Browsing by Subject "Husdjurshygien"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 79
  • Hakkarainen, Kristiina (Helsingfors universitet, 1998)
    Työ oli kyselytutkimus, johon oli valittu EELA:n vuonna 1995 tekemän suuren utaretulehdustutkimuksen aineistosta 60 tilaa; näistä 25 tilalla ei oltu vuoden aikana käytetty lainkaan antibiootteja mastiitin hoitoon, kun taas 35 tilalla niitä oli käytetty poikkeuksellisen paljon, keskimäärin 0,93 hoitoa lehmää kohden. Näitä antibioottien käytön perusteella valittuja ryhmiä vertailtiin keskenään tilojen yleisten ominaisuuksien, kuten karjanhoitajan ja lehmien keski-iän, lehmien tuotosten, tilan lehmäluvun ja karjan tarkkailuun kuulumisen suhteen. Verrattiin myös lehmien utareterveyttä maidon solumäärien, sekä utareesta eristettyjen bakteerien että resistenttien bakteerien esiintymisen osalta. Tiloilta kyseltiin myös kuinka he olivat vuoden aikana hoitaneet utaretulehduksia ja vedinpolkemia, sekä millaisia ovat tilalla käytettävät toimenpiteet erilaisissa uteretulehdustilanteissa ja umpeenpanon yhteydessä, sekä käytännöt solu-, antibiootti- ja varoaikamaidon juottamisessa vasikoille. Lisäksi kysyttiin eläinlääkärin merkitystä hoitopäätöksiä tehtäessä ja puhelimitse määrättyjen lääkkeiden käyttöä. Kyselyyn vastasi 12 tilaa paljon antibiootteja käyttävien ryhmästä ja 15 tilaa vähän antibiootteja käyttävästä ryhmästä. Tilastollisesti merkitsevästi ryhmät erosivat toisistaan vain antibioottien käytön sekä lehmien keski-iän suhteen, joka oli paljon antibiootteja käyttäneiden ryhmässä alhaisempi. Kuitenkin oli havaittavissa selvä suuntaus, että ryhmässä, jossa käytettiin paljon antibiootteja, karjanhoitajien keski-ikä oli hieman alhaisempi, tilan lehmäluku suurempi, lehmät tuottivat hieman paremmin ja niiden maidon solu- ja bakteerimäärät olivat hieman alhaisemmat kuin vähän antibiootteja käyttävillä tiloilla keskimäärin. Vähän antibiootteja käyttävillä tiloilla oli vähemmän kliinisiä mastiitteja, kuin antibiootteja paljon käyttäneillä. EELA:N tekemän tutkimuksen tuloksiin verrattuna tilojen lehmäluvut olivat kasvaneet kummassakin ryhmässä, antibioottien käyttö oli hieman vähentynyt niitä paljon käyttäneiden ryhmässä ja hieman noussut niitä vähän käyttäneiden ryhmässä.
  • Miemois, Johanna (Helsingfors universitet, 1997)
    Arbetet består av en litteraturstudie i ämnet hundhållning. Olika aspekter kring hållning av hundar diskuteras utgående från hundens behov och välmående. Förutom hundens direkta fysiska miljö diskuteras även dess psykosociala behov. Valpens utveckling och betydelse av en kvalitetsmiljö tas upp i texten. Orsaker till stress för hunden och följder av detta är en viktig del av hundhållningen, likaså hur detta kan åtgärdas. Förutom direkt fakta finns även en del forskningsresultat medtagna, som belyser de olika aspekterna på hållning av hundar.
  • Kujala, Tarja (Helsingfors universitet, 1993)
    Syventävien opintojeni tutkielma sisältää kirjalliuuskatsauksen sekä osuuden. Opintyöni tarkoitus oli selvittää kestävätkö betaiinia rehussaan saavat porsaat paremmin ripulin aiheuttamaa dehydraatiostressiä (lievemmät ripulivaikutukset, parempi painonkehitys ym.). Betaiini on aminohappojohdannainen, jonka on havaittu toimivan osmoregulaattorina mm. mikrobiendehydraatiostressitiloissa, jolloin selviäminen kuivuudesta on ollut parempaa. Kirjallisuskatsauksessa käsitellään suolen anatomiaa ja fysiologiaa sekä ripulin patofysiologiaa. Ripulimekanismeja käsitellään yleisesti sekä tarkemmin perehdytään bakteeri- ja virusripuleihin. Käytännön kokeessa käytettyjä aineita(betaiini, senna) tarkastellaan myös kirjallisuustietojen perusteella. Kokeellinen osuus suoritettiin EKK:n kotieläinhygienian opetusnavetalla. Kokeessa oli 4 pahnuetta, jaettuna koe- ja kontrolliryhmiin. Kaikille porsaille aiheutettiin keinotekoinen ripuli laksatiivia (senna) käyttäen. Koeryhmät saivat rehun mukana tutkittavaa betaiinia, kontrolliryhmä söi samaa rehua ilman betaiinilisää. Ryhmien painon kehitystä, rehun syöntimääriä ja ripulin tilaa seurattiin. Ripulin voimakkuutta tutkittiin kliinisen tilan ja veriparametrien avulla. Veriparametrien perusteella ei koe- ja kontrolliryhmien välille saatu tilastollisesti merkitsevää eroa, eli betaiini ei vahvistanut porsaita itse ripulia vastaan. Betaiinirehua syöneet porsaat kompensoivat kasvutappion kontrolliryhmää nopeammin, joten palautuminen ripulista normaalitilaan olibetaiinin vuoksi nopeampaa. Betaiinilla oli havaittavissa myös lievä kasvua parantava vaikutus. Betaiinin merkitys dehydraatiotilan osmoregulaattorina voisi olla parempi, jos ripulin voimakkuus saataisiin koejärjestelyissä paremmin vastaamaan käytännön tilannetta sikaloissa. Sennalaksatiivi ei kokeessa saanut aikaan halutun voimakasta ripulia ja mahdollisesti tästä johtuen betaiininoletettu teho ei päässyt oikeuksiinsa.
