altistuksesta tai sairastumisesta ja voi olla jopa 40-kertainen lähtötasoon nähden. Tutkimukseen arvottiin 21 eteläsuomalaista emakkosikalaa, joissa 646 emakkoa tutkittiin ontumisen ja valuttelun varalta. Lisäksi tutkittiin valuttelun varalta viidellä valutteluongelmatilalla vielä 178 emakkoa. Ontumisen prevalenssi oli 8,5 % ja valuttelun 1,3 %. Koe-eläimistä ja niiden kontrolleista otettiin verinäyte, josta määritettiin CRP:n ja haptoglobiinin pitoisuudet. Ontuvilla emakoilla akuutin faasin proteiinien pitoisuudet olivat merkitsevästi korkeammat kuin niiden kontrolliemakoilla. Vakavasti ontuvilla emakoilla ero kontrolliemakoihin oli vielä suurempi kuin lievästi ontuvilla emakoilla. Valuttelevilla eläimillä ei havaittu pitoisuuksissa merkitseviä eroja kontrolliemakoihin verrattuna. Tulokset ovat samansuuntaisia kirjallisuuden kanssa. Akuutin faasin proteiinien pitoisuuksien määritykset tarjoavat uusia ja tarkempia mahdollisuuksia eläinten terveyden- ja sairaudenhoitoon. Ennen rutiininomaista käyttöä on kuitenkin tehtävä vielä paljon perustutkimusta, johon tämänkin tutkielman kokeellinen osuus voidaan lukea.
  • Ritakari, Paula (Helsingfors universitet, 2014)
    Alkionsiirtojen avulla on mahdollista lisätä geneettisesti arvokkaiden naaraseläinten jälkeläismäärää ja menetelmää on sovellettu onnistuneesti tuotantoeläimillä. Hevosmaailmassa alkionsiirrot ovat kuitenkin vielä melko harvinaisia. Alkionsiirtoon turvaudutaan useimmiten hedelmällisyyshoidon tapaan tilanteissa, joissa vanha tai arvokas tamma ei itse pysty viemään tiineyttä loppuun ja se tulee kysymykseen myös silloin, jos nuori tamma halutaan saada siitoskäyttöön mahdollisimman varhain tai jos tamman kilpailu-uraa ei haluta keskeyttää siitoskäytön vuoksi. Alkioiden pakastamismenetelmien kehittyminen mahdollistaisi niin ikään laajemman kansainvälisen hevoskaupan sekä geneettisen materiaalin säilömisen. Alkionsiirto on mahdollista läheisten sukulaislajien kesken, mikä mahdollistaa menetelmän käytön uhanalaisten lajien säilyttämisen edistämiseksi. Alkionsiirtoa voidaan käyttää apuna myös oriin hedelmällisyyden arvioinnissa sekä tamman lisääntymiselimistön patologian tutkimuksessa. Toistaiseksi alkionsiirtomenetelmien suosiota rajoittaa alkioiden huono saatavuus, koska tammoille soveltuvaa superovulaatiomenetelmää ei vielä ole onnistuttu kehittämään. Myös alkioiden säilytykseen liittyy useita ongelmia. Hevosen alkion erikoinen rakenne kapseleineen vaikeuttaa kylmänsuoja-aineiden kulkeutumista alkion sisälle. Varhaisemman kehitysvaiheen alkiot kestävät pakastamista suurempia alkioita paremmin, mutta alkionhuuhtelutulokset ovat heikompia silloin, kun alkioita huuhdellaan varhaisempana ajankohtana. Alkionsiirron onnistumisen kannalta on tärkeää päästä valitsemaan siirrettäväksi laadukkaita ja hyväkuntoisia alkioita. Alkioita on perinteisesti arvosteltu mikroskoopin avulla morfologisin perustein sekä erilaisilla värjäysmenetelmillä, mutta myöhemmin mukaan on tullut myös alkion DNA:n tutkimisen mahdollisuus polymeraasiketjureaktio- eli PCR-menetelmällä. Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tavoitteena on selvittää lukijalle alkionsiirtoprosessin eri vaiheet sekä valottaa tekijöitä, jotka vaikuttavat alkionsiirron onnistumiseen
  • Johnsson, Mia (Helsingfors universitet, 2006)
    Koirilla esiintyvistä lisääntymisongelmia aiheuttavista infektiivisistä mikrobeista tyypillisimmät ovat Brucella canis ja canine herpes virus-1 (CHV-1). Näiden aiheuttamat ongelmat saattavat muodostua hyvinkin merkittäviksi yksittäisessä kennelissä alentaen syntyvien pentujen määrää huomattavasti vuositasolla. Useissa maissa tehtyjen tutkimusten perusteella on todettu herpeksen olevan enzoottinen virus koirapopulaatioissa. Brucella canista esiintyy harvemmin, mutta sen aiheuttamien vakavien lisääntymisongelmien takia vähäinenkin esiintyvyys on merkittävää. Suomessa ei ole aiemmin tutkittu Brucella canis –bakteerin tai CHV-1:n esiintyvyyttä paikallisessa koirapopulaatiossa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa näiden mikrobien esiintyvyys Suomessa ja niiden merkitys suomalaisten koirien lisääntymisongelmissa. Tutkimukseen pyydettiin lehti-ilmoituksella mukaan jalostuskoiria, joilla oli ollut lisääntymisongelmia. Näytteitä otettiin myös täysin terveistä koirista verrokkiryhmäksi. Näytteeksi otettiin verta lasiseen seerumiputkeen noin 8 ml. Näytteet kerättiin pääsääntöisesti kenneleissä paikan päällä. Yhteensä näytteitä saatiin 388 kpl. Brucella canis –vasta-aineet tutkittiin kaikista näytteistä EELA:ssa. Yhdestäkään näytteestä ei löytynyt positiiviseksi tulkittavia vasta-ainemääriä. Herpesvasta-ainetutkimusta varten valittiin 40 lisääntymisongelmista kärsivien kenneleiden näytettä sekä 41 näytettä verrokkiryhmäksi ongelmattomista kenneleistä. Herpesvasta-aineet tutkittiin Ruotsissa SVA:n laboratoriossa. Herpesvasta-aineita tutkimuksessa todettiin usealla koiralla. Seroprevalenssi ongelmakenneleiden ryhmässä oli 90%. Verrokkiryhmän kenneleissä seroprevalenssi oli selvästi matalampi, 24%. Vasta-ainetiitterin korkeus todettiin tilastollisesti merkitsevästi riippuvaksi kennelin ongelmastatuksesta ja koiran käytöstä jalostuksessa. Herpesvasta-aineita todettiin enemmän ongelmakennelien koirilla kuin ongelmattomien kenneleiden koirilla. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta herpeksen olevan yksi tärkeimmistä aiheuttajista kennelin lisääntymisongelmissa. Kennelin herpestilanteen selvittäminen tulisikin sisällyttää tutkimuksiin kartoitettaessa syitä kennelin lisääntymisongelmiin.
