Browsing by Subject "Immunosuppressive Agents"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Sairanen, Jukka; Leppilahti, Mikael; Tammela, Teuvo L. J. (2016)
    Kansainvälinen urologityöryhmä on ehdottanut, että termi virtsarakon kipuoireyhtymä korvaisi aiemman interstitiaalinen kystiitti -termin laajan merkityksen. Interstitiaalinen kystiitti tarkoittaisi tällöin yhtä ­kipuoireyhtymän alatyyppiä, jossa on histologisesti varmennettu inflammaatio. Virtsarakon kipuoireyhtymän diagnoosi perustuu kliiniseen oirekuvaan ja muiden samantapaisia oireita ­aiheuttavien tunnettujen sairauksien poissulkemiseen. Koska sairauden etiologiaa ei tunnetta, kaikki virtsarakon kipuoireyhtymän hoitomenetelmätkin ovat ­kokemusperäisiä. Virtsarakon kipuoireyhtymä on krooninen kiputila, jonka ei oleteta paranevan. Oirelääkkeistä ja kokeilevista hoidoista on kuitenkin hyötyä.
  • Kaski, Hanne-Kaisa; Turunen, Sami; Kolho, Kaija-Leena; Kulmala, Petri (2016)
    • Kroo­ninen tuleh­duk­sel­linen suolis­to­tauti (inflam­ma­tory bo­wel di­sease, IBD) on yleensä lap­silla aggres­sii­vi­sempi kuin aikui­silla, ja tau­din var­hainen totea­minen on tär­keää nor­maalin kas­vun ja kehi­tyksen turvaa­mi­seksi. • Lapsi­po­ti­laiden hoi­dossa on tär­keää myös moniu­lot­teinen hoi­to, jo­ka si­sältää ravit­se­muksen, lääke­hoidon ja hen­kisen hoi­don se­kä tau­din kompli­kaa­tioiden hy­vän hoi­don. • Paran­tavaa lääke­hoitoa ei ole, vaan lääki­tyksen tarkoi­tuk­sena on rau­hoittaa tuleh­dusta, es­tää pahe­ne­mis­vai­heita ja hel­pottaa tau­din oi­reita. • Biolo­giset lääk­keet ovat mullis­taneet vai­kean tuleh­duk­sel­lisen suolis­to­taudin hoi­don, ja uu­sia lääk­keitä ­ke­hi­tetään jatku­vasti. • Edelleen tar­vitaan myös kirur­gista hoi­toa.
  • Hölttä, Tuula; Jalanko, Hannu (2019)
    Nefroottisen oireyhtymän (NS) taustalla on epäyhtenäinen ryhmä munuaissairauksia, joita esiintyy kaiken ikäisillä. Steroidihoitoon reagoiva nefroottinen oireyhtymä on lapsuuden yleisin munuaiskeräsen sairaus. Ennuste on hyvä. Lääkehoito tehoaa huonosti noin 20 %:lla potilaista. Heistä pienellä osalla oireyhtymän aiheuttaa geenivirhe. Geenitutkimuksia suositellaan muun muassa potilaille, joilla ensimmäinen sairausjakso on todettu alle vuoden ikäisenä. Samoin, jos sairaus ei rajoitu munuaisiin tai suunnitellaan munuaisensiirtoa.
  • DIAMOND Study Grp; Trunecka, Pavel; Klempnauer, Juergen; Bechstein, Wolf Otto; Isoniemi, Helena; Tisone, Giuseppe (2019)
    Background: The DIAMOND study of de novo liver transplant patients showed that prolonged-release tacrolimus exposure in the acute post-transplant period maintained renal function over 24 weeks of treatment. To assess these findings further, we performed a post-hoc analysis in patients according to baseline kidney function, Model for End-stage Liver Disease [MELD] scores, and donor age. Material/Methods: Patients received prolonged-release tacrolimus (initial-dose, Arm 1: 0.2 mg/kg/day, Arm 2: 0.15-0.175 mg/kg/day, Arm 3: 0.2 mg/kg/day delayed until Day 5), mycophenolate mofetil and 1 steroid bolus. Arms 2 and 3 also received basiliximab. The recommended tacrolimus target trough levels to Day 42 post-transplantation were 5-15 ng/mL in all arms. In this post-hoc analysis, change in renal outcome, based on estimated glomerular filtration rate (eGFR), Modified Diet in Renal Disease-4 (MDRD4), values from baseline to Week 24 post-transplantation, were assessed according to baseline patient factors: eGFR (>= 60 and = 25) and donor age (= 50 years). Results: Baseline characteristics were comparable (Arms 1-3: n=283, n=287, n=274, respectively). Patients with baseline renal function, eGFR >= 60 mL/min/1.73 m(2), experienced a decrease in eGFR in all tacrolimus treatment arms. In patients with lower baseline renal function (eGFR Conclusions: Pre-transplantation factors, such as renal function and donor age, could guide the choice of prolonged-release tacrolimus regimen following liver transplantation.