  • Eerola, Ulla (Helsingfors universitet, 1995)
    Kokeen tarkoituksena oli selvittää ruokintaperäisen oksidatiivisen stressin vaikutusta solun hienorakenteeseen ja Cu-Zn-superoksididismutaasientsyymin esiintymiseen oksidatiiviselle stressille alttiissa elimissä (luusto- ja sydänlihas sekä maksa) sialla. Lisäksi tutkittiin punasolujen superoksididismutaasiaktiivisuus (E-SOD) . Kolme kuukautta kestäneen koejakson aikana seurattiin porsaiden kasvua ja veriparametreja (Hb, Hkr, S-CK, S-kol.) sekä punasolujen SOD:n aktiivisuutta. Obduktiossa havaittujen makroskooppisten löydösten sekä valomikroskopian, elektronimikroskopian ja immunohistokemian keinoin selvitettiin degeneratiivisten vaurioiden luonnetta ja CuZn-SOD:n lokalisaatiota soluissa. Elektronimikroskooppisesti havaittiin koeporsailla tutkittavissa elimissä runsaasti lysosomeja, degeneroituvia mitokondrioita, vaihtelevanasteista lipidoosia ja varhaisia lipofuskiini- ja keroiidimuodostelmia. Immunolokalisaation avulla lysosomaalisen CuZn-SOD:n todettiin vapautuvan lysosomeista näiden yhtyessä mitokondrioihin tai lysosomikalvon muuten hajotessa.
  • Mannela, Marianne (Helsingfors universitet, 2003)
    Koirien perinnöllisten sairauksien diagnostiikkaan on viime vuosina kehitetty monia DNA-testejä. Tällä hetkellä DNA-testi on saatavilla ainakin 14:lle eri sairaudelle ja testien lukumäärä tulee edelleen lisääntymään lähitulevaisuudessa. Perinnöllisen sairauden DNA-testi voi perustua mutaation (suora analyysi) tai markkerigeenin tunnistamiseen (kytkentä-analyysi). Tutkimus voidaan suorittaa esimerkiksi veri-, karva- tai limakalvonäytteestä. DNA-testin avulla pystytään tunnistamaan resessiivisesti periytyvän taudin kantajat teettämättä pentuja sairaan tai tunnetun kantajan kanssa. Tämä mahdollistaa sairausgeenin esiintyvyyden vähentämisen populaatiosta ilman että geenipohja merkittävästi kaventuu. Tutkimusosuudessa kartoitetaan koiranomistajien ja –kasvattajien mielipiteitä perinnöllisistä sairauksista ja niiden vastustusohjelmista. Tiedonkeräys tehtiin vuonna 1998 postitse kyselykaavakkeilla, joita lähetettiin 640:lle koiranomistajalle ja 320:lle kasvattajalle. Kyselyyn vastasi 214 omistajaa ja 108 kasvattajaa. Suurin osa kyselyyn vastanneista piti perinnöllisten sairauksien vastustusohjelmia tärkeinä.
  • Huovari, Minna (Helsingfors universitet, 2002)
    Porsaskuolleisuus ja porsaiden huono kasvu vaikuttavat merkittävästi porsastuotantosikalan taloudelliseen tulokseen ja eläinten hyvinvointiin. Sekä emakko että porsaat voivat käyttäytymisellään vaikuttaa porsaiden maidonsaantiin ja siten kasvuun ja kuolleisuuteen. Emakko voi esimerkiksi sallia porsaiden pääsyn utareelle makaamalla kyljellään, toisaalta emakko voi estää utareelle pääsyn makaamalla mahallaan. Porsaat voivat lisätä maidontuotantoa hieromalla utaretta. Tutkimme emakon ja porsaiden yleisen aktiivisuuden yhteyttä porsaiden kasvuun ja kuolleisuuteen. Erityisesti halusimme selvittää, vaikuttavatko emakon makuuasento (kyljellään/mahallaan), imetyshavaintojen osuus tai porsaiden utareella viettämä aika porsaiden kasvuun. Videoimme 21 emakkoa pahnueineen porsimisen jälkeen päivinä 3, 6, 13, 20 ja 30. Videonauhoilta rekisteröimme viiden minuutin välein emakon käyttäytymisen ja utareella olevien porsaiden lukumäärän. Päivänä 20 korreloivat imetyshavainnot (vähintään 50 % pahnueesta hieromassa utaretta) ja porsaiden kasvu positiivisesti, mutta koko imetyskauden aikana yhteys oli negatiivinen. Päivinä 1-4 korreloivat porsaiden utareella käyttämä aika ja päiväkasvu negatiivisesti ja päivinä 15-22 oli havaittavissa suuntaus positiiviseen korrelaatioon. Aktiivisemmilla emakoilla vaikutti olevan pienempi porsaskuolleisuus. Tutkimuksemme osoitti, että huonokasvuiset pahnueet viettävät enemmän aikaa hieromassa utaretta, todennäköisesti lisätäkseen maidontuotantoa tai aloittaakseen nopeammin uuden imetyksen. Passiiviset emakot sallivat pitkän utarehieronnan, mikä ei kuitenkaan välttämättä lisää porsaiden maidonsaantia. Emakon yleinen aktiivisuus vähentää porsaiden kuolleisuusriskiä. Syynä on todennäköisesti passiivisia emakoita parempi maidontuotantokyky.