  • Tenhonen, Tanja (Helsingfors universitet, 2001)
    Detomidiini (Domosedan) on spesifinen a2-adrenerginen agonisti, joka on laajalti käytössä hevospraktiikassa. Detomidiinin käyttöindikaatioita ovat sedaatio, kivunpoisto sekä esilääkitys inhalaatio- tai infuusioanestesiaa varten. Annostuksella 20-80 mg/kg aikaansaadaan voimakas sedaatio ja kivunpoisto, joiden pituus on riippuvainen annoksen suuruudesta. Detomidiinihydrokloridin vaikutuksista sykloivan tamman kohdun kontraktioihin ei ole olemassa paljoakaan täsmällistä tietoa. Vaikutuksia on tutkittu käyttäen useita erilaisia menetelmiä, joiden luotettavuutta on eri syistä pidettävä arveluttavina. Useat menetelmät itsessään jo aiheuttavat kohdun lisääntynyttä supistuvuutta. Toisissa menetelmissä taas tulkitaan elimistön reaktioita, jotka voivat aktivoitua muistakin tekijöistä kuin kohdun supistuksista. Tämän tutkimuksen tavoite oli saada tietoa kohdun supistuvuudesta vertaamalla kiimassa olevien tammojen reaktioita suonensisäisen detomidiinihydrokloridi-injektion ja fysiologisen NaCl-injektion (kontrolli) jälkeen. Kohdun supistelua tarkkailtiin transrektaalisen ultraäänen ja gammakuvauksen (skintigrafia) avulla. Tutkimuksessamme ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja koe- ja kontrolliryhmän välillä kummallakaan tutkimusmenetelmällä. Sekä ultraääni- että dynaamisissa skintigrafiatuloksissa oli kuitenkin havaittavissa selvä numeerinen ero kohdun kontraktioissa ryhmien välillä. Detomidiini vaikuttaisi supistavan kohtua ensimmäisen puolen tunnin ajan. Ko. eron tilastollisen merkitsevyyden puuttuminen johtunee pienestä aineistosta (kuusi tammaa) ja tulosten suuresta keskihajonnasta. Hajontaa aiheuttivat hevosten yksilöllinen vaihtelu ja tutkimusmenetelmien virhelähteet, mm. tulkintojen subjektiivisuus. Vaikka tutkimuksessamme havaittu kohdun supistuvuuden ero ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä, vaikuttaisi suositeltavalta käyttää detomidiinia kliinisessä työssä, kun kohdun lisääntynyt supistelu on työn kannalta haluttu ominaisuus.
  • Karkamo, Veera (Helsingfors universitet, 2003)
    Tutkimuksessa selvitettiin ensikoiden melatoniiniprofiilien yhteyttä puberteetin ilmenemisen viivästymiseen syyskaudella. Tavoitteena oli löytää yksilöllisten melatoniiniprofiilien avulla ennustettavia eroja syyskauden hedelmällisyydessä, jotta alemman hedelmällisyyden yksilöt voitaisiin tulevaisuudessa karsia tuotannosta ja jalostuksesta. Tulokset perustuvat Hyvinkäältä Maatalouden tutkimuskeskuksen sikatalouden koeasemalta syksyllä 2000 saatuun aineistoon (18 eläimen näytteet). Tutkimuseläimet valittiin pareittain vastaavien syntymäpäivien mukaan isommasta eläinmäärästä siten, että kiimaan tulleiden (saavuttaneet puberteetin) ja kiimaa näyttämättömien (puberteetin viivästyminen) ryhmään tuli sama eläinmäärä. Eläimistä otettiin verinäytteitä kahden vuorokauden aikana yhteensä 4 päivä- ja 6 yönäytettä, joista analysoitiin melatoniinipitoisuudet. Tutkimus osoitti kaikilla tutkimuseläimillä kiiman ilmenemisestä riippumattoman, selkeän ja säännöllisen, vuorokaudenajan mukaan vaihtelevan melatoniinirytmin. Kaikilla päiväarvot olivat alhaiset ja yöarvot korkeat, kuten muillakin aiemmin tutkituilla nisäkkäillä. Joillain yksilöillä yölliset melatoniinipitoisuudet olivat päiväarvoihin nähden moninkertaiset. Tehty tutkimus on ensimmäisiä, joissa sian säännöllinen melatoniinirytmi on pystytty osoittamaan. Tehdyssä tutkimuksessa yhteyttä puberteetin viivästymisen ja yksilöllisten melatoniiniprofiilien välillä ei löydetty. Näiden tulosten pohjalta on oletettava, ettei sian yöllisten melatoniinikonsentraatioiden yksilöllisillä eroilla ole vaikutusta puberteetin ilmenemiseen tai sen viivästymiseen. Erot melatoniinitasoissa saattavat olla osoitus yksilöllisistä eroista käpyrauhasen koossa, kuten aiemmin on osoitettu mm. lampaalla. Tutkimuseläinten käpyrauhasten kokoja ei mitattu.
  • Näsi, Päivi (Helsingfors universitet, 2007)
    Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosiosta. Kokeellinen osuus kuuluu osana ELL Leena Suojalan väitöskirjaprojektiin, jossa tuloksia käsitellään laajemmin. Tässä tutkielmassa keskitytään eläinten kliiniseen vasteeseen ja bakteriologiseen paranemiseen. Lypsylehmät saavat Escherichia coli–utaretulehduksen yleensä lähellä poikimista tai alkulypsykaudella. Tartunnan vakavuuteen vaikuttaa lehmän oma immuunivaste sekä bakteereiden määrä. Kolimastiitin mikrobilääkehoidon tekee ongelmalliseksi se, että endotoksiinivaste eli elimistön omat sytokiinit ja muut välittäjäaineet aiheuttavat kliiniset oireet. Kolimastiitin hoitoon on yleensä käytetty laajakirjoisia antibiootteja, vaikka joissakin tutkimuksissa on havaittu, että mikrobilääkehoito ei välttämättä paranna hoitotulosta. Lisääntynyt antibioottiresistenssi ja yleinen pyrkimys vähentää antibioottien käyttöä ovatkin asettaneet kyseenalaiseksi kolimastiitin rutiininomaisen antibioottihoidon. Kokeen tarkoituksena oli selvittää mikrobilääke- (enrofloksasiini) ja tukihoidon tai pelkän tukihoidon hoitovastetta kliinisen E. coli–utaretulehduksen hoidossa. Koe suoritettiin kenttäkokeena ja aineistoa lehmien hoitovasteesta kerättiin kolmen vuoden ajan. Kokeeseen osallistui yhteensä 183 lehmää. Eläinten bakteriologinen parantuminen arvioitiin kolmen viikon kuluttua hoidon aloituksesta otetusta maitonäytteestä. Tulosten mukaan ne eläimet, jotka saivat tukihoidon lisäksi myös antibioottia, paranivat hieman paremmin kuin pelkkää tukihoitoa saaneet eläimet. Antibioottihoidetuista lehmistä bakteriologisesti parantui 89,1 %, pelkkää tukihoitoa saaneista parantui 81,2 %. Kliinisen paranemisen tulos oli parempi pelkkää tukihoitoa saaneella ryhmällä, joista 57,3 % oli parantunut kliinisesti kolmen viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Antibiootti- ja tukihoitoa saaneesta ryhmästä kliinisesti parani 43,3 %. Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että kolimastiitin hoitoon ei kannata käyttää antibioottihoitoa, vaan pelkkä tukihoito olisi riittävä. Antibioottihoito paransi hieman bakteriologisen paranemisen tulosta, mutta käytännön eläinlääkinnän kannalta paljon merkittävämpää on kliinisen paranemisen tulos, joka oli parempi pelkää tukihoitoa saaneella hoitoryhmällä. Molempien hoitoryhmien kliinisen paranemisen tulos oli kuitenkin varsin heikko, mikä kertoo kolimastiitin vakavuudesta; lehmä jää usein soluttamaan pitkäksikin aikaa ja maidontuotos voi laskea pysyvästi.
