Browsing by Subject "International Criminal Court"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Mäntylä, Iija (Helsingfors universitet, 2013)
    This thesis analyses argumentation in support of the International Criminal Court (ICC) in the United Kingdom (UK) House of Commons 1998 – 2001. During that time, the UK Parliament passed the ICC Bill, with which the ICC’s Rome Statute was ratified and integrated to UK national law. The issue was heatedly debated in the House of Commons. Attention has often been directed toward the United States, which opposes the Court. Instead, chosen here was a state supports the ICC. In addition, the UK was chosen because of its role as a powerful state in international relations and as a permanent member of the United Nations Security Council. The analysis identifies how the UK Government representatives and other Members of Parliament argue their support for the ICC. International law, the human rights and atrocities regimes and legalism form the general framework for the analysis. The main theoretical framework of this thesis is constructivism and the so-called logics of action. In addition, the main two international relations theories, realism and liberalism are discussed to provide context for the analysis. Rhetorical analysis is used as a research method. The argumentation in support of the ICC is analysed by using the argumentation techniques of Chaim Perelman and Lucie Olbrechts-Tyteca to identify the different types of arguments used during the debates. Five main themes of argumentation to support the ICC were identified, such as that the ICC can help in breaking the culture of impunity; that the UK should lead by example by supporting the Court; and that the ICC needs to be seen as a part of the existing body on law. These themes were used to support the ICC and convince the Opposition, the Conservative Party, to back up the ICC Bill. The themes echo the constructivist theoretical points. However, the UK was dissociated from the ICC’s jurisdiction and the possibility of a UK national having to face charges in the ICC was dismissed as unconceivable. This draws a more realist picture of the UK’s stance towards the ICC and reinforces the principle of sovereignty in international relations.
  • Salminen, Nadja (2001)
    Kansainvälinen pysyvä rikostuomioistuin on historiallinen saavutus kansainvälisen oikeuden saralla. Sen tarkoituksena on lopettaa aikakausi, jolloin joukkotuhonnasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan oli mahdollisuus päästä rangaistuksetta. Tuomioistuimen perustavat neuvottelut käytiin Roomassa kesällä 1998. Tuloksena syntyi Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussääntö, jonka puolesta äänesti 120 valtiota. Seitsemän valtiota, mukaan lukien Yhdysvallat äänesti perussääntöä vastaan. Tutkimus tarkastelee Rooman sopimusneuvottelujen ns. poliittisia kysymyksiä, jotka koskevat tuomioistuimen toimivallan alaisia rikoksia, toimivallan edellytyksiä ja sen käyttämistä, syyttäjän roolia sekä YK:n turvallisuusneuvoston mahdollisuutta lykätä rikostutkimuksia. Aineistona on käytetty YK:n lehdistotiedotteita ja neuvottelujen aikana pidettyjä valtioedustajien puheita. Tärkeän lisän tuo neuvotteluissa mukana olleen kansainvälisen oikeuden linjan yksikköpäällikön, Marja Lehdon, haastattelu. Tutkimuksen lähtökohtana on perinteisen valtiosuvereniteetin ja kansainvälisen oikeuden ongelmallinen suhde. Perinteinen valtiosuverenisuuskäsite ei sovellu kuvailemaan kansainvälistä järjestelmää nykypäivänä, mutta toisaalta suvereniteetti on yhä monessa mielessä valtioiden suhteita määrittelevä periaate. Poliittiset kysymykset olivat neuvotteluissa hyvin kiistanalaisia, sillä ne pureutuivat perinteisen valtiosuvereenisuuden alueelle. Neuvotteluissa vallitsi myötämielisyys itse tuomioistuinhanketta kohtaan, mutta siitä millainen tuomioistuimen pitäisi olla, esiintyi erimielisyyttä. Ns. Like-Minded -maat kannattivat hyvin itsenäistä ja poliittisilta vaikutteilta vapaata tuomioistuinta. Monet muut maat taas pelkäsivät antaa tuomioistuimelle itsenäistä toimivaltaa. Varsinkin Yhdysvallat pelkäsi kansainvälisten operaatioidensa vaarantuvan tuomioistuimen perustamisen myötä. Neuvottelujen tuloksena syntyi YK:n turvallisuusneuvostolle sekä kansallisille tuomioistuimille alisteinen tuomioistuin. Tuomioistuimella on kyseenalaisia toimivaltaoikeuksia niihin valtioihin nähden, jotka eivät ole sopimusosapuolia. Voidaankin katsoa, että tässä mielessä tuomioistuin vaarantaa suvereniteettia. Toisaalta yksityiskohtaisten toissijaisuussäännösten johdosta tuomioistuimella ei ole oikeutta ottaa tapausta käsiteltäväkseen, jos kansallinen tuomioistuin toimii puolueettomasti ja tehokkaasti. Toissijaisuusperiaate antaa valtioille pakotien tuomioistuimen toimivallasta. Tässä piileekin koko tuomioistuinhankkeen heikkous: Kansainvälistä rikostuomioistuinta ei tarvita, jos kansalliset tuomioistuimet käyttävät niille annettua universaalia toimivaltaa. Valtioiden suvereeni oikeus ensisijaiseen toimivallan käyttöön on siis turvattu Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.