  • Vierto, Jutta (Helsingfors universitet, 2008)
    Tutkimuksessa selvitettiin ryhmässä pidettyjen emakoiden sosiaalisen arvoaseman vaikutusta porsaiden sukupuolijakaumaan. Aiheesta on julkaistu toisilleen vastakkaisia tutkimustuloksia. Aiempien tutkimusten luotettavuutta on kritisoitu, koska niissä emakoiden sosiaalinen arvoasema on määritetty alkioiden kiinnittymisajankohdan ulkopuolella. Oletetaan että porsaiden sukupuolijakauman vinoutumiselle on suurin mahdollisuus juuri alkioiden kiinnittymisen aikaan. Lisäksi emakkoryhmän hierarkiaa pidetään muutoksille alttiina, ja siten se voi olla eri alkioiden kiinnittymisen aikana kuin esimerkiksi ryhmän sekoittamisen aikana. Emakko saa kerrallaan useita porsaita eli sika vaikuttaisi panostavan jälkeläisten laadun sijasta määrään. Lisäksi tuotanto-olosuhteet poikkeavat suuresti sialle luonnollisesta elinympäristöstö. Nämä seikat voivat vaikeuttaa emakon sosiaalisen arvoaseman ja porsaiden sukupuolijakauman välisen yhteyden tutkimista. Tutkimuksessa määritettiin 63 ryhmässä pidetyn emakon sosiaalinen arvoasema alkioiden kiinnittymisen aikaan. Arvoaseman määritys tehtiin tarkkailemalla emakoiden aggressiivisia kontakteja videonauhoilta. Emakoille määritettyä arvoasemaa verrattiin syntyneiden karjuporsaiden prosentuaaliseen osuuteen. Lisäksi verrattiin alkioiden kiinnittymisen aikana määritettyä hierarkiaa samoille emakoille ruokinta-aikana määritettyyn hierarkiaan. Tämän tutkimuksen mukaan alkioiden kiinnittymisen aikaan määritetyllä emakon sosiaalisella arvoasemalla ei ole vaikutusta porsaiden sukupuolijakaumaan. Toisin kuin kirjallisuudessa usein mainitaan, tutkimuksessamme emakkoryhmän hierarkia pysyi muuttumattomana kahden erilaisen tarkkailujakson välillä.
  • Tikkanen, Suvi (Helsingfors universitet, 1994)
    Maa- ja metsätalousministeriön asettaman utaretulehdustyöryhmän Suomen utaretulehdustilanteen kartoittamista varten kerätystä aineistosta haluttiin tutkia eräiden tuotantoympäristöön ja lypsyhygieniaan liittyvien tekijöiden vaikutusta karjan utareterveyteen. Tiedot tuotantoympäristötekijöistä oli koottu kyselylomakkeella. Aineistossa oli 4206 lehmää 405 tilalta. Lehmien neljännesmaitonäytteistä oli määritetty mm. solupitoisuus, CMT-arvo ja NAGaasi-aktiivisuus sekä mikrobiologinen kasvu. Näiden perusteella neljännes määriteltiin joko terveeksi tai sairaaksi siten, että minkä tahansa näistä kriteereistä ylittäessä raja-arvon luettiin neljännes sairaaksi. Lehmä katsottiin sairaaksi, jos yksikin sen neljänneksistä oli luokiteltu sairaaksi. Tällaisia lehmiä oli aineistossa 60,3 %. Lehmätietojen perusteella laskettiin karjakohtaiset utaresairausprosentit. KyselylomakkeIta saatuja tietoja, joiden vaikutusta utareterveyteen haluttiin tutkia, olivat navettatyyppi, laiduntaminen, lannankäsittely, kuivikkeiden käyttö, kuivikelaatu, utareen esikäsittely (alkusuihkeet, lypsyliinakäytäntö sekä pesuveden ja lypsyliinojen desinfiointi), vedinkaston ja vedinvoiteen käyttö, lypsykoneen tyyppi ja ikä sekä lypsykoneen huolto. Ainoa karjan utaresairausprosenttiin merkitsevästi vaikuttava tekijä oli vedinkaston käyttö. Utareterveys oli 10,9 % parempi karjoissa, joissa vedinkastoa käytettiin kaikille lehmille, kuin karjoissa, joissa sitä ei käytetty tai käytettiin vain osalle lehmistä. Monien muiden tekijöiden vaikutuksesta saatiin suuntaa antava tulos, vaikka tulokset eivät olleetkaan merkitseviä.
  • Günther, Jessica (Helsingfors universitet, 2009)
    Syventävien opintojen työ käsittelee sian käyttäytymisen kehitystä ja virikkeiden vaikutusta siihen. Haitallisen käyttäytymisen osalta keskitytään kuvaamaan hännänpurentaa. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan ympäristö- ja muista tekijöistä, jotka vaikuttavat hännänpurennan esiintymiseen sikaloissa. Tekijöitä yhdistäväksi asiaksi mainitaan sialle niistä aiheutunut stressi. Kokeessa kuvattiin sikoja videolle neljän sian ryhmissä välikasvatus- ja lihasikakasvatusvaiheissa. Puolet tutkimusryhmästä sai virikkeeksi oljen ja purun seosta kaikissa tai vain joissakin kolmesta eri kasvatusvaiheesta (alkukasvatus, välikasvatus ja loppukasvatus). Puolet ryhmästä ei saanut virikkeitä missään näistä kolmesta kasvatusvaiheesta. Käyttäytymisille annettiin nimet ja niiden esiintymistiheys tilastoitiin Noldus Observer-tietokoneohjelmalla. Tulokseksi saatiin, että virikkeellisessä ympäristössä kasvaneilla sioilla esiintyi vähemmän agonistista käyttäytymistä kuin virikkeettömissä oloissa kasvatetuilla. Varsinkin alkukasvatusvaiheen virikkeet eli imetysajan virikkeellinen ympäristö ennaltaehkäisi häiriökäyttäytymistä myöhemmissä kasvatusvaiheissa. Tieteellisesti merkitsevä ero saatiin tutkittaessa käyttäytymisyhdistelmää "agonistic". Agonistic-käyttäytymisyhdistelmässä laskettin frekvenssi ja ajallinen kesto käyttäytymisille puree häntää, puree korvaa, tappelee, työntää ja alistuu.