  • Järvinen, Hanna (Helsingfors universitet, 2006)
    Escherichia coli aiheuttaa usein vakavaoireisen utaretulehduksen. Tulehduksen voimakkuus riippuu lehmän oman puolustusjärjestelmän tilasta ja tartutusannoksesta. Vastapoikineet ja sairaat lehmät sairastuvat usein vakavasti, koska niiden immuunijärjestelmän teho on laskenut. Lehmän yleisoireet aiheutuvat endotoksiinin, gram-negatiivisten bakteerien soluseinän osan, käynnistämästä tulehdusvasteesta. Lehmälle nousee kuume, pötsin toiminta hidastuu ja maito muuttuu vetiseksi. E. coli –bakteerin hävittäminen utareesta ei yleensä ole lehmän puolustusjärjestelmälle ongelma. Mikrobilääkkeen käyttö koliutaretulehduksen hoitoon on edelleen kiistanalaista. Mikrobilääkehoito voi kuitenkin olla perusteltua puolustusjärjestelmältään heikkojen yksilöiden kohdalla. Intramammaarien käyttö ei tule kysymykseen voimakkaiden paikallisoireiden vuoksi. Yleishoitona käytettävistä mikrobilääkkeistä enrofloksasiini sopii parhaiten kolimastiitin hoitoon farmakokinetiikkansa ja -dynamiikkansa perusteella. Antibiootin käyttö tulisi kuitenkin tapauskohtaisesti punnita. Tulehduskipulääkkeiden käyttöä koliutaretulehduksen hoidossa on tutkittu runsaasti. Useilla lääkkeillä on havaittu kuumetta ja muita oireita lieventäviä vaikutuksia. Nestehoidosta on tehty vain pari tutkimusta, eikä selviä positiivisia vaikutuksia ole havaittu. Tiheää lypsyä yhdistettynä oksitosiiniin on jo pitkään käytetty kentällä kolitulehdusten hoidossa. Hoito perustuu oletettuun bakteeri- ja endotoksiinipitoisen maidon poistamiseen utareesta. Tutkimustuloksia aiheesta on kuitenkin vähän ja tulokset ovat osin ristiriitaisia. Tiheän lypsyn tehokkuutta ei ole tieteellisissä tutkimuksissa todistettu. Kun sairasta neljännestä lypsetään, maidon laskeutuminen käynnistyy kaikissa neljänneksissä. Tämä voi joissakin olosuhteissa altistaa muut neljännekset utaretulehdukselle, mikä on huomioitava tätä hoitotapaa suositeltaessa. Näiden syventävien opintojen kokeellinen osuus oli avustaminen pilottikokeessa, jossa tutkittiin tiheän lypsyn vaikutusta kokeellisessa E. coli -utaretulehduksessa kuudella Holstein-Friisiläisellä lehmällä. Osakokeitten toteutusjärjestys oli arvottu. Toisessa osakokeessa lehmän tartutettu neljännes lypsettiin tiheästi ja toinen osakoe toimi verrokkina. Kaikki eläimet hoidettiin fluniksiinimeglumiinilla. Tartutuksesta 12 tunnin kuluttua kaikilla lehmillä oli havaittavissa yleisoireita, jotka olivat toisella tartutuskerralla lievempiä. Tiheä lypsy toteutettiin lypsämällä lehmiä kahden tunnin välein 12 tunnin ajan alkaen oireiden havaitsemisesta. Verrokki-ryhmä lypsettiin normaalisti kahdesti päivässä. Kliinisen seurannan lisäksi eläimistä otettiin maito- ja verinäytteitä, joista mitattiin tulehdusvastetta. Kokeesta saatuja tuloksia on vaikea tulkita, koska maidontuotos ehtyi tulehtuneesta neljänneksestä niin paljon, että tiheää lypsyä ei voitu kunnolla toteuttaa. Kirjallisuuden perusteella tulehduskipulääkkeiden käyttöä koliutaretulehduksen hoidossa voi suositella. Vaikka nestehoidosta tehosta ei ole näyttöä, sitä voi vakavissa tapauksissa käyttää, kuten muidenkin vakavien tulehdussairauksien hoidossa. Tieteellistä näyttöä tiheän lypsyn edullisesta vaikutuksesta ei saatu, vaikka kokemusperäisesti sitä pidetään hyödyllisenä. Tärkeää on myös sairaan lehmän hyvä yleishoito.
  • Leiviskä, Kaarina (Helsingfors universitet, 1997)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma käsittää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa kerrataan pääpiirteittäin naudan kiimakierron hormonaalista säätelyä, follikkelidynamiikkaa sekä keltarauhasen ja progesteronin rakennetta ja tehtäviä. Tarkemmin katsauksessa keskitytään gestageeniterapian indikaatioihin, vaikutusmekanismeihin, sivuvaikutuksiin, kontraindikaatioihin, gestageeni valmisteisiin ja valmisteita koskevaan lainsäädäntöön. Tutkimusosan käytännön osuus suoritettiin Hautjärven klinikan 12 omalla naudalla syksyllä 1994. Kokeessa tarkasteltiin nautojen munasarjojen toiminnallisten rakenteiden sekä veren progesteronipitoisuuksien muutoksia gestageeniterapian aikana sekä sen jälkeen ovulaatioon asti. Kokeen naudoille asetettiin PRID-emätinkierukka 13 vuorokauden ajaksi. Gestageenivalmiste PRID on luonnollista progesteronia sisältävä emätinkierukka, johon oli liitetty estradiorikapseli. Kokeen naudat jaettiin kolmeen ryhmään munasarjalöydösten perusteella. Hoidon alussa luteaalivaiheessa olleen ryhmän keltarauhaset regressoituivat 3. - 6. vuorokauden sisällä hoidon aloittamisesta. Ryhmän, joilla ei ollut keltarauhasta hoidon alkaessa, progesteronipitoisuutta piti yllä hoidon aikana gestageenivalmiste. Molemmat ryhmät ovuloivat 2 - 4 vuorokauden kuluttua hoidon päättymisestä. Kolmannessa ryhmässä olevilla naudoilla oli hoidon aikana luteinisoitunut ontelorakenne. Tämä ryhmä ovuloi 4 6 vuorokauden kuluttua hoidon päättymisestä. PRIDin valmistajan ohjeiden mukaan suoritettava sokkosiemennys 2. ja 3. päivänä hoidon päättymisestä olisi ovulaatioajankohdan suhteen ajoittunut oikein 75%:11a naudoista.
  • Nyström, Maria (Helsingfors universitet, 2005)
    Gonadotropiineja vapauttava hormoni (gonadotropin-releasing hormone, GnRH) on yksi hypotalamuksen monista säätelyhormoneista. GnRH aikaansaa luteinisoivan hormonin (LH) ja follikkeleita stimuloivan hormonin (FSH) vapautumisen adenohypofyysistä. Hypotalamus kontrolloi kiimakierron eri vaiheita GnRH-erityksen välityksellä. Ovulaatiota edeltää hypotalamuksesta erittyvä endogeeninen GnRH-aalto, joka stimuloi LH-erityksen hypofyysistä. LH-eritys aiheuttaa munasarjoissa olevien suurten follikkeleiden luteinisaation tai ovulaation. Eksogeeninen GnRH tai sen agonistinen analogi aikaansaa endogeenisen LH- ja FSH-erityksen hypofyysistä. GnRH-injektion aiheuttamaa ovulaation induktiota on käytetty kiimakiertojen käynnistämiseen poikimisen jälkeen, kiiman-synkronointiohjelmissa ja siemennyksen yhteydessä tiinehtyvyyden parantamiseksi sekä terveillä lehmillä aloitussiemennyksen yhteydessä että oireettomilla uusijoilla. GnRH:ta käytetään myös munasarjarakkuloiden hoidossa, ja sitä käytetään yhdistettynä prostaglandiiniin, progesteroniin ja / tai estradioliin poikimisen jälkeisen kiimattomuuden hoidossa. Normaalia lyhyempiä kiimakiertoja saattaa esiintyä ensimmäisen ovulaation yhteydessä hiehoilla puberteetissa ja lehmillä poikimisen jälkeen. GnRH-injektio annettuna samanaikaisesti prostaglandiini-injektion kanssa tai 24 tuntia prostaglandiini-injektion jälkeen voi aikaansaada lyhyitä kiimakiertoja normaalisti sykloivilla hiehoilla ja lehmillä. Nämä lyhyet kiimakierrot poikkeavat puberteetissa ja poikimisen jälkeen esiintyvistä lyhyistä kiimakierroista siten, että näitä GnRH- ja PGF2a-hoidolla aikaan saatuja lyhyitä kiimakiertoja edeltää normaali progesteronivaihe, jonka pitäisi estää lyhyiden kiimakiertojen esiintyminen. Kokeellisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako GnRH-annos (gonadoreliini 100 µg vs. 500 µg), ja siten LH-aallon suuruus, indusoitujen lyhyiden kiimakiertojen esiintymiseen sykloivilla hiehoilla (n=19). Hiehot jaettiin satunnaisesti kahteen hoitoryhmään. Toiselle ryhmälle (n=10) annettiin 24 tuntia prostaglandiini-injektiosta 100 µg gonadoreliiniä ja toiselle ryhmälle (n=15) 500 µg gonadoreliiniä. Koe suoritettiin kahteen kertaan. Lisäksi määritettiin myös progesteroni- ja LH-pitoisuudet hiehojen verestä. GnRH-annoksen suuruus ei vaikuttanut lyhyiden kiimakiertojen esiintyvyyteen. Ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja 100 µg ja 500 µg GnRH-annoksen jälkeen esiintyvien lyhyiden kiimakiertojen insidenssissä. Hiehoilla, joilla oli normaalia lyhyempi kiimakierto, progesteronipitoisuus saavutti korkeimman arvonsa 3 - 6 päivää ovulaatiosta. Hiehoilla, joilla oli normaalin pituinen kiimakierto, suurin progesteronipitoisuus saavutettiin keskimäärin 14 päivää ovulaatiosta. GnRH-annos (100 vs. 500 µg) ei tilastollisesti merkitsevästi vaikuttanut LH-pitoisuuksiin tai LH-käyrän muotoon. Tämä oli yllättävää, koska ennakkokäsityksenä oli, että GnRH-annoksen kasvattaminen olisi ollut lisännyt LH-eritystä.