  • Aromäki, Tommi (Helsingin yliopisto, 2021)
    In this Master’s thesis the aim is to examine what are the elements of direct and public incitement to genocide under the Rome Statute, and how have they been examined in international criminal jurisprudence, what is the territorial jurisdiction of the ICC in light of the recent rulings by the Court’s PTCs and how can it be applied to incitement to genocide committed through the internet as well as can a social media platform’s owner be considered responsible for incitement to genocide under the Rome Statute. The inspiration for this thesis arises from the role Facebook has had in the alleged crimes that have taken place in Myanmar and the Statutes failure to take into account crimes committed in the internet. The role social media has had in the violence against Rohingyas gives a graphic example of the impact such inciting material may have through the global outreach of social media platforms. The methodology used in the thesis is primarily doctrinal. However, the research questions are approached with the help of an article written by Michail Vagias concerning the jurisdiction of the ICC over core crimes committed through the internet. The article is discussed throughout the thesis. The thesis begins with establishing the elements of direct and public incitement to genocide. With the help of the jurisprudence of ad hoc tribunals, this thesis puts together an exhaustive definition of the crime, gathering also the most contentious issues concerning the definition and nature of the crime. Next, the territorial jurisdiction of the Court is examined. In addition to reviewing the article by Vagias, this thesis examines in-depth two recent decision by the Court’s PTCs that define the limits of the Court’s territorial jurisdiction. Through an examination of the Court’s territorial jurisdiction, the PTCs’ recent decisions and relevant legal scholarship, this thesis will provide a refined version of Vagias’ approach on the Court’s jurisdiction over crimes committed online and the hypothetical situation he uses to illustrate the issue. The crime of direct and public incitement to genocide can be considered a preliminary phase of the gravest crime known to mankind and thus has to be effectively prosecuted when appropriate. Because of the emergence of new technologies and the changes in its operational environment, the Court must, in addition to the actual perpetrator, consider the responsibility of those de facto providing the platform for incitement to genocide. Thus, this thesis also sets out to investigate under what circumstances a controlling owner of a social media platform can be 1. held criminally responsible under the Rome Statute for incitement to genocide taking place on the platform or 2. held responsible for aiding and abetting in incitement to genocide taking place on the platform. In addition to the Court’s jurisdiction over natural persons acting on behalf of a company and over proper and improper omissions, this thesis discusses elements of commission by omission and aiding and abetting by omission as they are established in the jurisprudence of the ad hoc tribunals. This thesis will contribute by proposing that an executive could be held liable if the specific elements of omission, constructed from the jurisprudence of the ad hoc tribunals and recent legal scholarship, are fulfilled. In addition, this thesis will argue that the elements of commission by omission differ from the elements of aiding and abetting by omission. Further, this thesis discusses whether an executive of a social media platform is under the legal duty to prevent incitement to genocide from taking place according to international law.