  • Rastas, Heidi (Helsingfors universitet, 2007)
    Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota tietoa terveiden hevosen juomisesta ja juottamisesta, sekä niihin vaikuttavista tekijöistä kotioloissa, sekä kuljetusten ja kilpailuiden aikana. Hevonen juo vedentarpeeseensa nähden liian vähän, mikäli se on stressaantunut, dehydroitunut hikoilun kautta, tai vesi on huonolaatuista, vieraan makuista, tai vaikeasti saatavilla. Pidempään jatkunutta liian vähäistä veden saantia seuraava dehydraatio aiheuttaa terveydellisiä ongelmia kuten ääreisverenkierron ja elektrolyyttitasapainon häiriöitä ja munuaisten vajaatoimintaa. Se myös lisää mm. ähkyyn sairastumisen riskiä ja alentaa merkittävästi hevosen suorituskykyä. Hevosen dehydraatioaste on määriteltävissä veren solujen määrän ja kokonaisproteiinien mittauksella. Myös hidastunut kapillaarien täyttymisaika, limakalvojen kuivuminen, vähentynyt rehunkulutus ja ulosteiden kuivuminen kertovat hevosen dehydroitumisesta. Ihopoimun palautumisaika ei ole hevosilla luotettava dehydraation mittari. Tallioloissa hevosille mieluisin juoma-astia on avoin ämpäri. Automaattisia juomakuppeja käytettäessä niiden tulee olla riittävän suuria ja syviä, ja virtausnopeuden kuppiin vähintään 8 l/min. Merkittävin veden laatua huonontava tekijä on juoma-astioiden likaantuminen. Hevoset sopeutuvat ajoittaiseen veden saantiin hyvin, mutta ne on juotettava vähintään kaksi kertaa päivässä ruokinnan yhteydessä, sekä rasituksen jälkeen. Mikäli hevosia tarhataan useamman tunnin ajan, ne ruokitaan tarhaan, tai ilma on lämmin, tulisi myös tarhassa olla vettä saatavilla. Kuljetuksen aikana hevosia tulisi juottaa usein ja niille voi tarjota vettä vapaasti ennen kuljetusta ja sen jälkeen. Juomishalukkuutta voidaan lisätä hevoselle mieluisan vesiastian käyttämisellä, rehun tarjoamisella ja veden maustamisella. Veden rajoittaminen ennen rasitusta ei ole yleensä tarpeellista, eikä runsaastakaan juomisesta ole todettu aiheutuvan terveydellisiä haittavaikutuksia. Etenkin pitkäkestoisen rasituksen aikana juottaminen on tärkeää. Suola- tai elektrolyyttiliuos on vettä huomattavasti tehokkaampaa nestetasapainon ja suorituskyvyn ylläpidossa. Myös elektrolyyttipastojen käytöstä on hyötyä, mutta niitä ei tule antaa ennen rasitusta tai rasituksen aikana lievästi dehydroituneelle hevoselle. Hevosia voi juottaa vapaasti heti rasituksen jälkeen, kuitenkin viimeistään 20 minuuttia rasituksen päättymisestä. Voimakkaan rasituksen jälkeen palautumista edesauttaa suola- tai elektrolyyttiliuosten tai elektrolyyttipastan ja veden antaminen ensimmäisen tunnin aikana rasituksen jälkeen ja veden tarjoaminen vapaasti tämän jälkeen.
  • Kolhinen, Riikka (Helsingfors universitet, 1996)
    Oheisessa tutkimuksessa on tutkittu emakkosikaloissa tehtyjen kapisaneerausten onnistumista. Kapisaneeraustutkimuksessa lähetettiin kyselykaavake 379 LSO 2000-luokkaan 31.12.1995 kuuluneelle emakkosikalalle. Kaavakkeessa kysyttiin saneerauksen onnistumista ja sen suoritustapaa. Tilakäyntejä tehtiin 30 emakkosikalaan, joissa oli saneerattu kapi. Tiloilla kerrattiin saneerausmenetelmät ja etsittiin kliinisiä kapioireita. Lisäksi mitattiin hinkkausindeksi, otettiin raapenäytteitä ja verinäytteitä. Verinäytteistä mitattiin seerumin kapivasta-ainetaso ELISA-menetelmällä Ruotsissa. Kyselyiden ja tilakäyntien perusteella kapisaneeraukset olivat onnistuneet hyvin. 346 emakkosikalasta vain kahdeksalta ilmoitettiin kapisaneerauksen epäonnistuneen. Kapivasta-ainetasojen tulkinnassa oli ongelmia raja-arvon määrittämisessä positiivisen ja negatiivisen vasta-ainetason välille, koska testiä ei ole ennen käytettysaneerauksien jälkiseurantaan. Siksi tutkimus jatkuu uusien verinäytteiden otolla. Sikalanomistajien lisäksi lähetettiin oma kysely kapisaneerauksia tehneille eläinlääkäreille. Suurin osa eläinlääkäreistä suhtautui kapisaneerauksiin positiivisesti ja koki, että vähintään puolet saneerauksista oli onnistunut. Tutkimuksen lisäksi julkaisu sisältää kirjallisuuskatsauksen siankapista ja kapisaneerauksista.
  • Taponen, Juhani (Helsingfors universitet, 1991)
    Lehmän hedelmällisyyden ja karjan hedelmällisyystason mittaamiseksi on kehitetty useita hedelmällisyyden tunnuslukuja ja hedelmällisyysindeksejä. Tunnusluvuista on Suomessa käytössä lähinnä poikimaväli, tyhjäkausi, lepokausi, siemennyskausi, siemennyksiä /poikiminen, uusimattomuusprosentti 60 vrk ja karjan poistoprosentti hedelmällisyyshäiriöiden takia. Arvioitaessa karjan hedelmällisyystasoa näiden avulla on pyrittävä luomaan kokonaiskuva useiden mittalukujen avulla, koska mikään yksittäinen luku ei sellaisenaan kuvaa puhtaasti hedelmällisyyttä. Karjan hedelmällisyystason arvioinnin helpottamiseksi on kehitetty erilaisia hedelmällisyysindeksejä, jotka ottavat huomioon useita hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Suomen olosuhteisiin soveltuvin näistä lienee norjalaisten kehittämä HT-luku, jonka laskenta perustuu uusimattomuusprosenttiin, tunnuslukuun siemennyksiä/aloitus, tyhjäkauteen ja hedelmällisyyshäiriöiden takia poltettujen lehmien osuuteen. Se voidaan laskea rekisterityyppisistä tiedostoista, jolloin se antaa kokonaiskuvan edellisen siemennyskauden tilanteesta. Tässä työssä pyrittiin kehittämään Suomen olosuhteisiin soveltuva karjan hedelmällisyyttä kuvaava hedelmällisyysindeksi, joka voidaan laskea rekisteritiedoista ja joka on riittävän havainnollinen. Täksi valittiin markkapohjainen luku, joka ottaa huomioon hedelmällisyyteen yhteydessä olevat karjantaloudelliseen tulokseen vaikuttavat tekijät. Näitä ovat poikimaväli, joka on yhteydessä maito- ja vasikkatuotokseen, uusintasiemennysten ja hedelmällisyyshoitojen lukumäärä sekä eläinten poistot hedelmällisyyshäiriöiden takia. Lukua kutsutaan markkaindeksiksi.