  • Hakala, Kalle (Helsingfors universitet, 2012)
    Tämän lisensiaatintutkielman tavoitteena on selvittää pohjoissuomenkarjan naudoilla esiintyvän gonadien hypoplasian eli sukurauhasten vajaakehittyneisyyden syitä. Sukurauhasten vajaakehittyneisyyden tiedetään johtuvan itusolujen puutteesta sukurauhasissa. Itusolujen puutos on havaittavissa jo varhaisessa sikiönkehityksen vaiheessa ja sen epäillään johtuvan häiriöstä alkuitusolujen soluvaelluksessa. KIT-reseptorin (tunnetaan myös nimellä Ckit tai C-Kit) tiedetään olevan merkittävässä roolissa alkuitusolujen soluvaelluksessa ja nykyisten geenitutkimusmenetelmien avulla pyrittiin selvittämään sen osuutta pohjoissuomenkarjan sukurauhasten vajaakehittyneisyydessä. Yhteensä 303 pohjoissuomenkarjan nautaa tutkittiin kliinisesti sukurauhasten vajaakehittyneisyyden varalta. Sonnien ja sonnivasikoiden tutkimus suoritettiin mittaamalla ja tunnustelemalla niiden kivekset. Lehmillä ja hiehoilla munasarjat tutkittiin rektaalisesti palpoimalla. Lisäksi osalta eläimiä otettiin 9 ml laskimoverta EDTA-putkeen DNA-tutkimusta varten. Lehmillä ja hiehoilla todettiin toinen tai molemmat munasarjat vajaakehittyneiksi, mikäli niiden koko oli hyvin pieni tai ne olivat mahdottomat löytää rektaalitutkimuksessa. Sonneilla kives todettiin vajaakehittyneeksi, jos sen koko oli korkeintaan kolmasosa normaalin kiveksen koosta. Sonnivasikoilla kives todettiin vajaakehittyneeksi, jos sen koko oli korkeintaan puolet normaalin kiveksen koosta. Lisäksi 42 eläimen sukurauhaset tutkittiin teurastuksen tai kliinisen kastraation jälkeen. Vajaakehittyneeksi sukurauhaset todettiin aiemmin kuvatun mukaisesti ja histologisten leikkeiden avulla, jos niistä ei löytynyt sukusoluja tai niiden esiasteita. DNA-näytteet genotyypitettiin 96 naudan osalta Illumina BovineHD sirun ja Illumina's Beadstudio ohjelmiston avulla. Koko genominlaajuista assosiaatiotutkimusta (GWAS) varten naudat jaettiin ryhmiin sairauden ja värityksen mukaan. Tutkituista 345 pohjoissuomenkarjan naudoista 16 eläimellä oli hypoplastiset sukurauhaset. Genotyyppaustulosten mukaan kromosomi 29 oli vahvasti yhteydessä sukurauhasten vajaakehittyneisyyteen ja kopioluvun vaihteluita (CNV) löytyi kaikkiaan 2101 kappaletta ja kromosomista 6 löydetty CNV sisälsi KIT-geenin kokonaisuudessaan. Toinen kromosomista 29 löydetty CNV-segmentti oli GWAS-tutkimuksessa löydetyn alueen välittömässä läheisyydessä. Kromosomista 29 löydetty ektooppinen KIT-geeni liittyy sukurauhasten vajaakehitykseen pohjoissuomenkarjan naudoilla. Löydös on hypoteesin mukainen, mutta tarkkaa sukurauhasten vajaakehityksen syytä ei tutkimuksen tuloksista pystytä määrittelemään.
  • Saaristo, Noora (Helsingfors universitet, 2014)
  • Hagman, Maija (Helsingfors universitet, 2008)
    Hevosen hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät on laaja kokonaisuus, jonka eri osa-alueet ovat kytkeytyneet toisiinsa tiiviisti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota yhteen oleellisinta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Hevosen hedelmällisyystulokset sekä niiden tilastointi ovat heikkoja muihin kotieläimiin verrattuna. Hevosten hedelmällisyyttä mitataan usein varsomisprosentin avulla. Varsomisprosentti kuvaa takautuvasti edellisen siitoskauden onnistumista ja siihen vaikuttaa itse hedelmällisyyden lisäksi ilmoitettujen tulosten luotettavuus. Paras hedelmällisyyttä kuvaava mittari hevosilla olisikin tiinehtymisprosentti ensimmäistä astutettua kiimaa kohden, jolloin saadaan arvokasta tietoa siittolatoiminnan tehokkuudesta heti kauden alussa. Ensimmäisen kiiman tiinehtymistuloksiin eivät myöskään vaikuta moneen kiimaan siemennettävät ongelmatammat. Suomalaisten hevosten hedelmällisyystulokset ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Hevosten lisääntymistä heikentävät monet tekijät. Hevosjalostus on etenkin Suomessa vielä harrastelijamaista, suurin osa siitostammojen omistajista astuttaa vain yhden tamman vuodessa. Hevoset valitaan jalostukseen kilpailunäyttöjen, rakenteen ja sukupuun perusteella, eikä hedelmällisyyteen kiinnitetä huomiota. Hevosten siitosura alkaa siis yleensä vasta kilpauran jälkeen, jolloin siitoshevoset ovat usein iäkkäitä. Vanheneminen vaikuttaa etenkin tamman hedelmällisyyteen negatiivisesti, suurimpana syynä pidetään vanhojen tammojen korkeaa alkiokuolleisuutta. Tammalla myös aikaisempi lisääntymishistoria, ns. tammatyyppi, on merkittävä tekijä, etenkin tyhjäksi jääneiden ja vanhojen neitseellisten tammojen hedelmällisyys on usein heikentynyt. Hevonen on pitkän päivän kausilisääntyjä. Tammojen kiimat loppuvat syksyllä ja alkavat uudestaan keväällä päivän pidentyessä. Hevosten virallinen syntymäpäivä pohjoisella pallonpuoliskolla on tammikuun ensimmäinen päivä. Tämä on aiheuttanut painetta tuottaa mahdollisimman aikaisin syntyviä varsoja, joiden oletetaan pärjäävän ikäluokkien välisissä kilpailuissa paremmin. Lisääntymiskauden alussa hedelmällisyystulokset ovat kuitenkin heikkoja pitkien ja epämääräisten kiimojen takia, jolloin oikean astutushetken valinta hankaloituu. Tamman ensimmäinen kiima varsomisen jälkeen, niin kutsuttu varsakiima, on ovulatorinen ja hedelmällinen. Tiinehtyvyys ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin muissa kiimoissa ja varsakiimaan astutetuilla tammoilla on myös muita enemmän tiineyden menetyksiä. Ylipäätään tiineyden menetyksiä pidetään yhtenä merkittävimmistä tekijöistä hevosen alhaiseen hedelmällisyyteen. Tammat saavat osallistua kilpailuihin neljän ensimmäisen tiineyskuukauden ajan ja myös oriit saattavat kilpailla aktiivisesti siitoskauden aikana. Aktiivinen kilpaileminen voi kuitenkin heikentää hedelmällisyystuloksia fyysisen rasituksen aiheuttaman stressin ja ruumiinlämmön nousun kautta. Erityisesti siittiötuotanto saattaa merkittävästi häiriintyä, jos kivesten lämpötila kohoaa liian korkeaksi. Siittolatoiminnan tehokkuudella voidaan merkittävästi vaikuttaa hedelmällisyystuloksiin. Oleellisimpia asioita ovat kiimantarkkailu, siemennyksen ajoittaminen ovulaatioon nähden sekä tammojen määrä oria kohden. Optimaalisesti siemennyksiä tulisi olla kiimaa kohden mahdollisimman vähän, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä siemennyskustannuksilta ja toisaalta tamman kohtu ei tällöin turhaan altistu siemennyksen jälkeiselle kohtutulehdukselle. Siitostavalla on myös suuri merkitys, pakastespermalla saavutetaan yleisesti huonompia tiinehtyvyystuloksia etenkin kohtutulehdusherkillä ongelmatammoilla ja vanhoilla neitseellisillä tammoilla. Luonnollisesti siemennesteen käsittelyllä ja säilytyksellä on suuri vaikutus oriin hedelmällisyystuloksiin. Ongelmana kuitenkin on, ettei oriin hedelmällisyyttä voida toistaiseksi luotettavasti arvioida sen tuottaman siemennesteen perusteella. