Browsing by Subject "Immunosuppressive Agents"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2016)Kansainvälinen urologityöryhmä on ehdottanut, että termi virtsarakon kipuoireyhtymä korvaisi aiemman interstitiaalinen kystiitti -termin laajan merkityksen. Interstitiaalinen kystiitti tarkoittaisi tällöin yhtä kipuoireyhtymän alatyyppiä, jossa on histologisesti varmennettu inflammaatio. Virtsarakon kipuoireyhtymän diagnoosi perustuu kliiniseen oirekuvaan ja muiden samantapaisia oireita aiheuttavien tunnettujen sairauksien poissulkemiseen. Koska sairauden etiologiaa ei tunnetta, kaikki virtsarakon kipuoireyhtymän hoitomenetelmätkin ovat kokemusperäisiä. Virtsarakon kipuoireyhtymä on krooninen kiputila, jonka ei oleteta paranevan. Oirelääkkeistä ja kokeilevista hoidoista on kuitenkin hyötyä.
-
(2016)• Krooninen tulehduksellinen suolistotauti (inflammatory bowel disease, IBD) on yleensä lapsilla aggressiivisempi kuin aikuisilla, ja taudin varhainen toteaminen on tärkeää normaalin kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. • Lapsipotilaiden hoidossa on tärkeää myös moniulotteinen hoito, joka sisältää ravitsemuksen, lääkehoidon ja henkisen hoidon sekä taudin komplikaatioiden hyvän hoidon. • Parantavaa lääkehoitoa ei ole, vaan lääkityksen tarkoituksena on rauhoittaa tulehdusta, estää pahenemisvaiheita ja helpottaa taudin oireita. • Biologiset lääkkeet ovat mullistaneet vaikean tulehduksellisen suolistotaudin hoidon, ja uusia lääkkeitä kehitetään jatkuvasti. • Edelleen tarvitaan myös kirurgista hoitoa.
-
(2019)Nefroottisen oireyhtymän (NS) taustalla on epäyhtenäinen ryhmä munuaissairauksia, joita esiintyy kaiken ikäisillä. Steroidihoitoon reagoiva nefroottinen oireyhtymä on lapsuuden yleisin munuaiskeräsen sairaus. Ennuste on hyvä. Lääkehoito tehoaa huonosti noin 20 %:lla potilaista. Heistä pienellä osalla oireyhtymän aiheuttaa geenivirhe. Geenitutkimuksia suositellaan muun muassa potilaille, joilla ensimmäinen sairausjakso on todettu alle vuoden ikäisenä. Samoin, jos sairaus ei rajoitu munuaisiin tai suunnitellaan munuaisensiirtoa.
-
(2019)Background: The DIAMOND study of de novo liver transplant patients showed that prolonged-release tacrolimus exposure in the acute post-transplant period maintained renal function over 24 weeks of treatment. To assess these findings further, we performed a post-hoc analysis in patients according to baseline kidney function, Model for End-stage Liver Disease [MELD] scores, and donor age. Material/Methods: Patients received prolonged-release tacrolimus (initial-dose, Arm 1: 0.2 mg/kg/day, Arm 2: 0.15-0.175 mg/kg/day, Arm 3: 0.2 mg/kg/day delayed until Day 5), mycophenolate mofetil and 1 steroid bolus. Arms 2 and 3 also received basiliximab. The recommended tacrolimus target trough levels to Day 42 post-transplantation were 5-15 ng/mL in all arms. In this post-hoc analysis, change in renal outcome, based on estimated glomerular filtration rate (eGFR), Modified Diet in Renal Disease-4 (MDRD4), values from baseline to Week 24 post-transplantation, were assessed according to baseline patient factors: eGFR (>= 60 and = 25) and donor age (= 50 years). Results: Baseline characteristics were comparable (Arms 1-3: n=283, n=287, n=274, respectively). Patients with baseline renal function, eGFR >= 60 mL/min/1.73 m(2), experienced a decrease in eGFR in all tacrolimus treatment arms. In patients with lower baseline renal function (eGFR Conclusions: Pre-transplantation factors, such as renal function and donor age, could guide the choice of prolonged-release tacrolimus regimen following liver transplantation.