  • Wahlroos, Timo (Helsingfors universitet, 2000)
    Egyptin valtion ja Suomen ulkoministeriön (FINNIDA) välinen maatalouden yhteistyöprojekti EFARP käynnistyi 1989. Projektin lopullisena tavoitteena oli Suezin kanavan varrella sijaitsevan Ismailian alueen pienimuotoisen maataloustoiminnan kehittäminen. Projektin toisen vaiheen aliprojektin 2 (Käytännön tarpeita palvelevien tutkimusohjelmien suunnittelu ja toteutus) komponentti 4 (Eläinten tuotannon, lisääntymisen ja terveyden parantaminen) sisälsi tavoitteita, joiden johdosta Ismailian alueelle päätettiin rakentaa projektin ja alueen tarpeita palveleva karjantarkkailujärjestelmä. Karjantarkkailujärjestelmä suunniteltiin yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa. Se sisältää eläinkohtaisen korttijärjestelmän sekä keskitetyn tietojärjestelmän (ohjelmisto ja tietokanta). Projektin henkilöstön kanssa tehdyn määrittelyn pohjalta suunniteltiin ja toteutettiin tietojärjestelmä Ismailian karjantarkkailun tarpeisiin. Ohjelmisto kehitettiin Inprisen (ent. Borland) Delphi2- ja Delphi4-sovelluskehittimillä, QReport-raportointimodulilla ja InstallShield-asennustyökalulla. Ohjelmiston lopullinen tuotantoversio valmistui syksyllä 2000.
  • Heikkonen, Heli (Helsingfors universitet, 1998)
    Eri maiden lainsäädännöillä, yhteisöjen säännöksillä ja yritysten laatuluokituksilla on erilaisia näkemyksiä lihasikojen tilantarpeesta. Sikatiheyttä voidaan mitata usealla eri tavalla. Yleensä kasvatustiheys määritellään sikaa kohti varatulla karsina-alalla, makuualalla tai ilmatilalla. Tutkijat ovat pyrkineet määrittelemään sianlihan tuotannon kannalta taloudellisinta ja tehokkainta kasvatustiheyttä. Liian suuren eläintiheyden on havaittu aiheuttaneen sioilla päiväkasvun alentumista tai sairastuvuuden lisääntymistä. Tällä hetkellä LSO 2000-laatuluokassa edellytetään, että karsina-alaa varataan 0,9 m2/sika. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voidaanko LSO 2000-lihasikoja kasvattaa kesäaikaan kymmentä prosenttia normaalia tiheämmässä kasvun siitä hidastumatta tai sairastuvuuden ja lääkityksentarpeen kasvamatta. Tutkimukseen osallistui 21 LSO 2000-luokan lihasikalaa. Päiväkasvu oli alhaisempi tiheämmissä parttioissa, 838 g (708-919 g), kuin väljemmissä 868 g (750-935 g). Kuolleisuus oli korkeampi tiheämmissä kasvatuserissä, 1,9 % (0,6-4,0 %), kuin väljemmissä, 1,1 % (0,0-2,6 %). Maksahylkäyksiä oli enemmän tiheämmissä parttioissa, 1,8 % (0,0-31,7 %), kuin väljemmissä, 1,0 % (0,0-7,6 %). Samoin osaruhohylkäyksiä oli enemmän tiheämmissä kasvatuserissä, 4,1 % (1,1-8,8 %), kuin väljemmissä, 3,1 % (0,0-6,5 %). Niveltulehduksia oli enemmän tiheämmissä parttioissa, 2,6 % (0,6-9,6 %), kuin väljemmissä, 1,5 % (0,0-4,3 %). Myös märkäpesäkkeitä oli enemmän tiheämmissä kasvatuserissä, 1,7 % (0,0-3,8 %), kuin väljemmissä 1,2 % (0,0-2,0 %). Ruhojen luokituksessa tiheämmin kasvatettujen parttioiden sioista suurempi osa sijoittui vähärasvaisimpaan S-luokkaan verrattuna väljempien parttioiden sikoihin. Väljempien parttioiden sioista taas suurempi osa sijoittui seuraaviin E- ja U-luokkiin verrattuna tiheämpien parttioiden sikoihin. Sikatiheydellä ei ollut vaikutusta ruhojen keskipainoon, kasvatusaikaan /sika, elinhylkäyksiin, kokoruhohylkäyksiin, eikä keuhko- tai keuhkokalvontulehduksiin. Sikatiheydellä ei myöskään ollut vaikutusta sikojen lääkityksentarpeeseen. Tiheämmissä parttioissa sioista lääkittiin 4,6 % (0,4-24,0 %) ja väljemmissä 4,1 % (0,0-30,0 %).