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on pohdittu tärkeimpiä hevosen hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Hyvä kokonaiskäsitys tästä laajasta kentästä on oleellista, kun huonoja hedelmällisyystuloksia pyritään parantamaan käytännössä. Siittolatoiminnan tehostamisella onkin mahdollista saavuttaa loistavia tuloksia.
  • Havia, Suvi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen kaikki Suomessa oriasemilla tapahtuva hevosten keinosiemennykseen liittyvä lainsäädäntö. Hevosten keinollista lisäämistä koskeva lainsäädäntö on sen käyttäjille vaikeasti etsittävissä, sekä yhdisteltävissä eri paikoissa, joten tutkielman ajateltiin tuovan helpotusta yhdistäessään kaiken lainsäädännön yhteen tekstiin. Tutkielmassa on lisäksi käsitelty lainsäädännön ohessa yleisimmät tarttuvat taudit, joita keinosiemennysasemilla pyritään vastustamaan. Hevosten keinosiemennyksen lainsäädäntö pitää sisällään oriaseman ja spermavaraston hyväksymismenettelyt, niiden toimintaa koskevia vaatimuksia, hevosia ja spermaa koskevia vaatimuksia, tuontivaatimuksia sekä alkionkeräyksen ja alkiontuotannon vaatimuksia. Tarttuvista taudeista tutkielma käsittelee oriasemalla ilmoitettavia eläintauteja, joihin lukeutuu hevosen tarttuva kohtutulehdus eli CEM (Contagious equine metritis), Hevosen virusabortti, eli EHV-1 (Equine herpesvirus 1) ja virusarteriitti eli EVA (Equine viral arteritis). CEM on Tylorella equigenitalis-bakteerin aiheuttama yleisesti oireeton sairaus. Orit ovat täysin oireettomia bakteerin kantajia, jotka levittävät tautia eteenpäin astutuksen ja siemennyksen yhteydessä. Tammoilla tauti ilmenee oireettomasta muodosta vakavaan kohtutulehdukseen ja harvinaisissa tapauksissa tiineillä tammoilla sikiön aborttiin. CEM on Suomessa vastustettava eläintauti, ja kaikki jalostukseen köytettävät oriit testataan CEM :in varalta ennen siitoskauden alkua. CEM onkin nykyään hyvin harvinainen Suomessa. EHV-1 aiheuttaa hevosilla maailmanlaajuisesti hengitystieinfektioita, abortteja ja keskushermosto-oireita. Monet hevoset ovat latentisti infektoituneet viruksella ja stressi tai muu vastaava vastustuskyvyn heikentyminen aktivoi viruksen uudelleen, jolloin hevonen alkaa erittää virusta. Hengitystieinfektioita ilmenee yleensä alle 2-vuotiailla hevosilla. Tammoilla virus aiheuttaa abortteja tyypillisesti tiineyden viimeisellä kolmanneksella. Virusarteriittia tavataan myös hevosilla maailmanlaajuisesti. Oriit levittävät tautia siemennesteensä mukana ja kliiniset oireet vaihtelevat merkittävästi. Tiineillä tammoilla EVA voi aiheuttaa luomisia ja infektio voi pahimmallaan olla kuolemaan johtava. Tutkielmassa on lopuksi pohdittu keinosiemennysasemien tautivastusta, sen puutteita ja mahdollisia ratkaisuja sen parantamiseksi. Eläinten suuren vaihtuvuuden ja erilaisten riskiryhmien takia oriasema on hyvin herkkä taudinpurkauksille. Riskiä lisää tänä päivänäkin edelleen suuret puutteet esimerkiksi tautisuluissa ja eläinten ryhmittelyssä.
  • Lindertz, Mia (Helsingfors universitet, 2005)
    Hännänpurenta on taloudellisesti merkittävimpiä ongelmia lihasikaloissa. Hännänpurenta on monisyinen olosuhdeongelma, stressioire, joka johtuu sian luontaisten käyttäytymistarpeiden estymisestä. Tällaisia tarpeita ovat tonkiminen, ympäristön tutkiminen kärsän avulla, rypeminen sekä sosiaalisten kontaktien luominen. Tieteellisissä tutkimuksissa on tunnistettu useita altistavia tekijöitä ympäristössä, ruokinnassa ja yksilöllisissä eroissa. Ympäristötekijöistä tärkeimmät altistavat tekijät ovat ritilälattia, suuri ryhmäkoko, ahtaus, veto, huono ilmanvaihto sekä virikkeiden puute. Kuivikkeiden käyttöä pidetään tärkeimpänä ennaltaehkäisevänä tekijänä. Hoidoksi suositellaan sekä uhrin että purijan eristämistä sekä uhrin hoitamista penisilliinillä. Tutkimuksen päätehtävänä on tunnistaa hännänpurennalle altistavia tekijöitä terveydenhuoltoprojektiin osallistuvilla tiloilla. Tutkimus on osa A-tuottajien Euroopan maatalouden tuki- ja ohjausrahaston (EMOTR) rahoittamaa Terveet jalat - ehjä häntä -hanketta. Tilat osallistuivat vapaaehtoisesti projektiin hännänpurennan vähentämiseksi. Aineistona käytettiin Atrian Kuopion teurastamon lihantarkastustietoja vuosilta 2000-2002 sekä tilakäynneillä tehtyjä olosuhdeselvityksiä. Osallistuvista tiloista valittiin 36 tilaa, joilla oli todettu eniten hännänpurenta- ja paisehylkäyksiä. Tilat ryhmiteltiin hylkäysten perusteella kolmeen osaan, joista tutkimusaineiston analyysiin kelpuutettiin ylä- ja alakolmannes (paljon hännänpurentaa ja vähän hännänpurentaa). Näin lopullinen tutkimusaineisto muodostui yhteensä 24 tilasta. Tilakäyntien ja olosuhdeselvitysten avulla vertailtiin "paljon" ja "vähän" ryhmien olosuhteita altistavien tekijöiden tunnistamiseksi. Tilakäyntien tuloksia verrattiin tekijästä riippuen joko vertaamalla ryhmien keskiarvoja tai prosenttiosuuksia keskenään. Tilastollista merkitsevyyttä testattiin Studentin T-testillä, varianssianalyysillä ja khin-neliötestillä. Tilavertailun perusteella tärkeimmiksi altistaviksi tekijöiksi osoittautuivat sopimaton lämpötila (<14 tai >22°C), suuri ryhmäkoko sekä riittämätön valaistus. Altistavia tekijöitä näyttivät myös olevan pieni kaukalotila sekä ritilän suuri osuus lattiasta. Suojaavia tekijöitä näyttivät olevan kuivikkeiden käyttö, lattialämmitys sekä sairaiden sikojen hyvä hoito.
  • Kopra, Eija (Helsingfors universitet, 2002)
    Prostaglandiinit ovat hormoninkaltaisia yhdisteitä, jotka osallistuvat välittäjinä hyvin moniin elimistön fysiologisiin toimintoihin. PGF2α:n vaikutukset kohdistuvat lisääntymistoimintoihin, ja sen pääasiallinen tehtävä on luteolyysin aiheuttaminen useilla eri lajeilla. PGF2α muodostuu muiden prostaglandiinien tavoin monityydyttymättömistä rasvahapoista niin kutsutun arakidonihappokaskadin kautta. PGF2α erittyy synteesin yhteydessä kohdusta paikalliseen verenkiertoon, mistä se naudalla kulkeutuu suoraan munasarjaan venoarteriaalista reittiä pitkin. Kiimakierron lopulla luteolyysiin johtava PGF2α:n vapautuminen tapahtuu useina erillisinä pulsseina. Muissa kiimakierron vaiheissa eritys on vähäisempää eikä pulsseja havaita. PGF2α:lla on lyhyt puoliintumisaika, ja se metaboloidaan systeemisessä verenkierrossa nopeasti lyhyemmiksi yhdisteiksi. Tämä asettaa omat vaatimuksensa näytteenotolle ja analysoinnille. Kirjallisuusosassa kuvataan tarkemmin PGF2α:n eritystä, vaikutuksia, metaboliaa ja analysointia naudalla. Tutkimusosassa pyrimme selvittämään, onko kloprostenoli- ja GnRH-käsittelyllä aiheutettu lyhyt kiimakierto seurausta ennenaikaisesta PGF2α:n vapautumisesta, ja muistuttaako tämä mahdollinen PGF2α-eritys luonnollisen, spontaanin luteolyysin aikaista PGF2α-eritystä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että lyhyitä kiimakiertoja esiintyy sykloivilla naudoilla silloin, kun kiima indusoidaan kloprostenolilla kiimakierron päivänä 7 - 10 ja ovulaatio indusoidaan GnRH:lla joko samanaikaisesti tai 24 tuntia myöhemmin. Tutkimuksessa oli mukana 24 hiehoa, 12 koe- ja 12 kontrolliryhmässä. Kuudelle eläimelle kummassakin ryhmässä annettiin kloprostenoli-injektio 6. päivänä ovulaatiosta ja toisille kuudelle 7. päivänä ovulaatiosta. Koeryhmien 12 hieholle annettiin GnRH-injektio 24 tuntia kloprostenoli-injektion jälkeen. Seitsemällä koeryhmän hieholla todettiin lyhyt, 8 - 12 päivän mittainen kiimakierto. Muilla hiehoilla, lopuilla koeryhmän ja kaikilla kontrolliryhmän eläimillä, kiimakierrot olivat normaalin pituiset (17 - 22 vrk). Lyhyen kiimakierron hiehoilla havaittiin merkitsevää PGF2α-eritystä useina pulsseina, ja eritykseen liittyi progesteronipitoisuuden lasku. Muilla hiehoilla kyseisiä muutoksia ei todettu. Tutkimus osoittaa, että ennenaikainen PGF2α:n vapautuminen aiheuttaa luteolyysin myös silloin, kun lyhyt kiimakierto on seurausta 24 tunnin välein annetuista kloprostenoli- ja GnRH-injektioista. Lyhyissä kiimakierroissa PGF2α-eritys muistuttaa luonnollisen luteolyysin aikaista eritystä, vain ajankohta on eri.
  • Tuura, Sari (Helsingfors universitet, 1999)
    Näiden syventävien opintojen tavoitteena oli selvittää islanninhevosen erityispiirteitä, joita olisi huomioitava eläinlääkinnässä sekä rodulle tyypillisiä ja yleisimpiä sairauksia ja niiden hoitomahdollisuuksia. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti islanninhevosten historiaa, rodun ominaispiirteitä, rehunkäyttöä, koulutusta ja hevostilannetta Suomessa ja perehdytään tarkemmin kesäihottumaan, kinnerpattiin, hedelmällisyyteen, veriarvoihin, hengitystie-elimistöön ja loisiin. Kesäihottuma on Islannin ulkopuolella islanninhevosen ongelmista suurin ja sitä sairastaa 15-18% islanninhevosista. Kesäihottuma on jokakesäinen vaiva siihen kerran sairastuneilla hevosilla. Oireina ovat tavallisimmin harjan ja hännän hankaaminen, minkä seurauksena jouhet katkeilevat ja hankaantuvat pois. Pääasiallisena aiheuttajana pidetään vertaimeviä Culicoides -suvun polttiaisia, jotka ovat aktiivisimmillaan auringonlaskun aikoihin. Sairaus on yleisempi Islannissa syntyneillä kuin muualla syntyneillä hevosilla. Kesäihottumaa on yritetty hoitaa ja ennaltaehkäistä pitämällä hevosia tallissa, antihistamiineilla sekä akupunktiolla. Kinnerpatti on ainoa tunnettu rodulle tyypillinen jalkasairaus. Satunnaisotannassa tehdyissä röntgentutkimuksissa se todettiin 22-30%:lla tutkituista hevosista, joista 44-58% ei ontunut. Kinnerpatti on iästä riippuvainen ja se on aikaisimmillaan todettu 5-vuotiailla islanninhevosilla. Kiverällä kintereellä on todettu olevan yhteys kinnerpattiin, kun taas pihtikinttuisuuden ja kinnerpatin välisestä yhteydestä on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Kinnerpattia on hoidettu sekä kirurgisella että kemiallisella nivelenjäykistämisellä. Islanninhevonen on varsin hedelmällinen ja yli 80%:n tiinehtymistulokset ovat tavallisia. Islanninhevosori päästetään yleensä vapaaksi tammalaumaan. Kiimojen kontrollointi jääkin usein oriille eikä tammojen tiinehtymistä kontrolloida aina edes syksyisin. Islanninhevosten on todettu tulevan varsakiimaan jo 5-7 päivän kuluessa varsomisesta. Tiineys kestää 315-390 vrk, keskimäärin 350 vrk. Islanninhevosten verityypeissä ei ole todettu lainkaan H-tekijää, ja D- ja J-tekijät ovat harvinaisia. GOTM-entsyymi on monimuotoinen islanninhevosten lisäksi vain mongolianhevosella. Islanninhevosten seerumin ja kokoveren viitearvot sopivat pääsääntöisesti sekä Helsingin Yliopiston ELTDK:n Keskuslaboratorion että Ypäjän Hevossairaalan laboratorion käyttämiin viitearvoihin. Islanninhevosille on saatu korkeampia lepoarvoja sekä hengitystiheydelle että pulssille kuin mitä on määritetty muille hevosille. Islannissa tehdyissä tutkimuksissa siellä olevilta hevosilta löydetään samanlaisia suolistoloisia kuin on muuallakin maailmassa. Talvisin ulosteessa ei esiinny lainkaan munia, mutta munamäärät kohoavat kevään ja kesän aikana laskeakseen taas nopeasti syksyllä. Vaikka Islannissa ei hevosia madoteta säännöllisesti, ei ähkyjä tai muita ruuansulatuskanavan sairauksia ole raportoitu.