  • Näveri, Johanna (Helsingfors universitet, 2001)
    Tämä kirjallisuuskatsaus on yksi osa kolmen opiskelijan tekemästä kirjallisuuskatsauksesta koskien kissan käyttäytymistä sekä käyttäytymishäiriöitä. Tässä työssä käsitellään kissan kommunikaatiotapoja, ongelmia koskien sosiaalista kanssakäymistä sekä kissan virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymistä ja niihin liittyviä käyttäytymisongelmia. Kissat kommunikoivat visuaalisesti, ääntelemällä sekä hajujen avulla. Visuaalisesti kommunikoidessaan kissa käyttää hyväkseen naaman ilmeitä, korviaan, silmiään sekä kehon, pään, selän ja jalkojen asentoa sekä raapimalla jättämiään merkkejä. Ääntelystä voidaan erottaa suu suljettuna tuotetut äänet, suuta avaamalla ja vähitellen sulkemalla tuotetut äänet sekä suuta auki pitämällä tuotetut äänet. Hajujen avulla kommunikoidessaan kissa käyttää virtsaansa, ulosteitaan, raapimista sekä ihon rauhaseritteitä. Kissan normaalista kommunikoinnista voi syntyä ongelmia sen eläessä ihmisen seurana. Näitä ongelmia ovat virtsalla merkkailu, huonekalujen raapiminen sekä liiallinen ääntely. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia kissalla ovat liiallinen kiintymys omistajaan sekä huomiota hakeva käyttäytyminen, liian vähäinen kiintymys omistajaan ja arkuus, sosiaalinen frustraatio sekä aggressiivinen käyttäytyminen. Näistä aggressiivinen käyttäytyminen on toiseksi yleisin syy, miksi omistaja hakee apua kissansa käyttäytymiseen liittyen. Aggressiivinen käyttäytyminen voidaan jaotella alatyyppeihin riippuen mm. esiintymisyhteydestä ja tavasta. Virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä käyttäytymisongelmia kissalla. Ongelmat voidaan jaotella virtsalla ja/ tai ulosteilla merkkailuun sekä virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen epätoivottuihin paikkoihin. Virtsalla merkkailu on kissalle normaalikäyttäytymistä, mutta tietenkin kiusallinen tapa sisäkissalle. Useimmilla uroksilla kastraation jälkeen merkkaileminen virtsalla loppuu. Myös lääketerapia auttaa useissa tapauksissa. Epätoivottuihin paikkoihin virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen auttavat yleensä hiekkalaatikon imeytysmateriaalissa ja laatikon sijaintipaikassa tehdyt muutokset. Lääkitystä tarvitaan harvoin.
  • Bäcklund, Petri (Helsingfors universitet, 2001)
    Eroahdistus on yksi tavallisimmin koirilla esiintyvä käytösongelma. Tanskassa suoritetussa tutkimuksessa ongelmallisesti käyttäytyvistä koirista 17,5 % kärsi eroahdistuksesta. Yhdysvalloissa on estimoitu eroahdistusta esiintyvän 6 % koirista. Eroahdistuneiden koirien yksinoloajan käyttäytymiselle on luonteenomaista ylenmääräinen haukunta, ulvominen, tuhoisa käyttäytyminen, masentuneisuus, itsensä pureskelu-nuoleskelu sekä sisätiloihin virtsaaminen ja/tai ulostaminen. Toisinaan koirilla esiintyy psykosomaattisia oireita eroahdistuksesta; ripulia, veristä ulostetta, karvojen nuoleskelua. Kodin irtaimiston pureskelu sekä lattian ja ovien raapiminen ovat sijaistoimintaa, jonka aiheuttaa koirassa lisääntynyt ahdistuksen määrä. Ahdistus voi ilmetä koiran pyrkimyksenä seurata omistajia heidän poistuessa kodista. Ulvominen on koiran luonnollinen vaste sen kokemaan yksinäisyyteen. Tällöin koira pyrkii saamaan sosiaalisen yhteyden lauman muihin jäseniin ulvomalla. Useat koirat eivät syö tai juo omistajan poissaoloaikana, mutta omistajan kotiintultua ne kiirehtivät välittömästi syömään/juomaan. Ihmisen ja koiran kiinteä yhteiselo voi olla myös epäharmonista, jos yhteiselämällä on toista osapuolta vahingoittava vaikutus. Eroahdistus huonontaa koiran sekä perheenjäsenten elämänlaatua ja on vaaraksi koiralle, koska useat omistajat päätyvät koiran poisluovuttamiseen tai lopettamiseen. Alle kaksi vuotiaan koiran yleisin kuolinsyy on käytösongelma. Koiran eroahdistuksen hoitaminen edellyttää moniulotteista terapeuttista lähestymistapaa. Hoito-ohjelma koostuu omistajien valistamisesta eroahdistuskäyttäytymiseen liittyvistä motivaatiotekijöistä, systemaattiseen eroahdistuksen poisherkistämisprotokollaan ja toisinaan harjoitusten lisänä käytetään masennuslääkitystä terapian tukena. Trisyklisistä masennuslääkkeistä klomipramiini (Clomicalm) on hyväksytty eläinlääkkeeksi. Tämän takia sitä suositellaan ensisijaiseksi lääkkeeksi hoidettaessa koiran eroahdistusta. Hoito-ohjelman aikana tapahtuvat vastoinkäymiset ovat melko yleisiä. Nämä takaiskut indikoivat usein ongelmia hoitosuunnitelmassa tai toteutuksessa ja tämän takia on tärkeää järjestää eroahdistusterapian seuranta. Vetcaren suorittamassa kenttätutkimuksessa eroahdistuneita koiria hoidettiin kolmen kuukauden ajan käytösterapian sekä klomipramiinilääkityksen avulla ja tämän jälkeen lääkitys keskeytettiin, jonka jälkeen käytösterapiaa jatkettiin vielä yhdellä kuukaudella. Tuhoamisoireet vähenivät koirilla tutkimuksen aikana siten, että kolmanteen kontrolliin saapuneista 87,5 %:lla ja neljänteen kontrolliin saapuneista 57,1 %:lla tuhoamisoire oli vähentynyt tai kokonaan loppunut. Osalle koirista oireet olivat palaneet takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Myös muut eroahdistusoireet, kuten haukkuminen, levottomuus ja sisälle tarpeiden tekeminen vähenivät tutkimuksen aikana tuhoamisoireiden kaltaisesti. Koirien käyttäytymisessä havaittujen muutosten ja suuren asiakastyytyväisyyden perusteella voidaan päätellä, että eroahdistusterapian ja klomipramiinin yhteisvaikutuksella on ollut erittäin myönteinen vaikutus eroahdistuneiden koirien hoidossa, kun tulokset suhteutetaan tutkimukseen osallistuneiden eläinlääkäreiden vähäiseen kokemukseen eroahdistuksen hoidosta.