  • Martikainen, Pia (Helsingfors universitet, 2005)
    Porsasboosteri on naudan ternimaitoa sisältävä ravintolisävalmiste, joka on tarkoitettu vastasyntyneen porsaan lisäravinnoksi tilanteissa, joissa ternimaidon saanti on vaikeutunut. Tämän kokeen tarkoitus oli testata valmisteen toimivuutta ja kustannushyötyä käytännön tilaolosuhteissa. Kenttäkokeen I-vaiheessa kaikki Porsasboosteriryhmän porsaat (n=423) saivat yhden annoksen porsasboosteripastaa 12 h kuluessa syntymästä. Alle 1200g painavat porsaat saivat uuden annoksen 12 h kuluessa ensimmäisestä annoksesta. Kontrolliryhmän porsaat (n=471) eivät saaneet lisäravinteita. Porsasboosteriryhmän kuolleisuus oli 3,4% matalampi (10,4 %) kuin kontrolliryhmässä (13,8 %). Porsasboosteriryhmän porsaskohtainen kasvu syntymästä vieroitukseen oli 5,96 kg. Tämä oli 140 g (2,3%) vähemmän kuin kontrolliryhmässä (6,1 kg). Kenttäkokeen II-vaiheessa vain Porsasboosteriryhmän (n=129) alle 1200g painavat tai muuten elinvoimaisuudeltaan heikot porsaat saivat annoksen Porsasboosteripastaa 12 h kuluttua syntymästä. Annos uusittiin 12 h kuluessa ensimmäisestä annoksesta. Porsasboosteripahnueiden normaalikokoiset porsaat sekä kontrollipahnueiden porsaat (n=126) eivät saaneet lisäravinteita. Porsasboosteriryhmän kuolleisuus oli korkeampi (13,9 %) kuin kontrolliryhmässä (8,7 %). Porsasboosteriryhmän porsaskohtainen kasvu syntymästä vieroitukseen oli 7,02 kg. Tämä oli 60 g (0,85%) enemmän kuin kontrolliryhmässä (6,96 kg). Tulosten perustella voidaan todeta, että Porsasboosteripastalla oli I-vaiheen kokeessa kuolleisuutta alentava vaikutus. II-vaiheen kokeessa Porsasboosterilla näytti olleen jonkin verran kasvua parantava vaikutus. Jos lasketaan tuloksellista hyötyä ja käytetään yksikkönä vieroitettua porsasta, saadaan 3,4 % alhaisemmalla kuolleisuudella vieroitettua noin 0,3-0,4 porsasta enemmän per pahnue. Porsaan hinta välityksessä on noin 50 €. Näin laskettuna 0,3-0,4 vieroitettua porsasta enemmän tekee voittoa 15-20 € pahnuetta kohden. Porsasboosterin hinta ohjeen mukaan käytettynä on n. 0,4-0,5 € porsasta kohden; käytännössä pahnuekohtainen kustannus voisi olla luokkaa 1,5-3 € (Porsasboosteri kolmelle-kuudelle heikoimmalle porsaalle). Laskelmista voidaan päätellä, että Porsasboosterin käyttö on taloudellisesti kannattavaa.
  • Tenhunen, Mira J. (Helsingfors universitet, 2008)
    Tiinehtymättömyys aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita lypsykarjataloudessa. Karjakoon kasvaessa kiimantarkkailuongelmat lisääntyvät. Siksi kiimantarkkailun tarpeettomaksi tekeville kiimansynkronointiohjelmille on kysyntää. Niiden tarkoituksena on saada ovulaatio ajoitetuksi siten, että eläin voidaan siementää ilman kiimantarkkailua. Ensimmäinen edellytys kiimansynkronoinnille on keltarauhasen tuhoaminen. Tähän tarkoitukseen tehokkain tunnettu lääkeaine on prostaglandiini F2α (PGF2α). 1970-luvulta alkaen sen käyttöä on tutkittu runsaasti. Toimivimpia PGF2α:aa hyödyntäviä menetelmiä on antaa kaksi injektiota 11 - 14 vuorokauden välein, jolloin käytännössä lähes kaikki eläimet synkronoituvat. PGF2α ei kuitenkaan vaikuta follikkelidynamiikkaan, ja jotta ovulaatiohetki saataisiin ajoitettua riittävän tehokkaasti siemennystä ajatellen, on otettu ohjelmiin yhdistetty GnRH-injektiot. Synkronointiohjelmien lopulla annetaan usein GnRH-injektio, joka saa dominoivan follikkelin ovuloitumaan kohtuullisen tarkasti, jolloin voidaan siementää ajoitetusti kelvollisin tuloksin. Käytännössä näistä menetelmistä on hyötyä sellaisissa karjoissa, joissa kiimantarkkailu on hyvin tehotonta tai esimerkiksi alkionsiirtojen yhteydessä. PGF2α:n ja GnRH:n voisi antaa teoriassa myös yhtäaikaisesti, jolloin käsittelykertoja tulisi vähemmän, mutta on havaittu, että väliajan lyhentäminen lisää hedelmättömien lyhyiden kiimakiertojen esiintymistä. Tutkimuksessamme annoimme 21 hieholle munasarjatutkimusten jälkeen PGF2α-injektion, jonka jälkeen munasarjoja seurattiin ultraäänitutkimuksin päivittäin ovulaatioon saakka. Tämän jälkeen eläimet jaettiin arpomalla kahteen käsittelyryhmään, jonka perusteella ne saivat seitsemän vuorokauden kuluttua ovulaatiosta toisen PGF2α:n sekä GnRH:n joko yhtä aikaa toisen PGF2α:n kanssa tai vuorokauden kuluttua siitä. Eläinten munasarjoja tutkittiin ultraäänitutkimuksin GnRH:lla indusoidun ovulaation jälkeiseen ovulaatioon saakka ja plasman progesteronipitoisuuksia seurattiin päivittäisillä häntäsuonesta otetuilla verinäytteillä. Tutkimus toistettiin vähintään yhden manipuloimattoman kiimakierron jälkeen siten, että kukin hieho osallistui kertaalleen kumpaankin ryhmään. Kaksi tapausta poistettiin tulosten tarkastelusta epätäydellisen luteolyysin vuoksi. Lisäksi 12 tapausta jouduttiin hylkäämään sen vuoksi, ettei ovulaatio tapahtunut 48 tunnin sisällä GnRH-injektion jälkeen. Kymmenen näistä tapauksista kuului ryhmään, jossa GnRH oli annettu yhtä aikaa PGF2α:n kanssa. Havaittiin, että PGF2α:n ja GnRH:n välisen ajan lyhentäminen 24 tunnista 0 tuntiin lisää merkitsevästi lyhyiden kiimakiertojen osuutta (47 vs. 100 %). Hiehojen plasman progesteronipitoisuuksia seuraamalla havaitsimme, että sekä lyhytsyklisten että normaalisyklisten eläinten keskimääräiset progesteronipitoisuudet olivat samankaltaiset ensimmäisten viiden vuorokauden ajan, jonka jälkeen lyhytsyklisten eläinten pitoisuudet alkoivat laskea normaalisyklisten hiehojen pitoisuuksien jatkaessa nousuaan. Sekä 24 että 0 tunnin välit ovat kiimansynkronoinnissa käytännössä kannattamattomia, sillä molemmat aiheuttivat tässä tutkimuksessa runsaasti lyhyitä syklejä.