  • Kaimio, Iris (Helsingfors universitet, 1999)
    kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan koiran luonteen periytymistä koskevaa kirjallisuutta. Ensin annetaan lyhyt kuvaus periytymisen peruskäsitteistä. Koiran luonteen mittaamista koiran eri ikäkausina käsitellään aiheesta tehtyjen tutkimusten valossa. Koiran luonne muodostuu ympäristön ja perimän yhteisvaikutuksesta. Ympäristön osuutta koiran luonteen muodostumisessa käsitellään koiran eri ikäkausina. Perimän vaikutuksesta luonteeseen kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan rotujen ja sukupuolien välisiä eroja, periytymisasteen määrittämistä sekä eri luonteenpiirteiden periytymistä. Lopuksi esitetään näkemyksiä koiran luonteen jalostamisen mahdollisuuksista ja vaaroista. Tutkimusosuudessa kartoitettiin kyselytutkimuksella länsigöötanmaanpystykorvien omistajien käsitystä koiriensa luonteesta. Tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö rodussa käytösongelmia, kartoittaa koiranomistajien toiveita koiriensa luonteesta sekä tarjota kasvattajille koirien luonnetta koskevaa aineistoa. Kyselykaavake julkaistiin rodun lehdessä ja sitä jaettiin rotuyhdistyksen jäsenille vuosikokouksessa. Vastauksia saapui kaikkiaan 63 kappaletta. Tutkimusaineisto vastaa sukupuoli- ja ikäjakaumaltaan rodun yleistä ikä- ja sukupuolirakennetta. Länsigöötanmaanpystykorvat ovat aineiston mukaan yleisimmin seura- ja harrastuskoirina. Omistajat kouluttavat koiriaan aktiivisesti ja usein myös kilpailevat koiransa kanssa jossain lajissa. Koirien koulutusmenetelmät ovat melko pehmeitä. Suurin osa länsigöötanmaanpystykorvista suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti. Osa koirista suhtautuu kuitenkin epäluuloisesti niin vieraita ihmisiä kuin vieraita koiriakin kohtaan. Rodun paimenkoiratausta tulee esiin mm. pohkeiden näykkimisenä sekä lenkkeilijöiden takaa-ajamisena. Monet rodun yksilöistä ovat "yhden ihmisen koiria". Suurin osa länsigöötanmaanpystykorvista on välinpitämättömiä kuullessaan äkillisiä ääniä. Rodun käytökselle on tyypillistä oman alueensa vahtiminen, mutta ne päästävät kuitenkin vieraat sisään. Koiriensa positiivisimmiksi ominaisuuksisiksi omistajat mainitsevat useimmin iloisuuden, sosiaalisuuden ja hyvät harrastusominaisuudet. Negatiivisista ominaisuuksista mainitaan useimmin liika haukkuminen, ylienergisyys sekä itsepäisyys.
  • Hyypiä, Maarit (Helsingfors universitet, 1996)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli laatia kirjallisuuskatsauksena Korkeasaaren viidelle vuohensukuiselle märehtijälle eli alppikauriille, gemssille, lumivuohelle, markhorille ja terille mahdollisimman tarkat ruokintasuunnitelmat. Kirjallisuuden avulla pyrittiin selvittämään em. märehtijöiden villien lajitoverien ravinnonkäyttöä luonnonoloissa. Kaikista lajeista tosin ei sitä tietoa löytynyt. Korkeasaaren nykyisin käyttämät rehut ja kyseisten lajien ruokinta sekä ruokinnankustannukset on myös esitetty tutkielmassa. Koska tutkitut lajit ovat vuohieläimiä, käytettiin uusien ruokintasuositusten perustana vuohen ja lampaan ruokintanormeja. Sen avulla voitiin määrittää eläintarhan pienmärehtijöiden ravinnontarpeet suurin piirtein. Lampaan ja vuohen ruokintanormit on tutkielmassa esitetty sekä vanhan että uuden rehuarvojärjestelmän arvoilla. Uudet ruokintasuositukset on sen sijaan tehty vain uusia arvoja käyttäen vuohen tarvenormien pohjalta Tarkkojen tarvenormien laatiminen Korkeasaaren pienille märehtijöille osoittautui mahdottomaksi, ja uudet ruokintaehdotukset onkin laadittu yhteisesti kaikille viidelle lajille. Niiden käytäntöön soveltamisessa on syytä ottaa huomioon lajien väliset kokoerot ja se, että pohjana ovat tuotantoeläimen normit. Laumassa eläviä eläintarhan eläimiä ei voida ruokkia kovin yksilöllisesti, vaan rehuja on syytä antaa tarvenormeja runsaammin etteivät lauman sosiaalisessa arvojärjestyksessä alimmat yksilöt kärsisi ravinnonpuutteesta. Karkearehujen kulutuksen arviointi tällä hetkellä lajeittain osoittautui hankalaksi. Eläinten nykyinen ruokinta ja siitä saatu energia, valkuaisaineet, kIvennäiset, hivenaineet ja vitamiinit on esitetty sillä tarkkuudella kuin se on ollut mahdollista. Kahdelle lajille on tehty ruokinnantarkistusohjelma, joka näkyy liitteissä. Siitä selviää, että suurimman osan vuodesta eläimet saavat rehuja runsaasti yli tarvenormien, mutta lopputiineyden ja imetysvaiheen aikana ruokinta alittaa osittain normit. Ruokinnan keventäminen silloin, kun energiantarve on suurimmillaan tuntuu luonnonvastaiselta etenkin, kun ravinnon saannissa ei pitäisi villeillä lajitovereillakaan olla tällöin ongelmia. Liitteissä esitetään ruokintavaihtoehtoja ottaen huomioon viisi eri tuotantovaihetta. Jokaisen tuotantovaiheen ruokinnalle on esitetty neljä eri rehuista koostuvaa vaihtoehtoa, jotka vastaavat tarvenormeja suunnilleen yhtä hyvin. Eri vaihtoehtojen hintaeroja on arvioitu karkeasti.