  • Heikkilä, Katri (Helsingfors universitet, 2013)
    Kissojen lisääntymisestä opetetaan kotieläinten lisääntymistieteessä perusasiat lyhyesti, joten tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä tarkemmin uros- ja naaraskissojen lisääntymisen erityispiirteitä. Kirjallisuuskatsaus käsittelee tutkimustietoa lisääntymisen ehkäisystä ja lisääntymisen ongelmista sekä niihin liittyvistä diagnosointi- ja hoitovaihtoehdoista. Perinteisistä ehkäisymenetelmistä kuvataan kirurginen kastraatio sekä sterilisaatio. Lisäksi kirurgiselle ehkäisylle esitetään vaihtoehtoisia lääkkeellisiä menetelmiä. Nämä menetelmät voivat olla hyödyllisiä kissoilla, joilla lisääntymisen ehkäisyn tarve on väliaikaista tai kissoilla, joita ei voida steriloida tai kastroida anestesiaturvallisuusriskin vuoksi. Desloreliini on GnRH-agonisti, joka vähentää aivolisäkkeen follikkeleita stimuloivan hormonin ja luteinisoivan hormonin tuotantoa. Se aiheuttaa molemmilla sukupuolilla väliaikaisesti sukurauhashormonituotannon vähenemisen tai loppumisen. Progestiineja ei nykytutkimuksien mukaan suositella käytettäväksi pitkäaikaisena ehkäisymenetelmänä. Tutkimuksen kohteina ovat toistaiseksi vähemmän käytössä olevat ehkäisymenetelmät immunologinen kastraatiorokote ja melatoniini-implantti. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään uroksien osalta spermankeräysmenetelmiä ja sperman laadunarviointikriteereitä. Työssä käsitellään tavallisin kiveksiin liittyvä ongelma eli piilokiveksisyys sekä muita harvinaisemmin esiintyviä ongelmia, kuten kivestulehdus, atrofia, kasvaimet tai synnynnäiset kehityshäiriöt, jotka voivat ilmetä yksikiveksisyytenä tai sukupuolen erilaistumisen kehityshäiriöinä. Lisäkivesten, bulbouretraalirauhasten ja eturauhasen ongelmat ovat harvinaisia. Peniksen ja esinahan ongelmat liittyvät ahtaaseen esinahan aukkoon tai peniksen pysyvään erektiotilaan. Myös uroksilla voidaan toisinaan tavata maitorauhaskudoksen hyperplasiaa tai kasvaimia. Niiden hoito on sama kuin naarailla. Naarailla käydään läpi lisääntymisen ehkäisyn lisäksi kiimakierto ja irtosolunäytteen tulkinta. Työssä käsitellään tiineys, tiineyden keskeyttäminen sekä spontaanit abortit ja niiden aiheuttajat. Synnytyksen yhteydessä kuvataan lääkkeellinen ja kirurginen synnytysapu sekä se, milloin synnytykseen tulee puuttua. Synnytyksen jälkeisistä ongelmista käsitellään hypokalsemia, irtoamaton istukka, metriitti, riittämätön maidontuotanto sekä niiden hoidot. Munasarjojen ongelmista käsitellään kiimakäyttäytymistä aiheuttava ovarian remnant syndrome, sen diagnostiikka ja hoito. Lisäksi tarkastellaan lyhyesti munasarjakystoja, kasvaimia ja anomalioita. Kohdun ongelmissa paneudutaan naaraiden yleisimpään lisääntymiselinten sairauteen cystic endometrial hyperplasia-pyometra-kompleksiin ja sen hoitoon. Lisäksi käsitellään kohdun anomaliat ja kasvaimet sekä emättimeen liittyvät ongelmat lyhyesti. Myös naaraiden osalta esitellään maitorauhaskudoksen ongelmat: hyvänlaatuinen hyperplasia, kasvaimet ja mastiitti. Sekä uros- että naarasosioiden lopussa on käytännönläheisesti kuvattu kappale siitä, kuinka lisääntymisongelmasta kärsivää potilasta lähestytään johdonmukaisesti. Sen on tarkoitus tehdä lisääntymisongelmaisen potilaan kohtaaminen praktikoille hieman helpommaksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on toimia kompaktina, suomenkielisenä oppaana kissojen lisääntymisen maailmaan. Sitä voivat hyödyntää niin opiskelijat yliopisto-opetuksen tukena kuin eläinlääkärit kissojen lisääntymistä koskevassa potilastyössä.
  • Juselius, Tiina (Helsingfors universitet, 2008)
    Koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) aiheuttavat noin puolet Suomen subkliinisistä utaretulehduksista. Ne ovat hiehoilla ja ensikoilla yleisempiä kuin usean kerran poikineilla lehmillä. Ne saattavat persistoida utareessa pitkään ja aiheuttaa maidon somaattisten solujen pitoisuuden nousun. Myös utarekudoksen maidon tuotos vähenee KNS-infektion seurauksena, hiehoilla pysyvästi, joten tuottajalle aiheutuu KNS-infektiosta taloudellisia tappioita. Antibioottihoito tehoaa KNS-bakteereihin hyvin, mutta niiden aiheuttaman subkliinisen utaretulehduksen hoitoon antibiooteilla on suhtauduttu Pohjoismaissa varauksella, koska niiden on odotettu katoavan utareesta itsestään. Tutkimuksen tarkoitus oli Viikin koetilan karjan yhden lypsykauden kattavalla seurannalla selvittää, pysyvätkö KNS-bakteerit utarekudoksessa pitkään lypsykaudella ja mitkä bakteerilajit erityisesti pysyvät, sekä aiheuttaako KNS-infektio maidon somaattisten solujen pitoisuuden nousua. Karjan lehmien jokaisesta neljänneksestä otettiin maitonäytteet kaksi viikkoa ennen poikimista, poikimispäivänä ja sen jälkeen kerran kuukaudessa umpeutukseen tai lehmän poistoon saakka. Tutkimuksessa seurattiin 30 hiehon ja 52 monta kertaa poikineen lehmän utareterveyttä. Maitonäytteistä tutkittiin bakteerit perinteisin fenotyyppisin menetelmin, ja KNS-bakteerien lajit määritettiin tämän lisäksi genotyyppisellä AFLP (amplified fragment length polymorphism) –menetelmällä. Tutkimuksessa selvisi, että KNS-bakteerit olivat yleisimpiä umpi- ja poikimisaikaan otetuissa näytteissä, ja prevalenssi oli hiehoilla korkeampi kuin lehmillä. KNS-infektioista noin puolet persistoi neljänneksessä kolmesta kahteentoista kuukauteen, ja suurin osa infektioista pysyi koko lypsykauden loppuun saakka. Pitkäkestoisuus oli ensikoilla selvästi yleisempää kuin lehmillä. Yleisin laji tutkimuksessa oli S. chromogenes, joka myös aiheutti useimmin pitkäkestoisen infektion. Toiseksi yleisin laji ja persistoija oli S.simulans, ja muita usein löytyneitä KNS-bakteereja olivat mm. S. haemolyticus ja S. warneri. Nämä samat lajit, joita esiintyi eniten myös pysyivät useimmin pitkään neljänneksessä. Näin ollen lajista ei voi päätellä, tuleeko bakteeri persistoimaan vai katoaako se spontaanisti. Somaattisten solujen pitoisuus nousi vasteena KNS-tulehdukseen. Pelkkä poikimisenaikainen infektio nosti solupitoisuutta hetkellisesti, jolloin lypsykauden keskimääräinen solupitoisuus pysyi normaalin rajoissa. Myöhemmin lypsykaudella olleet ohimenevät tai pitkäkestoiset infektiot sen sijaan nostivat lypsykauden keskimääräisiä solupitoisuuksia huomattavasti. Koagulaasinegatiiviset stafylokokit siis aiheuttavat usein pitkäkestoista piilevää utaretulehdusta, jonka kestoa lajitasolle tyypittäminen ei paljasta. Ne myös nostavat solupitoisuutta, ja erityisesti pitkäkestoiset infektiot kohottavat koko lypsykauden keskimääräistä pitoisuutta, joten taloudellisesti ne olisi kannattavaa hoitaa antibiootein.