  • Tarvainen, Elina (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Tutkimusosassa hyödynnettiin ELL Laura Hännisen osin julkaisemattoman tutkimuksen materiaalia. Riittävä ja laadukas uni on välttämätöntä kaikille eläimille. Uni jaetaan kotieläimillä tavallisesti kahteen luokkaan: NREM- ja REM -uneen. Erityisesti REM-unta pidetään tärkeänä nuoren eläimen kehittyville aivoille. Suurimmalla osalla nisäkäslajeista kasvavat yksilöt nukkuvatkin REM-unta suhteessa enemmän kuin aikuiset lajitoverit. Naudat nukkuvat vähän, mikä on tyypillistä kasvinsyöjille. Nukkuminen tapahtuu lyhyissä jaksoissa, mikä puolestaan on tyypillistä saalielämille. Aikuisten nautojen kokonaisunimäärä on noin neljä tuntia vuorokaudessa. REM–unta siitä on noin 17 prosenttia. Kolmen kuukauden ikäisillä vasikoilla unta on keskimäärin 6 tuntia vuorokaudessa REM–unen osuuden ollessa siitä noin 45 prosenttia. Tärkein REM–unen ulkoinen merkki naudoilla on niskan ja kaulan lihasten rentoutuminen. Tällöin nauta nukkuu maaten kaulan nojatessa esimerkiksi maata tai omaa kylkeä vasten. NREM–unessa pää on tavallisesti ylhäällä niskan tukemana. NREM–unta nauta voi nukkua myös märehtiessään. Vasikat lepäävät luonnontilaisissa oloissa samanikäisten lajitoverien seurassa pienissä ryhmissä. Tuotanto-olosuhteissa vasikoita kasvatetaan yleisesti vieroituksesta 8 viikon ikään yksittäiskarsinoissa. Sosiaalisten kontaktien puute heikentää laumaeläimen hyvinvointia. Tilan puute karsinoissa puolestaan voi rajoittaa vasikan lepoasentoja ja vaikuttaa unen määrään ja laatuun. Toisaalta lajitoverit samassa karsinassa voivat häiritä toistensa unta ja tehdä siitä katkonaisempaa varsinkin, jos tilaa ei ole riittävästi. Tutkimuksessa käytettiin Kanadassa vuonna 1998 kerättyä videoaineistoa. Tutkimustilalla kasvatettiin kolmen kuukauden ikäisiä vasikoita joko pareittain (n=12) tai yksin (n=12) muuten samanlaisissa olosuhteissa. Vasikoiden aktiivisuus ja vireystila yhden vuorokauden ajalta rekisteröitiin videolta tietokoneohjelmalla. Uni tunnistettiin lepoasentojen perusteella käyttäen Suomessa elektrofysiologisten unimittausten avulla kehitettyä menetelmää. Menetelmän mukaan vasikat nukkuvat REM–unta niska rentona ja NREM–unta pää ylhäällä niskan tukemana. Käyttäytymisistä laskettiin jaksojen vuorokausikohtaiset kestot, lukumäärät ja kokonaiskestot ja tulokset analysoitiin tilastollisella sekamallilla. Lajitoverin seurassa vasikat makasivat vähemmän, mutta käyttivät suuremman osan makaamisesta nukkumiseen. NREM–unijaksot olivat pidempiä pareittain kasvatetuilla vasikoilla. Lajitoverin seuralla ei ollut vaikutusta kokonaisunen määrään, unen katkonaisuuteen tai NREM- ja REM-unien kokonaismääriin. Tulosten perusteella vasikat olivat aktiivisempia lajitoverin seurassa kuin kasvatettaessa yksin. Lajitoverin fyysisen kontaktin seurauksena syntyvä turvallisuuden tunne voi olla syynä parikasvatettujen vasikoiden pidempiin NREM–unijaksoihin. Kyseisten löydösten perusteella lajitoverin seura edistäisi vasikoiden hyvinvointia, mikä voi näkyä mahdollisesti myös esimerkiksi vasikoiden kasvussa.
  • Mustonen, Vesa (Helsingfors universitet, 1994)
    Kirjallisuuskatsauksessa käsittelen suomenlampaalla ja sen risteytyksillä esiintyvän munuaistaudin esiintymistä ja merkitystä. Munuaisten fysiologiaa, anatomiaa ja histologiaa käsittelen lyhyesti ja erityisesti glomerulusten osalta. Histologisesti tauti voidaan luokitella mesangiokapillaariseksi glomerulonefriitiksi. Taudin oireet johtuvat immuunikompleksien kertymisestä glomerulusten kapillaareihin sekä aivojen choroid plexukseen. Seurauksena on munuaisen toiminnan heikkeneminen ja keskushermosto- oireita. Karitsat syntyvät oireettomina, mutta vähitellen ne eristyvät, eivät ime, viuhtovat häntäänsä ja aristavat selkäänsä. Uremian seurauksena karitsat kuolevat nopeasti. Sairastuneiden karitsoiden komplementin komponentti kolmen määrä on huomattavasti alentunut synnynnäisesti ja seurausta perinnöllisestä puutoksesta. Varmaa perinnöllisyyden mekanismia ei ole pysäyty vielä täysin selvittämään. Ainoa keino estää taudin leviämistä on poistaa kaikki vanhemmat pois siitoksesta, joiden jälkeläisillä tautia esiintyy. Lopuksi käyn läpi nuorella karitsalla munuaistoimintaa heikentäviä muita sairauksia. Tutkimusosassa aineistona käytettiin Jokioisten maatalouden tutkimuskeskuksen Kuuman koelampolassa esiintyneitä tapauksia. Lampaista otettiin verinäytteitä ja teurastettaessa tai karitsan kuollessa munuaisnäyte. Verinäytteistä tutkittiin munuaisarvoja ja elinleikkeet mikroskopoitiin histologisten muutosten löytämiseksi. Komplementin komponentti kolmen määrää mitattiin immunologisella menetelmällä. Tarkoituksena oli kartoittaa tilannetta lampaan perinnöllisen munuaistaudin osalta Kuuman koelampolassa Jokioisissa.